Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Weimarin Tasavalta

Weimarin tasavalta

hyperinflaation aikana.]] Weimarin tasavalta on sen Saksan tasavallan nimitys, jonka perustuslaki oli voimassa vuodesta 1919 vuoteen 1933. Aikakauden katsotaan alkaneen, kun Saksan uusi perustuslaki säädettiin Weimarin kaupungissa Saksan kärsittyä tappion ensimmäisessä maailmansodassa. Weimarin tasavallan aika päättyi Adolf Hitlerin ja kansallissosialistien noustua valtaan ja lakkautettua maassa vallinneen demokratian.

Tasavallan alku 1918—1919

Vuodesta 1916 Saksaa johti käytännössä armeija ja sen ylijohto (Oberste Heeresleitung, OHL) päällikkönään sotamarsalkka Paul von Hindenburg. Kun tuli ilmeiseksi, että sota oli hävitty, OHL vaati, että vastuu siirtyisi siviilihallitukselle, jonka tavoitteena olisi sodasta irtautuminen. Uusi valtakunnankansleri (Reichskanzler) prinssi Max von Baden tarjosi näin ollen Yhdysvaltain presidentille Woodrow Wilsonille aseleposopimusta 3. lokakuuta 1918. 28. lokakuuta 1918 keisarikunnan perustuslakia muutettiin niin, että maasta tuli parlamentaarinen demokratia. Tämä teki valtakunnankanslerin vastuulliseksi valtiopäiville eikä keisarille. Suunnitelma muuttaa Saksa parlamentaariseksi monarkiaksi kuitenkin epäonnistui maan ajautuessa kaaokseen sitä mukaa kun joukot palasivat rintamalta. Sota oli runnellut henkisesti ja fyysisesti monia sotilaita ja totuttanut heidät väkivaltaan, johon turvauduttiin myös rauhan palattua. Vasemmiston ja oikeiston välillä puhkesi verisiä yhteenottoja. Kun armeijan johto määräsi valtiopäiviltä lupaa kysymättä Saksan valtamerilaivaston (Hochseeflotte) hyökkäyspartiotehtävään, syttyi kapina. Jos määräys olisi toteutunut, rauhanneuvottelut olisivat mitä todennäköisimmin rauenneet. Kahden laivan miehistö kapinoi Wilhelmshavenissa ja armeija pidätti noin 1000 merimiestä ja kuljetutti heidät Kieliin. Tämä johti paikallisen kapinan leviämiseen yli koko valtakunnan. Kapinoivat sotilaat, merimiehet ja heitä sympatisoineet työläiset muodostivat 1917 Venäjän vallankumouksen neuvoston ja ottivat monissa kaupungeissa vallan. 7. marraskuuta kapina oli levinnyt Müncheniin, jossa Baijerin Ludvig III oli ensimmäinen pakoon lähtenyt saksalainen monarkki. Aluksi neuvostojen vaatimukset olivat vähäisiä, ne ainoastaan vaativat vangittujen merimiesten vapauttamista. Venäjän vallankumouksesta ne poikkesivat siten, ettei niitä hallinnut kommunistinen puolue. Neuvosto-Venäjän tapahtumien vuoksi Saksan yläluokka ja keskiluokka pelkäsivät, että Saksasta tulisi neuvostotasavalta. Saksan työväenliike oli siihen aikaan jakautunut kahtia, joista toinen puoli, USDP (Unabhängige Sozialdemokratische Partei Deutschlands), kannatti työläisneuvostojen valtaa ja toinen, enemmistösosiaalidemokraatit, parlamentarismia. Sosialistit kuitenkin kaikki vaativat keisari Vilhelm II:n eroa. 9. marraskuuta Berliinin valtiopäivätalolla julistettiin Saksan tasavalta enemmistösosialistien toimesta syntyneeksi, samaan aikaan kun vähemmistö toisaalla – johdossaan mm. Karl Liebknecht – julisti maan neuvostotasavallaksi. Vielä samana päivänä valtakunnankansleri Max von Baden siirsi vallan enemmistösosialistien johtajalle Friedrich Ebertille. Tämän ei kuitenkaan nähty rauhoittavan kansanjoukkoja ja niinpä päivää myöhemmin perustettiin vallankumouksellinen hallinto Rat der Volksbeauftragten, johon kuului sekä enemmistö- että vähemmistösosialisteja ja joka edusti työläisiä ja sotilaita. Tätä hallintoa kuitenkin vastusti vähemmistösosialistien vasen laita, spartakistit, johdossaan Liebknecht ja Rosa Luxemburg. Ebert kutsui kokoon valtuustojen kansallisen kongressin, joka kokoontui 16.–20. joulukuuta ja jossa enemmistösosialisteilla oli enemmistö. Näin Ebert onnistui laatimaan uuden perustuslain, jossa neuvostovallan kannattajien ääni oli marginalisoitu. Varmistaakseen hallituksensa toimivallan Ebert liittoutui armeijan kanssa, jota johti siinä vaiheessa kenraali Wilhelm Groener. Sopimus takasi armeijalle, ettei hallitus yrittäisi uudelleenorganisoida sitä, mikäli se pysyisi hallitukselle lojaalina. Toisaalta sopimus varmisti hallituksen ja armeijan välisen yhteistyön, joka vakuutti ylä- ja keskiluokan sen aikeista säilyttää järjestys maassa ja armeijan pysymisen vakauttavana voimana. Vasemmistosiivelle tämä tarkoitti työläisten asian pettämistä. Liittoutuminen armeijan kanssa oli eräs niistä tekijöistä, jotka jakoivat vasemmiston pysyvästi sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin. Lopullisesti vasemmisto repesi Ebertin kutsuessa armeijan kukistamaan yhden Berliinin sotilaskapinoista 23. marraskuuta 1918. Kapinalliset olivat valloittaneet kaupungin komendantin esikunnan ja valtakunnankanslian, jossa hallitus piti majaansa. Kapina kukistettiin raa'asti, eikä kuolonuhreilta ja haavoittuneilta vältytty. Tämän seurauksena vasemmistosiipi irtautui enemmistösosialisteista, jotka olivat sen mukaan liittoutuneet vastavallankumouksellisen armeijan kanssa pyrkimyksenään kukistaa vallankumous. Ero syventyi, kun Saksan kommunistinen puolue (Kommunististische Partei Deutschland) muodostettiin joukosta vasemmistoryhmiä, mukaan lukien spartakistit. Tammikuussa 1919 tehtiin useita väkivaltaisia yrityksiä perustaa proletariaatin diktatuuri. Vapaaehtoisista sotilaista ja oikeistolaisista koostuneet Freikorpsit eli vapaajoukot kukistivat nämä kapinat. Tilanne kulminoitui, kun spartakistijohtajat Liebknecht ja Luxemburg pahoinpideltiin hengiltä 15. tammikuuta. Ebertin suostumuksella surmaajat tuomittiin siviilituomioistuimen sijasta sotilasoikeudenkäynnissä lieviin rangaistuksiin. Tämä lisäsi Ebertin epäsuosiota vasemmistoryhmien silmissä. Kansalliskokousvaalit pidettiin 19. tammikuuta, joissa vähemmistösosialistit ja muut vasemmistoryhmät eivät onnistuneet saamaan juuri ollenkaan edustajia, koska ne oli kapinoita kukistettaessa lyöty hajalle. Välttääkseen mellakoiden keskipisteessä olemista kansalliskokous siirtyi Weimarin kaupunkiin tekemään uutta perustuslakia. Se muodosti Saksasta semi-presidentiaalisen tasavallan, jossa valtiopäiväedustajat valittiin suhteellisella vaalitavalla. Weimarissa pidettyjen kokousten aikana väkivalta ja kapinointi jatkuivat maassa. München julistautui hetkellisesti neuvostotasavallaksi, mutta Freikorpsin joukot kukistivat kapinan. Lisäksi itäisissä provinsseissa taisteltiin, koska ne olivat lojaaleja keisarille eivätkä halunneet kuulua tasavaltaan. Samaan aikaan Ranskassa rauhanneuvotteluissa liittoutuneiden kanssa solmittu Versaillesin rauhansopimus kutisti armeijan vahvuutta huomattavasti, langetti Saksan niskaan suuret sotakorvaukset ja demilitarisoi Reininmaan. Sopimuksessa Saksa joutui myös totuudenvastaisesti tunnustamaan yksipuolisen syyllisyytensä ensimmäiseen maailmansotaan. Myöhemmin Adolf Hitler syytti tasavaltaa ja demokratiaa tästä "häpeärauhasta". Tasavallan ensimmäinen presidentti Ebert allekirjoitti uuden perustuslain 11. elokuuta 1919.

