:: wikimiki.org ::
| Vapaakauppa |
VapaakauppaVapaakauppa tarkoittaa yleensä ihmisten ja yritysten oikeutta käydä kauppaa keskenään vapaasti myös valtakunnanrajojen yli. Se siis tarkoittaa rajoitusten, kuten tullien ja tuontirajoitusten puuttumista kahden tai useamman valtion välillä. Vapaakauppa on siis markkinatalouden rajoittamattomin ja kansainvälisin muoto, jossa ihmisten keskinäiselle kanssakäymiselle, kaupankäynnille ja sopimuksille asetetaan mahdollisimman vähän rajoituksia. Vapaakauppasopimuksissa pyritään yleensä myös yhdenmukaistamaan tai poistamaan markkinoita sääteleviä sääntöjä.
Vapaakauppa-alueita on maailmassa useita, suurimman niistä muodostaa tällä hetkellä Euroopan unioni. Muita vapaakauppa-alueita ovat Pohjois-Amerikan NAFTA ja FTAA. Maailman kauppajärjestö WTO on maailmanlaajuinen järjestö, jonka tehtävä on kaupan esteiden keskinäinen vapauttaminen.
Kaupan esteet
Kaupan esteiksi yleensä lasketaan tullien ja tuontikiintiöiden lisäksi myös kaikki kansalliseen talouteen kohdistuvat tukiaiset (esimerkiksi Suomen maataloustuet vaikuttavat käytännössä suunnilleen samalla tavoin kuten tullit muiden maiden tuotteille) ja sääntely (esimerkiksi Ranska on tukenut juustonvalmistajiaan asettamalla maassa myytävän juuston valmistukselle teknisiä "turvallisuusvaatimuksia", joita kehitysmaiden juustontuottajien on vaikea toteuttaa; myös "ympäristövaatimuksia" käytetään usein tähän tapaan). Sääntelyn kohdalla on usein vaikea vetää rajaa, missä määrin lausuttu ja todellinen tavoite yhtyvät.
Näkemyksiä vapaakaupasta
Vapaakaupan puolesta
Useimmat uusklassista taloustiedettä, eli vallitsevaa koulukuntaa, edustavat taloustieteilijät pitävät pääsääntöisesti vapaakauppaa hyödyllisenä kaikille siihen osallistuville valtioille, joskin myös uusklassisen taloustieteen edustajien parissakin on pari tunnettua poikkeustakin. Näkemystä vapaakaupan hyödyllisyydestä on pyritty todistamaan empiirisen evidenssin avulla, jossa etsitään tilastollisia korrelaatioita vapaakaupan ja talouskasvun väliltä. Toisissa tutkimuksissa on taas seurattu kunkin maan kauppapolitiikan muutosten vaikutuksia talouskasvuun.
Hyötyjen syynä nähdään kilpailun ja taloudellisen tehokkuuden lisääntyminen, skaalaedut (kustannukset yhtä tuotettua hyödykettä kohden laskevat monilla tuotannonaloilla tuotannon määrän kasvaessa) ja ennen kaikkea erilaiset suhteelliset edut. Yksi merkittävä ongelma kaupan esteistä muodostuu tilanteessa, jossa kansalliset tuottajat tarvitsevat tuotantoonsa välittävää pääomaa (koneita tai komponentteja) ulkomailta, ja sen hankkiminen kallistuu kaupan esteiden vuoksi. Suhteellisen edun teorian mukaan valtion kannattaa erikoistua siihen tuotannonalaan, missä se on tehokkain ja ostaa ulkomailta ne tuotteet, mitä muut tekevät tehokkaammin. Näin kokonaistehokkuus kasvaisi ja tuotantokustannukset pienenisivät. Teorian oppi-isä on 1800-luvulla elänyt David Ricardo. Monet taloustieteilijät näkevät, että valtioiden välisen vapaakaupan hyödyt ovat samat kuin kaupan hyödyt yleensäkin, ja rajoille asetetut kaupan esteet haittaavat siinä missä maan sisäisetkin kaupan esteet.
Taloustieteilijöiden enemmistön keskuudessa erimielisyyttä on lähinnä siitä, pitäisikö maiden luopua kaupan esteistä yksipuolisesti vai käyttää niitä neuvotteluaseena painostaakseen myös toisia maita luopumaan kaupan esteistä. Samoin on erimielisyyksiä vapauttamisen nopeuden suhteen. Toiset vapaakaupan kannattajat näkevät parhaaksi poistaa kaupan esteet mahdollisimman nopeasti. Toiset taas korostavat hitaan ja asteittaisen tavan tärkeyttä. Hidasta vapauttamista perustellaan sillä, että tällöin on helpompi huolehtia prosessissa tappiolle jäävien ihmisten tappioiden kompensaatiosta. Kaupan vapauttaminen johtaa usein suuriin muutoksiin maan tuotantorakenteessa ja hitaampi muutos voidaan nähdä kivuttomampana.
Esimerkiksi maataloustuotteiden kaupan vapauttamisen seurauksena saataisiin vähemmillä resursseilla tuotettua tarvittava määrä ruokaa. Ihmiskunta kokonaisuutena voittaisi, mutta rikkaiden ja maatalouteen huonosti sopivien maiden viljelijät saattaisivat hävitä, kun taas täkäläiset kuluttajat ja kehitysmaiden viljelijöitä - joita maailman köyhien enemmistö on - voittaisivat sitäkin enemmän. Osa taloustieteilijöistä kannattaa sitä, että rikkaiden maiden viljelijöitä autettaisiin ylimääräisillä, tuotantoon sitomattomilla tuilla siirtymäkauden ajan.
Eräät vapaakaupan kannattajat painottavat sitä, että suurin ongelma eivät ole kaupan esteet sinänsä vaan se, että ne on rakennettu rikkaiden maiden ehdoilla. Esimerkiksi Euroopassa raaka-aineiden tullit ovat usein alhaisempia kuin jalostettujen tuotteiden, mikä pakottaa kehitysmaat viemään lähinnä raaka-aineita, kun vapaakaupassa tai edes vähemmän syrjivien tullien maailmassa kehitysmaat jalostaisivat tuotteitaan pidemmälle ja näin pystyisivät tehokkaammin vaurastumaan kaupalla. Toiset tahot taas saattavat painottaa siitä, että näistä tulleista huolimattakin vapaakauppaan vahvimmin suuntautuneet kehitysmaat ovat vaurastuneet nopeimmin ja että kehitysmaiden pahin ongelma ovat toisten kehitysmaiden asettamat vapaakaupan esteet.
