:: wikimiki.org ::

Wannseen Konferenssi

Wannseen konferenssi

Wannseen konferenssi oli kansallissosialistivirkamiesten kokous, jossa päätettiin "juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta" (Endlösung der Judenfrage). Se järjestettiin 20. tammikuuta 1942 Wannsee-nimisen järven rannalla sijaitsevassa huvilassa Berliinin lounaisella esikaupunkialueella. Kokouksessa tehdyt päätökset johtivat holokaustiin, juutalaisten kansanmurhaan. Keskustelun aiheena oli tavoite työntää juutalaiset ulos jokaiselta yhteiskunnan alueelta ja pois saksalaisten elämästä, sekä fyysisesti pois saksalaisten asuttamilta alueilta. Kokouksessa keskusteltiin keinoista ja ajatus juutalaisten "karkoituksista" itään "sopivaan työhön...jonka kuluessa epäilemättä suurin osa eliminoituu luonnollisten syiden kautta". Jäljelle jääneet oli tarkoitus "käsitellä", koska he muutoin vapautuessaan toimisivat "uuden juutalaisen elpymisen" siemenenä. Kokouksessa esitettiin myös arvioita juutalaisten määrästä Euroopassa (n. 11 miljoonaa) ja siirtometodeja harkittiin, suhteessa ikään ja asuinmaahan. Myös ns. "puoliveristen" kysymyksestä keskusteltiin. Tohtori Josef Bühler painosti Heydrichia ottamaan lopullisen ratkaisun käyttöön Puolan kenraalikuvernementissa. Hänen näkemyksensä mukaan ongelmana siellä oli mm. mustan pörssin markkinat, jotka haittasivat miehityshallinnon työtä. Hän näki parannuskeinona juutalaiskysymyksen ratkaisemisen maassa mahdollisimman nopeasti. "Endlösung" ei myöskään aiheuttaisi kuljetusongelmia kenraalikuvernementissa, koska tuhoamisleirit rakennettaisiin juuri Puolaan. Kokousta pidetään ensimmäisenä keskusteluna lopullisesta ratkaisusta ja se on erityinen siinäkin mielessä, että kokouksen pöytäkirjat päätyivät kokonaisuudessaan liittoutuneiden haltuun toisen maailmansodan lopulla. Niitä käytettiinkin todisteena Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Kokouksen kulun valmisteli Adolf Eichmann Reinhard Heydrichin avustamana, eivätkä kokouspöytäkirjat mainitse suoraan joukkomurhaa. Eichmann myöhemmin kuitenkin tunnusti, että todellisuudessa kokouksessa käytettiin kokousprotokollaa paljon suorempaa kieltä - käytettyjä termejä olivat esimerkiksi "tuhoaminen" ja "annihilointi". Myös T-4 eutanasia -ohjelmasta puhuttiin. Läsnä olivat:
- SS-Obergruppenführer Reinhard Heydrich, RSHA:n päällikkö
- Gauleiter, tohtori Alfred Meyer, Itäisten miehitettyjen alueiden ministeriö.
- Reichsamtleiter, tohtori Georg Leibbrandt, Itäisten miehitettyjen alueiden ministeriö.
- Tohtori Wilhelm Stuckart, sisäasianministeriö.
- Tohtori Erich Neumann, nelivuotissuunnitelman päällikkö.
- Tohtori Roland Freisler, oikeusministeriö.
- Tohtori Josef Bühler, kenraalikuvernementti.
- Tohtori Martin Luther, ulkoasiainvirasto.
- SS-Oberführer Gerhard Klopfer, puoluekanslia.
- Ministerialdirektor Friedrich Wilhelm Kritzinger, valtakunnankanslia (=Hitlerin presidentinkanslia).
- SS-Gruppenführer Otto Hofmann, rotu- ja asutustoimisto.
- SS-Gruppenführer Heinrich Müller, RSHA Amt IV Gestapo.
- SS-Obersturmbannführer Adolf Eichmann, RSHA Amt IV Gestapo IV B 4.
- SS-Oberführer, tohtori Karl Eberhard Schongarth, SD:n johtaja.
- SS-Sturmbannführer, tohtori Rudolf Lange, SD:n Latvian osaston johtaja.

Linkkejä

- [http://www.ghwk.de/deut/proto.htm Wannseen kokouspöytäkirja] (skannaukset autenttisista pöytäkirjan sivuista)
- [http://www.writing.upenn.edu/~afilreis/Holocaust/wansee-transcript.html Wannseen kokousprotokolla] tekstimuodossa englanniksi. Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ヴァンゼー会議

Kansallissosialismi

Kansallissosialistisen Saksan tunnus
Kansallissosialistisen Saksan tunnus

Kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus) oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa syntynyt äärioikeistolainen kansallis- ja sosiaalivallankumouksellinen poliittinen liike. Kansallissosialismi korosti nationalistisisia, fasistisia, sosialistisia, korporatiivisia ja antisemiittisiä periaatteita sekä totalitarismia. Yksilöllä oli merkitystä vain kansan jäsenenä. Kansallissosialismin ideologia pohjautui erityisesti Georges Sorelin, Friedrich Nietzschen, Joseph Arthur de Gobineaun, Houston Stewart Chamberlainin, Heinrich von Treitschken, Henri Bergsonin ja Alfred Rosenbergin ajatuksiin. Liikkeen perusteoksia olivat Adolf Hitlerin Taisteluni ja kansallissosialistisen puolueen ohjelma (Nationalsozialistische Deutsche Arbeitpartei, NSDAP). Ennen Hitleriä "kansallissosialistiseksi" itseään nimittävä puolue löytyi ainakin Tšekkoslovakiasta. Tämä ei kuitenkaan ollut Hitlerin natsipuolueeseen verrattava totalitaristinen järjestö, jos kohta sen edustama kansallisuusaatteen muoto ei nykymaailmassa olisikaan poliittisesti kovin korrekti. Tätä valtiokokonaisuutta kutsutaan Kolmanneksi valtakunnaksi (saks. Das Dritte Reich). Nimitys tulee Hitlerin hallinnon tavasta laskea Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ensimmäiseksi valtakunnaksi, vuonna 1871 perustettu Saksan keisarikunta toiseksi ja kansallissosialistinen hallinto kolmanneksi. Kansallissosialismia kutsutaan yleisesti myös natsismiksi, jonka alkuperä on kansallissosialismin saksankielisen nimen ääntämyksessä. Lisäksi ideologia samaistetaan usein fasismiin, mikä ei ole kuitenkaan täysin vastaava asia. Kansallissosialismin historiaan liittyy olennaisena osana kansallissosialistinen puolue, NSDAP (saks. Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), jonka johdossa Adolf Hitler nousi Saksan diktaattoriksi. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa useat eri kansallissosialistiset suuntaukset ja puolueet kilpailivat keskenään, mutta kilpailusta selvisi voittajana NSDAP. Erilaiseen, suomalaiseen muotoon muuntuneita, kansallissosialistisia aatteita nousi Suomessakin 1920- ja 1930-luvuilla, mutta niiden vaikutus jäi hyvin vähäiseksi. Tunnetuimmat suomalaiset äärioikeistolaiset liikkeet eli oikeistoradikaalit Lapuan liike ja IKL eivät edustaneet kansallissosialismia. Suomalaisia kansallissosialistisia järjestöjä olivat mm. Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö sekä Teo Snellmanin johtama Suomen kansallissosialistinen työjärjestö, joilla ei ollut käytönnösä lainkaan merkitystä Suomen politiikassa.

