Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Vasemmistoliitto

Vasemmistoliitto

right Vasemmistoliitto (Vas.) (Vänsterförbundet) on yksi suurista puolueista Suomessa. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään vasemmistolaiseksi puolueeksi. Huhtikuussa 1990 alkunsa saanut puolue haluaa erottua Sosialidemokraattisesta puolueesta ja kommunistisista puolueista omalla "yleisvasemmistolaiseksi" tai "punavihreäksi" kuvaamalla linjallaan.

Historia

Vasemmistoliitto perustettiin 28.-29.4.1990 Helsingissä Kulttuuritalolla ja Jäähallissa pidetyssä kokouksessa. Uuden puolueen takana olivat Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) ja konkurssiin ajautuneen Suomen kommunistisen puolueen (SKP) sekä Suomen naisten demokraattisen liiton (SNDL) kannattajat. Mukaan tulivat myös (SKP/SKDL:stä 1980-luvun puolivälissä erotetut) Demokraattisen vaihtoehdon (DeVa) kannattajat. Idea uudesta puolueesta oli elänyt jo muutaman vuoden ajan ja aiheesta järjestettiin keskustelutilaisuuksia. Puhuttiin laaja-alaisesta "vasemmistoliitosta" pienellä kirjoittaen. Vasemmistoliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Claes Andersson. Vasemmistoliittoa perustettaessa tuli puolueeseen mukaan varsin erilaisia aineksia ja jo 1991 loikkasi yksi arkkitehdeistä Reijo Käkelä SDP:hen suivaannuttuaan puolueeseensa. Sosialistiksi tai kommunistiksi itseään nimittäviä on puolueessa edelleen, vaikka Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys) (SKPy) kannattajat heitettiinkin ulos jo 1990-luvun alkupuolella, jolloin nämä perustivat SKP:n "uudelleen". Kansanedustajat Esko-Juhani Tennilä, Mikko Kuoppa ja Veijo Puhjo erotettiin eduskuntaryhmästä 1995 näiden äänestettyä hallitusta vastaan. Vasemmistoliitto osallistui molempiin Paavo Lipposen sateenkaarihallituksiin 1995-2003 pitäen hallussaan kahta ministerinsalkkua. Eduskuntavaalien 2003 jälkeen Vasemmistoliittoa ei hallitukseen päästetty, vaikka puolueessa haluja vastuuseen olisikin ollut. Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri ja SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen perusti 2005 Vasemmisto yhteen -yhdistyksen, jonka tarkoituksena on edistää kahden suuren vasemmistopuolueen yhtymistä. Puoluejohto tuomitsi jo aiemmin vastaavaa usein esittäneen Viialaisen hajottajana.

Politiikka

Vasemmistoliitto haki perustettaessaan tarkoituksellisesti pesäeroa sosialismiin ja kommunismiin eikä nykyäänkään halua assosioitua näihin aatteisiin. Puolueen linjaksi määriteltiin punavihreys, jonka sisältö jäi löyhästi määritellyksi. Verkkosivuilla puhutaan "humanismista, vasemmistolaisista arvoista ja eurooppalaisen työväenliikkeen perinteestä". Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes sanoi alkuvuodesta 2005, ettei koskaan ole ollut minkään sortin sosialisti. Puolue on yrittänyt kerätä yhteen sosialidemokraateista vasemmalla olevia voimia, mutta käytännössä se on noudattanut varsin samankaltaista politiikkaa SDP:n kanssa. Vasemmistoliitto hyväksyi ensimmäisen ohjelmansa (Vapauden, demokratian ja kestävän kehityksen yhteiskunta) vasta puoluekokouksessa 1998. Perustettaessa huomio oli kiinnitetty vain joidenkin yleisten periaatteiden julkituomiseen. 1995 puolueohjelmasta heräsi vilkas keskustelu ja idea kolmannesta vasemmistosta nousi esiin päätyen itse ohjelmaankin. Vasemmistoliitto kokee edustavansa uutta vasemmistolaisuutta ensimmäisen (1800-luvun alun) ja toisen (1889-1989) vasemmiston parhaimpia perinteitä vaalien.

Euroopan unioni

Kysymys Euroopan integraatiosta on jakanut Vasemmistoliittoa alusta asti. Puolueen johto näkee EU:n tarjoavan positiivisia mahdollisuuksia suurimman osan kannattajista suhtautuessa asiaan epäillen. Puolueen johdon enemmistö tuki 1994 Suomen liittymistä EY:öön, mutta vain 24% vasemmistoliittolaisista äänesti liittymisen puolesta. Vaikka Vasemmistoliitossa ei tehty virallista päätöstä suhtautumisesta unionin perustuslakiin, tuki puolueen johto sitäkin vahvasti. Vasemmistoliitto kuuluu europarlamentissa Euroopan yhtyneen vasemmiston / Pohjoismaisen vihreän vasemmiston (GUE/NGL) ryhmään. Puolue on kuitenkin suhtautunut varsin kriittisesti GUE/NGL:n linjaan ja on yksi yhteenliittymän oikeistolaisimmista puolueista. Vasemmistoliiton ainoa europarlamentikko Esko Seppänen on tunnettu puoluejohdon kriitikkona ja onkin sen vasemmistosiiven näkyvin edustaja.

Organisaatio

Vasemmistoliiton korkein päättävä elin on joka kolmas vuosi kokoontuva puoluekokous, jonka tehtävänä on valita puolueelle puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa, puoluesihteeri, puoluehallitus ja puoluevaltuusto. Järjestörakenne koostuu paikallis-, piiri- ja keskustasosta. Kokouksissa myös hyväksytään puolueen ohjelmat ja asiakirjat. Nykyiset säännöt ovat vuodelta 2004 ja puolueessa valmistellaan uutta ohjelmaa hyväksyttäväksi seuraavassa puoluekokouksessa. Puoluekokousten välillä ylintä päätäntävaltaa käyttää kaksi kertaa vuodessa kokoontuva puoluevaltuusto ja kuukausittain kokoontuva puoluehallitus. Vasemmistoliiton puheenjohtaja on kansanedustaja Suvi-Anne Siimes ja varapuheenjohtajina Minna Sirnö ja Risto Kalliorinne. Vasemmistoliiton nuorisojärjestönä on puolueesta riippumaton Vasemmistonuoret ja naisjärjestönä Vasemmistonaiset. Vasemmistoliitossa on tällä hetkellä noin 10 000 jäsentä. 1998 puolue ilmoitti jäsenmääräkseen 14 000. Perustavaan kokoukseen 1990 osallistui 3 500 kannattajaa.

Tiedonvälitys

Puolueen äänenkannattaja on aiemmin SKDL:n lehtenä ollut Kansan Uutiset, joka ilmestyy neljästi viikossa. 2004 aloitti ilmestymisensä puolueen verkkolehti Verstas.

Vasemmistoliiton puheenjohtajat


- Claes Andersson (1990–1998)
- Suvi-Anne Siimes (1998–)

Vasemmistoliiton menestys vaaleissa

eduskuntavaalit
- 1991 10,1% 274 639 ääntä (19 kansanedustajaa)
- 1995 11,2% 310 340 (22)
- 1999 10,9% 291 675 (20)
- 2003 9,9% 277 152 (19) europarlamenttivaalit
- 1996 10,5% 236 490 (2 MEPpiä)
- 1999 9,1% 112 757 (1)
- 2003 9,1% 151 291 (1) kunnallisvaalit
- 1992 11,7% 310 757 (1319 valtuutettua)
- 1996 10,4% 246 597 (1128)
- 2000 9,9% 219 671 (1027)
- 2004 9,6% 228 358 (987) presidentinvaalit
- 1994 3,8% 122 820 (Claes Andersson)
- 2000 ei omaa ehdokasta
- 2006 ei omaa ehdokasta

Linkkejä


- [http://www.vasemmistoliitto.fi Vasemmistoliitto rp.]
- [http://www.vasemmistonuoret.fi Vasemmistonuoret]
- [http://www.eduskunta.fi/vasemmistoliitto/ Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä]
- [http://www.kansanuutiset.fi Kansan uutiset]
- [http://www.vas.fi Verstas] (Vasemmistoliiton verkkolehti)
- [http://www.kaapeli.fi/seppanen/lehti.htm Uusi vasemmisto] (MEP Esko Seppäsen tiedotuslehti)
- [http://www.vasemmistoliitto.fi/vasemmistoliitto/fi_FI/historia/ Vasemmistoliiton historiaa]
- [http://www.vasemmistoyhteen.fi/ Vasemmisto yhteen ry.]
- [http://www.sosialistiliitto.org/murros/66/66_vasemmistoliitto.html Tapaus Vasemmistoliitto] (Murros 66)
- [http://web.archive.org/web/20041129092237/http://www.anarkismi.net/kapis/06vasemmisto.htm Vasemmistoliitto – Entä sitten?] (Kapinatyöläinen 6)
- [http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/28.huhtikuu/vasl1700.htm Vasemmistoliitto aloitti suurin odotuksin] (Verkkouutiset 28.4.2000) Luokka:suomalaiset puolueet

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät


- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5  % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös


- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet


- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Vasemmisto

Vasemmisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään oikeisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan. Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja oikeisto.

