:: wikimiki.org ::

Venäjän Sisällissota

Venäjän sisällissota

Venäjän sisällissota käytiin 1918–1920 Venäjän vallankumousten jälkeen, uuden bolševikkihallituksen tehtyä 6. maaliskuuta 1918 voimaan astuneen Brest-Litovskin rauhan Saksan keisarikunnan kanssa. Tämä oli luultavasti ainoa vaihtoehto Venäjän armeijan ajauduttua kaaokseen ja kurittomuuteen Saksan helmikuun 1918 hyökkäyksen jälkeen. Armeija järjestettiin 15. tammikuuta kansankomissaarien määräyksellä uudelleen työläisten ja talonpoikien punaiseksi armeijaksi olemassa olevien punakaartien pohjalle ja 23. helmikuuta aloitettiin joukkovärväykset Petrogradissa (Pietari) ja Moskovassa. Rauhanteko Saksan kanssa sai bolševikkien vastaiset ryhmät nousemaan uutta hallintoa vastaa, ja Winston Churchillkin julisti: ”Bolševismi on kuristettava kehtoonsa.”

Yleistä

Sota taisteltiin ”punaisten” kommunistien ja vallankumouksellisten, ”valkoisten” monarkistien, nationalistien, konservatiivien ja liberaalien, kommunistista vallankumousta vastustavien välillä. Taisteluihin osallistui myös anarkistien joukkoja, jotka taistelivat kumpaakin osapuolta vastaan, mutta heidän osuutensa oli vähäinen. Oman lisänsä antoi myös "Vihreä liike", lähinnä spontaani talonpoikien kansannousu, joka myös taisteli kumpaakin osapuolta vastaan. Venäjän, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan muodostaman Triple Ententen muut maat liittyivät valkoisten puolelle. Sota jakautui kolmeen eri rintamaan, itäiseen, eteläiseen ja luoteiseen, joka sijaitsi Baltiassa. Ensimmäinen vaihe kesti vallankumouksesta aselepoon, taistelut alkoivat erimielisyyksistä eri ryhmien välillä. Pääjoukko oli Donin alueen vapaaehtoisarmeija, johon liittyi myöhemmin Venäjän puolella Itävalta-Unkaria vastaan taistellut tšekkien ja slovakien legioona Siperiassa. Idässä oli myös kaksi muuta bolševikkivastaista aluetta, Komutš Samarassa ja Siperian kansallismielinen hallitus Omskissa. Taistelut alkoivat hajanaisesti valkoisten tšekkien ja punaisten latvialaisten tarkk’ampujien välillä. Sota puhkesi käyntiin maaliskuussa 1919, ja valkoiset armeijat etenivät etelästä Anton Denikinin johdolla, Baltiassa Nikolai Judenitšin johdolla ja idässä Aleksandr Koltšakin johdolla kohti Petrogradia ja Moskovaa. Lev Trotskin muodostama Puna-armeija sai kuitenkin torjuttua Koltšakin joukot kesäkuussa, Judenitšin johtama armeija ei saanut kaipaamansa tukea Suomen valkoiselta hallitukselta, ja se lyötiin lokakuussa. Suomen asenteeseen vaikutti mm. se, että Venäjän valkoiset kieltäytyivät hyväksymästä Suomen itsenäisyyttä, minkä bolševikit olivat jo tunnustaneet. Puna-armeijan vastahyökkäyksen lähestyessä Viron rajaa, Viron hallitus julisti Luoteis-Venäjän hallituksen oleskelun Viron alueella ei-toivotuksi 11. marraskuuta ja Judenitšin joukot internoitiin Viroon. Koltšakin alaiset tšekkijoukot luovuttivat Judenitšin bolševikeille, jotka ampuivat hänet 7. helmikuuta 1920 Irkutskissa. Viimevaiheessa sota huipentui viimeisten valkoisten joukkojen piiritykseen Krimillä. Pjotr Wrangel oli koonnut Denikin armeijoiden jäänteet ja linnoittautunut Krimille, jossa ne pitivät asemansa kunnes Puna-armeija palasi Puolasta, jossa se oli taistellut Puolan– Neuvosto-Venäjän sodan 1919. Puna-armeijan käännettyä koko voimansa viimeisiä valkoisia vastaan, he murtuivat, ja viimeiset joukot evakuoitiin Konstantinopoliin marraskuussa 1920. Sodalle oli luonteenomaista ns. "sisäiset rintamat" eli lähinnä talonpoikien ja maalaisväestön nostamat kapinat joiden tukahduttamiseen sekä punainen, sekä valkoinen puoli joutui sitomaan paljon joukkoja. Punaisten salainen ja poliittinen poliisi Tšeka kohteli hyvin julmasti kapinaan nousseita alueita ja se oli yksi monista syistä, joiden takia sisällissota sai raa'an luonteen.

Sodan tapahtumat

Sisällissodassa Britannia, Ranska, Yhdysvallat ja 18 muuta maata tukivat valkoisia joukkoja. Toimenpidettä kutsuttiin interventioksi. Ympärysvaltojen voitettua keskusvallat marraskuussa 1918, operaatiota jatkettiin kommunisteja vastaan, koska pelättiin vallankumouksen leviävän muihin maihin. Lenin oli yllättynyt sisällissodan syttymisestä, ja aliarvioi vastaansa nousseet joukot. Alkumenestys sai hänet liian luottavaiseksi. Ensimmäiset kommunisteja vastaan nouseet joukot olivat vastavallankumouksellisia kenraaleita ja paikallisia kasakoita, jotka olivat vannoneet uskollisuutta helmikuun jälkeen muodostetulle väliaikaishallitukselle. Merkittävimpiä näistä olivat Donin kasakkojen Aleksei Maksimovitš Kaledin, Orenburgin kasakkojen Aleksander Dutov ja Baikalin kasakkojen Grigory Mihailovitš Semenov. Ensimmäiset taistelut bolševikkien ja kasakkajoukkojen välillä käytiin jo joulukuussa 1917. Marraskuussa 1917 entinen tsaarin armeijan ylipäällikkö, Mihail Vasilevitš Alekseev alkoi koota vapaaehtoisarmeijaa (Добровольческая Армия) Novotšerkasskissa, häneen liittyivät joulukuussa Lavr Georgevitš Kornilov, Denikin ja joukko muita. Kaledinin avustamina he valtasiva Rostovin joulukuussa. Kasakat eivät kuitenkaan olleet valmiita jatkamaan taistelua, ja Puna-armeijan vastahyökkäys tammikuussa Vladimir Aleksandrovitš Antonov-Ovseenkon johtamana sai heidät hylkäämään Kaledinin, joka teki itsemurhan. Antonovin joukot valtasivat takaisin Rostoviin ja maaliskuussa 1918 Donin neuvostotasavalta julistettiin perustetuksi. Vapaaehtoisarmeija evakuoitiin helmikuussa Kubaniin, missä se liittyi Kubanin kasakoihin hyökätäkseen Jekaterinodariin (nyk. Krasnodar). Kornilov kuoli 13. huhtikuuta ja komento siirtyi Denikille, joka perääntyi takaisin Donille, jossa vapaaehtoisarmeija ei saanut enää uusia jäseniä. Keväällä 1918 menševikit ja sosialistis-vallankumouksellinen puolue (ER) liittyivät taisteluun bolševikkeja vastaan. Alussa he olivat vastustaneet aseellista taistelua, mutta rauhanteko Saksan kanssa ja bolševikkien perustama diktatuuri saivat tilanteen muuttumaan. Molemmilla puolueilla oli kansan keskuudessa jonkin verran kannatusta, ainakin perustuslakia säätävän kokouksen vaalivoiton perusteella vuonna 1918. ER:n yritys värvätä joukkoja Latviasta heinäkuussa 1918 ei onnistunut, mutta tšekki-slovakkilegioona oli vastavallankumouksen tukena. Tšekki-slovakilegioona oli ollut osa entistä keisarillista Venäjän armeijaa taistelussa Itävalta-Unkaria vastaan, ja siinä oli lokakuussa 1917 ollut 30000 vapaaehtoista sotavangeista värvättyä ja puolta vaihtanutta. Tomáš Masarykin, sittemmin Tšekkoslovakian presidentin innoittamana legioona oli nimetty Tšekko-slovakialaiseksi armeijakunnaksi, ja he olivat valmiit jatkamaan taistelua saksalaisia vastaan Venäjän rauhateosta huolimatta. Ainut reitti rintamalle oli kuitenkin kiertää Vladivostokin ja Panaman kanavan kautta, josta oli jo sovittu Neuvostohallituksen kanssa. Sopimus kuitenkin raukesi bolševikkien yritykseen riisua joukko aseista, ja joukko kapinoi kesäkuussa 1918 vallaten Tšeljabinskin rautatieaseman Volgan itäpuolella, koko kaupungin ja kahdeksan junavaunullista kultaa keisarillisesta reservistä. Kuukauden kuluessa tšekki-slovakit hallitsivat suurinta osaa länsi-Siperiasta, osaa Volgasta ja Uralin aluetta. Elokuussa koko Siperia viljavaroineen eli eristetty muusta maasta. Menševikit ja ER:t tukivat talonpoikia, jotka vastustivat bolševikkien maatalouskontrollia. Toukokuussa 1918 he valtasivat tšekkien tukemina Samaran ja Saratovin perustaen perustuslakia säätävän kokouksen jäsenten neuvoston (Комитет членов Учредительного собрания (Комуч); Komutš). Heinäkuussa Komutš-hallinto käsitti paljolti tšekki-slovakkijoukkojen hallussaan pitämät alueet. Uusi hallinto aikoi jatkaa Saksan vastaista taistelua, ja alkoi koota omaa kansanarmeijaansa. He järjestivät myös uudistusohjelman, mutta ilman bolševikkien epäsuosittuja talousuudistuksia. Syyskuussa 1918 bolševikkien vastaiset hallitukset kokoontuivat Ufassa ja perustivat uuden Venäjän väliaikaishallituksen Omskiin, viisihenkisen johtokunnan johtamina. Kolme jäsentä (Avksentiev, Boldirev ja Zenzinov) valittiin ER:ista ja kaksi perustuslaillisesta demokraattisesta puolueesta (K-D; lyhenteestä nimitys kadettipuolue) (Vinogradov ja Volgogodski). Uusi hallitus kuitenkin kaatui nopeasti Siperian paikallishallituksen sotaministerin, vara-amiraali Aleksandr Vasilevitš Koltšakin suorittamassa kaappauksessa 18. marraskuuta, ja ylennettyä itsensä amiraaliksi ja diktaattoriksi ja ”Ylimmäksi Johtajaksi”. Bolševikeille tämä oli propagandavoitto, koska vastustaja oli nyt antidemokraattinen diktaattori. Koltšak osoittautui kuitenkin osaavaksi komentajaksi ja kansanarmeijan järjestämisen jälkeen valtasi Permin Puna-armeijalta.

