:: wikimiki.org ::
| Viro |
Viro
Viron tasavalta (viroksi Eesti Vabariik) on tasavalta Itämeren itärannalla Koillis-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella, Suomesta etelään. Virolla on itärajaa Venäjän federaation ja etelärajaa toisen Baltian maan, Latvian, kanssa.
Viron pääkaupunki on Tallinna. Noin kolmannes maan asukkaista elää Tallinnassa ja yhteensä 70 prosenttia kaupungeissa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (101 744 asukasta), teollisuuskaupunki Narva (73 295 asukasta) ja kesäpääkaupunki Pärnu (50 966 asukasta).
Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki – matkaa yli Suomenlahden tulee vain 85 kilometriä. Latvian pääkaupunki Riika on päivän automatkan päässä (307 kilometrin) eikä Pietariinkaan ole pitkä matka (395 kilometriä). Tukholmakin on melko lähellä, 405 kilometrin päässä.
Nimitykset Eesti ja Viro
Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa muodossa aestii. Yleisen käsityksen mukaan rautakautinen nimitys aestii kuitenkin viittasi Itämeren kaakkoisrannikon balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Virolaisten alkuperäinen omakielinen nimi on maarahvas ja kielen nimi maakeel. Nimi "Eesti" tuli Viroon vasta 1700-luvulla ja kirjakieleen 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa Viroa on kutsuttu Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimotyöstä innostuneiden oikeistolaisten keskuudessa ja neuvostovallan aikana vasemmistossa. Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin "Viro". Muun muassa Viron entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittelevat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä.
Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virun maakunnasta, josta pidettiin vanhastaan yhteyksiä Suomenlahden pohjoispuolelle, mm. Virolahdelle. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru).
Maantiede
Viron pinta-ala on noin 45 000 neliökilometriä. Alueeltaan se on siis hiukan suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Tanska tai Sveitsi, mutta toisaalta pienempi kuin vaikkapa Itä-Suomen lääni. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Meren saaret muodostavat noin yhden kymmeneksen ja järvet kahdeskymmenesosan Viron pinta-alasta.
Viro sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Keski-Ruotsi ja Skotlannin pohjoiskärki. Kesäkuukausien (kesäkuu-syyskuu) keskilämpötila on tavallisesti 15–18 celsiusastetta, talvella 4–5 °C. Viron yli tuhat järveä täplittävät maaseutua. Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Suur Munamägi Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella. Taivas on Virossa pilvien peitossa noin puolet vuodesta. Merellisen ilmaston takia kumpuilevassa Etelä-Virossa sataa vuodessa noin 750 millimetriä. Kun seitsemän tuhatta jokea ja puroa kuljettaa sadevettä mereen, maasto on vetinen: suot ja erityyppiset puuta kasvavat rämeet kattavat yli viidenneksen Viron pinta-alasta. Maailmassa on suhteessa enemmän suomaata vain Suomessa. Erityyppiset metsät kattavat hiukan yli puolet Viron pinta-alasta. Suomaat ja aarniometsät edustavat luontotyyppejä, jotka ovat tuhoutuneet suuresta osasta Eurooppaa.
Historia
millimetri
millimetri
millimetri
millimetri
Esihistoria
Viimeisen jääkauden hellittäessä vetäytyi mannerjää pohjoiseen, että nykyisen Viron alue vapautui jääpeitteestä n. 10 000 eaa ja Etelä-Suomi n. 8000 eaa. Pian maanpinnan paljastumisen jälkeen alkoi myös ihmisasutus levitä etelästä näille alueille ja siitä lähtien asutus on jatkunut tähän päivään asti. Varhaisimman asujamiston etnisestä pohjasta tai kielestä ei ole tietoa, mutta vuoden 3300 eaa jälkeen Suomenlahden molemmille puolille levinneen ns. kampakeraamisen kulttuurin on arveltu olevan itämerensuomalaista alkuperää. Kivikautta seurasivat Virossakin pronssikausi (1500 - 500 eaa.) ja rautakausi (500 eaa. - 1200 jaa.), joilta on runsaasti arkeologisia löytöjä. Rautakaudelle ajoittuvat esimerkiksi "maalinnoiksi" kutsutut linnoitukset. Viron ja Suomen välillä vallitsivat jo tällöin vilkkaat yhteydet. Viro oli tähän aikaan tiheämmin asuttu kuin Suomi, ehkä myös kehittyneempi ja vauraampikin.
Keskiaika ja uuden ajan alku
1200-luvun alkupuolella Saksalainen ritarikunta yhdessä Kalparitariston kanssa valloitti pitkän sodan jälkeen jälkeen Viron eteläosan ja Tanska pohjoisosan. Lopulta saksalaiset hallitsivat koko aluetta. 1500-luvun lopulla Ruotsi valloitti Pohjois-Viron, Puola Etelä-Viron (Ruotsille 1629) ja Tanska Saaremaan (Ruotsille 1645).
Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu
Venäjä valloitti Viron Ruotsilta 1700-luvun suuressa pohjan sodassa. Kansallinen herääminen Virossa alkoi 1800-luvun puolivälissä, kun maaorjuus lakkautettiin. Jo Ruotsin vallan aikana (1632) oli perustettu mm. Tarton yliopisto. 1800-luvun lopulla Venäjä yritti tukahduttaa vaaralliseksi kokemaansa kansallisuusaatetta. Venäläistämisohjelman aikana vironkielisiä sanomalehtiä ja kouluja lakkautettiin ja Tarton yliopistossa venäjästä tuli ainoa opetuskieli. Venäjän luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa ja bolševikkien vallankumouksen jälkeen Viro julistautui ensimmäisen kerran itsenäiseksi. Bolševikit pyrkivät estämään irtautumisen, mutta Saksa miehitti Viron heti sen julistauduttua itsenäiseksi.
Itsenäisyyskamppailu
Itsenäiseksi Viro pääsi julistautumaan 24. helmikuuta 1918. Konstantin Päts muodosti väliaikaisen hallituksen, mutta Saksa miehitti Tallinnan seuraavana päivänä ja vangitsi Pätsin. Brest-Litovskin rauhassa maaliskuussa 1918 bolševikkien oli pakko luovuttaa Viro Saksalle. Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Neuvosto-Venäjä mitätöi rauhansopimuksen ja puna-armeija hyökkäsi Viroon. Hyökkäystä seurasi yli vuoden mittainen Viron vapaussota brittilaivaston tukemana. Puna-armeija lyötiin takaisin. Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha ja Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinen alkeisopetus, Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliittoon. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.
Demokraattinen Viro
Vuoden 1920 perustuslaki kuului demokraattisimpia maailmassa, koska siinä oli lähes ääriparlamentaristinen korostus. Parlamentti valitsi valtionpäämiehen (riigivanem), joka johti hallitusta ja hoiti myös presidentin tehtävät. Taloudellisesti hyvänä aikana järjestelmä toimi tyydyttävästi, mutta talouslaman aikana 1929–1933 ajauduttiin sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussoturien liitto, ns. vapsit.
Konstantin Pätsin autoritaarinen hallinto
Suuri lama 1932–1933 johti radikalisoitumiseen ja parlamentarismi näytti olevan pystymätön ratkaisemaan ongelmia. Viron rintamamiesten eli vapsien liike voitti suuren vaalivoiton syksyllä 1933. Vapsien painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet.
Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaan edustava Konstantin Päts huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta ja uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksikäyttäen julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon.
Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Päts perusti ylhäältä johdetun puolueen isänmaanliitto (isamaalit). Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen sinimustat-järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.
Neuvostoliiton uhka
Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 1932. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon ja Päts jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannian neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939, Viro ja Latvia solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.
Toinen maailmansota
Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta oli pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa tukikohtasopimuksen 1939. Viroon tuli 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin. Toukokuussa 1940 Neuvostoliitto painosti Viroa päästämään 90 000 neuvostosotilasta maahan ja elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Päts vangittiin ja kuljettiin Venäjälle, jossa hän menehtyi.
Neuvostolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen nukkehallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950-1000 henkilöä) poistettiin kokonaan 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942. Puna-armeija sai Viron haltuunsa uudelleen syksyllä 1944.
Neuvosto-Eesti
Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua.
Uusi itsenäisyys
Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys. Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä monien muiden valtioiden tapaan, koska se ei ollut de jure koskaan tunnustanut Viron liittymistä Neuvostoliittoon, vaan se saattoi todeta itsenäisyyden edellisen tunnustuksen olevan voimassa. Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500000 maan asukasta "ulkomaalaisiksi" ja määräsi heidät hakemaan oleskelupaa. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä.
Viro on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
Viro solmi uuden rajasopimuksen 18. toukokuuta 2005 ja ratifioi sen 20. kesäkuuta. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja, ilman Petserinmaata ja Narva-joen itärantaa. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80% virolaisista. Venäjän Duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä.
Politiikka
Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen parlamentin (Riigikogu) joka neljäs vuosi. Parlamentti valitsee presidentin, jonka virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi vain kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäälikkö.
Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys. Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: runsaat kymmenen puoluetta edusti vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä. Näistä jäljellä on enää vain noin puolet.
Paikallisvaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.
Ulkosuhteet
Virolla on Venäjän kanssa kansainvälisoikeudellisesti avoin kysymys maan rajasta Venäjän kanssa. Viron sosialistinen neuvostotasavalta luovutti Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavallalle ns. Viron Inkerinmaan Narva-joen itärannalla ja Petserinmaan kaakossa, jotka Viron ja Neuvosto-Venäjän välisessä Tarton rauhansopimuksessa oli sovittu Virolle kuuluviksi. Viro periaatteessa hyväksyi alueen haltuun jäämisen Venäjän federaatiolle, mutta Venäjän hallitus ei vienyt riigikogun ratifioimaa sopimusta Venäjän valtakunnanduuman hyväksyttäväksi, koska Viro lisäsi ratifiointilain esipuheeseen maininnan Viron miehityksestä, minkä Venäjä katsoo sisältävän aiheen rajakysymyksen avaamiseksi uudelleen myöhempänä ajankohtana. Näin ollen jo vakiintunut raja jää edelleen kansainvälisoikeudellisesti avoimeksi kysymykseksi.
Viron presidenttinä toimii Arnold Rüütel ja pääministerinä Andrus Ansip (Reformipuolue).
Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen jälkeisen ajan pääministerit:
- Edgar Savisaar (3. huhtikuuta 1990 – 30. tammikuuta 1992)
- Tiit Vähi (30. tammikuuta 1992 – 21. lokakuuta 1992)
- Mart Laar (21. lokakuuta 1992 – 8. marraskuuta 1994)
- Andres Tarand (8. marraskuuta 1994 – 17. huhtikuuta 1995)
- Tiit Vähi (17. huhtikuuta 1995 – 17. maaliskuuta 1997)
- Mart Siimann (17. maaliskuuta 1997 – 25. maaliskuuta 1999)
- Mart Laar (25. maaliskuuta 1999 – 28. tammikuuta 2002)
- Siim Kallas (28. tammikuuta 2002 – 10. huhtikuuta 2003)
- Juhan Parts (10. huhtikuuta 2003 – 13. huhtikuuta 2005)
- Andrus Ansip (13. huhtikuuta 2005 – )
Maakunnat
Andrus Ansip
Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond, jotka ovat:
- Harjumaa (Harju maakond)
- Hiidenmaa (Hiiu maakond) Hiidenmaan saarella
- Itä-Virumaa
- Jõgevamaa
- Järvamaa
- Länsimaa (Lääne maakond)
- Länsi-Virumaa
- Põlvamaa
- Pärnumaa
- Raplamaa
- Saarenmaa Saarenmaan ja Muhun saarilla
- Tartumaa
- Valgamaa
- Viljandimaa
- Võrumaa
Talous
Viro on omavarainen sähköntuotannon suhteen, ja sähköä riittää vientiinkin. Palavaa kiveä louhitaan Koillis-Virossa ja käytetään paikallisissa voimalaitoksissa. Vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja kuten tuulivoimaa, vesivoimaa ja turpeen käyttöä on tutkittu paljon viime vuosina. Turve on yksi Viron tärkeimpiä luonnonvaroja, ja Viron onneksi se on, vaikkakin hyvin hitaasti, uudistuva luonnonvara.
Koska Virossa ei ole paljoa mineraalivaroja, perustuu sen talous pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella ja maassa on aina ollut hyviä satamia; transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle. Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti.
Viron valuutta, kruunu, on sidottu euroon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK (aikaisemmin Saksan markkaan). Viron pankkisektorista lähes 90 prosenttia on nykyisin ulkomaisen pääoman omistuksessa. Viro liittyi yhdessä Liettuan ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004. Tämä mahdollistaa euron käyttöönoton maan virallisena valuuttana kahden vuoden tarkkailujakson jälkeen, jonka tarkoitus on seurata Maastrichtin sopimuksen kriteerien täyttymistä.
Viro otti käyttöön tasaveron 1994 yhtenä ainoista maista. Tuloveroprosentti oli 26 prosenttia riippumatta henkilön tuloista. 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin.
Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Muuttuva mailma pakottaa ihmiset etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeinoja maaseudulla ovat muun muassa rapsin kasvatus rapsiöljyn tuotantoon, mansikanviljely ja maatilamatkailu.
Ruokaostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita hyvän maun, edullisen hinnan ja suhteellisen vähäisten lisäainemäärien takia. Viro vie ulkomaille erilaisia kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni- ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.
Väestö
Etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 67,9 prosenttia. Muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ovat venäläiset (25,6 prosenttia), ukrainalaiset (2,1 prosenttia), valkovenäläiset (1,2 prosenttia) ja suomalaiset (0,9 prosenttia). Kielellisesti virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa.
Viron kansalaisuuden saadakseen hakijan on osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Tämä aiheutti maan uudelleen itsenäistyessä sen, että maan venäläisvähemmistössä on suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Maassa oli syyskuussa 2004 157 000 asukasta, joilla ei ollut kansalaisuutta.
Viron virallinen kieli on viro, joka on viroksi eesti keel. Viron kieli muistuttaa paljon suomea. Virossa 29 prosenttia asukkaista puhuu venäjää, mutta se ei ole virallinen kieli.
Virossa on Euroopan korkein HIV-positiivisten osuus väestöstä, 1,1 prosenttia (2001).
Viron väestö kansallisuuksittain 1922-1989 (prosentteina)
| Kansallisuus |
1922 |
1934 |
1959 |
1970 |
1979 |
1989 |
2000 |
|---|
| Virolaisia |
87,7 |
88,2 |
74,6 |
68,2 |
64,7 |
61,5 |
67,9 |
| Venäläisiä |
8,2 |
8,2 |
20,1 |
24,7 |
27,9 |
30,3 |
25,6 |
| Saksalaisia |
1,7 |
1,5 |
0,1 |
0,6 |
0,3 |
0,2 |
– |
| Ruotsalaisia |
0,7 |
0,7 |
– |
– |
– |
– |
– |
| Suomalaisia |
– |
– |
1,4 |
1,4 |
1,2 |
1,1 |
0,9 |
| Ukrainalaisia |
– |
– |
1,3 |
2,1 |
2,5 |
3,1 |
2,1 |
| Valkovenäläisiä |
– |
– |
0,9 |
1,4 |
1,6 |
1,7 |
1,3 |
| Juutalaisia |
0,4 |
0,4 |
0,4 |
0,4 |
0,3 |
0,3 |
– |
| Muita |
1,3 |
1,0 |
1,2 |
1,2 |
1,5 |
1,8 |
2,2 |
| Väkiluku yhteensä |
1 107 059 |
1 126 413 |
1 196 791 |
1 356 000 |
1 464 476 |
1 565 662 |
1 332 893 |
Lähde: Library of Congress Country Studies [http://lcweb2.loc.gov/frd/cs/latvia/lv_appen.html], CIA World Factbook (2000 väestönlaskennan tiedot)
Kulttuuri
Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat: "Yleinen laulu- ja tanssijuhla" (Üldlaulupidu ja Üldtantsupidu). Vuonna 2004 laulujuhla järjestettiin laulujuhlat 24. kerran ja tanssijuhlat 17. kerran. Juhlien päätapahtuma järjestetään Tallinnan Laulukentällä (Lauluväljak). Kuoro- ja kansantanssikulttuuri yleisestikin ovat tärkeässä asemassa Virossa.