Esimerkkejä

Suomessa vallitseva assosaatio mieltää vasemmistolaisiksi yleensä:
- Suomen sosialidemokraattinen puolue
- Vasemmistoliitto
- Suomen Kommunistinen Puolue
- Kommunistinen työväenpuolue

Termin historiaa

Ranskan (suuren) vallankumouksen (1789-) aikana eniten muutoksia halunneet istuivat puheenjohtajasta vasemmalla. Tavan levitessä tyypillisesti parlamenteissa liberaalit istuivat vasemmalla ja konservatiivit oikealla. Sosialismin noustessa 1800-luvulla liberaalit tekivät tilaa siirtyen keskemmälle. Poliittisen vasemmiston tärkeitä hahmoja ovat olleet 1800-luvulla Karl Marx, Friedrich Engels ja 1900-luvulla Eduard Bernsteinin ajatusten muovaamaa. 1800-luvulla tärkeitä vaikuttajia olivat myös niin sanotut utopistisosialistit sekä anarkismin ja syndikalismin edustajat. Heidän hahmottelemansa kommunismi ja sosialismi ovat muovanneet yhteiskuntia modernien ajattelijoiden ja poliitikkojen johdolla. Vasemmistossa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella leimaa antavaa toisaalta jako valtiososialismin ja valtiottoman sosialistien muotoihin, ja toisaalta jako vallankumouksellisiin että "revisionisteihin". Samoin suhtautuminen Neuvostoliittoon oli merkittävä vasemmiston jakaja. Nykyaikana vasemmisto jakautuu keskenään ehkä selvimmällä tavalla sen mukaan, kuinka paljon talouden liberalisointiin mennään mukaan ja missä määrin sitä taas kritisoidaan ja vastustetaan (hyvä esimerkki tästä on Saksan sosiaalidemokraattien viime aikainen jakaantuminen Schröderin ja Lafontainen leireihin). Vasemmisto katsoi 1800-luvulla edustavansa kansainvälistä työväenliikettä. Edelleen vasemmistolaisuuteen liitetään selkeästi työväen aate sekä myös selvästi oikeistolaisuutta useammin epäilevä suhtautuminen nationalismiin ja kansainvälisyyden korostaminen. Tämä on saattanut näkyä esimerkiksi konservatiivipuolueita avoimemman maahanmuuttajapolitiikan kannattamisena. Samoin tiermondialismin ("kolmasmaailmallisuus") tapaiset aatteet on usein liitetty nimenomaan vasemmistolaisuuteen. Ulkopolitiikassa vasemmistolaisuuteen on usein liitetty rauhanliike. Rauhanliikkeen politiikkaan on kuulunut suurvaltojen voimapolitiikan kritisointi, ja muutenkin sotilaallisten ratkaisujen ja varustautumisen kritisointi. Neuvostoliittoon päin kallellaan olevat vasemmistolaiset eivät usein arvostelleet Neuvostoliiton imperialismia, vaikka tuomitsivat länsimaiden imperialismin. Maltilliset vasemmistolaiset ja anarkistit olivat usein kritiikissään johdonmukaisempia. Erityisesti kritiikki USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan on ollut pitkään leimallista vasemmistolaiselle ulkopolitiikalle. Suhtautuminen sodan ja rauhan kysymyksiin on tietysti myös jakanut vasemmistoa sen koko olemassaolon ajan, ja monet vasemmistopuolueet ovat käytännön politiikassaan tukeneet imperialismia ja muuta voimapolitiikkaa. Tästä historiallinen esimerkki on Eduard Bernsteinin pysyminen pasifistina Ensimmäisessä Maailmansodassa hänen puolueensa, Saksan Sosiaalidemokraattien, sotaa puoltavasta kannasta huolimatta. Viime aikoina suhtautuminen Kosovon sodan tapaisiin kriiseihin ovat jakaneet vasemmistoa. Vielä muutama vuosikymmen sitten jako sosialismin ja sen vastustamisen mukaan oli laajalti hallitsevaa, mutta yhteiskunnan tultua moniarvoisemmaksi puolueita on mahdotonta asettaa yhden periaatteen mukaan janalle ilman että toisistaan kovin kaukana olevat aatteet joutuisivat vierekkäin. Siksi nykyinen parlamenttien istumajärjestys on vain suuntaa-antava. Joka tapauksessa vasemmisto on usein nähty painottavan liberalisteihin ja konservatiiveihin nähden enemmän valtion aktiivista roolia talouspolitiikassa. Tämä on voimassa suhteellisen selkeänä edelleen. Suhtautuminen ekologisiin suuntauksiin on yksi vasemmistoa jakava tekijä. Jotkut vasemmistolaiset eivät tunne erityistä kiinnostusta vihreään aatteeseen. Toiset taas haluavat sisällyttää vihreyden vasemmistolaisuuteen ja puhuvat "punavihreydestä". Suomessa Vihreä liitto katsoo, että poliittiset jakolinjat eivät kulje oikeisto-vasemmisto -akselilla ja että puoluetta ei siksi voi yrittää asettaa sille. Vasemmistolaisia on siirtynyt myös Vihreään liittoon ja muihin vihreisiin liikkeisiin. Ruotsissa vihreät luetaan vasemmistoon. Suomalaisia vasemmistopuolueita ovat Kommunistinen Työväenpuolue KTP, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP, Suomen Kommunistinen Puolue SKP ja Vasemmistoliitto. Historiallisesti merkittävä vasemmistoryhmä oli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL, joka kattoi koko vasemmiston kentän SDP:tä lukuun ottamatta. Nykyään SDP ja SDKL:n roolin perinyt Vasemmistoliitto ovat eduskuntapuolueita.

Kritiikkiä

Lue luokittelutavan kritiikkiä artikkelissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu

Katso myös


- työväenpuolueet Luokka:Poliittinen ideologia ko:좌익

Suomen sosialidemokraattinen puolue

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP)
Finlands Socialdemokratiska Parti
Perustamisvuosi1899
PuheenjohtajaEero Heinäluoma
1. varapuheenjohtajaPia Viitanen
2. varapuheenjohtajaTarja Filatov
PuoluesihteeriMaarit Feldt-Ranta
Kansanedustajia53
:SDP-lyhenteen muut merkitykset ovat sivulla SDP (täsmennyssivu) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) on yksi Suomen suurimmista puolueista. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään vasemmistolaiseksi, sosialismia edustavaksi puolueeksi. Se nähdään maltillisemmaksi kuin Vasemmistoliitto ja Suomen kommunistiset puolueet. SDP on kiinteässä yhteistyössä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa. Huomaa, että vaikka sanalla "sosiaali" on suomen kielessä kaksi "a"-kirjainta, tämän puolueen nimi kirjoitetaan yhdellä "a"-kirjaimella historiallisista syistä, vaikka sosialidemokratiaan viitataan ajoittain tiedotusvälineissä sosiaalidemokratiana. Puolueen virallinen nimi (kuten rekisteröity Suomen puoluerekisteriin) on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue / Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.

Historiaa

Puolue perustettiin 1899, jolloin sen nimi oli Suomen Työväenpuolue. Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi nimi muutettiin Forssassa 1903 pidetyssä puoluekokouksessa. Samalla hyväksyttiin myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen mallin mukainen marxilainen ohjelma. Venäjän vuoden 1905 vallankumous seurannaisilmiöineen (mm. Suurlakko) toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, joka oli SDP:n ohjelman vaatimuslistalla. SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi, ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa. Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti (puolet ministereistä tosin oli porvareita), puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä SDP:n hallitsema eduskunta laati valtalain, maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi. Tämän seurauksena Venäjän väliaikainen hallitus hajoitti eduskunnan ja kesän 1917 SDP:n enemmistö muuttui lievän vaalitappion jälkeen vähemmistöksi. Seuraava senaatti oli täysporvarillinen. Eduskunta jätti siitä lähtien SDP:n yritykset parlamentaariseen vaikuttamiseen huomiotta ja yhteiskunnallinen jännitys kiristyi syksyn aikana johtaen tammikuussa 1918 avoimeen luokkasotaan (kuten asia punaisella puolella tuolloin ymmärrettiin). Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskunnan, kuului sosialidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Monet jäsenistä ja johtohenkilöistä kuitenkin jättäytyivät sivuun punaisten tominnasta. Sisällissodan alettua puolueorganisaation toiminta käytännössä lakkasi. Sisällissodan päättyessä monet puolueen johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli myös taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Syksyllä 1918 punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jäsenet käynnistivät kuitenkin SDP:n toiminnan uudelleen Väinö Tannerin johdolla. Jo seuraavissa vaaleissa (1919) kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi. Venäjälle paenneet entiset SDP:n aktiivit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen, joka otti lähtökohdakseen Venäjän bolshevikkien mallin mukaisen vallankumousohjelman. SKP joutui kuitenkin toimimaan Suomessa maanalaisena. Vasta myöhemmin 1920-luvulla kommunistien peitepuolue Suomen Sosialistinen Työväenpuolue Suomessa sai vaaleissa osan SDP:n eduskuntapaikoista. 1930-luvulla valtiovallan estäessä tehokkaasti kommunistien ja vasemmistososialistien yritykset osallistua vaaleihin, SDP:n kannatus ja paikkamäärä eduskunnassa nousi jälleen selkeästi. Sekä talvisota että jatkosota aiheuttivat SDP:n sisällä ristiriitoja, kun osa puolueen kansanedustajistakin asettui kritisoimaan Suomen ulkopolitikkaa. Sodan jälkeen 1944 osa SDP:n vasemman siiven toimijoista (muun muassa niin sanotut "kuutoset") erkani ja liittyi SKDL:n riveihin. SDP:n ja kansandemokraattien suuri vedenjakaja toisen maailmansodan aikana ja jälkeen useita vuosikymmeniä oli itsenäisyystahto, sen sijaan maansisäinen sosialisointitahto yhdisti. SDP liittoutui kuitenkin ennemmin konservatiivisen oikeiston (Kansallinen Kokoomus) kanssa, esimerkiksi Urho Kekkosta vastaan, kuin sosialististen aateveljiensä Kommunistien kanssa. SDP:n sisäiset ristiriidat kuitenkin jatkuivat. 1950-luvun lopulla niin sanotut skogilaiset (sittemmin jyrkentymisen jälkeen niin sanotut simoslaiset) irtaantuivat SDP:stä ja perustivat TPSL:n. Pääosa TPSL:stä yhdistyi takaisin SDP:hen 1970-luvun alussa. 1960-luvun alun alamaissa eletyn kauden jälkeen SDP saavutti 1966 huomattavan vaalivoiton, josta alkaen se on ollut Suomen kahden suurimman puolueen joukossa (yleensä suurin) sekä hallituspolitiikan kulmakiviä. Sitä on ryhdytty kutsumaan valtionhoitajapuolueeksi.

