:: wikimiki.org ::
| Wales |
WalesWales, kymriksi Cymru on yksi neljästä Yhdistyneen kuningaskunnan muodostavasta osasta. Walesiläiset karsastavat virallisempaa nimeä Walesin ruhtinaskunta, Principality of Wales tai Tywysogaeth Cymru, koska Walesillä ei ole todellista itsenäisyyttä, ja Walesin prinssi on vain Britannian kruununperijän arvonimi.
Historia
Roomalaiset rakensivat sarjan linnoituksia maan eteläosaan, aina Carmartheniin (Maridunum) asti. Roomalaisten jäännöksiä on myös Caerleonin (Isca) linnoitus, jonka amfiteatteri on Britannian parhaiten säilynyt. Roomalaisten vaikutus ulottui myös maan pohjoisosaan. Legendan mukaan Magnus Maximus (335–388), yksi viimeisistä keisareista, nai Helenin (tai Elenin), segontiumilaisen heimopäällikön tyttären.
Saksit eivät koskaan valloittaneet Walesia tiukan vastarinnan ja vuorisen maaston vuoksi. Saksikuningas Offa (757–796) rakennutti maansa rajalle vallin (Offa´s Dyke) merkitsemään valtakuntansa rajaa. Osa 130 km pitkästä vallista on edelleen näkyvissä.
Wales säilyi kelttien asuttaman alueena, vaikka kelttikansat hävisivät Englannista ja osittain Skotlannistakin. Wales säilyi myös kristittynä germaaniheimojen valloittaessa Englannin. Englannin normannit valloittivat Walesin 1066, mutta se jäi omien ruhtinaidensa hallitsemaksi vuoteen 1282, jolloin Englannin kuningas Edvard I löi Walesin viimeisen ruhtinaan, Llywelyn viimeisen (1228–1282, Llywelyn ap Gruffydd tai Llywelyn Ein Llyw Olaf). Edvard I pystytti monia linnoja pitääkseen Walesin hallinnassaan. Walesilaiset nousivat kapinaan monia kertoja ja 1400-luvun alussa Englannin parlamentti lakkautti Walesin parlamentin. Wales liitettiin lopullisesti Englantiin 1536 kuningas Henrik VIII:n aikana, englannista tehtiin virallinen kieli ja Englannin lait ulotettiin koskemaan walesilaisia.
Politiikka
Henrik VIII
Wales sai oman parlamenttinsa, kansalliskokouksen jälleen 1999. Brittimonarkian kruununperilliselle annetaan edelleen Walesin prinssin arvonimi, mutta hänellä ei ole mitään tekemistä maan hallinnon kanssa, ja arvonimi on ainostaan symbolinen. Walesin prinssi Charlesin arvoon asettaminen tapahtui Caernarfontin linnassa Pohjois-Walesissa.
Maantiede
Walesin prinssi Charles
Wales on Iso-Britannian niemimaa. Englanti on se rajanaapuri idässä, Bristolin kanaali etelässä ja Irlanninmeri lännessä ja pohjoisessa.
Maan tiheimmin asutut ja teollistuneimmat alueet ovat Etelä-Walesissä, mukaan lukien pääkaupunki Cardiff, kaksi muuta suurinta kaupunkia, Swansea ja Newport.
Suurin osa Walesista on vuoristoista, etenkin pohjoinen- ja keskinen Wales. Korkein huippu on Snowdon (1 085 m). Pohjois- ja etelärannikoilla on muutamia saaria, joista Anglesey on suurin.
Hallinnollinen jako
Wales jaettiin 1996 hallinnollisesti yhdeksään kreivikuntaan (county), 10 maaseutupiiriin (county borough) ja viiteen kaupunkiin (city).
Talous
Osa Walesistä on ollut teollistunutta jo 1700-luvulta. Walesistä on louhitti hiiltä, kuparia, rautaa, lyijyä, kultaa ja liuskekiveä. Teollisuus houkutteli runsaasti maahanmuuttajia 1800-luvulla, etenkin Cardiffin pohjoispuolisiin laaksoihin.
Väestöjakauma
1996
Walesin väestöstä on syntynyt Walesissä 75,39 % (vuoden 2001 väestönlaskenta) ja 20,32 % Englannissa.
Väestöstä 14,39 % ilmoitti itsensä walesiläisiksi, tulos on kiistanalainen, koska väestölaskentalomakkeessa ei annettu suoraan tätä vaihtoehtoa, vaan se piti itse kirjoittaa.
16,32 % yli kolmivuotiaasta väestöstä puhuu, lukee ja kirjoittaa kymrin kieltä. 71,57 % ei osaa kieltä ollenkaan. 4,93 % saa selvän puhutusta kymrin kielestä, ja 2,83 % osaa itse puhua, muttei kirjoittaa sitä. 1,37 % osaa puhua ja lukea, muttei kirjoittaa kieltä. Muut vaihtoehdot 2,98 %.
Luokka:Wales
als:Wales
zh-min-nan:Cymru
ko:웨일스
ja:ウェールズ
simple:Wales
th:เวลส์
Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvat Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti. Suomeksi koko valtiosta käytetään arkikielessä (myös sanomalehdissä) yleensä nimitystä Britannia tai Iso-Britannia, jopa Englanti, mutta nämä ovat valtion pienempiä osia ja siksi epätäsmällisiä (ja viimeksi mainittua walesiläiset, skotit ja pohjoisirlantilaiset voivat pitää loukkaavana). Englanniksi maan virallinen nimi on United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland. Maan pinta-ala on 242 342 neliökilometriä, eli noin 2/3 Suomen pinta-alasta. Asukasluku on noin 60 miljoonaa, joista miltei 20 miljoonaa asuu pääkaupunki Lontoon lähistöllä, nk. Suur-Lontoossa. Vallitseva kieli koko valtiossa on englanti, mutta kymri on käytössä sen rinnalla Walesissa ja gaeli vastaavasti Skotlannissa.
Historia
Yhdistynyt kuningaskunta yhdistyi vähitellen Ison-Britannian saarta hallinneista kuningaskunnista. Wales oli ollut englantilaisten hallitsema jo vuodesta 1284 ja se liitettiin virallisesti Englannin kuningaskuntaan liittosopimuksella 1536. Englanti ja Skotlanti olivat olleet saman hallitsijan hallitsemia jo vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707. Vuoden 1800 liittosopimus liitti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927.
Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan Maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä. 1900-luvun alussa Yhdistyneen kuningaskunnan mahti väheni maailmansodissa ja siirtomaiden itsenäistyttyä.
Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä Kansainyhteisössä, Euroopan unionissa ja NATOssa. Sillä on myös toisen maailmansodan voittajavaltiona pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa ja veto-oikeus sen päätöksiin.
Katso myös: Ison-Britannian kuningas
Politiikka
Yhdistynyt kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jonka hallitsijana on tällä hetkellä kuningatar Elisabet II. Monarkilla on periaatteessa laajat valtaoikeudet, mukaan lukien oikeus julistaa sota. Teoriassa koko Yhdistyneen kuningaskunnan hallinto on olemassa monarkin suopeudesta. Käytännössä valtaoikeuksia ei käytetä, vaan valtaa käyttää demokraattisesti valittu parlamentti ja pääministeri, joka käyttää valtaansa monarkin nimessä.
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti on kaksikamarinen, 659 jäseniseen alahuoneeseen jäsenet valitaan vaalilla, ja ylähuoneeseen nimitetään. Historiallisesti ylähuoneen jäsenyys on periytynyt, tämä järjestelmä on kuitenkin lopetettu. Pääministeri on parlamentin suurimman puolueen johtaja, tällä hetkellä pääministerinä on Labour-puolueen Tony Blair.
Vuonna 1999 käynnistettiin Skotlannin parlamentti ja Walesin kansankokous, joista Skotlannin parlamentilla on lainsäädäntövaltaa. Pohjois-Irlannille on myös sovittu perustettavaksi parlamentti, tosin suunnitelman toteutus on nykyisin jäissä.
Osat
1999
Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan osat
Yhdistyneen kuningaskunnan (UK) osat pinta-alan mukaan:
- 1. Englanti, 130 395 km²
- 2. Skotlanti, 78 782 km²
- 3. Wales, 20 779 km²
- 4. Pohjois-Irlanti, 14 139 km²
Englannissa on yhdeksän hallituksen virastoaluetta koillinen, luoteinen, Yorkshire, Humber, itäiset sisämaat (East Midlands), läntiset sisämaat (West Midlands), itäinen, Suur-Lontoo, kaakkoinen ja lounainen. Alueet on edelleen jaettu kreivikuntiin (county) ja keskushallituksen alaisiin alueisiin, paitsi Lontoo, joka koostu kaupunginosista (borough).
