Westfalenin rauhaWestfalenin rauha päätti kolmikymmenvuotisen sodan. Se solmittiin Münsterissa 24. lokakuuta 1648. Neuvottelut käytiin Ferdinand III:n, Ranskan, Espanjan, Alankomaiden (Yhdistyneet provinssit), Ruotsin, Portugalin ja paavin edustajien kesken.
Prahan rauhansopimus, sisältäen aikaisemman Augsburgin sopimuksen jäi voimaan, tosin rajoiksi määrättiin vuoden 1624 rajat, mikä oli protestanteille eduksi. Ranska sai Metzin, Toulin ja Verdunin hiippakunnat ja Alsacen lukuun ottamatta Strasbourgia ja Mülhousea. Ranska sai myös äänivallan Saksan valtiopäivillä.
Ruotsi sai Länsi-Pommerin ja Bremenin ja Stettinin hiippakunnat, ja äänioikeuden Saksassa. Baijeri sai vaaliruhtinaan arvonimen, ja sai siten äänestää keisarinvaalissa. Brandenburg-Preussi sai Itä-Pommerin ja Magdeburgin hiippakunnan.
Sveitsi tunnustettiin itsenäiseksi. Protestanttinen yhdistyneet Alankomaat tunnustettiin itsenäiseksi. Se oli kapinoinut Espanjaa vastaan 80 vuotta aikaisemmin, mutta oli edelleen ollut virallisesti Habsburgien omaisuutta.
Saksan ruhtinaat saivat oikeuden ulkopolitiikkaan, mutta eivät saaneet julistaa sotaa keisariaan vastaan. Keisarin valinta ennen edellisen kuolemaa kiellettiin. Pfalz jaettiin Frederik V:n pojan Kaarle Ludvigin ja Baijerin vaaliruhtinaan Maximilianin kesken. Se jakautui siten katoliseen ja protestanttiseen osaan, joista Kaarle Ludvig sai Reinin Pfalzin ja Maximilian piti Ylä-Pfalzin.
Linkit
- [http://www.yale.edu/lawweb/avalon/westphal.htm Rauhansopimusteksti] (englanniksi)
- [http://www.themedialine.org/news/news_detail.asp?NewsID=5420 Al-Qaida ja Westfalenin rauha]
Luokka:Kolmikymmenvuotinen sota
Luokka:Rauhansopimukset
ja:%E3%83%B4%E3%82%A7%E3%82%B9%E3%83%88%E3%83%95%E3%82%A1%E3%83%BC%E3%83%AC%E3%83%B3%E6%9D%A1%E7%B4%84
Kolmikymmenvuotinen sota]]
Kolmikymmenvuotinen sota sodittiin Euroopassa 1618–1648, suurimmaksi osaksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella. Sodan alkusyynä oli juopa katolisten ja protestanttien välillä. Sodan laajetessa siihen liittyi vallanhaluisten ruhtinaiden ja maiden, etenkin Ruotsin ja Ranskan pyrkimys rajoittaa Habsburg-suvun hallitseman keisarikunnan valtaa.
Sodan taustaa
Augsburgin rauhassa 1555 saksalaisen keisarin ja luterilaisten ruhtinaiden välillä vahvistettiin Speyerin valtiopäivien 1529 päätös, jonka mukaan luterilaisia siedettiin valtakunnassa tästedes ja ruhtinaskuntien uskonto määräytyi niiden ruhtinaan mukaan. Vääräuskoiset saivat muuttaa vapaasti valitsemaansa maahan ja luterilaiset saivat pitää vuoden 1552 jälkeen valtaamansa maat, mutta katolisen kirkon piispat, jotka kääntyivät luterilaisuuteen menettivät läänityksensä.
Poliittiset jännitteet kasvoivat 1600-luvulla. Espanjan Filip II oli Habsburg-sukua ja himoitsi Saksan länsiosien maita omien Alankomaidensa lisäksi. Ranska taas halusi rajoittaa Habsburgien vallan kasvua, koska suvun alueet muodostivat jo sen itärajan. Ruotsi ja Tanska taas pyrkivät laajentumaan Itämeren etelärannikolle.
Itämeren
Uskonnolliset jännitteet kasvoivat jo keisari Rudolf II:n aikana (hallitsi 1576–1612), käännynnäiset piispat eivät suostuneet luovuttamaan maitaan; kalvinismi levisi Saksassa, eikä sitä suojannut mikään sopimus; Itä-Euroopan, Puolan ja Itävallan Habsburgit yrittivät palauttaa katolista uskoa. Protestanttien kirkkoja tuhottiin eri puolilla Saksaa ja palvonnalle asetettiin rajoituksia. Keisari Rudolf II ja hänen seuraajansa Matias (1612–1619) eivät kuitenkaan levittäneet katolisuutta määrätietoisesti, vaan sallivat protestanttiset liikkeet välttäen ristiriitoja protestanttisten ruhtinaiden kanssa.
Väkivaltaisuudet alkoivat saksalaisessa Donauworthin kaupungissa 1606, jonka luterilainen enemmistö kielsi katolisilta omistusoikeuden. Tämä aiheutti mellakan puhkeamisen. Baijerin ruhtinas Maximilian (1573–1651) riensi katolisten apuun. Levottomuuksien päätyttyä Saksan kalvinistiruhtinaat ja protestanttiset kaupungit tunsivat itsensä uhatuiksi ja perustivat Evankelisen unionin, protestanttien puolustusliiton 1608 Frederick IV:n, Pfalzin vaaliruhtinaan (1583–1610) johdolla. Vastalauseeksi katoliset perustivat Katolisen liigan Maximilianin johdolla 1609.
1609 1618. Tapausta pidetään alkuna kolmikymmenvuotiselle sodalle]]
Keisari Matias kuoli ilman poikaa 1617 ja nimesi perijäkseen Steirmarkin Ferdinandin, josta tuli Böömin kuningas ja Pyhä rooman keisari Ferdinand II. Ferdinand II oli jesuiittojen kouluttama ja kiivas katolinen.
Böömin protestantit, jotka olivat enemmistönä katolisen mielivallan alla, vaativat kuningasta apuun. Kuningas hylkäsi pyynnön. 23. toukokuuta 1618 väkijoukko valtasi palatsin ja heitti kaksi kuninkaan ministeriä ulos ikkunasta. Tätä pidetään Böömin kapinan ja kolmikymmenvuotisen sodan alkuna. Tarinan mukaan ministerit laskeutuivat tunkioon ja selvisivät hengissä.
Böömin kapina 1618–1625
Böömin kuningas valittiin vaalilla ja tšekit halusivat johtajakseen Pfalzin vaaliruhtinaan Frederick V:n, Frederick IV:n pojan. Ferdinand II:n lähetettyä kaksi virkamiestään, Martinitzin ja Slavatan Hradčanyn linnaan Prahaan valmistelemaan hänen valtaannousuaan ja kuninkuuttaan, Böömin kalvinistit heittivät heidät ulos palatsin ikkunasta. Neuvottelijat ja kirjuri selviytyivät hengissä defenestraatiosta putoamalla lantakasaan.
