Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Viikinki

Viikinki

Viikinki tarkoittaa skandinaavista alkuperää olevaa aseistautunutta merenkulkijaa 700–1000-luvuilla jaa. Skandinaaviset aikalaiset ilmeisesti käyttivät riimukirjoituksissa ja myöhemmissä saagoissa esiintyvää nimitystä viikinki vain ryöstö- ja sotaretkien osanottajista. Sanalla on tällöin saattanut olla kielteinenkin merkitys, kuten nykyisin sanalla merirosvo. Nykyisin viikinkikäsite on kuitenkin laajentunut tarkoittamaan myös kaupparetkien ja tutkimusmatkojen osanottajia tai jopa viikinkiretkiä varustaneita heimoja kokonaisuudessaan. Viikinkejä muistuttavia, merillä liikkuvia kauppiaita ja rosvoja asui Pohjois-Euroopassa myös slaavilaisten, balttilaisten ja suomensukuisten väestöjen keskuudessa, mutta näitä ei historiankirjoituksessa yleensä kutsuta viikingeiksi. Hyvin luultavasti skandinaavistenkin viikinkien joukkoon silti sulautui ei-skandinaavisia aineksia. Saagat esimerkiksi kertovat erään soturin olleen lappalainen. Länsimaissa puhutaan skandinaavisten viikinkien osalta normanneista, Bysantissa ja nykyään Venäjällä varjageista. Muinoin Venäjällä viikingit olivat ruseja. Rus-sanan merkitys kuitenkin muuttui samalla kun viikinkien vaikutus Venäjällä loppui.

Etymologia

"Viikinki" on mahdollisesti peräisin muinaisnorjan sanasta vík, joka tarkoittaa lahtea tai poukamaa. Vikingr (viikinki) tarkoitti siten mahdollisesti henkilöä, joka toimi lahdessa tai poukamassa. Myöhemmin viikingistä tuli synonyymi vesitse tapahtuvalle tutkimus- ja ryöstöretkille, jolloin vikingr oli henkilö, joka osallistui tällaisille retkille. Toisen tulkinnan mukaan termi on johdettu muinaisenglannin sanasta wíc, joka tarkoitti kauppapaikkaa (vrt. latinan sanaan vicus, "kylä"). Muitakin etymologioita on esitetty. Sana viikinki esiintyy useissa riimukivissä ympäri Skandinaviaa. Islantilaisissa saagoissa viikinki tarkoittaa merellistä tutkimusmatkailua (vrt. muinaisnorjan sanontaan farar i vikingr "mennä tutkimusmatkalle"). Muinaisenglannissa sana wicing esiintyy ensimmäisen kerran 500- tai 600-luvulle ajoitetussa anglosaksisessa runossa Widsith. Keskiaikaisessa kirjallisuudessa viikingiksi kutsutaan rosvoa, eikä tiettyä kansaa tai kulttuuria kokonaisuudessaan. Sana viikinki tuli uudelleen esiin romantiikan aikakaudella 1700-luvun lopulta lähtien. 1800-luvulla sanan merkitys laajennettiin koskemaan ryöstelijöiden sijaan koko aikakautta. Käsite viikinkiaika on säilynyt käytössä näihin päiviin saakka. Nykyisin viikinki-nimitys yhdistetään myös skandinaavisiin kauppamiehiin, varjageihin, jotka kävivät kauppaa Venäjän jokien varsilla aina Bysanttia myöten ja perustivat siirtokuntia itään. Kuitenkaan vanhoissa kirjallisissa lähteissä Viinimaasta, ruseista tai varjageista puhuttaessa ei käytetä termiä viikinki.

Historialliset maininnat

Varhaisin mainittu päivämäärä viikinkien ryöstöretkelle on 787, jolloin Anglosaksien kronikan mukaan joukko norjalaisia miehiä purjehti Portlandin saarelle, joka sijaitsee Dorsetissa. Siellä heitä luultiin ensin kauppiaiksi, ja he tappoivat paikallisen virkamiehen tämän yrittäessä saada heitä kuninkaan kartanolle verollepantavaksi. Seuraava taltioitu ja ensimmäinen varmana pidetty hyökkäys tapahtui 8. kesäkuuta 793, kun Lindisfarnen luostari Englannin itärannikolla ryöstettiin. Seuraavan 200 vuoden ajan historialliset dokumentit ovat täynnä merkintöjä viikingeistä ja heidän ryöstelystään.

Adam Bremeniläinen

Saksalainen pappi Adam Bremeniläinen kirjoitti 1000-luvulla teoksensa Gesta Hammaburgensis Ecclesiae Pontificum neljännessä osassa: :Aurum ibi plurimum, quod raptu congeritur piratico. Ipsi enim piratae, 'quos illi Wichingos as appellant, nostri Ascomannos regi Danico tributum solvunt. :"Täällä Sjellannissa on paljon kultaa, ryöstöretkillä hankittua. Nämä merirosvot, jotka kutsuvat itseään wichingeiksi, joita me kutsumme ascomanneiksi, maksavat veroa Tanskan kuninkaalle."

Riimukivet

Eri puolita Skandinaviaa löytyy runsaasti riimukiviä, joihin on tallennettu viikinkiretkien osanottajien nimiä. Olemassa on myös riimukiviä, jotka kertovat näillä retkillä kuolleiden nimiä. Riimukivet on kirjoitettu riimuilla, vanhoilla germaanisilla ja skandinaavisilla aakkosilla. Riimukiviä on eniten Keski-Ruotsissa, missä niitä pystytettiin 1000-luvulla, viikinkiajan loppuvaiheessa. Riimukirjaimet ovat germaaninen muunnelma latinalaisista aakkosista. Varhaisimmat tunnetut riimukirjoitukset on löydetty Tanskasta, ja ne ajoittuvat jo 200-luvulle jaa. (roomalainen rautakausi).

Saagat

Saagat ovat 1100 - 1400-luvuilla syntyneitä islantilaisia käsikirjoituksia, jotka kertovat viikinkimenneisyyteen sijoittuvia sankaritarinoita. Saagat perustuivat suullisiin perimätietoihin, joita ilmeisesti on kuitenkin kirjoittamisen yhteydessä muokattu. Kuulusimpia islantilaisia saagakirjailijoita olivat Snorri Sturluson ja Sæmundr fróði. Viikingit kuvataan saagoissa usein hyökkäämässä helppoihin ja heikosti puolustettuihin kohteisiin.

Viikinkien yhteiskunta

Sæmundr fróði Viikingit tulivat nykyisten Tanskan, Norjan ja Ruotsin alueelta, mutta he eivät itse ajatelleet itseään tanskalaisina, norjalaisina tai ruotsalaisina. Kansallisvaltioiden idea ja kansallisuuskäsitteet syntyivät vasta myöhemmin. Skandinaavisten keskiajan valtioiden alkujuuria voi etsiä viikinkiajalta ja osittain ehkä kaukaisemmastakin menneisyydestä, mutta viikinkien valtakunnat luonnollisesti erosivat hyvin paljon myöhempien aikojen valtio-organisaatioista. Vaikka pohjanmiehet sotivat usein keskenään, heillä oli kuitenkin paljon yhteistä, kuten kieli ja pääpiirteissään samanlainen uskonto. Heidän yhteiskuntansa olivat suurin piirtein samanlaisia. Karkeasti voidaan erottaa kolme eri yhteiskuntaluokkaa: soturien yläluokka, vapaiden miesten (lähinnä talonpoikien) laaja luokka sekä kolmantena ryhmänä orjat ja puolivapaat. Orjuus oli yleistä. Orjia hankittiin ryöstöretkiltä, sekä naapurikansojen keskuudesta. Naisilla oli tärkeä asema yhteiskunnassa, varsinkin miesten ollessa matkoilla. Sikäli kuin tiedetään, tingiin eli käräjille saattoi osallistua jokainen vapaa mies, joskin ylimykset luultavasti kykenivät melko pitkälle kontrolloimaan yhteistä päätöksentekoa. Euroopan vanhin kansalliskokous, althing, kokoontui saagojen mukaan vuodesta 902 alkaen Islannissa.

Viikinkiaika

:Pääartikkeli: Viikinkiaika Viikinkiaika Viikinkiaika kesti 700-luvun lopulta noin 1000-luvun puoliväliin saakka. Ajan symbolisena aloituksena pidetään joskus Lindisfarnen luostarin ryöstöä vuonna 793 ja päätöksenä Stamford Bridgen taistelua vuonna 1066. Skandinaavit tekivät sekä kauppa-, ryöstö- että valloitusretkiä. Viikingejä ajoivat retkilleen samat syyt jotka ovat aina motivoineet seikkailijoita: uudet maat, rikkaudet ja kuuluisuus. On spekuloitu, että tyypillinen viikinkiretkille lähtijä oli hyvinravittu perheen nuorempi poika, joka oli jäänyt osattomaksi perinnöstä vanhimman pojan periessä perhetilan, ja joka toivoi löytävänsä itselleen omaa maata ja omaisuuden. Länsi-Euroopassa viikinkien ryöstelyt ja valloitukset olivat kiihkeimmillään noin vuosien 830—900 välisenä aikana. 900-luvun lopulla hyökkäykset Pohjanmeren alueella alkoivat uudestaan ja huipentuivat lopulta Knuut Suuren valloituksiin. Viikinkiajan päättymiseen oli monia syitä, joista tärkein oli ehkä Euroopan poliittinen kehitys. Puolustuksen tehostuessa ryöstelylle ei enää ollut samanlaisia mahdollisuuksia kuin aiemmin. Venäjän jokireiteillä ja Mustallamerellä viikinkien liikehdintä ilmeisesti väheni dramaattisesti 900-luvun lopulla. Viikingit toimivat kauttaaltaan Irlannin ja Skotlannin rannikkoseuduilla, ja valloittivat sekä asuttivat laajoja alueita Englannista. He matkasivat myös ylös Ranskan ja Espanjan jokia, sekä saivat hallintaansa laajoja alueita Venäjältä sekä Baltian rannikolta. Tarinat kertovat myös ryöstöretkistä Välimerellä sekä Kaspianmerellä saakka. Viikingit vaikuttivat suoraan tai välillisesti monen valtakunnan muotoutumiseen (esimerkiksi Englanti, Irlanti, Venäjä). Viikingit perustivat siirtokuntia, mutta sulautuivat monessa paikassa kantaväestöön. Viikingit asuttivat myös Färsaaret, Shetlandin saaret, Orkneysaaret, Hebridit, Islannin ja Etelä-Grönlantia (josta skandinaavinen asutus kuitenkin katosi 1400-luvulla ilmaston kylmetessä). Nykyään viikinkiaikaan palautuvaa skandinaavista kieltä puhutaan vain Färsaarilla ja Islannissa. Leif Eriksson (n. 975—n. 1020), islanniksi Leifr Eiríksson, (Erik Punaisen poika) kävi vuonna 1000 Amerikassa saakka, alueella jota he nimittivät Vinlandiksi (nykyinen Newfoundland). Aiemmin rannikon oli saagojen mukaan nähnyt Bjarni Herjolfsson, mutta hän ei ollut pystynyt tutkimaan maata.