Ulkovaltojen reaktio

Triple Ententen, jonka muodostivat Venäjän lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska, muut maat Yhdysvaltojen tukemana liittyivät sotaan interventiopolitiikkansa nojalla. Länsivaltojen laivasto saapui Murmanskin rannikolle maaliskuussa 1918 ja kesäkuussa brittiläis–ranskalais–yhdysvaltalaisjoukot ottivat haltuunsa Murmanskin ja elokuussa Arkangelin. Virallinen selitys oli suojella länsivaltojen varusvarastoja näissä satamakaupungeissa, mutta samalla myös estää niiden joutuminen bolševikkien käsiin ja pakottaa puna-armeija jakamaan joukkonsa myös pohjoiseen. Brittijoukot toimivat myös Itämerellä, jossa ne tukivat valkoista armeijaa ja Baltian maiden itsenäisyyssotaa. Japanilaiset miehittivät Itä-Siperiasta laajoja alueita. Suomalaiset valkoiset joukot tekivät kaksi sotaretkeä Venäjälle Itä-Karjaan sisällissodan aikana, Vienan retkikunta maalis–lokakuussa 1918 ja Aunuksen retkikunta 1919. Suomalaisia joukkoja olivat vastassa Suomen sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneista punakaartilaisista muodostettu brittien kanssa yhteistoiminnassa ollut Muurmannin legioona. Baškiirit, kirgiisit ja tataarit perustuvat myös omia konservatiivisia ja kansallismielisiä hallituksiaan, samoin Siperian paikallishallinto Omskissa. Tataarien, baškiirien ja tšuvassien Idel-Uralin tasavalta perustettiin joulukuussa 1917, mutta se joutui puna-armeijan valloittamaksi huhtikuussa 1918, tšekkilegioona palautti sen heinäkuussa ja se purettiin lopullisesti vuoden lopussa. Presidentti Sadrí Maqsudí Arsal pakeni Suomeen. Etelässä Gruusia, Armenia ja Azerbaidžan julistautuivat itsenäisiksi.

Terrori ja salamurhat

Neuvostoliiton puolella kaksi ER:n jäsentä Jakov Bljumkin ja Nikolai Andrejev murhasivat Saksan lähettilään heinäkuussa pyrkien aloittamaan vihollisuudet uudelleen. Toiset ER:t sieppasivat bolševikkijohtajia ja usuttivat Puna-armeijaa nousevaan hallitustaan vastaan. ER:ien ja anarkistien järjestämät paikalliset kapinat saatiin kuitenkin tukahdutettua, ja Lenin pyysi henkilökohtaisesti saksalaisilta anteeksi. Saksan väliintulo oli kuitenkin tässä vaiheessa jo epätodennäköinen länsirintaman tilanteen johdosta. Seuraavan kahden terrori-iskun 30. elokuuta, Petrogradin Tšekan puhemiehen Moisei Uritskin ja Leninin murhayrityksen jälkeen vastauksena oli punainen terrori: menševikit ja ER-puolueen jäsenet erotettiin neuvostoista ja 800 epäiltyä teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Kommunistinen puolue oli Leninin painostuksesta antanut Tšekalle käytännöllisesti katsoen vapaat kädet ja Punainen Terrori sai riehua vapaasti. Kaikenlaiset kapinayritykset tukahdutettiin erittäin julmasti ja usein vangiksi jääneitä, varsinkin valkosia upseereita kidutettiin ennen teloitusta. "Vallankumouksen rautainen käsivarsi" rankaisi armottomasti kaikkia jotka Tšekan logiikan mukaan uhmasivat vallankumousta. Tšeka julkaisi jopa omia viikkosanomiaan missä kerrottiin kuinka paljon oli ammuttu eri alueilla ja kuinka paljon tullaan vielä ampumaan, tulevia uhreja mainittiin jopa lehdessä nimeltä. Lehti nostatti kuitenkin puoleessa sellaisen myrskyn että se lakkautettiin ilmestyttyään vain muutaman numeron verran. Tunnetuin Punaisen Terrorin murha oli tsaariperheen murha, Jekaterinbrgin Tšeka murhasi heinäkuisena yönä 1918 tsaarin, tämän vaimon ja kaikki viisi lasta. Murhalla haluttiin estää tsaarin vapauttaminen valkoisten toimesta ja hänen nostamisensa vastavallankumouksen symboliksi.

Puna-armeijan uudelleenorganisointi

Puna-armeija uudelleenorganisoitiin huonon saksalaisia vastaa saadun menestyksen vuoksi uuden Lev Trotskin johtaman ylimmän sotilasneuvoston alaisuuteen, ja entiset armeijan upseerit tuotiin takaisin sotilasneuvonantajina. Toukokuussa 1918 asevelvollisuus otettiin jälleen käytöön armeijan kutistuneen koon vuoksi. Heinäkuussa armeijan komentajat puhdistettiin, mutta nyt tavoitteena ei ollut tuoda johtoon kommunisteja, vaan tuoda takaisin kokeneet johtajat vallankumousta edeltäneeltä ajalta. Syyskuussa Trotski asetettiin tasavallan vallankumouksellisen sotilasneuvoston johtoon suurin valtuuksin.

Jälkipeli

Sisällisodan jälkeen Neuvostoliitto oli raunioina. Vuosien 1920 ja 1921 kadot ja 1921 nälänhätä vain pahensivat katastrofia. Sisällissodassa oli kuollut yhdeksän miljoonaa lähes verettömän lokakuun vallankumouksen jälkeen. Miljoonia muita kuoli vielä nälkään. Miljoona pakeni maasta, kuten kenraali Wrangel kaukoidän kautta tai muita reittejä paetakseen sotaa ja puutetta. Suurin osa paenneista oli yläluokkaa. Tiukka sotakommunismi pelasti Neuvostohallituksen sisällissodan aikana, mutta sen seurauksena talous hyytyi paikalleen. Yksityisen teollisuuden ja kaupan takavarikointi ja kielto ja hallituksen kyvyttömyys pyörittää taloutta riittävän tehokkaasti. Kaivosten ja tehtaiden tuotanto putosi 20 %:iin sotaa edeltäneestä tasosta ja monien tuotteiden vieläkin enemmän, puuvillan tuotanto putosi 5 %:iin ja raudan 2 %:iin. Talonpojat vastustivat jyrkästi maan takavarikointia, ja viljelypinta-ala supistui 62 % ja sadot 37 % sotaa edeltäneistä. Hevosia oli 1916 35 miljoonaa, ja 1920 24 miljoonaa ja karjaa vastaavasti 58 ja 37 miljoonaa. Ruplan kurssi dollariin nähden tippui kahdesta ruplasta 1914 1200:n 1920. Luokka:Sisällissodat Luokka:Venäjän historia ja:ロシア内戦

1918

Tapahtumia

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 14. helmikuuta - Neuvosto-Venäjä siirtyi gregoriaaniseen ajanlaskuun, edellinen päivä oli 1. helmikuuta juliaanisen kalenterin mukaan
- 16. helmikuuta - Liettua julistautui itsenäiseksi Saksasta ja Venäjästä
- 24. helmikuuta - Viro julistautuu itsenäiseksi.
- 3. maaliskuuta - Ensimmäinen maailmansota: Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan. Venäjä vetäytyy sodasta.
- 5. maaliskuuta - Venäjän pääkaupunki siirretään Petrogradista Moskovaan.
- 6. maaliskuuta - Suomen (valkoiset) ilmavoimat perustetaan. Se sai ensimmäisen koneensa ruotsalaiselta Eric von Rosenilta.
- 7. maaliskuuta - Suomi liittoutui Saksan kanssa.
- 21. maaliskuuta - Toinen Sommen taistelu alkaa länsirintamalla.
- 25. maaliskuuta - Valko-Venäjä julistautuu itsenäiseksi.
- 1. huhtikuuta - Royal Air Force perustettiin Britanniassa yhdistämällä Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service.
- 26. toukokuuta - Demokraattinen Georgian tasavalta perustettiin.
- 28. toukokuuta - Armenia sai itsenäisyynsä Osmanien valtakunnasta.
- 1. kesäkuuta - Ensimmäinen maailmansota: Belleaun metsän taistelu alkaa.
- heinäkuu - Venäjän sisällissota: Bolševikit pyrkivät riisumaan Tšekki-slovakilegioonan aseista.
- 1. elokuuta - Brittijoukot miehittävät Arkangelin. Komentaja käsketään tukemaan valkoisia joukkoja.
- 8. elokuuta - Amiensin taistelu, kanadalais- ja australialaisjoukot aloittavat hyökkäyksen Saksan linjoja vastaan. Kenraali Erich Ludendorff kutsuu päivää myöhemmin "Mustaksi päiväksi Saksan armeijalle".
- 30. elokuuta - SR Fanja Kaplan ampuu Leniniä. Petrogradin Tšekan päällikkö murhataan samana päivänä.
- 3. lokakuuta - Keisari nimitti Max von Badenin Saksan kansleriksi.
- 28. lokakuuta - Tšekkoslovakia sai itsenäisyyden Itävalta-Unkarista.
- 3. marraskuuta - Itävalta-Unkari solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 6. marraskuuta - Uusi Puolan hallitus perusttiin Lublinissa.
- 8. marraskuuta - Saksan armeija veti uskollisuutensa keisarilta.
- 9. marraskuuta - Saksan keisari Wilhelm II luopui kruunusta.
- 11. marraskuuta - Saksa solmii solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 11. marraskuuta - Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta.
- 16. marraskuuta - Unkari julistautui itsenäiseksi Itävallasta.
- 18. marraskuuta - Latvia julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1. joulukuuta - Islannista tuli autonominen kuningaskunta Tanskan alaisuudessa.
- 1. joulukuuta - Transilvania liittyi Romaniaan liitettyään itseensä maaliskuussa Bessarabian ja Bukovinan.
- 1. joulukuuta - Serbien, kroaatien ja sloveenien kuningaskunta julistettiin perustetuksi (myöhemmin Jugoslavian kuningaskunta).
- 1. joulukuuta - Ruotsissa siirryttiin mies ja ääni -periaatteeseen.
- 27. joulukuuta - Poznańin suurherttuakunnan puolaiset nousevat saksalaisia vastaan liittyäkseen Puolaan.