Virolaissyntyistä Arvo Pärtiä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä. Eri Klas ja Neeme Järvi ovat maailmankuuluja kapellimestareita.
Kevyen ja klassisen laulun tärkein nimi Virossa oli Georg Ots. Viihdemusiikissa virolaiset tunnetaan Euroviisu-menestyjinä: Tanel Padar, Dave Benton ja 2XL -yhtye voitti vuoden 2001 Euroviisut kappaleellaan Everybody.
Kansainvälisesti tunnetuin virolainen kirjailija on Jaan Kross. Kansallisia suuria nimiä ovat A. H. Tammsaare ja Friedrich Reinhold Kreutzwald.
Merkittävimmät luonnonvarat
- palavakivi
- turve
- meripihka
Merkittävimmät vientituotteet
- tekstiilit
- maataloustuotteet
- koneet
Katso myös
- Emajoki
- Peipsijärvi
- Pärnujoki
- Põltsamaajoki
- Rutja
- Viron sosialistinen neuvostotasavalta
Aiheesta muualla
- [http://www.cc.jyu.fi/~saarinen/Viro-seura/viro_vai_eesti.html Viro vai Eesti?] (Erkki Lyytikäinen)
- [http://www.kotus.fi/kielitoimisto/nimisto/usein_esitettyja_kysymyksia/viro.shtml Viro vai Eesti?] (kielitoimisto)
- [http://www.estonica.org Estonica - from A to Z about Estonia]
- [http://www.svyl.net/mik%E4%20svyl.html SVYL - Suomen Viro-yhdistysten liitto]
- [http://www.tuglas.fi Tuglas-seura - Tietoa/tapahtumia/kieli- ja kulttuurimatkoja]
- [http://www.viroweb.com ViroWeb - Matkailutiedot Virosta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=58.819430,25.301514&spn=2.399546,7.702515&hl=en Viro Google Mapsissa]
- [http://www.viroweb.com/autoilu/ Viron sisäiset liikenneyhteydet]
Luokka:Viro
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
roa-rup:Estonia
ms:Estonia
zh-min-nan:Eesti
ko:에스토니아
ja:エストニア
simple:Estonia
th:ประเทศเอสโตเนีย
fiu-vro:Eesti
Viron kieli
Viro on yksi itämerensuomalaisista kielistä eli suomen lähisukukielistä (muut ovat varsinaiskarjala, aunuksenkarjala, lyydi, vepsä, inkeroinen, vatja ja liivi).
Viron kieltä puhuu Virossa 930 000 henkilöä ja ulkomailla yli 150 000 henkilöä. Suurimmat Viron ulkopuoliset virolaisryhmät Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ym. ovat syntyneet toisen maailmansodan loppuvaiheiden pakolaisista. Etenkin 1800-luvulla viron kielen puhujia on muuttanut joukoittain myös Keski-Venäjälle, Siperiaan ja Kaukasiaan, mutta nämä virolaisryhmät ovat sittemmin suureksi osaksi hajonneet tai kieleltään sulautuneet valtaväestöön. Suomeen on etenkin 1980-luvulta lähtien syntynyt monituhatpäinen vironkielinen vähemmistö; Viron kansalaisia asui Suomessa 2004 lähes 14000 (http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html).
Viron kielen taustasta ja historiasta
Virossa on kaksi päämurretta: pohjois- ja eteläviro (jotkut tutkijat pitävät koillista rannikkomurretta, joka monessa suhteessa muistuttaa suomea, kolmantena päämurreryhmänä). Pohjoisen ja etelän välillä on kulkenut vanha syvä heimo- ja kulttuuriraja, 1800-luvulle saakka myös hallinnollinen raja. 1800-luvulle asti viron kieltä kirjoitettiinkin kahdessa muodossa, pohjoisena "Tallinnan" ja eteläisenä "Tarton kielenä". Vasta kansallisen heräämisen myötä, kun virolainen kansallinen identiteetti nykyisessä mielessä syntyi, pohjoinen kirjakieli syrjäytti eteläisen.
Viron kirjakieli, kuten suomenkin, syntyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla. Ensimmäiset painetut kirjat olivat baltiansaksalaisten kirkonmiesten kirjoittamaa hartaus- ja kansanopetuskirjallisuutta. Äidinkielisten virolaisten kirjoittama kauno- ja tietokirjallisuus sekä vironkielinen lehdistö alkoivat kehittyä vasta 1800-luvulla. Tällöin viron kieltä alettiin voimakkaasti kehittää: ortografia uudistettiin, runsaasti uudissanoja kehitettiin, myös murteiden sekä suomen kielen mallin pohjalta. 1900-luvun alun kielenuudistusliike otti käyttöön myös uudissanoja, jotka oli luotu "tyhjästä", pelkästään rakenteellisin ja esteettisin perustein (esim. veenma 'vakuuttaa', siiras 'vilpitön', relv 'ase').
Viron itsenäistymisestä 1918 lähtien viron kieli on ollut täysimittainen, kaikilla elämänalueilla toimiva kansalliskieli, neuvostoajan venäläistämispaineista huolimatta. Viime vuosikymmeninä sen rinnalla entistä vahvempaa asemaa tavoittelee leimallisimpaan etelämurteeseen perustuva võron kieli, jolla on oma ortografia, kehittyvä kirjallisuus ja joukko aktiivisia elvyttäjiä.
Viron kieleen voimakkaimmin vaikuttanut kieli on saksa, Baltian hallinto- ja ensisijainen kulttuurikieli jopa 1900-luvun alkuun saakka. Jonkin verran vaikutteita viro on saanut myös venäjästä, kansallisen heräämisen ajoista alkaen myös suomen kielestä. Naapurikieli latvia on vaikuttanut lähinnä viron eteläisimpiin murteisiin.
Äännejärjestelmästä
Viron kielen vokaalijärjestelmään kuuluu suomen kielessäkin esiintyvien 8 vokaalin (a, e, i, o, u, ü [sama äänne kuin suomen y], ä, ö) lisäksi puolisuppea illabiaalinen keskivokaali õ (ääntyy suunnilleen kuin kieli olisi u-, huulet e-asennossa). Vokaalit voivat esiintyä lyhyinä tai pitkinä pääpainollisessa tavussa, sekä muodostaa keskenään diftongeja, joita viron kieliopeissa esitetään (vierassanoissa esiintyvät mukaan lukien) yli 40.
Pääpainottomissa tavuissa (1. tavun ulkopuolella) voi esiintyä vain lyhyitä vokaaleja ja vain vokaaleja a, e, i, u sekä (nimissä ja lainasanoissa) o. Koska ä, ö ja ü eivät esiinny jälkitavuissa, virossa ei siis ole vokaalisointua (esim. häda 'hätä', söövad 'syövät', töötu 'työtön'). (Etelämurteissa vokaalisointu tunnetaan.)
Viron kielen konsonanttijärjestelmä eroaa suomen kielen konsonantistosta selvimmin siinä suhteessa, että suomen lyhyitä klusiileja vastaavat b-, d- ja g-kirjaimilla merkittävät äänteet eivät ole soinnillisia vaan ns. soinnittomia meedioita, pehmeämmin artikuloituvia klusiileja. Esim. viron d kuulostaa karkeasti sanoen jonkinlaiselta t:ltä tai suomen d:n ja t:n välimuodolta. P-, t- ja k-kirjaimilla taas merkitään puolipitkiä klusiileja; esim. paikannimi Otepää lausutaan melkein kuin "Otteppää".
