:: wikimiki.org ::

Wilhelm Tell

Wilhelm Tell

Wilhelm Tell (englannissa William Tell) oli legendaarinen sankari jonka on sanottu eläneen Sveitsissä 1300-luvulla. Wilhelm Tell oli tunnettu varsijousenkäyttötaidostaan. Hänen tunnetuin tekonsa oli nuolen ampuminen läpi omenan, joka oli sijoitettu hänen poikansa pään päälle. Tutkijat ovat useita kertoja palanneet pohtimaan, oliko Wilhelm Tell todellinen historiallinen henkilö vai ei. Nykyisin 60% sveitsiläisistä uskoo että hän oli oikeasti olemassa. Tarina sankarista, joka ampuu omenan oman lapsensa pään päältä, ja sen jälkeen tyrannin joka komensi tämän tempun tehtäväksi, on tunnettu kuitenkin useiden maiden kansanperinteessä, mm. Tanskassa ja Englannissa.

Tell näyttämöllä

Friedrich Schiller kirjoitti Tellistä näytelmän 1804. Gioacchino Rossini sävelsi aiheesta oopperan 1829. Oppeeran alkusoitto on erityisen tunnettu. Luokka:Henkilötyngät Luokka:Kirjallisuuden henkilöhahmot luokka:Sveitsi Luokka:Jousiampujat als:Wilhelm Tell ja:ウィリアム・テル

Varsijousi

Varsijousi - toisilta nimiltään jalkajousi, ristijousi tai kaarijousi - on ase, joka on kehitetty käsijousesta. Varsijousen heikkoudet verrattuna käsijouseen ovat sen paino ja hitaus. Vahvuutena taas on sen tehokkuus ja ennen kaikkea käytön helppous esimerkiksi pitkäjouseen verrattuna.

Historia

Varsijousen historia alkaa jo antiikin ajalta, jolloin sitä käyttivät roomalaiset jousimiehet. Heidän aseensa olivat raskaita ja yleensä ne tuettiin puujalan varaan. Meritaisteluissa aseella ammuttiin tulinuolia tai yritettiin osua vihollisalusten soutajiin ja peräsinmiehiin. Varsijousi yleistyi varsinaisesti keskiajalla, 1100- ja 1200-luvuilla, kun jalkamiehet tarvitsivat puolustuskeinon haarniskoituja ratsumiehiä vastaan. Keskiajan raskaimmat miehen kannettavissa olevat varsijouset heittivät nuolen yli 400 metrin päähän ja läpäisivät haarniskan 200 metrin etäisyydeltä. Aseen haittana oli sen hidas lataaminen, joka tapahtui pienen taljan avulla. Sen yhtä osaa, pientä juoksupyörää, kutsuttiin Suomessa nimellä vekara, josta se on jäänyt kielenkäyttöömme. Jalkajousi viritettiin laittamalla aseen kärjessä oleva lenkki jalkaterän ympäri. Jousen jänne kiinnitettiin ampujan vyöllä olevaan koukkuun ja suoristaessaan selkänsä ampuja viritti aseen. Länsimaissa varsijousi vanheni sota-aseena tuliaseiden kehittyessä, mutta vielä kolmikymmenvuotisessa sodassa jousipyssy ja varsijousi olivat satunnaisessa käytössä. Varsijousi sai uutta suosiota 1960-luvulla kehitettyjen kevyiden keinomateriaalien ansiosta. Varsijousella metsästäminen ja kalastaminen on suosittua mm. USA:ssa ja Kanadassa. Em. maiden kaikissa osavaltioissa jousen omistaminen ei edellytä aseenkantolupaa. Myöskään Suomessa jouset eivät vaadi hankinta- ja hallussapitolupaa. Suomessa varsijousen käyttö kaikessa metsästyksessä on kielletty metsästysasetuksella. [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19961374].

