:: wikimiki.org ::

Vienan Retkikunta

Vienan retkikunta

Vienan retkikunta oli suomalaisten vapaaehtoisten tekemä sotilasretki Vienan Karjalaan Suomen sisällissodan aikana, yksi heimosodista. heimosodista Helmikuun lopulla 1918 valkoiset olivat saaneet ajettua pois punakaartilaiset Pohjois-Suomesta. Heräsi ajatus käyttää hyväksi Venäjällä vallitsevaa sekasortoa. Everstiluutnantti Carl Wilhelm Malm sai tehtäväkseen vallata Vienan Karjala noin 350 suojeluskuntalaisen voimin. Samalla jääkäriyliluutnantti Kurt Martti Wallenius sai johdettavakseen joukkoja, joilla hänen tuli vallata Kuolan niemimaa ja Pohjois-Viena. Walleniukselle annettiin noin 200 suojeluskuntalaista sekä tuhatkunta kutsunnoilla kerättyjä sotilaita. Mannerheim halusi kuitenkin välttää aseelliset yhteenotot Muurmannin aluella toimivien brittien kanssa. Pohjoisessa Walleniuksen joukot ylittivät rajan Kuusamosta ja Kuolajärveltä käsin. Heidän hyökkäyksensä juuttui pian rajan tuntumaan. Heitä vastassa oli suomalaisia punakaartilaisia, joiden aikomuksena oli ollut avata uusi rintama valkoisten selkään. Etelämpänä Malmin joukot ylittivät rajan 20. maaliskuuta ja etenivät aina Vienan Kemin tuntumaan. Suomalaiset hyökkäsivät 10. huhtikuuta, mutta heidät lyötiin takaisin. Suomalaiset huomasivat pian, etteivät Vienan asukkaat ottaneet heitä vastaan vapauttajina. Osa kansasta halusi toki eroon Venäjästä, mutta ei välttämättä haluttu, että Karjala liitettäisiin Suomeen. Jotkut uskoivat, että Viena saisi itsemääräämisoikeuden Neuvosto-Venäjän yhteydessä. Väestö olisi myös halunnut mieluummin fyysistä (ruoka-apua) kuin henkistä apua (Suomi-propagandaa). Heinäkuussa Malmin tilalle tuli kapteeni Toivo Kuisma. Suomessa ei taas osattu oikein päättää pitäisikö vetää joukot pois vai lähettääkö lisää. Lopulta brittien perustama Karjalan rykmentti hyökkäsi suomalaisten kimppuun ja ajoi heidät takaisin Suomen puolelle elokuun ja lokakuun aikana. Katso myös: Aunuksen retkikunta

Vienan Karjala

Vienan Karjala eli Viena on historiallinen maakunta, joka pääasiassa sijaitsee nykyisen Karjalan tasavallan pohjoisosassa Venäjällä, mutta pieni osa myös Suomessa Suomussalmella ja Kuhmossa, sekä pohjoisimmat osat Murmanskin alueella. Vienan Karjalan muodostaa Vienanmeren länsipuoleinen osa tsaarinaikaista Arkangelin kuvernementtia eli senaikainen Kemin kihlakunnan alue. Nykyisin tuolla alueella ovat Kalevalan, Louhen, Kemin ja Sorokan ja Kostamuksen piirit. Kantalahtikin lähitienoineen kuului aiemmin Karjalaan, siis vanhaan Vienaan, mutta se on kymmeniä vuosia sitten siirretty Muurmanin hallintoalueeseen. Etelässä raja on kulkenut Repolan ja Rukajärven pohjoispuolitse kohti itää ja Vienanmeren lounaista kolkkaa. Nykyään eteläiset Vienaan rajautuvat piirit ovat nimeltään Mujejärvi ja Sekee. Myös Suomen puolella, Kuhmossa ja Suomussalmella aivan valtakunnanrajan läheisyydessä on Vienan kulttuuripiiriin kuuluvia kyliä, Hietajärvi ja Kuivajärvi Suomussalmella, ja Rimmin kylä Kuhmossa. Vienan Karjala on tullut kuuluisaksi runonlaulajistaan ja runokylistään. Vienasta kerättiin pääosa Kalevalan runoista.

Historia

Arkeologisten kaivausten perusteella on todettu, että karjalaiset asettuivat hiukan ennen 1000 lukua. Kirjalliset maininnat heistä alkavat 1000 -luvun jälkeen. Alueelta on löydetty 1200-luvulla tekstattuja loitsuja ja manauksia. Kristinuskon tultua alueelle Ruotsi ja Venäjä kävivät jatkuvia sotia alueen hallinnasta useiden vuosisatojen ajan. 1400-luvulla Vienan eli silloisen Valkeanmeren saarelle perustettiin Solovetskin luostari.

Vienan kunnat

Vuoden 1905 väestönlaskun aikaan Vienan Karjalaan laskettiin kuuluvaksi seuraavat kunnat, jotka olivat Kemin kihlakunnan alaisia: Oulanka, Pistojärvi, Vuokkiniemi, Kontokki, Kiestinki, Uhtua, Jyskyjärvi, Paanajärvi, Voijärvi, Tunkua, Vitsataipale, Usmana, Suikujärvi, Kantalahti, Kouta, Kieretti, Ponkama, Kemin kaupunki, Solovetskin luostari, Suiku, Sorokka ja Lupini

Vienan runokylät

Vienan runokyliin lasketaan kuuluviksi sellaiset vielä olemassa olevat tai elvytyssuunnitelmien piirissä olevat Vienan kylät, jotka ovat antaneet runoaineistoa Kalevalaa ja Kanteletarta varten tai olleet vaikuttamassa karelianismin syntyyn. Suomen puolella runokyliä ovat Hietajärvi ja Kuivajärvi Suomussalmen kunnassa ja Rimmin kylä Kuhmon kaupungissa. Karjalan tasavallassa Vienan runokyliin kuuluviksi lasketaan: Vuokkiniemi, Latvajärvi, Venehjärvi, Ponkalahti, Pirttilahti, Tsena, Tollonjoki, Akonlahti, Kontokki ja Vuokinsalmi Kostamuksen kaupungista, Uhtua, Vuonninen, Lonkka, Jyvöälahti, Haikola, Jyskyjärvi ja Pistojärvi Kalevalan piiristä sekä Paanajärvi Kemin piiristä.

Aiheesta muualla

[http://www.juminkeko.fi/viena/index.html Vienan Karjala] Luokka:Karjala Luokka:Viena

Heimosodat

Tämä on artikkeli suomalaisten retkikuntien osallistumisesta Itä-Karjalan ja Inkerin vapaustaisteluihin. Heimosodilla voidaan tarkoittaa myös Suomen heimojen keskiajalla ja uuden ajan alussa käymiä taisteluita tai yleisesti heimojen kesken käytyjä taisteluita. heimojen Heimosodat olivat aseellisia selkkauksia, joihin suomalaiset vapaaehtoisjoukot ottivat osaa vuosina 1918—1922. Suomen hallitus ei ottanut retkiin osaa. Suomalaisvapaaehtoisia oli selkkauksissa mukana yhteensä noin 9 000. Monia heistä elähdytti Suur-Suomi-aate.
- Vienan retkikunta (1918)
- Muurmannin legioona
- Aunuksen retkikunta (1919)
- Petsamon retket (1918 ja 1920)
- Itäkarjalaisten kansannousu eli metsäsissien kapina (1921–1922)
- Inkeriläisten kansannousu (1919)
- Viron vapaussota (1917—1920) on suomalaisten puolelta laskettu heimosodaksi. Siihen osallistui suomalaisia vapaaehtoisia Pohjan poikien ja I Suomalaisen Vapaajoukon joukoissa.

