Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Versaillesin Rauha

Versaillesin rauha

Versaillesin rauhansopimukset solmittiin vuosina 1919–1923 ja ne päättivät keskusvaltojen ja ympärysvaltojen välisen ensimmäisen maailmansodan. Sopimukset neuvoteltiin kuusikuukautisessa Pariisin rauhankonferenssissa 1919. Pääsopimus solmittiin Saksan kanssa 28. kesäkuuta 1919, siinä Saksa tuomittiin yksin sotasyylliseksi ja maksamaan huomattavat sotakorvaukset. Sopimus koostui 440 artiklasta viidessätoista osassa.

Alueluovutukset

Sopimuksen toisessa ja kolmannessa osassa määrättiin alueluovutukset. Saksa menetti alueita Tanskalle, Ranskalle, Puolalle, Tšekkoslovakialle, Belgialle ja Liettualle. Moresnet ja Eupen-Malmédy siirrettiin Belgialle, Elsass ja Lothringen Ranskalle, suurin osa Ylä-Sleesiaa Tšekkoslovakialle ja Puolalle, Länsi-Preussi ja Pommeri Puolalle, Melel (Klaipéda) jäi liittoutuneiden valvontaan, josta se annettiin myöhemmin Liettualle. Pohjois-Schleswig annettin Tanskalle. Aluesiirrot perustuivat löyhästi eri alueiden kansallisuuksien jakaumaan, tosin strategisista syistä ja merkittävästä saksalaisenemmistöstä huolimatta Danzigista (Gdansk) tehtiin vapaakaupunki ja Saarin alue siirtyi Kansainliiton valvontaan viideksitoista vuodeksi. Kaikkiaan Saksa menetti 13 % pinta-alastaan; näillä alueilla oli kuitenkin tuotettu 75 % sen rautamalmista, 30 % teräksestä ja 28 % hiilestä.

Muut rajoitukset

Gdansk Sopimuksen neljännessä osassa Saksa menetti siirtomaansa pääasiassa Britannialle, ja viides osa rajoitti sen armeijan enintään 100 000 miehen ammattisotilasjoukkoon. Saksalta kiellettiin raskas tykistö sekä sukellusveneet, ilmavoimat, panssarivaunut ja asevelvollisuus kokonaan. Saksan laivasto rajoitettiin 15 000 mieheen, kuuteen alle 100 000 tonnin taistelulaivaan, kuuteen risteilijään ja kahteentoista hävittäjään. Sukellusveneet kiellettiin kokonaan. Tätä kuten muitakin ehtoja Saksa kuitenkin rikkoi myöhemmin mm. valmistuttamalla sukellusveneitä Hollantiin perustetun insinööritoimiston välityksellä ulkomailla, mm. Turussa Crichton-Vulcanin telakalla ja järjestämällä sotaharjoituksia Neuvosto-Venäjän ja Saksan välisen Rapallon sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan perusteella. Saksan oli sitouduttava pitämään kaikki sotilaat palveluksessa kahdentoista vuoden ajan ja upseerit 25 vuoden ajan, jottei merkittävä osa asepalvelusikäisistä saisi sotilaskoulutusta eikä reservejä näin muodostuisi. Armeijan esikunnan muodostamista ei sallittu. Yleisesikuntaupseereille maksettiinkin palkkaa tutkijoina mm. museoalalla. Artikla 156 siirsi Saksan Shandongin omistuksen Kiinassa Japanille. Kiinassa päätös aiheutti mellakoita ja toukokuun neljännen päivän liikkeen synnyn.

Sotakorvaukset

toukokuun neljännen päivän liikkeen Artikla 231 määräsi Saksan hyväksymään täyden vastuun sodan aloittamisesta. Tämän perusteella maa määrättiin korvaamaan kaikki sodassa aiheutetut menetykset ja vahinko, joiden laajuus määrättiin myöhemmin. Sotakorvausten maksun varmistamiseksi kaikki Reinin länsipuoliset alueet, mukaan lukien Ruhrin laakson teollisuuskeskus miehitettiin. Tammikuussa 1921 korvauksiksi määrättiin 269 miljardia kultamarkkaa. Myöhemmin summa alennettiin 132 miljardiin, jota edelleen pidettiin tähtitieteellisenä summana. Tätä kuvaa se, että laskennallisesti Saksa olisi saanut sotakorvaukset maksettua loppuun vasta 1980-luvulla, jos toista maailmansotaa ei olisi tullut. Saksan edustajat eivät osallistuneet sopimuksen neuvotteluun, heidän piti vain allekirjoittaa se. Ranskan vaatimukset olivat alun perin paljon raskaammat. Sopimuksen ehdot olivat kiistanalaiset jo neuvottelupöydässä ja niistä käytiin myöhemmin julkista keskustelua. J. M. Keynes ennusti sotakorvausten johtavan Saksan talouden romahdukseen. Yhdysvaltain senaatti ei ikinä hyväksynyt sopimusta, joten Saksan ja USA:n välillä tehtiin erillisrauha 1921.