Suomi

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 29. tammikuuta - Tampere punaisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 31. tammikuuta - Suinulan verilöyly Kangasalla liittyen Suomen sisällissodan tapahtumiin.
- 26. maaliskuuta - Antautumistarjous punaisille Suomen sisällissodassa ennen Tampereen valtausta.
- 6. huhtikuuta - Punainen Tampere hävisi Suomen sisällissodassa ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille.
- 29. huhtikuuta - Viipuri valkoisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 1. huhtikuuta - Helsinki saatiin vallattua punaisilta Suomen sisällissodassa.
- 1. syyskuuta - Repolan kunta ilmoitti irtautuvansa Venäjästä ja liittyi Suomeen.
- 1. lokakuuta - Hyvinkään yhteiskoulu aloitti toimintansa.
- 9. joulukuuta - Kansallinen Kokoomus perustetaan Suomessa.
- Suomen kommunistinen puolue perustetaan Moskovassa.

Syntyneitä

- 15. tammikuuta - Gamal Abdal Nasser, Egyptin presidentti
- 26. tammikuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian diktaattori
- 26. helmikuuta - Theodore Sturgeon, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - James Tobin, ekonomisti (k. 2002)
- 11. toukokuuta - Richard Feynman, fyysikko (k. 1988)
- 14. heinäkuuta - Ingmar Bergman, elokuvaohjaaja
- 18. heinäkuuta - Nelson Mandela, Etelä-Afrikan presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 11. joulukuuta - Aleksandr Solženitsyn, kirjailija
- 25. joulukuuta - Anwar Sadat, Egyptin presidentti (k. 1981)

Kuolleita

- 3. heinäkuuta - Mehmed V, osmanien sulttaani
- 17. heinäkuuta - Keisari Nikolai II ja tsaariperhe (teloitettuna)
- 19. marraskuuta - Joseph Smith Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon perustaja ms:1918 ko:1918년 ja:1918年 simple:1918 th:พ.ศ. 2461

Venäjän vallankumous

Venäjän vallankumouksella voidaan viitata useisiin tapahtumiin:
- Vuoden 1905 vallankumous
- Helmikuun vallankumous, maaliskuussa 1917
- Lokakuun vallankumous, marraskuussa 1917
- Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneet tapahtumat Venäjällä 1991

1918

Tapahtumia

Suomi

Syntyneitä

Kuolleita

Brest-Litovskin rauha

Brest-Litovskin rauha on neuvostovenäläisen Lev Trotskin, saksalaisen Richard von Kühlmannin ja itävaltalaisen Ottokar Czernin johdolla 3. maaliskuuta 1918 solmittu keskusvaltojen, Saksan, Itävalta-Unkarin, Bulgarian ja Turkin sekä ympärysvaltain puolella olleen Neuvosto-Venäjän välinen rauhansopimus, mikä on saanut nimensä siitä, että se solmittiin Brest-Litovskin kaupungissa.

Bolševikkien rauhandekreetti käynnistää rauhanpyrkimykset

Venäjän 7. marraskuuta 1917 alkaneen bolševikkien vallankaappauksen johdosta alkoi vallan kaapannut kansankomissaarien neuvosto etsiä mahdollisuuksia rauhaan Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa julistettuaan 8. marraskuuta 1917 dekreetit rauhasta ja maasta. 5. joulukuuta 1917 saavutettiin aselepo Neuvosto-Venäjän ja Saksan kesken, ja rauhanneuvottelut alkoivat 22. joulukuuta 1917 Brest-Litovskissa. Neuvosto-Venäjä ei ollut valmis saksalaisten vaatimuksiin, vaan alkoi kannattaa rauhaa vain sodan lopettamisella ilman rajamuutoksia tai sotakorvauksia, mikä olisi säilyttänyt sotaa edeltäneen vuoden 1914 tilanteen Venäjän eduksi. Ukrainan julistetun kansantasavallan pääsihteeristö toteaa 9. joulukuuta 1917, että Ukraina Ukrainan rintamasta vastaavana on kansainvälisissä asioissa itsenäinen ja sen tulee saada osallistua kaikkiin Ukrainan kansan etua koskeviin kansainvälisiin kokouksiin. Pääsihteeristö kuitenkin jää odottamaan Ententen eli lähinnä Britannian ja Ranskan itsenäisyystunnustusta, mutta lähettää 21. joulukuuta 1917 Ukrainan kansantasavallan valtuuskunnan Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin. Ranska tai Britannia eivät tunnusta Ukrainan itsenäisyyttä, koska ne kannattavat Neuvosto-Venäjää vastaan taistelevia Venäjän valkoisia armeijoita, mitkä puolestaan ovat valmiita jatkamaan taistelua myös keskusvaltoja vastaan niiden rinnalla. Ranskan sotilasasiamies J. Tabuilt ja Britannian Odessan konsuli D. Bagge kuitenkin ilmoittavat tulleensa nimitetuiksi komissaareiksi Ukrainan tasavaltaa koskevissa asioissa.

Saksalaisten vaatimukset ja Ukrainan itsenäisyys johtavat neuvottelujen katkaisemiseen

Saksa vaati Venäjältä haltuunsa kolmessa Puolan jaossa päätynyttä osaa Puolasta, Liettuaa ja osaa Valko-Venäjästä sekä Viroa ja liittolaiselleen Ottomaanien valtakunnalle (Turkille) georgialaista Batumia, Ardahania ja Karsia, mitkä Venäjä oli valloittanut siltä aikaisemmin. Saksa tunnusti 9. helmikuuta 1918 rauhansopimusneuvottelujen yhtenä kohteena olevan Ukrainan itsenäisyyden kirjoittamalla tämän kanssa rauhansopimuksen, jolloin saksalaisten tavoite Ukrainan irrottamiseksi mahdolliseksi protektoraatiksi Venäjästä muodollisesti itsenäisenä valtiona oli toteutumassa. Ukraina oli julistautunut Venäjästä itsenäiseksi kansantasavallaksi 22. tammikuuta 1918. Ratkaisuna saksalaisten venäläisten kohtuuttomina pidettyjen vaatimusten vuoksi, mistä yhtenä kohtana oli Ukrainan itsenäisyys sekä käytännössä Saksan vaikutuspiiriin ajautuminen, katkaisi neuvotteluja Neuvosto-Venäjän puolelta johtanut ulkoasiainkansankomissaari Lev Trotski 10. helmikuuta 1918 neuvottelut, jolloin tilanne jäi pelkästään vallinneen aselevon ja aselepolinjan varaan. Näin Neuvosto-Venäjä uskoi välttävänsä tai siirtävänsä saksalaisten rauhansopimusvaatimuksia.

Saksalaiset hyökkäävät ja punakaartit järjestetään puna-armeijaksi

Neuvosto-Venäjän kieltäytyminen vaatimusten toteuttamisesta ei saksalaisia tyydyttänyt, vaan he alkoivat tehostaa vaatimuksiaan käynnistämällä hyökkäyksen kohti Petrogradia Latvian ja Viron kautta 18. helmikuuta 1918. Koko Latvia joutui kokonaan saksalaisten haltuun 22. helmikuuta 1918. Hyökkäyksen pelästyttämänä kansankomissaarien neuvosto järjesti vapaaehtoiset punakaartit työväen ja talonpoikien puna-armeijaksi 23. helmikuuta 1918, minkä johtoon puolustuskansankomissaariksi tuli Brest-Litovskin neuvotteluihin osallistunut ulkoasiankansankomissaari Lev Trotski. Neuvosto-Venäjän hallitus koki etenevän hyökkäyksen vaaralliseksi Petrogradissa ja siirtyi Moskovaan. Latviasta saksalaisten hyökkäys jatkui Viroon, joka käytti hyväkseen venäläisten vetäytymisen ja saksalaisten tulon julistautumalla itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Saksalaiset valtaavat Tarton 24. helmikuuta, Tallinna 25. helmikuuta ja Narva 4. maaliskuuta. Viron itsenäisyysjulistus laaditaan Pärnussa 23. helmikuuta venäläisten lähdettyä ja 24. helmikuuta aloittaa Tallinnassa virolainen hallitus, joka seuraavana päivänä joutuu katomaan saksalaisten tulon vuoksi. Saksalaiset eivät kuitenkaan tunnustaneet Viron itsenäisyyttä, vaan pyrkivät muodostamaan Baltian maista yhden saksalaismyönteisen valtion protektoraatikseen. Viro jäi Saksan miehittämäksi marraskuuhun 1918, jolloin Saksa solmi aselevon 11. marraskuuta 1918 ympärysvaltojen kanssa. Ukraina oli julistautunut itsenäiseksi jo 22. tammikuuta 1918 osallistuttuaan joulukuussa 1917 lounaisrintaman osalta Brest-Litovskin neuvotteluihin sekä solminut itsenäisyytensä tunnustaneen Saksan kanssa rauhan 9. helmikuuta 1918 päivää ennen kuin Trotski katkaisi neuvottelut.

Neuvosto-Venäjä taipuu saksalaisten ehtoihin uhan edessä

Pelätessään saksalaisten tuhoavan Venäjän vallankumouksen alkoi neuvostohallitus olla valmis rauhaan Saksan kanssa raskain ehdoin. Neuvosto-Venäjä oli menettänyt Ukrainan Brest-Litovskin aselevon aikana maan julistauduttua itsenäiseksi, ja Saksan tunnustettua itsenäisyyden, kun taas Latvia ja Viro menetettiin saksalaisten vasta saksalaisten hyökkäyksen käynnistyttyä. Varmistaakseen asemaansa Ukrainassa etenivät Saksan ja Itävalta-Unkarin joukot hyökkäyksen aikana myös itsenäiseksi tunnustetun Ukrainan länsi- ja keskiosiin estääkseen Venäjän mahdolliset vastatoimet uutta Kiovassa valtaansa pitävää Ukrainan kansantasavaltaa vastaan. Ukrainan itsenäisyys Venäjästä oli tarpeen Saksalle elintarvikehuollon parantamiseksi Britannian saartamassa sotataloudessa.