Vapaakaupan kannattajien mukaan vapaakauppa on luonnollisesti hyödyllisintä pienille ja taloudeltaan poikkeaville valtioille. USA:n kaltainen suuri ja monipuolisen talouden valtio pärjää paljon paremmin maan sisäisen vapaakaupan turvin eikä siis kärsisi yhtä pahasti maailmankaupan päättymisestäkään - aivan samoin kuin suuri maa pärjäisi omavaraistaloudessa paremmin kuin pieni kunta.
Vapaakaupan kannattajien mukaan kuljetusten ympäristövaikutukset ovat minimaalisia verrattuna tuotannon ympäristövaikutuksiin ja tämän takia kaupan lisääntyminen ei juuri rasita ympäristöä. Vapaakaupassa tuotanto sijoittuu sinne, missä se vaatii vähiten resursseja, mikä keskimäärin tarkoittaa vähemmän ympäristön kulutusta. Esimerkiksi osa Suomen maataloustuotannosta vaatii hyvin raskaita energia- ja muita panoksia, kun taas lämpimämmissä maissa sama tuotanto voitaisiin hoitaa ympäristöystävällisemmin.
Kaupan vapauttamisen on myös väitetty vähentävän sotia, koska toisistaan taloudellisesti riippuvaiset maat eivät tämän argumentin mukaan sodi niin helposti keskenään.
Vapaakauppaa vastaan
Vapaakauppaa vastustetaan esimerkiksi siitä syystä, että protektionismia saatetaan pitää tärkeänä kehitys- ja teollistamispolitiikan kannalta. Lähes kaikki rikkaat maat ovat käyttäneet enemmän tai vähemmän oman taloutensa suojaamista kehittyessään (Sveitsi ja Hong Kong ovat tässä suhteessa poikkeuksia, myös muita maita kehityksessä edellä ollut Iso-Britannia oli 1800-luvun jälkipuoliskolla pitkälti vapaakaupassa). Esimerkiksi vapaakauppaa retoriikassaan kannattava USA:n presidentti George W. Bush on asettanut edelleen uusia kaupan esteitä suojellakseen tiettyjä USA:n talouden aloja. Kaupan esteiden tarkoitus teollisuuspolitiikassa on suojella kansallista teollisuutta.
Yksi perinteinen argumentti on ollut, että oman teollisuuden kehittyminen on monilla aloilla vaikeaa tai mahdotonta ilman jonkinlaista suojelua. He ovat argumentoineet, että kehitysmaa jää vapaakaupan oloissa vähemmän jalostettujen tuotteiden tuottajaksi, koska sen on mahdoton kilpailla monimutkaisempia tuotantoprosesseja vaativilla aloilla kehittyneitä maita vastaan ilman tuotantonsa suojelua (1800-luvulla USA:n Alexander Hamilton ja Saksan Franz List kehittelivät tätä ajattelutapaa). Tämä keskustelu liittyy laajemmin siihen, kuinka pitkälle maan talouskehitys ja teollistuminen voi tapahtua pelkän hintamekanismin ohjaamana, ja missä määrin taas tarvitaan valtion interventiota. Kaupan suojelussa on kuitenkin usein harkitun talouspolitiikan sijasta kyse kansallista tuotantoa edustavien eturyhmien itselleen hankkimista eduista.
Vanhojen protektionististen oppien lisäksi on taloustieteessä 1980-luvulta alkaen noussut strategic trade theory -niminen suuntaus, jossa huomioidaan epätäydellinen kilpailu, skaalaedut, tekemällä oppiminen, tuotekehittelyn merkitys, kumulatiiviset prosessit sekä teknologian vuodot. Teoria oikeuttaa jotain protektionismin muotoja kuten tukiaisia kansallisille yrityksille. Erityiskohtelua saava yritys voi teorian mukaan hyötyä skaalaetujen myötä kasvavista voitoista ja kumulatiivisista prosesseista maailmanmarkkinoilla selviytyäkseen. Teoriassa keskeistä on maailmanmarkkinoiden näkeminen monilla aloilla oligopolistisena. Tällöin perinteisen teorian oleuts täydellisestä kilpailusta ei päde.
Vapaakauppaa vastustetaan myös sen aiheuttamien suurten tuotantorakenteen muutosten takia. Usein varsinkin maanviljely eri maissa tulee vapaakaupan myötä kannattamattomaksi. Omavarainen tuotanto nähdään varsinkin maatalouden osalta tärkeänä turvallisuuspoliittisena tekijänä. Suomi on esimerkkinä maasta, jossa maanviljely jäisi vapaakaupan olosuhteissa hyvin vähiin. Useimmat suomalaiset eivät kaiketi halua näin tapahtuvan.
Vapaakaupan myötä tapahtuvat ulkomaankaupan kasvun vaikutus ympäristöön on oma keskustelunsa. Monet ovat sitä mieltä, että globaalin kaupan kasvu lisää kuljetuksia ja näin ollen myös ympäristön kuormitusta.
Vapaakaupan vastustus voi liittyä myös yleisempään modernisaation tai kehityksen vastustamiseen. Kehitysmaissa elää edelleen kulttuureja, joiden ihmiset haluavat elää virallisen talouden ulkopuolella, eikä heidän päätään voida kääntää puhumalla inhimillisen kehityksen indekseistä tai muista länsimaisten ihmisten kehittämistä elintason mittareista.
Luokka:Politiikka
Luokka:Taloustiede
th:การค้าเสรี
Euroopan unioni:Eu voi tarkoittaa myös alkuaine europiumia.
europium
Euroopan unioni (EU) on taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet osan itsemääräämisoikeudestaan unionin keskushallinnolle. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat mm. sisämarkkinat, euroalue, maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksen eli Sopimuksen Euroopan unionista myötä. Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ovat EU:n keskeisimmät toimielimet
Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta. Romania ja Bulgaria ovat liittymässä jäseniksi vuonna 2007. Lisäksi Turkin ja Kroatian kanssa käydään jäsenyysneuvotteluja.
Euroopan unionin tunnuksia ovat mm. euro, Euroopan unionin lippu sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni) on Beethovenin säveltämä Oodi Ilolle (Ode an die Freude).