Nuoren tasavallan varhaiset vuodet 1919—1923

Perustamisestaan lähtien Weimarin tasavalta oli vasemmiston ja oikeiston ääriliikkeiden paineessa. Vasemmisto syytti sosiaalidemokraatteja aatteen pettämisestä liittoutumalla vanhan vallan kanssa kommunistisen vallankumouksen sijaan, kun taas oikeisto vastusti demokraattista järjestelmää ja olisi ennemmin palannut vanhaan autoritaariseen malliin. Tasavallan uskottavuutta tuhotakseen oikeisto syytti (etenkin armeijan piirissä) hallintoa Saksan tappiosta ensimmäisessä maailmansodassa. Syntyi legenda selkäänpuukotuksesta – Dolchstoßlegende – jonka mukaan tappion oli aiheuttanut kommunistien ja juutalaisten vehkeily kotirintamalla. 13. maaliskuuta 1920 ryhmä Freikorpsin joukkoja valloitti Berliinin ja asetti oikeistolaisen lehtimiehen Wolfgang Kappin uuden hallituksen valtakunnankansleriksi. Koska Freikorpsin joukot olivat Ebertin ainoa vallansäilyttämisen keino, hän ei voinut muuta kuin vetää parlamenttinsa Dresdeniin, josta se kuulutti yleislakkoa. Tämä pysäytti talouden totaalisesti ja Kappin hallinto romahti jo 17. maaliskuuta. Tarkemmin artikkelissa Kapp Putsch. Yleislakon tehosta vaikuttuneet kommunistit järjestivät kansannousun Ruhrin alueella 1920, kun 50000 työläistä muodosti puna-armeijan ja otti provinssin haltuunsa. Armeija ja Freikorps kukisti kansannousun ilman hallituksen ohjeita. Kommunistisia vallankumouksia tukahdutettiin myös maaliskuussa 1921 Saksissa ja Hampurissa. Vuonna 1923 tasavalta ei kyennyt enää maksamaan sotakorvauksia kuten Versaillesin sopimuksessa oli sovittu ja uusi hallitus jäi jälkeen maksuissa. Vastaukseksi ranskalaiset ja belgialaiset joukot miehittivät Ruhrin alueen, joka oli Saksan suurimpia teollisuuden keskittymiä, haltuunottaen alueen kaivokset ja tuotantolaitokset tammikuussa 1922. 1923 tammikuussa kuulutettiin vastatoimeksi yleislakkoa ja kehotettiin passiiviseen vastarintaan. Lakot kestivät kahdeksan kuukautta, mikä johti Saksan talouden kärsimiseen ja maan oli turvauduttava tuontiin. Koska lakkoileville työläisille täytyi myös maksaa palkkaa valtiolta, painettiin lisää rahaa, joka aiheutti hyperinflaation. Ennen hyperinflaatiota yhdellä Yhdysvaltain dollarilla oli saanut 4,2 markkaa. Elokuussa 1923 dollarilla sai miljoona markkaa ja 20. marraskuuta 4 200 000 000 000. 1. joulukuuta toteutettiin valuuttauudistus jossa 1 000 000 000 000 vanhalla markalla sai yhden uuden Rentenmarkin. Sotakorvauksia jatkettiin ja Ruhr palautettiin Saksalle. Vuonna 1923 myös Adolf Hitler järjesti Münchenissä vallankaappausyrityksen, joka tunnetaan nimellä oluttupakaappaus. 1920 saksalaisten työläisten puolueesta oli tullut kansallissosialistinen puolue ja Hitler oli noussut sen puheenjohtajaksi 1921. Puolisotilaallinen organisaatio SA perustettiin 1921 ja se toimi Hitlerin henkilökohtaisena armeijana vallanotossa. 8. marraskuuta 1923 Hitler järjesti puoluetovereidensa kanssa vallankaappausyrityksen ja julisti uuden hallituksen, tavoitteena ottaa München haltuunsa seuraavana päivänä. Satakunta poliisia kukisti 3000 kapinoitsijan joukon. Yhteenotossa kuoli neljä poliisia ja 15 mielenosoittajaa. Hitler pidätettiin ja passitettiin kärsimään lievää, lopulta hyvän käytöksen vuoksi vuoden pituiseksi lyhentynyttä tuomiota vankilaan Landsbergiin. Vankeudessa viettämänsä vuoden Hitler käytti poliittisen ohjelmajulistuksensa sisältävän kirjan Mein Kampf kirjoittamiseen. Kirjassaan Hitler esitti ajatuksia, jotka myöhemmin toisessa maailmansodassa kammottavalla tavalla toteutuivat. Vallankaappauksen epäonnistuminen sai Hitlerin vakuuttuneeksi siitä, että vallanottoa kannattaa seuraavaksi tavoitella laillista tietä.

Weimarin kulta-aika 1923–1929

Gustav Stresemann toimi liittokanslerina lyhyen aikaa 1923 ja ulkoministerinä vuosina 1923—1929. Tämä aikakausi oli Weimarin tasavallassa suhteellisen vakauden aikaa, jolloin kansannousujen määrä väheni ja talous toipui. Stresemannin ensimmäinen toimenpide oli valuuttauudistus, jossa vanhasta markasta tehtiin Rentenmark. Uudistuksen pyrkimyksenä oli katkaista hyperinflaatio, joka riivasi Saksaa yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti. Uudistus oli menestyksekäs, koska Stresemann kieltäytyi painamasta lisää valuuttaa. Tasapainottaakseen taloutta hän myös vähensi valtion menoja ja byrokratiaa, samalla kiristäen veroja. Aikakaudella toteutettiin myös Dawesin suunnitelma, joka sitoi sotakorvaukset Saksan maksukykyyn. Maa otettiin myös mukaan kansainliittoon, sopi läntistä rajaa koskeneet epäselvyydet, allekirjoitti neutraaliussopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja lopetti aseistariisunnan. Rahoitusta haettiin ulkomaanvelasta, vaikka samaan aikaan kauppa laski ja työttömyys nousi. Stresemannin uudistukset eivät poistaneet tasavallan heikkouksia, vaikka loivat kuvan vakaasta demokratiasta ja taloudesta. Stresemannin kuollessa 1929 Weimarin kulta-aika päättyi ja lipuminen kohti romahdusta alkoi.

Romahdus ja kansallissosialistien nousu 1929—1933

Neuvostoliiton Weimarin tasavallan viimeisiä vuosia leimasi aikaisempaakin suurempi poliittinen epävakaus. 29. maaliskuuta 1930 Hindenburg nimitti talousasiantuntija Heinrich Brüningin valtakunnankanslerin seuraajaksi kenraali Kurt von Schleicherin lobattua asiaa kuukausia. Uuden hallituksen otaksuttiin siirtävän poliittista linjaa konservatiivisempaan suuntaan. Valtakunnanpresidentille oli annettu ylimääräisiä hätätilavaltuutuksia perustuslaissa, koska hallituksella ei ollut enemmistöä valtiopäivillä. Kun epäsuosittu lakiehdotus valtion talouden tasapainottamiseksi ei ollut saanut valtiopäivillä kannatusta, Hindenburg otti käyttöön nämä hätätilaoikeudet. 18. heinäkuuta 1930 ehdotus hylättiin jälleen pienellä äänimäärällä sosiaalidemokraattien, kommunistien ja silloin vielä marginaalisella edustuksella toimineiden kansallissosialistien äänestettyä sitä vastaan. Hylkäämisen jälkeen Brüning esitti valtiopäiville presidentin päätöksen hajottaa valtiopäivät. Seuraavissa valtiopäivävaaleissa 14. syyskuuta poliittinen muutos oli luettavissa tuloksesta. 18,3 % äänistä meni kansallissosialisteille, viisi kertaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Tällä oli tasavallalle tuhoisia seurauksia. Valtiopäivien enemmistöä eivät enää hallinneet maltillisten puolueiden suuri koalitio ja kansallissosialistien kannattajat ryhtyivät vaatimaan valtaa yhä enemmän ulkoparlamentaarisin keinoin — pääasiallisesti puolisotilaallisen SA:n voimin. 1930 Weimarin tasavalta lähestyi uhkaavasti sisällissotaa. Vuosien 1930 ja 1932 välillä Brüning yritti hallita ja vakauttaa valtiota ilman parlamentin enemmistöä, käyttäen apunaan presidentti Hindenburgin hätätilaoikeuksia. Samaan aikaan Suuri lama saavutti huippukohtansa. Liberalistista talousteoriaa seuraten Brüning leikkasi valtion menoja, mukaan lukien sosiaalisektoria. Hän oletti, että taloudellinen lama pahentuisi entisestään ennen kuin talous taas kääntyisi nousuun. Valtio lakkasi muun muassa tukemasta pakollista työttömyysvakuutusta, joka tarkoitti enemmän menoja työssä olijoille ja vähemmän etuja työttömille. Tämä johti kasvavaan tyytymättömyyteen hallitusta kohtaan. Taloudellinen lasku jatkui vuoden 1932 toiselle puoliskolle ennen kuin merkkejä toipumisesta näkyi. Tässä vaiheessa Weimarin tasavalta oli kuitenkin menettänyt kaiken luottamuksensa Saksan kansan enemmistön silmissä. Historioitsijat ovat eri mieltä siitä miten Brüningin talouspolitiikkaa tulisi arvioida, mutta on kuitenkin selvää, että tehdyt ratkaisut murensivat tasavaltaa syömällä sen kansansuosion. 30. toukokuuta 1932 Brüning erosi virastaan menetettyään Hindenburgin tuen. Viisi viikkoa aikaisemmin Hindenburg oli valittu uudelleen valtakunnanpresidentiksi Brüningin aktiivisella tuella vaalikamppailussa Hitleriä vastaan suorassa kansanäänestyksessä. Hindenburg nimitti valtakunnankansleriksi Franz von Papenin, joka sai Hitlerin tuen, mutta ei ehdoitta. Vastineeksi Hitler halusi, että valtiopäivät hajotettaisiin uudestaan ja pidettäisiin vaalit, SA:n lakkautusjulistus tulisi peruuttaa ja Preussin sosiaalidemokraattinen hallitus pitäisi erottaa hätätilaoikeuksilla. Yleiset vaalit 31. heinäkuuta 1932 antoivat kansallissosialisteille 37,2 % äänisaaliin, mikä teki kansallissosialistisesta puolueesta valtiopäivien suurimman puolueen. Hitler vaati nyt nimitystä valtakunnankansleriksi, josta Hindenburg kuitenkin kieltäytyi. Tuloksena kenelläkään ei ollut valtiopäivillä enemmistöä ja piti järjestää uudet vaalit. 6. marraskuuta 1932 järjestetyt vaalit antoivat kansallissosialisteille 33,0 % äänistä. Franz von Papen erosi virastaan ja häntä seurasi valtakunnankansleriksi kenraali von Schleicher. Hän suunnitteli valtiopäiväenemmistöä yhdistämällä useiden puolueiden ammattiyhdistyssiivet ja strasserilaiset kansallissosialistit. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään. 4. tammikuuta 1933 Hitler tapasi von Papenin salaa. He sopivat muodostavansa yhdessä hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia (Wilhelm Frick ja Hermann Göring), von Papenin toimiessa Hitlerin varavaltakunnankanslerina. Kun tämä suunnitelma esiteltiin Hindenburgille, hän nimitti Hitlerin uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Vaikka hän vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa. Päivämäärää, jolloin Hitler sai virkansa, pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi. Uusi hallitus perusti diktatuurin sarjalla nopeita määräyksiä. 27. helmikuuta 1933 valtiopäivätalo paloi raunioksi – kansallissosialistien propaganda syytti teosta kommunisteja ja pidätytti puolueen johdon. Hitler käytti myös tilannetta hyväkseen julistamalla maan hätätilaan ja taivuttamalla presidentti Hindenburgin allekirjoittamaan määräyksen (Reichstagsbrandverordnung), joka peruutti suurimman osan 1919 perustuslaissa säädetyistä ihmisoikeuksista. Entisestä perustuslaista ei käytännössä ollut enää mitään jäljellä. Hindenburgin kuoltua 2. elokuuta 1934 Hitler yhdisti valtakunnankanslerin ja presidentin virat ja asetti itsensä Führeriksi ja valtakunnankansleriksi.

