:: wikimiki.org ::

Vapaamielisten Liitto

Vapaamielisten Liitto

Vapaamielisten liitto (1951-1965) oli liberaali poliittinen ryhmittymä/puolue, nk. aitoliberaalit.

Toiminta

Vapaamielisten Liitto syntyi keväällä 1951, kun Edistyspuolueen vähemmistö, Helsingin Edistysseuran aktiivien johdolla, sen perusti toukokuussa 1951, Kansallisen Edistyspuolueen lopettaessa toimintansa 17.3.1951 pidetyn puoluekokouksen päätöksillä. (Suurin osa Edistyspuolueen aktiiveista jäsenistä, etenkin lähes kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuoliset, olivat liittyneet helmikuussa 1951 perustettuun kilpailevaan puolueeseen, Suomen Kansanpuolueeseen, mukaan lukien Edistyspuolueen silloiset puheenjohtaja ja puoluesihteeri.) Vapaamielisten Liittoon ryhmittyivät muun muassa kansanedustaja Rolf B Berner (Kymen, aik Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä), ministeri Teuvo Aura ja Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja. Vapaamielisten Liitto peri Edistyspuolueen paikan Liberal International -järjestön jäsenenä, josta liitto piti kiinni, eikä Suomen Kansanpuolue ikinä päässyt sinne. Vapaamielisten Liiton paikallisyhdistyksiä olivat Helsingin Edistysseura, Helsingin Vapaamieliset, Espoon Edistysseura, Kemin Seudun Vapaamieliset, Kokkolan Edistysseura, Lahden Seudun Edistysseura, Tampereen Edistysseura, Akateemiset Liberaalit ry, Edistyspiiri, Etelä-Helsingin Edistysseura, Munkkiniemen Edistysseura, Töölön Edistysseura ja Lauttasaaren Edistysseura. Liiton puheenjohtajana toimi koko sen olemassaolon ajan ministeri, pääjohtaja Teuvo Aura, sittemmin Helsingin kaupunginjohtaja ja kaksinkertainen pääministeri. Hän myös istui 1950-luvulla ministerinä useissa valtioneuvostoissa. Vapaamielisten Liitto asetti vuoden 1956 presidentinvaaleihin ehdokkaakseen jäsenensä suurlähettiläs Sakari Tuomiojan, aiemman Suomen Pankin pääjohtajan. Myös Kansallinen Kokoomus tuli Tuomiojan ehdokkuuden taakse. Vuonna 1960 Vapaamielisten Liitto käynnisti uuden aatteellisen ohjelmatyön. Se motivoi liittoon uusia aktiiveja. Tuloksena julkaistiin Periaatteet ja poliittiset tavoitteet -kirjanen. Vuoden 1962 eduskuntavaaleissa Vapaamielisten Liitto asetti ehdokkaita puolessa tusinassa vaalipiirejä, joista Helsingissä E.J.Paavola ja Kymessä Arne Berner keräsivät merkittävät äänimäärät. Piippu-Paavola, radiotoimittaja ja pakinoitsija Erkki Johannes Paavola, pääsi eduskuntaan Kokoomuksen kanssa solmitun vaaliliiton ansiosta ja oli Vapaamielisten Liiton ainut kansanedustaja. Helsingin kaupunginvaltuustossa liitolla oli aika ajoin jopa monijäseninen valtuustoryhmä. 1960-luvulla Vapaamielisten Liitolla oli kiinteä kanslia, toimistotilassa Korkeavuorenkadulla Helsingissä, ja ainakin yksi päätoiminen palkattu toimihenkilö, pääsihteeri Jaakko Tuominen. Tärkeiden projektien yhteydessä oli muutakin palkattua henkilöstöä. Liiton keskuudessa toimitettiin myös vuosikirjaa Rakentava Talouspolitiikka. Loppuvuodesta 1965 Vapaamielisten Liitto fuusioitui Suomen Kansanpuolueen kanssa Liberaaliseksi Kansanpuolueeksi, jonka virallinen perustamispäivä oli 29.12.1965.

Vaalitilastoja

eduskuntavaalit
- 1951 0,27% 4 936 ääntä
- 1954 0,34% 6 810
- 1958 0,32% 6 242
- 1962 0,52% 12 000 presidentinvaalit
- 1956 1,7% (Sakari Tuomioja) kunnallisvaalit