Tästä alkoi kapina, joka levisi koko suurempaan Böömiin, Sleesiaan, Lausitziin ja Määriin, jotka olivat jo konfliktitilassa katolisten ja protestanttien välillä. Ferdinandilla ei ollut joukkoja kukistaa kapinaa, ja hänen oli pakko kutsua serkkunsa, Espanjan Filip IV avuksi taltuttamaan kapinointia. Böömiläiset olivat ilman liittolaisia avuttomia keisaria vastaan, ja he kutsuivat avuksi Evankelisen unionin Frederick V:n johtamana. Böömiläiset lupasivat suojelijalleen Böömin kuninkuutta, kirjeitä lähetettiin Savoijin herttualle, Saksin vaaliruhtinaalle ja Transilvanian Gabriel Bethlenille. Itävallan hovi sai kuitenkin kirjeet haltuunsa ja julkisti ne heikentäen böömiläisten lupausten arvoa.
Kapina sujui aluksi hyvin böömiläisten kannalta, Ylä-Itävallan luterilaiset ja kalvinistiruhtinaat liittyivät kapinaan ja Ala-Itävalta pian sen jälkeen. Vuonna 1619 kreivi Heinrich Matthias von Thurn johti armeijan Wienin piiritykseen. Transilvanian ruhtinas Gabriel Bethlen johti sotajoukon Unkariin Osmanien sulttaanin siunauksella. Keisari, joka oli ollut osallisena Uzkok-sotaan, joutui kokoamaan lisäjoukkoja estääkseen kapinallisia valtaamasta koko maata. Kreivi Karel Bonaventura Buquoy, Itävallan armeijan komentaja löi kreivi Peter Ernst von Mansfeldin johtamat Evankelisen unionin joukot Sablatin taistelussa 10. kesäkuuta 1619. Tämä katkaisi kreivi Thurnin yhteyden Prahaan, ja hän hylkäsi Wienin piirityksen. Mansfeldin kenttähovista löytyivät todisteet, joiden mukaan Savoiji oli lähettänyt protestanteille huomattavia summia rahaa ja jopa joukkoja Reininmaan puolustukseen. Juonen paljastuttua Savoiji vetäytyi sodasta.
Mansfeld onnistui kokoamaan armeijansa uudelleen pohjoisessa Böömissä, Ala- ja Ylä-Itävallan kapinalliset aateliset solmivat sopimuksen böömiläisten kanssa elokuussa ja 22. elokuuta 1620 Ferdinand erotettiin virallisesti Böömin kuninkuudesta ja Frederick V asetettiin asemaan. Transilvanialaiset ajoivat keisarin armeijat Unkarista 1620 mennessä. Frederickin kruunaus aiheutti närää Evankelisessa unioissa, jonka jäsenet olivat enimmäkseen luterilaisia, ja osa luterilaisista vetäytyi sodasta.
Espanjan kuningas lähetti armeijan Brysselistä Ambrosio Spinolan johtamana tukemaan keisaria ja Espanjan lähettiläs Wienissä, Don Inigo Onate, taivutteli luterilaista Saksia liittymään Böömiä vastaan vaihtokaupaksi Lausitzista. Saksi hyökkäsi, ja Espanjan armeija lännessä Ylä-Pfalzissa esti protestantteja siirtämästä joukkojaan. Onate suunnitteli siirtävänsä vaaliruhtinaan arvon Pfalzilta Baijerille. Johan Tzerclaesin, Tillyn herttuan johtama Katolisen liigan sotajoukko kukisti Ylä-Itävallan kapinan, ja keisarin joukot kukistivat Ala-Itävallan. Yhdessä sotajoukot siirtyivät Böömiin. Ferdinand II löi Frederick V:n Valkeavuoren taistelussa lähellä Prahaa 8. marraskuuta 1620 päättäen hänen kuninkuutensa vain kahden kuukauden jälkeen. Böömin uskovapaus lopetettiin, 27 kapinajohtajaa teloitettiin, protestantit pakenivat maasta ja Tšekki jäi kolmeksisadaksi seuraavaksi vuodeksi Habsburgien valtaan.
Häviö Valkeavuorella aiheutti Evankelisen unionin hajoamisen, vaikka muutamat liittolaiset Frederikin kanssa jatkoivat taistelua Pfalzissa. Protestantit voittivat Tillyn Wieslochissa huhtikuussa 1622, mutta hävisivät sen jälkeen. Mansfeldin johtamat protestanttisen armeijan jäänteet pyrkivät Alankomaiden rajalle, Tilly voitti ne 6. elokuuta 1623 Stadtlohnissa, ja vain kolmannes 21000 miehestä pääsi pakoon. Ilman rahaa ja varusteita armeija hajotettiin 1624
Frederick V:n maat jaettiin ja hänet julistettiin lainsuojattomaksi saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa, hänen Reinin-Pfalzin maansa jaettiin katolisille ruhtinaille, ja vaaliruhtinaan asema siirrettiin Baijerin herttua Maximilianille, joka oli hänen kaukainen serkkunsa. Maaton Frederick V pakeni ulkomaille ja taivutteli Alankomaita, Tanskaa ja Ruotsia tukemaan hänen asiaansa.
Protestanttien asema sai murskaavan iskun, omaisuuden takavarikointi ja Böömin ylimystön tukahdutus johtivat maan palaamisen katolisuuteen kahdensadan vuoden hussiittilaisuuden ja muun harhaopin jälkeen. Protestanttisuus kiellettiin. Espanja sai maita Rein-Pfalzin alueella valmistautuessaan jatkamaan sotaa Alankomaita vastaan. Transilvanian Gabriel Bethlen solmi rauhansopimuksen keisarin kanssa tammikuussa 1622 ja sai alueita Itä-Unkarista.
Tanskan väliintulo 1625–1629
1622-1642)]]
Tanskan kuningas Kristian IV (1577–1648) pelkäsi protestanttisen valtakuntansa puolesta ja johti armeijan keisarikuntaa vastaan Saksan protestanttiruhtinaiden hakiessa turvaa. Englanti, Ranska ja muut vallat huolestuivat Habsburgien vallan kasvusta, mutteivat voineet liittyä sotaan sisäisten ongelmien vuoksi. Tanskaa kismitti myös Habsburgien valta Holsteinin ruhtinaskunnassa.
Tanska oli saavuttanut ajan mittakaavassa merkittävän vaurauden ja vakauden tason Skaggerakin verojen ja Ruotsin maksamien sotakorvausten ansiosta. Hampuri oli pakotettu Tanskan alaisuuteen 1621 ja Tanskan kruununperijästä oli tehty Bremen-Verdenin piispa. Ainoa yhtä hyvin toimeentuleva maa Euroopassa oli Baijeri. Ranskan valtionhoitaja kardinaali Richelieu oli myös valmis maksamaan Tanskan sotaretkestä Saksaan. Kristian hyökkäsi keväällä 1625 20000 miehen palkkasoturiarmeijan johdossa. Armeijan hän oli varustanut lähes pelkästään omilla varoillaan. Sotaretki kohdistui Saksiin, eikä kohdannut aluksi juurikaan vastarintaa.
1625
Taistellakseen tanskalaisia vastaan Ferdinand II tarvitsi Albrecht von Wallensteinin, Friedlandin herttuan apua. Tämä böömiläinen ylimys oli rikastunut takavarikoimalla maanmiestensä omaisuuden. Wallenstein asetti Ferdinandin käyttöön 30000–100000 miehen armeijan vastineeksi oikeudesta ryöstää myös vallatut alueet. Kuningas Kristian ei tiennyt Wallensteinin joukkojen olemassaolosta ja joutui perääntymään katolisten saatua ensimmäisen voittonsa Dessaun sillan taistelussa Mansfeldin johtamia joukkoja vastaan huhtikuussa 1626. Mansfeld kuoli muutamia kuukausia myöhemmin sairauteen.