Miksi Weimarin tasavalta epäonnistui?

Weimarin tasavallan romahtamisen syyt ja Saksan päätyminen kansallissosialistiseen hallintoon herättää yhä keskustelua historioitsijoiden piirissä. Lopultakin, Hitler sai asemansa laillista, parlamentaarista tietä ja NSDAP nautti suurta kannatusta valtiopäivävaaleissa, vaikkei saanutkaan enemmistöä vapaissa vaaleissa. Selitysmalleja on tarjottu useita, mutta etenkin kylmän sodan aikana keskustelua hämärsi subjektiivisuus, kun prosessia katsottiin subjektiivisesta viitekehyksestä perustelemassa ja oikeuttamassa tiettyä ideologiaa. Lisäksi on täysin retrospektiivistä sanoa, että kansallissosialismin kausi olisi voitu välttää, mikäli tietty päätös olisi tehty tai jokin toinen olisi jätetty tekemättä. Sillä tavalla päädytään spekulaatioihin, jotka ovat kenties itsessään mielenkiintoisia, mutta eivät historiallisesti kovinkaan olennaisia. Voidaan kuitenkin sanoa, ettei natsismin nousuun ole yksittäistä selittävää syytä, vaan on tyydyttävä yhdistelemään erilaisia selitysmalleja parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Alla on listattu kolme keskeisintä - taloudelliset, institutionaaliset ja henkilösidonnaiset.

Taloudelliset ongelmat

Weimarin tasavalta kärsi taloudellisista vaikeuksista, joiden kaltaisia on tuskin koskaan kohdattu missään länsimaisessa demokratiassa. Hyperinflaatio, massatyöttömyys ja elintason lasku suhteessa ennen ensimmäistä maailmansotaa vallinneisiin oloihin olivat tärkeimpiä näistä. 1930-luvun suuri lama kytkettiin tasavaltaan sen vastustajien kommenteissa. Sekä oikealla että vasemmalla oli puolueita, jotka tekivät valtiopäivätyöskentelyn mahdottomaksi antiparlamentaarisella linjallaan. Tässä kontekstissa Versaillesin rauhansopimusta pidettiin Saksan kansaa rankaisevana ja alentavana, joka pakotti heidät luopumaan rikkaista alueista ja maksamaan mittavia sotakorvauksia. Nämä korvaukset eivät ainoastaan vahingoittaneet maan taloutta, vaan aiheuttivat kansan keskuudessa syvää vihaa ja halveksuntaa. Marxilaiset historiantutkijat ovat usein korostaneet suuryritysten roolia Hitlerin valtaannousussa. Tämä argumentaatio ainakin toimi kätevänä syynä sosialististen hallintojen suurissa kansallistamistoimenpiteissä toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton miehitysalueella. Nykyään historioitsijat yleensä ovat sitä mieltä, että teollisuusjohtajat identifioivat tasavallan sosiaalidemokraattien ja ammattiyhdistysliikkeen kanssa, olihan se saanut alkunsa juuri näiden toimesta sodan jälkeen. Mutta vaikka jotkin teollisuusjohtajat varmasti näkivät Hitlerin keinona poistaa nämä esteet, oli Weimarin tasavalta epävakaa jo ennen kuin eräät teollisuusjohtajat siirtyivät tukemaan Hitleriä. Nekin, jotka häntä tukivat, eivät pitäneet Hitleriä kuin tilapäisenä ratkaisuna tasavallan kukistamisessa. Lisäksi suuryritysten tuki tuskin voi selittää kansallissosialistien saamaa suurta kansansuosiota kaikissa yhteiskuntakerroksissa.

Institutionaaliset ongelmat

1919 perustuslaissa oli ratkaisevia heikkouksia, jotka tekivät diktatuurin perustamisen aivan liian helpoksi. Voidaan tietenkin kiistellä olisiko toisenlainen perustuslaki estänyt kansallissosialistien valtaannousua, mutta joka tapauksessa 1949 perustuslaki otti huomioon Weimarin tasavallan perustuslailliset heikkoudet.
- Valtakunnanpresidentin virka nähtiin useasti entistä monarkkia korvanneena virkana ja virassa oli monia vanhoja piirteitä autoritaarisesta hallinnosta. Näkyvintä tämä oli perustuslain 48. artiklassa, joka antoi presidentille oikeuden tehdä mitä tahansa, jos yleinen järjestys ja turvallisuus oli vaarassa tai häiriintyi. Vaikka tämä oli suunniteltu vain hätätapauksia varten, sitä käytettiin monta kertaa jo ennen vuotta 1933. Se myös helpotti vallanoton legitimointia, kun sitä sovellettiin esimerkiksi valtiopäivätalon palon takia säädetyssä määräyksessä.
- Lähes puhtaan suhteellisen vaalitavan käyttö tarkoitti, että hyvin pienellä kannatusluvulla puolue sai pääsyn valtiopäiville. Tämä johti suureen pienten puolueiden määrään, joista monet edustivat äärisuuntauksia ja mahdollistivat täten ääriryhmien antiparlamentaarisen toiminnan järjestelmän sisältä.
- Valtiopäivät kykeni poistamaan valtakunnankanslerin virastaan, vaikka se olisikin ollut kykenemätön päättämään seuraajasta. Tämä ”tuhoisa” epäluottamuslause johti useisiin perättäisiin ja lyhytaikaisiin valtakunnankanslereihin ja lisäsi poliittista epävakautta tasavallassa. Vuoden 1949 perustuslaissa tämä on estetty tekemällä erottamisen mahdolliseksi ainoastaan jos seuraajaehdokas valitaan samalla.
- Perustuslaki määräsi, että presidentin kuollessa tai erotessa valtakunnankansleri saisi viran väliaikaisesti ennen vaaleja. Tämä mahdollisti Hitlerin virkojen yhdistämisen Hindenburgin kuoleman jälkeen. Toisaalta tässä vaiheessa kansallissosialismi ja diktatuuri oli jo vahvasti vallassa.

Henkilösidonnaiset syyt

Jotkin historiantutkijat keskittyvät analyysissään yksilöihin ja heidän päätöksiinsä. Tämä on sinänsä problemaattista, koska se johtaa nopeasti olemassa olleiden vaihtoehtojen spekulointiin. Ensinnäkin Brüningin talouspolitiikka vuosina 1930—1933 on ollut keskustelun aiheena. Lienee selvää, että se assosioi tasavallan sosiaalimenojen leikkausten ja vapaan talouden kanssa. On eri asia oliko tälle politiikalle varsinaisesti vaihtoehtoja Suuren Laman aikaan. Toinen aihe on Paul von Hindenburg, josta tuli presidentti 1925. Hän edusti eittämättä vanhaa, autoritaarista vuoden 1871 Saksan keisarikuntaa, eikä ollut varsinaisesti vuoden 1919 tasavallan demokratian kannattaja. Lisäksi viimeisinä vuosina hänen tiedetään olleen 80 vuoden iässään seniili. Hän ei kuitenkaan ollut kansallissosialisti. Voidaan spekuloida olisiko joku toinen presidentti vahvalla demokraattisella motivaatiolla toimien sallinut parlamentin jatkuvan kiertämisen 48. artiklan nojalla tai allekirjoittanut Valtiopäivätalon palon takia tehtyä määräystä? Lisäksi Hindenburg mietti ainoastaan puolitoista päivää ennen Hitlerin nimittämistä valtakunnankansleriksi. Jotkut argumentoivat, että mikäli Hitleriä ei olisi nimitetty virkaan, kansallissosialistien kansansuosio olisi laskenut huomattavasti.