SDP nykyään

SDP:n kannattajia asuu tilastollisesti paljon suurimmissa kaupungeista. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokas on Tarja Halonen.

Kritiikkiä SDP:tä kohtaan

2000-vuosikymmenelle tultaessa SDP:stä on demografisista syistä muodostunut lähinnä nk. suurten ikäluokkien puolue, jonka takia joidenkin arvioiden mukaan sosialismi on joutunut syrjään puolueen käytännön politiikasta keskituloisten edunvalvonnan tieltä. SDP:n kannattajakunnasta valtaosa on keski-ikäisiä tai iäkkäitä, jotka ovat usein keränneet kohtuullisen henkilökohtaisen varallisuuden (asuntoineen ja kesämökkeineen). Näiden kriitikoiden mukaan olisi SDP:ltä poliittinen itsemurha ajaa yksityisen omistusoikeuden heikentämistä tai verotuksen merkittävää kiristämistä, missä SDP:läisillä ei ole yhtenäistä kantaa. Puheenjohtaja Paavo Lipposen johtaman SDP:n politiikkaa jotkut äärivasemmistolaiset ovatkin kutsuneet jopa Kokoomusta oikeistolaisemmaksi. Vuoden 1972 Zavidovo-vuodon yhteydessä usea SDP:n ministeri tai virkamies todettiin syylliseksi tekoon. Vuonna 1973 joukko vasemman siiven demareita allekirjoitti muun vasemmiston kanssa vetoomuksen EEC-kauppasopimusta vastaan. Molemmissa tapauksissa siihen osallistuneiden tavoite oli EEC-kauppasopimusneuvottelujen keskeytyminen.

SDP:n saamat paikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)

1945 1948 1951 1954 1958 1962 1966 1970 1972 1975 1979 1983 1987 1991 1995 1999 2003
50 54 53 54 48 38 55 52 55 54 52 57 56 48 63 51 53

Merkittäviä sosialidemokraattisia poliitikkoja

Presidenttejä


- Martti Ahtisaari
- Tarja Halonen
- Mauno Koivisto

Pääministereitä


- Karl-August Fagerholm
- Paavo Lipponen
- Rafael Paasio
- Kalevi Sorsa
- Väinö Tanner
- Mauno Koivisto

Ministereitä


- Antti Kalliomäki
- Erkki Liikanen
- Erkki Tuomioja

Kansanedustajia


- Eero Heinäluoma

Puolueen puheenjohtajat


- N. R. af Ursin (1899-1900)
- J. A. Salminen (1900)
- K. F. Hellsten (1900-1903)
- Taavi Tainio (1903-1905)
- Emil Perttilä (1905-1906)
- Edvard Valpas (1906-1909)
- Matti Paasivuori (1909-1917 ja 1926-1930)
- Kullervo Manner (1917-1918)
- Väinö Tanner (1918-1926 ja 1957-1963)
- Kaarlo Harvala (1930-1944)
- Onni Hiltunen (1944-1946)
- Emil Skog (1946-1957)
- Rafael Paasio (1963-1975)
- Kalevi Sorsa (1975-1987)
- Pertti Paasio (1987-1991)
- Ulf Sundqvist (1991-1993)
- Paavo Lipponen (1993-2005)
- Eero Heinäluoma (2005–)

Linkkejä


- [http://www.sdp.fi/ Puolueen kotisivut]
- [http://www.tyark.fi/julisteet.htm SDP:n vaalijulisteita vuosien varrelta]
- [http://www.sdp.fi/easydata/customers/sdp/files/pdf/pjt03.pdf Puolueen puheenjohtajat ja puoluesihteerit] Luokka:Suomalaiset puolueet

Kommunismi

Käsite kommunismi voi tarkoittaa yhteiskunnallista tai taloudellista järjestelmää, ideologiaa, joka tukee näitä, tai poliittista liikettä, joka haluaa toteuttaa tällaisen järjestelmän. Yhteiskunnallisena tai taloudellisena järjestelmänä kommunismi olisi egalitaarinen yhteiskunta, jossa ei olisi valtio-järjestelmää, tuotantovälineiden yksityisomistusta ja yhteiskuntaluokkia. Yhteisö omistaisi tuotantovälineet kollektiivisesti ja päättäisi niiden käytöstä. Kaikilla ihmisillä olisi tasa-arvoinen asema ja oikeudet. Köyhyyden ja kapitalismin ongelmien katsotaan poistuvan, kun resurssit kohdistetaan työntekijöiden itsensä hallitsemina yhteiseksi hyväksi. Poliittisena aatesuuntana kommunismi (latinan kielen sanasta communis, yhteinen) eriytyi 1800-luvulla syntyneestä sosialismista ja kehittyi laajaulotteiseksi maailmankatsomukseksi. Sosialismin perusajatus oli yksityisten omistamien tuotantovälineiden yhteiskunnallistaminen, ja se muovautui Karl Marxin ja Friedrich Engelsin vaikutuksesta laajaksi kokoelmaksi oppeja. Kommunismin eri suuntauksia edustavat (esimerkiksi) anarkokommunismi, marxismi-leninismi, maolaisuus ja trotskilaisuus. Kommunisteilla tarkoitetaan nykyään lähinnä vuonna 1917 syntyneen Neuvosto-Venäjän ja Leninin perinteen nimeen vannovia vasemmistolaisia, vaikka on aina ollut kommunisteja, joille Neuvostoliitto ei koskaan edustanut kuin kommunismin irvikuvaa. Lisäksi sellaisten ajattelijoiden kuin Karl Popperin (Avoin yhteiskunta) ja Thomas Moren (Utopia) yhteiskuntafilosofisissa ajatuksissa on yhtäläisyyksiä kommunismin kanssa, vaikka näistä esimerkkifilosofeista Popper pitikin Marxia historistisena. Marxin mukaan: "Kommunismi ei merkitse meille mitään olotilaa, joka pitää luoda, ideaalia jonka mukaan todellisuus tulee mukauttaa. Nimeämme kommunismiksi sen todellisen liikkeen, joka kumoaa vallitsevat olot. Tämän liikkeen edellytykset käyvät ilmi tänään vallitsevista olosuhteista." (Marx/Engels: Saksalainen ideologia) Suomessa toimii nykyään kaksi rekisteröitynyttä kommunistista puoluetta: Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue ja Suomen kommunistinen puolue.

Katso myös


- Kommunistiset puolueet
- Sosialismi
- Kommuuni Luokka:Kommunismi Luokka:Poliittinen ideologia ms:Komunisme zh-min-nan:Kiōng-sán-chú-gī ko:공산주의 ja:共産主義 simple:Communism

SKDL

Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) oli 1944-1990 toiminut vasemmistolainen puolue, jossa Suomen kommunistisella puolueella (SKP) oli aina hallitseva asema. SKP:n alkuperäinen dominanssi kuitenkin alkoi kärsiä 1960-luvun lopulla, kun SKP:n enemmistö alkoi kannattaa aikaista parlamentaarisempia oppeja, mikä aiheutti ristiriidan SKP:n vähemmistön kanssa.

Historia

Perustaminen

Suomen kansan demokraattinen liitto (SKDL) perustettiin 29.10.1944 sosialidemokraateista vasemmalla olleiden suomalaisten saatua takaisin lailliset toimintaoikeutensa jatkosodan päätyttyä. Kommunistit eivät olleet aluksi halukkaita muuttamaan Suomen kommunistista puoluetta (SKP) joukkopuolueeksi ja perustettiin järjestö, josta odotettiin laajaa demokraattisten voimien liittoumaa. Suuri joukko Sosialidemokraattisen puolueen (SDP) perusjärjestöjä siirtyikin SKDL:n alaisuuteen, mutta muut "demokraatit" jäivät ulkopuolelle. SKDL:sta tuli vain vasemmistolaisten yhteistyöpuolue, jossa SKP:lla tuli aina olemaan hallitseva rooli. Itsenäisen SKP:nkin jäsenmäärän kasvaessa nopeasti monista tuli sekä sen että SKDL:n jäseniä ja syntyi omintakeinen ja resursseja vievä kaksoisorganisaatio. SKDL:n nimen takana olivat tiettävästi SKP-johdon Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino, jotka olivat keskeisimmät henkilöt liiton syntymisen taustalla.