Viron konsonanteista n, t, s ja l voivat liudentua (palataalistua). Liudennus esiintyy yleensä (alkuperäisen) i:n tai j:n edellä, eikä sitä merkitä oikeinkirjoituksessa. Esim. palk 'hirsi' (ääntyy suunnilleen "paljk" tai "pajlk", esim. genetiivimuodossa palgi näkyy vielä alkuperäinen i) ääntyy eri tavoin kuin palk 'palkka'.
Kvantiteetti- eli kestojärjestelmä on mutkikkaampi kuin suomessa: lyhyiden ja pitkien äänteiden sijasta voidaan erottaa kolme kestoastetta. Pitkät äänteet (tai tavut) voivat olla puolipitkiä tai ylipitkiä. Ylipitkä kestoaste on usein selitettävissä kielihistoriallisesti eräänlaiseksi kompensaatiopidennykseksi: se esiintyy monesti tapauksissa, joissa sanan tavuluku on vähentynyt. Ylipituutta ei merkitä oikeinkirjoituksessa näkyviin (lukuun ottamatta klusiileja, joissa puolipitkää merkitään yhdellä, ylipitkää kahdella kirjaimella), kielitieteellisissä teksteissä sen merkkinä voidaan käyttää graaviaksenttia `. Esim. sanan metsa ('metsän', genetiivi) ensimmäinen tavu ääntyy lyhyempänä kuin illatiivimuodossa metsa (`metsa) 'metsään' (alkuaan kolmitavuinen
- metsähän).
Viron kielen systemaattiset äänne-erot suomeen verraten selittyvät usein eräänlaiseksi kulumiseksi: suomi edustaa monesti alkuperäisempää kantaa, virosta ovat esimerkiksi painottomat vokaalit tai kokonaiset tavut usein kuluneet pois (vrt. esim. mets 'metsä', terav 'terävä', tütred 'tyttäret', laevas 'laivassa').
Muoto-opista
Viron kielessä adjektiivit ja substantiivit taipuvat neljässätoista sijamuodossa. Sijajärjestelmä on lähes samanlainen kuin suomessa. Tärkeimmät erot ovat seuraavat:
- suomalaisen genetiivi- ja nominatiiviakkusatiivin kaltaista akkusatiivisijaa ei virolaisessa kielioppitraditiossa ole tapana erottaa
- instruktiivi elävänä sijamuotona puuttuu, suomen instruktiivin vastineita on vain kiteytyneinä adverbeina (esim. paljajalu 'paljain jaloin')
- -ne-komitatiivia (suom. vaimoineen) ei ole, sitä vastoin on suomen kanssa-postposition vastineesta kehittynyt ga-päätteinen komitatiivi, jolla on myös instruktiivin tehtäviä (esim. sinuga 'sinun kanssasi', autoga 'autolla')
- -ni-päätteinen terminatiivisija ilmaisee, mihin asti jokin ulottuu tai jatkuu (esim. hommikuni 'aamuun asti', maani 'maahan asti')
Possessiivisuffiksit puuttuvat viron kielestä, niistä on vain kiteytyneitä jäänteitä (ealdasa 'iältänsä').
Verbit taipuvat kuten suomessakin kolmessa persoonassa yksikössä ja monikossa. Aikamuotoja on samat neljä kuin suomessakin:
- tunnukseton preesens,
- imperfekti, jonka tunnus on muutamilla vanhoilla verbeillä -i- (tegin 'tein', nägid 'näit', tulime 'tulimme'), useimmilla verbeillä -s tai -si- (laulsin 'lauloin', võtsin 'otin', armastas 'rakasti'),
- olla-verbin ja menneen ajan partisiipin avulla muodostettavat perfekti (olen näinud 'olen nähnyt') ja pluskvamperfekti (olite tulnud 'olitte tulleet').
Verbeillä erotetaan neljä modusta:
- tunnukseton indikatiivi
- -ks(i)-tunnuksinen konditionaali: (ma) tuleks(in) 'minä tulisin'
- imperatiivi (yksikön 2. persoonassa pelkkä verbin vartalo (tule!), muissa muodoissa tunnuksena -ge-/-ke- tai -gu/-ku: tulge! 'tulkaaKursivoitu teksti, elagu! 'eläköön'
- kvotatiivi eli modus obliquus, jonka päätteenä on kaikissa persoonissa -vat, ilmaisee toisen käden tietoa: New York olevat ilus linn 'New York on (kuulemma, väittämän mukaan) kaunis kaupunki'.
Imperatiivimuotojen, etenkin 3. persoonan toissijaista käyttöä voidaan pitää omana moduksenaan (ns. jussiivi): ah mina tehku päev läbi tööd! 'vai pitää minun tehdä ("minä tehköön") koko päivä töitä!'
Kieltoverbin sijasta virossa on persoonissa taipumaton kieltosana ei, jonka yhteydessä käytetään (kuten suomessakin) imperatiivin yksikön 2. persoonan kaltaista muotoa.
Koska monet alkuperäiset taivutuspäätteet ovat ankarasti kuluneet ja äännekehitykset eriyttäneet alkuperäisiä astevaihteluvariantteja toisistaan, viron kielen taivutukselle tyypillistä on fuusion lisääntyminen: sanan vartaloa ja taivutuspäätettä on vaikea erottaa toisistaan, ja taivutusmuodot erottuvat usein toisistaan sanavartalon sisäisten äännevaihtelujen perusteella. Esim. siga 'sika' : genetiivi sea 'sian' : partitiivi siga 'sikaa'; taevas (2. kestoaste) 'taivas' : taevas (3. kestoaste) 'taivaassa'. Toisaalta viron kielen taivutukseen on syntynyt myös agglutinoivuutta, eli uusia selvästi erottuvia taivutusaineksia, kuten imperfektin s(i) ja monikon partitiivin pääte sid (majasid 'taloja').
Aiheesta muualla
- Vikipeedia – vironkielinen Wikipedia
- http://www.eki.ee/ – Viron kielen tutkimusinstituutti
- http://www.eki.ee/books/ekkr/ – Eesti keele käsiraamat (Viron kielen käsikirja)
Luokka:Viron kielet
Luokka:Venäjän kielet
ja:エストニア語
TasavaltaTasavalta on valtiomuoto, jossa kansa toimii johtajana ja jossa poliittinen valta perustuu ainoastaan kansan itsemääräämisoikeuteen. Tasavaltojen päämies on yleensä presidentti, mutta esimerkiksi Sveitsissä on sen sijaan seitsenhenkinen edustajisto. Presidentin valta-asema voi vaihdella hyvinkin suuresti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa presidentti on samalla hallituksen johtaja, mutta Saksan presidentin virka on lähinnä seremoniallinen.
Tasavallan ja monarkian ero ei välttämättä ole suuren suuri, jos kuninkaan velvollisuudet ovat lähinnä seremonialliset. Näin voidaan väittää olevan esimerkiksi pohjoismaisissa monarkioissa.
Luokka:Politiikka
Luokka:Valtiomuodot
ja:共和制
simple:Republic
Itämeri
Itämeri on meri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän välissä. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä.
Itämeren keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 450 metriä. Itämeren suolapitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin valtamerten, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. 6000–4000 vuotta sitten Tanskan salmet olivat syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, jolloin Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi.
Itämeren suurimpia saaria ovat Ruotsiin kuuluvat Gotlanti ja Öölanti, Suomeen kuuluva itsehallintoalue Ahvenanmaa sekä Viroon kuuluvat Saarenmaa ja Hiidenmaa.
Ruotsista lainattu nimi (Östersjön) on suomalaisittain hieman harhaanjohtava, sillä Itämeri sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi merelle onkin "Länsimeri" (Läänemeri). Englannin kielessä ja useimmissa muissa Itämerestä kaukana puhutuissa kielissä Itämeri puolestaan tunnetaan paremmin yksilöivänä "Baltian merenä" (Baltic Sea).