Katso myös


- Weimarin tasavallan sanasto Luokka:Saksan historia ko:바이마르 공화국 ja:ヴァイマル共和政

1919

Tapahtumia


- 5. tammikuuta - Saksan tasavallassa Spartakistikapina, kommunistinen vallankumousyritys.
- 16. tammikuuta - Yhdysvalloissa annetaan perustuslain 18. lisäys alkoholijuomien kieltolaista.
- 18. tammikuuta - Versaillesin rauhankokous alkaa Pariisissa.
- 25. tammikuuta - Kansainliitto perustettiin.
- 3. helmikuuta - Puna-armeija miehitti Ukrainan, katso Ukrainan itsenäistyminen
- 11. helmikuuta - Friedrich Ebert valittiin Saksan presidentiksi.
- 14. helmikuuta - Puolan-Neuvostoliiton sota alkoi.
- 1. maaliskuuta - Maaliskuun ensimmäisen päivän liike Koreassa Japanin siirtomaavaltaa vastaan.
- 2. maaliskuuta - Ensimmäinen kommunistinen internationaali alkoi Moskovassa
- 23. maaliskuuta - Benito Mussolini perusti fasistipuolueen Italiassa.
- 31. maaliskuuta - Yleislakko alkoi Ruhrin alueella.
- 6. huhtikuuta - München julistettiin neuvostotasavallaksi. Vallankumous murskattiin 3. toukokuuta mennessä.
- 13. huhtikuuta - Britit ja Gurkhat surmaavat 389 intialaista.
- 1. toukokuuta - Väkivaltaisia mielenosoituksia Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
- 4. toukokuuta - Toukokuun neljännen päivän liike Kiinassa ulkomaista kolonialismia vastaan.
- 29. toukokuuta - Arthur Eddington vahvisti havainnoillaan Einsteinin suppean suhteellisuusteorian auringonpimennyksen aikana.
- 1. kesäkuuta - Alkoholijuomien kieltolaki astui voimaan Suomessa (kumottiin 9. helmikuuta 1932)
- 21. kesäkuuta - Amiraali Ludvig von Reuter määräsi Saksan keisarikunnan keisarillisen laivaston (Kaiserliche Marine) alukset upotettavaksi Scapa Flow'ssa estääkseen niiden jäämisen brittien käsiin. 51 alusta upotettiin ja kuolleet yhdeksän merimiestä olivat ensimmäisen maailmansodan viimeiset uhrit.
- 28. kesäkuuta - Versaillesin rauhansopimus allekirjoittiin Saksan osalta.
- 31. heinäkuuta - Lontoon ja Liverpoolin poliisimiehet lakkoilivat ammattiliiton tunnustamiseksi. Yli 2000 erotettiin.
- 25. heinäkuuta - Kaarlo Juho Ståhlberg valittiin Suomen tasavallan presidentiksi.
- 11. elokuuta - Weimarin tasavallan perustuslaki allekirjoitetaan.
- 19. elokuuta - Afganistan sai itsenäisyyden Britti-imperiumista.
- 16. elokuuta - Ensimmäinen Sleesian kansannousu, puolalaiset kapinoivat saksalaisia vastaan.
- 31. elokuuta - Yhdysvaltain kommunistipuolue perustettiin (Communist Party of the United States of America).
- 27. syyskuuta - Viimeiset brittijoukot vetäytyivät Arkangelista.
- 1. lokakuuta - Rotumellakoita Arkansasissa, Yhdysvalloissa (Elaine Race Riot).
- 2. lokakuuta - Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson saa sairaskohtauksen ja halvaantuu.
- 28. lokakuuta - Yhdysvalloissa tulee voimaan kieltolaki.

Muita tapahtumia


- Ahvenanmaalla järjestetään kansanäänestys liittymiseksi Ruotsiin.
- Saksassa ja Luxemburgissa annetaan naisille äänioikeus.

Syntyneitä


- 5. helmikuuta - Andreas Papandreou, kreikkalinen poliitikko (k. 1996)
- 17. maaliskuuta - Nat King Cole, laulaja (k. 1965)
- 8. huhtikuuta - Ian Douglas Smith, Rhodesian valkoisen hallituksen johtaja 1965--1970.
- 7. toukokuuta - Eva Perón, "Evita", Argentiinan Juan Perónin vaimo (k. 1952)
- 20. heinäkuuta - Edmund Hillary, vuorikiipeilijä
- 22. lokakuuta - Doris Lessing, kirjailija
- 26. lokakuuta - Mohammad Reza Pahlavi, Iranin šaahi (k. 1980)
- 10. marraskuuta - Mihail Kalašnikov, keksijä
- 11. marraskuuta - Kalle Päätalo, kirjailija

Kuolleita


- 6. tammikuuta - Theodore Roosevelt, 26. Yhdysvaltain presidentti (s. 1858)
- 15. tammikuuta - Rosa Luxemburg ja Karl Liebknecht
- 10. huhtikuuta - Emiliano Zapata, meksikolainen vallankumouksellinen Luokka:1910-luku ms:1919 ko:1919년 ja:1919年 simple:1919 th:พ.ศ. 2462

1933

Tapahtumia


- 5. tammikuuta - Golden Gate -sillan rakennus alkoi San Franciscossa.
- 30. tammikuuta - Edouard Daladier muodosti uuden hallituksen Ranskassa.
- 30. tammikuuta - Adolf Hitler nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi.
- 4. helmikuuta - Kapina hollantilaisella panssarilaiva Zeven Provinciënilla.
- 15. helmikuuta - Giuseppe Zangara yrittää murhata Franklin D. Rooseveltin Miamissa, mutta surmaakin Chicagon pormestarin Anton J. Cermakin.
- 17. helmikuuta - Kieltolaki päättyi Yhdysvalloissa, Blaine Act salli 3,2 vol-% oluen myynnin.
- 25. helmikuuta - USS Ranger, ensimmäinen varta vasten suunniteltu lentotukialus laskettiin vesille.
- 27. helmikuuta - Saksan valtiopäivätalo, Reichstag, tuhopoltetaan. (Katso: Natsien valtaannousu)
- 4. maaliskuuta - Franklin Delano Roosevelt astuu virkaan Yhdysvaltain presidenttinä Herbert Clark Hooverin seuraajana.
- 5. maaliskuuta - Laman vuoksi Roosevelt määrää kaikki pankit suljettaviksi. (Rahaliikenne jatkui 13. maaliskuuta).
- 5. maaliskuuta - Kansallissosialistinen puolue sai 43,9% äänistä Saksan vaaleissa. SPD 18,3%, KPD 12,3%, Zentrumspartei 11,2%, DNVP 8%.
- 20. maaliskuuta - Dachaun, ensimmäisen keskitysleirin rakentaminen tulee päätökseen. Se otetaan käyttöön 22. maaliskuuta.
- 23. maaliskuuta - Reichstag päättää antaa Adolf Hitlerille diktaattorin aseman (Ermächtigungsgesetz, laki kansan ja valtion kurjuuden helpottamiseksi).
- 27. maaliskuuta - Japani erosi Kansainliitosta.
- 1. huhtikuuta - Natsit järjestävät Julius Streicherin johdolla päivän mittaisen boikotin juutalaisia liikkeitä vastaan.
- 5. huhtikuuta - Haagin kansainvälinen tuomioistui päätti Grönlannin kuuluvan Tanskalle ja tuomitsi Norjan maihinnousut. Norja tyytyi päätökseen.
- 11. huhtikuuta - Saksan poliisi sulkee Bauhausin.
- 11. huhtikuuta - Lentäjä William Lancaster lähti Englannista tavoitteenaan tehdä nopeusennätys lennossa Cape Towniin. Hänen ruumiinsa löytyi 1962 Saharasta.
- 26. huhtikuuta - Gestapo perustettiin.
- 27. huhtikuuta - Stahlhelm liittyy natsipuolueeseen.
- 2. toukokuuta - Ensimmäinen nykyaikainen havainto Loch Nessin hirviöstä.
- 10. toukokuuta - Sensuuri: Saksassa natsit järjestävät julkisia kirjanpolttajaisia. Heinrich Mannin, Erich Maria Remarquen, Karl Marxin, Heinrich Heinen, Ernst Blochin ja Sigmund Freudin teokset joutuvat tulilinjalle.
- 17. toukokuuta - Vidkun Quisling ja Johan Bernhard Hjort muodostavat Nasjonal Samlingin, Norjan natsipuolueen.
- 21. kesäkuuta - Kaikki muut puolueet kuin NSDAP kiellettiin Saksassa.
- 4. heinäkuuta - Mohandas Gandhi tuomittiin vankilaan.
- 14. heinäkuuta - Uusien puolueiden perustaminen kiellettiin Saksassa.
- 20. heinäkuuta - 500 000 osoitti mieltään antisemitismiä vastaa Hyde Parkissa, Lontoossa.
- 30. elokuuta - Air France aloitti lennot 250 koneella.
- 3. syyskuuta - Alejandro Leroux muodosti uuden hallituksen Espanjassa.
- 12. syyskuuta - Fyysikko Leó Szilárd saa liikennevaloissa seistessään idean ketjureaktiosta.
- 1. lokakuuta - Salamurhayritys Itävallan kansleria Engelbert Dollfussia vastaan.
- 16. lokakuuta - Saksa ilmoitti eroavansa Kansainliitosta (virallisesti 19. lokakuuta).
- 29. lokakuuta - José Antonio Primo de Rivera perustaa Falange Españolan.
- 16. marraskuuta - Yhdysvallat ja Neuvostoliitto solmivat diplomaattisuhteet.
- 16. marraskuuta - Brasilian presidentti Getúlio Dornelles Vargas julistaa itsensä diktaattoriksi.
- 29. joulukuuta - Legioonalaisliikkeen (Mişcarea Legionară) natsit surmaavat presidentti Ion Gheorghe Ducan Romaniassa.

Muita tapahtumia


- XI yleinen kirkolliskokous ottaa käyttöön vanhan kirkkoraamatun Vanhan testamentin.