Katso myös

- Suomen sodat

Kirjallisuutta

- Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918–1922, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005.
- Jussi Niinistö: Pohjan pojat, Lak-kustannus 1999
- Jouko Vahtola: Suomi suureksi – Viena vapaaksi, Studia Historica Septentrionalia 1989.
- Jouko Vahtola: Nuorukaisten sota. Suomen sotaretki Aunukseen 1919, Otava 1997.
- Jukka Nevakivi: Muurmannin legioona, 1970
- Pekka Nevalainen: Rautaa Inkerin rajoilla, Suomen historiallinen seura 1996
- Armas Eskola: Pojat Vienan saloilla, Karisto 1971
- Vilho Helanen: Suomalaiset viron vapaussodassa, 1921.
- Hans Kalm: Pohjan poikain retki, 1921
- Eero Kuussaari: Heimosodat 1918 - 1922, taistelu Petsamosta Luokka:Suomen poliittinen historia

1918

Tapahtumia

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 14. helmikuuta - Neuvosto-Venäjä siirtyi gregoriaaniseen ajanlaskuun, edellinen päivä oli 1. helmikuuta juliaanisen kalenterin mukaan
- 16. helmikuuta - Liettua julistautui itsenäiseksi Saksasta ja Venäjästä
- 24. helmikuuta - Viro julistautuu itsenäiseksi.
- 3. maaliskuuta - Ensimmäinen maailmansota: Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan. Venäjä vetäytyy sodasta.
- 5. maaliskuuta - Venäjän pääkaupunki siirretään Petrogradista Moskovaan.
- 6. maaliskuuta - Suomen (valkoiset) ilmavoimat perustetaan. Se sai ensimmäisen koneensa ruotsalaiselta Eric von Rosenilta.
- 7. maaliskuuta - Suomi liittoutui Saksan kanssa.
- 21. maaliskuuta - Toinen Sommen taistelu alkaa länsirintamalla.
- 25. maaliskuuta - Valko-Venäjä julistautuu itsenäiseksi.
- 1. huhtikuuta - Royal Air Force perustettiin Britanniassa yhdistämällä Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service.
- 26. toukokuuta - Demokraattinen Georgian tasavalta perustettiin.
- 28. toukokuuta - Armenia sai itsenäisyynsä Osmanien valtakunnasta.
- 1. kesäkuuta - Ensimmäinen maailmansota: Belleaun metsän taistelu alkaa.
- heinäkuu - Venäjän sisällissota: Bolševikit pyrkivät riisumaan Tšekki-slovakilegioonan aseista.
- 1. elokuuta - Brittijoukot miehittävät Arkangelin. Komentaja käsketään tukemaan valkoisia joukkoja.
- 8. elokuuta - Amiensin taistelu, kanadalais- ja australialaisjoukot aloittavat hyökkäyksen Saksan linjoja vastaan. Kenraali Erich Ludendorff kutsuu päivää myöhemmin "Mustaksi päiväksi Saksan armeijalle".
- 30. elokuuta - SR Fanja Kaplan ampuu Leniniä. Petrogradin Tšekan päällikkö murhataan samana päivänä.
- 3. lokakuuta - Keisari nimitti Max von Badenin Saksan kansleriksi.
- 28. lokakuuta - Tšekkoslovakia sai itsenäisyyden Itävalta-Unkarista.
- 3. marraskuuta - Itävalta-Unkari solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 6. marraskuuta - Uusi Puolan hallitus perusttiin Lublinissa.
- 8. marraskuuta - Saksan armeija veti uskollisuutensa keisarilta.
- 9. marraskuuta - Saksan keisari Wilhelm II luopui kruunusta.
- 11. marraskuuta - Saksa solmii solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 11. marraskuuta - Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta.
- 16. marraskuuta - Unkari julistautui itsenäiseksi Itävallasta.
- 18. marraskuuta - Latvia julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1. joulukuuta - Islannista tuli autonominen kuningaskunta Tanskan alaisuudessa.
- 1. joulukuuta - Transilvania liittyi Romaniaan liitettyään itseensä maaliskuussa Bessarabian ja Bukovinan.
- 1. joulukuuta - Serbien, kroaatien ja sloveenien kuningaskunta julistettiin perustetuksi (myöhemmin Jugoslavian kuningaskunta).
- 1. joulukuuta - Ruotsissa siirryttiin mies ja ääni -periaatteeseen.
- 27. joulukuuta - Poznańin suurherttuakunnan puolaiset nousevat saksalaisia vastaan liittyäkseen Puolaan.

Suomi

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 29. tammikuuta - Tampere punaisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 31. tammikuuta - Suinulan verilöyly Kangasalla liittyen Suomen sisällissodan tapahtumiin.
- 26. maaliskuuta - Antautumistarjous punaisille Suomen sisällissodassa ennen Tampereen valtausta.
- 6. huhtikuuta - Punainen Tampere hävisi Suomen sisällissodassa ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille.
- 29. huhtikuuta - Viipuri valkoisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 1. huhtikuuta - Helsinki saatiin vallattua punaisilta Suomen sisällissodassa.
- 1. syyskuuta - Repolan kunta ilmoitti irtautuvansa Venäjästä ja liittyi Suomeen.
- 1. lokakuuta - Hyvinkään yhteiskoulu aloitti toimintansa.
- 9. joulukuuta - Kansallinen Kokoomus perustetaan Suomessa.
- Suomen kommunistinen puolue perustetaan Moskovassa.

Syntyneitä

- 15. tammikuuta - Gamal Abdal Nasser, Egyptin presidentti
- 26. tammikuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian diktaattori
- 26. helmikuuta - Theodore Sturgeon, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - James Tobin, ekonomisti (k. 2002)
- 11. toukokuuta - Richard Feynman, fyysikko (k. 1988)
- 14. heinäkuuta - Ingmar Bergman, elokuvaohjaaja
- 18. heinäkuuta - Nelson Mandela, Etelä-Afrikan presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 11. joulukuuta - Aleksandr Solženitsyn, kirjailija
- 25. joulukuuta - Anwar Sadat, Egyptin presidentti (k. 1981)

Kuolleita

- 3. heinäkuuta - Mehmed V, osmanien sulttaani
- 17. heinäkuuta - Keisari Nikolai II ja tsaariperhe (teloitettuna)
- 19. marraskuuta - Joseph Smith Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon perustaja ms:1918 ko:1918년 ja:1918年 simple:1918 th:พ.ศ. 2461

Punakaarti

Punakaarti tarkoittaa yleensä vasemmistolaisen työväenliikkeen puolisotilaallista järjestöä. Useimmin sanalla viitataan Suomen sisällissodan kapinallisiin, joita tämä artikkeli käsittelee. Venäjällä ja Neuvosto-Venäjällä punakaartilaisiksi kutsuttiin kansankomissaarien neuvoston puolesta taistelleita, sotamiesneuvostoja perustaneita sotilaita. Punakaartit autonomisina ja kansanvaltaisina yksikköinä lakkautettiin 23. helmikuuta 1918 Neuvosto-Venäjällä, kun ulkoasiain kansankomissaari (ulkoministeri) ja punakaartien komentaja, Lev Trotski, organisoi kurinalaisen puna-armeijan torjumaan saksalaisten hyökkäystä Latvian, Viron ja Pihkovan alueen kautta kohti Petrogradia. Saksassa 1919 vallankumoukseen pyrkineitä punakaartilaisia kutsuttiin Rooman aikaisen orjakapinajohtaja Spartacuksen mukaan spartakisteiksi. Myös Kiinan kulttuurivallankumoukseen aktivoituja ihmisiä kutsuttiin punakaartilaisiksi ja suomalaiset maolaiset antoivat lehdelleen nimeksi Punakaarti.

Punakaartien synty

Suomen ensimmäiset työväenkaartit, punakaartit perustettiin 1905 suurlakon yhteydessä. Radikalisoitumisen vuoksi elokuussa 1906 lakkautettiin Helsingin punakaarti, jonka päällikkönä toimi Suomen armeijasta 1800-luvun lopulla eronnut kapteeni Johan Kock. Suomen suuriruhtinaan, Venäjän tsaari Nikolai II:n, luovuttua vallasta helmikuun vallankumouksessa 1917, perustettiin Suomessa työväen järjestyskaarteja ja suojeluskuntia jotka ottivat järjestyksenpidon santarmeilta. Alkuun työväen järjestyskaartit olivat aseettomia ja toimivat usein yhteistyössä myös porvarillisen puolen kanssa. Yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistyessä kesästä 1917 alkaen myös vastakkainasettelu työväen järjestyskaartien ja suojeluskuntien kesken syveni ja kumpikin puoli alkoi viimeistään loppuvuodesta 1917 aseistautua. Suojeluskuntien toiminta organisoitiin aluksi palokuntien nimellä. Työväenliikkeen radikaalimmat ainekset alkoivat nimittää kaarteja punakaarteiksi ja nähdä ne yhä selkeämmin vallankumouksellisina järjestöinä.

