:: wikimiki.org ::

Versailles

Versailles

Versailles on nykyään yksi Pariisin rikkaimmista lähiöistä, sijaiten 19 km lounaaseen. Se kuuluu Île-de-Francen regioniin ja on sen Yvelines departtementin prefektuuri. Aikaisemmin se oli erillinen kylä, joka oli suhteellisen syrjäinen ennen kuin 6. toukokuuta 1682 kuningas Ludvig XIV siirsi hovinsa Versaillesin palatsiin. Preussin kuningas Vilhelm I julistettiin Saksan keisarikunnan keisariksi Versaillesin palatsin peilisalissa. Siellä solmittiin myös Versaillesin rauha 1919, joka päätti ensimmäisen maailmansodan ja toimi kansainliiton perustamissopimuksena. Luokka:Ranskan kaupungit ja:ヴェルサイユ

Pariisi

Pariisi (ranskaksi Paris) on Ranskan ja Île-de-Francen alueen pääkaupunki. Ilman esikaupunkejaan ja satelliittikaupunkejaan se muodostaa Pariisin departementin. Varsinaisessa Pariisissa asuu noin 2,1 miljoonaa ihmistä (2 142 800 helmikuun 2004 arvio) ja Suur-Pariisin alueella 11,5 miljoonaa ihmistä 14 518 km²:n alueella. Suur-Pariisi on yhdessä Lontoon kanssa Euroopan toiseksi suurin suurkaupunkialue Moskovan jälkeen. Koko maailmassa se on 20. suurin kaupunki.

Maantiede

Moskova Pariisin sijaitsee pohjoisessa Ranskassa Seinen varrella ns. Pariisin altaassa, 65 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkein maastonkohta kaupungin rajojen sisäpuolella on Moulin Rougesta tuttu Montmartren kukkula, joka on 130 metriä korkea. Kaupungin keskustassa sijaitsevat kaksi saarta, Île de la Cité ja Île Saint-Louis. Esikaupunkeja ovat mm. Boulogne-Billancourt, Argenteuil, Versailles, Montreuil, Saint-Denis, Nanterre ja Vitry-sur-Seine. Varsinaisen Pariisin kaupungin pinta-ala on 105,4 km². Jos ei lasketa mukaan kaupungin laitaman suuria Bois de Boulognen ja Bois de Vincennesin puistoja, kaupungin pinta-ala on vain 86,9 km². Pariisin pieni pinta-ala johtuu siitä, että sen rajoja ei ole puistoalueita lukuun ottamatta laajennettu vuoden 1860 jälkeen. Kaupungin asukkaat käyttävät ympäröiviä suuria metsiä virkistysalueina. Pariisin asukastiheys on noin 20 000 asukasta neliökilometriä kohden. Vuotuinen keskilämpötila on 10,6 °C ja sademäärä 639 mm. Lämpimin kuukausi on heinäkuu, jonka keskilämpötila 18,4 °C, ja kylmin tammikuu, 3,4 °C. Sateisinta on kesäkuussa (65 mm), kuivinta helmi- ja huhtikuussa (45 mm).

Historia

Pariisi on syntynyt Île de la Citén saarella alun perin sijainneen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Kaupungin nimi tulee kelttiläisestä heimosta (pariisit), joka hallitsi aluetta ennen kuin Rooman valtakunta otti sen haltuunsa vuonna 52 eaa. Aluksi roomalaiset kutsuivat kaupunkia nimellä Lutetia Parisiorum tai pelkästään Lutetia, joka tarkoittaa soista paikkaa, ja sen asukkaita nimellä Parisii. 50 vuodessa kaupunki oli laajentunut joen kummallekin puolelle. Pariisin ensimmäisenä piispana pidetty Pyhä Denis toi kristinuskon kaupunkiin 200-luvulla. Vuonna 212 sen nimeksi tuli Paris. Roomalaisten valta oli päättynyt vuoteen 508 mennessä, kun frankkien kuningas Klodvig asettui kaupunkiin ja teki siitä Merovinki-dynastian pääkaupungin. 400-luvulla Pariisia uhkasivat Attilan johtamat hunnit, myöhemmin viikingit, joiden hyökkäykset 800-luvulla pakottivat pariisilaiset rakentamaan linnoituksen Île de la Citélle. Merovingihallintoa seurasivat karolinkikuninkaat, joiden heikkous vahvisti Pariisin kreivien asemaa, ja vuodesta 987 alkaen kapetingit, jotka suojasivat kaupungin muureilla 1190–1210 ja aloittivat sen nousukauden. viikingit 1000-luvun alkupuolella kaupunki kasvoi voimakkaasti. Se levisi joen oikealle rannalle, Notre-Damen tuomiokirkko rakennettiin ja Sorbonnen yliopisto perustettiin. Filip II Augustin hallituskaudella alettiin rakentaa laajaa muuria levinneen asutuksen ympärille; myös Bastilji saatiin valmiiksi vuonna 1381. Satavuotisen sodan aikana (1337–1453) Pariisi oli englantilaisten miehittämä. Vuonna 1429 ranskalaiset piirittivät kaupunkia Jeanne d'Arcin johdolla, mutta englantilaisten häätäminen onnistui vasta vuonna 1436. Keskiajalla Pariisi oli kukoistava sivistyskeskus ja kaupankäynnin solmukohta. Uskonsotien aika oli verinen ja tuolloin (1562–98) kaupunki oli katolilaisten tukikohta. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikana puhkesi Fronde-kapina, jossa aateliset ja porvaristo nousivat vastustamaan kuninkaanvaltaa. Tämän vuoksi kuninkaanpalatsi siirrettiin läheiseen Versaillesin kaupunkiin. Ranskan vallankumous alkoi Pariisissa hyökkäyksellä Bastiljiin 14. heinäkuuta 1789. Muutenkin 1800-luvulla Pariisin poliittinen merkitys korostui mm. Napoleon Bonaparten vallankaappauksissa ja lukuisissa vallankumouksissa. Väkiluku kasvoi voimakkaasti ja huolimatta Napoleon III:n toteuttamista laajoista uudistuksista esimerkiksi katuverkoston kehittämisessä tyytymättömyys kasvoi. Saksan-Ranskan sodassa 1870–1871 perustettiin Pariisin kommuuni, joka antautui vasta nälänhädän ja taistelujen täyttämän talven jälkeen. Eiffelin torni rakennettiin vuonna 1889. Suuret maailmannäyttelyt vuosina 1855, 1867, 1878, 1889, 1900 ja 1937, joiden tulosta myös torni oli, osoittivat Pariisin kasvaneen yhdeksi maailman tärkeimmistä kaupungeista. Olympialaiset Pariisi on järjestänyt vuosina 1900 ja 1924. Ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset tykit ja zeppeliinit vaurioittivat kaupunkia. Marnen ihmeen, Marne-joella saavutetun torjuntavoiton ansiosta saksalaisten eteneminen pysähtyi aivan Pariisin lähellä. Toisessa maailmansodassa Ranskan hallitus julisti Pariisin avoimeksi kaupungiksi, poistui sieltä ja jätti sen saksalaisten miehitettäväksi. Vuonna 1944, kun Yhdysvaltain joukot olivat lähestymässä, alettiin kaupungissa kapinoida saksalaisia vastaan. 26. elokuuta Charles de Gaulle otti sen haltuunsa. Poliittisen opiskelijakuohunnan vuonna 1968 maineikkaimmat mielenosoitukset ja mellakat koettiin Pariisissa. Syksyllä 2005 syrjäytyneet siirtolaisnuoret polttivat autoja ja rakennuksia Pariisin esikaupungeissa, ja levottomuuksien aalto levisi muihinkin Ranskan kaupunkeihin. Viime aikoina Pariisi ei juurikaan ole menettänyt merkitystään "maailman pääkaupunkina". Erilaisten muistomerkkien ja rakennusten puhdistus- ja kunnostustyöhön on panostettu, mikä on vaikuttanut kaupunkikuvaan myönteisesti. Pariisi on maailman eniten vierailtu kaupunki.

