:: wikimiki.org ::

Wolfgang Kapp

Wolfgang Kapp

Wolfgang Kapp (24. heinäkuuta 1858 - 12. kesäkuuta 1922) oli itäpreussilainen virkamies ja journalisti, kovan linjan nationalisti ja Weimarin tasavallassa 1920 ns. Kapp Putschin, sotilasvallankaappausyrityksen nimellinen nokkamies. Putsch kuitenkin epäonnistui, koska uhattu hallitus kehoitti kansalaisia yleislakkoon, joka lamautti maan ja putsch luhistui kasaan. Kapp pakeni epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen Ruotsiin. Kahden maanpakolaisvuoden jälkeen hän sai palata takaisin Saksaan 1922 huhtikuussa. Pian paluunsa jälkeen hän kuoli syöpään Leipzigissä 12. kesäkuuta.

24. heinäkuuta

24. heinäkuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 205. päivä (206. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 160 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia :- suomenruotsalainen kalenteri: Kristina, Kerstin, Kristel, Kia, Stina, Tina :- ortodoksinen kalenteri: Kristiina, Kirsti, Kirsi, Tiina, Boris :- saamenkielinen kalenteri: Risten, Ristiinná, Tiinná, Girste, Kirste :- vanhemmissa kalentereissa: Christiana, Christina, Ristiina

Tapahtumia

- 1567 - Maria Stuart ("Mary Queen of Scots"), Skotlannin kuningatar, joutui luopumaan vallasta.
- 1701 - Detroit perustettiin Michiganissa.
- 1832 - Benjamin Bonneville johti ensimmäistä Kalliovuorten kautta kulkenutta vankkurikaravaania. Karavaani kulki Wyomingin South Passin kautta.
- 1847 - Brigham Young johdatti 17 kuukautta kestäneen matkan päätteeksi 148 mormoniuudisasukasta Salt Laken laaksoon, mikä johti Salt Lake Cityn perustamiseen.
- 1911 - Hiram Bingham löysi Machu Picchun kadonneen inkakaupungin.
- 1923 - Kreikka, Bulgaria ja muut ensimmäisessä maailmansodassa taistelleet valtiot allekirjoittivat Sveitsissä nykyisen Turkin rajat määritelleen Lausannen rauhansopimuksen.
- 1929 - Kelloggin sopimus (tai Briand-Kelloggin sopimus), joka tuomitsi sodan ulkopolitiikan keinona, astui voimaan (useimmat maailman johtovaltiot olivat allekirjoittaneet sen Pariisissa 27. elokuuta 1928). Sopimuksen käytännön merkitys oli jatkossa vähäinen.
- 1937 - Alabama luopui raiskaussyytöksistä ns. " Scottsboron poikia" vastaan.
- 1943 - Toinen maailmansota: Operaatio Gomorra alkoi. brittiläiset ja kanadalaiset lentokoneet pommittivat Hampuria yöllä ja amerikkalaiset päivällä. Operaation päätyttyä marraskuussa 9 000 tonnia räjähdysaineita oli surmannut yli 30 000 ihmistä ja tuhonnut 280 000 rakennusta.
- 1967 - Virallisen Kanadaan suuntautuneen valtiovierailun aikana Ranskan presidentti Charles de Gaulle julisti yli 100 000 katsojalle Montrealissa: Vive le Québec libre! ("Eläköön vapaa Québec!"). Lausunto, mikä laajasti ymmärrettiin Québecin itsenäistymisen tukemiseksi, suututti Kanadan hallitusta ja lähes kaikkia anglofiilejä kanadalaisia. de Gaulle joutui keskeyttämään valtiovierailunsa tämän takia.
- 1969 - Avaruustutkimus: Apollo-ohjelma. Apollo 11 laskeutui turvallisesti Tyyneen valtamereen.
- 1974 - Watergate-skandaali: Yhdysvaltain korkein oikeus päätti yksimielisesti, että presidentti Richard Nixonilla ei ollut oikeutta olla luovuttamatta Valkoisen talon keskustelujen nauhoituksia, ja määräsi hänet luovuttamaan nauhat Watergaten erityissyyttäjälle.
- 2002 - James Traficant erotettiin Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen jäsenyydestä äänin 420-1. Hänet oli tuomittu ennen äänestystä kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen korruptiosta.
- 2002 - Alfred Moisiusta tuli Albanian presidentti.
- 2005 - Voimakas maanjäristys ravisteli Nikobaarien saaria. Järistys ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja.
- 2005 - Ainakin 22 ihmistä kuoli ja 25 haavoittui itsemurhaiskussa Bagdadissa. Kuorma-autoon sijoitettu autopommi räjähti erään Bagdadin poliisiaseman tuntumassa.

Syntyneitä

- 1725 - John Newton, kirkonmies ja sanoittaja (Amazing Grace) († 1807)
- 1783 - Simón Bolívar, eteläamerikkalainen vapaustaistelija († 1830)
- 1786 - Joseph Nicollet, matemaatikko ja tutkimusmatkailija († 1843)
- 1802 - Alexandre Dumas vanhempi (La Pailleterie), näytelmäkirjailija ja kirjailija (Kolme muskettisoturia, Monte-Criston kreivi) († 1870)
- 1860 - Alfons Mucha, grafiikkataiteilija († 1939)
- 1864 - Frank Wedekind, saksalainen näytelmäkirjailija (Die Büchse der Pandora) († 1918)
- 1878 - Edward Plunkett, 18. Dunsanyn baroni (Lord Dunsany), kirjailija († 1957)
- 1898 - Amelia Earhart, lentäjä (lensi ensimmäisenä naisena yksin Atlantin yli) (katosi 1937)
- 1917 - Robert Farnon, orkesterinjohtaja, säveltäjä ja sovittaja
- 1929 - Oriana Fallaci, italialainen journalisti ja kirjailija
- 1935 - Pat Oliphant, poliittinen pilapiirtäjä
- 1970 - Jennifer Lopez, näyttelijä ja laulaja

Kuolleita

- 1862 - Martin Van Buren, Yhdysvaltain kahdeksas presidentti
- 1930 - Santeri Alkio, kirjailija, lehtimies ja poliitikko
- 1965 - Constance Bennett, näyttelijä
- 1980 - Peter Sellers, näyttelijä
- 1991 - Isaac Bashevis Singer, kirjailija, vuoden 1978 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja
- 1996 - Mohammed Farah Aidid, somalialainen sotaherra

Juhlapäiviä

- Ecuador: Simón Bolívarin päivä.
- Utah: Uudisasukkaiden päivä (Pioneer Day) (1847).
- Vanuatu: Lasten päivä.
- Venezuela: Vapauttajan (Libertador) päivä (eli Simón Bolívarin päivä).
- Muinainen Latvia: Jekaupa Diena (tai Jekaba Diena). Juhlittiin sadonkorjuukauden alkuna. ---- Katso myös: kalenteri ~ 23. heinäkuuta, 25. heinäkuuta Luokka:Heinäkuu -07-24 ms:24 Julai ko:7월 24일 ja:7月24日 simple:July 24 th:24 กรกฎาคม