Viikinkiajan loppu

Kristinusko alkoi levittäytyä Skandinaviaan 900-luvulla. Kristinuskoon käännyttäminen saatiin pohjolassa suurelta osin päätökseen seuraavien parin vuosisadan kuluessa. Skandinaaviset kansat alkoivat nähdä itsensä osana laajempaa eurooppalaista sivilisaatiota, "kristikuntaa". Sodankäynnissä tapahtunut kehitys teki viikinkiretket entistä tuottamattomimmiksi ja epäsuositummiksi.

Viikinkien laivanrakennus ja merenkäynti

Laivanrakennustekniikka

Viikinkiretket tulivat mahdollisiksi laivanrakennustekniikan kehittyessä. Maston ja airojen yhdistelmä oli viikinkialusten salaisuus. Viikinkiveneissä oli mastot, jotka voitiin helposti laskea alas tuulen vastuksen vähentämiseksi, sekä vakauden lisäämiseksi, kun alusta soudettiin, tai kun oli tarpeen pitää matalaa profiilia yllätyshyökkäykseen ryhdyttäessä. Viikinkien pitkät veneet kehittyivät silloiseen olomuotoonsa juuri viikinkiaikaa edeltävänä aikana pohjanmiesten laivanrakennustekniikan kehittyessä huippuunsa. Veneiden selkäranka oli pitkä köli joka leikattiin yhdestä suorasta puunrungosta. Veneiden kyljet muotoiltiin oksista jotka olivat valmiiksi halutun kaaren muotoisia. Tavoitteena oli notkeus ja taipuisuus, kylkipuut veistettiin ohuiksi suurinta mahdollista joustavuutta silmällä pitäen, koska alusten runkojen tuli purjehtia kevyesti aalloilla, eikä taistella niitä vastaan. Reilunkokoisen sota-aluksen rakennukseen käytettiin noin tusina tammea. Pohjoisemmassa, missä tammia ei kasvanut, käytettiin mäntyä.

Purjehduksesta

Viikingit tekivät matkansa purjelaivoilla, joita voitiin myös soutaa. Tyypillinen viikinkien sota-alus oli noin 30 metriä pitkä ja siihen mahtui 32 soutajaa. Kuitenkin saagojen mukaan rakennettiin jopa yli 50-metrisiä sota-aluksia. Vene tehtiin tammesta, jos sitä vain oli saatavilla. Se oli matala ja vakaa, ja sillä pystyi rantautumaan helposti. Joettomien taipaleiden yli veneet siirrettiin vetämällä tai kantamalla hankainreikiin työnnettyjen airojen avulla. Tosin osa arkeologeista epäilee viimeksimainittua, sillä käytännön kokeissa se on osoittautunut hankalaksi. Valtaosa viikinkien retkistä tehtiin rannikkoa seuraillen, maamerkkejä tarkkailemalla saattoi selvittää kuinka pitkälle oltiin edetty. Rannikkoa pitkin tehdyillä retkillä tilaavievää ruokaa ei tarvinnut lastata, sillä tarvittava ravinto saatiin rannikon pysähdyspaikoista. Matkat Atlantin yli Islantiin ja Grönlantiin olivat huomattavasti haasteellisempia, koska merellä oltiin useita päiviä sekä öitä. Ruuaksi viikingit söivät pitkillä retkillä kuivattua kalaa tai lihaa ja hapattamatonta leipää. Nahkaleileistä he joivat vettä, maitoa tai olutta. Aavoilla merillä viikingeillä oli omat suuntimis- ja matkanmittauskeinonsa. Vaikka monia teorioita on esitetty siitä, kuinka viikingit navigoivat aavalla merellä, teorioiden tueksi ei ole löydetty arkeologista todistusaineistoa mistään navigointivälineistä. On luultavaa, että he selvisivät auringon ja pohjantähden asemaa seuraamalla, sekä tarkkailemalla luontoa: linnut ja valaat esiintyivät rannikkojen läheisyydessä, sekä aallot muodostuivat eri tavalla merenpohjan kohotessa rannikkoa lähestyttäessä. Kokenut purjehtija osasi myös tarkkailla taivaanrannassa näkyvää jääkenttien heijastusta. Kokeilut nykyaikana tehdyillä viikinkialusten kopioilla ovat osoittaneet, että aluksilla voi saavuttaa yli 10 solmun (18,5km/h) nopeuden hyvissä olosuhteissa, ja pitkiä matkoja kuljettaessa voitiin edetä 200 km tai enemmänkin 24 tunnissa.

Viikinkien mytologia ja taikuuden harjoitus

:Pääartikkeli: Skandinaavinen muinaisusko

Viikinkien uskonto

Viikinkien maailma ei erotellut uskontoa ja maallisia asioita. Erikoistunutta papistoa ei tiettävästi ollut. Palvontapaikoista tiedetään jonkin verran arkeologisten löytöjen perusteella. Uskomukset tunkeutuivat elämän jokaiselle osa-alueelle. Rituaalit suoritettiin usein taivasalla, monesti myös asumuksissa tai pihapiirissä. Erityisistä kulttirakennuksista, "temppeleistä", ei juurikaan ole luotettavaa tietoa. Viikinkiajan loppuvaiheeseen kuului jo kristinuskon nopea leviäminen Skandinaviassa.

Mytologia

Viikinkien mytologia ja uskonto oli hyvin moni-ilmeinen. Tunnettuja ovat muun muassa sodan jumala Odin, ukkosen jumala Tor ja hedelmällisyyden jumalatar Freija sekä Valhalla (kaatuneiden sali), jonne Odinin neidot, valkyyriat johdattivat taistelussa kuolleet soturit. Kristinusko alkoi levitä Skandinaviaan viikinkiajan kuluessa. 900-luvun jälkipuoliskolta lähtien skandinaaviset kuninkaat ja ylimykset alkoivat yleisesti kääntyä kristinuskoon.

Uhrit

Uhraus oli keskeinen osa viikinkien elämää, ja sillä oli monia ilmenemismuotoja. Suurimmat rituaalit pidettiin vuodenaikojen taitekohdissa, ja niihin otti osaa koko yhteisö. Yleinen uhripaikka oli paikallisen hallitsijan sali, jonka ympärille uhrattujen veri siunattuna ripoteltiin. Uhrauksen jälkeen pidettiin yleensä suuri juhla, jossa uhrieläinten ruhot syötiin. Saagoissa mainitaan myös miestietäjien ennustaneen tulevaisuutta uhrijuhlissa. Suurimmat uhrijuhlat pidettiin kenties Uppsalassa, Ruotsissa, ja Lejressä, Tanskassa. Molemmista on säilynyt vain kristittyjen kirjoittajien kuvauksia, joten tiedot voivat olla vääristyneitä. Molemmat juhlat pidetiin joka yhdeksäs vuosi ja ihmisiä kuin myös eläimiä uhrattiin. Numerolla yhdeksän oli jonkinlaista maagista merkitystä: Lejressä sanottiin uhratun 99 ihmistä, hevosta, koiraa ja kukkoa. Uppsalassa uhrattiin yhdeksän koirasta joka lajia (myös ihmisiä), yhteensä 72, ja uhrien ruumiit ripustettiin roikkumaan uhrilehtoon. Muualla uhraus ei ollut yhtä laajamittaista. Esimerkiksi Volgaa matkaavat rus-kauppiaat asettivat puisia jumalankuvia ja uhrasivat niille lampaita ja karjaa varmistaakseen kauppaonnen.