Väestö

Charles de Gaulle Vuoden 1999 väestönlaskennassa Pariisin väkiluku oli 2 125 246 (poislukien esikaupungit). Suur-Pariisin asukasluku oli 11 174 743. Pariisin väkiluku on ollut suurimmillaan vuonna 1921, jolloin se ylitti 2,9 miljoonaa. Sen jälkeen väestö on kuitenkin siirtynyt pois keskustasta asumaan lähiöissä ja esikaupungeissa ja keskusta-alueen vapaat tontit on rakennettu toimistoiksi eikä asuintaloiksi. Nykyinen hallinto pyrkii muuttamaan tätä suuntausta ja itse asiassa helmikuussa 2004 väkiluku oli kasvanut ensi kertaa sitten vuoden 1954. Pariisi on aina ollut maahanmuuttajille houkutteleva kaupunki. Vuoden 1999 väestönlaskennassa 19,4 prosenttia asukkaista oli syntynyt Ranskan ulkopuolella ja 4,2 % väestöstä oli muuttanut maahan vuoden 1990 jälkeen. Suurin ulkomailla syntyneiden ryhmä on portugalilaiset. Nyt portugalilaisten tulo on kuitenkin miltei kokonaan lakannut, ja vuoden 1990 jälkeen saapuneiden joukossa suurimmat ryhmät ovat kiinalaiset ja arabit.

Asukasmäärän kehitys

Hallinto

arabit Pariisi jakaantuu kahteenkymmeneen hallinnolliseen alueeseen eli kaupunginosaan (arrondissements), jotka on numeroitu spiraalinmuotoisesti sisältä ulospäin, pienimmät numerot sijaitsevat siis kaupungin keskustassa. Kullakin on oma alipormestarinsa (Maire d'Arrondissement). Järjestyksessä alueet ovat Louvre, Bourse, Temple, l'Hôtel de Ville, Panthéon, Luxembourg, Palais Bourbon, l'Élysée, l'Opéra, l'Entrepôt, Popincourt, Reuilly, Gobelins, l'Observatoire, Vaugirard, Passy, Batignolles-Monceaux, Butte-Montmartre, Buttes-Chaumont ja Ménilmontant. Jokainen arrondissement on jaettu neljään osaan (Quartiers), jotka on numeroitu yhdestä kahdeksaankymmeneen. Numerot 1-4 kuuluvat siis ensimmäiseen piiriin, 5-8 toiseen ja niin edelleen. Pariisin kaupunki on oma departementtinsa, osa Île-de-Francen aluetta. Vuoteen 1964 asti Pariisi kuului esikaupunkeineen Seinen departementtiin, muu osa Pariisin alueesta Seine-et-Marnen ja Seine-et-Oisen departementteihin. Uudistuksessa nämä jaettiin pienempiin osiin, ja nykyään Pariisi koostuu kahdeksasta hallinnollisesta alueesta. Jako on pikemminkin kasvattanut kuin poistanut hallinnon ongelmia. Kolme departementtia (Hauts-de-Seine, Seine-Saint-Denis ja Val-de-Marne) muodostavat renkaan Pariisin departementin ympärille. Tätä kutsutaan usein nimellä "pieni rengas", kun etäisemmät esikaupungit muodostavat vastaavasti "suuren renkaan". Bertrand Delanoë on ollut Pariisin pormestari vuodesta 2001.

Talous

Suur-Pariisi on Lontoon ohella Euroopan suurin talouskeskus. Sen bruttokansantuote 430 miljardia euroa (38 700 euroa/as.) (2002). Kaupungin talouden keskus (La Défense) on Euroopan suurin talouskeskus ja Pariisin pörssi (Euronext) on Euroopan toiseksi suurin pörssi. 40% ranskalaisten yhtiöiden pääkonttoreista sijaitsee Pariisissa. Työttömyysaste alueella on 9,8 % (2004). Pariisin departementin merkittävimmät toimialat ovat yrityspalvelut, kauppa ja yksityispalvelut, jotka muodostavat 2/3 Pariisin taloudesta. Teollisuuden osuus on vain 7 %. Turismi on Pariisille merkittävä tulonlähde. Se tuo 3,1 miljardia euroa vuodessa ja luo 50 000 työpaikkaa.

Liikenne

La Défense Pariisin liikenne on pahamaineisen hidasta ja ruuhkautunutta. Kaupunkia ympäröi kehätie Périphérique. Kaupunginjohtaja Delanoën kaudella kaupunkiin on rakennettu satoja kilometrejä bussikaistoja ja yksityisautoilun määrää on huomattavasti vähennetty. Myös Seine -joen varrella kulkevia autoteitä on yhä enemmän otettu virkistyskäyttöön, muun muassa sunnuntaisin. Kesällä rantakadulla on ollut vuodesta 2003 alkaen keinotekoinen hiekkaranta. Pariisi on Ranskan moottori-, rauta- ja maantieverkoston keskus. Sen jokisatama on Marseillen ja Le Havren jälkeen Ranskan kolmanneksi tärkein satama. Pariisissa on kaksi merkittävää lentokenttää: Orlyn kenttä (Pariisin eteläpuolella) ja Aéroport de Roissy-Charles de Gaulle (lähellä Roissy-en-Francea). Kolmas ja paljon pienempi kenttä on 70 km pohjoiseen Pariisista Beauvais'n kaupungissa. Vanhaa Le Bourgetin kenttää käyttävät yksityiskoneet ja ilmailunäytökset. Siellä on myös ilmailumuseo. Kaupungissa on tiheä metroverkko Métro, joka avattiin maailmannäyttelyssä vuonna 1900, ja suuri määrä bussilinjoja. Asukkaita palvelevat myös nopeat RER-lähijunat. Raitiovaunu tulee takaisin kaupunkikuvaan vuonna 2006, kun Pariisia ympäröivän kehän ensimmäinen vaihe valmistuu. Julkista liikennettä koordinoi Syndicat de transports d'Île-de-France (STIF). Pyöräilyn merkitys Pariisissa on lisääntynyt viime vuosina. Keskustan alueella on satoja kilometreja pyöräteitä, jotka osittain on yhdistetty bussikaistojen kanssa. Pyöriä on tarjolla myös turisteille, esimerkiksi RATP:illa on pyörävuokraamo Boulevard Bourdonilla. Pariisin yhdistää Lontooseen kanaalin tunnelin kautta liikennöivä Eurostar-juna.