27. elokuuta Tillyn johtama Katolisen liigan armeija tuhosi Tanskan joukot Lutter am Barenbergessa. Kristianin huono onni jatkui, hänen mahdolliset liittolaisensa Englanti ja Ranska olivat sisällissodassa, Ruotsi soti Puolaa vastaa, eivätkä Brandenburg tai Saksi halunneet järkyttää itäisen Saksan heiveröistä rauhantilaa liittymällä sotaan.
Yhdistetyt katoliset sotajoukot marssivat pohjoiseen valloittaen ja ryöstäen Mecklenburgin, Pommerin ja 1627 koko Jyllannin. Wallenstein ei kuitenkaan saanut vallattua Tanskan pääkaupunkia Själlannin saarella, koska hansakaupungit tai Puola eivät sallineet keisarillisen laivaston rakentamista Itämerelle. Hän aloitti Stralsundin piirityksen. Kaupunki oli ainoa sotaakäyvien valtioiden kaupunki, jossa oli tarpeelliset telakat laivaston rakentamiseksi Tanskaa vastaan. Armeijan ylläpito maksoi kuitenkin ylettömästi verrattuna siihen mitä sodasta Tanskaa vastaan voisi saada.
Seuraavan kahden vuoden aikana yhä enemmän maata alistettiin katolisille valloille. Katolisten täydellinen voitto näytti jo varmalta, kun Katolinen liiga yllytti keisari Ferdinand II:sta ottamaan takaisin kaiken luterilaisen omaisuuden, joka Augsburgin rauhan jälkeen oli menetetty. Maaliskuun 1629 hyvitysediktin mukaan näihin kuuluivat kaksi arkkihiippakuntaa, kuusitoista hiippakuntaa ja sadat luostarit. Aateliset ja maaorjat yhtä kaikki jättivät maansa Böömissä ja Itävallassa mieluummin kuin kääntyivät katolisiksi.
Lyypekin rauhassa 22. toukokuuta 1629 Kristian IV hylkäsi protestanttien tukemisen säilyttääkseen valtansa Tanskassa. Hän menetti kaikki tiluksensa Saksassa.
Ruotsin väliintulo 1630–1635
1629 1630]]
Ferdinand II:n hovi alkoi epäillä Wallensteinin pyrkivän kääntämään saksalaisia ruhtinaita puolelleen ja pyrkivän itse keisarin asemaan. Ferdinand vapautti Wallensteinin velvollisuuksistaan 1630 ja joutui luottamaan Tillyn johtamiin katolisen liigan joukkoihin.
1630
Kustaa II Aadolf tuli Saksan luterilaisten avuksi kuten Kristian IV ennen häntä, mutta myös hakemaan taloudellisia etuja Itämeren etelärannikolta. Kustaa II Aadolfia tukivat jälleen taloudellisesti Ranskan Ludvig XIII:n pääministeri Richelieu ja alankomaalaiset. Hänen armeijansa voitti monia taisteluja, ja vuosina 1630–1634 ajoi katoliset joukot pois ja valtasi takaisin miehitettyjä protestanttien alueita.
Kesällä 1630 hyvin varustettu Ruotsin armeija nousi maihin Pommerin rannikolla. Pommerin, Brandenburgin ja Saksin ruhtinaat eivät osanneet päättää osallistuisivatko sotaretkeen, mikä viivytti hyökkäyksen alkua. Tällä aikaa Tillyn joukot piirittivät Magdeburgin, joka kapinoi keisaria vastaan, ja valtasivat ja ryöstivät kaupungin 20. toukokuuta 1631 tappaen kaikki sen protestanttiasukkaat. Sodan jälkeen kaupungissa oli vain 400 asukasta.
Ruotsin armeija marssi etelään Saksiin. Breitenfeldin taistelussa 17. syyskuuta 1631 Kustaa II Aadolfin ja Saksin elektorin, Juhana Yrjö I:n joukot löivät katolisten Johan Tzerclaes von Tillyn ja kreivi Gottfried Heinrich Pappenheimin armeijat Leipzigin pohjoispuolella. Katolinen ratsuväki ajoi ensin saksilaisjoukot pakoon, ja ne pysähtyivät vain hetkeksi ryöstämään ruotsalaisten leirin. Tämän jälkeen Ruotsin ratsuväki ajoi keisarillisen ratsuväen pakosalle, jolloin myös keisarin jalkaväki pakeni kentältä. Katoliset menettivät 6000 miestä, yli puolet joukoistaan, mutta Kustaa II Aadolf saattoi korvata menetyksensä omaan armeijaansa värvätyistä vangituista palkkasotureista. Voittoisan taistelun jälkeen muutkin protestanttiset ruhtinaskunnat liittyivät sotaan. Ruotsin joukot viettivät talven Etelä-Saksassa.
Kustaa Aadolf suuntasi Baijeriin ja armeija saavutti maaliskuussa Tonavan. Lech-virralla käytiin voittoisa taistelu Göran Wrangelin ja Kustaa Hornin johdolla, Tilly sai surmansa 14. huhtikuuta 1632 ja ruotsalaiset valtasivat Münchenin. Ferdinand II:n oli turvauduttava tappion edessä Wallensteinin apuun, joka hätäisesti keräsi uuden palkkasoturijoukon hyökäten Saksiin syksyllä 1632.
1632
Wallenstein ja Kustaa II Aadolf kohtasivat Lützenin taistelussa 16. marraskuuta 1632. Protestantit voittivat, mutta Kustaa II Aadolf sai surmansa, samoin katolisten Pappenheim. Protestanttien armeijan johtajaksi tuli Saksin-Weimarin ruhtinas Bernhard, joka valtasi Baijerin voiton jälkeen. Tällä välin Wallenstein hyökkäsi Ruotsin tukialueille Sleesiaan.
Ferdinand II:n epäilykset Wallensteinia kohtaan nousivat jälleen loppuvuodesta 1633 hänen kerättyään rauhanliikettä katolisen armeijan johdon keskuudesta. Peloissaan, että Wallenstein olisi vaihtamassa puolta, Ferdinand pidätytti hänet poistettuaan hänet joukkojen komennosta. Yksi Wallensteinin komentajista, kapteeni Devereux salamurhasi hänet Chebin (saksaksi Eger) kaupungintalolla 25. helmikuuta 1634.
Vuosina 1633–1634 Heilbronnin liiton toivottiin kääntävän sodan protestanttien eduksi. Keisarillisten joukkojen voitto Nördlingenin taistelussa 6. syyskuuta 1634 päättyi kuitenkin protestanttien kannalta katastrofiin. Ruotsin komentaja Kustaa Horn jäi vangiksi ja Ruotsin armeija vetäytyi Itämeren rannikolle. Uudeksi ylipäälliköksi nimitettiin Johan Banér.
Osapuolet tapasivat Prahassa 1635, jossa jälleen vahvistettiin Augsburgin rauha vuodelta 1552, jonka tilanteen mukaan katolisten ja protestanttien maat määräytyivät. Hyvitysedikti hylättiin näin ollen, ja kalvinismi laillistettiin. Saksan ruhtinaita kiellettiin solmimasta liittoja keskenään, ja Saksan ruhtinaskuntien armeijat yhdistettiin keisarin määräysvaltaan.
Ranskaa sopimus ei kuitenkaan miellyttänyt, koska Habsburgit säilyivät voimakkaina, ja se liittyi sotaan 1636.