Skotlannissa on 32 paikallisneuvoston johtamaa aluetta. Walesissä on 22 keskushallinnon alaista aluetta, joista 10 on kaupunkipiirikuntia (County Borough), yhdeksän kreivikuntia ja kolme kaupunkeja. Pohjois-Irlannissa on 26 piiriä (District).
Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluu myös joukko erillisalueita. De jure ne eivät ole Yhdistyneen kuningaskunnan osia, vaan kruununsiirtomaita, joiden ulkopolitiikkaa Yhdistynyt kuningaskunta hoitaa. Näitä ovat:
Anguilla, Bermuda, Brittiläinen Intian valtameren territorio (British Indian Ocean Territory), Brittiläiset neitsytsaaret (British Virgin Islands), Caymansaaret, Falklandsaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Mansaari (Isle of Man), Montserrat, Pitcairn (Pitcairn Islands), Saint Helena, Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret (South Georgia and the South Sandwich Islands) sekä Turks- ja Caicossaaret.
Maantiede
Turks- ja Caicossaaret
Suurin osa Englannista on kumpuilevaa alankoa. Suurimmat joet ovat Thames ja Severn, joka laskee länteen Bristolin kanaaliin.
Wales on enimmäkseen vuoristoista, korkein huippu on Snowdown 1085 m.
Skotlannin maantiede vaihtelee, etelässä ovat alamaat ja ylämaat pohjoisessa ja lännessä, kuten myös Skotlannin korkein huippu, Ben Nevis 1343 m. Sisämaahan ulottuu monia vuonoja (firth), ja niiden suuntaisena kulkee syviä järviä (loch). Skotlannin rannikolla on useita saaria ja saariryhmiä, huomattavimmat ovat Hebridit, Orkneysaaret ja Shetlandsaaret.
Pohjois-Irlanti on enimmäkseen kukkulaista, Irlannin kanssa on 360 km maarajaa.
Yhdistyneen kuningaskunnan saarien määräksi arvioidaan 1098. Rannikon rikkonaisuuden vuoksi mistään kohtaa maata ei ole yli 125 km merelle. Britannian saaren erottaa mantereesta kapeimmillaan Doverin kohdalla vain 35 km levyinen Englannin kanaali. Doverista kulkee meren ali Kanaalin tunneli Ranskaan.
Talous
Yhdistyneen kuningaskunnan talous on yksi maailman suurimpia, BKT:n mukaan mitattuna sijalla kuusi, ja yksi vahvimpia Euroopassa, inflaatio, korot ja työttömyys (4,8 % 2004) ovat pysyneet matalina. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana valtio on yksityistänyt voimakkaasti ja pyrkinyt rajoittamaan hyvinvointivaltion ylläpitomenoja.
Maatalous on tehokasta ja pitkälle koneistettua, tuottaen 60 % kulutetusta ruuasta vain 1 %:lla työvoimasta. UK:lla on laajat hiili-, kaasu- ja öljyvarat, energiantuotanto tuottaa 10 % BKT:sta, yksi suurimpia osuuksia teollistuneissa maissa. Sähköstä 80 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, joka tekee UK:sta maailman kuudenneksi suurimman hiilidioksidipäästöjen tuottajan.
Palveluala, erityisesti pankkitoiminta, vakuutus ja yrityspalvelut tuottavat suurimman osan BTK:sta, ja työllistävät 70 % työvoimasta, teollisuuden osuuden edelleen vähentyessä. Turismi on myös tärkeä tulonlähde, maassa vierailee 24 miljoonaa turistia joka vuosi, mikä tekee siitä maailman kuudenneksi suosituimman turistikohteen.
Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on toistaiseksi jättänyt liittymättä euroalueeseen.
Väestö
Etniset ryhmät: englantilaiset 81,5 %; skotit 9,6 %, irlantilaiset 2,4 %; walesilaiset 1,9%; ulsterilaiset 1,8 %; länsi-intialaiset, intialaiset, pakistanilaiset ja muut 2,8 %
Uskonnot: anglikaanit ja katoliset 40 miljoonaa, muslimit 1,5 miljoonaa, presbyteerit 800 000, methodistit 760 000, sikhit 500 000, hindut 500 000, juutalaiset 350 000
Kielet: englannin kieli, kymri (26 % Walesin väestöstä), skotlannin kieli; 60 000 puhujaa Skotlannissa
Kulttuuri
Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan kulttuuri
Yhdistyneessä kuningaskunnassa on lukuisia kuuluisia yliopistoja ja korkeakouluja, joista vanhimmat ovat Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. Britanniassa on syntynyt monta maailmankuulua tutkijaa, kuten Isaac Newton, James Watt, Charles Darwin, Michael Faraday, Charles Babbage, Alexander Fleming ja Tim Berners-Lee.
Britit uskovat monien urheilulajien olevan kotoisin Britanniasta: jalkapallo, squash, golf, nyrkkeily, rugby, kriketti, snooker ja biljardi. Monet näistä ovatkin erityisen suosittuja Britanniassa ja valtakunnan entisissä alusmaissa.
Tunnettuja proosakirjailijoita ovat esimerkiksi Jane Austen, Agatha Christie, Charles Dickens, Arthur Conan Doyle, Samuel Johnson, Mary Shelley, George Orwell ja J. R. R. Tolkien.
Merkittäviä runoilijoita puolestaan ovat esimerkiksi William Shakespeare, George Gordon Byron (Lordi Byron), John Milton, Alfred Tennyson ja Rudyard Kipling.
Musiikin alalla kuuluisia säveltäjiä ovat Ralph Vaughan Williams ja Andrew Lloyd Webber (mm. Oopperan kummitus). Britanniassa on monia korkeatasoisia orkestereita kuten BBC:n sinfoniaorkesteri ja Royal Philharmonic Orchestra. Lontoo on yksi maailman musiikkikeskuksista, siellä sijaitsevat monet tärkeät konserttisalit ja Royal Opera House, yksi maailman tärkeimmistä oopperataloista.
Kuuluisia brittiläisiä rock-yhtyeitä ovat The Beatles, Rolling Stones, The Who, the Kinks, Led Zeppelin, Pink Floyd, Queen ja Uriah Heep. Edelleen Sex Pistols ja nykyisin Manic Street Preachers, Oasis, ja Radiohead.
Lontoo on yksi maailman teatterikeskuksista. Teatterit sijoittuvat pääasiassa Lontoon West Endiin. Televisio- ja elokuvatuotanto on myös merkittävää, tärkein tv-tuottaja on BBC.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- lyijy
- kipsi
Merkittävimmät vientituotteet
- teollisuustuotteet
- koneet
- kemikaalit
Linkkejä
- [http://maps.google.com/maps?ll=54.278055,-2.131348&spn=11.409237,32.431641&z=12&t=h&hl=en Yhdistynyt kuningaskunta Google Mapsissa]
Luokka:Yhdistynyt kuningaskunta
ms:United Kingdom
zh-min-nan:Liân-ha̍p Ông-kok
ko:영국
ja:イギリス
simple:United Kingdom
th:สหราชอาณาจักร
Magnus MaximusMagnus Maximus (n. 335–28. elokuuta 388) roomalainen sotilas jonka armeija julisti hänet keisariksi vuonna 383. Hän hallitsi kuolemaansa asti vuonna 388.
Maximus oli keltti ja oli kotoisin Espanjasta. Hän palveli Rooman armeijassa Gallian magister militumina Theodosius vanhemman alaisena. Hän oli luultavasti Theodosiuksen mukana sotimassa Britanniassa ja Raetiassa. Maximus oli varmasti Theodosiuksen palveluksessa kun tämä lähetettiin Afrikkaan kukistamaan maureja jotka kapinoivat vuonna 373. Myöhemmin Maximus palveli Tonavalla duxina vuonna 376. Vuonna 380 hänet ylennettiin ja hänestä tuli Britannian comes. Vuonna 381 hän torjui piktien ja skottien hyökkäykset. Vuonna 383 hänen joukkonsa julistivat hänet keisariksi.
Maximus hyökkäsi Galliaan, jossa hän kukisti Länsi-Rooman keisari Gratianuksen. Gratianus pakeni, mutta Maximuksen joukot saivat hänet kiinni ja tappoivat hänet Lyonsissa 25. elokuuta 383. Tämän jälkeen Maximus teki Trieristä pääkaupunkinsa ja lähetti lähettiläitä Theodosius I:n ja Valentinianus II:n luokse. Maximuksella oli aikomus hyökätä Italiaan, mutta Valentinianuksen kenraali Bauto ehti tehdä ennakoivan hyökkäyksen. Tämän ansiosta Bauton armeija ehti tukkia Alppien solat. Samalla myös Theodosius I saapui länteen armeijansa kanssa. Lopulta Maximus ja keisarit sopivat, että Maximus tunnustettaisiin lännen augustukseksi, siitä hyvästä että jättäisi Valentinianuksen valtaan. Mutta vuonna 384 Maximus nimitti nuoren poikansa Victorin kanssahallitsijakseen ja eikä enää tunnustanut Valentinianusta.