Jälkimaine

Vuonna 1965 Suomen Kansanpuolueen kanssa solmitun puoluefuusion jälkeen monet Vapaamielisten Liiton jäsenet nousivat Liberaalisen Kansanpuolueen näkyville paikoille: kansanedustajiksi nousivat 1966 Pirkko Aro, Pekka Pesola ja Arne Berner, 1970 Pekka Tarjanne ja Seppo Westerlund. Vuodesta 1968 alkaen aina vuoteen 1984 kaikki Liberaalisen Kansanpuolueen puoluejohtajat olivat Vapaamielisten Liitosta tulleita: Pekka Tarjanne, Jaakko Itälä, Arne Berner. Vapaamielisten Liiton arkiston nykyinen sijainti on eräs kotimaisen historiantutkimuksen kiintoisista mysteereistä. Esimerkiksi dos, valt.tri Erkki Tuomioja on Sakari Tuomioja-teostaan kirjoittaessaan julkisesti kaivannut kyseistä, mahdollisesti kadonnutta arkistoa. (Tähän mennessä on selville käynyt, että arkisto on todennäköisesti luovutettu Liberaaliselle Kansanpuolueelle, mutta ei välttämättä. 1990-luvun lopulla Liberaalisen Kansanpuolueen arkistoihinsa käyttämissä kellaritiloissa tapahtui mittava vesivahinko, jonka jäljiltäkään ei kuitenkaan ole löytynyt merkkejä VLn arkistosta, ja ainakin suurin osa LKPn omasta aineistosta saatiin kuivatettua. On mahdollista että arkisto on ollut varhain menehtyneen pääsihteeri Jaakko Tuomisen tai jokun muun VLn johtohenkilön hallussa.) Vapaamielisten Liiton yhdistyksistä toimii edelleen aktiivisesti Akateemiset Liberaalit ry (Helsingin yliopistossa), linkki [http://groups.yahoo.com/group/ALYsuomi], jolla on hallussaan myös joukko Vapaamielisten Liiton aikaista aineistoa. Sen sijaan Helsingin Edistysseuran nykyisestä toimivuudesta ei olla varmoja, esimerkiksi yhdistysrekisteri on kuullut siitä viimeksi vuonna 1991. Luokka:suomalaiset puolueet

Edistyspuolue

Kansallinen Edistyspuolue toimi 1918 - 1951. Se oli aatteeltaan liberaalinen puolue.

Alku

Edistyspuolue syntyi 8.12.1918 fuusion tuloksena, jossa yhtyivät tasavaltaa kannattaneet Nuorsuomalaisen Puolueen enemmistö, Kansanpuolue ja nk. Vanhasuomalaisen Puolueen vähemmistö.

Toiminta

Eduskuntapuolueena Edistys oli 1919-27 keskisuuri (pyöreästi parikymmentä paikkaa), ja 1927-51 pieni puolue (5-11 paikkaa). Lähes koko olemassaolonsa ajan Edistyspuolue oli hallitusvastuussa, ja lukuisia kertoja pääministeripuolue. Puolueen sijanti poliittisella kartalla piti sen huomattavasti vaikutusvaltaisempana kuin mihin koko olisi oikeuttanut. Sotien välillä syrjityssä asemassa ollut vasemmisto tuki Edistyspuoluetta mieluummin kuin antoi kovan ja kansalliskiihkoisen oikeiston päästä päättämään hallituspolitiikasta. Vastaavasti aika ajoin oikeistopuolueet jättäytyivät mieluummin hallituksen ulkopuolelle kuin riskeerasivat oman puolueensa sisäiselle hajoamiselle ottamalla vastuuta ulkoparlamentaaristen nationalistivoimien torjumisesta (mm Lapuan liike). Edistyspuolueesta valittiin uusi presidentti Suomelle kaksi kertaa: K.J. Ståhlberg kaudeksi 1919 - 1925, ja Risto Ryti 1940, uudestaan 1943 (virassa 1940 - 1944). Vuoden 1925 vaaleissa ehdokkaana oli Ryti, 1931 ja 1937 Ståhlberg.

Järjestökoneisto

Edistyspuolueen paikallisyhdistyksiä oli kaikissa kaupungeissa sekä aika monessa suuressa maalaiskunnassa. Edistyspuolueen paikallisyhdistyksiä yleensä kutsuttiin edistysseuroiksi, joskin niiden virallisissa nimissä oli vaihteluja. Vuoteen 1927 saakka puolue itse oli rekisteröimätön organisaatio (jolla oli eduskuntaryhmä), ja sen paikallisyhdistykset yleensä olivat rekisteröityjä yhdistyksiä. Paikallisyhdistysten edustajat kokoontuivat lähes joka vuosi yleiseen puoluekokoukseen. Puolue siis oli rekisteröityjen yhdistysten muodostama joustavamuotoisempi verkosto. Vuonna 1927 itse puolue päätettiin rekisteröidä yhdistykseksi, ja se sai siten tiukan oikeudellisen muodon, jonka jälkeen perustetut paikallisyhdistykset pääsääntöisesti jätettiin rekisteröimättä erikseen, ne toimivat pikemminkin siis itse puolueen haarajaostoina. Edistyspuoluetta kannattavia sanomalehtiä oli alussa jopa kymmeniä, mutta vuosikymmenten kuluessa moni niistä julistautui riippumattomaksi.

