:: wikimiki.org ::
| Yrjö Kokko |
Yrjö KokkoYrjö Olavi Samuli Kokko (s. 16. lokakuuta 1903, Sortavala, k. 6. syyskuuta 1977, Helsinki) oli suomalainen eläinlääkäri ja kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten sadustaan Pessi ja Illusia, Lapin kuvauksistaan ja toiminnastaan Suomen laulujoutsenten pelastamiseksi. Kokko harrasti myös valokuvausta ja kuvitti itse suurimman osan kirjoistaan.
Yrjö Kokko valmistui ylioppilaaksi Viipurin Suomalaisesta lyseosta vuonna 1923. Hän opiskeli eläinlääkäriksi Hannoverin, Tarton ja Wienin korkeakouluissa 1923-1930. Rahoitusta opinnoilleen hän sai toimimalla Suomen Kuvalehden kirjeenvaihtajana
vuosina 1924-1930. Vuosina 1932-1945 hän toimi Sysmän kunnan kunnaneläinlääkärinä ja Muonion kunnan piirieläinlääkärinä 1945-1950. Vapaaksi kirjailijaksi hän heittäytyi vuonna 1950.
Rahapulassa ollut nuori mies aloitti jo opiskeluaikanaan 1920-luvulla lehtiin kirjoittamisen. Ensimmäiset tarinat olivat jännityskertomuksia. Suomen kirjallisuus ei ole osannut sijoittaa Yrjö Kokkoa kirjailijana oikein mihinkään ryhmään. Häntä ei pidetä varsinaisena kaunokirjailijana, mutta ei hän ole eräkirjailijakaan, esseisti tai tietokirjailija. Kokon faktan ja fiktion sekä erilaisten kerrontatapojen yhdistämistä pidettiin oikeastaan heikkoutensa. Hän loi oman ilmaisutapansa ja tyylinsä, ”kokkolaisen” kirjallisuuden, joka kyllä löysi vastakaikua lukijoissa, mutta jätti kirjallisuustieteilijät kylmiksi – Pessi ja Illusia–romaania lukuun ottamatta.
Pessistä ja Illusiasta tuli heti osa suomalaisen kulttuurin klassikkosatuja. Sen ensimmäinen ja ehdottomasti kaunein kuvitus koostuu Yrjö Kokon omista valokuvista. Kokko kirjoitti satuaan, joka oli tarkoitettu hänen lapsilleen, kolmen vuoden ajan keskellä sotaa. Tarinassa utelias keijukainen Illusia tulee tutkimusmatkalle metsään sateenkaarelta, joutuu Ristilukin uhriksi ja menettää siipensä. Illusian on selvittävä metsässä, jossa uhkaavat luonnon ankaruus ja vihamieliset olennot sekä ihmisen aiheuttama vaara: sota. Illusia kohtaa maassa urhean ja miehekkään peikon Pessin, jonka kanssa hän kasvaa ja kokee monenlaisia seikkailuja. Tarina päättyy onnellisesti Pessin ja Illusian lapsen, hännättömän ja siivettömän, siis ihmisen syntymiseen.
Pessi ja Illusia ilmestyi huhtikuussa 1944, juuri ennen Kannaksen suurhyökkäystä.Huolestuva, etukäteen murehtiva Pessi-menninkäinen ja aina toivon löytävä Illusia-keiju heijastelivat suomalaisten tuntoja pitkän sodan aikana, ja kirjasta tuli heti suosittu. Vuonna 1952 valmistui satuun perustuva, säveltäjä Ahti Sonnisen satubaletti Pessi ja Illusia, joka on tunnetuimpia suomalaisia kokoillan baletteja. Yrjö Kokon satu on elänyt ja elää myös näytelmänä ja elokuvana sekä tanssiteatterissa.
Teosluettelo
- Kotieläin - Anatomia ja fysiologia kouluja ja itseopiskelua vasten (1932)
- Pitäkää tulta vireillä (1941, näytelmä)
- Miglin joutsenet (1941, näytelmä)
- Pessi ja Illusia (1944)
- Neljän tuulen tie (1946)
- Laulujoutsen (1950)
- Sudenhampainen kaulanauha (1951)
- Hyvän tahdon saaret (1953)
- Ne tulevat takaisin (1954)
- Ungelon torppa (1957)
- Tunturi (1961)
- Täydennysmies (1962)
- Perheen jumppakirja (1963)
- Sota ja satu (1964)
- Molli, maailman viisain koira (1965)
- Alli, jäänreunan lintu (1966)
- Poro - Muistelus (1969)
- Parhaat ystäväni - Valikoima Yrjö Kokon eläinkuvauksia (1970)
Kirjallisuutta
Jukka Parkkinen: Yrjö Kokko - sadun ja luonnon runoilija (2003) ISBN 951-28407-6
Kokko, Yrjö
Kokko, Yrjö
Linkit
- Anna Korhonen : Pessi ja Illusia http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=186 - 18k
- J.Parkkinen :Yrjö Kokko jännityskirjailijana http://www.parkkinen.org/kokko2.html
16. lokakuuta16. lokakuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 289. päivä (290. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 76 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Sirkka, Sirkku
:- suomenruotsalainen kalenteri: Stella, Vesta, Diana
:- ortodoksinen kalenteri: Heino
:- saamenkielinen kalenteri: Násti
:- vanhemmissa kalentereissa: Fingal, Gallus, Gullik, Hellä, Ingemund, Jugemund, Saga
Tapahtumia
- 1793 - Marie Antoinette, Itävallan keisarinna Maria Theresan tytär ja Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n puoliso, mestattiin giljotiinilla Ranskan vallankumouksen lakipisteessä.