Taikuuden harjoitus

Taikuus oli läheisesti läsnä viikinkien elämässä ja tarinoissa. Taikuutta käytettiin ennustamiseen ja elämän sekä luonnonkierron tapahtumien yhteydessä. Taikuudella oli myös vahingoittavia käyttötarkoituksia. Yksi pelätyimmistä taikuuden muodoista oli nimeltään seid, joka oli yleensä luonteeltaan vahingoittavaa taikuutta. Monet tutkijat ovat verranneet seidiä shamanismiin. Skandinaavien naapureina eläneet saamelaiset tunnettiin shamaanikulttuurinsa johdosta skandinaavien tarustossa ennen kaikkia taikavoimistaan. Saamelaisten vaikutus viikinkien taikuuskäsityksiin saattoi olla hyvin suuri. Saamelaisten taikuuteen väitettiin monien, ennen kaikkea vihollisten, turvautuneen. Joissain saagoissa kerrotut taikuudet, kuten valaaksi muuttuminen, ratsastus vainajien maahan, ja noidannuolet, ovat ehkä lainaa saamelaisista uskomuksista. Seidiä arvostettiin ja pelättiin läpi viikinkiajan. Naiset saattoivat harjoittaa seidiä yhteisön tuomitsematta (yleensä ennustamiseen), mutta miesharjoittajia ei katsottu hyvällä: eräs kronikka kertoo Norjan ensimmäisen kuninkaan Harald Kaunotukan sytyttäneen poikansa talon tuleen kun tämä oli turvautunut seidiin. Poika ja hänen 80 kannattajaansa poltettiin elävältä. Miehille tämän katsottiin olevan sopimatonta, koska taikuuden manipuloivan luonteen takia sitä pidettiin ristiriidassa miehisen ihanteen, avoimuuden ja rehellisuuden, kanssa. Ilmeisesti miesten harjoittamaan seidiin liittyi myös assosiaatio naisen seksuaalisen roolin ottamisesta eli passiivisesta homoseksuaalisuudesta, jota viikinkikulttuurissa nähtävästi pidettiin miehelle häpeällisenä. Mahdollisesti ajatus shamanistisesta hengen valtaan joutumisesta assosioitiin vastaanottavaan eli feminiiniseen rooliin seksuaaliyhteydessä. Aktiivista homoseksuaalisuutta ei välttämättä paheksuttu (ainakaan yhtä jyrkästi), koska siinä miehisen roolin katsottiin säilyvän. Naisennustajia, jotka kiersivät talosta taloon ennustaen ihmisten ja yhteisöjen tulevaisuutta, kutsuttiin sanalla völva. Ainoa yksityiskohtainen lähde, joka kertoo völvan työskentelystä, on 1200-luvulta peräisin oleva Erik Punaisen Saaga. Völuspá kertoo pohjanmiesten käsityksen maailman synnystä ja lopusta. Runo on esitetty völvan näkeminä näkyinä, joista Odin palkitsi tietäjän koruilla.

Riimumagia

Odin Paitsi että riimuja käytettiin asioiden muistiinmerkitsemiseen, ne olivat pohjanmiesten perinteessä myös erittäin maagisia. Niillä saattoi tylsyttää vihollisen miekat, murtaa kahleet tai saada nainen rakastumaan. Riimut paransivat myös sairauksia, suojelivat taistelussa, tyynnyttivät myrskyjä tai puolustivat noitia vastaan. Suojelevia riimuja oli mm. miekan terässä. Viikinkien magiaa harjoittivat pohjanmiesten kulttuurissa ennustajat, joita kutsuttiin myös riimumestareiksi, maagikot ja berserkit (maagiset soturit). Riimuilla ennustaminen tapahtui seuraavasti: muutama kivi johon oli kaiverrettu riimuja nostettiin sattumanvaraisesti säkistä, ja järjestettiin kuvioon josta ilmeni menneisyys, nykyaika ja tulevaisuus. Kuvion tulkintaa käytettiin silloin apuna päätöksenteossa. Viikingit kunnioittivat syvästi oppineita riimumestareita, ja heidän uskottiin olevan Odinin verisukulaisia. Riimumestarin perinteisen asusteen kerrotaan olleen sininen viitta ja messinkikärkinen puusauva, Odinin viitan ja sauvan mukaan. Riimumestareiden tiedoista ei kuitenkaan ole säilynyt paljoa jälkipolville.

Viikinkejä koskevia myyttejä

Sarvekkaat kypärät

berserkit Ei ole todisteita, että viikingit olisivat pitäneet sarvekkaita kypäriä. Tämä on myöhemmin 1800-luvulla romantiikan ajalla Ruotsissa muotoutunut myytti, joka perustui skandinaaviselta pronssikaudelta peräisin oleviin aitoihin esinelöytöihin [http://www.straightdope.com/mailbag/mhornedhelmet.html]. Tuolloin todella käytettiin sarvikypäriä, luultavasti seremoniallisissa yhteyksissä. Sarvikypärät saattoivat kuulua myös myöhäisroomalaisiin paraativarusteisiin. Kansainvaellus- ja merovingiajalla Odin-jumala kuvattiin toisinaan sarvipäisenä tai sarvikypäräisenä. Mielikuva sarvikypäröistä on saanut lisäpohjaa muun muassa Harald Hirmuinen -sarjakuvan pohjalta.

Ihmiskallojen käyttö kuppeina

Ei myöskään ole historiallisia todisteita sille, että viikingit käyttivät ihmisten kalloja juomakuppeina. Tämän myytin alkuna luultavasti on islantilaisen kenningin virheellinen käännös, sekä Magnús Ólafssonin kuvaus sotureista, jotka joivat "kallon kaarevista osista" (eli sarvista), joka kääntyi muotoon "tapettujen kalloista". Historioitsijat Herodotos ja Strabo mainitsevat joidenkin todella juoneen kallokupeista, mm. skyyttien on sanottu juoneen vihollisten kalloista.

Sivistymättömät, likaiset raakalaiset

Viikingit kuvataan joskus populaarikulttuurissa villeiksi ja likaisiksi raakalaisiksi. Viikingit käyttivät kuitenkin monenlaisia siistiytymisvälineitä, kuten kampoja, partateriä ja "korvalusikoita", joilla ehkä puhdistettiin korvakäytävät vaikusta. Kampoja löytyy viikinkiaikaisista haudoista niin paljon, että voisi kuvitella jokaisen miehen ja naisen käyttäneen niitä. Arabialainen matkamies Ibn Fadlan kuvailee matkakertomuksessaan rusien likaisuutta monin värikkäin kuvauksin. Hän esim. mainitsee inhoten, kuinka miehet ja naiset pesevät naamansa samassa astiassa aamuisin. Muslimimaailmassa tärkeä ajatus henkilökohtaisesta hygieniasta oli tuolloin ilmeisen vieras kaikkialla Euroopassa, mutta kuvaus kuitenkin todistaa, että rusit joka tapauksessa peseytyivät joka aamu.

Viikinkien perintö

Riimukirjainten jäänteenä nykyaakkostossa elää Å-kirjain. Suullisesti välittyneet tarinat viikinkiajasta kirjoitettiin myöhemmin, 1200-luvulta alkaen, saagoiksi muinaisnorjan kielellä. Saagat kertovat usein oikeasti eläneistä ihmisistä, joskin niitä on pidettävä pikemminkin kaunokirjallisina teoksina kuin yksityiskohdissaan luotettavina dokumentteina viikinkiajan elämästä. Pohjanmiesten esikristillisten uskomusjärjestelmien (kts. blót, vanha germaaninen uhritoimitus jumalille) piirteitä säilyi kansanuskomuksissa 1800-luvulle saakka. Nykyisin uuspakanallinen suuntaus nimeltä asatru ("aasainusko") pyrkii entistämään ja elvyttämään vanhaa skandinaavista esikristillistä uskomusjärjestelmää.

Viikingit modernissa kulttuurissa

Viikinkimyytin juuret

Varhaisimmat uuden ajan julkaisut, jotka käsittelivät viikinkikulttuuria, ilmestyivät 1500-luvulla. Näitä olivat Historia de gentibus septentrionalibus (Olaus Magnus, 1555) ja vuonna 1514 painettuna julkaistu Saxo Grammaticuksen Gesta Danorum, joka oli peräisin 1200-luvun alusta. Julkaisujen määrä lisääntyi 1600-luvulta lähtien, jolloin latinaksi käännetyt Eddat julkaistiin. Muinaisten sankareiden uroteot muodostuivat tärkeäksi osaksi Ruotsin ja Tanskan kansallisvaltioiden omakuvaa.

Skandinaavinen romantiikka

Viikinki sanana tuli yleiseen tietoisuuteen positiivisessa merkityksessä Erik Gustaf Geijerin vuonna 1811 kirjoittaman runon Viikinki myötä. Sanaa käytettiin puhuttaessa romantisoiduista merenkävijöistä, joilla oli hyvin vähän yhteistä historiallisen viikinkikulttuurin kanssa. Tällä romanttisella mielikuvalla oli poliittisiakin vaikutuksia. Ruotsissa haaveiltiin vuonna 1809 Suomen sodassa menetetyn Suomen takaisinvaltaamisesta. Tuolloin haluttiin ylläpitää myyttiä tarunhohtoisesta, urheasta soturikansamenneisyydestä. Nationalistinen viikinkimyytti nousi erittäin tärkeäksi myös Islannissa, Tanskassa ja Norjassa sekä Suomenkin svekomaanisissa piireissä. Norjassa tehtiin merkittävä arkeologinen löytö, Osebergin viikinkilaiva, juuri maan itsenäistymisen aikoihin vuonna 1905. Norjassa viikinkejä käytettiin natsivallan aikana (1940 - 1945) niin merkittävänä propaganda-aseena, että sodan jälkeen oli havaittavissa jopa pientä viikinkiväsymystä. Viikingit olivat myös brittiläisen romantiikan aikana suosiossa, erityisesti viktoriaanisella ajalla. Saksassa Richard Wagnerin monet työt ovat saaneet vahvoja vaikutteita skandinaavisesta mytologiasta. Ruotsalaisen Frans G. Bengtssonin vuonna 1941 julkaisemasta historiallisesta viikinkiromaanista Orm Punainen tuli Ruotsissa suuri menestys. Kirja käännettiinkin maailmansodasta huolimatta useille kielille.

Fasismi

Romanttiset kuvitelmat sankarillisista viikingeistä sekä wagneriaaninen mytologia vetosivat Natsi-Saksan ajattelijoihin. Ne ovat nähtävissä esim. SS-järjestön tunnuksessa, joka muodostuu kahdesta sig-riimusta.