Ranskan väliintulo 1636–1648
Viimeisessa vaiheessaan sodasta tuli valtataistelu hallitsijoiden välillä, ja uskonto lykättiin syrjemmälle. Ranska, vaikkakin katolinen maa, oli Pyhän roomalaisen keisarikunnan ja Espanjan kilpailija, ja päätti liittyä sotaan protestanttien puolella. Kardinaali Richelieu uskoi Habsburgien olevan liian voimakkaita hallitessaan Ranskan itärajan takaisia alueita ja käyttäessään vaikutusvaltaansa Alankomaissa.
Ranska julisti sodan Habsburgien Espanjalle toukokuussa 1635. Ranska oli liitossa Alankomaiden ja Ruotsin kanssa. Espanja hyökkäsi Ranskaan ja tuhosi Champagnen ja Burgundin provinsseja ja uhkasi jopa Pariisia 1636. Keisarillinen kenraali Johann von Werth ja espanjalainen komentaja kardinaali Ferdinand Habsburg johtivat Habsburgien armeijoita. Keisari Ferdinand II kuoli vuonna 1637 ja Ferdinand III seurasi häntä.
Ferdinand III-1641)]]
Ruotsalainen kenraali Johan Banér löi Saksin ja Itävallan joukot Wittstockissa 4. lokakuuta 1636 vaikeuttaen Habsburgien asemaa. Espanjan joukot ajettiin Ranskasta 1636. Keisari koki seuraavan merkittävän iskun Rheinfeldenissä 2. maaliskuuta 1638, jonka jälkeen keisarilliset armeijat joutuivat luovuttamaan vähitellen asemansa.
Kenraali Banérin kuoleman jälkeen toukokuussa 1641 ylipäälliköksi tuli Lennart Torstensson. Hän valtasi sotaretkillä 1642–1645 Tanskan ja tuhosi laajoja alueita läntisessä Saksassa ja Itävallassa.
Kardinaali Richelieu kuoli 1642, Ludvig XIII kuoli 1643 ja Ludvig XIV astui valtaistuimelle vain viisivuotiaana. Hänen sijaishallitsijansa, kardinaali Mazarin, alkoi toimia rauhan palauttamiseksi. Neuvotteluja käytiin Münsterissä ja Osnabrückissa 1645, mutta ne olivat tuloksettomia.
Ruhtinas Louis II de Condén joukot löivät espanjalaiset Rocroissa 18. toukokuuta 1643. Ranskan armeija hävisi marraskuussa Tuttlingenissä, mutta se ei parantanut Habsburgien asemaa. Condén ja Henri Turennen armeijat murskasivat Baijerin Freiburg im Breisgaussa elokuussa 1644 ja 3. elokuuta 1645 itävaltalais-baijerilaiset joukot Nördlingenissä. Katolisten viimeinen merkittävä komentaja, kreivi Franz von Mercy sai surmansa taistelussa.
Ruotsin sotatoimet siirtyvät 1645–1648 Böömiin, Määriin ja Baijeriin. Ruotsin marsalkka Lennart Torstensson voitti katolisen armeijan 6. maaliskuuta 1645 Jankaun taistelussa Prahan lähellä.
Vasta kun keskiseen Baijeriin hyökättiin Maximilian myöntyi rauhaan, ja 14. maaliskuuta 1647 Baijeri, Köln, Ranska ja Ruotsi solmivat Ulmissa aselevon. Keisari ei taipunut tästä, vaan taistelut jatkoivat Saksassa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Italiassa ja Espanjassa vuoden 1647 ajan. Syksyllä Maximilian liittyi uudelleen sotaan.
Vuonna 1648 Ruotsin marsalkka Carl Gustaf Wrangel ja Ranskan Turenne ja Condé löivät keisarin ja Baijerin armeijan 15. toukokuuta 1648 Zusmarshausenin ja 20. elokuuta Lensin taisteluissa.
Ainoastaan Itävalta oli enää turvallisesti Habsburgien käsissä. Tämän jälkeen ruotsalaiset saartoivat Prahan, jonka pieni puoli ryöstettiin heinäkuussa ja ranskalaiset ja ruotsalaiset joukot piirittivät Müncheniä. Hyökkäyksen uhka Wieniin ja Lensin taistelu taivuttivat Ferdinandin suostumaan voittajien ehtoihin.
Westfalenin rauha
Westfalenin rauha solmittiin Münsterissä 24. lokakuuta 1648. Neuvottelut käytiin Ferdinand III:n, Ranskan, Espanjan, Alankomaiden, Ruotsin, Portugalin ja paavin edustajien kesken.
Prahan rauhansopimus, sisältäen aikaisemman Augsburgin sopimuksen jäi voimaan, tosin rajoiksi määrättiin vuoden 1624 rajat, mikä oli protestanteille eduksi. Ranska sai Metzin, Toulin ja Verdunin hiippakunnat ja Alsacen lukuun ottamatta Strasbourgia ja Mülhousea. Ranska sai myös äänivallan Saksan valtiopäivillä.
Ruotsi sai Länsi-Pommerin ja Bremenin ja Stettinin hiippakunnat, ja äänioikeuden Saksassa. Baijeri sai vaaliruhtinaan arvonimen, ja sai siten äänestää keisarinvaalissa. Brandenburg-Preussi sai Itä-Pommerin ja Magdeburgin hiippakunnan.
Sveitsi tunnustettiin itsenäiseksi. Protestanttinen yhdistyneet Alankomaat tunnustettiin itsenäiseksi. Se oli kapinoinut Espanjaa vastaan aikaisemmat 80 vuotta, mutta oli edelleen ollut virallisesti Habsburgien omaisuutta.
Saksan ruhtinaat saivat oikeuden ulkopolitiikkaan, mutta eivät saaneet julistaa sotaa keisariaan vastaan. Keisarin valinta ennen edellisen kuolemaa kiellettiin. Pfalz jaettiin Frederik V:n pojan Kaarle Ludvigin ja Baijerin vaaliruhtinaan Maximilianin kesken. Se jakautui siten katoliseen ja protestanttiseen osaan, joista Kaarle Ludvig sai Reinin Pfalzin ja Maximilian piti Ylä-Pfalzin.
Seuraukset
Sodan aihettamista tuhoista on kiistelty historioitsijoiden kesken. Arviota Saksan väestön kolmanneksen surmasta ei enää pidetä totuudenmukaisena. Keski-Euroopan talouden kehitykselle sota oli kuitenkin merkittävä tuho. Nykyisen arvion mukaan Saksan väestömäärä laski viidenneksen, mutta joillain alueilla kaksi kolmasosaa väestöstä tapettiin tai pakeni. Linnoitetut kaupungit ja etenkin Hampuri ja Bremen selviytyivät parhaiten.
Westfalenin rauhan suorana seuraksena Saksa jakaantui hajanaisiin pikkuruhtinaskuntiin, jotka kuitenkin kuuluivat nimellisesti keisarikuntaan sen lopettamiseen 1806 asti. Tätä hajanaisuutta on spekuloitu Saksan sotilaallisuuden syyksi.
Espanjan heikkous tuli nyt esille. Espanjan sotiessa Ranskaa vastaan Portugali irtaantui kuningaskunnasta, johon se oli liitetty Filip II:n aikana. Ranskasta tuli nyt Manner-Euroopan suurvalta.
Ruotsi soti kolmikymmenvuotisen sodan viimeiset vuodet (1643–1645) Tanskaa vastaan. Voitto tässä sodassa ja alueluovutukset Westfalenin rauhassa merkitsivät Ruotsin suurvalta-aseman alkua.
Westfalenin rauhan ediktejä pidetään nykyisten suvereenien valtioiden alkuna. Monille valtakunnille määrättiin ensimmäistä kertaa rajat, ja valtion kansalaisuutta alettiin pitää tärkeimpänä asiana lainkäytön kannalta. Ennen monet limittäiset poliittiset ja uskonnolliset velvoitteet olivat olleet tärkeämpiä.