Ideologinen teoria

Käsitteen kansallissosialismi nostivat jo 1800-luvun lopulla esiin papit Friedrich Naumann ja G. Göhre, jotka perustivat "Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen"." Hieman myöhemmin nimi muutettiin "Kansallis-Sosiaaliseksi Puolueeksi". Göhre ehdotti jo tuolloin organisaatiolle nimeksi "Kansallisen Sosialismin Yhdistystä" ja Naumannin tavoitteena oli todistaa, että 'nationalismi ja sosialismi voidaan sulauttaa yhdeksi poliittiseksi liikkeeksi'. Vuonna 1891 perustettu "Suursaksalainen liitto" (Alldeutscher Verband, ADV) ja sen johtajan Heinrich Classin kirjoitukset pohjustivat myös osaltaan hitleriläistä kansallissosialismia. Itävalta-Unkarin alueella perustettiin ADV:n tukemana 1903 "Itävaltalainen työväenpuolue", jonka ideologi Rudolf Jung nosti esiin käsitteen "kansallissosialismi". Jung ja itävallan kansallissosialistit toimivat sittemmin Hitlerin NSDAP:n innoittajina. Ilmeisesti tähän viitaten Natsi-ideologi Alfred Rosenberg kirjoitti myöhemmin "kansallissosialismin nimi ... on peräisin Sudeetti-Saksan alueelta." Varhaiset kansallissosialistiset järjestöt olivat konservatiivisia tai taantumuksellisia ja nationalistisia, mutta ne omaksuivat sosialistisia tunnuksia. Luokkataistelun ja marxilaisuuden sijaan ne kuitenkin julistivat Otto Glagaun muotoilemaa teoriaa "riistävän" (= juutalainen, kansainvälinen) ja "tuottavan" (= saksalainen; kansallinen) pääoman ristiriidasta. Adolf Hitlerin keskeisen poliittisen teoksen, Taisteluni (saks. Mein Kampf) mukaan hän kehitti poliittiset oppinsa tarkkaillessaan Itävalta-Unkarin keisarikunnan käytäntöjä. Syntyperäisenä itävaltalaisena Hitler oli tarkkaillut hallinnon politiikkaa ja havainnut kuinka kielellinen ja etninen hajanaisuus hajoitti keisarikuntaa. Lisäksi hän näki demokratian haitallisena, koska se antoi valtaa hallinnolle vihamielisten vähemmistöjen käsiin. Kansallissosialistiselle ideologialle on myös keskeistä rotu, jonka suurin saavutus on nationalistisen ajatusmallin mukaan yhtenäinen valtio. Saksan tapauksessa ylivertainen arjalainen herrarotu on luotu muodostamaan Saksan valtiossa kulttuurisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti väkevin kansakunta ja valtio, jonka kohtalona on hallita alempia rotuja. Vahvojen rotujen vastakohtina olivat heikot valtiot ja kulttuurit, joita riitely, etninen ja kielellinen hajaannus ja ali-ihmiset heikensivät. Kolmannen pykälän muodostivat kotimaattomat ihmiset eli loisrodut (esimerkiksi juutalaiset ja romanit), jotka poistamalla herrarotu vahvistuisi. Herrarotu-ideologia perusteli myös vaatimuksen elintilasta, joka toisessa maailmansodassa toteutui konkreettisena sotaretkenä. Alempien rotujen kohtalona tuli olla sotilaallisesti heikompia ja siten herrarodun laajenemisetujen edessä väistyviä. Näkökulmassa on selvä viite 1900-luvun alkuvuosikymmenten muodikkaaseen sosiaalidarwinistiseen teoriaan. Uskonnot, jotka hyväksyivät nämä "elämän julmat tosiasiat" olivat hyviä uskontoja. Vastaavasti rakkauden ja suvaitsevaisuuden sanomaa levittävät uskonnot olivat orjauskontoja. Tämä viittaa Friedrich Nietzschen ajatuksiin kristinuskosta ja toisaalta kansallissosialismin uskonnonomaisuuteen ja pyrkimykseen luoda uusi uskonto muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle. Kansallissosialismi ei kuitenkaan perustunut ideologisesti pelkästään rotukäsitteelle - joka on osittain sodanjälkeisen natsismin historiallisen käsittelyn ja trauman vääristämää, vaan sen juuret ovat syvemmällä 1700-luvun romantiikassa, 1800-luvun nationalistisessa ajatustavassa, esimerkiksi Nietzschen hieman väärinymmärretyssä yli-ihmisfilosofiassa ja toisaalta esimerkiksi antisemitismin kohdalla vuosisatoja vanhasta eurooppalaisesta juutalaisvastaisesta perinteestä. Maailmalle tutuksi tulleen "hitleriläisen" kansallissosialismin lisäksi alussa suosiota nautti Otto Strasserin vasemmistolaisempi linja, mutta hän joutui Hitlerin vainon kohteeksi ja lopulta maanpakoon. Eräät ei-sosialistit ovat pitäneet kansallissosialismia vain sosialismin muotona, jossa suunnitelma- eli komentotalouden välineenä käytettiin pikemminkin suoria komentoja kuin valtio-omistusta. Kansallissosialismissa on kuitenkin eroja useimpiin muihin sosialismin muotoihin, kuten marxilais-leniniläiseen, stalinistiseen, maolaiseen ja arabisosialistiseen. Erottaviin tekijöihin kuuluvat mm. nationalismi sekä kansallissosialismin idealistinen luonne vastakohtana sosialismin materialismille. Jyrkin ero kansallissosialismin ja "muun sosialismin" välillä löytyykin käytännön politiikasta: muut sosialistit eivät juuri sympatisoinneetkaan kansallissosialismia sen paremmin Saksassa kuin ulkomaillakaan, kun taas oikeistosta se sai enemmän ymmärrystä (esimerkiksi Suomessa). Sama päti toiseen suuntaan; perinteisiin konservatiiveihin natsit suhtautuivat niin ennen valtaannousuaan kuin sen jälkeenkin suopeammin kuin vasemmistolaisiin. Yleinen selitys kansallissosialismin suosiolle on se, että se yhdisti kaksi suosittua aatetta, nationalismin ja sosialismin, vieläpä otollisena ajankohtana Saksan kärsiessä Versaillesin rauhanehtojen tuomasta köyhyydestä ja nöyryytyksestä. Hitlerin luomassa [http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/25points.htm puolueen alkuperäisessä ohjelmassa] vaadittiin toisaalta lisää elintilaa, uhrauksia valtiolle, kansalaisuutta vain saksalaisille ja maahanmuuton lopettamista ja toisaalta korkojen ja pääomatulojen lakkauttamista "kuolemanrangaistuksen uhalla", maan, suurmyymälöiden ja trustien sosialisoimista, sosiaalietujen suurta kasvattamista ja vahvaa valtiota. Viime aikoina (mm. historioitsija Götz Aly) on myös esitetty taloustieteellisin laskelmin, että kansallissosialistien hyvinvointivaltio rikastutti merkittävästi keskiluokkaa juutalaisilta sosialisoidulla omaisuudella ja että tämä olisi ollut kannatuksen pääsyy, mutta asiasta ei ole yksimielisyyttä tieteilijöiden kesken.

Kansallissosialistisen ideologian avainelementtejä

- Antimarxismi
- Antikommunismi
- Antisosialismi (sosiaalidemokraatit)
- Antibolševismi
- Antiliberalismi
- lehdistönvapauden, kokoontumisvapauden ja järjestäytymisvapauden lakkauttaminen
- uskonnonvapauden rajoittaminen
- Demokratian hylkääminen
- vahva valtiovalta
- suunnitelmatalous
- yritysten ja maan sosialisoiminen (myöhemmässä vaiheessa tyydyttiin jättämään yritykset kapitalistien haltuun valtion komennossa)
- korkojen ja pääomatulojen vastustaminen
- Kansan, maan ja valtion sopusointu
- Kansan jakamatonta tahtoa ilmentävä valtio, Führer-kultti
- Yhtenäinen, elinvoimainen kansa - yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja
- Rotuhygienia - Eutanasia ja Eugeniikka
- Rasismi
- Antisemitismi
- Antislavismi
- Sosiaalidarwinismi
- "Pohjoisen rodun" määrittely kulttuurillisesti ylivertaiseksi.
- Elintilapolitiikka (katso: Lebensraum)
- Sopusointu luonnon kanssa, eläinsuojelu, myyttisen talonpoikaisen menneisyyden ihannointi vs. urbanismi
- Historiallinen glorifiointi, viittaukset antiikin Roomaan.
- Uskonnonomaiset, hurmoshenkiset, poliittiset kokoukset, mytologiset elementit
- Vahvat opilliset ja filosofiset yhtymäkohdat muinaisiin pakanauskontoihin.
- Taiteen ja arkkitehtuurin yhdenmukaistaminen antiikin esimerkkien mukaan

Kansallissosialismi ja romantiikka

Bertrand Russellin mukaan kansallissosialismin juuret sijaitsevat liberalismista, sosialismista ja kommunismista poiketen muualla kuin Ranskan suuressa vallankumouksessa ja sen jälkeisessä eurooppalaisessa poliittisessa perinteessä, ja ilmiötä pitää tarkastella juuttumatta 1930-luvun huippuvuosiin ja rasismiin. Kansallissosialismi ammensi paljon vaikutteita 1800-luvun alussa vaikuttaneesta saksalaisesta, irrationalistisesta romantiikasta, joka oli syntynyt 1700-luvulla tietynlaiseksi vastapainoksi valistuksen rationalistiselle todellisuuskäsitykselle. Romantiikalle tyypillinen voima, intohimo, yhteisöllisyys, perinteiden arvostus ja kansallistunne olivat juuri kansallissosialisteille tärkeitä arvoja, joten he ihailivat suuresti saksalaisen romantiikan suuria taiteilijoita. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan pitää esimerkiksi Richard Wagneria, joka oli Kolmannessa valtakunnassa suuressa suosiossa. Wagner yhdisteli oopperoissaan kristillisiä teemoja intohimoon ja skandinaaviseen mytologiaan. Toiset näkevät kansallissosialismin ihmisen ja luonnon harmoniassa, kansan jakamaton tahtoa ilmentävässä valtiossa ym. Rousseaun perinnön. Romanttinen näkemys kansan yhtenäisestä tahdosta on sukua Marxin näkemyksille ja poissulkee liberaalin demokratian, jossa mm. lehdistönvapauden ja eri puolueiden kautta ihmiset sovittavat erilaisia näkemyksiä yhteen.