Punakaartin organisaatio

Työväen järjestyskaartit ja punakaartit olivat alkujaan paikallisia, usein paikallisten työväenyhdistysten perustamia ja vasta sisällissodan aattona ne saatiin yhteisen johdon alaiseksi. 26. tammikuuta 1918 pidetyssä kokouksessa työväen järjestyskaartit ja Helsingin punakaarti yhdistyivät Suomen punaiseksi kaartiksi. Sisällissodan alettuakin punakaartien keskusjohto toimi varsin heikosti. Punakaartit olivat järjestäytyneet pääasiallisesti paikallisesti tai isoissa kaupungeissa esim. eri työpaikoilla muodostettuihin komppanioihin jotka yleensä valitsivat itse komentajansa. Komppaniaa suuremmat muodostelmat olivat varsin lyhytaikaisia. Punakaartin ylipäällikkö oli Eero Haapalainen ja päämaja sijaitsi Helsingissä. Punaisten tärkeitä keskuksia olivat Tampere, Kotka ja Viipuri. Punakaartille perustettiin Helsinkiin myös Kallion kansakoulun tiloissa toiminut sotakoulu jossa pyrittiin kouluttamaan komentajia, mutta yksikään kurssilainen ei ehtinyt valmistua. Punakaarti hävisi sodan ja viimeiset punaiset antautuivat toukokuun alussa 1918 Ahvenkoskella. Neuvosto-Venäjälle paenneita punakaartilaisia liittyi Petrogradissa puna-armeijaan. Punakaartilaisten, samoin kuin syksyllä 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen (SKP,) välittömänä tavoitteena oli uuden kumouksen synnyttäminen Suomessa ja sotilaslinjalla oli SKP:ssa vahva asema. Muodostui Pietarin punaupseerikoulu, jolla oli 1920-luvulla enemmän suomalaisia oppilaita kuin Suomen armeijan reserviupseerikoululla (RuK). Joistain suomalaisista tuli neuvostokomentajia. Eino Rahjasta (1885-1936) tuli kenraaliluutnantti. Osa Venäjälle paenneista punakaartin johtajista surmattiin Kuusisen klubin murhissa 1920. Ammuttujen joukossa olivat mm. Tuomas W. Hyrskymurto ja Jukka Rahja. Ampujina oli muutama punaupseerikoulun oppilas, ainakin Aku Paasi. Kuolonuhreille järjestettiin valtavat hautajaiset joihin osallistui satatuhatta ihmistä.

Katso myös

- Puna-armeijassa menestyneet suomalaiset
- Luettelo punakaartilaisista

Aiheesta muualla

- [http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi Suomen sotasurmat 1914-1922] Luokka:Suomen sisällissota

Everstiluutnantti

Everstiluutnantti on Suomen puolustusvoimissa käytetty maa- ja ilmavoimien upseerinarvo. Merivoimissa sitä vastaa komentaja. Everstiluutnantin arvoon voidaan ylentää reservissä tai vakinaisessa palveluksessa oleva majuri. Ylennyksen edellytyksenä on kuitenkin käytännössä aikaisempi palvelu puolustusvoimissa, joten pelkän varusmiespalveluksen käynyt reserviläinen ei voi käytännössä saavuttaa everstiluutnantin arvoa. Teoriassa yleneminen on mahdollista, jos koulutettava havaitaan sopivaksi sodan ajan tehtävään puolustusvoimissa. Tähänkin tarvitaan yleensä korkeakoulututkinto. Everstiluutnantin tyypillisiä tehtäviä sodan aikana on esimerkiksi prikaatin komentajana toimiminen ja ylempien johtoportaiden upseerintehtävät. Everstiluutnantin arvomerkissä maavoimissa kauluslaatassa on kaksi isoa ruusuketta. Merivoimissa (komentaja) käytettävissä hihamerkeissä taasen kolme keskikokoista viivaa, jossa kahden ylimmän välissä on yksi ohuempi viiva. Everstiluutnanttia seuraava ylempi arvo on maa- ja ilmavoimissa eversti, merivoimissa kommodori. Luokka:Sotilasarvot ja:中佐

Suojeluskunta

Suojeluskuntajärjestö oli Suomessa syksystä 1917 kehittynyt vapaaehtoinen maanpuolustusjärjstö. Vuoden 1918 tammikuussa Suomen sisällissota alkoi punakaartien vallanotolla Etelä-Suomessa, jolloin senaatti antoi suojeluskunnille valtuudet toimia hallituksen joukkoina. Muuta armeijaa ei ollut, koska vuoden 1917 joulukuun itsenäisyysjulistuksen jälkeen armeijaa ei ollut vielä ehditty perustaa. Jääkärien saavuttua Saksasta vuoden 1918 helmikuussa suojeluskuntalaiset toimivat enimmäkseen tavallisina sotamiehinä, joita jääkärit johtivat upseereina. Jääkäriupseerit ja vanhat Venäjän armeijan upseerit kamppailivat vallasta niin Suomen uudessa armeijassa kuin suojeluskuntien johdossakin. Jääkärit pääsivät voitolle, ja suojeluskuntien johdossa toimikin vuodesta 1926 alkaen jääkäriupseeri Lauri Malmberg. Sisällissodan päätyttyä suojeluskuntien asemaa säädeltiin tiukasti lailla. Suojeluskunnat olivat edelleen yksityisiä järjestöjä, mutta niiden suhde valtioon oli lähes yhtä kiinteä kuin valtiokirkon. Suojeluskuntain tiukka kontrolli ja sen johtomiesten sijoittaminen yhteiskunnallisesti tärkeisiin tehtäviin ehkäisi omalta osaltaan 1920-30-luvulla vallinnutta oikeistovallankaappauksen uhkaa. Esimerkiksi vuonna 1922 sisäministeri Heikki Ritavuoren murhanneella äärioikeistolaisella Ernst Tandefeltillä arveltiin olleen yhteyksiä suojeluskuntien johtoon, koska monet suojeluskuntalaiset vastustivat Ritavuoren valmistelemaa ja presidentti K.J. Ståhlbergin vahvistamaa punavankien massa-armahdusta. Myös on esitetty, että 1920-30-luvun vaihteen äärioikeistolainen Lapuan liike olisi halunnut entisen Suojeluskuntien ylipäällikön Mannerheimin Suomen presidentiksi. Mannerheim olikin ehdolla tasavallan presidentiksi jo valtionhoitajana vuonna 1919, mutta suojeluskuntien liiallista vaikutusta rajoittamaan pyrkinyt eduskunta valitsi Suomen ensimmäiseksi presidentiksi mieluummin K.J. Ståhlbergin suurella ääntenenemmistöllä. Lapuan liike pyrki Mäntsälän kapinassa 1932 kaappaamaan vallan suojeluskuntien avulla, mutta presidentti Svinhufvudin ja suojeluskuntien päällikkö Malmbergin kehoitukset saivat harvat kapinaan yhtyneet suojeluskuntalaiset palaamaan koteihinsa jo parin päivän sisällä. Suojeluskuntien rinnakkaisjärjestö naisille oli Lotta Svärd.

Suojeluskuntien yhteiskunnallinen luonne

Suojeluskuntien rooli porvarillista järjestystä ylläpitävänä taistelujärjestönä tuki pitkään sisällissodan synnyttämää kansan jakautumista. Suojeluskuntien paikallistason tehtäviin kuului esim. kelpoisuuslausuntojen antaminen kutsuntaikäisistä miehistä. Armeijaan otettiin vain ne, jotka saivat paikallisen suojeluskuntaupseerin hyväksynnän eikä "punikinpojille" mieluusti annettu sotilaskoulutusta. Ensisijaisesti järjestön jäsenkunta koostui pienviljelijöistä ja pikkuporvareista, upseeriston ollessa pääosin yläluokkaista. Kuten muussakin valtakunnallisesti järjestetyssä ja ylhäältä ohjatussa kansalaisjärjestötoiminnassa, myös suojeluskunnissa hierarkinen rakenne vastasi usein paikallista sosiaalista hierarkiaa. Sisällissodassa punaisten puolella olleet työläiset pitivät suojeluskuntiin liittymistä luokkapetturuutena. Kun jotkut työnantajat kuitenkin edellyttivät suojeluskuntien jäsenyyttä, kuului suojeluskuntiin myös jonkun verran työväestöä. Tilanne muuttui hieman Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 1939. Kansallisen yhtenäisyyden nimissä SDP:n puheenjohtaja Väinö Tanner antoi talvisodan aikana lausunnon, ettei sosialidemokraattisilla työläisillä ollut mitään syytä olla kuulumatta suojeluskuntiin. Käytännössä kuitenkin hyvin harvat vasemmistolaiset liittyivät vielä tämänkään jälkeen järjestöön.