:Katso tarkemmin Euroopan unionin symbolit
Tilastotietoja
Aina vuoden 2004 1. toukokuuta saakka EU:hun kuului 15 valtiota, joiden yhteenlaskettu väkiluku oli 374,6 miljoonaa. Euroopan väestöstä melko tasan 2/3 on 15–64-vuotiaita. Pinta-alaa EU:lla oli ennen laajentumista hieman vähemmän kuin Intialla, eli 3 191 100 km². Väestöntiheys EU:ssa oli ennen laajentumista 117,5 asukasta/km² (Vrt. Suomi, n. 15 as/km²). Keskimääräinen eliniänodote oli 74,5 vuotta.
1. toukokuuta 2004 lähtien EU on käsittänyt 25 valtiota ja sen väkiluku on yli 450 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Uusista jäsenmaista suurin on Puola, jossa on asukkaita 38,7 miljoonaa.
Euroopan yhdentymisen historia
Perussopimukset
Euroopan unionilla ei ole perustuslakia eikä Euroopan unioni ole valtioiden tapaan oikeushenkilö, vaan jäsenvaltioidensa kansainvälisiin valtiosopimuksiin perustuva sopimusjärjestelmä. Euroopan unionilla on kuitenkin tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, mitkä määrittävät yhteisön toimintaa ja minkä puitteissa päätöksenteon on tapahduttava.
Perussopimukset:
- 1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus
- 1957 Rooman sopimukset
- Euroopan talousyhteisön perustamissopimus
- Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus
- Yleissopimus tietyistä Euroopan yhteisölle yhteisistä toimielimistä
- 1965 Toimielinten sulautumissopimus
- 1970 Talousarviosopimus
- 1972 Irlannin, Tanskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan liittymissopimus
- 1975 Varainhoitosopimus
- 1975 Sopimus Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta
- 1976 Parlamentin suoria vaaleja koskeva päätös
- 1979 Kreikan liittymissopimus
- 1979 Euroopan valuuttajärjestelmän perustamissopimus
- 1984 Grönlannin erosopimus
- 1985 Espanjan ja Portugalin liittymissopimus
- 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja
- Euroopan yhtenäisasiakirjalla tarkennetiin Rooman sopimuksia Euroopan yhdentymisen edistämiseksi ja sisämarkkinoiden toteuttamisen loppuun saattamiseksi. Sillä muutettiin Euroopan yhteisön toimielinten toimintasääntöjä ja laajennettiin yhteisön toimivaltaa erityisesti tutkimuksen ja kehityksen, ympäristöasioiden ja yhteisen ulkopolitiikan aloilla.
- 1990 Saksojen yhdistämisessä aikaisemman Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) alue liittyi Euroopan yhteisöön.
- 1992 Sopimus Euroopan unionista
- Maastrichtissa hyväksytty sopimus Euroopan unionista on laajin Rooman sopimusten uudistus. Se sisältää mm. tarkan talous- ja rahaliittoon (EMU) siirtymisen aikataulun. Maastrichtin sopimus loi edellytykset myös eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamiselle sekä mm. unionin kansalaisuuden perustamiselle.
- 1992 Euroopan talousalueen perustamissopimus
- 1994 Itävallan, Ruotsin ja Suomen liittymissopimus
- 1997 Amsterdamin sopimus
- Amsterdamin sopimus kehittää unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena (mm. henkilöiden vapaan liikkuvuuden ns. Schengenin sopimus osaksi perussopimuksia); unionin ja kansalaisten lähentäminen; unionin ulkosuhteiden vahvistaminen (mm. kriisinhallinta - kuten humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen ja rauhanpalauttaminen); määräenemmistöpäätökset neuvostossa.
- 2001 Nizzan sopimus
- Nizzan sopimuksen keskeisimmät uudistukset koskevat neuvoston äänten uudelleenpainotusta, komission kokoa ja sen työn organisointia, määräenemmistöpäätösten lisäämistä sekä Euroopan parlamentin paikkajakoa. Nizzan sopimus antoi unionille on valmiudet laajentumiseen.
- 2004 Kyproksen, Latvian, Liettuan, Maltan, Puolan, Slovakian, Slovenian, Tšekin, Unkarin ja Viron liittymissopimus
Hiili- ja teräsyhteisö
Heti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli noin 90 %. Siten tarvittiin hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin. Tällainen muodostettiin jo keväällä 1945 – Euroopan hiiliyhteisö (ECO). Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Isossa-Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Ruhrin alue Saksassa oli heti sodan jälkeen Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliiton sotajoukot olivat miehittäneet Puolan alueen ja Neuvostoliitto otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten hiilikaivosten tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Euroopan tarpeeseen, joten hiiltä oli ostettava USA:sta. Rahaa ostoon ei ollut, minkä vuoksi luotiin Yhdysvaltojen ulkoministerin nimeä kantava suunnitelma eli Marshall-apu.
Hiiliteollisuus sekä sotatarvikkeiden tuotannossa tarpeellinen terästeollisuus saatettiin ylikansalliseen valvontaan erityisesti ranskalaisten aloitteesta vuonna 1951, jolloin luotiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (ECSC): Ranska, Italia, Länsi-Saksa, Hollanti, Belgia ja Luxemburg.
:Katso myös Euroopan neuvosto
Talousyhteisö, atomienergiayhteisö
Länsi-Euroopan yhteistä armeijaa myös suunniteltiin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus ilman yhteistä ulkopolitiikkaa nähtiin epätäydellisenä ja asetettiin ns. Spaakin työryhmä valmistelemaan poliittista yhteistyötä. Työryhmän esitys sisälsi ajatuksen sisämarkkinoista, jossa tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuisivat vapaasti, sekä ajatuksen yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei toteutunut Ranskan vastustuksen takia. Sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Länsi-Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Iso-Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen.
Kun Spaakin työryhmän esittämä suunnitelma Länsi-Euroopan poliittisesta yhteistyöstä ei voinut toteutua, ECSC:n puheenjohtajan, ranskalaisen Jean Monnet'n ehdotuksesta maiden ulkoministerit pitivät kokouksen 1955. Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita. Myös Iso-Britannia oli aluksi mukana, mutta se ei katsonut voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat vaativat tulliliiton muodostamisen. Iso-Britannia jättäytyi pois, mutta muut jatkoivat työtään ja maaliskuussa 1957 allekirjoitettiin Roomassa sopimus Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) sekä Euroopan talousyhteisön (EEC) perustamisesta. Ydinenergia tosin arvioitiin aikoinaan tärkeämmäksi kuin siitä lopulta tulikaan. Sopimuksista jälkimmäistä kutsutaan Rooman sopimukseksi. ECSC ja Euratomin päätöksentekomekanismi alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksentekomekanismin ja -instituutioiden alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1976, jolloin syntyi kokonaisuus European Communities eli Euroopan yhteisöt.