Katso myös


- Viikinkiaika
- Varjagit
- Rusit
- Ruotsin historia
- Norjan historia
- Tanskan historia
- Harald Hirmuinen

Linkkejä


- [http://www.bbc.co.uk/history/ancient/vikings/ BBC:n viikinki-aiheinen sivusto]
- [http://viking.hgo.se/ Ruotsalainen viikinkiaiheinen sivusto, sisältää tietokannan viikinkiaiheista]
- [http://www.viking.no/ Norjalainen sivusto, yksityiskohtaisia kertomuksia viikinkien tarinoista, kattavia karttoja]

Kirjallisuutta


- Allan, Tony: Vikings: The battle at the end of time. Duncan Baird Publishers. London, 2002. ISBN 1-903296-56-0
- Roesdahl, Else: Viikingit. Helsinki 1993. Luokka:Viikinkiaika als:Wikinger ms:Viking zh-min-nan:Viking-lâng ko:바이킹 ja:ヴァイキング simple:Vikings

Skandinaaviset kielet

Skandinaaviset kielet (toiselta nimeltään pohjoisgermaaniset kielet) ovat indoeurooppalaiseen kielikuntaan ja sen germaaniseen haaraan kuuluvia kieliä. Skandinaavisia kieliä ovat islannin kieli, fäärin kieli, norjan kieli, tanskan kieli ja ruotsin kieli. Norni, jota puhuttiin Skotlannin rannikolla ja saaristoissa, on kuollut sukupuuttoon. Luokka:Kieliryhmät ko:북게르만어군

Saagat

Saaga, viikinkisaaga, kertomuksia varhaisista viikinkien matkoista ja sukuvihollisuuksista. Yleensä laadittu proosarunomuotoon (vrt islanninsaaga). Muistiinpanomuotona on yleensä muinaisnorja. Teokset ovat yleensä varsin romantisoituja, eeppisiä kertomuksia sankariteoista ja tärkeistä henkilöistä. Suomen ja suomensukuisten kansojen osalta saagat kertovat mm.Suomesta, Kvenlandista (Muinais-Kainuu) ja Bjarmalandista (Bjarmia), sekä Suomen kuninkaista. Nämä kertomukset ovat luonteeltaan pikemminkin fiktiivisiä kuin historiallisia. Melko samankaltaista historian muistiinmerkitsemistä edustaa Pohjoismaissa myös myöhäisemmän keskiajan kansankielinen kronikkakulttuuri. Saagat luokitellaan yleensä:
- Kuningassaagoihin; Skandinavian kuninkaiden elämästä kertovia
  - Fagrskinna, tuntematon kirjoittaja.
  - Maanpiiri, Heimskringla, kirjoittaja Snorri Sturluson.
  - Morkinskinna, tuntematon kirjoittaja
- Islanninsaagoihin; sankaritarinoita Islannin johtavista suvuista
  - Egillin saaga
  - Gíslan saaga
  - Grettirin saaga
  - Lohilaaksolaisten saaga
  - Njálin saaga; kaikkein huomattavin islanninsaaga
  - Veriveljien saaga
  - Viinimaan saaga
- Legendasaagoihin; lähtökohtaisesti romanttista kirjallisuutta
  - Eddarunot, myös Snorri Sturlusonin kirjoittama
  - Hrolf Kraken saaga Luokka:Kirjallisuuden lajit luokka:Saagat ja:サーガ

Lappalainen

Saamelaiset ovat Euroopan pohjoisin ja Pohjoismaiden ainoa virallinen alkuperäiskansa. Saamelaisia asuu Lapissa eli Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän pohjoisosissa. Aikaisemmin saamelaisista käytettiin myös nimeä lappalaiset. Lappilaisella taas tarkoitetaan kaikkia Lapissa asuvia ihmisiä, eikä se viittaa etnisyyteen. Arviot saamelaisten määrästä vaihtelevat 50 000:n ja 100 000:n välillä. Heistä n. 6 500 asuu Suomessa ja n. 3 000 puhuu saamelaiskieliä äidinkielenään.

Historia

saamelaiskieliä Saamelaisten kielelliset esi-isät, "kantasaamelaisen" kielimuodon puhujat, olivat ilmeisesti alkuperäisväestöä laajalla Fennoskandiaan kuuluvalla alueella. Alkuperäistä saamelaista metsästyskulttuuria muistuttavaa kulttuuria harjoitettiin myös sisä-Suomessa ja Keski-Ruotsissa, kun rannikoilla ja etelässä oltiin jo siirrytty enemmän maanviljelykseen. Näitä metsästyksellä eläviä ihmisiä kutsuttiin Suomessa lappalaisiksi. Sana "lappalainen" tuli mahdollisesti syrjää eli syrjäistä tarkoittavasta sanasta lappea (kuten sanassa "miekan lappea", "miekansyrjä"). Tämän väestön kieltä pidetään saamensukuisena, mutta heidän geneettisestä perimästään ei olla yksimielisiä. Nykysaamelaisten suuri geneettinen eroavaisuus suomalaisiin, ruotsalaisiin ja norjalaisiin ja toisaalta tiedot seka-avioliitoista on saanut eräät nykytutkijat olettamaan, että alun perin eteläisemmät ja nyt jo kadonneet ja sulautuneet "eteläsaamelaiset" ovat kuuluneet eri ihmistyyppiin kuin nykyiset pohjoiset saamelaiset. Kulttuurista ja kielellistä samankaltaisuutta näiden kahden "saamelaisryhmän" vällä kuitenkin uskotaan olleen. Perinteisessä tutkimuksessa saamelaisten on nähty tulleen joskus Siperiasta, ja olevan sukua esimerkiksi samojedeille. Tähän kuului myös oletus saamelaisten valtaosin mongolidisista geeneistä. Nykyinen geenitutkimus kuitenkin osoittaa, että saamelaiset eivät ole ainakaan lähisukulaisia samojedeille tai muillekaan itäisille kansoille. Myös sukulaisuus itämerensuomalaisia ja indoeurooppalaisia kieliä puhuviin muihin Euroopan kansoihin on etäinen. Saamelaisten geneettinen etäisyys itäisiin kansoihin on ehkä merkki siitä, että saamelaiset ovat asuneet Euroopassa jo vuosituhannet. Toisaalta suhteellisen suuri etäisyys kaikkiin muihinkin tarkoittaa ehkä, että saamelaiset ovat jo kauan asuneet poikkeuksellisessa eristyksessä. Saamelaisten geneettistä alkuperää monet pitävät ratkaisemattomana. Kalevi Wiikin mukaan saamelaiset saattavat olla alun perin läntisiä, sukua jopa baskeille. Hänen mukaansa osa saamelaisten esivanhemmista olisi tullut Iberiasta jo jääkauden aikaan sulaa rannikkoa pitkin Norjan rannikolle, ja ollut siellä eristyksissä pitkään. Jossain vaiheessa tämä väestö olisi ehkä voinut kohdata jonkun idästä tulleen kansan. Itsekin saamelainen tutkija Aslak Aikio Oulun yliopistosta on ollut etunenässä vastustamassa tätä käsitystä. Antiikin ja varhaiskeskiajan kirjallisissa lähteissä saamelaiset tunnettiin ilmeisesti "skrithifinnien" (hiihtävien finnien) tai "fennien/finnien" nimellä. Näiden tekstien tulkintaa vaikeuttaa huomattavasti se, että myös suomalaisista saatettiin käyttää samoja nimityksiä. Nimitys finn vakiintui lopulta tarkoittamaan "suomalaista". Skrithifinnien olot kuvattiin erittäin alkeellisiksi ja eksoottisiksi. Kuvauksiin sisältyy romanttisia ja liioiteltuja sävyjä. Kainuulaiset, karjalaiset, norjalaiset ja ruotsalaiset ahdistivat saamelaiset rannikoilta sisämaahan ja Lappiin päin. Saamelaiset kohtasivat tänä aikana myös väkivaltaa muuttajien suunnalta, eivätkä he juurikaan olleet olemassaolevien lakien suojaamia. Lappalaisilta sai kerätä lapinveroa se, joka omisti alueen verotusoikeuden. Näistä oikeuksista usein sodittiin. Myös bjarmien kerrotaan verottaneen eräiden alueiden saamelaisia. Saamelaisilta tiedetään verotetun ainakin turkiksia, jotka voitiin hyvällä hinnalla myydä eteenpäin. Saamelaisten asema parani heidän siirryttyään poronhoitoon heidän kesytettyään metsäpeuran poroksi. Poronhoidon alkuajankohdasta on erimielisyyksiä. Joidenkin mukaan sitä harjoitettiin pienimuotoisena jo hyvin varhain.

Saamelainen mytologia

Saamelaisilta tunnetaan paljon pakanallisia uskomuksia ja välineitä, kuten noitarummut, sillä alkuaan šamanistiset saamelaiset kristillistyivät muuta Pohjolaa myöhemmin. Saamelaisten symboliikka, myytit ja kertomukset voivat toimia välineinä yritettäessä hahmottaa Euroopan kivikauden ja varhaisen metallikauden ihmisten maailmankuvaa. Toisaalta Lapissa käyville turisteille kaupataan myös sellaista tavaraa ja mielikuvia, jotka eivät ole alkuperäistä saamelaisuutta, ja jotka voivat siksi hämärtää ihmisten käsityksiä saamelaisuudesta. Eräs alkujaan epäaito, kaupallisiin tarkoituksiin keksitty rituaali on lapinmatkaajille suoritettava lapinkaste.

Saamelainen muinaisusko

:Pääartikkeli:Saamelainen muinaisusko Saamelaiset uhrasivat Seidalle ja palvoivat ylijumala Tiermestä.

