:: wikimiki.org ::
| Uusimaa |
Uusimaa
Uusimaa (ruotsiksi Nyland, latinaksi Nylandia) on Suomen maakunta, joka kuuluu Etelä-Suomen lääniin ja sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Historiallinen Uusimaa (Ruotsin vallan aikainen Nyland) käsittää laajemman alueen, joka on nykyään jaettu Uudenmaan, Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson uusien maakuntien välille.
Uusimaa ja etenkin rannikko on ollut perinteisesti ruotsinkielistä seutua, mutta Helsingin tultua Suomen pääkaupungiksi suomen kieli on yleistynyt Helsingin ympärillä ja on jo enemmistökielenä suuremmassa osassa maakuntaa.
Maakunnan pinta-ala on 6 366 neliökilometriä ja väkiluku 1 329 004. Uusimaa on ylivoimaisesti Suomen väkirikkain maakunta. Sinne muuttaa vuodessa noin 100 000 - 200 000 ihmistä muualta Suomesta, mikä on johtanut tilanteeseen, jossa neljännes Suomessa asuvista asuu Uudellamaalla.
Bruttokansantuote Uudellamaalla oli vuonna 2003 yhteensä 43 747 miljoonaa euroa. Uudenmaan elinkeinorakenne on palveluvaltainen. Valtion pääkaupungin ympärille on kerääntynyt kouluja, pääomaa ja työvoimaa. Varsinkin Kehä III:n ja pääradan varrella pääkaupunkiseudulla, Lohjan seudulla ja rannikolla on teollisuutta. Teollistuneimmat kunnat ovat Hanko, Lohja, Pohja ja Tammisaari. Eteläisen sijainnin ja hedelmällisen maaperän ansiosta maataloudenkin edellytykset ovat hyvät.
Jako
Uusimaa jakaantuu 24 kuntaan, joista puolet ovat kaupunkeja. 11 kuntaa on kaksikielisiä. Alla olevassa luettelossa kaupungit ovat painotettuja.
- Espoo
- Hanko
- Helsinki
- Hyvinkää
- Inkoo
- Järvenpää
- Karjaa
- Karjalohja
- Karkkila
- Kauniainen
- Kerava
- Kirkkonummi
- Lohja
- Mäntsälä
- Nummi-Pusula
- Nurmijärvi
- Pohja
- Pornainen
- Sammatti
- Siuntio
- Tammisaari
- Tuusula
- Vantaa
- Vihti
Aiheesta muualla
- [http://www.uudenmaanliitto.fi Uudenmaan liitto]
Luokka:Suomen maakunnat
Luokka:Suomen historialliset maakunnat
Latina
Latina, lingua latina, on indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Se on sukua mm. sanskritille. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet kuten espanja ja ranska ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen.
Nykyisin latinaa ei puhuta enää äidinkielenä eli se on kuollut kieli. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellisissä nimissä.
Historia
:Pääartikkeli: latinan historia
latinan historia riemukaaressa lukee latinaksi, että Rooman kansa on omistanut sen jumalaiselle keisarille.]]
Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita Italiassa puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oski, umbri ja volski sekä isolaattikieli etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.
Kultaa ja hopeaa
Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kultakaudeksi kutsutaan yleensä n. ajanjaksoa 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero.
Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä runoilijoita ja kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius.
Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä, ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.
Vulgaarilatina
Petronius
Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella.
Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen 476 jaa. latinan murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät romaaniset kielet – mm. ranska, espanja, portugali, romania, italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä.
Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.
Keskiaikainen latina
Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen.
Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan.
Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.
Humanistilatina
renessanssi]
Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen.
Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.
Uuslatina
Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen.
Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kuriositeetiksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englannin dominanssi kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.
Latina Suomessa
Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi.
Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.
Merkitys
Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa: volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten: Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen.
Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi Yleisradion latinankielisestä uutislähetyksestä Nuntii Latini. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet perustuvat latinaan: Canis lupus - susi. Kaikkialta maailmasta löytyy julkisissa rakennuksissa latinankielisiä piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan, jne. termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).
Lääketieteellinen latina
Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia, sillä esimerkiksi verbejä ja pronomineja käytetään vähän sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa.
Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).
Latinan ääntämisestä
pronomineja
Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita esimerkiksi tutkimalla piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana.
Nykyään Suomessa käytetään yleensä latinan klassista ääntämystä, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa lausutaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
- c lausutaan aina k:na; esim. circus [kirkus]
- ae ja oe lausutaan ee, paitsi jos a kuuluu eri tavuun kuin e, esimerkiks aer [aer], ilma
- Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan kuitenkin arkaaisempaa tasavallanaikaista latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden alkuperäisen foneettisen asun [ai] ja [oi].
- qu lausutaan kv; esim. quasi [kvasi]
Keskiaikaisen latinan ääntämissäännöt eroavat edellä mainituista seuraavasti:
- c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
- ti äännetään [tsi] jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia [tristitsia]
- sc äännetään etuvokaalin edellä s
Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin.
Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi [pluus], kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty [minus], eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo [iinfiiniitiivoo] oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla.
Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Esimerkiksi saksalaiset lausuvat c:n ts, englantilaiset s ja italialaiset italian kielen mukaisesti. Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.
Latinan oikeinkirjoitus
Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K" ja "Y" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit).
Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei usein käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia.
Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä.
Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
- Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
- Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
- Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).
Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä
Kun käytetään nykyaikaisia nimiä (tai lainasanoja) latinankielisessä tekstissä, niitä tarvitsee joskus taivuttaa. Tämähän on tilanne, johon ajaudutaan suomessakin, kun tulee tarvetta taivuttaa ulkomaisia sanoja. Käytäntöjä on monia, seuraavassa muutamia:
- Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
- Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
- Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Toimii hyvin pyhimyksistä johdettujen nimien ja muiden ulkomaalaisperäisten nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa Georgius W. Bush. Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammed), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.
Kielioppia
Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.
Substantiivit ja adjektiivit
Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessäkin. Siinä on substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, ablatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme, maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali.
Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa sijassa, luvussa ja suvussa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa.
Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys).
Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa".
Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan. Ablatiiville ei ole annettu suomennosta, koska sillä on hyvin monia käyttöjä. Esimerkiksi preposition in yhteydessä se tarkoittaa päätteitä -ssa/-ssä.
I deklinaatio
Genetiivin pääte -ae.
Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies) ja agricola (maanviljelijä), jotka voivat olla maskuliineja.
II deklinaatio
Genetiivin pääte -i.
Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus:
Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka on feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja.
Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!).
III deklinaatio
Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.
IV deklinaatio
Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).
V deklinaatio
Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).
Verbit
Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Tempuksia ovat preesens, imperfekti, I futuuri, II futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona, esimerkiksi amo (rakastan).
Esimerkkejä
Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
- Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
- Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. - Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. (Cato)
- Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
- Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
- Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
- Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneumin kyljessä.)
- O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
- Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
- In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
- Divide et impera - Hajoita ja hallitse (viittaa Rooman politiikkaan)
- Vade mecum! - Kulje kanssani.
Wikisitaateissa on luettelo latinankielisistä lentävistä lauseista.
Lyhyt latinan oppitunti
Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan.
Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää.
Otetaan esimerkiksi lause Romani ite domum. Sana Romanus taipuu kuten annus, eli se on toista deklinaatiota. Näin ollen sen monikon nominatiivi on Romani. "Menkää" on käsky, joten tulee käyttää imperatiivia. Roomalaisia on monta, joten imperatiivin pitää olla monikossa ite. Meneminen on liikettä jotain kohti, joten tulee käyttää ad -prepositiota ja akkusatiivia. Domus, kotiin, on kuitenkin poikkeus, sillä sen yhteydessä tulee käyttää lokatiivia domum.
Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.
Kirjallisuutta
- Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.
- Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
- Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.
- Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
- Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
- Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.
Katso myös
- Rooman valtakunta
- DIIS MANIBUS
- Latinalaiset aakkoset
- Roomalainen nimi
Aiheesta muualla
- Vicipaedia. Pagina prima Latinankielinen Wikipedia
- [http://www.yleradio1.fi/nuntii/ Nuntii Latini] - Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)
- [http://195.236.0.10/pls/terveysportti/sanakirjat.koti?p_kirja_id=32 Duodecimin johdatus lääketieteelliseen latinaan]
Luokka:Latina
als:Latein
zh-min-nan:Latin-gí
ko:라틴어
ja:ラテン語
simple:Latin language
th:ภาษาละติน
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Etelä-Suomen lääni
Etelä-Suomen lääni on yksi Suomen lääneistä. Läänin naapurit ovat Länsi-Suomen lääni, Itä-Suomen lääni, Suomenlahti ja Venäjä.
Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Etelä-Suomen lääni luotiin yhdistämällä Uudenmaan lääni, Kymen lääni ja eteläosat Hämeen läänistä sekä Heinola ympäristöineen Mikkelin läänistä.
Hallinto
Etelä-Suomen lääninhallitus on seitsemän ministeriön ohjaama valtion aluehallintoviranomainen. Lääninhallituksen tehtävä on edistää läänin asukkaiden hyvinvointia ja tukea kuntia peruspalveluiden järjestämisessä ja kehittämisessä.
Lääninhallituksen palvelupisteet sijaitsevat Hämeenlinnassa, Helsingissä ja Kouvolassa.
Maakunnat
Etelä-Suomen lääni on jaettu 6 maakuntaan:
- Etelä-Karjala (Södra Karelen)
- Päijät-Häme (Päijänne Tavastland)
- Kanta-Häme (Egentliga Tavastland)
- Uusimaa (Nyland)
- Itä-Uusimaa (Östra Nyland)
- Kymenlaakso (Kymmenedalen)
Kunnat
Etelä-Suomen lääni on jaettu 88 kuntaan, mukaan lukien Hämeenlinnan, Helsingin ja Kouvolan kaupungit.
Vaakuna
Etelä-Suomen läänin vaakuna on luotu yhdistämällä Hämeen, Karjalan ja Uudenmaan vaakunat.
Ulkopuoliset linkit
- [http://www.laaninhallitus.fi/etela Etelä-Suomen lääni]
-
ko:남핀란드 주
Ruotsi
Ruotsi on pohjoismainen perustuslaillinen monarkia. Sillä on yhteinen maaraja Suomen lisäksi Norjan kanssa.
Historia
Pääartikkeli: Ruotsin historia
Ruotsin nykyisistä kieliryhmistä vanhin ovat mahdollisesti saamelaiset. Kuitenkin myös indoeurooppalainen kielimuoto, josta ruotsin kieli vähitellen on kehittynyt, levisi maahan jo kivikaudella.