Syntyneitä


- 16. tammikuuta - Susan Sontag, kirjailija
- 25. tammikuuta - Corazón Aquino, Filippiinien presidentti
- 13. helmikuuta - Kim Novak, näyttelijä
- 18. helmikuuta - Yoko Ono, laulaja, taiteilija ja John Lennonin vaimo
- 21. helmikuuta - Nina Simone, yhdysvaltalainen laulaja († 2003)
- 14. maaliskuuta - Michael Caine, näyttelijä
- 14. maaliskuuta - Quincy Jones, tuottaja, säveltäjä
- 22. maaliskuuta - May Britt, näyttelijä
- 19. huhtikuuta - Jayne Mansfield, näyttelijä
- 20. huhtikuuta - Birgitta Andersson, näyttelijä
- 3. toukokuuta - James Brown, muusikko
- 23. toukokuuta - Joan Collins, näyttelijä
- 11. kesäkuuta - Gene Wilder, näyttelijä
- 18. elokuuta - Roman Polański, elokuvaohjaaja
- 3. marraskuuta - Michael Dukakis, Yhdysvaltalainen poliitikko, vuoden 1988 demokraattien presidenttiehdokas.
- 23. joulukuuta - Akihito, Japanin keisari

Kuolleita


- 5. tammikuuta - Calvin Coolidge, Yhdysvaltain presidentti
- 22. maaliskuuta - Uuno Kailas
- 25. joulukuuta - Francesc Macià, presidentti, Generalitat de Catalunya (Katalonian autonominen hallitus). ms:1933 ko:1933년 ja:1933年 simple:1933 th:พ.ศ. 2476

Weimar

Weimar on kaupunki Saksassa. See sijaitsee Thüringenin osavaltiossa. Sen nykyinen väkiluku on arviolta 62000. Vanhin merkintä kaupungista on vuodelta 899. Weimar on yksi Euroopan suurista kulttuuripaikoista. Se on mm. Bachin, Goethen, Schillerin ja Herderin kotikaupunki. Weimar on ollut saksalaisen älymystön pyhiinvaelluskohde aina siitä asti, kun Goethe ensimmäisenä muutti kaupunkiin myöhään 1700-luvulla. Kaupungissa sijaitsevat Goethen, Schillerin ja Nietschen hautapaikat, samoin kuin Goethen ja Schillerin arkistot. Aikakautta 1919–1933 Saksan historiassa kutsutaan yleisesti Weimarin tasavallaksi, koska tasavallan perustuslaki kirjoitettiin kaupungissa pääkaupungin Berliinin ollessa katumellakoineen liian vaarallinen kansalliskokoukselle kokoontua. Weimar oli myös arkkitehtonisen Bauhaus-liikkeen keskus. Kaupungissa sijaitsee useita taidegallerioita, museoita, Saksan kansallisteatteri ja Bauhaus-yliopisto. Toisen maailmansodan aikaan Weimarissa oli keskitysleiri, joka tunnetaan paremmin nimellä Buchenwald. Buchenwald oli pieni metsä, jossa Goethe rakasti käydä. UNESCO valitsi kaupungin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 1999. 3. syyskuuta 2004 tulipalo ryöstäytyi valloilleen kreivitär Anna Amalian kirjastossa. Kirjasto sisälsi 13000 nidettä käsittävän kokoelman Goethen mestariteosta Faustia ja kreivittären laajan musiikkikokoelman. Autenttinen luterilainen raamattu vuodelta 1534 pelastettiin tulipalolta. Rahallisesti vahingot nousevat miljooniin euroihin. Historiallisen kirjaston yli miljoonasta niteestä 40000–50000 tuhoutui. Kirjasto kuuluu UNESCO:n maailman kulttuuriperintölistalle ja se on yksi vanhimmista julkisista kirjostoista Euroopassa. Tulipalon aiheuttamat tuhot merkitsevät suurta kulttuurillista tappiota Saksalle, Euroopalle ja koko maailmalle. Osa kirjoista oli kuivapakastettuna Leipzigissä, suojattuna mätänemiseltä.

Linkkejä


- [http://www.weimar.de Weimarin viralliset kotisivut] (saksaksi) Luokka:Saksan kaupungit ja:ヴァイマル

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan. Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.

Sodan syyt

Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi. 1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa. Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.

Sodan kulku

Kaarle Suuren Kaarle Suuren Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle. Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan. Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin. Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi. Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan. Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.

Sodan seuraukset

Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

Versailles'n rauha

Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
  - Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
  - Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
  - Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
  - Valtavat sotakorvaukset
  - Menetti siirtomaansa Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.

Aluemuutokset sodan jälkeen


- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
  - Itävaltaan ja Unkariin
    - Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
    - Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
    - Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
    - Transsilvania liitettiin Romaniaan
    - Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio. Luokka:Ensimmäinen maailmansota ms:Perang Dunia I ko:제1차 세계 대전 ja:第一次世界大戦 simple:World War I th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง

Kansallissosialismi

Kansallissosialistisen Saksan tunnus
Kansallissosialistisen Saksan tunnus
Kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus) oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa syntynyt äärioikeistolainen kansallis- ja sosiaalivallankumouksellinen poliittinen liike. Kansallissosialismi korosti nationalistisisia, fasistisia, sosialistisia, korporatiivisia ja antisemiittisiä periaatteita sekä totalitarismia. Yksilöllä oli merkitystä vain kansan jäsenenä. Kansallissosialismin ideologia pohjautui erityisesti Georges Sorelin, Friedrich Nietzschen, Joseph Arthur de Gobineaun, Houston Stewart Chamberlainin, Heinrich von Treitschken, Henri Bergsonin ja Alfred Rosenbergin ajatuksiin. Liikkeen perusteoksia olivat Adolf Hitlerin Taisteluni ja kansallissosialistisen puolueen ohjelma (Nationalsozialistische Deutsche Arbeitpartei, NSDAP). Ennen Hitleriä "kansallissosialistiseksi" itseään nimittävä puolue löytyi ainakin Tšekkoslovakiasta. Tämä ei kuitenkaan ollut Hitlerin natsipuolueeseen verrattava totalitaristinen järjestö, jos kohta sen edustama kansallisuusaatteen muoto ei nykymaailmassa olisikaan poliittisesti kovin korrekti. Tätä valtiokokonaisuutta kutsutaan Kolmanneksi valtakunnaksi (saks. Das Dritte Reich). Nimitys tulee Hitlerin hallinnon tavasta laskea Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ensimmäiseksi valtakunnaksi, vuonna 1871 perustettu Saksan keisarikunta toiseksi ja kansallissosialistinen hallinto kolmanneksi. Kansallissosialismia kutsutaan yleisesti myös natsismiksi, jonka alkuperä on kansallissosialismin saksankielisen nimen ääntämyksessä. Lisäksi ideologia samaistetaan usein fasismiin, mikä ei ole kuitenkaan täysin vastaava asia. Kansallissosialismin historiaan liittyy olennaisena osana kansallissosialistinen puolue, NSDAP (saks. Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), jonka johdossa Adolf Hitler nousi Saksan diktaattoriksi. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa useat eri kansallissosialistiset suuntaukset ja puolueet kilpailivat keskenään, mutta kilpailusta selvisi voittajana NSDAP. Erilaiseen, suomalaiseen muotoon muuntuneita, kansallissosialistisia aatteita nousi Suomessakin 1920- ja 1930-luvuilla, mutta niiden vaikutus jäi hyvin vähäiseksi. Tunnetuimmat suomalaiset äärioikeistolaiset liikkeet eli oikeistoradikaalit Lapuan liike ja IKL eivät edustaneet kansallissosialismia. Suomalaisia kansallissosialistisia järjestöjä olivat mm. Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö sekä Teo Snellmanin johtama Suomen kansallissosialistinen työjärjestö, joilla ei ollut käytönnösä lainkaan merkitystä Suomen politiikassa.