Muut sopimukset

Kansainliitto perustettiin 10. tammikuuta 1920 pysyvänä sijaintipaikkanaan Geneve. Kansainliitto oli presidentti Woodrow Wilsonin idea, mutta Yhdysvallat ei ikinä liittynyt siihen. Kansainliitto valvoi Osmanien valtakunnan ja Saksan maiden siirtoa voittoisille ympärysvalloille muodollisesti Kansainliiton alaisuudessa. Lähi- ja Keski-idän jakoivat Britannia ja Ranska keskenään. Libanon ja Syyria siirtyivät Ranskalle, kun taas Palestiina ja Jordania Britannialle. Saksa pääsi kansalinliittoon mukaan vasta 1926, eikä neuvostohallitus halunnut liittyä "kapitalistien klubiin" ennen vuotta 1934, jolloin anglofiili Maksim Litvinov oli ulkoasiain kansankomissaarina ja kun fasismin uhan vuoksi Neuvostoliitto oli aloittanut hyökkäämättömyyssopimuksille perustuvan uuden ulkopolitiikan pyrkien rakentamaan kansanrintamia. St Germain-en-Layen sopimus solmittiin 10. syyskuuta 1919 liittoutuneiden ja Itävallan välillä, se johti Itävalta-Unkarin hajottamiseen ja Itävallan ja Unkarin perustamiseen, merkittävä osa sen entisistä maa-alueista jaettiin myös Tšekkoslovakian, Romanian ja Serbian, kroaatien ja sloveenian kuningaskunnan (vuodesta 1929 Jugoslavia) kesken. Eteläslaavien kuningaskunta koottiin Itävalta-Unkarin Dalmatian, Slovenian ja Bosnia-Hertsegovinan provinsseista. Tämä lisäksi Itä-Galitsia liitettiin Puolaan ja Pohjois-Bukovina Romaniaan. Trentino ja Etelä-Tiroli liitettiin Italiaan. Itävallasta tuli näin sisämaavaltio Alpeilla, johon jäivät vain entisen keisarikunnan saksankieliset alueet, lukuun ottamatta Kärntenin slaavivähemmistöä. Tynkä-Itävallan ei sallittu käyttää itsestään nimitystä Saksalainen Itävalta, eikä sitä annettu liittää Saksaankaan, mitä enemmistö kansasta oli vaatinut kansanäänestyksessä maaliskuussa 1919. Itävallan armeija rajoitettiin 30000 mieheen ja sille määrättiin myöhemmin määrättävät sotakorvaukset. Neuilly-sur-Seinen sopimus tehtiin 27. marraskuuta 1919 keskusvaltoihin kuuluneen Bulgarian kanssa, jolloin se menetti alueita Jugoslavialle ja Länsi-Traakian Kreikalle, mutta myös sai alueita entisestä Ottomaanien valtakunnalta, ja tuomittiin 400 miljoonan dollarin sotakorvauksiin. Bulgarian armeija rajattiin 20000 mieheen. Trianonin sopimus 4. kesäkuuta 1920 solmittiin Itävalta-Unkarista irroitetun Unkarin kanssa. Unkari määrättiin menettämään alueita Slovakian ja Rutenian Tšekkoslovakialle, Kroatian Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnalle, Transylvanian Romanialle ja Burgenlandin Itävallalle. Unkari menetti 2/3 sotaa edeltäneistä alueistaan ja 3/5 väestöstään. Se menetti myös yhteytensä merelle, joka sillä oli ollut vuodesta 1102. Menetetyillä alueilla oli merkittävä unkarilaisvähemmistö, Slovakiassa, Transilvaniassa, Vojvodinassa ja Transkarpatiassa 28–32 % kussakin (vuoden 1910 väestönlaskennan mukaan.) Unkari menetti 61 % maanviljelyalasta, 88 % metsävaroista, 62 % rautateistä, 65 % muista teistä, 83 % rautateollisuudesta ja 56 % teollisuuslaitoksistaan. Sen armeija rajattiin 35000 mieheen, eikä asevelvollisuutta sallittu. Uusien rautateiden rakentaminen rajattiin yksiraiteisiksi. Viimeistä sopimusta, Sèvres'n sopimusta, ei koskaan pantu täytäntöön, koska Ottomaanien valtakunta hajosi ja Mustafa Kemal perusti uuden Turkin valtion. Alkuperäisen sopimuksen allekirjoitti sulttaani Mehmev VI yrittäessään pelastaa valtaistuimensa, mutta kansallinen liike Mustafa Kemalin johdolla hylkäsi sopimuksen ja julistautui lailliseksi hallitukseksi syrjäyttäen monarkian. Alkuperäisen sopimuksen mukaan Hejaz, Armenia ja Kurdistan olisivat itsenäistyneet, Palestiina, Transjordan ja Irak siirtyivät Yhdistyneen kuningaskunnan mandaattiin ja Syyria ja Libanon Ranskalle. Dodekanesia, mukaan lukien Rodos luovutettiin Italialle ja Traakia ja Smyrna Kreikalle. Bosporinsalmi ja Marmaranmeri oli tarkoitus demilitarisoita. Ankaran hallitus vastusti sopimuksen ehtoja ja taisteli Kreikan-Turkin sodan 1919–1922 Kreikan miehitettyä Turkin. Sodan jälkeen sopimus korvattiin Lausannen sopimuksella 1923, jolloin Turkki sai Smyrnan Kreikalta ja Itä-Traakian. Luokka:Ensimmäinen maailmansota Luokka:Rauhansopimukset ja:ヴェルサイユ条約 th:สนธิสัญญาแวร์ซาย

Keskusvallat

Ensimmäisessä maailmansodassa keskusvaltoihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari ja Italia. Samassa liittoutumassa taisteli ententéä (L'Entente Cordiale) eli ympärysvaltoja vastaan myös Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta. Italia ryhtyikin sotaan Pohjois-Italian saamiseksi Itävallalta ympärysvaltojen puolelle. Luokka:Ensimmäinen maailmansota ja:中央同盟国 ko:동맹국

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan. Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.

Sodan syyt

Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi. 1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa. Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.

Sodan kulku

Kaarle Suuren Kaarle Suuren Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle. Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan. Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin. Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi. Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan. Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.

Sodan seuraukset

Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

Versailles'n rauha

Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
  - Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
  - Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
  - Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
  - Valtavat sotakorvaukset
  - Menetti siirtomaansa Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.

Aluemuutokset sodan jälkeen


- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
  - Itävaltaan ja Unkariin
    - Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
    - Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
    - Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
    - Transsilvania liitettiin Romaniaan
    - Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio. Luokka:Ensimmäinen maailmansota ms:Perang Dunia I ko:제1차 세계 대전 ja:第一次世界大戦 simple:World War I th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง

Pariisi

Pariisi (ranskaksi Paris) on Ranskan ja Île-de-Francen alueen pääkaupunki. Ilman esikaupunkejaan ja satelliittikaupunkejaan se muodostaa Pariisin departementin. Varsinaisessa Pariisissa asuu noin 2,1 miljoonaa ihmistä (2 142 800 helmikuun 2004 arvio) ja Suur-Pariisin alueella 11,5 miljoonaa ihmistä 14 518 km²:n alueella. Suur-Pariisi on yhdessä Lontoon kanssa Euroopan toiseksi suurin suurkaupunkialue Moskovan jälkeen. Koko maailmassa se on 20. suurin kaupunki.

Maantiede

Moskova Pariisin sijaitsee pohjoisessa Ranskassa Seinen varrella ns. Pariisin altaassa, 65 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkein maastonkohta kaupungin rajojen sisäpuolella on Moulin Rougesta tuttu Montmartren kukkula, joka on 130 metriä korkea. Kaupungin keskustassa sijaitsevat kaksi saarta, Île de la Cité ja Île Saint-Louis. Esikaupunkeja ovat mm. Boulogne-Billancourt, Argenteuil, Versailles, Montreuil, Saint-Denis, Nanterre ja Vitry-sur-Seine. Varsinaisen Pariisin kaupungin pinta-ala on 105,4 km². Jos ei lasketa mukaan kaupungin laitaman suuria Bois de Boulognen ja Bois de Vincennesin puistoja, kaupungin pinta-ala on vain 86,9 km². Pariisin pieni pinta-ala johtuu siitä, että sen rajoja ei ole puistoalueita lukuun ottamatta laajennettu vuoden 1860 jälkeen. Kaupungin asukkaat käyttävät ympäröiviä suuria metsiä virkistysalueina. Pariisin asukastiheys on noin 20 000 asukasta neliökilometriä kohden. Vuotuinen keskilämpötila on 10,6 °C ja sademäärä 639 mm. Lämpimin kuukausi on heinäkuu, jonka keskilämpötila 18,4 °C, ja kylmin tammikuu, 3,4 °C. Sateisinta on kesäkuussa (65 mm), kuivinta helmi- ja huhtikuussa (45 mm).