800- ja 900-lukujen aikana eteläisessä Ruotsissa vallitsi viikinkikulttuuri. Ruotsalaiset viikingit kävivät kauppaa, sotivat ja kolonosoivat Itämeren alueella, Venäjällä ja aina Mustallamerellä asti. Kristinusko saapui Ruotsiin jo viikinkiajalla, mutta vakiintui lopullisesti vasta 1100-luvulla.
Suomesta tuli osa Ruotsia joskus 1100- ja 1200-luvun aikana. Suomea kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla ruotsalaisissa asiakirjoissa Itämaaksi.
Vuonna 1389 perustettiin Kalmarin unioni, kun Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningaskunnat tulivat saman hallitsijan alaisiksi. 1400-luvulla Ruotsi taisteli päästäkseen irti Tanskan vallasta. Ruotsi erosi unionista vuonna 1521 ja erosta tuli lopullinen kun Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin kuningas 1523.
1600-luvulla Ruotsista tuli eurooppalainen suurvalta, erityisesti kuningas Kustaa II Aadolfin ansiosta. 1700-luvulla Ruotsin suurvalta-asema luhistui. Venäjästä tuli uusi pohjolan suurvalta, kun se kukisti Ruotsin Suuressa Pohjan sodassa. Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta.
Ruotsi oli puolueeton ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.
Politiikka
Ruotsi on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Kaarle XVI Kustaa. Lainsäädäntövaltaa Ruotsissa käyttävät yksikamarinen parlamentti (valtiopäivät, ruotsiksi riksdag) sekä pääministerin johtama hallitus.
Ruotsissa on vallalla monipuoluejärjestelmä. Ruotsin eduskuntapuolueita ovat (suluissa kansanedustajien määrä)
- Socialdemokraterna (Sosiaalidemokraattinen puolue) (144)
- Moderata samlingspartiet (Kokoomuspuolue) (55)
- Folkpartiet liberalerna (Kansanpuolue) (48)
- Kristdemokraterna (Kristillisdemokraatit) (33)
- Vänsterpartiet (Vasemmistopuolue) (30)
- Centerpartiet (Keskustapuolue) (22)
- Miljöpartiet de Gröna (Ympäristöpuolue) (17)
Ruotsissa on Sosiaalidemokraattisen puolueen muodostama vähemmistöhallitus, jota tukevat Vasemmistopuolue ja Ympäristöpuolue. Pääministeri on Göran Persson.
Sisäpolitiikka
Ruotsin suuri saavutus oli 1930-luvulta alkaen erityinen sosiaalivaltio eli Kansankoti (Folkhemmet) joka melkoisesti paransi kansalaisten taloudellista asemaa ja yhdenvertaisuutta. 1980-luvun lopulla Ruotsin taloudellinen tilanne on kuitenkin muuttunut epävarmemmaksi, mikä on johtanut hyvinvointivaltion rahoituskriisiin, mikä vaikeutti järjestelmän ylläpitoa.
Kansainväliset suhteet
Ruotsi on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1946, vuosi YK:n perustamisen jälkeen. Ruotsalainen Dag Hammarskjöld oli YK:n pääsihteeri vuosina 1953-1961.
Ruotsi ei kuulu sotilasliittoihin, mutta käytännössä se on ollut läheisessä yhteistyössä läntisten maiden kanssa. Liittoutumattomuudella on Ruotsissa vankka kansan tuki.
Ruotsi on ollut Euroopan unionin jäsen 1.1.1995 lähtien. Ruotsalaiset hyväksyivät Euroopan union jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen, jossa 52,3% ruotsalaisista tuki Euroopan unioniin liittymistä. Liittymissopimuksen mukaan Ruotsin tulee liittyä yhteisvaluutta euroon, kun se täyttää ns. Emu-kriteerit. Ruotsalaiset kuitenkin hylkäsivät Euron vuonna 2003 pidetyssä kansanäänestyksessä.
euro
Läänit
Ruotsi on jaettu 21 lääniin (län). Läänit on edelleen jaettu 290 kuntaan (kommun). Ruotsi jaetaan myös tradition mukaan maihin (land) (Sveanmaa, Göötanmaa sekä Norlanti) ja maakuntiin (landskap).
- Blekingen lääni
- Gotlannin lääni
- Gävleborgin lääni
- Hallannin lääni
- Jämtlannin lääni
- Jönköpingin lääni
- Kalmarin lääni
- Kronobergin lääni
- Norrbottenin lääni (Pohjoispohjan lääni)
- Skoonen lääni
- Södermanlannin lääni
- Taalainmaan lääni
- Tukholman lääni
- Upsalan lääni
- Värmlannin lääni
- Västerbottenin lääni (Länsipohjan lääni)
- Västernorlannin lääni (Länsi-Norlannin lääni)
- Västmanlannin lääni
- Länsi-Göötanmaan lääni
- Örebron lääni
- Itä-Göötanmaan lääni
Maantiede
Ruotsin maantiede
Ruotsi on sekä pinta-alaltaan (450 000 neliökilometriä) että väestöltään (noin 9 miljoonaa) jonkin verran Suomea suurempi.
Ruotsin pääkaupunki on Tukholma. Muita kaupunkeja ovat muun muassa Malmö, Göteborg, Uppsala, Haaparanta, Luulaja ja Uumaja. Katso Luettelo Ruotsin kunnista.