Taloudellinen käytäntö

Tulleessaan valtaan kansallissosialistit olivat osin luopuneet ajatuksistaan sosialisoida tuotantovälineitä, ja sosialisointi rajoittui lähinnä vainottujen ryhmien sekä valloitettujen alueiden omaisuuteen. Osittainen suunnitelmatalous toteutettiinkin ilman sosialisointia: nähtiin tehokkaammaksi antaa osaavien yrittäjien hoitaa yrityksiään jatkossakin mutta valtion komentojen mukaan. Kansallisella tasolla kansallissosialistien tärkeimmät tavoitteet taloudessa olivat työttömyyden ja hyperinflaation poistaminen ja keski- ja alaluokkien käytössä olevien kulutushyödykkeiden tuotannon laajentaminen. Kolmannessa valtakunnassa talouspolitiikka perustui enemmän ad hoc -toimenpiteisiin kuin pitkäjänteiseen ja kestävän kasvun politiikkaan tai ylipäätään mihinkään konsistenttiin ohjelmaan. Nämä olivat keskeisiä poliittisen suosion lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita ja vastasivat omalta osaltaan Weimarin tasavallan puutteisiin. Kansallissosialistinen puolue oli toimissaan tuloksekas ja talous kasvoikin huippuvauhtia vuosina 1933—1936 (keskimäärin 9,5 prosenttia vuodessa ja teollisuuden kasvaessa 17,2 prosenttia). Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan tämä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kansallissosialistien ansiota, vaan heidän mukaansa talouskasvun itse asiassa aiheuttivat Weimarin tasavallan loppuaikojen talouspoliittiset ratkaisut. Vaikka hyperinflaation päättyminen usein luetaan kansallissosialistien menestyksien joukkoon, sen päättyminen sijoittuu kuitenkin valtaannousua edeltäneisiin vuosiin. Talouden laajeneminen nosti Saksan syvästä lamasta ja täystyöllisyyteen vähemmässä kuin neljässä vuodessa. Julkinen ja yksityinen kulutus kasvoi nopeasti. Tämän kasvun ollessa kulutuksellista, eikä tuotannollista (sotakoneiston laajentaminen, työhankkeet ja niin edelleen) inflaatio nosti jälleen päätään, mutta ei kuitenkaan samoihin lukuihin kuin Weimarin tasavallan aikaan. Saksan talouden elvyttäminen julkisia menoja lisäämällä oli keynesiläistä talouspolitiikkaa, minkä Keynes itse myönsi pääteoksensa General Theoryn saksankielisen laitoksen esipuheessa 30-luvulla suosittelemalla natseille talouden kokonaiskysynnän elvytystä. Monet taloustieteilijät ovat sanoneet, että tämä keynesiläinen, kysynnänelvytykseen perustuva kansallissosialistinen talousmalli ei olisi kyennyt pysymään pystyssä ilman sotaa. Kansainvälisen talouden kannalta voidaan nähdä, ettei kansallissosialistisen puolueen tavoitteena niinkään ollut yhdentää Kolmatta valtakuntaa kansainväliseen talousjärjestelmään kaupan välityksellä, vaan valloittaa voimavarat valtion haltuun asein. Yleensäkin epäluuloa kansainvälistä kauppaa kohtaan lisäsi varmuus juutalaisen pankkiirisalaliiton hallussa olevista maailmanmarkkinoista, joka ajatuksena sopi hyvin juutalaisvastaiseen propagandaan. Taloudellisesti fasismin ja kansallissosialismin välillä on selkeät siteet, koska kumpaankin kuuluu valtion hallinnassa oleva sijoitusmaailma, rahamarkkinat, teollisuus ja maanviljely. Kummassakin talousmallissa on kuitenkin myös yksityisiä yrityksiä ja osittain markkinatalouteen perustuva hinnanmääräytyminen. Italian fasismi oli kuitenkin selvemmin korporativistinen, jossa työnantajat ja työntekijät sopivat asiat valtion tiukassa kontrollissa, mutta silti erillisinä toimijoina. Konfliktit, kuten lakot olivat kuitenkin estettyjä.

Kansallissosialismi ja uskonto

Kansallissosialismin ja kristinuskon suhde oli varsin ongelmallinen. Hitlerin propagandaan kristillisyys kuului olennaisena osana, koska saksalaiset olivat varsin uskonnollista väestöä. Kansallissosialismi oli kuitenkin symboliselta kieleltään voimakkaan antikristillinen ja seremonioissaan lähes pakanallinen, kuten suomalainen aikalaiskirjailija ja silminnäkijä Olavi Paavolainen kirjassaan Kolmannen valtakunnan vieraana havainnoi. Lisäksi kansallissosialistinen käsitys heikkouden ja suvaitsevaisuuden tuomittavuudesta ei sopinut kristilliseen sanomaan, minkä monet papit näkivätkin ja siksi protestoivat voimakkaasti kansallissosialisteja vastaan 1930-luvun Saksassa. Papistosta monet joutuivat vainotuiksi mielipiteidensä tähden ja kirkollisen instituution lopettaminen oli suunnitelmissa.

Kansallissosialismi ja naiset

Kansallissosialismin ihanteelliseen perhemalliin kuului selkeästi roolittunut perhe. Kulttuurielämä ja taide korosti voimakkaasti miehen maskuliinisuutta ja miehekkyyttä, kun taas naisen osa oli kansallissosialistisessa valtiossa pitää huolta kodista ja huolehtia lapsista. Saksassa kotiäitiyden korostaminen liittyi myös korkeaan työttömyyteen toista maailmansotaa edeltävänä aikana - palauttamalla työssä käyvät naiset takaisin kotilieden äärelle vapautettiin työpaikkoja miehille ja vähennettiin siten työttömyyttä. Nämä olivat kuitenkin ihannemalleja, jotka eivät käytännössä toteutuneet Kolmannessa valtakunnassa näin konkreettisesti. Avioliitossa korostettiin erityisesti rotupuhtauden ja perinnöllisen terveyden vaalimista. Naisen yhteiskunnallinen asema oli syrjäänvetäytyvä ja poissa julkisuudesta. NSDAP:n merkkihenkilöihin kuuluikin vain vähän naisia, vaikka kannattajakunnassa naisia oli paljon. Osasyynä oli se, että Kansallissosialistisen Saksan hyvinvointivaltio oli maailman anteliain ja siihen kuuluivat mm. runsaat äitiysedut.

Kansallissosialismi ja eläimet

Kansallissosialismin ideologiaan kuului ihmisten eläminen sopusoinnussa itsensä ja luonnon kanssa. Kolmannen valtakunnan eläinsuojelulakeja pidettiin historian edistyksellisempinä, ja esimerkiksi Hitler antoi ymmärtää olevansa kasvissyöjä, mitä esimerkkiä monet hänen kannattajansa seurasivat, myös Suomessa.

Kansallissosialismi oikeisto-vasemmisto-akselilla

Kansallissosialismia kutsutaan usein äärioikeistolaiseksi, mikä on kuitenkin kyseenalaista, koska kansallissosialismi ei ole "ääriporvarillista" eikä kapitalistista. Kansallissosialismissa keskeisiä ajatuksia olivat nationalismi ja demokratian sekä ihmissoikeuksien polkeminen, jotka eivät kaikkien mittareiden mukaan sijoitu vasemmisto-oikeisto-akselille. Käytännössä tosin kiihkeät nationalistit itse katsovat lähes poikkeuksetta edustavansa oikeistoa tai ainakin antivasemmistoa. Talous- ja sosiaalipoliittisesti kansallissosialismissa on piirteitä sekä perinteisestä oikeistosta että vasemmistosta.