12. kesäkuuta

12. kesäkuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 163. päivä (164. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 202 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Esko :- suomenruotsalainen kalenteri: Eskil :- ortodoksinen kalenteri: Unto, Pietari, Petri, Pekka, Arseni :- saamenkielinen kalenteri: Sire :- vanhemmissa kalentereissa: Blondina, Celsus, Eschillus, Escillus

Tapahtumia

- 1318 - Novgorodilaiset tulivat ryöstöretkelle Turkuun polttaen kaupungin ja sen tuomiokirkon.
- 1381 - Talonpoikaissodat: Englannissa vallankumoukselliset saapuivat Lontoon Blackheathiin.
- 1550 - Helsingin kaupunki perustettiin.
- 1653 - Ensimmäinen englantilais-hollantilainen sota: Gabbardin taistelu alkoi, se päättyi 13. kesäkuuta.
- 1665 - Englanti asetti kunnallishallinnon New Yorkiin, joka oli entinen Alankomaiden siirtokunta New Amsterdam.
- 1758 - Ranskalaisten ja intiaanien sota: Louisbourgin piiritys. James Wolfe hyökkäsi Louisbourgiin Nova Scotiassa.
- 1864 - Yhdysvaltojen sisällissota: Cold Harborin taistelu. Kenraali Ulysses S. Grant veti joukkonsa Virginian Cold Harborista ja siirtyi etelään.
- 1889 - 88 ihmistä sai surmansa Armaghin junaonnettomuudessa Armaghin lähellä Pohjois-Irlannissa.
- 1898 - Kenraali Emilio Aguinaldo julisti Filippiinit itsenäiseksi Espanjasta.
- 1935 - Louisianan senaattori Huey Long piti Yhdysvaltain senaatin historian pisimmän puheen. Puhe kesti 15,5 tuntia ja se sisälsi 150 000 sanaa. [http://www.senate.gov/artandhistory/history/minute/Huey_Long_Filibusters.htm].
- 1935 - Chaco-sota päättyi: vuodesta 1932 taistelleet Bolivia ja Paraguay solmivat rauhan.
- 1939 - Baseball Hall of Fame ja siihen liittyvä museo vihittiin Cooperstownissa New Yorkissa.
- 1940 - Toinen maailmansota: 13 000 brittiläistä ja ranskalaista sotilasta antautuivat kenttämarsalkka Erwin Rommelille St. Valery-en-Cauxissa.
- 1942 - Holokausti: tuleva novellisti Anne Frank sai päiväkirjan 13-vuotissyntymäpäivälahjaksi.
- 1963 - Elokuva: Kleopatra, tähtinään Elizabeth Taylor, Rex Harrison ja Richard Burton sai ensi-iltansa New Yorkin Rivoli-teatterissa.
- 1963 - Kansalaisoikeusjohtaja Medgar Eversia ammuttiin kuolettavasti hänen kotinsa edustalla Jacksonissa Mississipissä.
- 1964 - Etelä-Afrikka tuomitsi Nelson Mandelan elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
- 1967 - Yhdysvaltain korkein oikeus julisti oikeudenkäynnissä Loving vs. Virginia kaikki rotujenväliset avioliitot kieltäneet osavaltiolait perustuslain vastaisiksi. [http://www.law.umkc.edu/faculty/projects/ftrials/conlaw/loving.html].
- 1967 - Avaruustutkimus: Venera 4 laukaistiin radalleen. Siitä tuli ensimmäinen avaruusluotain, joka saapui toisen planeetan kaasukehään ja lähetti menestyksellisesti tietoja.
- 1978 - David Berkowitz ("Son of Sam"), tuomittiin 25 vuodeksi elinkautiseen vankeuteen kuudesta murhasta New Yorkissa.
- 1979 - Bryan Allen lensi lihasvoimalla käyvän Gossamer Albatrossin Englannin kanaalin yli.
- 1982 - 750 000 ihmistä kampanjoi ydinaseita vastaan New Yorkin keskuspuistossa. Jackson Browne, James Taylor, Bruce Springsteen ja Linda Ronstadt osallistuivat tilaisuuteen.
- 1987 - Keski-Afrikan tasavallan entinen hallitsija Jean-Bedel Bokassa tuomittiin kuolemaan 13-vuotisen hallituskautensa aikaisista rikoksista.
- 1987 - Kylmä sota: Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan haastoi julkisesti Mihail Gorbatšovin kaatamaan Berliinin muurin.
- 1990 - Venäjän Federaation parlamentti julistautui virallisesti itsenäiseksi (katso Venäjän päivä).
- 1991 - Venäläiset valitsivat Boris Jeltsinin tasavaltansa presidentiksi.
- 1994 - Nicole Brown Simpson ja Ronald Goldman surmattiin Los Angelesissa Kaliforniassa. O. J. Simpson vapautettiin myöhemmin murhaoikeudenkäynnissä, mutta häntä pidettiin syyllisenä siviilioikeudenkäynnissä.
- 1996 - Philadelphiassa Pennsylvaniassa liittovaltion tuomarit estivät internetissä esiintyvää siveettömyyttä vastustavan lain, koska vuoden 1996 "Communications Decency Act" loukkaisi aikuisten vapaata ilmaisuoikeutta.
- 1997 - Yhdysvaltain valtionvarainministeriö esitteli uuden, vaikeammin väärennettävän 50 dollarin setelin [http://www.ustreas.gov/press/releases/rr1746.htm].
- 1999 - Kosovon sota: Operation Joint Guardian alkoi. NATO-johtoiset YK:n rauhanturvajoukot (KFor) saapuivat Jugoslavian Kosovoon.