Suojeluskuntien lakkauttaminen

Aluksi Välirauhansopimuksen 21. artiklan: :"Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fascisminluontoiset) järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaolo." ei katsottu välttämättä koskevan suojeluskuntia näiden virallisesti epäpoliittisen luonteen vuoksi. Valvontakomissio kuitenkin piti suojeluskuntia organisoituna sotilaallisena järjestönä - maan, jonka sotavoimia oli saatu rajoitettua rauhansopimuksessa ei ollut sopivaa pitää tällaista hyvinkoulutettua, -aseistettua ja -organisoitua vapaaehtoisjärjestöä, jonka vahvuutta ei laskettu armeijan määrävahvuuteen. Lisäksi neuvostoliittolaisten johtamalle valvontakomissiolle oli ideologisesti mahdotonta sallia alun perin työläisiä vastaan suunnatun porvarillisen taistelujärjestön säilyttämistä. 30. syyskuuta 1944 Suojeluskuntajärjestö kenraaliluutnantti Malmbergin johdolla ja Suomen Punainen Risti tekivät sopimuksen, jonka mukaan suojeluskuntajärjestön omaisuus siirtyisi sen lakkauttamisen myötä Punaiselle Ristille. Järjestö ei ehtinyt lakkauttaa itse itseään, kun Valvontakomission päällikkö Andrei Ždanov lähetti 30. lokakuuta Mannerheimille kirjeen, jossa vaadittiin suojeluskuntien lakkauttamista. 3. marraskuuta Mannerheim allekirjoitti eduskunnan hyväksymän lain, jolla suojeluskunnat lakkautettiin. Tämän jälkeen puolustusministeriö määräsi 6. marraskuuta, että järjestön toiminta on lakkautettava seuraavana päivänä. Myös Lotta Svärd aloitti toimenpiteet omaisuuden siirtämiseksi hyväntekeväisyyteen. 23. marraskuuta 1944 Valvontakomissio määräsi myös Lotta Svärdin lopetettavaksi. Sotien jälkeen suojeluskuntalaisten suosimat marssilaulut kuten Vilppulan urhojen muistolle muuttuivat poliittisesti epäkorrekteiksi.

Linkkejä

- [http://www.mannerheim.fi/06_vsota/s_suojku.htm Suomalaisen klubin Mannerheim-sivuston artikkeli Suojeluskunnista] Luokka:Suomen sisällissota

Kurt Martti Wallenius

Kurt Martti Wallenius (25. heinäkuuta 1893, Kuopio–5. toukokuuta 1984 Helsinki) oli suomalainen kenraaliluutnantti ja yleisesikunnan päällikkö. Wallenius matkusti lokakuussa 1915 Saksaan Preussin kuninkaallinen jääkäripataljoona 27:ään. Siellä hän yleni maaliskuussa 1916 Gruppenführeriksi, palasi 1918 Suomeen ja jatkoi palvelustaan joukkueenjohtajana Suomen sisällissodassa valkoisten puolella Tervolassa ja Torniossa, minkä jälkeen hänet komennettiin Kuolajärvelle ja Kuusamoon koottujen joukkojen päälliköksi. Wallenius järjesti koillisrintaman joukoista Sallan rykmentin toimien sen, Lapin I Rajavartiopataljoonan sekä Lapin rajavartioston komentajana 1918-1921. Hän johti Vienan retkikunnan Neuvosto-Venäjälle ja toimi Petsamon Suomelle vallanneen Petsamon retkikunnan ylipäällikkönä 1920. Lapin I rajavartiopataljoonan komentajana osallistui Wallenius Itä-Lapissa vuonna 1918 tapahtuneen rauhoitustoimintaan, mikä liittyi osin Neuvosto-Venäjältä tulleiden kolttalappalaisten porovarkauksien lopettamiseen ja punaisten vastarintamiesten toiminnan lopettamiseen. Itä-Lapin rauhoitustoiminnan aikana Wallenius ystävystyi poromies Aleksis "Mosku" Hihnavaaran kanssa. Wallenius oli Berliinin sotakorkeakoulussa yleisesikuntaupseerikurssilla 1923-1925, minkä jälkeen hänestä tuli yleisesikunnan päällikkö 1925-1930. Kenraaliluutnantiksi hänet ylennettiin vuonna 1930. 1930-luvulla Wallenius oli oikeistoaktivisti ja toimi mm. Lapuanliikkeessä, minkä pääsihteerinä hän oli 1931-1932. Wallenius suunnitteli humalapäissään Lapuan liikkeelle kohtalokkaaksi muodostuneen presidentti K. J. Ståhlbergin kyydityksen, mikä johti vankeustuomioon. Hän oli kaksi kertaa vankilassa yhden vuoden aikana. Petsamon Kala Oy:n ja Petsamon öljy- ja kalajauhotehdas Oy:n johtaja Wallenius toimi 1935-1937, minkä jälkeen hän meni sotakirjeenvaihtajaksi Kiinaan 1937-1938. Kun talvisota alkoi vuonna 1939, C.G.E. Mannerheim nimitti Walleniuksen Lapin rykmentin komentajaksi. Hän toimi talvisodan aikana muun muassa Sallassa ja Petsamossa. Talvisodan jälkeen Wallenius asui erakkona vanhassa mökissä Marrasjärvellä Rovaniemen maalaiskunnassa ja kirjoitti kirjoja. Wallenius kuoli Helsingin kodissaan 91 vuoden iässä.

Kirjallisuutta ja lehtiartikkeleita Walleniuksesta

- Jalonen, Marja: Paikallisväriä antava sanasto K. M. Walleniuksen pohjolan kuvauksissa, Maria Jalonen, 1965
- Kahdeksan sotaa, 44 maata ja 173 helvetinkonetta, Seura, 1975
- Wallenius, Anni: Auringossa syntynyt. Nuoruuden muistelmat; Anni Wallenius, 1978
- Mosku, kertomus poromies Aleksanteri Hihnavaarasta vuosina 1900-1938, Sakari Kännö, 1992
- Wallenius. Kirjailijakenraali Kurt Martti Walleniuksen elämä ja tuotanto, Veli-Pekka Lehtola, 1994

Walleniukseen väljästi liittyviä kirjoja

- Heimosotien historia, Jussi Niinistö, 2005
- Mosku, Sakari Kännö, 2002
- Suomalaisia vapaustaistelijoita, Jussi L. Niinistö, 2003

Walleniuksen kirjoja

#Emäpuu kertoo, 1942, 1952, Emäpuu kertoo: Satuja aikuisille ja lapsille, 1994 #Harakka-Antti lähtee itäjäihin, 1961 #Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä, 1933 #Ihmismestsästäjiä ja erämiehiä sekä neljä uutta tarinaa, 1994 #Japani marssii, 1938 #Jo viheltää takilassa: kertomuksia merestä ja merenkulkijoista, 1993 #Lapin rajoilta, 1973 #Lapin sota 1939-1940 sanoin ja kuvin, 1940 #Makreeta, merensoutajan vaimo, 1959, pistekirjoituksella 1960 #Menschenjägen und Fallensteller, 1944 #Meer der Männer, 1954 #Miesten meri (kuvittanut Tanttu), 1952, pisterkijoituksella 1954, 1978 #Ishavets män, 1954 #Petsamo: Mittaamattomien mahdollisuuksien maa, 1994 #Petsamon kuvia, 1997 #Raja-Karjalan riistapoluilta: kokoelma vanhoja metsästystarinoita, 2002 #Suomalaisten satujen helmiä, 2001 #Taistelun ja murroksen vuodet, 1967 #Tiitiäinen, metsäläinen, 1989 #Vanhat kalajumalat, 1951, 1964 #Le Chasseur de l'Artique, 1957 Wallenius, Kurt Martti Wallenius, Kurt Martti

Carl Gustaf Emil Mannerheim

Carl Gustaf Emil Mannerheim (4. kesäkuuta 1867–28. tammikuuta 1951) oli suomalainen ammattisotilas, valtionhoitaja ja presidentti, jolla oli merkittävä rooli itsenäistyneen Suomen historiassa.

