:: wikimiki.org ::

Venäjän Hallitsijat

Venäjän hallitsijat

Tsaari johtuu sanana latinan termistä Caesar. Venäjän hallitsijalle arvonimi otettiin Bysantista, sen jälkeen kun Venäjä julistautui "kolmanneksi Roomaksi" ja Itä-Rooman perinteen jatkajaksi. Terminä tsaari jäi slaavilaisen kulttuuripiirin sanaksi, kun taas saksalainen kielialue käytti suomen kielen "Keisari"-termiin johtanutta "Kaiser"-muunnosta, ja muissa euroopan kielissä latinan kantasanasta "Imperator" johdettua sanaa. Pietari I laajennettua ja länsimaistettua Venäjää 1700-luvun alussa Venäjä julistettiin suurvallaksi ja keisarikunnan hallitsija Pietari Suuri Isänmaan Isäksi ja Koko Venäjänmaan Keisariksi "(Vserossijski Imperator)". Arvonimi "Tsaari" säilyi ennallaan, mutta ei Venäjän vaan lukuisten muiden alueiden tsaarina. Näitä olivat mm. Kasanin Tsaari, Astrakanin Tsaari, Siperian Tsaari, Taurian Kersoneson Tsaari muiden arvonimien ohessa. Matti Klingen mukaan Venäjän imperiumin keisari oli Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsija nimenomaan keisarin arvonimellä, kun taas Venäläisille hän oli ja on edelleen puhekielessä tsaari. Venäjän hallitsijoista onkin syytä puhua Venäjän keisarina Pietari Suuren jälkeen, koska juuri Pietari liitti Venäjän länsimaisuuteen ja eurooppalaiseen kulttuuriperintöön luomalla virka-asteikon tabel o rangah ja Ruotsin mallista mukaillun aluehallinnon ja jos ei nimenomaan käsitellä asiaa venäläisen rahvaan näkökulmasta, jolloin "keisari" ja "tsaari"-termin välillä ei ole käytännössä eroa.

Venäjän hallitsijat

Vladimirin ruhtinaat ja suuriruhtinaat

- Andrei I (1168–1175)
- Mikael I (1175–1176)
- Vsevolod III (1176–1212)
- Juri II (1212–1216 ja 1218–1238)
- Konstantin I (1216–1218)
- Jaroslav II (1238–1246)
- Svjatoslav III (1246–1249)
- Andrei II (1249–1252)
- Aleksanteri Nevski (1252–1263)
- Jaroslav III (1263–1271)
- Vasili Jaroslavitš (1272–1277)
- Dimitri Aleksandrovitš (1277–1294)
- Andrei III (1294–1304)
- Mihail Jaroslavitš (1304–1318)

Moskovan ruhtinaat ja suuriruhtinaat

- Daniel (1283–1303)
- Juri (1303–1325)
- Iivana I (1325–1341)
- Semjon (1341–1353)
- Iivana II (1353–1359)
- Dimitri (1359–1389)
- Vasili I (1389–1425)
- Vasili II (1425–1462)
- Iivana III (Iivana Suuri) (1462–1505) – ensimmäinen koko Venäjän hallitsija – ensimmäinen Tsaari – nai viimeisen Bysantin keisarin tyttären
- Vasili III (1505–1533)

Venäjän Tsaarit

- Iivana IV "Julma" (1533–1584)
- Fjodor I (1584–1598)
- Boris Godunov (1598–1605)
- Fjodor II (1605)
- Dimitri II (1605–1606)
- Vasili IV (1606–1610)
- Ladislaus IV Puolalainen (1610–1613, 1634 lopetti virallisesti vaatimuksensa kruunuun)
- Mihail I (1613–1645) – ensimmäinen Romanovin suvusta.
- Aleksei I (1645–1676)
- Fjodor III (1676–1682)
- Iivana V (1682–1696) (Pietari Suuren kanssahallitsija)

Venäjän keisarit

- Pietari Suuri (1682–1725)
- Katariina I (1725–1727)
- Pietari II (1727–1730)
- Anna (1730–1740)
- Iivana VI (1740–1741)
- Elisabet (1741–1762)
- Pietari III (1762)
- Katariina II Suuri (1762–1796)
- Paavali (1796–1801)
- Aleksanteri I (1801–1825)
- Nikolai I (1825–1855)
- Aleksanteri II (1855–1881) – lakkautti maaorjuuden
- Aleksanteri III (1881–1894)
- Nikolai II (1894–1917), luopui kruunusta, jonka jätti veljelleen Mikael Aleksandrovitšille (1917)

Neuvostoliiton johtajat

(Ei aina virallinen valtionpäämies, Neuvostoliiton valtionpäämies ei ollut Neuvostoliiton kommunstisen puolueen pääsihteeri, vaan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja eli neuvostoparlamentin puhemies. Vasta Neuvostoliiton kommunistisen puolueen rakoillessa Gorbatšovin aikana perustettiin varsinainen valtiollinen neuvostoparlamentista tai Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta suoraan riippumaton toimeenpanovaltaa edustava presidentin virka.)
- Vladimir Iljitš Lenin (1917–1924)
- Josif Stalin (1924–1953)
- Georgi Malenkov (1953–1955)
- Nikita Hruštšev (1955–1964)
- Leonid Brežnev (1964–1982)
- Juri Andropov (1982–1984)
- Konstantin Tšernenko (1984–1985)
- Mihail Gorbatšov (1985–1991)

Venäjän presidentit

- Boris Jeltsin (1991–1999)
- Vladimir Putin (1999–)
- Mihail II:n asema viimeisenä Venäjän keisarina on ongelmallinen. Nikolai II luopui vallasta vallankumouksellisten painostuksesta ja luovutti kruunun veljelleen Mihailille. Isoveljensä Nikolai II:n tapaan Mihailkin pian luopui kruunusta, mutta sukulaisensa sijasta Venäjän väliaikaisen hallituksen hyväksi. Nikolai II oli joka tapauksessa viimeinen keisarillista Venäjää todella hallinnut hallitsija. Vallankumoukselliset teloittivat Mihail ja Nikolai Romanovin vuonna 1918. Luokka:Venäjän hallitsijat Hallitsijat Luokka:Venäjän historia