Historia

Pariisi on syntynyt Île de la Citén saarella alun perin sijainneen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Kaupungin nimi tulee kelttiläisestä heimosta (pariisit), joka hallitsi aluetta ennen kuin Rooman valtakunta otti sen haltuunsa vuonna 52 eaa. Aluksi roomalaiset kutsuivat kaupunkia nimellä Lutetia Parisiorum tai pelkästään Lutetia, joka tarkoittaa soista paikkaa, ja sen asukkaita nimellä Parisii. 50 vuodessa kaupunki oli laajentunut joen kummallekin puolelle. Pariisin ensimmäisenä piispana pidetty Pyhä Denis toi kristinuskon kaupunkiin 200-luvulla. Vuonna 212 sen nimeksi tuli Paris. Roomalaisten valta oli päättynyt vuoteen 508 mennessä, kun frankkien kuningas Klodvig asettui kaupunkiin ja teki siitä Merovinki-dynastian pääkaupungin. 400-luvulla Pariisia uhkasivat Attilan johtamat hunnit, myöhemmin viikingit, joiden hyökkäykset 800-luvulla pakottivat pariisilaiset rakentamaan linnoituksen Île de la Citélle. Merovingihallintoa seurasivat karolinkikuninkaat, joiden heikkous vahvisti Pariisin kreivien asemaa, ja vuodesta 987 alkaen kapetingit, jotka suojasivat kaupungin muureilla 1190–1210 ja aloittivat sen nousukauden. viikingit 1000-luvun alkupuolella kaupunki kasvoi voimakkaasti. Se levisi joen oikealle rannalle, Notre-Damen tuomiokirkko rakennettiin ja Sorbonnen yliopisto perustettiin. Filip II Augustin hallituskaudella alettiin rakentaa laajaa muuria levinneen asutuksen ympärille; myös Bastilji saatiin valmiiksi vuonna 1381. Satavuotisen sodan aikana (1337–1453) Pariisi oli englantilaisten miehittämä. Vuonna 1429 ranskalaiset piirittivät kaupunkia Jeanne d'Arcin johdolla, mutta englantilaisten häätäminen onnistui vasta vuonna 1436. Keskiajalla Pariisi oli kukoistava sivistyskeskus ja kaupankäynnin solmukohta. Uskonsotien aika oli verinen ja tuolloin (1562–98) kaupunki oli katolilaisten tukikohta. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikana puhkesi Fronde-kapina, jossa aateliset ja porvaristo nousivat vastustamaan kuninkaanvaltaa. Tämän vuoksi kuninkaanpalatsi siirrettiin läheiseen Versaillesin kaupunkiin. Ranskan vallankumous alkoi Pariisissa hyökkäyksellä Bastiljiin 14. heinäkuuta 1789. Muutenkin 1800-luvulla Pariisin poliittinen merkitys korostui mm. Napoleon Bonaparten vallankaappauksissa ja lukuisissa vallankumouksissa. Väkiluku kasvoi voimakkaasti ja huolimatta Napoleon III:n toteuttamista laajoista uudistuksista esimerkiksi katuverkoston kehittämisessä tyytymättömyys kasvoi. Saksan-Ranskan sodassa 1870–1871 perustettiin Pariisin kommuuni, joka antautui vasta nälänhädän ja taistelujen täyttämän talven jälkeen. Eiffelin torni rakennettiin vuonna 1889. Suuret maailmannäyttelyt vuosina 1855, 1867, 1878, 1889, 1900 ja 1937, joiden tulosta myös torni oli, osoittivat Pariisin kasvaneen yhdeksi maailman tärkeimmistä kaupungeista. Olympialaiset Pariisi on järjestänyt vuosina 1900 ja 1924. Ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset tykit ja zeppeliinit vaurioittivat kaupunkia. Marnen ihmeen, Marne-joella saavutetun torjuntavoiton ansiosta saksalaisten eteneminen pysähtyi aivan Pariisin lähellä. Toisessa maailmansodassa Ranskan hallitus julisti Pariisin avoimeksi kaupungiksi, poistui sieltä ja jätti sen saksalaisten miehitettäväksi. Vuonna 1944, kun Yhdysvaltain joukot olivat lähestymässä, alettiin kaupungissa kapinoida saksalaisia vastaan. 26. elokuuta Charles de Gaulle otti sen haltuunsa. Poliittisen opiskelijakuohunnan vuonna 1968 maineikkaimmat mielenosoitukset ja mellakat koettiin Pariisissa. Syksyllä 2005 syrjäytyneet siirtolaisnuoret polttivat autoja ja rakennuksia Pariisin esikaupungeissa, ja levottomuuksien aalto levisi muihinkin Ranskan kaupunkeihin. Viime aikoina Pariisi ei juurikaan ole menettänyt merkitystään "maailman pääkaupunkina". Erilaisten muistomerkkien ja rakennusten puhdistus- ja kunnostustyöhön on panostettu, mikä on vaikuttanut kaupunkikuvaan myönteisesti. Pariisi on maailman eniten vierailtu kaupunki.

Väestö

Charles de Gaulle Vuoden 1999 väestönlaskennassa Pariisin väkiluku oli 2 125 246 (poislukien esikaupungit). Suur-Pariisin asukasluku oli 11 174 743. Pariisin väkiluku on ollut suurimmillaan vuonna 1921, jolloin se ylitti 2,9 miljoonaa. Sen jälkeen väestö on kuitenkin siirtynyt pois keskustasta asumaan lähiöissä ja esikaupungeissa ja keskusta-alueen vapaat tontit on rakennettu toimistoiksi eikä asuintaloiksi. Nykyinen hallinto pyrkii muuttamaan tätä suuntausta ja itse asiassa helmikuussa 2004 väkiluku oli kasvanut ensi kertaa sitten vuoden 1954. Pariisi on aina ollut maahanmuuttajille houkutteleva kaupunki. Vuoden 1999 väestönlaskennassa 19,4 prosenttia asukkaista oli syntynyt Ranskan ulkopuolella ja 4,2 % väestöstä oli muuttanut maahan vuoden 1990 jälkeen. Suurin ulkomailla syntyneiden ryhmä on portugalilaiset. Nyt portugalilaisten tulo on kuitenkin miltei kokonaan lakannut, ja vuoden 1990 jälkeen saapuneiden joukossa suurimmat ryhmät ovat kiinalaiset ja arabit.

Asukasmäärän kehitys

Hallinto

arabit Pariisi jakaantuu kahteenkymmeneen hallinnolliseen alueeseen eli kaupunginosaan (arrondissements), jotka on numeroitu spiraalinmuotoisesti sisältä ulospäin, pienimmät numerot sijaitsevat siis kaupungin keskustassa. Kullakin on oma alipormestarinsa (Maire d'Arrondissement). Järjestyksessä alueet ovat Louvre, Bourse, Temple, l'Hôtel de Ville, Panthéon, Luxembourg, Palais Bourbon, l'Élysée, l'Opéra, l'Entrepôt, Popincourt, Reuilly, Gobelins, l'Observatoire, Vaugirard, Passy, Batignolles-Monceaux, Butte-Montmartre, Buttes-Chaumont ja Ménilmontant. Jokainen arrondissement on jaettu neljään osaan (Quartiers), jotka on numeroitu yhdestä kahdeksaankymmeneen. Numerot 1-4 kuuluvat siis ensimmäiseen piiriin, 5-8 toiseen ja niin edelleen. Pariisin kaupunki on oma departementtinsa, osa Île-de-Francen aluetta. Vuoteen 1964 asti Pariisi kuului esikaupunkeineen Seinen departementtiin, muu osa Pariisin alueesta Seine-et-Marnen ja Seine-et-Oisen departementteihin. Uudistuksessa nämä jaettiin pienempiin osiin, ja nykyään Pariisi koostuu kahdeksasta hallinnollisesta alueesta. Jako on pikemminkin kasvattanut kuin poistanut hallinnon ongelmia. Kolme departementtia (Hauts-de-Seine, Seine-Saint-Denis ja Val-de-Marne) muodostavat renkaan Pariisin departementin ympärille. Tätä kutsutaan usein nimellä "pieni rengas", kun etäisemmät esikaupungit muodostavat vastaavasti "suuren renkaan". Bertrand Delanoë on ollut Pariisin pormestari vuodesta 2001.

