:: wikimiki.org ::

Vatikaanivaltio

Vatikaanivaltio

Vatikaanivaltio on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan maailman pienin itsenäinen valtio. Se sijaitsee Italiassa, Rooman kaupungin keskellä. Sen päämies on paavi ja pinta-alaltaan se on vain 0,44 neliökilometrin kokoinen.

Historia

:katso myös: Kirkkovaltio 1300-luvulle saakka paavillinen hallinto sijaitsi Lateraanipalatsissa. Vatikaani (mons vaticanus) tarkoitti Tiber-joen oikealla puolella sijaitsevaa kukkulaa, jolla antiikin aikana sijaitsi keisari Neron rakennuttama sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella sijaitsi pieni hautausmaa, jonne oletettavasti apostoli Pietari on haudattu. Pian alueelle rakennettiin ensimmäinen kirkko, ja 300-luvulla suurempi Pietarinkirkko. Näin Vatikaanista tuli keskeinen pyhiinvaelluskohde. Seuraavina vuosisatoina alueelle rakennettiin lisää rakennuksia, jotka tarjosivat pyhiinvaeltajille majapaikan. 800-luvulla, paavi Leo IV rakennutti alueen suojaksi linnoituslaitteet (civitas leonina). Paavin katedraalikirkkona pysyi kuitenkin edelleen Lateraanikirkko. Rooman valtakunnan romahdettua paavit perustivat oman kirkkovaltion ns. Konstantinuksen lahjakirjaan vedoten. 751 tämä oikeus vahvistettiin. Vuonna 1377 skisman päätyttyä ja paavien palattua Avignonista Roomaan Vatikaanista tuli paavillisen hallinnon, kuurian, kirkkovaltion sekä koko katolisen kirkon keskus. Skisman jälkeen uutta kirkollista yhtenäisyyttä pyrittiin korostamaan suuriluonteisilla, vuosisatoja kestäneillä rakennushankkeilla. Esimerkiksi Pietarinkirkko korvattiin uudella, entistä suuremmalla kirkolla. Kirkkovaltio laajeni samanaikaisesti. 1800-luvulle saakka se kattoi nykyisen Keski-Italian. 1798 Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta se julistettiin kuitenkin tasavallaksi, jonka alueet liitettiin 1808 Italian kuningaskuntaan. Wienin kongressissa kirkkovaltio perustettiin jälleen uudestaan. Italian yhdistymisvaiheessa kuningas Viktor Emanuel II miehitti kirkkovaltion. Vatikaanin asema jäi aluksi epäselväksi, kuitenkin käytännössä kirkko hallitsi aluetta edelleen. Siten 1870 alkaen loputkin kirkkohallinnolliset elimet keskittyivät Vatikaaniin. Vasta vuoden 1929 Lateraanisopimuksen myötä Italia tunnusti Vatikaanivaltion jälleen itsenäiseksi valtioksi. Nykyään se kattaa ainoastaan muurein ympäröidyn alueen Pietarinkirkon ympärillä.

Politiikka

Vatikaanivaltion ja paavin virallinen armeija on Sveitsiläiskaarti. Se vastaa myös paavin turvallisuudesta ja Vatikaanivaltioon pääsystä.

Merkittävimmät vientituotteet

- Raamatut

Katso myös

- Pyhä istuin Luokka:Vatikaanivaltio als:Vatikan ms:Kota Vatican zh-min-nan:Vaticano ko:바티칸 시국 ja:バチカン simple:Vatican City th:นครรัฐวาติกัน

Asukasluku

Väkiluku eli asukasluku merkitsee asukkaiden määrää tietyllä maantieteellisellä alueella. Väkiluku suhteutetaan usein alueen pinta-alaan jakamalla asukkaiden määrä alueen koolla, tavallisesti neliökilometreinä mitattuna. Täten saadaan väestöntiheys.

Katso myös

- Luettelo valtioista väkiluvun mukaan Luokka:Väestötiede ja:人口 simple:Population th:ประชากร zh-min-nan:Jîn-kháu

Valtio

Valtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella". Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä. Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein: Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.

Suomen valtio

Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa. Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.

Valtion tehtävät

(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.

Erilaiset valtiotyypit

Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi). Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan. Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista. Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.

Yhteiskuntateoriat

Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava

Valtio organisaationa

Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin. Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.

Katso myös

- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana Luokka:Politiikka Luokka:Hallinto ja:国家 simple:State th:รัฐ

Italia

Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta. Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia. Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus. Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen. Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.

Historia

Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta. Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan. Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto). Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin. Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta. Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.

Politiikka

Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia. Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä. Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä. Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin. Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.

Aluejako

Pääartikkeli: Italian alueet Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan. Italian alueet: Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet Italian alueet Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta. Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia. Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino. Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman. Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa). Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä. Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat

- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös

- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa] Luokka:Italia als:Italien ms:Itali zh-min-nan:Italia ko:이탈리아 ja:イタリア simple:Italy th:ประเทศอิตาลี fiu-vro:Itaalia

Rooma

::Rooma voi merkitä myös Rooman valtakuntaa, joka perustettiin 700-luvulla eaa ja kukistui lopullisesti vasta 1453. 1453 Rooman kaupunki (italiaksi, latinaksi Roma) on Italian länsirannikolla, Tiber-joen varrella sijaitseva Italian pääkaupunki. Kaupunki on lähes 3000 vuoden ikäinen, ja sillä on mahtava historia Rooman kuningaskunnan, Rooman tasavallan ja Rooman keisarikunnan pääkaupunkina. Roomassa on useita mahtavia rakennuksia, kuten Colosseum, jossa käytiin aikanaan gladiaattoritaisteluita. Roomassa on 2 546 804 asukasta (2004) ja metropolialueella asuu kaikkiaan 3,3 miljoonaa. Rooman valtakunnan kulta-aikana Roomassa oli yli miljoona asukasta.

Historia

Tarun mukaan Rooman perustivat 21. huhtikuuta 753 eaa. veljekset Romulus ja Remus. Rooma perustettiin Palatium-kukkulalle, josta se levisi ympäröiville kukkuloille. Perinteiset kaupungin seitsemän kukkulaa ovat Collis Palatinus (Palatium), Collis Aventinus, Collis Capitolinus (Capitolium), Collis Quirinalis, Collis Viminalis, Collis Esquilinus ja Collis Caelius. Vatikaanivaltion sijaintipaikka, Collis Vaticanus, on Tiber-joen länsipuolella, eikä kuulu seitsemään kukkulaan. Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen Ostrogootit hallitsivat kaupunkia Ravennasta. Itä-Rooma valloitti kaupunkin takaisin 536, mutta 546 goottikuningas Totila valloitti ja tuhosi sen. Bysantin kenraali Belisarius valloitti kaupungin jälleen takaisin, ja gootit taas 549. Belisariuksen seuraaja Narses sai viimein kaupunkin 552. Gootteja seurasivat lombardien valloitukset. Vuodesta 754 vuoteen 1870 Roomaa hallitsi kirkkovaltio, jonka jälkeen Italian yhdistyessä Roomasta tuli sen pääkaupunki. Paavi sai oman valtionsa Rooman kaupungissa jälleen 1929. Toisessa maailmansodassa liittoutuneet valloittivat Rooman 4. kesäkuuta 1944.

Asukasmäärän kehitys

1944

Urheilu

Vuonna 1960 Roomassa järjestettiin olympialaiset.