Saamelaiskäräjät

Tiermes Suomessa saamelaisilla on alkuperäiskansana omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto saamelaisten kotiseutualueella. Saamelaiskäräjät perustettiin Norjaan 1989, Ruotsiin 1993 ja Suomeen 1996 (Suomessa korvaten 1970-luvulta peräisin olevan aiemman järjestelmän). Suomen saamelaiskäräjät perustettiin vuoden 1996 alussa vuonna 1973 asetetun saamelaisvaltuuskunnan tilalle. Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten korkein poliittinen elin, joka toimii oikeusministeriön hallinnon alalla eikä kuulu Suomen valtion hallintoon. Saamelaiskäräjien tärkein tehtävä on suunnitella sekä toteuttaa Suomen perustuslaissa saamelaisille alkuperäiskansana turvattua kulttuuri-itsehallintoa. Saamelaiskäräjät päättää valtion talousarviossa osoitettujen määrärahojen käytöstä. Saamelaiskäräjät ovat edustuksellinen elin. Joka neljäs vuosi järjestettävissä vaaleissa saamelaisten keskuudesta valitaan 21 jäsentä sekä neljä varajäsentä. Käräjien tärkeimmät toimielimet ovat käräjien kokous, hallitus sekä päätoiminen puheenjohtaja. Lisäksi käräjät asettavat kuusi lautakuntaa valmistelemaan eri asioita: koulutus- ja oppimateriaalilautakunta, elinkeino- ja oikeuslautakunta, kulttuurilautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunnan, vaalilautakunnan sekä saamen kielen lautakunnan. Nykyään saamelaiskäräjälain (975/1995, §3) mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen: # että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai # että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka # että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Alkuperäiskansa-status

ILO:n alkuperäiskansasopimuksen mukaan alkuperäiskansa on kansa, joka on asunut alueella ennen valloittajien tuloa. Saamelaisten asema alkuperäiskansana on tunnustettu Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa, sekä EU:n tasolla. Saamelaiset myös usein nähdään Pohjoismaiden ainoaksi alkuperäiskansaksi. Virallisen alkuperäiskansa-statuksen tarkoitus on muun muassa nostaa saamelaisten itsetuntoa ja arvostusta, ja saattaa saamelaiset alkuperäiskansojen oikeuksia koskevien sopimusten piiriin. Tällä pyritään on suojelemaan saamelaista etnisyyttä ja uhanalaisia saamen kieliä. Myös Norjan kveenien ja Ruotsin meänkielisten perinteiset vähemmistöt ovat vaatineet samaa virallista alkuperäisasemaa, sitä kuitenkaan saamatta. Ehkä nämä ryhmät ovatkin saamelaisia uudempia tulokkaita alueillaan. Kuitenkin niin suomalaisten kuin saamelaistenkin kielten alkuperä on samassa kantasuomalaisessa kielimuodossa, jota on luultavasti puhuttu jo Pohjoismaissa. Jossain nykyisten pohjoismaiden alueella tämä kantakieli on myös jakautunut itämerensuomalaisiksi ja saamelaisiksi kieliksi. Suomalaisten ja saamelaisten (kielelliset) juuret ovat siis Pohjoismaissa yhtä vanhat ja "alkuperäiset", vaikka suomalaiset ovat sittemmin huomattavasti levittäytyneet saamelaisten kustannuksella. Skandinaaviset kielet ja kulttuurit ovat joka tapauksessa uudempia tulokkaita.

Tarujen lappalaiset

Suomalainen tarusto

:Pääartikkeli: Lappalaiset suomalaisessa kansanperinteessä Suomalainen tarusto on pitänyt lappalaisia voimallisina noitina ja velhoina. Ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että tarujen lappalaiset tarkoittaisivat kaikissa tapauksissa juuri saamelaisten esivanhempia.

Skandinaavinen tarusto

:Pääartikkeli: Lappalaiset skandinaavisessa tarustossa Skandinaavit ovat kutsuneet saamelaisten esi-isiä muun muassa nimillä "finnar", "lappir" ja "semsveinar". Saagojen mukaan heidän noituuttaan tarvitsivat monet mahtimiehet.

Muita käsityksiä

Saksalaiset väittivät Ruotsin voittaneen kolmenkymmentävuotisen sodan taisteluita lappalaisten taikuuden ansiosta.

Linkit


- http://www.samediggi.fi/ Suomen saamelaiskäräjät
- http://www.samediggi.fi/oktavuohta/ok5.htm Saamen lippu
- [http://home.earthlink.net/~arran4/siida/index.htm Sami Siida of North America (English)] Luokka:Kansat Luokka:Saamelaiset als:Saami ko:사미인

Normannit

Normannit ("pohjoisen miehet") olivat alkuperältään skandinaavisia valloittajia (etenkin tanskalaisia viikinkejä), jotka 800-luvun loppupuolella alkoivat hallita Pohjois-Ranskan osaa, joka nykyään tunnetaan Normandiana. Kävelijä-Rolfin (Rollo, engl. Hrolf Ganger, ru. Gånge-Rolf, isl. Göngu-Hrólfur) johdolla normannit tekivät sopimuksen Kaarle Yksinkertaisen kanssa, jonka nojalla he saivat haltuunsa pienen alueen Seinen alajuoksulta vuonna 911. Sopimuksen määrittämiä valtasuhteita ei tarkasti tunneta, mutta todennäköisesti Rollo ei saanut vielä herttuan arvoa, joka oli normanneilla Rikhard II:sta alkaen. Myöhemmin Rollo laajensi alueen sodilla nykyisen Normandian laajuiseksi. Vastaavia sopimuksia, joiden mukaan viikingit saivat haltuunsa jonkin tärkeän joen alajuoksun alueen, tekivät viikinkiaikana monet ruhtinaat: viikinkien oli tarkoitus lähinnä torjua maanmiestensä ryöstöretket. Normandia oli harvoja tällaisia kestäneitä viikinkiläänityksiä. Jo Rollo oli kääntynyt kristinuskoon ainakin nimellisesti, tosin testamentissaan hän vielä antoi määräyksen lahjoittaa sekä rahaa kristilliselle kirkolle, että valmistaa ihmisuhreja. Hänet haudattiin Roueniin, joka oli normannihovin sijaintipaikka alusta asti. Rouen vaurastui mm. viikinkien ryöstösaaliilla tehdyn kaupan myötä. Myöhemmät normannihallitsijat omaksuivat kristinuskon täysin ja myös skandinaavinen kieli vaihtui ranskan kieleen ilmeisesti jo yhden-kahden sukupolven aikana. Skandinaavinen kieli jätti kuitenkin Normandiaan joitakin paikannimiä (esimerkiksi -torp, -tot-, -lund-loppuisia) sekä murteeseen muutaman lainasanan, lähinnä merenkulkusanastoon. 1000-luvulle tultaessa normannihovi oli ilmeisen pitkälle unohtanut myös skandinaaviset tavat, joskin Vilhelm Valloittajan vaiheita kuvaavassa Bayeux'n seinävaatteessa normanneilla esiintyy vielä viikinkityyppiseksi sanottu hiusmuoti. Normandia säilyi melko itsenäisenä aina siihen saakka, kunnes Ranskan Filip II Augustus 1204 valloitti herttuakunnan. Normanniherttuat kuitenkin vannoivat aina nimellistä uskollisuutta Ranskan kuninkaalle. Normannikulttuuri oli erityisen yritteliäs ja mukautuva, minkä ansiosta se levisi laajalle Eurooppaan mm. Englantiin, Skotlantiin, Irlantiin sekä Välimeren alueella Etelä-Italiaan, Sisiliaan ja Maltalle. Vuonna 1066 Vilhelm Valloittaja, Normandian herttua ja Rollon pojanpojan pojanpojan poika, valloitti Englannin. Luokka:Kansat ja:ノルマン人

Bysantti

Bysantti oli muinainen kreikkalainen kaupunki. Nykyään se tunnetaan nimellä Istanbul ja se on tunnettu myös nimellä Konstantinopoli. Kaupunki perustettiin vuonna 667 eaa, ja sen kreikkalainen nimi oli Byzantion (Βυζάντιον). Rooman keisari Konstantinus Suuri huomasi kaupungin sijainnin Bosporinsalmen rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta vahvat muurit. Konstantinus laajensi kaupunkia, rakennutti uudet muurit ja teki siitä Rooman valtakunnan uuden pääkaupungin. Hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa ja halusi tehdä siitä Uuden Rooman. Kaupunkia alettiin kutsumaan Konstantinuksen kuoleman jälkeen lähtien Konstantinopoliksi ("Konstantinuksen kaupunki"), ja siitä tuli Itä-Rooman pääkaupunki. 330-luvulta lähtien, turkkilaisten valloitukseen asti Konstantinopoli oli itäisen Rooman, Bysantin, pääkaupunki ja Euroopan tärkein uskonnollinen ja kulttuurillinen keskus. Renessanssin aikana alettiin Roomaan valtakuntaa kutsua nimeltä Bysantti siitä hetkestä, kun valtakunnan läntinen puoli romahti. Bysantin (kaupungin ja valtakunnan) asukkaat kutsuivat itseään roomalaisiksi aina Konstantinopolin menetykseen saakka. Vuosina 1204-1261 kaupunki oli katolisten ristiretkeläisten vallassa ja se oli latinalaisen keisarikunnan pääkaupunki. latinalaisen keisarikunnan Vuonna 1453 turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin, joka turkin kielellä tunnettiin Istanbulina, kuten suomen kielessä Stockholm Tukholmana. Kaupungin nimeä ei varsinaisesti ole vaihdettu. Anekdoottina kerrotaan, että kaupungin uusi nimi olisi tullut siitä, että turkkilaiset kysyivät "mihin tie vie?", ja kreikkalaiset vastasivat: eis teen polis ("kaupunkiin").