Kolmannen valtakunnan kansallissosialisteja

Alla on listattu lähinnä NSDAP:n alkuaikojen jäseniä ja puolueen "sisäpiiriin" kuuluneita, ei esimerkiksi Wehrmachtin kenraaleita. Tämä siitä syystä, että vaikka käytännössä puolueen jäsenyys oli Kolmannessa valtakunnassa ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ei muiden yhteys puolueeseen ole kuitenkaan yhtä merkityksellinen.
- Martin Bormann - Hitlerin yksityissihteeri, Parteikanzlerein johtaja
- Joseph Goebbels - propagandaministeri
- Hermann Göring - Saksan ilmavoimien, Luftwaffen komentaja, Valtakunnanmarsalkka
- Rudolf Hess - NSDAP:n varajohtaja Skotlantiin lentoonsa saakka
- Reinhard Heydrich - Sicherheitdienstin (SD) johtaja, "Prahan teurastaja"
- Heinrich Himmler - Reichsführer SS (SS-joukkojen johtaja)
- Adolf Hitler - Führer, Kolmannen valtakunnan johtaja
- Rudolf Höss - Auschwitzin keskitysleirin komendantti. Ei pidä sekoittaa Rudolf Hessiin
- Ernst Kaltenbrunner - Reichssicherheitshauptamtin (RSHA) johtaja, Heydrichin seuraaja
- Joachim von Ribbentrop - Saksan ulkoministeri 1938 - 1945
- Ernst Röhm - Sturmabteilungin (SA) organisoija
- Alfred Rosenberg - kansallissosialismin pääideologi
- Baldur von Schirach - Hitler-Jugendin (HJ) johtaja
- Albert Speer - Hitlerin hoviarkkitehti, varusteluministeri
- Julius Streicher - Antisemitistisen Der Stürmer-lehden päätoimittaja
- Fritz Todt - Kolmannen valtakunnan työpalveluorganisaation perustaja.
- Otto Strasser - Puolueen sisäisen vasemmistolaisen opposition johtaja ja pääideologi
- Walter Funk - teollisuusministeri
- Wilhelm Frick - sisäministeri
- Hans Frank - ministeri, Saksan lakiakatemian päällikkö
- Robert Ley - Saksan työväenrintaman päällikkö
- Walther Schellenberg - Gestapo-johtaja
- Josef Mengele - natsitohtori, "kuolemanenkeli"

Tietoa muualta

- [http://www.thepaganfront.com/brangolf/music.html Natsien musiikkia] - kokeile esimerkiksi kappaleita - "Bomben Auf England" ja "Panzer Rollen in Afrika Vor"
- [http://www.yle.fi/opintoradio/tasavalta/valtio/html/kansallissos.html YLE Opintoradio: Kansallissosialismi 1920- ja 30-lukujen Suomessa]
- [http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/25points.htm Hitlerin kirjoittama Kansallissosialistisen puolueen 25 kohdan ohjelma]

Lähteet

#Jouko Jokisalo (1995): Kansallissosialismin ideologia, Snellman-instituutti 1995, ISBN 951-842-165-X Luokka:Poliittinen ideologia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチズム simple:Nazism

20. tammikuuta

20. tammikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 20. päivä. Vuodesta on jäljellä 345 päivää (karkausvuonna 346). ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Henna, Henni, Henriikka :- suomenruotsalainen kalenteri: Sebastian, Fabian :- ortodoksinen kalenteri: Jehki :- saamenkielinen kalenteri: Henná :- vanhemmissa kalentereissa: Faabian, Fabianus, Reijo

Tapahtumia

- 1156 - Legendan mukaan talonpoika Lalli surmasi englantilaisen Piispa Henrikin kirveellä Köyliönjärven jäällä.
- 1523 - Tanskan kuningas Kristian II pakotettiin luopumaan Tanskan ja Norjan kruunusta.
- 1885 - L.A. Thompson patentoi vuoristoradan.
- 1887 - Yhdysvaltain senaatti antoi Yhdysvaltain laivaston vuokrata Pearl Harborin laivastotukikohdaksi.
- 1892 - NMKY:ssä Springfieldissä, Massachusettsissa pelattiin ensimmäinen virallinen koripallo-ottelu.
- 1929 - Elokuva In Old Arizona julkaistiin. Elokuva oli ensimmäinen täyspitkä äänielokuva, joka filmattiin ulkotiloissa.
- 1936 - Edvard VIII:sta tuli Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija.
- 1937 - Franklin Delano Roosevelt vannoi virkavalan toiselle presidenttikaudelleen. Edellisten presidenttien virkaanastujaistilaisuudet pidettiin 4. maaliskuuta, tästä lähtien 20. tammikuuta.
- 1941 - Franklin Delano Roosevelt vannoi virkavalan kolmannelle presidenttikaudelleen ainoana Yhdysvaltain presidenttinä, joka oli kolme kautta virassa.
- 1942 - Toinen maailmansota: natsit päättivät Wannseen konferenssissa Berliinissä "lopullisesta ratkaisusta juutalaisongelmaan".
- 1945 - Franklin Delano Roosevelt vannoi virkavalan neljännelle presidenttikaudelleen ainoana Yhdysvaltain presidenttinä, joka valittiin neljännen kerran virkaan.
- 1949 - Harry S. Truman vannoi toisen kerran virkavalan 33:ntena Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1953 - Dwight D. Eisenhower vannoi virkavalan 34:ntenä Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1957 - Dwight D. Eisenhower vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1961 - John F. Kennedy vannoi virkavalan 35:ntenä Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1965 - Lyndon B. Johnson vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen 36:ntena Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1969 - Ensimmäinen pulsari havaittiin Rapusumussa (M1).
- 1969 - Richard Nixon vannoi virkavalan 37:ntenä Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1973 - Richard Nixon vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1977 - Jimmy Carter vannoi virkavalan 39:ntenä Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1981 - Ronald Reagan vannoi virkavalan 40:ntenä Yhdysvaltain presidenttinä. Vain minuutteja myöhemmin Iran vapautti 52 amerikkalaista panttivankia.
- 1985 - Ronald Reagan vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen.
- 1986 - Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska ilmoittivat kanaalitunnelin rakentamissuunnitelmastaan.
- 1989 - George H. W. Bush vannoi virkavalan 41:senä Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1993 - Bill Clinton vannoi virkavalan 42:sena Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1996 - Jasser Arafat valittiin palestiinalaishallinnon presidentiksi.
- 1997 - Bill Clinton vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen.
- 2001 - George W. Bush vannoi virkavalan 43:ntena Yhdysvaltain presidenttinä.
- 2005 - George W. Bush vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen.

Syntyneitä

- 225 - Gordianus III, Rooman keisari († 244)
- 1873 - Johannes Vilhelm Jensen, tanskalainen kirjailija, vuoden 1944 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja († 1950)
- 1920 - Federico Fellini, elokuvaohjaaja († 1993)
- 1920 - DeForest Kelly, näyttelijä (Star Trek) († 1999)
- 1930 - Buzz Aldrin, astronautti
- 1945 - Mimmi Mustakallio, muusikko
- 1946 - David Lynch, elokuvaohjaaja
- 1949 - Göran Persson, Ruotsin pääministeri ja sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja

Kuolleita

- 1156 - Piispa Henrik, Suomen suojeluspyhimys
- 1848 - Kristian VIII, Tanskan kuningas (s. 1786)
- 1900 - John Ruskin, englantilainen kirjailija (s. 1819)
- 1907 - Dimitri Mendelejev, venäläinen kemisti, jaksollisen järjestelmän keksijä (s. 1834)
- 1936 - Yrjö V, Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas (s. 1865)
- 1984 - Johnny Weissmüller, olympialaisten uinnin viisinkertainen kultamitalisti, 67 maailmanennätystä, näyttelijänä esitti Tarzania 12 elokuvassa (s. 1904)
- 1990 - Barbara Stanwyck, näyttelijä (s. 1907)
- 1993 - Audrey Hepburn, näyttelijä, Oscar-voittaja (Loma Roomassa (1953)) (s. 1929) ---- Katso myös: kalenteri ~ 19. tammikuuta, 21. tammikuuta Luokka:Tammikuu -01-20 ms:20 Januari ko:1월 20일 ja:1月20日 simple:January 20 th:20 มกราคม