Maximus hallitsi Galliaa, Britanniaa, Espanjaa ja Afrikkaa ja oli suosittu keisari. Hän oli harras kristitty ja vainosi Espanjan harhaoppisia. Tästä hän sai paavi Siriciuksen vihat niskoilleen.
Vuonna 387 Maximus hyökkäsi Italiaan ja Valentinianus pakeni Theodosiuksen luokse. Theodosius kukisti Maximuksen vuonna 388 käydyssä taistelussa. Maximus vangittiin ja hänet teloitettiin 28. elokuuta.
Saksit
Saksit tai saksilaiset olivat germaaninen heimo nykyisen Luoteis-Saksan alueella sekä kapealla kaistaleella nykyistä Hollantia. On tärkeätä huomioida, että saksit eivät asuttaneet nykyisen Saksan liittotasavallan osavaltion, Saksin alueita. Ensimmäisenä saksit mainitsi Ptolemaios Jyllantia ja nykyistä Schleswig-Holsteinia asuttaneena kansana, joka kuitenkin on aikojen saatossa kulkeneet etelään ja länteen. Saksilaisten maakuntiensa nimet olivat Itä-Saksi, Engria ja Westfalen. Sanan "saksi" uskotaan tulevan sanasta seax, joka tarkoittaa väkipuukkoa.
Mannersaksit
Suurin osa sakseista pysyi manner-Euroopassa ja muodosti Saksin herttuakunnan 700-luvulla. He välttivät pitkään kristitinuskoon kääntymistä ja joutumista osaksi frankkien kuningaskuntaa, mutta lopulta Kaarle Suuri valloitti heidän maansa useilla peräkkäisillä sotaretkillä (772 - 804). Tappion myötä saksit pakkokastettiin kristinuskoon - jopa heidän pyhä puunsa Irminsul tuhottiin.
Karolingien alaisuudessa saksit alennettiin vasalliuteen. On todisteita siitä, että saksit, kuin myös slaavilaisvasallit, kuten abodriitit ja vendit, usein toimittivat joukkoja karolingeille. Saksin herttuoista tuli kuninkaita 900-luvun aikana - Henrik I Linnustaja vuonna 919 - ja samoin herttuasuvusta nousi Saksan ensimmäinen keisari, Henrikin poika, Otto I Suuri, mutta asema menetettiin 1024. Herttuakunta jaettiin 1180, kun herttua Henrik Leijona, keisari Oton pojanpoika, kieltäytyi seuraamasta serkkuaan keisari Fredrik I Barbarossaa sotaan Italiaa vastaan.
Saksin kuningaskuntana vuodesta 1806 vuoteen 1918 tunnettu ja vuoden 1990 jälkeen Saksin vapaavaltiona tunnettu nykyisen Saksan koillinen alue ei ollut saksien perinteistä asuinmaata. Alue sai nimensä poliittisten sattumien kautta, ja sitä kutsuttiin alun perin Meissenin rajakreivikunnaksi. Tämän alueen herrat saivat Saksin herttuakunnan käsiinsä 1423 ja vähitellen nimi Saksi alkoi tarkoittaa koko valtakuntaa. Siitä lähtien tätä Saksan luoteista kulmaa on kutsuttu nimellä Saksi (saksaksi Sachsen).
Nimitys "saksit" liitettiin myös yleisesti saksalaisiin siirtolaisiin jotka siirtyivät 1200-luvulla luoteis-Transilvaniaan nykyisen Romanian alueilla, missä heidän jälkeläisensä käsittivät neljännesmiljoonan 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Useimmat lähtivät toisen maailmansodan jälkeen, erityisesti 70-luvulla ja 80-luvulla Ceauşescun hallituksen romanialaistamispolitiikan takia.
Britannian valloitus
Pieni määrä sakseja yhdessä anglien, juuttien, frankkien ja friisialaisten kanssa muutti tai hyökkäsi Iso-Britannian saarille Länsi-Rooman vallan romahtamisen aikoihin. Saksit antoivat nimensä Essexin, Sussexin ja Wessexin kuningaskunnille, jotka yhdessä lyhytikäisen Middlesexin kanssa tulivat myöhemmin osaksi Englannin kuningaskuntaa. Germaaniheimojen maahantulo ja sotaisuus työnsi siihenastisia asukkaita, kelttejä, kohti länttä, niin että kelttien haltuun jäi Iso-Britannian saaresta lopulta lähinnä Wales, Cornwallin niemimaa ja Cumbria sekä suurin osa Skotlantia.
Kollektiivisesti Britannian germaanisia asuttajia, pääasiassa juutteja, angleja ja sakseja alettiin kutsua anglosakseiksi.
Saksi-nimen jäänteet nykymaailmassa
Saksan yhteenliittymisen jälkeen kolme osavaltiota johti nimensä sakseista: Niedersachse tai Ala-Saksi, Sachsen-Anhalt tai Saksi-Anhalt ja Saksin vapaavaltio.
Suomen ja viron kielissä sanat, jotka alun perin tarkoittivat sakseja ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa tarkoittamaan Saksan maata ja saksalaisia. Joissain kelttiläisissä kielissä englannin kansallisuutta tarkoittavat sanat on saatu "saksista", esimerkiksi gaelin Sasunnach (josta skotin Sassenach) ja kymrin Sais.
Luokka:Kansat
ja:サクソン人
NormannitNormannit ("pohjoisen miehet") olivat alkuperältään skandinaavisia valloittajia (etenkin tanskalaisia viikinkejä), jotka 800-luvun loppupuolella alkoivat hallita Pohjois-Ranskan osaa, joka nykyään tunnetaan Normandiana. Kävelijä-Rolfin (Rollo, engl. Hrolf Ganger, ru. Gånge-Rolf, isl. Göngu-Hrólfur) johdolla normannit tekivät sopimuksen Kaarle Yksinkertaisen kanssa, jonka nojalla he saivat haltuunsa pienen alueen Seinen alajuoksulta vuonna 911. Sopimuksen määrittämiä valtasuhteita ei tarkasti tunneta, mutta todennäköisesti Rollo ei saanut vielä herttuan arvoa, joka oli normanneilla Rikhard II:sta alkaen. Myöhemmin Rollo laajensi alueen sodilla nykyisen Normandian laajuiseksi. Vastaavia sopimuksia, joiden mukaan viikingit saivat haltuunsa jonkin tärkeän joen alajuoksun alueen, tekivät viikinkiaikana monet ruhtinaat: viikinkien oli tarkoitus lähinnä torjua maanmiestensä ryöstöretket. Normandia oli harvoja tällaisia kestäneitä viikinkiläänityksiä.
Jo Rollo oli kääntynyt kristinuskoon ainakin nimellisesti, tosin testamentissaan hän vielä antoi määräyksen lahjoittaa sekä rahaa kristilliselle kirkolle, että valmistaa ihmisuhreja. Hänet haudattiin Roueniin, joka oli normannihovin sijaintipaikka alusta asti. Rouen vaurastui mm. viikinkien ryöstösaaliilla tehdyn kaupan myötä. Myöhemmät normannihallitsijat omaksuivat kristinuskon täysin ja myös skandinaavinen kieli vaihtui ranskan kieleen ilmeisesti jo yhden-kahden sukupolven aikana. Skandinaavinen kieli jätti kuitenkin Normandiaan joitakin paikannimiä (esimerkiksi -torp, -tot-, -lund-loppuisia) sekä murteeseen muutaman lainasanan, lähinnä merenkulkusanastoon.
1000-luvulle tultaessa normannihovi oli ilmeisen pitkälle unohtanut myös skandinaaviset tavat, joskin Vilhelm Valloittajan vaiheita kuvaavassa Bayeux'n seinävaatteessa normanneilla esiintyy vielä viikinkityyppiseksi sanottu hiusmuoti. Normandia säilyi melko itsenäisenä aina siihen saakka, kunnes Ranskan Filip II Augustus 1204 valloitti herttuakunnan. Normanniherttuat kuitenkin vannoivat aina nimellistä uskollisuutta Ranskan kuninkaalle. Normannikulttuuri oli erityisen yritteliäs ja mukautuva, minkä ansiosta se levisi laajalle Eurooppaan mm. Englantiin, Skotlantiin, Irlantiin sekä Välimeren alueella Etelä-Italiaan, Sisiliaan ja Maltalle. Vuonna 1066 Vilhelm Valloittaja, Normandian herttua ja Rollon pojanpojan pojanpojan poika, valloitti Englannin.