Ympärysvaltojen interventio Venäjällä alkaa

Hyökkäyksen aikana myös ne, jotka eivät kannattaneet Petrogradissa lokakuun vallankumousta, valmistautuivat kaupungin puolustamiseen saksalaisilta. Näin ollen lokakuun vallankumouksen puolustamisena saksalaisiakin vastaan alkanut taistelu alkoi saada laajempaa kansallista luonnetta. Myös Britannia valmistautui saksalaisten etenemiseen Petrogradiin laskemalla maihin 170 sotilasta Muurmanskiin. Tämä oli Britannian Pohjois-Venäjällä toteutuneen läsnä olon alku, mistä kehkeytyi myöhemmin interventiojoukko ja mm. Muurmannin legioona sekä maihinnousu Arkangeliin. Brest-Litovskin rauhassa Neuvosto-Venäjä joutui tunnustamaan Ukrainan ja Georgian (ennen Gruusia) itsenäisyydet, vahvistamaan tunnustamansa Suomen itsenäisyyden sekä luopumaan Saksan hyväksi Venäjän hallussa pitämistä Puolan osista, Virosta, Liettuasta ja Latviasta, osasta Valko-Venäjää sekä Ardahanista, georgialaisesta Batumista ja Karsista Ottomaanien valtakunnan hyväksi. Vironmaan ja Liivinmaan Venäjälle kuuluneet kuvernementit jäävät Saksan haltuun toistaiseksi. Suomessa Brest-Litovskin rauhan seurauksena Saksan strateginen asema Itämerellä vahvistuu niin paljon, että Svinhuvudin itsenäisyyssenaatti tukeutuu Saksaan, kansanvaltuuskunta ei voi enää luottaa saavansa merkittävää tukea bolševikeilta vallankumousyrityksen loppuun viemiseksi ja se, että kansanvaltuuskunnan johdossa Oskari Tokoi alkaa maaliskuussa 1918 lähentyä ympärysvaltoja päätyen lopulta Muurmannin legioonan johtoon. Neuvosto-Venäjän suoritettavaksi tulevat sotakorvaukset vahvistettiin erillisellä sopimuksella myöhemmin 27. elokuuta 1918 Berliinissä. Tällä sopimuksella Neuvosto-Venäjä tunnusti Vironmaan ja Liivinmaan kuvernementtien siirtymisen Saksalle pysyväksi. Verrattuna ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen tilanteeseen 1914 Venäjä oli menettänyt 1/3 väestöstään, 1/3 maatalousmaastaan ja 3/4 teollisuudestaan. Brest-Litovskin rauha Saksan keisarikunnan ja Neuvosto-Venäjän kesken kesti tasavallaksi julistetun Saksan 11. marraskuuta 1918 Compiègnessa sopimaan aselepoon saakka. Itsenäisen Viron hallitus aloittaa toimintansa.

Neuvosto-Venäjä irtisanoo sopimuksen ja itsenäisyyssodat alkavat

Neuvosto-Venäjä hyödyntää tilanteen ja sanoo 13. marraskuuta 1918 Brest-Litovskin rauhansopimuksen irti. Saksa alkaa vetäytyä Baltiasta ja Neuvosto-Venäjä saattoi jälleen alkaa yrittää ottaa takaisin menettämiään alueita taistelemalla vallankumouksen tukemisen nimissä itsenäisyysliikkeitä ja samalla länsivaltojen ja Japanin rinnalla taistelevia Venäjän yhtenäisyyttä kannattavia valkoisia interventiojoukkoja vastaan. Japanilaiset olivat nousseet maihin pienin joukoin Port Arthurissa huhtikuussa 1918 turvatakseen Japanin alamaisia. Myöhemmin Kauko-idässä saman tekivät myös britit. 20. marraskuuta 1918 nimitetään Viron hallituksen pää- ja sotaministeriksi Konstantin Päts.

Neuvosto-Venäjä ja Weimarin Saksa löytävät toisensa Rapallossa

Virallisesti Brest-Litovskin rauhansopimuksen sisältämät aluesiirrot ja sotakorvaukset mitätöitiin Saksan ja Neuvosto-Venäjän kesken Rapallon sopimuksella 16. huhtikuuta 1922 Lev Trotskia ulkoasiainkansankomissaarina seuranneen Georgi Tšitšerinin ja Saksan ulkoministeri Walther Rathenaun kesken 10. huhtikuuta 1922 Genovassa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta Venäjän keisarikunnan aikaisia saatavia velkovien maiden kanssa. Rapallon rauhan salaisessa lisäpöytäkirjassa 29. huhtikuuta 1922 sovittiin lisäksi Weimarin Saksan ja Neuvosto-Venäjän kesken lisäksi siitä, että Saksa voi harjoittaa siltä Versailles'n rauhansopimuksen kieltämää sotilaallista toimintaa Venäjällä. Näin Venäjästä tuli jälleen Brest-Litovskin rauhansopimuksen jälkeen Saksan liittolainen, mitä kesti kansallissosialistien valtaannousuun saakka ja Tšekkoslovakian jakamisen sekä Espanjan sisällissodan jälkeen uudelleen 23. elokuuta 1939 Saksan hyökkäystä Puolaan tukeneella Ribbentropp-sopimuksella. Luokka:Rauhansopimukset ja:ブレスト・リトフスク条約

Puna-armeija

Puna-Armeija on lyhyt muoto Työläisten ja talonpoikien punaisesta armeijasta (Рабоче-Крестьянская Красная Армия; Rabotše-Krestjanskaja Krasnaja Armija), jonka bolševikit perustivat sotamiesneuvostojen demokraattista luonnetta edustaneista punakaarteista 23. helmikuuta 1918. Puna-armeijasta tuli myös Neuvostoliiton armeija, kun Neuvostoliitto perustettiin 1922. Punainen väri, mistä tuli 1800-luvun puolivälissä laajalle levinnyt vallankumousten väri, viittasi puna-armeijan osalla työväenluokan vuodatettuun vereen. Hallinnollisesti puna-armeija perustettiin määräyksellä kansankomissaarien neuvostossa 15. tammikuuta 1918 jo valmiiksi olemassaolevien punakaartien pohjalle. Virallinen puna-armeijan päivä, 23. helmikuuta 1918 muistuttaa ensimmäisestä joukkovärväyksestä Pietarissa ja Moskovassa ja ensimmäisistä taistelutoimista miehittävää keisarillisen Saksan armeijaa vastaan. Punakaartien järjestäminen sotilaskurinalaiseksi armeijaksi oli tarpeen erityisesti juuri tuolloin siksi, että Saksan keisarikunta ei enää pidempään jäänyt odottamaan kansankomissaarien neuvoston päätöksiä Saksalle Brest-Litovskissa luovutettavista alueista, vaan oli lopettanut 5. joulukuuta 1917 solmitun aselevon ja lähtenyt hyökkäämään Latvian ja Viron kautta kohti Petrogradia (Pietari 1916-1924) Lev Trotskin katkaistua neuvottelut tyytyen aselepolinjaan Saksan ensin tunnustettua Ukrainan itsenäisyyden. 1924ssa, vuonna 1921]] 23. helmikuuta oli tärkeä kansallinen vapaapäivä Neuvostoliitossa, jota myöhemmin juhlittiin myös nimellä neuvostoarmeijan päivä. Juhlapäivä jatkaa perinnettä edelleen nimellä isänmaan puolustajien päivä. Puna-armeijan perustajana pidetään yleisesti Lev Trotskia, joka toimi sekä ulkoministeriä vastaavana ulkoasiainkansankomissaarina että puolustusministeriä vastaavaa sotakansankomissaarina vuosina 1918–1924. Perustettaessa puna-armeija perustui vapaaehtoisuuteen, eikä se tuntenut sotilasarvoja tai joukko-osastosymboleita. Upseerit valittiin demokraattisesti. 29. toukokuuta 1918 18–40-vuotiaat miehet tehtiin kuitenkin asevelvolliseksi. Suuren luokan värväysoperaation toteuttamiseksi alueelliset kutsuntalautakuntia vastaavat sotilaskomissariaatit (военный комиссариат, военкомат; voenkomat) perustettiin, jotka toimivat tässä tehtävässä ja tällä nimellä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Sotilaskomissariaatteja ei tule sekoittaa armeijan poliittisiin komissaareihin (politrukkeihin). Jokaiseen puna-armeijan yksikköön sijoitettiin poliittinen komissaari, jolla oli valta kumota yksikön komentajien päätökset, jos ne olivat ristiriidassa kommunistisen puolueen periaatteiden kanssa. Vaikka tämä johti väistämättä komentojärjestelmässä esiintyvään tehottomuuteen, puolueen johto piti tärkeänä kontrolloida upseeristoa, joka oli sisällissodan edetessä yhä useammin muodostettu entisen keisarillisen armeijan upseereista. Venäjän sisällisodassa 1918-1920 puna-armeija taisteli valkoisia vastavallankumouksellisia armeijoita vastaan ja sitä käytettiin myös sisäisten kapinoiden tukahduttamisiin. Sodan loppuun mennessä puna-armeijassa palveli lähes 5 miljoonaa miestä. Ammattiupseerien toimi, joka oli hylätty "tsaristisena perintönä", palautettiin 1935. Suurten puhdistusten aikana lähes kaikki vanhemmat upseerit kuitenkin teloitettiin tai lähetettiin pakkotyöleireille potentiaalisina uhkina Stalinin vallalle.