Venäjän armeija

Mannerheim aloitti sotilasuransa kadettina Suomen kaartin kadettikoulussa Haminassa, mutta tuli sieltä erotetuksi rikottuaan poistumiskieltoaan vastaan. Tämän jälkeen hänen oli hakeuduttava Pietariin Venäjän armeijaan Nikolajevin ratsuväkikouluun, josta hän valmistui 1889 ja ylennettiin kornetiksi palveluspaikkanaan 15. Aleksandran rakuunarykmentti Puolassa. Tammikuussa 1891 Mannerheim sai siirron takaisin Pietariin keisarinna Maria Fjodorovnan Chevalier-kaartiin. Pietarissa ollessaan Mannerheim avioitui Anastasia Nikolajevna Arapovan kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi tytärtä: Anastasie ja Sophie. Lokakuussa 1904 Mannerheim siirrettiin 52. Njezhinin rakuunarykmenttiin everstiluutnantiksi ylennettynä. Hän osallistui 1904–1905 käytyyn Venäjän-Japanin sotaan ja hänet ylennettiin everstiksi Mukdenin taistelussa osoitetun urheuden ansiosta. Sodasta palattuaan hän vietti lyhyen aikaa Suomessa ja Ruotsissa ennen kuin lähti 1906 kansantieteelliseksi matkaksi naamioidulle tiedusteluretkelle Keski-Aasiaan ja myöhemmin toiselle retkelle Kiinaan. Seuraavaksi hänet siirrettiin jälleen Puolaan 13. Vladimirin ulaanirykmentin komentajaksi. Ylennys kenraalimajuriksi tuli 1910 ja kaartinratsuprikaatin komentajuus 1913. Ensimmäisessä maailmansodassa Mannerheim palveli ratsuväkikomentajana Itävalta-Unkarin ja Romanian rintamilla. Kunnostauduttuaan taistelussa itävaltalaisunkarilaisia vastaan hänelle myönnettiin joulukuussa 1914 yksi Venäjän korkeimpia kunniamerkkejä, neljännen luokan Pyhän Yrjön Risti. Vuonna 1915 hänestä tuli 12. ratsuväkidivisioonan komentaja ja kesällä 1917 6. ratsuväkiarmeijakunnan komentaja. Kenraaliluutnantiksi hänet oli ylennetty virallisesti saman vuoden huhtikuussa, mutta ylennys annettiin takautuvasti vuodesta 1915. Syyskuussa 1917 hänet siirrettiin reserviin ja 1.1.1918 hän anoi eroa Venäjän armeijasta.

Suomen vuoden 1918 sota

Kun Mannerheim oli palannut Suomeen, hänet nimitettiin suojeluskuntien johtoon, ja hän johti valkoista armeijaa Suomen sisällissodassa. Saksalaisten avunantoon Mannerheim suhtautui negatiivisesti, mutta hänen vastustuksestaan huolimatta Suomen laillinen hallitus (senaatti) sitä pyysi.

Sotien välinen aika

Sisällissodan jälkeen Mannerheim vastusti hallituksen yhä jatkunutta saksalaismielistä ulkopoliittista suuntausta ja saksalaisen kuninkaan valintaa. Näistä syistä Mannerheim lähti ulkomaille ja neuvotteli omatoimisesti Suomen ulkopoliittisista suhteista mm. Ranskassa ja Englannissa. Maailmansodan päätyttyä ja Suomen saksalaisen kuninkaan erottua Suomi oli vielä lain mukaan monarkia ja Mannerheim toimi puoli vuotta Suomen valtionhoitajana (riksföreståndare) eli vt. valtionpäämiehenä (12. joulukuuta 1918–26. heinäkuuta 1919), mutta koki muutamia poliittisia tappioita, ja hävisi lopulta presidentinvaaleissa Ståhlbergille. Sisällissodan jälkeinen suhtautuminen kansanjoukkojen keskuudessa oli ristiriitaista – valkoinen puoli piti häntä isänmaan sankarina, kun vastaavasti hävinnyt punainen puoli piti häntä verisenä lahtarina. Mannerheim ei varsinaisesti ollut osallisena sisällissodan jälkiselvittelyiden julmuuksissa ja yritti määräyksillään jonkin verran vähentää niitä, mutta hän ei toisaalta myöskään tarttunut julmuuksien estämiseen koko tarmollaan. Mannerheim oli pitkään ilman julkista virkaa, kunnes tasavallan presidentti Svinhufvud pyysi häntä ryhtymään puolustusneuvoston puheenjohtajaksi 1931.

Ylipäällikkö

Svinhufvud Talvisodan syttyessä Mannerheim nimitettiin armeijan ylipäälliköksi. Jatkosodan aikana Mannerheim jatkoi toimessaan ja sai 1942 ainoan myönnetyn Suomen marsalkan arvonimen 75-vuotisjuhliinsa liittyen. Samoilla juhlilla "Marski" koki korkealla tasolla tapahtuneen, joskin itselleen hieman vastenmielisen huomionosoituksen, kun Saksan diktaattori Adolf Hitler saapui yllättäen onnittelukäynnille. Kun jatkosodan rauhanneuvotteluiden yhteydessä presidentti Risto Ryti erosi tehtävistään, ylipäällikön ja presidentin tehtävät yhdistettiin ja Mannerheim valittiin tasavallan presidentiksi. Hän toimi presidenttinä vuosina 1944–1946.

Mannerheimin sairastuminen ja kuolema

1946 1946 Sairastuttuaan Mannerheim erosi presidentin tehtävistä 1946 ja vietti suuren osan jäljellä olevasta elämästään Sveitsissä. Carl Gustaf Emil Mannerheim kuoli Lausannessa, Sveitsissä vuonna 1951. Mannerheim on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Suurin suomalainen ja muut huomionosoitukset

Helsingin pääkatu Heikinkatu muutettiin Mannerheimintieksi. Hänelle valmistettiin kansalaiskeräyksellä rahoitettu ratsastajapatsas sen varrelle. Mannerheim äänestettiin 6. joulukuuta 2004 päättyneessä Suuret suomalaiset -ohjelmassa suurimmaksi suomalaiseksi. Tampereella on kiistelty, usein töhrimisen kohteeksi joutunut Mannerheimin patsas, joka ei saanut sijoituspaikkaa keskustasta, vaan se pystytettiin Vehmaisten metsikköön alueelle, josta valkoiset aikanaan hyökkäsivät valtaamaan Tamperetta. Patsas paljastettiin 4. kesäkuuta 1956. Sisällissodan arvet eivät ole vieläkään täysin umpeutuneet, sillä Mannerheimin patsas töhrittiin punaisella "lahtari"-graffitilla Suuret suomalaiset -äänestyksen päätyttyä.

Kirjallisuus

- Veijo Meri: C.G. Mannerheim: Suomen marsalkka.
- Leonid Vlasov: Mannerheim — tsaarin kenraali 1914 – 1917. (Gummerus, 1996, ISBN 951-20-4688-1)

Katso myös

- Mannerheim-suku
- Suuret suomalaiset
- Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Aiheesta muualla

- [http://www.mannerheim.fi/ Mannerheim- internet-projektin kotisivut]
- [http://sv.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Mannerheim Mannerheim på svenska]
- [http://eduwww.mikkeli.fi/opetus/paamajakoulu/mannerhe Päämajakoulun Mannerheim-sivut]
- Rudolf Walden
- [http://haku.kansallisbiografia.fi/FMPro?-db=kbnet.fp5&-format=kb%2fkbartikkeli.htm&-lay=www&-sortfield=lajittelukentt%e4&zz=zet5rr342uu5556v&-max=2147483647&-recid=32968&-find= Kansallisbibliografia] Mannerheim, Carl Gustaf Mannerheim, Carl Gustaf Mannerheim, Carl Gustaf Mannerheim, Carl Gustaf Mannerheim, Carl Gustaf ko:칼 구스타프 만네르헤임 ja:カール・グスタフ・エミール・マンネルヘイム

Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvat Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti. Suomeksi koko valtiosta käytetään arkikielessä (myös sanomalehdissä) yleensä nimitystä Britannia tai Iso-Britannia, jopa Englanti, mutta nämä ovat valtion pienempiä osia ja siksi epätäsmällisiä (ja viimeksi mainittua walesiläiset, skotit ja pohjoisirlantilaiset voivat pitää loukkaavana). Englanniksi maan virallinen nimi on United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland. Maan pinta-ala on 242 342 neliökilometriä, eli noin 2/3 Suomen pinta-alasta. Asukasluku on noin 60 miljoonaa, joista miltei 20 miljoonaa asuu pääkaupunki Lontoon lähistöllä, nk. Suur-Lontoossa. Vallitseva kieli koko valtiossa on englanti, mutta kymri on käytössä sen rinnalla Walesissa ja gaeli vastaavasti Skotlannissa.