Ideologinen teoria

Käsitteen kansallissosialismi nostivat jo 1800-luvun lopulla esiin papit Friedrich Naumann ja G. Göhre, jotka perustivat "Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen"." Hieman myöhemmin nimi muutettiin "Kansallis-Sosiaaliseksi Puolueeksi". Göhre ehdotti jo tuolloin organisaatiolle nimeksi "Kansallisen Sosialismin Yhdistystä" ja Naumannin tavoitteena oli todistaa, että 'nationalismi ja sosialismi voidaan sulauttaa yhdeksi poliittiseksi liikkeeksi'. Vuonna 1891 perustettu "Suursaksalainen liitto" (Alldeutscher Verband, ADV) ja sen johtajan Heinrich Classin kirjoitukset pohjustivat myös osaltaan hitleriläistä kansallissosialismia. Itävalta-Unkarin alueella perustettiin ADV:n tukemana 1903 "Itävaltalainen työväenpuolue", jonka ideologi Rudolf Jung nosti esiin käsitteen "kansallissosialismi". Jung ja itävallan kansallissosialistit toimivat sittemmin Hitlerin NSDAP:n innoittajina. Ilmeisesti tähän viitaten Natsi-ideologi Alfred Rosenberg kirjoitti myöhemmin "kansallissosialismin nimi ... on peräisin Sudeetti-Saksan alueelta." Varhaiset kansallissosialistiset järjestöt olivat konservatiivisia tai taantumuksellisia ja nationalistisia, mutta ne omaksuivat sosialistisia tunnuksia. Luokkataistelun ja marxilaisuuden sijaan ne kuitenkin julistivat Otto Glagaun muotoilemaa teoriaa "riistävän" (= juutalainen, kansainvälinen) ja "tuottavan" (= saksalainen; kansallinen) pääoman ristiriidasta. Adolf Hitlerin keskeisen poliittisen teoksen, Taisteluni (saks. Mein Kampf) mukaan hän kehitti poliittiset oppinsa tarkkaillessaan Itävalta-Unkarin keisarikunnan käytäntöjä. Syntyperäisenä itävaltalaisena Hitler oli tarkkaillut hallinnon politiikkaa ja havainnut kuinka kielellinen ja etninen hajanaisuus hajoitti keisarikuntaa. Lisäksi hän näki demokratian haitallisena, koska se antoi valtaa hallinnolle vihamielisten vähemmistöjen käsiin. Kansallissosialistiselle ideologialle on myös keskeistä rotu, jonka suurin saavutus on nationalistisen ajatusmallin mukaan yhtenäinen valtio. Saksan tapauksessa ylivertainen arjalainen herrarotu on luotu muodostamaan Saksan valtiossa kulttuurisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti väkevin kansakunta ja valtio, jonka kohtalona on hallita alempia rotuja. Vahvojen rotujen vastakohtina olivat heikot valtiot ja kulttuurit, joita riitely, etninen ja kielellinen hajaannus ja ali-ihmiset heikensivät. Kolmannen pykälän muodostivat kotimaattomat ihmiset eli loisrodut (esimerkiksi juutalaiset ja romanit), jotka poistamalla herrarotu vahvistuisi. Herrarotu-ideologia perusteli myös vaatimuksen elintilasta, joka toisessa maailmansodassa toteutui konkreettisena sotaretkenä. Alempien rotujen kohtalona tuli olla sotilaallisesti heikompia ja siten herrarodun laajenemisetujen edessä väistyviä. Näkökulmassa on selvä viite 1900-luvun alkuvuosikymmenten muodikkaaseen sosiaalidarwinistiseen teoriaan. Uskonnot, jotka hyväksyivät nämä "elämän julmat tosiasiat" olivat hyviä uskontoja. Vastaavasti rakkauden ja suvaitsevaisuuden sanomaa levittävät uskonnot olivat orjauskontoja. Tämä viittaa Friedrich Nietzschen ajatuksiin kristinuskosta ja toisaalta kansallissosialismin uskonnonomaisuuteen ja pyrkimykseen luoda uusi uskonto muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle. Kansallissosialismi ei kuitenkaan perustunut ideologisesti pelkästään rotukäsitteelle - joka on osittain sodanjälkeisen natsismin historiallisen käsittelyn ja trauman vääristämää, vaan sen juuret ovat syvemmällä 1700-luvun romantiikassa, 1800-luvun nationalistisessa ajatustavassa, esimerkiksi Nietzschen hieman väärinymmärretyssä yli-ihmisfilosofiassa ja toisaalta esimerkiksi antisemitismin kohdalla vuosisatoja vanhasta eurooppalaisesta juutalaisvastaisesta perinteestä. Maailmalle tutuksi tulleen "hitleriläisen" kansallissosialismin lisäksi alussa suosiota nautti Otto Strasserin vasemmistolaisempi linja, mutta hän joutui Hitlerin vainon kohteeksi ja lopulta maanpakoon. Eräät ei-sosialistit ovat pitäneet kansallissosialismia vain sosialismin muotona, jossa suunnitelma- eli komentotalouden välineenä käytettiin pikemminkin suoria komentoja kuin valtio-omistusta. Kansallissosialismissa on kuitenkin eroja useimpiin muihin sosialismin muotoihin, kuten marxilais-leniniläiseen, stalinistiseen, maolaiseen ja arabisosialistiseen. Erottaviin tekijöihin kuuluvat mm. nationalismi sekä kansallissosialismin idealistinen luonne vastakohtana sosialismin materialismille. Jyrkin ero kansallissosialismin ja "muun sosialismin" välillä löytyykin käytännön politiikasta: muut sosialistit eivät juuri sympatisoinneetkaan kansallissosialismia sen paremmin Saksassa kuin ulkomaillakaan, kun taas oikeistosta se sai enemmän ymmärrystä (esimerkiksi Suomessa). Sama päti toiseen suuntaan; perinteisiin konservatiiveihin natsit suhtautuivat niin ennen valtaannousuaan kuin sen jälkeenkin suopeammin kuin vasemmistolaisiin. Yleinen selitys kansallissosialismin suosiolle on se, että se yhdisti kaksi suosittua aatetta, nationalismin ja sosialismin, vieläpä otollisena ajankohtana Saksan kärsiessä Versaillesin rauhanehtojen tuomasta köyhyydestä ja nöyryytyksestä. Hitlerin luomassa [http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/25points.htm puolueen alkuperäisessä ohjelmassa] vaadittiin toisaalta lisää elintilaa, uhrauksia valtiolle, kansalaisuutta vain saksalaisille ja maahanmuuton lopettamista ja toisaalta korkojen ja pääomatulojen lakkauttamista "kuolemanrangaistuksen uhalla", maan, suurmyymälöiden ja trustien sosialisoimista, sosiaalietujen suurta kasvattamista ja vahvaa valtiota. Viime aikoina (mm. historioitsija Götz Aly) on myös esitetty taloustieteellisin laskelmin, että kansallissosialistien hyvinvointivaltio rikastutti merkittävästi keskiluokkaa juutalaisilta sosialisoidulla omaisuudella ja että tämä olisi ollut kannatuksen pääsyy, mutta asiasta ei ole yksimielisyyttä tieteilijöiden kesken.

Kansallissosialistisen ideologian avainelementtejä


- Antimarxismi
  - Antikommunismi
  - Antisosialismi (sosiaalidemokraatit)
  - Antibolševismi
- Antiliberalismi
  - lehdistönvapauden, kokoontumisvapauden ja järjestäytymisvapauden lakkauttaminen
  - uskonnonvapauden rajoittaminen
  - Demokratian hylkääminen
  - vahva valtiovalta
  - suunnitelmatalous
  - yritysten ja maan sosialisoiminen (myöhemmässä vaiheessa tyydyttiin jättämään yritykset kapitalistien haltuun valtion komennossa)
  - korkojen ja pääomatulojen vastustaminen
- Kansan, maan ja valtion sopusointu
  - Kansan jakamatonta tahtoa ilmentävä valtio, Führer-kultti
  - Yhtenäinen, elinvoimainen kansa - yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja
    - Rotuhygienia - Eutanasia ja Eugeniikka
    - Rasismi
    - Antisemitismi
    - Antislavismi
    - Sosiaalidarwinismi
    - "Pohjoisen rodun" määrittely kulttuurillisesti ylivertaiseksi.
    - Elintilapolitiikka (katso: Lebensraum)
  - Sopusointu luonnon kanssa, eläinsuojelu, myyttisen talonpoikaisen menneisyyden ihannointi vs. urbanismi
- Historiallinen glorifiointi, viittaukset antiikin Roomaan.
  - Uskonnonomaiset, hurmoshenkiset, poliittiset kokoukset, mytologiset elementit
  - Vahvat opilliset ja filosofiset yhtymäkohdat muinaisiin pakanauskontoihin.
  - Taiteen ja arkkitehtuurin yhdenmukaistaminen antiikin esimerkkien mukaan

Kansallissosialismi ja romantiikka

Bertrand Russellin mukaan kansallissosialismin juuret sijaitsevat liberalismista, sosialismista ja kommunismista poiketen muualla kuin Ranskan suuressa vallankumouksessa ja sen jälkeisessä eurooppalaisessa poliittisessa perinteessä, ja ilmiötä pitää tarkastella juuttumatta 1930-luvun huippuvuosiin ja rasismiin. Kansallissosialismi ammensi paljon vaikutteita 1800-luvun alussa vaikuttaneesta saksalaisesta, irrationalistisesta romantiikasta, joka oli syntynyt 1700-luvulla tietynlaiseksi vastapainoksi valistuksen rationalistiselle todellisuuskäsitykselle. Romantiikalle tyypillinen voima, intohimo, yhteisöllisyys, perinteiden arvostus ja kansallistunne olivat juuri kansallissosialisteille tärkeitä arvoja, joten he ihailivat suuresti saksalaisen romantiikan suuria taiteilijoita. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan pitää esimerkiksi Richard Wagneria, joka oli Kolmannessa valtakunnassa suuressa suosiossa. Wagner yhdisteli oopperoissaan kristillisiä teemoja intohimoon ja skandinaaviseen mytologiaan. Toiset näkevät kansallissosialismin ihmisen ja luonnon harmoniassa, kansan jakamaton tahtoa ilmentävässä valtiossa ym. Rousseaun perinnön. Romanttinen näkemys kansan yhtenäisestä tahdosta on sukua Marxin näkemyksille ja poissulkee liberaalin demokratian, jossa mm. lehdistönvapauden ja eri puolueiden kautta ihmiset sovittavat erilaisia näkemyksiä yhteen.

Taloudellinen käytäntö

Tulleessaan valtaan kansallissosialistit olivat osin luopuneet ajatuksistaan sosialisoida tuotantovälineitä, ja sosialisointi rajoittui lähinnä vainottujen ryhmien sekä valloitettujen alueiden omaisuuteen. Osittainen suunnitelmatalous toteutettiinkin ilman sosialisointia: nähtiin tehokkaammaksi antaa osaavien yrittäjien hoitaa yrityksiään jatkossakin mutta valtion komentojen mukaan. Kansallisella tasolla kansallissosialistien tärkeimmät tavoitteet taloudessa olivat työttömyyden ja hyperinflaation poistaminen ja keski- ja alaluokkien käytössä olevien kulutushyödykkeiden tuotannon laajentaminen. Kolmannessa valtakunnassa talouspolitiikka perustui enemmän ad hoc -toimenpiteisiin kuin pitkäjänteiseen ja kestävän kasvun politiikkaan tai ylipäätään mihinkään konsistenttiin ohjelmaan. Nämä olivat keskeisiä poliittisen suosion lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita ja vastasivat omalta osaltaan Weimarin tasavallan puutteisiin. Kansallissosialistinen puolue oli toimissaan tuloksekas ja talous kasvoikin huippuvauhtia vuosina 1933—1936 (keskimäärin 9,5 prosenttia vuodessa ja teollisuuden kasvaessa 17,2 prosenttia). Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan tämä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kansallissosialistien ansiota, vaan heidän mukaansa talouskasvun itse asiassa aiheuttivat Weimarin tasavallan loppuaikojen talouspoliittiset ratkaisut. Vaikka hyperinflaation päättyminen usein luetaan kansallissosialistien menestyksien joukkoon, sen päättyminen sijoittuu kuitenkin valtaannousua edeltäneisiin vuosiin. Talouden laajeneminen nosti Saksan syvästä lamasta ja täystyöllisyyteen vähemmässä kuin neljässä vuodessa. Julkinen ja yksityinen kulutus kasvoi nopeasti. Tämän kasvun ollessa kulutuksellista, eikä tuotannollista (sotakoneiston laajentaminen, työhankkeet ja niin edelleen) inflaatio nosti jälleen päätään, mutta ei kuitenkaan samoihin lukuihin kuin Weimarin tasavallan aikaan. Saksan talouden elvyttäminen julkisia menoja lisäämällä oli keynesiläistä talouspolitiikkaa, minkä Keynes itse myönsi pääteoksensa General Theoryn saksankielisen laitoksen esipuheessa 30-luvulla suosittelemalla natseille talouden kokonaiskysynnän elvytystä. Monet taloustieteilijät ovat sanoneet, että tämä keynesiläinen, kysynnänelvytykseen perustuva kansallissosialistinen talousmalli ei olisi kyennyt pysymään pystyssä ilman sotaa. Kansainvälisen talouden kannalta voidaan nähdä, ettei kansallissosialistisen puolueen tavoitteena niinkään ollut yhdentää Kolmatta valtakuntaa kansainväliseen talousjärjestelmään kaupan välityksellä, vaan valloittaa voimavarat valtion haltuun asein. Yleensäkin epäluuloa kansainvälistä kauppaa kohtaan lisäsi varmuus juutalaisen pankkiirisalaliiton hallussa olevista maailmanmarkkinoista, joka ajatuksena sopi hyvin juutalaisvastaiseen propagandaan. Taloudellisesti fasismin ja kansallissosialismin välillä on selkeät siteet, koska kumpaankin kuuluu valtion hallinnassa oleva sijoitusmaailma, rahamarkkinat, teollisuus ja maanviljely. Kummassakin talousmallissa on kuitenkin myös yksityisiä yrityksiä ja osittain markkinatalouteen perustuva hinnanmääräytyminen. Italian fasismi oli kuitenkin selvemmin korporativistinen, jossa työnantajat ja työntekijät sopivat asiat valtion tiukassa kontrollissa, mutta silti erillisinä toimijoina. Konfliktit, kuten lakot olivat kuitenkin estettyjä.