Varsijousi kirjallisuudessa

Sveitsin kansallissankari Wilhelm Tell lienee kaikkein kuuluisin varsijousen käyttäjä. Luokka:aseet Luokka:Jousiammunta ja:クロスボウ

Friedrich Schiller

Johann Christoph Friedrich Schiller, vuodesta 1802 lähtien von Schiller (s. 10. marraskuuta 1759, Marbach am Neckar; k. 9. toukokuuta 1805, Weimar), oli saksalainen runoilija, näytelmäkirjailija ja historioitsija. Useimmiten hänestä käytetään nimeä Friedrich Schiller. Häntä pidetään yhdessä Goethen kanssa saksalaisen klassismin merkittävimpänä kirjailijana. Monet hänen näyttämöteoksistaan kuuluvat saksankielisten teattereiden perusohjelmistoon, ja hänen balladinsa lukeutuvat suosituimpiin saksalaisiin runoihin.

Elämä

Nuoruus, opinnot ja ensimmäiset palvelusvuodet

balladi balladi Johann Christoph Friedrich Schiller syntyi Marbachissa lääkärin perheeseen. Vuonna 1766 perhe muutti Ludwigsburgiin, ja samana vuonna Schiller meni latinakouluun. Ensimmäiset näytelmäkokeilunsa (Die Christen ja Absalon) hän teki vuonna 1772, mutta nämä teokset eivät ole säilyneet. Vanhempien vastalauseista huolimatta Württembergin herttua Karl Eugen pakotti murrosikäisen Schillerin opiskelemaan Hohe Karlsschulen sotilasakatemiaan Stuttgartiin. Siellä hän opiskeli aluksi oikeustiedettä. Hän joutui tekemään runsaasti sulkeisharjoituksia ja oli ilmeisesti vielä viisitoistavuotiaanakin vuoteenkastelija, minkä takia häntä rankaistiin kaksi kertaa ankarasti. Salaa hän luki tovereiden kanssa kiellettyjä kirjoja ja nuuskasi tupakkaa. Kun Solitude-linnassa toiminut akatemia siirrettiin vuonna 1775 Stuttgartin keskustaan, vaihtoi Schiller opintosuuntaustaan oikeustieteestä lääketieteeseen. Näihin aikoihin hän luki intensiivisesti Sturm und Drangin runoilijoiden ja Klopstockin teoksia sekä kirjoitti näytelmää Der Student von Nassau, joka ei ole säilynyt. Vuonna 1776 ilmestyi hänen ensimmäinen painettu runonsa Der Abend. Samana vuonna Schiller perehtyi Rousseaun, Plutarchin, Goethen ja Shakespearen teoksiin ja alkoi kirjoittaa teosta Rosvot. Vuonna 1779 Schiller aloitti opintoihin liittyvän tutkimustyönsä ja pyysi eroa sotilasakatemiasta, mihin ei kuitenkaan suostuttu. Viimein vuonna 1780 hän sai lähteä akatemiasta ja suoritettua tohtoritutkinnon. Hänestä tuli sotilaslääkäri. Vuonna 1781 Schiller sai valmiiksi draaman Rosvot, ja se painettiin samana vuonna anonyyminä. Ensiesitys tapahtui Mannheimin teatterissa 13. tammikuuta 1782. Kielloista huolimatta Schiller päätti matkustaa seuraamaan ensiesitystä Mannheimiin joutuen samalla poistumaan valtion rajojen ulkopuolelle. Esityksestä tuli suuri menestys, ja erityisesti opiskelijat ottivat teoksen vastaan haltioituneena. Herttua Karl Eugen ei kuitenkaan pitänyt Schillerin tempauksista, vaan sulki hänet vankilaan 14 päiväksi, kun tämä oli palannut Mannheimista. Herttua kielsi myös Schilleriä kirjoittamasta vastaisuudessa komedioita ja muuta vastaavaa. Kuitenkin Rosvojen tuoma tuulahdus vapaudesta oli jo vaikuttanut kuulijoihin. 22. syyskuuta Schiller pakeni hyvän ystävänsä Andreas Streicherin kanssa jälleen Stuttgartista Mannheimiin, jossa hän luki kuulijoille ääneen teoksensa Fiesko: historiallinen murhenäytelmä. Streicher kirjoitti myöhemmin Schillerin pakomatkoista kirjassaan Schillers Flucht von Stuttgart und Aufenthalt in Mannheim von 1782 bis 1785.