Loppu

Edistyspuolue lopetti toimintansa keväällä 1951, kun suurin osa sen aktiiveista jäsenistä (etenkin lähes kaikki Pääkaupunkiseudun ulkopuoliset) olivat liittyneet helmikuun alussa perustettuun Suomen Kansanpuolueeseen, johon olivat menneet muun muassa Edistyspuolueen puheenjohtaja Heikki Kannisto ja puoluesihteeri. Vuoden 1950 ajan lienee ollut rakenteilla lähes salaliitto, jossa Itsenäisen Keskiluokan edustajat Esa Kaitilan johdolla sopivat Edistyspuolueen puoluejohdon ja palkatun puoluetoimistohenkilöstön kanssa Edistyspuolueen resurssien ja verkoston kaappaamisesta. Puolueen puheenjohtaja Kannisto halvautti Edistyspuolueen oman päätöksenteon olemalla kutsumatta puoluehallintoa kertaakaan koolle. Edistyspuolueen vähemmistö, Helsingin Edistysseuran aktiivien johdolla, perusti toukokuussa 1951 Vapaamielisten Liiton, johon ryhmittyivät muun muassa kansanedustaja Rolf B Berner, ministeri Teuvo Aura ja Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja. Vapaamielisten Liitto peri Edistyspuolueen paikan Liberal International -järjestön jäsenenä. Luokka:suomalaiset puolueet

Rolf B. Berner

Rolf Brostrup Berner, 1894-1978. Kansanedustaja 1945-1951 Kymen vaalipiiristä. Vanhemmat kauppias Sören Mikael Kastrup Berner ja Bertha Lagus.
- Suomen elintarpeiden tuontikunnan apulaisjohtaja 1916-1920, Sören Berner & Co:n, myöhemmin Berner Oy:n toimitusjohtaja 1920-1958, johtokunnan puheenjohtaja 1945-1978
- Kansanhuoltoministeriön kaupallinen sihteeri 1939, kaupallisen osaston päällikkö 1939-1941, Liinahamarin merikuljetustoimikunnan jäsen 1940-1941
- Presidentin valitsijamies 1940, 1943, 1950 (Kansallinen Edistyspuolue)
- Vapaamielisten Liitton varapuheenjohtaja
- Maatilan omistaja Heinolan maalaiskunnassa
- Liberal International -järjestön perustajajäseniä
- Kauppaneuvos 1954 Berner, Rolf

Teuvo Aura

Teuvo Aura oli suomalainen poliitikko, talousmies ja juristi sekä kahden hallituksen pääministeri. Aura toimi muun muassa Postisäästöpankin pääjohtajana ja Helsingin kaupunginjohtajana arvonimenään ylipormestari. Aura toimi lukuisia kertoja ministerinä eri hallituksissa. Poliitikkona Aura edusti aluksi Kansallista Edistyspuoluetta, sitten Vapaamielisten Liittoa ja lopulta Liberaalista kansanpuoluetta. Aura toimi 1970-luvun alussa kahdessa eri vaiheessa virkamieshallituksen pääministerinä. Aura, Teuvo

Liberal International

Liberal International on liberaalipuolueiden kansainvälinen kattojärjestö. Sen päämaja on Lontoossa. Järjestö on perustettu Oxfordissa vuonna 1947. Suomesta oli perustamisessa mukana kansanedustaja Rolf B Berner, edustaen Edistyspuoluetta - sittemmin hän ja edustus siirtyi Vapaamielisten Liitolle (Liberal League).

Linkki

- [http://www.liberal-international.org/ Virallinen kotisivu] Luokka:Kansainväliset järjestöt

Teuvo Aura

Helsingin kaupunginjohtaja

Helsingin kaupunginjohtajan tehtävä on johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitua ja muuta toimintaa. Kaupunginjohtajan on lisäksi huolehdittava asioista jotka eivät kuulu apulaiskaupunginjohtajan toimialaan tai sivuavat kahden tai useamman apulaiskaupungin toimialaa. Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvat kaupungin toiminnan ja talouden yleissuunnittelu, elinkeinoasiat, valmiussuunnittelu, talousarvion valmistelu ja sen noudattamisen valvonta, sisäinen valvonta sekä taloushallintoon liittyvät asiat yleensä ja riippumatta siitä mitä lautakuntaa, virastoa tai laitosta asia koskee. Lisäksi kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvat seuraavia lautakuntia ja virastoja koskevat asiat:
- Finlandia-talo
- Kaupunginkanslia
- Satamalautakunta
- Helsingin Satama
- Tekninen lautakunta
- Helsingin Energia
- Helsingin Vesi
- Tarkastusvirasto (yleishallinnon osalta)
- Talous- ja suunnittelukeskus

Helsingin kaupunginjohtajia ovat olleet

- ...
- Arthur Castrén 1922–1930
- Antti Tulenheimo 1931–1944 (Kokoomus)
- Eero Rydman 1944–1956 (Edistyspuolue)
- Lauri Aho 1956–1968 (Kokoomus)
- Teuvo Aura 1968–1978 (Vapaamielisten Liitto)
- Raimo Ilaskivi 1979–1991 (Kokoomus)
- Kari Rahkamo 1991–1996 (Kokoomus)
- Eva-Riitta Siitonen 1996–31.5.2005 (Kokoomus)
- Jussi Pajunen 1.6.2005- (Kokoomus, alun perin Liberaalinen Kansanpuolue) Antti Tulenheimosta alkaen tasavallan presidentti on myöntänyt Helsingin kaupunginjohtajalle ylipormestarin arvonimen.