Katso myös
- Hakkapeliitta
Luokka:Sodat
ja:三十年戦争
24. lokakuuta24. lokakuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 297. päivä (298. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 68 päivää.
24. lokakuuta vietetään Suomessa YK:n päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Rasmus, Asmo
:- suomenruotsalainen kalenteri: Fjalar, Rasmus
:- ortodoksinen kalenteri: Aarre
:- saamenkielinen kalenteri: Algebeaivi
:- vanhemmissa kalentereissa: Aallotar, Ester, Evergistus, Evert, Ewergistus, Natanael, Nathanael, Pasi, Salome, Severus
Tapahtumia
- 1360 - Brétignyn rauhansopimus vahvistettiin Calais'ssa, mikä merkitsi satavuotisen sodan ensimmäisen vaiheen päättymistä.
- 1648 - Kolmikymmenvuotinen sota päättyi, kun Westfalenin rauhansopimus allekirjoitettiin.
- 1795 - Puolan jaot: Puolan ja Liettuan reaaliunioni päättyi Itävallan, Preussin ja Venäjän jaettua alueen keskenään.
- 1812 - Napoleonin sodat: Maloyaroslavetsin taistelu.
- 1861 - Yhdysvalloissa valmistui ensimmäinen mantereen poikki kulkenut lennätinlinja, mikä päätti Pony Expressin valtakauden.
- 1917 - Ensimmäinen maailmansota: Caporetton taistelu (toiselta nimeltään Karfreitin) alkoi itävaltalaisten ja italialaisten liittoutumien välillä, minkä jälkiselvittelyjä Ernest Hemingway kuvasi myöhemmin kirjassaan Jäähyväiset aseille.
- 1929 - Musta torstai: New Yorkin pörssi romahti ja maailmanlaajuinen talouskriisi alkoi.
- 1930 - Brasilian ensimmäinen tasavallan presidentti Washington Luís Pereira de Sousa syrjäytettiin verettömällä vallankaappauksella. Getúlio Dornelles Vargasista tuli "väliaikainen presidentti".
- 1935 - Italia hyökkäsi Etiopiaan.
- 1944 - Toinen maailmansota: japanilainen lentotukialus Zuikaku tuhoutui yhdysvaltalaisten lentokoneiden hyökkäyksessä Leyten lahden taistelussa viimeisenä Pearl Harborin hyökkäykseen osallistuneena lentotukialuksena.
- 1945 - Yhdistyneet kansakunnat perustettiin San Franciscossa.
- 1956 - Neuvostoliitto tunkeutui Unkariin.
- 1964 - Pohjois-Rhodesia itsenäistyi Yhdistyneestä kuningaskunnasta Sambiana (Etelä-Rhodesia säilyi siirtokuntana).
- 1970 - Salvador Allende valittiin Chilen presidentiksi.
- 1973 - Jom Kippurin sota päättyi.
- 1980 - Puolan hallitus laillisti Solidaarisuus-ammattiyhdistysliikkeen toiminnan.
- 1998 - Avaruustutkimus: Deep Space 1 -komeetta/asteroidiluotain laukaistiin matkaan.
- 2002 - Poliisi pidätti tarkka-ampuja-sarjamurhaajat John Allen Muhammadin ja Lee Boyd Malvon, mikä päätti Washington D.C.:n alueella tapahtuneen 10 henkeä vaatineen murhasarjan.
- 2003 - Ilmailu: Concorde teki viimeisen kaupallisen lentonsa. Tähän päättyi yliäänennopeudella toimineiden matkustajalentokoneiden aikakausi.
- 2005 - Hurrikaani Wilma aiheutti laajaa tuhoa Kuubassa ja Floridassa saavuttuaan Meksikosta.
Syntyneitä
- 51 - Rooman keisari Domitian († 96)
- 1632 - Anton van Leeuwenhoek, hollantilainen mikrobiologi, kehitti mikroskoopin käyttöä ja edisti solututkimusta (näki ja kuvasi ensimmäisenä mm. bakteerin) († 30.8.1723)
- 1903 - Aino-Inkeri Notkola, suomalainen näyttelijä († 18.1.1999)
- 1915 - Bob Kane, sarjakuvataitelija ja Batmanin luoja († 3.11.1998)
- 1925 - Luciano Berio, italialainen säveltäjä (kehitti mm. elektronimusiikkia) († 27.5.2003)
- 1925 - Helena Anhava, suomalainen runoilija
- 1931 - Sofia Gubaidulina, venäläis-tatarialainen säveltäjä
- 1936 - Bill Wyman, muusikko (The Rolling Stones -yhtye)
- 1939 - F. Murray Abraham, Oscar-palkittu näyttelijä (elokuvasta Amadeus; muita elokuvia: Star Trek: Insurrection)
- 1943 - Seppo "Paroni" Paakkunainen, suomalainen muusikko
- 1947 - Kevin Kline, Oscar-palkittu näyttelijä (elokuvasta Kala nimeltä Wanda; muita elokuvia: Jäämyrsky)
- 1970 - Jarkko Martikainen, muusikko (YUP:n laulaja)
- 1976 - Taina Kolkkala (o.s. Uppa), suomalainen keihäänheittäjä
Kuolleita
- 1601 - Tyko Brahe, tanskalainen astrologi, tähtitieteilijä ja alkemisti
- 1799 - Karl Ditters von Dittersdorf, itävaltalainen säveltäjä ja viulisti
- 1852 - Daniel Webster, yhdysvaltalainen poliitikko
- 1898 - Pierre Puvis de Chavannes, ranskalainen taidemaalari
- 1944 - Louis Renault, autojen valmistaja, natsien yhteistoimintahenkilö
- 1945 - Vidkun Quisling, norjalainen poliitikko ja kuuluisa maanpetturi
- 1948 - Franz Lehár, itävaltalais-unkarilainen säveltäjä (mm. operetti Iloinen leski)
- 1957 - Christian Dior, vaikutusvaltainen ranskalainen muotisuunnittelija (s. 1905)
- 1991 - Gene Roddenberry, Star Trek -televisiosarjan käsikirjoittaja ja tuottaja (s. 1921)
- 1997 - Don Messick, ääninäyttelijä lukuisissa animaatiofilmeissä
- 2001 - Wolf Rüdiger Hess, saksalainen uusnatsi (natsijohtaja Rudolf Hessin poika)
Juhlapäiviä
- Sambia: Itsenäisyyspäivä (1964).
- YK: Yhdistyneiden kansakuntien päivä ("United Nations Day"). Vietetty vuodesta 1948. YK:n peruskirja (eli YK:n syntymäpäivä) astui voimaan 24.10.1945.
- YK: Maailman kehitystiedotuksen päivä ("World Development Information Day"). YK:n yleiskokous päätti päivän vietosta vuonna 1972.
----
Katso myös: kalenteri ~ 23. lokakuuta, 25. lokakuuta
Luokka:Lokakuu
-10-24
Luokka:Suomen liputuspäivät
ms:24 Oktober
ko:10월 24일
ja:10月24日
simple:October 24
th:24 ตุลาคม
1648 Tapahtumia
- Kolmikymmenvuotinen sota päättyy Westfalenin rauhaan
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1600-luku
ko:1648년
Ranska
Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra.
Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.
Historia
:Pääartikkeli: Ranskan historia
Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi.
Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji.
Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715).
1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus.
Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.
Politiikka
Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset.
Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin.
Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP).
Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä
Maantiede
Ranskan presidenteistä
Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).
Ranskan eurooppalaiset alueet
rekisterikilvissä
Ranskan merentakaiset osat
Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin
Väestö
Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
- viini
Katso myös
- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö]
Luokka:Ranska
als:Frankreich
ms:Perancis
zh-min-nan:Hoat-kok
ko:프랑스
ja:フランス
simple:France
th:ประเทศฝรั่งเศส
fiu-vro:Prantsusmaa
Yhdistyneet provinssitYhdistyneet provinssit (Republiek der Zeven Verenigde Nederlanden/Provinciën, myös Alankomaiden tasavalta tai Yhdistyneet Alankomaat) oli vuosina 1581–1795 eurooppalainen tasavalta.
Vuoden 1549 pragmaattisella sanktiolla Pyhä Rooman keisari Kaarle V ja Ranskan kuningas erottivat Alankomaiden seitsemäntoista maakuntaa, jotka käsittivät nykyisen Alankomaat, Belgian, Luxemburgin ja osan Pohjois-Ranskaa (Artois) Ranskan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alamaisuudesta. Suurin osa näistä maakunnista kuului keisarikunnalle, ja Flanderi ja Artois Ranskan kuninkaan alaisuuteen.
Kaarle V:n luovuttua kruunusta 1556, hänen valtakuntansa jaettiin hänen poikansa Filip II:n ja veljensä Ferdinand I:n kesken. Espanjan kuningas Filip II sai Alankomaat.
Vilhelm I Oranialaisen johdolla Alankomaat kapinoivat 1567 Filip II:n lähettämää kenraalikuvernööriä, Fernando Álvarez de Toledoa, Alban herttuaa hänen yritettyään keskittää maakuntien hallintoa, korkeiden verojen vuoksi ja katolisen Filipin vainottua protestantteja (katso: vastauskonpuhdistus). Tästä alkoi kahdeksankymmenvuotinen sota (myös Alankomaiden vapaussota tai -kapina).
Eteläiset, katoliset provinssit vannoivat uskollisuutta kuninkaalla ja hänen asettamalleen kuvernöörille. 23. tammikuuta 1579 joukko protestanttisia pohjoisia maakuntia solmi Utrechtin liiton (Unie van Utrecht), jossa ne lupautuivat puolustamaan toisiaan Espanjan armeijaa vastaan. Vuonna 1581 maakunnat vetivät valansa Filip II:ltä, ja siten virallisesti syrjäyttivät hänet hallitsijan asemasta. Yhdistyneet provinssit yrittivät valita oman hallitsijansa, ja pyysivät asemaan ensin Anjoun herttuaa, Ranskan Henrik II:n ja Katariina de' Medicin nuorinta poikaa, ja englantilaisten joukkojen komentajaa, Leicesterin jaarlia. Hallitsijaa ei saatu, ja 1588 provinsseista tuli tasavalta.
Espanjalaiset valloittivat takaisin lähes koko Flanderin ja puolet Brabantista, lähinnä Parman herttua Alessandro Farnesen poliittisten ja sotataitojen ansiosta. Eteläosa Alankomaista tunnettiin tämän jälkeen Espanjan Alankomaina, joka käsitti nykyisen Belgian ja suuren osan Pohjois-Ranskaa, pääkaupunkinaan Bryssel. Ranska valloitti osan alueesta monissa sodissa, Englanti Dunkirkin ja Espanjan perimyssodan (1701–1714) jälkeen loppu siirtyi Itävallalle.
Seitsemän valloittamatta jäänyttä provinssia (Hollanti, Zeelanti, Utrecht, Gelre, Overijssel, Friesland ja Groningen) tunnustettiin itsenäiseksi lopullisesti Westfalenin rauhassa 1648, joka päätti myös kahdeksankymmenvuotisen sodan. Jo sodan aikana Alankomaat aloitti laajan maailmankaupan ja hankki siirtomaita Brasialiasta, Pohjois-Amerikasta (Uusi Amsterdam, nyt New York), Etelä-Afrikasta ja Länsi-Intiasta. 1600-lukua pidetäänkin Alankomaiden kulta-aikana (de gouden eeuw). Alankomaat ajautui myös useisiin kauppasotiin Englantia vastaan ja 1672 joutui Ranskan, Münsterin ja Kölnin hyökkäyksen kohteeksi, josta se selvisi vain hädin tuskin.
Tasavalta kesti vuoteen 1795, jolloin Ranskan vallankumouksen joukot valtasivat maan ja asettivat Batavian tasavallan Ranskan mallin mukaan. Tästä tuli 1806 Napoleonin veljen hallitsema Hollannin kuningaskunta.
Luokka:Euroopan entiset valtiot
Portugali
Portugali on Euroopan lounaisosassa sijaitseva valtio. Siihen kuuluu myös kaksi saaristoa: Azorit ja Madeira. Portugalin ainoa rajanaapuri on Espanja.
Historia
Portugaliin ovat vaikuttaneet oli 3000 vuoden ajan eri sivilisaatiot. Foinikialaiset, kreikkalaiset, keltit, karthagolaiset, roomalaiset, germaanit ja arabit ovat jättäneet vaikutuksensa Portugaliin.
1000-luvun lopulla burgundilainen ritari Henrik nousi Portugalin kreiviksi. Hän onnistui yhdistämään Portucalen ja Coimbran kreivikunnat ja julistautui itsenäiseksi Leónin ja Kastilian välisen sodan aikana. Itsenäisyyttä hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan.
Portugalin perinteinen alku lasketaan päivämäärästä 24. kesäkuuta 1128, jolloin Alfonso Henriques voitti São Mameden taistelun. Alfonso julisti itsensä Portugalin ruhtinaaksi ja 1139 ensimmäiseksi Portugalin kuninkaaksi. 5. lokakuuta 1143 Portugalin tunnustettiin viimein itsenäiseksi Zamoran kokouksessa Pyhän istuimen edustajien avustuksella. Alfonso jatkoi valloituksia islaminuskoisilta maureilta etelässä Temppeliherrain ritarikunnan avustuksella. Portugalin reconquista oli ohi 1250 Algarven valloituksen jälkeen, ja raja muiden kuningaskuntien kanssa pysyi tästä lähin lähes muuttumattomana.
Portugalin imperiumin rakennus alkoi 1415, kun portugalilainen armada purjehti kuningas Juhana I ja poikiensa Duarten, Henrikin ja Alfonson kanssa kohti Ceutaa Pohjois-Afrikassa. Mukana oli myös legendaarinen sankari Nuno Álvares Pereira. 21. elokuuta rikas islamilainen kauppakaupunki oli valloitettu.
Henrik Purjehtijan kiinnostus tutkimusmatkoihin ja tekniset edistysaskeleet navigaatiossa johtivat laajoihin edistysaskeliin tietämyksessä. Tutkimusmatkoja rahoitettiin Temppeliherrain varoilla, heidän haettuaan turvaa Portugalista vainojen vuoksi.
Vuonna 1418 Henrik Purjehtijan kapteeni João Gonçalves Zarco ja Tristão Vaz Teixeira löysivät Porto Santon saaren. Vuonna 1419 Zarco nousi maihin Madeiralla. Azorit löydettiin vuosien 1427 ja 1431 välillä. Vuonna 1434 Gil Eanes ohitti Cape Bojadorin Marokossa, mikä aloitti Afrikan tutkimukset. Myöhemmin karavellit löysivät Guineanlahden ja Kongojoen suiston.