Väestö
Ruotsissa puhutaan pääasiassa ruotsia, suurin vähemmistökieli on suomi. Maalla ei kuitenkaan ole Suomen tapaan lainsäädännöllä määrättyä virallista kieltä ruotsin hallitsevasta asemasta huolimatta. Euroopan unionin direktiivin johdosta viiden vähemmistökielen asema kirjattiin lakiin 1999; näitä ovat saame, meänkieli (suomen murre), suomi, romaani ja jiddish. Näillä kielillä on virallinen asema valtion virastoissa, oikeudessa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa tiettyjen kuntien alueella. Saamen kielellä on virallinen asema Arjeplogin, Jällivaaran (Gällivare), Jokkmokkin ja Kiirunan kunnissa ja niiden läheisyydessä. Suomi ja meänkieli ovat virallisia Jällivaaran, Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Ylitornion kunnissa. Vähemmistökielillä ei kuitenkaan ole samaa asemaa kuin ruotsilla Suomessa. Romaanilla ja jiddishillä on asema historiallisina vähemmistökielinä, ja Ruotsin hallituksella on tietty velvollisuus tukea niitä.
Ruotsissa asuu suuri määrä ulkomaalaissyntyisiä maan vapaamielisen pakolaisten vastaanoton ja 1960- 1980-luvulle vallinneen aktiivisen siirtotyöläispolitiikan ansiosta.
Suurin osa ruotsalaisista on luterilaisia. Vielä muutamia vuosia sitten luterilaiseen kirkkoon kuuluminen oli pakollista, ja sen lisäksi sai kuulua johonkin muuhun uskontokuntaan. Ruotsalaiset ovat yleisesti ottaen huomattavasti suomalaisia vähemmän uskonnollisia.
Talous
Ruotsin talous painottuu voimakkaammin metalli- ja kemianteollisuuteen samoin kuin Suomen.
Volvo, Saab, Ericsson, Tetrapak, Asea ja Nobel ovat olleet ruotsalaisen talouselämän kivijalkoja ja omistus on monimutkaisten, eri äänivaltaisten osakkeiden kautta keskittynyt muutamalla mahtiomistajalle muun muassa Wallenberg-suvulle. Viime vuosien aikana omistus on monessa yhtiössä siirtynyt kansainväliseen omistukseen ja tämä on myös Ruotsissa johtanut monien tuotantolaitosten lakkauttamiseen.
Merkittävimmät luonnonvarat
- sinkki
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- hopea
- uraani
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- paperituotteet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Ruotsi Google Mapsissa]
Luokka:Ruotsi
als:Schweden
ms:Sweden
zh-min-nan:Sverige
[[got:
Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan maakunta (ruots. Östra Nyland) kuuluu Etelä-Suomen lääniin. Itä-Uusimaa on osa historiallista Uudenmaan maakuntaa, ja ennen vuoden 1997 lääniuudistusta Itä-Uusimaa oli osa Uudenmaan lääniä.
Maakunnan pinta-ala on 2 823 km² ja väkiluku 92 442 (31.12.2004).
Bruttokansantuote Itä-Uudellamaalla oli vuonna 2001 yhteensä 1 751 milj. €.
Kaupungit
- Loviisa
- Porvoo
Kunnat
- Askola
- Lapinjärvi
- Liljendal
- Myrskylä
- Pernaja
- Pukkila
- Ruotsinpyhtää
- Sipoo
Linkki
- [http://www.ita-uusimaa.fi Itä Uudenmaan maakuntaportaali]
- [http://liitto.ita-uusimaa.fi Itä-Uudenmaan liitto]
- [http://www.ita-uusimaa.net/template_fin.jsp?p=678 Itä-Uudenmaan aluekeskusohjelma]
Luokka:Itä-Uusimaa
Kymenlaakso
Kymenlaakson maakunta (ruotsiksi Kymmenedalen) kuuluu Etelä-Suomen lääniin. Maakunnan suurimpia kaupunkiseutuja ovat Kouvola (97 818) ja Kotka (87 844).
Bruttokansantuote Kymenlaaksossa oli vuonna 2001 yhteensä 4 147 miljoonaa euroa.
Kymenlaakso oli Suomen ensimmäisiä laajasti teollistuneita alueita, jo 1800-luvulta alkaen. Nykyään alue kärsii raskaan teollisuuden, pääosin paperiteollisuuden, taantumisesta. Taantumisen seurauksena alueella on muuttotappio pääosin Uudellemaalle.
Kaupungit
- Anjalankoski
- Hamina
- Kotka
- Kouvola
Kunnat
- Elimäki
- Iitti
- Jaala
- Kuusankoski
- Miehikkälä
- Pyhtää
- Valkeala
- Virolahti
Aiheesta muualla
- [http://www.kymenlaakso.fi/ Kymenlaakso]
- [http://www.finnicakymenlaakso.fi/ Finnica Kymenlaakso] (Sivusto toimii oppaana Kymenlaaksoon; sen menneisyyteen, luontoon ja kulttuurielämään)
Luokka:Suomen maakunnat
Pinta-alaPinta-ala (tunnus A) on alueen koon mitta, pinta-ala kertoo kuinka suuri jokin kuvio on alueeltaan.