Luokka:Kansat
ja:ノルマン人
1282
Tapahtumia
-
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1200-luku
ko:1282년
Edvard I (Englanti)
Edvard I Pitkäjalka (17. kesäkuuta 1239–7. heinäkuuta 1307) oli Englannin kuningas. Hän hallitsi vuosina 1272 – 1307. Edvard I tunnetaan ennen kaikkea Walesin valloittajana, Englannin juutalaisten karkoittajana ja skottien pitämisestä kovin ottein Englannin ylivallan alla. Edvard I oli kärsimätön ja kunnianhimoinen hallitsija, joka kohteli kapinoitsijoita säälimättömästi.
Kukistettuaan vallananastaja Simon de Montfortin 1265 ja osallistuttuaan kahdeksanteen ristiretkeen Tunisiassa ja yhdeksänteen Palestiinassa vuosina 1270–1274 Edvard sai tiedon isänsä Henrik III:n kuolemasta, ja palasi Englantiin ottaakseen vallan käsiinsä. Edward I kieltäytyi hyväksymästä hänen isänsä tekemää rauhaa walesilaisten kanssa, vaan hankki eri toimenpitein koko Walesin Englannin vallan alle. Tämä asema vahvistettiin Rhuddlanin asetuksella 1284. Edvard I nimitti vanhimman poikansa Walesin prinssiksi, mikä arvonimi on siitä lähtien ollut Englannin kuninkaan vanhimmalla pojalla.
Rahoittaakseen Walesin sotaretket, Edvard I alkoi verottaa raskaasti juutalaisia rahanlainaajia. Juutalaiset köyhtyivät ja uuden pankkijärjestelmän myötä menettivät yleisen "käyttökelpoisuutensa", mikä johti antisemitismin kasvamiseen. Lopulta Edvard I kielsi koron ottamisen kokonaan ja aloitti suoranaiset juutalaisvainot. Juutalaiset pakotettiin 1274 kantamaan keltaista merkkiä, ja n. 300 johtavien juutalaisperheiden päämiestä teloitettiin Towerissa. Vuonna 1290 Edvard I hääti juutalaiset kokonaan Englannista.
Tämän jälkeen Edvard I:n mielenkiinto suuntautui Skotlantiin. Hän vaati itse nimittämältään Skotlannin johtavalta aateliselta John Ballionilta aseellista tukea Ranskaa vastaan, mikä oli Ballionille liikaa. Hän liittoutui Ranskan kanssa ja aloitti kapinan. Edward kokosi suuren armeijan ja marssi Skotlantiin tuhoten mm. Berwickin kaupungin ja valloittaen Edinburghin. Ns. kohtalon kivi, hietakivi jolla skottihallitsijat oli kruunattu 800-luvulta asti, vietiin Englantiin Westminster Abbeyhin. Kivi asetettiin Edvardin valtaistuimen, jolla kaikki myöhemmät Englannin hallitsijat on kruunattu, alle, jossa se oli aina vuoteen 1996.
Edvardille tuotti päänvaivaa itsenäisyystaistelija William Wallace, mutta hän voitti tämän Falkirkin taistelussa 1298 ja teloitti 1305. Edvard I ei kuitenkaan koskaan saanut Skotlantia täysin liitetyksi Englantiin, ja kuoli 1307 sotaretkellä Robert Brucen, johtamia, Wallacen marttyyriydestä innoituksensa saaneita skotteja vastaan.
Luokka:Englannin hallitsijat
ja:エドワード1世 (イングランド王)
1282
Tapahtumia
-
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1200-luku
ko:1282년
Henrik VIIIHenrik on nimi. Henrikin nimipäivä on 19. tammikuuta. Se tulee germaanisesta nimestä Haimirich. Muunnelmia: Heikki, Henrikki, Henri, Henry, Henrika ja Henrietta.
Eri kielillä:
- Henri (saksa)
- Heinrich (saksa)
- Hendrik (hollanti)
- Harri (wales)
- Enrico (italia)
- Enrique (espanja)
- Henrique(portugal)
- Henrik (ruotsi)
- Henryk (puola)
- Henriko (esperanto)
Kuuluisia Henrikejä
- Piispa Henrik (k. 1156)
Englanti (engl. Henry), Englannin kuninkaita:
- Henrik I (vallassa 1100 - 1135)
- Henrik II (1154 - 1189)
- Henrik III (1216 - 1272)
- Henrik IV (1399 - 1413)
- Henrik V (1399 - 1413)
- Henrik VI (1429 - 1471)
- Henrik VII (1485 - 1509)
- Henrik VIII (1509 - 1547)
Ranska (ransk. Henri), Ranskan kuninkaita:
- Henrik IV (1031 - 1060)
- Henrik II (1547 - 1559)
- Henrik III (1574 - 1589)
- Henrik IV Navarralainen (1589 - 1610)
Saksa (saks. Heinrich), Saksan kuninkaita ja Rooman keisareita:
- Henrik Linnustaja (Heinrich der Vogler) (919-936)
- Henrik Pyhä, (Heinrich der Heilige) (1002-1024)
- Henrik III (1039-1056)
- Henrik IV (1056-1106)
- Henrik V (1106-1125)
- Henrik VI (1190-1197)
- Henrik VII (1308-1314)
Portugali:
- Henrik Purjehtija, Portugalin prinssi (s. 1394-1460) (Dom Henrique el Navegador)
- Kuningas Henrik Kardinaali (hallitsi 1578-1580)
Latinalainen keisarikunta:
- Keisari Henrik Flanderilainen (1206-1216)
Saksi, ruhtinaita:
- Henrik I (912-936), katso Henrik Linnustaja
- Henrik II Ylpeä (1127-1138), myös Saksin Henrik X
- Henrik III Leijona (1142-1180), myös Baijerin Henrik XII (Heinrich der Löwe)
Baijeri, ruhtinaita:
- Henrik I (947-955)
- Henrik II (955-976, 985-995)
- Henrik III (983-985)
- Henrik IV Pyhä, katso keisari Henrik II (995-1005)
- Henrik V (1005-1026)
- Henrik VI Musta, katso keisari Henrik III (1026-1041)
- Henrik VII (1042-1047)
- Henrik VIII, katso keisari Henry IV (1053-1054, 1055-1061)
- Henrik IX Musta (1120-1126)
- Henrik X Ylpeä (1126-1139), myös Saksin ruhtinas
- Henrik XI (1141-1156), myös Itävallan markiisi ja sittemmin herttua
- Henrik XII Leijona (1156-1180), myös Saksin ruhtinas
- Henrik XIII (1253-1290)
- Henrik XIV Vanhempi (1309-1339)
- Henrik XV (1312-1333)
- Henrik XVI Rikas (1393-1450)
Itävalta, markiisit ja herttuat:
- Henrik I (994-1018)
- Henrik II (1141-1177) (Itävallan markiisi ja Baijerin ruhtinas, 1143-1156, Itävallan herttua vuodesta 1156)
----
Induktanssin yksikkö Henry on nimetty fyysikko Joseph Henryn mukaan.
Luokka:Nimet
ja:ハインリッヒ
1999 Tapahtumia
Tammikuu
- 1. tammikuuta - Euro otetaan käyttöön Suomessa ja 11 muussa EU-maassa (käteisvaluuttana 2001).
- 4. tammikuuta - Islamabadissa shiiamoskeijassa avataan tuli, 16 kuolee ja 25 loukkaantuu.
- 21. tammikuuta - Yhdysvaltain rannikkovartiosto takavarikoi 4,3 tonnia kokaiinia Houstoniin matkalla olleesta aluksesta.
- 20. tammikuuta - TV-sarja Salatut elämät alkoi.
- 25. tammikuuta - Kolumbiassa maanjäristyksessä kuolee 1000.
- 28. tammikuuta - Kittilän Pokassa mitataan Suomen kaikkien aikojen alin lämpötila -51,5°C.
Helmikuu
- 5. helmikuuta - Nyrkkeilijä Mike Tyson tuomitaan kahdeksi vuodeksi vankeuteen 31. elokuuta 1998 auto-onnettomuuden jälkeen tapahtuneesta pahoinpitelystä.
- 10. helmikuuta - Lumivyöryt Ranskan alpeilla lähellä Geneveä surmaavat 10.
- 12. helmikuuta - Yhdysvaltain senaatti hylkää presidentti Bill Clintonin viraltapanosyytteet.
- 16. helmikuuta - Uzbekistanissa murhayritys presidentti Islam Karimovia vastaan.
- 16. helmikuuta - Ympäri Eurooppaa kurdit hyökkäävät Turkin lähetystöihin ja ottavat panttivankeja Abdullah Öcalanin pidätyksen vuoksi.
- 23. helmikuuta - Abdullah Öcalania syytetään maapetturuudesta Ankarassa, Turkissa.