Bartolomeu Dias kiersi ensimmäisenä Hyväntoivonniemen 1487. Vasco da Gama purjehti Intiaan saapuen Calicutiin 20. toukokuuta 1498 ja palasi Portugaliin seuraavana vuonna. Vuonna 1500 Pedro Álvares Cabral purjehti ensimmäisenä Brasilian rannikolle. Kymmenen vuotta myöhemmin Alfonso d'Albuquerque valloitti Goan.
Vuonna 1578 nuori kuningas Sebastião I kuoli taistelussa. Koska Espanjan Filip II oli portugalilaisen prinsessan poika, hänestä tuli Portugalinkin hallitsija nimellä Filip I 1580. Portugali säilytti aluksi omat lakinsa, rahansa ja hallituksensa. Kolmas espanjalainen kuningas, Filip III, yritti tehdä Portugalista Espanjan maakunnan. Tämän vuoksi Bragançan herttua, Portugalin kuningassuvun jäsen, julistettiin Portugalin kuninkaaksi 1. joulukuuta 1640 nimellä Juhana IV ja Espanjaa vastaan sodittiin perimyssota. Portugali menetti joitain siirtomaitaan, etupäässä Aasiassa.
Lissabon tuhoutui maanjäristyksessä 1755. Vuonna 1801 Napoleonin sotien aikana Portugali miehitettiin ja se menetti Olivençan Espanjalle. Pian Brasilia julistautui itsenäiseksi keisari Pedro I:n alaisuudessa, josta tuli myös Portugalin Pedro IV.
Vuoden 1910 vallankumous syrjäytti monarkian ja aloitti ensimmäisen tasavallan. Sitä leimasi kaaos, ja 1926 kansallismielisten sotilasvallankaappaus aloitti toisen tasavallan, joka johti lähes 50 vuoden sortohallintoon. Vaikka aika oli taloudellisesti vakaata, se johti Portugalin siirtomaavallan loppuun. Intia otti haltuunsa Portugalin Intian 1961. Myös Angolassa, Mosambikissa ja Portugalin Guineassa syntyi itsenäisyysliikkeitä. Siirtomaasodissa sissejä ei saatu kukistettua, ja tyytymättömyys sotiin johti vuoden 1974 vallankumoukseen.
Verettömän neilikkavallankumouksen jälkeen julistettiin kolmas tasavalta, ja aloitettiin laajat demokratiauudistukset. Afrikan siirtomaille myönnettiin itsenäisyys 1975. Joulukuussa 1975 Indonesia valloitti Portugalin Timorin viikon itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Macao palasi Kiinalle 1999.
Vuonna 1986 Portugali liittyi Euroopan talousyhteisöön, joka on nykyisin Euroopan unioni.
Politiikka
Portugalin valtion pää on presidentti, joka nimittää pääministerin parlamentin neuvosta. Presidentillä on oikeus hajottaa hallitus ja parlamentti ja oikeus julistaa sota tai rauha. Hän on myös asevoimien ylipäällikkö. Presidentti valitaan viisivuotiskausille kansanvaalilla.
Parlamentti, tasavallan kokous (Assembleia da República), on yksikamarinen 230 jäseninen. Sen jäsenet valitaan suhteellisella vaalilla nelivuotiskausiksi.
Portugalissa on kaksi pääpuoluetta, sosiaalidemokraattinen PSD (Partido Social Democrata) ja sosialistinen PS (Partido Socialista). PSD:tä pidetään keskustaoikeistolaisena ja PS:ää keskustavasemmistolaisena. Pienempiä puolueita ovat kansanpuolue PP (Partido Popular), PCP (Partido Comunista Português), vihreä (Os Verdes) ja vasemmistoliitto BE (Bloco de Esquerda).
Portugalia on hallinnut maaliskuusta 2005 lähtien PS:n enemmistöhallitus, jonka pääministerinä on José Sócrates.
Maakunnat ja autonomiset alueet
Portugalissa on 18 piiriin (distritos, yksikkö - distrito): Aveiro, Beja, Braga, Bragança, Castelo Branco, Coimbra, Évora, Faro, Guarda, Leiria, Lisboa (Lissabon), Portalegre, Porto, Santarém, Setúbal, Viana do Castelo, Vila Real ja Viseu.
Näiden lisäksi kaksi autonomista aluetta (regiões autónomas): Azorit (Açores) ja Madeira. Alueet jaetaan edelleen kuntiin.
Maantiede
Madeira
Madeira
Manner-Portugalin jakavaa kahtia sen suurin joki, Tejo. Pohjoisessa maan on vuoristoista, sisämaassa on tasankoja. Portugalin korkein kohta, Pico Alto (2 351 m) on kuitenkin Azoreilla.
Etelässä maa on kumpulevaa tasankoa. Ilmasto on jokin verran lämpimämpi ja kuivempi kuin pohjoisessa. Pohjoisessa vuoden keskilämpötila on 13 °C ja etelässä 18 °C.
Muita suuria jokia ovat Douro, Minho ja Guadiana, jotka kaikki saavat alkunsa Espanjasta. Rio Mondego, suurin joki joka on kokonaan Portugalin puolella, saa alkunsa Serra da Estrelan vuoristosta, jossa on myös Manner-Portugalin korkein kohta 1 993 m.
Madeira ja Azorit ovat vulkaanisia. Niiden ilmasto on kosteampi sijainnin vuoksi.
Talous
Väestöjakauma
Portugali on kielellisesti ja uskonnollisesti homogeeninen. Pääkieli on portugalin kieli, ainoastaan Miranda do Dourossa puhutaan leonin kieltä (Lhéngua Mirandesa). Kielellä on noin 5000 puhujaa ja sillä on ollut tunnustettu asema vuodesta 1999.
Lähes kymmenes portugalilaisista on maahanmuuttajia. Portugali on saanut asukkaita paitsi Afrikan entisistä siirtokunnista (alle 100 000), myös Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Saksasta ja Ranskasta. Eurooppalaisia maahanmuuttajia kiehtoo alhaisempi kustannustaso, ilmasto ja kulttuuri. Paremman elämän toivossa maahan on muuttanut myös monia ihmisiä Itä-Euroopasta, Ukrainasta, Moldovasta, Romaniasta ja Venäjältä. Portugali oli itse pitkään maastamuuton lähtömaa, mutta on nyt muuttunut houkuttelevaksi kohteeksi maahanmuutolle.
Suurin uskonto on katolinen kristinusko, jota tunnustaa 94 % portugalilaisista. Protestantteja ja muita kristittyjä on noin 300 000, muslimeja 50 000, hinduja 10 000 ja 1000 juutalaista.
Portugalissa on edelleen 6,7 % lukutaidottomia, enimmäkseen vanhempaa väestöä.
Kulttuuri
Portugalin kirjallisuus kehittyi jo 1300-luvulla. Muinaisia kronikoitsijoita olivat Fernão Lopes, Gil Vicente ja António Vieira. Runous oli pitkään tärkempää kuin proosa. Suurimpana runoilijana pidetään 1500-luvulla vaikuttanutta Luís de Camõesia, joka tunnetaan eeppisestä teoksestaan Os Lusíadas. Suurin moderni runoilija on Fernando Pessoa (1888–1935). Muita kirjailijoita ovat Eça de Queirós, Sophia de Mello Breyner Andresen, António Lobo Antunes ja vuoden 1998 Nobel-voittaja José Saramago.
Urheilulajeista suosituin on jalkapallo. Tunnetuimpia portugalilaisia pelaajia ovat Luís Figo, Eusébio, Rui Costa ja Cristiano Ronaldo.