Caesar

Caesar voi tarkoittaa seuraavia asioita:
- Gaius Julius Caesar, roomalainen valtiomies ja kirjailija
- caesar, arvonimeksi muuttunut henkilönimi, Rooman keisari tai yleisesti keisari

Bysantti

Bysantti oli muinainen kreikkalainen kaupunki. Nykyään se tunnetaan nimellä Istanbul ja se on tunnettu myös nimellä Konstantinopoli. Kaupunki perustettiin vuonna 667 eaa, ja sen kreikkalainen nimi oli Byzantion (Βυζάντιον). Rooman keisari Konstantinus Suuri huomasi kaupungin sijainnin Bosporinsalmen rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta vahvat muurit. Konstantinus laajensi kaupunkia, rakennutti uudet muurit ja teki siitä Rooman valtakunnan uuden pääkaupungin. Hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa ja halusi tehdä siitä Uuden Rooman. Kaupunkia alettiin kutsumaan Konstantinuksen kuoleman jälkeen lähtien Konstantinopoliksi ("Konstantinuksen kaupunki"), ja siitä tuli Itä-Rooman pääkaupunki. 330-luvulta lähtien, turkkilaisten valloitukseen asti Konstantinopoli oli itäisen Rooman, Bysantin, pääkaupunki ja Euroopan tärkein uskonnollinen ja kulttuurillinen keskus. Renessanssin aikana alettiin Roomaan valtakuntaa kutsua nimeltä Bysantti siitä hetkestä, kun valtakunnan läntinen puoli romahti. Bysantin (kaupungin ja valtakunnan) asukkaat kutsuivat itseään roomalaisiksi aina Konstantinopolin menetykseen saakka. Vuosina 1204-1261 kaupunki oli katolisten ristiretkeläisten vallassa ja se oli latinalaisen keisarikunnan pääkaupunki. latinalaisen keisarikunnan Vuonna 1453 turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin, joka turkin kielellä tunnettiin Istanbulina, kuten suomen kielessä Stockholm Tukholmana. Kaupungin nimeä ei varsinaisesti ole vaihdettu. Anekdoottina kerrotaan, että kaupungin uusi nimi olisi tullut siitä, että turkkilaiset kysyivät "mihin tie vie?", ja kreikkalaiset vastasivat: eis teen polis ("kaupunkiin").

Katso myös

- Konstantinopolin piiritys
- Bysantin valtakunta Luokka:Bysantin valtakunta Luokka:Rooman valtakunnan kaupungit ko:비잔티온 ja:ビュザンティオン

Itä-Rooma

Bysantin valtakunta tai Itä-Rooma oli se Rooman valtakunnan itäosa, joka säilyi länsiosan romahdettua 400-luvulla. Nimi Bysantin valtakunta on keksitty renessanssin aikana. Nimeä käytettiin Länsi-Euroopassa lähinnä sen vuoksi, että haluttiin korostaa säilyneen Rooman itäosan uskonnon, kulttuurin ja yhteiskunnan "kreikkalaisuutta" ja vähittäistä erkanemista myöhäisantiikkisesta Roomasta. Valtakunnan asukkaat itse kuitenkin näkivät itsenä roomalaisina loppuun saakka. Latina säilyi valtakunnan hallintokielenä aina 600-luvulle asti, jolloin sen syrjäytti enemmistön puhuma kreikan kieli. Itä-Rooma/Bysantti koki nousu- ja laskukausia, mutta pysyi Välimeren alueen suurvaltana 1100-luvulle asti. Valtakunta katosi lopullisesti turkkilaisten valloittaessa sen pääkaupungin Konstantinopolin vuonna 1453. Bysantin kulttuuriperintö ja ortodoksinen uskonto vaikuttavat kuitenkin yhä - Kreikan ohella varsinkin Venäjällä, joka 1500-luvulta lähtien on usein mieltänyt itsensä Bysantin perilliseksi.

Basileia Romaion

150px

300px
Bysantin eli Itä-Rooman valtakunta noin vuonna 550.

Virallinen kieli

latina, vuodesta 610 kreikka

Hajosi

Historia

Itä-Rooman synty

Erillinen Itä-Rooman hallintoalue syntyi, kun keisari Diocletianus jakoi Rooman valtakunnan kahtia ja loi järjestelmän, jossa oli kaksi keisaria, toinen Italiassa ja toinen Kreikassa, ja kummallakin nuorempi hallitsijakumppani eli "alikeisari". Tämä vallan jako jatkui aina siihen asti kun keisari Konstantinus Suuresta tuli koko valtakunnan hallitsija vuonna 324. Konstantinus valitsi uudeksi pääkaupungikseen, uudeksi Roomaksi, Byzantionin kaupungin jonka hän nimesi uudelleen Konstantinopoliksi. Konstantinus oli myös ensimmäinen kristitty keisari. Hajoaminen jatkui, kun keisari Theodosius I jakoi valtakunnan poikiensa kesken. Arcadius hallitsi idässä ja Honorius lännessä. Tässä vaiheessa puhutaan yleensä Itä- ja Länsi-Roomasta. Valtakunnan itäinen osa säästyi suurilta osin germaanien invaasiolta ja asuttamiselta. Germaanien asettuminen länteen johti Länsi-Rooman keisarin aseman heikkenemiseen ja lakkaamiseen vuonna 476, kun vallan kaapannut goottipäällikkö Odoacer ei ottanut keisarin arvoa vaan palautti muodollisuudeksi käyneen arvonimen Konstantinopoliin.