Aiheesta muualla

- [http://www.hel.fi/tietoa/kotisivut.html Helsingin kaupunginjohtajat] Luokka:Kaupunginjohtajat Luokka:Helsinki

Sakari Tuomioja

Sakari Severi Tuomioja (29. elokuuta 1911, Tampere–9. syyskuuta 1964, Helsinki) oli suomalainen poliitikko, Suomen pääministeri vuoden 1953 toimitusministeriössä ja suurlähettiläs Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Oppiarvoiltaan hän oli lakitieteen lisensiaatti ja varatuomari. Sakari Tuomioja oli naimisissa Wappu Illiken (omaa sukuaan Wuolijoki) kanssa ja heille syntyi kaksi lasta, Tuuli ja Erkki. Sakari Tuomiojan vanhemmat olivat Walto Wihtori Tuomioja ja Laina Sofia Tuomioja, omaa sukuaan Boman. Tuomioja oli Vapaamielisten Liiton presidenttiehdokkaana vuoden 1956 vaaleissa. Hän oli ensimmäinen Bilderberg-ryhmän kokoukseen kutsuttu suomalainen.

Työura

- 1944–1945 – Valtiovarainministeri Paasikiven toisessa hallituksessa.
- 1945–1955 – Suomen Pankin pääjohtaja.
- 1953 – Suomen pääministeri toimitusministeriössä.
- 1955–1957 – Suomen Lontoon suurlähettiläs.
- 1957–1960 – Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission pääsihteeri.
- 1960–1964 – Suomen Tukholman suurlähettiläs.

Lähteet

- [http://194.252.88.3/radioarkistoweb.nsf/sivut/poliitikko?opendocument&pageid=Content145802783B2-2 Sakari Tuomioja (1911–1964)] – Yleisradio
- [http://www.tuomioja.org/sakarituomioja.htm Sakari Tuomioja] – Erkki Tuomiojan kotisivusto Tuomioja, Sakari Tuomioja, Sakari

Kansallinen Kokoomus

Kansallinen Kokoomus (lyhenne Kok.) on 9. joulukuuta 1918 perustettu suomalainen poliittinen puolue. Vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa se nähdään oikeistolaiseksi, liberalismia edustavaksi puolueeksi. Kokoomus suhtautuu suurista puolueista myönteisimmin vapaaseen markkinatalouteen ja globalisaatioon sekä kannattaa Euroopan Unionia.

Historia

Lue pääartikkeli Kokoomuksen historia Puolueen aatepohja oli Kokoomuksen alkutaipaleella selkeästi konservatiivinen, mutta varsinkin 1970-luvulta lähtien liberalismi ja sosiaalireformismi ovat nousseet vähintään yhtä merkittävään asemaan. Kokoomuksen asema perinteisessa poliittisessa ristiriitaulottuvuudessa(oikeisto-vasemmisto) on oikealla puolella, ja siksi on usein merkinnyt voimakasta vastakkainasettelua poliittisen vasemmiston kanssa. Kokoomus ei kuitenkaan ole rinnastatettavissa äärioikeistoon millään tavalla.

Kokoomus nykyään

Euroopan parlamentissa Kokoomus kuuluu Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) muodostamaan parlamentin suurimpaan ryhmään. Kokoomuksen Nuorten Liitto on Kokoomuksen nuorisojärjestö sekä Kokoomuksen Naisten Liitto puolueen naisjärjestö. Puolueen presidenttiehdokas vuoden 2006 vaaleihin on Sauli Niinistö.

Kokoomuslaisia kansanedustajia

Katso puolueiden mukaan järjestetty luettelo Suomen kansanedustajista.