1942

Tapahtumia

- 2. tammikuuta - Japanin joukot valloittivat Manilan.
- 7. tammikuuta - Bataanniemen saarto alkoi.
- 11. tammikuuta - Japani julisti sodan Alankomaille ja hyökkäsi Alankomaiden Länsi-Intiaan.
- 11. tammikuuta - Japanilaiset valloittivat Kuala Lumpurin.
- 19. tammikuuta - Japanilaiset hyökkäsivät Burmaan.
- 20. tammikuuta - Wannseen konferenssi Berliinissä päätti pakkosiirron ratkaisuksi "juutalaisongelmaan".
- 25. tammikuuta - Thaimaa julisti sodan Yhdysvalloille ja Britannialle.
- 26. tammikuuta - Ensimmäiset yhdysvaltalaisjoukot saapuivat Eurooppaan Pohjois-Irlantiin.
- 15. helmikuuta - Singapore antautui japanilaisille.
- 19. helmikuuta - Noin 150 japanilaista konetta teki iskun Darwiniin, Australiaan.
- 22. helmikuuta - Roosevelt määräsi kenraali Douglas MacArthurin vetäytymään Filippiineltä yhdysvaltalaisjoukkojen puolustuksen romahtaessa.
- 23. helmikuuta - Japanin I-vene ampui 16 kranaattia öljynjalostamoon Santa Barbarassa, Kaliforniassa.
- 27. helmikuuta - Ensimmäinen Yhdysvaltain lentotukialus, USS Langley upposi japanilaishyökkäyksessä.
- 8. maaliskuuta - Hollantilaisjoukot antautuvat Jaavalla japanilaisille.
- 8. maaliskuuta - Japani valloitti Rangoonin Burmassa.
- 23. maaliskuuta - Japanilaiset valloittivat Andamaanit.
- 28. maaliskuuta - Brittikommandot tuhosivat saksalaisten miehittämän St. Nazairen kuivatelakan Ranskassa.
- 2. huhtikuuta - Suomi siirtyi ensimmäistä kertaa kesäaikaan. Käytäntöä ei kuitenkaan jatkettu seuraavana vuonna.
- 9. huhtikuuta - Viimeiset yhdysvaltalais- ja filippiiniläisjoukot antautuivat japanilaisille Bataanin niemimaalla, Pohjois-Filippiineillä. Bataanin kuolemanmarssi alkaa.
- 6. toukokuuta - Viimeiset yhdysvaltalaisjoukot antautuivat Filippiineillä.
- 4. toukokuuta–8. toukokuuta - Korallimeren taistelu, toinen suuri lentotukialusten välinen taistelu ja ensimmäinen, jossa taistelevat laivastot eivät olleet näköetäisyydellä toisistaan.
- 12. toukokuuta - 28. toukokuuta - Toinen Harkovan taistelu: Neuvostoarmeija aloitti suurhyökkäyksen Itä-Ukrainassa Timošenkon viiden armeijan vahvuisella kaakkoisrintamalla. Neuvostoliitto menetti lopputuloksena neljännesmiljoonan joukkoja ja 1200 panssarivaunua.
- 4. kesäkuuta–7. heinäkuuta - Midwayn taistelu
- 9. kesäkuuta - SS ja Gestapo polttivat Lidicen kylän kostoksi Reinhard Heydrichin murhasta.
- 28. kesäkuuta - Saksalaisten kesäoffensiivi, Fall Blau, alkoi Etelä-Venäjällä kohti Kaukasiaa, Volgaa ja Stalingradia.
- 1. heinäkuuta–27. heinäkuuta - Ensimmäinen El Alameinin taistelu
- 16. heinäkuuta - Pierre Lavalin Vichyn Ranska kokoaa 13 000–20 000 juutalaista Vél d’Hiv'lle.
- 18. heinäkuuta - Ensimmäinen Messerschmitt Me 262:n koelento suihkumoottoreilla.
- 19. heinäkuuta - Atlantin taistelu: Karl Dönitz määräsi sukellusveneet vetäytymään Yhdysvaltain rannikolta saattueiden vuoksi.
- 22. heinäkuuta - Varsovan ghetton tyhjennys alkoi.
- 7. elokuuta - Guadalcanalin taistelu alkoi Yhdysvaltain merijalkaväki noustessa maihin Guadalcanalilla Salomonsaarilla.
- 8. elokuuta - Washington, DC:ssa teloitettiin kuusi sabotaasin suunnittelusta.
- 8. elokuuta - "Quit India": Intian kongressin komitea vaati Intian välitöntä itsenäisyyttä. Mohandas Gandhi, Jawaharlal Nehru ja muut kongressipuolueen johtajat pidätettiin seuraavana päivänä ja puolue kiellettiin. Mielenosoituksissa pidätettiin kaikkiaan 90000.
- 23. elokuuta - Luftwaffen ilmahyökkäys muutti Stalingradin raunioiksi. 80 % kaupungista tuhoutui.
- 3. lokakuuta - Ensimmäinen V-2-laukaisu avaruuteen Peenemündesta, Saksasta.
- 23. lokakuuta - 4. marraskuuta - Toinen El Alameinin taistelu. Rommelin johtamat saksalaiset vetäytyvät lopuksi.
- 8. marraskuuta - Torch: Yhdysvaltain ja brittien joukot nousevat maihin Ranskan Pohjois-Afrikassa.
- 10. marraskuuta - Saksan joukot miehittivät Vichyn Ranskan amiraali François Darlanin tehtyä aselevon liittoutuneiden kanssa Pohjois-Afrikassa.
- 19. marraskuuta - Stalingradin taistelu: Kenraali Žukovin joukot aloittivat vastahyökkäyksen (Operaatio Uranus) Stalingradissa.
- 22. marraskuuta - Kenraali Paulus ilmoitti Hitlerille sähkeellä 6. armeijan jääneen saarroksiin Stalingradiin.
- 2. joulukuuta - Manhattan-projekti: maailman ensimmäinen ydinreaktori saavutti kriittisyyden Chicagon yliopistossa. Hanketta johti Enrico Fermi ja reaktori toimi mm. nykyaikasten laivasto- ja ydinvoimareaktorien prototyyppinä.
- 12. joulukuuta - Saksan 4. panssariarmeijan hyökkäys, Wintergewitter, alkoi, tavoitteenaan vapauttaa Stalingradiin saarretut joukot. Se eteni noin puoliväliin tavoitteestaan.

Syntyneitä

- 8. tammikuuta - Stephen Hawking, englantilainen fyysikko
- 16. helmikuuta - Kim Jong Il, Pohjois-Korean johtaja
- 17. maaliskuuta - John Wayne Gacy, sarjamurhaaja
- 26. maaliskuuta - Erica Jong, kirjailija
- 17. huhtikuuta - Jouko Turkka, kirjailija ja teatteriohjaaja
- 22. toukokuuta - Theodore Kaczynski, luddiitti sarjamurhaaja
- 13. heinäkuuta - Harrison Ford, näyttelijä
- 28. heinäkuuta - Kaari Utrio, kirjailija
- 19. marraskuuta - Calvin Klein, muotisuunnittelija
- 26. marraskuuta - Viktor Klimenko, laulaja ja näyttelijä
- 27. marraskuuta - Jimi Hendrix, muusikko

Kuolleita

- 9. helmikuuta - Lauri Kristian Relander, Suomen presidentti
- 4. kesäkuuta - Reinhard Heydrich, natsijohtaja

Nobelin palkinnot

- Ei jaettu Luokka:1942 ms:1942 ko:1942년 ja:1942年 simple:1942 th:พ.ศ. 2485

Holokausti

Holokausti (engl. holocaust, alkujaan kreikkaa: "kokonaan polttaminen") oli Saksan kansallissosialistien järjestelmällinen kansallisten, etnisten, uskonnollisten ja muiden ryhmien kansanmurha 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa. Euroopan juutalaiset olivat kansanmurhan pääasiallinen kohde, ja heitä arvioidaan kuolleen 5—6 miljoonaa. Suurin osa murhista tehtiin perustetuilla keskitysleireillä ja tuhoamisleireillä. Tapahtumaketju oli antisemitismin huomattavin ilmentymä. Samoissa yhteyksissä tapettiin rasistisista syistä paljon myös romaneja, puolalaisia ja ukrainalaisia ja eugeniikan nimissä mm. kehitysvammaisia ja homoseksuaaleja. Kokonaisuudessaan holokaustissa arvioidaan kuolleen 11 miljoonaa ihmistä, vaikka arvioita on esitetty 26 miljoonaan ihmiseen asti. Simon Wiesenthal -keskuksen tietojen mukaan yli 90% keskitysleireille viedyistä kuoli nälkään ja sairauksiin.