Aiheesta muualla

- [http://www.comune.roma.it Rooman viralliset verkkosivut]
- [http://wikitravel.org/en/Rome Rooma Wikitravelissa] Luokka:Rooma als:Rom ko:로마 ja:ローマ simple:Rome

Kirkkovaltio

Kirkkovaltio (ital. Gli Stati della Chiesa, lat. Stati Pontificii) oli paavin hallitsema valtio Italiassa ennen Italian valtion yhdistymistä Savoijin alaisuudessa 1870. Kirkkovaltio muodostui katolisen kirkon omistamista alueista ja sen maallinen ja hengellinen hallitsija oli Rooman piispa eli paavi.

Alkuvaiheet

Aluksi kirkon maat tunnettiin nimellä Patrimonium Sancti Petri, Pyhän Pietarin perintö. Rooman kirkko sai omistaa omaisuutta vasta vuodesta 321 lähtien. Maa-alueet kasvoivat nopeasti lahjoitusten ja perintöjen avulla. Ensimmäinen merkittävä lahjoitus oli Kristus vapahtajan basilika (San Giovanni in Laterano), nykyinenkin Rooman katedraali, joka oli lahjoitus Konstantinus I:ltä 300-luvulla. Kirkko sai lahjoituksina maata Italiassa Syrakusan, Palermon, Ravennan, Genovan ja Rooman ympäristöstä, mutta Sisiliasta, Ranskasta, Afrikasta ja idästä. Suuremmat lahjoitukset päättyivät 600-luvulla tilanteen muuttuessa, mutta paavista oli jo tullut Italian suurin maanomistaja. Kirkko oli mielummin Bysantin suojeluksessa kuin Pohjois-Italian langobardien alainen ja perusti myös oman sotajoukon maidensa suojaksi. Paavin suosio Italiassa antoi muutamille paaveille tilaisuuden uhmata myös Konstantinopolin keisarin valtaa, kuten paavi Gregorius II:lle. Paavi ja Bysantin valta Ravennassa 540–751 pystyivät hillitsemään langobardeja diplomatian, uhkausten ja lahjusten turvin. Kun Bysantin eksarkaatti viimein kaatui langobardien hyökkäykseen 751 ja langobardit alkoivat uhata Roomaa, kirkko löysi uuden liittolaisen frankeista. Pipin Pieni lähetti armeijat Italiaan 754 ja 756. Hän voitti takaisin valloitetut alueet ja lahjoitti ne paavi Stephanus III:lle (tai toinen). Kaarle Suuri nimesi 781 alueet, joilla paavi hallitsi. Rooman herttuakunta oli näistä merkittävin, ja sen alueeseen liitettiin Ravenna, Pentapolis ja osia Beneventon, Toscanan, Korsikan ja Lombardian herttuakunnista ja joitain kaupunkeja. Paavin turvallisuuden takasi Frankkien valtakunta. Sen hajottua 843 paavi Gregorius VII (1073–1085) sai liittolaisekseen Etelä-Italiaa hallitsevat normannit ja Innocentius III (1198–1216) laajensi jälleen kirkon omistuksia. Ranskan kuningas Filip III lahjoitti Gregorius X:lle 1274 Comtat Venaissin'in maa-alueen Avignonin ympäristössä Etelä-Ranskassa. Vuodet 1305–1378, jolloin paavit asuivat Avignonissa Ranskan kuninkaan suojeluksessa, Kirkkovaltio säilyi virallisesti paavin omistuksessa ja Avignon lisättiin siihen. Se jäi paavien haltuun senkin jälkeen, kun paavius palasi Roomaan. Kirkkovaltio lakkasi ajoittain olemasta ja palautettiin. Näin kävi 1434 kapinan vuoksi ja Napoleonin valloitusten aikana. Viimeisen kerran Kirkkovaltio palautettiin 1848 Ranskan ja Itävallan avustuksella.

Laajeneminen

Renessanssin aikana Kirkkovaltio kasvoi jälleen suuresti, etenkin paavi Aleksanteri VI ja Julius II:n aikana. Paavista tuli yksi Italian merkittävimmistä hallitsijoista kirkollisen asemansa lisäksi. Suurin osa alueesta oli kuitenkin vain nimellisesti paavin hallinnassa ja suurin osa oli läänitetty eri ruhtinaille. Paavin valta palautui vasta 1500-luvulla, jolloin paavin maallinen valta oli jo vähenemässä. Suurimmassa koossaan Kirkkovaltio käsitti suurimman osa Keski-Italiasta, Latiumin, Umbrian, Marches ja legaatit Ravennassa, Ferrarassa ja Bolognassa pohjoiseen Romagnaan asti. Siihen kuuluivat myös enklaavit Beneventossa ja Pontecorvossa Etelä-Italiassa ja niitä suurempi Comtat Venaissin Etelä-Ranskassa.

Kirkkovaltio uuden ajan pyörteissä

Ranskan suuri vallankumous ja Napoleon osoittautuivat kohtalokkaaksi Kirkkovaltiolle ja katoliselle kirkolle yleensä. Vuonna 1791 Ranska otti kansanäänestyksen jälkeen haltuunsa Comtat Venaissin'in. Ranskalaisten hyökätessä Italiaan 1796 Kirkkovaltio ja sen alueet liitettiin osaksi Napoleonin perustamaa Cisalppista tasavaltaa. Kaksi vuotta myöhemmin ranskalaiset valloittivat koko Kirkkovaltion ja perustivat Rooman tasavallan. Paavi Pius VI kuoli maanpaossa Ranskassa 1799. Kirkkovaltio palautettiin kesäkuussa 1800 ja paavi Pius VII palasi sen hallitsijaksi, mutta ranskalaiset valtasivat sen taas 1808 ja kirkon tilusten jäännöksistä tehtiin Ranskan Tibre'n ja Trasimène'n departementit. Napoleonin kaaduttua 1814, Kirkkovaltio palautettiin jälleen. Vuodesta 1814 Gregorius XVI:n kuolemaan paavit noudattivat tiukan taantumuksellista politiikkaa valtakuntansa palauttamiseksi. Tämä muuttui 1846 vapaamielisemmän Pius IX:n valinnan myötä. Kirkkovaltio kärsi Euroopan hullun vuoden vallankumouksissa 1848–1849 ja paavi Pius IX syrjäytettiin väliaikaisesti ja uusi, vain nelikuukautinen Rooman tasavalta julistettiin perustetuksi. Kesäkuussa 1849 Ranskan ja Itävallan joukot palauttivat paavin valtaan ja hän luopui vapaamielisistä aatteistaan ja alkoi ajaa vielä edeltäjiäänkin konservatiivisempaa politiikkaa. Vuonna 1858 Ranskan keisari Napoleon III ja Sardinian pääministeri Cavour lähtivät sotaan Itävaltaa vastaan. Itävallan joukkojen vetäytyminen Kirkkovaltiosta ja häviö sodassa 1859 johti kapinaan ja Romagnan kapinalliset vaativat liittymistä Italiaan. Helmikuussa 1860 Sardinian kuningas Victor Emmanuel otti Umbrian ja Marchen voimalla. Voitettuaan paavin joukot, hän liitti muutkin alueet Sardiniaan ja otti Italian kuninkaan arvonimen. Paaville jäi vain Latium, Rooman ympäristö. Kirkkovaltion takasivat Ranskan joukot.