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen talvisodassa puna-armeijan voimaa heikensivät suuresti kykenemättömyys sopeutua purevaan pakkaseen ja monet muut tekijät. Taisteluiden jatkuessa komennettiin rintamalle myös ukrainalaisista koottuja eteläisiä yksilöitä. Armeija oli jo aikaisemmin mekanisoitu, kuten monet muutkin eurooppalaiset armeijat siihen aikaan. Moottoriajoneuvot soveltuivat kuitenkin huonosti talvisodan taistelukenttien metsäiseen maastoon, kylmyydestä puhumattakaan ja ylivoimaisiksi luultu puna-armeija juuttui pidentyviin taisteluihin sitkeätä vastarintaa tekevien suomalaisten kanssa. Lisäksi armeija taisteli sotaa täysin väärillä taistelutaktiikoilla, joiden muuttaminen oli vaikeata jäykän komentorakenteen takia. Myös kokemuspula oli Stalinin puhdistusten takia valtava. Alkuperäinen tarkoitus oli edetä muutamassa viikossa Helsinkiin, mutta taisteluiden jumiuduttua paikalleen tavoite ei koskaan toteutunut — vaikka Suomen armeija vietiin lähelle murtumispistettä, joutui Stalin kuitenkin taipumaan rauhanneuvotteluihin ja puna-armeija koki nöyryytyksen kansainvälisen yleisön silmissä. Kansallissosialistisen Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, puna-armeijan vahvuus oli arviolta 1,5 miljoonaa miestä. Se oli edelleen poliittisten puhdistusten heikentämä ja joutui pahasti hyökkäyksen yllättämäksi. Ensimmäisten viikkojen aikana käytännössä koko neuvostoilmavoimat tuhottiin kentille ja satoja tuhansia neuvostosotilaita motitettiin valtaviin motteihin. Neuvostohallitus muutti taktiikkaansa parantaakseen pakenevan puna-armeijan moraalia 1941. Neuvostopropagandassa, joka oli aikaisemmin toitottanut poliittista agendaa luokkataistelusta muutti lähestymistavakseen patrioottisten tunteiden nostamisen väestössä ottaen käyttöönsä neuvostovaltaa edeltäneen keisarillisen Venäjän historian. Sota Hitlerin Saksaa vastaan rinnastettiin Napoleonia vastaan käytyyn isänmaalliseen sotaan 1812. Propaganda teki viittauksia sellaisiin legendaarisiin venäläisiin sankareihin kuin Aleksanteri Nevski ja Mihail Kutuzov. Ortodoksisen kirkon vainoaminen lopetettiin ja papisto elvytti esimerkiksi sellaisen perinteen kuin aseiden siunaaminen ennen taistelua. Poliittisten upseerien perinne poistettiin, vaikka tosin ainoastaan hetkellisesti. Armeijaan muodostettiin tarkasti määritellyt sotilasarvot ja alettiin myöntämään esimerkiksi mitaleita ja perustettiin "ritarikuntia". Kaarti perustettiin uudelleen ja suurta sankaruutta taistelussa osoittaneet yksiköt nimettiin uudelleen kaarti-etuliitteellä — kaartinrykmentti, kaartinarmeija jne. Suuren isänmaallisen sodan aikaan puna-armeijaan värvättiin 15–20 miljoonaa upseeria ja sotilasta, joista 7–10 miljoonaa kuoli. Puna-armeijan sotilaat, jotka joutuivat saksalaisten vangiksi teloitettiin usein suoraan kentällä tai kuljetettiin epäinhimillisiin oloihin vankileireille. Heitä myös surmattiin tuhoamisleireillä osana holokaustia. Näiden vangiksi jääneiden osa ei ollut sodan lopussa vapautuessaan kovinkaan paljon parempi, koska antautumisesta rangaistiin joko teloituksella tai passituksella vuosiksi pakkotyöhön Siperiaan. Saksaa vallatessaan puna-armeijan sotilaat syyllistyivät myös lukemattomiin sotarikoksiin—ryöstelyyn, tuhoamiseen ja saksalaisnaisten raiskauksiin. Puna-armeijan sotilaat eivät erotelleet saksalaista sotilasta ja siviiliä . Sotarikokset johtuivat osittain sekä löyhästä kontrollista että katkeruudesta—saksalaiset olivat itse toteuttaneet samanlaisia julmuuksia Neuvostoliitossa. Puna-armeijan johto tuomitsi raakuudet puna-armeijan sotilaan arvolle sopimattomiksi tekosiksi, mutta niiden konkreettiseen estämiseen tähtäävät toimet olivat ponnettomia. On huomattava kuitenkin, etteivät kaikki sotilaat syyllistyneet näihin raakuuksiin ja useimmiten asialla olivatkin itse rintamajoukkojen sijaan selustan joukot. Voitetun sodan jälkeen ja Berliinin sortumisen jälkeen puna-armeijaa kohtaan tunnettu kunnioitus ja sen arvovalta nousivat neuvostoyhteiskunnassa huomattavasti. Viimeinen askel muodonmuutoksessa vallankumouksellisesta asejoukosta suvereenin valtion vakinaiseksi armeijaksi tapahtui 1946, kun puna-armeija nimettiin neuvostoarmeijaksi.

Kylmä sota

Sodan jälkeen joukkoja kotiutettiin ja armeijan vahvuus vähennettiin arviolta viiteen miljoonaan. Neuvostoarmeijan yksiköt, jotka olivat vapauttaneet Itä-Euroopan maat saksalaisten vallasta jäivät maihin miehitysjoukoiksi varmistamaan neuvostovallan säilymisen. Tämä johti valtioiden muuttumiseen sosialistisen blokin jäseniksi ja käytännössä Neuvostoliiton satelliittivaltioiksi. Suurin neuvostoarmeijan vahvuus oli sijoitettuna Itä-Saksaan torjumaan NATO-joukkojen uhkaa. Saksalaishyökkäyksen Neuvostoliiton maaperällä aiheuttamat tuhot saivat Neuvostoliiton muodostamaan kylmän sodan doktriinin, jonka tavoite oli taistella vihollisia vastaan niiden omalla maaperällä tai mahdollisesti satelliittivaltioiden puskurivyöhykkeellä. Turvatakseen tuon puskurivyöhykkeen olemassaolon neuvostojoukot kukistivat kaikki sosialisminvastaiset kansannousut DDR:ssä, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa 1950- ja 1960-luvuilla. Vastakkainasettelu NATO:n kanssa kylmän sodan aikana perustui lähinnä ydinpelotteeseen. Neuvostoliitto käytti paljon resursseja armeijansa ydinaseiden kehittelyyn, etenkin ballististen ohjusten ja ydinsukellusveneiden. Konflikteja sodittiin ainoastaan ns. proxy-sotien kautta, joissa Yhdysvallat ja NL tukivat hallituksia tai kapinallisliikkeitä tarpeen mukaan. 1979 neuvostoarmeija kuitenkin puuttui suoraan sisällissotaan, joka riehui Afganistanissa. Neuvostoliiton tavoitteena oli tukea ystävällismielistä maallista hallintoa, jota uhkasivat muslimifundamentalistisissit (joihin kuului mm. Osama bin Laden). Yhdysvallat tuki näitä sissejä taloudellisesti ja sotilaallisilla varusteilla, mm. toimittamalla niille amerikkalaisia Stinger-ilmatorjuntaohjuksia, joilla oli tarkoitus taistella neuvostojoukkojen ilmaherruutta vastaan. Teknisestä ylivertaisuudestaan huolimatta neuvostoarmeija ei onnistunut saamaan maata kontrolliin ja kärsi jatkuvia tappioita sissien iskuissa ja väijytyksissä. Mihail Gorbatšov veti viimein joukot maasta 1988. Afganistanin sotaa 1980–1988 voidaan verrata Yhdysvaltain käymään sotaan Vietnamissa—molemmat olivat kylmän sodan sijaissotia ja molemmat päättyivät nöyryyttävään tappioon teknisesti alivoimaista, mutta lopulta voitokasta sissivastustajaa vastaan.

Neuvostoliiton loppu

1991 armeija näytteli tärkeää osaa vanhoillisten kommunistien ja ylempien sotilaskomentajien järjestämässä vallankaappausyrityksessä, jonka tarkoituksena oli syöstä Mihail Gorbatšov ja hänen uudistusmielinen hallituksensa vallasta lähettämällä panssarivaunuja Moskovan kaduille. Kaappaus epäonnistui, koska siviilit ryhtyivät vastarintaan ja panssarivaunujen miehistöt kieltäytyivät ampumasta maanmiehiään. Kaappausta seurasi Neuvostoliiton romahtaminen. Neuvostoarmeija hajotettiin ja sen resurssit jaettiin Neuvostoliiton seuraajavaltioiden kesken. Suurin osa armeijasta, mukaan lukien enemmistö ydinohjusjoukoista liitettiin Venäjän federaation armeijaan. Itä-Eurooppaan sijoitetut joukot vedettiin takaisin vuosina 1991–1994. Venäjän federaation armeijassa säilyvät edelleen puna-armeijan perinteet, koska sen tunnuksena on edelleen punainen, viisisakarainen tähti.

Katso myös

- Puna-armeijassa menestyneet suomalaiset
- Puna-armeijan marssiopas Suomeen Luokka:Armeijat Luokka:Neuvostoliitto ko:붉은 군대 ja:赤軍

23. helmikuuta

23. helmikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 54. päivä. Vuodesta on jäljellä 311 päivää (karkausvuonna 312). ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Aslak :- suomenruotsalainen kalenteri: Bjarne :- ortodoksinen kalenteri: Viljo :- saamenkielinen kalenteri: Ásllat, Ágá, Áillon, Áilu :- vanhemmissa kalentereissa: Burchard, Gerhard, Salla, Salli, Serenus, Taalo, Tero, Tertulian, Tertullian, Tertullianus, Torsten

