:: wikimiki.org ::

Vaaka (tähdistö)

Vaaka (tähdistö)

:Vaaka on myös horoskooppimerkki. horoskooppimerkki Vaaka (latinaksi Libra, genetiivi Librae) on eteläisen taivaan leijaa muistuttava tähdistö Skorpionin ja Neitsyen välissä. Se on yksi eläinradan kahdestatoista tähdistöstä. Vaaka on liitetty taruissa oikeuden jumalattareen, jonka tunnusmerkkeinä oli vaakakupit. Delta (δ) Librae on Algolin kaltainen pimennysmuuttuja, jonka kirkkaus vaihtelee 4,9—5,9 magnitudin välillä 2,3 vuorokauden jaksoissa. NGC 5897 on pallomainen tähtijoukko. Luokka:Tähdistöt ko:천칭자리 ja:てんびん座 th:กลุ่มดาวตาชั่ง

Vaaka (horoskooppimerkki)

Vaaka (Libra) on yksi eläinradan mukaan nimetyistä länsimaisista horoskooppimerkeistä. Se on saanut nimensä Vaa'an tähtikuviosta. Syntymäaika: 24. syyskuuta - 23. lokakuuta
Hallitseva planeetta: Venus
Elementti: Ilma Ilma Luokka:Astrologia

Latina

Latina, lingua latina, on indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Se on sukua mm. sanskritille. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet kuten espanja ja ranska ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen. Nykyisin latinaa ei puhuta enää äidinkielenä eli se on kuollut kieli. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellisissä nimissä.

Historia

:Pääartikkeli: latinan historia latinan historia riemukaaressa lukee latinaksi, että Rooman kansa on omistanut sen jumalaiselle keisarille.]] Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita Italiassa puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oski, umbri ja volski sekä isolaattikieli etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.

Kultaa ja hopeaa

Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kultakaudeksi kutsutaan yleensä n. ajanjaksoa 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero. Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä runoilijoita ja kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius. Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä, ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.

Vulgaarilatina

Petronius Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella. Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen 476 jaa. latinan murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät romaaniset kielet – mm. ranska, espanja, portugali, romania, italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä. Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.

Keskiaikainen latina

Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen. Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan. Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.

Humanistilatina

renessanssi] Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen. Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.

Uuslatina

Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen. Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kuriositeetiksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englannin dominanssi kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.

Latina Suomessa

Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi. Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Merkitys

Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa: volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten: Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen. Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi Yleisradion latinankielisestä uutislähetyksestä Nuntii Latini. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet perustuvat latinaan: Canis lupus - susi. Kaikkialta maailmasta löytyy julkisissa rakennuksissa latinankielisiä piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan, jne. termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).

Lääketieteellinen latina

Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia, sillä esimerkiksi verbejä ja pronomineja käytetään vähän sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa. Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).

Latinan ääntämisestä

pronomineja Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita esimerkiksi tutkimalla piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana. Nykyään Suomessa käytetään yleensä latinan klassista ääntämystä, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa lausutaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
- c lausutaan aina k:na; esim. circus [kirkus]
- ae ja oe lausutaan ee, paitsi jos a kuuluu eri tavuun kuin e, esimerkiks aer [aer], ilma
- Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan kuitenkin arkaaisempaa tasavallanaikaista latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden alkuperäisen foneettisen asun [ai] ja [oi].
- qu lausutaan kv; esim. quasi [kvasi] Keskiaikaisen latinan ääntämissäännöt eroavat edellä mainituista seuraavasti:
- c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
- ti äännetään [tsi] jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia [tristitsia]
- sc äännetään etuvokaalin edellä s Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin. Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi [pluus], kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty [minus], eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo [iinfiiniitiivoo] oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla. Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Esimerkiksi saksalaiset lausuvat c:n ts, englantilaiset s ja italialaiset italian kielen mukaisesti. Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.

Latinan oikeinkirjoitus

Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K" ja "Y" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit). Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei usein käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia. Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä. Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
- Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
- Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
- Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).

Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä

Kun käytetään nykyaikaisia nimiä (tai lainasanoja) latinankielisessä tekstissä, niitä tarvitsee joskus taivuttaa. Tämähän on tilanne, johon ajaudutaan suomessakin, kun tulee tarvetta taivuttaa ulkomaisia sanoja. Käytäntöjä on monia, seuraavassa muutamia:
- Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
- Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
- Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Toimii hyvin pyhimyksistä johdettujen nimien ja muiden ulkomaalaisperäisten nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa Georgius W. Bush. Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammed), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.