Lakkauttaminen

Vuonna 1990 SKDL,SKP ja SNDL yhdistyivät Vasemmistoliitoksi, johon mukaan tulivat myös SKP:sta erotetut Demokraattisen vaihtoehdon (Deva) kannattajat.

Organisaatio

Jäsenet

SKDL:ssa oli sekä yhteisöjäseniä että henkilöjäseniä. Tärkein yhteisöjäsen oli SKP, jonka lisäksi mukana olivat kommunistienemmistöiset Suomen demokraattinen nuorisoliitto (SDNL) ja Suomen naisten demokraattinen liitto (SNDL). Varhaisnuorisotoiminta järjestyi Suomen demokratian pioneerien liitossa (SDPL), joka ei ollut SKDL:n yhteisöjäsen. SDP:sta eronneet sosialistit perustivat 1945 Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SYP), joka toimi SKDL:ssa vuoteen 1956 asti jääden merkitykseltään vähäiseksi. 1960-luvulla sosialistit perustivat uuden järjestön, josta ei kuitenkaan tullut SKDL:n yhteisöjäsentä. Sosialistinen opiskelijaliitto (SOL) perustettiin 1965 ja puolestaan sai tämän statuksen. SOL:n hajotessa 1970-luvun alussa oli Kansandemokraattiset opiskelijajärjestöt (KOJ) (1971/74-1981) SKDL:n enemmistön linjan mukainen epävirallinen opiskelijajärjestö. Henkilöjäseniä SKDL:oon kuului kymmeniä tuhansia, joista monet kuuluivat samanaikaisesti liiton jäsenjärjestöihin. 1960-luvulla SKDL:ssa oli jäseniä noin 60 000 ja SKP:ssa 40 000. Henkilö saattoi olla SKDL:n edustajakokouksessa edustettuna parhaimmillaan jopa viiden eri järjestön jäsenkiintiöissä. SKP:n jäsenyys oli kommunisteille luonnollista, mutta päätös jäsenyydestä jommassa kummassa saattoi yksilötasolla syntyä esimerkiksi jäsenmaksun suuruuden tai asuinpaikan perusteella. SKDL:n jäsen- ja kannattajapohja oli sosiaaliselta koostumukseltaan vahvasti työväenluokkainen.

Päätöksenteko

SKDL:n korkein päättävä elin oli kolmen vuoden välein kokoontunut edustajakokous, johon edustajia saivat lähettää SKDL:n piirijärjestöt (1/200 jäsentä) ja yhteisöjäsenet (1/800). SKDL:ssa ja sen kunnallis- sekä piirijärjestöissä johtavissa elimissä olivat edustettuina sekä SKDL:n jäsenet että yhteisöjäsenten edustajat. Perustasolla (paikallisosastoissa) oli vain henkilöjäseniä. Edustajakokous valitsi SKDL:n liittoneuvoston, joka puolestaan valitsi puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, pääsihteerin ja toimeenpanevan komitean. 1988 sääntöjä muutettiin niin, että johdon valitsivat edustajat suoraan.

SKP:n rooli

SKP oli SKDL:ssa aina hallitseva, joten SKDL seurasi SKP:n linjauksia kaikissa tärkeimmissä kysymyksissä. Jo 1940-luvun lopulla sai SKP:ssakin kannatusta puolueiden yhdistäminen, jota mm. Hertta Kuusinen ajoi. Idea kuivui kokoon Otto-Ville Kuusisen tyrmättyä sen leniniläisen puolueteorian vastaisena ja NKP:n alettua korostaa itsenäisten marxilais-leniniläisten puolueiden merkitystä Jugoslavian tapahtumien seurauksena 1948. Kaksoisorganisaatio oli raskas jäsenten kannalta, sillä se tarkoitti kaksinkertaista määrää istumista kokouksissa. Tilanne oli turhauttava, kun kokouksissa lisäksi usein käsiteltiin samat asiat, niihin osallistuivat samat ihmiset, ne pidettiin samassa paikassa ja peräkkäin. Organisaation ylläpito vei puolestaan kipeästi kaivattua rahaa liikkeen muilta toiminnoilta. Puolueiden erillisten päivälehtien ylläpitäminen nähtiin kannattamattomaksi 1957, jolloin ne päätettiin yhdistää. 1960-luvulla alkoi kysymys taas nousta ajankohtaiseksi ihmisten pyrkiessä järkevöittämään toimintoja. SKP:n oppositio kuitenkin suhtautui tällaisiin kommunistisen puolueen itsenäisen aseman vaarantaviin ehdotuksiin jyrkän kielteiseksi. Oppositio halusi korostaa SKDL:n alkuperäistä luonnetta demokraattisten voimien yhteenlittymänä. Esimerkiksi Lapissa osastoja kuitenkin yhdisteltiin 1960-luvun lopulla Arvo Aallon johdolla. SKP:n vahvasti asemasta huolimatta ei SKDL:n johtoon valittu 1960-luvun puolen välin jälkeen kommunistista puheenjohtajaa. Ele Alenius ja hänen seuraajansa olivat sosialisteja.

Puheenjohtajat


- K. H. Wiik (1944)
- Cay Sundström (1944-1946)
- J. W. Keto (1946-1948)
- Kusti Kulo (1948-1966)
- Ele Alenius (1966-1979)
- Kalevi Kivistö (1979-1985)
- Esko Helle (1985-1988)
- Reijo Käkelä (1988-1990)

Politiikka

Hallituksissa

SKDL osallistui hallituksiin heti jatkosodan jälkeen (1944-1948) ja jälleen 1960-luvun puolivälistä alkaen, kun ns. kansanrintamahallitus (SKDL-SDP-Keskusta) aloitti toimintansa. 1971 SKDL jätti hallituksen neljäksi vuodeksi, mutta meni mukaan Kekkosen runnomaan Miettusen hallitukseen, mikä jakoi puoluetta. SKDL:n viimeinen hallituskausi (Sorsa III) päättyi eroamiseen joulukuussa 1982.

Ulkopolitiikka

SKDL:n perustamisessa keskeinen tekijä oli koota ihmisiä uuden ulkopolitiikan taakse, pois vanhojen sotapoliitikkojen vaikutuksesta. Läheisten suhteiden vaaliminen Neuvostoliittoon oli SKDL:lle tärkeää ja puolue pyrki kaikin tavoin edistämään maiden välistä kanssakäymistä. YYA-sopimuksen solmimisen edesauttaminen oli yksi SKDL:n toimenpiteistä. 1940-luvulla muut puolueet suhtautuivat tähän vielä epäillen, joten SKDL:n toiminnalle oli tilausta. Vuosien edetessä kaikki suuret puolueet kääntyivät pikku hiljaa kannattamaan kekkoslaista ulkopolitiikkaa ja SKDL:n merkitys idänsuhteiden hoitamisessa väheni. 1970-luvulla SKP:n taistolaiset väittivät "pahimpien neuvostovastaisuuksien" tulevan SKDL:n piiristä.

Kannatus

SKDL nousi kerralla suurten puolueiden joukkoon heti ensimmäisissä eduskuntavaaliessa 1945 saaden satoja tuhansia ääniä. SKDL:n eduskuntaryhmästä tuli suurin yhden sosialidemokraatin loikattua puolueen riveihin. Parhaimman vaalituloksensa SKDL saavutti vuoden 1958 eduskuntavaaleissa, jolloin se nousi jälleen hetkellisesti eduskunnan suurimmaksi puolueeksi noin 23% kannatuksella ja 50 kansanedustajalla. Viimeisissä eduskuntavaaleissaan 1987 SKDL sai vain 16 kansanedustajaa ja alle 10% äänistä. Kannatus oli alkanut laskea 1970-luvun puolivälistä alkaen nopeasti eikä SKP:n jatkunut puolueriita tilannetta helpottanut. SKDL oli yksi Länsi-Euroopan suurimmista vasemmistopuolueista SKP:n ollessa vastaavasti suurimpia kommunistipuolueita. 1960-luvulla SKDL:n edesottamuksia hallituksessa seurattiin innokkaasti vastaavien länsieurooppalaisten puolueiden ollessa hallitusten ulkopuolella. Vaaleissa SKDL solmi vaaliliittoja 1960-luvulta 1980-luvun alkuun Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattisen liiton (TPSL) ja sen seuraajan Sosialistisen työväenpuolueen (STP) kanssa. ks. SKDL:n kansanedustajat