Historia

Yhdistynyt kuningaskunta yhdistyi vähitellen Ison-Britannian saarta hallinneista kuningaskunnista. Wales oli ollut englantilaisten hallitsema jo vuodesta 1284 ja se liitettiin virallisesti Englannin kuningaskuntaan liittosopimuksella 1536. Englanti ja Skotlanti olivat olleet saman hallitsijan hallitsemia jo vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707. Vuoden 1800 liittosopimus liitti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927. Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan Maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä. 1900-luvun alussa Yhdistyneen kuningaskunnan mahti väheni maailmansodissa ja siirtomaiden itsenäistyttyä. Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä Kansainyhteisössä, Euroopan unionissa ja NATOssa. Sillä on myös toisen maailmansodan voittajavaltiona pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa ja veto-oikeus sen päätöksiin. Katso myös: Ison-Britannian kuningas

Politiikka

Yhdistynyt kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jonka hallitsijana on tällä hetkellä kuningatar Elisabet II. Monarkilla on periaatteessa laajat valtaoikeudet, mukaan lukien oikeus julistaa sota. Teoriassa koko Yhdistyneen kuningaskunnan hallinto on olemassa monarkin suopeudesta. Käytännössä valtaoikeuksia ei käytetä, vaan valtaa käyttää demokraattisesti valittu parlamentti ja pääministeri, joka käyttää valtaansa monarkin nimessä. Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti on kaksikamarinen, 659 jäseniseen alahuoneeseen jäsenet valitaan vaalilla, ja ylähuoneeseen nimitetään. Historiallisesti ylähuoneen jäsenyys on periytynyt, tämä järjestelmä on kuitenkin lopetettu. Pääministeri on parlamentin suurimman puolueen johtaja, tällä hetkellä pääministerinä on Labour-puolueen Tony Blair. Vuonna 1999 käynnistettiin Skotlannin parlamentti ja Walesin kansankokous, joista Skotlannin parlamentilla on lainsäädäntövaltaa. Pohjois-Irlannille on myös sovittu perustettavaksi parlamentti, tosin suunnitelman toteutus on nykyisin jäissä.

Osat

1999 Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan osat Yhdistyneen kuningaskunnan (UK) osat pinta-alan mukaan:
- 1. Englanti, 130 395 km²
- 2. Skotlanti, 78 782 km²
- 3. Wales, 20 779 km²
- 4. Pohjois-Irlanti, 14 139 km² Englannissa on yhdeksän hallituksen virastoaluetta koillinen, luoteinen, Yorkshire, Humber, itäiset sisämaat (East Midlands), läntiset sisämaat (West Midlands), itäinen, Suur-Lontoo, kaakkoinen ja lounainen. Alueet on edelleen jaettu kreivikuntiin (county) ja keskushallituksen alaisiin alueisiin, paitsi Lontoo, joka koostu kaupunginosista (borough). Skotlannissa on 32 paikallisneuvoston johtamaa aluetta. Walesissä on 22 keskushallinnon alaista aluetta, joista 10 on kaupunkipiirikuntia (County Borough), yhdeksän kreivikuntia ja kolme kaupunkeja. Pohjois-Irlannissa on 26 piiriä (District). Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluu myös joukko erillisalueita. De jure ne eivät ole Yhdistyneen kuningaskunnan osia, vaan kruununsiirtomaita, joiden ulkopolitiikkaa Yhdistynyt kuningaskunta hoitaa. Näitä ovat: Anguilla, Bermuda, Brittiläinen Intian valtameren territorio (British Indian Ocean Territory), Brittiläiset neitsytsaaret (British Virgin Islands), Caymansaaret, Falklandsaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Mansaari (Isle of Man), Montserrat, Pitcairn (Pitcairn Islands), Saint Helena, Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret (South Georgia and the South Sandwich Islands) sekä Turks- ja Caicossaaret.

Maantiede

Turks- ja Caicossaaret Suurin osa Englannista on kumpuilevaa alankoa. Suurimmat joet ovat Thames ja Severn, joka laskee länteen Bristolin kanaaliin. Wales on enimmäkseen vuoristoista, korkein huippu on Snowdown 1085 m. Skotlannin maantiede vaihtelee, etelässä ovat alamaat ja ylämaat pohjoisessa ja lännessä, kuten myös Skotlannin korkein huippu, Ben Nevis 1343 m. Sisämaahan ulottuu monia vuonoja (firth), ja niiden suuntaisena kulkee syviä järviä (loch). Skotlannin rannikolla on useita saaria ja saariryhmiä, huomattavimmat ovat Hebridit, Orkneysaaret ja Shetlandsaaret. Pohjois-Irlanti on enimmäkseen kukkulaista, Irlannin kanssa on 360 km maarajaa. Yhdistyneen kuningaskunnan saarien määräksi arvioidaan 1098. Rannikon rikkonaisuuden vuoksi mistään kohtaa maata ei ole yli 125 km merelle. Britannian saaren erottaa mantereesta kapeimmillaan Doverin kohdalla vain 35 km levyinen Englannin kanaali. Doverista kulkee meren ali Kanaalin tunneli Ranskaan.

Talous

Yhdistyneen kuningaskunnan talous on yksi maailman suurimpia, BKT:n mukaan mitattuna sijalla kuusi, ja yksi vahvimpia Euroopassa, inflaatio, korot ja työttömyys (4,8 % 2004) ovat pysyneet matalina. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana valtio on yksityistänyt voimakkaasti ja pyrkinyt rajoittamaan hyvinvointivaltion ylläpitomenoja. Maatalous on tehokasta ja pitkälle koneistettua, tuottaen 60 % kulutetusta ruuasta vain 1 %:lla työvoimasta. UK:lla on laajat hiili-, kaasu- ja öljyvarat, energiantuotanto tuottaa 10 % BKT:sta, yksi suurimpia osuuksia teollistuneissa maissa. Sähköstä 80 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, joka tekee UK:sta maailman kuudenneksi suurimman hiilidioksidipäästöjen tuottajan. Palveluala, erityisesti pankkitoiminta, vakuutus ja yrityspalvelut tuottavat suurimman osan BTK:sta, ja työllistävät 70 % työvoimasta, teollisuuden osuuden edelleen vähentyessä. Turismi on myös tärkeä tulonlähde, maassa vierailee 24 miljoonaa turistia joka vuosi, mikä tekee siitä maailman kuudenneksi suosituimman turistikohteen. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on toistaiseksi jättänyt liittymättä euroalueeseen.

Väestö

Etniset ryhmät: englantilaiset 81,5 %; skotit 9,6 %, irlantilaiset 2,4 %; walesilaiset 1,9%; ulsterilaiset 1,8 %; länsi-intialaiset, intialaiset, pakistanilaiset ja muut 2,8 % Uskonnot: anglikaanit ja katoliset 40 miljoonaa, muslimit 1,5 miljoonaa, presbyteerit 800 000, methodistit 760 000, sikhit 500 000, hindut 500 000, juutalaiset 350 000 Kielet: englannin kieli, kymri (26 % Walesin väestöstä), skotlannin kieli; 60 000 puhujaa Skotlannissa

Kulttuuri

Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan kulttuuri Yhdistyneessä kuningaskunnassa on lukuisia kuuluisia yliopistoja ja korkeakouluja, joista vanhimmat ovat Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. Britanniassa on syntynyt monta maailmankuulua tutkijaa, kuten Isaac Newton, James Watt, Charles Darwin, Michael Faraday, Charles Babbage, Alexander Fleming ja Tim Berners-Lee. Britit uskovat monien urheilulajien olevan kotoisin Britanniasta: jalkapallo, squash, golf, nyrkkeily, rugby, kriketti, snooker ja biljardi. Monet näistä ovatkin erityisen suosittuja Britanniassa ja valtakunnan entisissä alusmaissa. Tunnettuja proosakirjailijoita ovat esimerkiksi Jane Austen, Agatha Christie, Charles Dickens, Arthur Conan Doyle, Samuel Johnson, Mary Shelley, George Orwell ja J. R. R. Tolkien. Merkittäviä runoilijoita puolestaan ovat esimerkiksi William Shakespeare, George Gordon Byron (Lordi Byron), John Milton, Alfred Tennyson ja Rudyard Kipling. Musiikin alalla kuuluisia säveltäjiä ovat Ralph Vaughan Williams ja Andrew Lloyd Webber (mm. Oopperan kummitus). Britanniassa on monia korkeatasoisia orkestereita kuten BBC:n sinfoniaorkesteri ja Royal Philharmonic Orchestra. Lontoo on yksi maailman musiikkikeskuksista, siellä sijaitsevat monet tärkeät konserttisalit ja Royal Opera House, yksi maailman tärkeimmistä oopperataloista. Kuuluisia brittiläisiä rock-yhtyeitä ovat The Beatles, Rolling Stones, The Who, the Kinks, Led Zeppelin, Pink Floyd, Queen ja Uriah Heep. Edelleen Sex Pistols ja nykyisin Manic Street Preachers, Oasis, ja Radiohead. Lontoo on yksi maailman teatterikeskuksista. Teatterit sijoittuvat pääasiassa Lontoon West Endiin. Televisio- ja elokuvatuotanto on myös merkittävää, tärkein tv-tuottaja on BBC.