- 27. helmikuuta - Yrittäessään maapallon kiertoa, Colin Prescot ja Andy Elson saavuttavat uuden ennätyksen kuumailmapallolennossa: 233 tuntia ja 55 minuuttia.
- 27. helmikuuta - Olusegun Obasanjoista tulee Nigeria ensimmäinen vaaleilla valittu presidentti sitten vuoden 1983.
Maaliskuu
- 1. maaliskuuta - Lusakassa, Sambiassa pommi tuhoaa Angolan lähetystön.
- 1. maaliskuuta - Hutut tappavat kahdeksan turistia Ugandassa.
- 1. maaliskuuta - Jalkaväkimiinat kieltävä sopimus tulee voimaan.
- 4. maaliskuuta - Sotilasoikeudessa merijalkaväen kapteeni Richard Ashby vapautetaan kuolemantuottamussyytteistä hänen koneensa surmattua 20 laskettelijaa Italiassa katkaistessaan hiihtohissin gondolin vaijerin.
- 12. maaliskuuta - Unkari, Puola ja Tšekki liittyvät NATO:on.
- 21. maaliskuuta - Bertrand Piccard ja Brian Jones onnistuvat ensimmäisinä kiertämään maapallon kuumailmapallolla. Matka alkoi 3. maaliskuuta.
- 23. maaliskuuta - Paraguayn varapresidentti Luis Maria Argana murhataan.
- 24. maaliskuuta - NATO hyökkää Jugoslaviaan ilmaiskuin.
- 24. maaliskuuta - tulipalo Mont Blancin tunnelissa surmaa 39 ja sulkee tunnelin lähes kolmeksi vuodeksi.
- 26. maaliskuuta - Melissa-mato tekee tuhojaan Internetissä.
- 29. maaliskuuta - Ensimmäistä kertaa Dow Jones-teollisuusindeksi ylittää 10000 (10006.78).
Huhtikuu
- 1. huhtikuuta - Nunavutista, Inuitien kotimaasta tulee Kanadan kolmas territorio.
- 5. huhtikuuta - Kaksi Libyalaista, joita syytetään vuoden 1988 Lockerbien pommi-iskusta, tuodaan oikeuden eteen Alankomaissa.
- 7. huhtikuuta - Serbian joukot sulkevat Kosovon rajat estääkseen albaanien paon.
- 7. huhtikuuta - Star Wars -fanit alkavat jonottaa Los Angelesissa elokuvalippuja Star Wars episodi I:n ensiesitykseen kuuden viikon kuluttua.
- 20. huhtikuuta - Littletonissa, Coloradossa teini-ikäiset Eric Harris ja Dylan Klebold avaavat tulen Columbinen lukiossa opettajiaan ja koulutovereitaan vastaan. 12 nuorta ja opettaja kuolee ennen nuorten itsemurhaa.
- 30. huhtikuuta - Kambodža liittyy ASEAN:iin.
Toukokuu
- 6. toukokuuta - Wales ja Skotlanti valitsevat edustajat kansalliskokoukseen ja parlamenttiin. Skotlanti ensi kertaa liittosopimuksen (1707) solmimisen jälkeen.
- 7. toukokuuta - Belgradissa, Jugoslaviassa NATO:n yhdysvaltalaiskoneet pommittavat täsmäasein Kiinan lähetystöä. Kolme kuolee ja 20 haavoittuu.
- 7. toukokuuta - Guinea-Bissaussa sotilasvallankaappaus syöstää presidentti João Bernardo Vieiran.
- 13. toukokuuta - Italiassa Carlo Azeglio Ciampi valitaan presidentiksi.
- 17. toukokuuta - Ehud Barak valitaan Israelin pääministeriksi.
- 27. toukokuuta - Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa syyttää Jugoslavian presidenttiä Slobodan Miloseviciä ja neljää muuta sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Kosovon tapahtumien vuoksi.
- 28. toukokuuta - Milanossa Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen tulee näytteillä 22 vuoden restauroinnin jälkeen.
Kesäkuu
- 8. kesäkuuta - Kolumbian hallitus ilmoittaa, että se lisää arvioidun laittoman huumekaupan arvon bruttokansantuotteeseen.
- 9. kesäkuuta - Jugoslavia ja NATO solmivan rauhansopimuksen.
- 10. kesäkuuta - NATO:n ilmaiskut päättyvät ja Serbian joukot vetäytyvät Kosovosta.
- 12. kesäkuuta - YK:n KFor-rauhanturvaajat saapuvat Kosovoon.
Heinäkuu
- 16. heinäkuuta - John F. Kennedy Jr.:n ohjaama kone putoaa mereen Massachusettsissa, Kennedyn lisäksi hänen vaimonsa Carolyn Bessette Kennedy ja hänen siskonsa Lauren Bessette saavat lisäksi surmansa.
- 25. heinäkuuta - Lance Armstrong voittaa Tour de France-pyöräilykilpailun ensimmäisen kerran.
Elokuu
- 9. elokuuta - Venäjän presidentti Boris Jeltsin erottaa pääministerinsä Sergei Stepashin ja koko hallituksen neljättä kertaa uransa aikana.
- 11. elokuuta - Täydellinen auringonpimennys Euroopassa ja Aasiassa.
- 17. elokuuta - 7,4 richterin maanjäristys iskee luoteiseen Turkkiin, surmaten 17 000.
- 19. elokuuta - Belgradessa kymmenet tuhannet mielenosoittajat vaativat presidentti Slobodan Milosevicin eroa.
Syyskuu
- 16. syyskuuta - Big Brother -tosi-tv-sarja alkaa Alankomaissa.
Lokakuu
- NASA menettää yhteyden Mars Climate Orbiter -luotaimeen.
- 5. lokakuuta - 31 kuolee Ladbroke Groven rautatieonnettomuudessa 4 km länteen Lontoon Paddingtonin rautatieasemalta.
- 12. lokakuuta - Pakistanissa kenraali Pervez Musharraf ottaa vallan ydinasevaltiossa syösten pääministeri Nawaz Sharifin vallasta.
- 12. lokakuuta - Maailman väkiluku ylittää vuonna 1999 kuusi miljardia.
- 13. lokakuuta - Yhdysvaltain senaatti hylkää ydinkokeet kieltävän CTBT-sopimuksen.
- 27. lokakuuta - Armenian parlamentissa murhataan pääministeri Vazgan Sarkisian, puhemies Karen Demirchian ja kuusi muuta jäsentä.
- 31. lokakuuta - EgyptAirin lento New Yorkista Kairoon putoaa Nantucketissa, Massachusettsissa mereen rannikon lähistöllä, surmaten 217.
- 31. lokakuuta - Katolinen kirkko ja Luterilainen maailmanliitto antavat yhteisen julistuksen, joka päättää vuosisatoja vanhan oppiriidan uskosta ja pelastuksesta.
Marraskuu
- 5. marraskuuta - Tuomari Thomas Penfield Jackson havaitsee Microsoftilla olevan monopoliaseman. Päätös monopolilakien rikkomisesta saa odottaa vuoteen 2000.
- 6. marraskuuta - Australialaiset äänestäjät haluavat pitää Britannian kuninkaallisen maan päänä.
- 20. marraskuuta - Kiina laukaisee ensimmäisen miehittämättömän Shenzhou-avaruusaluksen.
- 30. marraskuuta - Seattlessa, Washingtonissa ensimmäinen globalisaatiota vastustava laajamittainen mielenosoitus yllättää poliisin ja pakottaa peruttamaan avajaistilaisuudet. Protestit kestävät 3. joulukuuta asti.
Joulukuu
- 2. joulukuuta - Yhdistynyt kuningaskunta siirtää vallan Pohjois-Irlannissa Pohjois-Irlannin toimeenpanevalle johtokunnalle rauhansopimuksen mukaan.
- 3. joulukuuta - Tori Murden ylittää ensimmäisenä naisena Atlantin soutuveneellä. Soudettuaan 81 päivää hän saapuu Guadeloupelle, lähdettyään Kanarialta.
- 3. joulukuuta - NASA menettää yhteyden Mars Polar Lander -luotaimeen hetkiä ennen sen saapumista Marsin kaasukehään.
- Internet-huumassa Halfway, Oregonissa päättää muuttaa nimensä half.com:iksi.
- 3. joulukuuta - Tuhoisa myrsky riepottelee Tanskaa ja Pohjanmerta.
- 14. joulukuuta - Algerialainen Ahmed Ressam pidätetään Kanadan rajalla hänen kun tulli löytää hänen autostaan räjähteitä. Pidätys aiheuttaa huolenaiheita poliisille ja johtaa uudenvuodenseremonioiden perusmiseen Seattlessa. Ressam tuomitaan lopulta yrityksestä räjäyttää pommi Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä uudenvuodenaattona.