Katso myös


- Konstantinopolin piiritys
- Bysantin valtakunta Luokka:Bysantin valtakunta Luokka:Rooman valtakunnan kaupungit ko:비잔티온 ja:ビュザンティオン

Varjagit

Varjagit olivat viikinkejä, jotka tekivät kauppa- ja ryöstöretkiä itään, lähinnä Venäjälle ja Bysanttiin. Heidän retkensä ulottuivat aina Kaspianmerelle ja Konstantinopoliin saakka. Varjagien uskotaan yleensä olleen lähtöisin nykyisen Ruotsin alueelta. Bysantin valtakunnassa toimi varjagikaarti, joka oli Bysantin keisarin henkilökohtainen kaarti. Siinä palveli myös muitakin kun vain varjageja, kuten slaaveja ja anglosakseja. Luokka:Viikinkiaika

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit


- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet


- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad
- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin
- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit


- Moskova
- Pietari

Autonominen alue


- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat


- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuutauusivuosiНовый годvaltiollinen juhlapäivä
7. tammikuutaortodoksinen jouluРождествоvaltiollinen juhlapäivä
23. helmikuutaisänmaan puolustajan päiväДень защитника отечестваvaltiollinen juhlapäivä
8. maaliskuutakansainvälinen naistenpäiväМеждународный женский деньvaltiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuutakevään ja työn juhlaПраздник весны и трудаvaltiollinen juhlapäivä
9. toukokuutavoitonpäiväДень Победыvaltiollinen juhlapäivä
12. kesäkuutaVenäjän Federaation kansallispäiväДень независимостиvaltiollinen juhlapäivä
4. marraskuutakansallisen yhtenäisyyden päivävaltiollinen juhlapäivä
12. joulukuutaperustuslain päiväДень конституцииvaltiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla


- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Muinaisnorja

Muinaisnorja on kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen listaama suomenkielinen vastine kielelle, jota kirjoitettiin noin 800-1300-luvuilla nykyisen Skandinavian, Islannin ja Brittein saarten alueella. Se on luetteloitu synonyymiksi englanninkieliselle termille 'Old Norse'. Toisena vaihtoehtona tarjotaan termiä muinaisskandinaavi. Norjaksi ja tanskaksi kieli tunnetaan nimillä 'norrønt' tai 'norrøn', 'gammalnorsk' tai 'oldnordisk'. Ruotsiksi sitä nimitetään sanoilla 'fornnordiska', 'norröna' tai 'dansk tunga' ja 'dönsk tunga'. Saksaksi se tunnetaan nimellä 'Altnordisch". Pohjois-germaanisten kielten polveutumista koskevat nimitykset ja määritelmät eivät ole yhtenäisiä eikä kansanvälistä konsensusta ole päässyt kehittymään. Tämä johtunee sekä niiden välisistä vaikeasti tulkittavista liukumoista että kansallistunteesta, joka suosii omaa nimitystä ja historiaa jokaiselle murteelle ja kansalliskielelle. Toisaalta assosiaatota pohjoiseen yhteiskieleen on ajottain pidetty tavoiteltavana esim. osana romantisoitua viikinkikäsitystä ja myöhemmin myös ideologisista syistä. Yleisin tulkinta on pääosin seuraava: 700-luvulta lähtien eli kantaskandinaavin jälkeen luoteis-Euroopassa puhuttiin kahta toisistaan vain hieman eroavaa päämurretta, itäistä ja läntistä muinaisskandinaavia. Muinaisnorja oli läntisen päämurteen kirjallinen ilmenemismuoto. Itse asiassa vuosilta 800 - 1350 Skandinaviasta tunnetaan tekstejä lähestulkoon ainoastaan muinaisnorjaksi ja muinaisislanniksi, joiden väliset erot ovat hiuksenhienot. Tämän vuoksi esim. englanninkieliset termit ’Old West Norse’, ’Old Icelandic’ ja ’Old Norwegian’ lasketaan usein synonyymeiksi. Hämmentävästi joskus tähän synonyymilistaan ajatellaan kuuluvaksi myös itse Old Norse. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen listaama suositeltavin nimi 'muinaisnorja' on sekä osuva että harhaanjohtava. Harhaanjohtava se on siksi, että nykyisen Norjan alue oli vain yksi alue monista, joissa tuon ajan "anglo-skandinaavista murrejatkumoa" puhuttiin. Osuva se on siksi, että kirjalliset näytteet tuon ajan yhtenäiskielestä edustavat juuri sen läntistä muotoa eli muinaisnorjaa. On arvioitu, että muinaisnorjan, muinaisenglannin, muinaissaksin ja alasaksan puhujat kykenivät ymmärtämään toisiaan ongelmitta. Vanhimmat muistiinpanot muinaisnorjaksi on tehty 'nuorempi futhark'-riimukirjoituksella 800-luvulla, viimeisimmät tekstit riimukirjaimin on tehty 1300-luvulla. Noin 1000-luvulta lähtien lounais-Euroopasta tuli kristillinen ja 1100-luvulta lähtien muinaisnorjaa kirjoitettiin myös latinalaisilla aakkosilla. Tunnetuimmat ja laajimmat tekstit muinaisnorjaksi ovatkin latinalaisilla kirjaimilla kirjoitetut kaksi Eddaa ja saagat, Islannin keskiaikainen kirjallisuus. Norjassa muinaisnorjan kielellinen jatkumo käytännössä sammui 1350-luvun ruttoon, jolloin itäiset skandinaaviset kielet, lähinnä esitanska, sai siellä ylivallan. Islannissa muinaisnorja kehittyi pikkuhiljaa nykyislanniksi ja Brittein saarilla muinaisnorja sekoittui yhdeksi englannin ainesosista. Myös kelttiläiset kielet mm. gaeli, iiri ja kymri ovat saaneet vaikutteita muinaisnorjasta ja päin vastoin. Muita muinaisnorjasta osittain polveutuvia kieliä ovat mm. Färsaarten fääri ja Orkneysaarten sammunut norni. Itäinen muinaisskandinaavi muuntui esiruotsiksi ja esitanskaksi, joiden erottautumisen katsotaan alkaneen olleen merkittävä 1200-luvun Västgötalagen-lakikokoelman kirjoittamisesta lähtien. Nykykielistä islanti muistuttaa eniten muinaisnorjaa.

Linkkejä ja kirjallisuutta


- http://www.kotus.fi/kirjasto/asiasanasto.html
- Kielitieteen asiasanasto, Suomi – englanti – viro – saksa, Toimittajat: Anna-Liisa Kristiansson-Seppälä ja Ulla-Maija Kulonen; Kääntäjät: David Steadman (englanti), Mare Onga (viro) ja Wolfgang Veenker (saksa); Atk-asiantuntijat: Tarmo Rahikainen, Mikko T. Virtanen ja Outi Lehtinen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 128, ISSN 0355-5437, ISBN 952-5446-03-4 Luokka:Kielet Luokka:Muinaiskielet ko:고대 노르드어 ja:古ノルド語

Riimukivi

Riimukivet ovat rautakaudelta ja varhaiskeskiajalta peräisin olevia suuria kiviä, joissa on riimukirjoitusta. Useissa riimukivissä on myös kuvia. Riimukivien pystyttäminen on luultavasti saanut alkunsa kuolleiden muistoksi pystytetyistä menhireistä. Myös suurin osa riimukivistä on vainajien muistokiviä. Riimukivien pystytys yleistyi viikinkiajalla. Pohjoismaista riimukiviä on löytynyt yli 3 000, suurin osa Ruotsin alueelta. Luokka:Viikinkiaika

Widsith

Widsith on 144:stä säkeestä koostuva runo, joka on kirjoitettu muinaisenglanniksi. Runo alkaa erisnimeksi ymmärretyllä sanalla 'Widsith', jolla koko runo yleisesti tunnetaan. Runon arvioidaan olevan peräisin 500-600 luvuilta ja sen vanhin kirjallinen muoto löytyy Exeter-kirjasta (Exeter Book, Codex Exoniensis), joka on kirjoitettu 900-luvulla. Runon sisältö on suurimmaksi osaksi luettelomainen yleiskatsaus kansainvaellusajan Euroopan kansoista, kuninkaista ja sankareista. Alkusanojen ja loppukadeetin lisäksi runo koostuu kolmesta luettelosta: ensimmäiseksi käsitellään kuninkaat muodossa "[kuninkaan nimi] hallitsi [kansan nimi]" ja [kuninkaan nimi] [kansannimi]", toiseksi käsitellään kansat, joiden luona kertoja on käynyt muodossa "olin [kansan nimi] luona ja [kansan nimi] luona olin", kolmanneksi luetellaan goottilaiset sankarit, joiden luona kertoja vieraili muodossa "[sankarin nimi] etsin käsiini ja [sankarin nimi] ja [sankarin nimi]." Runon 24 ensimmäistä säettä on esitetty seuraavassa: ::Widsið maðolade, wordhord onleac, ::se þe monna mæst mægþa ofer eorþan, ::folca geondferde; oft he on flette geþah ::mynelicne maþþum. Him from Myrgingum :[5] æþele onwocon. He mid Ealhhilde, ::fælre freoþuwebban, forman siþe ::Hreðcyninges ham gesohte ::eastan of Ongle, Eormanrices, ::wraþes wærlogan. Ongon þa worn sprecan: :[10] "Fela ic monna gefrægn mægþum wealdan! ::Sceal þeodna gehwylc þeawum lifgan, ::eorl æfter oþrum eðle rædan, ::se þe his þeodenstol geþeon wile. ::þara wæs Hwala hwile selast, :[15] ond Alexandreas ealra ricost ::monna cynnes, ond he mæst geþah ::þara þe ic ofer foldan gefrægen hæbbe. ::ætla weold Hunum, Eormanric Gotum, ::Becca Baningum, Burgendum Gifica. :[20] Casere weold Creacum ond Cælic Finnum, ::Hagena Holmrygum ond Heoden Glommum. ::Witta weold Swæfum, Wada Hælsingum, ::Meaca Myrgingum, Mearchealf Hundingum. ::þeodric weold Froncum, þyle Rondingum,