Syntyneitä

- 1827 - Johanna Spyri, kirjailija († 1901)
- 1897 - Anthony Eden, Yhdistyneen kuningaskunnan entinen pääministeri († 1977)
- 1915 - David Rockefeller, pankkiiri
- 1916 - Irwin Allen, elokuvatuottaja († 1991)
- 1920 - Dave Berg, sarjakuvapiirtäjä ("Mad Magazine") († 2002)
- 1921 (tai 1919) - Vera Ralston, näyttelijä
- 1924 - Yhdysvaltain 41. presidentti George H. W. Bush (vanhempi)
- 1929 - Anne Frank, natsien uhri, tunnettu päiväkirjastaan († 1945)
- 1941 - Chick Corea, muusikko

Kuolleita

- 1675 - Savoijin herttua Charles Emmanuel II (s. 1634)
- 1957 - Jimmy Dorsey, muusikko (s. 1904)
- 1983 - Norma Shearer, näyttelijä (s. 1902)
- 1994 - Nicole Brown Simpson, O. J. Simpsonin entinen puoliso (s. 1959)
- 2003 - Gregory Peck, näyttelijä (s. 1916)

Juhlapäiviä

- Rooman valtakunta: Vestalia-juhlan kuudes päivä (Vestan, kotilieden jumalattaren, kunniaksi).
- Filippiinit: Araw ng Kalayaan (itsenäisyyspäivä) 1898.
- Venäjän federaatio: Venäjän päivä (itsenäisyyspäivä) 1990.
- Yhdistynyt kuningaskunta: Trooping the Colour (sotilasjuhla, jota vietetään Lontoossa hallitsijan virallisen syntymäpäivän kunniaksi kesäkuun toisena lauantaina).
- Maailman lapsityövoiman vastainen päivä ("World Day Against Child Labour"). ---- Katso myös: kalenteri ~ 11. kesäkuuta, 13. kesäkuuta Luokka:Kesäkuu -06-12 ms:12 Jun ko:6월 12일 ja:6月12日 simple:June 12 th:12 มิถุนายน

Itä-Preussi

Itä-Preussi (saksaksi Ostpreußen) oli vuoteen 1945 Saksan maantieteellisen alueen koillisin osa ja aiemmin Preussin itäinen provinssi. Nykyään sen alue on jaettu Puolan ja Venäjän federaatioon kuuluvat Kaliningradin alueen (aik. Königsberg) sekä Liettuan (Memelin alue) kesken. Itä-Preussi sijaitsee Itämeren rannalla ja sen pinta-ala on 36 990 neliökilometriä.

Historia

Vuonna 1660 Itä-Preussissa tunnustettiin Brandenburgin suvereniteetti. Ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1914 Itä-Preusiin tunkeutuivat venäläiset, mutta Saksa voitti ne Tannebergin ja Masurian järvien taistelussa. Vuonna 1919 Saksa menetti Itä-Preussiin kuuluneet Memelin alueen ja Soldaun. Itä-Preusiin liitettiin Länsi-Preussin koillisosa. Toisessa maailmansodassa vuonna 1945 Neuvostoliitto miehitti alueen ja se jaettiin Neuvostoliiton ja Puolan kesken. Luokka:Puola Luokka:Venäjä Luokka:Neuvostoliitto Luokka:Saksa ko:동프로이센 ja:東プロイセン

Weimarin tasavalta

hyperinflaation aikana.]] Weimarin tasavalta on sen Saksan tasavallan nimitys, jonka perustuslaki oli voimassa vuodesta 1919 vuoteen 1933. Aikakauden katsotaan alkaneen, kun Saksan uusi perustuslaki säädettiin Weimarin kaupungissa Saksan kärsittyä tappion ensimmäisessä maailmansodassa. Weimarin tasavallan aika päättyi Adolf Hitlerin ja kansallissosialistien noustua valtaan ja lakkautettua maassa vallinneen demokratian.