- 17. joulukuuta - YK:n turvallisuusneuvosto luo uuden elimen, Unmovicin, korvaamaan Irakin hylkäämä UNSCOM. Turvallisuusneuvosto määrää Irakin sallimaan välittömästi asetarkastusten jatkaminen, mutta Irak hylkää päätöksen.
- 20. joulukuuta - Portugali palauttaa Macaon Kiinalle
- 21. joulukuuta ja 22. joulukuuta - Espanjan Guardia Civil pysäyttää Zaragozassa pakettiauton josta löytyy 950 kg räjähteitä ja seuraavan päivänä toisen, jossa on 750 kg räjähteitä. ETA myönsi myöhemmin tavoitteen olleen räjäyttää Torre Picasso -tornitalo.
- 31. joulukuuta - Venäjän presidentti Boris Jeltsin eroaa presidentin virasta, nimeten virkaatekeväksi presidentiksi pääministeri Vladimir Putinin.
- 31. joulukuuta - Uudenvuoden juhliminen alkaa eri puolilla maailmaa.
Muuta
- Ruotsi voitti Euroviisut kappaleella Take me to your heaven.
Syntyneitä
Kuolleita
- 15.tammikuuta - Big L, muusikko
- 7. helmikuuta - Jordanian kuningas Hussein
- 2. maaliskuuta - Dusty Springfield, muusikko
- 7. maaliskuuta - Stanley Kubrick, ohjaaja
- 8. maaliskuuta - Joe DiMaggio, baseball-tähti, Marilyn Monroen aviomies
- 2. toukokuuta - Oliver Reed, englantilainen näyttelijä
- 11. kesäkuuta - DeForest Kelly, näyttelijä (Star Trekin Dr. McCoy)
- 23. kesäkuuta - Grels Teir, poliitikko, varatuomari, pääjohtaja
- 27. kesäkuuta - Jorgos Papadopoulos, Kreikan diktaattori.
- 2. heinäkuuta - Mario Puzo, kirjailija
- 16. heinäkuuta - John F. Kennedy, Jr., John F. Kennedyn poika, julkaisija, 38-vuotiaana (lento-onnettomuus)
- 24. heinäkuuta - Marokon kuningas Hassan II (sydänkohtaus)
- 10. elokuuta - Kari Suomalainen, pilapiirtäjä, kuvataiteilija
- 15. syyskuuta - Teijo Joutsela, muusikko ja laulaja (Humppa-Veikot, Kipparikvartetti)
- 20. syyskuuta - Raisa Gorbatšova, Mihail Gorbatšovin vaimo
- 22. syyskuuta - George C. Scott, näyttelijä
- 24. syyskuuta - Tarmo Manni, näyttelijä
- 19. joulukuuta - Desmond Llewelyn, näyttelijä, (Q James Bond -elokuvissa)
Luokka:1990-luku
als:1999
zh-min-nan:1999 nî
ko:1999년
ja:1999年
simple:1999
th:พ.ศ. 2542
Cardiff
Cardiff on Walesin pääkaupunki, ja 305 000 asukkaallaan Walesin suurin ja Iso-Britannian kuudenneksitoista suurin kaupunki (vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan). Nimi Cardiff on englanninkielinen mukaelma kymrin sanasta "Caerdydd". "Caer" on linnoitus, mutta dyddin merkityksestä kiistellään - Taff-joki tai Aulus Didius ovat ehdokkaiden joukossa.
Cardiff oli pikkukaupunki 1800-luvun alkupuolelle asti, mutta teollinen vallankumous lisäsi sen merkittävyyttä satamakaupunkina. Cardiff sai kaupunkioikeudet (city eikä town) 1905 ja julistettiin Walesin pääkaupungiksi 1955. Niinpä vuosi 2005 on kaupungissa kaksinkertainen juhlavuosi.
Cardiffin satama on ollut merkittävä hiilisatama. Sen merkitys hiipui välillä mutta nykyisin siitä on tulossa kulttuuri- ja yöelämän keskus. Euroopan parhaat fish and chips -annokset saa joko täältä tai Caroline streetiltä.
Urheilu
Cardiffissa on suuri urheilustadion, Millennium Stadium, jossa on pelattu viime vuosina muun muassa FA Cupin loppuotteluita.
Jalkapallojoukkue Cardiff City Football Club pelaa Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestaruussarjassa.
Luokka:Wales
Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan kaupungit
ja:カーディフ
simple:Cardiff
1996 Tapahtumia
Tammikuu
- 5. tammikuuta - Hamasin Yahya Ayyash kuolee Israelin asennettua pommin hänen kännykkäänsä.
- 7. tammikuuta - Yksi historian pahimpia lumimyrskyjä iskee itäiseen USA:han. Yli 100 menehtyy.
- 14. tammikuuta - Jorge Sampaio valitaan Portugalin presidentiksi.
- 20. tammikuuta - Jasser Arafat valitaan vaaleilla palestiinalaishallinnon presidentiksi.
- 22. tammikuuta - Andreas Papandreou, Kreikan pääministeri eroo terveyssyistä. Costas Simitis muodostaa uuden hallituksen.
- 27. tammikuuta - Eversti Ibrahim Bare Mainassara syrjäyttää Nigerin ensimmäisen demokraattisesti valitun presidentin Mahamane Ousmanen sotilasvallakaappauksessa.
- 29. tammikuuta - Presidentti Jacques Chirac ilmoittaa Ranskan ydinkokeiden lopettamisesta.
- 30. tammikuuta - Irlannin kansallisen vapautusarmeijan johtajaksi epäilty Gino Gallagher tapetaan hänen jonottaessa työttömyyskorvaustaan.
- 31. tammikuuta - Räjähteillä lastattu rekka törmää Sri Lankan keskuspankin porttiin Colombossa, surmaten ainakin 86 ja vahingoittaen 1400.
Helmikuu
- Irakin aseohjelman johtaja ja Saddam Husseinin vävy, Hussein Kamel, palaa Irakiin. Muutaman päivän sisällä hänen paluustaan hänet ja hänen veljensä, isänsä, sisarensa ja sisaren lapset murhataan.
- 10. helmikuuta - IBM:n Deep Blue voittaa Garri Kasparovin šakissa, Kasparov voittaa kuitenkin 3 peliä ja 2 päättyy tasapeliin.
Maaliskuu
- Irak estää UNSCOM:in tarkastajien pääsyn viiteen kohteeseen. Pääsy sallitaan 17 tunnin viivytysten jälkeen.
- 11. maaliskuuta - John Howardista Australian pääministeri.
- 13. maaliskuuta - Dunblanen verilöyly: Dunbladessa, Skotlannissa Thomas Hamilton (43) kävelee koulun liikuntasaliin aseistautuneena pistoolein ja tappaa 16 4–6 vuotiasta lasta ja opettajan ennen itsemurhaansa.
- 14. maaliskuuta - Presidentti Bill Clinton määrää 100 miljoonaa dollaria terrorismin vastaiseen toimintaan.
- 23. maaliskuuta - Taiwanissa pidetään ensimmäiset suorat presidentinvaalit, Lee Teng-hui valitaan uudelleen.
- 26. maaliskuuta - Kansanvälinen valuuttarahasto hyväksyy 10,2 miljardin dollarin lainan Venäjälle talousuudistuksia varten.
Huhtikuu
- 3. huhtikuuta - Theodore Kaczynski "Unabomber" pidätetään mökistään Montanassa.
- 9. huhtikuuta - TV-sarja Frendit alkaa Suomessa
- 18. huhtikuuta - Qanan verilöyly: yli 100 Libanonilaista siviiliä saa surmansa Israelin tulittaessa YK:n Fidžiläisten rauhaturvaajien tukikohtaa.
- 21. huhtikuuta - Jokelan junaturma Tuusulassa.
Toukokuu
- 5. toukokuuta - José María Aznarista Espanjan pääministeri.
- 11. toukokuuta - Miamissa, Floridassa |Miami]], ValuJetin DC-9:n rahtitilassa syttyy tulipalo ja kone putoaa Evergladesin suoalueelle. 110 kuolee.
- 13. toukokuuta - Ukkonen ja tornado tappavat 600 Bangladeshissa.
- 23. toukokuuta - Ruotsalainen Göran Kropp saavuttaa Mount Everestin huipun ilman happilaitteita pyöräiltyään Nepaliin Ruotsista.
- 27. toukokuuta - Ensimmäinen Tšetšenian sota: Venäjän presidentti Boris Jeltsin tapaa kapinallisjohtajat neuvottelee tulitauon.
- Toukokuu–kesäkuu - YK:n UNSCOM-asetarkastajat valvovat Irakin biologisten aseiden tuotantolaitoksen tuhoamista Al-Hakamissa.