Kielioppia

Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.

Substantiivit ja adjektiivit

Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessäkin. Siinä on substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, ablatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme, maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali. Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa sijassa, luvussa ja suvussa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa. Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys). Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa". Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan. Ablatiiville ei ole annettu suomennosta, koska sillä on hyvin monia käyttöjä. Esimerkiksi preposition in yhteydessä se tarkoittaa päätteitä -ssa/-ssä.

I deklinaatio

Genetiivin pääte -ae. Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies) ja agricola (maanviljelijä), jotka voivat olla maskuliineja.

II deklinaatio

Genetiivin pääte -i. Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus: Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka on feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja. Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!).

III deklinaatio

Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.

IV deklinaatio

Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).

V deklinaatio

Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).

Verbit

Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Tempuksia ovat preesens, imperfekti, I futuuri, II futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona, esimerkiksi amo (rakastan).

Esimerkkejä

Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
- Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
- Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. - Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. (Cato)
- Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
- Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
- Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
- Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneumin kyljessä.)
- O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
- Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
- In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
- Divide et impera - Hajoita ja hallitse (viittaa Rooman politiikkaan)
- Vade mecum! - Kulje kanssani. Wikisitaateissa on luettelo latinankielisistä lentävistä lauseista.

Lyhyt latinan oppitunti

Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan. Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää. Otetaan esimerkiksi lause Romani ite domum. Sana Romanus taipuu kuten annus, eli se on toista deklinaatiota. Näin ollen sen monikon nominatiivi on Romani. "Menkää" on käsky, joten tulee käyttää imperatiivia. Roomalaisia on monta, joten imperatiivin pitää olla monikossa ite. Meneminen on liikettä jotain kohti, joten tulee käyttää ad -prepositiota ja akkusatiivia. Domus, kotiin, on kuitenkin poikkeus, sillä sen yhteydessä tulee käyttää lokatiivia domum. Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.

Kirjallisuutta

- Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.
- Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
- Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.
- Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
- Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
- Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.

Katso myös

- Rooman valtakunta
- DIIS MANIBUS
- Latinalaiset aakkoset
- Roomalainen nimi

Aiheesta muualla

- Vicipaedia. Pagina prima Latinankielinen Wikipedia
- [http://www.yleradio1.fi/nuntii/ Nuntii Latini] - Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)
- [http://195.236.0.10/pls/terveysportti/sanakirjat.koti?p_kirja_id=32 Duodecimin johdatus lääketieteelliseen latinaan] Luokka:Latina als:Latein zh-min-nan:Latin-gí ko:라틴어 ja:ラテン語 simple:Latin language th:ภาษาละติน

Genetiivi

Genetiivi eli omanto on sijamuoto, joka ilmaisee omistajaa.

Genetiivi eri kielissä

Genetiivi on hyvin yleinen sijamuoto eri kielissä. Perusmerkityksen ohella sillä on yleensä useita eri käyttötarkoituksia.

Suomi

Suomessa genetiivin pääte on yksikössä -n ja monikossa -in, -en, -den, -ten tai -tten. Monikon päätteet ovat usein keskenään vaihtoehtoisia ja eri murrealueilla suositaan eri päätteitä. Esimerkkejä:
- omenan
- omenain
- omenojen
- omenoiden
- omenoitten Suomessa genetiivi ilmaisee hyvin monia eri asioita, joita tärkeimpiä ovat
- omistaja (possessiivinen genetiivi) :Minun koirani on aikamoinen temppuilija.
- toiminnan suorittaja (subjektiivinen genetiivi) :Kirpun purema haava on usein kiusallinen.
- toiminnan esine (objektiivinen genetiivi) :Silmien hierominen ei ole järkevää sipuleita leikattaessa.
- toiminnan kohde; sitä, jolle jotakin tehdään (datiivinen genetiivi) :Hiki laiskan syödessänsä.

Viro

Virossa genetiivillä ei ole varsinaista päätettä yksikössä, vaan sija muodostetaan loppuvokaalin tai vartalomuutosten avulla. Monikossa pääte on -de tai -te. Esimerkkejä:
- pesa 'pesä'
- pesade 'pesien'
- õpetaja 'opettaja'
- õpetajate 'opettajien'

Englanti

Englannissa genetiivin päätteenä on puolilainausmerkki (') ja -s. Esimerkkejä:
- Anne's 'Annen'
- Jack's 'Jackin'.