- 1834 - Suuri osa Westminsterin palatsin muinaisista rakenteista tuhoutui Lontoossa tulipalossa.
- 1934 - Mao Zedongin johtamat kiinalaiset kommunistit aloittivat "Pitkän marssin".
- 1940 - Varsovan ghetto otettiin käyttöön.
- 1946 - Kymmenen Nürnbergin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittua toisen maailmansodan sotarikollista hirtettiin.
- 1949 - Nikos Zakhiariadis, Kreikan kommunistisen puolueen johtaja ilmoitti "väliaikaisesta tulitauosta, jottei koko Kreikka tuhoutuisi täydellisesti", mikä käytännössä päätti Kreikan sisällissodan.
- 1951 - Pakistanin ensimmäinen pääministeri, Liaquat Ali Khan, salamurhattiin Rawalpindissa.
- 1964 - Kiinan kansantasavalta räjäytti ensimmäisen ydinaseensa.
- 1970 - Anwar Sadat valittiin Egyptin presidentiksi.
- 1973 - Henry Kissingerille ja Le Duc Tholle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto.
- 1978 - Puolalaisesta Karol Józef Wojtyłasta tuli paavi Johannes Paavali II.
- 1984 - Desmond Tutulle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto.
- 1994 - Suomessa järjestettiin kansanäänestys Euroopan unioniin liittymisestä. Kyllä-kanta sai äänistä 57 prosenttia.
- 1995 - Mustien oikeuksia korostava "Miljoonan miehen marssi" (Million Man March) pidettiin Washington D.C.:ssä.
- 2001 - Matalalla lentänyt yhdysvaltalainen sotilaskone pommitti Punaisen Ristin tavarataloa Kabulissa, Afghanistanissa.
- 2002 - Bibliotheca Alexandrina, antiikin ajan tuhotun Aleksandrian kirjaston muistoksi rakennettu kirjasto ja kulttuurikeskus avattiin virallisesti Egyptin Aleksandriassa.
Syntyneitä
- 1854 - Oscar Wilde, irlantilainen kirjailija († 30.11.1900)
- 1886 - David Ben-Gurion, Israelin pääministeri († 1.12.1973)
- 1888 - Eugene O'Neill, yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija († 27.11.1953)
- 1890 - Paul Strand, yhdysvaltalainen valokuvaaja
- 1903 - Yrjö Kokko, kirjailija
- 1908 - Enver Hoxha, Albanian kommunistinen diktaattori († 11.4.1985)
- 1916 - Rut Bryk, suomalainen keramiikkataiteilija († 14.11.1999)
- 1921 - Michael Conrad, yhdysvaltalainen näyttelijä (Hill Street Blues) († 22.11.1983)
- 1925 - Angela Lansbury, englantilaissyntyinen näyttelijä
- 1927 - Günter Grass, saksalainen kirjailija
- 1936 - Andrei Tshikatilo, ukrainalainen massamurhaaja ja kannibaali († 14.2.1994)
- 1938 - Jorma Ojaharju, suomalainen kirjailija
- 1939 - Kaj Chydenius, suomalainen säveltäjä
- 1942 - Eero Melasniemi, suomalainen näyttelijä
- 1946 - Suzanne Somers, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 1949 - Erkki Mäkinen, suomalainen kirjailija († 25.12.2003)
- 1950 - Riitta Salin, suomalainen pikajuoksija
- 1958 - Tim Robbins, näyttelijä
- 1960 - Gary Kemp, muusikko (Spandau Ballet)
- 1969 - Harri Hakkarainen, suomalainen keihäänheittäjä
- 1978 - Abel Talamantez, yhdysvaltalainen laulaja
Kuolleita
- 1946 - Julius Streicher, natsijohtaja
- 1946 - Joachim von Ribbentrop, kansallissosialistisen Saksan ulkoministeri
- 1946 - Alfred Jodl, saksalainen kenraalieversti
- 1946 - Ernst Kaltenbrunner, natsijohtaja
- 1946 - Alfred Rosenberg, natsijohtaja
- 1946 - Fritz Sauckel, natsijohtaja
- 1946 - Arthur Seyss-Inquart, natsijohtaja
Juhlapäiviä
- YK: Maailman ravintopäivä ("World Food Day"). YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) julisti päivän vuonna 1979. YK:n yleiskokous vahvisti päivän vieton 1980.
----
Katso myös: kalenteri ~ 15. lokakuuta, 17. lokakuuta
Luokka:Lokakuu
-10-16
ms:16 Oktober
ko:10월 16일
ja:10月16日
simple:October 16
th:16 ตุลาคม
1903
Tapahtumia
- 17.-20. elokuuta - Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (aluksi Sosialidemokraattinen Puolue Suomessa) syntyy Suomen Työväenpuolueen 2. kokouksessa Forssassa.
- 17. joulukuuta - Wrightin veljesten lentokoneen ensilento.
Syntyneitä
- 11. syyskuuta - Theodor Adorno, saksalainen filosofi ja säveltäjä
- 17. syyskuuta - Olavi Paavolainen, kirjailija
- 4. lokakuuta - Ernst Kaltenbrunner, natsijohtaja
- 16. lokakuuta - Yrjö Kokko, kirjailija
Kuolleita
- 13. marraskuuta – Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, historiantutkija, lehtimies, poliitikko.
Luokka:1900-vuosikymmen
ms:1903
ko:1903년
ja:1903年
simple:1903
th:พ.ศ. 2446
6. syyskuuta6. syyskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 249. päivä (250. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 116 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Asko
:- suomenruotsalainen kalenteri: Felix, Felicia
:- ortodoksinen kalenteri: Raisa, Raija
:- saamenkielinen kalenteri: Ásko, Feles
:- vanhemmissa kalentereissa: Magnus, Onesiphorus, Sakari, Zacharias
Tapahtumia
- 1968 - Swazimaa itsenäistyi.