Kesäkuu
- 1. kesäkuuta - Boris Jeltsin valitaan toiseksi kaudeksi Venäjän presidentiksi.
- 6. kesäkuuta - Darlie Routierin pojat Damon ja Devon puukotetaan kuoliaaksi kodissaan Rowlettissa, Teksasissa. Äiti väittää myös saaneensa vammoja tuntemattoman murtautujan aiheuttamina, mutta hänet tuomitaan myöhemmin kuolemaan lastensa murhista.
- 10. kesäkuuta - Pohjois-Irlannin rauhaneuvottelut alkavat ilman Sinn Feiniä.
- 15. kesäkuuta - Suuri pommi räjähtää Manchesterin keskustassa.
- 25. kesäkuuta - 19 USA:n sotilasta ja yksi paikallinen kuolee ja 372 loukkaantuu Khobar-tornitalon räjäytyksessä Saudi-Arabiassa.
Heinäkuu
- 8. heinäkuuta - Martina Hingis voittaa Wimbledonin naisten kaksinpelissä 15-vuotiaana.
- 8. heinäkuuta - Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu saa Richard Perlen, Donald Rumsfeldin, Doug Feithin, David Wurmserin ja John Boltonin laatiman dokumentin siitä, kuinka Israel voisi rikkoa Oslon sopimuksen ja liittää Länsirannan ja Gazan pysyvästi itseensä.
- 17. heinäkuuta - TWA:n Boeing 747 räjähtää Long Islandin rannikolla New Yorkissa, surmaten 230.
- 18.-21. heinäkuuta - Myrskyjen aiheuttama Saguenay-joen tulva Quebecssa on yksi Kanadan kalliimmiksi käyneistä luonnononnettomuuksista.
- 19. heinäkuuta - Presidentti Bill Clinton avaa kesäolympialaiset Atlantassa, Georgiassa.
- 27. heinäkuuta - Pommi-isku olympialaisissa surmaa yhden ja haavoittaa 111:tä.
Elokuu
- 6. elokuuta - NASA kertoo ALH 84001-meteoriitin, jonka uskotaan olevan Marsista, sisältävän jälkiä alkeellisista eliöistä.
- 28. elokuuta - Walesin prinssin ja prinsessan avioero tulee virallisesti voimaan 15 avioliittovuoden jälkeen Lontoossa korkeimmassa oikeudessa. Hänen kuninkaallisesta korkeudestaan, Walesin prinsessasta tulee Diana, Walesin prinsessa.
- 31. elokuuta - Irakin joukot hyökkäävät pohjoisella lentokieltoalueella ja valtaavat Arbilin.
Syyskuu
- 4. syyskuuta - Kolumbiassa vallankumouksellinen kansanarmeija (FARC) hyökkää armeijan tukikohtaan Guaviaressa, aloittaen kolmiviikkoisen sissisodan, joka vaatii 130 kolumbialaisen hengen.
- 27. syyskuuta - Afganistanissa Taliban-joukot valtaavat pääkaupunki Kabulin ajettuaan presidentti Burhanuddin Rabbanin pakosalle. Entinen presidentti Mohammad Najibullah teloitetaan.
- id Software julkaisee Quake-tietokonepelin.
Lokakuu
- 12. lokakuuta - Suuntanumerouudistus Suomessa
- 23. lokakuuta - O.J. Simpson joutuu uudelleen oikeuteen.
- Loka/syyskuu - Al-Jazeera aloittaa lähetyksensä Qatarista.
Marraskuu
- 5. marraskuuta - Bill Clinton voittaa Bob Dolen USA:n presidentinvaaleissa.
- 7. marraskuuta - NASA laukaisee Mars Global Surveyor -luotaimen.
Joulukuu
- 12. joulukuuta - Uday Hussein haavoittuu vakavasti murhayrityksessä.
- 13. joulukuuta - Kofi Annan YK:n pääsihteeriksi.
- 26. joulukuuta - JonBenét Ramsey, kuusivuotias kauneuskuningatar, löydetään murhattuna kotinsa kellarista Boulderissa, Coloradossa, USA:ssa. Vanhempia syytettiin, mutta surma on edelleen ratkaisematta. Murhamysteerin uutisointi vallitsee USA:n tiedostusvälineitä pitkälle ensi vuoteen.
- 27. joulukuuta - Taliban valloittaa Bagramin lentotukikohdan Kabulin lähestöllä.
- 29. joulukuuta - Guatemalan hallitus ja kapinalliset solmivat rauhasopimuksen, joka päättää 36-vuotisen sisällissodan.
Syntyneitä
- 5. heinäkuuta - Dolly-lammas, ensimmäinen kloonattu nisäkäs.
Kuolleita
- 5. tammikuuta - Yahya Ayyash, terroristi
- 8. tammikuuta - François Mitterrand, Ranskan presidentti.
- 28. tammikuuta - Jerry Siegel, sarjakuvapiirtäjä, Teräsmiehen luoja
- 28. tammikuuta - Heinrich Kesten, saksalainen kirjailija (s. 1900)
- 2. helmikuuta - Gene Kelly, näyttelijä
- 13. maaliskuuta - Krzysztof Kieslowski, ohjaaja
- 17. maaliskuuta - René Clément, ohjaaja
- 22. huhtikuuta - Donald Cammell, elokuvaohjaaja
- 22. toukokuuta - Veikko Lavi, laulaja ja lauluntekijä
- 15. kesäkuuta - Ella Fitzgerald, jazz-laulaja
- 17. kesäkuuta - Thomas Kuhn, filosofi
- 23. kesäkuuta - Andreas Papandreou, poliitikko
- 13. syyskuuta - Tupac Shakur, rap-artisti
- 5. lokakuuta - Seymour Cray, tietokonesuunnitelija (s. 1925)
- 20. joulukuuta - Carl Sagan, astronomi
Luokka:1990-luku
als:1996
ko:1996년
ja:1996年
simple:1996
th:พ.ศ. 2539
Kymrin kieli
Kymri on Walesissa puhuttava kelttiläinen kieli. Kymrin puhujien määrä romahti 1800-luvulla englantilaistamispolitiikan sekä varsinkin teollistumisen aiheuttaman englantia puhuneiden työläisten tulvan johdosta. Toisen maailmansodan jälkeen kymriä on ruvettu määrätietoisesti elvyttämään. Kymriä puhuu nykyisin äidinkielenään runsaat 600 000 ihmistä.
1800-luvulla
Asema yhteiskunnassa
Toisin kuin esimerkiksi iiri, kymri ei varsinaisesti koskaan ole joutunut vainon kohteeksi. Walesilaiset ovat pääasiassa protestantteja, joten kieltä ei pidetty sillä tavalla kapinallisuuden ilmentymänä kuin katolisten puhumaa iiriä. Sitä vastoin maastamuutto on verottanut merkittävästi kymrinkin puhujia - siinä missä (skotti)gaelin puhujia oli 1900-luvun alussa enemmän Kanadan Cape Bretonissa kuin Skotlannissa, kymrinkielisten maastamuuttajien suurin siirtokunta syntyi Argentiinan eteläosassa sijaitsevaan Chubutiin.
Toisin kuin iiri Irlannissa, kymri näkyy ja kuuluu lähes kaikkialla Walesissa, vaikka tärkeimmät kymrinkielisten asuma-alueet ovat Walesin länsiosissa. Eteläistä ja pohjoista kymrinkielisten aluetta erottaa toisistaan leveähkö englanninkielinen vyöhyke, joten myös kymrinkielisillä on jonkin verran ongelmia murteiden ajauduttua erilleen. Pohjois- ja eteläwalesilaiset kymrinpuhujat laskevatkin mielellään leikkiä murre-eroista. Kirjakieli on kuitenkin varsin erilaista kuin puhutut murteet ja toimiikin siksi yhdistävänä voimana. Arkaainen kirjakymri eroaakin itse asiassa murteista yhtä paljon kuin kirja-arabia puhutusta arabiasta. Sana kirjoittaa on kirjakielellä ysgrifennu, mutta puhekieltä jäljittelevässä tekstissä se voidaan kirjoittaa shgwennu.
Kymrin historiaa
Kirjakymrin pohjana toimii vuonna 1588 julkaistu William Morganin - Walesin Mikael Agricolan - raamatunkäännös. Kielen kirjallinen historia alkaa jo varhaiskymristä (500-luku), mutta suuria määriä kirjallisia muistomerkkejä on säilynyt vasta muinaiskymrin (800-1000-luku) ajalta. Keskikymri (1100-1300-luku) on jo jossain määrin ymmärrettävää nykykymrin puhujalle: tälle aikakaudelle sijoittuvat vanhimmat säilyneet kymrinkieliset versiot walesilaisten Mabinogion-muinaismytologiasta. Varhaisen uuskymrin aika sijoittuu keskikymrin ja Morganin raamatunkäännöksen väliin, 1300-1500-luvulle. Tämän aikakauden tärkeimpiä kirjallisia teoksia ovat Dafydd ap Gwilymin, Walesin kansallisrunoilijan, runoteokset, jotka ovat vauhdikkaita, uskallettuja ja eroottisiakin.