Epävarmat vuodet

Vuonna 1783 Schiller oleskeli Bauerbachissa, jossa hän sai valmiiksi teoksen Kabale und Liebe ja aloitti teoksen Don Carlos kirjoittamisen. Palattuaan Mannheimiin hän sairastui syyskuussa 1783 hermokuumeeseen (malariaan), jota esiintyi tällä tuohon aikaan vielä hyvin soisella seudulla. Mannheimissa Schiller toimi näytelmäkirjailijana vuoteen 1785 asti. Fiesko ja Kabale und Liebe esitettiin siellä ensimmäisen kerran vuonna 1784. Teatterin intendentti Wolfgang Heribert von Dalberg jätti kuitenkin uusimatta Schillerin sopimuksen, minkä seurauksena Schiller joutui ottamaan paljon velkaa. Schiller hankkiutui ystävyyteen ja kirjevaihtoon Christian Gottfried Körnerin kanssa, joka myöhemmin vuosina 1812-1816 julkaisi Schillerin teosten kokonaislaitoksen. Huhtikuussa 1785 Schiller matkusti Körnerin luokse Leipzigiin, ja tämä auttoi hänet taloudellisesta ahdingosta. Kesällä Schiller kirjoitti Gohlisin kylässä kuuluisan Oodin ilolle. Syksyllä Schiller lähti Körnerin mukaan Dresdeniin. Vuonna 1787 Schiller matkusti Weimariin ja tutustui siellä Johann Gottfried von Herderiin ja Christoph Martin Wielandiin. Matkallaan Rudolstadtissa Schiller tutustui tulevaan vaimoonsa Charlotte von Lengefeldiin. Don Carlos ilmestyi samana vuonna ja sai heti ensiesityksensä. Goethe tapasi Schillerin Rudolstadtissa vuonna 1788 palattuaan Italian matkaltaan, mutta kumpikaan ei tuolloin kiinnostunut toistensa tekemisistä. Samana vuonna Schiller sai valmiiksi ensimmäisen ja ainoan osan teoksesta Geschichte des Abfalls der Vereinigten Niederlande, joka käsitteli Kahdeksankymmenvuotista sotaa (Alankomaiden itsenäisyyssotaa).