- 1991 - Neuvostoliitto tunnusti Baltian maiden itsenäisyyden.
- 1991 - Pietari nimettiin takaisin Pietariksi oltuaan pitkään Leningrad.
Syntyneitä
- 1766 - John Dalton, kemisti
- 1891 - Yrjö Väisälä, suomalainen tähtitieteilijä ja fyysikko
- 1892 - Edvard Victor Appleton, fyysikko
- 1900 - W.A.C. Bennett, kanadalainen poliitikko († 1979)
- 1919 - Eino S. Repo, Yleisradion pääjohtaja († 16.12. 2002)
- 1923 - Sakari Halonen, näyttelijä († 27.6. 1992)
- 1934 - Vieno Kekkonen, laulaja
- 1938 - Gustav Hägglund, kenraali
- 1956 - Sakari Kuosmanen, muusikko ja laulaja
- 1963 - Simo Frangén, tamperelainen koomikko
- 1970 - Anna Hanski, laulaja
- 1973 - Greg Rusedski, brittiläinen tenniksenpelaaja
- 1974 - Tim Henman, brittiläinen tenniksenpelaaja
- 1976 - Tom Pappas, amerikkalainen kymmenottelija
Kuolleita
- 972 - Johannes XIII, paavi
- 1511 - Ashikaga Yoshizumi, shogun
- 1946 - Lucina Hagman, Martta-järjestön perustaja
- 1966 - Hendrik Verwoerd, Etelä-Afrikan pääministeri
- 1977 - Yrjö Kokko, kirjailija
- 1998 - Akira Kurosawa, japanilainen elokuvaohjaaja
----
Katso myös: kalenteri ~ 5. syyskuuta, 7. syyskuuta
Luokka:Syyskuu
-09-06
ko:9월 6일
ja:9月6日
simple:September 6
th:6 กันยายน
1977 Tapahtumia
- 18. tammikuuta - Aiemmin tuntematon legioonalaistautia aiheuttava bakteeri tunnistettiin.
- 18. tammikuuta - Australiassa Granvillessa, lähellä Sydneytä tapahtuneessa rautatieonnettomuudessa kuoli 83 ihmistä.
- 19. tammikuuta - Presidentti Gerald Ford armahti Iva Toguri D'Aquinon, Japanin sotapropagandaa toisessa maailmansodassa juontaneen Tokio Rosen.
- 20. tammikuuta - Gerald Fordin seuraaja Jimmy Carter astui virkaansa Yhdysvaltain presidenttinä.
- 21. tammikuuta - Jimmy Carter armahti Vietnamin sodan kutsuntoja vältelleet.
- 7. helmikuuta - Neuvostoliiton Sojuz 24 laukaistiin.
- 11. helmikuuta - Suurin tunnettu niveljalkainen: 20,2 kg hummeri jäi saaliiksi Nova Scotiassa.
- 18. helmikuuta - Avaruussukkula Enterprise "ensilennolleen" Boeing 747:n selässä.
- 4. maaliskuuta - Maanjäristys Etelä- ja Itä-Euroopassa surmasi 1500.
- 5. maaliskuuta - Englantilainen Formula 1-ajaja Tom Pryce sai surmansa Etelä-Afrikan GP:ssa Kyalamin radalla.
- 9. maaliskuuta - Aseistautuneet muslimit valtasivat kolme rakennusta Washington DC:ssä ja ottivat 130 panttivankia. Panttivankitilanne kesti kaksi päivää.
- 27. maaliskuuta - Kaikkien aikojen tuhoisin lento-onnettomuus tapahtui Teneriffalla kun KLM:n ja Pan Amin Boeing 747-koneet törmäsivät toisiinsa kiitoradalla. 583 ihmistä sai surmansa.
- 5. toukokuuta - Pikajuna ja tavarajuna törmäsivät Kempeleen ja Oulun välisellä rataosuudella. 2 kuoli ja 68 loukkaantui.
- 23. toukokuuta - Julkaisu bakteerien käyttämisestä insuliinin tuotannossa.
- 28. toukokuuta - Southgatessa, Kentuckyssa Beverly Hills Supper Clubin tulipalossa 165 kuolonuhria.
- 5. kesäkuuta - Vallankaappaus Seychelleillä.
- 5. kesäkuuta - Apple II, ensimmäinen henkilökohtainen tietokone myyntiin.
- 13. heinäkuuta - New York Cityssä 25 tunnin sähkökatko johti ryöstelyyn ja levottomuuksiin.
- 22. heinäkuuta - Kiinan johtaja Deng Xiaoping palasi valtaan kun Neljän kopla erotettiin puolueesta.
- 16. elokuuta - Elvis Presley kuoli Memphisissä Tennesseessä.
- 20. elokuuta - Voyager 2 -luotain laukaistiin Yhdysvalloissa.
- 5. syyskuuta - Voyager 1 laukaistiin viivytyksien jälkeen.
- 7. syyskuuta - USA ja Panama sopivat Panaman kanavan siirtymisestä Panamalle 1900-luvun lopussa.
- 7. syyskuuta - Kova myrsky Suomen eteläosassa.
- 11. syyskuuta - Isorokkoa tavattiin viimeisen kerran maailmassa Somaliassa.
- 12. syyskuuta - Apartheid: Steve Biko kuoli Etelä-Afrikassa poliisien huovissa saaminsa vammoihin.