Loppu

Kirkkovaltion loppu tuli viimein 20. syyskuuta 1870. Ranskan häviö sodassa Preussia vastaan johti Italian sodanjulistukseen Kirkkovaltiolle, ja Victor Emmanuel otti haltuunsa myös Rooman, tehden siitä yhdistyneen Italian pääkaupungin. Hän jätti paaville hallitsijan oikeuden, 3,25 miljoonan liiran vuosikorvauksen ja hallintaoikeuden palatseihin Roomassa. Pius IX ei hyväksynyt ehtoja ikinä virallisesti, ja vaati takaisin kaikkea valloitettua aluetta. Paavin entisestä asunnosta, Quirinalesta, tuli Italian kuninkaiden palatsi (nykyisin Italian presidentinpalatsi). Paavi vetäytyi protestina Vatikaaniin, jossa hän julistautui "vangiksi" eikä suostunut poistumaan, tai astumaan jalallaan Pyhän Pietarin aukiolle. Paavin vaatimus katolilaisten boikotista Italian vaaleissa jäi huomiotta, eikä katolinen maailma tullut paavin avuksi. 1920-luvulla paavi luopui aluevaatimuksistaan ja allekirjoitti lateraalisopimuksen (Rooman kondordaatti) 1929, joka loi Vatikaanivaltion, Pyhän istuimen maallisen alueen. Luokka:Euroopan entiset valtiot Luokka:Katolinen kirkko ko:교황청령 ja:教皇領

Pietari

Kuuluisia Pietareita ovat:
- apostoli Pietari
- tsaari Pietari Suuri
- Kaupunki Venäjällä
- hallitsijat nimeltä Pietari II:
- Pietari II, Jugoslavian kuningas 1934–1945 (Petar II Karađorđević)
- Pedro II, Brasilian keisari 1831–1889 (Dom Pedro De Alcântara)
- Pietari II Aleksejevitš, Venäjän keisari 1727–1730 (Пётр II Алексеевич)
- Pietari II, Portugalin kuningas 1648–1706
- Pietari II, Bretagnen herttua 1450–1457
- Pietari II Katolilainen, Aragonian kuningas 1196–1213 (Pedro El Católico)
- hallitsijat nimeltä Pietari III:
- Pietari III, Venäjä
- Pietari III, Portugali
- Pietari III, Aleksandria
- Pietari Brahe Pietari on myös suomalainen miehen etunimi.

Pietarinkirkko

Pietarinkirkko on Vatikaanin pääkirkko (Rooman arkkihiippakunnan ja siten paavin tuomiokirkkona toimii kuitenkin Lateraanikirkko) ja yksi Kristikunnan pyhimmistä paikoista. Sitä pidetään maailman suurimpana koskaan rakennettuna kirkkorakennuksena. Pietarinkirkon pinta-ala on 23 000 m² ja tilavuus yli 60 000 m³. Pietarinkirkon rakennustyöt alkoivat 1506 ja päättyivät 1626. Perimätiedon mukaan Pietarinkirkko on rakennettu sille paikalle, missä apostoli Pietari ristiinnaulittiin, ja johon hänet on haudattu. Pyhää Pietaria pidetään Rooman ensimmäisenä piispana ja paavina. Pietarin hauta on Pietarinkirkon pääalttarin alla. Kirkkoon on haudattu myös useita muita paaveja sekä kuningatar Kristiina.

Historia

Kristiina Pietarinkirkko sijaitsee luultavasti samalla paikalla, jossa oli joskus keisari Neron sirkus. Myöhemmin paikalla oli hautausmaa. Kun Konstantinus Suuri oli hyväksynyt kristinuskon virallisesti, hän rakennutti sinne vuonna 324 suuren basilikan. Vanhaa basilikaa päätettiin 1400-luvun puolivälissä laajentaa. Paavi Nikolaus V pyysi arkkitehti Bernardo Rossellinon työhön. Suunnitelmista luovuttiin kuitenkin pian. Paavi Sixtus IV rakennutti lähistölle 1400-luvun lopussa Sikstuksen kappelin. Paavi Julius II aloitti lopulta vuonna 1506 nykyisen Pietarinkirkon rakennustyöt. Ne saatiin päätökseen vuonna 1615 paavi Paavali V:n aikana. Donato Bramante oli uuden kirkon ensimmäinen pääarkkitehti. Monet renessanssin kuuluisimmista taiteilijoista osallistuivat kirkon rakennustöihin. Michelangelo oli jonkin aikaa pääarkkitehti ja suunnitteli kirkon kupolin. Julius II:n kuoleman jälkeen rakennustyöt keskeytettiin, kunnes paavi Paavali III pyysi Michelangeloa suunnittelemaan kirkon muutkin osat. Michelangelon kuoleman jälkeen hänen oppilaansa Giacomo della Porta jatkoi kesken jäänyttä työtä. Carlo Maderno tuli pääarkkitehdiksi myöhemmin, ja hän suunnitteli Pietarinkirkon fasadin.

Sisätilat

Carlo Maderno Pietarinkirkon pääalttari on Berninin sunnitteleman valtavan baldakiinin alla. Vain paavi saa pitää alttarilla messun. Kirkossa on myös Michelangelon mestariteos, vuonna 1499 valmistunut veistos Pietà, joka esittää neitsyt Mariaa sylissään kuollut Jeesus. Jeesus Luokka:Vatikaanivaltio Luokka:Vatikaanin kirkot ja:サン・ピエトロ大聖堂

Leo IV

Leo IV Kasaari (750—8. syyskuuta 780) oli Bysantin keisari vuosina 775—780. Leo oli Konstantin V:n poika hänen ensimmäisestä avioliitostaan erään kasaariprinsessan kanssa. Leo oli ehkä ensimmäinen keisari joka syntyi keisarillisessa purppurakamarissa, jossa vain hallitsevan keisarin lapset saivat syntyä. 17. joulukuuta 769 19-vuotiaana Leo meni naimisiin ateenalaisen Irenen kanssa, jonka hänen isänsä oli valinnut hänelle sopivaksi puolisoksi. Konstantin V kuoli elokuussa 775 ja Leo, vanhimpana poikana ja hallitsijakumppana, julistettiin uudeksi keisariksi. Leon viisi velipuolta, joita yleensä kutsutaan caesareiksi heidän arvonimiensä perusteella, jäivät nuolemaan näppejään kun Leo julisti poikansa Konstantin VI:n kruununperilliseksi ja hallitsijakumppanikseen pääsiäisenä 776. Leon velipuolet karkoitettiin Konstantinopolista toukokuussa 776, sen jälkeen kun paljastui että vanhin heistä, Nikeforos, oli yrittänyt syöstä Leon vallasta. Leon aikana ikonoklasmi jatkui, mutta ikonien kunnioittajia ei enää vainottu yhtä paljon kun hänen isänsä Konstantin V:n aikana. On väitetty että Leon vaimo Irene olisi harrastaneen ikonien kunniottamista. Kun Leo kuoli yllättäen 8. syyskuuta 780 hänen ja Irenen ainut lapsi Konstantin VI oli vain kymmenvuotias ja todellinen valta siirtyi Irenen käsiin. ja:レオーン4世

751

Vuosisadat: 500-luku 600-luku - 700-luku - 800-luku 900-luku Vuosikymmenet: 700 710 720 730 740 - 750 - 760 770 780 790 800 Vuodet: 746 747 748 749 750 - 751 - 752 753 754 755 756 ----

Tapahtumia

- Pipin Pieni valitaan frankkien kuninkaaksi.

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:751년

1377

Tapahtumia

- Novgorodilaiset tekivät sotaretken Pohjois-Pohjanmaalle

Syntyneitä

Kuolleita

- 21. kesäkuuta: Edvard III, Englannin kuningas
- Maunu Eerikinpoika, Ruotsin kuningas kuoli laivansa upotessa Norjan rannikon edustalla Luokka:1300-luku ko:1377년

Avignon

Avignon on kunta Etelä-Ranskassa. Se sijaitsee Rhônejoen rannalla Provence-Alpes-Côte d'Azurin alueella Vauclusen departementissa. Avignon on Vauclusen departementin pääkaupunki. Avignonissa asuu 88 000 asukasta ja suur-Avignonin alueella 155 000 asukasta.