Tapahtumia

- 1455 - Johann Gutenberg painoi ensimmäisen Raamatun.
- 1660 - Kaarle XI Ruotsin kuninkaaksi.
- 1820 - Cato-kadun salaliitto (Cato Street Conspiracy), suunnitelma murhata kaikki brittiläiset kabinettiministerit, paljastui.
- 1836 - Alamon taistelu: Alamon linnakkeen piiritys alkoi San Antoniossa, Texasissa.
- 1847 - Meksikon—Yhdysvaltain sota: Buena Vistan taistelu. Yhdysvaltalaiset joukot kukistavat Meksikossa kenraali Antonio López de Santa Annan joukot.
- 1861 - Presidentiksi valittu Abraham Lincoln saapui salaa Washington D.C.:hen Marylandin Baltimoressa suoritetun salamurhayrityksen jälkeen.
- 1887 - Ranskan Rivieralla tapahtuneessa suuressa maanjäristyksessä kuoli arviolta 2 000 ihmistä.
- 1893 - Rudolf Dieselille myönnettiin patentti dieselmoottorista.
- 1898 - Émile Zola vangittiin Ranskassa hänen kirjoitettuaan J'Accusen ("Minä syytän"), kirjeen, jossa hän syytti Ranskan hallitusta juutalaisvastaisuudesta ja Alfred Dreyfusin tuomitsemista syyttömänä vankilaan.
- 1900 - Buurisota: Britti- ja buurijoukot ottivat yhteen Hart's Hillin taistelussa.
- 1903 - Kuuba vuokrasi Guantanamo Bayn "ikuisiksi ajoiksi" Yhdysvalloille.
- 1905 - Chicagolainen asianajaja Paul Harris sekä kolme muuta liikemiestä lounastivat yhdessä perustaakseen Rotary Clubin, maailman ensimmäisen palvelujärjestön.
- 1919 - Benito Mussolini perusti Italiassa fasistipuolueen.
- 1934 - Leopold III Belgian kuninkaaksi.
- 1940 - Piirretty elokuva Pinokkio ensi-illassa.
- 1945 - Toinen maailmansota: Iwo Jiman taistelussa saavutetun voiton jälkeen joukko Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita kiipesi saarella sijaitsevan Mount Surabachin laelle ja nosti Yhdysvaltain lipun salkoon. Tapahtumasta otettu kuuluisa valokuva palkittiin myöhemmin Pulitzer-palkinnolla.
- 1945 - Toinen maailmansota: yhdysvaltalaiset joukot vapauttivat Filippiinien pääkaupungin, Manilan.
- 1945 - Toinen maailmansota: saksalainen Pforzheimin kaupunki tuhoutui täysin 379 brittiläisen pommikoneen hyökkäyksessä.
- 1947 - Kansainvälinen standardointijärjestö ISO (International Organization for Standardization) perustettiin.
- 1954 - Ensimmäinen polion vastainen lasten joukkorokotus alkoi Pittsburghissa, Pennsylvaniassa.
- 1955 - SEATO (Kaakkois-Aasian sopimusjärjestö) kokoontui ensimmäistä kertaa.
- 1956 - Nikita Hruštšev hyökkäsi Josif Stalinin henkilökulttia vastaan.
- 1981 - Antonio Tejero yritti Espanjassa vallankaappausta valtaamalla Espanjan parlamentin alahuoneen.
- 1987 - Suuressa Magellanin pilvessä havaittiin supernovan räjähdys.
- 1991 - Persianlahden sota: maajoukot ylittivät Saudi-Arabian rajan ja tunkeutuivat Irakiin, mikä aloitti sodan maataisteluvaiheen.
- 1998 - Floridan keskiosien tornadot tuhosivat tai vahingoittivat 2 600 rakennusta ja surmasivat 42 ihmistä.
- 1998 - Osama bin Ladenin antama fatwa julisti jihadin kaikkia juutalaisia ja kristittyjä vastaan.
- 1998 - Netscape Communications Corporation ilmoitti mozilla.orgin perustamisesta tarkoituksenaan koordinoida avoimen lähdekoodin Mozilla-selaimen kehitystä.
- 1999 - Kurdien vallankumousjohtaja Abdullah Öcalan asetettiin syytteeseen maanpetoksesta Ankarassa, Turkissa.
- 1999 - Lumivyöry tuhosi itävaltalaisen Galtürin kylän surmaten 31 ihmistä.

Syntyneitä

- 1418 - Paavi Paavali II († 1471)
- 1633 - Samuel Pepys, päiväkirjanpitäjä († 1703)
- 1685 - Georg Friedrich Händel, säveltäjä († 1759)
- 1743 - Mayer Amschel Rothschild, pankkiiri († 1812)
- 1883 - Victor Fleming, elokuvaohjaaja (Tuulen viemää, 1939) († 1949)
- 1904 - Leopold Trepper, Neovostoliiton vakoiluorganisaation luoja toisessa maailmansodassa († 1982)
- 1915 - Paul Tibbets, Hiroshimaan atomipommin pudottaneen "Enola Gay" -nimisen lentokoneen ohjaaja
- 1939 - Peter Fonda, näyttelijä ja käsikirjoittaja (Easy Rider, 1969)
- 1954 - Viktor Jushtshenko, Ukrainan presidentti

Kuolleita

- 1447 - Paavi Eugenius IV (s. 1383)
- 1730 - Paavi Benedictus XIII (s. 1649)
- 1766 - Stanislaw Leszczynski, Puolan kuningas (s. 1677)
- 1821 - John Keats, englantilainen runoilija (s. 1795)
- 1848 - John Quincy Adams, Yhdysvaltain 6. presidentti (s. 1767)
- 1855 - Carl Friedrich Gauss, matemaatikko, tähtitieteilijä, fyysikko (s. 1777)
- 1930 - Horst Wessel, natsi-ideologi ja säveltäjä
- 1934 - Edward Elgar, säveltäjä (s. 1857)
- 1965 - Stan Laurel, näyttelijä ja koomikko (s. 1890)
- 1990 - José Napoleón Duarte, El Salvadorin presidentti
- 1995 - James Herriot, kirjailija, eläinlääkäri (Kaikenkarvaiset ystäväni) (s. 1916)
- 1999 - Carlos Hathcock, yhdysvaltalainen tarkka-ampuja Vietnamin sodassa (93 vahvistettua tappoa) (s. 1942)
- 2003 - Robert K. Merton, sosiologi, käsitteen "itseään (tai itsensä) toteuttava ennustus" luoja (s. 1910)

Juhlapäiviä

- Guyana: Kansallispäivä.
- Venäjä: Isänmaan puolustajien päivä (aikaisemmin nimellä "Puna-armeijan päivä"). ---- Katso myös: kalenteri ~ 22. helmikuuta, 24. helmikuuta Luokka:Helmikuu -02-23 ms:23 Februari ko:2월 23일 ja:2月23日 simple:February 23 th:23 กุมภาพันธ์

Pietari (kaupunki)

Pietari (venäjäksi Санкт-Петербург, Sankt-Peterburg, lempinimeltään Питер, Piter) on noin 4,6 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Se on Venäjän toiseksi suurin ja Euroopan neljänneksi suurin kaupunki, ja tärkein Venäjän Itämeren satamakaupunki. Lisäksi Pietari on maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan kaupunki. Se sijaitsee Suomenlahden pohjukassa, Nevan suistossa ja suiston saarissa. Pietari Suuren vuonna 1703 perustama kaupunki toimi Venäjän pääkaupunkina aina vuoteen 1918 asti. Pietari on suoraan Venäjän federaation alainen eli yksi federaation subjekteista, ja sitä ympäröi Leningradin alue eli oblast, joka myös on itsenäinen subjekti. Vuonna 1914 kaupungin uudeksi nimeksi tuli Petrograd (Петроград). Vuonna 1924 uudeksi nimeksi tuli Leninin mukaan Leningrad (Ленинград). Alkuperäinen nimi otettiin uudelleen käyttöön Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991.

Maantiede

1991 Pietari on rakennettu Neva-joen varrelle, lähelle paikkaa jossa joki laskee Suomenlahteen. Kaupungin alueella on 42 saarta, joita yhdistää yli 340 siltaa. Pietaria ympäröivät alueet ovat varsin tasaisia ja koko kaupungin historiallinen keskusta on alle 4 m korkeudella merenpinnasta, osat siitä ovat jopa merenpinnan alapuolella. Pietarin ilmastoon vaikuttaa meren läheisyys ja ilmasto onkin lauhempi kuin monissa muissa samoilla leveysasteilla olevissa paikoissa. Tammikuun keskilämpötila on -8 °C. Kevät on viileä, ja joskus Laatokka-järven jäiden irtoaminen ja ajautuminen Nevaa pitkin kaupungin alueelle saa lämpötilan laskemaan pakkaselle vielä huhtikuussakin. Heinäkuu on lämpimin kuukausi jolloin keskilämpötila on noin 20 °C.

Ympäristö

Kaupungin leveät kadut ja meren läheisyydestä johtuva tuulisuus takaavat kaupungin ilman kohtalaisen laadun, vaikka liikenne ja kaupungin teollisuus ovatkin merkittäviä ilmansaastuttajia. Neva on suuri joki, jonka keskimääräinen virtaus on 2 500 m³ sekunnissa ja jonka valuma-alue on kooltaan 300 000 km² ja siksi kaupungin jätevesien osuus joen kokonaisvirtaamasta jää kohtalaisen pieneksi, nykyisin noin 2%:iin. Pietarin jätevesien vaikutus kaupungin lähivesiin ja koko Suomenlahden tilaankin on kuitenkin huomattava. Neva laskee järvimäiseen Nevan estuaariin, johon tulee vain harvoin suolaista vettä muualta Itämerestä. Näin alueen vedenlaatu onkin hyvin riippuvainen Laatokan ja Neva-joen tilasta ja Pietarista alueelle lasketuista jätevesistä. Vaikutusta on entisestään lisännyt tulvapato, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1979 mutta joka on vielä osin keskeneräinen. Tulvapadon tarkoituksena on estää Itämeren veden nouseminen kaupungin alueelle. Pietarin kaupunki on Itämeren suurin yksittäinen saastuttaja erityisesti rehevöitymistä aiheuttavien fosfaattien ja typen osalta, koska edelleen noin 1/3 kaupungin jätevesistä ohjataan käsittelemättömänä mereen. Monien kansainvälisten projektien avulla Pietarin jätevesikysymykseen on pyritty vaikuttamaan ja onkin todennäköistä, että tilanne tulee lähivuosina paranemaan. Jo kaupungin olemassa olevilla vedenpuhdistamoilla käyttöön otettu tehostettu fosfaatinpoisto parantaisi koko itäisen Suomenlahden tilaa. Koska Suomenlahdella plankton ei talvella kuluta jääpeitteen takia mereen päätyneitä ravinteita, näkyy Pietarin vaikutus eniten jäiden lähdön jälkeisessä levien ja planktonin kevätkukinnassa Kaakkois-Suomen rannikolla. Kesällä ravinteiden vaikutus rajoittuu pääsääntöisesti Nevan estuaariin, jossa havaitaankin voimakasta leväkukintaa koko avovesikauden. Arvioitaessa Pietarin vaikutusta Itämeren rehevöitymiseen, tulee kuitenkin muistaa, että Itämeren koko typpikuormituksesta vain 14% tulee asutusjätevesistä. Suurin kuormittaja on maatalous, joka tuottaa noin 41% kaikista typpikuormituksesta.