Yksiköitä
Pinta-alan SI-johdettu yksikkö on neliömetri (m²). Isompiin alueisiin käytetään usein neliökilometriä (km²). Viljelysmaata ja metsää mitataan usein hehtaareissa (1 ha = 0,01 km²). Se on toisen maa-alan mitan, aarin (a), moninkerta – nimensä mukaisesti (heht(o)aari) sata aaria. Aaria ei enää juurikaan käytetä.
Kaavoja
Joitain yleisiä kaavoja kaksiuloitteisten kappaleiden pinta-alan (A) määrittämiseen:
- Neliö tai muu suorakulmio: A = l · w (jossa l on pituus ja w on leveys); neliön tapauksessa l = w.
- Ympyrä: A = π · r2 (jossa r on säde)
- Kolmio: A = B · h / 2 (jossa B on kannan leveys ja h on etäisyys janasta). Tätä kaavaa voidaan käyttää jos korkeus h on tunnettu. Jos kaikkien kolmen sivun pituudet ovat tunnettuja, voidaan käyttää Heronin kaavaa , jossa a, b ja c ovat kolmion sivujen pituudet ja s = (a + b + c)/2 eli puolet kolmion piiristä.
Joidenkin kolmiulotteisten kappaleiden pinta-alojen laskukaavoja:
- Pallo: A = 4·π·r2 , missä r on pallon säde
Katso myös
- luettelo valtioista pinta-alan mukaan
Luokka:Geometria
Luokka:suureet
ja:面積
simple:Area
zh-cn:面积
zh-tw:面積
VäkilukuVäkiluku eli asukasluku merkitsee asukkaiden määrää tietyllä maantieteellisellä alueella.
Väkiluku suhteutetaan usein alueen pinta-alaan jakamalla asukkaiden määrä alueen koolla, tavallisesti neliökilometreinä mitattuna. Täten saadaan väestöntiheys.
Katso myös
- Luettelo valtioista väkiluvun mukaan
Luokka:Väestötiede
ja:人口
simple:Population
th:ประชากร
zh-min-nan:Jîn-kháu
MiljoonaMiljoona on luonnollinen luku 1 000 000. Se tarkoittaa tuhatta tuhatta.
Miljoona voidaan esittää kymmenpotenssimuodossa 106. Binäärijärjestelmässä miljoona on 11110100001001000000 ja heksadesimaalijärjestelmässä F4240. SI-järjestelmässä miljoonaa vastaava kerrannaisyksikkö on mega. Esimerkiksi yksi megawatti MW tarkoittaa miljoonaa wattia.
Miljoona tulee italian sanasta milione, joka periytyy latinan sanasta mílle, tuhat.
Miljoonan tulo suomen kieleen
Miljoona on pienin ja ensimmäinen suomalainen luvun nimitys, joka ei perustu kansankieleen, vaan joka on keinotekoisesti luotu kansainvälisen vastineen pohjalta suomen kirjakieleen. Vanhassa kansanperinteessä tunnetaan luvut sata ja tuhat. Sata on arjalainen laina, tuhat balttilainen, molemmat ilmeisesti jo tuhansia vuosia vanhoja.
Luokka:Luonnolliset luvut
ko:1000000
ja:1000000
Euro:Euro on myös Australiassa elävä kengurulaji.
kengurulaji
Euro (valuuttatunnus EUR) on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka on tällä hetkellä käytössä kaikissa EU:hun ennen vuotta 2004 liittyneissä maissa lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ruotsia ja Tanskaa, jotka käyttävät yhä omia kansallisia valuuttojaan. Näistä maista Iso-Britannia ja Tanska ovat liittyneet EU:hun aikaisemmin, jolloin sopimus ei vielä edellyttänyt myös yhteisvaluutan käyttöönottoa, ja niinpä ne voivat pysytellä luvallisesti euron ulkopuolella. Sen sijaan Ruotsi allekirjoitti jo liittyessään sopimuksen Euroopan talousyhteistyöstä ja siten myös euroon liittymisestä. Vuonna 2004 mukaan liittyneet EU-maat ottanevat euron käyttöön aikaisintaan vuonna 2006 — tämän on ainakin Viro asettanut tavoitteekseen.
Katso tarkemmin myös: Euroalue
Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002. Virallinen raha eurosta tuli jo kuitenkin 1. tammikuuta 1999, jolloin sitä alettiin käyttää tilivaluuttana.
Yksi euro vastaa 5,94573 Suomen markkaa (eli 1 markka vastaa 0,1681879 euroa). Euron sadasosa on sentti. Euron kurssia ja korkotasoa valvoo ja pyrkii kontrolloimaan Euroopan keskuspankki.
Euron merkitseminen
Euron kansainvälinen kolmikirjaiminen tunnus (ISO-standardin mukaan) on EUR, jota käytetään pääasiassa kansainvälisessä rahaliikenteessä. Lisäksi on olemassa erityinen euro-symboli (€). Euron lyhenteenä käytetään joskus e-kirjainta, jos symboli ei ole käytettävissä. Paras tapa merkitä euro on olla lyhentämättä sitä ollenkaan. Sentin virallinen lyhenne suomen kielessä on snt, jonka rinnalla voidaan käyttää myös muissa kielissä yleistä lyhennettä c.
Euron symboli on mukana Unicode-merkkijärjestelmässä, ja sen esittämiseksi voi käyttää esimerkiksi Latin 9 -merkistöä, joka on Latin 1:stä eurokelpoiseksi muokattu versio.