Historia

departementissa Avignon on asutettu hyvin aikaisessa vaiheessa. Rooman valtakunnassa se oli Gallia Narbonensisin provinssin keskus (alue tunnetaan nykyään nimellä Provence). 1100-luvun lopulla Avignon julistatui itsenäiseksi, mutta itsenäisyys murskattiin vuonna 1226, kun Ranskan kuningas Ludvig VIII valtasi kaupungin. Vuonna 1309 Ranskan kuningas siirsi katolisen kirkon hallinnon paaveineen Avignoniin, joka kuului siihen aikaan Sisilian kuningaskunnalle. Avgnonissa kirkko joutui alistumaan monessa asiassa Ranskan kuninkaan tahtoon. "Baabelin vankeus" kesti vuoteen 1377. Avignon kasvoi tähän aikaan 40 000 asukkaan kaupungiksi, mikä oli siihen aikaan erittäin suuri kaupunki. Vuosina 1309—1377 Avignonissa asui seitsemän paavia:
- Klemens V
- Johannes XXII
- Benedictus XII
- Klemens VI
- Innocentius VI
- Urban V
- Gregorius XI Vuosina 1335—1364 rakennettiin Palais des Papes, Paavien palatsi, joka tarjosi paaveille suojaa. Palatsin seinät ovat yli viisi metriä paksut. Palatsi toimii nykyään museona. Avignon pysyi kirkon hallinnassa vuoteen 1791, jolloin Ranska valtasi sen itselleen. Luokka:Ranskan kaupungit ja:アヴィニョン

Pietarinkirkko

Historia

Sisätilat

1808

Tapahtumia

- Suomen sota alkoi Ruotsin ja Venäjän välillä.
- Toivalan taistelu nykyisen Siilinjärven alueella.
- 2. toukokuuta - Pulkkilan taistelu

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1800-luku ms:1808 ko:1808년 simple:1808

Wienin kongressi

1800-luvulla Euroopan rajojen uudelleenjako suuriin ja pieniin valtioihin perustui 1814-1815 pidetyn Wienin kongressin järjestelyihin. Kongressi piti vallankumousta ja Napoleonin valloituksia laittomina ja pyrki palaamaan ennen Ranskan suurta vallankumousta valinneisiin oloihin. Puola perustettiin uudelleen Venäjän alaisuuteen. Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle ja sai korvauksena Tanskalta Norjan. Ranska sai pitää osan vallankumoussotien valloituksista, mm. Savoijin ja Avignonin. Ranskaa ympäröiviä valtioita pyrittiin myös vahvistamaan, joten suurvallaksi noussut Preussi sai lisäalueita Saksan länsiosista ja Hollantiin liitettiin nykyisen Belgian alue. Itävalta sai lisäalueita Pohjois-Italiasta ja osa Ranskan Siirtomaista annettiin Englannille. Yksi kongressin tärkeimmistä aikaansaannoksista oli Itävallan, Preussin ja Venäjän liitto, Pyhä Allianssi. Näiden maiden hallitsijat sitoutuivat yhdessä vastustamaan kaikkia valtiollisia uudistuksia. Wienin kongressin järjestelmä alkoi rikkoutua 1800-luvun kuluessa. Muutoksia tekivät mm. nationalismin ja liberalismin aatteet. Luokka:Euroopan historia ko:빈 회의 ja:ウィーン会議

1929

Tapahtumia

- 6. tammikuuta - Kuningas Aleksandar I hajotti parlamentin ja nimesi Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnan uudelleen Jugoslavian kuningaskunnaksi. Mitään muuta kansallisuutta ei tunnustettu kuin "jugoslaavi".
- 10. tammikuuta - Hergén sarjakuvahahmo Tintti teki ensiesiintymisensä sarjakuvassa Tintti neuvostojen maassa.
- 17. tammikuuta - Elzie Crisler Segarin Kippari-Kalle teki ensiesiintymisensä.
- 18. tammikuuta - Trotski karkoitettiin Neuvostoliitosta. Hän pakeni Turkkiin ja anoi turvapaikkaa Ranskasta ja Saksasta.
- 11. helmikuuta - Italia ja Pyhä istuin solmivat sopimuksen Vatikaanivaltiosta.
- 14. helmikuuta - Ystävänpäivän verilöyly: Seitsemän Al Caponen kanssa kilpailevaa gansteria murhattiin Chicagossa.
- 18. helmikuuta - Ensimmäiset Oscar-palkinnot jaettiin.
- 3. maaliskuuta - Jesus Aguirren vallankaappausyritys Meksikossa.
- 31. toukokuuta - Britannian vaalit johtavat umpikujaan, liberaalipuolueesta tulee ratkaisija vallanjaossa.
- 8. kesäkuuta - Ramsay MacDonald perustaa Labour-hallituksen.
- 5. heinäkuuta - Scotland Yard takavarikoi kaksitoista D.H. Lawrencen alastonmaalausta siveettöminä.
- 24. heinäkuuta - Ranskan pääministeri Raymond Poincaré eroaa terveyssyistä, Aristide Briand tulee hänen seuraajakseen.
- 24. heinäkuuta - Kellogg-Briandin sopimus kielsi sodan ulkopolitiikan välineenä. Se allekirjoitettiin Pariisissa 27. elokuuta 1928 ja kaikkiaan 62 valtiota liittyi siihen. Nürnbergin oikeudenkäynnissä nostettiin se nojalla syytteitä rikoksista rauhaa vastaan.
- 8. elokuuta - Saksalainen ilmalaiva Graf Zeppelin aloitti maailmanympärilennon (päättyi 29. elokuuta).
- 5. syyskuuta - Aristide Briand esittelee suunnitelman "Euroopan yhdysvalloista".
- 7. syyskuuta - Höyrylaiva Kuru kaatui ja upposi Näsijärvellä Tampereen edustalla, 133-138 kuollutta.
- 17. syyskuuta - Liettuan presidentti Augustinas Voldemaras syrjätettiin vallankaappauksessa, johtoon Antas Smetona.
- 22. lokakuuta - Aristide Briandin hallitus kaatui Ranskassa.
- 24. lokakuuta - Suuri lama alkaa: Musta torstai, jota seuraa Musta tiistai (20. lokakuuta) – New Yorkin pörssi romahtaa ja maailmanlaajuinen talouskriisi alkaa.
- 18. marraskuuta - 7,2 richterin maanjäristys Newfoundlandin etelärannikolla rikkoi 12 merenalaista lennätinkaapelia ja laukaisi tsunamin, joka surmasi 28 Burin niemimaan alueella.
- 29. marraskuuta - Amiraali Richard Byrd lensi ensimmäisenä etelänavan yli.
- 2. joulukuuta - Ensimmäinen puhelinkioski otettiin käyttöön Lontoossa.
- Lapuan liike muodostettiin.
- Suomen itsenäisyyspäivä säädettiin palkalliseksi vapaapäiväksi.
- Edwin Hubble osoitti galaksien liikkuvan poispäin (Hubblen laki)