Merkittävimmät luonnonvarat
- korkki
- rautamalmi
- volframi
- marmori
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- tekstiilit
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=39.690281,-7.888184&spn=7.503699,16.215820&z=11&t=h&hl=en Portugali Google Mapsissa]
Luokka:Portugali
als:Portugal
ms:Portugal
zh-min-nan:Portugal
ko:포르투갈
ja:ポルトガル
simple:Portugal
th:สาธารณรัฐโปรตุเกส
1624 Tapahtumia
- Oslo tuhoutuu tulipalossa.
- posti aloittaa toimintansa Tanskassa.
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1600-luku
ms:1624
ko:1624년
Bremen
Bremen on satamakaupunki Luoteis-Saksassa, Weser-joen varrella. Kaupungissa on noin 550 000 asukasta. Bremen on Bremenin osavaltion pääkaupunki.
Luokka:Saksan kaupungit
ko:브레멘
Baijeri
Baijeri (saksaksi Freistaat Bayern) on pinta-alaltaan suurin ja asukasluvultaan Nordrhein-Westfalenin jälkeen toiseksi suurin Saksan osavaltioista. Se sijaitsee Etelä- Saksassa ja sen pääkaupunki on München. Suurin osa baijerilaisista on katolisia.
Baijeri on jaettu seisemään hallinnolliseen alueeseen (Regierungsbezirke): Ala-Frankeniin, Keski-Frankeniin, Ylä-Frankeniin, Ylä-Baijeriin, Ala-Baijeriin, Schwabeniin ja Ylä-Pfaltziin, nämä edelleen 71 piiriin ja 25 kaupunkiin.
Poliittisesti Baijeri on korostetun konservatiivinen, viime vaaleissa (2003) CSU (Christlich-Soziale Union in Bayern) sai 60,7 prosenttia äänistä. Vuodesta 1993 alkaen osavaltion pääministerinä on toiminut Edmund Stoiber. Vuodesta 1962 alkaen CSU on hallinnut osavaltiota yksinkertaisella enemmistöllä ja viime vaaleista lähtien puolueella on ollut hallussaan yli kaksi kolmasosaa maapäivien edustajista.
Baijeri oli suvereeni valtio Saksan keisarikunnan perustamiseen asti (1870). Se oli kolmanneksi suurin saksankielinen valtio Itävallan ja Preussin jälkeen, ja siten merkittävä tekijä Saksalais-roomalaisen keisarikunnan politiikassa.
Saksalais-roomalaisen keisarikunnan
Saksalais-roomalaisen keisarikunnan
Luokka:Saksan osavaltiot
als:Bayern
ko:바이에른 주
ja:バイエルン州
simple:Bavaria
HabsburgitHabsburg-suku (joskus muodossa Hapsburg) on eräs tärkeimmistä eurooppalaisista historiallisista hallitsijasuvuista.
Tärkeimpiä Habsburgien hallitsijapaikkoja olivat:
- Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarit (pienin keskeytyksin vuodesta 1452 vuoteen 1806)
- Itävallan hallitsijat (herttuoina vuosina 1282–1453, arkkiherttuoina vuosina 1453–1804 ja keisareina vuosina 1804–1918)
- Unkarin kuninkaat (1437–1918),
- Espanjan kuninkaat (1516–1700),
- Portugalin kuninkaat (1580–1640)
- Böömin kuninkaat (1526–1618 ja 1621–1918).
Historia
Suvun varhaisimpia juuria voidaan jäljittää 900-luvulle, jolloin sillä oli omistuksia nykyisen Sveitsin alueella. Nimen Habsburg alkuperä on Sveitsissä lähellä Aargauta sijaitsevasta, noin vuonna 1030 rakennetusta Habichtsburgin linnassa (Habicthsburg = haukkalinna). Vuonna 1111 kuollut Otto otti Habsburg-nimen linnan mukaan. Vuonna 1278 Habsburgien suku sai omistukseensa suunnilleen nykyisen Itävallan alueen, jota se hallitsi yhtäjaksoisesti aina ensimmäiseen maailmansotaan asti.
Habsburgien laajentumispolitiikkaan kuului alusta asti alueiden hankkiminen naittamalla suvun jäseniä eri hallitsijasukuihin. Vuonna 1452 Habsburgien Frederik II kruunattiin Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi ja tämä titteli säilyi Habsburgeilla lähes keskeytyksettä kunnes keisarikunta lopullisesti katosi 1806. 1500-luvulla Habsburgien imperiumi laajeni edelleen keisari Kaarle V:n perittyä Burgundin ja Espanjan kruunut.
Kun Kaarle V asetti veljensä Ferdinand I:n Espanjan kuninkaaksi, suku kuitenkin jakautui kahteen haaraan: itävaltalaiseen ja espanjalaiseen. Itävallan Habsburgit hallitsivat Saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunua sekä Böömiä ja Unkaria, kun taas Espanjan Habsburgit hallitsivat Espanjaa, Alankomaita, Espanjan omistuksia Italiassa ja ajoittain Portugalia. Unkari, joka oli nimellisesti Habsburgien omaisuutta vuodesta 1526 mutta käytännössä ottomaanien hallussa 150 vuotta, valloitettiin takaisin 1683 - 1699.
Espanjan Habsburg-suku sammui Kaarle II:n kuoleman myötä vuonna 1700 (mikä aloitti Espanjan kruununperimyssodan). Myös Itävallan Habsburg-suku katkesi kun keisari Kaarle VI vuonna 1740 kuoli (mikä johti Itävallan kruununperimyssotiin). Kaarlen tyttären Maria Teresan mies, Lothringenin herttua Francis Stephan nousi kuitenkin valtaan keisari Frans I:nä ja heidän jälkeläisensä jatkoivat Habsburg-hallitsijoiden perinnettä Habsburg-Lothringen-suvussa.
Vuonna 1806 Napoleonin toimeenpanemat Saksan uudelleenjärjestelyt päättivät lopullisesti Saksalais-roomalaisen keisarikunnan. Viimeinen keisari Frans II päätti korvaukseksi kruunauttaa itsensä Itävallan keisariksi. Tämä titteli pysyi Habsburg-Lothringeneilla Itävalta-Unkarin luhistumiseen vuonna 1918 asti.
Suvun nykyinen päämies on Otto von Habsburg, viimeisen Habsburg-hallitsijan, keisari Kaarle I:n vanhin poika.
Weblinks
- [http://www.chh.de.free.fr/archiv/Sonstiges/habsburg.php Genealogical tree of the house of Habsburg (till Maria Theresia)]
Luokka:Suvut
Luokka:Euroopan historia
ja:ハプスブルク家
Luokka:RauhansopimuksetLuokka:Sodat
Krzysztof RadziwiłłFor his father of the same name, see Krzysztof Mikołaj "Piorun" Radziwiłł
Prince Krzysztof Radziwiłł (1585-1640) was a Polish-Lithuanian szlachcic. Sometimes reffered to as Krzysztof Radziwiłł II, to distinguish him from his father, Krzysztof Mikołaj 'Piorun' Radziwłł.
Owner of Birże, Field Hetman of Lithuania since 1615, Castellan of Vilnius since 1633, Voivode of Wilno Voivodship since 1633, Great Lithuanian Hetman since 1635, Starost Mohylowski, Bystrzycki, Sejewski and Żyżmorski.
Radziwill, Krzysztof
Radziwill, Krzysztof
Radziwill, Krzysztof
Category:Radziwiłł
systemy zarzdzania godwka teksty pozycjonowanie darmowe statystyki
|