- 21. syyskuuta - Ydinaseiden rajoitussopimus solmittiin estämään ydinaseiden leviämistä. 15 maata allekirjoitti sopimuksen, mukana USA ja Neuvostoliitto
- 28. syyskuuta - Porsche 928 esiteltiin messuilla Genevessä.
- 13. lokakuuta - Neljä palestiinalaista kaappasi Lufthansan koneen matkalla Somaliaan ja vaati 11 Punaisen armeijakunnan jäsenen vapauttamista.
- 20. lokakuuta - Lynyrd Skynyrdin lentokone putoaa suolle Gillesburgissa Mississippissä. Onnettomuudessa kuoli yhtyeen laulaja Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines ja hänen sisarensa, taustalaulaja Cassie Gaines, lentokoneen molemmat pilotit sekä Lynyrd Skynyrdin kiertuemanageri Dean Kilpatrick.
- 19. marraskuuta - Egyptin presidentti Anwar Sadat vieraili Israelissa. Arabi-maailma raivostuu käynnistä.
- 23. marraskuuta - Meteosat 1 laukaistiin kiertoradalle ESAn ensimmäisenä satelliittina.
- 4. joulukuuta - Jean-Bédel Bokassa, Keski-Afrikan tasavallan presidentti, kruunasi itsensä keisariksi.
- 4. joulukuuta - Malaysia Airlinesin Boeing 737 kaapattiin ja räjäytettiin ilmassa, 100 kuoli.
- J. R. R. Tolkienin Silmarillion julkaistiin hänen poikansa Christopher Tolkienin toimittamana.
- ABBA ylitti The Beatlesin ennätyksen myytyjen levyjen määrässä.
- Charlie Kowal löysi 2060 Chironin, ensimmäisen löydetyn Troijalaisen asteroidin.
- 2000 A.D.:n brittiläisen scifi-sarjakuvan ensimmäinen numero julkaistiin, mukana Judge Dredd.
Syntyneitä
- 28. tammikuuta - Orlando Bloom, näyttelijä
- 9. helmikuuta - Shakira, kolumbialainen poptähti
- 14. huhtikuuta - Sarah Michelle Gellar, näyttelijä
- 1. heinäkuuta - Liv Tyler, näyttelijä
- 14. heinäkuuta - Victoria, Ruotsin kruununprinsessa
- 3. syyskuuta - Jonna Kosonen, Nylon Beat-popduon jäsen
- 3. marraskuuta - Aria Giovanni, malli ja näyttelijä
- 15. marraskuuta - Peter Phillips, prinsessa Annen ja Mark Phillipsin poika
- 30. marraskuuta - Laila Ali, Muhammad Alin tytär
Kuolleita
- 14. tammikuuta - Anthony Eden, Britannian pääministeri
- 3. helmikuuta - Aarre Simonen, poliitikko
- 4. helmikuuta - Jacques Prevert, ranskalainen kirjailija ja sanoittaja (s. 1900)
- 10. helmikuuta - Sergei Iljušin, lentokonesuunnittelija
- 9. maaliskuuta - Howard Aiken (s. 1900)
- 16. kesäkuuta - Wernher von Braun, rakettisuunnittelija
- 2. heinäkuuta - Vladimir Nabokov, kirjailija
- 3. elokuuta - Arkkipiispa Makarios III, Kyproksen presidentti.
- 16. elokuuta - Elvis Presley, yhdysvaltalainen rocktähti
- 19. elokuuta - Groucho Marx, Marxin veljekset (s. 1890)
- 6. syyskuuta - Yrjö Kokko, kirjailija
- 16. syyskuuta - Marc Bolan, englantilainen laulaja ja säveltäjä (oik. Mark Feld) tuli tunnetuksi yhtyeessä T. Rex (s. 1947)
- 18. marraskuuta - Kurt von Schuschnigg, Itävallan diktaattori 1934–1938
- 25. marraskuuta - Jacques Torneur, elokuvaohjaaja
- 25. joulukuuta - Charles Chaplin, elokuvanäyttelijä ja -ohjaaja
Luokka:1977
als:1977
ko:1977년
ja:1977年
simple:1977
th:พ.ศ. 2520
Lappi
:Lappi-sanalla on muitakin merkityksiä. Katso Lappi (täsmennyssivu).
Lappi (saamen kielellä Sápmi, ruotsin kielellä Lappland, norjaksi Finnmark, venäjäksi Кольский; Kolski) on saamelaisten perinteinen asuinalue. Suomen Lapin kunnissa paitsi Utsjoella saamelaiset ovat vähemmistö.
Nykyään Lappi kattaa pohjoisosat Ruotsista, Suomesta, Norjasta ja Venäjän Kuolan niemimaan. Lappi oli myös Ruotsin historiallinen provinssi. Lappi jakaantuu neljän eri maan hallinnollisten alueiden kesken:
- Ruotsin Norrbottenin lääni
- Norjan Finnmarkin maakunta
- Suomen Lapin maakunta ja Lapin lääni
- Venäjän Murmanskin alue
Suomen osa Lapista muodostaa Lapin läänin ja vuoden 1997 lääniuudistuksen jälkeen myös Lapin maakunnan.
Katso myös
- Pirkkamiehet
Hannover
Hannover on saksalainen kaupunki, joka sijaitsee Leinejoen rannalla ja on Ala-Saksin pääkaupunki. Se on myös sitä ympäröivän Hannoverin piirikunnan pääkaupunki.