Kansallissosialismi ja uskonto

Kansallissosialismin ja kristinuskon suhde oli varsin ongelmallinen. Hitlerin propagandaan kristillisyys kuului olennaisena osana, koska saksalaiset olivat varsin uskonnollista väestöä. Kansallissosialismi oli kuitenkin symboliselta kieleltään voimakkaan antikristillinen ja seremonioissaan lähes pakanallinen, kuten suomalainen aikalaiskirjailija ja silminnäkijä Olavi Paavolainen kirjassaan Kolmannen valtakunnan vieraana havainnoi. Lisäksi kansallissosialistinen käsitys heikkouden ja suvaitsevaisuuden tuomittavuudesta ei sopinut kristilliseen sanomaan, minkä monet papit näkivätkin ja siksi protestoivat voimakkaasti kansallissosialisteja vastaan 1930-luvun Saksassa. Papistosta monet joutuivat vainotuiksi mielipiteidensä tähden ja kirkollisen instituution lopettaminen oli suunnitelmissa.

Kansallissosialismi ja naiset

Kansallissosialismin ihanteelliseen perhemalliin kuului selkeästi roolittunut perhe. Kulttuurielämä ja taide korosti voimakkaasti miehen maskuliinisuutta ja miehekkyyttä, kun taas naisen osa oli kansallissosialistisessa valtiossa pitää huolta kodista ja huolehtia lapsista. Saksassa kotiäitiyden korostaminen liittyi myös korkeaan työttömyyteen toista maailmansotaa edeltävänä aikana - palauttamalla työssä käyvät naiset takaisin kotilieden äärelle vapautettiin työpaikkoja miehille ja vähennettiin siten työttömyyttä. Nämä olivat kuitenkin ihannemalleja, jotka eivät käytännössä toteutuneet Kolmannessa valtakunnassa näin konkreettisesti. Avioliitossa korostettiin erityisesti rotupuhtauden ja perinnöllisen terveyden vaalimista. Naisen yhteiskunnallinen asema oli syrjäänvetäytyvä ja poissa julkisuudesta. NSDAP:n merkkihenkilöihin kuuluikin vain vähän naisia, vaikka kannattajakunnassa naisia oli paljon. Osasyynä oli se, että Kansallissosialistisen Saksan hyvinvointivaltio oli maailman anteliain ja siihen kuuluivat mm. runsaat äitiysedut.

Kansallissosialismi ja eläimet

Kansallissosialismin ideologiaan kuului ihmisten eläminen sopusoinnussa itsensä ja luonnon kanssa. Kolmannen valtakunnan eläinsuojelulakeja pidettiin historian edistyksellisempinä, ja esimerkiksi Hitler antoi ymmärtää olevansa kasvissyöjä, mitä esimerkkiä monet hänen kannattajansa seurasivat, myös Suomessa.

Kansallissosialismi oikeisto-vasemmisto-akselilla

Kansallissosialismia kutsutaan usein äärioikeistolaiseksi, mikä on kuitenkin kyseenalaista, koska kansallissosialismi ei ole "ääriporvarillista" eikä kapitalistista. Kansallissosialismissa keskeisiä ajatuksia olivat nationalismi ja demokratian sekä ihmissoikeuksien polkeminen, jotka eivät kaikkien mittareiden mukaan sijoitu vasemmisto-oikeisto-akselille. Käytännössä tosin kiihkeät nationalistit itse katsovat lähes poikkeuksetta edustavansa oikeistoa tai ainakin antivasemmistoa. Talous- ja sosiaalipoliittisesti kansallissosialismissa on piirteitä sekä perinteisestä oikeistosta että vasemmistosta.

Kolmannen valtakunnan kansallissosialisteja

Alla on listattu lähinnä NSDAP:n alkuaikojen jäseniä ja puolueen "sisäpiiriin" kuuluneita, ei esimerkiksi Wehrmachtin kenraaleita. Tämä siitä syystä, että vaikka käytännössä puolueen jäsenyys oli Kolmannessa valtakunnassa ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ei muiden yhteys puolueeseen ole kuitenkaan yhtä merkityksellinen.
- Martin Bormann - Hitlerin yksityissihteeri, Parteikanzlerein johtaja
- Joseph Goebbels - propagandaministeri
- Hermann Göring - Saksan ilmavoimien, Luftwaffen komentaja, Valtakunnanmarsalkka
- Rudolf Hess - NSDAP:n varajohtaja Skotlantiin lentoonsa saakka
- Reinhard Heydrich - Sicherheitdienstin (SD) johtaja, "Prahan teurastaja"
- Heinrich Himmler - Reichsführer SS (SS-joukkojen johtaja)
- Adolf Hitler - Führer, Kolmannen valtakunnan johtaja
- Rudolf Höss - Auschwitzin keskitysleirin komendantti. Ei pidä sekoittaa Rudolf Hessiin
- Ernst Kaltenbrunner - Reichssicherheitshauptamtin (RSHA) johtaja, Heydrichin seuraaja
- Joachim von Ribbentrop - Saksan ulkoministeri 1938 - 1945
- Ernst Röhm - Sturmabteilungin (SA) organisoija
- Alfred Rosenberg - kansallissosialismin pääideologi
- Baldur von Schirach - Hitler-Jugendin (HJ) johtaja
- Albert Speer - Hitlerin hoviarkkitehti, varusteluministeri
- Julius Streicher - Antisemitistisen Der Stürmer-lehden päätoimittaja
- Fritz Todt - Kolmannen valtakunnan työpalveluorganisaation perustaja.
- Otto Strasser - Puolueen sisäisen vasemmistolaisen opposition johtaja ja pääideologi
- Walter Funk - teollisuusministeri
- Wilhelm Frick - sisäministeri
- Hans Frank - ministeri, Saksan lakiakatemian päällikkö
- Robert Ley - Saksan työväenrintaman päällikkö
- Walther Schellenberg - Gestapo-johtaja
- Josef Mengele - natsitohtori, "kuolemanenkeli"

Tietoa muualta


- [http://www.thepaganfront.com/brangolf/music.html Natsien musiikkia] - kokeile esimerkiksi kappaleita - "Bomben Auf England" ja "Panzer Rollen in Afrika Vor"
- [http://www.yle.fi/opintoradio/tasavalta/valtio/html/kansallissos.html YLE Opintoradio: Kansallissosialismi 1920- ja 30-lukujen Suomessa]
- [http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/25points.htm Hitlerin kirjoittama Kansallissosialistisen puolueen 25 kohdan ohjelma]

Lähteet

#Jouko Jokisalo (1995): Kansallissosialismin ideologia, Snellman-instituutti 1995, ISBN 951-842-165-X Luokka:Poliittinen ideologia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチズム simple:Nazism

1916

Tapahtumia

Ensimmäinen maailmansota (1914–1918) jatkuu.
- 8. tammikuuta - Ympärysvallat vetäytyivät Gallipolista.
- 29. tammikuuta - Saksalaiset zeppeliinit pommittavat Pariisia ensimmäisen kerran.
- 11. helmikuuta - Emma Goldman pidätettiin syntyvyyden säännöstelysta luennoimisesta.
- 21. helmikuuta - Verdunin taistelu alkaa.
- 9. maaliskuuta - Pancho Villa johti 1500 meksikolaista taistelijaa Columbukseen, New Mexicoon.
- 15. maaliskuuta - Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson lähetti 12000 Yhdysvaltain joukkoja Meksikon rajan yli. Pancho Villan kiinnisaamiseksi käytetään ensi kerran lentokoneita taistelutehtäviin.
- 24. huhtikuuta–30. huhtikuuta - Pääsiäisen kansannousu Irlannissa.
- 31. toukokuuta - 1. kesäkuuta - Jutlandin taistelu.
- 4. kesäkuuta - Venäjän Brusilov-hyökkäys alkaa Ukrainassa neljän armeijan voimin. Itävalta-Unkari menettää 1,5 miljoonaa miestä ja Saksa pakotetaan pysäyttämään hyökkäyksensä Verdunissa.
- 1. heinäkuuta - 18. marraskuuta - yli miljoona sotilasta kuolee Sommen taistelussa.
- 27. elokuuta - Romania liittyi maailmansotaan Venäjän puolelle.
- 2. elokuuta - Itävaltalaiset sabotöörit upottivat Italian taistelulaiva Leonardo da Vincin Tarantossa.
- 15. syyskuuta - Panssarivaunuja käytettiin ensimmäisen kerran Sommen taistelussa.
- 25. marraskuuta - Friedrich Adler ampui Itävallan pääministeri Karl Stürghin.
- 6. joulukuuta - Saksalaiset, itävaltalaiset, turkkilaiset ja bulgarialaiset miehittivät Bukarestin.
- 12. joulukuuta - Dolomiiteilla lumivyöry hautasi 18000 itävaltalaista ja italialaista sotilasta.