Kaupunkikuva ja nähtävyydet

Eurostar Eurostar Eurostar "Valon kaupunki" Pariisi on jo kauan ollut maailman suosituin matkailukohde. Sen asema monien kansainvälisten järjestöjen pääpaikkana sekä taloudellisen, poliittisen ja matkailullisen elämän keskuksena on tehnyt siitä yhden maailman tärkeimmistä kaupungeista. Se on tunnettu kauniista arkkitehtuuristaan, puistokaduistaan ja museoidensa runsaudesta. Monet rakennukset ovat hyvin vanhoja. Kadut ovat leveitä puistokatuja lukuun ottamatta yleensä kapeita, ja niitä reunustavat kaupat ja pikkuliikkeet. Seine-joki kulkee kaupungin läpi muodostaen kaaren lounaasta kaakkoon ja jakaa kaupungin kahteen osaan: "oikeaan" rantaan pohjoisessa ja "vasempaan" etelässä. Joen ylittää yli kolmekymmentä siltaa, joista vanhin on Pont neuf, joka yhdistää mantereen Île de la Citén saareen. Pariisi sisältää myös kaksi suurta viheraluetta: Bois de Boulogne, jonka pinta-ala on 846 hehtaaria, sijaitsee lännessä, Bois de Vincennes (995 hehtaaria) idässä. Muista puistoista kuuluisimmat ovat Tuileries'n puisto (Jardin des Tuileries) ja Luxembourgin puisto (Jardin du Luxembourg). Lisäksi on useita pienempiä puistoja ja viheralueita. Pariisin tärkeimmät nähtävyydet keskittyvät ydinkeskustaan. Kaupungin sydämessä Île de la Citén saarella sijaitsevat Notre Damen katedraali (Notre-Dame de Paris), kirkko Sainte-Chapelle, oikeuspalatsi (Palais de Justice) sekä Pariisin vanhin sairaala Hôtel-Dieu. Muista Pariisin kirkoista tärkeimpiä ovat Saint-Germain-des-Prés, Montmartren Sacré-Coeur, Saint-Sulpice, Saint-Eustache ja La Madeleine. Louvre taidekokoelmineen on itseoikeutetusti Pariisin palatseista tunnetuin. Se on toiminut taidemuseona vuodesta 1791. Muita palatseja ovat Palais Royal, presidentin virka-asunto Palais de l'Élysée, parlamentti Palais-Bourbon, Palais du Luxembourg ja 1900 maailmannäyttelyyn rakennettu Petit palais. Napoleonin hauta sijaitsee Invalidikirkossa Hôtel des Invalides'ssa. Pääkatu Avenue des Champs-Élysées kulkee kahden aukion välillä: Place Charles de Gaullen ja Place de la Concorden, joista edellisellä kohoaa Riemukaari ja jälkimmäisellä Luxorin obeliski. Lukemattomista museoista on Louvren lisäksi mainittava taidemuseo Musée d'Orsay, nykytaiteen museo Centre Georges-Pompidou, Musée du Montparnasse, keskiaikaisen taiteen museo Musée de Cluny sekä Musée Picasso. Pariisin maamerkki on tietysti Eiffelin torni. Se rakennettiin maailmannäyttelyä varten vuonna 1889 ja sen huipulta on mahdollista nähdä jopa 80 kilometrin päähän. Taiteilijoiden alueina on perinteisesti pidetty Montparnassen ja Montmartren ohella Latinalaiskorttelia (Quartier Latin), jossa sijaitsevat suurmiesten hautapaikkana tunnettu Panthéon sekä Pariisin yliopiston La Sorbonnen rakennukset. Oikeastaan yliopisto on jaettu kolmeksitoista itsenäiseksi yliopistoksi, ja opiskelijoita siellä on noin 300 000. Pariisissa on myös maailman toiseksi suurin kirjasto Bibliothèque nationale de France.

Monumentteja ja rakennuksia

- Eiffelin torni
- Riemukaari (Arc de Triomphe)
- Notre Damen katedraali
- Sainte-Chapelle
- Église de la Madeleine
- Vapaudenpatsas – Eiffelin suunnittelema pieni prototyyppi New Yorkin patsaasta, jonka Ranska lahjoitti Yhdysvalloille
- Sacré-Coeur -basilika
- Palais Garnier – Pariisin ooppera
- Hôtel des Invalides
- Panthéon
- La Sorbonne – Pariisin yliopisto

Museoita

- Louvre
- Musée d'Orsay
- Pompidou-keskus
- Musée Rodin
- Musée du Montparnasse
- Musée de Cluny
- Musée Picasso
- Ilmailumuseo Musée de l'Air et de l'Espace Le Bourget'n lentokentällä

Katuja, kaupunginosia ja muita paikkoja

- Montmartre
- Montparnasse
- Pariisin katakombit
- Champs-Élysées
- Père-Lachaisen hautausmaa
- Cimetière de Montmartre
- Cimetière du Montparnasse
- Cimetière de Passy
- Latinalaiskortteli
- Le Marais
- Pariisin metro
- Place de la Concorde
- Place de la Bastille – Bastilji
- Rue de Rivoli -kauppakatu
- Samaritaine-tavaratalo
- Pigalle
- Moulin Rouge -kabaree

Pariisin liepeillä

- Versaillesin palatsi, aurinkokuningas Ludvig XIV:n rakennuttama loistelias palatsi Pariisin ulkopuolella
- Disneyland Paris, Pariisista noin 30 km
- Parc Astérix Pariisista pohjoiseen
- Fontainebleau, François I:n muokkaama linna sekä eriskummalliset hiekkakivimuodostelmat ympäröivässä metsässä, Pariisista noin 60 km
- Barbizon, Fontainebleaun lähettyvillä sijaitseva impressionistien suosima kylä
- La Défense – liikekaupunginosa

Urheilu

Pariisissa pidetään vuosittain Ranskan avoin tennisturnaus joka kestää toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun. Pariisi on myös Ranskan ympäriajon eli Tour de France-pyöräilykilpailun maali. Olympialaiset järjestettiin kaupungissa vuosina 1900 ja 1924.