Tasavallan alku 1918—1919

Vuodesta 1916 Saksaa johti käytännössä armeija ja sen ylijohto (Oberste Heeresleitung, OHL) päällikkönään sotamarsalkka Paul von Hindenburg. Kun tuli ilmeiseksi, että sota oli hävitty, OHL vaati, että vastuu siirtyisi siviilihallitukselle, jonka tavoitteena olisi sodasta irtautuminen. Uusi valtakunnankansleri (Reichskanzler) prinssi Max von Baden tarjosi näin ollen Yhdysvaltain presidentille Woodrow Wilsonille aseleposopimusta 3. lokakuuta 1918. 28. lokakuuta 1918 keisarikunnan perustuslakia muutettiin niin, että maasta tuli parlamentaarinen demokratia. Tämä teki valtakunnankanslerin vastuulliseksi valtiopäiville eikä keisarille. Suunnitelma muuttaa Saksa parlamentaariseksi monarkiaksi kuitenkin epäonnistui maan ajautuessa kaaokseen sitä mukaa kun joukot palasivat rintamalta. Sota oli runnellut henkisesti ja fyysisesti monia sotilaita ja totuttanut heidät väkivaltaan, johon turvauduttiin myös rauhan palattua. Vasemmiston ja oikeiston välillä puhkesi verisiä yhteenottoja. Kun armeijan johto määräsi valtiopäiviltä lupaa kysymättä Saksan valtamerilaivaston (Hochseeflotte) hyökkäyspartiotehtävään, syttyi kapina. Jos määräys olisi toteutunut, rauhanneuvottelut olisivat mitä todennäköisimmin rauenneet. Kahden laivan miehistö kapinoi Wilhelmshavenissa ja armeija pidätti noin 1000 merimiestä ja kuljetutti heidät Kieliin. Tämä johti paikallisen kapinan leviämiseen yli koko valtakunnan. Kapinoivat sotilaat, merimiehet ja heitä sympatisoineet työläiset muodostivat 1917 Venäjän vallankumouksen neuvoston ja ottivat monissa kaupungeissa vallan. 7. marraskuuta kapina oli levinnyt Müncheniin, jossa Baijerin Ludvig III oli ensimmäinen pakoon lähtenyt saksalainen monarkki. Aluksi neuvostojen vaatimukset olivat vähäisiä, ne ainoastaan vaativat vangittujen merimiesten vapauttamista. Venäjän vallankumouksesta ne poikkesivat siten, ettei niitä hallinnut kommunistinen puolue. Neuvosto-Venäjän tapahtumien vuoksi Saksan yläluokka ja keskiluokka pelkäsivät, että Saksasta tulisi neuvostotasavalta. Saksan työväenliike oli siihen aikaan jakautunut kahtia, joista toinen puoli, USDP (Unabhängige Sozialdemokratische Partei Deutschlands), kannatti työläisneuvostojen valtaa ja toinen, enemmistösosiaalidemokraatit, parlamentarismia. Sosialistit kuitenkin kaikki vaativat keisari Vilhelm II:n eroa. 9. marraskuuta Berliinin valtiopäivätalolla julistettiin Saksan tasavalta enemmistösosialistien toimesta syntyneeksi, samaan aikaan kun vähemmistö toisaalla – johdossaan mm. Karl Liebknecht – julisti maan neuvostotasavallaksi. Vielä samana päivänä valtakunnankansleri Max von Baden siirsi vallan enemmistösosialistien johtajalle Friedrich Ebertille. Tämän ei kuitenkaan nähty rauhoittavan kansanjoukkoja ja niinpä päivää myöhemmin perustettiin vallankumouksellinen hallinto Rat der Volksbeauftragten, johon kuului sekä enemmistö- että vähemmistösosialisteja ja joka edusti työläisiä ja sotilaita. Tätä hallintoa kuitenkin vastusti vähemmistösosialistien vasen laita, spartakistit, johdossaan Liebknecht ja Rosa Luxemburg. Ebert kutsui kokoon valtuustojen kansallisen kongressin, joka kokoontui 16.–20. joulukuuta ja jossa enemmistösosialisteilla oli enemmistö. Näin Ebert onnistui laatimaan uuden perustuslain, jossa neuvostovallan kannattajien ääni oli marginalisoitu. Varmistaakseen hallituksensa toimivallan Ebert liittoutui armeijan kanssa, jota johti siinä vaiheessa kenraali Wilhelm Groener. Sopimus takasi armeijalle, ettei hallitus yrittäisi uudelleenorganisoida sitä, mikäli se pysyisi hallitukselle lojaalina. Toisaalta sopimus varmisti hallituksen ja armeijan välisen yhteistyön, joka vakuutti ylä- ja keskiluokan sen aikeista säilyttää järjestys maassa ja armeijan pysymisen vakauttavana voimana. Vasemmistosiivelle tämä tarkoitti työläisten asian pettämistä. Liittoutuminen armeijan kanssa oli eräs niistä tekijöistä, jotka jakoivat vasemmiston pysyvästi sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin. Lopullisesti vasemmisto repesi Ebertin kutsuessa armeijan kukistamaan yhden Berliinin sotilaskapinoista 23. marraskuuta 1918. Kapinalliset olivat valloittaneet kaupungin komendantin esikunnan ja valtakunnankanslian, jossa hallitus piti majaansa. Kapina kukistettiin raa'asti, eikä kuolonuhreilta ja haavoittuneilta vältytty. Tämän seurauksena vasemmistosiipi irtautui enemmistösosialisteista, jotka olivat sen mukaan liittoutuneet vastavallankumouksellisen armeijan kanssa pyrkimyksenään kukistaa vallankumous. Ero syventyi, kun Saksan kommunistinen puolue (Kommunististische Partei Deutschland) muodostettiin joukosta vasemmistoryhmiä, mukaan lukien spartakistit. Tammikuussa 1919 tehtiin useita väkivaltaisia yrityksiä perustaa proletariaatin diktatuuri. Vapaaehtoisista sotilaista ja oikeistolaisista koostuneet Freikorpsit eli vapaajoukot kukistivat nämä kapinat. Tilanne kulminoitui, kun spartakistijohtajat Liebknecht ja Luxemburg pahoinpideltiin hengiltä 15. tammikuuta. Ebertin suostumuksella surmaajat tuomittiin siviilituomioistuimen sijasta sotilasoikeudenkäynnissä lieviin rangaistuksiin. Tämä lisäsi Ebertin epäsuosiota vasemmistoryhmien silmissä. Kansalliskokousvaalit pidettiin 19. tammikuuta, joissa vähemmistösosialistit ja muut vasemmistoryhmät eivät onnistuneet saamaan juuri ollenkaan edustajia, koska ne oli kapinoita kukistettaessa lyöty hajalle. Välttääkseen mellakoiden keskipisteessä olemista kansalliskokous siirtyi Weimarin kaupunkiin tekemään uutta perustuslakia. Se muodosti Saksasta semi-presidentiaalisen tasavallan, jossa valtiopäiväedustajat valittiin suhteellisella vaalitavalla. Weimarissa pidettyjen kokousten aikana väkivalta ja kapinointi jatkuivat maassa. München julistautui hetkellisesti neuvostotasavallaksi, mutta Freikorpsin joukot kukistivat kapinan. Lisäksi itäisissä provinsseissa taisteltiin, koska ne olivat lojaaleja keisarille eivätkä halunneet kuulua tasavaltaan. Samaan aikaan Ranskassa rauhanneuvotteluissa liittoutuneiden kanssa solmittu Versaillesin rauhansopimus kutisti armeijan vahvuutta huomattavasti, langetti Saksan niskaan suuret sotakorvaukset ja demilitarisoi Reininmaan. Sopimuksessa Saksa joutui myös totuudenvastaisesti tunnustamaan yksipuolisen syyllisyytensä ensimmäiseen maailmansotaan. Myöhemmin Adolf Hitler syytti tasavaltaa ja demokratiaa tästä "häpeärauhasta". Tasavallan ensimmäinen presidentti Ebert allekirjoitti uuden perustuslain 11. elokuuta 1919.

Nuoren tasavallan varhaiset vuodet 1919—1923

Perustamisestaan lähtien Weimarin tasavalta oli vasemmiston ja oikeiston ääriliikkeiden paineessa. Vasemmisto syytti sosiaalidemokraatteja aatteen pettämisestä liittoutumalla vanhan vallan kanssa kommunistisen vallankumouksen sijaan, kun taas oikeisto vastusti demokraattista järjestelmää ja olisi ennemmin palannut vanhaan autoritaariseen malliin. Tasavallan uskottavuutta tuhotakseen oikeisto syytti (etenkin armeijan piirissä) hallintoa Saksan tappiosta ensimmäisessä maailmansodassa. Syntyi legenda selkäänpuukotuksesta – Dolchstoßlegende – jonka mukaan tappion oli aiheuttanut kommunistien ja juutalaisten vehkeily kotirintamalla. 13. maaliskuuta 1920 ryhmä Freikorpsin joukkoja valloitti Berliinin ja asetti oikeistolaisen lehtimiehen Wolfgang Kappin uuden hallituksen valtakunnankansleriksi. Koska Freikorpsin joukot olivat Ebertin ainoa vallansäilyttämisen keino, hän ei voinut muuta kuin vetää parlamenttinsa Dresdeniin, josta se kuulutti yleislakkoa. Tämä pysäytti talouden totaalisesti ja Kappin hallinto romahti jo 17. maaliskuuta. Tarkemmin artikkelissa Kapp Putsch. Yleislakon tehosta vaikuttuneet kommunistit järjestivät kansannousun Ruhrin alueella 1920, kun 50000 työläistä muodosti puna-armeijan ja otti provinssin haltuunsa. Armeija ja Freikorps kukisti kansannousun ilman hallituksen ohjeita. Kommunistisia vallankumouksia tukahdutettiin myös maaliskuussa 1921 Saksissa ja Hampurissa. Vuonna 1923 tasavalta ei kyennyt enää maksamaan sotakorvauksia kuten Versaillesin sopimuksessa oli sovittu ja uusi hallitus jäi jälkeen maksuissa. Vastaukseksi ranskalaiset ja belgialaiset joukot miehittivät Ruhrin alueen, joka oli Saksan suurimpia teollisuuden keskittymiä, haltuunottaen alueen kaivokset ja tuotantolaitokset tammikuussa 1922. 1923 tammikuussa kuulutettiin vastatoimeksi yleislakkoa ja kehotettiin passiiviseen vastarintaan. Lakot kestivät kahdeksan kuukautta, mikä johti Saksan talouden kärsimiseen ja maan oli turvauduttava tuontiin. Koska lakkoileville työläisille täytyi myös maksaa palkkaa valtiolta, painettiin lisää rahaa, joka aiheutti hyperinflaation. Ennen hyperinflaatiota yhdellä Yhdysvaltain dollarilla oli saanut 4,2 markkaa. Elokuussa 1923 dollarilla sai miljoona markkaa ja 20. marraskuuta 4 200 000 000 000. 1. joulukuuta toteutettiin valuuttauudistus jossa 1 000 000 000 000 vanhalla markalla sai yhden uuden Rentenmarkin. Sotakorvauksia jatkettiin ja Ruhr palautettiin Saksalle. Vuonna 1923 myös Adolf Hitler järjesti Münchenissä vallankaappausyrityksen, joka tunnetaan nimellä oluttupakaappaus. 1920 saksalaisten työläisten puolueesta oli tullut kansallissosialistinen puolue ja Hitler oli noussut sen puheenjohtajaksi 1921. Puolisotilaallinen organisaatio SA perustettiin 1921 ja se toimi Hitlerin henkilökohtaisena armeijana vallanotossa. 8. marraskuuta 1923 Hitler järjesti puoluetovereidensa kanssa vallankaappausyrityksen ja julisti uuden hallituksen, tavoitteena ottaa München haltuunsa seuraavana päivänä. Satakunta poliisia kukisti 3000 kapinoitsijan joukon. Yhteenotossa kuoli neljä poliisia ja 15 mielenosoittajaa. Hitler pidätettiin ja passitettiin kärsimään lievää, lopulta hyvän käytöksen vuoksi vuoden pituiseksi lyhentynyttä tuomiota vankilaan Landsbergiin. Vankeudessa viettämänsä vuoden Hitler käytti poliittisen ohjelmajulistuksensa sisältävän kirjan Mein Kampf kirjoittamiseen. Kirjassaan Hitler esitti ajatuksia, jotka myöhemmin toisessa maailmansodassa kammottavalla tavalla toteutuivat. Vallankaappauksen epäonnistuminen sai Hitlerin vakuuttuneeksi siitä, että vallanottoa kannattaa seuraavaksi tavoitella laillista tietä.

