:: wikimiki.org ::

Vapaus

Vapaus

Vapaus on poliittinen, filosofinen ja taloustieteellinen termi. Alun perin vapaudella on ollut negatiivinen merkitys: se on merkinnyt vapautta jostain yksilön haluaman toiminnan esteestä. Thomas Hobbesin mielestä henkilö ei ollut vapaa, jos hän oli tippunut vaikkapa kaivon pohjalle, koska kaivossa oleminen esti hänen toimintaansa. Myöhemmin politiikassa ja edelleen taloustieteessä vapaus tarkoittaa sitä, että valtio ei estä kansalaisten tai taloudellisten toimijoiden toimintaa. Positiivisessa taloustieteessä vapaus on arvoneutraali termi eli siihen ei sisälly positiivista arvolatausta. Tämä tarkoittaa vapautta useilla eri politiikan ja talouden lajeilla:
- Vapaus orjuudesta ja pakkotyöstä
- Elinkeinovapaus
- Sopimusvapaus
- Liikkumisvapaus
- Sananvapaus
- Mielipiteenvapaus
- Uskonnonvapaus
- Yhdistymisvapaus
- Järjestäytymisvapaus
- Kokoontumisvapaus
- Lehdistönvapaus Myöhemmin Jean-Jacques Rousseau käänsi vapauden käsitteen toisenlaiseen asiayhteyteen, pitäen vapautta positiivisena määreenä, oikeutena johonkin, kuten oikeutena koulutukseen, oikeutena asuntoon ja oikeutena ruokaan. Valtio ei tällaisia vapauksia rajoita, vaan pikemminkin päinvastoin, muut ihmiset rajoittavat positiivisia vapauksia ja valtio takaa ne. Karl Marxin mukaan kapitalismissa tuottaja ja kuluttaja eivät ole vapaita vaan tuotantovoimien kehityksen ajankohtainen taso pakottaa heitä tuottamaan tai kuluttamaan tietyllä tasolla. Marxismissa vapaudella tarkoitetaan yhteiskunnan suunnitelmataloutta kapitalistisen tai muun alkeellisempana pidetyn yhteiskuntamuodon kuten feodalismin anarkian sijaan.

Vapaa tahto

:Pääartikkeli: Vapaa tahto Vapaa tahto tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan ihminen vaikuttaa itse toimintaansa ja ajatuksiinsa. Käsityksen vastakohta on determinismi, ennaltamääräytyneisyys, jonka mukaan ihminen toimii pohjimmiltaan luonnonlakien, kuten mekaniikan lakien mukaan, ja siksi vapailta vaikuttavat päätökset ovat periaatteessa jo ennalta määräytyneitä, ja tapahtuvat syyn ja seurauksen suhteen kautta välttämättä. Eräänlaista determinismiä on myös usko siihen, että ihminen toimii täysin vaistojensa tai refleksiensä varassa.

Katso myös

- Positiivinen ja negatiivinen vapaus Luokka:Politiikka Luokka:Taloustiede ja:自由 th:เสรีภาพ

Politiikka

Politiikka tulee kreikankielen sanasta polis, kaupunki. Sovinnaisen käsityksen mukaan se tarkoittaa julkisyhteisön päätöksentekoa ja muuta siihen liittyvää toimintaa. Laajimman määrittelyn mukaan politiikka on toimimista jonkin asian puolesta jotain toista asiaa vastaan. Tällöin huomautetaan perinteisen määrittelyn "yhteisten asioiden hoitamisesta" kuuluvan ennen kaikkea hallinnon alaan. Politiikka on myös määritelty "konfliktiksi päämääristä". Politiikan tutkija Kari Palonen on todennut politiikkaa olevan siellä, missä voi tehdä toisin. Ihmisten toiminta muuttuu poliittiseksi silloin kun on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon välillä. Yleensä politiikkaan sisällytetään oikeusvaltiossa lähinnä lainsäädännön muuttamiseen tähtäävä toiminta. Poliittisen vastakohtana on perinteisesti nähty yksityinen, eli toiminta jonka ei katsota liittyvän muihin yksilöihin. Sitä kreikassa merkitsi taloutta tarkoittanut sana oikos, josta on sittemmin johdettu ekonomia, taloustiede. Politiikan käsite voidaan kuitenkin ymmärtää myös hyvin laajassa merkityksessä, jolloin politiikan piiriin kuuluvat lähes kaikki ihmiselämän osa-alueet. 1960-luvulla tuli tunnetuksi iskulause "henkilökohtainen on poliittista". Politiikkaa ja poliittista päätöksentekoa tutkiva yhteiskuntatiede on nimeltään joko politologia, politiikan tutkimus tai valtio-oppi. Viimeksi mainittu tulee saksan kielen termistä staatslehre (myös allgemeine staatslehre eli "yleinen valtio-oppi"), ja anglo-saksisissa maissa käytetään useimmiten termiä political science. Politiikan teoriaa, poliittisia aatteita ja poliittista filosofiaa tutkitaan sekä politiikan tutkimuksen että monissa yliopistoissa myös (käytännöllisen) filosofian laitoksilla. Luonnollisesti kaikki yhteiskuntatieteet tutkivat usein politiikan piiriin kuuluvia asioita. Poliittisia päätöksentekojärjestelmiä on useita, lähinnä kolmea yleistä eri tyyppiä. Yleisin on jonkinlainen demokratia eli kansanvalta, jossa kaikki ihmiset päättävät yhdessä asioista. Perustuslaillinen tasavalta on kansanvallan rajoitetumpi muoto. Diktatuurissa tai yleisesti ottaen autoritaristisissa valtiomuodoissa yksi henkilö tai ryhmä päättävät kaikkien asioista. Oligarkia on harvainvaltaa ja aristokratia ylhäisön valtaan. Jos poliittista valtaa rajoitetaan vähimpään mahdolliseen ja yritetään jättää asiat yksittäisten ihmisten päätettäviksi, kyseessä on libertarismi, tai valtion kokonaan poistuessa anarkia. Viimeiset kaksi aatetta eivät ole toisensa poissulkevia. Eri asioita, joista päätetään, ovat mm.:
- Turvallisuuspolitiikka
- Kielipolitiikka
- Koulutuspolitiikka
- Sosiaalipolitiikka
- Rahapolitiikka

Ideologioita ja poliittisia suuntauksia

Poliittinen ideologia on näkemys siitä, millaiseksi yhteiskunnalliset olot tulisi järjestää ja kuinka se tehdään. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri ideologioiden välillä.
- Anarkismi
- Distributismi
- Fasismi
- Kommunismi
- Konservatismi
- Kristillisdemokratia
- Liberalismi
- Libertarismi
- Marxismi
- Nationalismi
- Sentrismi
- Sosiaalidemokratia
- Sosialismi Historijoitsioiden antamia nimiä tietynlaiselle politiikalle tai yhteiskuntajärjestykselle:
- Feodalismi
- Merkantilismi
- Primitiivinen kommunismi Käsitteitä
- Suomen politiikka
- Kolonisaatio
- Valtion ja kunnan tehtävät
- Luettelo poliitikoista
- Puolue
- Hallitus
- Eduskunta
- Valta
- Valtio
- Hyvinvointivaltio
- Hyvinvointiyhteiskunta
- Kansalaisyhteiskunta
- Noopolitik, pehmeä politiikka
- Kollektiivinen ja individualistinen poliittinen ontologia

Linkkejä

- [news:sfnet.keskustelu.politiikka] sfnet.keskustelu.politiikka-uutisryhmä Luokka:Politiikka ms:Politik ko:정치 ja:政治 simple:Politics th:การเมือง

Filosofia

Filosofia (kr. φιλοσοφία) on noin 600-400 eaa. välisenä aikana Kreikassa syntynyt ajatteluperinne ja oppiala, joka tutkii todellisuuden perimmäistä olemusta, tiedon yleisiä ehtoja, kauneuden ja arvojen olemassaoloa, hyvän yhteiskunnan ehtoja, ihmisenä olemisen luonnetta sekä näihin kytkeytyviä yleisiä teemoja. Sana 'filosofia' on lähtöisin kreikan kielen sanoista filia ja sofia, joista ensimmäinen merkitsee rakastamista tai ystävyyttä ja jälkimmäinen viisautta. Filosofia ei siis tavoittele mitä tahansa tietoa vaan viisautta, yleistä ymmärrystä elämän ja todellisuuden syvimmistä periaatteista. Filosofian harjoittajaa kutsutaan filosofiksi.

Filosofia ja tieteet

filosofi Filosofinen tutkimus suuntautuu todellisuuden yleiseen perustaan, kysymyksiin kuten "onko todellisuus perimmältään henkeä, ainetta vai kieltä?", "Mitä tarkoitetaan arvoilla?", "Mihin yhteiskunnallinen vallanjako perustuu?", "Miten voi saavuttaa varmaa tietoa?". Tämä erottaa sen erityistieteistä, jotka tutkivat rajattuja tutkimuskohteita, esimerkiksi fysikaalisia ilmiöitä (fysiikka), historiallisia tapahtumia ja niiden vaikutuksia (historia), ihmiskehon toimintaa (lääketiede), ihmisyhteisöjen toimintaa (sosiologia) tai rakkausromaanien kerrontapoja (kirjallisuustiede). Filosofian menetelmät voivat olla luonteeltaan hyvin vaihtelevia. Filosofit pyrkivät usein analyysissään luonnontieteitä vastaavaan tarkkaan argumentointiin, mutta toisaalta on olemassa myös "julistavaa filosofiaa", jonka luonne on varsin erilainen. Yleisesti voidaan kuitenkin hahmotella, että filosofian keskeisiin metodeihin kuuluu tavallisesti täsmällinen käsitteiden käyttö, käsitteiden analyysi, kriittisyys aiemmin opittua kohtaan, itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen ja systemaattinen tutkiskelu. 1600-luvulle saakka kaikkea luontoon, ihmiseen tai yhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta kutsuttiin filosofiaksi, ja vasta myöhemmin tietyt tutkimusalueet ovat erkaantuneet omiksi erityistieteikseen, esimerkiksi luonnontieteiksi, psykologiaksi ja sosiologiaksi. Erityistieteille on kehittynyt kullekin oma tutkimuskohteensa, tutkimusmenetelmänsä ja joukko tieteenalan perustana pidettäviä olettamuksia eli paradigma. Filosofian perusolettamuksien joukko on pienempi kuin erillistieteissä, joten se on alttiimpi muutokselle ja eri aikakausina ja eri filosofioissa esiintyy toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä filosofia on ja mikä on sen suhde yhteiskuntaan, erityistieteisiin, uskontoon tai arvoihin. Filosofian identiteetin määrittelemisen tekee vaikeaksi juuri perusolettamuksien vähyys, sillä filosofit kiistelevät myös näistä perusolettamuksista, kuten siitä, mikä on filosofian tutkimusala ja tutkimusmenetelmät. Filosofiaa on pidetty muiden tieteiden perustana siksi, että se tutkii yleisiä tiedon hankkimisen ja tieteen ehtoja. Tästä syystä filosofisin argumentein voi kritisoida eri tieteenalojen, myös luonnontieteiden, lähtökohtia ja väittämiä. Toisaalta esimerkiksi positivistit näkivät filosofian vain luonnontieteellisen tutkimuksen apulaisena ja halusivat rajata metafysiikkaan tai arvoihin liittyvät kysymykset filosofian ulkopuolelle, teologian ja psykologian tutkimuskohteiksi. Filosofian tehtävänä voidaan myös nähdä synteesin luominen erillistieteiden tutkimustuloksista. Filosofian tekemisen ja filosofisen kirjoittamisen tapoja on useita. Esimerkiksi Platonin tapana oli kirjoittaa vuoropuheluja (dialogeja), jotka kuvasivat filosofi Sokrateen oppilaidensa kanssa käymiä filosofisia keskusteluja. Usein käytetty tapa on Aristoteleen kehittämä systemaattisen tutkielman tyyli, johon kuuluu ilmiöiden ja niihin liittyvien käsitteiden systemaattinen kuvaaminen ja jaottelu alakäsitteisiin. Jotkut filosofit, esimerkiksi Ludwig Wittgenstein varhaisfilosofiassaan, ovat käyttäneet matematiikasta lainattua menetelmää, jossa systemaattisesti esitetään väitelauseita ja niistä johdettuja lauseita. Fenomenologisessa filosofiassa pyritään kuvaamaan ilmiöitä niin kuin ne meille ilmenevät, jolloin kaunokirjallisempi tai runollisempi ilmaus on tarpeen. Useille kirjoittamisen tavoille on kuitenkin yhteistä, ettei niissä esitetä yhtä lopputulosta luonnontieteellisen tutkimuksen tapaan, vaan tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ilmiöistä, käsitteistä ja niiden suhteista. Filosofia voidaan myös nähdä itse tieteenalana siinä mielessä, että se on järjestäytynyt yliopistoihin samoin kuin muutkin oppialat, filosofista tutkimusta tehdään samanlaisella rahoituksella kuin muutakin tutkimusta ja sitä opetetaan yliopistoissa pääaineena. Filosofia on myös suomalaisen lukion pakollinen oppiaine.