Katso myös rakennerahasto.
Talousarviosopimus
Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:
- Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
- Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
- Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV).
Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella.
Jäsenvaltiot keräävät nykyään EU:lle kuuluvat omat varat (maatalousmaksut, tullit, tulot arvonlisäveron perusteella, tulot BKT:n perusteella) ja antavat ne komission käyttöön.
Euroopan unionin lainsäädäntö ja toimielimet
Euroopan unionin toimielimet
Euroopan unionilla on yhdeksän toimielintä, ja niillä on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin sekä talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan keskuspankki ja Euroopan investointipankki.
Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.
- Euroopan parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla.
- Euroopan unionin neuvosto eli Ministerineuvosto on tärkein lakiasäätävä elin; yksikään EU-laki ei voi tulla voimaan ilman neuvoston tahtoa. Neuvostossa on ministeritason edustaja jokaisesta jäsenvaltiosta (esim. maatalousasioissa maatalousministeri ja talousasioissa valtiovarainministeri.
- Ministerineuvoston kokoontuessa valtion- tai hallitusten päämies tasolla kutsutaan sitä Eurooppa-neuvostoksi. Näissä tavallisesti neljä kertaa vuodessa tapahtuvissa huippukokouksissa päätetään EU:n yleisestä politiikasta.
- Euroopan komissio vastaa aloitteista, käyttää neuvoston delegoimaa itsenäistä päätösvaltaa ja valvoo säädösten toimeenpanoa (puheenjohtaja José Durão Barroso).
- Euroopan yhteisöjen tuomioistuin valvoo päätösten laillisuutta ja tulkitsee perussopimuksia luoden samalla EU-lainsäädäntöä, joka on kansallisten lakien yläpuolella. 25 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenmaasta, esim. suomalainen Allan Rosas.
- Talous- ja sosiaalikomitea ja alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa: yhteinen maatalouspolitiikka, liikennepolitiikka, sisämarkkinoita koskevat säännöt, sosiaalipolitiikka, koulutuksen tukeminen, kuluttajansuoja, ympäristöpolitiikka, rakenne- ja aluepolitiikka, teollisuuspolitiikka, tutkimuksen edistäminen, kulttuurin tukeminen, terveydenhuolto.
- EU:n lukuisat erillisvirastot on perustettu tiettyjä teknillisiä, tieteellisiä tai hallinnollisia tehtäviä varten. Näitä virastoja on ympäri EU:ta. Esimerkiksi suunnitteilla oleva EU:n kemikaalivirasto tullaan sijoittamaan Suomeen.
Euroopan unionin lainsäädäntö
Euroopan unionin lainsäädäntö eli acquis tarkoittaa kaikkia jäsenmaita sitovaa ja velvoittavaa normistoa.
Tämä säännöstö muodostuu kolmella tasolla:
# perustamissopimukset (alkuperäinen oikeus eli primäärioikeus)
# perustamissopimusten mukaisilla päätöksentekomenettelyillä EU:n toimielimet luovat asetuksia, direktiivejä, suosituksia sekä antavat lausuntoja. Toimielimet voivat myös tehdä päätöksiä, jotka velvoittavat jäsenmaita tai yksittäisiä oikeushenkilöitä (johdannainen oikeus eli sekundäärioikeus)
# Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten antamat päätökset
Päätöksenteko
Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat keskeisimmät toimielimet EU:n päätöksenteossa.
Euroopan komission tehtävänä on valmistella ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Myös muilla toimielimillä on osansa, esimerkiksi talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Päätöksenteko tapahtuu yhteispäätösmenettelyssä, kuulemismenettelyssä tai hyväksyntämenettelyssä riippuen siitä minkä perussopimuksen artiklan alaista asiaa käsitellään. Tärkein ero menettelyjen välillä liittyy parlamentin ja neuvoston vuorovaikutukseen. Kuulemismenettelyssä parlamentti antaa vain lausunnon kun yhteispäätösmenettelyssä parlamentti osallistuu päätöksentekoon neuvoston kanssa.
Euroopan unionin toimialat
Perussopimukset siirtävät toimivaltaa jäsenmailta Euroopan unionille mm. seuraavilla toimialoilla:
- I Pilari - Euroopan yhteisö
- Talous- ja rahaliitto
- Sisämarkkinat
- Kauppapolitiikka
- Maatalous- ja kalastuspolitiikka
- Alue- ja rakennepolitiikka
- Kilpailupolitiikka
- Tutkimus- ja kehitys, innovaatiot
- Ympäristö
- Energia
- Koulutus
- Kehitystyö
- II Pilari - Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
- III Pilari - Oikeus ja sisäasiat
Vertailu muihin talousalueisiin/maihin
Luvut vuodelta 2003. Väritys: Syaani suurimmalle arvolle ja vihreä pienimmälle arvolle vertailujoukossa.
Lähde: CIA World Factbook 2004, IMF WEO Database
1 Member of NAFTA
Kirjallisuutta
- Reijo Kemppinen, 2002, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/suomi.pdf Suomi Euroopan unionissa - perusteos], ISBN 951-37-3675-X
- Tero Erkkilä ja Teija Tiilikainen, 2004, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/netcomm/ImgLib/7/82/avain_suomi.pdf Avain EU-käsitteisiin], ISBN 951-724-460-6
Aiheesta muualla
- [http://europa.eu.int/index_fi.htm EUROPA - Euroopan unionin portaali]
- [http://www.makupalat.fi/unioni.htm Makupalojen EU-linkit]
- [http://www.uta.fi/sahkoiset_lahteet/eu.html Sähköisten lähteiden hakemiston EU-linkkejä]
- [http://euabc.com/index.phtml?action=set_country&country_id=23 EUABC.com] EU sanakirja Internetin käyttäjille
- [http://euobserver.com EUobserver] - EU aiheisia uutisia englanniksi
Ajankohtaista
- Kesäkuussa 2005 sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen luonnoksen.
- Lokakuussa 2005 aloitettiin jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa.
Luokka:Eurooppa
Luokka:Euroopan unioni
fiu-vro:Õuruupa Liit
ms:Kesatuan Eropah
zh-min-nan:Europa Liân-bêng
ko:유럽 연합
ja:欧州連合
simple:European Union
th:สหภาพยุโรป
Suhteellinen etuKansantaloustieteessä
Kansantaloudessa suhteellinen etu on sillä maalla, alueella tai yksiköllä, jonka vaihtoehtoiskustannukset ovat ovat alhaisimmat.