Syntyneitä

- 3. tammikuuta - Gordon Moore, Intelin perustaja
- 3. tammikuuta - Sergio Leone, elokuvaohjaaja (k. 1989)
- 15. tammikuuta - Martin Luther King Jr., amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti (k. 1968)
- 10. helmikuuta - Jerry Goldsmith, elokuvamusiikin säveltäjä (k. 2004)
- 15. helmikuuta - Graham Hill, Formula 1 -ajaja (k. 1975)
- 1. huhtikuuta - Milan Kundera, kirjailija
- 10. huhtikuuta - Max von Sydow
- 4. toukokuuta - Audrey Hepburn, näyttelijä (k. 1993)
- 12. kesäkuuta - Anne Frank
- 2. heinäkuuta - Imelda Marcos, Filippiinien diktaattorin Ferdinand Marcosin vaimo.
- 24. elokuuta - Jasser Arafat (k. 2004)
- 21. lokakuuta - Ursula K. Le Guin, tieteis- ja fantasiakirjailija
- 15. marraskuuta - Erkki Lahdes, kasvatustieteen professori
- 16. marraskuuta - Aarne Laurila, professori

Kuolleita

- 13. tammikuuta - Wyatt Earp, sheriffi ja saluunanpitäjä
- 4. huhtikuuta - Carl Benz, autoinsinööri
- 20. maaliskuuta - Ferdinand Foch, ranskalainen marsalkka, länsirintaman ylipäällikkö ensimmäisessä maailmansodassa.
- 29. joulukuuta - Wilhelm Maybach, saksalainen autotehtailija Luokka:1929 ms:1929 ko:1929년 ja:1929年 simple:1929 th:พ.ศ. 2472

Raamattu

Raamattu on kristinuskon ja juutalaisuuden pyhä - eli muista erillään oleva - kirja. Kristittyjen käyttämä Raamattu jakaantuu Vanhaan testamenttiin ja Uuteen testamenttiin. Heprealainen Raamattu Tanakh, jota kristityt kutsuvat Raamatun Vanhaksi testamentiksi, on juutalaisuuden pyhä kirja. Sana 'Raamattu' tulee kreikan kielen sanasta grammata eli 'kirjoitukset'. Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet noin tuhannen vuoden aikana 1400 eaa.—100. Vanha testamentti koottiin yhteen vakiintuneeksi kaanoniksi n. vuosina 200 eaa.—90. Raamatun alkukielet ovat heprea (suurin osa Vanhasta testamentista), aramea (osia Vanhasta testamentista) ja kreikka (Uusi testamentti). Raamatussa on 66 erillistä kirjaa, joten kirjana Raamattu on myös eräänlainen pienoiskirjasto. Nämä kirjat on kirjoittanut n. 36 ensisijaista kirjoittajaa. Katolisen kirkon käyttämässä käännöksessä, Vulgatassa, on lisäksi seitsemän Vanhan testamentin apokryfikirjaa, jotka ovat hebrealaista alkuperää kuten muutkin Vanhan testamentin kirjat. Raamattu on maailman levinnein kirja, ja se on myös käännetty useammalle eri kielelle kuin mikään muu kirja. Raamattua tutkiva tieteenhaara on nimeltään eksegetiikka.

Johdanto

Kristittyjen Raamattu koostuu kahdesta osasta: juutalaisuuden parissa syntyneestä juutalaisten pyhästä kirjasta Toorasta, jota kristityt kutsuvat Vanhaksi testamentiksi, sekä kristinuskon parissa syntyneestä Uudesta testamentista. Raamattu on historiallinen kirja, joka on syntynyt pitkän ajan kuluessa monissa eri ammateissa ja maissa toimineiden kirjoittajien toimesta. Osa Raamatun sanomasta on levinnyt aluksi suullisena perimätietona sukupolvelta toiselle. Kristinuskon näkemyksen mukaan Raamattu on Jumalan ilmoitusta, ja sisältää sanoman, jonka hän haluaa kertoa ihmiskunnalle. Hän haluaa ilmoittaa ihmiselle itsensä ja tiettyjä asioita maapallon, Israelin ja muiden kansojen historiasta, ihmisen syntisyydestä, sekä pelastuksen Jeesuksen kautta - tien pois synnistä yhteyteen itsensä kanssa. Jeesuksen Tämän vuoksi Raamatusta käytetään kristinuskossa myös nimitystä "Jumalan sana" — se kuvaa ajatusta siitä, että Jumala on inspiroinut Raamatun eri kirjojen kirjoittajia heidän kirjoitustyössään. Tällöin voidaan puhua joko sanainspiraatiosta, jolloin Jumala on ohjannut kirjoittajien työtä yksittäisiä sanavalintoja myöten, tai asiainspiraatiosta, jolloin Jumala on kertonut vain asiat joista tulee kirjoittaa. Kristinuskossa Raamatun ei kuitenkaan katsota olevan samalla tavalla syntyneen suoran ilmoituksen tuloksena kuten Islamin Koraani, sillä kristinuskon näkemyksen mukaan varsinainen "Jumalan sana" (kreik Logos) on Jeesus Kristus, Kolminaisuuden toinen persoona. Raamattu on jaettu kahteen osaan, Vanhaan ja Uuteen testamenttiin. Testamentti on sanana hieman harhaanjohtava — testamentilla tarkoitetaan tässä tapauksessa "liittoa", sitovaa sopimusta ja molemminpuolista sidettä, joka on vahvistettu veren vuodatuksella. Testamentit kuvaavat siis vanhaa ja uutta liittoa, jotka Jumala on tehnyt ihmiskunnan kanssa. Vanha liitto tehtiin juutalaisen kansan kanssa, ja sen merkkinä oli ympärileikkaus. Uusi liitto tehtiin koko ihmiskunnan kanssa, ja sen merkkinä on ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesuksen vastaanottaminen vapahtajaksi ja sen merkkinä otettu kaste. Koska kristinusko on vallinnut Eurooppaa myöhäisen antiikin ajalta valistusajalle, Raamattu on vaikuttanut suuresti paitsi uskonnossa myös länsimaiseen kulttuuriin, kieleen, tieteeseen, lakeihin sekä ennen nykyaikaa myös luonnonfilosofiaan ja maailmankuvaan. Esimerkiksi lainsäädäntö Euroopassa on kehittynyt ja kehittyy yhä Raamattuun perustuvan moraalin pohjalta. Raamattu on vaikuttanut merkittävällä tavalla ajanlaskuun ja länsimaiseen kalenteriin. Myös useat sananlaskut ja sanonnat ovat raamatullista alkuperää. Raamatulliset teemat ovat myös varsin yleisiä taiteessa, kuten kirjallisuudessa, kuvataiteessa, musiikissa ja elokuvissa. Koska Raamattu on kaikkialla sama, on se myös kulttuurillisen yhteyden ylläpitäjä koko maailmassa. Valistusaika ja sen mukanaan tuoma tieteellinen vallankumous Euroopassa ja Amerikassa saivat aikaan sen, että Raamatun ja sen profetioiden jumalalliseen alkuperään ja historialliseen luotettavuuteen alettiin suhtautua skeptisesti. Jumalan ilmoituksen lisäksi useat ihmiset näkevät Raamatun kuitenkin edelleen suurena kirjallisena teoksena, joka sisältää merkittäviä moraalisia opetuksia sekä maailmankirjallisuuden valioluokkaan kuuluvia draamallisia kertomuksia ja runoutta.