Tunnettuja urheiluseuroja

- Paris Saint-Germain, jalkapallo
- Stade Français, rugby

Kansainvälisiä järjestöjä

Pariisi on useiden kansainvälisten järjestöjen päämajan kotikaupunki, esim.
- Euroopan avaruusjärjestö (ESA)
- YK:n alajärjestö UNESCO
- OECD
- Interpol

Suomen suurlähetystö, Pariisi

Suomen suurlähetystö sijaitsee Pariisissa osoitteessa 1, Place de Finlande, 75007 Paris. Suurlähettiläänä toimii Charles Murto.
- [http://www.amb-finlande.fr/ Suomen suurlähetystö, Pariisi]

Aiheesta muualla

- [http://www.paris.fr/ Paris.fr] - kaupungin viralliset sivut
- [http://wikitravel.org/en/Paris Pariisi Wikitravelissa] Luokka:Pääkaupungit Luokka:Ranskan kaupungit Luokka:Pariisi als:Paris (Stadt) ko:파리 시 ja:パリ simple:Paris th:ปารีส

Île-de-France

Île-de-France on yksi Ranskan 26 regionista. Sen pääkaupunkina toimii Pariisi. Alue koostuu Pariisin metropolin alueesta ja se on 12 011 neliökilometrin laajuinen. Île-de-France on Ranskan väkirikkain alue; sen väkiluvuksi on arvioitu 11 264 000 (2004). Île-de-France koostuu kahdeksasta departtementista:
- Essonne (91)
- Hauts-de-Seine (92)
- Pariisi (75)
- Seine-Saint-Denis (93)
- Seine-et-Marne (77)
- Val-de-Marne (94)
- Val-d'Oise (95)
- Yvelines (78)

Aiheesta muualla

- [http://www.iledefrance.fr/ Île-de-Francen virallinen sivusto] Île-de-France Luokka:Ranska ko:일-드-프랑스 ja:イル・ド・フランス地域圏

Departementti

Departementti (ranskaksi département, espanjaksi departamento) on hallinnollinen alue Ranskassa, Beninissä, Côte d'Ivoiressa, Haitilla, Nigerissä, Boliviassa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa, Kolumbiassa, Nicaraguassa, Paraguayssa ja Uruguayssa.

Ranska

Uruguay Ranska on jaettu 26 alueeseen (région) – joista 22 sijaitsee Euroopassa) – jotka on jaettu sataan departementtiin, joista 96 sijaitsee Euroopassa. Departementit jaetaan edelleen arrondissementteihin. Departementit luotiin Ranskan vallankumouksen yhteydessä vuonna 1790 aluehallinnon yhtenäistämiseksi. Nykyään departementit on numeroitu aakkosjärjestyksessä (paria poikkeusta lukuun ottamatta) ja departementin numeroa käytetään autojen rekisterinumeroissa, postinumeroissa ja sosiaaliturvatunnuksissa. Departementtien toimivaltaan kuuluvat sosiaalihuolto, liikenne, colléget (peruskoulun yläluokat) ja kulttuuri.

Katso myös

- Luettelo Ranskan departementeista Luokka:Ranska Luokka:Paikallishallinto ja:フランスの地方行政区画 ko:데파르트망 (프랑스)

6. toukokuuta

6. toukokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 126. päivä (127. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 239 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Ylermi :- suomenruotsalainen kalenteri: Frej, Frejvid, Freja :- ortodoksinen kalenteri: Jopi, Job :- saamenkielinen kalenteri: Čuivi :- vanhemmissa kalentereissa: Aleksandra, Benedikta, Gotthard, Protogenes, Sigismund, Sigmund

Tapahtumia

- 1527 - Keisari Kaarle V:n espanjalaiset ja saksalaiset joukot ryöstivät Rooman; tätä pidetään renessanssin loppuna.
- 1682 - Ranskan kuningas Ludvig XIV siirsi hovinsa Versaillesiin.
- 1877 - Kylmän ja nälän heikentämät intiaanipäällikkö Hullu Hevosen joukot (Oglala Sioux-heimo) antautuivat Yhdysvaltain joukoille Nebraskassa.
- 1889 - Eiffelin torni avattiin virallisesti yleisölle Pariisin maailmannäyttelyssä.
- 1910 - Yrjö V kruunattiin Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijaksi isänsä Edvard VII:n kuoleman jälkeen.
- 1937 - Hindenburgin tuho: Saksalainen ilmalaiva (zeppeliini) Hindenburg syttyi tuleen ja tuhoutui minuutissa yrittäessään telakoitua Yhdysvalloissa (Lakehurst, New Jersey). 36 ihmistä sai surmansa.
- 1940 - Amerikkalainen kirjailija John Steinbeck sai Pulitzer-palkinnon romaanistaan Vihan hedelmät.
- 1942 - Toinen maailmansota: kaikki Yhdysvaltain joukot antautuivat Filippiineillä japanilaisille.
- 1945 - Toinen maailmansota: Yhdysvaltain joukot valloittivat Pilsenin Tšekkoslovakiassa, joukkojen eteneminen pysäytettiin, jotta Neuvostoliitto saisi maan hallintaansa. Katutaistelut jatkuivat Prahassa saksalaisten ja vastarintamiesten välillä.
- 1994 - Elisabet II ja François Mitterrand avasivat Kanaalin tunnelin.
- 2004 - Suositun komediasarjan Frendit viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa.

Syntyneitä

- 1501 - Paavi Marcellus II
- 1574 - Paavi Innocentius X († 1655)
- 1758 - Maximilien Robespierre, ranskalainen vallankumouksellinen († 1794)
- 1856 - Sigmund Freud, psykiatri, psykoanalyysin perustaja († 1939)
- 1868 - Venäjän keisari Nikolai II, Suomen suuriruhtinas († 1918)
- 1904 - Harry Martinson, ruotsalainen Nobel-palkittu runoilija (Aniara)
- 1915 - Orson Welles, amerikkalainen elokuvaohjaaja († 1985)
- 1953 - Tony Blair, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
- 1961 - George Clooney, näyttelijä

Kuolleita

- 1555 - Paavi Marcellus II
- 1862 - Henry David Thoreau, kirjailija ja filosofi (s. 1817)
- 1877 - Johan Ludvig Runeberg, Suomen kansallisrunoilija (s. 1804)
- 1910 - Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Edvard VII
- 1919 - L. Frank Baum, kirjailija (s. 1856)
- 1949 - Maurice Maeterlinck, runoilija, näytelmäkirjailija ja novelisti (s. 1862)
- 1987 - William Casey, CIA:n johtaja (s. 1913)
- 1992 - Marlene Dietrich, saksalainen näyttelijätär (s. 1901) ---- Katso myös: kalenteri ~ 5. toukokuuta, 7. toukokuuta Luokka:Toukokuu -05-06 ms:6 Mei ko:5월 6일 ja:5月6日 simple:May 6 th:6 พฤษภาคม