Taloudellinen turva

Kahdeksankymmenvuotista sotaa Vuonna 1789 Schiller sai professorin viran Jenasta, tosin pettymyksekseen palkattoman sellaisen. Jenassa hän opetti historiaa, vaikka hän olikin filosofian professori. Hän oli kuitenkin pätevöitynyt virkaan erityisesti kirjoitettuaan Alankomaita käsitelleen teoksensa. Uutinen Rosvot-teoksestaan tunnetun Schillerin nimittämisestä virkaan otettiin Jenassa vastaan riemuiten. Virkaanastujaisluentoa varten varattu sali tuli tupaten täyteen, ja kuulijoiden oli vaihdettava suurempaan saliin. Koko kaupungissa kuohui. Samana vuonna Schiller ystävystyi myös Wilhelm von Humboldtin kanssa. 22. helmikuuta 1790 Schiller meni naimisiin Charlotte von Lengefeldin kanssa. Kaikki näytti menevän hyvin niin ammatissa kuin perhe-elämässäkin. Kuitenkin jo vuonna 1791 Schiller sairastui hengenvaarallisesti. Hän sai 3. tammikuuta kohtauksen ja krampinomaisen yskänpuuskan sekä menetti joksikin aikaa tajuntansa. Kaksi viikkoa myöhemmin sekä vielä toukokuussa Schiller sai uusia kohtauksia. Hän oli sairastunut tuberkuloosiin, josta ei enää tervehtynyt koko elämänsä aikana. Schiller sai tanskalaiselta Augustenburgin herttua Fredrik Kristianilta ja kreivi Ernst Heinrich von Schimmelmannilta tuhannen taalerin suuruisen vuosittaisen rahallisen tuen kolmen vuoden ajaksi, jotta hän olisi voinut toipua sairaudestaan. Hän alkoi tutkia Kantin filosofiaa ja teki ensimmäiset luonnokset Wallenstein-draamatrilogiaa varten. Vuonna 1792 Schilleristä tuli Rosvojen ansiosta Friedrich Gottlieb Klopstockin, Johann Heinrich Pestalozzin, George Washingtonin ja Tadeusz Kościuszkon rinnalla yksi Ranskan tasavallan kunniakansalaisista. Syynä oli pikemminkin Schillerin maine kapinallisena kuin hänen todelliset tekonsa. Hän suhtautui Ranskan vallankumoukseen aluksi myönteisesti, mutta pelkäsi koko ajan vapauden kannattajien muuttuvan mahdollisesti tyrannian kannattajiksi. Itse asiassa kävikin niin, että vapaustaistelijat teloittivat myöhemmin Ranskan kuninkaan, mitä Schiller piti karmeana tekona. Ranskan vallankumoukseen Vuonna 1794 Schiller tutustui kustantaja Friedrich Cottaan, joka lupasi alkaa julkaista Schillerin suunnittelemia aikakauslehtiä Die Horen ja Musenalmanach. Goethe lupasi Schillerille osallistua Die Horen -lehden toimittamiseen, ja kahdesta kirjailijasta tuli kirjeenvaihtoystäviä. Syyskuussa 1794 Schiller vietti kaksi viikkoa Goethen luona. Sielläkin hän noudatti samaa päivärytmiä kuin kotonaan: hän nukkui puoleenpäivään asti ja teki töitä öisin. Tietoisina Schillerin perinteisistä asenteista Goethe ja hänen monivuotinen avovaimonsa Christiane Vulpius yrittivät pitää avoliittonsa salassa, joten Christiane ja hänen viisivuotias poikansa August pysyivät piilossa Schilleriltä. Kaksi viikkoa kestäneen piileskelyn on täytynyt tuottaa melkoista vaivaa Goethen talossa. Schiller kuvasi Goethen suhdetta jokseenkin rehevään Vulpiukseen Goethen "ainoana lipsahduksena" ja kritisoi Goetheä kirjeessä "väärien käsitteiden käyttämisestä perheonnesta puhuttaessa". Vapaamielinen Goethe luonnehti suhdetta yksinkertaisesti "avioliitoksi ilman seremonioita". Goetheä sen sijaan närkästytti Schillerin suunnaton intohimo korttipeleihin. Die Horen ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1795. Lehteen kirjoittivat ajan merkittävimmät kirjailijat ja filosofit, kuten Johann Gottfried von Herder, Johann Gottlieb Fichte, August Wilhelm Schlegel, Wilhelm von Humboldt, Alexander von Humboldt, Johann Heinrich Voß ja Friedrich Hölderlin. Vuosina 1796-1800 Schiller julkaisi Musenalmanach-kirjallisuuslehteä, johon kirjoitti monta kuuluisaa aikalaista, kuten Goethe, Herder, Hölderlin, A. W. Schlegel ja Ludwig Tieck. Vuosina 1797-1798 Schiller kirjoitti paljon balladeja.

Weimarin vuodet

1798 Schiller sai Wallenstein-trilogian valmiiksi vuonna 1799. Samana vuonna valmistui Laulu kellosta. 3. joulukuuta Schiller muutti perheineen Weimariin, jossa syntyi lisää merkittäviä teoksia: Maria Stuart vuonna 1800, Orleansin neitsyt vuonna 1801, Messinan morsian vuonna 1803 ja Wilhelm Tell vuonna 1804. Vuonna 1802 Schiller aateloitiin, ja hän sai tästä lähtien käyttää itsestään nimeä "Friedrich von Schiller". Näinä vuosina hän alkoi kuitenkin sairastella yhä useammin.