Vanha testamentti

elokuvissa Pääartikkeli: Tanakh Vanha testamentti (VT) sisältää kertomuksen koko maailman synnystä ja kertoo, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse. Vanha testamentti sisältää myös runoja, mietelmiä ja ylistyksiä sekä käskyjä ja ohjeita siitä, miten ihmisten tulisi elää — tärkeimpänä juutalaisen lain ja kymmenen käskyä. Vanhan testamentin lopussa on profeettojen kirjoituksia ja ennustuksia tulevasta Messiaasta, joka vapahtaisi maailman synnistä. Vanha testamentti kirjoitettiin n. vuosina 1400 — 400 eaa. Siihen kuuluu 39 (Vulgatassa 46) kirjaa. Niiden alkuperäinen kieli oli enimmäkseen heprea, arameaa esiintyy vain muutamissa kirjakääröissä. 1500-luvulla luterilaiset jättivät pois muutamia Vanhan testamentin apokryfikirjoja kuten esimerkiksi Makkabealaiskirjat, jotka ovat katolilaisten käytössä. Joidenkin ortodoksisten kirkkokuntien käytössä on vieläkin laajempi Vanhan testamentin versio. Katolisen ja ortodoksisen kirkon piirissä joistakin protestanttien keskuudessa apokryfisiksi katsotuista Raamatun teksteistä käytetään nimitystä deuterokanoniset kirjat, ja näitä tekstejä käytetään mainittujen kirkkojen liturgiassa runsaasti. Syynä siihen, miksi ortodoksien ja katolisten Raamatussa on mukana myös apokryfikirjat, on varhaisen kreikankielisen Vanhan testamentin käännöksen Septuagintan pitäminen kanonisena. Septuagintassa ovat mukana apokryfikirjat. Luther taas otti apokryfikirjat pois, koska niitä ei ole mukana alkuperäisessä hepreankielisessä kaanonissa, jota mm. Jeesus käytti. Vanhan testamentin kirjat siten kuin ne kirjoitetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1992 käyttöön ottamassa Raamatun suomennoksessa eli Uudessa kirkkoraamatussa:
- Ensimmäinen Mooseksen kirja (Genesis)
- Toinen Mooseksen kirja (Exodus)
- Kolmas Mooseksen kirja (Leviticus)
- Neljäs Mooseksen kirja (Numeri)
- Viides Mooseksen kirja (Deuteronomium)
- Joosuan kirja
- Tuomarien kirja
- Ruutin kirja
- Ensimmäinen Samuelin kirja
- Toinen Samuelin kirja
- Ensimmäinen kuninkaiden kirja
- Toinen kuninkaiden kirja
- Ensimmäinen aikakirja
- Toinen aikakirja
- Esran kirja
- Nehemian kirja
- Esterin kirja
- Jobin kirja
- Psalmien kirja
- Sananlaskujen kirja
- Saarnaajan kirja
- Laulujen laulu (vanhemmissa käännöksissä Korkea veisu)
- Jesajan kirja
- Jeremian kirja
- Valitusvirret
- Hesekielin kirja
- Danielin kirja
- Hoosean kirja
- Joelin kirja
- Aamoksen kirja
- Obadjan kirja
- Joonan kirja
- Miikan kirja
- Nahumin kirja
- Habakukin kirja
- Sefanjan kirja
- Haggain kirja
- Sakarjan kirja
- Malakian kirja

Uusi testamentti

Malakian kirja Uusi testamentti (UT) käsittelee Vanhassa testamentissa luvatun Messiaan, Jeesuksen, ja hänen lähimpien seuraajiensa elämää ja tekoja. Uuden testamentin evankeliumeissa (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) kerrotaan, miten Jeesus eli ja opetti ja miten hänet lopulta tuomittiin, koska hän ilmoitti olevansa Jumalan poika. Evankeliumien lopussa kerrotaan hänen vihamiestensä saattaneen hänet tuomiolle ja ristinkuolemaan ja siitä, miten hänet herätettiin eloon kolme päivää kuolemansa jälkeen jotta hän voisi ilmestyä uudestaan opetuslapsilleen ennustusten mukaan. Evankeliumeissa kerrotaan myös, miten Jeesus lähetti opetuslapsensa viemään hyvää sanomaa hänestä kaikkialle maailmaan. Evankeliumien lisäksi Uusi testamentti sisältää ensimmäisen kristillisen historiateoksen (Apostolien teot), kolmetoista apostoli Paavalin kirjoittamaa kirjettä, kahdeksan ns. yleistä kirjettä sekä yhden apokalyptisen profetian (Johanneksen ilmestys). Uusi testamentti kirjoitettiin n. vuosina 50 - 100 kreikaksi. Se sisältää 27 kirjaa. Kirjojen kirjoittajat olivat apostoleja, jotka joko tunsivat Jeesuksen henkilökohtaisesti elinaikanaan eli olivat hänen opetuslapsiaan, tai jotka olivat välittömästi opetuslasten seuraajia ja työtovereita. Lopullisesti Uuteen testamenttiin kuuluvien kirjojen kokoelma kanonisoitiin eli virallistettin Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397 Alexandrian piispa Pyhän Athanasioksen vuonna 367 esittämän kokoelman mukaiseksi. Sen osat olivat toki olleet kristittyjen yleisessä käytössä koko ajan ennen kanonisointia. Uuden testamentin virallisen sisällön osalta lähes kaikki kristilliset kirkot ovat periaatteessa yksimielisiä, joskin käännökset ovat aiheuttaneet erimielisyyksiä Suomenkin luterilaisen kirkon piirissä. Uuteen testamenttiin kuulumattomia ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina liikkuneita Jeesusta ja apostoleja käsitelleitä kristillisiä kirjoituksia nimitetään apokryfisiksi tai pseudoepigrafisiksi. Uuden testamentin kirjat siten kuin ne kirjoitetaan Uudessa kirkkoraamatussa:
- Evankeliumi Matteuksen mukaan
- Evankeliumi Markuksen mukaan
- Evankeliumi Luukkaan mukaan
- Evankeliumi Johanneksen mukaan
- Apostolien teot
- Kirje roomalaisille
- Ensimmäinen kirje korinttilaisille
- Toinen kirje korinttilaisille
- Kirje galatalaisille
- Kirje efesolaisille
- Kirje filippiläisille
- Kirje kolossalaisille
- Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille
- Toinen kirje tessalonikalaisille
- Ensimmäinen kirje Timoteukselle
- Toinen kirje Timoteukselle
- Kirje Titukselle
- Kirje Filemonille
- Kirje heprealaisille
- Jaakobin kirje
- Ensimmäinen Pietarin kirje
- Toinen Pietarin kirje
- Ensimmäinen Johanneksen kirje
- Toinen Johanneksen kirje
- Kolmas Johanneksen kirje
- Juudaksen kirje
- Johanneksen ilmestys