Itämeri jaetaan tyypillisesti tarkempiin alueisiin:
- Pohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä Ahvenanmaasta pohjoiseen.
- Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa (salmi) Vaasan ja Uumajan välissä.
- Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
- Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
- Ahvenanmeri sijaitsee Ahvenanmaan tuntumassa sen etelä- ja länsipuolella.
- Saaristomeri, saaristo Hankoniemen ja Ahvenanmaan välissä, rajoittuu etelässä Pohjois-Itämereen ja pohjoisessa Selkämereen.
- Suomenlahti sijaitsee Suomen ja Viron välissä.
- Riianlahti sijaitsee Saarenmaan ja Riian välissä.
- Pohjois-Itämeri sijaitsee Ahvenanmerestä ja Saaristomerestä etelään. Ilmatieteen laitoksen sille määrittämä pohjoisraja on 59° 50' N.
- Etelä-Itämeri sijaitsee leveysasteesta 58° 20' N etelään.
Itämeren biologia
Itämeren vesi on liian suolaista monille makeanveden lajeille, mutta ei kyllin suolaista valtamerieläimille. Lisäksi Itämeri on geologisesti hyvin nuori, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään siellä. Erityisesti pohjaeläimistö on niukkaa, ja uudet lajit voivat levitä räjähdymäisesti laajoille alueille.
Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia Pohjanmeressä eläviin verrattuna, esimerkkeinä mainittakoon silakka (kääpiömuoto sillistä) ja sinisimpukka, jotka ovat kooltaa ehkä viidesosan valtameressä elävistä.
Itämeren ympäristöongelmia
Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinnot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttuvat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä.
Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä johdosta hylje- ja merikotkakannat elpyneet.
Itämeren esivaiheet
Itämeren tunnetuin muinaishistoria liittyy vahvasti jääkauden päättymiseen ja maankohoamiseen.
Ennen viimeistä suurta jääkautta niin sanotulla Eemin interglasiaalikaudella noin 125 000 vuotta sitten on Itämeren altaan vaiheilla lainehtinut Eemmeri. Tästä on muistutuksena sekä Ruotsissa että Suomessa esiintyviä suolavesitaskuja paikoissa, joiden ei tiedetä jääkauden sulamisen aikaan olleen merenpinnan alapuolella. Jääkauden aikaisten interstadiaalikausien lämpimähköjen jaksojen tilanteesta on vain vähän tietoa, mutta jääpeite lienee sulanut osittain Itämeren seudulle asti.
Tarkemmin Itämeren kehitystä voidaan hahmottaa vasta viime mannerjäätikön sulamisen alusta lähtien.
Itämeri oli vuoroin meri, vuoroin valtavan suuri järvi. Jäätikön sulaminen aukaisi järvelle ja
mereen vieville salmille tilaa ja maankohoaminen puolestaan sulki salmia.
Mannerjää alkoi sulaa noin 12 000 vuotta sitten, jolloin muodostui Baltian jääjärvi, makean veden allas Salpausselkien jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Seuraava Yoldiameri oli yhteydessä Atlantin valtamereen Ruotsin suurten järvien tasolta ja osittain myös Vienanmereen. Tanskan salmet olivat vielä kiinni. Ruotsin maaperän kohotessa meriyhteydet umpeutuivat, ja Itämeren kohdalle kehittyi lyhyehköksi ajaksi makeavetinen Ancylusjärvi. Tanskan salmien avauduttua oli Litorinameren vuoro; tämä on nyttemmin kutistunut ja makeutunut Itämereksi samalla kun Laatokka on irtautunut omaksi järvekseen.
Itämeren vaiheiden synty:
- Baltian jääjärvi 13000 eaa
- Yoldiameri 10300 eaa
- Ancylusjärvi 9500 eaa
- Mastogloiameri 8500 eaa
- Litorinameri 7500 eaa
- Itämeri eli Post-Litorinameri 4000 eaa
Lisäksi erotellaan joissain yhteyksissä Echineismeri (7300–6800 eaa).
Aiheesta muualla
- [http://www.fmi.fi/saa/index_5.html Ilmatieteen laitos: Merisäätiedotusten ennustusalueet]
- [http://www.fimr.fi/fi/itamerikanta.html Merentutkimuslaitoksen Itämeriportaali]
Luokka:Itämeri
ko:발트 해
ja:バルト海
simple:Baltic Sea
th:ทะเลบอลติก
Suomenlahti
Suomenlahti on Itämeren itäisin osa Suomen ja Viron välissä. Suomenlahden itäosien rantaviiva kuuluu Venäjälle. Venäjän tärkeimmät öljysatamat ovat Suomenlahden pohjukassa, Pietarin ympäristössä.
Maantiede
Suomenlahden pinta-ala on 29 500 km², pituutta sillä on 428 km ja leveyttä 120 km. Leveys Suomenlahden suulla on 75 km ja Porkkalasta Tallinnan edustalla sijatsevaan Kohuniemeen 52 km. Itäpäässään Suomenlahti kapenee 10-28 km:n levyiseksi Kronstadtin
lahdeksi. Suurin lahti pohjoisrannikolla on Viipurinlahti, etelärannikolla Narvanlahti.
Suomenlahden keskiulapan saarista ovat suurimmat Suursaari, Tytärsaaret, Lavansaari ja Seiskari.
Syvimmät osat ovat Suomenlahden suulla, jossa on 80-100 m:n syvänne. Etelärannikolla on jopa yli 100 m:n syvänteitä, kun taas pohjoisrannikolla ei vastaavalla etäisyydellä mantereesta ole 60 m syvempää kohtaa. Syvin mitattu kohta, 121 m, on Viron rannikolla, Tallinnasta koilliseen.
Noin 5 prosenttia Itämeren vesimassoista sijaitsee Suomenlahdella. Suomenlahden rannikolla sijaitsevat suuret kaupungit ovat Helsinki, Pietari ja Tallinna.
Ympäristöongelmat
Suomenlahden runsas ravinnekuormitus aiheuttaa vesialueen vaikeimman ongelman — rehevöitymisen, joka näkyy kesäisin runsainakin lauttamaisina leväkukintoina.
Katso myös
- Pietari Suuren merilinnoitus
- Suomenlahden tykistösulku
Linkkejä
- [http://www.fma.fi/virtualboat/suomenlahti/ Merenkulkulaitos: Suomenlahden virtuaaliveneretki]
- [http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1794&lan=fi Suomen ympäristökeskus: Ajankohtainen levätilanne]
Luokka:Itämeri
ko:핀란드 만
ja:フィンランド湾
Venäjä
Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.
Historia
Pääartikkeli: Venäjän historia
Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio.
Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917.
Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.
Politiikka
Pääartikkeli: Venäjän politiikka
Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy.
Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli
liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon,
valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli
duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.
Ihmisoikeusrikokset
Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.
Venäjän federaation subjektit
Pääartikkeli: Venäjän osat
Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön.
Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.
Maantiede
Pääartikkeli Venäjän maantiede
Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m.
Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj.
Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista
Venäjän alueet
Tasavallat
Luettelo Venäjän kaupungeista
Luettelo Venäjän kaupungeista
#Adygeia (Адыгея)
#Altai (Алтай)
#Baškortostan, Baškiria (Башкортостан)
#Burjatia (Бурятия)
#Dagestan (Дагестан)
#Ingušia (Ингушская)
#Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская)
#Kalmukia (Калмыкия)
#Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия)
#Karjala (Карелия)
#Komi (Коми)
#Mari (Марий-Эл)
#Mordva (Мордовия)
#Saha (Jakutia) (Саха (Якутия))
#Pohjois-Ossetia (Северная Осетия)
#Tatarstan (Tataria) (Татарстан)
#Tuva (Тува)
#Udmurtia (Удмуртия)
#Hakassia (Хакасия)
#Tšetšenia (Чечня)
#Tšuvassia (Чувашия)
Aluepiirit
- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)
Alueet
Liittovaltion kaupungit
- Moskova
- Pietari
Autonominen alue
- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)
Autonomiset piirikunnat
- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)
Talous
Pääartikkeli Venäjän talous
Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja.
Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%.
Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde.
Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.
Väestö
Pääartikkeli: Venäjän väestö
Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa,
vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua.
Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.
Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.
Kulttuuri
Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan.
Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua.
Katso myös venäläinen keittiö.
Merkittävimmät luonnonvarat
- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
| Pvm | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
|---|
| 1. tammikuuta & 2. tammikuuta | uusivuosi | Новый год | valtiollinen juhlapäivä |
| 7. tammikuuta | ortodoksinen joulu | Рождество | valtiollinen juhlapäivä |
| 23. helmikuuta | isänmaan puolustajan päivä | День защитника отечества | valtiollinen juhlapäivä |
| 8. maaliskuuta | kansainvälinen naistenpäivä | Международный женский день | valtiollinen juhlapäivä |
| 1. & 2. toukokuuta | kevään ja työn juhla | Праздник весны и труда | valtiollinen juhlapäivä |
| 9. toukokuuta | voitonpäivä | День Победы | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. kesäkuuta | Venäjän Federaation kansallispäivä | День независимости | valtiollinen juhlapäivä |
| 4. marraskuuta | kansallisen yhtenäisyyden päivä | | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. joulukuuta | perustuslain päivä | День конституции | valtiollinen juhlapäivä |
Aiheesta muualla
- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
-
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
als:Russland
roa-rup:Rusii
ms:Russia
zh-min-nan:Lō·-se-a
ko:러시아
ja:ロシア
simple:Russia
th:สหพันธรัฐรัสเซีย
Latvia
Latvia on yksi Baltian maista, Viron ja Liettuan naapurimaa. Latvian pääkaupunki on Riika.
Latvia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
Historia
Latvian alue on Euroopan viimeisimpiä kristillisyyteen kääntyneitä alueita. Se kuului Kalparitaristolle ja sen jälkeen Saksalaiselle ritarikunnalle, kunnes tuli välissä osaksi Ruotsia ja sittemmin Venäjän keisarikuntaa. Venäjän vallan aikaan Latvian eteläosat kuuluivat Kuurinmaan provinssiin ja pohjoinen yhdessä etelä-Viron kanssa Liivinmaan provinssiin.
Kansallinen herääminen alkoi 1800-luvulla ja Latvia itsenäistyi Venäjästä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Molotov-Ribbentrop sopimuksen seurauksena Neuvostoliitto ryhtyi hankkimaan Latviaa haltuunsa ja saikin neuvoteltua sotilaallisia tukikohtia alueelle. Neuvostoliitto valtasi sen 17. kesäkuuta 1940 ja käynnisti laajan terrorin. Toisessa maailmansodassa Latvia oli Saksan miehittämänä, kunnes Neuvostoliitto valtasi sen takaisin. Latvialaiset taistelivat pitkään Puna-armeijaa vastaan ja vielä 1953 osia maasta oli Puna-armeijan kontrollin ulottumattomissa. Vuoden 1945 jälkeen kolmasosa latvialaisista pakeni länteen, millä perusteella Neuvostoliitto tuotatti maahan siirtolaisia muualta paikkaamaan syntynyttä työvoimapulaa.
Useat länsimaat eivät koskaan tunnustaneet Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon, sillä teoriassahan, kansainvälisoikeudellisesti ne olivat itsenäisiä kaikkien miehitysvuosien ajan. Viron ja Liettuan kanssa Latvia käytännössä itsenäistyi uudelleen Neuvostoliiton vallankaappauksen kaaduttua 21. elokuuta 1991. Vuonna 2004 Latviasta tuli Pohjois-Atlantin Sopimusjärjestön, NATOn ja Euroopan unionin jäsen.
Politiikka
Latvian yksikamarisessa parlamentissa Saeimassa on 101 jäsentä, jotka valitaan vaaleissa joka neljäs vuosi. Latvian presidentti valitaan myös neljän vuoden välein.
Läänit
Latvia jaetaan 26 lääniin (rajon), seitsemällä kaupungilla on erikoisasema (luettelossa korostettu). Historiallisia maakuntia on kolme, joita symboloivat kolme tähteä vaakunassa: Kuurinmaa, Liivinmaa ja Latgalli
Maantiede
Latvia
Latvia on alavaa maata, jonka maaperä on jääkauden muokkaamaa moreenia. Kukkulat halkovat maisemaa. Latvia on korkeimmillaan maan itäosissa, mutta maan korkein kohta, Gaizinkalns, on silti vain 312 metrin korkeudella. Maisemaa koristavat suuret metsät, järvet ja muutamat suot. Metsiä on maan pinta-alasta noin kolmannes, ja metsäteollisuus onkin tärkeä teollisuuden ala. Järviä on noin tuhat kappaletta. Soita on vähemmän kuin muualla Baltiassa, noin 6 % maa-alasta.
Latvian rannikko on kapeaa ja hietikkoista alankoa, Latvian länsiosassa on Kuurinmaan alue, joka on muuta maata korkeammalla. Itäosissa Latgalen ylängöllä on suurin osa Latvian järvistä, jotka ovat kaikki hyvin pieniä.
Latvian kallioperä on kalkki- ja hiekkakiveä, kalkki on yksi Latvian kaivannaisista.
Tärkein joki on Riianlahteen laskeva Väinäjoki. Riianlahti on Latvia luoteispuolella sijaitseva lahti joka on osa Itämerta.
Latvian metsät ovat pääosin mäntyvaltaisia, jaloja lehtipuita on harvassa. Suurimmat metsät ovat Kuurinmaan pohjoisosassa.
Talous
Latviassa, kuten kaikissa Baltian maissa on suuria ongelmia Neuvostovallan ajalta, ja ne koskevat myös taloutta. Neuvostoliiton aikaan Latviassa valmistettiin melkein kaikki valtakunnan rautateiden matkustajavaunut, ja puolet puhelimista. Tästä erikoistumisesta on nykyään haittaa.
Latvian työvoimasta 18% työskentelee maatalouden parissa, Suomessa vastaava luku on 7%. Latvia on yhä merkittävä maailman matkustajavaunumarkkinoilla. Siellä valmistetaan myös mm. radioita ja jääkaappeja.
Maaliskuussa 1993 Latvia julistautui taloudellisesti itsenäiseksi siirtyessään käyttämään Venäjän ruplan sijaan Latvian ruplaa. Myöhemmin samassa kuussa siirryttiin käyttämään Latvian ikiomaa rahayksikköä, latia.
Väestöjakauma
Latvian asukkaista 60% on etnisesti latvialaisia ja noin 30% on venäläisiä ja loput muita entisen Neuvostoliiton kansallisuuksia. Latvian itsenäistyessä latvialaisia oli vain puolet väestöstä, mutta venäläisten poismuutto ja II maailmansodan jälkeen lähteineiden pakolaisten ja näiden jälkeläisten paluumuutto ovat nostaneet latvialaisten osuutta maan väestössä.
Latvian kieli on ainoa virallinen kieli ja sen asemaa vahvistetaan tiukahkolla kielipolitiikalla, mutta venäjän kieltä käytetään myös paljon.
Merkittävimmät luonnonvarat
- meripihka
- turve
- kalkkikivi
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- lihatuotteet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=56.842964,24.949951&spn=2.668237,8.107910&z=10&t=h&hl=en Latvia Google Mapsissa]
- [http://www.riga.lt/riga Riga Wiki]
Latvian kartta kaupunkeineen
Luokka:Latvia
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
roa-rup:Letonia
ms:Latvia
zh-min-nan:Latvia
ko:라트비아
ja:ラトビア
simple:Latvia
th:ประเทศลัตเวีย
fiu-vro:Läti
Kaupunki
pääkaupunki. Se on myös maan suurin ja nopeimmin kasvava kaupunkiseutu.]]