Historia
Kaupunki perustettiin keskiajalla Leinejoen rantatörmälle (alkuperäinen nimi Honovere voidaan vapaasti kääntää muotoon "korkea törmä"). Se oli lauttureiden ja kalastajien asuttama pieni kylä, joka kasvoi 1200-luvulla verrattaen suureksi kaupungiksi. 1300-luvulla pystytettiin massiivinen muuri kolmella portilla suojaamaan Hannoveria ja kolme kaupungin tärkeintä kirkkoa rakennettiin.
Vuonna 1636 Calenbergin herttua päätti muuttaa asumuksensa Hannoveriin. Hänen herttuakuntansa tunnettiinkin myöhemmin Hannoverin herttuakuntana. Hän jälkeläisistään tuli myöhemmin Ison-Britannian kuninkaita; ensimmäinen heistä oli Yrjö I, joka kruunattiin valtaistuimelle vuonna 1714. Kolme Ison-Britannian kuningasta olivat myös samalla Hannoverin prinssejä. Yrjö III kohotti tittelin Hannoverin kuninkaaksi. Kaupunki laajeni vastakkaiselle rantatörmälle ja kasvoi huomattavasti.
26. heinäkuuta 1757, seitsenvuotisen sodan aikana, Ranskan armeija päihitti hannoverilaisen tarkkailuarmeijan Hastenbeckin taistelussa, johtaen Hannoverin miehittämiseen.
5. heinäkuuta 1803 Artlenburgin kokouksen (Elben kokous) muodostamisen jälkeen noin 30 000 ranskalaista sotilasta marssi Hannoveriin ja miehitti sen. Yrjö III ei tunnustanut Elben kokousta ja yritti värvätä ulkomaisia sotilaita. Tästä tuloksena suuri määrä hannoverilaisia sotilaita maahanmuutti Englantiin, joista muodostettiin Kuninkaan saksalaislegioona.
Vuonna 1837 Ison-Britannian ja Hannoverin välinen liitto loppui, kun Vilhelm IV:n kruununperillinen olikin nainen, ja Hannoveria voisi hallita vain mies. Hannover pysyi kuningaskuntana vuoteen 1866 asti, kun se liitettiin Preussiin. Alueliitoksen jälkeen Hannoverin kansalaiset vastustivat preussilaishallintoa.
Kaikesta huolimatta Hannoverin kasvu jatkui toiseen maailmansotaan asti, jossa kaksi kolmasosaa kaupungista pommitettiin maan tasalle. Sodan jälkeen Hannoverista tuli kuuluisaksi kaupallisten näyttelyiden järjestämisestä. Vuosittain siellä pidetään CeBIT-messut, jotka ovat maailman suurimmat tietokonemessut. Vuonna 2000 Hannover oli maailmannäyttelyn isäntänä.
Luokka:Saksan kaupungit
als:Hannover
ko:하노버
ja:ハノーファー
Tartto
Tartto (viroksi Tartu) on Viron toiseksi suurin kaupunki (101 246 asukasta vuonna 2000).
Noin vuonna 600 Toomemägin itäpuolelle virolaiset perustivat linnoituksen nimeltä Tarbatu. Vuonna 1030 Kiovan prinssi Jaroslav I Viisas valloitti Tarbatun ja rakensi paikalle oman linnansa nimeltään Jurjev.
Kaupunki tunnetaan parhaiten Tarton yliopistosta, joka perustettiin vuonna 1632.
Tartossa solmittiin rauhansopimus (Tarton rauha) Neuvosto-Venäjän ja Viron välillä solmittiin 2. helmikuuta 1920 ja Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä 14. lokakuuta 1920.
Matkailulinkki:
[http://www.viroweb.com ViroWeb - matkailutiedot Virosta]
Luokka:Viron kaupungit
ja:タルトゥ
fiu-vro:Tarto
Muonio
Muonio (aikaisemmin Muonionniska) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnassa, Lapin läänissä. Kunnassa asuu 2474 ihmistä ja sen pinta-ala on vuoden 2004 alusta lähtien 2014 km², josta 124 km² on vesistöjä. Kunnan pinta-ala kasvoi noin 7,5 prosenttia, kun osa Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta liitettiin Muonion kuntaan. Väestötiheys on 1,2284 asukasta/km².
Kyliä
Kätkäsuvanto, Ylimuonio, Särkijärvi, Torassieppi, Kerässieppi, Kangosjärvi
Katso myös
- Muoniovaara
- Muonion kirkko
- Olostunturi
- Tunturi-Lapin kunta
- Katri Vala (muoniolaissyntyinen runoilija)
- Yrjö Kokko (kirjailija, Muonion piirieläinlääkäri 1945-50)
Aiheesta muualla
- [http://www.muonio.fi/ Muonion kunnan kotisivut]
- [http://www.oulu.fi/taida/arkeologia/labra/PDF/meteli/meteli17.pdf H. Oksala: Muinainen Muonio - inventointituloksia vuodelta 1995]
- [http://www.muonio.fi/kylat/liepima/paulasieppi.html Paula Sieppi]
Luokka:Muonio
SatuSadut ovat mielikuvituksellisia tarinoita, joissa on usein tarunomaisia hahmoja, kuten keijuja, peikkoja, haltijoita, lohikäärmeitä tai jättiläisiä. Vanhimmat sadut ovat yli 4 000 vuoden ikäisiä.
Kansansadut perustuvat suulliseen kansanperinteeseen. Kansansadut ovat tyyliltään melko yksinkertaisia, ja ne sisältävät runsaasti toistoa. Tarinat ovat usein kaavamaisia ja opettavaisia. Samat satuaiheet esiintyvät paikallisina muunnoksina eri maissa.