Filosofian jaottelua

Filosofian osa-alueet

Filosofian keskeisiin osa-alueisiin kuuluvat:
- Epistemologia eli tietoteoria tutkii mitä tieto on, mitä voimme tietää ja miten saamme uutta tietoa.
- Metafysiikka on se filosofian osa-alue, joka ulottuu fysiikan ja empiiristen havaintojen ulkopuolelle. Suurimman osan ontologisista teorioista voidaan katsoa olevan metafyysisiä. Myös muilla filosofian osa-alueilla on metafysiikkaa.
- Ontologia eli oppi olemassaolosta tutkii todellisuutta (sitä mitä on olemassa) käsitteellisesti. Osittain päällekkäinen metafysiikan kanssa. Epistemologian, metafysiikan ja ontologian kysymykset nivoutuvat useissa tapauksissa toisiinsa, jolloin niitä myös tutkitaan samanaikaisesti.
- Etiikka eli moraalifilosofia tutkii, mitä voidaan sanoa moraalisesta hyväksi tai pahaksi ja miten tulisi elää.
- Tieteenfilosofia on tietoteorian päälle rakentuva filosofian osa-alue, joka pyrkii määrittämään luotettavalle tieteenteolle ja päättelylle pohjan.
- Logiikka on itsenäinen tieteenala ja filosofian osa-alue, joka pyrkii muodostamaan yhtenäisen ja ristiriidattoman aksiomaattisen järjestelmän matematiikan ja muun kuvailun pohjaksi.
- Estetiikka tutkii kauneutta ja sitä, mitä voidaan sanoa kauniiksi ja taiteenfilosofia sitä, mitä taide on.
- Yhteiskuntafilosofia tutkii ihmisten järjestäytymisen myötä syntyneitä rakenteita ja suhteita.
- Poliittinen filosofia tutkii valtion, julkisen moraalin ja pakkovallan käytön oikeutuksia sekä myötäelävien ihmisten oikeuksien ja vapauksien törmäyksiä. Mitä tahansa inhimillisen toiminnan aluetta voidaan tutkia filosofisesti. On olemassa esimerkiksi erityistieteiden filosofioita (fysiikan filosofia, biologian filosofia, matematiikan filosofia), kielifilosofia, uskonnonfilosofia, historianfilosofia, oikeusfilosofia, tietoyhteiskuntafilosofia ja sukupuolen filosofia.

Teoreettinen ja käytännöllinen filosofia

Aristoteles jakoi filosofian käytännölliseen ja teoreettiseen filosofiaan. Käytännöllinen filosofia käsittelee sitä miten tulisi toimia tietyjen päämäärien saavuttamiseksi ja teoreettisen filosofian tehtävänä on kuvailla maailmaa. Useissa yliopistoissa filosofian opiskelu jaetaan edelleen teorettiseen ja käytännölliseen filosofiaan, joista edellistä opiskellaan humanistisessa ja jälkimmäistä valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Jako on kuitenkin melko sumea ja molemmissa tiedekunnissa opiskellaan kummankin filosofian alaan kuuluvia asioita.

Yleisesti filosofiasta

Aristoteles Filosofia-sanan alkuperä on kreikassa ja tarkoittaa viisauden rakastamista tai ystävyyttä. Robert Nozick jatkoi samaa perinnettä todeten, että "ainakin filosofit rakastavat tiedosta keskustelemista". Filosofia on toimintaa, jonka tavoitteena on saavuttaa totuus eli toisin sanoen saada selville miten asiat ovat. Tästä eroavia näkemyksiä ovat esittäneen muun muassa Karl Marx ja Ludwig Wittgenstein, joiden mukaan filosofia oli ennen muuta tietynlaista toimintaa (Marxille yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttamista, Wittgensteinille käsitteellisten ongelmien purkamista). Filosofisiin ongelmiin voidaan nähdä ainakin kaksi perussyytä: # Elävät olennot saavat tietonsa ulkoisesta todellisuudesta hermosignaalien kautta. Miten todellisuuskäsityksen rakentaminen tapahtuu ja kuinka hyvin tulos vastaa ulkoista todellisuutta? Mitä on tietoisuus? # Mikä on ihmisen luoman kielen ja tietoisuuden, tai kielen ja todellisuuden välinen suhde?

Käsitteellinen ajattelu filosofiassa

Filosofisella käsitteellä tarkoitetaan sanallista avainta ajatuskokonaisuuteen tai todellisuuteen. Tyypillisesti filosofinen käsite on rajoiltaan epämääräinen ja venyttää ajattelua äärirajoille - se on tuskin koskaan yksikäsitteinen nimike jollekin täsmällisesti rajattavalle ilmiölle. Lähtökohtaisesti filosofiassa asiaa ei ole ymmärretty kun se on jollakin yhdellä tapaa ymmärretty. Käsitteellisellä ajattelulla pyritään asian valottamista prosessimaisena tapahtumana, jossa asiaan palataan uudelleen ja uudelleen eri sanoin. Länsimainen filosofinen ajattelu suosii käsitteellisyyttä ja kehittelevyyttä, eikä lyhytsanaista aforistiikkaa.

Filosofian historiaa

Pääartikkeli: Länsimaisen filosofian historia

Antiikin filosofia

Länsimainen filosofia syntyi antiikin Kreikassa. Tiettävästi ensimmäisenä sanaa "filosofia" käytti joko Pythagoras tai ateenalainen ajattelija Sokrates. Sokrateen lisäksi tärkeimpinä antiikin filosofeina pidetään hänen oppilastaan Platonia ja Platonin oppilasta Aristotelesta. Antiikin Kreikassa oli useita muitakin filosofeja ja moni ennen Sokratesta elänyt henkilö vastasi tavalla tai toisella filosofin kuvausta. Näitä henkilöitä kutsutaan esisokraatikoiksi. Filosofian historian sadan ensimmäisen vuoden aikana Ateena muodostui filosofian keskukseksi, ja sen moniin filosofikouluihin tuli oppilaita jopa Roomasta saakka. Koulut lakkautettiin myöhemmin uskonnolle vaarallisina. Filosofian syntyyn vaikutti kreikkalaisten vaurastuminen kaupankäynnin ja valloitusten myötä, jolloin jäi aikaa miettiä asioita, joista ei välttämättä ollut välitöntä käytännön hyötyä. Tietoa hankittiin sen itseisarvon vuoksi. Etua oli myös demokraattisesta valtiomuodosta ja uskonnollisesta vapaamielisyydestä. Tällöin oli mahdollista miettiä vapaasti elämän peruskysymyksiä, ja tahtonsa läpi saamiseen tarvittiin perusteluja - enää ei riittänyt syntyperään, yhteiskunnalliseen asemaan tai fyysiseen voimaan vetoaminen. Antiikin kreikan kultakauden filosofisia suuntauksia olivat muun muassa Platonin akatemialaisuus, peripateettisuus, kyynisyys, stoalaisuus ja epikurolaisuus. Siirryttäessä roomalaiselle kaudelle tärkeimmiksi muodostuivat stoalaiset, epikurolaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Esimerkiksi keisari Marcus Aurelius oli myös stoalainen filosofi.

Keskiajan filosofia

Keskiajan filosofia oli pääasiassa uskonnollispainotteista. Keskiaikaisissa yliopistoissa harjoitettiin ahkerasti teologiaa, ja filosofia oli alistettu teologian aputieteeksi. Yksi vallitsevista keskiaikaisista filosofisista suuntauksista oli skolastiikka, jossa Raamatun oppeja yritettiin todistaa oikeiksi järjen avulla. Keskiajan tärkeimmät filosofit olivat Augustinus, Albert Suuri ja Tuomas Akvinolainen. Aluksi keskiaikaiset filosofit yrittivät tukea Raamattua platonismilla (kuten Augustinus), mutta epäonnistumisten jälkeen monet (kuten Tuomas Akvinolainen) päätyivät aristotelismiin. Vastaavasti islamilaisessa maailmassa oppineet pyrkivät yhdistämään Koraanin opetuksia aristotelismiin. Tällaista islamilaista skolastiikka edustivat muun muassa Averroës ja Avicenna.

Uuden ajan filosofia

Uuden ajan alkaessa haluttiin vapautua dogmaattisen uskonopin ja muiden auktoriteettien vallanalaisuudesta. Sen sijaan alettiin vaatia kokemusperäistä luonnontutkimusta tiedon perustukseksi. Bacon ja Descartes aloittivat huomattavimmat oppisuunnat, empirismin ja rationalismin. Empirismiä kehittivät etenkin Englannissa Locke ja Hume. 1700-luvulla se siirtyi myös Ranskaan ja muodostui siellä sensualismiksi ja materialismiksi. Euroopan mannermaalla rationalistiset ajattelijat rakensivat 1600-luvulla tärkeimmät metafyysilliset maailmankatsomukset. Descartesin mukaan nimetyn kartesiolaisuuden lisäksi tällaista ajattelua edustivat muun muassa Spinoza ja Leibniz. Uuden käänteen filosofiassa sai aikaan Kant, jonka mielestä olevainen itsessään (Ding an sich) jää tuntemattomaksi, ja kaikki tietopuolinen tutkimuksemme koskee vain olioita sellaisina, kuin ne meille näyttäytyvät. Kantin jälkeen saksalainen spekulatiivinen filosofia, jota edustivat muun muassa Fichte, Schelling ja Hegel, ajatteli voivansa palata rohkeisiin mietiskelyihin, joissa filosofi syventymällä "hengen olemukseen" yrittää osoittaa, miten maailma on johtunut alkuhengestä. Sittemmin tieto-opilliset kysymykset kiinnittivät suuressa määrässä filosofien huomiota. Voimakkaana ja laajalle levinneenä esiintyi se mielipide, että on luovuttava yrityksistä tutkia olevaisen "olemusta" ja "alkuperusteita" sekä supistuttava vain määräämään ilmiöiden säännönmukaisuuksia. Tällaista näkemystä edustivat muun muassa Comten positivismi, uuskantilaisuus, Schuppe, Avenarius ja Mach). Englantilaista jyrkkää empirismiä edusti Mill. Myös naturalistiset suunnat, kuten materialismi (Büchner ym.) ja naturalistinen kehitysoppi (Spencer ja Haeckel), saivat kannatusta, vieden myös pessimismiin (Schopenhauer ja von Hartmann). Idealistista metafysiikkaa ovat edustaneet muun muassa Lotze, Renouvier ja tavallaan myös Fouillée.

Nykyfilosofia

Metafilosofiset näkemykset ovat kautta aikain jakaantuneet positivistisiin ja tulkitseviin koulukuntiin. Jako näkyy enemmän tai vähemmän nykyfilosofiassakin. Filosofisia koulukuntia ovat olleet muun muassa marxismi, hermeneutiikka, pragmatismi, fenomenologia, uustomismi, analyyttinen filosofia ja eksistentialismi. Nämä ovat kaikki olleet hyvin monimuotoisia suuntauksia. Jaosta analyyttiseen (loogiseen) ja mannermaiseen (elämänfilosofiseen, nykyisin ehkä lähinnä hermeneutiikkaan ja fenomenologiaan perustuvaan) filosofiaan pyritään nykyisin eroon. Mielenfilosofiakin tutkii tietoisuutta ja sen sisältöjä koulukunnista paljoa piittaamatta.