Kielenhuoltoa

Väärin: Yleisön pyydetään poistumaan salista. Oikein: Yleisöä pyydetään poistumaan salista. ja:属格

Skorpioni (tähdistö)

:Skorpioni on myös horoskooppimerkki. horoskooppimerkki Skorpioni (latinaksi Scorpius, genetiivi Scorpii, lyhenne Sco, tunnus 20px ) on eläinradan tähdistö eteläisellä tähtitaivaalla. Skorpionin kautta kautta kulkee Linnunrata. Siksi siinä on runsaasti syvän taivaan kohteita eli tähtijoukkoja ja tähtisumuja. Tähdistö todella muistuttaa skorpionia pistimineen. Tähdistön kirkkain tähti on punainen Antares. Skorpioni näkyy varsin huonosti Suomessa, sillä maassamme on kesä silloin, kun tähdistö on korkeimmillaan etelässä keskiyöllä. Antares näkyy joskus horisontissa Etelä-Suomessa.

Numerotietoja Skorpionista

- näkyy leveyksillä +40° -- −90°
- rektaskensio 17 h
- deklinaatio −40°
- ala 497 neliöastetta, 33:s suurin tähdistö

Joitain Skorpionin tähtiä

Antares, Alfa (α) Scorpii, on miljardin kilometrin kokoinen punainen jättiläinen ja 9000 kertaa Aurinkoa kirkkaampi. Se sijaitsee noin 500 valovuoden päässä. Auringon paikalla se nielaisisi Maan ja Marsin ratoineen. Beta (β) Scorpii on kaksoistähti, jonka komponenteilla on 13,7 kaarisekunnin väli. Argentiinalainen harrastaja Sebastian Otero huomasi Delta (δ) Scorpiin kirkkauden kasvaneen muutaman kymmenyksen muutama vuosi sitten. Skorpionissa sijaitsee vuoden 2005 "aurinkomaisin" tähti 18 Scorpii. Muita merkittäviä tähtiä ovat δ Sco (Dschubba), θ Sco (Sargas), λ Sco (Shaula), ν Sco (Jabbah), ξ Sco (Grafias), σ Sco (Alniyat), τ Sco (myös Alniyat) ja υ Sco (Lesath). Tähti jota aikoinaan kutsuttiin nimellä γ Sco on nykyään nimetty oikeammin nimelle σ Lib.

Skorpionin tähtisumuja

Skorpioni on rikas tähdistö, jossa on useita Messierin kohteita, kuten pallomainen tähtijoukko M4, Perhosjoukko M6, laaja avonainen tähtijoukko M7 ja pieni pallomainen tähtijoukko M80.

Skorpionin tähdistön tähtiä

Luokka:Tähdistöt ko:전갈자리 ja:さそり座 th:กลุ่มดาวแมงป่อง

Algol

Algol (tähtitieteessä) on kirkkaudeltaan muuttuva tähti, jonka kirkkauden muutokset johtuvat kirkkaamman ja himmeämmän tähden pimentäessä toisiaan. Algol onkin Algol-tyyppisten pimennysmuuttujien esikuva. Spektroskooppisen kaksoistähden Algolin Bayerin nimi on β Per eli Beta Persei joka lyhennetään joskus BET PER. Algolin kirkkaus vaihtelee välillä 2,06 -- 3,28. Säännöllisen valonvaihtelun jakso on 2 päivää, 20 tuntia ja 49 minuuttia. Valonvaihtelun huomanneet arabit antoivat tähdelle nimeksi الغول al-ghūl, "piruntähti".