Kuolema

Helmikuussa 1805 Schiller sairastui vakavasti. 1. toukokuuta hän tapasi Goethen viimeisen kerran matkalla teatteriin. 9. toukokuuta Schiller menehtyi Weimarissa ilmeisesti tuberkuloosin aiheuttamaan akuuttiin keuhkokuumeeseen. Syksyllä 1826 Goethe lainasi Schillerin pääkallon Weimarin Herttuatar Anna Amalian kirjastosta. Tämän salaisuuden hän paljasti vain ystävälleen Wilhelm von Humboldtille, mutta tämä menikin kertomaan juttua eteenpäin. Goethe käytti pääkalloa ilmeisesti tutkimuksiaan varten. Schillerin luut olivat aluksi Weimarin Jacobsfriedhofin kassaholvissa, mutta ne haudattiin 16. joulukuuta 1827 Weimarin historialliselle hautausmaalle. Goethe haudattiin myöhemmin omasta pyynnöstään Schillerin viereen.

Kirjallisuustieteellinen merkitys

Weimarin historialliselle hautausmaalle Schiller eli absolutistisen ja porvarillisen aikakauden siirtymäaikana, jonka näkyvimpiä tapahtumia Euroopassa oli Ranskan vallankumous. Porvaristo ei voinut eikä saanut ilmaista poliittisia mielipiteitään absolutismin aikana, jolloin Saksan pikkuvaltioiden vallanpitäjät hallitsivat itsevaltiaan ottein. 1700-luvun jälkipuoliskon kirjallisuudesta tuli siten keskeinen väline porvarillisen itsetietoisuuden kehittämisessä. Schillerin ennen vuotta 1785 tekemien teosten paatos ja tunteellisuus tähtäävät inhimillisyyden kohottamiseen. Tämä periaate asettui vastakkain absolutismin politiikan kanssa. Porvarillisen tragedian valinta keskeiseksi muotoelementiksi kuvastaa tätä lähtökohtaa. Seuraavana jaksona Schillerin tuotannossa voidaan pitää vuosia 1785-1795, jolloin syntyi Don Carlos sekä kirjallisuusteoreettiset teokset Über die ästhetische Erziehung des Menschen ("Ihmisen esteettisestä kasvatuksesta") ja Über naive und sentimentalische Dichtung ("Naiivista ja sentimentaalisesta runoudesta"). Vuosina 1795-1805 Schiller kirjoitti ennen kaikkia draamoja, jotka luetaan Weimarin klassismiin. Niissä Schiller alkoi toteuttaa ihmisen esteettisen kasvatuksen ohjelmaa, järjen ja tunteen tasapainoa. Vaihtamalla idyllisen tyylin draamaan hän pyrki tekemään ihmisistä esteettisempiä. Tämä oli Schillerin mielestä edellytys sille, että voitaisiin siirtyä väkivalloitta järkevämpään valtiomuotoon, mutta se toimi myös vastaohjelmana Ranskan vallankumoukselle sekä päivän politiikalle, jossa Schillerin mielestä käytettiin liiaksi raakaa voimaa. Schiller ei luonut ainoastaan ilmaisuvoimaisia draamoja kuten Rosvot, Don Carlos, Orleansin neitsyt ja Wilhelm Tell, vaan hän oli myös saksankielisen kirjallisuuden tärkein poliittinen runoilija, joka ilmaisi teoksissaan 1700-luvun lopulla estottomasti järjen, ihmisyyden ja vapauden ihanteita. Schillerin omin sanoin "todellisen poliittisen vapauden rakentaminen on täydellisin kaikista taideteoksista" (Über die ästhetische Erziehung des Menschen, 2. kirje).

Vastaanotto

Ranskan vallankumoukselle

1800-luku

Schiller oli 1800-luvulla suosittu monissa Euroopan maissa, varsinkin siellä, missä hänen kannattamansa vapausihanteet eivät olleet toteutuneet politiikassa, esim. Italiassa ja Venäjällä. Vuonna 1859 Schillerin 100. syntymäpäivää juhlittiin koko Euroopassa, ennen kaikkea toki saksankielisellä alueella. Kustantaja Cotta myi Schillerin teoksia vuoteen 1867 mennessä yhteensä 2,4 miljoonaa kappaletta. Schilleriä luettiin joko vuoden 1848 vallankumoushenkeen sopivana vapausrunoilijana tai porvarillisena runoilijana, joka piti hyveitä kunniassa.