Alkuvuodet

Keisari Justinianus I:n aikana (527-565) Rooma taisteli Persiaa, gootteja ja vandaaleja vastaan. Rooma valtasi takaisin suuria osia Italian niemimaasta, Pohjois-Afrikan rannikosta ja Espanjasta. Näiden voittojen takana oli suurilta osin sotapäällikkö Belisarios. Justinianuksen aikana Rooman lait koottiin ja kirjoitettiin uudestaan Corpus Juris Civilis -lakikokoelman muodossa. Keisarin suuren rakennusohjelman helmi oli Konstatinopolin uusi katedraali Hagia Sofia (Pyhä viisaus). Hagia Sofia Hagia Sofia Justinianuksen seuraajat eivät kyenneet torjumaan uusia uhkia ja Italian niemimaa menetettiin langobardeille, slaavit valtasivat Balkanin ja Persia itäiset provinssit. Sekasortoisen ajan jälkeen keisariksi noussut Herakleios (610-641) valtasi takaisin idässä menetetyt alueet ja kukisti Persian pitkän sodan jälkeen. Sodan heikentämänä Itä-Rooma ei pystynyt vastustamaan muslimeja, jotka 600-luvun kuluessa valtasivat valtasivat Syyrian, Mesopotamian, Egyptin ja lopulta muunkin osat Pohjois-Afrikasta. Arabit yrittivät valloittaa myös Konstantinopolin, mutta epäonnistuivat mm. roomalaisten käyttämän kreikkalaisen tulen ansiosta. Herakleioksen aikana kreikasta tuli Bysantin virallinen kieli ja valtakunnasta kulttuuriltaan ja uskonnoltaan yhtenäisempi. Muslimien valtaamissa eteläisissä provinseissa vallitsi monofysitismi, joka oli ristiriidassa Khalkedonin kirkolliskokouksessa määritellyn ortodoksisen kristinuskon kanssa. 700-luvulla käynnistyi ikonoklasmi eli kuvainraasto, kun keisari Leo III kielsi ikonit ja niiden palvonnan. Keisarinna Irenen vaikutuksesta Nikaiassa pidetty seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous päätti vuonna 787 että ikoneja saa kunnioittaa, mutta ei palvoa. Ikonoklasmi palasi vielä 800-luvulla. Valtaistuimelle tuli vuonna 798 ensi kertaa nainen, keisarinna Irene. Lännessä voitiin katsoa, että Länsi-Rooman valtaistuin oli jäänyt vapaaksi. Vuonna 800 paavi kruunasi frankkien kuninkaan Kaarle Suuren Rooman keisariksi. Lännessä oli nyt keisari yli kolmensadan vuoden tauon jälkeen, eikä Bysantti enää ollut ainoa Rooman imperiumin perillinen.

Bysantin kulta-aika

Makedonialaisen dynastian aikana Bysantti valtasi takaisin maita, jotka slaavit olivat valloittaneet Balkanilla. Myös Etelä-Italia valloitettiin, ja keisari Johannes I Tsimiskes ulotti taistelut aina Jerusalemiin asti. Vuonna 1014 keisari Basileios II (976-1025) kukisti Bulgarian. Bysantti oli voittoisten sotien ja vahvojen hallitsijoiden vaikutuksesta sekä sotilaallisesti että taloudellisesti vahva, ja pääkaupunki Konstantinopoli oli loistelias kulttuurin ja vallan keskipiste. Bysanttilainen sivistys levisi myös naapurikansojen alueille. Vuonna 1054 ortodoksisen ja katolisen kirkon välit katkesivat lopullisesti. Samalla Bysanttia uhkasivat uudet vaarat: seldžukit Vähä-Aasiassa ja normannit Italiassa. Manzikertin taistelussa vuonna 1071 seldžukkien sulttaani Alp Arslan kukisti perusteellisesti Bysantin armeijan ja otti keisari Romanus IV Diogenesin vangiksi. Tämän seurauksena Bysantti menetti melkein koko Vähä-Aasian ja parhaimmat maanviljelysalueensa.

Ristiretket

Romanus IV Diogenes Manzikertin jälkeinen sekasorto loppui Aleksios Komnenoksen (1048-1118) kaapattua vallan vuonna 1081. Hän organisoi armeijan uudelleen ja sai vallattua takaisin tärkeitä alueita seldžukeilta. Aleksios joutui myös taistelemaan normanneja vastaan. Eräs vaarallisimmista normanneista oli Robert Guiscard. Aleksioksen länteen lähettämäänsä avunpyyntöön seurauksena käynnistyi ensimmäinen ristiretki jonka ansiosta turkkilaisilta vallattiin takaisin Nikaia. Bysanttilaisten ja ristiretkeilijöiden välit eivät koskaan olleet lämpimät ja kummatkin osapuolet epäilivät toisiaan. Aleksioksen työta jatkoivat hänen poikansa Johannes ja pojanpoikansa Manuel. Komnenosten dynastia loppui Andronikos Komnenoksen hirmuvaltaan vuonna 1185. Komnenoksia seurasi heikompi Angelosten dynastia. Angelos Vakavin valtakuntaa vastaan kohdistuineista vaaroista oli neljäs ristiretki, jonka oli aluksi pitänyt suuntautua Egyptin, mutta päätyi lopulta Venetsian johtamana valtaamaan Konstantinopolin. Ristiretkeläiset perustivat Latinalaisen keisarikunnan vuonna 1204 ja Bysantin perintöä jatkoivat Nikaian keisarikunta, Epeiroksen despotaatti ja Trebizondin keisarikunta. Nikaiassa hallitsi Theodoros Laskariksen perustama Laskaris-hallitsijasuku jonka johdolla Nikaia sai vähitellen valtansa alle muut valtiot. Vuonna 1261 Nikaia valtasi takaisin Konstantinopolin Mikael Palaiologoksen johdolla. Mikaelin perustamasta Palaiologosten hallitsijasuvusta tuli valtakunnan viimeinen.

Bysantin tuho

Palaiologosten Turkkilaiset osmanit valtasivat melkein koko Bysantin valtakunnan Balkania myöden lukuun ottamatta Konstantinopolia ja muutamaa muuta kaupunkia. Vuonna 1453 valtakunnalle kuului vain Konstantinopolin kaupunki ja osa Peloponnesoksen niemimaata. 2. huhtikuuta osmanien sulttaani Mehmed II aloitti Konstantinopolin piirityksen jota kesti melkein kaksi kuukautta. Keisari lähetti avunpyyntöjä länteen mutta apua ei tullut. Bysantin valtakunta kukistui lopullisesti 29. toukokuuta 1453, kun osmanit valtasivat kaupungin rynnäköllä. Viimeinen keisari Konstantin XI Palaiologos kaatui taistelussa turkkilaisia vastaan. Osmanit valtasivat valtakunnan viimeisetkin rippeet kun Trebizondin keisarikunta kukistui vuonna 1461. Venäjä peri itselleen ortodoksisen kirkon suojelijan roolin ja keisarin arvonimen kun Iivana IV:stä tuli ensimmäinen Venäjän tsaari.