Holokaustin uhrit

Holokaustin uhreista suurimman huomion ovat saaneet juutalaiset, jotka olivatkin natsien tuhoamisvimman suurin kohde. Keskitysleireille joutui ja siellä tuhottiin kuitenkin myös kommunisteja, homoseksuaaleja, romaneja, henkisesti sairaita ja vammaisia, neuvostoliittolaisia sotavankeja, puolalaisia, venäläisiä ja muita slaaveja, poliittisia aktivisteja, Jehovan todistajia, joitakin katolisia ja protestanttisia pappeja, toisinajattelijoita, mielisairaita, rikollisia, joitakin afrikkalaisia ja ihmisiä, jotka luokiteltiin "valtion vihollisiksi". Näiden uhrien tuhosta todisteina ovat natsien omat kirjalliset ja kuvalliset arkistot, silminnäkijälausunnot (hengissä selviytyneiden, syyllisien ja sivullisten) sekä miehityksen alla olleiden valtioiden tilastollinen kirjanpito.

Holokaustin toimeenpano

Keskitys- ja työleirit

afrikkan tuhoamisleirille]] :Pääartikkeli: Keskitysleiri Natsit perustivat poliittisten vankien ja ei-toivottujen kansalaisten säilömiseen keskitysleirejä eri puolille Eurooppaa vuodesta 1933 alkaen. Vuoteen 1939 mennessä oli perustettu kuusi suurta leiriä. Toisen maailmansodan puhjettua natsit käyttivät leirejä valloitusten myötä aina vain kasvavien sotavanki- ja juutalaisjoukkojen keskittämiseen ja tuhoamiseen. Vangit joko tapettiin välittömästi leirille saapumisen jälkeen tai pakotettiin työskentelemään tehtaissa aliravittuina ja saksalaisvartijoiden mielivallan alaisina. Myös työnteon tarkoitus oli vankien surmaaminen, mutta sitä ennen heidän työpanoksensa haluttiin käyttää hyväksi sota- tai muussa teollisuudessa. Sodan aikana leirejä syntyi etenkin ei-toivottujen kansanosien, lähinnä juutalaisten, puolalaisen älymystön, kommunistien tai romanien asutuskeskusten läheisyyteen. Kriteerinä leirin sijainnille olivat myös hyvät rautatieyhteydet. Näistä kansanosista eroon hankkiutuminen katsottiin niin tärkeäksi, että Saksan sotatoimien kipeästi kaipaama kuljetuskapasiteetti uhrattiin suuressa määrin vankikuljetuksiin. Kuljetukset tapahtuivat usein hirvittävissä olosuhteissa, ja monet vangeista kuolivat jo matkan aikana.

Pogromit

:Pääartikkeli: Pogromi

Eutanasia

:Pääartikkeli: Aktion T4

Ghetot

:Pääartikkelit: Ghetto, Varsovan ghetto

Joukkoteloitukset

:Pääartikkeli: Einsatzgruppen

Tuhoamisleirit

:Pääartikkeli: Tuhoamisleiri

Kuolemanmarssit ja vapautus

:Pääartikkeli:Kuolemanmarssi

Vastarinta

Vastarintaliikkeet

:Pääartikkeli: Gheton kansannousu

Uhreja pelastaneet henkilöt

Katso myös

- Lopullinen ratkaisu Luokka:Holokausti Luokka:Juutalaisuus Luokka:Kansallissosialistinen Saksa Luokka:Toinen maailmansota Luokka:Politiikka Luokka:Kansanmurhat ko:유대인 대학살 ja:ホロコースト simple:Holocaust

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota. Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.

Sotaa edeltäneet vuodet

Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä. Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan. Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940. Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan. Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla. Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen. Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan. Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen. Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.

Sodan alku

Puolassa 1940.]] Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat. Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita. Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa. Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta. Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.

Balkan

Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä. Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.

Itärintama

Kreetan Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin. Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943. Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan. Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti. 14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.

Pohjois-Afrikka

2. toukokuuta Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943. Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa. Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.

Länsirintama

6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät Pariisiin 25. elokuuta 1944. Vuoden 1944 lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Elsass-Lothringenissa Vastoinkäymisten takia Saksassa oli syntynyt salaliitto, joka yritti surmata Hitlerin pommilla 20. heinäkuuta 1944. Vastarintaliike murskattiin ja saksalaiset kokosivat joukkonsa ja tekivät vastahyökkäyksen länsirintamalla Ardenneilla. Alkumenestyksestä huolimatta huolto-ongelmat ja polttoainepula pysäyttivät Wehrmachtin panssarikärjen ja hyökkäys tyrehtyi. Päämäärä Antwerpen jäi vain 100 kilometrin päähän. Liittouneiden painaessa päälle Saksalla ei enää ollut voimia pitää saavuttamiaan asemia, vaan se joutui aloittamaan lopullisen perääntymisen Reinin ylitse. Saksan alueen puolustus murtui tammi-huhtikuussa 1945. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysrajaksi Elbe-joen ja puna-armeija ja länsiliittoutuneiden joukot kohtasivat siellä 25. huhtikuuta 1945. Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja Mussolini surmattiin 28. huhtikuuta. Saksa antautui lopullisesti 8. toukokuuta. Sota Euroopassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon. Saksa jaettiin Ranskan, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken miehitysalueisiin. Myös Saksan pääkaupunki Berliini, joka jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jaettiin kolmen voittajavallan ja Ranskan välillä vyöhykkeiksi. Liittoutuneet jakoivat Itävallan neljäksi miehitysalueeksi, jotka myöhemmin itsenäistyivät Itävallan valtiona. Myöhemmin Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kiristyivät, mikä johti kylmään sotaan.

Sota Aasiassa

kylmään sotaan Japani oli hyökännyt Kiinaan jo vuonna 1937, ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan aloituspäiväksi Aasiassa lasketaankin yleensä 7. joulukuuta 1941, jolloin Japanin ilmavoimat pommitti Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa Pearl Harborissa, tuhoten suuren osan Tyynen valtameren laivastosta ja aiheuttaen Yhdysvaltojen liittymisen sotaan liittoutuneiden puolella. Japanin hyökkäyksen alkaessa sodanjulistus oli jo perillä Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, mutta koska viestin tärkeyteen ei oltu kiinnitetty huomiota, se avattiin liian myöhään. Samanaikaisesti Japani aloitti suurhyökkäyksen Malesiaan, Borneoon ja Filippiineille, vallaten mm. Singaporen briteiltä. Japanilaisen voittokulku jatkui toukokuuhun 1942, jolloin Port Moresbyn valtaus epäonnistui Yhdysvaltojen laivaston ansiosta. Kuukautta myöhemmin neljä japanilaista lentotukialusta upotettiin Midway-saaren taistelussa, siirtäen Japanin puolustuskannalle. Pitkän ja raskaan kampanjan avulla liittoutuneet valtasivat takaisin Japanin valtaamia alueita. Vuonna 1945 myös Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, vallaten takaisin Mantšurian. 15. elokuuta 1945, viikko Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen, Japani antautui ja miehitettiin.

Katso myös

- Luettelo sotilasoperaatioista
- Nürnbergin oikeudenkäynnit
- Salamasota
- Stalingradin taistelu
- Sota
- Varsovan kansannousu
- Enigma
- Kamikaze Luokka:Toinen maailmansota als:Zweiter Weltkrieg ms:Perang Dunia II ko:제2차 세계 대전 ja:第二次世界大戦 simple:World War II th:สงครามโลกครั้งที่สอง

Nürnbergin oikeudenkäynti

Nürnbergin oikeudenkäynnit on nimitys kahdelle oikeudenkäyntien sarjalle, joissa toisen maailmansodan voittajavaltojen Lontoossa tekemän sopimuksen pohjalta perustettu tuomioistuin tuomitsi kukistuneen kansallissosialistisen Saksan johtajistoa toisen maailmansodan ja holokaustin takia. Oikeudenkäynnit järjestettiin 20. marraskuuta 1945 - 1. lokakuuta 1946 ja ns. lääkärioikeudenkäynti 1947. Kansallissosialistisen puolueen johto, Gestapo, SS ja SD julistettiin rikollisiksi, joten niiden jäseniä voitiin rangaista. Tämä julistus perustui aiemmista oikeuskäsityksistä poikkeaviin periaatteisiin, joiden mukaan myös ihmisyksilöllä voi olla velvoituksia, jotka johtuvat kansainvälisestä oikeudesta, ja joiden rikkomisesta seuraa rangaistus. Lääkärioikeudenkäynnin tuomiolauselmaan kirjattu ihmisillä tehtäviä lääketieteellisiä kokeita koskeva Nürnbergin säännöstö on yksi nykyaikaisen lääketieteen etiikan kulmakivistä. Tuomaristoon kuului ainoastaan voittajavaltojen edustajia.