Raamatun käännöksiä ja versioita

Kuuluisimmat Raamatun käännökset ovat kreikankielinen Septuaginta (Vanha testamentti), latinankielinen Versio Vulgata, Lutherin saksankielinen käännös vuodelta 1534 sekä englanninkielinen King James Bible vuodelta 1611. Ruotsiksi Uusi testamentti käännettiin vuonna 1526, koko Raamattu 1541, ja uudet käännökset 1917 ja 2000. Suomeksi Uusi testamentti ilmestyi Agricolan kääntämänä vuonna 1548 (Se Wsi Testamenti), Psalttari 1551 sekä katkelmia Vanhasta testamentista vuosina 1551 ja 1552. Agricolan tavoitteena oli kääntää koko Raamattu suomeksi, mutta työ loppui rahoituksen puutteeseen. 1552 Vuosina Suomessa 1602 ja 1638 asetettiin komiteoita kokonaisen Raamatun kääntämiseksi. Vuoden 1602 komitean asetti kuningas Kaarle IX, ja sen puheenjohtajina toimivat Turun piispat Sorolainen ja Petraeus. Komitea sai käännöksen valmiiksi, mutta se ei koskaan päässyt painoon. Uutta käännöstyötä johti uusi piispa Rothovius, joka hankki rahoituksen vuoden 1638 valtiopäiviltä. Uusi komitea hyödynsi kuitenkin todennäköisesti aiempien kääntäjien tekemää työtä, koska käännös valmistui kolmessa vuodessa. Vuonna 1642 ilmestyi vihdoin ensimmäinen kokonainen Raamattu suomeksi (Biblia, Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi). Bibliasta tehtiin uusi Florinuksen toimittama painos vuosina 1683 (Uusi testamentti) ja 1685 (Vanha testamentti). Syynä olivat sekä kieliasun tarkistaminen että pienikokoisemman ja halvemman version tarpeellisuus. Kolmas Lizeliuksen toimittama painos valmistui vuonna 1758, ja neljäs painos vuonna 1776. Tämä vuoden 1776 uudistettu versio oli merkittävin vuoden 1642 alkuperäisen käännöksen jälkeen. Siitä otettiin useita painoksia ja se levisi koko maahan ja tavallisiinkin koteihin. Näin se lopulta täytti jo alkuperäiselle käännökselle asetetut uskonpuhdistuksen mukaiset tavoitteet Raamatun saamisesta kaikkien ulottuville. 1800-luvulla alettiin lopulta valmistella täysin uutta käännöstä. A. W. Ingman julkaisi uuden korjatun laitoksen vuosina 1858 ja 1859. Hänen käännöksensä eivät kuitenkaan saaneet yleistä hyväksyntää. Vuoden 1859 Raamattua kutsutaan koetusraamatuksi, koska myyntiin laitettujen kappaleiden kanteen määrättiin liimattavaksi lappu "Koetus-käännös". Vuonna 1861 asetettiin raamatunkäännöskomitea uuden käännöksen aikaansaamiseksi. Komitean 1869-86 valmistamaa Vanhaa testamenttia ei kirkolliskokous kuitenkaan koskaan hyväksynyt. Asetettiin uusi komitea, jonka 1912 julkaiseman Uuden testamentin kirkolliskokous vuonna 1913 erinäisin muutoksin otti vanhan käännöksen rinnalla väliaikaisesti käyttöön. Kokonainen uusi käännös, jota nykyään kutsutaan Vanhaksi kirkkoraamatuksi, hyväksyttiin vuosina 1933 ja -38. Nykyisin käytössä oleva käännös, niin sanottu Uusi kirkkoraamattu, hyväksyttiin ja otettiin käyttöön vuonna 1992. Käännöstyö alkoi kirkolliskokouksen asettaman raamatunkäännöskomitean toimesta vuonna 1973. Komitean jäseninä oli myös edustajia Suomen ortodoksesta kirkosta ja vapaista suunnista. Katolinen kirkko osallistui komitean toimintaan antamalla palautetta.

Katso myös

- Apokryfikirjat
- Eksegetiikka
- Raamatun historiallisuus
- Raamatun ja Koraanin yhtäläisyydet
- Tanakh

Aiheesta muualla

- Raamattu HTML-versiona
- [http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/Raamattu.html Kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos]
- [http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1933,38/Raamattu.html Kirkolliskokouksen vuosina 1933 ja 1938 käyttöön ottama suomennos]
- [http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible Raamattu.uskonkirjat.net: Useita Raamatun eri käännöksiä myös alkukielillä ja rinnakkain, tarkka Raamattuhaku]
- [http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku Monipuolinen ja tehokas palvelu 1933/1938 käännöksen tutkimiseen]
- [http://personal.inet.fi/atk/finbible/ Biblia 1776 ja Raamattu 1938 rinnakkain sekä Apokryfikirjat 1776 ja 1938 rinnakkain]
- Raamatun vuoden 1992 suomennos ääneen luettuna
- [http://www.tky.hut.fi/~rkilta/raamattumaraton/ Projektin etusivu]
- [http://jt8-1.tky.hut.fi/raamattu/00K%c3%84YTT%c3%96EHDOT Käyttöehdot / oikeudet]
- [http://jt8-1.tky.hut.fi/raamattu/mp3/q-7/ Äänitiedostot]
- [http://www.sley.fi/luennot/index.shtml Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Raamattuluennot]
- [http://www.rkk-sansa.net/ Radioraamattukoulu - Raamattu kannesta kanteen]
- [http://users.utu.fi/jasmar/docs/rist/ristiriitoja.htm Raamatun ristiriidat selviksi]
- [http://www.hum.utu.fi/uskontotiede/juutalaisuus/juutalaisuus7.htm Juutalainen usko, Turun yliopisto - uskontotiede]
- [http://www.thebricktestament.com/ Raamatun kertomukset LEGO-palikoilla kuvitettuna]
- [http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Raamat%5Btu%5D
- Mitä Raamattu kertoo itsestään?] Luokka:Raamattu ko:성서 ko:구약성서 zh-min-nan:Sèng-keng ja:聖書 simple:Bible th:คำพยากรณ์ในคัมภีร์ไบเบิลใหม่

Pyhä istuin

Pyhä istuin (latinaksi Sancta Sedes) tarkoittaa paavin virkaa ja myös katolisen kirkon ylintä hallintoa. Vastaavasti kuninkaiden virkoja nimitetään valtaistuimiksi. Paavi on pyhällä istuimella eli virassaan valinnastaan kuolemaansa asti. Sitten pyhälle istuimelle nousee uusi valittu paavi. On myös olemassa erityinen fyysinen paavin istuin. Vaikka Pyhä istuin on läheisessä yhteydessä Vatikaanivaltioon - Pyhän istuimen hallitsemaan itsenäiseen, riippumattomaan valtioon, nämä kaksi kokonaisuutta ovat itse asiassa erillisiä. Pyhä istuin hallinnoi Vatikaania, mukaan lukien kaikki diplomaattiset tehtävät; ulkomaalaiset suurlähetystöt akkreditoi Pyhä istuin eikä Vatikaanivaltio ja Pyhä istuin solmii konkordaatit riippumattomien valtioiden kanssa itsensä ja Vatikaanivaltion puolesta. Myös Yhdistyneissä kansakunnissa Vatikaanivaltiota edustaa Pyhä istuin. Luokka:Katolinen kirkko Luokka:Vatikaanivaltio

Les peuples turcs

ja:テュルク zh:突厥 On appelle turcs les divers peuples dont la langue fait partie de la famille des langues turques. On estime à 150 millions le nombre de personnes appartenant à ce groupe. Il s’agit vraisemblablement des descendants de grandes tribus originaires d'Asie centrale.

Terminologie

La plus ancienne mention du terme « Turk » qui nous soit parvenue nous provient des Köktürks du . Une lettre de l’Empereur de Chine au khan köktürk Isbara l’identifie comme le « grand khan turc » en 585. Les stèles de l'Orkhon, contemporaines, font usage du terme « Turuk ». Il se pourrait que certaines sources antérieures fassent référence à des peuples turcs, comme une tablette du retrouvée sur le site de Mari en Syrie (qui parle d'un peuple appelé « Turukku », en migration vers les régions de Tiguranim et Hirbazanim – nous ne savons pas à quoi correspondent ces noms sumériens), ou un texte chinois datant de 1328 av. J.-C. (en parlant d'un peuple voisin appelé « Tu-Kiu »), ou encore le nom d'un des petits-fils de Noé, « Turk », dans les textes de l'Avesta. On ne peut affirmer qu'il existe un lien entre ces termes, en apparence proches morphologiquement, et les peuples turcs proprement dits ; cependant nombre de personnes pensent avoir trouvé là des sources attestant de l'ancienneté tant du terme que des peuplades elles-mêmes. Aujourd'hui, en Turquie moderne, l'explication populaire de la racine du mot « turc » déclare que le terme signifie « fort » ou « puissant ». En français, l'usage du terme « turc » peut prêter à confusion, dans la mesure où seul le contexte permet de faire la distinction entre ses deux sens possibles ; d'une part le peuple turc, c'est-à-dire la majorité ethnique en Turquie actuelle, et d'autre part les peuples turcs au sens large, sujet du présent article. D'autres langues telles que l'anglais utilisent deux termes séparés, respectivement « Turkish » et « Turkic ». De même, en turc moderne, on utilise le mot « Türk » en parlant du groupe ethnique habitant la Turquie, tandis que le mot « Türki » se rapporte aux peuples et cultures turcs au sens large.