Kulttuuri

:Pääartikkeli: Bysanttilainen kulttuuri Bysanttilainen kirjallisuus oli aluksi lähinnä antiikin kirjallisuuden kristillisesti väritettyä ja itämaista vaikutusta saanutta jatkoa. Se oli lamassa vuosina 650-850, mutta virkosi 800-luvulla kohoten vuosina 1000-1200 korkeimpaan kukoistukseensa. Bysanttilainen taide eli kautta keskiajan ja elää tavallaan vieläkin ortodoksisessa kirkkotaiteessa. Siinä yhtyy itämaisia ja hellenistisiä aineksia. Kuvariitojen jälkeen maalaustaide kaavamaistui. Erittäin huomattavia ovat käsikirjoituksia koristavat miniatyyrit. Rakennustaiteen tärkeimmät muistomerkit ovat Sofiankirkko (Hagia Sofia) Konstantinopolissa (rakennettu 532-537) ja San Marco Venetsiassa.

Bysantin valtakunnan armeija

:Pääartikkeli: Bysantin valtakunnan armeija Bysantin valtakunnan armeija kehittyi sitä edeltäneestä Rooman valtakunnan armeijasta. Armeija muuttui keisari Diocletianuksen aikana perinteisistä raskaista legioonista käsittämään enemmän ratsuväkeä. Bysantin armeija oli kuuluisa raskaasta katafrakti-ratsuväestään. Myöhemmin armeija järjestettiin uudellen keisari Herakleioksen aikana uuden teema-järjestelmän mukaan. Ulkomaalaiset palkkasotilaat yleistyivät ajan myötä. Armeija koki murskatappion Manzikertin taistelussa josta se ei koskaan toipunut.

Katso myös

- Rooman valtakunta
- Luettelo Bysantin keisareista
- Bysanttilaiset arvonimet
- Luettelo Bysanttilaisista henkilöistä
- Latinalainen keisarikunta
- Thessalonikan kuningaskunta
- Ateenan herttuakunta
- Nikaean keisarikunta
- Epiruksen despotaatti
- Trebizondin keisarikunta
- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
- Venäjän keisarikunta
- Ranskan keisarikunta
- Saksan keisarikunta

Kirjallisuutta

-
-

Linkkejä

- [http://www.friesian.com/romania.htm#index Rooman keisarikunta ja Romania 27 BC - 1453 AD] luokka:Bysantin valtakunta ko:비잔티움 제국 ja:東ローマ帝国

Imperator

Imperaattori (lat. imperator) oli Rooman tasavallassa eräs sotapäällikön arvonimi. Keisariaikana siitä tuli yksi Rooman keisarien arvonimistä. Tästä se edelleen muuttui erääksi keisarin synonyymiksi, jota hallitsijat ovat käyttäneet likimain nykypäiviin saakka. Naispuolinen imperator (esimerkiksi keisarinna) on imperatrix. Rooman tasavallan aikana tietyt sotapäälliköt omaksuivat arvon erityisesti suurten voittojen jälkeen, kun heidän armeijansa huusi heidät imperaattoriksi. Tämä oli välttämätön edellytys, jos päällikkö halusi pyytää senaatilta triumfia. Voiton jälkeen päälliköllä oli oikeus käyttää arvoa siihen asti kun hän luopui imperium-käskyvallastaan palatessaan Roomaan. Usein legioonat lahjottiin huutamaan päällikkönsä imperaattoriksi, koska triumfi oli niin tärkeä huomionosoitus ja sitä tavoiteltiin kiivaasti. Kun Augustuksen myötä siirryttiin lopullisesti pois tasavaltalaisesta hallintomuodosta, imperaattorin arvosta tuli keisarien yksinoikeus. Joissain poikkeustapauksissa myös keisarin lähiomaiset saattoivat saada arvon. Imperaattoriksi huutaminen muuttui keisarien valtaannoususeremoniaksi. Jos legioonat huusivat päällikkönsä imperaattoriksi, oli se suora kapina keisaria vastaan. Luokka:Roomalaiset virat ja arvonimet

Pietari I

Pietari I Suuri (Pjotr Aleksejevitš Romanov, ven. Пётр I Великий; Pjotr I Veliki, s. 9. kesäkuuta, 1672, k. 8. helmikuuta, 1725) hallitsi Venäjää 7. toukokuuta, 1682 lähtien aina kuolemaansa asti. Hän länsimaisti Venäjän hallintoa ja hänen aikanaan Venäjästä tuli eurooppalainen suurvalta.

Elämä

Nuoruus

Pietari syntyi Moskovassa Aleksei I:n ja tämän toisen vaimon Natalija Kyrillovna Naryshkinan esikoisena. Ensimmäisestä liitosta Maria Miloslavskajan kanssa Alekseilla oli viisi poikaa ja kahdeksan tytärtä, tosin vain kaksi pojista oli enää elossa Pietarin syntyessä: Iivana ja Feodor. Aleksei I:n kuoltua 1674, hänen vanhimmasta elossa olevasta pojastaan tuli hallitsija Feodor III. Feodor kuoli ilman perillisiä joten vuonna 1682 Pietarista tuli Venäjän tsaari yhdessä veljensä Iivana V:n kanssa. Vallasta taisteli kuitenkin myös tytär Aleksein ensimmäisestä avioliitosta: Sofia Aleksejevna. Sofia oli Venäjän todellinen hallitsija vuoteen 1689, jolloin Pietari sulki hänet Novodevitšin luostariin. Iivana kuoltua 1696 Pietarista tuli hallitsija yksinään.

Länsimaistaminen alkaa

Vuosina 1689–1699 Pietari matkusteli tuntemattomana (incognito, salanimellä Pjotr Mihailovitš) Euroopassa, jolloin hän tutustui laivanrakennukseen Alankomaissa ja Englannissa, tuohon aikaan johtavissa merivalloissa. Jotta saisi oikean kuvan telakkatyöstä, hän otti pestin tavalliseksi työläiseksi Hollannin Itä-Intian Komppanian laivanrakennustelakalla. Matkan päätarkoituksena oli muodostaa liittokunta Turkkia vastaan länsivaltojen avulla - Pietari halusi laajentaa alueitaan Mustanmeren rannikolle (Ukrainaan ja Krimille). Liittokunnan muodostaminen ei kuitenkaan onnistunut. Pietari joutui palaamaan Venäjälle, kun streltsit, Venäjän armeijan eliittijoukout, nousivat kapinaan. Kapina oli jo kukistettu tsaarin palatessa Moskovaan. Pietarin palattua yli 1000 kapinallista teloitettiin, osan Pietari tappoi omin käsin.