Syytetyt

Kansallissosialistisen Saksan korkein johto, valtakunnankansleri Hitler, propagandaministeri Goebbels ja SS:n johtaja Himmler tekivät itsemurhan Saksan häviön ollessa selvä. Seuraavat olivat syytettyinä (tuomio):
- Martin Bormann (tuomittiin kuolemaan poissaolleena)
- Karl Dönitz (10 vuotta vankeutta)
- Hans Frank (tuomittiin kuolemaan)
- Wilhelm Frick (tuomittiin kuolemaan)
- Hans Fritzsche (todettiin syyttömäksi)
- Walter Funk (elinkautinen, vapautettiin terveydellisistä syistä 16. toukokuuta 1957)
- Hermann Göring (tuomittiin kuolemaan, teki itsemurhan ennen teloitusta)
- Rudolf Hess (elinkautinen)
- Alfred Jodl (tuomittiin kuolemaan)
- Ernst Kaltenbrunner (tuomittiin kuolemaan)
- Wilhelm Keitel (tuomittiin kuolemaan)
- Gustav Krupp von Bohlen und Halbach (jätettiin tuomitsematta sairaana)
- Robert Ley (teki itsemurhan ennen oikeudenkäyntiä)
- Konstantin von Neurath (15 vuotta vankeutta, vapautettiin terveydellisistä syistä 6. marraskuuta 1954)
- Franz von Papen (todettiin syyttömäksi)
- Erich Raeder (elinkautinen, vapautettiin terveydellisistä syistä 26. syyskuuta 1955)
- Joachim von Ribbentrop (tuomittiin kuolemaan)
- Alfred Rosenberg (tuomittiin kuolemaan)
- Fritz Sauckel (tuomittiin kuolemaan)
- Hjalmar Schacht (todettiin syyttömäksi)
- Baldur von Schirach (20 vuotta vankeutta)
- Arthur Seyss-Inquart (tuomittiin kuolemaan)
- Albert Speer (20 vuotta vankeutta)
- Julius Streicher (tuomittiin kuolemaan)

Kuolemantuomioiden täytäntöönpano

Langetetut kuolemantuomiot pantiin toimeen Nürnbergin vankilan liikuntasalissa 16. lokakuuta 1946. Yhteensä kymmenen syytettyä teloitettiin hirttämällä yksi kerrallaan. Hitlerin yksityissihteeri Martin Bormann katosi Berliinissä Saksan häviön varmistuttua, ja hänen uskotaan tehneen itsemurhan. Hänet tuomittiin poissa olevana kuolemaan, vaikka hänen asianajajansa yrittikin puolustuspuheessaan vastustaa tuomiota vetoamalla siihen, että syytetty on jo kuollut! Kuolleeksi julistaminen tapahtui vasta vuonna 1973. Miehitetyn Puolan kenraalikuvernööri Hans Frank perusti Puolaan ensimmäiset juutalaisghetot. Wilhelm Frick toimi kansallissosialistisen Saksan sisäministerinä ja oli virkansa puolesta tietoinen sekä sotaan liittyvistä suunnitelmista, että tapahtuneista ihmisoikeusrikoksista. Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring, ilmavoimien (Luftwaffen) komentaja, tappoi itsensä kaksi tuntia ennen hirttämistä syömällä syanidikapselin. Alfred Jodlin kuolemantuomio tuli sotilasneuvonantajana toimimisesta. Hänen tuomionta kumottiin vuonna 1953. Turvallisuuspäällikkö Ernst Kaltenbrunnerin tehtäviin kuului keskitysleirien johtaminen. Wilhelm Keitel, kenraalisotamarsalkka vetosi tuomioistuimessa ainoastaan noudattaneensa Hitlerin käskyjä. Hän osallistui sodan suunnitteluun ja oli tietoinen Puolan juutalaisten tuhoamisesta. Joachim von Ribbentrop toimi Saksan ulkoministerinä ja oli yksi Hitlerin lähimmistä miehistä. Alfred Rosenberg oli itäisten miehitysalueiden valtakunnankomissaari. Fritz Sauckelin toimesta joutui miljoonia ihmisiä orjatyövoimaksi raatamaan Saksan hyväksi. Arthur Seyss-Inquart toimi Itävallan sisäministerinä ja kuvernöörinä sekä Alankomaiden valtakunnankomissaarina. Julius Streicher, Der Stürmer- lehden perustaja ja päätoimittaja oli avoimen juutalaisvastainen.

Tietoa muualta Nürnbergin oikeudenkäynneistä

[http://www.yale.edu/lawweb/avalon/imt/imt.htm Avalon Project] Luokka:Kansallissosialistinen Saksa Luokka:Holokausti ja:ニュルンベルク裁判

Reinhard Heydrich

Reinhard Tristan Eugen Heydrich ( 7. maaliskuuta 1904 – 4. kesäkuuta 1942 ) oli Heinrich Himmlerin johtamien Natsi-Saksan SS-joukkojen Obergruppenführer (kenraali). Hänen lempinimensä oli Prahan teurastaja. Heydrich varttui musikaalisessa katolisessa perheessä. Urheilullinen oikeistomielinen nuorukainen liittyi paikallisiin Freikorps-joukkoihin. Saksan laivastossa hän palveli 1922–1926. 1931 Himmler valitsi Heydrichin uuteen SS:n vastavakoiluyksikköön ja värväsi tämän samalla natsipuolueeseen. Heydrich sai nopeasti pelottavan maineen puolueen sisällä ja heinäkuussa 1932 hänen yksikkönsä otti nimen Sicherheitsdienst (SD, turvallisuuspoliisi). Heydrichista ja Himmlerista tuli pian läheisiä kumppaneita ja molemmat hyötyivät toisistaan poliittisesti. Myöhemmin Heydrich nimettiin Reichssicherheitshauptamtin (RSHA, keskusturvallisuusvirasto) ensimmäiseksi päälliköksi. RSHA:n alaisuudessa olivat SD, Gestapo ja Einsatzgruppen. Heydrichista tuli Adolf Hitlerin kolmannen valtakunnan likaisen työn suunnittelun ja toteutuksen avainhahmoja. Hän ylläpiti arkistoja natsien vastustajista ja suunnitteli Saksan valtakunnallisessa radiossa Puolan valehyökkäyksen, joka aloitti toisen maailmansodan. Hän oli Wannseen konferenssin puheenjohtaja. Tilaisuudessa keskusteltiin ja päätettiin "juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta" (Endlösung der Judenfrage). Syyskuussa 1941 Heydrich nimettiin Konstantin von Neurathin tilalle käskynhaltijaksi Böömin ja Määrin protektoraattiin (nykyinen Tšekki ilman Sudeettivuoristoa, joka oli liitetty Saksaan 1938 Münchenin sopimuksella).

Heydrichin salamurha

Tšekkoslovakian hallitus oli maanpaossa Lontoossa ja sen brittikoulutuksen saaneet agentit tekivät Heydrichin murhayrityksen 27. toukokuuta, 1942. Adolf Opalkan johtama ryhmä johon kuuluivat myös Josef Valcik, Jan Kubis ja Josef Gabchik odottivat Heydrichin autoa kadunkulmassa, jossa se joutui hidastamaan. Kun auto lähestyi Gabchik tähtäsi ja painoi liipasinta, mutta ase ei lauennut. Autoa kuljettanut SS-Oberscharführer Klein luuli Gabchikin olevan yksin ja pysäytti auton ampuakseen väijyjän. Silloin Kubis heitti panssarintorjuntakranaatin autoon ja sen räjähdyksessä Heydrich loukkaantui vakavasti. Vaikka Himmler lähetti parhaat lääkärinsä paikalle, Heydrich kuoli prahalaisessa sairaalassa 4. kesäkuuta kello 4.30 aamulla 38-vuotiaana. Hänet haudattiin juhlavissa hautajaisissa Berliinissä, Hitler piti tilaisuudessa muistopuheen. Ernst Kaltenbrunner valittiin Heydrichin seuraajaksi. Kostoksi Heydrichin kuolemasta natsit surmasivat kaikki yli 16-vuotiaat miehet Lidicen kaivoskylästä (22 kilometriä Prahasta luoteeseen), lähettivät naiset ja lapset keskitysleireille ja sen jälkeen polttivat kylän. Heydrichin kuoleman jälkeen ensimmäiset kolme "kokeilukeskitysleiriä" avattiin Treblinkassa, Sobibórissa ja Belzecissä. Projekti nimettiin Operaatio Reinhardiksi Heydrichin kunniaksi. Heydrich, Reinhard ja:ラインハルト・ハイドリヒ