Tunnettuja kokoomuslaisia

- Harri Holkeri (mm. entinen pääministeri, 14. puheenjohtaja, puoluesihteeri)
- Jyri Häkämies (eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja)
- Kari Häkämies (entinen sisäasiainministeri ja entinen Kuopion kaupunginjohtaja)
- Raimo Ilaskivi (Helsingin entinen ylipormestari, Helsingin pörssin johtaja)
- Ville Itälä (18. puheenjohtaja, Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän varapuheenjohtaja)
- Harri Jaskari (puoluesihteeri)
- Ilkka Kanerva (pitkäaikaisin kokoomuslainen kansanedustaja)
- Jyrki Katainen (nykyinen puheenjohtaja)
- Piia-Noora Kauppi (europarlamentaarikko)
- Pekka Kivelä (entinen puoluesihteeri)
- Jari Koskinen (varapuheenjohtaja, entinen maa- ja metsätalousministeri)
- Edwin Linkomies (9. puheenjohtaja)
- Marjo Matikainen-Kallström (varapuheenjohtaja, kilpahiihtäjä)
- Sauli Niinistö (17. puheenjohtaja, entinen valtionvarainministeri, Euroopan investointipankin johtaja, presidenttiehdokas 2006)
- Heikki A Ollila (entinen puoluesihteeri)
- J.K. Paasikivi (entinen tasavallan presidentti, 7. puheenjohtaja)
- Jussi Pajunen (Helsingin kaupunginjohtaja, entinen liberaali)
- Sirpa Pietikäinen (entinen ympäristöministeri ja ex-varapuheenjohtaja)
- Juha Rihtniemi (13. puheenjohtaja, puoluesihteeri, kansanedustaja)
- Paula Risikko (varapuheenjohtaja)
- Pertti Salolainen (16.puheenjohtaja, entinen ministeri ja suurlähettiläs)
- Kimmo Sasi (entinen liikenne- ja viestinäminissteri)
- Eva-Riitta Siitonen (entinen Helsingin ylipormestari ja maaherra)
- Ilkka Suominen (15. puheenjohtaja)
- Alexander Stubb (europarlamentaarikko)
- P.E. Svinhufvud (entinen nuorsuomalainen valtionhoitaja ja kokoomuslainen presidentti)
- Jouni Särkijärvi (ympäristöministeriön ylijohtaja)
- Anneli Taina (Etelä-Suomen läänin maaherra ja entinen puolustusministeri)
- Martti Tiuri (entinen kansanedustaja)
- Riitta Uosukainen (entinen eduskunnan puhemies)
- Jan Vapaavuori (kansanedustaja, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja)
- Raija Vahasalo (kansanedustaja, Koululiikuntaliiton puheenjohtaja)
- Iiro Viinanen (entinen valtiovarainministeri)
- Ben Zyskowicz (pitkäaikainen eduskuntaryhmän puheenjohtaja)

Puheenjohtajat

- Hugo Suolahti (1918-1919 ja 1925)
- E.N. Setälä (1920)
- Antti Tulenheimo (1921-1924)
- Kyösti Haataja (1926-1932)
- Paavo Virkkunen (1932-1933)
- Juho Kusti Paasikivi (1934-1936)
- Pekka Pennanen (1936-1942)
- Edvin Linkomies (1943-1944)
- K. F. Lehtonen (1945)
- Arvo Salminen (1946-1954)
- Jussi Saukkonen (1955-1965)
- Juha Rihtniemi (1965-1971)
- Harri Holkeri (1971-1979)
- Ilkka Suominen (1979-1991)
- Pertti Salolainen (1991-1994)
- Sauli Niinistö (1994-2001)
- Ville Itälä (2001-2004)
- Jyrki Katainen (2004-)

Linkkejä

- [http://www.kokoomus.fi/ Kokoomus]
- [http://www.kokoomusnuoret.fi/ Kokoomusnuoret]
- [http://www.kokoomusnaiset.fi/ Kokoomuksen naisten liitto]
- [http://www.minijellonat.fi/ Minijellonat Ry]
- [http://w3.kokoomus.fi/tuhatkunta/ Tuhatkunta] Luokka:Suomalaiset puolueet Luokka:Kokoomus

Piippu-Paavola

Piippu-Paavola eli Erkki Johannes Paavola (1903 - 1983) oli radio toimittaja ja ammattijournalisti vuodesta 1925, Helsingin vaalipiirin kansanedustaja vuodesta 1962 vuoteen 1970 ja pakinoitsija. Vuonna 1962 Paavola pääsi eduskuntaan Kokoomuksen kanssa solmitun vaaliliiton ansiosta ja oli vuodesta 1962 vuoteen 1965 Vapaamielisten liiton ainut kansanedustaja. Vuodesta 1965 vuoteen 1970 Paavola kuului Liberaaliseen Kansanpuolueeseen. Paavola oli muun muassa Edistyspuolueen kirjallinen sihteeri ja eduskuntaryhmän pöytäkirjuri 1932-36 sekä Edistyspuolueen järjestölehden Nykypäivän päätoimittaja 1938-39. Tämän jälkeen Paavola toimi maatalousministeriön asutusasiainosaston, myöhemmin asutushallituksen, tiedotussihteerinä ja esittelijänä 1940-1962. Vuodesta 1946 vuoteen 1961 Paavola toimi Yleisradion eduskuntapakinoitsijana. Vuonna 1962 Paavola valittiin presidentin valitsijamieheksi. Paavola oli Etelä-Helsingin Liberaalien ensimmäinen puheenjohtaja. Syksyllä 1965 Paavola vastusti Vapaamielisten Liiton yhdistymistä Suomen Kansanpuolueen kanssa.