Talous

Suur-Pariisi on Lontoon ohella Euroopan suurin talouskeskus. Sen bruttokansantuote 430 miljardia euroa (38 700 euroa/as.) (2002). Kaupungin talouden keskus (La Défense) on Euroopan suurin talouskeskus ja Pariisin pörssi (Euronext) on Euroopan toiseksi suurin pörssi. 40% ranskalaisten yhtiöiden pääkonttoreista sijaitsee Pariisissa. Työttömyysaste alueella on 9,8 % (2004). Pariisin departementin merkittävimmät toimialat ovat yrityspalvelut, kauppa ja yksityispalvelut, jotka muodostavat 2/3 Pariisin taloudesta. Teollisuuden osuus on vain 7 %. Turismi on Pariisille merkittävä tulonlähde. Se tuo 3,1 miljardia euroa vuodessa ja luo 50 000 työpaikkaa.

Liikenne

La Défense Pariisin liikenne on pahamaineisen hidasta ja ruuhkautunutta. Kaupunkia ympäröi kehätie Périphérique. Kaupunginjohtaja Delanoën kaudella kaupunkiin on rakennettu satoja kilometrejä bussikaistoja ja yksityisautoilun määrää on huomattavasti vähennetty. Myös Seine -joen varrella kulkevia autoteitä on yhä enemmän otettu virkistyskäyttöön, muun muassa sunnuntaisin. Kesällä rantakadulla on ollut vuodesta 2003 alkaen keinotekoinen hiekkaranta. Pariisi on Ranskan moottori-, rauta- ja maantieverkoston keskus. Sen jokisatama on Marseillen ja Le Havren jälkeen Ranskan kolmanneksi tärkein satama. Pariisissa on kaksi merkittävää lentokenttää: Orlyn kenttä (Pariisin eteläpuolella) ja Aéroport de Roissy-Charles de Gaulle (lähellä Roissy-en-Francea). Kolmas ja paljon pienempi kenttä on 70 km pohjoiseen Pariisista Beauvais'n kaupungissa. Vanhaa Le Bourgetin kenttää käyttävät yksityiskoneet ja ilmailunäytökset. Siellä on myös ilmailumuseo. Kaupungissa on tiheä metroverkko Métro, joka avattiin maailmannäyttelyssä vuonna 1900, ja suuri määrä bussilinjoja. Asukkaita palvelevat myös nopeat RER-lähijunat. Raitiovaunu tulee takaisin kaupunkikuvaan vuonna 2006, kun Pariisia ympäröivän kehän ensimmäinen vaihe valmistuu. Julkista liikennettä koordinoi Syndicat de transports d'Île-de-France (STIF). Pyöräilyn merkitys Pariisissa on lisääntynyt viime vuosina. Keskustan alueella on satoja kilometreja pyöräteitä, jotka osittain on yhdistetty bussikaistojen kanssa. Pyöriä on tarjolla myös turisteille, esimerkiksi RATP:illa on pyörävuokraamo Boulevard Bourdonilla. Pariisin yhdistää Lontooseen kanaalin tunnelin kautta liikennöivä Eurostar-juna.

Kaupunkikuva ja nähtävyydet

Eurostar Eurostar Eurostar "Valon kaupunki" Pariisi on jo kauan ollut maailman suosituin matkailukohde. Sen asema monien kansainvälisten järjestöjen pääpaikkana sekä taloudellisen, poliittisen ja matkailullisen elämän keskuksena on tehnyt siitä yhden maailman tärkeimmistä kaupungeista. Se on tunnettu kauniista arkkitehtuuristaan, puistokaduistaan ja museoidensa runsaudesta. Monet rakennukset ovat hyvin vanhoja. Kadut ovat leveitä puistokatuja lukuun ottamatta yleensä kapeita, ja niitä reunustavat kaupat ja pikkuliikkeet. Seine-joki kulkee kaupungin läpi muodostaen kaaren lounaasta kaakkoon ja jakaa kaupungin kahteen osaan: "oikeaan" rantaan pohjoisessa ja "vasempaan" etelässä. Joen ylittää yli kolmekymmentä siltaa, joista vanhin on Pont neuf, joka yhdistää mantereen Île de la Citén saareen. Pariisi sisältää myös kaksi suurta viheraluetta: Bois de Boulogne, jonka pinta-ala on 846 hehtaaria, sijaitsee lännessä, Bois de Vincennes (995 hehtaaria) idässä. Muista puistoista kuuluisimmat ovat Tuileries'n puisto (Jardin des Tuileries) ja Luxembourgin puisto (Jardin du Luxembourg). Lisäksi on useita pienempiä puistoja ja viheralueita. Pariisin tärkeimmät nähtävyydet keskittyvät ydinkeskustaan. Kaupungin sydämessä Île de la Citén saarella sijaitsevat Notre Damen katedraali (Notre-Dame de Paris), kirkko Sainte-Chapelle, oikeuspalatsi (Palais de Justice) sekä Pariisin vanhin sairaala Hôtel-Dieu. Muista Pariisin kirkoista tärkeimpiä ovat Saint-Germain-des-Prés, Montmartren Sacré-Coeur, Saint-Sulpice, Saint-Eustache ja La Madeleine. Louvre taidekokoelmineen on itseoikeutetusti Pariisin palatseista tunnetuin. Se on toiminut taidemuseona vuodesta 1791. Muita palatseja ovat Palais Royal, presidentin virka-asunto Palais de l'Élysée, parlamentti Palais-Bourbon, Palais du Luxembourg ja 1900 maailmannäyttelyyn rakennettu Petit palais. Napoleonin hauta sijaitsee Invalidikirkossa Hôtel des Invalides'ssa. Pääkatu Avenue des Champs-Élysées kulkee kahden aukion välillä: Place Charles de Gaullen ja Place de la Concorden, joista edellisellä kohoaa Riemukaari ja jälkimmäisellä Luxorin obeliski. Lukemattomista museoista on Louvren lisäksi mainittava taidemuseo Musée d'Orsay, nykytaiteen museo Centre Georges-Pompidou, Musée du Montparnasse, keskiaikaisen taiteen museo Musée de Cluny sekä Musée Picasso. Pariisin maamerkki on tietysti Eiffelin torni. Se rakennettiin maailmannäyttelyä varten vuonna 1889 ja sen huipulta on mahdollista nähdä jopa 80 kilometrin päähän. Taiteilijoiden alueina on perinteisesti pidetty Montparnassen ja Montmartren ohella Latinalaiskorttelia (Quartier Latin), jossa sijaitsevat suurmiesten hautapaikkana tunnettu Panthéon sekä Pariisin yliopiston La Sorbonnen rakennukset. Oikeastaan yliopisto on jaettu kolmeksitoista itsenäiseksi yliopistoksi, ja opiskelijoita siellä on noin 300 000. Pariisissa on myös maailman toiseksi suurin kirjasto Bibliothèque nationale de France.