Suuri Pohjan sota

Turkin-vastaisen liittokunnan epäonnistuttua Pietari kokosi Ruotsin-vastaisen liittokunnan, jossa Venäjä ohella olivat Puola-Liettua ja Tanska. Suuri Pohjan sota (1700–1721) alkoi Venäjän kannasta onnettomasti. Narvan taistelussa 20. marraskuuta, 1700 ruotsalaiset löivät venäläiset joukot. Tämän jälkeen ruotsalaiset siirtyivät Puolan alueelle, jolloin Pietari sai aikaa uuden armeijan varustamiseen. 27. kesäkuuta, 1709 Pultavan taistelussa venäläiset voittivat Kaarle XII:n ja tuhosivat hänen armeijansa. Venäläiset valloittivat Viron 1710 ja miehittivät Suomen 1714–1721 (ns. ison vihan aika). Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721, jossa Venäjä sai Inkerin, osia Karjalasta sekä Ruotsin baltialaiset alueet. Käytännössä sota nosti Venäjän Pohjois-Euroopan johtavaksi suurvallaksi Ruotsin tilalle.

Uusi pääkaupunki

Pietari Suuri perusti nimeään kantavan Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta, 1703. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä. Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin vuonna 1712. Pietarinhovin palatsi valmistui 1725.

Jälkimaine

Pietarin kuoltua valtaistuimelle nousi hänen vaimonsa Katariina I. Pietari tunnetaan tarmokkaana hallitsijana, joka vei läpi huomattavia uudistuksia: hän uudisti sotavoimia, perusti Venäjälle laivaston ja loi siviilihallintoon uuden virka-aatelijärjestelmän. Pietari pyrki juurruttamaan maahansa länsieurooppalaisia tapoja, hänen aikanaan mm. hovi alkoi käyttää länsimaistyylisiä vaatteita. Ks. myös Romanovit, tsaari.

Kuriositeetti

Pietari Suuri oli pitkä kaksimetrinen mies. Legendan mukaan hänen peniksensä oli niin pitkä, että Pietari joutui pitämään sitä saappaassaan. Yhä tänä päivänä Venäjällä ihmiset puhuvat pitkästä peniksestä sanoen "hänellä on kuin Pietarilla". Luokka:Venäjän hallitsijat Luokka:Suuri Pohjan sota ko:러시아의 표트르 1세 ja:ピョートル1世 (ロシア皇帝)

Matti Klinge

Matti Klinge (s. Helsingissä 31. elokuuta, 1936) - historiantutkija, eläkkeellä oleva Helsingin yliopiston historian professori. Klinge väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta 1967 väitöskirjalla Kansalaismielen synty. Hän toimi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historiantutkijana 1960-68 ja kirjoitti Ylioppilaskunnan historian osat I-IV. Yliopistohistoria sekä kansallisuusaate kuuluvat Klingen uran keskeisiin tutkimuskohteisiin, ja hän palasi samoihin aiheisiin mm. yliopistohistoriikissä Helsingin yliopisto 1917-1990 (1990). Hän työskenteli myös Suomen akatemian humanistisen toimikunnan tutkijana 1968-70 ja 1972-75 sekä Suomen kirjallisuuden ja kulttuurin vierailevana professorina Pariisissa 1970-72 ennen valintaansa Helsingin yliopiston ruotsinkielisen historian professoriksi 1975. Tästä virasta Klinge jäi eläkkeelle 2001 toimittuaan vuodesta 1991 myös historian laitoksen esimiehenä. Klinge tunnetaan historioitsijana kenties parhaiten suurelle yleisölle tarkoitetuista yleisesityksistä. Tällaisia ovat mm. seitsemälletoista kielelle käännetty Katsaus Suomen historiaan (1977), Suomen valtiollista symboliikkaa tarkasteleva Suomen sinivalkoiset värit (1981) sekä Itämeren alueen historiaa luotaavat Muinaisuutemme merivallat (1983) ja Itämeren maailma (1994). Klingen teokset ovat saaneet useita palkintoja, mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1976 ja Tieto-Finlandian kunniamaininnan 1991 kirjasta Kuningatar Kristiina - aikamme eurooppalainen (julkaistu vuonna 1990 yhdessä Maria-Liisa Nevalan, Laura Kolben ja Päivi Setälän kanssa). Matti Klinge tunnetaan aktiivisena ja näkyvänä kulttuurikeskustelijana. Eläkkeelle jäätyään hän on julkaissut päiväkirjasarjaa, joka on saavuttanut suuren suosion. Vuosina 1982 ja 1988 Klinge toimi Tasavallan presidentin valitsijamiehenä. Hän toimii myös Suomen Tiedeseuran nykyisenä puheenjohtajana.

Tuotantoa

- Matti Klinge, Idylli ja uhka. Topeliuksen aatteita ja politiikkaa. WSOY 1998, Porvoo - Helsinki -Juva.
- Matti Klinge, Turun ajoista 1840-luvun aktivismiin. Ylioppilaskunnan historia 1828-1852. 1. HYY ja Gaudeamus 1978, Helsinki & Vaasa.
- Matti Klinge, Kansalaismielen synty. Ylioppilaskunnan historia 1853-1871. 2. HYY ja Gaudeamus 1978, Helsinki & Vaasa.
- Matti Klinge, K.P.T.:stä jääkäreihin. Ylioppilaskunnan historia 1872-1917. 3. HYY ja Gaudeamus 1978, Helsinki & Vaasa.
- Matti Klinge, Itsenäisen Suomen ylioppilaat. Ylioppilaskunnan historia 1917-1960. 4. HYY ja Gaudeamus 1978, Helsinki & Vaasa.