Weimarin kulta-aika 1923–1929

Gustav Stresemann toimi liittokanslerina lyhyen aikaa 1923 ja ulkoministerinä vuosina 1923—1929. Tämä aikakausi oli Weimarin tasavallassa suhteellisen vakauden aikaa, jolloin kansannousujen määrä väheni ja talous toipui. Stresemannin ensimmäinen toimenpide oli valuuttauudistus, jossa vanhasta markasta tehtiin Rentenmark. Uudistuksen pyrkimyksenä oli katkaista hyperinflaatio, joka riivasi Saksaa yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti. Uudistus oli menestyksekäs, koska Stresemann kieltäytyi painamasta lisää valuuttaa. Tasapainottaakseen taloutta hän myös vähensi valtion menoja ja byrokratiaa, samalla kiristäen veroja. Aikakaudella toteutettiin myös Dawesin suunnitelma, joka sitoi sotakorvaukset Saksan maksukykyyn. Maa otettiin myös mukaan kansainliittoon, sopi läntistä rajaa koskeneet epäselvyydet, allekirjoitti neutraaliussopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja lopetti aseistariisunnan. Rahoitusta haettiin ulkomaanvelasta, vaikka samaan aikaan kauppa laski ja työttömyys nousi. Stresemannin uudistukset eivät poistaneet tasavallan heikkouksia, vaikka loivat kuvan vakaasta demokratiasta ja taloudesta. Stresemannin kuollessa 1929 Weimarin kulta-aika päättyi ja lipuminen kohti romahdusta alkoi.