Jos vaikkapa suomalainen tuottaa tunnin työllä 1 kännykän tai 10 lelua ja virolainen 0,2 kännykkää tai 5 lelua, niin virolaisen suhteellinen etu on tehdä leluja (5/10 > 0,2/1). Kun virolainen tuottaa leluja ja suomalainen kännyköitä ja nämä käyvät keskenään kauppaa, hinnat asettuvat tasolle, jolla kumpikin saa kumpaakin enemmän kuin omavaraistaloudessa.
Näin vapaakaupassa tuotanto sijoittuu suhteellisten etujen mukaan (tuotteiden hinnat asettuvat sellaisille tasoille, että näin kannattaa toimia) ja teoriassa kaikki osapuolet voittavat, vaikka jollakin (suomalaisella) olisi absoluuttinen etu jokikisen tuotteen tuottamisessa. Köyhimmälläkin maalla on aina suhteellinen etu jossain (teoriassa se voisi olla kaikissa tuotteissa, jolloin ulkomaankaupasta ei olisi hyötyä eikä haittaa muuten kuin kilpailun lisääntymisen, skaalaetujen ja oppimisen kannalta).
Käytännössä yleensä kauppa ei ole vapaata. Maiden sisällä sitä rajoittavat säännökset, verot, tukiaiset ja etuoikeudet, valtakunnanrajojen kohdalla myös mm. tullit ja tuontikiintiöt. Tällöin tuotanto ei täysin heijasta suhteellisia etuja. Siirtymällä (esim. vapaakaupan myötä) suhteellisten etujen mukaiseen tuotantoon koko ihmiskunta voisi tuottaa kaikkia hyödykkeitä enemmän.
Suhteellisen etuun vaikuttaa paitsi työvoima ja sen osaaminen, myös luonnonvarat, pääoma ja muut resurssit aina lainsäädäntöä ja hallintoa myöten.
Sodankäynnissä
Suhteellinen etu on keskeinen sodankäynnin ja yleensä vastustajan (kilpailijan) sisältävän systeemin käsite. Suhteellinen etu luo ylivoimaa ja mahdollistaa siis voittamisen.
Suhteellinen etu tarkoittaa, että on parempi suhteessa vastustajaan (kilpailijaan) jollakin toiminnan osa-alueella. Absoluuttinen suorituskyky (esim. km/h) ei ole vastustajan kanssa toimittaessa oleellinen, vaan suorityskykyjen ero (oma(km/h) - (vastustaja(km/h)).
Suhteellinen etu tarkoittaa käytännössä sitä, että sodassa ei ole tarpeen olla täydellinen, vain riittävästi parempi kuin vastustaja. Sotia voitetaan siksi, että niitä käydään todellista vastustajaa vastaan, ei täydellisyyttä vastaan.
Tämä hämärtyy helposti, jos seuraa omien asevoimien toimintaa sisältäpäin, jolloin näkee vain virheet ja vielä uskoo median esittämiin muiden maiden asevoimien propagandaohjelmiin.
Suhteellisella edulla on keskeinen merkitys myös mm. yritystoiminnassa ja joukkueurheilussa, itse asiassa kaikkialla missä on vastustaja. Oleellista ei siis ole, olemmeko hyviä vai huonoja, vaan kuinka paljon parempia tai huonompia olemme kuin vastustaja (kilpailija).
Suhteellisessa edussa vaikuttaa ensin periaatteessa kolme osa-aluetta omalla ja vastustajan puolella:
- kyky toimia paremmin jollakin alueella (toiminta, T)
- kyky hyökätä paremmin vastustajan em. osa-aluetta vastaan (vastatoiminta VT)ja
- kyky puolustaa em. osa-aluetta vastustajan hyökkäykseltä (vasta-vastatoiminta, VVT = V2T).
Toiminta on moninainen systeemi, jossa tekemisen ja siis esim. sodankäynnin osalta voidaan nähdä yhdeksän osakokonaisuutta. Vastaavasti hyökkäyksessä toimitaan em. osakokonaisuuksia vastaan ja puolustuksessa niitä suojataan vastustaja hyökkäyksiltä.
Käytännössä puolustus ei ole "viimeinen sana", vaan puolustustakin vastaan voidaan hyökätä, eli syntyy vasta-vasta-vastatoiminta, V3T. Vastatoimintamahdollisuudet jatkuvat siis periaatteessa loputtomiin ja se kenellä on viimeisin toimiva vastatoimi, on taistelun alkaessa tehokkaampi, voitollisempi, pystyy yllättämään.
Molempien puolien em. kolmen osa-alueen vertailun kautta syntyy lopullinen suhteellinen etu. Suhteellista etua saadaan vastustajan lisäksi ympäristön kautta, siis pystymällä toimimaan ympäristössä paremmin kuin vastustaja. Ympäristöllä perinteisesti ymmärretään taistelumaastoa, säätä, vuorokaudenaikaa, vuodenaikaa jne. Se sisältää myös sähkömagneettisen spektrin, kolmannet osapuolet ja esim. kansainvälisen median.
Sovellutus suhteellisesta edusta on esim. sellainen, että kylmän sodan aikana venäläisten kannalta lännen tietokonetekniikalla ja elektroniikalla ei ollut sinänsä kummempaa merkitystä, jos heillä on niitä vastaan tehokas hyökkäysmenetelmä (EMP, HPM, virus, ohjelmistosodankäynti).
Talvisodan rajakylien polttaminen on toinen esimerkki suhteellisen edun hyödyntämisestä. Polttamalla pitkän itärajan harvat kylät ja erilliset tilat, venäläiset pakotettiin jäämään ulos pakkaseen, koska heillä ei ollut merkittävästi talvimajoittumisvälineitä, telttoja ja kaminoita. Teltat ja kaminat olivat keskeinen osa suomalaisten ylivoimaa, suhteellista etua, Laatokan pohjoispuolisissa taisteluissa talvisodassa. Samalla tavalla vaikuttivat sukset ja ahkio. Suomalaiset ymmärsivät siis suhteellisen edun ja osasivat sitä vielä voimistaa.
Tai Irak 2003 - 2005: Jos amerikkalaiset ovat ylivoimaisia aavikolla ja asevoimien välisessä tavanomaisessa taistelussa, tulee irakilaisten välttää taistelua aavikolla ja asevoimien tavanomaisena taisteluna. Ymmärtämällä suhteellista etu suhteellisesti paremmin, heikkokin voi voittaa vahvan.