Kansansatujen systemaattinen kerääminen ja tutkimus saivat alkunsa 1800-luvulla, kun saksalaiset Jacob ja Wilhelm Grimm julkaisivat kansansatujen kokoelmansa. Saduissa voidaan erotella useita lajityyppejä. Näitä ovat muun muassa eläinsadut, ihmesadut ja pilasadut.
Taidesadut poikkeavat kansansaduista monin tavoin, vaikka taidesatujen pohja onkin usein kansanperinteessä. Taidesadut ovat tunnettujen kirjailijoiden kirjoittamia, ja ne ovat usein taiteellisesti kunnianhimoisia teoksia.
Satuja ovat tutkineet muun muassa Antti Aarne, Bruno Bettelheim ja Vladimir Propp.
Satukokoelmia
- Grimmin sadut
- Hanhiemon satuja
- Tuhat ja yksi yötä
Satukirjailijoita
- Aisopos
- Hans Christian Andersen
- Jean de La Fontaine
- Grimmin veljekset
- Kaarina Helakisa
- Selma Lagerlöf
- Alan Alexander Milne
- Anni Swan
- J. R. R. Tolkien
- Zacharias Topelius
Katso myös
- Fantasiakirjallisuus
Luokka:Kirjallisuuden lajit
Luokka:Kulttuuri
ja:説話
1944 Tapahtumia
Tammikuu
- 2. tammikuuta - Berliinin suurpommitus.
- 4. tammikuuta - Taistelu Monte Cassinosta alkoi.
- 22. tammikuuta - Liittoutuneiden operaatio Shingle, maihinnousu Anzioon Italiassa alkoi.
- 27. tammikuuta - Saksalaisjoukot karkoitettiin Leningradin läheltä.
- 30. tammikuuta - Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin Majurolle Marshallsaarilla.
Helmikuu
- 6.-7. helmikuuta Helsingin suurpommitusten ensimmäinen pommitusyö 6.-7.2
- 29. helmikuuta - Operaatio Brewer: Kenraali Douglas MacArthurin johtamat joukot nousevat maihin Amiraliteettisaarilla.
Maaliskuu
- 18. maaliskuuta - Operaatio Margarethe: Saksalaiset miehittävä Unkarin. Maahan asetettiin saksalaismielinen Döme Sztójayn hallitus.
Huhtikuu
Toukokuu
- 18. toukokuuta - Saksalaiset vetäytyvät Monte Cassinosta ja liittoutuneet valtaavat sen 20 000 henkeä vaatineiden taistelujen jälkeen.
Kesäkuu
- 4. kesäkuuta - USA:n laivasto kaappasi saksalaisen U-505:n. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten 1800-luvun kun Yhdysvaltain laivasto on saanut vallattua vihollisaluksen.
- 5. kesäkuuta - Liittoutuneet saapuivat Roomaan. Se oli ensimmäinen vallattu akselivaltojen pääkaupunki.
- 5. kesäkuuta - Yli 1000 pommikonetta pudotti 5000 tonnia pommeja Atlantin rannikolle maihinnousun valmistelussa.
- 6. kesäkuuta - Normandian maihinnousu käynnistyi, 155 000 liittoutuneiden joukkoja nousi maihin Normandiassa Ranskassa.
- 9. kesäkuuta - Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Karjalankannaksella Suomea vastaan.
- 10. kesäkuuta - 642 surmattiin Oradour-sur-Glanein verilöylyssä Ranskassa.
- 13. kesäkuuta - Ensimmäinen V-1-hyökkäys Englantiin.
- 15. kesäkuuta - Yhdysvaltain joukot nousevat maihin Saipanilla.
- 17. kesäkuuta - Islanti julistautui itsenäiseksi Tanskasta.
- 22. kesäkuuta - Operaatio Bagration: Neuvostoliiton suurhyökkäys, joka johti lopulta Saksan keskisen armeijaryhmän tuhoon.
- 25. kesäkuuta–10. heinäkuuta - Jatkosodan Tali-Ihantalan taistelu
Heinäkuu
- 9. heinäkuuta - Britit ja kanadalaiset valtasivat Caenin.
- 18. heinäkuuta - Hideki Tojo erosi Japanin pääministerin paikalta sotaponnistelun epäonnistumisten vuoksi.
- 20. heinäkuuta - Adolf Hitler selvisi Claus von Stauffenbergin johtamasta murhayrityksestä.
- 21. heinäkuuta - Yhdysvaltalaisjoukot nousevat maihin Guamilla.
- 21. heinäkuuta - Espoon Lahnuksessa mitataan Suomen kaikkien aikojen suurin vuorokautinen sademäärä 198 mm.
Elokuu
- 1. elokuuta - Risto Ryti erosi presidentin virasta. Eduskunta valitsi Mannerheimin Suomen presidentiksi (4. elokuuta).
- 1. elokuuta–2. lokakuuta - Varsovan kansannousu Puolassa
- 12. elokuuta - Liittoutuneet valtasivat Firenzen.
- 15. elokuuta - Operaatio Dragoon: Maihinnousu Etelä-Ranskassa Cannesin ja Toulonin välillä.
- 23. elokuuta - Romania solmi aselevon liittoutuneiden kanssa ja julisti sodan Saksalle kuningas Mihain vallankaappauksen jälkeen.
- 24. elokuuta - Liittoutuneet vapauttivat Pariisin.
- 29. elokuuta - Unkarin valtionhoitaja Miklós Horthy erotti Sztójayn hallituksen ja aloitti neuvottelut Neuvostoliiton kanssa.
Syyskuu
- 2. syyskuuta - Liittoutuneet saapuivat Brysseliin.
- 4. syyskuuta - Brittien 11. panssaroitu divisioona saapui Antwerpeniin.