Vaalistatistiikka

eduskuntavaalit
- 1945 23,5% 398 618 ääntä (49 kansanedustajaa)
- 1948 20,0% 375 538 (38)
- 1951 21,6% 391 134 (43)
- 1954 21,6% 433 251 (43)
- 1958 23,2% 450 220 (50)
- 1962 22,0% 506 829 (47)
- 1966 21,2% 502 374 (41)
- 1970 16,6% 420 556 (36)
- 1972 17,0% 438 757 (37)
- 1975 18,9% 519 483 (40)
- 1979 17,9% 518 045 (35)
- 1983 14,0% 400 930 (27)
- 1987 9,4% 270 433 (16) kunnallisvaalit
- 1947 20,4%
- 1950 23,0%
- 1953 23,1%
- 1956 21,2%
- 1960 22,0%
- 1964 21,9%
- 1968 16,9%
- 1972 17,5% (1731 valtuutettua)
- 1976 18,5% 494 920 (2050)
- 1980 16,6% 456 177 (1835)
- 1984 13,1% 354 582 (1482) presidentinvaalit
- 1950 67 valitsijamiestä (Mauno Pekkala)
- 1956 56 (Eino Kilpi)
- 1962 20,5% 62 (Paavo Aitio)
- 1968 17,3% (Urho Kekkonen)
- 1978 (Urho Kekkonen)
- 1982 11,0% 32 (Kalevi Kivistö)
- 1988 10,4% 26 (Kalevi Kivistö)

Tiedonvälitys

SKDL:n äänenkannattajana toimi aluksi Vapaa sana, jonka ensimmäinen numero näki päivänvalon 7.11.1944. Vapaan sanan päätoimittajina töitä tekivät Väinö Meltti, Cay Sundström, Raoul Palmgren, Jarno Pennanen. 1940-luvulla SKDL:lla oli parhaimmillaan jopa 8 päivittäin ilmestyvää lehteä. 1957 Vapaa sana yhdistettiin SKP:n Työkansan sanomien kanssa jolloin nimeksi vaihdetttiin Kansan uutiset (ISSN 0357-1521). Kahden lähes samoja asioita kertovan päivälehden ylläpitoa ei katsottu tuolloin tarpeelliseksi, mutta lehdistökysymys nousi 1960-luvulla uudelleen ajankohtaiseksi. SKP:n oppositio halusi puolueelleen uudelleen itsenäisen äänenkannattajan kokiessaan Kansan uutisten syrjivän heitä.

SKDL.n lehtiä


- Vapaa sana (1944-1957) pää-äänenkannattaja
- Kansan uutiset (1957-1990) pää-äänenkannattaja piirilehdet
- Hämeen yhteistyö Tampere
- Uusi päivä Turku
- Työn valta Hämeenlinna
- Karjalan kansa Joensuu
- Kansan Tahto Oulu
- Kansan ääni Vaasa
- Kansan sana Kuopio
- Raivaaja Kotka muita kansandemokraattisia lehtiä
- Vapaa pohjola (SYP),
- Folktidningen
- Terä (SDNL)
- Uusi nainen (SNDL)
- Kiuru (SDPL)
- Toveri (STKL). Luokka:suomalaiset puolueet

Suomen naisten demokraattinen liitto

Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) oli 1944-1990 toiminut vasemmistolainen puolue, jossa Suomen kommunistisella puolueella (SKP) oli aina hallitseva asema. SKP:n alkuperäinen dominanssi kuitenkin alkoi kärsiä 1960-luvun lopulla, kun SKP:n enemmistö alkoi kannattaa aikaista parlamentaarisempia oppeja, mikä aiheutti ristiriidan SKP:n vähemmistön kanssa.

Historia

Perustaminen

Suomen kansan demokraattinen liitto (SKDL) perustettiin 29.10.1944 sosialidemokraateista vasemmalla olleiden suomalaisten saatua takaisin lailliset toimintaoikeutensa jatkosodan päätyttyä. Kommunistit eivät olleet aluksi halukkaita muuttamaan Suomen kommunistista puoluetta (SKP) joukkopuolueeksi ja perustettiin järjestö, josta odotettiin laajaa demokraattisten voimien liittoumaa. Suuri joukko Sosialidemokraattisen puolueen (SDP) perusjärjestöjä siirtyikin SKDL:n alaisuuteen, mutta muut "demokraatit" jäivät ulkopuolelle. SKDL:sta tuli vain vasemmistolaisten yhteistyöpuolue, jossa SKP:lla tuli aina olemaan hallitseva rooli. Itsenäisen SKP:nkin jäsenmäärän kasvaessa nopeasti monista tuli sekä sen että SKDL:n jäseniä ja syntyi omintakeinen ja resursseja vievä kaksoisorganisaatio. SKDL:n nimen takana olivat tiettävästi SKP-johdon Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino, jotka olivat keskeisimmät henkilöt liiton syntymisen taustalla.

Lakkauttaminen

Vuonna 1990 SKDL,SKP ja SNDL yhdistyivät Vasemmistoliitoksi, johon mukaan tulivat myös SKP:sta erotetut Demokraattisen vaihtoehdon (Deva) kannattajat.

Organisaatio

Jäsenet

SKDL:ssa oli sekä yhteisöjäseniä että henkilöjäseniä. Tärkein yhteisöjäsen oli SKP, jonka lisäksi mukana olivat kommunistienemmistöiset Suomen demokraattinen nuorisoliitto (SDNL) ja Suomen naisten demokraattinen liitto (SNDL). Varhaisnuorisotoiminta järjestyi Suomen demokratian pioneerien liitossa (SDPL), joka ei ollut SKDL:n yhteisöjäsen. SDP:sta eronneet sosialistit perustivat 1945 Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SYP), joka toimi SKDL:ssa vuoteen 1956 asti jääden merkitykseltään vähäiseksi. 1960-luvulla sosialistit perustivat uuden järjestön, josta ei kuitenkaan tullut SKDL:n yhteisöjäsentä. Sosialistinen opiskelijaliitto (SOL) perustettiin 1965 ja puolestaan sai tämän statuksen. SOL:n hajotessa 1970-luvun alussa oli Kansandemokraattiset opiskelijajärjestöt (KOJ) (1971/74-1981) SKDL:n enemmistön linjan mukainen epävirallinen opiskelijajärjestö. Henkilöjäseniä SKDL:oon kuului kymmeniä tuhansia, joista monet kuuluivat samanaikaisesti liiton jäsenjärjestöihin. 1960-luvulla SKDL:ssa oli jäseniä noin 60 000 ja SKP:ssa 40 000. Henkilö saattoi olla SKDL:n edustajakokouksessa edustettuna parhaimmillaan jopa viiden eri järjestön jäsenkiintiöissä. SKP:n jäsenyys oli kommunisteille luonnollista, mutta päätös jäsenyydestä jommassa kummassa saattoi yksilötasolla syntyä esimerkiksi jäsenmaksun suuruuden tai asuinpaikan perusteella. SKDL:n jäsen- ja kannattajapohja oli sosiaaliselta koostumukseltaan vahvasti työväenluokkainen.

Päätöksenteko

SKDL:n korkein päättävä elin oli kolmen vuoden välein kokoontunut edustajakokous, johon edustajia saivat lähettää SKDL:n piirijärjestöt (1/200 jäsentä) ja yhteisöjäsenet (1/800). SKDL:ssa ja sen kunnallis- sekä piirijärjestöissä johtavissa elimissä olivat edustettuina sekä SKDL:n jäsenet että yhteisöjäsenten edustajat. Perustasolla (paikallisosastoissa) oli vain henkilöjäseniä. Edustajakokous valitsi SKDL:n liittoneuvoston, joka puolestaan valitsi puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, pääsihteerin ja toimeenpanevan komitean. 1988 sääntöjä muutettiin niin, että johdon valitsivat edustajat suoraan.

SKP:n rooli

SKP oli SKDL:ssa aina hallitseva, joten SKDL seurasi SKP:n linjauksia kaikissa tärkeimmissä kysymyksissä. Jo 1940-luvun lopulla sai SKP:ssakin kannatusta puolueiden yhdistäminen, jota mm. Hertta Kuusinen ajoi. Idea kuivui kokoon Otto-Ville Kuusisen tyrmättyä sen leniniläisen puolueteorian vastaisena ja NKP:n alettua korostaa itsenäisten marxilais-leniniläisten puolueiden merkitystä Jugoslavian tapahtumien seurauksena 1948. Kaksoisorganisaatio oli raskas jäsenten kannalta, sillä se tarkoitti kaksinkertaista määrää istumista kokouksissa. Tilanne oli turhauttava, kun kokouksissa lisäksi usein käsiteltiin samat asiat, niihin osallistuivat samat ihmiset, ne pidettiin samassa paikassa ja peräkkäin. Organisaation ylläpito vei puolestaan kipeästi kaivattua rahaa liikkeen muilta toiminnoilta. Puolueiden erillisten päivälehtien ylläpitäminen nähtiin kannattamattomaksi 1957, jolloin ne päätettiin yhdistää. 1960-luvulla alkoi kysymys taas nousta ajankohtaiseksi ihmisten pyrkiessä järkevöittämään toimintoja. SKP:n oppositio kuitenkin suhtautui tällaisiin kommunistisen puolueen itsenäisen aseman vaarantaviin ehdotuksiin jyrkän kielteiseksi. Oppositio halusi korostaa SKDL:n alkuperäistä luonnetta demokraattisten voimien yhteenlittymänä. Esimerkiksi Lapissa osastoja kuitenkin yhdisteltiin 1960-luvun lopulla Arvo Aallon johdolla. SKP:n vahvasti asemasta huolimatta ei SKDL:n johtoon valittu 1960-luvun puolen välin jälkeen kommunistista puheenjohtajaa. Ele Alenius ja hänen seuraajansa olivat sosialisteja.