Linkkejä ja kirjallisuutta


- Runo alkuperäisessä asussaan: http://www.georgetown.edu/labyrinth/library/oe/texts/a3.11.html
- Runo nykyenglanniksi käännettynä: http://www.georgetown.edu/faculty/ballc/oe/widsith-trans.html
- Runo suomeksi käännettynä ja tieteellistä kommenttia myös 20. rivin sanoista Caelic ja Finnum: Osmo Pekonen ja Clive Tolley; Widsith, Anglosaksinen muinaisruno, Suomennos ja selitykset, ISBN 952-5478-66-1 luokka:runous

1700-luku

1700-luku oli valistuneen itsevaltiuden aikaa. Poliittiset muutokset alkoivat johtaa kansallisvaltioiden syntyyn. Ranskan itsevaltius johti talonpoikaiskapinoihin, jotka ravistelivat feodaalijärjestystä. Valistus uhkasi kirkon valtaa. Itävallan, Venäjän ja Preussin nousu siirsi valtaa Ranskalta, Englannilta ja Espanjalta itään. Eurooppalaisia siirtokuntia perustettiin ympäri maailmaa, ja britit saivat hallintaansa koko sisällissotaan ajautuneen Intian.

Tärkeitä tapahtumia


- Valistusaika
- Teollinen vallankumous alkaa lähinnä Iso-Britanniasta.
- Persia valloitti Afganistanin.
- 1700–1721: Suuri Pohjan sota
- Espanjan perimyssota (1702–1713)
- 1707: Iso-Britannian kuningaskunta muodostettiin.
- Itävallan perimyssota (1740-1748)
- 1741–1743: Hattujen sota, Ruotsin hyökkäys, Venäjä miehitti jälleen koko Suomen (pikkuviha), Turun rauha.
- 1750: Pieni jääkausi kylmimmillään
- Seitsenvuotinen sota (1756–1763) (myös: Suuri siirtomaasota, Pommerin sota), ensimmäinen "maailmansota".
- 1770-luku: James Cookin tutkimusmatkat
- 1771: Kustaa III:n vallankaappaus Ruotsissa. Kustaa III:n revenssisota ja Anjalan liitto kuningasta vastaan 1788.
- 1776 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus, vapaussota (1776–1783) ja perustuslaki 1789.
- 1789: Ranskan suuri vallankumous.
- 1799: Napoleonin joukot löysivät Rosettan kiven.

Merkittäviä henkilöitä

Hallitsijoita ja valtiomiehiä


- Kuningatar Anna
- Katariina Suuri, Venäjän keisarinna (hallitsi 1762–1796)
- Ludvig XIV, Ranskan Aurinkokuningas (hallitsi 1643–1715)
- Ludvig XVI, Ranskan kuningas
- Pietari Suuri, tsaari
- George Washington, kenraali, Yhdysvaltain 1. presidentti (1789–1797)
- Thomas Jefferson
- Benjamin Franklin

Poliittisesti merkittävät henkilöt


- Karl Marx, työväenliikkeen aatelinen johtaja Saksassa
- Adam Smith, talousmies

Tiede


- Leonhard Euler, matemaatikko
- Benjamin Franklin, keksijä ja diplomaatti

Taide


- Johann Sebastian Bach, säveltäjä
- Wolfgang Amadeus Mozart, säveltäjä
- Jonathan Swift, kirjailija
- Voltaire, ranskalainen kirjailija ja filosofi

Keksintöjä


- James Wattin parannettu höyrykone
- Nicolas-Joseph Cugnotin höyrykäyttöinen ensimmäinen auto
- Kangaspuut, John Kay
- Kehruukone Kehruu-Jenny, James Hargreaves ja Thomas Highs
- Tiede, tekniikka ja kauppa alkavat kaivata perustakseen tarkkaa mittajärjestelmää: 1700-luvun lopulla tehdään ensimmäinen metrin prototyyppi Luokka:1700-luku ko:18세기 ja:18世紀

1800-luku

Tärkeitä tapahtumia


- 1803–1815: Napoleonin sodat, Napoleon valloittaa suuren osan Eurooppaa.
  - 1809: Aleksanteri I liittää Suomen Venäjään.
- 1815: Wienin kongressi
- Orjuus päättyy Britannian siirtomaissa ja Amerikassa.
- Viktoriaaninen aika 1837–1901: Yhdistynyt Kuningaskunta on Euroopan johtava mahti.
- Kiinan oopiumsodat (ensimmäinen 1840 ja toinen 1856) johtivat Kiinan heikentymiseen
- 1848: Hullu vuosi Euroopassa. Vallankumouksia lähes joka maassa. Karl Marx kirjoittaa Kommunistisen manifestin
- 1854–1856, Krimin sota.
- 1859 Charles Darwin julkaisee teoksensa Lajien synty evoluutiosta.
- 1861–1865 Yhdysvaltain sisällissota
- 1866: Meiji-restauraatio Japanissa
- 1866: Itävalta-Unkari muodostetaan.
- 1869: Suezin kanava avataan.
- 1870–1871: Saksan-Ranskan sota, Saksa yhdistyy Preussin johdolla.
- Italia yhdistyy
- 1877 Belgian kuningas Leopold II ostaa suuren alueen Afrikkaa, josta muodostetaan Kongon vapaavaltio.
- 1898: Yhdysvaltain-Espanjan sota lopettaa Espanjan suurvalta-ajan ja korostaa Yhdysvaltain sotilaallista mahtia Amerikoissa.
- Teollinen vallankumous jatkuu: käyttöön rautatiet, lennätin ja puhelin.
- Muuttoliike Euroopasta Yhdysvaltoihin. Australiasta ja Yhdysvalloista löydetään kultaa.

Merkittäviä henkilöitä

Hallitsijoita


- Aleksanteri I
- Napoleon Bonaparte
- Otto von Bismarck, saksalainen poliitikko
- Giuseppe Garibaldi, Italian yhdistäjä
- Viktoria
- Mutsuhito, Japanin keisari

Kirjailijoita


- Charles Dickens
- Victor Hugo
- Edgar Allan Poe
- Mark Twain
- Leo Tolstoi
- Fjodor Dostojevski
- Johann Wolfgang von Goethe
- Jules Verne
- Elias Lönnrot
- Johan Ludvig Runeberg
- Sakari Topelius

Taiteilijoita


- Ludwig van Beethoven
- Johannes Brahms
- Giuseppe Verdi
- Richard Wagner
- Antonín Dvořák
- Vincent van Gogh
- Frédéric Chopin

Filosofeja


- Friedrich Nietzsche

Poliittisia henkilöitä


- Karl Marx, poliittinen filosofi
- Benjamin Disraeli
- J. V. Snellman

Yhteiskuntatieteilijöitä


- Alfred Marshall, kansantaloustieteilijä
- John Stuart Mill, taloustieteilijä ja filosofi

Tiedemiehiä


- Charles Darwin, biologi
- Gregor Mendel, biologi
- Thomas Alva Edison, keksijä
- Louis Pasteur, biologi
- Henri Becquerel

Keksintöjä


- Auto
- Elokuva
- Höyryveturi ja rautatie
- Lennätin
- Puhelin
- Sähkövalo
- Valokuvaus
- Radio Luokka:1800-luku als:19. Jahrhundert zh-min-nan:19 sè-kí ko:19세기 ja:19世紀 simple:19th century th:คริสต์ศตวรรษที่ 19

Bysantti

Bysantti oli muinainen kreikkalainen kaupunki. Nykyään se tunnetaan nimellä Istanbul ja se on tunnettu myös nimellä Konstantinopoli. Kaupunki perustettiin vuonna 667 eaa, ja sen kreikkalainen nimi oli Byzantion (Βυζάντιον). Rooman keisari Konstantinus Suuri huomasi kaupungin sijainnin Bosporinsalmen rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta vahvat muurit. Konstantinus laajensi kaupunkia, rakennutti uudet muurit ja teki siitä Rooman valtakunnan uuden pääkaupungin. Hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa ja halusi tehdä siitä Uuden Rooman. Kaupunkia alettiin kutsumaan Konstantinuksen kuoleman jälkeen lähtien Konstantinopoliksi ("Konstantinuksen kaupunki"), ja siitä tuli Itä-Rooman pääkaupunki. 330-luvulta lähtien, turkkilaisten valloitukseen asti Konstantinopoli oli itäisen Rooman, Bysantin, pääkaupunki ja Euroopan tärkein uskonnollinen ja kulttuurillinen keskus. Renessanssin aikana alettiin Roomaan valtakuntaa kutsua nimeltä Bysantti siitä hetkestä, kun valtakunnan läntinen puoli romahti. Bysantin (kaupungin ja valtakunnan) asukkaat kutsuivat itseään roomalaisiksi aina Konstantinopolin menetykseen saakka. Vuosina 1204-1261 kaupunki oli katolisten ristiretkeläisten vallassa ja se oli latinalaisen keisarikunnan pääkaupunki. latinalaisen keisarikunnan Vuonna 1453 turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin, joka turkin kielellä tunnettiin Istanbulina, kuten suomen kielessä Stockholm Tukholmana. Kaupungin nimeä ei varsinaisesti ole vaihdettu. Anekdoottina kerrotaan, että kaupungin uusi nimi olisi tullut siitä, että turkkilaiset kysyivät "mihin tie vie?", ja kreikkalaiset vastasivat: eis teen polis ("kaupunkiin").