Reinhard Heydrich

Heydrichin salamurha

Adolf Eichmann

Karl Adolf Eichmann (s. 19. maaliskuuta 1906, Solingen — k. 1. kesäkuuta 1962, Ramla, Israel) oli korkea-arvoinen SS-upseeri natsi-Saksassa. Häntä pidetään holokaustin Endlösungin ("Lopullinen ratkaisu") pääsuunnittelijana. Hän organisoi keskitysleireille lähetettävien ihmisten tunnistamisen ja kuljetukset. Tästä syystä häntä usein kutsutaan Kolmannen valtakunnan "pääteloittajaksi". Jälkikäteen on kuitenkin kiistelty hänen asemastaan natsihallinnossa. Eichmann ei itse ollut päätöksentekijänä Kolmannen valtakunnan tärkeimmissä juutalaiskysymyksissä.

Varhaiset vuodet

Adolf Eichmann syntyi ja kasvoi Solingenissa Saksassa. Hänen isänsä oli kirjanpitäjä paikallisessa voimalaitoksessa ja perhe muutti isän työn mukana Linziin, Itävaltaan vuonna 1913. Lapsena Eichmann oli melko tummahipiäinen ja siksi muut lapset kiusasivat häntä usein sanomalla Eichmannin näyttävän "juutalaiselta". Hänen isänsä siirtyi öljyalalle, jolla myös Adolf Eichmann työskenteli nuoruutensa.

Natsi-Saksa

Huhtikuussa 1932 Adolf Eichmann liittyi natsipuolueeseen. Hän tutustui mm. Ernst Kaltenbrunneriin, jonka isällä oli ollut yhteisiä liiketoimia Eichmannin isän kanssa. Vuonna 1934 Eichmann palveli SS-alikersanttina Dachaun keskitysleirillä, jossa hän kiinnitti Reinhard Heydrichin huomion. Sen jälkeen hän liittyi SD:hen, jonka Berliinin toimistoon hän pääsi töihin. SD:n "juutalaisosaston" päälliköstä Edler von Mildensteinista tuli Eichmannin oppi-isä, joka innosti häntä perehtymään sionismiin ja juutalaisuuden historiaan. Syyskuussa 1937 hänet lähetettiin yhdessä esimiehensä Herbert Hagenin kanssa Palestiinaan tutkimaan mahdollisuuksia juutalaisten siirtämiseksi Saksasta Palestiinaan. He matkustivat Haifaan, mutta he saivat brittiviranomaisilta ainoastaan kauttakulkuviisumit, joten he menivät Kairoon. Siellä he tapasivat Haganahin jäseniä, mutta keskusteluiden sisällöstä kiistellään. Heillä oli tarkoituksena myös tavata Palestiinan arabijohtajia kuten Jerusalemin muftin Amin al-Husaynin, mutta britit estivät heidän pääsynsä maahan. Jälkeenpäin he kirjoittivat raportin, jossa he esittivät siirtosuunnitelmien hylkäämistä. Eichmannin ja Hagenin mielestä se ei ollut taloudellisesti järkevää ja se ei sopinut Saksan politiikkaan, joka ei kannattanut juutalaisvaltion syntymistä Lähi-Itään. Matkan jälkeen Eichmann siirrettiin SD:n Wienin toimistoon. Maaliskuussa 1938 Saksa miehitti Itävallan ja pelko levisi itävallanjuutalaisten keskuuteen. Eichmann kehitti erityisen "koontilinjan", jolla juutalaiset jotka halusivat poistua maasta järjestelmällisesti riisuttiin omaisuudestaan, käteisestä rahastaan ja oikeuksistaan. Muutamassa kuukaudessa Eichmannin toimisto oli siirtänyt 150 000 juutalaista ja hänet siirrettiin Prahaan organisoimaan samankaltaista toimintaa.

Toinen maailmansota

Lokakuussa 1939 Eichmannista tuli RSHA:n Amt IV B 4:n päällikkö. Amt IV B 4 (alun perin IV D 4) oli Gestapon alajaosto, jonka vastuulla oli juutalaisiin liittyvät asiat. Eräs hänen ajatuksistaan oli neljän miljoonan Euroopan juutalaisen siirtäminen Madagaskarille, mutta se osoittautui liian utopistiseksi. Sodan aikana Eichmann sai SS-Obersturmbannführerin arvon. Eichmann osallistui Wannseen konferenssiin vuonna 1942, jossa päätettiin "juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta". Lopullinen ratkaisu tarkoitti juutalaisten massatuhoa heidän pakkosiirtämisensä sijaan.

Sodanjälkeinen aika

Toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisjoukot ottivat Eichmannin kiinni. Tämän onnistui kuitenkin paeta vankileiriltä 1946. Monien vaiheiden jälkeen (hän oleskeli Vatikaanivaltion passilla mm. Italiassa ja Lähi-Idässä) hän asettautui Argentiinaan vuonna 1950 nimellä Ricardo Klement ja toi myöhemmin maahan myös perheensä. Mossadin (Israelin salainen palvelu) joukot (johtajanaan Peter Malkin) kaappasivat Eichmannin 11. toukokuuta 1960 ja hänet lennätettiin El Alin lentokoneella Argentiinasta Israeliin 21. toukokuuta 1960. Mossadin tuonaikainen päällikkö Isser Harel kirjoitti operaatiosta sittemmin kirjan Kaappaus Garibaldinkadulla (engl. The House on Garibaldi Street).

Oikeudenkäynti

21. toukokuuta 21. toukokuuta Adolf Eichmannin oikeudenkäynti israelilaisessa oikeudessa Jerusalemissa alkoi 11. helmikuuta 1961. Häntä vastaan luettiin 15 rikossyytettä mukaan lukien syytteet rikoksista ihmiskuntaa vastaan, rikoksista juutalaisia vastaan ja osallistumisesta laittomaan organisaatioon. Oikeudenkäynti sai paljon kansainvälistä julkisuutta ja kiistelyä osakseen. Israelin hallitus kiihdytti kohua sallimalla kansainvälisen median kuten radio- ja TV-asemien lähetykset oikeudenkäynnistä ilman rajoituksia. Televisiokatselijat näkivät epämääräisen miehen istumassa luodinkestävässä kopissaan kuuntelemassa kun todistajat, joista monet olivat holokaustista selvinneitä, kävivät kertomassa hänestä ja hänen roolistaan uhrien lähettämisessä keskitysleireille. Koko oikeudenkäynnin ajan Eichmann pysyi väitteessään, että hän totteli vain käskyjä. Tuomittuna syylliseksi kaikkiin syytteisiin Eichmann tuomittiin kuolemaan (ainoa siviilikuolemantuomio, joka on annettu Israelissa) 2. joulukuuta 1961 ja hänet hirtettiin muutama minuutti keskiyön jälkeen 1. kesäkuuta 1962 Ramlan vankilassa.

Katso myös

- kansallissosialismi

Linkkejä

- [http://www.bbc.co.uk/history/war/wwtwo/eichmann_01.shtml Adolf Eichmann: The Mind of a War Criminal]
- [http://www.pbs.org/eichmann/ The Trial of Adolf Eichmann] Eichmann, Adolf ko:아돌프 아이히만 ja:アドルフ・アイヒマン

Luokka:Kansallissosialistinen Saksa

Kansallissosialistiseen Saksaan (1933–1945) liittyviä aiheita. Luokka:Saksan historia Luokka:Euroopan entiset valtiot

Doria

Die Familie Doria, ursprünglich d’Oria, d.h. Kinder der Oria, der Gemahlin Arduins von Narbonne in der ersten Hälfte des 12. Jahrhunderts, war ein altes Adelsgeschlecht in Genua, unter dessen Mitgliedern, die in den Kämpfen zwischen Kaiser und Papst auf seiten des erstern standen, mehrere durch geschichtliche Bedeutung hervorragen:
- Oberto, unternahm 1266 einen erfolgreichen Zug gegen Candia sowie später zwei Seekriege gegen Venedig, vernichtete durch den Sieg bei Meloria am 6. August 1284 die Seemacht