- 4. syyskuuta - Suomi lopetti sodankäynnin kello 07:00. Hallitus tiedottaa suhteiden katkaisemisesta Saksaan.
- 5. syyskuuta - Neuvostoliitto julisti sodan Bulgarialle.
- 8. syyskuuta - Lontooseen osui ensimmäinen V-2-ohjus.
- 11. syyskuuta - Pohjoisen ja eteläiset Ranskan joukot tapaavat lähellä Dijonia.
- 17. syyskuuta - Operaatio Market Garden alkoi.
- 19. syyskuuta - Neuvostoliiton ja Suomen aselepo. Jatkosota päättyi.
Lokakuu
- 9. lokakuuta - Pääministeri Winston Churchill ja Neuvostoliiton päämies Josif Stalin aloittavat yhdeksänpäiväisen konferenssin Moskovassa Euroopan tulevaisuudesta.
- 10. lokakuuta - Neuvostoarmeija ylitti Saksan rajan Itä-Preussiin.
- 15. lokakuuta - Unkari solmi aselevon liittoutuneiden kanssa.
- 16. lokakuuta - Unkarin Miklós Horthy pakotettiin eromaan. Valtaan nostettiin fasistinen Nuoliristi-ryhmä.
- 18. lokakuuta - Volkssturm muodostettiin Hitlerin ohjeiden mukaan.
- 20. lokakuuta - Neuvostojoukot ja Jugoslavian partisaanit valtasivat Belgradin.
- 21. lokakuuta - Aachen oli ensimmäinen liittoutuneiden valtaama Saksan kaupunki.
- 23. lokakuuta - Leytelahden taistelu Filippiineillä alkoi.
Marraskuu
- 6. marraskuuta - Suojeluskunnat määrättiin lopetettavaksi Suomessa.
- 7. marraskuuta - Franklin D. Roosevelt voitti haastajansa Thomas E. Dewey ja valittiin ensimmäisenä ja ainoana Yhdysvaltain presidenttinä neljännelle kaudelle.
- 12. marraskuuta - Taistelulaiva Tirpitz upposi RAF:n hyökkäyksessä Norjassa.
- 22. marraskuuta - William Lyon Mackenzie King toteuttaa asevelvollisuuden Kanadassa, mikä johtaa poliittiseen kriisiin.
- 22. marraskuuta - Yhdysvaltalaisjoukot valtaavat Metzin.
- 23. marraskuuta - Lotta Svärd määrättiin lopettavaksi.
- 24. marraskuuta - 88 USAAF:n konetta pommitti Tokiota ensimmäisen kerran maatukikohdista idästä.
Joulukuu
- 3. joulukuuta - Vapautetussa Kreikassa alkoi sisällissota kommunistien ja rojalistien välillä.
- 16. joulukuuta - Saksa aloitti Ardennien hyökkäyksen länsirintamalla.
- 17. joulukuuta - Malmédyn verilöyly.
- 29. marraskuuta - Albania vapautuu miehityksestä.
- 30. joulukuuta - Kreikan kuningas George II luovutti vallan sijaishallitukselle ja jätti valtaistuimen tyhjäksi.
- 31. joulukuuta - Unkari julisti sodan Saksalle.
Syntyneitä
- 18. tammikuuta - Paul Keating, Australian pääministeri
- 10. helmikuuta – Vernor Vinge, yhdysvaltalainen matemaatikko ja tieteiskirjailija.
- 13. helmikuuta - Jerry Springer, televisiojuontaja
- 2. maaliskuuta - Leif Segerstam, kapellimestari
- 6. maaliskuuta - Kiri Te Kanawa, oopperalaulaja
- 7. maaliskuuta - Townes van Zandt, muusikko
- 26. maaliskuuta - Diana Ross, laulaja
- 7. huhtikuuta - Gerhard Schröder, Saksan liittokansleri
- 27. huhtikuuta – Heikki Westerinen, suomalainen šakinpelaaja.
- 5. toukokuuta - John Rhys-Davies, näyttelijä
- 14. toukokuuta - George Lucas, elokuvaohjaaja ja -tuottaja
- 21. toukokuuta - Mary Robinson, Irlannin presidentti
- 25. toukokuuta - Frank Oz, näyttelijä, elokuvaohjaaja ja nukke-esittäjä
- 9. elokuuta - Patrick Depailler, ranskalainen F1-kuljettaja
- 20. elokuuta - Rajiv Gandhi, Intian pääministeri (k. 1991)
- 12. syyskuuta – Ilmari Saarelainen, suomalainen näyttelijä (mm. Tankki täyteen, Sisko ja sen veli).
- 21. syyskuuta - Barry White, muusikko (k. 2003)
- 25. syyskuuta - Michael Douglas, näyttelijä
- 7. marraskuuta - Pekka Vennamo, ministeri, poliitikko ja toimitusjohtaja
- 1. joulukuuta - Arja Saijonmaa, näyttelijä
Kuolleita
- 23. tammikuuta - Edvard Munch, norjalainen taidemaalari
- 5. helmikuuta - Adlai Stevenson, amerikkalainen poliitikko (s. 1900)
- 6. helmikuuta - Samuli Paulaharju opettaja ja kansanperinteen kerääjä (s. 1875)
- 29. helmikuuta - Pehr Evind Svinhufvud, Suomen presidentti
- 26. heinäkuuta - Reza Pahlavi, syrjäytetty Iranin šaahi
- 31. heinäkuuta - Antoine de Saint-Exupéry, lentäjä ja kirjailija
- 8. elokuuta - Aino Ackté, oopperalaulaja
- 23. elokuuta - Abdul Mejid II, syrjäytetty osmanien kalifi
- 14. lokakuuta - Erwin Rommel, kenttämarsalkka, itsemurha (s. 1891)
- 20. joulukuuta - Abbas II (Abbas Hilmi pašša), Osmanien Egyptin khedive (varakuningas)
- 30. joulukuuta - Romain Rolland, ranskalainen kirjailija
Luokka:1944
ms:1944
ko:1944년
ja:1944年
simple:1944
th:พ.ศ. 2487
Ahti SonninenAhti Sonninen (s. 11. heinäkuuta 1914 Kuopion mlk. - k. 28. heinäkuuta 1984, Helsinki) oli suomalainen säveltäjä. Hän toimi Sibelius-Akatemian koulumusiikkiosaston lehtorina vuosina 1959 - 1977, professoriksi 1974.