Setelit ja kolikot
Latin 1
Latin 1
Päätös euroseteleiden ulkomuodosta tehtiin joulukuussa 1996. Toisin kuin kansallisessa rahassa, niissä ei ole kansallisia tunnisteita, vaan niissä korostetaan sitä, mikä eurooppalaisille on yhteistä. Pääasiasiallisena kuvituksena ovat eri aikakausien ja tyylisuuntien ikkunat ja sillat, jotka kuvastavat avautumista kohti muita ihmisiä ja yhteyksiä heihin. Setelit ovat suuruudeltaan 5, 10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa ja niiden koko vaihtelee siten, että pieniarvoiset setelit ovat pieniä ja koko suurenee mitä suurempiarvoinen seteli on kyseessä.
Yksi euro jakautuu sataan senttiin. Kolikkojen nimellisarvot ovat: 2 euroa, 1 euro ja 50, 20, 10, 5 ja 2 senttiä sekä 1 sentti. Kolikkojen toisella puolella on yhteinen Eurooppa-aihe ja rahan arvo. Toisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki. Suomalaisten eurokolikkojen kansallisella puolella on suomuurain kahden euron kolikossa, laulujoutsenia yhden euron kolikossa ja pieniarvoisissa kolikoissa leijonakuvio.
€ on euron tunnus, jota käytetään muun muassa kaikissa hintamerkinnöissä.
Käyttö
Suomessa päätettiin alusta alkaen olla käyttämättä yhden ja kahden sentin kolikoita. Syynä on pikkukolikoiden epäkäytännöllisyys käteisellä maksettaessa. Tähän oli Suomessa totuttu jo markka-ajan viimeisinä vuosina, jolloin pienin käytetty kolikko oli kymmenpenninen.
Syyskuusta 2004 alkaen myös Hollannissa aiotaan luopua kahdesta pienimmästä kolikosta, koska niiden käyttö on liian kallista. Laskelmien mukaan jokaisen yksisenttisen käsittelystä aiheutuu neljän sentin kulut. Myös Belgiassa suunnitellaan (2004) pikkukolikoista luopumista, ja niiden vastustus muissakin euromaissa on kasvamaan päin.
Linkkejä
- [http://www.euro.fi/ www.euro.fi]
- [http://www.ecb.int/ www.ecb.int]
- [http://www.eurobilltracker.com www.eurobilltracker.com] (hupi: seuraa euroseteleiden liikkumista)
Luokka:Rahayksiköt
Luokka:Euroopan unioni
ms:Euro
zh-min-nan:Euro
ko:유로
ja:ユーロ
simple:Euro
th:ยูโร
fiu-vro:Õuro
Kaupunki
pääkaupunki. Se on myös maan suurin ja nopeimmin kasvava kaupunkiseutu.]]
Kaupunki on maaseudusta erotettu kunta, jossa väestö asuu tiheämmässä keskittymässä kuin maaseudulla. Vuoteen 1977 asti Suomen kaupungeilla oli oikeuksia ja velvollisuuksia, joita muilla kunnilla ei ollut. Tilastokeskus määrittelee kaupunkimaisen kunnan seuraavasti: Kaupunkimaisia kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään 90% asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään 15 000.
Ero pikkukaupunkien ja suurkaupunkien välillä on eri alueilla erilainen. Suurkaupunki voi tarkoittaa urbaania aluetta, joka ylittää tietyn asukasluvun; kaupunkia joka dominoi muita kaupunkeja tietyllä talousalueella tai joka on hallinnollisesti merkittävä. Suurkaupungeista käytetään myös nimitystä metropoli. Vaikka suurkaupunki voi viitata alueeseen, jolla on lähiöitä ja satelliittialueita, termi ei sovi kattamaan usean kaupungin keskittymää eli metropolialuetta kuten pääkaupunkiseutu. Englannin kielessä erotellaan kaupunki nimikkeille city eli suurkaupunki ja town eli pikkukaupunki.
Suomessa suurin osa kaupungeista on pikkukaupunkeja. Suurkaupungeiksi voidaan Suomen mittakaavassa katsoa Pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku ja Oulu. Globaalit suurkaupungit ovat kaupankäynnin, talouden, kulttuurin ja myös muiden elämänalueiden keskuksia. New York, Tokio, Berliini, Hongkong, Moskova, Pariisi ja Lontoo määritellään usein globaaleiksi kaupungeiksi, mutta termiä käytetään myös muista suurkaupungeista. Nykyään on nähtävissä merkkejä suurkaupunkien lähiöalueiden yhdistymisestä (Yhdysvaltain itärannikko) monien kymmenien miljoonien asukkaiden metropoleiksi. Maailman suurimmaksi kaupungiksi lasketaan yleensä Japanissa sijaitseva yli 30 miljoonan asukkaan Suur-Tokio. Kiinalainen Chongqingin kaupunki on kuitenkin lähes Tokion kokoinen, ja siten maailman toiseksi suurin kaupunki.