Romahdus ja kansallissosialistien nousu 1929—1933

Neuvostoliiton Weimarin tasavallan viimeisiä vuosia leimasi aikaisempaakin suurempi poliittinen epävakaus. 29. maaliskuuta 1930 Hindenburg nimitti talousasiantuntija Heinrich Brüningin valtakunnankanslerin seuraajaksi kenraali Kurt von Schleicherin lobattua asiaa kuukausia. Uuden hallituksen otaksuttiin siirtävän poliittista linjaa konservatiivisempaan suuntaan. Valtakunnanpresidentille oli annettu ylimääräisiä hätätilavaltuutuksia perustuslaissa, koska hallituksella ei ollut enemmistöä valtiopäivillä. Kun epäsuosittu lakiehdotus valtion talouden tasapainottamiseksi ei ollut saanut valtiopäivillä kannatusta, Hindenburg otti käyttöön nämä hätätilaoikeudet. 18. heinäkuuta 1930 ehdotus hylättiin jälleen pienellä äänimäärällä sosiaalidemokraattien, kommunistien ja silloin vielä marginaalisella edustuksella toimineiden kansallissosialistien äänestettyä sitä vastaan. Hylkäämisen jälkeen Brüning esitti valtiopäiville presidentin päätöksen hajottaa valtiopäivät. Seuraavissa valtiopäivävaaleissa 14. syyskuuta poliittinen muutos oli luettavissa tuloksesta. 18,3 % äänistä meni kansallissosialisteille, viisi kertaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Tällä oli tasavallalle tuhoisia seurauksia. Valtiopäivien enemmistöä eivät enää hallinneet maltillisten puolueiden suuri koalitio ja kansallissosialistien kannattajat ryhtyivät vaatimaan valtaa yhä enemmän ulkoparlamentaarisin keinoin — pääasiallisesti puolisotilaallisen SA:n voimin. 1930 Weimarin tasavalta lähestyi uhkaavasti sisällissotaa. Vuosien 1930 ja 1932 välillä Brüning yritti hallita ja vakauttaa valtiota ilman parlamentin enemmistöä, käyttäen apunaan presidentti Hindenburgin hätätilaoikeuksia. Samaan aikaan Suuri lama saavutti huippukohtansa. Liberalistista talousteoriaa seuraten Brüning leikkasi valtion menoja, mukaan lukien sosiaalisektoria. Hän oletti, että taloudellinen lama pahentuisi entisestään ennen kuin talous taas kääntyisi nousuun. Valtio lakkasi muun muassa tukemasta pakollista työttömyysvakuutusta, joka tarkoitti enemmän menoja työssä olijoille ja vähemmän etuja työttömille. Tämä johti kasvavaan tyytymättömyyteen hallitusta kohtaan. Taloudellinen lasku jatkui vuoden 1932 toiselle puoliskolle ennen kuin merkkejä toipumisesta näkyi. Tässä vaiheessa Weimarin tasavalta oli kuitenkin menettänyt kaiken luottamuksensa Saksan kansan enemmistön silmissä. Historioitsijat ovat eri mieltä siitä miten Brüningin talouspolitiikkaa tulisi arvioida, mutta on kuitenkin selvää, että tehdyt ratkaisut murensivat tasavaltaa syömällä sen kansansuosion. 30. toukokuuta 1932 Brüning erosi virastaan menetettyään Hindenburgin tuen. Viisi viikkoa aikaisemmin Hindenburg oli valittu uudelleen valtakunnanpresidentiksi Brüningin aktiivisella tuella vaalikamppailussa Hitleriä vastaan suorassa kansanäänestyksessä. Hindenburg nimitti valtakunnankansleriksi Franz von Papenin, joka sai Hitlerin tuen, mutta ei ehdoitta. Vastineeksi Hitler halusi, että valtiopäivät hajotettaisiin uudestaan ja pidettäisiin vaalit, SA:n lakkautusjulistus tulisi peruuttaa ja Preussin sosiaalidemokraattinen hallitus pitäisi erottaa hätätilaoikeuksilla. Yleiset vaalit 31. heinäkuuta 1932 antoivat kansallissosialisteille 37,2 % äänisaaliin, mikä teki kansallissosialistisesta puolueesta valtiopäivien suurimman puolueen. Hitler vaati nyt nimitystä valtakunnankansleriksi, josta Hindenburg kuitenkin kieltäytyi. Tuloksena kenelläkään ei ollut valtiopäivillä enemmistöä ja piti järjestää uudet vaalit. 6. marraskuuta 1932 järjestetyt vaalit antoivat kansallissosialisteille 33,0 % äänistä. Franz von Papen erosi virastaan ja häntä seurasi valtakunnankansleriksi kenraali von Schleicher. Hän suunnitteli valtiopäiväenemmistöä yhdistämällä useiden puolueiden ammattiyhdistyssiivet ja strasserilaiset kansallissosialistit. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään. 4. tammikuuta 1933 Hitler tapasi von Papenin salaa. He sopivat muodostavansa yhdessä hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia (Wilhelm Frick ja Hermann Göring), von Papenin toimiessa Hitlerin varavaltakunnankanslerina. Kun tämä suunnitelma esiteltiin Hindenburgille, hän nimitti Hitlerin uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Vaikka hän vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa. Päivämäärää, jolloin Hitler sai virkansa, pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi. Uusi hallitus perusti diktatuurin sarjalla nopeita määräyksiä. 27. helmikuuta 1933 valtiopäivätalo paloi raunioksi – kansallissosialistien propaganda syytti teosta kommunisteja ja pidätytti puolueen johdon. Hitler käytti myös tilannetta hyväkseen julistamalla maan hätätilaan ja taivuttamalla presidentti Hindenburgin allekirjoittamaan määräyksen (Reichstagsbrandverordnung), joka peruutti suurimman osan 1919 perustuslaissa säädetyistä ihmisoikeuksista. Entisestä perustuslaista ei käytännössä ollut enää mitään jäljellä. Hindenburgin kuoltua 2. elokuuta 1934 Hitler yhdisti valtakunnankanslerin ja presidentin virat ja asetti itsensä Führeriksi ja valtakunnankansleriksi.

Miksi Weimarin tasavalta epäonnistui?

Weimarin tasavallan romahtamisen syyt ja Saksan päätyminen kansallissosialistiseen hallintoon herättää yhä keskustelua historioitsijoiden piirissä. Lopultakin, Hitler sai asemansa laillista, parlamentaarista tietä ja NSDAP nautti suurta kannatusta valtiopäivävaaleissa, vaikkei saanutkaan enemmistöä vapaissa vaaleissa. Selitysmalleja on tarjottu useita, mutta etenkin kylmän sodan aikana keskustelua hämärsi subjektiivisuus, kun prosessia katsottiin subjektiivisesta viitekehyksestä perustelemassa ja oikeuttamassa tiettyä ideologiaa. Lisäksi on täysin retrospektiivistä sanoa, että kansallissosialismin kausi olisi voitu välttää, mikäli tietty päätös olisi tehty tai jokin toinen olisi jätetty tekemättä. Sillä tavalla päädytään spekulaatioihin, jotka ovat kenties itsessään mielenkiintoisia, mutta eivät historiallisesti kovinkaan olennaisia. Voidaan kuitenkin sanoa, ettei natsismin nousuun ole yksittäistä selittävää syytä, vaan on tyydyttävä yhdistelemään erilaisia selitysmalleja parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Alla on listattu kolme keskeisintä - taloudelliset, institutionaaliset ja henkilösidonnaiset.

Taloudelliset ongelmat

Weimarin tasavalta kärsi taloudellisista vaikeuksista, joiden kaltaisia on tuskin koskaan kohdattu missään länsimaisessa demokratiassa. Hyperinflaatio, massatyöttömyys ja elintason lasku suhteessa ennen ensimmäistä maailmansotaa vallinneisiin oloihin olivat tärkeimpiä näistä. 1930-luvun suuri lama kytkettiin tasavaltaan sen vastustajien kommenteissa. Sekä oikealla että vasemmalla oli puolueita, jotka tekivät valtiopäivätyöskentelyn mahdottomaksi antiparlamentaarisella linjallaan. Tässä kontekstissa Versaillesin rauhansopimusta pidettiin Saksan kansaa rankaisevana ja alentavana, joka pakotti heidät luopumaan rikkaista alueista ja maksamaan mittavia sotakorvauksia. Nämä korvaukset eivät ainoastaan vahingoittaneet maan taloutta, vaan aiheuttivat kansan keskuudessa syvää vihaa ja halveksuntaa. Marxilaiset historiantutkijat ovat usein korostaneet suuryritysten roolia Hitlerin valtaannousussa. Tämä argumentaatio ainakin toimi kätevänä syynä sosialististen hallintojen suurissa kansallistamistoimenpiteissä toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton miehitysalueella. Nykyään historioitsijat yleensä ovat sitä mieltä, että teollisuusjohtajat identifioivat tasavallan sosiaalidemokraattien ja ammattiyhdistysliikkeen kanssa, olihan se saanut alkunsa juuri näiden toimesta sodan jälkeen. Mutta vaikka jotkin teollisuusjohtajat varmasti näkivät Hitlerin keinona poistaa nämä esteet, oli Weimarin tasavalta epävakaa jo ennen kuin eräät teollisuusjohtajat siirtyivät tukemaan Hitleriä. Nekin, jotka häntä tukivat, eivät pitäneet Hitleriä kuin tilapäisenä ratkaisuna tasavallan kukistamisessa. Lisäksi suuryritysten tuki tuskin voi selittää kansallissosialistien saamaa suurta kansansuosiota kaikissa yhteiskuntakerroksissa.