Monumentteja ja rakennuksia


- Eiffelin torni
- Riemukaari (Arc de Triomphe)
- Notre Damen katedraali
- Sainte-Chapelle
- Église de la Madeleine
- Vapaudenpatsas – Eiffelin suunnittelema pieni prototyyppi New Yorkin patsaasta, jonka Ranska lahjoitti Yhdysvalloille
- Sacré-Coeur -basilika
- Palais Garnier – Pariisin ooppera
- Hôtel des Invalides
- Panthéon
- La Sorbonne – Pariisin yliopisto

Museoita


- Louvre
- Musée d'Orsay
- Pompidou-keskus
- Musée Rodin
- Musée du Montparnasse
- Musée de Cluny
- Musée Picasso
- Ilmailumuseo Musée de l'Air et de l'Espace Le Bourget'n lentokentällä

Katuja, kaupunginosia ja muita paikkoja


- Montmartre
- Montparnasse
- Pariisin katakombit
- Champs-Élysées
- Père-Lachaisen hautausmaa
- Cimetière de Montmartre
- Cimetière du Montparnasse
- Cimetière de Passy
- Latinalaiskortteli
- Le Marais
- Pariisin metro
- Place de la Concorde
- Place de la Bastille – Bastilji
- Rue de Rivoli -kauppakatu
- Samaritaine-tavaratalo
- Pigalle
- Moulin Rouge -kabaree

Pariisin liepeillä


- Versaillesin palatsi, aurinkokuningas Ludvig XIV:n rakennuttama loistelias palatsi Pariisin ulkopuolella
- Disneyland Paris, Pariisista noin 30 km
- Parc Astérix Pariisista pohjoiseen
- Fontainebleau, François I:n muokkaama linna sekä eriskummalliset hiekkakivimuodostelmat ympäröivässä metsässä, Pariisista noin 60 km
- Barbizon, Fontainebleaun lähettyvillä sijaitseva impressionistien suosima kylä
- La Défense – liikekaupunginosa

Urheilu

Pariisissa pidetään vuosittain Ranskan avoin tennisturnaus joka kestää toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun. Pariisi on myös Ranskan ympäriajon eli Tour de France-pyöräilykilpailun maali. Olympialaiset järjestettiin kaupungissa vuosina 1900 ja 1924.

Tunnettuja urheiluseuroja


- Paris Saint-Germain, jalkapallo
- Stade Français, rugby

Kansainvälisiä järjestöjä

Pariisi on useiden kansainvälisten järjestöjen päämajan kotikaupunki, esim.
- Euroopan avaruusjärjestö (ESA)
- YK:n alajärjestö UNESCO
- OECD
- Interpol

Suomen suurlähetystö, Pariisi

Suomen suurlähetystö sijaitsee Pariisissa osoitteessa 1, Place de Finlande, 75007 Paris. Suurlähettiläänä toimii Charles Murto.
- [http://www.amb-finlande.fr/ Suomen suurlähetystö, Pariisi]

Aiheesta muualla


- [http://www.paris.fr/ Paris.fr] - kaupungin viralliset sivut
- [http://wikitravel.org/en/Paris Pariisi Wikitravelissa] Luokka:Pääkaupungit Luokka:Ranskan kaupungit Luokka:Pariisi als:Paris (Stadt) ko:파리 시 ja:パリ simple:Paris th:ปารีส

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

28. kesäkuuta

28. kesäkuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 179. päivä (180. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 186 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Leo :- suomenruotsalainen kalenteri: Leo, Leopold :- ortodoksinen kalenteri: Sergei, Herman, Kyrö, Johannes :- saamenkielinen kalenteri: Lejo, Ledjo :- vanhemmissa kalentereissa: Leo Papa

Tapahtumia


- 1243 - Innocentius IV paaviksi.
- 1389 - Ottomaanien joukot murskasivat kristillisen Euroopan Kosovossa, mikä avasi tien ottomaanien valloituksille Kaakkois-Euroopassa (katso Vidovdan).
- 1519 - Kaarle V valittiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi.
- 1635 - Guadeloupesta tuli Ranskan siirtomaa.
- 1651 - Beresteczkon taistelu, 1600-luvun suurin taistelu, alkoi puolalaisten ja ukrainalaisten välillä.
- 1838 - Kuningatar Viktoria kruunattiin.
- 1894 - Labor Day (työläisten päivä) tuli viralliseksi juhlapäiväksi Yhdysvalloissa. Juhlapäivää vietetään syyskuussa eikä vappuna, kuten useimmissa maissa.
- 1914 - Serbialainen opiskelija Gavrilo Princip surmasi Frans Ferdinandin, Itävallan arkkiherttuan ja hänen puolisonsa Sofian. Tapahtumaa pidetään ensimmäisen maailmansodan syttymissyynä.
- 1919 - Versailles'n rauhansopimukset allekirjoitettiin, mikä päätti ensimmäisen maailmansodan.
- 1936 - Japanilaiset perustivat Mengjiangin nukkevaltion Pohjois-Kiinassa mongolialueilla (hallitsijaksi Demchugdongrub).
- 1940 - Romania luovutti Bessarabian (nykyinen Moldova) Neuvostoliitolle.
- 1950 - Pohjois-Korean joukot valtasivat Soulin.
- 1960 - Kuubassa olleet amerikkalaiset öljynjalostamot takavarikoitiin ja kansallistettiin.
- 1967 - Israel liitti Itä-Jerusalemin itseensä.
- 1969 - Stonewalin levottomuudet merkitsivät uudenlaisen seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajaneen liikkeen syntyä Yhdysvalloissa.
- 1978 - Yhdysvaltain korkein oikeus kielsi kiintiöt yliopistojen ("college") opiskelijavalinnoissa, mutta piti vähemmistöjä suosivia ohjelmia perustuslain mukaisina.
- 1990 - "Paperback Software", Adam Osbornen perustama yhtiö, todettiin oikeudessa syylliseksi tekijänoikeusrikkomukseen sen kopioitua Lotus 1-2-3:n ulkoasun ja valikot omaan taulukkolaskentaohjelmaansa.
- 1997 - Nyrkkeilijä Mike Tyson hylättiin hänen purtuaan vastustajansa Evander Holyfieldin korvasta palan pois.
- 1999 - Vrouw Maria löytyi Nauvon ulkosaaristosta.
- 2004 - Liettua, Slovenia ja Viro liittyivät ERM II -ohjelmaan (European exchange rate mechanism), mikä säätelee valuutanvaihtoa ennen eurovyöhykkeeseen liittymistä.
- 2004 - Irakin miehityshallinto (Coalition Provisional Authority) luovutti vallan Irakin väliaikaishallitukselle. Miehitysjoukot jäivät kuitenkin vielä maahan.