Merkittävimmät luonnonvarat

- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- lyijy
- kipsi

Merkittävimmät vientituotteet

- teollisuustuotteet
- koneet
- kemikaalit

Linkkejä

- [http://maps.google.com/maps?ll=54.278055,-2.131348&spn=11.409237,32.431641&z=12&t=h&hl=en Yhdistynyt kuningaskunta Google Mapsissa] Luokka:Yhdistynyt kuningaskunta ms:United Kingdom zh-min-nan:Liân-ha̍p Ông-kok ko:영국 ja:イギリス simple:United Kingdom th:สหราชอาณาจักร

Kuolajärvi

Salla (aik. Kuolajärvi) on Lapin läänissä, Itä-Lapin seutukunnassa sijaitseva kunta, jossa asuu 4782 ihmistä (31.12.2003). Sallan kirkonkylältä on matkaa Kemijärvelle 67 kilometriä, Kuusamoon 115 kilometriä ja Rovaniemelle noin 150 kilometriä. Kantalahteen kirkonkylältä kertyy matkaa 214 kilometriä. Kunnan pinta-ala on 5878 km², josta 134,85 km² on vesistöä. Asukastiheys on n. 0,8 asukasta maaneliökilometrillä. Kunnan taajamat ovat Sallan kirkonkylä (n. 2 200 as.), Kursu (n. 300 as.) ja Salmivaara. Kelloselässä sijaitsee Kelloselän rajanylityspaikka. Salla on tunnettu matkailupaikkakuntana, mutta myös korkean työttömyyden alueena. Sallassa sijaitsee Sallatunturin matkailukeskus ja Poropuisto. Kunnan alueella sijaitsee myös Oulangan kansallispuisto, joka ulottuu myös Kuusamon kaupungin puolelle. Osa kunnasta, ns. "Vanha-Salla", jossa sijaitsi vanha kuntakeskus, luovutettiin talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle. Kunta jatkoi kuitenkin itsenäisenä, vaikka se menetti melkein puolet pinta-alastaan rauhansopimuksen seurauksena. Sodan jälkeen kunta jälleenrakennettiin ja kodittomaksi jäänyt osa asukkaista asutettiin ympäri niin kutsuttua "tynkä-Sallaa". Kunta eli vahvaa nousukautta aina 1960-luvun loppuun saakka, jolloin alkoi suuri muuttoliike enimmäkseen Ruotsiin. Vuonna 1966 kunnassa asui yli 11 000 ihmistä. Kiihkeimmän muuton vuosina monet kylät menettivät jopa puolet asukkaistaan ja kunnan väkiluku laski rajusti.

Kylät (osa luovutetulla alueella)

Aatsinki, Ahola, Ahvenselkä, Hautajärvi, Hietajärvi, Hirvasvaara, Kallunki, Kelloselkä, Korja (luovutetulla alueella), Kotala, Koutelo, Kuolajärvi (luov.), Kursu, Kurtti (luov.), Käsmä, Lampela (luov.), Märkäjärvi (nykyinen kirkonkylä Salla), Naruska, Niemelä, Onkamo, Pahkakumpu, Paloperä, Saija, Sallansuu (luov,), Salmivaara, Selkälä, Sovajärvi (luov.), Tuohikylä, Tuutijärvi (luov.), Vallovaara, Varvikko, Vittikko, Vuorijärvi (luov.)

Aiheesta muualla

- [http://www.salla.fi/ Sallan kunnan kotisivut]
- [http://www.paijanne.com/kursu Kursu, kylä Sallassa]
- [http://koti.mbnet.fi/esky/ Esky, Etelä-Sallan KehittämisYhdistys] Luokka:Salla

10. huhtikuuta

10. huhtikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden sadas päivä (101. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 265 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Tero :- suomenruotsalainen kalenteri: Tryggve :- ortodoksinen kalenteri: Tero :- saamenkielinen kalenteri: Riggu :- vanhemmissa kalentereissa: Ezechiel, Hesekiel, Hezechiel, Ingvar, Rautia

Tapahtumia

- 1912 - RMS Titanic lähti kohtalokkaalle neitsytmatkalleen Southamptonista, Englannista New Yorkiin.
- 1916 - Yhdysvaltain golf-ammattilaisten yhdistys ("Professional Golfers Association of America" - PGA) perustettiin New Yorkissa.
- 1919 - Meksikon vallankumous: Meksikon hallituksen joukot surmasivat väijytyksessä vallankumousjohtaja Emiliano Zapatan Morelosissa.
- 1941 - Toinen maailmansota: eurooppalaiset akselivallat perustivat Kroatian itsenäisen tasavallan miehitetystä Jugoslaviasta Ante Pavelićin johtamana ustasha-fasistien nukkevaltiona.
- 1957 - Suezin kanava avattiin liikenteelle kolmen kuukauden tauon jälkeen.
- 1959 - Japanin tuleva keisari Akihito ja ei-ylhäistä syntyperää ollut Michiko (o.s. Michiko Shoda) menivät naimisiin.
- 1963 - Sukellusvene USS Thresher (SSN-593) katosi merellä. Koko 129 hengen miehistö menetettiin.
- 1970 - Paul McCartney ilmoitti The Beatlesin hajoamisesta.
- 1971 - Kylmä sota: yrittäessään parantaa Kiinan ja Yhdysvaltain suhteita Kiina isännöi Yhdysvaltain pöytätennisjoukkuetta viikon ajan.
- 1973 - Ilmailu: Brittiläinen Vanguard-potkuriturbiinikone syöksyi lumimyrskyssä maahan Baselissa, Sveitsissä. 104 henkeä sai surmansa.

Syntyneitä

- 1389 - Cosimo de'Medici, Firenzen hallitsija († 1464)
- 1512 - Prinssi James Stewart, Skotlannin kuningas Jaakko V (oletettu päivämäärä) († 1542)
- 1755 - Samuel Hahnemann, lääkäri ja homeopatian perustaja († 1843)
- 1778 - William Hazlitt, englantilainen kirjailija († 1830)
- 1794 - Matthew Perry, yhdysvaltalainen kommodori, joka pakotti Japanin avautumaan lännelle († 1858)
- 1829 - William Booth, Pelastusarmeijan perustaja († 1912)
- 1847 - Joseph Pulitzer, journalisti ja kustantaja († 1911)
- 1868 - George Arliss, näyttelijä, Oscar-voittaja († 1946)
- 1873 - Kyösti Kallio, suomalainen pääministeri ja presidentti († 1940)
- 1880 - Montague Summers, englantilainen kirjailija (käänsi englanniksi Malleus Maleficarumin) († 1948)
- 1917 - Robert Burns Woodward, kemisti, vuoden 1965 Nobelin kemianpalkinnon saaja († 1979)
- 1929 - Max von Sydow, ruotsalainen näyttelijä
- 1930 - Pertti 'Spede' Pasanen, viihdetaiteilija
- 1932 - Omar Sharif, näyttelijä
- 1951 - Steven Seagal, näyttelijä

Kuolleita

- 1585 - Paavi Gregorius XIII (s. 1502)
- 1813 - Joseph-Louis Lagrange, matemaatikko (s. 1736)
- 1882 - Dante Gabriel Rossetti, runoilija ja taidemaalari (s. 1828)
- 1909 - Algernon Charles Swinburne, englantilainen runoilija (s. 1837)
- 1919 - Emiliano Zapata, meksikolainen vallankumousjohtaja (s. 1879)
- 1931 - Khalil Gibran, libanonilainen runoilija ja taiteilija (s. 1883)
- 1954 - Auguste Lumière, elokuvan pioneeri (elokuvaprojektorin keksijä) (s. 1862)
- 1962 - Michael Curtiz, elokuvaohjaaja, Oscar-voittaja (Casablanca, Robin Hoodin seikkailut) (s. 1886)
- 1962 - Stuart Sutcliffe, The Beatlesin alkuperäinen basisti (s. 1940)
- 1966 - Evelyn Waugh, englantilainen kirjailija (s. 1903)
- 1968 - Gustavs Celmins, latvialainen nationalistinen poliitikko (taisteli talvisodassa vapaaehtoisena) (s. 1899)
- 1969 - Harley J. Earl, autojen suunnittelija (Chevrolet Corvetten "isä")
- 1979 - Nino Rota, italialainen säveltäjä (elokuvamusiikkia, mm. La Strada, Kummisetä 1 ja 2) (s. 1911)
- 1993 - Chris Hani, Etelä-Afrikan kommunistipuolueen johtaja (murhattiin) ---- Katso myös: kalenteri ~ 9. huhtikuuta, 11. huhtikuuta Luokka:Huhtikuu -04-10 ko:4월 10일 ja:4月10日 simple:April 10 th:10 เมษายน