Suhteellista etua voi saada sodankäynnissä montaa kautta. Katso esim. sodankäynnin ulottuvuudet.
Katso myös:
- epäsymmetrinen sodankäynti
- tavanomainen sodankäynti
- hyökkäys
- puolustus
Luokka:Sodankäynti
Luokka:Kansantaloutiede
ja:比較優位
Sveitsi
:Sveitsi tarkoittaa paitsi valtiota, myös laajaa ulkoilualuetta ja "kansanpuistoa" Hyvinkäällä.
Sveitsin valaliitto on pieni valtio Keski-Euroopassa. Sveitsi on liittotasavalta, jolla ei ole meriyhteyttä. Keskieurooppalaisen valtion naapurimaat ovat Saksa, Italia, Itävalta, Ranska ja Liechtenstein.
Historia
Legendan mukaaan vuonna 1291 kolme metsäseutua, Uri, Schwyz ja Unterwalden solmivat valaliiton Rütlin niityllä keisari Rudolf I:n kuoltua ja yhdistivät voimansa taistelussa Habsburg-sukua vastaan. Morgartenin taistelussa 1315 ja Sempachissa 1375 liittolaiset Habsburgien joukot. Tosiasiassa 1291 vain vahvistettiin aikaisempi liitto, ja vasta huomattavasti myöhemmin mainitut tapahtumat saivat myyttisen aseman Sveitsin perustamisen kannalta.
Liitto sinällään oli yksi lukuisista tuonaikaista kaupunkien ja muiden alueiden muodostamista liitoista, eikä sen tavoitteena ollut itsenäisyys, vaan saavuttaa asema suoraan keisarikunnan (eikä Habsburgien) alaisuudessa. Ajatus yhtenäisestä Sveitsistä alkoi syntyä huomattavasti myöhemmin. Laajempaan tietoisuuteen legenda levisi vasta Friedrich Schillerin näytelmän "Wilhelm Tell" (1804) myötä.
1300-luvulla liito alkoi laajentua, kun Luzern liittyi siihen 1322. Zürich seurasi vuonna 1351, Zug vuonna 1352 ja Bern vuonna 1353. Glarus otettiin mukaan vähäisemmin oikeuksin vuonna 1352. Kyse oli siis kaupunkien ja laaksojen muodostamasta liitosta. Kyse ei ollut yhtenäisestä liitosta, vaan joukosta erillisiä liittosopimuksia yksittäisten osallisten välillä.
Myöhäiskeskiajalla liittolaiset joutuivat uusiin konflikteihin Habsburgien kanssa: itävaltalaiset voitettiin Sempachin taistelussa 1386. Lisäksi valaliiton sisällä käytiin Vanha Zürichinsota 1449-1450 ja 1474–1478 valaliittolaiset osallistuivat burgundilaissotiin. Svaabilaissodan (1499) myötä valaliittolaiset ('Yläsaksan liitto') saavuttivat Baselin rauhassa de facto itsenäisen aseman keisarikunnasta.
Reformaation aikana liitto rakoili osan kantoneista liityttyä Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin johtamaan reformaatioon, ja toisten pysyttyä katolilaisina. Uskonriita johti sisällissotaan ja vuoden 1531 rauhassa päädyttiin kompromissiin: Zürich, Bern, Basel, Schaffhausen ja osia Graubündenistä reformoitiin; Luzern, Zug, Solothurn ja Freiburg pysyivät katolisina.
Kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan yhteydessä 1648 muut eurooppalaiset valtiot tunnustivat Sveitsin itsenäisyyden keisarikunnasta ja sen suvereniteetin. Ranskan vallankumouksen sotien yhteydessä Sveitsi jäi Ranskan ja Itävallan armeijoiden väliin ja joutui valloitetuksi. Siitä tehtiin Helvetican tasavalta (1798). Wienin kongressi (1815) palautti Napoleonin häviön jälkeen maan itsenäisyyden. Tällöin Valaisin, Neuchâtel'n ja Geneven kantonit liittyivät Sveitsiin antaen sille maan nykyiset rajat. Wienin kongressissa myös eurooppalaiset suurvallat tunnustivat maan neutraliteetin.
Vuonna 1847 sisällissota puhkesi jälleen katolisten ja protestanttisten kantonien välillä (Sonderbundskrieg). Se kesti kuitenkin vain kuukauden ja kuolonuhrien määrä jäi alle sataan. Sveitsin välttyi mullistuksilta "Euroopan hulluna vuonna" 1848, mutta sääti kuitenkin perustuslain, joka siirsi puolustuksen, kaupan ja lakiasiat liittovaltiolle, jättäen muut asiat kantonien omaan päätäntävaltaan. 1874 perustuslaki uudistettiin täysin, minkä jälkeen se pysyi pienin muutoksin voimassa vuoteen 1999 saakka.
Sveitsi on tunnettu puolueettomuudestaan, eikä osallistunut kumpaankaan maailmansotaan. Vuonna 2002 maa päätti liittyä YK:hon kansanäänestyksen jälkeen.
Politiikka
Valtio on kuuluisa poliittisesta ja sotilaallisesta puolueettomuudestaan, mutta toisaalta myöskin kansainvälisestä yhteistyöstä, sillä se on useiden kansainvälisten järjestöjen kotimaa.
Sveitsin viralliset kielet ovat saksa, ranska, italia ja retoromaani. Confœderatio Helvetica, latinankielinen versio valtion virallisesta nimestä välttää yhden virallisen kielen valitsemisen neljän joukosta. Sen lyhennettä CH käytetään esimerkiksi valtion maatunnuksena Internetissä.
Sveitsin hallintojärjestelmä on ainulaatuinen maailmassa, kaksikamarinen parlamentti on pääasiallinen poliittisen vallan hallitsija. Molemmilla kamareilla, liittokokouksella ja kansalliskokouksella on oikeus lainsäädäntöön. Liittokokouksessa on 46 jäsentä, kaksi jokaisesta kantonista, ja yksi entisistä puolikantoneista, valitaan suoralla vaalilla, ja kansalliskokouksen 200 jäsentä suhteellisella vaalilla. Toimikausi on molemmissa kamareissa neljä vuotta. Kansa voi kumota minkä tahansa liittoparlamentin säätämän lain, ja aloitteiden kautta tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Tämä tekee Sveitsistä puolittain suoran demokratian.