Syntyneitä


- 1476 - Paavi Paavali IV
- 1490 - Albrecht von Brandenburg, Mainzin piispa ja vaaliruhtinaan valitsijamies sekä Magdeburgin arkkipiispa
- 1491 - Englannin kuningas Henrik VIII († 1547)
- 1577 - Peter Paul Rubens, taidemaalari († 1640)
- 1703 - John Wesley epworthilainen, englantilainen metodismin perustaja
- 1712 - Jean-Jacques Rousseau, ranskalainen filosofi († 1778)
- 1867 - Luigi Pirandello, draamakirjailija ja juontaja, vuoden 1934 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja
- 1902 - John Dillinger, gangsteri († 1934)
- 1906 - Maria Goeppert-Mayer, fyysikko ja vuoden 1963 fysiikan Nobelin palkinnon saaja († 1972)
- 1926 - Mel Brooks, elokuvaohjaaja
- 1952 - Pietro Mennea, italialainen yleisurheilija

Kuolleita


- 767 - Paavi Paavali I
- 1598 - Abraham Ortelius, kartantekijä
- 1836 - James Madison, Yhdysvaltain presidentti
- 1914 - Frans Ferdinand, Itävallan arkkiherttua (salamurhattiin)
- 1968 - Unto Mononen, säveltäjä
- 1975 - Rod Serling, käsikirjoittaja, The Twilight Zone -tv-sarjan isäntä
- 1981 - Terry Fox, kanadalainen yleisurheilija ja syövän hoitokeinojen puolestapuhuja
- 1995 - Petri Walli, rock-muusikko
- 1997 - Elva Ruby Connes ("Mrs. Miller"), laulaja
- 2001 - Mortimer Adler, filosofi
- 2001 - Jim Ellis, toinen Usenetin (internetin keskusteluryhmien, newsgroups) keksijöistä
- 2001 - Jack Lemmon, näyttelijä ---- Katso myös: kalenteri ~ 27. kesäkuuta, 29. kesäkuuta Luokka:Kesäkuu -06-28 ms:28 Jun ko:6월 28일 ja:6月28日 simple:June 28 th:28 มิถุนายน

Tanska

Tanska on monarkia Pohjois-Euroopassa. Se sijaitsee Saksasta pohjoiseen, Norjasta etelään ja Ruotsista lounaaseen. Pinta-alaltaan se on muihin pohjoismaihin verrattuna pieni, vain 43 094 neliökilometriä. Väkiluku on samaa suuruusluokkaa muiden pohjoismaiden kanssa.

Historia

Tanskan yhdisti lopullisesti Harald Blåtand noin vuonna 980. Tällöin tanskalaiset tunnettiin viikinkeinä ja he ryöstelivät, kävivät kauppaa ja kolonisoivat suuria osia Euroopasta. Tanskan vallan alla olikin eri aikoihin Englanti, Norja, Ruotsi, Baltian rannikkoa ja Pohjois-Saksan rannikkoa. Skoone oli osa Tanskaa siihen asti kun se menetettiin Ruotsille vuonna 1658. Tanskan ja Norjan unioni lakkasi olemasta vuonna 1814 ja Norja päätyi uuteen unioniin Ruotsin kanssa. Vuonna 1864 käydyn Toisen Schleswigin sodan jälkeen Tanska joutui luopumaan Schleswig-Holsteinista Preussille. Tämän jälkeen Tanska on pitänyt kiinni neutraliteetti-linjasta eikä osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan. 9. huhtikuuta 1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan (Operaatio Weserübung). Tanska oli Saksan miehittämä miltein koko toisen maailmansodan ajan. Sodan jälkeen Tanska liittyi NATO:n ja vuonna 1973 Euroopan unioniin. Luettelo Tanskan kuninkaista.

Politiikka

Tanskan virallinen hallitsija on Tanskan kuningatar, mutta hänellä ei ole poliittista valtaa. Tanskan eduskunta (Folketing) säätää lait ja siihen kuuluu 179 jäsentä. Eduskunta valitaan joka neljäs vuosi, mutta pääministeri voi määrätä uudet eduskuntavaalit pidettäväksi aikaisemminkin.

Läänit

Luettelo Tanskan kuninkaista Tanska jaetaan 13 lääniin (amter) ja 271 kuntaan (kommuner).
- Frederiksborgin lääni
- Fynin lääni
- Kööpenhaminan lääni
- Nordjylland (Pohjois-Jyllannin lääni)
- Riben lääni
- Ringkjøbingin lääni
- Roskilden lääni
- Sønderjylland (Etelä-Jyllannin lääni)
- Storstrømin lääni
- Vejlen lääni
- Viborgin lääni
- Vestsjælland (Länsi-Sjellannin lääni)
- Århusin lääni Kolmella kunnalla on lääninoikeudet:
- Bornholm
- Fredriksberg
- Kööpenhamina Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle mutta niillä on autonominen asema. Kummallakin on kaksi paikkaa Tanskan eduskunnassa.

Maantiede

Färsaaret Tanska koostuu Jutlandin niemimaasta ja 405 saaresta joista 82 on asutettua. Tärkeimmät näistä ovat Fyn ja Själlanti. Bornholm sijaitsee Itämeressä Ruotsin kaakkoispuolella. Sillat yhdistävät monta saarista. Juutinrauman yli johtava Øresundin silta yhdistää Själlannin ja Ruotsin. Suuri Beltin silta yhdistää Fynin ja Själlannin. Tanskan pääkaupunki on Själlannin saarella, Juutinrauman länsipuolella sijaitseva Kööpenhamina, jonka ympäristössä asuu 1,8 miljoonaa ihmistä eli noin kolmannes tanskalaisista. Juutinrauman vastakkaisella puolella sijaitsevaan Malmön kaupunkiin pääsee siltaa pitkin. Lisäksi Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle, mutta niillä on laaja itsehallinto. Tanskan korkein piste on noin 173 metriä merenpinnan yläpuolella.

Väestöjakauma

Tanskassa puhutaan enimmäkseen tanskaa, mutta Saksan rajalla puhutaan myös saksaa. 84,3 % tanskalaisista kuuluu luterilaiseen Tanskan valtionkirkkoon, Den Danske Folkekirke. Noin 10% kuuluu muihin kristittyihin kirkkoihin ja muslimeja on 2% väestöstä. Muut uskonnot ja uskontokuntiin kuulumattomat mahtuva jäljelle jäävänä vajaaseen prosenttiin.

Kulttuuri

Tunnettuja tanskalaisia:
- Hans Christian Andersen, kirjailija
- Niels Bohr, fyysikko
- Tyko Brahe, tähtitieteilijä
- Karen Blixen, kirjailija
- Søren Kierkegaard, filosofi
- K E Løgstrup, filosofi
- Bjarne Stroustrup, C++-kielen kehittäjä
- Bertel Thorvaldsen, taiteilija
- Lars von Trier, ohjaaja

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kalkkikivi
- suola
- kala

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- elintarvikkeet

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=56.102683,9.733887&spn=2.720762,8.107910&z=10&t=h&hl=en Tanska Google Mapsissa] Luokka:Tanska fiu-vro:Taani als:Dänemark ms:Denmark zh-min-nan:Dan-kok ko:덴마크 ja:デンマーク simple:Denmark th:ประเทศเดนมาร์ก

Puola

Puola on yksi Keski- ja Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, Tšekki, etelässä Slovakia kaakossa Ukraina ja idässä Valko-Venäjä, Liettua ja Venäjän Kaliningradin alue. Puola on Itämeren rannikolla, sitä vastapäätä ovat Tanskan Bornholm ja Ruotsi.