Kaupungin keskusta
Kaupungin keskusta on kaupan, julkisten toimintojen, vapaa-ajan, kulttuurin, seurustelun ja huvielämän kohtauspaikka. Keskusta näyttää kaupungin elinvoiman ja lisää kiinnostavuutta. Keskusta palvelee kaikkia: kaupungin ja ympäristön asukkaita, jotka asioivat, työskentelevät tai asuvat keskustassa; vanhoja, nuoria, yksinäisiä ja perheitä; autottomia ja autoilijoita. Hyvä keskusta edistää asiakaskäyntejä ja parantaa liikkeiden kannattavuutta, kun yhdessä liikkeessä kävijät käyvät samalla myös muissa. Se lisää vuokranmaksukykyä ja kiinteistöjen arvon säilymistä. Se myös parantaa asukkaiden viihtymistä ja kotitalouksien tasapainoa.
Ellei kaupungin keskustaa kehitetä, siitä voi tulla taantuva keskusta. Silloin kestävä kehitys vaarantuu, kun asiointi rakentuu autojen varaan. Autottomat, vanhukset, nuoret ja lapset joutuvat heikompaan asemaan. Keskustan palvelutaso ei kehity. Kaupungin kehittämisaloite siirtyy yksityisille maanomistajille.
Suomen kaupungit
Suomessa kaupunki on myös julkishallinnon yksikkö. Oikeudellisesti kaikki kaupungit ovat kuntia, koska Suomessa on nykyään vain yksi kuntamuoto.
Asutuksen kokoluokittelu Suomessa voidaan tehdä esimerkiksi seuraavasti:
- Haja-asutusalue, maaseutu tai pieni taajama (1 - 1 000 asukasta) 22 kpl
- Pieni maaseutukaupunki (1 001 - 20 000 asukasta) 357 kpl
- Keskikokoinen kaupunki (20 001 - 50 000 asukasta) 39 kpl
- Suuri kaupunki (50 001 - 100 000 asukasta) 8 kpl
- Suurkaupunki (asukkaita yli 100 000) 6 kpl
Suurin osa Suomen kunnista on tämän mukaan siis pieniä maaseutukaupunkeja.
Erilaiset kaupungit
Suomessa on suurilukuinen määrä kaupunkeja. Suurin osa niistä on pieniä, kuten edellä todettiin. Helsinki on maan suurin kaupunki, asukkaita seudulla on 1,2 miljoonaa. Kooltaan se yltää eurooppalaiseen sarjaan keskisuurena kaupunkina. Toiseksi suurimmat kaupunkiseudut ovat Tampere ja Turku. Muita valtakunnallisesti merkittäviä keskuksia ovat Oulu, Lahti ja Jyväskylä. Loput Suomen kaupungeista ovat pienempiä maakuntakeskuksia. Suurimmissa kaupungeissa on paljon työpaikkoja, oppilaitoksia ja hyvin toimiva joukkoliikenne. Suurissa kaupungeissa kulttuurielämä on aktiivista ja niistä löytyvät hyvät koulutusmahdollisuudet korkeakouluineen. Mahdollisuuksia tehdä vapaa-ajalla itseään kiinnostavia asioita on paljon. Nämä kaikki tuovat ympäröivälle seudulle menestystä vanavedessään.
Suomen suurimmat kaupunkiseudut
Kaupunkiseutu tarkoittaa keskuskuntaa ja sitä ympäröiviä lähikuntia, jotka ovat tiiviissä yhteydessä keskuskuntaan. Kaupunkiseudun väkiluvun laskeminen antaa todellisemman kuvan kaupungin koosta muun muassa Helsingin ja Kouvolan tapauksissa.
Tilastojen lähde [http://www.kunnat.net kunnat.net].
Maailman suurimmat kaupunkiseudut
Maailman suurimmat kaupunkiseudut ovat tärkeitä toimijoita poliittisesti ja taloudellisesti.
kuva:Green up.png
kuva:Green up.png.]]
| Sijoitus | Nimi | Väkiluku
|
|---|
| 1 | Tokio, Japani | 36 510 000
| | 2 | New York, Yhdysvallat | 22 310 000
| | 3 | Mexico City, Meksiko | 22 090 000
| | 4 | Soul, Etelä-Korea | 21 740 000
| | 5 | Mumbai, Intia | 19 470 000
| | 6 | São Paulo, Brasilia | 19 090 000
| | 7 | Jakarta, Indonesia | 17 590 000
| | 8 | Los Angeles, Yhdysvallat | 17 540 000
| | 9 | Osaka, Japani | 17 510 000
| | 10 | Delhi, Intia | 17 480 000
| | 11 | Manila, Filippiinit | 16 610 000
| | 12 | Kairo, Egypti | 15 500 000
| | 13 | Shanghai, Kiina | 14 610 000
| | 14 | Kolkata, Intia | 14 450 000
| | 15 | Moskova, Venäjä | 14 440 000
| | 16 | Buenos Aires, Argentiina | 13 330 000
| | 17 | Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta | 12 420 000
| | 18 | Teheran, Iran | 11 890 000
| | 19 | Ruhrin alue, Saksa | 11 780 000
| | 20 | Rio de Janeiro, Brasilia | 11 720 000
| | 21 | Karachi, Pakistan | 11 620 000
| | 22 | Istanbul, Turkki | 11 580 000
| | 23 | Pariisi, Ranska | 11 500 000
| | 24 | Dhaka, Bangladesh | 11 490 000
| | 25 | Peking, Kiina | 11 240 000
| | 26 | Lagos, Nigeria | 10 690 000
| | 27 | Bangkok, Thaimaa | 9 750 000
| | 28 | Chicago, Yhdysvallat | 9 420 000
| | 29 | Kinshasa, Kongo | 9 120 000
| | 30 | Nagoya, Japani | 8 760 000
|
Lähde: [http://www.world-gazetteer.com world-gazetteer.com]
Kaupunkien urbaanius
Eri kaupungeilla on eri väestöntiheys. Väestöntiheys kertoo, miten tiheästi kaupungissa asuu ihmisiä. Suuri väestöntiheys on yleensä kaupungin keskustassa ja kerrostaloalueilla, pieni väestöntiheys omakotitaloalueilla. Suuri väestöntiheys mahdollistaa lyhyet kävelymatkat, kattavan joukkoliikenteen ja lukuisat lähipalvelut. Pienen väestöntiheyden kaupungeissa matkat ovat pitkät ja palveluja hajanaisesti, joka lisää henkilöauton tarvetta.