Itämainen filosofia

Pääartikkeli: Itämainen filosofia Filosofinen ajattelu on esiintynyt Intiassa ja Kiinassa jo vuosituhansia sitten lähes ilman mitään yhteyksiä eurooppalaisen filosofian historian kanssa. Vaikka intialaisten katsanto- ja ajatustapa eroaa eurooppalaisten ajatustottumuksista, niin heidän filosofiassaan on muodostunut pääasiassa samat suuret maailmanselityksen perushypoteesit kuin länsimaissakin. Intialaista filosofiaa voidaan myös parhaiten verrata länsimaiseen filosofiaan. Esimerkiksi muinainen hindulainen Nyaya-koulukunta tutki logiikkaa samalla tavalla kuin nykyaikaiset analyyttiset filosofit. Vastaavasti Carvakan koulukunta oli avoimesti ateistinen ja empiristinen. Intilainen filosofia painotti kuitenkin kokonaisten koulukuntien ja muinaisten kirjoitusten opetuksia yksittäisten filosofien sijaan. Tärkeimpiin itämaisiin filosofeihin kuuluvat Kapila, Yajnavalkya, Gautama Buddha, Akshapada Gotama, Nagarjuna, Kungfutse, Laotse (Lao Zi), Zhuang Zi (Chuang Tzu), Mengzi, Xun Zi, Zhu Xi, Wang Yangming, Dharmakirti, Sankara, Ramanuja, Narayana Guru, Vivekananda, Aurobindo ja Sarvepalli Radhakrishnan.

Katso myös

- Elämän tarkoitus
- Luettelo filosofeista
- Luettelo filosofisista koulukunnista ja opeista

Sitaatteja

"Tieteistä hallitsevin ja palvelevia tieteitä määräävämpi on tiede, joka tietää, minkä vuoksi mikin toiminta on suoritettava, toisin sanoen sen, mikä on kullekin hyvää, ja ylipäänsä sen, mikä on korkein hyvä koko luonnossa. Kaiken edellä sanotun perusteella tutkittu sana viittaa siis yhteen ja samaan tieteeseen; tämän tieteen täytyy olla teoreettista tietoa ensimmäisistä prinsiipeistä ja syistä, sillä hyvä ja päämäärä on yksi syistä." :- Aristoteles (Metafysiikka, 982b4-11) "Tiede on mitä tiedämme, ja filosofia mitä emme tiedä." :- Bertrand Russell "Mikä on filosofiani tarkoitus? Osoittaa kärpäselle tie ulos kärpäsansasta." :- Ludwig Wittgenstein

Linkkejä

- [http://www.helsinki.fi/~pylikosk/flinkit.html Filosofiaa internetissä] — Petri Ylikosken filosofialinkit
- [http://www.netn.fi/netn_linkit.html Filosofialinkkejä] — Filosofinen aikakauslehti niin&näin
- [http://www.iep.utm.edu/ The Internet Encyclopedia of Philosophy]
- [http://plato.stanford.edu Stanford Encyclopedia of Philosophy]
- [http://www.netn.fi/Muut/netn_finfil.html Suomalaisen filosofian kronikka] — Filosofinen aikakauslehti niin&näin
- [http://www.doaj.org/ljbs?cpid=15 DOAJ: Philosophy] Filosofian Open Access -aikakausjulkaisut Luokka:Filosofia Luokka:Yhteiskuntatiede ms:Falsafah ko:철학 ja:哲学 simple:Philosophy th:ปรัชญา

Taloustiede

Taloustiede tutkii perinteisen määritelmän mukaan niukkojen ja hyödyllisten resurssien allokointia.

Taloustieteen jaottelu

Yleisimmin taloustieteet jaetaan mikrotalouteen ja makrotalouteen. Edellinen selvittää lainalaisuuksia ihmisten tai ryhmien tarkoitushakuisessa käyttäytymisessä ja lähtee metodologisesta individualismista. Jälkimmäinen luottaa aggregatiiviseen lähestymistapaan, ja etsii lainalaisuuksia kansantalouden suuren mittakaavan tunnusluvuista. Suuren osan viime vuosikymmeniä tutkimuksen kohteena on ollut mikro- ja makrotaloustieteiden yhdistäminen. Konsensus nykyään on, että kaikella hyvällä makrotaloustieteellä on vahvat mikrotaloustieteelliset perusteet. Osa taloustieteen haaroista ei istu helposti jaotteluun. Hankalasti sijoiteltavia ovat esimerkiksi kansainvälinen taloustiede, ympäristötaloustiede, työmarkkinoiden tutkimus l. työn taloustiede, hyvinvointitaloustiede, institutionaalinen taloustiede ja rahoitusteoria. Jotkin haarat, kuten aluetaloustiede, liittyvät oleellisesti sekä mikro- että makrotaloustieteeseen. On olemassa myös näkökulmia, joissa keskitytään tietynlaiseen analyysiin:
- Ekonometria tutkii kansantalouden tunnuslukuja erillisenä taloudessa vaikuttavista mekanismeista, usein tietotekniikan ja vahvojen matemaattisten mallien avulla.
- Kokeellinen taloustiede ja behavioraalinen taloustiede ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana alkaneet soveltaa sosiaalipsykologian menetelmiä rakentaakseen mikrotaloustieteelle empiirisesti perustellun pohjan
- Peliteoria formalisoi tiettyjä sääntöjä seuraavan vuorovaikutuksen tavoitteellisten päätöksentekijöiden välillä, ja luo näin tiukempaa matemaattista pohjaa mikrotaloustieteelle Makrotalousteorian koulukuntia:
- Uusklassinen taloustiede
- Monetarismi
- Itävaltalainen taloustiede
- Keynesiläisyys
- Marxismi Artikkeleita mikrotalousteoriasta:
- Kysyntä ja tarjonta
- Niukkuus
- Vaihtoehtoiskustannus eli rikotun ikkunan ongelma
- Markkinahäiriö
- Peliteoria

Talousteoria

Taloudellinen toiminta on inhimillisten tarpeiden tyydyttämistä. Näitä tarpeita ovat muun muassa:
- fysiologiset tarpeet (ruoka, juoma, lepo)
- turvallisuuden tarpeet (asunto)
- yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
- arvostuksen ja vaikutusvallan tarpeet
- itsensä toteuttamisen tarpeet Kaikkia tarpeita ei kyetä tyydyttämään ja ihmiset luovat uusia tarpeita sitä mukaa, kun vanhoja tyydytetään. Täten vallitsee voimavarojen niukkuus. Niukkuudella tarkoitetaan tarpeiden ja niiden tyydyttämismahdollisuuksien välistä jännitettä. Voimavarojen eli resurssien hyödyntämisellä (tuotanto) saadaan tarpeita ja haluja tyydyttäviä hyödykkeitä, kuten aineellisia (autoja, ruisleipää) tai aineettomia (koulutusta, parturipalveluksia). Hyödykkeet voivat tyydyttää tarpeita välittömästi (esim. kulutushyödykkeinä kuten ruisleipä tai henkilöauto) tai välillisesti muiden hyödykkeiden tuottamistarkoituksessa (esim. pääomahyödykkeinä kuten kuorma-auto tai tietokone). Tuotannossa käytettäviä voimavaroja eli tuotannontekijöitä ovat: #inhimilliset voimavarat: työvoima ja siihen liittyvä tieto #tuotetut tuotannontekijät = (reaali)pääoma: rakennukset, koneet, puolivalmisteet jne. #"maa" eli maaomaisuus ja luonnonvarat: malmi, metsät, vilja jne. Pääomalla ei yleensä taloustieteessä tarkoita rahaa, vaan reaalipääomaa. Pääoma ei ole välituote, vaan tuotannontekijä. Yleensä kansantalouden kokonaistuotanto (tuotos, hyödykkeiden määrä) lasketaan vuosittain, esim. bruttokansantuotos (BKT) vuonna 2004 on noin 150 mrd euroa. Pääomahyödykkeet (koneet, rakennukset) ovat pitkäkestoisia, ts. niitä voidaan käyttää usean vuoden aikana. Välituotteiden ajatellaan sen sijaan kuluvan loppuun vuoden sisällä eli ne ovat lyhytkestoisia. Hyödykkeitä lähes rajaton määrä + voimavarojen yhdistäminen usealla tavalla -> valinta Voimavarojen kohdentamisen ongelma eli allokaatio-ongelma: #Mitä hyödykkeitä tuotetaan ja kuinka paljon? #Miten ne tuotetaan, kuka tuottaa ja mitä tuotannontekijöitä käyttäen ja niitä yhdistäen? #Kenelle tuotetaan? Taloustiede yleensä jaetaan kansantaloustieteeseen ja liiketaloustieteeseen.

Katso myös

- Taloustieteiden perusta Luokka:Taloustiede Luokka:Yhteiskuntatiede

Orjuus

Orjuus on sosiaalinen järjestelmä, jossa ihminen on toisen ihmisen omaisuutta. Ennen orjiksi otettiin varsinkin sotavankeja, rikollisia ja velkaantuneita. Orjuus on tuomittu mm. Kansainliiton sopimuksessa1926 ja YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.

Orjuus antiikin aikana

Antiikin aikana Rooman, Kreikan ja muiden Välimeren valtioiden talous perustui paljolti orjuuteen. Näissä maissa orjia saattoi olla jopa yli puolet väestöstä ja orjat saattoivat toimia huomattavissa tehtävissä. Myös juutalaisessa kulttuurissa käytettiin orjia, ja vanhassa testamentissa annetaan orjien asemaa koskevia määräyksiä, esimerkiksi "Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan (Toinen Mooseksen kirja, 21:20-21)". Kristinuskon levitessä ja Rooman valtakunnan hajotessa laajamittaisen orjuuden tilalle tuli kuitenkin vähitellen feodaalinen maaorjuus.

Orjuus Arabiassa

Orjuus oli Lähi-idässä yleistä, ennen kuin Profeetta Muhammed kielsi pitämästä muita islaminuskoisia orjina. Tämän jälkeen orjat oli tuotettava muilta alueilta. Päämarkkinat olivat Marokosta ja Sansibarista Ottomaanien valtakuntaan, Persiaan ja Intiaan. Osmanivaltakunnan valloittamista Balkanin maista osa veroista kerättiin orjina. Verokäytäntöä nimitettiin nimellä devshirme. Pääasiallisesti verot koostuivat 7—14-vuotiaista pojista. Orjista koulutettiin mm. osmanien sulttaanin henkivartiokaarti eli janitsaarit. Nämä joukot muodostettiin 1330-luvulla, ja ne muodostivat aluksi ottomaanien vakituisen armeijan. Suosituimpia olivat albaanit, bosnialaiset ja bulgarilaiset. Myöhempinä vuosisatoina devshirme ulotettiin Kreikkaan ja Unkariin. Janitsaarit olivat sulttaanin omaisuutta, mutta kuolleiden janitsaarien omaisuuden peri kuitenkin rykmentti. Päinvastoin kuin vapaiden muslimien, janitsaarien ei annettu kasvattaa partaa. Lopullisesti orjuus lopetettiin 1800-luvulla, janitsaarijoukot hajotettiin 1826. Saksan ja Iso-Britannian painostuksesta Sansibarin sulttaani kielsi orjakaupan vuonna 1873. Ranska ja Espanja miehittivät viimein Sansibarin ja lopettivat kaupan. Orjakauppaa esiintyi kuitenkin vielä vuonna 1935.

Atlanttinen orjakauppa ja orjuus Amerikassa

Saavuttuaan Amerikkaan eurooppalaiset pyrkivät alkuun alistamaan paikalliset intiaaniasukkaat orjuuteen. Intiaanien massiivinen kuolleisuus mm. eurooppalaisten tuomiin kulkutauteihin sai kuitenkin eurooppalaiset turvautumaan orjien tuontiin Afrikasta. Portugalilaiset aloittivat orjien kuljetuksen 1500-luvulla Senegambiasta ja Guinea-Bissausta Portugaliin ja Atlantin saarille. Myöhemmin orjia haettiin myös Angolasta ja Mosambikista. 1600-luvulla brandenburgilaiset, tanskalaiset, hollantilaiset, kuurinmaalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, genovalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kauppalinnoituksia Arguinista (Mauritania) Angolaan. Pääosan orjista kauppalinnoituksiin toimittivat paikalliset asukkaat. Linnoituksissa orjat lastattiin laivoihin. Suurin osa transatlanttisen orjakaupan laivoista oli hollanninjuutalaisten omistamia. Orjat laivattiin siirtokuntiin, joissa heidät laitettiin työskentelemään pääosin tupakka-, sokeriruoko- ja puuvillaplantaaseilla. Arviolta 9,5 miljoonaa orjaa, niiden lisäksi jotka kuolivat matkalla, laivattiin Amerikkoihin. Tämä luku ei sisällä Arabian, eikä Afrikan sisäistä kauppaa. Yhdysvaltoihin tuotiin noin 600 000 orjaa, pääasiassa puuvillan viljelyn työvoimaksi. Ranskan vallankumous laukaisi Ranskalle kuuluvassa San Domingossa suuren orjakapinan 1791, joka lopulta johti entisten orjien muodostaman Haitin tasavallan syntyyn 1804. Tämä tapahtumasarja joudutti orjuuden lakkauttamista myös muualla Karibianmeren alueella.

Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminen

Tiettävästi ensimmäiseksi orjuus lakkautettiin Ruotsissa jo keskiajalla jaarli Birgerin käskyllä. Tanska kielsi orjakauppaan osallistumisen 1792 ja USA 1794. Iso-Britanniassa orjakaupan kieltävä laki hyväksyttiin 1807. Wienin kongressin jälkeen Kuninkaallinen laivasto alkoi estää orjakaupankäyntiä ja muutkin Euroopan maat tukivat sen lopettamista. Laiton orjakauppa jatkui kuitenkin vielä 40 vuoden ajan. Orjuus lopetettiin brittien Länsi-Intiassa 1833-1838, mutta laiton kauppa oli erittäin tuottavaa USA:n etelävaltioihin, Kuubaan, Costa Ricaan ja Brasiliaan. Yhdysvalloissa orjuus lopetettiin 1863, Kuubassa 1886 ja Brasiliassa 1888. Mauritania kielsi orjuuden 1981, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan käytäntö jatkuu edelleen. Orjuuden lakkauttaminen aikajärjestyksessä:
- 1316 Ruotsi lakkauttaa orjuuden (myös Suomessa).
- 1777 Vermontin osavaltio lakkauttaa orjuuden
- 1780 Pennsylvanian osavaltio lakkauttaa orjuuden
- 1792 Tanska lakkauttaa orjuuden.
- 1794 Ranskan vallankumous lakkauttaa orjuuden Ranskan siirtomaissa
- 1802-1803 Napoleon palauttaa orjuuden Ranskan siirtomaihin
- 1823 Chile lakkauttaa orjuuden
- 1824 Keski-Amerikan valtiot lakkauttavat orjuuden
- 1829 Meksiko lakkauttaa orjuuden
- 1831 Bolivia lakkauttaa orjuuden
- 1833-1838 Orjuus lakkautetaan Britannian siirtomaissa
- 1848 Orjuus lakkautetaan Ranskan siirtomaissa
- 1848 Orjuus lakkautetaan Tanskan Länsi-Intiassa (nyk. Yhdysvaltain Neitsytsaaret)
- 1854 Venezuela lakkauttaa orjuuden
- 1861 Venäjä lakkauttaa maaorjuuden.
- 1863 Orjuus lakkautetaan Alankomaiden siirtomaissa
- 1863 Yhdysvallat lakkauttaa orjuuden
- 1873 Orjuus lakkautetaan Puerto-Ricossa
- 1886 Orjuus lakkautetaan Kuubassa
- 1888 Brasilia lakkauttaa orjuuden

Orjuus nykypäivänä

Vaikka orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, kansainvälinen orjuutta vastaan taisteleva Anti-Slavery -järjestö laskee orjia tällä hetkellä olevan eri puolilla maailmaa yli 20 miljoonaa. Yleisimpiä orjuuden muotoja ovat nykypäivänä:
- sidonnainen työ, jossa ihmiset työskentelevät palkattomasti ja ilman vaihtoehtoja maksaakseen työnantajalle esim. lääkekustannuksista tai matkan järjestämisestä syntynyttä velkaa. Velka ei usein vähene lainkaan, koska työnantaja perii jatkuvasti velasta kiskurikorkoa tai laskuttaa toimittamistaan asunnosta ja ruuasta.
- pakkotyö, johon erilaiset hallitukset, aseelliset ryhmät ja yksityiset henkilöt alistavat ihmisiä.
- prostituutioon liittyvä naiskauppa
- lapsen pakkotyö
- kotitalousorjuus Mm. Sudanissa arabien arvellaan pitävän lähes 90 000 mustaa eteläsudanilaista orjuudessa ja maassa käydään vilkasta orjakauppaa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa orjuuteen joutuu lähinnä laittomasti maahantulleita siirtolaisia. Mm. Pariisissa arvellaan orjatyövoimaa käytettävän n. 3000 taloudessa. Luokka:Ihmisoikeudet Luokka:Sosiaaliset suhteet ko:노예 ja:奴隷 simple:Slavery

Sopimusvapaus

Sopimusvapaus on oikeushenkilön vapaus tehdä sopimuksia, jotka koskevat henkilön omaisuutta ja luonnollisen henkilön kohdalla ruumista. Esimerkiksi ihminen voi sopia, että kirurgi saa leikata hänet ja periä leikkauksesta maksun. Sopimusvapauteen kuuluvat: #Oikeus tehdä sopimuksia #Vapaus päättää tehdäänkö sopimus vai ei #Vapaus valita sopimuskumppaninsa #Vapaus päättää sopimuksen sisällöstä #Muotovapaus Muotovapauden voimassa ollessa kaikenmuotoiset sopimukset ovat päteviä mukaan lukien suulliset sopimukset. Sopimusvapauteen on rajoituksia. Esimerkiksi monopoliasemassa olevilla yrityksillä on sopimuspakko kaikkien sopimuksen ehdot täyttävien kanssa. Myös syrjintä iän, sukupuolen, ihonvärin tms. mukaan on kielletty. Poikkeuksena muotovapauteen ovat määrämuotoiset sopimukset. Esim. velkakirjoille on kirjallinen määrämuoto. Joihinkin kirjallisiin sopimuksiin, kuten testamenttiin vaaditaan todistajat. Jo antiikin roomalainen laintulkitsija Gaius (130-180) käytti sopimusvapauden käsitettä [1]. Rooman valtakunnan myöhäisvaiheessa sopimusvapaudesta kuitenkin enenevästi luovuttiiin. Vuonna 301 keisari Diocletianus kiinnitti palkat ja hinnat. Lanctantiuksen mukaan määräys täydellisesti epäonnistui. Suomessa ennen 1800-luvun loppua sopimusvapautta rajoitti lain määräyksellä perinteinen isäntävalta. Sopimusvapaus oli länsimaisissa yhteiskunnissa kuten Suomessa 1800-luvun loppupuolella laaja. Nykyisin sitä rajoittavat etenkin 1800-luvun lopulta lähtien säädetyt useat lait kuten sopimuslaki, verot, kuluttajansuojalait ja työehtosopimukset. Sopimus ei ole pätevä niiltä osin miltä se rikkoo Suomen lakia vastaan. Tehdystä sopimuksesta voidaan poiketa lain ja tuomioistuimen päätöksellä eli kohtuullistaa sopimusta. Sopimuksen purkamisvapaus on hyvin rajallinen. Nykyisin kuluttajan aseman turvaamiseksi lähes kaikissa maissa on luotu erilaisia kuluttajansuojajärjestelmiä [2].

Sopimusvapaus ja taloustiede

Taloustieteessä vallitsee pääsääntöisesti tuki suhteellisen laajalle sopimusvapaudelle ja erimielisyyksiä on vain siitä voidaanko sopimusvapauden osittaisilla rajoituksilla parantaa markkinoiden tehokkuutta entisestään ja erityisesti siitä, mitä asioita pitäisi hoitaa täysin ei-sopimusluonteisin mekanismein. Klassisen Adam Smithin talousteorian mukaisesti markkinat toimivat periaatteellisesti tehokkaimmin silloin, kun niihin kohdistetaan vähän ulkopuolisia rajoitteita ja niitä ohjailee näkymätön käsi. Smith oli kuitenkin myös sitä mieltä, etteivät täysin rajoittamattomat markkinat aina ratkaise kaikkia ongelmia. Hän katsoi muun muassa sopimusvapauden rajoittamisen korkeimman sallitun lainakoron muodossa allokoivan lainat keinottelijoiden ja tuhlarien sijasta selväjärkisille [3, kirja II, luku 4.]. Karl Marx ja Friedrich Engels kritisoivat Pierre-Joseph Proudhonin näkemystä vapaista tuottajista ja kuluttajista. Marx esitti näkemyksen tuottajasta, että "Tuotantovoimien kehityksen ajankohtainen aste pakottaa hänet tuottamaan sellaisella tai sellaisella tasolla. Kuluttaja ei ole vapaampi kuin tuottaja. Hänen mielipiteensä lepää hänen varojensa ja tarpeidensa varassa. Molemmat määrää sosiaalinen asema, joka taas itse riippuu koko sosiaalisesta organisaatiosta" [4]. "Vaan Proudhon ei käytä väärin tätä suhdetta kansantalouden mielessä, hän päinvastoin olettaa todelliseksi sen, mikä on kansantaloustieteilijöillä vain nimellistä ja illusorista, sopimusosapuolten vapaus" [5]. Julkisen valinnan teorian mukaan sopimusvapaus estää eturyhmien etuoikeuksia, jotka ovat yleisen edun vastaisia [6]. Itävaltalaisen taloustieteen mukaan sopimusvapaus on tehokkaampi kuin keskusjohtoinen suunnitelmatalous: Ludwig von Misesin mukaan vain yksityinen omistaja voi suunnitella taloutta [7] ja Friedrich Hayekin mukaan informaatio on hajautunut eikä keskusjohdolla voi olla hyvää informaatiota ja siksi sopimusvapaus johtaa tehokkaampaan talouteen [8]. Itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijän Murray N. Rothbardin näkemyksen mukaan myös yksityiset luonnolliset monopolit ja kartellit toimivat tehokkaammin, kun niiden sopimusvapautta ei rajoiteta [9, luku 10]. Vapaiden markkinoiden häirintä sopimusvapautta kaventamalla voi klassisen, uusklassisen, itävaltalaisen ja monetarismin talousteorian mukaan heikentää niiden asemaa, joita kavennuksilla pyritään auttamaan. Esimerkiksi minimipalkka ja vuokrasääntely voi aiheuttaa markkinaepätasapainoja kuten työttömyyttä [10] ja vuokra-asuntopulaa [11]. Näiden teorioiden mukaan myös sellainen sopimusvapauden rajoittaminen, joka lisää myyjän kustannuksia, pääsääntöisesti nostaa hintoja. Monetaristit ja itävaltalaiset ja liberaalit uusklassiset taloustieteilijät katsovat työnantajan kustannusten lisäämisen laskevan palkkoja: esimerkiksi Ludwig von Mises ja Thomas DiLorenzo väittävät, että sopimusvapautta loukaten suosittujen ammattiliittojen valta laskee palkkoja [12], [13]. Terence Kealey pitää epävapautta Rooman valtakunnan tuhon syynä [14]. Keynesiläisen talousteorian mukaan työttömyyden merkittävin syy on markkinoiden laskenut kulutuskysyntä eikä työmarkkinoiden mahdolliset sopimusvapauden rajoitukset. John Maynard Keynes arvosteli voimakkaasti aikansa taloustieteilijöitä, jotka vastustivat kaikkia valtion asettamia maksuja ja rajoituksia sopimusvapauden absoluuttisuuteen perustuen. Hänen mukaansa ainoastaan valtio, joka voi korjata kestämättömäksi päätyneitä tilanteita, voi taata yksilöiden välisten sopimusten integriteetin. Esimerkiksi rajoittamaton koronkiskonta johtaisi pitkien aikojen kuluessa tilanteeseen, jossa osa väestöstä olisi käytännössä orjan asemassa toiseen nähden. Modernin kansantaloustieteen, erityisesti informaatioepäsymmetrian ja epätäydellisten sopimusten [15] teorioiden mukaan myös vapailla, kilpailluilla markkinoilla voi ilmetä työttömyyden kaltaisia markkinahäiriöitä [16, luku 3], mikä taloustieteilijä ja nobelisti Joseph Stiglitzin mukaan kyseenalaistaa perinteisen liberaalin talousteorian näkemyksen työttömyyden ja vuokra-asuntopulan kaltaisten markkinailmiöiden johtumisesta sopimusvapauden rajoittamisesta. Kuluttajalta on väitetty myös puuttuvan informaatio solmia haluamansa kaltaisia sopimuksia, koska kuluttajan ja palvelun tai hyödykkeen tuottajan perusnevotteluasemat eivät ole tasavertaiset. Kuluttajalla on esimerkiksi yleensä aina vähemmän tietoa käytettävänään tuotteesta kuin sen valmistajalla.