Ludvig XIV

Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV (ranskaksi Louis XIV le Grand tai le Roi Soleil) syntyi Pariisissa 1638 ja sai nimen Louis Dieudonné, Jumalan lahja, koska hänen vanhempansa Ludvig XIII ja Anna Itävaltalainen olivat olleet pitkään lapsettomia. Ludvig kruunattiin kuninkaaksi jo 4-vuotiaana vuonna 1643 hänen isänsä kuoltua. Aluksi hallintoa hoitivat Ludvigin äiti Anna sekä pääministeri, kardinaali Jules Mazarin, kunnes vuonna 1661 Ludvig otti ohjat omiin käsiinsä. Kerrotaan, että tuolloin nuori kuningas meni valtiopäivien kokoukseen, missä hän sanoi kuuluisan lausahduksensa "Valtio olen minä" ("L'état, c'est moi"). Kerran eräs Ludvigin alamainen kutsui kuninkaan tupaantuliaisiin uuteen palatsiinsa, joka oli niin hieno, että Ludvig ajatteli, ettei voi mokoman alamaisen palatsi olla hienompi kuin hänen, Ranskan kuninkaan. Ludvig vangitutti kyseisen herran ja rakennutti isänsä metsästysmajan paikalle Versaillesiin maailman upeimmaksi kehutun palatsin, Château de Versailles 'n. Koko Ranskan aateli muutti Versaillesiin aurinkokuninkaan valvovan silmän alle. Palatsissa oli joka päivä juhlia ja tanssiaisia aatelisia viihdyttämään, ettei kenelläkään ollut aikaan punoa juonia kuninkaan pään menoksi. Aurinkokuningas Ludvig XIV kävi paljon sotia ja laajensi valtakunnan aluetta runsaasti, muttei kuitenkaan onnistunut valloittamaan koko Alankomaita. Espanjan perimyssota (1701-1714) kuitenkin pysäytti Ranskan laajenemisen. Ludvig XIV oli sivistynyt tieteiden, taiteiden ja kirjallisuuden suosija, ja hänen aikakauttaan pidetäänkin Ranskan kulta-aikana. Ludvigilla oli monia taitavia neuvonantajia, mm. Jean Babtiste Colbert, François Michel le Terrier de Louvois, Sébastien Vauban ja Henri Turenne, joista erityisesti Colbertin ansiot ovat havaittavissa yhä nykypäivänäkin. Ludvig XIV kuoli vanhana miehenä kotonaan Versaillesissa vuonna 1715. Kuninkaan tuhlaileva hovielämä ja monet tuloksettomat, valtiota köyhdyttäneet sotaretket saivat aikaan sen, ettei kuninkaan kuolemaa surrut juuri kukaan, vaan ihmiset olivat lähinnä helpottuneita. Ranskalaiset alkoivat pikkuhiljaa kyllästyä monarkiaan, mikä selvisi aurinkokuninkaan lapsenlapsenlapsenlapselle Ludvig XVI:lle 74 vuoden kuluttua varsin ikävällä tavalla Ranskan suuren vallankumouksen merkeissä.

Katso myös

- Absolutismi Ludvig XIV ko:루이 14세 ja:ルイ14世 (フランス王) simple:Louis XIV of France th:พระเจ้าหลุยส์ที่ 14 แห่งฝรั่งเศส

Preussi

Preussi (saksaksi Preußen, puolaksi Prusy, liettuaksi Prusai) oli Saksalaisen ritarikunnan 1200-luvulla ns. Riminin kultaisen bullan rohkaisemana valloittama alue, josta tuli Puolan alainen herttuakunta. Vuonna 1618 muodostettiin Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Preussin kuningaskunta siitä tuli 1701. 1700-luvun lopulta lähtien suuresti laajentunut Preussi hallitsi Pohjois-Saksaa poliittisesti ja taloudellisesti, ja oli väkiluvultaan suurin alue. Saksan yhdistyttyä 1871 Preussi oli Saksan suurin ja vaikutusvaltaisin osavaltio. Toisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin Puolan, Neuvostoliiton ja molempien Saksojen kesken.

Historia

Preussi on myös muinainen 1600-luvulla sukupuuttoon kuollut balttilainen kieli, jonka puhujia kutsutaan preusseiksi, ja joilta maan nimi saatiin. Heidät kukisti 1283 saksalainen ritarikunta, joka valloitti maan ja käännytti asukkaat kristinuskoon. Preussit hävitettiin osittain sukupuuttoon ja alueelle muutti saksalaisia uudisasukkaita. Länsi-Preussi joutui Puolalle vuonna 1466, Itä-Preussin ritarikunta sai pitää, mutta osana Puolaa. kieli Suurmestari Albrekt muutti alueensa protestanttiseksi Itä-Preussin herttuakunnaksi vuonna 1525. Vuonna 1618 Itä-Preussin peri Brandenburgin vaaliruhtinas Johann Sigismund Hohenzollern, jolloin Preussista tuli Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Vuonna 1657 onnistui Fredrik Vilhelmin vapauttaa Itä-Preussi Puolan lääniherruudesta (lopullisesti 1660). Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas julistautui Preussin kuninkaaksi. kieli Preussin ensimmäisen kuninkaan Fredrik I:n seuraaja Fredrik Vilhelm I (hallitsi 1713–1740) pani kuntoon sotalaitoksen ja valtion raha-asiat ja valloitti Ruotsilta osan Etu-Pommeria. Fredrik II Suuren hallitusaikana (1740–1786) Preussi kohosi suurvallaksi. Itävallan perintösodassa se valloitti Sleesian ja puolustautui seitsenvuotisessa sodassa menestyksellisesti ylivoimaa vastaan. Puolan ensimmäisessä jaossa Preussi sai Länsi-Preussin ja samaten seuraavissa jaoissa Fredrik Vilhelm II:n aikana (1786-1797) laajoja alueita. Fredrik Vilhelm III (1797–1840) oltuaan ensin puolueeton julisti 1806 Ranskaa vastaan sodan, jossa Preussi kärsi Jenan ja Auerstädtin tappiot, ja Napoleon marssi Berliiniin. Tilsitin rauhassa 1807 Preussi luovutti Elben länsipuoliset alueet ja Puolalta sen toisessa 1793 ja kolmannessa 1795 jaossa hankkimat alueet. Tappion jälkeen sotalaitos uudistettiin, maaorjuus lakkautettiin ja kunnallinen itsehallinto perustettiin. Uudistustyö, jonka johdossa olivat von Stein, von Scharnhorst ja von Gneisenau, ja Fichten isänmaallinen herätystoiminta aiheuttivat Preussissa kansallisen innostuksen ja voimakkaan vapauden vaatimuksen, joka levisi koko Saksaan. Vuoden 1813 yleisessä aseisiin nousussa Napoleonia vastaan oli Preussilla ja sen Blücherin komentamalla armeijalla johtoasema. Wienin kongressin jälkeen Preussi kuului Pyhään Allianssiin. Fredrik Vilhelm IV:n aikana (1840–1861) helmikuun vallankumous aiheutti 1848 levottomuuksia Berliinissä. Vasta 1850 kuningas antoi Preussille perustuslain. Vilhelm I:n hallitsijakausi (hallitsi 1861–1888) alkoi vapaamielisenä hallitsijana, mutta joutui pian kiistaan valtiopäivien kanssa, jotka eivät myöntäneet varoja armeijan uudistamiseen. Kuningas otti pääministerikseen Otto von Bismarckin, joka ilman edustajakamarin suostumusta hankki varat mainittuun uudistukseen päämääränään Saksan yhdistäminen Preussin johdolla. Vuonna 1864 Preussi liittoutui Itävaltan kanssa Tanskaa vastaan, joka sodassa menetti Lauenburgin, Slesvigin ja Holsteinin. Saaliista syntyi voittajien kesken sota 1866. Itävallan oli Prahan rauhassa 1866 erottava Saksan liitosta ja suostuttava siihen, että Slesvig ja Holstein sekä Itävaltaa sodassa auttaneet Hannoverin kuningaskunta, Hessen-Kasselin vaaliruhtinaskunta, Nassau ja Frankfurt am Main liitettiin Preussiin. Frankfurt am Main Mainin pohjoispuoliset valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi Pohjois-Saksan liitoksi, ja Preussi teki Etelä-Saksan valtioiden kanssa puolustus- ja hyökkäysliiton. Ranskan-Preussin sodassa 1870–1871 Etelä-Saksan valtiot yhtyivät Pohjois-Saksan kera Preussin johtamaksi Saksan valtakunnaksi. Preussin kuninkaasta Vilhelm I:stä tuli Saksan keisari. Preussilla oli Saksan keisarikunnassa muita osavaltioita korkeampi asema: hallitsija esiintyi arvonimellä "Saksan keisari ja Preussin kuningas", Saksan valtakunnankansleri oli säännönmukaisesti myös Preussin pääministeri ja valtakunnan hallinto hoidettiin Preussin ministeriöiden kautta. Vuoteen 1918 mennessä, jolloin Preussista tuli tasavalta, oli se verraten vanhoillisesti hallittu valtio. 1918 viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm II luopui kruunusta ja Preussista tehtiin tasavalta. Kansallissosialistit saivat 1932 vallan Preussissa ja sen pääministeriksi nimitettiin Hermann Göring. Vuonna 1945 neuvostojoukot miehittivät koko Itä- ja Keski-Saksan (mukaan lukien Berliinin). Oder-Neisse-linjan itäpuolelle jääneet alueet, Sleesia, Pommeri, Itä-Brandenburg ja Itä-Preussi (lukuun ottamatta pohjoisinta osaa) jäivät Puolalle. Königsberg, nykyisin Kaliningrad, siirtyi Neuvostoliiton hallintaan ja nykyään alue on erillään emomaastaan Venäjästä. Arviolta kymmenen miljoonaa saksalaista pakeni tai karkoitettiin näiltä aluelta saksalaisten joukkomuuton aikana. Karkoitukset yhdessä Itä-Saksan kommunistien valtiollistamisen kanssa tuhosivat ylhäisön ja merkitsi Preussin loppua sosiaalisena ja poliittisena kokonaisuutena. Liittoutuneiden valvontakomissio lakkautti 1947 Preussin valtion ja pilkkoi sen alueen osavaltioiksi, yhtenä syynä se, että Preussi oli muodostunut saksalaisen militarismin symboliksi. Luokka:Keski-Euroopan historia Luokka:Euroopan entiset valtiot ja:プロイセン simple:Prussia