Algol-kaksoistähden kuvaus

Algol on nyt 92,8 valovuoden eli 35,14 parsekin päässä, mutta mittausten mukaan se olisi ohittanut auringon 7,3 miljoonaa vuotta sitten noin 9,8 valovuoden päästä. Algol on kolminkertainen tähti. Tähden ikä on alle 300 miljoonaa vuotta. Kirkkaamman Algol A:n ja himmeämmän Algol B:n väli on 0,062 AU ja kiertoaika 2,8673043 päivää joka lyhenee hitaasti. Kaltevuus on 97,69° ja soikeus noin 0, eli tähtien radat ovat ympyröitä. Kaltevuus kasvaa 0,1 astetta vuosisadassa. Algol AB on puoliksi erillinen kaksoistähti. Kaukana on vielä Algol C etäisyydellä 2,69 AU kiertoajalla 681 päivää eli 1,86 vuotta. Algol C:n radan kaltevuus on 83,98 ja soikeus e=0,225. Tähden väriä kuvaava väri-indeksi B-V on -0,05 ja vaihtelee. Kun himmeä, keltaoranssi Algol B pimentää kirkkaan, sinivalkoisen Algol A:n, tähden valo himmenee 10 tunniksi. Tämä on Algolin valonvaihtelun pääminimi. Sivuminimi jossa kirkkaus alenee 30 %, voidaan havaita vain valosähköisesti, siinä kirkkaampi tähti pimentää himmeämpää. Kirkkaimmillaan kaksoistähti on, kun molemmat tähdet loistavat esteettä yhtä aikaa. Algol A on sinertävänvalkoinen pääsarjan tähti tyyppiä B5-8V, ehkä massaltaan 3,59 (5?) Auringon massaa, läpimitaltaan 2,88 Aurinkoa ja sen kirkkaus visuaalisessa alueessa on 98 Auringon kirkkautta ja noin 180 Aurinkoa jos ultravioletti otetaan mukaan. Tähti pyörii nopeasti vauhdilla 65 km/s. Pintalämpötila on noin 12 500 K. Algol B on keltainen alijättiläistähti tyyppiä K0-2 IV (aikaisemmin G8), joka täyttää pisaramaisen Rochen pinnan, jonka ulkopuolelta A-komponentti pystyy vetämään B-tähden ainetta pois nopeudella 0,4 -- 2,0
- 10^e-11 Auringon massaa vuodessa. Algol tunnetaan tähtien kehitysteoriassa Algol-paradoksista. Yleensä raskaampi sininen tähti kehittyy nopeammin kuin kevyempi. Kuitenkin kevyempi B-tähti on vanhempi kuin raskas sininen tähti. Tämä johtuu massan siirrosta keltaisesta tähdestä siniseen. Algol B:n massa on 0,79 Auringon massaa ja läpimitta ehkä 3,4 Aurinkoa. Algol B pimentää A-tähden valoa 1,3 magnitudia minimissä joka kestää 14 % kiertoajasta. Algolissa tapahtuu valtavia röntgenpurkauksia, jotka liittyvät magneettiseen vuorovaikutukseen tähtien ja kaasuvirran välillä. B-tähdessä on noin 0,2 tähden säteen mittainen valtava magneettinen silmukka joka tuottaa muutaman tunnin röntgenflareja. Tähtien välillä tapahtuu ns. magneettista jarrutusta. Radiopurkauksia tulee noin 1 AU:n säteeltä liittyen "tähdenjäristyksiin". Algol C on tyyppiä A5V (aikaisemmin luokiteltu F2:ksi). Tähden massa on 1,67 Aurinkoa, läpimitta 1,7 Auringon läpimittaa ja kirkkaus 4,1 Aurinkoa ja lämpötila 4 500 kelviniä. Luokka:Tähdet ja:アルゴル

Luokka:Tähdistöt

Artikkeleita tähdistöistä. Luokka:Tähtitiede ko:분류:별자리 ja:Category:星座 th:Category:กลุ่มดาว

Clemens I

Clemens I av Rom (Clemens Romanus; Clemens latin den milde), påve c:a 91 - c:a 101 e.Kr., en av de så kallade apostoliska fäderna, helgon. Clemens ansågs av Origenes och den äldsta kyrkan för Petrus lärjunge och räknas av somliga som dennes förste efterträdare som biskop av Rom, men av andra som den tredje eller fjärde. Säkra uppgifter om Clemens saknas, men legenden har mycket att förtälja om honom. Enligt denna skall han bl.a. under Trajanus tid ha blivit förvisad till thrakiska Chersonesos och, sedan han omvänt många till kristendomen, med ett ankare om halsen kastats i havet. 23 november är hans åminnelsedag. Det historiskt sannolika är, att det i Rom efter Paulus och Petrus död bland de ledande presbytererna fanns en man vid namn Clemens, som i den romerska församlingens namn skrev det omfångsrika brev till församlingen i Korint, som nu går under namnet Första Clemensbrevet och räknas till de apostoliska fädernas skrifter. Riktigast kan det betecknas som en av Nya Testamentets apokryfer. Det har särskild betydelse därför att det bestämt kan dateras (domitianska förföljelsen år 95-96) och alltså ger synnerligen värdefull upplysning om förhållandena och åskådningen inom kristendomen vid första århundradets slut. Anledningen till brevet var stridigheter i Korint vid den framväxande församlingsorganisationen, men det innehåller också en bred framställning om kristen vandel och tro. Det är skrivet som församlingsskrivelse, men visar sig genom den enhetliga stilen vara en mans verk. Clemens O1 Clemens 01 ja:クレメンス1世 (ローマ教皇) ko:교황 클레멘스 1세

domeny cheap london hotels narty austria warsaw bars and cafes aminokwasy

:: RELATED NEWS ::

Judo
Džudo je borilačka veština i olimpijski sport nastao kao skup probranih tehnika iz Džiudžicua. Džiudžicu je u to vreme u Japanu bilo zajedničko ime za sve borilačke veštine (udaračke i rvačke). Tada je osnivač džudoa - Jigoro Kano, koji je savladao nekoliko stilova Džiudžicua, odlučio uzeti ono najbolje od svake i odbaciti nepotrebno.