Histoire

On pense que les peuples turcs sont originaires d'Asie centrale. Certains historiens envisagent une origine plus à l'ouest, suivie d'une migration vers l'Asie centrale durant la préhistoire. Des comparaisons entre le sumérien et les langues turques modernes semblent indiquer l'existence d'un vocabulaire commun ; de là découle la thèse que les Sumériens sont la plus ancienne peuplade turque attestée et qu'ils sont originaires de l'est de la mer Caspienne mais ont cependant établi leur civilisation en Mésopotamie. Cette thèse est cependant sujette à controverse, dans la mesure où la majorité des linguistes considèrent le sumérien comme un isolat linguistique, et est assimilable à un produit de l'idéologie panturque. Les Huns, dont les origines remontent au moins 1200 av. J.-C., sont considérés comme une des premières tribus turques. Outre les controverses érudites, on ne sait précisément la date de l'émergence turque de son berceau géographique. Le premier état à avoir porté le nom « turc » est celui des Köktürks (ou Göktürks) au . Ceci porterait à croire que les Turcs vivaient surtout en Mongolie et probablement au Kazakhstan durant le premier millénaire de l'ère chrétienne. La Turquie a d'ailleurs des programmes de restauration des monuments turcs existants en Mongolie. Parmi les peuples turcs postérieurs, on notera les Karlouks (), les Ouïghours, les Kirghizes, les Oghouzes et les Turkmènes. C'est pendant la formation de leurs états que ces peuples sont entrés en contact avec le monde musulman et ont progressivement adopté l'Islam. Il subsiste cependant des populations turques appartenant à d'autres religions, notamment le christianisme, le judaïsme (cf. Khazars), le bouddhisme, et le zoroastrisme. À partir du , les soldats turcs des califes abbassides s'imposèrent en dirigeants du Moyen-Orient musulman, à l'exception de la Syrie et de l'Égypte. Les Turcs oghouzes et d'autres tribus s'emparèrent du contrôle de diverses régions sous l'égide de la dynastie seldjoukide, s'appropriant plus tard les territoires abbassides et byzantins. Simultanément, les Kirghizes et Ouïghours se battaient entre eux et contre le puissant Empire de Chine. Enfin les Kirghizes s'installèrent définitivement dans la région aujourd'hui appelée Kirghizstan. Les Tatars s'installèrent quant à eux dans le bassin de la Volga, évinçant du pouvoir local les Bulgares de la Volga. Cette même région s'appelle aujourd'hui Tatarstan et est une République autonome de la Fédération de Russie ; ses grandes villes, notamment Kazan, sont dotées d'une ou plusieurs mosquées, les Tatars étant traditionnellement musulmans. Suite à la grande invasion mongole du , l'empire seljoukide est sur le déclin et c'est sur cette base qu'émerge l'empire ottoman, sans doute le plus connu des empires turcs, pour la richesse de son histoire et sa durée dans le temps, occupant au final des régions allant des Balkans à l'Irak et du sud de la Russie à l'Afrique du Nord. Simultanément, d'autres groupes turcs fondèrent des états de moindre envergure, comme les Safavides d'Iran et l'Empire moghol au nord de l'Inde. Des guerres successives contre la Russie et l'Autriche-Hongrie, ainsi que la montée du nationalisme dans les Balkans seront les causes principales du déclin de l'Empire ottoman ; sa chute définitive survient à l'issue de la Première Guerre mondiale et donne naissance à l'état actuel de Turquie. Quoi qu'il en soit, les ressemblances entre les diverses langues turques contemporaines semblent indiquer que l'éclatement initial du noyau géographique originel turc est un phénomène relativement récent, sauf en ce qui concerne les Tchouvaches et les Yakoutes.

Distribution géographique et divisions ethniques

Actuellement, l'ethnie turque la plus dense réside en Turquie. Les autres groupes turcs importants se trouvent en Azerbaidjan, à Chypre, en Iran, au Kazakhstan, au Kirghizstan, en Russie, au Turkménistan et en Ouzbékistan. On en trouve aussi en Crimée, au Xinjiang (extrême ouest de la Chine), au nord de l'Irak, en Afghanistan, en Moldavie, dans les Balkans (particulièrement en Grèce), en Bulgarie, en Roumanie et en ex-Yougoslavie. En revanche, il est difficile de séparer précisément les différentes ethnies turques. En voici une liste non exhaustive ; entre parenthèses, leur situation géographique :
- Azéris (Azerbaïdjan)
- Bachkirs (1 370 000 en Russie)
- Balkars (Russie, Caucase du Nord)
- Gagaouzes (Moldavie)
- Kachkaïs (Iran)
- Karakalpaks (Ouzbékistan, République autonome de Karakalpakie, au sud de la mer d'Aral)
- Karapapak (Caucase, Turquie orientale)
- Karatchaïs (Russie, Caucase du Nord)
- Kazakhs (Kazakhstan, Ouzbékistan, Xinjiang (Chine), ouest de la Mongolie)
- Khorasanis (Iran)
- Kirghizes (Kirghizstan)
- Koumyks (Caucase, Daguestan)
- Noghaïs (Caucase, Daguestan)
- Ouïghours (Xinjiang (Chine))
- Ouzbeks (Ouzbékistan)
- Tatars (6 320 000 en Russie en 1979)
- Tatars de Crimée
- Tchouvaches (1 750 000 en Russie en 1979)
- Touvans (Sud de la Sibérie, frontière avec la Mongolie)
- Turkmènes (Turkménistan)
- Turcs de Turquie
- Turcs de Chypre

Vatikaanivaltio

Historia

Politiikka

Merkittävimmät vientituotteet

Katso myös

Asukasluku

Katso myös

Valtio

Suomen valtio

Valtion tehtävät

Erilaiset valtiotyypit

Yhteiskuntateoriat

Valtio organisaationa

Katso myös

Italia

Historia

Politiikka

Aluejako

Maantiede

Talous

Kielet

Merkittävimmät luonnonvarat

Merkittävimmät vientituotteet

Katso myös

Aiheesta muualla

Rooma

Historia

Asukasmäärän kehitys

Urheilu

Aiheesta muualla

Kirkkovaltio

Alkuvaiheet

Laajeneminen

Kirkkovaltio uuden ajan pyörteissä

Loppu

Pietari

Pietarinkirkko

Historia

Sisätilat

Leo IV

751

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

1377

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

Avignon

Historia

Pietarinkirkko

Historia

Sisätilat

1808

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

Wienin kongressi

1929

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

Raamattu

Johdanto

Vanha testamentti

Uusi testamentti

Raamatun käännöksiä ja versioita

Suomenkielisiä

Antiikin käännöksiä

Alkutekstejä

Katso myös

Aiheesta muualla

Pyhä istuin

Les peuples turcs

Terminologie

Histoire

Distribution géographique et divisions ethniques