Syntyneitä


- 12. tammikuuta - Pieter Willem Botha, Etelä-Afrikan presidentti
- 11. maaliskuuta - Harold Wilson, UK:n pääministeri (k. 1995)
- 30. huhtikuuta - Claude Shannon, informaatioteorian "isä" (k. 2001)
- 9. kesäkuuta - Robert McNamara, liikemies ja poliitikko, Yhdysvaltain puolustusministeri
- 14. kesäkuuta - Georg Henrik von Wright, suomalainen filosofi
- 16. elokuuta - Helena Kara, suomalainen näyttelijä
- 26. lokakuuta - François Mitterrand, Ranskan presidentti
- 17. joulukuuta - Lauri Viita, kirjailija

Kuolleita


- 6. kesäkuuta - Yuan Shikai, Kiinan tasavallan presidentti.
- 18. kesäkuuta - Max Immelmann, lentäjä-ässä
- 23. heinäkuuta - Sir William Ramsay, kemisti, Nobel-voittaja
- 15. marraskuuta - Henryk Sienkiewicz, kirjailija (b. 1846)
- 21. marraskuuta - Frans Josef I, Itävallan keisari, Böömin ja Unkarin kuningas
- 22. marraskuuta - Jack London, kirjailija (s. 1876)
- 24. marraskuuta - Hiram Stevens Maxim, konekiväärin keksijä (s. 1840)
- 29. joulukuuta - Grigori Rasputin, venäläinen mystikko Luokka:1910-luku ko:1916년 ja:1916年 simple:1916

Paul von Hindenburg

Paul von Hindenburg (2. lokakuuta 1847 - 2. elokuuta 1934) oli saksalainen kenraali ja poliitikko. Hän syntyi Posenissa, Preussissa aateliseen sukuun. Wahlstattissa saamansa kadettikoulutuksen jälkeen hän taisteli 1866 Köningrätzin taistelussa ja 1870 - 1871 ranskalais-saksalaisessa sodassa. 1903 hänet ylennettiin kenraaliksi. Hän jäi eläkkeelle armeijasta 1911, mutta palasi takaisin ensimmäisen maailmansodan sytyttyä, taistellen voitokkaasti venäläisiä vastaan itärintamalla. Myöhään 1916 Hindenburgista tuli yliesikunnan päällikkö, mutta todellista valtaa käytti hänen sijaisensa Erich Ludendorff. Sodan jälkeen Hindenburg erosi jälleen armeijasta ja lähti luomaan poliittista uraa. 1925 hän seurasi Friedrich Ebertiä Saksan presidenttinä Weimarin tasavallan poliittisesti epävakaassa ilmapiirissä. Vaikka Hindenburg kärsi jo uhkaavasti seniiliydestä, hänet taivuteltiin asettumaan presidenttiehdokkaaksi vielä 1932, koska hän oli ainoa joka voisi voittaa Adolf Hitlerin. Hindenburg voitti vaalit ja valittiin uudelleen presidentiksi. 30. tammikuuta 1933 Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi, koska hän uskoi, että näin Hitler olisi parhaiten kontrolloitavissa. Hindenburg toimi presidenttinä aina kuolemaansa saakka 2. elokuuta 1934. Tämän jälkeen Hitler yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Hindenburg, Paul Hindenburg, Paul Hindenburg, Paul Hindenburg, Paul ja:パウル・フォン・ヒンデンブルク

Saksan valtakunnankansleri

Valtakunnankansleri oli Saksan valtakunnan hallituksen johtajan virkanimikkeenä vuosina 1871-1945. Ensimmäinen valtakunnankansleri oli preussilainen ministeripresidentti Otto von Bismarck vuosina 1871-1890. Toisen maailmansodan päätyttyä 1945 nimikkeesta valtakunnankansleri luovuttiin. Sodan jälkeen Saksan liittotasavallan hallitusta johti liittokansleri; Saksan demokraattisessa tasavallassa vastaava virkanimike oli ministeripresidentti. Saksojen yhdistyttyä pysyttiin liittotasavallan titteleissä. Valtakunnankansleri, liittokansleri ja ministeripresidentti tarkoittavat kaikki samaa asiaa eli pääministeriä. Katso myös: Kansleri

Luettelo Saksan valtakunnankanslereista

Luokka:Saksan historia Luokka:Saksan valtakunnankanslerit

Max von Baden

Prinssi Maximilian von Baden (1. heinäkuuta 1867 - 6. marraskuuta 1929) oli arkkiherttua Fredrik II:n serkku ja perijä. Hän oli naimisissa Maria Luise von Hanoverin kanssa, joka oli Ison-Britannian ja Irlannin kuningashuoneen prinsessa ja Braunscweig-Lüneburgin herttuatar. Von Badenia pidettiin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa liberaalina. Sodan aikana hänet nimitettiin valtakunnankansleriksi lokakuussa 1918 ja hänen tehtävänsä oli neuvotella aselepo liittoutuneiden kanssa sodan viime päivinä. Vaikka Max von Badenilla oli ennakkoluulonsa kenraalikunnan innokkuudesta rauhaan, hän hyväksyi tehtävän ja nimitti hallituksen, johon ensi kertaa kuului sosiaalidemokraattien edustajia (esimerkiksi Friedrich Ebert ja Philipp Scheidemann. Hallituksen työskentelyn aselevon saavuttamiseksi keskeytti vallankumouksen syttyminen Saksassa marraskuun ensi päivinä. Max von Baden ymmärsi, ettei keisari voisi enää säilyttää kruunuaan ja painosti häntä luopumaan vallastaan pelastaakseen monarkian. Keisari ei kuitenkaan suostunut kunnes viimein Paul von Hindenburg ja Wilhelm Groener ilmoittivat, että keisarin oli luovuttava vallasta. Monarkian päätyttyä myös Max von Baden erosi virastaan Ebertin hyväksi 9. marraskuuta 1918. Eroa seurasi välittömästi Saksan tasavallan (ns. Weimarin tasavalta) perustamisilmoitus. Max von Baden vietti lopun elämäänsä eläkkeellä. Baden, Max von

Woodrow Wilson

Thomas Woodrow Wilson (s. 28. joulukuuta 1856 – k. 3. helmikuuta 1924) oli Yhdysvaltojen 28. presidentti (1913–1921). Hän oli Andrew Jacksonin jälkeen toinen demokraatti, joka palveli kaksi peräkkäistä kautta Valkoisessa talossa. Wilson oli yksi oppineimpia presidenttejä, joita Yhdysvaltain historiasta löytyy.

Akateeminen ura

Wilson walmistui Princetonista, ja toimi lakimiehenä jonkin aikaa, mutta kääntyi politologian opiskelujen puoleen, väitellen tohtoriksi Johns Hopkinsin yliopistosta. Hän opetti lakia Princetonissa, Bryn Mawrissa ja Wesleyanissa. Wilson, Woodrow ko:우드로 윌슨 ja:ウッドロウ・ウィルソン simple:Woodrow Wilson

3. lokakuuta

3. lokakuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 276. päivä (277. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 89 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Raimo :- suomenruotsalainen kalenteri: Evald :- ortodoksinen kalenteri: Teino :- saamenkielinen kalenteri: Rássa :- vanhemmissa kalentereissa: Candida, Candidus, Edvard, Eevald, Evaldus, Ewald, Gerhardus, Hyväneuvo, Leonhardt, Simplicius

Tapahtumia


- 1771 - Vrouw Maria törmäsi kahteen kariin ja upposi kello 8.10.
- 1978 - Ilmailu: Rissalan lentokentältä noussut DC-3 (DO 10) putosi Juurusveteen. Surmansa saivat kaikki koneessa olleet 15 henkeä.
- 1990 - Saksat yhdistyivät, kun Itä-Saksa liittyi Länsi-Saksaan.
- 1995 - O. J. Simpson vapautettiin valamiehistön mielestä syyttömänä.

Syntyneitä


- 1814 - Mihail Jurevitš Lermontov, venäläinen kirjailija ja runoilija († 27.6.1841)
- 1900 - Thomas Wolfe, kirjailija
- 1907 - Erkki Tanttu, kuvittaja
- 1908 - Kristjan Palusalu, virolainen painija
- 1911 - Essi Renvall, kuvanveistäjä
- 1913 - Aale Tynni, kirjailija († 1997)
- 1916 - James Herriott, brittiläinen kirjailija († 23.2.1995)
- 1921 - Veikko Haukkavaara, kuvanveistäjä († 4.8.2004)
- 1925 - Gore Vidal, kirjailija
- 1936 - Steve Reich, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 1941 - Chubby Checker, yhdysvaltalainen muusikko
- 1945 - Viktor Sanejev, neuvostoliittolainen kolmiloikkaaja
- 1954 - Stevie Ray Vaughan, yhdysvaltalainen muusikko († 27.8.1990)
- 1961 - Pirjo Kauppinen, toimittaja
- 1964 - Jonna Järnefelt, näyttelijä
- 1969 - Gwen Stefani, laulaja-näyttelijä
- 1973 - Neve Campbell, kanadalainen näyttelijä

Kuolleita


- 1226 - Franciscus Assisilainen
- 1952 - Martti Jukola, suomalainen urheiluselostaja (s. 22.11.1900)
- 1987 - Kalervo Palsa, taiteilija
- 1996 - Emile van Lennep, hollantilainen OECD:n pääsihteeri (s. 20.1.1915)
- 1999 - Akio Morita, japanilainen teollisuusjohtaja (s. 26.1.1921)
- 1999 - Risto Taulo, näyttelijä (s. 19.6.1931)
- 2004 - Janet Leigh (oik. Jeanette Morrison), yhdysvaltalainen näyttelijä (s. 6.7.1927) ---- Katso myös: kalenteri ~ 2. lokakuuta, 4. lokakuuta Luokka:Lokakuu -10-03 ko:10월 3일 ja:10月3日 simple:October 3 th:3 ตุลาคม

28. lokakuuta

28. lokakuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 301. päivä (302. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 64 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Simo :- suomenruotsalainen kalenteri: Simon :