Kymrinkielinen kirjallisuus
Nykykymrin kirjallisuudesta ei oikein voi sanoa samaa. Walesilaiselle yhteiskunnalle on viime aikoihin asti ollut ominaista ankaralakinen, teologialtaan kalvinistispainotteinen uskonnollisuus, ja vaikka protestantismi onkin rohkaissut äidinkielen kirjalliseen käyttöön - kymrinkielinen kirjallinen perinne ei koskaan ole jäänyt samalla tavalla pelkän suullisen kansanperinteen varaan kuin iirinkielinen - suuri osa nykykymrinkielisestä kirjallisuudesta on pitäytynyt yksinomaan uskonnollisiin aiheisiin.
1700-luvun tärkein kymrinkielinen runoilija oli William Williams Pantycelyn (1717-1791), joka oli Walesin metodistisen herätyksen tärkeimpiä johtajia. William Williams Pantycelyn kirjoitti suosittuihin sävelmiin hengellisiä lauluja ja virsiä ja saikin lempinimekseen "Sulosointuinen laulaja", Y Pêr Ganiedydd.
Toinen merkillepantava 1700-luvun kulttuurihenkilö oli Iolo Morgannwg, oikealta nimeltään Edward Williams (1747-1826). Hän oli merkillinen hahmo, joka näyttää siltä kuin olisi eksynyt hippien 1960-luvulta kaksi vuosisataa aiempiin aikoihin. Iolo käytti tiettävästi runsaita määriä hallusinogeenistä ainetta nimeltä laudanum (kyseessä lienee alkoholin ja oopiumin sekoitus) ja keksi niiden vaikutuksen alaisena omasta päästään Walesille erilaisia druidi- ja pakanaperinteitä, joista osa on jäänyt kummittelemaan myös nykywalesilaisten kulttuurifestivaalien, eisteddfodin, ohjelmistoon. Iolon visioilla oli huomattava vaikutus samanaikaisiin englantilaisiin romantikkoihin, ja onkin mahdollista, että suuri osa nykyajan "kelttiläisyydeksi" väitetystä henkisyysharrastuksesta perustuu pitkälti Iolon laudanumpäissään keksimiin ajatuksiin.
1800-luvulla alkoi ilmestyä myös kymrinkielisiä romaaneja. Ensimmäinen merkittävä romaanikirjailija oli Daniel Owen (1836-1895), mutta jo ennen hänen teoksiaan oli kymriksi käännetty englanninkielistä kirjallisuutta, kuten Harriet Beecher Stowen Tuomo-sedän tupa.
1900-luvun merkittävimpiä klassikoita ovat Saunders Lewis (1893-1985) ja Kate Roberts (1891-1985). Lewis oli ennen kaikkea näytelmä- ja kuunnelmakirjailija, joka osallistui kiivaasti kymrinkielisten oikeustaisteluun ja nationalistiseen toimintaan eksyen välillä huolestuttavan lähelle natsismiakin. Roberts oli tuottelias romaani- ja novellikirjailija, joka myös osallistui nationalistiliikkeen toimintaan: hän perusti myös oman kustantamon kymrinkielistä kirjallisuutta varten.
Hedd Wyn, oikealta nimeltään Ellis Humphrey Evans (1887-1917) kaatui ensimmäisessä maailmansodassa ja sai kymrinkielisen runouden arvostetuimman palkinnon kuoltuaan. Hedd Wyniä on verrattu samanaikaisiin englantilaisiin sotarunoilijoihin Siegfried Sassooniin, Wilfred Oweniin ja Charles Hamilton Sorleyhin.
Muuta
Walesilainen rock-yhtye Super Furry Animals on levyttänyt myös kymrinkielisiä kappaleita.
Kymrin kielestä muualla
- [http://www.clwbmalucachu.co.uk Clwb Malu Cachu, sivusto kymrin opiskelijoille]
- [http://www.gwybodiadur.co.uk Gwybodiadur] paljon tietoa kymristä
- [http://www.websters-online-dictionary.org/definition/Welsh-english/ Kymri-englanti -sanakirja]
- [http://www.cymru.ac.uk/canolfan/ The University of Wales Centre for Advanced Welsh and Celtic Studies]
- [http://www.bbc.co.uk/learnwelsh BBC LearnWelsh]
- [http://www.bbc.co.uk/learnwelsh/grammar/index.shtml Kymrin kielioppia]
- [http://www.cs.cf.ac.uk/fun/welsh/ Kymrinkurssi]
- [http://www.ethnologue.com/show_language.asp?code=cym Etnhologuen sivu kymristä]
- [http://www.insultmonger.com/swearing/welsh.htm Kuinka kirota kymriksi]
Luokka:Wales
Luokka:Walesin kielet
als:Walisisch
zh-min-nan:Cymru-gí
ko:웨일스어
ja:ウェールズ語
simple:Welsh language
Category:Quasi-War American shipsAmerican ships
Category:Age of Sail ships of the United States
mieszne filmy zycie wakacje Hotels Warsaw narty austria
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Ostoja (heraldyka)
Ostoja, Mościc, Ostojczyk, polski herb szlachecki. Zawołanie: Ostoja.
- Opis herbu:
W polu czerwonym, między barkami dwóch złotych półksiężyców - miecz
srebrny ostrzem w dół. W klejnocie nad hełmem pięć piór strusich.
- Najwcześniejsze wzmianki:
1381 rok. Ostoja jest j
|
Globus
Globus (od łacińskiego słowa globus - kula) jest to pomniejszony model ciała niebieskiego (najczęściej Ziemi) lub sfery niebieskiej w postaci kuli umieszczonej na osi ustawionej pod kątem odpowiadającym kątowi nachylenia osi danego ciała, na powierzchni której znajduje się mapa pierwowzoru.
|
Muzyka mechaniczna
Muzyka mechaniczna - muzyka wykonywana lub odtwarzana przez instrumenty muzyczne lub inne urządzenia najczęściej mechaniczne, a współcześnie mechaniczno-elektroniczne lub elektroniczne, wcześniej skomponowaną zapisaną na nośniku. Do urządzeń takich można zaliczyć także wytwarzające dźwięki na zasadzie przypadkowej. Przeciwieństwem muzyki mechanicznej w tym rozumieniu jest muzyka wykonywana na żywo.
Pierwszym urządzeniem odpowiadającej tej definicji była Harfa Eolska budowana przez Greków już w drugim tysiącleciu prze
|
Ayreon
Ayreon (właściwie Arjen Anthony Lucassen), neoprogresywny muzyk rockowy, multinstrumentalista, kompozytor, wykonawca muzyki w stylu progresywny metal. Lucassen, grający na instrumentach klawiszowych, gitarze i gitarze basowej, w swych realizacjach zatrudnia sesyjnych, najczęściej mniej
|
Opera rockowa
Opera rockowa - forma muzyczna typowa dla muzyki rockowej, blisko spokrewniona z musicalem, oraz mająca pewne podobieństwa do klasycznej lub współczesnej opery. Zawsze w formie albumu tematycznego, często też wystawiana na scenie w formie przedstawienia z towarzyszeniem zespołu rockowego. W sferze tekstowej opera rockowa jest dziełem epickim, opowiadają
|
ISBN
Międzynarodowy Standardowy Numer Książki (ang. International Standard Book Number, ISBN) jest niepowtarzalnym dziesięciocyfrowym identyfikatorem książki. System ISBN został utworzony w Wielkiej Brytanii w roku 1966 (został wtedy
nazwany Standardowym Numerowaniem Książek - Standard Book Numbering, SBN) i przyjęty jako międzynarodowy standard ISO 2108 w roku
|
ISSN
International Standard Serial Number, ISSN czyli Międzynarodowy Standardowy Numer Wydawnictwa Ciągłego - ośmiocyfrowy niepowtarzalny identyfikator wydawnictw ciągłych tradycyjnych oraz elektronicznych. Jest on oparty na podobnej koncepcji jak identyfikator ISBN dla książek. Niektóre publikacje wydawane w seriach mają przyporządkowany zarówno numer ISSN, jak i ISBN.
W Polsce numery ISSN są stosowane od Read More... |
Polscy olimpijczycy
Lista alfabetyczna polskich olimpijczyków
A
- Kazimierz Adach - boks, waga lekka, brązowy medal na olimpiadzie w Moskwie 1980
- Dariusz Adamczuk - piłka nożna, pomocnik, srebrny medalista z
|
|
|