Historia

Puolan historia
Puola muodostui yhtenäiseksi valtioksi jo 1000-luvulla. Vuosisatojen ajan se oli yksi Itä-Euroopan suurvalloista. Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puola-Liettuan tasavalta. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan (kruunun) heikkous johtivat kuitenkin 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään. Napoleon muodosti Puolasta uudelleen itsenäisen valtion, mutta Napoleonin kaaduttua Puola menetti jälleen itsenäisyytensä. Puola itsenäistyi taas ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan uudelleen 1939. Toisessa maailmansodassa maa kärsi pahasti saksalaismiehityksestä. Sodan jälkeen voittajavallat siirsivät Puolan rajoja länteen. Kylmän sodan aikana Puola oli käytännössä Neuvostoliiton valvonnassa. Vuosina 1981-82 maassa oli sotatila, kun kommunistit yrittivät – huonolla menestyksellä – pitää kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen, kuten Lech Wałęsan Solidaarisuus-liikkeen, ympärille keskittyneen vastarinnan aisoissa. Solidaarisuus sai maanvyörymävoiton osittain vapaissa parlamenttivaaleissa kesäkuussa 1989 ja joulukuussa 1990 Lech Wałęsa nousi maan presidentiksi. 1990-luvun alun uudistuksiin liittyvän taloudellisen šokin jälkeen maan talous on lähtenyt nousuun. Puola liittyi NATOon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Puolan nykyinen perustuslaki on vuodelta 1997. Hallituksen keskuksena on ministerineuvosto, jota johtaa pääministeri. Presidentti nimittää hallituksen pääministerin ehdotuksen mukaan, tyypillisesti alahuoneen enemmistökoalition jäsenistä. Presidentti valitaan kansanvaalilla viisivuotiskaudeksi, ja hän toimii valtion päänä. Kansa valitsee myös parlamentin eli kansalliskokouksen (Zgromadzenie Narodowe), jossa on 460-jäseninen alahuone (Sejm), ja 100-jäseninen ylähuone, senaatti (Senat). Parlamentin jäsenet valitaan suhteellisella vaalilla nelivuotiskausiksi. Puolueilla on 5 % äänikynnys, tämä ei kuitenkaan koske kansallisten vähemmistöjen puolueita. Korkeimmat oikeusinstituutiot ovat korkein oikeus (Sąd Najwyższy), jonka jäsenet valitsee presidentti kansalliskokouksen suosituksen perusteella, ja perustuslaillinen oikeus (Trybunał Konstytucyjny) jonka tuomarit valitsee alahuone yhdeksänvuotiskausille. Alahuone asettaa myös (senaatin hyväksynnällä) asiamiehen (Rzecznik Praw Obywatelskich) valvomaan kansalaisoikeuksien toteutumista. Edelliset parlamenttivaalit pidettiin syyskuussa 2001. Puoluekenttää hallitsee demokraattinen vasemmistoliitto (Sojusz Lewicy Demokratycznej) joka sai vaaleissa 1999 200 alahuoneen 460:sta paikasta ja 75 senaatin 100:sta paikasta. Muu poliittinen kenttä on varsin hajanaista. SLD muodosti hallituksen maaseudunpuolueen (Polskie Stronnictwo Ludowe) kanssa, mutta PSL lähti hallituksesta maaliskuussa 2003. SLD:n kannatus on kuitenkin tippunut mielipidekyselyissä kymmenen prosentin alle, ja europarlamenttivaaleissa 2004 se sai enää 9 % äänistä ja viisi Puolan 54 paikasta. Loikkausten jälkeen sillä on enää 161 edustajan ryhmä parlamentissa ja on epävarmaa ylittääkö se enää seuraavissa vaaleissa keväällä 2005 äänikynnystä.

Osat

Puola on jaettu hallinnollisesti kuuteentoista lääniin eli voivodikuntaan: (województwa, yksikkö - województwo) Puolan osat]
- Masovian lääni (Mazowieckie)
- Sleesian lääni (Śląskie)
- Iso-Puolan lääni (Wielkopolskie)
- Ala-Sleesian lääni (Dolnośląskie)
- Pommerin lääni (Pomorskie)
- Vähä-Puolan lääni (Małopolskie)
- Lodzin lääni (Łódzkie)
- Kujavia-Pommerin lääni (Kujawsko-Pomorskie)
- Länsi-Pommerin lääni (Zachodniopomorskie)
- Lublinin lääni (Lubelskie)
- Ala-Karpaattien lääni (Podkarpackie)
- Swietokrzyskin lääni, Pyhänristinvuorten alue (Świętokrzyskie)
- Lubuszin lääni (Lubuskie)
- Ermlannin-Masurian lääni (Warmińsko-Mazurskie)
- Opolen lääni (Opolskie)
- Podlasian lääni (Podlaskie)

Maantiede

Puolan osat Puolan maantiede
Puola on yksi Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Väkiluku on 38,6 miljoonaa ja pinta-ala 312 685 neliökilometriä (hieman Suomea pienempi). Puolan pääkaupunki on Varsova, muita suuria kaupunkeja ovat mm. Lodz, Krakova, Wroclaw, Gdansk, Poznan ja Katowice. Naapurimaat ovat Saksa, Tšekki, Valko-Venäjä, Slovakia, Ukraina, Liettua ja Venäjä. Puola sijaitsee lähes kokonaisuudessaan pohjoisen Euroopan tasangolla, maan keskimääräinen korkeus merenpinnasta on vain 173 metriä. Sudeetit ja Karpaatit muodostavat kuitenkin maan etelärajan. Karpaatteihin kuuluvassa Tatravuoristossa sijaitsee Puolan korkein huippu, 2499 metrin Rysy. Tasankoa halkovat monet suuret joet, kuten Veiksel (Wisła, engl. Vistula, saks. die Weichsel), Oder (Odra), Warta ja läntinen Bug. Tasaisessa maassa on myös oli 9300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Mazury on suurin järvialue ja suosittu turistikohde.

Talous

Puolan talous on kasvanut merkittävästi maan Euroopan unioniin liittymisen jälkeen 1. toukokuuta 2004. Vuodelle 2004 ennustetaan 5,5 % kasvua, jo helmikuussa teollisuustuotanto kasvoi 18 % vuosivauhtia. Maatalous on edelleen tehotonta ja arkoihin alueisiin, kuten hiilentuotantoon ei ole puututtu. Maatalous työllistää edelleen 27,5 % työvoimasta, mutta tuo vain 3,8 % BKT:stä. Puolassa on edelleen kaksi miljoonaa yksityistä maatilaa, jotka käsittävät 90 % viljelyalasta. Keskimääräinen tilakoko on vain kahdeksan hehtaaria. Puolalainen teollisuus tuottaa: elektroniikkaa, autoja, busseja (Jelcz SA, Autosan, Solaris Bus & Coach), helikoptereita (PZL Świdnik), lentokoneita, sotakalustoa (mukaanlukien panssarivaunuja - PT-91 ym), lääkkeitä, kemiallisia tuotteita, maataloustuotteita ym.

Väestöjakauma

Puolan väestöjakauma]] Puolassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (96,7 %). Noin 95 % väestöstä on katolisia, tosin vain 75 % tunnustautuu uskontoa harjoittaviksi. Jäljelle jäävään viiteen prosenttiin kuuluu mm. kreikkalais-ortodokseja ja protestantteja. Ennen toista maailmansotaa Puolassa asui yli kaksi miljoonaa juutalaista, runsas miljoona sekä saksalaisia että valkovenäläisiä ja lähes neljä miljoonaa ukrainalaista. Toisen maailmansodan jälkeisessa rajojen siirrossa voittajatkin suorittivat puolalaisten laajamittaisia joukkosiirtoja.