Institutionaaliset ongelmat

1919 perustuslaissa oli ratkaisevia heikkouksia, jotka tekivät diktatuurin perustamisen aivan liian helpoksi. Voidaan tietenkin kiistellä olisiko toisenlainen perustuslaki estänyt kansallissosialistien valtaannousua, mutta joka tapauksessa 1949 perustuslaki otti huomioon Weimarin tasavallan perustuslailliset heikkoudet.
- Valtakunnanpresidentin virka nähtiin useasti entistä monarkkia korvanneena virkana ja virassa oli monia vanhoja piirteitä autoritaarisesta hallinnosta. Näkyvintä tämä oli perustuslain 48. artiklassa, joka antoi presidentille oikeuden tehdä mitä tahansa, jos yleinen järjestys ja turvallisuus oli vaarassa tai häiriintyi. Vaikka tämä oli suunniteltu vain hätätapauksia varten, sitä käytettiin monta kertaa jo ennen vuotta 1933. Se myös helpotti vallanoton legitimointia, kun sitä sovellettiin esimerkiksi valtiopäivätalon palon takia säädetyssä määräyksessä.
- Lähes puhtaan suhteellisen vaalitavan käyttö tarkoitti, että hyvin pienellä kannatusluvulla puolue sai pääsyn valtiopäiville. Tämä johti suureen pienten puolueiden määrään, joista monet edustivat äärisuuntauksia ja mahdollistivat täten ääriryhmien antiparlamentaarisen toiminnan järjestelmän sisältä.
- Valtiopäivät kykeni poistamaan valtakunnankanslerin virastaan, vaikka se olisikin ollut kykenemätön päättämään seuraajasta. Tämä ”tuhoisa” epäluottamuslause johti useisiin perättäisiin ja lyhytaikaisiin valtakunnankanslereihin ja lisäsi poliittista epävakautta tasavallassa. Vuoden 1949 perustuslaissa tämä on estetty tekemällä erottamisen mahdolliseksi ainoastaan jos seuraajaehdokas valitaan samalla.
- Perustuslaki määräsi, että presidentin kuollessa tai erotessa valtakunnankansleri saisi viran väliaikaisesti ennen vaaleja. Tämä mahdollisti Hitlerin virkojen yhdistämisen Hindenburgin kuoleman jälkeen. Toisaalta tässä vaiheessa kansallissosialismi ja diktatuuri oli jo vahvasti vallassa.

Henkilösidonnaiset syyt

Jotkin historiantutkijat keskittyvät analyysissään yksilöihin ja heidän päätöksiinsä. Tämä on sinänsä problemaattista, koska se johtaa nopeasti olemassa olleiden vaihtoehtojen spekulointiin. Ensinnäkin Brüningin talouspolitiikka vuosina 1930—1933 on ollut keskustelun aiheena. Lienee selvää, että se assosioi tasavallan sosiaalimenojen leikkausten ja vapaan talouden kanssa. On eri asia oliko tälle politiikalle varsinaisesti vaihtoehtoja Suuren Laman aikaan. Toinen aihe on Paul von Hindenburg, josta tuli presidentti 1925. Hän edusti eittämättä vanhaa, autoritaarista vuoden 1871 Saksan keisarikuntaa, eikä ollut varsinaisesti vuoden 1919 tasavallan demokratian kannattaja. Lisäksi viimeisinä vuosina hänen tiedetään olleen 80 vuoden iässään seniili. Hän ei kuitenkaan ollut kansallissosialisti. Voidaan spekuloida olisiko joku toinen presidentti vahvalla demokraattisella motivaatiolla toimien sallinut parlamentin jatkuvan kiertämisen 48. artiklan nojalla tai allekirjoittanut Valtiopäivätalon palon takia tehtyä määräystä? Lisäksi Hindenburg mietti ainoastaan puolitoista päivää ennen Hitlerin nimittämistä valtakunnankansleriksi. Jotkut argumentoivat, että mikäli Hitleriä ei olisi nimitetty virkaan, kansallissosialistien kansansuosio olisi laskenut huomattavasti.

Katso myös

- Weimarin tasavallan sanasto Luokka:Saksan historia ko:바이마르 공화국 ja:ヴァイマル共和政

1920

Tapahtumia

- 7. tammikuuta - Venäjän sisällissota: Amiraali Koltšakin joukot antautuvat Krasnojarskissa.
- 10. tammikuuta - Kansainliitto piti ensimmäisen kokouksensa ja ratifioi Versaillesin rauhan.
- 2. helmikuuta - Ranskalaisjoukot miehittävät Memelin.
- 2. helmikuuta - Viron itsenäisyys tunnustetaan.
- 8. helmikuuta - Kansainliitto antoi Huippuvuoret Norjalle.
- 24. helmikuuta - Adolf Hitler julkistaa kansallissosialistisen ohjelmansa Münchenissä.
- Maaliskuu - Maailman ensimmäinen rauhallisesti perustettu sosiaalidemokraattinen hallitus astuu virkaansa Ruotsissa.
- 13. maaliskuuta - Wolfgang Kapp yritti vallankaappausta Saksassa.
- 15. maaliskuuta - 60 000 miehen Ruhrin punainen armeija perustettiin.
- 2. huhtikuuta - Saksan joukot marssivat Ruhriin saatuaan luvan Ranskalta siirtää joukkoja Ranskan miehittämälle alueelle.
- 6. huhtikuuta - Ranska miehitti Frankfurtin.
- 19. huhtikuuta - Saksa ja Neuvosto-Venäjä sopivat sotavankien vaihdosta.
- 23. huhtikuuta - Turkin kansalliskokous erotti sulttaani Mehmed VI:n hallituksen ja asetti väliaikaisen perustuslain.
- 23. huhtikuuta - Puolan-Neuvostoliiton sota: Puolan ja ukrainalaiset joukot hyökkäsivät Puna-armeijaa vastaan Ukrainassa.
- 6. toukokuuta - Eduskunta hyväksyi Ahvenanmaan itsehallinnon.
- 7. toukokuuta - Puolalaiset miehittivät Kiovan, Ukrainan hallitus palasi kaupunkiin.
- 16. toukokuuta - Paavi Benedictus XV kanonisoi Jeanne d'Arcin pyhimykseksi.
- 17. toukokuuta - Ranskalaiset ja belgialaiset vetäytyvät miehittämistään Saksan kaupungeista.
- 12. kesäkuuta - Puna-armeija valtaa takaisin Kiovan.
- 15. kesäkuuta - Uusi Saksan ja Tanskan rajasopimus luovutti Pohjois-Schleswigin Tanskalle.
- 2. heinäkuuta - Puna-armeija jatkaa hyökkäystään Puolaan.
- 12. heinäkuuta - Neuvosto-Venäjä tunnusti Liettuan itsenäisyyden.
- 2. elokuuta - Katolilaiset mellakoivat Belfastissa.
- 11. elokuuta - Venäjä tunnusti Viron ja Latvian itsenäisyyden.
- 13. elokuuta–25. elokuuta - Puolalaiset saivat puolustusvoiton Puna-armeijasta Varsovan taistelussa.
- 19. elokuuta - Toinen puolalaisten Sleesian kansannousu saksalaisia vastaan.
- 12. lokakuuta - Aselepo Puolan ja bolševikkien välillä puolalaisten valloitettua Vilnan, Minskin ja Tarnopolin.
- 14. lokakuuta - Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä.
- 11. joulukuuta - Sotatilalaki Irlannissa levottomuuksien jälkeen.
- 16. joulukuuta - 8,6 richterin maanjäristys Kiinassa Gansun maakunnassa, 180 000 kuollutta.
- 16. joulukuuta - Suomi liittyi Kansainliittoon.
- 23. joulukuuta - Britannia ja Ranska sopivat rajasta Ranskan miehittämän Syyrian ja brittien Palestiinan välillä.
- Kesäolympialaisten yhteydessä pidetään näytöstyyliset jääkiekkokilpailut, jotka IIHF julistaa 1983 ensimmäisiksi jääkiekon MM-kilpailuiksi.
- Kurdien kapina alkaa Turkissa.