Sopimusvapaus ja poliittinen filosofia

Keskiajalla katolinen kirkkon näkemys oli, että on olemassa oikeudenmukainen hinta ja palkka. Siksi hintoja ja palkkoja säänneltiin [17]. Korko ja koronkiskonta olivat kiellettyjä. Sopimusvapaus ilmentää vapaan kansalaisyhteiskunnan jäsenten autonomiaa. Henry James Sumner Maine (1822 - 1888) esitti, että sosiaaliset rakenteet kehittyvät eri ihmisten statukseen perustuvista rooleista kohti sellaisia, jotka perustuvat vapauteen tehdä sopimuksia. Statusjärjestelmässä velvollisuudet ja ihmisten väliset suhteet juontuvat syntyperästä, kun taas sopimuksen peruslähtökohtana on se, että ihmiset ovat vapaita ja tasa-arvoisia. 1800-luvun anarkoindividualistit kuten Josiah Warren, Lysander Spooner, Benjamin Tucker ja Pierre-Joseph Proudhon kannattivat sopimusvapautta. Heidän mielestään anarkismi lakkauttaisi korkoon ja vuokraan sisältyvän riiston vapaan kilpailun kautta [18]. Modernin libertaristin Robert Nozickin näkemyksen mukaisesti sopimuksenvapaus on eri yksilöiden itsenäisten omaa etua tavoittelevien päätösten ilmentymä mahdollisimman vähän rajoittavassa valtiossa. Vaikka jokainen sopimus voi näyttää rajoittavan autonomiaa asettamalla velvoitteita, todellisuudessa sopimuksen molemmat osapuolet solmivat vain sellaisia sopimuksia, joista uskovat hyötyvänsä. Libertaarit tyypillisesti pitävät kohtuuteen vetoavaa sopimusvapauden rajoittamista mielivaltaisena [19]. Libertaarit katsovat myös syrjinnänvastaisen politiikan väistämättä sisältävän syrjintää [20]. Sopimusvapauden rajoitusten tarkoituksena on suojella sopimustilanteessa heikompana pidettyä osapuolta kohtuuttomuudelta. Sosialisti Belfort Baxin mukaan täydellinen sopimuksenvapaus on illuusio, koska kapitalistilla on tuotantovälineiden monopoli ja työläisen vaihtoehto työsopimukselle oli nälkiintyminen tai vaivaistalo. Hänen mukaansa sopimusvapaus näissä oloissa on verrattavissa maantierosvoon, joka antaa uhrinsa valita rahojen tai hengen riiston väliltä [21]. George Bernard Shaw ja H. G. Wilshire kirjoittavat teoksessaan Fabian Essays in Socialism: "Naisia työskentelemässä puolialastomina hiilikaivoksissa; nuoria lapsia vetämässä vaunuja koko päivän maanalaisten käytävien tunkkaisessa ilmastossa; lapsia sidottuina kudontakoneeseen viisitoista tuntia puuvillatehtaan kuumennetussa ilmassa, pidettyinä hereillä vain esimiehen piiskalla; tunteja työtä kaikille, nuorille ja vanhoille, rajoitteena vain fyysisen kestävyyden äärimmäiset kyvyt; nopeasti kasvavalle väestölle tarpeellisten saniteettijärjestelyjen täydellinen poissaolo: nämä ja muut nimettömät epäoikeudenmukaisuudet on tallennettu täydellisen laissez fairen ja sopimusvapauden tuloksina toisiaan seuraavien blue-book -raporttien puolueettomille sivuille" [22]. Nikolai Buharin kirjoitti teoksessaan Proletariaatin diktatuurin teoria: "Työväenluokan diktatuuri hävittää luokkien muodollisen tasavertaisuuden, mutta samalla se vapauttaa työväenluokan aineellisesta alistamisesta. "Sopimusvapaus" katoaa yhdessä "kauppavapauden" kanssa." [23] Esimerkiksi orjasopimuksien sitovuutta vastustavat myös monet libertaarit, jotka muuten kannattavat täydellistä sopimusvapautta, koska heidän mielestään keho ei ole erotettavissa henkilöstä tai orjasopimuksen katsotaan vähentävän vapautta. 1800-luvun lopulla monissa maissa vallitsi klassisen liberalismin vaikutuksesta melko laaja sopimusvapaus. 1800-luvun lopulta alkaen niin sanottu edistyksellinen liike (progressive movement) pyrki monin tavoin kansalaisten, etenkin työntekijöiden ja kuluttajien, aseman vahvistamiseen rajoittamalla vallinneeksi väitetyn laissez faire -kapitalismin "liiallista" sopimusvapautta ja siirtämällä päätöksentekoa poliittiseksi. Liikkeen vaikutuksesta säädettiin muun muassa työsuojelu- ja minimipalkkalakeja, ammattiliittoja ja työehtosopimuksia vahvistavia lakeja, kieltolakeja, elintarvike-, huume- ja lääkelakeja, rautateitä, vuokria ja kauppaa sääteleviä lakeja kuten kilpailulakeja. Liikkeen vaikutus näkyi myös Yhdysvalloissa kieltolain ja tuloveron säätäneinä uusina perustuslain lisäyksinä ja keskuspankin Federal Reserven perustamisena [24], [25]. Liikkeeseen kuului sosialisteja, konservatiiveja ja sosiaaliliberaaleja.

Aiheesta muualla

- [http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oik/yksit/vk/mononen/sopimuso.pdf Marko Mononen: Sopimusoikeuden materiaalisuudesta]
- [http://www.yrittajat.fi/sy/home.nsf/pages/C2256DB30028DDCF02256A62004BE905 Sopimusvapaus Suomen yrittäjien sivulla]

Lähteet

# Jim Powell, Ancient Romans contributions to private property rights [http://www.libertystory.net/LSBIGSTORIESROMANPROPERTYLAW.htm] # EU, Overview of Consumer Policy [http://europa.eu.int/comm/consumers/overview/index_en.htm] # Adam Smith, of the Wealth of Nations [http://www.readprint.com/chapter-8622/Adam-Smith] # Karl Marx, Misère de la philosophie, I : Une découverte scientifique, Opposition de la valeur d’utilité et de la valeur d’échange [http://www.marxists.org/francais/marx/works/1847/06/km18470615d.htm] # Karl Marx - Friedrich Engels, Die heilige Familie, IV. KAPITEL "Die kritische Kritik" als die Ruhe des Erkennens oder die "kritische Kritik" als Herr Edgar[http://www.mlwerke.de/me/me02/me02_019.htm#IV4g] # Kelley L. Ross, Rent-Seeking, Public Choice, and The Prisoner's Dilemma [http://www.friesian.com/rent.htm] # Deborah Walker, A Feminist Lesson from Economics [http://www.libertyhaven.com/theoreticalorphilosophicalissues/feminism/feministles.html] # Andrew Gamble, Hayek : The Iron Cage of Liberty [http://lsb.scu.edu/~dklein/papers/gamble.html] # Murray N. Rothbard Man, Economy, and State, ISBN 0-945-46632-3 [http://www.mises.org/rothbard/mes/chap10a.asp] # Murray N. Rothbard Making Economic Sense Chapter 36 Outlawing Jobs: The Minimum Wage, Once More [http://www.mises.org/econsense/ch36.asp] # Walter Block, Rent Control [http://www.econlib.org/library/Enc/RentControl.html] # MAKROTALOUSTEORIAN KOULUKUNTIA [http://honeybee.helsinki.fi/mmtal/y/y55/y55ma2.doc] # Thomas DiLorenzo, Do Capitalists Have Superior Bargaining Power? [http://www.mises.org/fullstory.aspx?control=1602] # Terence Kealey, The Economic Laws of Scientific Research [http://www.samizdata.net/blog/archives/003933.html] # Erik Brynjolfsson, An Incomplete Contracts Theory of Information, Technology and Organization [http://ccs.mit.edu/papers/CCSWP126/CCSWP126.html] # Joseph Stiglitz, Globalization and its discontents, ISBN 0-141-01038-X # Benjamin Hart, Faith & Freedom Chapter Nine: The Protestant Spirit of Capitalism [http://www.leaderu.com/orgs/cdf/ff/chap09.html] # Bryan Caplan, Anarchist Theory FAQ [http://www.gmu.edu/departments/economics/bcaplan/anarfaq.htm] # James Bovard, How Fair Are the Fair Labor Standards? [http://www.cato.org/pubs/regulation/reg18n1d.html] # Mark Cooray, The Western Democratic Tradition, Rights and Duties - the old order and the new [http://www.ourcivilisation.com/cooray/westdem/chap10.htm] # E. Belfort Bax, “Voluntaryism” versus “Socialism [http://www.marxists.org/archive/bax/1895/06/herbert.htm] # Shaw, George Bernard & H. G. Wilshire Fabian Essays in Socialism [http://www.econlib.org/library/YPDBooks/Shaw/shwFS1.html#bottom] # Nikolai Buharin 1924, Proletariaatin diktatuurin teoria [http://www.marxists.org/suomi/buharin/proletariaatin_diktatuurin.htm] # The Progressive Movement [http://www.u-s-history.com/pages/h1061.html] # The Legacy of Progressivism [http://www.tysknews.com/Depts/gov_philosophy/legacy_of_progressivism.htm] Luokka:Taloustiede Luokka:Oikeustiede Luokka:Oikeudet ja vapaudet

Liikkumisvapaus

Liikkumisvapaus on ihmisoikeuksiin kuuluva vapaus. Se taataan monien valtioiden perustuslaissa. Valtion takaaman liikkumisvapauden mukaan valtion kansalaisella on vapaus matkustaa valtiossa, vapaus lähteä valtion alueelta ja palata sinne, jos hänellä on tarpeellinen dokumentaatio (passi) ja hän kulkee valtion määräämän rajanylityspaikan kautta. Liikkumisvapautta rajoitetaan usein alaikäisiltä ja vankeusrangaistus rajoittaa sitä. Monet valtiot ovat solmineet viisumivapaussopimuksia, joissa valtioiden kansalaiset pääsevät vierailemaan toisessa maassa ilman viisumia. Valtioliitot kuten Euroopan unioni ovat pyrkineet antamaan valtioidensa kansalaisille myös mahdollisuuden tehdä työtä, opiskella tai muuten asua toisessa liittoon kuuluvassa maassa ilman työlupaa tai oleskeluluvan epäämistä. Euroopan unioni myös yhtenäistää maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa ja estää laitonta maahanmuuttoa. Schengenin sopimus on poistanut passintarkastuksetkin monien Länsi-Euroopan maiden väliltä ja luonut yhteisen viisumipolitiikan ja tietojärjestelmän http://europa.eu.int/abc/12lessons/index10_fi.htm Vapaus, turvallisuus ja oikeus. Valtiot rajoittavat liikkumisvapautta myös estämällä pääsyä sotilasalueille tai muille alueille tai turvallisuuteen vedoten poliitikkojen vierailukohteisiin. Historiallisesti liikkumisvapautta on hyvinkin paljon rajoitettu. Feodalismissa talonpojat "sidottiin maahan", mikä merkitsi, että muuttoon piti ostaa itsensä vapaaksi. Isäntä saattoi kieltää kulun maittensa läpi. Jossain maissa karanneet orjat saivat vapauden, jos pystyivät elättämään itsensä kaupungissa tai tietyn ajan kuluttua. Venäjällä, Neuvostoliitossa ja muissa kommunistissa maissa oli ja yhä on käytössä sisäinen passijärjestelmä valtakunnan eri alueiden välillä. Asuinpaikan vaihdoksiin tarvitaan lupa, venäjäksi propiska. Myös muunlainen orjuus edelleen rajoittaa liikkumisvapautta.

Liikkumisvapaus Suomessa

Suomessa liikkuvisvapaus on taattu perustuslain 9§:ssä: ::Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. ::Jokaisella on oikeus lähteä maasta. Tähän oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. ::Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. ::Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa jokamiehenoikeuksiin kuuluu liikkumisvapaus useimmilla aitaamattomilla mailla.