Puheenjohtajat


- K. H. Wiik (1944)
- Cay Sundström (1944-1946)
- J. W. Keto (1946-1948)
- Kusti Kulo (1948-1966)
- Ele Alenius (1966-1979)
- Kalevi Kivistö (1979-1985)
- Esko Helle (1985-1988)
- Reijo Käkelä (1988-1990)

Politiikka

Hallituksissa

SKDL osallistui hallituksiin heti jatkosodan jälkeen (1944-1948) ja jälleen 1960-luvun puolivälistä alkaen, kun ns. kansanrintamahallitus (SKDL-SDP-Keskusta) aloitti toimintansa. 1971 SKDL jätti hallituksen neljäksi vuodeksi, mutta meni mukaan Kekkosen runnomaan Miettusen hallitukseen, mikä jakoi puoluetta. SKDL:n viimeinen hallituskausi (Sorsa III) päättyi eroamiseen joulukuussa 1982.

Ulkopolitiikka

SKDL:n perustamisessa keskeinen tekijä oli koota ihmisiä uuden ulkopolitiikan taakse, pois vanhojen sotapoliitikkojen vaikutuksesta. Läheisten suhteiden vaaliminen Neuvostoliittoon oli SKDL:lle tärkeää ja puolue pyrki kaikin tavoin edistämään maiden välistä kanssakäymistä. YYA-sopimuksen solmimisen edesauttaminen oli yksi SKDL:n toimenpiteistä. 1940-luvulla muut puolueet suhtautuivat tähän vielä epäillen, joten SKDL:n toiminnalle oli tilausta. Vuosien edetessä kaikki suuret puolueet kääntyivät pikku hiljaa kannattamaan kekkoslaista ulkopolitiikkaa ja SKDL:n merkitys idänsuhteiden hoitamisessa väheni. 1970-luvulla SKP:n taistolaiset väittivät "pahimpien neuvostovastaisuuksien" tulevan SKDL:n piiristä.

Kannatus

SKDL nousi kerralla suurten puolueiden joukkoon heti ensimmäisissä eduskuntavaaliessa 1945 saaden satoja tuhansia ääniä. SKDL:n eduskuntaryhmästä tuli suurin yhden sosialidemokraatin loikattua puolueen riveihin. Parhaimman vaalituloksensa SKDL saavutti vuoden 1958 eduskuntavaaleissa, jolloin se nousi jälleen hetkellisesti eduskunnan suurimmaksi puolueeksi noin 23% kannatuksella ja 50 kansanedustajalla. Viimeisissä eduskuntavaaleissaan 1987 SKDL sai vain 16 kansanedustajaa ja alle 10% äänistä. Kannatus oli alkanut laskea 1970-luvun puolivälistä alkaen nopeasti eikä SKP:n jatkunut puolueriita tilannetta helpottanut. SKDL oli yksi Länsi-Euroopan suurimmista vasemmistopuolueista SKP:n ollessa vastaavasti suurimpia kommunistipuolueita. 1960-luvulla SKDL:n edesottamuksia hallituksessa seurattiin innokkaasti vastaavien länsieurooppalaisten puolueiden ollessa hallitusten ulkopuolella. Vaaleissa SKDL solmi vaaliliittoja 1960-luvulta 1980-luvun alkuun Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattisen liiton (TPSL) ja sen seuraajan Sosialistisen työväenpuolueen (STP) kanssa. ks. SKDL:n kansanedustajat

Vaalistatistiikka

eduskuntavaalit
- 1945 23,5% 398 618 ääntä (49 kansanedustajaa)
- 1948 20,0% 375 538 (38)
- 1951 21,6% 391 134 (43)
- 1954 21,6% 433 251 (43)
- 1958 23,2% 450 220 (50)
- 1962 22,0% 506 829 (47)
- 1966 21,2% 502 374 (41)
- 1970 16,6% 420 556 (36)
- 1972 17,0% 438 757 (37)
- 1975 18,9% 519 483 (40)
- 1979 17,9% 518 045 (35)
- 1983 14,0% 400 930 (27)
- 1987 9,4% 270 433 (16) kunnallisvaalit
- 1947 20,4%
- 1950 23,0%
- 1953 23,1%
- 1956 21,2%
- 1960 22,0%
- 1964 21,9%
- 1968 16,9%
- 1972 17,5% (1731 valtuutettua)
- 1976 18,5% 494 920 (2050)
- 1980 16,6% 456 177 (1835)
- 1984 13,1% 354 582 (1482) presidentinvaalit
- 1950 67 valitsijamiestä (Mauno Pekkala)
- 1956 56 (Eino Kilpi)
- 1962 20,5% 62 (Paavo Aitio)
- 1968 17,3% (Urho Kekkonen)
- 1978 (Urho Kekkonen)
- 1982 11,0% 32 (Kalevi Kivistö)
- 1988 10,4% 26 (Kalevi Kivistö)

Tiedonvälitys

SKDL:n äänenkannattajana toimi aluksi Vapaa sana, jonka ensimmäinen numero näki päivänvalon 7.11.1944. Vapaan sanan päätoimittajina töitä tekivät Väinö Meltti, Cay Sundström, Raoul Palmgren, Jarno Pennanen. 1940-luvulla SKDL:lla oli parhaimmillaan jopa 8 päivittäin ilmestyvää lehteä. 1957 Vapaa sana yhdistettiin SKP:n Työkansan sanomien kanssa jolloin nimeksi vaihdetttiin Kansan uutiset (ISSN 0357-1521). Kahden lähes samoja asioita kertovan päivälehden ylläpitoa ei katsottu tuolloin tarpeelliseksi, mutta lehdistökysymys nousi 1960-luvulla uudelleen ajankohtaiseksi. SKP:n oppositio halusi puolueelleen uudelleen itsenäisen äänenkannattajan kokiessaan Kansan uutisten syrjivän heitä.

SKDL.n lehtiä


- Vapaa sana (1944-1957) pää-äänenkannattaja
- Kansan uutiset (1957-1990) pää-äänenkannattaja piirilehdet
- Hämeen yhteistyö Tampere
- Uusi päivä Turku
- Työn valta Hämeenlinna
- Karjalan kansa Joensuu
- Kansan Tahto Oulu
- Kansan ääni Vaasa
- Kansan sana Kuopio
- Raivaaja Kotka muita kansandemokraattisia lehtiä
- Vapaa pohjola (SYP),
- Folktidningen
- Terä (SDNL)
- Uusi nainen (SNDL)
- Kiuru (SDPL)
- Toveri (STKL). Luokka:suomalaiset puolueet

Claes Andersson

Claes Andersson (s. 30. toukokuuta 1937, Helsinki) on suomenruotsalainen kirjailija, muusikko, poliitikko ja koulutukseltaan psykiatrian erikoislääkäri. Hän toimi Vasemmistoliiton ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1990-1998. Hän oli Vasemmistoliiton presidenttiehdokas vuonna 1994. 2000-luvun alussa Claes Andersson on tullut tunnetuksi YLE TV1:n perjantaisten Ykkösen aamu-tv -lähetysten Jälkiviisaat-osion vakijäsenenä ottamassa kantaa viikon ajankohtaisiin tapahtumiin. Andersson, Claes Andersson, Claes Andersson, Claes Andersson, Claes

Suomen kommunistinen puolue (yhtenäisyys)

Suomen kommunistinen puolue (SKP) on Yrjö Hakasen johtama marxilainen puolue, joka merkittiin puoluerekisteriin ensi kerran vuonna 1997. SKP:n perustivat "uudelleen" 1980-luvun puolivälissä muodostetun Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys) (SKPy) kannattajat, jotka 1994 jättivät pois jälkiliitteen puolueensa nimestä. Vanha SKP oli lakkautettu konkurssin jälkeen 1990 ja "uusi" SKP kokee olevansa sen perillinen. Vanha SKP

Historia

Suomen kommunistinen puolue (yhtenäisyys) [1986-1994]

SKP:n oppositio

SKP:n sisäiset riidat alkoivat 1960-luvun puolessa välissä, kun puolueen uusi johto puheenjohtaja Aarne Saarisen vetämänä alkoi uudistaa puolueen linjaa. Osa puolueen kannattajista ei tätä sulattanut, vaan koki puolueen joutuneen revisionistien käsiin. Puolue ei tuolloin hajonnut, vaan säilyi muodollisesti yhtenäisenä vaatimusten sääntöihin paluusta jatkuvasti voimistuen. 20. edustajakokouksen (1984) jälkeen oppositio jäi/jätettiin ulos keskuskomiteasta, mitä perusteltiin sääntörikkomuksilla. Myös “taistolaisina” tunnettu oppositio oli jo aiemmin ristinyt uudeksi puheenjohtajaksi valitun Arvo Aallon kannattajat “kirveslinjaksi”.