Historia

Aleksanteri Nevski (eli Aleksanteri Nevalainen) kukisti ruotsalaiset lähellä Neva-joen suuta vuonna 1240. Nevajoen suistossa oli 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (r. Landskrona), joka kuitenkin nopeasti hävitettiin Novgorodin toimesta. Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi lopullisesti Ruotsille, jolloin Nevanlinna syntyi. Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans.

Pietari Suuri

Kaarle IX Suuren Pohjan sodan (1700–1721) alussa venäläiset joukot valloittivat alueen ja Pietari Suuri perusti vuonna 1703 Pietarin Nevanlinnan paikalle. Kaupungin nimeksi tuli Sankt Pieter Burkh hollantilaisittain. Alkujaan kaupunki oli tarkoitettu ainoastaan linnoitukseksi ruotsalaisten uusia hyökkäyksiä vastaan ja sen ensimmäinen rakennus olikin Pietari-Paavalin linnoitus. Kaupungin rakennustöihin tuotiin valtavat määrät ruotsalaisia sotavankeja ja venäläisiä maaorjia ja tuhannet heistä kuolivat sairauksiin, uupumukseen ja nälkään. Kaupungin rakentamisen rahoittamiseksi Pietari Suuri verotti rajusti kaikkea mahdollista, mm. partoja, arkkuja ja jopa itse kuolemaa kuuluisalla sieluverolla, joka oli käytännössä alempien sosiaaliluokkien miehille kohdistettu kuolinvero. Vuonna 1712 Pietari julisti kaupungin pääkaupungikseen ja pakotti vastahakoiset virkamiehet, aateliset ja kauppiaat muuttamaan Moskovasta uuteen pääkaupunkiin ja rakentamaan sinne uudet kotinsa. Pietari Suuren kuollessa vuonna 1725 Pietarista oli kasvanut 40 000 asukkaan kaupunki (noin 8% Venäjän sen ajan kaupunkilaisväestöstä) ja 90% Venäjän ulkomaankaupasta kulki sen kautta. Kaupungin keskustaksi oli muodostunut Nevan etelärannan Amiraliteetin ympäristö.

Katariina Suuri

1725 Katariina Suuri nousi valtaan vuonna 1762 kaappaamalla valtaistuimen aviomieheltään Pietari III:lta. Katariina ylläpiti hyvin mahtipontista hovielämää ja oli vasta valmistuneen talvipalatsin ensimmäinen asukas. Katariina myös aloitti keisarillisen taidekokoelman keräämisen, joka myöhemmin muodosti nykyisen Eremitaašin taidemuseon kokoelma perustan. Taidekokoelman kasvun takia jouduttiin rakentamaan myös uusia rakennuksia talvipalatsin kylkeen. Nämä rakennukset tunnetaan nykyisin nimellä Pieni ja Vanha Eremitaaši. Lisäksi palatsikompleksin yhteyteen rakennettiin teatteri, joka on edelleen toiminnassa. Katariina oli suuri tieteiden ja taiteiden tukija. Hänen hallintoaikanaan valmistuivat Pietariin tiedeakatemian ja taideakatemian rakennukset, Venäjän ensimmäinen julkinen kirjasto (josta muotoutui nykyinen Venäjän kansalliskirjasto) sekä edelleen käytössä oleva Gostiny Dvorin kauppahalli Nevski prospektin varrelle. Katariinan aikana venäläinen musiikkielämä sai paljon länsimaisia vaikutteita ja Katariina palkkasi useita muun muassa italialaisia kuoronjohtajia ja säveltäjiä hovinsa palvelukseen. Katariina Suuri uudisti myös Pietarin hallintoa. Vuonna 1766 perustettiin pormestarin (gorodskoi golova) virka ja vuonna 1774 muodostettiin kaupunginhallitus (Magistrat), joka jo 1786 muutettiin kaupungin duumaksi.