Kolmas valtakunta

Kansallissosialistisessa Saksassa germanisti ja Schiller-ihailija Joseph Goebbels piti aluksi huolta siitä, että Schiller esitettiin suorastaan kansallissosialismin tieraivaajana. Mutta natsit joutuivat pian huomaamaan, ettei Schillerin tuotanto sittenkään soveltunut heidän ideologiaansa. Don Carloksen esittäminen kiellettiin nopeasti kokonaan, kun vuorosanat Sire, geben Sie Gedankenfreiheit ("antakaa meille ajatusten vapaus") keräsivät esityksissä yhä uudelleen aplodeja kesken kohtausta. Samoin kävi Wilhelm Tellille, jossa teemana oli tyrannin murha. Itse Hitler määräsi vuonna 1941, ettei Wilhelm Telliä saisi enää esittää, koska hän pelkäsi Wilhelm Tellin kaltaisia kavalia "selkäänpuukottajia".

Saksan demokraattinen tasavalta

DDR:ssä Schilleriä arvostettiin, sillä hän oli suosittu kirjailija Saksan työväenliikkeen työläistenkoulutusyhdistyksissä. Jotkut esittivät jopa kysymyksen, olisiko Schiller ollut kommunisti, jos hän olisi elänyt tuona aikana. Ironista on kuitenkin, että myöhemmin myöskään DDR:ssä ei enää esitetty Don Carlosta, tälläkin kertaa yllä mainitun ajatusten vapautta koskeneen repliikin takia.

Saksan liittotasavalta

Schiller jäi 1970-luvulla ensimmäistä kertaa syrjään saksankielisten lukijoiden perusvalikoimasta yhdessä lähes kaikkien Sturm und Drangista Wienin kongressiin ulottuvan aikakauden runoilijoiden kanssa. Nykyäänkin lukiokoulutuksen saaneiden keskuudessa kirjallinen kaanon ulottuu menneisyydessä useimmiten vain Thomas Manniin ja Gerhard Hauptmanniin tai korkeintaan Theodor Fontaneen ja Heinrich Heineen.

Näkymiä

Kirjallisuussosiologian kannalta katsottuna ei ole kovinkaan ihmeellistä, että kahdensadan vuoden takainen kirjailija kuten Schiller on jäänyt meidän aikamme ihmisille yhtä kaukaiseksi kuin barokin kirjallisuus hänen aikansa ihmisille. Yliopistoissa on kuitenkin aika ajoin pantu mielenkiinnolla merkille, että kolmannesta maailmasta tulevat opiskelijat kokevat Schillerin teokset aivan toisella lailla.

Teokset

Suomenkielisinä käännöksinä Schilleriltä on ilmestynyt ainakin seuraavat teokset:
- Rosvot (alkuteoksen valmistumisvuosi 1781)
- Fiesko: historiallinen murhenäytelmä (1782)
- Henkiennäkijä
- Wallenstein (1799)
- Maria Stuart (1800)
- Orleansin neitsyt (1801)
- Messinan morsian (1803)
- Wilhelm Tell (1804)
- Don Carlos
- Laulu kellosta Näistä useimmat on julkaistu Otavan vuosina 1950-1955 julkaisemassa neliosaisessa sarjassa Friedrich von Schiller: Valitut teokset neljänä niteenä. Ensimmäisessä osassa on näytelmien lisäksi myös Schillerin runoja.

Linkit

- Schillerin teoksia netissä alkukielellä:
- [http://gutenberg.spiegel.de/autoren/schiller.htm Gutenberg-projekti]
- [http://www.wissen-im-netz.info/literatur/schiller/werke.htm Wissen im Netz]
- [http://meister.igl.uni-freiburg.de/gedichte/#Schiller Runoja] Schiller, Friedrich ja:フリードリヒ・フォン・シラー

1804

Tapahtumia

Syntyneitä

- 5. helmikuuta - Johan Ludvig Runeberg, Suomen kansallisrunoilija

Kuolleita

- 12. helmikuuta - Immanuel Kant, preussilainen filosofi
- 16. maaliskuuta - Henrik Gabriel Porthan, suomalainen humanisti. Luokka:1800-luku ms:1804 ko:1804년 simple:1804 th:พ.ศ. 2347