Kirjat

- Pikkuhitlereitä (1959)
- Piippu herrainpäivillä (1966)
- Ministerisavotta (1970) Paavola, Erkki

Suomen Kansanpuolue

Suomen Kansanpuolue 1951-1965 keskiluokan edunvalvontapuolue, joka syntyi Kansallisen Edistyspuolueen provinssijärjestöjen (eli konservatiivisempien) ja Itsenäinen Keskiluokka ry:n fuusion tuloksena kokouksessa, joka pidettiin Laulumiesten ravintolassa Helsingissä helmikuussa 1951. Ensimmäinen puheenjohtaja oli metsäekonomian professori Eino A. Saari. Puolueella oli keskimäärin kymmenen kansanedustajaa. Sen ja Kokoomuksen välillä oli jyrkkä kilpailuasetelma. Eduskuntavaaleissa Kansanpuolueen lisätessä paikkamääräänsä paikat tulivat yleensä Kokoomukselta ja päinvastoin. Suomen Kansanpuolue oli aikansa laimennettu Kokoomus. Sen aatteellisessa perustassa olivat vahvasti mukana kansallismielisyys ja kristilliset arvot. Tärkein asia oli toimia keskiluokan edunvalvontaryhmittymänä. Tällaiset lähtökohdat ovat vastenmielisiä kenelle tahansa aidolle liberaalille, joka tietysti edellyttää neutraaliutta uskonnollisten näkemysten välillä, suosii kansainvälisyyttä, eikä kannata eturyhmäpolitikointia. Liberal International -järjestö ei ikinä hyväksynyt Suomen Kansanpuoluetta jäsenekseen, sitkeistä hakemuksista huolimatta. Vuonna 1965 Suomen Kansanpuolue yhdistyi Vapaamielisten Liiton kanssa muodostaakseen Liberaalisen Kansanpuolueen. Luokka:suomalaiset puolueet

Pekka Tarjanne

Pekka Johannes Tarjanne (synt 19.9.1937 Tukholma) on tekniikan tohtori ja on ollut teoreettisen fysiikan professori, Liberaalisen Kansanpuolueen puheenjohtaja, kansanedustaja, liikenneministeri, Posti- ja lennätinlaitoksen pääjohtaja sekä Kansainvälisen teleliiton ITUn pääsihteeri.

Elämänvaiheet

Pekka Tarjanne syntyi suurlähettiläs Päivö Kaukomieli Tarjanteen ja fil.maist Kerttu Tarjanteen, s Ritavuori, lapsena isänsä diplomaattisessa asemapaikassa. Äitinsä, syntyjään Anna Kerttu Ritavuori, kautta hän on murhatun liberaalin ministerin Heikki Ritavuorin tyttärenpoika ja hänen äitinsä setä Eero Rydman oli myös edistyspuoluelainen poliitikko, Helsingin kaupunginjohtaja ja vieläpä presidenttiehdokas vuonna 1956. Ylioppilastutkinnon Pekka Tarjanne suoritti epätavallisen nuorena, 17-vuotiaana keväällä 1955 Helsingin normaalilyseosta. Hän opiskeli teknistä fysiikkaa Teknillisessä korkeakoulussa ja suoritti diplomi-insinööritutkinnon 1960, tekniikan lisensiaatin tutkinnon heti seuraavana vuonna ja tohtorin tutkinnon 1962, ollessaan vasta 25-vuotias. Hän jatkoi tutkijan uralla, ja tuli pian, 28-vuotiaana, nimitetyksi Oulun yliopiston professoriksi 1965. Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan professoriksi hänet nimitettiin 1967. Tässä vaiheessa hän oli jonkin vuoden vierailevana tutkijana Yhdysvalloissa. Pekka Tarjanne oli liittynyt Vapaamielisten Liittoon ja kuului 1960-luvun alkupuoliskolla Edistyspiiri-nimiseen poliittiseen ideariiheen. Palattuaan Yhdysvalloista professori Tarjanne valittiin kesällä 1968 äärimmäisen täpärästi, arvan ratkaistessa (vastaehdokas oli Seppo Westerlund), Liberaalisen Kansanpuolueen puheenjohtajaksi professori Mikko Juvan seuraajaksi, ollen 30-vuotiaana Suomen nuorin eduskuntapuolueen puoluejohtaja. Vuonna 1970 hänet valittiin eduskuntaan Helsingin kaupungin vaalipiiristä. Myös Helsingin kaupunginvaltuutettu. Vuonna 1972 Liberaalinen Kansanpuolue lähti mukaan Kalevi Sorsan I hallitukseen (hallitsi 1972-75), ja puolueen puheenjohtaja Tarjanne nousi ministeriksi. Hänen salkkuunsa oli yhdistetty liikenneministeriön päällikkyyden lisäksi osa sisäasiainministeriötä sekä pohjoismaisen yhteistyöministerin tehtävät. Presidentti Kekkonen nimitti Pekka Tarjanteen Posti- ja telehallituksen pääjohtajan virkaan, ja siinä aloittaessaan hän 20.9.1977 sen johdosta luopui eduskuntapaikasta sekä kesällä 1978 puolueen puheenjohtajuudesta. Espoon kaupunginvaltuutettuna hän kuitenkin toimi. Pekka Tarjanne oli kuitenkin valtakunnanpolitiikassa vielä vuonna 1978 presidentin valitsijamiehenä Uudenmaan vaalipiiristä. Hän irtisanoutui vuonna 1989 pääjohtajan virasta ottaessaan vastaan Kansainvälisen teleliiton (ITU) pääsihteerin tehtävän Genevessä, jossa hän työskenteli 1989-1999. Vuonna 2001 Pekka Tarjanne valittiin Teekkaritoiminnan edistämisyhdistys TTEYn johtokunnan jäseneksi.