Linkit

- [http://www.soderstrom.fi/forfattare/KlingeM.htm Matti Klinge WSOY:n sivuilla]
- [http://www.helsinki.fi/hum/hist/opet/klinge.html Matti Klinge Helsingin yliopiston historian laitoksen sivuilla] Luokka:Historiantutkijat Klinge, Matti

Venäjän keisari

Venäjän keisarin arvonimen otti Pietari I Suuri laajennettuaan ja länsimaistettuaan Venäjää 1700-luvun alussa. Venäjä julistettiin suurvallaksi ja hallitsija Pietari Suuri Isänmaan Isäksi ja Koko Venäjänmaan keisariksi "(Vserossijski Imperator)". Arvonimi "tsaari" säilyi ennallaan, mutta ei Venäjän vaan lukuisten muiden alueiden tsaarina. Näitä olivat mm. Kasanin tsaari, Astrakanin tsaari, Siperian tsaari, Taurian Kersoneson tsaari muiden arvonimien ohessa. Matti Klingen mukaan Venäjän imperiumin keisari oli Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsija nimenomaan keisarin arvonimellä. Venäläisille hän oli ja on edelleen puhekielessä tsaari. Suomalaisille nimitys suuriruhtinas oli tärkeä siksi, että se osoitti, ettei Venäjän keisarilla ollut Suomessa keisarin, vaan ainoastaan Ruotsin vuoden 1789 perustuslain mukaiset valtuudet. Venäjän tsaari oli myös Puolassa vain suuriruhtinas maan kolmannen jaon jälkeen. Venäjällä tsaarin aseman muuttui perustuslaillisemmaksi vuoden 1905 levottomuuksien johdosta 17. lokakuuta annetun manifestin ansiosta. Tosin valtakunnanduuman asema parlamentaarisena kansanedustuslaitoksena ei länsieurooppalaisen perustuslailisuuden näkökulmasta toteutunut. Vuoden 1905 lopusta alkaen tsaari oli perustuslaillinen hallitsija. Tämän perustuslaillisen muutoksen vuoksi venäläisissä ja joissain englanninkielisissä lähteissä vuoden 1905 tapahtumista käytetään nimeä "1905 vallankumous". Venäjän hallitsijoista on syytä puhua Venäjän keisareina Pietari Suuresta alkaen. Juuri Pietari liitti Venäjän länsieurooppalaiseen kulttuuriperintöön luomalla virka-asteikon tabel o rangah ja Ruotsin mallin pohjalta mukaillun aluehallinnon. Venäläisen rahvaan näkökulmasta "keisari"- ja "tsaari"-termin välillä ei ole käytännössä eroa.

Venäjän keisarit

- Pietari I (Pietari Suuri) (1682–1725)
- Katariina I (1725–1727)
- Pietari II (1727–1730)
- Anne (1730–1740)
- Iivana VI (1740–1741)
- Elisabet I (1741–1762)
- Pietari III (1762)
- Katariina II (Katariina Suuri) (1762–1796)
- Paavali I (1796–1801)
- Aleksanteri I (1801–1825)
- Nikolai I (1825–1855)
- Alensanteri II (1855–1881) - lakkautti maaorjuuden
- Aleksanteri III (1881–1894)
- Nikolai II (1894–1917)
- Mikael II (1917) Mikael II asema viimeisenä Venäjän keisarina on ongelmallinen. Nikolai II luopui vallasta vallankumouksellisten painostuksesta ja luovutti kruunun veljelleen Mikaelille. Mikael suostui aluksi keisariksi, mutta pian luopui kruunusta. Nikolai II oli joka tapauksessa viimeinen keisarillista Venäjää todella hallinnut hallitsija. Vallankumoukselliset surmasivat Mikael ja Nikolai Romanovin vuonna 1918. Mikael II:n jälkeen Nikolai II:n perustuslailliset valtuudet siirtyivät sellaisinaan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle, mikä tunnustettiin Suomessakin Suomen Suuriruhtinas Nikolai II:lle kuuluneen vallan haltijaksi.
- Venäjän väliaikainen hallitus Venäjän väliaikaisen hallituksen perustuslaillisuus hallitsijana päättyi sitä johtaneen Kerenskin julistautumiseen johtajaksi puolueiden kannattamien ministereiden erottua hallituksesta.

Katso myös

- Tsaari
- Venäjän hallitsijat Luokka:Venäjän historia

Tabel o rangah

Tabel o rangah (Табель о рангах) oli Pietari Suuren käyttöön ottama arvotaulukko, joka rinnasti myös viranhaltijat sotilasarvoihin.
- Ylin arvoaste: kansleri, marsalkka
- Toiseksi ylin arvoaste: varsinainen salaneuvos, kenraali
- Kolmas arvoaste: salaneuvos, kenraaliluutnantti
- Neljäs arvoaste: varsinainen valtioneuvos, kenraalimajuri
- Viides arvoaste: valtioneuvos
- Kuudes arvoaste: kollegineuvos, eversti
- Seitsemäs arvoaste: hovineuvos, everstiluutnantti
- Kahdeksas arvoaste: kollegiasessori, kapteeni
- Yhdeksäs arvoaste: nimineuvos, alikapteeni
- Kymmenes arvoaste: kollegisihteeri, luutnantti
- Neljänneksi alin: laivasihteeri
- Kolmanneksi alin: kuvernementinsihteeri
- Toiseksi alin arvoaste: provinssisihteeri
- Alin arvoaste: kollegiregistraattori Ylimmästä kuudenteen arvoon liittyi aina myös aateluus. Neljänneksi alin ja toiseksi alin arvo jäivät käytöstä 1880-luvulla. Kuhunkin arvoon liittyi oma kunnioittava puhuttelunsa. Ylin ja toiseksi ylin luokka oikeuttivat puhutteluun "Teidän korkea ylhäisyytenne", kolmas ja neljäs nimitykseen "Teidän ylhäisyytenne", viides "Teidän korkeasukuisuutenne", kuudes–kahdeksas puhutteluun "Teidän korkea jalosukuisuutenne" ja alemmat puhutteluun "Teidän jalosukuisuutenne". ---- Suomen hallintobyrokratiassa ministeriöiden korkeita virkamiehiä kutsutaan myös neuvoksiksi ja virka-arvoon liittyy aina jokin ministeriön toimialaan liittyvä nimike, näitä ovat mm. finanssineuvos, hallitusneuvos, maatalousneuvos jne.