SKPy:n synty

SKP:n keskuskomitea erotti kahdeksan opposition hallussa ollutta piirijärjestöä puolueesta 13.10.1985. Lisäksi erotettiin 494 osastoa ja 17 kaupunki- tai aluejärjestöä 13.6.1986 (ns. musta perjantai). Oppositio ei hyväksynyt erottamistaan, vaan vei asian oikeuteen asti. Sääntömuutoksen käsittelyssä tapahtuneen muotovirheen johdosta Helsingin Hovioikeus kumosi erottamispäätöksen 11.6.1987. Tämä kuitenkin johti vain samaisten järjestöjen uudelleenerottamiseen SKP:n 21. edustajakokouksessa (12.-14.6.1987). Viikkoa aiemmin (5.-7.6.1987) Espoossa oman “21.” edustajakokouksensa oli kuitenkin pitänyt edellisvuonna perustettu SKPy. Epäselvyydet erottamisprosessissa ja opposition luja usko omaan asiaansa antoivat sille sen kaipaaman oikeutuksen ja uusi puolue haluttiin nähdä ikään kuin todellisena SKP:na. Aalto oli SKPy:n mukaan kaapannut puolueen ja laittomasti “paperijäsenten” avulla erottanut suuren osan puolueesta, joka nyt toimi SKPy:ssa. SKPy:tta ei rekisteröitykään puoluerekisteriin, koska se olisi merkinnyt puolueen kannattajien mukaan SKP:sta luopumista ja vapaaehtoista luovuttamista revisionistien käsiin. 26.4.1986 kokoontui Tampereella SKP:n järjestöjen edustajien kokous, joka valitsi itselleen keskuskomitean. Puheenjohtajaksi valittiin SKP:n entinen varapuheenjohtaja (1970-1982) Taisto Sinisalo, joka jo aiemmin oli toiminut marraskuussa 1985 perustetun SKP:n järjestöjen toimikunnan johdossa. SKPy:n 21. edustajakokouksessa Sinisalo sai jatkaa tehtäväänsä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Yrjö Hakanen ja Marja-Liisa Löyttyjärvi. Jouko Kajanoja sai pääsihteerin paikan. Sinisalon mukaan sana yhtenäisyys puolueen nimessä ilmensi “lujaa pyrkimystä koota kaikki SKP:n voimat.” Ennen SKPy-nimeä entisestä oppositiosta käytettiin julkisuudessa mm. nimiä Tiedonantaja- tai yhtenäisyysryhmä. Vuoden 1987 edustajakokous suuntautui kuitenkin myös tulevaisuuteen ja uuden puolueen rakentamiseen (puolueen uudelleenrakentamiseen).

KTP irtautuu SKPy:sta

SKP:n oppositio alkoi jakautua 1970-luvun lopulla ja perinteisemmän marxismi-leninismin nimeen vannovat voimat ryhtyivät kritisoimaan liikkeen johtoa. Kun SKPy päätettiin olla laittamatta puoluerekisteriin, vastusti osa puolueesta tätä ja vaati uuden virallisen puolueen perustamista. SKPy:n nähtiin takertuneen yhtenäisyys-tunnukseen tilanteessa, jossa se ei enää vaikuttanut realistiselta. 1987 edustajakokouksessa SKPy:n johto varoitti tämän linjan kannattajia, mutta nämä eivät noudattaneet varoituksia, vaan suuntautuivat uuden puolueen perustamiseen. Rauhan ja sosialismin puolesta – Kommunistinen työväenpuolue (KTP) rekisteröitiin alkuvuodesta 1988. KTP:n perustajat kokivat toiminnallaan turvaavansa itsenäisen marxilais-leniniläisen puolueen olemassaolon Suomessa ja kritisoivat SKPy:tta lähtemisestä revisionistisille Gorbatšovilaisille linjoille. Tunnetuin KTP:n perustajista lienee ollut SKP:n Uudenmaan piirijärjestön pitkäaikainen sihteeri Markus Kainulainen.

Suhde Neuvostoliittoon

SKPy oli varsin sitoutunut Neuvostoliittoon, sen kommunistiseen puolueeseen (NKP) ja näissä 1980-luvulla tapahtuneisiin muutoksiin. Puolue oli Gorbatšovin perestroikan puolella, mutta kritisoi niitä, jotka väittivät olleensa gorbatšovilaisia jo ennen Gorbatšovin 1985 alkanutta hallintokautta. NKP:n uusista tuulista huolimatta SKPy kritisoi SKP:tta neuvostovastaisuudesta ja toimi myönteisen NKP-kuvan asianajajana Suomessa. Opposition erottamisten yhteydessä katkaistiin myös idän tuki SKP:lle ja mm. tuottoisat lehtien painamissopimukset siirtyivät SKPy:lle. Neuvostoliiton kadottua kartalta SKPy:n suhtautuminen ns. reaalisosialismiin muuttui kriittisemmäksi.

DeVa – SKPy:n vaalipuolue

SKPy:tta ei koskaan rekisteröity virallisesti puolueeksi eikä se osallistunut vaaleihin itsenäisesti. 1986 perustettiin vaalipuolueeksi Demokraattinen vaihtoehto (DeVa), johon siirtyivät myös Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) eduskuntaryhmästä erottamisten vastustamisen takia erotetut kansanedustajat. DeVa:sta tuli SKPy:n vastine SKDL:lle ja sen oli tarkoitus kerätä yhteen SKPy:n liittolaisia. Puolueeseen liittyikin pieni Sosialistinen työväenpuolue, joka kuitenkin lakkautettiin pian DeVa:n perustamisen jälkeen. Nuoret SKPy:n kannattajat toimivat Vallankumouksellisessa nuorisoliitossa (VKN), joka oli DeVa:n nuorisojärjestö. DeVa sai 1987 eduskuntavaaleissa neljä kansanedustajaa. 1988 presidentinvaaleissa DeVa:n ehdokas Jouko Kajanoja sai 1,6% äänistä. Kajanojan ehdokkuutta eivät tukeneet edes kaikki puolueessa, vaikka tämä valittiin samana vuonna myös SKPy:n puheenjohtajaksi. DeVa lakkautettiin Vasemmistoliiton perustamisen yhteydessä 1990.

Vasemmistoliiton perustaminen

Esko-Juhani Tennilä valittiin SKPy:n puheenjohtajaksi 1989 Kajanojan erottua myrskyisästi. Tennilä oli jo tässä vaiheessa vahvasti sitoutunut uuden yhteisen vasemmistopuolueen perustamiseen ja hän onkin kirjoittanut ottaneensa tehtävän vastaan se mielessä, etteivät ainakaan omat estäisi DeVa/SKPy:n menoa uuteen puolueeseen. Vasemmistoliitto perustettiin 1990 ja puolueeseen päästettiin myös DeVa/SKPy. Tämä ei kuitenkaan sujunut kivuttomasti, sillä molemminpuoliset ennakkoluulot olivat syviä. Esimerkiksi SKDL:n pitkäaikainen puheenjohtaja Ele Alenius piti entisen opposition mukaan ottamista suurena virheenä eikä liittynyt puolueeseen.

Kiista kaksoisjäsenyydestä

SKPy:n kannattajien mukanaolo Vasemmistoliitossa ei ollut monien mieleen ja puolue päättikin, että SKPy:n jäsenet eivät saa osallistua Vasemmistoliiton listoilla vaaleihin, vaikka voivatkin olla sen jäseniä. Tennilä jätti samasta syystä SKPy:n puheenjohtajuuden 1990 siirryttyään Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään. Hänen tilalleen valittiin Yrjö Hakanen. Kiista kaksoisjäsenyydestä johti monen SKPy:n kannattajan poistumiseen Vasemmistoliiton toiminnasta ja puolueiden välien viilenemiseen. Toisaalta monet SKPy/DeVa:n toiminnassa olleet menivät aktiivisesti mukaan Vasemmistoliiton toimintaan.

SKPy:sta SKP:ksi

28.-29.8.1993 pitämässään edustajakokouksessa SKPy suuntautui selvästi uuden virallisesti rekisteröitävän puolueen perustamiseen ja uuden puolueohjelman valmistelemiseen. Puolueen uudistumista haluttiin korostaa myös uudella puoluelogolla. Ehdotettiin pidettäväksi SKP:n toimintaa jatkava edustajakokous ja näin tapahtuikin seuraavana vuonna (26.-27.11.1994). Tästä kokouksesta lähtien lisäystä (yhtenäisyys) ei enää käytetty. Päätös jakoi SKPy:tta, sillä osa puolueen kannattajista olisi halunnut SKP:lle vähäisempää roolia “marxilaisena foorumina”. Vasemmistoliiton johdossakaan ei katsottu hyvällä uuden puolueen perustamissuunnitelmia, vaikka uusi SKP olisikin halunnut toimia sen sisällä. Keväällä 1994 puolueiden tiet erkanivat ja SKP ajettiin ulos Vasemmistoliitosta. Monet SKPy:n 1980-luvun johtavat henkilöt kuitenkin jäivät Vasemmistoliittoon elleivät jo aiemmin olleet jättäytyneet pois puolueen toiminnasta.

"Uusi" SKP [1997-]

Yrjö Hakanen

SKP Puoluerekisteriin

Nykyinen "uusi" SKP rekisteröitiin 1997. Vuonna 1994 oli urheiluseura Pakinkylän Veljet ry. nimetty SKP:ksi, mutta kesti muutaman vuoden ennen kuin puolue saatiin rekisteriin, sillä uusi SKP ei halunnut ottaa vastuulleen vanhan SKP:n 1980-luvun pörssikeinottelusta peräisin olleita suuria velkoja. SKP koki/kokee silti olevansa vanhan SKP:n toiminnan jatkaja ja käyttää esimerkiksi puolueen perinteistä tunnusta, josta se jo hetkeksi 1990-luvun lopussa luopui.