Aleksanteri I:stä II:een

Katariina Suuren kuoleman jälkeen, vuonna 1796, valtaan nousi hänen poikansa Paavali I. Hän toteutti ultra-konservatiivista politiikkaa, rajoitti Pietarin paikallista hallintoa ja otti useita askeleita muuttaakseen Venäjän byrokraattiseksi valtioksi. Tällainen politiikka teki Paavalista hyvin epäsuositun ja vaikka hän salamurhien pelosta rakennutti itselleen turvallisemman Mihailovskin palatsin, hänet salamurhattiin omaan vuoteeseensa 12. maaliskuuta 1801. Salamurhan takana oli Paavalin oma poika, josta tuli tsaari Aleksanteri I. Aleksanteri I:n hallituskaudella Venäjän armeija torjui Napoleonin hyökkäyksen maahan ja voitetut ranskalaisten sotaviirit ovat edelleen nähtävissä Kazanin katedraalissa, johon myös venäläisten komentaja kenttämarsalkka Kutuzov on haudattu. Vuonna 1818 aloitettiin Iisakin kirkon rakennustyöt, jotka saatiin päätökseen vasta 40 vuotta myöhemmin. Iisakin kirkon Aleksanteri I yllättävä kuolema Taganrogin kaupungissa Siperiassa joulukuussa 1825, aikaansai poliittisen kaaoksen. Konstantin, Aleksanterin veli, joka oli perimysjärjestyksessä seuraavana, kieltäytyi kruunusta ja valtaan nousi sen sijaan Aleksanterin toinen veli Nikolai. Joukko liberaaleja nuoria armeijan upseereita ei hyväksynyt Nikolaita tsaariksi, toivoen että Konstantin olisi allekirjoittanut Venäjälle perustuslain. Kapinaa kutsuttiin dekabristikapinaksi, koska se tapahtui joulukuussa (venäjäksi dekabr). Konstantinin kieltäydyttyä kruunusta kapina kukistettiin voimakeinoin ja kapinan johtajat teloitettiin tai lähetettiin Siperiaan. Mahdollisesti dekabristikapinasta johtuen Nikolai I toteutti hyvin konservatiivista hallintoa. Pietarista tuli sotilaallisen tarkasti hallittu ja jopa siviili-instituutioita hallittiin sotilasakatemioiden tavoin. Vaikka Nikolain politiikka johti maan taloudelliseen taantumaan ja takapajuisuuteen, samalla Venäjällä otettiin teollisen yhteiskunnan ensiaskeleita. Vuonna 1837 valmistui maan ensimmäinen rautatie, joka yhdisti Pietarin Tsarskoje Selon (eli tsaarien kylä, nykyisin Puškin) kaupunkiin (jossa sijaitsi Romanovien kesäpalatsi Katariinanpalatsi). Pietarista tuli entistä mahtavampi suurkaupunki. Palatsin aukiolle pysytettiin Aleksanterin pylväs ja rakennettiin yleisesikunnan rakennukset talvipalatsia vastapäätä. Kulttuuri kuitenkin kukoisti Nikolai I aikana. Pietarissa Fjodor Dostojevski kirjoitti mestariteoksensa, Mihail Glinka loi perusteet venäläiselle musiikille säveltämällä maan ensimmäisen oopperan ja kamarimusiikkia ja Aleksandr Puškin kirjoitti runonsa. Vuonna 1861 tapahtunut maaorjuuden lakkauttaminen ja kaupungin voimakas teollistuminen 1800-luvun jälkipuoliskolla toi Pietariin valtavat määrät köyhiä työläisiä. Tämä johti ylikansoitukseen, huonoon hygieniaan ja tautiepidemioihin. Nämä olosuhteet loivat pohjan kaupungin myöhempiin levottomuuksiin.
Vuoden 1905 vallankumous ja ensimmäinen maailmansota
maaorjuuden Vuonna 1905 kaupungissa, Venäjän kannalta katastrofaalisesti päättyneen Japanin sodan jälkeen, sosiaalinen levottomuus puhkesi vallankumoukseksi verisunnuntain johdosta. Sotilaat avasivat 9. lokakuuta tulen kohti rauhanomaista mielenosoitusta, joka oli toimittamassa tsaarille vetoomusta. Mielenosoittajia ammuttiin tämän jälkeen eri puolilla kaupunkia ja kuolleiden määrä arvioidaan tuhansiksi. Tapahtumat vahvistivat vallankumouksellisia liikkeitä ja saivat poliittisen opposition rivit yhtenäisiksi. Seuraavina kuukausina maanviljelijöiden ja sotilaiden kapinat (joista kuuluisin tapahtui panssarilaiva Potjomkinilla) ja muut mielenosoitukset levisivät koko valtakuntaan. Lev Trotskin johtama Pietarin neuvosto julisti yleislakon, joka pysäytti koko maan. Tsaari Nikolai II oli pakotettu antamaan "lokakuun manifestin", jossa myönnettiin monia kansalaisoikeuksia ja luotiin Duuma, kansallinen parlamentti. I maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 maassa koettiin (lyhyt) kansallistunteen nousu ja liian saksalaisena pidetty kaupungin nimi muutettiin Petrogradksi (Петроград). Tuolloin kaupungissa asui noin 2,1 miljoonaa ihmistä.
Vuoden 1917 vallankumous ja sisällissota
1914 Pietari oli jälleen vuonna 1917 vallankumouksen kehtona. Kaupungissa työläisten mielenosoitukset kääntyivät yleislakoksi ja sotilaat kapinoivat maaliskuussa. Petrogradin neuvosto toimi rinnakkain reformistisen väliaikaishallituksen kanssa. Huhtikuussa Lenin palasi kaupunkiin organisoimaan bolševikkipuoluetta. Lopullisesti vallankumous tapahtui 24. lokakuuta, kun bolševikit miehittivät keskeiset asemat kaupungista. Aurora-laiva, josta ammuttiin lokakuun vallankumouksen lähtölaukaus, on nykyisin museona Nevan rannalla. Uusi hallitus toimi kaupungissa maaliskuuhun 1918, jolloin se joutui saksalaisten hyökkäyksen pelossa siirtymään Moskovaan. Leninin kuoltua 1924 nimettiin kaupunki jo samana vuonna hänen muistokseen Leningradiksi. Siitä tuli 1930-luvulla Stalinin teollistamisohjelman keskus ja vuoteen 1939 mennessä kaupungissa asui 3 miljoonaa ihmistä ja siellä sijaitsi Venäjän teollisesta tuotannosta noin 11%. Stalin kuitenkin pelkäsi kaupungista muodostuvan kilpaileva valtakeskittymä Kremlille, ja paikallisen kommunistijohtaja Sergei Kirovin murha vuonna 1934 aloitti Stalinin puhdistukset.
Toinen maailmansota
:Pääartikkeli: Leningradin piiritys 22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nopeasti saksalaiset valloittivat suuria alueita länsi-Neuvostoliitosta, ja Leningrad saarrettiin. Saksalaiset yrittivät valloittaa Leningradin ja pyysivät siihen apua suomalaisilta, mutta Suomen marsalkka Mannerheim ei siihen suostunut. Leningrad joutui kestämään piiritystä vuoteen 1944 asti. Piirityksen aikana ruoka ja polttoaine oli kaupungissa hyvin vähissä. Talvella 1942–1943 kaupungissa ei ollut vettä, lämmitystä, julkista liikennettä ja hyvin vähän sähköä. Alimmillaan ruoka-annoksen koko oli vain 120 g leipää päivässä. Useita satoja tuhansia ihmisiä evakuoitiin kaupungista Laatokan yli kuuluisaa elämän tietä (Doroga žizni) pitkin, joka oli ainoa piiritetyn kaupungin maailmaan yhdistävä reitti. Kesäisin ihmisiä kuljetettiin lautoilla ja talvisin rekat kulkivat aurattua jäätietä pitkin jatkuvan vihollistulituksen alla. Piirityksen aikana Dmitri Šostakovitš sävelsi 7. sinfoniaansa, lisänimeltään Leningrad, kaupungissa, vaikka teos viimeisteltiinkin Kuybishevissä, jonne säveltäjä perheineen evakuoitiin lokakuussa 1941. Valmistuttuaan teos esitettiin piiritetyssä kaupungissa. Lähes 900 päivän piirityksen (blokada) aikana kaupungissa kuoli ainakin 641 000 ihmistä (joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800 000). Noin puoli miljoonaa piirityksen uhria on haudattu Pietarin liepeillä olevalle Piskarevin hautausmaalle. Leningrad oli ensimmäinen kaupunki, jolle myönnettiin sankarikaupungin (город-герой) arvonimi vuonna 1945.
Toisesta maailmansodasta nykypäivään
Saksalaisten piiritys tuhosi Pietarista 2,2 miljoonaa neliömetriä asuintiloja ja 2,8 miljoonaa vaurioitui, joten aina 1960-luvulle asti suuri osa kaupunkilaisista joutui elämään kommuuniasunnoissa, koska asunnoista oli pulaa. Monista muista neuvostokaupungeista poiketen Pietari jälleenrakennettiin noudattaen paljon sen vanhaa ulkonäköä. Monet kulttuurikohteet, esimerkiksi Pietarhovi ja Puškinin palatsi rakennettiin käytännössä uudelleen. Neuvostoliiton hajottua syyskuussa 1991 kaupungin vanha nimi otettiin jälleen käyttöön kansanäänestyksen jälkeen.
Väestö
Viimeisimmän väestönlaskennan mukaan, joka valmistui 9. lokakuuta 2002, Pietarissa oli 4 159 635 asukasta, joka on noin 3 % koko Venäjän väkiluvusta. Keskipalkka vuonna 2003 oli 2179 ruplaa (n. 176€). Pietariin saa muuttaa vain, jos voi esittää itselleen asunnon ja työpaikan tai menee pietarilaisen kanssa naimisiin. On todennäköistä , että monilla ihmisillä ei ole tätä pakollista rekisteröintiä ja he asuvat kaupungissa laittomasti (ja eivät siten ole väestönlaskennassa mukana). ILO:n arvion mukaan Pietarissa on noin 16 000 katulasta (vuonna 2000). Virallisten tilastojen mukaan kaupungin asukkaista 89,1 % on venäläisiä, 2,1 % juutalaisia, 1,9 % ukrainalaisia ja n. 1 % valkovenäläisiä. Näiden lisäksi huomattavia vähemmistöryhmiä kaupungissa ovat tataarit, kaukaasialaiset, usbekit, vepsälaiset, suomalaiset ja azerbaidzanilaiset. Enemmistö kaupungin asukkaista on ortodokseja, mutta kaupungissa on myös toimivia yhteisöjä buddhalaisia, muslimeja, juutalaisia ja luterilaisia.
Asukasmäärän kehitys
Vuoteen 1944 asti luvut ovat arvioita, vuodesta 1959 vuoteen 2002 tiedot perustuvat väestönlaskentoihin ja vuoden 2005 tieto on arvio. 2005
Hallinto
Pietari on suoraan Venäjän federaation alainen kaupunki, kuten Moskovakin. Pietari on Leningradin alueen eli oblastin ja Venäjän federaation pohjoisen alueen (Се́веро-За́падный федера́льный о́круг) hallintokeskus, mutta on siitä erillinen alue. Pietarin korkein päättävä viranomainen on pormestari, joka toimii myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Pormestarina toimii tällä hetkellä Valentina Matvijenko. Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin toimi vuosina 1994–1998 kaupungin apulaispormestarina. Kaupungissa toimeenpanovalta kuuluu pormestarille, hänen johtamalleen kaupunginhallitukselle, pormestarin kanslialle ja alueellisille hallintoyksiköille, jotka ovat pormestarin alaisuudessa. Kaupungin lainsäädäntövalta kuuluu kokonaan kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuusto koostuu 50 valtuutetusta, jotka valitaan yhden edustajan vaalipiireistä. Valtuusto laatii kaupungin järjestyssäännön, kaupungin lait ja asetukset. Se myös vahvistaa kaupungin budjetin, hallinnon rakenteen, kaupungin kehittämisprojektit, hallinnoi kaupungin omaisuutta ja ratifioi kaupungin tekemät sopimukset.
- Luettelo Pietarin hallintoalueista: lainsäädäntövalta
- #Admiralteiski (Адмиралтейский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Коломна
- #
- Сенной округ
- #
- Адмиралтейский округ
- #
- MO Nro 4
- #
- Измайловское
- #
- MO Nro 6
- #Frunzenski (Фрунзенский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- МО Nro 71
- #
- МО Nro 72
- #
- MO Купчино
- #
- МО Nro 74
- #
- МО Nro 75
- #
- МО Nro 76
- #Kalininski (Калининский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Гражданка
- #
- Академический
- #
- Финляндский округ
- #
- МО Nro 21
- #
- Пискаревка
- #
- Северный
- #
- Прометей
- #Kirovski (Кировский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- МО Nro 25
- #
- Ульянка
- #
- МО Nro 27
- #
- Autuansaari (Автово)
- #
- Нарвский округ
- #
- МО Nro 30
- #
- МО Nro 31
- #Kolpinski (Колпинский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Kolpino (Колпино)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Metallostroi (Металлострой)
- #
- Petro-Slavjanka (Петро-Славянка)
- #
- Pontonny (Понтонный)
- #
- Sapyorny (Сапёрный)
- #
- Ust-Ižora (Усть-Ижора)
- #Krasnogvardeiski (Красногвардейский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Полюстрово
- #
- Suuri Ohta (Большая Охта)
- #
- Pieni Ohta (Малая Охта)
- #
- МО Nro 35
- #
- Ржевка
- #Krasnoselski (Красносельский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Krasnoje Selo (Красное Село)
- #
- Asuinalueet:
- #
- МО Nro 37
- #
- МО Nro 38
- #
- Сосновая поляна
- #
- Урицк
- #
- МО Nro 41
- #
- МО Nro 42
- #Kronštadski (Крондштатский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Kronstadt (Кронштадт)
- #Kurortny (Курортный)
- #
- Kaupungit:
- #
- Siestarjoki (Сестрорецк)
- #
- Terijoki (Зеленогорск)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Valkeasaari (Белоостров)
- #
- Kellomäki (Комарово)
- #
- Metsäkylä (Молодёжное)
- #
- Pesotšnaja (Песочный)
- #
- Kuokkala (Репино)
- #
- Vammelsuu (Серово)
- #
- Lautaranta (Смолячково)
- #
- Ollila (Солнечное)
- #
- Tyrisevä (Ушково)
- #Lomonosovski (Ломоносовский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Kaarosta (Ломоносов)
- #Moskovsk (Московский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Московская Застава
- #
- Гагаринское
- #
- Новоизмайловское
- #
- MО Nro 47
- #
- Звездное
- #Nevski (Невский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- МО Nro 49
- #
- МО Nro 50
- #
- Обуховский
- #
- Рыбацкое
- #
- МО Nro 53
- #
- МО Nro 54
- #
- Невский округ
- #
- Оккервиль
- #
- МО Nro 57
- #Pavlovski (Павловский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Pavlovsk (Павловск)
- #
- Asuinalue:
- #
- Tjarlevo (Тярлево)
- #Petrodvortsovi (Петродворцовый)
- #
- Kaupunki:
- #
- Pietarhovi (Петерго́ф)
- #
- Asuinalue:
- #
- Strelna (Стрельна)
- #Petrogradski (Петроградский)
- #
- Asuinalue:
- #
- МО Nro 58
- #
- Кронверкское
- #
- МО Nro 60
- #
- Аптекарский остров
- #
- Петровский
- #
- МО Nro 63
- #Primorski (Приморский)
- #
- Asuinalue:
- #
- Лахта-Ольгино
- #
- МО Nro 65
- #
- МО Nro 66
- #
- Комендантский Аэродром
- #
- МО Nro 68
- #
- Юнтолово
- #
- МО Nro 70
- #
- п. Лисий Нос
- #Puškinski (Пушкинский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Puškin (Пушкин)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Aleksandrovskaja (Александровская)
- #
- Suosaari (Шушары)
- #Tsentralni (Центральный)
- #
- Asuinalue:
- #"
- Дворцовый округ
- #
- МО Nro 78
- #
- Литейный округ
- #
- Смольнинский
- #
- Лиговка-Ямская
- #
- Владимирский округ
- #Vasileostrovski (Василеостровский)
- #
- 5 kuntaa
- #
- Asuinalue:
- #
- МО Nro 7
- #
- МО Nro 8
- #
- МО Nro 9
- #
- Морской округ
- #
- МО Nro 11
- #Vyborgski (Выборгский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Levašovo (Левашово)
- #
- Parkala (Парголово)
- #
- Сампсониевское
- #
- Светлановское
- #
- Сосновское
- #
- МО Nro 15
- #
- Парнас
- #
- Шувалово-Озерки
Talous
Parkala Neuvostoliiton aikana suurin osa