Kaupunki on maaseudusta erotettu kunta, jossa väestö asuu tiheämmässä keskittymässä kuin maaseudulla. Vuoteen 1977 asti Suomen kaupungeilla oli oikeuksia ja velvollisuuksia, joita muilla kunnilla ei ollut. Tilastokeskus määrittelee kaupunkimaisen kunnan seuraavasti: Kaupunkimaisia kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään 90% asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään 15 000.
Ero pikkukaupunkien ja suurkaupunkien välillä on eri alueilla erilainen. Suurkaupunki voi tarkoittaa urbaania aluetta, joka ylittää tietyn asukasluvun; kaupunkia joka dominoi muita kaupunkeja tietyllä talousalueella tai joka on hallinnollisesti merkittävä. Suurkaupungeista käytetään myös nimitystä metropoli. Vaikka suurkaupunki voi viitata alueeseen, jolla on lähiöitä ja satelliittialueita, termi ei sovi kattamaan usean kaupungin keskittymää eli metropolialuetta kuten pääkaupunkiseutu. Englannin kielessä erotellaan kaupunki nimikkeille city eli suurkaupunki ja town eli pikkukaupunki.
Suomessa suurin osa kaupungeista on pikkukaupunkeja. Suurkaupungeiksi voidaan Suomen mittakaavassa katsoa Pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku ja Oulu. Globaalit suurkaupungit ovat kaupankäynnin, talouden, kulttuurin ja myös muiden elämänalueiden keskuksia. New York, Tokio, Berliini, Hongkong, Moskova, Pariisi ja Lontoo määritellään usein globaaleiksi kaupungeiksi, mutta termiä käytetään myös muista suurkaupungeista. Nykyään on nähtävissä merkkejä suurkaupunkien lähiöalueiden yhdistymisestä (Yhdysvaltain itärannikko) monien kymmenien miljoonien asukkaiden metropoleiksi. Maailman suurimmaksi kaupungiksi lasketaan yleensä Japanissa sijaitseva yli 30 miljoonan asukkaan Suur- Tokio. Kiinalainen Chongqingin kaupunki on kuitenkin lähes Tokion kokoinen, ja siten maailman toiseksi suurin kaupunki.
Kaupungin keskusta
Kaupungin keskusta on kaupan, julkisten toimintojen, vapaa-ajan, kulttuurin, seurustelun ja huvielämän kohtauspaikka. Keskusta näyttää kaupungin elinvoiman ja lisää kiinnostavuutta. Keskusta palvelee kaikkia: kaupungin ja ympäristön asukkaita, jotka asioivat, työskentelevät tai asuvat keskustassa; vanhoja, nuoria, yksinäisiä ja perheitä; autottomia ja autoilijoita. Hyvä keskusta edistää asiakaskäyntejä ja parantaa liikkeiden kannattavuutta, kun yhdessä liikkeessä kävijät käyvät samalla myös muissa. Se lisää vuokranmaksukykyä ja kiinteistöjen arvon säilymistä. Se myös parantaa asukkaiden viihtymistä ja kotitalouksien tasapainoa.
Ellei kaupungin keskustaa kehitetä, siitä voi tulla taantuva keskusta. Silloin kestävä kehitys vaarantuu, kun asiointi rakentuu autojen varaan. Autottomat, vanhukset, nuoret ja lapset joutuvat heikompaan asemaan. Keskustan palvelutaso ei kehity. Kaupungin kehittämisaloite siirtyy yksityisille maanomistajille.
Suomen kaupungit
Suomessa kaupunki on myös julkishallinnon yksikkö. Oikeudellisesti kaikki kaupungit ovat kuntia, koska Suomessa on nykyään vain yksi kuntamuoto.
Asutuksen kokoluokittelu Suomessa voidaan tehdä esimerkiksi seuraavasti:
- Haja-asutusalue, maaseutu tai pieni taajama (1 - 1 000 asukasta) 22 kpl
- Pieni maaseutukaupunki (1 001 - 20 000 asukasta) 357 kpl
- Keskikokoinen kaupunki (20 001 - 50 000 asukasta) 39 kpl
- Suuri kaupunki (50 001 - 100 000 asukasta) 8 kpl
- Suurkaupunki (asukkaita yli 100 000) 6 kpl
Suurin osa Suomen kunnista on tämän mukaan siis pieniä maaseutukaupunkeja.
Erilaiset kaupungit
Suomessa on suurilukuinen määrä kaupunkeja. Suurin osa niistä on pieniä, kuten edellä todettiin. Helsinki on maan suurin kaupunki, asukkaita seudulla on 1,2 miljoonaa. Kooltaan se yltää eurooppalaiseen sarjaan keskisuurena kaupunkina. Toiseksi suurimmat kaupunkiseudut ovat Tampere ja Turku. Muita valtakunnallisesti merkittäviä keskuksia ovat Oulu, Lahti ja Jyväskylä. Loput Suomen kaupungeista ovat pienempiä maakuntakeskuksia. Suurimmissa kaupungeissa on paljon työpaikkoja, oppilaitoksia ja hyvin toimiva joukkoliikenne. Suurissa kaupungeissa kulttuurielämä on aktiivista ja niistä löytyvät hyvät koulutusmahdollisuudet korkeakouluineen. Mahdollisuuksia tehdä vapaa-ajalla itseään kiinnostavia asioita on paljon. Nämä kaikki tuovat ympäröivälle seudulle menestystä vanavedessään.
Suomen suurimmat kaupunkiseudut
Kaupunkiseutu tarkoittaa keskuskuntaa ja sitä ympäröiviä lähikuntia, jotka ovat tiiviissä yhteydessä keskuskuntaan. Kaupunkiseudun väkiluvun laskeminen antaa todellisemman kuvan kaupungin koosta muun muassa Helsingin ja Kouvolan tapauksissa.
Tilastojen lähde [http://www.kunnat.net kunnat.net].
Maailman suurimmat kaupunkiseudut
Maailman suurimmat kaupunkiseudut ovat tärkeitä toimijoita poliittisesti ja taloudellisesti.
kuva:Green up.png
kuva:Green up.png.]]
| Sijoitus | Nimi | Väkiluku
|
|---|
| 1 | Tokio, Japani | 36 510 000
| | 2 | New York, Yhdysvallat | 22 310 000
| | 3 | Mexico City, Meksiko | 22 090 000
| | 4 | Soul, Etelä-Korea | 21 740 000
| | 5 | Mumbai, Intia | 19 470 000
| | 6 | São Paulo, Brasilia | 19 090 000
| | 7 | Jakarta, Indonesia | 17 590 000
| | 8 | Los Angeles, Yhdysvallat | 17 540 000
| | 9 | Osaka, Japani | 17 510 000
| | 10 | Delhi, Intia | 17 480 000
| | 11 | Manila, Filippiinit | 16 610 000
| | 12 | Kairo, Egypti | 15 500 000
| | 13 | Shanghai, Kiina | 14 610 000
| | 14 | Kolkata, Intia | 14 450 000
| | 15 | Moskova, Venäjä | 14 440 000
| | 16 | Buenos Aires, Argentiina | 13 330 000
| | 17 | Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta | 12 420 000
| | 18 | Teheran, Iran | 11 890 000
| | 19 | Ruhrin alue, Saksa | 11 780 000
| | 20 | Rio de Janeiro, Brasilia | 11 720 000
| | 21 | Karachi, Pakistan | 11 620 000
| | 22 | Istanbul, Turkki | 11 580 000
| | 23 | Pariisi, Ranska | 11 500 000
| | 24 | Dhaka, Bangladesh | 11 490 000
| | 25 | Peking, Kiina | 11 240 000
| | 26 | Lagos, Nigeria | 10 690 000
| | 27 | Bangkok, Thaimaa | 9 750 000
| | 28 | Chicago, Yhdysvallat | 9 420 000
| | 29 | Kinshasa, Kongo | 9 120 000
| | 30 | Nagoya, Japani | 8 760 000
|
Lähde: [http://www.world-gazetteer.com world-gazetteer.com]
Kaupunkien urbaanius
Eri kaupungeilla on eri väestöntiheys. Väestöntiheys kertoo, miten tiheästi kaupungissa asuu ihmisiä. Suuri väestöntiheys on yleensä kaupungin keskustassa ja kerrostaloalueilla, pieni väestöntiheys omakotitaloalueilla. Suuri väestöntiheys mahdollistaa lyhyet kävelymatkat, kattavan joukkoliikenteen ja lukuisat lähipalvelut. Pienen väestöntiheyden kaupungeissa matkat ovat pitkät ja palveluja hajanaisesti, joka lisää henkilöauton tarvetta.