Vilhelm I

Vilhelm I (s. 22. maaliskuuta 1797 Berliinissä - k. 9. maaliskuuta 1888 Berliinissä) oli Saksan keisari (Kaiser), joka hallitsi 18. tammikuuta 1871 – 1888, sekä Preussin kuningas 1861–1888. Hänen koko nimensä oli Wilhelm Friedrich Ludwig. Vilhelm I ko:빌헬름 1세 ja:ヴィルヘルム1世 (ドイツ皇帝)

Versaillesin rauha

Versaillesin rauhansopimukset solmittiin vuosina 1919–1923 ja ne päättivät keskusvaltojen ja ympärysvaltojen välisen ensimmäisen maailmansodan. Sopimukset neuvoteltiin kuusikuukautisessa Pariisin rauhankonferenssissa 1919. Pääsopimus solmittiin Saksan kanssa 28. kesäkuuta 1919, siinä Saksa tuomittiin yksin sotasyylliseksi ja maksamaan huomattavat sotakorvaukset. Sopimus koostui 440 artiklasta viidessätoista osassa.

Alueluovutukset

Sopimuksen toisessa ja kolmannessa osassa määrättiin alueluovutukset. Saksa menetti alueita Tanskalle, Ranskalle, Puolalle, Tšekkoslovakialle, Belgialle ja Liettualle. Moresnet ja Eupen-Malmédy siirrettiin Belgialle, Elsass ja Lothringen Ranskalle, suurin osa Ylä-Sleesiaa Tšekkoslovakialle ja Puolalle, Länsi-Preussi ja Pommeri Puolalle, Melel (Klaipéda) jäi liittoutuneiden valvontaan, josta se annettiin myöhemmin Liettualle. Pohjois-Schleswig annettin Tanskalle. Aluesiirrot perustuivat löyhästi eri alueiden kansallisuuksien jakaumaan, tosin strategisista syistä ja merkittävästä saksalaisenemmistöstä huolimatta Danzigista (Gdansk) tehtiin vapaakaupunki ja Saarin alue siirtyi Kansainliiton valvontaan viideksitoista vuodeksi. Kaikkiaan Saksa menetti 13 % pinta-alastaan; näillä alueilla oli kuitenkin tuotettu 75 % sen rautamalmista, 30 % teräksestä ja 28 % hiilestä.

Muut rajoitukset

Gdansk Sopimuksen neljännessä osassa Saksa menetti siirtomaansa pääasiassa Britannialle, ja viides osa rajoitti sen armeijan enintään 100 000 miehen ammattisotilasjoukkoon. Saksalta kiellettiin raskas tykistö sekä sukellusveneet, ilmavoimat, panssarivaunut ja asevelvollisuus kokonaan. Saksan laivasto rajoitettiin 15 000 mieheen, kuuteen alle 100 000 tonnin taistelulaivaan, kuuteen risteilijään ja kahteentoista hävittäjään. Sukellusveneet kiellettiin kokonaan. Tätä kuten muitakin ehtoja Saksa kuitenkin rikkoi myöhemmin mm. valmistuttamalla sukellusveneitä Hollantiin perustetun insinööritoimiston välityksellä ulkomailla, mm. Turussa Crichton-Vulcanin telakalla ja järjestämällä sotaharjoituksia Neuvosto-Venäjän ja Saksan välisen Rapallon sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan perusteella. Saksan oli sitouduttava pitämään kaikki sotilaat palveluksessa kahdentoista vuoden ajan ja upseerit 25 vuoden ajan, jottei merkittävä osa asepalvelusikäisistä saisi sotilaskoulutusta eikä reservejä näin muodostuisi. Armeijan esikunnan muodostamista ei sallittu. Yleisesikuntaupseereille maksettiinkin palkkaa tutkijoina mm. museoalalla. Artikla 156 siirsi Saksan Shandongin omistuksen Kiinassa Japanille. Kiinassa päätös aiheutti mellakoita ja toukokuun neljännen päivän liikkeen synnyn.