Počeci

1870 - 1942), rođen u državi New York ostao je zapisan u povijesti kao stvoritelj odbojke, koju je originalno nazvao "Mintonette". Morgan je diplomirao na Springfield Collegeu gdje je upoznao James Naismitha, koji je 1891. godine izmislio košarku. Godinu dana nakon što je diplomirao, Morgan odlazi na Holyoke (Massachusetts), gdje dobiva mjesto dir

Hokej na ledu
Hokej na ledu, koji mnogi ponekad zovu jednostavno hokej, je timski sport koji se igra na ledu. To je jedan od najdinamičnijih sportova na svijetu, s obzirom da su igrači kližući se na ledu ili sličnim umjetnim podlogama u stanju postići velike brzine. Najpoznatije hokejaške nacije su Kanada, SAD, Rusija, Švedska, Finska,

Atletika
Atletika je jedna od temeljnih i najraširenijih sportskih grana, koju karakterizira osnovni ljudski pokret i ponašanje, a koja obuhvaća: trkačke, bacačke i skakačke discipline. Zbog svoje sveobuhvatnosti zovemo je, i istinska je, kraljica sportova! Atletskim vježbama stječe se fizička snaga, izdržljivost, brzina i okretnost a učvršćuju se svojstva volje kao sto su hrabrost, odlučnost i upornost. Discipline atletike odlikuju se motoričkim kretanjima koja se uspješno mogu primjenjivati u toku obrazovnog procesa ili kroz druge oblike vježbanja, pomoću kojih se značajno utiče n

Ragbi

Istorija

Moderni ragbi potiče iz Engleske sa koledža Ragbi (Ragby), gde je Vilijem Veb Elis 1823.godine, igrajući fudbal, zgrabio loptu rukama i poneo je trčeći ka protivničkom golu.Ovu novu igru prihvatile su i druge škole po Engleskoj te je 1871.godine osnovan Engleski ragbi savez koji je uveo i standardizovao prva pravila. U programu šport. Izumio ju je Kanađanin (Almont, Ontario) James Naismith 1891. godine, ustanovivši skup od 13 osnovnih pravila. Igra se širom svijeta, a danas postoji u dvije inačice: američkoj (NBA) i međunarodnoj (FIBA). Zajedničko im je to da ju igraju dva sastava, svaki od 5 igrača na terenu, ali postoji i cijeli niz razlika. Trajanje utakmice u NBA ligi je 48 minuta, s četiri četv

Fudbal
Fudbal ili nogomet je ekipni sport sa loptom. Cilj je postići gol, to jest ubaciti loptu u protivničku mrežu. Svaki tim ima jednog golmana i deset igrača. Postoje razne postavke igrača na terenu, koje se zovu formacije. Jedna od najpopularnijih formacija je 4-4-2. Te nam cifre govore da četiri igrača igraju u odbrani, četiri na sredini i dva u napadu. Ofanzivnija varijanta te formacije je 4-3-3, a defanzivnija 4-5-1. Nogomet je dana

Nogomet
Fudbal ili nogomet je ekipni sport sa loptom. Cilj je postići gol, to jest ubaciti loptu u protivničku mrežu. Svaki tim ima jednog golmana i deset igrača. Postoje razne postavke igrača na terenu, koje se zovu formacije. Jedna od najpopularnijih formacija je 4-4-2. Te nam cifre govore da četiri igrača igraju u odbrani, četiri na sredini i dva u napadu. Ofanzivnija varijanta te formacije je 4-3-3, a defanzivnija 4-5-1. Nogomet je dana

Tenis
Tenis je sport sa reketima koji igraju dva igrača (singl) ili dva tima od po dva igrača (dubl). Igrači koriste reket za tenis da bi prebacili lopticu u protivnički deo terena preko mreže koja se nalazi na sredini terena. Počeo je da se igra u Engleskoj u 19. veku. Category:Tenis Category:Olimpijski sportovi