Euroopassa kaupungit ovat vanhoja ja ne ovat tiheästi rakennettuja. Kävelykadut ovat yleisiä ja kaduilla käy vilkas elämä. Pohjoismaissa kaupungit ovat jonkin verran väljemmin rakennettuja. Useat Suomen kaupungit vastaavat väestötiheydeltään Yhdysvaltojen autokaupunkeja. Suurin urbanisoituminen löytyy Pääkaupunkiseudulta mukaan lukien Kerava ja Järvenpää. Muita erityisen urbaaneja kaupunkeja ovat Maarianhamina, Jyväskylä, Lahti, Turku, Kouvola ja Joensuu.
Kaupunkien arvostus
Alla on Taloustutkimuksen Kaupungit: Muuttohalukkuus 2004 -tutkimuksen tulokset yleisarvosanoilla 4-10 mitattuna. Tutkimuksessa selvitettiin ihmisten muuttohalukkuutta eri kaupunkeihin.
Kaupunki Arvosana Asukasluku
1. Tampere 7,98 197 774
2. Jyväskylä 7,75 80 372
3. Turku 7,57 173 686
4. Kuopio 7,38 87 347
5. Oulu 7,31 123 274
6. Hämeenlinna 7,22 46 352
7. Naantali 7,16 13 360
8. Helsinki 7,14 559 718
9. Espoo 7,10 216 836
10. Lahti 7,05 97 543
11. Lappeenranta 7,03 58 401
12. Porvoo 6,95 45 403
13. Savonlinna 6,93 27 660
14. Vaasa 6,84 57 014
15. Vantaa 6,76 179 856
16. Mikkeli 6,75 46 612
17. Joensuu 6,75 52 140
18. Rovaniemi 6,71 35 188
19. Seinäjoki 6,71 30 702
20. Rauma 6,63 37 030
Kaikkien kaupunkien ka. 6,86
Lisäksi tutkimuksessa olivat mukana (aakkosjärjestyksessä): Hyvinkää, Järvenpää, Kajaani, Kemi, Kerava, Kokkola, Kotka, Kouvola, Lohja, Pietarsaari, Pori, Raahe, Salo ja Varkaus.
Tarkemmin kaupunkeja tarkasteltiin yhdeksällä erottelevuustekijällä. Työpaikkojen tarjonnassa, opiskelumahdollisuuksissa ja monipuolisessa kulttuuritarjonnassa pärjäsi Helsinki. Sijainnista, harrastusmahdollisuuksista ja kunnallisista palveluista parhaan arvosanan sai Tampere. Viihtyisimpänä asuinympäristönä ja parhaana kasvuympäristönä lapsille pidettiin Jyväskylää, kun taas Espoota pidettiin muita kaupunkeja useammin kehittyvänä talousalueena.
Pahoinvointi Suomen suurimmissa kaupungeissa
Suurille kaupunkikeskuksille on aina ollut tunnusomaista paitsi hyvinvointi ja vauraus myös sosiaaliongelmien yleisyys. Voidaan yleistää, että mitä suurempi kaupunki on, sitä yleisemmin siinä ilmenee myös pahoinvointia. Näin esimerkiksi Helsinki sijoittuu mitä todennäköisimmin pahoinvointivertailun kärkipäähän. Tämä ei kuitenkaan pidä tarkkaan ottaen paikkaansa; kaupunkikulttuurit ovat tässä mielessä yksilöllisiä.
Suomen Kuntaliitto on julkaissut vuonna 2004 Kuntalehdessä (numero 15) tutkimuksen suurimpien Suomen kaupunkien pahoinvoinnista 2000-luvun alussa. Tutkimuksessa on käytetty kymmentä pahoinvoinnin mittaria. Tutkimuksen mukaan Suomen yli 40.000 asukkaan kaupungit sijoittuvat sosiaalisten ongelmien yleisyydessä alla olevan taulukon mukaiseen järjestykseen. Pahoinvoivimmassa Jyväskylässä sosiaaliongelmia havaittiin lähes 40 % enemmän kuin Espoossa.
Sosiaalisia ongelmia tarkasteltiin seuraavilla 10 mittarilla:
- toimeentulotuki asukasta kohden
- ahtaasti asuvia asuntokuntia % asuntokunnista
- työttömät % työvoimasta
- pitkäaikaistyöttömät % työttömistä
- poliisin tietoon tulleet omaisuusrikokset/10 000 as.
- poliisin tietoon tulleet väkivaltarikokset/10 000 as.
- myynti 100% | | |