Linkkejä

- [http://gosudarstvo.voskres.ru/army/range-table.htm Табель о рангах] (venäjäksi) Luokka:Venäjän historia

1168

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:1168년

Mikael I (Venäjä)

Mikael I (ихалко (Михаил) Юрьевич, ? - 20. kesäkuuta 1176) oli Vladimirin suuriruhtinas vuosina 1175-1176 ja Kiovan suuriruhtinas vuonna 1171. Hän kuoli vuonna 1176, jonka jälkeen Vladimirin hallitsijana jatkoi hänen veljensä Vsevolod III. Luokka:Venäjän hallitsijat

1175

Tapahtumia

- Eerik Knuutinpoika, Ruotsin kuningas.
- 11. kesäkuuta - Latinalaisen keisarikunnan keisari Henrik.
- 18. tai 19. lokakuuta - Englannin kuningas John. ko:1216년

1238

Tapahtumia

- mongolit valtaavat Moskovan, joka oli tuolloin pieni kaupunki.

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1200-luku ko:1238년 th:พ.ศ. 1781

Konstantin I (Venäjä)

Konstantin I Vsevolodovich (18. toukokuuta 1186 - 2. helmikuuta 1218) oli Novgorodin hallitsija, sekä myöhemmin Vladimirin hallitsija.
Hän hallitsi Rostovin ja Jaroslavin kaupunkeja, kunnes vuonna 1216 hänestä tuli Vladimirin suuriruhtinas ja Konstantinin veljestä, Juri II:sta tuli Rostovin ja Yarosravlin alueiden hallitsija. Aiemmin Juri oli hallinnut Vladimirin aluetta. Konstantin I kuoli helmikuussa 1218, jolloin Juri II jatkoi Vladimirin hallitsijana, sekä Rostovin ja Jaroslavin alueiden hallitsijana. Konstantin oli kuollessaan 42-vuotias. Luokka:Venäjän hallitsijat

1216

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1200-luku ko:1238년 th:พ.ศ. 1781

1246

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1200-luku ko:1246년

Svjatoslav III

Svjatoslav III oli Vladimirin ruhtinas vuosina 1246-1249. Luokka:Venäjän hallitsijat

1249

Tapahtumia

Syntyneitä

- Japanin Keisari Kameyama

Kuolleita

- Luokka:1200-luku ko:1249년

Andrei II

Andrei II Yaroslavich (venäjäksi Андрей Ярославич 1222 - 1264) oli Vladimirin suuriruhtinas vuosina 1249-1252. Hän oli Jaroslav II:n poika ja Aleksanteri Nevskin, sekä Jaroslav III:n isoveli ja heidän edeltäjä Vladimirin hallitsijana. Luokka:Venäjän hallitsijat

1249

Tapahtumia

Syntyneitä

- Japanin Keisari Kameyama

- Luokka:1200-luku ko:1263년

Matthews' Southern Comfort

Iain Matthews (known in the 1960s first as Ian MacDonald, and from the late 1960s until 1989 as Ian Matthews) is a British musician and songwriter. Influenced by both rock'n'roll and folk music, he has performed mainly as a solo act, although he was a member of Fairport Convention during the early period where they were heavily influenced by American West Coast folk rock. He later had a solo career and fronted the bands Plainsong and Matthews Southern Comfort. [http://www.richieunterberger.com/matthews.html] Matthews grew up in a working-class family in Scunthorpe, Lincolnshire, where he sang with several minor bands during the British pop music explosion of the mid-1960s. He moved to London in 1966, taking a job in a Carnaby Street shoe shop. He recorded a couple of singles there in 1967 with a pop band called Pyramid, before being recruited by Ashley Hutchings as a male vocalist for Fairport Convention, where he duetted first with Judy Dyble, but more famously with Sandy Denny. In 1969, as Fairport's music veered more toward British folk influences, Matthews was booted out. With Thompson, Nicol, and Hutchings from Fairport, plus drummer Gerry Conway (of Fotheringay, and later to join Fairport) and pedal steel player Gordon Huntley, he formed Matthews Southern Comfort, whose sound was rooted in American country music and rockabilly; this was his first significant experience as a songwriter, although the band also covered the likes of Neil Young and Ian and Sylvia. The band went through several different lineups and toured extensively for the next two years, to general critical acclaim but no great commercial success. After solo two albums on Vertigo Records, under the sponsorship of former Yardbird Paul Samwell-Smith and surrounded by a who's who of likeminded British semi-folkies (notably another ex-Fairporter, Richard Thompson), he formed Plainsong, who signed to Elektra Records and in 1972 produced In Search of Amelia Earhart, which solidified Matthews' songwriting reputation with the critics, if not with the general public. The album included a cover of Dave McEnery's "Amelia Earhart's Last Flight", plus a song of Matthews' own, "True Story of Amelia Earhart's Last Night" based on the research that suggest that Earhart on her round-the-world flight may have been spying on Japanese bases in the Pacific islands. It also included "Even the Guiding Light", a spiritually positive answer to Thompson’s powerful but bleak "Meet on the Ledge". After Plainsong collapsed due to a bandmate's alcohol problem, and with his career now based in Los Angeles, he released several more albums with ad hoc bands, including one produced by ex-Monkee Michael Nesmith, but none met with commercial success. He bounced from Elektra to CBS Records, to the small Rockburgh label, where he finally scored a hit single in 1978 with a cover of Terence Boylan's "Shake It", and a moderately successful follow-up covering Robert Palmer's "Gimme an Inch". However, the North American rights for his album were held by the small Canadian label Mushroom. Label-owner Shelly Siegel, died suddenly in 1979, leaving the label rudderless. As Matthews' official web site writes, at this point he "had been struggling for nearly 15 years now and was still living hand to mouth, with nothing to show for his efforts but a string of out-of-print albums, and the loyalty of those musicians and fans who shared his vision." [http://www.iainmatthews.com/bio.htm] He moved from Los Angeles to then-inexpensive Seattle, where he teamed up with David Surkamp, formerly of the Seattle band Pavlov's Dog, to form the New Wave band Hi-Fi, whose repertoire included Matthews originals, but also covers of Neil Young's "Mr. Soul" and Prince's "When U Were Mine". Neither this nor a return to solo recording in England turned his luck. He worked for a while in an A&R capacity at Island Music and then new-agey Windham Hill Records. Since 1974, Fairport Convention had been staging the annual Cropredy Festival; since 1979, this annual reunion had been pretty much their only activity as a band, but in the mid-1980s several of them were interested in reviving the band and had done some recording. Matthews was invited to join them to perform, both with them and in other configurations, at the 1986 Cropredy Festival. This led to Walking a Changing Line (1988) on Windham Hill, an unlikely album-length tribute to Jules Shear of Jules and the Polar Bears. It led, however, to hooking up with producer Mark Hallman — a longtime fan — moving to Austin, Texas, and recording several albums for a series of German independent labels. It also led to his first truly solo performances: his previous "solo" outings had always been as a front man for a one-shot band. He also appeared with Andy Roberts at the 1992 Cambridge Folk Festival, which led to the first of what were to be several reformed version of Plainsong. Since that time, Matthews has had a moderately successful career, releasing records on a number of small labels in Germany, the UK, and the U.S., before moving to Amsterdam in 2000, where he continues to be involved in various indy projects and collaborations, including the Sandy Denny tribute band No Grey Faith and yet another revival of Plainsong.