Perhe

Vuonna 1962 Pekka Tarjanne meni naimisiin Aino Anita Kairamon kanssa. (Tämän veli Kari Kairamo toimi myöhemmin Nokian pääjohtajana ja luotsasi kyseisen yrityksen elektroniikka- ja tietoliikennealoille sen sijasta että yhtymä oli ollut raskaaseen teollisuuteen keskittynyt monialayritys. Lapset (ja syntymävuodet): Ari Tarjanne 1965, Maarit Tarjanne 1967, Eero Tarjanne 1972, Pia Tarjanne 1974 kuollut. Pekka Tarjanne ja vaimonsa asuvat nykyään eläkeläisinä Espoon Espoonlahdessa. luokitusehdotuksia: Suomalaisia puoluejohtajia ministereitä kansanedustajia professoreita Suomalaisia kansainvälisissä tehtävissä

Pekka Tarjanne

Elämänvaiheet

Perhe

Erkki Tuomioja

Erkki Sakari Tuomioja (s. 1.7.1946 Helsingissä) on valtiotieteiden tohtori ja sosialidemokraattinen poliitikko (sdp). Hän on toiminut Suomen ulkoministerinä vuodesta 2000. Hän on myös Paasikivi-seuran varapuheenjohtaja ja Osuusliike Elannon edustajiston jäsen.

Ura

Erkki Tuomiojan isä oli pääministeri ja suurlähettiläs Sakari Tuomioja, isän isä Helsingin Sanomien päätoimittaja W. W. Tuomioja. Hänen äitinsä Vappu Tuomioja (o.s. Wuolijoki) oli puolestaan kirjailija ja Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoen tytär. Tuomiojan puoliso v:sta 1978 on toimittaja, taloustieteen kandidaatti Marja-Helena Rajala. Tuomioja valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1971 ja ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulustavuonna 1974. Myöhemmin hän väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1996 ja hänet nimitettiin yliopiston poliittisen historian dosentiksi. Tuomioja oli nuorena vasemmistolainen opiskelijaradikaali ja kuului mm. Sadankomiteaan. Hän työskenteli tv-toimittajana1966-70 ennen nousemistaan eduskuntaan sosialidemokraattien listoilta 1970 vain 24-vuotiaana. Tuomioja istui eduskunnassa 1970-79, jonka jälkeen hänet valittiin Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Tästä virasta hän palasi takaisin eduskuntaan v. 1991 vaaleissa. Hän toimi sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajana 1991-96 ja puheenjohtajana 1996-99 sekä suuren valiokunnan puheenjohtajana 1995-99 ennen valintaansa Paavo Lipposen II hallituksen kauppa- ja teollisuusministeriksi 1999. Seuraavana vuonna Tuomioja nousi ulkoministeriksi presidentiksi valitun Tarja Halosen tilalle, ja hän piti paikkansa myös eduskuntavaalien 2003 jälkeen.