Euroopassa kaupungit ovat vanhoja ja ne ovat tiheästi rakennettuja. Kävelykadut ovat yleisiä ja kaduilla käy vilkas elämä. Pohjoismaissa kaupungit ovat jonkin verran väljemmin rakennettuja. Useat Suomen kaupungit vastaavat väestötiheydeltään Yhdysvaltojen autokaupunkeja. Suurin urbanisoituminen löytyy Pääkaupunkiseudulta mukaan lukien Kerava ja Järvenpää. Muita erityisen urbaaneja kaupunkeja ovat Maarianhamina, Jyväskylä, Lahti, Turku, Kouvola ja Joensuu.
Kaupunkien arvostus
Alla on Taloustutkimuksen Kaupungit: Muuttohalukkuus 2004 -tutkimuksen tulokset yleisarvosanoilla 4-10 mitattuna. Tutkimuksessa selvitettiin ihmisten muuttohalukkuutta eri kaupunkeihin.
Kaupunki Arvosana Asukasluku
1. Tampere 7,98 197 774
2. Jyväskylä 7,75 80 372
3. Turku 7,57 173 686
4. Kuopio 7,38 87 347
5. Oulu 7,31 123 274
6. Hämeenlinna 7,22 46 352
7. Naantali 7,16 13 360
8. Helsinki 7,14 559 718
9. Espoo 7,10 216 836
10. Lahti 7,05 97 543
11. Lappeenranta 7,03 58 401
12. Porvoo 6,95 45 403
13. Savonlinna 6,93 27 660
14. Vaasa 6,84 57 014
15. Vantaa 6,76 179 856
16. Mikkeli 6,75 46 612
17. Joensuu 6,75 52 140
18. Rovaniemi 6,71 35 188
19. Seinäjoki 6,71 30 702
20. Rauma 6,63 37 030
Kaikkien kaupunkien ka. 6,86
Lisäksi tutkimuksessa olivat mukana (aakkosjärjestyksessä): Hyvinkää, Järvenpää, Kajaani, Kemi, Kerava, Kokkola, Kotka, Kouvola, Lohja, Pietarsaari, Pori, Raahe, Salo ja Varkaus.
Tarkemmin kaupunkeja tarkasteltiin yhdeksällä erottelevuustekijällä. Työpaikkojen tarjonnassa, opiskelumahdollisuuksissa ja monipuolisessa kulttuuritarjonnassa pärjäsi Helsinki. Sijainnista, harrastusmahdollisuuksista ja kunnallisista palveluista parhaan arvosanan sai Tampere. Viihtyisimpänä asuinympäristönä ja parhaana kasvuympäristönä lapsille pidettiin Jyväskylää, kun taas Espoota pidettiin muita kaupunkeja useammin kehittyvänä talousalueena.
Pahoinvointi Suomen suurimmissa kaupungeissa
Suurille kaupunkikeskuksille on aina ollut tunnusomaista paitsi hyvinvointi ja vauraus myös sosiaaliongelmien yleisyys. Voidaan yleistää, että mitä suurempi kaupunki on, sitä yleisemmin siinä ilmenee myös pahoinvointia. Näin esimerkiksi Helsinki sijoittuu mitä todennäköisimmin pahoinvointivertailun kärkipäähän. Tämä ei kuitenkaan pidä tarkkaan ottaen paikkaansa; kaupunkikulttuurit ovat tässä mielessä yksilöllisiä.
Suomen Kuntaliitto on julkaissut vuonna 2004 Kuntalehdessä (numero 15) tutkimuksen suurimpien Suomen kaupunkien pahoinvoinnista 2000-luvun alussa. Tutkimuksessa on käytetty kymmentä pahoinvoinnin mittaria. Tutkimuksen mukaan Suomen yli 40.000 asukkaan kaupungit sijoittuvat sosiaalisten ongelmien yleisyydessä alla olevan taulukon mukaiseen järjestykseen. Pahoinvoivimmassa Jyväskylässä sosiaaliongelmia havaittiin lähes 40 % enemmän kuin Espoossa.
Sosiaalisia ongelmia tarkasteltiin seuraavilla 10 mittarilla:
- toimeentulotuki asukasta kohden
- ahtaasti asuvia asuntokuntia % asuntokunnista
- työttömät % työvoimasta
- pitkäaikaistyöttömät % työttömistä
- poliisin tietoon tulleet omaisuus rikokset/10 000 as.
- poliisin tietoon tulleet väkivaltarikokset/10 000 as.
- myynti 100% alkoholia, litraa/18 vuotta täyttäneet
- raskauden keskeytykset/1 000 15-49-v. naista
- sijoitetut lapset ja nuoret/1 000 0-17-vuotiasta
- kaupungin suhteellinen velkaantuneisuus, %
Sija pahoinvoinnin mukaan Kaupunki Sija as.luvun mukaan
1. Jyväskylä 9.
2. Helsinki 1.
3. Lahti 7.
4. Turku 5.
5. Kotka 13.
6. Joensuu 14.
7. Pori 10.
8. Vantaa 4.
9. Oulu 6.
10. Vaasa 12.
11. Mikkeli 16.
12. Lappeenranta 11.
13. Kuopio 8.
14. Tampere 3.
15. Hämeenlinna 15.
16. Hyvinkää 18.
17. Porvoo 17.
18. Espoo 2.
Väestönmuutos
Lähivuosikymmeninä Suomen väestö muuttaa pääasiassa neljälle suurimmalle kaupunkiseudulle, joista eniten Helsinkiin ja sen lähistölle Lohjalle ja Porvooseen. Länsisuomalaiset muuttavat rannikolta Turkuun ja keskisemmässä Suomessa Tampereelle. Lapin ja Oulun läänien väestö keskittyy Ouluun. Myös jotkin pienemmät keskukset, kuten Jyväskylä, Seinäjoki ja Salo houkuttelevat asukkaita lähiseudultaan ja joskus kauempaakin. Mitä suuremmaksi kaupunki kasvaa, sitä houkuttelevampi siitä tulee, kun palvelut ja kulttuuritarjonta lisääntyvät.
Voidaan todeta, että kasvavia seutuja yhdistävät ennen kaikkea hyvä työpaikkatarjonta, palvelut, liikenneyhteydet ja edullinen sijainti. Pääasiassa kasvavat alueet sijaitsevat maan lounaiskolkassa, mutta poikkeuksen tekee Oulu, jota on kehitetty osin poliittisin päätöksin Pohjois-Suomen veturiksi.
Taantuvat kaupungit eivät ole onnistuneet asukkaiden houkuttelemisessa. Nämä ovat usein syrjässä suurista keskuksista maan pohjois- ja itäosissa, muutamat myös etelämpänä ja lännessä rannikolla. Ne ovat menestysaikanaan omanneet hyvät lähtökohdat, kuten paperiteollisuus tai rautateiden risteysasemana oleminen, mutta olosuhteiden muuttuessa eivät ole pystyneet kehittymään houkutellakseen asukkaita ja yrityksiä.
Kasvukeskukset
- Helsinki
- Jyväskylä
- Lohja
- Oulu
- Porvoo
- Salo
- Seinäjoki
- Tampere
- Turku
Väestö vähenee
- | | |