Liikkumisvapaus poliittisissa filosofioissa

Liberalismiin kuuluu liikkumisvapauden kannattaminen ja monet liberaalit vastustavat myös asevelvollisuutta ja uhrittomista rikoksista seuraavaa vankeutta tai pidätystä ja passi-, viisumi-, oleskelulupa- ja työlupapakkoja ja pakkoa ylittää valtion raja vain valtion määräämien rajanylityspaikkojen kautta, koska ne kaventavat liikkumisvapautta. Liberaalit katsovat, että maan, kiinteistöjen ja muun omaisuuden yksityinen omistusoikeus on sopusoinnussa mielekkään liikkumisvapauden kanssa. Liberaalien mielestä yksityisellä kiinteistön omistajalla tulee siis olla oikeus päättää, kenet päästää kiinteistöönsä, mutta jokaisella tulee olla oikeus poistua kiinteistöstä tai maasta http://www.fff.org/freedom/1097c.asp Property as the Key to Self-Determination. Jotkut liberaalit vastustavat jokamiehenoikeuksiin kuuluvaa vapautta liikkua yksityisellä maalla. Sosialistit taas katsovat, että yksityinen omistusoikeus haitallisesti rajoittaa liikkumisvapautta. Luokka:Oikeudet ja vapaudet Luokka:Ihmisoikeudet

Sananvapaus

Sananvapaus oikeus ilmaista ja vastaanottaa mielipiteitä. Sen tietty tulkinta kuuluu monissa maissa kansalaisen perusoikeuksiin. Sananvapaus on turvattu Suomen perustuslain 12 §:ssä: Sananvapaus ja julkisuus :Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. :Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Ehdotus Euroopan unionin perusoikeuskirjaksi 11 artikla määrittelee sananvapauden: Sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus :1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. :2. Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan. 11 artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa.

Politiikka

Mm. pornografian, kiihotuksen kansanryhmää kohtaan ja jumalanpilkan kieltäviä lakeja ovat niiden vastustajat pitäneet sananvapauden loukkauksina. Erityisen autoritaarisissa maissa monarkin, poliitikon, virkamiehen tai valtion arvostelu on usein rikos. Totalitaarisissa maissa myös valtion virallisesta ideologiasta poikkeava viestintä on kielletty.

Lähteet

- [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 Suomen perustuslaki]
- [http://www.europarl.eu.int/charter/pdf/04473_fi.pdf Ehdotus Euroopan unionin perusoikeuskirjaksi] Luokka:Oikeustiede Luokka:Ihmisoikeudet Luokka:Oikeudet ja vapaudet

Yhdistymisvapaus

Yhdistymisvapaus on yksilön vapaus valita yhteistyökumppaninsa haluamaansa tarkoitukseen. Yhdistymisvapauteen kuuluu vapaus muodostaa yhdistyksiä ja muita yhteenliittymiä kuten yrityksiä. Yhdistymisvapaus on tyypillisesti negatiivinen vapaus. Yhdistysmisvapauteen kuuluu myös negatiivinen vapaus olla valitsematta yhteistyökumppania, esimerkiksi olla hyväksymättä yhdistykseen jäsentä ja erottaa jäsen. Monien valtioiden kuten Suomen laissa säädellään yhdistyksiä ja siten vähennetään negatiivista yhdistymisvapautta. Tämä negatiivinen vapaus sulkea pois yhteenliittymästä on ristiriidassa syrjinnän kieltojen kanssa, joita on säädetty monissa valtioissa viime aikoina. Libertaarit kannattavat täyttä yhdistymisvapautta, myös yksityishenkilöjen oikeutta syrjiä; monet egalitaristit vastustavat syrjimisvapautta tasa-arvon nimessä. Myös aiemmin syrjittyjä kansanryhmiä kuten mustia ja naisia suosiva käänteinen syrjintä on ristiriidassa yhdistymisvapauden kanssa. Käänteinen syrjintä usein sisältää suosittavalle ryhmälle varattavaa tiettyä kiintiötä työpaikoista yrityksissä. Myös lasten yhdistymisvapautta on rajoitettu lailla. Yhdistymisvapauteen kuuluu järjestäytymisvapaus eli oikeus järjestäytyä ja olla järjestäytymättä, esimerkiksi työnantajaliittojen ja ammattiyhdistysten vapaus toimia ja solmia työehtosopimuksia ja työnantajien ja työntekijöiden oikeus olla kuulumatta järjestöihin. Yhdistymisvapautta on rajoitettu myös kriminalisoimalla rikollisjärjestöissä toimiminen. Luokka:Ihmisoikeudet Luokka:Oikeudet ja vapaudet

Järjestäytymisvapaus

Järjestäytymisvapaus on yksilön ja oikeushenkilön vapaus valita, mihin järjestöihin kuuluu, missä toimii ja mitä perustaa ja järjestön sääntöjen mukaan lakkauttaa. Järjestäytymisvapaus on yhdistymisvapauden erikoistapaus, joka koskee järjestöjä, etenkin ammattiyhdistyksiä, työnantajaliittoja http://www.eurofound.eu.int/emire/FINLAND/ANCHOR-J-Auml-RJEST-Auml-YTYMISVAPAUSORGANISATIONSFRIHET-FI.html JÄRJESTÄYTYMISVAPAUS ja joskus muitakin yhdistyksiä. Järjestäytymisvapauteen kuuluu myös negatiivinen vapaus olla järjestäytymättä http://www.eurofound.eu.int/emire/FINLAND/ANCHOR-NEGATIIVINENJ-Auml-RJEST-Auml-YTYMISVAPAUSNEGATIVORGANISERINGSFRIHET-FI.html NEGATIIVINEN JÄRJESTÄYTYMISVAPAUS. Negatiivisen vapauden vallitessa ketään ei siis pakoteta kuulumaan järjestöön. Fasismiin ja autoritaariseen kommunismiin ja sosialismiin kuuluu pakollinen korporatismi eli pakko kuulua korporaatioihin kuten ammattiliittoihin ja työnantajaliittoihin, mikä on ristiriidassa järjestäytymisvapauden kanssa. On myös väitetty, että Suomen yliopisto-opiskelijoiden pakollinen ylioppilaskunnan jäsenyys olisi ristiriidassa järjestäytymisvapauden kanssa http://www.palkkatyolainen.fi/pt97/p970505d.html Opiskelijoille järjestäytymisvapaus. Toisaalta kenenkään ei ole pakko opiskella suomalaisessa valtionyliopistossa. Kuitenkin valtionyliopisto saa valtiolta rahoitusta ja etuoikeuksia, jolloin joidenkuiden mielestä ei pitäisi vaatia jäsenyyttä. Kansainvälinen työjärjestö ILO on hyväksynyt järjestäytymisvapauden takaavia sopimuksia http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/05_kansainvalisyys/02_ilo/ilo_yleissopimukset.pdf ILO:n yleissopimukset. Suomen valtio on mukana sopimuksessa. Myös Suomen perustuslaki, virkamieslaki ja työsopimuslaki sisältävät järjestäytymisvapauden takaamista. Ammattiyhdistyksillä ja työnantajaliitoilla on järjestäytymisvapauden vallitessa oikeus neuvotella työehtosopimuksista. Negatiivisena vapautena järjestäytymisvapauteen ei kuitenkaan kuulu työehtosopimusten yleissitovuus, joka kaventaa sopimusvapautta. Usein järjestäytymisvapauteen katsotaan kuuluvan myös työntekijän tai työnhakijan oikeus järjestäytyä ilman irtisanomista tai syrjintää http://action.americanrightsatwork.org/campaign/humanrights Workers' Rights Are Human Rights. Kuitenkaan libertaarit eivät pidä sitä järjestäytymisvapautena, kun työnantaja ei estä järjestäytymistä vaan käyttää sopimusvapauteen kuuluvaa oikeuttaan irtisanoa tai olla palkkaamatta. Työntekijän oikeus järjestäytyä ilman irtisanomista tai syrjintää onkin taloudellinen oikeus, joka ei ole vapausoikeus eli ei ole negatiivinen vapaus. Luokka:Ihmisoikeudet Luokka:Oikeudet ja vapaudet

Lehdistönvapaus

Lehdistönvapaus tarkoittaa tiedotusvälineiden vapautta sensuurista ja valtion ja esivallan painostuksesta. Lehdistönvapaus on eräs demokraattisen järjestelmän kulmakivistä, ja löytyy useimpien maiden perustuslaista. Usein aikaisemmin toimittajaksi tai kirjailijaksi ryhtymiseen tarvittiin lupa. Nykyisin lehdistönvapaus takaa kaikille yhtäläiset oikeudet ryhtyä toimittajaksi. Lehdistönvapauden ja -vastuun periaatteita ovat:
- Päävastuullinen siitä, mitä lehdessä, radiossa, kirjassa tai tv-ohjelmassa kerrotaan, on päätoimittaja
- Jos tiedossa, kirjoittaja tai toimittaja on osavastuullinen
- Lehdistön oikeudenloukkaukset (herjaaminen, loukkaukset) vanhenevat usein pian
- Kyse ei ole herjaamisesta, mikäli syytöksen esittäjä kykenee todistamaan puheensa

Katso myös

- Sananvapaus
- Vapaus Luokka:Politiikka ja:報道の自由

Karl Marx

Karl Marx (5. toukokuuta 1818 - 14. maaliskuuta 1883) oli preussilaissyntyinen juutalainen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marxin kuuluisin luomus on teoria työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriidasta ja taistelusta.

Elämä

Karl Marx syntyi edistykselliseen juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä, Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi. Marxien perhe oli mukana liberaaleissa seurapiireissä, ja talossa vierailikin useita älymystön ja taiteiden edustajia. Koulu sujui nuorelta Marxilta hyvin ja 1833 hän kirjautui Bonnin yliopistoon lukemaan lakia. Kesällä 1836 hän kihlautui (vihkimistä saatiin odottaa noin seitsemän vuotta) aatelisen Jenny von Westphalenin kanssa, avioliiton kestäessä läpi koko Marxin myrskyisen ja taloudellisia vaikeuksia täynnä olevan elämän aina Jennyn kuolemaan asti 1881. Valitettavasti Marxin opiskelut menivät rankaksi ryyppäämiseksi ja oluttuvissa laulamiseksi. Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä. Juuri Hegeliltä Marx peri käsityksen dialektiikasta, joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriidan kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, sensuuri ja uskonnollinen sorto. Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa, Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie (Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero), Jenan yliopistoon. Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti oman pikku häirintäkampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan; kovaäänisen kirkossa hohottelun lisäksi he kirjoittivat pamfletin, nimellään hurskaita lukijoita teoksen kansien ansaraudan väliin houkuttelevan Die Posaune des Jüngsten Gerichts über Hegel (jonka Pentti Määttänen on suomentanut vain Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä, mutta jonka Aarne T.K. Lahtinen on kääntänyt kenties komeammin, mutta epätarkemmin nimellä Tuomiopäivän pasuunan törähdys Ateisti-Hegeliä ja Anti-Kristusta vastaan) Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman ja siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä Rheinische Zeitung -lehteä. Viranomaiset lopettivat lehden monta kertaa sen ja etenkin Marxin tulisten pääkirjoitusten jouduttua ristiriitaan valtiollisen sensuurin kanssa. Lopulta Marx painostettiin maanpakoon Ranskaan, Pariisiin. Ranskassa Marx perusti lehden uudestaan, kirjoitti paljon ja tapasi 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan Friedrich Engelsin. Engelsin, joka oli englantilaisen tehtaanomistajasuvun vesa, ansiosta Karl Marx kiinnostui taloustieteestä, josta hän ei vielä siinä vaiheessa tiennyt juuri mitään. Lehden jouduttua jälleen vaikeuksiin ja Preussin virkamiesten protestoidessa ranskalaisille Marxin uuden lehden provosoivasta sävystä, Marx joutui jälleen pakenemaan - Brysseliin. Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista ja liberalisteistakin. Marxille oli ominaista riitaantua lähes jokaisen ystävänsä kanssa – v. 1864 hetken aikaa jopa Engelsin, kun tämän rakastajatar Mary Burns kuoli, eikä Marx osannut valita osanottokirjeessään sanojaan oikein – ja Engelsin kanssa he päättivät kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat osakseen n. parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuultuaan vain kuukausia myöhemmin Marxin uutiset artikkelin tiimoilta, se oli kasvanut kolmesataa sivua, ja entinen nimi, Kriittisen kritiikin kritiikki oli muuttunut alaotsikoksi uudelle, Pyhälle perheelle. Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan "Oikeamielisten liittoon" joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä "Kommunistien liitoksi" vuonna 1847. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus "kaikki ihmiset ovat veljiä" korvattiin tunnuksella "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen". Marxin ja Engelsin kuuluisin työ, Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin vuonna 1848. Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista "kysymys-vastaus"-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää, paksun sikarinsavun keskellä. 1848] Vallankumousvuosien 1848-1849 jälkeen Marx joutui etsimään turvapaikan Lontoosta, jossa hän syventyi vuosiksi kirjoitustyöhön. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa suuri magnum opus taloustieteestä, jonka piti olla miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä. 1850-luvulla hän julkaisi sen ensimmäisen version, joka oli täysi pettymys, ja sen ja lopulta v. 1867 ilmestyneen kirjan väliin mahtui paljon, rahavaikeuksia, sairauksia, huolia, taistelua väärämielisiä vastaan, proletariaatin asioita ajavien yhdistysten sääntökeskusteluja, niiden hajoamisia. Vaikka Marx julkaisikin vuoden 1860 tienoilla parhaaksi pamfletikseen kutsutun häpäisykirjansa sveitsiläistä luonnontieteilijää, Karl Vogtia, vastaan, ei se auttanut hänen tilannettaan vaan hän oikeastaan tuhlasi aikaansa. "Kuka taas ampuikaan kärpästä mörssärillä?" on Francis Wheen kysynyt. Vuonna 1864 Marxin odotus palkittiin, hänen äitinsä Henriette kuoli, ja samana vuonna hän sai myös aivokalvontulehdukseen kuolleelta Wilhelm "Lupus" Wolffilta perintöä jopa 820 puntaa. Näistä huolimatta joutui Marx – mikään varovainen säästelijä (mitä ominaisuutta hän porvareissa halveksi) kun ei ollut – vielä myöhemminkin kerjäämään ystäviltään avustuksia. Marxin pääteoksen, Pääoman ensimmäinen osa ilmestyi lopulta 1867 (toinen ja kolmas osa ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen). Jo tuolloin joutui Marx pyytämään Engelsiltä rahat matkatakseen käsikirjoitus mukanaan saksalaiseen kustantamoon. Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio niin pieni, ettei Pääomalla "makseta edes niitä sikareita, jotka sitä tehdessäni olen pannut palamaan!" Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen Internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina. Järjestö toimi Marxin poliittisen toiminnan alustana, mutta päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä venäläisen anarkistin, Mihail Bakuninin leiriin. Myös englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä. Marx kuoli suhteellisen unohdettuna 1883 ja lepää Lontoon Highgaten hautausmaalla. Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa suurena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun. Vuonna 2003 saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martin Luther).