Katso myös


- Konstantinopolin piiritys
- Bysantin valtakunta Luokka:Bysantin valtakunta Luokka:Rooman valtakunnan kaupungit ko:비잔티온 ja:ビュザンティオン

787

Vuosisadat: 600-luku -700-luku - 800-luku Vuosikymmenet: 730 740 750 760 770 - 780 - 790 800 810 820 830 Vuodet: 782 783 784 785 786 - 787 - 788 789 790 791 792 ----

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- ko:787년

793

Vuosisadat: 600-luku - 700-luku - 800-luku Vuosikymmenet: 740 750 760 770 780 - 790 - 800 810 820 830 840 Vuodet: 788 789 790 791 792 - 793 - 794 795 796 797 798 ----

Tapahtumia


- Viikingit tekivät ensimmäisen vakavan ryöstöretkensä Englantiin, kohteena Lindisfarnen luostari Northumbrian rannikolla.

Syntyneitä

Kuolleita

ko:793년

Riimukivet

Riimukivet ovat rautakaudelta ja varhaiskeskiajalta peräisin olevia suuria kiviä, joissa on riimukirjoitusta. Useissa riimukivissä on myös kuvia. Riimukivien pystyttäminen on luultavasti saanut alkunsa kuolleiden muistoksi pystytetyistä menhireistä. Myös suurin osa riimukivistä on vainajien muistokiviä. Riimukivien pystytys yleistyi viikinkiajalla. Pohjoismaista riimukiviä on löytynyt yli 3 000, suurin osa Ruotsin alueelta. Luokka:Viikinkiaika

Riimu

Riimut oli kirjoitustapa, jota muinaiset gootit, muinaissaksilaiset ja muinaisenglantilaiset sekä viikingit käyttivät. Riimuiksi kutsutaan joskus myös unkarilaisten ja turkkilaissukuisten kansojen käyttämiä muinaisaakkostoja. (katso:Unkarilaiset riimut) Riimukirjoitus katosi kristinuskon myötä manner-Euroopasta ja Britanniasta 700-luvun loppuun mennessä. Pohjolassa sitä käytettiin 800—1100, Gotlannissa vielä 1500-luvulla, ja harvoin jopa vielä 1800-luvun alussa Taalainmaan syrjäseuduilla. Riimujen pääalue oli Tanska, Norja, Islanti, Grönlanti ja varsinkin Ruotsi. Riimukirjainten alkuperästä on hieman erilaisia käsityksiä. Varmimman teorian mukaan ne perustuivat latinalaisiin kirjaimiin. Niissä on kuitenkin joitakin viitteitä myös kreikkalaisista kirjaimista. Riimukirjaimistoja oli monia tyyppejä. Manner-Euroopan germaaneilla (gooteilla) oli käytössä 24 merkkiä ja anglosakseilla 30. Pohjolassa oli käytössä vain 16 merkkiä, joista oli kaksi versiota, tanskalainen ja ruotsalais-norjalainen versio. Viikinkien käyttämä nimitys riimuille oli futhark, joka muodostuu kuudesta ensimmäisestä aakkosesta f-u-th-a-r-k. Riimut olivat suoraviivaisia vailla kaarevia muotoja. Sellaisia oli helpompi hakata kiveen. Kivien tekstit ovat yleensä fragmenttimaisia. Kuuluisin ja pisin teksti on Rökin kivessä, joka seisoo Itä-Göötanmaalla (58.13N-14.40E). Nuorimmat kivet ovat hautakiven tapaisia muistokiviä. Kiviin hakattiin usein kirjainten lisäksi kuvia.

Riimut myyteissä

Muinaisskandinaavisessa mytologiassa Yggdrasil oli puu, joka yhdisti kaikki Yhdeksän Maailmaa. Odin oli viisauden ja kuoleman jumala, jolla oli sammumaton tiedonjano. Odinin mielestä tieto oli valtaa, ja hän halusi lahjoittaa tiedon lahjana seuraajilleen. Odin halusi selvittää riimujen salaisuuden, ja niinpä hän keihästi itsensä keihäällään, nimeltä Gungnir, Yggdrasil-puun kylkeen, ja riippui puun kyljessä yhdeksän päivää. Yhdeksän oli erittäin merkityksellinen numero muinaisskandinaavisessa magianharjoituksessa (yhdeksän maailmaa), joten hän oppi yhdeksän (myöhemmin kahdeksantoista) maagista laulua ja kahdeksantoista maagista riimua. Tämän rituaalin tarkoitus oli saada ensikäden tietoa nöyryyttämällä lihaa, jumala uhrasi itsensä itselleen. Jotkut tutkijat huomauttavat, että pohjanmiehet uskoivat riimujen salaisuuden olevan saavutettavissa vain kuolemalla.

Viikinkien riimumagia

Odin Riimuilla oli viikinkien käsityksen mukaan taianomainen vaikutus. Niillä saattoi tylsyttää vihollisen miekat, murtaa kahleet tai saada nainen rakastumaan. Riimut paransivat myös sairauksia, suojelivat taistelussa tai puolustivat noitia vastaan. Suojelevia riimuja oli mm. miekan terässä. Viikinkien magiaa harjoittivat pohjanmiesten kulttuurissa ennustajat, joita kutsuttiin myös riimumestareiksi, maagikot ja berserkit (maagiset soturit). Riimuilla ennustaminen tapahtui seuraavasti: muutama kivi johon oli kaiverrettu riimuja nostettiin sattumanvaraisesti säkistä, ja järjestettiin kuvioon josta ilmeni menneisyys, nykyaika ja tulevaisuus. Kuvion tulkintaa käytettiin silloin apuna päätöksenteossa. Viikingit kunnioittivat syvästi oppineita riimumestareita, ja heidän uskottiin olevan Odinin verisukulaisia. Riimumestarin perinteisen asusteen kerrotaan olleen sininen viitta ja messinkikärkinen puusauva, Odinin viitan ja sauvan mukaan. Riimumestareiden tiedoista ei kuitenkaan ole säilynyt paljoa jälkipolville.

Tietotekniikassa

Pohjoiseurooppalaiset riimut on koodattu Unicode-merkistön (versio 4.1) lohkoon U+16A0–16FF. Jokaisella kirjaimella on vain yksi merkkipaikka, huolimatta siitä monessako eri riimuaakkostossa se esiintyy. Lohkoon kuuluu 75 kirjainta (16A0–16EA), kolme välimerkkiä ja kolme symbolia, joita käytettiin keskiaikaisissa kalentereissa. Riimuja voi näin tarvittaessa esittää vaikka Web-sivustoilla, jos käyttäjällä vaadittava merkistötuki: :ᚻᛖ ᚳᚹᚫᚦ ᚦᚫᛏ ᚻᛖ ᛒᚢᛞᛖ ᚩᚾ ᚦᚫᛗ ᛚᚪᚾᛞᛖ ᚾᚩᚱᚦᚹᛖᚪᚱᛞᚢᛗ ᚹᛁᚦ ᚦᚪ ᚹᛖᛥᚫ Muinaisenglantia, latinalaisilla kirjaimilla: :He cwaeth that he bude thaem lande northweardum with tha Westsae

Vanha merkitys suomen kielessä

Vaikka suomea ei tiedetä kirjoitetun riimuilla, on sana riimu vanha suomalainen sana. Riimu tarkoitti joissain murteissa viiltoa, naarmua tai raaputusta. Riimustaminen oli viillon tekemistä tai naarmutusta. Riimustus oli koristekuvio esimerkiksi puussa tai luussa. Riimusauva oli puusauva, johon oli merkitty viilletyin kuvioin kalenteri. Riimusauva tosin saattoi saada nimensä myös latinalaisesta primus-sanasta, joka tarkoitti uudenkuun jälkeistä vuorokautta. Kirjoitus tarkoitti myös alun perin koristekuviointia. Monissa kielissä riimua tarkoittavan sanan "rune" vastine suomen kielessä on "runo".

Katso myös


- Unkarilaiset riimut ja:ルーン文字 Luokka:Viikinkiaika luokka:kirjoitusjärjestelmät

Roomalainen rautakausi

Roomalainen rautakausi, katso:
- Esiroomalainen rautakausi (500 eaa. - 0)
- Vanhempi roomalainen rautakausi (0 - 200 jaa.)
- Nuorempi roomalainen rautakausi (175/200 - 375/400 jaa.)

Snorri Sturluson

Snorri Sturluson (Snorre Sturlason) (1178–1241) oli Islannin kuuluisin historiankirjoittaja ja mahtava ylimys. Teoksia: Nuorempi Edda ja Heimskringla ("Kuningastarinoita"), joista edellinen on skaldeille tarkoitettu runousopin ja mytologian käsikirja, ja jälkimmäinen on esitys Norjan kuninkaiden historiasta. Snorri Sturluson Luokka:Viikinkiaika Luokka: Saagat ko:스노리 스툴루손 ja:スノッリ・ストゥルルソン

Althing

Althing on Islannin parlamentti. Se on Euroopan vanhin kansanedustuslaitos perustettu joko 930 tai saagojen mukaan jo 906 Þingvellirin käräjäkivillä. Nimi merkitsee "Kaikki". Allthing alkoi kansalaisten kokouksena, johon kaikki aikuiset miehet saivat osiallistua. Norjalaisten ja varsinkin tanskalaisten kuningasvallan aikana sen rooli muuttui enemmänkin tuomioistuimeksi. Vuodesta 1874 alkaen Althing on ollut taas lakeja säätävä elin. Nykyisin islanti on jaettu kuuteen vaalipiiriin, joita edustaa yhteensä 63 kansanedustajaa. Puolueilla on 5% äänikynnys. Vaalit pidetään joka neljäs vuosi. Luokka:Islanti ja:アルシング

Saagat

Saaga, viikinkisaaga, kertomuksia varhaisista viikinkien matkoista ja sukuvi