Sveitsillä ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan toimeenpanovaltaa edustaa seitsemänjäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja valitaan jäsenistä yksivuotiselle kaudelle.
Osat
Sveitsissä on 26 (27 1)
kantonia, jotka jakautuvat edelleen 2889 kuntaan. Kantonit olivat vuoteen 1848 asti itsenäisiä valtioita, joilla oli oma rahansa ja armeijansa. Kantoneilla on edelleen omat perustuslakinsa, lainsäädäntönsä, hallituksensa ja oikeusistuimensa.
kantonia
1 Sveitsin pääkaupunki Bern laskekaan Sveitsissä Kantoniksi, eli Sveitsissä on 27 Kantonia kun Bern lasketaan Kantoniksi
Maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin pinta-ala on 41 000 km² ja asukasmäärä 7,4 miljoonaa. Maan asukastiheys on 184 asukasta/km².
Sveitsin maisemaa hallitsevat Alpit, jotka kulkevan maan läpi. Korkein kohta on Dufourspitze, 4634 m. Vuorien välissä on lukemattomia laaksoja ja muutamia jäätiköitä. Täältä saavat alukunsa Euroopan suuret joet: Rein, Rhône, Inn ja Ticono, jotka laskevat järvien, kuten Genevenjärven ja Zürichinjärven kautta.
Maan väkirikkaampi pohjoisosa on avoimempaa, mutta silti vuoristoista seutua. Pohjoisemmassa kulkevat Juravuoret. Maan Alppien eteläpuolisessa osassa vallitsee välimerenilmasto.
Talous
Sveitsi on monia muita Euroopan maita rikkaampi, mutta on silti avannut kauppaansa EU:n suuntaan säilyttääkseen kansainvälisen kilpailukykynsä. Euroopan talousyhteisön jäsenyys hylättiin kansanäänestyksessä joulukuussa 1992, ja Sveitsi on avannut kauppaansa bilateraalisilla sopimuksilla.
Sveitsi on pitkään ollut sijoittajien suosikkikohden tiukan pankkisalaisuuden ja valuuttansa vakauden ansiosta. Veronkierto ei ole Sveitsissä rikos, joka antaisi oikeuden rikkoa pankkisalaisuuden. Kansainvälisesti merkittäväksi pankkisalaisuuden on tehnyt mahdollisuus rahanpesuun ja varallisuuden piilottamiseen.
Sveitsin talous perustuu ensisijaisesti teollisuuteen. Teollisuuden tuotteista tunnetaan ulkomailla perinteisesti parhaiten kellot, linkkuveitset, suklaat, viinit ja juustot. Lääketeollisuus on kuitenkin merkittävästi kasvattanut osuuttaan. Pääasialliset elinkeinot ovat palveluelinkeinot (vuonna 2003 noin 72 %) ja teollisuus. Maataloudesta elantonsa hankkii vain noin viisi prosenttia väestöstä, vaikka yli puolet pinta-alasta on maatalouteen sopivaa.
Bruttokansantuotteen kasvu laski 2001 1,6 % ja hallitus ennusti kasvun jäävän 1,3 % vuonna 2002.
Väestöjakauma
Sveitsin väestöjakauma
Sveitsin sijainti Euroopan keskellä on vaikuttanut voimakkaasti maan väestöön ja kulttuuriin. Sveitsissä on neljä virallista kieltä: saksa (64 %) pohjoisissa ja keskiosissa, ranska (19 %) lännessä, italia (8 %) etelässä ja retoromaani, jota puhuu pieni vähemmistö maan kaakkoisessa Graubündenin kantonissa. Puhuttu saksan murre tunnetaan sveitsinsaksana, mutta mediat käyttävät myös yläsaksaa. Monet puhuvat useita kieliä, ja vierastyöläiset muodostavat jopa 20 % väestöstä.
Laajin uskonto on katolisuus (43 %), seuraavana erilaiset protestanttiset kirkot (35 %), maahanmuutto on tuonut Sveitsiin myös islaminuskoisen (4 %) ja ortodoksisen vähemmistön (2 %).
Kulttuuri
Sveitsin kielellinen jakautuminen tekee vaikeaksi puhua yhtenäisestä sveitsiläisestä kulttuurista. Sveitsin kulttuurista traditiota leimaavat yhteydet italian-, ranskan- ja saksankielisiin naapurimaihin. Myös monet ulkomaalaiset kirjailijat ja taiteilijat - kuten Voltaire, James Joyce ja Charlie Chaplin - ovat asuneet tai asettuneet maahan. Muuttoliike voimistui erityisesti kansallissosialismin ja fasismin aikakaudella pakolaiskirjailijoiden muuttaessa maahan, näistä kuuluisin Saksasta on epäilemättä Thomas Mann. Vastapainoksi moni sveitsiläinen taiteilija - kuten Le Corbusier, Paul Klee ja Jean-Luc Godard - on jättänyt maansa viedäkseen nimensä ulkomaille. Kuvataiteilijoista kuuluisimpia ovat Alberto Giacometti sekä Paul Klee. Sveitsin tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluvat Heidi-sarjan 1800-luvulla laatineen Johanna Spyrin ohella Friedrich Dürrenmatt sekä Max Frisch.
Laajaa kulttuurista merkitystä oli myös 1915 Zürichissä syntyneellä dadaismilla.
Sveitsiläinen kansankulttuuri sisältää muun muassa jodlausta, alppitorven soittamista ja sveitsiläistä painia.
Ruokakulttuuri
Sveitsillä ei ole suurta synnynnäistä ruokaperinnettä. Sen sijaan sveitsiläiset ateriat lainaavat parhaimmistoa ranskalaisesta, italialaisesta ja saksalaisesta keittiöstä. Sveitsiläiset juustot, kuten appenzeller, emmental ja gruyère ovat hyvin tunnettuja maailmalla. Emmental ja gruyère yhdessä valkoviinin kanssa tuottavat fonduen, joka tarjoillaan kulhossa ja syödään leipäkuutioiden kera. Tyypillinen sveitsiläinen juustoruoka on myös raclette, joka sulatetaan sille omistetussa pannussa ja syödään mm. kinkkusuikaleiden, suolakurkun, hillosipuleiden ja päärynöiden kera. Röstit - rapeat, rasvassa paistetut, paloitellut perunat - ovat sveitsinsaksalaisten kansallisruoka. Tuore kala, erityisesti ahven ja kirjolohi, on myös suosittua. Maailman kuulua sveitsiläistä suklaata tarjoillaan usein jälkiruoissa ja kakuissa. Müsli on lähtöisin Sveitsistä ja lienee ainoa eri kieliin laajasti levinnyt sveitsiläinen sana - tosin saksalaistetussa muodossaan (paikallisella murteella müesli).