Filosofia

Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen. Oman filosofiansa Marx rakensi Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote. Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi. Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.

Yhteiskuntateoria

Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista. Marxia ja Engelsiä kiinnosti, mistä yrittäjä saa liikevoittoa. Ennen Marxia talousteoreetikot luulivat, että yrittäjä varastaa työntekijöiltä, mutta Marx ei tähän uskonut. Sen sijaan hän päätyi tutkimuksissaan uudenlaiseen käsitteeseen, lisäarvoon. Lisäarvo yksinkertaistaen merkitsee, että kun yrittäjä palkkaa työvoimaa hän tekee siihen sijoituksen. Mutta työläinen on erilainen sijoitus kuin esimerkiksi työkoneet: työlainen tuottaa tavaraan enemmän arvoa, kuin mitä työntekijän, työvälineiden ja raaka-aineiden arvo yksinään on. Formaalisti esitettynä, kun: :A= työntekijän palkka :B= työvälineiden kustannukset :C= raaka-aineiden kustannukset :D= valmiin tuotteen hinta niin : A+B+C = D+X missä X on lisäarvo. Tämän lisäarvon yrittäjä saa pitää itsellään. Marx näki tämän ongelmalliseksi, koska tällainen järjestelmä periaatteessa riistää työntekijöitä.

Marxin historiallinen vaiheteoria

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana: 1.) Orjayhteiskunnat - selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antikin Kreikan polikset - väkivaltainen orjien kurissapito 2.) Feodaaliyhteiskunta - maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu 3.) Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta - porvariston ja proletariaatin eli työväenluokat kamppailu - vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta - riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti Historiallisessa mielessä siis väkivalta ja näkyvä riisto vähenee, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantotavan ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Sen sijaan vastoin yleistä luuloa Marx ei missään kirjoituksissaan viittaa siihen, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne olisi.

Marxin suomennettuja teoksia

- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos Das Kapital 1867/1890. Suomennos O.V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos 1885. Suomennos Mauri Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1976) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen (Alkuteos 1894). Moskova, Edistys
- Marx, Karl (2005) Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. Minerva Kustannus Oy, Helsinki.
- Marx, Karl (1998) Kommunistinen manifesti. Alkuteos 1848. Vastapaino, Tampere
- Marx, Karl & Engels, Friedrich (1978-1979) Valitut teokset. Kuusi osaa. Moskova, Edistys

Kirjallisuutta

- McLellan, David (1973) Karl Marx. His Life & Thought. London, Macmillan Press
- Mehring, Franz (1935) Karl Marx. The Story of His Life. (Alkuteos 1918). Trans. by Edward Fitzgerald. New York, Covici Friede Publishers
- Berlin, Isaiah (1963) Karl Marx. Suomentanut Juhani Jaskari. Otava 1968
- Wheen, Francis (1999) Karl Marx. Suomentanut A.T.K Lahtinen. Otava 2000
- Schanz, Hans-Jorgen (1996) Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki, Tutkijaliitto

Katso myös

- Kommunismi
- Sosialismi
- Marxismi
- Marxilainen filosofia
- Marxilainen uskontokritiikki

Asiasta muualla

- [http://www.marxists.org/archive/marx/works/1867-c1/index.htm] Pääoma-kirja
- [http://www.marx-seura.kaapeli.fi/] Karl Marx -seuran kotisivut
- [http://www.ecn.org/finlandia/tottelemattomat/teoria/marx.htm] Grundrissen konefragmentti
- [http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=484] Karx Marx: työn lisäarvo (kriittinen essee) Marx, Karl Marx, Karl Marx, Karl ms:Karl Marx zh-min-nan:Karl Marx ko:카를 마르크스 ja:カール・マルクス simple:Karl Marx th:คาร์ล มาร์กซ

Marxismi

Marxismi on yhteiskunnallisen ajattelun traditio, joka juontuu Karl Marxin teorioista. Marxismissa on monta eri suuntausta joiden näkemykset poikkeavat toisistaan. Keskeinen jako oli aiemmin länsimaisen akateemisen marxismin sekä toisaalta Neuvostoliiton marxismi-leninismin välillä. Länsimaiden akateeminen marxismi oli suurelta osin sanoutunut irti Neuvostoliitosta.

Marxilainen filosofia

Marxilaiseen filosofiaan kuuluvat historiallinen materialismi, materialistinen dialektiikka ja paljon muita teoreettisen filosofian osa-alueita. Ks. erillinen artikkeli marxilaisesta teoreettisesta filosofiasta. Marxilainen filosofia on ollut suosituinta manner-euroopassa. Se on joskus katsottu osaksi mannermaista filosofiaa. Erityisesti Frankfurtin kriittinen koulukunta oli pitkään marxismin tunnettu edustaja. Viime aikoina tunnettu marxilaista filosofiaa edustava teos on ollut esimerkiksi tunnettu "Empire" -kirja.

Marxismi yhteiskuntatieteissä

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa marxismilla on vahvat perinteet. Esimerkiksi politiikan tutkimuksessa kansainvälisten suhteiden teorioissa marxismi oli pitkään yksi kolmesta koulukunnasta liberalismin sekä realismi/nationalismin rinnalla (nyttemmin tämä kenttä nähdään usein hajanaisempana). Marxilaista kansainvälisten suhteiden teoriaa edustavat nykyään esimerkiksi uus-gramscilaiset hegemoniateoriat. Samoin esimerkiksi sosiologiassa marxismilla oli pitkään vahva asema. Taloustieteessä marxismi ei sen sijaan koskaan ollut kovin vahvoilla länsimaiden yliopistossa, joskin marxilaisia taloustieteen professoreja on edelleen suurten maiden pienissä yliopistoissa. Länsimaisissa taloustieteen suuntauksissa Marxismia ovat edustaneet esimerkiksi monet riippuvuusteorian edustajat, ranskalainen regulaatiokoulukunta (josta käsite fordismi on lähtöisin), sekä maailmanjärjestelmäteoria. Historiantutkimuksessa marxismi on edelleen yksi teoreettinen vaihtoehto muiden joukossa. Marxilaisessa historiantutkimuksessa tärkeää on tuotantovälineiden ja teknologian kehityksen vaikutus muuhun yhteiskuntaan.

Marxismi poliittisena ideologiana

Poliittisena ideologiana marxismi perustettiin tärkeänä vaihtoehtona liberalismille sekä konservatismille, jotka olivat hallinneet länsimaista kulttuuria modernilla aikakaudella. Marxismi kansainvälisen kommunistisen liikkeen muodossa on myös ollut länsimaisen kapitalismin päävihollinen ainakin vuosina 1917-1991. Kommunismin romahtaminen 1900-luvun lopulla ei tarkoittanut marxismin poliittisen ideologian kuolemaa, koska monet marxilaiset olivat hylänneet tukensa Neuvostoliitolle jo aiemmin. Suomessa 1970-luvulla esiintynyt taistolaisuus oli länsimaissa suhteellisen poikkeuksellinen ilmiö, ja muiden maiden nuoret radikaalit 1970-luvulla pitivät Leonid Brezneviä yleensä konservatiivisena hahmona. Neuvostoliittoa ennen sen romahtamista tukeneet marxilaiset saattoivat aatteen hylkäämisen sijasta muuttaa suhtautumistaan Neuvostoliittoon (joissakin poikkeustapauksissa he kehittelivät salaliittoteorioita, jotka selittävät, miksi Neuvostoliitto romahti, vaikka se oli heidän mielestään ollut hyvä yhteiskunta).

Marxilaisia suuntauksia

- marxismi-leninismi
- trotskilaisuus
- maolaisuus
- vasemmistokommunismi
- autonominen marxilaisuus
- vasemmistososialismi
- analyyttinen marxismi Luokka:Sosialismi Luokka:Poliittinen ideologia luokka: Filosofian koulukunnat luokka: yhteiskuntatiede zh-min-nan:Marx-chú-gī ko:마르크스주의 ja:マルクス主義 simple:Marxism th:ลัทธิมาร์กซ

Suunnitelmatalous

Suunnitelma- eli komentotalous on järjestelmä, jossa tuotantoa, kulutusta ja investointeja ohjataan keskitetysti johdetun suunnitelman mukaan. Suunnitelmatalouden vastakohtana on markkinatalous, mutta kaikissa talousjärjestelmissä on käytössä piirteitä molemmista, jolloin kyseessä on seka- tai puitetalous. Lähes kaikissa maissa, Iso-Britanniaa lukuun ottamatta, teollistuminen käynnistyi valtion toimin, kuten rautateitä rakentamalla. Varat tähän kerättiin veroin, jotka valtio sijoitti talouden kehittämiseen. Valtio saattoi myös lainata pääomiaan teollisuustuotannon käynnistämiseen. Vaatimuksia kaiken tuotannon järjestämisestä suunnitelmatalouden keinoin esitettiin etenkin sosialistien piirissä. 1920- ja 1930-luvuilla käytiin ns. "Socialist Calculation Debate", jossa pohdittiin onko markkinatalous tehokkaampi kuin suunnitelmatalous. Vastaus kulminoitui ns. laskentaongelmaan, eli voiko keskussuunniteluelin määrätä resurssien käytöstä tehokkaammin kuin markkina. Ludwig von Mises julkaisi 1920 kirjoituksen Economic Calculation in the Socialist Commonwealth, jossa hän väitti komentotaloudessa hinta-informaation puuttumisen johtavan tehottomuuteen ja laskentaongelman olevan "liian vaikea" ratkaistavaksi. Merkittävimmän vasta-argumentin esitti Oskar Lange, joka osoitti suunnitteluelimen pystyvän käyttämään hintasignaalija hyväkseen. Myöhemmin Friedrich Hayek väitti, ettei komentotalous voi olla tehokkaampi kuin markkinatalous. Neuvostoliitossa siirryttiin lähes täyteen suunnitelmatalouteen lokakuussa 1928 ensimmäisen viisivuotissuunnitelman yhteydessä. Etenkin kulutusta pyrittiin kuristamaan mahdollisimman pieneen resurssien siirtämiseksi talouskasvuun ja teollistumiseen. Taloudellisesti suunnitelma olikin huikea menestys. Stalinistista teollistamispolitiikkaa harjoitettiin Neuvostoliitossa 1929–1953, Albaniassa 1945–1990 ja Itä-Euroopassa 1948–1953, Kuubassa ja Pohjois-Koreassa. "Normaaliin komentotalouteen siirryttiin 1953. Kiina vuodesta 1957 ja Jugoslavia vuodesta 1964 harjoittivat komentotaloutta hajanaisilla aloilla. Lähes kaikki komentotaloudet kulkivat stalinistisen vaiheen läpi ja helpottivat kontrollia talouskasvun hidastuttua. Sosialististen maiden komentotalouksissa noin 90% työvoimasta oli valtion palveluksessa. (Rutland) Komentotaloutta sovelletaan etenkin kun voimavaroja on kohdistettava nopeasti tietyille aloille, joihin yritystoiminnan kautta ei tulisi sijoituksia. Esimerkkinä Etelä-Korea ja Ruotsin valtiollisesti rakentamat laajakaistaverkot, joilla verkotettiin nopeasti koko maa.