Kulttuuri

Katso: Puolan kirjallisuus

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rikki
- kupari
- maakaasu
- hopea
- lyijy

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- rauta
- terästuotteet

Tunnettuja puolalaisia

terästuotteet maissa]]
- Frédéric Chopin (Fryderyk Chopin) (säveltäjä, 1810–1849)
- Nikolaus Kopernikus (tähtitieteilijä, 1473–1543)
- paavi Johannes Paavali II (Karol Józef Wojtyła, 1920–2005)
- Adam Małysz (mäkihyppääjä, 1977-)
- Maria Curie-Skłodowska (tiedenainen, 1867–1934)
- Stanisław Lem (tieteiskirjailija, 1921–)
- Adam Mickiewicz (1798–1855)
- Lech Wałęsa

Puolalainen ruoka

Puolalainen keittiö on tyypiltään itä-eurooppalainen ja perinteinen. Se on saanut vaikutteita sekä naapurimaidensa että juutalaisesta ruokatraditiosta vuosisatojen kuluessa. Puola on myös maantieteellisesti suuri maa, joten ruokaperinteet vaihtelevat jonkin verran eri puolilla maata. Puolalaiseen ateriaan kuuluu erottamattomana osana keitto. Tunnetuimmat ovat zurek eli hapanjauhokeitto, kermainen sienikeitto, kanasta tai naudanlihasta tehty lihaliemi, flaki eli lehmänmahakeitto, tomaattikeitto ja barszcz eli punajuurikeitto. Joidenkin keittojen kanssa tarjotaan kotonatehtyä täytettyä pastaa tai keitettyä perunaa. Kylminä alkupaloina syödään hyytelöityä kalaa tai lihaa, lihaleikkeleitä, kotitekoista maksapasteijaa, silliä, savustettua ankeriasta, täytettyjä kananmunia, juuresraasteita, tomaattia, kurkkua ja majoneesisalaatteja. Lämpimänä alkupalana tarjotaan omenan ja sipulin kanssa paistettua kananmaksaa tai lihalla täytettyä kotitekoista pastaa. Pääruokana syödään lihaa; kanaa, kalkkunaa, possua, lammasta tai nautaa. Juhlaruokana tarjotaan omenoilla täytettyä, paistettua ankkaa karpalohyytelön kanssa. Kalaruokiin kuuluvat paistetut lohi, turska, kuha ja taimen. Kalaruokia tarjotaan erityisesti paaston aikaan. Talviaikaan kuuluu bigos, pitkään uunissa haudutettu kaalipata, jossa on myös makkaraa, naudan ja sianlihaa, sipulia ja sieniä. Jouluaaton ruokapöytään kuuluu hyytelöity karppi. Pääruoan kanssa tarjotaan keitettyjä perunoita, riisiä, tattaria, hapankaalia ja erilaisia taikinasta tehtyjä makaroninkaltaisia lisäkkeitä. Ruoan kanssa tajotaan myös tummaa ja vaaleaa leipää sekä voita. Ruoan mausteina käytetään suolaa, maustepippuria, meiramia tilliä, persiljaa ja piparjuurta, sitruunaa ja etikkaa. Jälkiruokana on jäätelöä, hedelmäsalaattia, Charlotka-omenaleivosta, täytekakkuja, joissa on paksut kerrokset vanukkaita ja hyytelöitä. Myös mansikoilla tai mustikoilla täytettyä makeaa pastaa tarjotaan sokerin kanssa jälkiruoaksi. Pullataikinasta tehty leivonnainen, jossa on täytteenä unikonsiemenistä tehtyä massaa tarjotaan juhlaleivonnaisena. Ruokajuomana tarjotaan viiniä, vettä, teetä tai vahvempia alkoholijuomia. Ruoka on aina kauniisti katettu ja pöytä koristeltu. Kukat, pellavainen valkoinen tai käsin kirjottu pöytäliina ja kankaiset servietit kuuluvat kattaukseen. Puolassa tee haudutetaan teelehdistä ja tarjotaan sokerin ja sitruunan kera. Kahvi turkkilaiseen tapaan tehdään näin: jauhettu kahvi laitetaan lasin pohjalle, siihen lisätään keitetty vesi, sokeri ja kerma, sekoitetaan, annetaan laskeutua ja juodaan.

Katso myös


- Puolan autoteollisuus

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=52.106505,19.423828&spn=5.993775,16.215820&z=11&t=h&hl=en Puola Google Mapsissa]
- [http://www.puola.fi/ Puolan valtion matkailutoimisto]
- [http://www.poland-tourism.pl Puola] Luokka:Puola als:Polen ms:Poland zh-min-nan:Polska ko:폴란드 ja:ポーランド simple:Poland th:ประเทศโปแลนด์ fiu-vro:Poola

Tšekkoslovakia

Tšekkoslovakia (tšekiksi ja slovakiksi Československo) oli valtio, joka syntyi Keski-Eurooppaan vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyissä. Ennen sotaa alue oli kuulunut Itävalta-Unkariin. Tšekkoslovakia kärsi valtavasti toisen maailmansodan aikana. Saksa sai sudeettialueet Münchenin sopimuksessa 1938. Unkari sai Etelä-Slovakian, ja Slovakia ja Rutenia saivat itsehallinnollisen aseman hetkeksi. Tšekkoslovakia lakkasi olemasta maaliskuussa 1939 Hitlerin joukkojen vallattua koko Tšekin ja Slovakia pakotettiin eroamaan. Toisen maailmansodan jälkeen Tšekkoslovakia perustettiin uudelleen, kommunistit kaappasivat vallan 1948 ja maa joutui Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin. Maassa kuitenkin kyti ajatus suuremmasta itsenäisyydestä. Vuonna 1968 Tšekkoslovakiassa pääsi valtaan vapaamielisempi hallitus. Alexander Dubčekin uudistukset "ihmiskasvoiseen sosialismiin", jonka Neuvostoliitto koki uhkana, ja Varsovan liiton maat (lukuun ottamatta Romaniaa) miehittivät 20. elokuuta Tšekkoslovakian ja valtaan asetettiin Neuvostoliitolle myötämielisempi hallitus. Tapahtumat tunnetaan nimellä Prahan kevät. Tšekkien ja slovakkien valtio oli koossa vuoteen 1992, jolloin se hajosi Tšekiksi ja Slovakiaksi. Maassa oli ennen hajoamista noin 15,5 miljoonaa asukasta. Valtion pääkaupunkina oli Praha, josta tuli myös Tšekin pääkaupunki.

Tšekkoslovakian kansallinen koostumus 1921–1980

Tšekkoslovakian presidentit


- Tomáš Masaryk: 14. marraskuuta 1918 – 14. joulukuuta 1935
- Milan Hodža (toimessa): 14. – 18. joulukuuta 1935
- Edvard Beneš: 18. joulukuuta 1935 – 5. lokakuuta 1938
- Jan Syrový (toimessa): 5. lokakuuta – 30. marraskuuta 1938
- Emil Hácha: 30. marraskuuta 1938 – 15. maaliskuuta 1939
- Edvard Beneš: 4. huhtikuuta 1945 – 7. kesäkuuta 1948
  - maanpaossa, 21. heinäkuuta 1940 – 2. huhtikuuta 1945
- Klement Gottwald: 14. kesäkuuta 1948 – 14. maaliskuuta 1953
- Antonín Zápotocký: 21. maaliskuuta 1953 –