Sotakorvaukset

toukokuun neljännen päivän liikkeen Artikla 231 määräsi Saksan hyväksymään täyden vastuun sodan aloittamisesta. Tämän perusteella maa määrättiin korvaamaan kaikki sodassa aiheutetut menetykset ja vahinko, joiden laajuus määrättiin myöhemmin. Sotakorvausten maksun varmistamiseksi kaikki Reinin länsipuoliset alueet, mukaan lukien Ruhrin laakson teollisuuskeskus miehitettiin. Tammikuussa 1921 korvauksiksi määrättiin 269 miljardia kultamarkkaa. Myöhemmin summa alennettiin 132 miljardiin, jota edelleen pidettiin tähtitieteellisenä summana. Tätä kuvaa se, että laskennallisesti Saksa olisi saanut sotakorvaukset maksettua loppuun vasta 1980-luvulla, jos toista maailmansotaa ei olisi tullut. Saksan edustajat eivät osallistuneet sopimuksen neuvotteluun, heidän piti vain allekirjoittaa se. Ranskan vaatimukset olivat alun perin paljon raskaammat. Sopimuksen ehdot olivat kiistanalaiset jo neuvottelupöydässä ja niistä käytiin myöhemmin julkista keskustelua. J. M. Keynes ennusti sotakorvausten johtavan Saksan talouden romahdukseen. Yhdysvaltain senaatti ei ikinä hyväksynyt sopimusta, joten Saksan ja USA:n välillä tehtiin erillisrauha 1921.

Muut sopimukset

Kansainliitto perustettiin 10. tammikuuta 1920 pysyvänä sijaintipaikkanaan Geneve. Kansainliitto oli presidentti Woodrow Wilsonin idea, mutta Yhdysvallat ei ikinä liittynyt siihen. Kansainliitto valvoi Osmanien valtakunnan ja Saksan maiden siirtoa voittoisille ympärysvalloille muodollisesti Kansainliiton alaisuudessa. Lähi- ja Keski-idän jakoivat Britannia ja Ranska keskenään. Libanon ja Syyria siirtyivät Ranskalle, kun taas Palestiina ja Jordania Britannialle. Saksa pääsi kansalinliittoon mukaan vasta 1926, eikä neuvostohallitus halunnut liittyä "kapitalistien klubiin" ennen vuotta 1934, jolloin anglofiili Maksim Litvinov oli ulkoasiain kansankomissaarina ja kun fasismin uhan vuoksi Neuvostoliitto oli aloittanut hyökkäämättömyyssopimuksille perustuvan uuden ulkopolitiikan pyrkien rakentamaan kansanrintamia. St Germain-en-Layen sopimus solmittiin 10. syyskuuta 1919 liittoutuneiden ja Itävallan välillä, se johti Itävalta-Unkarin hajottamiseen ja Itävallan ja Unkarin perustamiseen, merkittävä osa sen entisistä maa-alueista jaettiin myös Tšekkoslovakian, Romanian ja Serbian, kroaatien ja sloveenian kuningaskunnan (vuodesta 1929 Jugoslavia) kesken. Eteläslaavien kuningaskunta koottiin Itävalta-Unkarin Dalmatian, Slovenian ja Bosnia-Hertsegovinan provinsseista. Tämä lisäksi Itä-Galitsia liitettiin Puolaan ja Pohjois-Bukovina Romaniaan. Trentino ja Etelä-Tiroli liitettiin Italiaan. Itävallasta tuli näin sisämaavaltio Alpeilla, johon jäivät vain entisen keisarikunnan saksankieliset alueet, lukuun ottamatta Kärntenin slaavivähemmistöä. Tynkä-Itävallan ei sallittu käyttää itsestään nimitystä Saksalainen Itävalta, eikä sitä annettu liittää Saksaankaan, mitä enemmistö kansasta oli vaatinut kansanäänestyksessä maaliskuussa 1919. Itävallan armeija rajoitettiin 30000 mieheen ja sille määrättiin myöhemmin määrättävät sotakorvaukset. Neuilly-sur-Seinen sopimus tehtiin 27. marraskuuta 1919 keskusvaltoihin kuuluneen Bulgarian kanssa, jolloin se menetti alueita Jugoslavialle ja Länsi-Traakian Kreikalle, mutta myös sai alueita entisestä Ottomaanien valtakunnalta, ja tuomittiin 400 miljoonan dollarin sotakorvauksiin. Bulgarian armeija rajattiin 20000 mieheen. Trianonin sopimus 4. kesäkuuta 1920 solmittiin Itävalta-Unkarista irroitetun Unkarin kanssa. Unkari määrättiin menettämään alueita Slovakian ja Rutenian Tšekkoslovakialle, Kroatian Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnalle, Transylvanian Romanialle ja Burgenlandin Itävallalle. Unkari menetti 2/3 sotaa edeltäneistä alueistaan ja 3/5 väestöstään. Se menetti myös yhteytensä merelle, joka sillä oli ollut vuodesta 1102. Menetetyillä alueilla oli merkittävä unkarilaisvähemmistö, Slovakiassa, Transilvaniassa, Vojvodinassa ja Transkarpatiassa 28–32 % kussakin (vuoden 1910 väestönlaskennan mukaan.) Unkari menetti 61 % maanviljelyalasta, 88 % metsävaroista, 62 % rautateistä, 65 % muista teistä, 83 % rautateollisuudesta ja 56 % teollisuuslaitoksistaan. Sen armeija rajattiin 35000 mieheen, eikä asevelvollisuutta sallittu. Uusien rautateiden rakentaminen rajattiin yksiraiteisiksi. Viimeistä sopimusta, Sèvres'n sopimusta, ei koskaan pantu täytäntöön, koska Ottomaanien valtakunta hajosi ja Mustafa Kemal perusti uuden Turkin valtion. Alkuperäisen sopimuksen allekirjoitti sulttaani Mehmev VI yrittäessään pelastaa valtaistuimensa, mutta kansallinen liike Mustafa Kemalin johdolla hylkäsi sopimuksen ja julistautui lailliseksi hallitukseksi syrjäyttäen monarkian. Alkuperäisen sopimuksen mukaan Hejaz, Armenia ja Kurdistan olisivat itsenäistyneet, Palestiina, Transjordan ja Irak siirtyivät Yhdistyneen kuningaskunnan mandaattiin ja Syyria ja Libanon Ranskalle. Dodekanesia, mukaan lukien Rodos luovutettiin Italialle ja Traakia ja Smyrna Kreikalle. Bosporinsalmi ja Marmaranmeri oli tarkoitus demilitarisoita. Ankaran hallitus vastusti sopimuksen ehtoja ja taisteli Kreikan-Turkin sodan 1919–1922 Kreikan miehitettyä Turkin. Sodan jälkeen sopimus korvattiin Lausannen sopimuksella 1923, jolloin Turkki sai Smyrnan Kreikalta ja Itä-Traakian. Luokka:Ensimmäinen maailmansota Luokka:Rauhansopimukset ja:ヴェルサイユ条約 th:สนธิสัญญาแวร์ซาย

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan. Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.