Discography

The following is a partial discography; a comprehensive discography is available [http://www.iainmatthews.com/disco.htm] on Matthews' personal site.
- Pyramid, "The Summer of Last Year"/"Summer evening" (1967) Deram Records; his first recording
- Fairport Convention, Fairport Convention(1968) Island
- Fairport Convention, What We Did On Our Holidays(1968) Polydor
- Fairport Convention, Heyday(1986) BBC - a release of recordings from 1968/1969
- Matthews Southern Comfort, Second Spring (1970) MCA
- Matthews Southern Comfort, Later That Same Year (1970) MCA
- Matthews Southern Comfort, The Essential Collection (1997) Half Moon (a retrospective of 1970s recordings)
- Ian Matthews, Tigers Will Survive (1972) Vertigo
- Plainsong, In Search of Amelia Earhart (1972) Elektra
- Ian Matthews, Some Days You Eat the Bear...Some Days the Bear Eats You (1974) Elektra
- Ian Matthews, Go For Broke (1976) CBS
- Ian Matthews, Hit and Run (1977) CBS
- Ian Matthews, Stealin' Home (1978) Rockburgh
- Ian Matthews, Siamese Friends (1979) Rockburgh
- Hi-Fi,Demonstration Record (1982) First American Records; live mini-album
- Hi-Fi,Moods for Mallards (1982) First American Records; live mini-album
- Ian Matthews, Walking a Changing Line (1986) Windham Hill
- Iain Matthews, Skeleton Keys (1992) Line
- Iain Matthews, Excerpts from Swine Lake (1998) Blue Rose
- No Grey Faith, Secrets All Told — The Songs of Sandy Denny (2000) Perfect Pitch / Unique Gravity
- Iain Matthews and Elliot Murphy, The Official Blue Rose Bootleg (2001) Blue Rose
- Iain Matthews and Elliot Murphy, La Terre Commune (2001) Blue Rose / Perfect Pitch / Eminent
- Plainsong, Pangolins (2003) Blue Rose
- Iain Matthews, Zumbach's coat (2005) Blue Rose / Perfect Pitch / Eminent

External links

- [http://www.iainmatthews.com/ Official site]. Much of the biographical and discographical information in this article comes from the [http://www.iainmatthews.com/bio.htm biography] and [http://www.iainmatthews.com/disco.htm discography] on that site, accessed December 16, 2004.
- [http://music.com/person/ian_matthews/1/ Biography on music.com] Matthews, Iain Matthews, Iain

NLP Hotele w Rzym pozycjonowanie online spielautomaten wydarzenia

:: RELATED NEWS ::

漢語神學語境
漢語神學語境乃是使用語言學的視野但只專門分析：漢語此一語言在「被動翻譯」與「主動論述」神學內容時產生的特殊處境。一般而言，是著重於分析某些字眼無法準確被翻譯成中文的原因。漢語神學語境目前只是一個名詞，尚不成一項專門的研究。論者通常只是做常識性�

地质工程
工程地质学是：研究人类的工程活动与地质环境的相互作用，以便认识评价，改造和保护地质环境。是地质学的一个分支。工程地质是一门研究与工程建设有关的地质问题的专门学科。工程地质学的研究对象是：工程地质条件和工程地质问题。所谓工程地质条件是：工程地质环境各个要素的总和。包括：（1）岩土类型及其工程地质性质（2）地形地貌条件（3）地质结构与地应力（4）水文地质条件（5）物理地质现象（6）天然建筑材料第一次世界大戰期間。當時部署夜間戰鬥機的國家之一是英國，用以攔截在夜間轟炸英國城市的德國飛船。夜間戰鬥機的需求與發展在美國柏克萊加州大學法學碩士。中華民國第十、十一任總統陳水扁先生與吳淑珍女士之長子。

科學怪人
《弗蘭肯斯坦》（英語：Frankenstein）是英國作家玛丽·雪莱撰著的小說，最初出版於1818年，較為普及的版本是1831年印行的第三版，屬於受到

聖猶大
達太 (Thaddaeus)，是耶穌十二門徒之一。

生平簡介

从圣经中，关于達太我们所能得到的资料很少，只知他又称为雅各的儿子犹大（不是卖主的犹大）（路6：16；约14：22），他也可能是奮銳黨的一员。

信仰的表現

唯一有关達太对于信仰所发出的问题，是他问主说：“主阿，为什么要向我们显现，不向世人显现呢？”（约14：22），而主回答他唯有愿意谦卑领受真理和�

Wikipedia:删除投票和请求/2005年10月18日

10月18日

- :Category:编程沒條目的分類--ffaarr (talk) 03:26 2005年10月18日 (UTC)
- 难忘故都：版权不明--Wing 06:53 2005年10月18日 (UTC)
- 邻接多重表：不成条目--

奮銳黨的聖西門
奮銳黨的西門 (Simon the Zealot)，是耶穌十二門徒之一。

生平簡介

這位西門特别被冠上奮銳黨的稱呼（馬太福音10：4），足見他本来的思想必是剛烈激進，因奮銳黨是激進，熱心的猶大愛國主義者，他们为了保持自己所谓的纯正信仰而努力奮鬥，甚至不顧任何犧牲和痛苦。�

JUnit
JUnit是一个Java语言的单元测试框架。它由Kent Beck和Erich Gamma建立，逐渐成为源于Kent Beck的sUnit的xUnit家族中为最成功的一个。 JUnit有它自己的[http://www.junit.org/news/extension/index.htm JUnit扩展]生态圈。