Sveitsissä tuotetaan myös runsaasti viiniä. Yleisin rypälelajike on riesling. Vuonna 2004 tapahtuneen laillistamisen jälkeen maassa on jälleen alettu valmistaa myös absinttia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- suola
- puu
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- lääkkeet
- hienomekaniikka
- kellot
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.935261,8.069458&spn=3.330836,8.107910&z=10&t=h&hl=en Sveitsi Google Mapsissa]
Luokka:Sveitsi
als:Schweiz
ms:Switzerland
zh-min-nan:Sūi-se
ko:스위스
ja:スイス
simple:Switzerland
th:ประเทศสวิตเซอร์แลนด์
Hong Kong
Hongkong (香港, pinyin: xiānggǎng, virallisesti suomeksi Kiinan kansantasavallan erityishallintoalue Hongkong) on kaupunki eteläisessä Kiinassa.
Hongkong on yksi maailman liberaaleimmista talouksista ja tärkeimmistä kansainvälisen talouden keskuksista. Hongkong on erittäin tiheästi asuttu pilvenpiirtäjäkaupunki ja sen seitsemän miljoonaa asukasta nauttivat korkeaa elintasoa. Entinen Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaa on nyt Kiinan kansantasavallan hallinnassa "yksi maa, kaksi järjestelmää" periaatetta soveltaen. Sille on perustuslaillisesti taattu suhteellisen korkea autonomia, esimerkiksi, sillä on oma lainsäädäntönsä, valuuttansa, tullinsa, lentoliikenneoikeudet ja maahanmuuttolakinsa. Vain puolustus ja diplomaattiset suhteet ovat Pekingin keskushallinnon vastuulla.
Hongkong kirjoitetaan usein Hong Kong.
Historia
Kiinan kansantasavallan
Pääartikkeli: Hongkongin historia
Yhdistynyt kuningaskunta miehitti Hongkongin saaren ensimmäisen oopiumsodan yhteydessä 1841. Kyseessä oli ensimmäinen ns. epäoikeudenmukaisista sopimuksista, jotka Kiinan Qing-dynastia joutui solmimaan. Tätä ennen paikka oli varsin merkityksetön eikä siellä ollut merkittävää asutusta. Toisen oopiumsodan seurauksena osa Hongkongiin liittyvästä Kowloonin niemimaasta luovutettiin myös Britannialle 1860. 1. heinäkuuta 1898 tämän yhteydessä olevaa maa-aluetta (nk. Uudet territoriot) vuokrattiin Britannialle 99 vuodeksi.
Kiinan kansantasavalta aloitti neuvottelut Britannian kanssa Hongkongin palauttamisesta virallisesti 1982. 19. joulukuuta 1984 Kiinalais-brittiläinen yhteisjulistus ilmoitti siirtokunnan muuttuvan Kiinan erityishallintoalueeksi 1. heinäkuuta 1997, Uusien territorioiden vuokrasopimuksen umpeutuessa. Yhteisjulistus ilmoitti Hongkongissa noudatettavan "yksi maa, kaksi järjestelmää"-järjestelyä, jonka kansantasavalta alun perin suunnitteli Taiwanin varalle. Sopimus tarjosi Hongkongille autonomian kaikissa asioissa ulkopolitiikkaa ja puolustusta lukuun ottamatta.
1980-luvulta lähtien Britannia alkoi luoda Hongkongille itsehallinnollisia instituutioita vanhan kolonialistisen järjestelmän tilalle. Vaaleilla valittu osuus hallinnosta jäi kuitenkin aina pieneksi.
Politiikka
Taiwanin
Pääartikkeli: Hongkongin politiikka
Piirit (District)
Pääartikkeli: Hongkongin piirit
Maantiede
Hongkongin piirit
Pääartikkeli Hongkongin maantiede
Talous
Pääartikkeli Hongkongin talous
Hongkong on jatkuvasti Heritage-instituutin vuosittaisessa taloudellisen vapauden tutkimuksissa [http://cf.heritage.org/index2004test/country2.cfm?id=HongKong ensimmäisellä sijalla]. Lähiaikoina taustalla on ollut pelko, että Kiinan kasvava vaikutus Hongkongin politiikkaan aiheuttaisi tilanteen muuttumisen.
Väestöjakauma
Pääartikkeli: Hongkongin väestöjakauma
Kulttuuri
Pääartikkeli Hongkongin kulttuuri
Merkittävimmät luonnonvarat
- maasälpä
Merkittävimmät vientituotteet
- tekstiilit
- elektroniikka
- pienteollisuustuotteet
Luokka:Kiinan kaupungit
Luokka:Hongkong
ms:Hong Kong
zh-min-nan:Hiong-káng
ko:홍콩
ja:香港
simple:Hong Kong
th:เขตปกครองพิเศษฮ่องกง
OligopoliOligopoli on tilanne, jossa markkinoilla on vain muutama tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Oligopolille on ominaista kilpailun pysähtyminen ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea tai matala hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Oligopolin toimijoilla saattaa olla hiljainen kartelli, jossa ei ole varsinaisesti sovittu mitään hintatasosta, mutta jossa tilanne kaikin puolin pyritään pitämään vakaana.
Katso myös monopoli.
Luokka:Taloustiede
Luokka:Liiketalous
Luokka:PolitiikkaPoliittisia aiheita.
Luokka:Yhteiskunta
zh-min-nan:Category:Chèng-tī
ko:분류:정치
ja:Category:政治
Luokka:TaloustiedeLuokka:Tiede
Luokka:Talous Quasilinear
The term quasilinear has several meanings, usually meaning something close to almost linear.
The following meanings are related to the field of mathematics and its applications in computer science, game theory and economy.
- In the context of differential equations, quasilinear means that the coefficient of the highest order derivative does not depend on the unknown function (aka semilinear) or at least not on a highest-order derivative of the unknown functions.
- In the context of complexity analysis, big O notation and related issues, quasilinear means of growth like O( n^a ) for all a>1, or in particular like O( n (log n)k ) for some k (often k=1).
- In economics and game theory, there are quasilinear utility functions.
See also
- semilinear
tablice hotels Berlin jastrzbia gra hotels Vienna gry strategiczne
|
|
|
|
|