Poliittiset linjanvedot

Ulkoministerinä Tuomioja on kannattanut NATO-option pitämistä auki, Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkamista ainakin toistaiseksi sekä pidättäytymistä osallistumisesta Irakin sotaan Yhdysvaltain kokoaman halukkaiden koalition jäsenenä. Tätä kantaa ovat edustaneet myös edellinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki ja tasavallan presidentti Tarja Halonen. Aikaisemmin Tuomioja vastusti päättäväisesti Paavo Lipposen kannattamaa taisteluhelikoptereiden hankintaa, mikä olisi ollut osa kansainväliseen taistelutoimintaan johtavaa toimintalinjaa ja olisi saattanut johtaa kireissä budjettirajoitteissa panssariaselajin alasjamiseen, minkä puolustuspoliitikot olisivat katsoneet aluepuolustuskyvyn heikentämiseksi. Pääasiassa puolustusministeriössä valmisteltu eduskunnan hyväksymä turvallisuuspoliittinen selonteko kirjoitettiin uusiksi ulkoasiainministeriössä ottaen huomioon myös laaja siviilikriisinhallinnan näkökulma. Selonteko äänestettiin eduskunnassa käsiteltäväksi Liisa Jaakonsaaren puheenjohtaman ulkoasiainvaliokunnan sijasta Kauko Juhantalon puheenjohtamaan puolustusasiainvaliokuntaan. Eduskunta hyväksyi kohtalaisen laajan reservin, aluepuolustuskyvyn sekä sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkumisen toistaiseksi. Tuloksena siviilikriisinhallintaa korostavasta linjauksesta Suomi onkin yksi maailman aktiivisimmista maista Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaamisoperaatioissa. Suomi on osallistuu kuitenkin myös Euroopan unionin taistelujoukkotoimintaan kahdessa taistelujoukossa. Ulkoministeriötä kohtaan esitettiin julkisuudessa voimakasta kritiikkiä Intian valtameren maanjäristyksen ja seuranneen humanitaarisen katastrofin jälkipyykissä. Tuomiojan johtamaa ministeriötä syytettiin taitamattomasta toiminnasta ja huonosta tiedottamisesta. Ministeriö myönsikin puutteita ilmenneen harvinaislaatuisen luonnonkatastrofin yhteydessä osastopäällikkö Yrjö Länsipuron kantaessa vastuun tiedotuksen onnistumisesta. Tiedotus on muuttunut tämän jälkeen aktiivisemmaksi mm. koskien New Orleansin ja Pakistanin katastrofeja. Uuden järjestelmän mukaan kriisialueelle voidaan myös komentaa ylimääräisiä konsuleja suurlähetystön vakinaisen henkilökunnan tueksi. Vuonna 1993 Erkki Tuomioja tunnusti vuotaneensa vuonna 1972 kohua herättäneen Zavidovo-vuodon tiedot toimittaja Tor Högnäsille. Tuomioja on ulkoministerikaudellaan toiminut oikeudenmukaisemman globalisaation puolesta mm. ns. Helsinki-prosessissa. Helsinki-prosessi on syntynyt Suomen ja Tansanian ulkoministerien aloitteesta. Lähtölaukauksen hanke sai joulukuussa 2002 Helsingissä pidetystä konferenssista, joka pohti globaalin hallinnan ongelmia ja pohjois–etelä-suhteiden tulevaisuutta. Syksyllä 2005 pidettiin Finlandia-talolla Helsinki-konferenssi.

Kirjallinen tuotanto

- Tahditon rauhanmarssi (1967)
- Valkoisen vallan Afrikka (toimittanut, 1969)
- Öljypeli (1970)
- Suomi ja EEC (1971)
- K. H. Wiik I-II (1979-82)
- Vaihtoehdottoman demokratian kritiikki (1980)
- Tulevaisuuden varjossa (Jan-Magnus Janssonin kanssa, 1981)
- Sakari Tuomioja (1986)
- Helsinki, Suomen pääkaupunki (1988)
- Eurooppalainen Suomi (1989)
- Europe and the Nordic Fringe (1991)
- Kukkaisvallasta kekkosvaltaan (muistelmat, 1993)
- Matkaopas kansanäänestyspaikalle (1994)
- Pekka Kuusi - alkoholipoliitikko, sosiaalipoliitikko, ihmiskuntapoliitikko (väitöskirja, 1996)
- Markka vai euro? (1997)
- Millaiseen Eurooppaan? (1998) Poliitikoksi Tuomioja on ahkera verkkojulkaisija, ja hänen kotisivunsa ovat herättäneet julkisia keskusteluja. Myös STT ja Helsingin Sanomat ovat käyttäneet ulkoasiainministerin henkilökohtaisia sivuja lähteinään. Harrastuksikseen Erkki Tuomioja ilmoittaa poliittisen historian, rauhantyön ja juoksun.

Ura eduskunnassa

- Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 23.3.1970–23.3.1979, 22.3.1991–
- kauppa- ja teollisuusministeri (Lipposen II hallituksessa) 15.4.1999–24.2.2000
- ulkoasiainministeri (Lipposen toisessa, Jäätteenmäen ja Vanhasen hallituksessa) 25.2.2000–

Aiheesta muualla

- [http://www.tuomioja.org/ Erkki Tuomiojan oma kotisivu]
- [http://www.ylioppilaslehti.helsinki.fi/ylioppilaslehti/000526/000526tuomioja.html Ykkösketjun vasen laita] - Tuomiojan haastattelu Ylioppilaslehdessä 10/2000

Lähteet

#[http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.scr?=357&=su Erkki Tuomioja] – Eduskunta #[http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5200.scr?=su&=357 Erkki Tuomioja – Kansanedustajan toimeen kuulumattomat tehtävät ja taloudelliset sidonnaisuudet] – Eduskunta #[http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?r=1713&mode=mt&k=fi&old=1270&ministeri=Tuomioja&nro=849 Tuomioja, Erkki Sakari] – MIKO-ministeritietojärjestelmä 30.1.2005 Tuomioja, Erkki

Luokka:Suomalaiset puolueet

Luettelo suomalaisista puolueista. Puolueet, suomalaiset Luokka:Puolueet Luokka:Suomen poliittinen historia

Bousalem

Catégorie:Ville de Tunisie Bousalem est une ville située au nord-ouest de la Tunisie, entre Béja et Jendouba. Avant, on l'appelait souk lekhmis (marché du jeudi). Sa principale activité économique est l'agriculture. Cette ville est entourée par plusieurs villages tels que La Redhaouna, Le Somran ou El Mina.

Conspiracy wegetarianizm spalacze t�uszczu narty w szwajcarii Prague appartements

:: RELATED NEWS ::