Uudella vuosituhannella

Uusi SKP ei ole onnistunut kasvamaan perustajiensa toivomalla tavalla ja 2003 puolue joutui keräämään uudet 5 000 kannattajakorttia jäätyään ilman kansanedustajia kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa. Kesällä 2005 SKP muutti uusiin toimitiloihin Helsingin Hakaniemeen. Syyskuussa SKP katsoi tulleensa yhden vaiheensa päätökseen, kun "kommunistisen puolueen olemassaolon turvaaminen" nähtiin toteutetuksi.

Organisaatio

SKP:n korkein päättävä elin on joka kolmas vuosi koolle kutsuttava edustajakokous, joka valitsee puoluejohdon ja päätöksentekoelimet kuten keskuskomitean. SKPy:n tuntiessa aikanaan olevansa todellinen SKP peri se myös vanhan SKP:n leniniläisen järjestörakenteen. 1990-luvun alussa SKP kuitenkin luopui marxismi-leninismistä ja samalla demokraattiseen sentralismiin alettiin suhtautua vähemmän tiukkapipoisesti. SKP:n puheenjohtaja on Yrjö Hakanen, joka jo 1990 valittiin SKPy:n puheenjohtajaksi. Puolueen varapuheenjohtaja on turkulainen Kaija Kiessling ja pääsihteeri järvenpääläinen Arto Viitaniemi. SKP:n itsensä mukaan sillä on nykyään noin 4 000 jäsentä, missä lienee hieman yliarviontia. 1997 Hakanen puhui 6 000 ja 1999 SKP:n verkkosivut 5 000 jäsenestä. Kunnallisvaaleissa SKP:lla on ollut ehdokkaita omalla listalla noin 50 kunnassa.

Puheenjohtajat


- Taisto Sinisalo (1986-1988)
- Jouko Kajanoja (1988-1989)
- Esko-Juhani Tennilä (1989-1990)
- Yrjö Hakanen (1990-)

Kansainväliset kontaktit

SKP:lla on hyvät suhteet moniin kommunistisiin ja vasemmistopuolueisiin ympäri maailmaa. 2005 SKP hyväksyttiin tarkkailijajäseneksi Euroopan vasemmistopuolueeseen. SKP:n edustajakokouksiin lähettävät vierailijoita tai tervehdyksiä lukuisat puolueet. Hallitsevista puolueista SKP:lla on läheiset ja ystävällismieliset suhteet Kiinan (KKP), Vietnamin (VKP) ja Kuuban (KKP) kommunistisiin puolueisiin. Venäjän federaation kommunistisen puolueen (VFKP) kanssa ollaan yhteistyössä.

Nuorisotoiminta

SKP:n nuorisojärjestö on virallisesti "puolueisiin sitoutumaton" Kommunistinen nuorisoliitto (KomNL). Viime kunnallisvaaleissa KomNL asetti ehdokkaita vain SKP:n listoille. KomNL on Demokraattisen nuorison maailmanliiton (DNML) jäsen. Ennen KomNL:oa oli SKP:n epävirallinen nuorisojärjestö 1994 perustettu Kommunistinuoret, joka 1998 vaihtoi nimensä Sosialistiliitoksi (SL) samalla pesäeroa puolueeseen tehden. 1980-luvulla SKPy:n nuoret toimivat Vallankumouksellisessa nuorisoliitossa (VKN). SKP:n varhaisnuorisotoiminta on organisoitu Suomen demokratian pioneerien liiton (SDPL) sisällä.

Tiedonvälitys

SKP:n äänenkannattaja on perjantaisin ilmestyvä Tiedonantaja, jota luotsaa jo ennen SKPy:tta päätoimittajan tehtävän vastaanottanut Erkki Susi. Tampereen piiri julkaisee Näköala-lehteä. 1980-luvulla SKPy:lla oli useampiakin paikallisia lehtiä.

Vaalit

SKP osallistui ensimmäisen kerran eduskuntavaaleihin 1999. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta kun äänestäjillä oli mahdollisuus äänestää suoraan SKP:tta. Aikaisemmin kommunistit olivat osallistuneet vaaleihin erilaisten vaalipuolueiden (SSTP,SKDL,DeVa) avulla. Kannatus sekä vuoden 1999 että 2003 eduskuntavaaleissa oli 0,75%, mikä ei riittänyt kansanedustajapaikkoihin. Lähimmäksi SKP pääsi Pirkanmaalla 2003, jossa eniten ääniä (1803) keräsi tamperelainen muusikko Kari Peitsamo. SKP:n vahvin kannatus paikallisesti on ollut Nokialla, jossa sillä on 3 kaupunginvaltuutettua. Myös Jyväskylässä SKP:lla on 3 valtuutettua Vasemmistoliiton Jaana Haapasalon loikattua kommunistien riveihin.

Vaaliliitot

SKP on pyrkinyt hyödyntämään vaaliliittoja mahdollisuuksien mukaan. Vasemmistoliitto ei ole suhtautunut tällaisiin ehdotuksiin innostuneesti ja esimerkiksi kunnallisvaaleissa 2004 puolue kielsi järjestöiltään vaaliliitot SKP:n kanssa. KTP:nkaan kanssa yhteistyö ei ole sujunut kovin luontevasti, vaikka paikallista yhteistyötä tehdäänkin. Viime vuosina SKP:n listoilla ovat esiintyneet KTP:sta 2002 erotetut Kommunistien liiton jäsenet.

Vaalistatistiikka

Eduskuntavaalit
- 1999 20 442 ääntä – 0,75%
- 2003 21 079 – 0,75% Kunnallisvaalit
- 2000 10 460 – 0,47% (14 valtuutettua)
- 2004 12 844 – 0,53% (16) Europarlamenttivaalit
- 1999 7 556 – 0,61%
- 2004 10 134 – 0,61%

Linkit


- [http://www.skp.fi/ Suomen kommunistinen puolue]
- [http://www.tiedonantaja.fi/etusivu.php Tiedonantaja] Luokka:suomalaiset puolueet Luokka:Kommunismi

Eduskuntavaalit 2003

Vuoden 2003 eduskuntavaalit järjestettiin 16. maaliskuuta. Äänioikeutettuja oli 4 220 951, joista miehiä 47,8 % ja naisia 52,2 %. [http://192.49.229.35/E2003/s/aanioikeutetut/aoik_kokomaa.html]

Tulokset

Äänestysprosentti 66,7% (+1,4%)
Äänestäneet 2 815 700
Hyväksytyt äänet 2 791 757
puolueet paikat % äänet lyhenne
Suomen Keskusta 55 (+7) 24,7% 689 391 KESK
Suomen sosialidemokraattinen puolue 53 (+2) 24,5% 683 223 SDP
Kansallinen Kokoomus 40 (-6) 18,6% 517 904 KOK
Vasemmistoliitto 19 (-1) 9,9% 277 152 VAS
Vihreä liitto 14 (+3) 8,0% 223 564 VIHR
Ruotsalainen kansanpuolue 8 (-3) 4,6% 128 824 RKP
Kristillisdemokraatit 7 (-3) 5,3% 148 987 KD
Perussuomalaiset 3 (+2) 1,6% 43 816 PS
Suomen kommunistinen puolue - (-) 0,8% 21 079 SKP
Muutosvoimat Suomi - (-) 0,4% 11 485 MVS
Kirjava "puolue" - Elonkehän puolesta - (-) 0,2% 6 659 KIPU
Eläkeläiset kansan asialla - (-) 0,2% 5 346 EKA
Liberaalit - (-) 0,3% 8 776 LIB
Suomen kansan sinivalkoiset - (-) 0,2% 4 579 SKS
Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue - (-) 0,1% 2 908 KTP
Suomi nousee - Kansa yhdistyy - 0,1% 2 640 SNKY
Köyhien asialla - 0,1% 1 448 KA
Yhteisvastuupuolue - 0,0% 404 YVP
Muut 1 0,5% 13 572
Kansanedustajiksi valittiin seuraavat. [http://192.49.229.35/E2003/s/valitut/kokomaaval.htm] Varasijoille valittiin:

Lähteet

#http://192.49.229.35/E2003/s/aanioikeutetut/aoik_kokomaa.html Oikeusministeriö: Äänioikeutetut #http://192.49.229.35/E2003/s/valitut/kokomaaval.htm Oikeusministeriö: Eduskuntavaaleissa 16.3.2003 valitut ehdokkaat #http://192.49.229.35/E2003/s/tulos/lasktila.html Oikeusministeriö: Eduskuntavaalien tulos #http://192.49.229.35/E2003/s/ehd_listat/kokomaa.htm Oikeusministeriö: Ehdolla olleet

SAK

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on Suomen suurin ammatillinen keskusjärjestö. SAK edustaa yli miljoonaa suomalaista perheineen. SAK:n jäseniin kuuluvat 23 teollisuuden, julkisen sektorin, kuljetusalojen ja yksityisten palvelualojen ammattiliittoa. Sen edeltäjiä ovat Suomen Ammattijärjestö (I) ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto. [http://www.sak.fi SAK]

Jäsenliitot

Kuljetusala
- Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, 50 836 jäsentä
- Ilmailualan Unioni, 3 619 jäsentä
- Postiliitto, 26 379 jäsentä
- Postin Toimihenkilöliitto PVL, 3 631 jäsentä
- Rautatieläisten liitto, 15 274 jäsentä
- Rautatievirkamiesliitto, 1 795 jäsentä
- Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys - SLSY 1 797 jäsentä
- Suomen Merimies-Unioni SM-U, 11 079 jäsentä (+