Sodan syyt

Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi. 1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa. Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.

Sodan kulku

Kaarle Suuren Kaarle Suuren Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle. Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan. Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin. Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi. Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan. Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.

Sodan seuraukset

Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

Versailles'n rauha

Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
- Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
- Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
- Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
- Valtavat sotakorvaukset
- Menetti siirtomaansa Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.

Aluemuutokset sodan jälkeen

- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
- Itävaltaan ja Unkariin
- Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
- Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
- Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
- Transsilvania liitettiin Romaniaan
- Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio. Luokka:Ensimmäinen maailmansota ms:Perang Dunia I ko:제1차 세계 대전 ja:第一次世界大戦 simple:World War I th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง

Kansainliitto

Kansainliitto (englanniksi League of Nations) oli kansainvälinen järjestö, joka perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtävänään aseistariisunta, valtioiden välisten asioiden ratkaisu ja elinolosuhteiden ylläpito. Yhdistyneet kansakunnat korvasi Kansainliiton toisen maailmansodan jälkeen. Alun perin Kansainliiton idean isä oli Ison-Britannian ulkoministeri Edward Grey, mutta ajatusta vahvimmin vei eteenpäin Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson. Kansainliitto perustettiin 25. tammikuuta 1919 osana Versaillesin rauhansopimuksen ensimmäistä osaa ja se piti ensimmäisen istuntonsa 10. tammikuuta 1920 - samana päivänä kuin rauhansopimus vahvistettiin ja ensimmäinen maailmansota päättyi virallisesti. Ensimmäinen yleisistunto pidettiin Genevessä 15. marraskuuta 1920. Yhdysvallat ei liittynyt Kansainliittoon, koska senaatti ei suostunut vahvistamaan rauhansopimusta. Vuonna 1922 Kansainliitto otti käyttöön Nansenin passin, kansainvälisesti tunnustetun henkilökortin kansalaisuudettomille pakolaisille. Kansainliitto ratkoi menestyksellisesti pieniä konflikteja 1920-luvulla, mutta epäonnistui suurten konfliktien ratkaisemisessa 1930-luvulla ja toisessa maailmansodassa. Kansainliitto lopetti itsensä 18. huhtikuuta 1946 ja siirsi tehtävänsä Yhdistyneille kansakunnille.

Kansainliiton pääsihteerit

- Sir James Eric Drummond (Iso-Britannia) 1920–1933
- Joseph Avenol (Ranska) 1933–1940
- Seán Lester (Irlanti) 1940–1946

Kansainliitto ja Suomi

Suomesta tuli Kansainliiton jäsen vuonna 1920. Samana vuonna Kansainliitto päätti Ahvenanmaan kuulumisesta Suomelle ja alueen demilitarisoinnista. 1920-luvulla suhteita Neuvostoliittooon kiristi Itä-Karjalan kysymys eli kiista siitä, minkälainen Itä-Karjalan autonomia olisi. Neuvostoliitto tuli jäseneksi Kansainliittoon 1934, mutta erotettiin 14. joulukuuta 1939 sen hyökättyä Suomeen.

Katso myös

- Luettelo Kansainliiton jäsenvaltioista
- Yhdistyneet kansakunnat
- Talvisodan henki - Kansanliiton kyvyttömyys vaikeiden kansainvälisten ongelmien ratkaisuun Luokka:Kansainväliset järjestöt Luokka:Yhdistyneet kansakunnat ko:국제 연맹 ja:国際連盟

El Tajin

en:El Tajín El Tajín – położone nad Zatoką Meksykańską, na północny zachód od Veracruz miasto było stolicą państwa Totonaków, ośrodek kultu boga deszczu. Zostało założone w II wieku p.n.e., największy rozwój przeżyło w okresie od V – XII wieku. Nie jest jeszcze do końca zbadane przez archeologów. Do najbardziej znanych zabytków związanych z tym miejscem należy schodkowa piramida zwana Piramidą Nisz. Jest to siedmiokondygnacyjna budowla kamienna, o wysokości 25,0 m. W niej wykonano 365 nisz w postaci otworów przypominających okna i drzwi. Ilość nisz wiąże się z ilością dni w kalendarzu słonecznym. Z kalendarzem związana jest także liczba 13 powtarzająca się w dekoracji meandrowej. Strome schody prowadzące na najwyższą platformę ozdobione są meandrami w postaci wijących się węży. Nie znane jest przeznaczenie nisz. Zdaniem niektórych badaczy stały w nich posągi bóstw, zdaniem innych palono w nich żywicę (kopal). El Tajín znaczy bowiem "błyskawice" albo "dym".
Do zabytków znalezionych w El Tajín należy także boisko do gry w pelotę. Zobacz też: sztuka Totonaków. Kategoria:Zabytki Ameryki Kategoria:Obiekty z listy dziedzictwa UNESCO

programy hosting tapety motorola low cost car hire gambling

:: RELATED NEWS ::

IAEA
הסוכנות הבינלאומית לאנרגיה אטומית - סוכנות בינלאומית שהוקמה ב-29 ביולי 1957, ביוזמת האומות המאוחדות ואר�

UN
] ארגון האומות המאוחדות או האו"ם הוא ארגון בינלאומי שבו חברות כמעט כל מדינות העולם. בראש הארגון עומד המזכיר הכללי. מזכ"ל האו"ם הנוכחי הוא קופי ענאן. בסוף אדריאנה סקלנריקובה (נולדה ב-17 בספטמבר 1971 בברזנו, צ'כוסלובקיה) היא דוגמנית קרן המטבע הבינלאומית International Monetary Fund, IMF היא ארגון בינלאומי המפקח על המערכת הפיסקלית העולמית, באמצעות בקרה של הוריקנים, אשר הומצא בשנת 1969 ע"י המהנדס הרברט ספיר ומנהל המרכז הלאומי להוריקנים של ארצות הברית, רוברט סימפסון. ניתן להתייחס לסולם כאל הרחבה של בילעין הוא כפר פלסטיני הנמצא בסמוך לקו הירוק, ליד מודיעין עילית. בכפר כ-1,500 תושבים. הכפר התפרסם בעיקר בגלל המאבק נגד הקמת

תנחום כהן מינץ
תנחום (תני) כהן מינץ (נולד ב-8 באוקטובר 1939 בריגה, לטביה) כדורסלן עבר ישראלי. את דרכו הספורטיבית החל כהן מ�

גלאורונג
גלאורונג, הידוע גם בכינויו אבי הדרקונים, או גלאורונג הזהוב, הוא דרקון אגדתי בעולם הבדיוני של "הארץ התיכונה", שאותו יצר הסופר ג'.ר.ר טולקין. גלאורונג