Hilbert's sixteenth problem

Hilbert's sixteenth problem was posed by David Hilbert at the Paris conference of the International Congress of Mathematicians in 1900, together with the other 22 problems. The original problem was posed as the Problem of the topology of algebraic curves and surfaces (Problem der Topologie algebraischer Kurven und Flächen). Actually the problem consists of two similar problems in different branches of mathematics:
- An investigation of the relative positions of the branches of algebraic curves of order n (and similarly for algebraic surfaces).
- The determination of the upper bound for the number of limit cycles in polynomial vector fields of order n and an investigation of their relative positions. A request for an investigation is of course a rather open-ended problem, and it is thus doubtful, that those parts will ever be fully resolved. The search for the upper bound of the number of limit cycles in polynomial vector fields is therefore what usually is meant when talking about Hilbert's sixteenth problem.

The first part of Hilbert's 16th problem

In 1876 Harnack investigated algebraic curves and found that curves of order n could have no more than :

separate components. Furthermore he showed how to construct curves that attained that upper bound, and thus that it was the best possible bound. Curves with that number of components are called M-curves. Hilbert had investigated the M-curves of order 6 and found that the 11 components always were grouped in a certain way. His challenge to the mathematical community now was to completely investigate the possible configurations of the components of the M-curves. Furthermore he requested a generalization of Harnack's Theorem to algebraic surfaces and a similar investigation of the surfaces with the maximum number of components.

The second part of Hilbert's 16th problem

Here we are going to consider polynomial vector fields in the real plane, that is a system of differential equations of the form: :

=P(x,y), \qquad =Q(x,y)

where both P and Q are real polynomials of degree n. These polynomial vector fields were studied by Poincaré, who had the idea of abandoning the search for finding exact solutions to the system, and instead attempted to study the qualitative features of the collection of all possible solutions. Among many important discoveries, he found that the limit sets of such solutions need not be a stationary point, but could rather be a periodic solution. Such solutions are called limit cycles. The second part of Hilbert's 16th problem is to decide an upper bound for the number of limit cycles in polynomial vector fields of degree n and, similar to the first part, investigate their relative positions.

The original formulation of the problems

In his speech, Hilbert presented the problems as:

The upper bound of closed and separate branches of an algebraic curve of order n was decided by Harnack (Mathematische Annalen, 10); from this arises the further question as of the relative positions of the branches in the plane. As of the curves of order 6, I have - admittedly in a rather elaborate way - convinced myself that the 11 branches, that they can have according to Harnack, never all can be separate, rather there must exist one branch, which have another branch running in its interior and nine branches running in its exterior, or opposite. It seems to me that a thorough investigation of the relative positions of the upper bound for separate branches is of great interest, and similarly the corresponding investigation of the number, shape and position of the sheets of an algebraic surface in space - it is not yet even known, how many sheets a surface of order 4 in three-dimensional space can maximally have. (cf. Rohn, Flächen vierter Ordnung, Preissschriften der Fürstlich Jablonowskischen Gesellschaft, Leipzig 1886)

Hilbert continues:

Following this purely algebraic problem I would like to raise a question that, it seems to me, can be attacked by the same method of continuous coefficient changing, and whose answer is of similar importance to the topology of the families of curves defined by differential equations - that is the question of the upper bound and position of the Poincaré boundary cycles (cycles limites) for a differential equation of first order and first degree on the form: : $=$ where X, Y are integer, rational functions of n-th degree in resp. x, y, or written homogeneously: : $X \left( y - z \right)
+ Y\left(z - x \right)
+ Z\left(x - y \right)
= 0$ where X, Y, Z means integral, rational, homogenic functions of n-th degree in x, y, z and the latter are to be considered function of the parameter t.

Category:Hilbert's problems Category:History of mathematics Category:Unsolved problems in mathematics Category:Real algebraic geometry Category:Dynamical systems

best online casino Kredyt hipoteczny online casinos Nurkowanie spalacze t�uszczu

:: RELATED NEWS ::

Allotransplantation
Bei einer allogenen Organtransplantation stammt das transplantierte Gewebe von einem nicht mit dem Empfänger familiär verwandten Spender. Um eine schwerwiegende oder sogar tödliche Abstoßung des Fremdgewebes zu vermeiden ist für eine erfolgreiche allogene Transplantation die möglichst vollständige Übereinstimmung der vom Im

FOCJ
Functional Overlapping Competing Jurisdiction, FOCJ (deutsch: Funktional überlappende konkurrierende Hoheit) ist ein neues Modell des Föderalismus und wurde 1997 von den Schweizern Bruno S. Frey (Universität Zürich) und Reiner Eichenberger (amorphen Thermoplasten, also Kunststoffen, die sich durch Wärme verformen lassen. Das Chandrall-Polymer (benannt nach dem US-amerikanischen Chemiker Ernest Chandrall, 1912-1981)

Halide Edip
Halide Edip Adivar (
- 1884 in Istanbul; † 9. Januar 1964 ebenda) war eine türkische Dichterin, Revolutionärin und eine der bedeutensten türkischen Schriftstellerinnen des 20. Jahrhunderts.

Leben

Halide Edip stammte aus einer angesehenen Istanbuler Familie, die zum unmittelbaren Umfeld des Hofes des Sultans gehörte. Sie absolvierte bis 1901 das

Dauerdelikt
Ein Dauerdelikt ist eine Straftat, deren Tatbestand die Aufrechterhaltung eines rechtswidrigen Zustandes umfasst. Gegenstück ist das Zustandsdelikt. Das Dauerdelikt ist zwar bereits durch das Herbeiführen des rechtswidrigen Zustandes vollendet, jedoch ist die Tat noch nicht beendet. Dies ist z. B. bei der Bestimmung der Verjährungsfrist von Bedeutung, da die Verjährun

Halide Edip Adivar
Halide Edip Adivar (
- 1884 in Istanbul; † 9. Januar 1964 ebenda) war eine türkische Dichterin, Revolutionärin und eine der bedeutensten türkischen Schriftstellerinnen des 20. Jahrhunderts.

Leben

Halide Edip stammte aus einer angesehenen Istanbuler Familie, die zum unmittelbaren Umfeld des Hofes des Sultans gehörte. Sie absolvierte bis 1901 das

Dauerstraftat
Ein Dauerdelikt ist eine Straftat, deren Tatbestand die Aufrechterhaltung eines rechtswidrigen Zustandes umfasst. Gegenstück ist das Zustandsdelikt. Das Dauerdelikt ist zwar bereits durch das Herbeiführen des rechtswidrigen Zustandes vollendet, jedoch ist die Tat noch nicht beendet. Dies ist z. B. bei der Bestimmung der Verjährungsfrist von Bedeutung, da die Verjährun

Johann Christopher Jauch
Johann Christopher Jauch (
- Güstrow, 13. September 1669, † Lüneburg, 26. Januar 1725) war ein evangelischer Geistlicher und Dichter barocker Musiktexte.

Herkunft und Familie

Allogen
Bei einer allogenen Organtransplantation stammt das transplantierte Gewebe von einem nicht mit dem Empfänger familiär verwandten Spender. Um eine schwerwiegende oder sogar tödliche Abstoßung des Fremdgewebes zu vermeiden ist für eine erfolgreiche allogene Transplantation die möglichst vollständige Übereinstimmung der vom Im

Gerätschaft
Der Begriff Gerät, allgemeiner auch Gerätschaft, wird in der deutschen Sprache als Oberbegriff für alle möglichen Dinge, mit denen etwas bearbeitet oder bewirkt werden kann, verwendet. Unterhalb des Sammelbegriffes Gerät existieren wiederum zahlreiche einzelne Gattungen, wie beispielsweise Kriegsgerät, Elektrogerät, Haushaltsgerät, Meßgerät. In diesem Sinne kann ein Gerät auch ein spezielles