Syntyneitä

- 2. tammikuuta - Isaac Asimov, kirjailija († 1992)
- 20. tammikuuta - Federico Fellini, ohjaaja († 1993)
- 19. helmikuuta - Jaan Kross, virolainen kirjailija
- 1. maaliskuuta - Sylvi Salonen
- 7. huhtikuuta - Ravi Shankar, intialainen sitar-soittaja
- 9. toukokuuta - Richard Adams, kirjailija
- 18. toukokuuta - Karol Józef Wojtyła (Paavi Johannes Paavali II) († 2005)
- 16. elokuuta - Charles Bukowski, kirjailija
- 22. elokuuta - Ray Bradbury, kirjailija
- 15. lokakuuta - Kari Suomalainen
- 9. joulukuuta - Carlo Azeglio Ciampi, Italian presidentti
- 20. joulukuuta - Väinö Linna, kirjailija

Kuolleita

- 7. tammikuuta - Aleksandr Koltšak, valkoinen venäläinen kenraali (teloitettu)
- 26. huhtikuuta - Srinivasa Aiyangar Ramanujan, intialainen matemaatikko
- 14. kesäkuuta - Max Weber, saksalainen sosiologi (s. 1864)

Nobelin palkinnot

- Fysiikka - Charles Edouard Guillaume
- Kemia - Walther Nernst
- Lääketiede - Schack August Steenberg Krogh
- Kirjallisuus - Knut Hamsun
- Rauha - Léon Victor Auguste Bourgeois ms:1920 ko:1920년 ja:1920年 simple:1920 th:พ.ศ. 2463

Kapp Putsch

Kapp Putsch oli äärioikeiston yritys kaataa Weimarin tasavallan hallitus ja se oli suora seuraus Versaillesin rauhansopimuksen hyväksymisestä. Varhain vuonna 1919 Saksan armeijan Reichswehrin vahvuudeksi arvioitiin 350 000 miestä. Sen lisäksi oli ylimääräiset 250 000 miestä jäsenenä erilaisissa Freikorps-joukoissa, puolisotilaallisissa oikeistoryhmissä. Versaillesin rauhansopimuksen mukaan Saksan piti pienentää asevoimiensa kokoa 100 000 mieheen. Tämän takia odotettiin, että Freikorps lakkautettaisiin. Maaliskuussa 1920 annettiin määräys, että merijalkaväkiprikaati Ehrhardt tuli lakkauttaa. Sen johtajat olivat kuitenkin vakaasti päättäneet vastustaa määräystä ja vetosivat kenraali Lüttwitziin, Berliinin Reichswehrin komentajaan. Lüttwitz, joka oli aikaisemmin organisoinut Freikorps-joukkoja 1918—1919 ja oli vakaumuksellinen monarkisti, vastasi kehottamalla Friedrich Ebertiä ja Noskea luopumaan koko joukkojenvähennysohjelmasta. Kun Ebert kieltäytyi, Lüttwitz määräsi merijalkaväkiprikaatin marssimaan Berliiniin. Se valloitti pääkaupungin 13. maaliskuuta. Lüttwitz oli siis kantava voima vuoden 1920 putschin taustalla. Sen nimellinen johtaja oli Wolfgang Kapp, 62-vuotias virkamies ja intomielinen nationalisti. Tässä vaiheessa Noske, Saksan puolustusministeri, kutsui armeijaa kukistamaan putschia. Hän sai vastaukseksi kuitenkin kieltäytymisen. Chef des Heeresleitung kenraali Hans von Seeckt, yksi Reichswehrin vanhemmista komentajista totesi hänelle: "Reichswehr ei ammu Reichswehriä kohti." Hallitus, jonka oli pakko jättää Berliini, siirtyi Stuttgartiin. Samalla se antoi työläisiä yleislakkoon kehoittavan julistuksen. Lakkokutsu sai massiivisen tuen ja koko maan lamaantuessa putsch romahti. Kapp ja Lüttwitz, jotka olivat näin ollen kyvyttömiä hallitsemaan, joutuivat pakenemaan Ruotsiin. Weimarin tasavalta pelastui vuodesta 1920 kahden syyn takia. Ensinnäkin työläiset yhdistivät voimansa puolustaakseen sitä. Toisekseen Kappilla ja Lüttwitzillä oli puolellaan vain vähemmistö äärioikeistosta. Monet potentiaaliset kannattajat, mukaan lukien suurin osa Freikorpsien johtajista, katsoivat, että putsch oli huonosti ajoitettu ja siten kieltäytyivät liittymästä siihen. Luokka:Saksan historia

12. kesäkuuta

12. kesäkuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 163. päivä (164. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 202 päivää. ----

Nimipäivät

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

Juhlapäiviä

Chicago (Film)

Der Begriff Chicago bezeichnet
- Chicago, Stadt in den USA
- Chicago (Band)
- Chicago Blues ein Blues-Stil
- Chicago House, Musikstil
- Chicago (Schriftart), von 1984 bis 1997 die Systemschriftart auf dem Apple MacIntosh
- Chicago River, Fluss
- Codename des Betriebssystems Microsoft Windows 95, siehe Windows 95
- Asteroid Nummer 334, Chicago (Asteroid)
- den Namen eines bekannten Würfelspiels, siehe dazu Chikago Titel
- Chicago (Schauspiel)
- Chicago (1927 Film), basierend auf dem Schauspiel
- Chicago (Musical), 1975
- Chicago (2002 Film), 2002
- Chicago (Manga), Manga von Yumi Tamura
- Chicago (Poem), Poem von Carl Sandburg Kriegsschiff: USS Chicago.

sylwester na s�owacji spalacze t�uszczu BIELIZNA Casino niusy

:: RELATED NEWS ::