Lähteet

- Peter Rutland "Command Economy": The Oxford Companion to the Politics of the World, 2e. Joel Krieger, ed. Oxford University Press Inc. 2001.
- [http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101977956516 Komentotalous loi vaurautta] (HS)
- [http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Etel%C3%A4-Koreasta+tuli+mallimaa/1101977956482 Etelä-Koreasta tuli mallimaa]
- [http://cepa.newschool.edu/het/essays/paretian/social.htm The Socialist Calculation Debate] Luokka:Talous ja:計画経済

Kapitalismi

Kapitalismi on Max Weberin kehittämän määritelmän mukaan (General Economic History, 1927): Talousjärjestelmä, joka perustuu:
- henkilökohtaisesta tai perheen taloudesta erotettuihin kirjanpitoa ylläpitäviin yrityksiin,
- vapaisiin markkinoihin, jotka ovat avoimet sosiaalisesta asemasta riippumatta,
- kehittyneen teknologian käyttöön, erityisesti suuryrityksissä, jotka tarvitsevat runsaasti sijoituspääomaa,
- tasa-arvoon lain edessä perustuvat oikeusjärjestelmä, joka takaa yksityisen omistusoikeuden
- joustavat työmarkkinat, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä
- osakkeiden julkinen kauppa, jolla kerätään suuria määriä sijoituspääomaa. Yksikään talousjärjestelmä ei ole ikinä saavuttanut näitä kaikki vaatimuksia täydellisinä. Huolimatta siitä, että "kapitalismi" on "ismi", se ei ole ideologia tai liike, vaan tuotannon tapa. Usein kapitalismi rinnastetaan suoraan markkinatalouteen. Sanan "kapitalismi" suomennokseksi on myös ehdotettu sanaa pääomatalous.(kuka?) Edellämainittujen käsitteiden käytöstä ei olla kuitenkaan yksimielisiä.

Historiaa

Marxilaisen näkemyksen mukaan kapitalismi kehittyi alun perin käsi kädessä käsityöläisperinteestä nousevan teollisuustuotannon myötä ja kapitalismi edusti uudenlaista tuotantotapaa suhteessa orjayhteiskunnan ja feodalismiin maanviljelykseen ja maanomistukseen.[http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04/luento3.html] "Kapitalismi"-sanan keksi William Makepeace Thackeray 1800-luvun puolivälin tienoilla. Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, korporaatio, pörssit ja kauppaliitot syntyivät jo sydänkeskiaikana vuosina 1000–1300. (katso myös: Hansaliitto). Kapitalismi on saattanut syntyä ilmiönä noin 200 vuotta vuoden 1349 Mustan surman jälkeen. Tarkka ajoitus on kuitenkin heikolla pohjalla, koska se mitä kapitalismiin tarkalleen ottaen kuuluu on hankala määritellä. Rahaa ja rahoituslaitoksia on ollut olemassa muinaisessa Foinikiassa ja Intiassa ja Kiinassa jo vuosisatoja, mutta modernin kapitalismin synty Länsi-Euroopassa on kuitenkin kiistatonta. Tuotantovoimaa alettiin suunnata tuotantokapasiteetin parantamiseen edellisten vuosisatojen pyramidien ja katedraalien rakentamisen sijaan. Kiistely siirtymisen tapahtumisesta feodalismista kapitalismiin kävi vilkkaana etenkin marxilaisten keskuudessa, koska se muodostaa pääkohdan marxilaisessa historian teoriassa. Kapitalismin synnylle on esitetty sisäisiä ja ulkoisia syitä: maaorjuuden heikkeneminen rahatalouden myötä ja itsevaltiuden kasvu, jolloin feodaaliruhtinaiden valta väheni. Ulkoisia syitä ovat törmäys islamin kanssa ja uusien kauppareittien etsiminen entisten katkettua (silkkitie), tykin keksiminen, jolloin kauppalaivat saattoivat purjehtia turvassa pidemmälle kotisatamastaan. Max Weber esitti teoksessaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki", että kapitalismin syntyy vaikutti kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voinut itse vaikuttaa, mutta maallinen menestys oli osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Tämä synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloa uskontoon perustuneesta synnystään riippumatta. Länsi-Euroopassa 1700-luvulle, Itä-Euroopassa kauemmin, kapitalismi vallitsi feodalismin kanssa rinnan. Aateliston valta perustui etuoikeuksiin ja verotusoikeuteen, maanomistukseen ja maanviljelijöiltä perittyyn maanvuokraan. Kuitenkin raha, markkinat, sopimukset, omistusoikeus ja yhtenäinen laki (vuodesta 1648) alkoivat olla yleisiä. Teollisuustuotanto sekä valistusajattelu mullistivat talouden ja ajattelun rakenteet ja lisäsivät porvariluokan valtaa ja asemaa. Höyrykone mullisti tuotannon ja kapitalismin kehitys siirtyi kaupasta teollisuuteen. Teollistumisesta tuli synonyymi kapitalismin kanssa. Englannin 1770-luvun teollista vallankumousta seurasivat muut kahden seuraavan vuosisadan aikana. Tämä talouden ja vallan muutos johti suuriin mullistuksiin; väestönkasvu, liikenneyhteyksien ja kommunikaation nopeutuminen. Amerikan vallankumous ja sen seuraajat kuten Ranskan suuri vallankumous olivat kansan, etenkin porvarien kapinoita monarkiaa ja verotusta, yleensä myös mm. aatelin ja kirkon etuoikeuksia vastaan. Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat pyyhkivät feodalismin jääneet pois. 1800-luvun liberalismin piirteisiin kuuluivat vapaakauppa, kulta rahan arvon takeena, tasapainoiset budjetit ja minimaalinen köyhäinapu. Perheen rikkoutuminen tuotannon perusyksikkönä ja ihmisten siirtyminen kaupunkeihin johti sosiaalisiin mullistuksiin. Erilaiset utopistit ja nostalgikot haaveilivat paremmasta maailmasta. Syntyi sosialismi, josta tuli vastavoima ja uudistusliike kapitalismille. Samaan aikaan syntyivät ensimmäiset ammattiyhdistysliikkeet. Ammattiyhdistykset ja joukkovoima olivat voimakas vaikuttaja, mikä johti työsuojelun ja sosiaaliturvan syntyyn. Länsimaat kokivat 1800-luvulla suhdannevaihteluja sekä maailmansotien välillä vuonna 1929 alkaneen suuren laman, joka osoittautui vakavaksi kapitalismin kriisiksi. Kollektivistinen Neuvostoliitto ja korporativistiset Saksa ja Italia olivat laman runtelemille Euroopan valtioille merkittävä kilpailija. Talouden vaihteluja pyrittiin tasaamaan valtion talouden, mm. investointien kautta. Tämän tyyppisen ajattelutavan teorisoi John Maynard Keynes. Vanhemman talousteorian ja Keynesin ajatusten pohjalta muokattiin näiden kahden synteesi, jota kutsutaan keynesiläisyydeksi. Hyvinvointikapitalismi Yhdysvalloissa New Dealin mukana ja Britanniassa toisen maailmansodan jälkeen palauttivat luottamusta kapitalismiin. Keynesiläisyyden täystyöllisyys näytti pysyvältä ratkaisulta ongelmiin. Keynesiläisyyttä kritisoi esimerkiksi monetarismin isä, Milton Friedman 1950-luvun lopulla. Perinteisestä keynesiläisyydestä pitkälti luovuttiin taloustieteessä 1970-luvulla, jolloin monet teollisuusmaat olivat taloudellisesti vaikeassa tilanteessa inflaation ja työttömyyden noustessa samanaikaisesti. Vaikka keynesiläisyyden eri versioilla on yhä kannattajia, 1970-luvulta lähtien taloustieteen valtavirta on siirtynyt uusklassiseen taloustieteeseen. Radikaalimpia oikeistolaisia näkemyksiä edustavat monetarismi, itävaltalainen taloustiede ja uusi klassiseen koulukunta. Margaret Thatcher ja Ronald Reagan yksityistivät valtion omistamia yrityksiä, vähensivät verotusta ja sääntelyä sekä uudistivat hyvinvointivaltiota. (kts. uusliberalismi) 1900-luvun alussa syntyneet monikansalliset yhtiöt nousivat uuden globaalin kapitalismin keulakuviksi. Itä- ja Keski-Euroopan maiden vapautuminen sosialismista 1989–1991 vähensi oleellisesti sosialistisen suunnitelmatalouden mainetta ja teki kapitalismista useimpien maiden johtajien silmissä ainoan varteenotettavan talousjärjestelmän. 1990-luvulta eteenpäin kapitalistiset piirteet lisääntyivät entisestään useiden maiden kansantalouksissa. Tämä tapahtui erilaisten talouden liberalisointitoimien kautta.

Teoriaa

Kapitalismille on tunnusomaista, että jokainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Kansalaisilla on oikeus vapaasti päättää ammatistaan, työpaikastaan ja taloudellisesta toiminnastaan. Kapitalismin perusajatuksiin kuuluu yksityisomistus. Yksityinen omistus merkitsee, että yksityishenkilöt tai heidän vapaaehtoisesti muodostamansa yksityiset yritykset, yhdistykset tai muut yhteisöt omistavat tuotannon tekijät ja palkkaavat työvoimaa. Yksityisomistukseen kuuluu oikeus päättää omaisuudestaan, siis esim. käyttää, myydä, lahjoittaa. Liberaalissa kapitalismissa taloudelliset toimijat kilpailevat valtion korkeintaan vähän rajoittamilla vapailla markkinoilla lain rajoissa. Yksityisestä omistusoikeudesta ja vapaista markkinoista seuraa taloudellista kilpailua. Kapitalistisessa taloudessa on työnjakoa ja erikoistumista, jossa jokainen henkilö ja yritys voi erikoistua parhaiten osaamaansa. Kapitalistinen talous ei kuitenkaan merkitse ns. täydellistä kilpailua, jolla taloustieteen määritelmän mukaan tarkoitetaan vapaan kilpailun lisäksi tuotteiden homogeenisuutta, yritysten äärimmäisen suurta määrää ja pientä kokoa (markkinoilla toimijoiden atomistisuus) ja informaation täydellistä ja äärimmäisen nopeata välittymistä ja ulkoisvaikutusten olemattomuutta. Kapitalismissa tavaroiden ja palveluiden markkinoiden lisäksi vaaditaan esimerkiksi arvopaperimarkkinat ja pääomasijoittamista, muun muassa koska yritystoimintaan on kerättävä suuria määriä pääomaa. Kapitalismia kannattavien mukaan kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi eräiden radikaalien kapitalismin kannattajien mielestä sekaantua vain minimivaltion ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus, henkilökohtainen koskemattomuus ja sopimukset. Heidän mukaansa kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi sekaantua vain, joidenkin mukaan ainoastaan, lakijärjestelmän ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus ja sopimukset. Anarkokapitalistit vastustavat kuitenkin valtion kaikenlaista toi