1829

Tapahtumia

- Hietaniemen hautausmaa vihittiin käyttöön

Syntyneitä

- 21. tammikuuta: Oskar II, Ruotsin kuningas
- 2. helmikuuta: Alfred Edmund Brehm, tietokirjailija

Kuolleita

- 6. huhtikuuta: Niels Henrik Abel, matemaatikko
- 28. joulukuuta: Jean-Baptiste Lamarck, naturalisti Luokka:1800-luku ms:1829 ko:1829년 simple:1829

Luokka:Kirjallisuuden henkilöhahmot

Tähän luokkaan kuuluvat kirjoissa ja muussa kirjallisuudessa esiintyvät henkilöt. Luokka:Kirjallisuus Luokka:Fiktiiviset henkilöt ja:Category:文学の登場人物

Luokka:Sveitsi

Luokka:Euroopan valtiot als:Kategorie:Schwyz ko:분류:스위스 ja:Category:スイス simple:Category:Switzerland

Luokka:Jousiampujat

Luokka:Jousiammunta

Équerre

Une équerre est un objet destiné à tracer des angles droits. En sport (gymnastique), une équerre est une figure statique, consistant à maintenir les membres inférieurs horizontaux par la force des muscles abdominaux, tandis que le tronc est vertical, en appui sur les mains.

thrifty car rental po�ciel ruletka Sponsored Site gospodarka

:: RELATED NEWS ::

Template:Article març 20

Florència (en italià Firenze) és una ciutat d'Itàlia, capital de la província homònima i de la regió de la Toscana, al centre de la península itàlica. Florència és considerada com el bressol del Renaixement i destaca per la seva riquesa arquitectònica i els seus museus. El domini de la ciutat per part de la família dels

Template:Article març 21

El Quebec (en francès Québec, conegut també com "la belle province") és una província canadenca amb una població de 7'5 milions d'habitants. La majoria dels quebequesos parlen francès i això fa del Quebec l'únic territori de llengua francesa majoritària de l'Amèrica del Nord i dels pocs a La clotoide (també anomenada espiral de Cornu) és una corba plana en forma d'espiral doble (tot i que no és una espiral), amb simetria central. Des del seu origen (punt O), de curvatura nul·la i radi infinit, el seu radi de curvatura va disminuïnt al llarg que s'avança per les dues branques, de manera que el producte entre el radi de curvatura<

Força de marea
La força de marea és un efecte secundari de la força de la gravetat que és responsable de l'existència de les marees. És el resultat de la diferència de potencial gravitacional que existeix al llarg del diàmetre d'un cos. Quan un cos de grandària prou gran és alterat per la força gravitatòria d'un cos més xicotet, la diferència en la magnitud de la força de gravetat entre l'extrem pròxim i el llunyà pot ser gran. Aquest fet altera la forma del cos gran sense canviar el seu Àfrica Oriental, situat a la riba del llac Nyasa (o llac Malawi) i que limita al nord i a l'est amb Tanzània, a l'est, sud i oest amb Moçambic i a l'oest amb Zàmbia. La capital és Lilongwe. És un

Lòbul de Roche
El lòbul de Roche és la regió de l'espai al voltant d'una estrela en un sistema binari en la que el material que la òrbita està lligat gravitacionalment a la dita estrela. Si l'estrela s’expandeix més enllà del seu lòbul de Roche aleshores el material exterior al lòbul és atret per l'altra estrela on pot caure formant un disc d'acreixement. El lòbul de Roche es diferencia del

Nyassaland
Malawi, ex Nyassaland , és un país d'Àfrica Oriental, situat a la riba del llac Nyasa (o llac Malawi) i que limita al nord i a l'est amb Tanzània, a l'est, sud i oest amb Moçambic i a l'oest amb Zàmbia. La capital és Lilongwe. És un

Jewel
Jewel Kilcher, Jewel, va nèixer a Payson, Utah; el 23 de maig de 1974. Cresqué ja des de ben petita a Homer, Alaska. Gràcies al seu inusual rerefons, la cantant d’Estats Units, ha desenvolupat una de les veus més ext