Sonninen toimi Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevan Itä-Helsingin musiikkiopiston ensimmäisenä rehtorina. Hän oli mukana perustamassa Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiota 1960-luvulla.
Sonnisen läpimurtoteos oli baletti Pessi ja Illusia vuodelta 1951. Teoksissaan hän hyödynsi monia eri tyylisuuntia. Kansakoululaisille hän tuli tutuksi koululaulukirjojen tekijänä.
Tuotanto
Sävellyksiä
- Suurkaupungissa, sarja pianolle 1953
- Preludio Festivo WSOY:n 75-vuotisjuhlaan 1953
- Tammenkaatajat, kantaatti 1953
- El amor pasa, laulusarja 1953
- baletti Pessi ja Illusia 1951-52
- radio-ooppera Merenkuninkaan tytär
- kantaatti Lyökämme käsi kätehen Kalevalan 100-vuotisjuhliin 1949
- Karjalan neidon lauluja 1948
- Sinfonisia tuokioita 1947
- 3 mieskuorolaulua 1947
- Juhannusyö, laulusarja 1946
- 7 laulua unkarilaisiin kansanrunoihin 1946
- Laululyhde lapsille 1939
Yksin- ja kuorolauluja
Elokuvamusiikki
- Ison miehen vierailu (1999)
- Pikku suorasuu (1962)
- Lumisten metsien tyttö (1960)
- Jangada (1957)
- Elokuu (1956)
- Tuntematon sotilas (1955)
- Kun on tunteet (1954)
- Maailmat kohtaavat - XV Olympiakisat Helsingissä 1952 (1952)
- Radio tekee murron (1951)
- Ratavartijan kaunis Inkeri (1950)
- Härmästä poikia kymmenen (1950)
- Maija löytää sävelen (1950)
- Kanavan laidalla (1949)
- Ruusu ja kulkuri (1948)
- Koskenkylän laulu (1947)
Linkkejä
- [http://www.fimic.fi/fimic/fimic.nsf/mainframe?readform&112E206308862245C22568C40042661E Finnish Music Information Centre]
Sonninen, Ahti
Luokka:Lasten- ja nuortenkirjailijatTähän luokkaan kuuluvat lasten- ja nuortenkirjoja kirjoittavat kirjailijat.
Luokka:Kirjailijat
Michael Grosse-BrömerMichael Grosse-Brömer ( - 12. Oktober 1960 in Oberhausen) ist ein deutscher Politiker (CDU).
Ausbildung und Beruf
Nach dem Abitur 1980 leistete Grosse-Brömer zunächst bis 1982 seinen Wehrdienst ab und absolvierte anschließend ein Studium der Rechtswissenschaft an Universität Hamburg, welches er 1989 mit dem ersten und 1992 mit dem zweiten juristischen Staatsexamen beendete. Seitdem ist er als Rechtsanwalt in Buchholz tätig. 2001 wurde er außerdem zum Notar bestellt.
Familie
Michael Grosse-Brömer ist verheiratet und hat zwei Kinder.
Partei
Schon 1975 wurde Grosse-Brömer Mitglied der Jungen Union und 1982 auch der CDU. Seit 1992 ist er Vorsitzender des CDU-Kreisverbandes Harburg und seit 2003 auch des CDU-Bezirksverbandes Lüneburg.
Abgeordneter
Seit 2002 ist Grosse-Brömer Mitglied des Deutschen Bundestages. Er ist über die Landesliste Niedersachsen in den Bundestag eingezogen.
Weblinks
- [http://www.m-grosse-broemer.de/ Website von Michael Grosse-Brömer]
- [http://www.bundestag.de/mdb15/bio/G/grossmi0.html Biographie beim Deutschen Bundestag]
Grosse-Brömer, Michael
Grosse-Brömer, Michael
Grosse-Brömer, Michael
Grosse-Brömer, Michael
Grosse-Brömer, Michael
Grosse-Brömer, Michael
szkolne Prague hotels Tanie podogi Zapraszamy hotels Krakow
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Piter De Vries
Piter De Vries is a fictional character from Frank Herbert's Dune science fiction series.
History
Piter was a "twisted" mentat in the service of Baron Vladimir Harkonnen. This mentat was a particular favorite of the Baron because the Read More... |
Diffie-Hellman key exchange
Diffie-Hellman key exchange is a cryptographic protocol which allows two parties that have no prior knowledge of each other to jointly establish a shared secret key over an insecure communications channel. This key can then be used to encrypt subsequent communications using a symmetric key cipher.
Synonyms of Diffie-Hellman key exc
|
Designing Experiments
The first statistician to consider a methodology for the design of experiments was Sir Ronald A. Fisher. He described how to test the hypothesis that a certain lady could distinguish by flavor alone whether the milk or the tea was first placed in the cup. While this sounds like a frivolous application, it allowed him to illustrate the most important ideas of experimental design:
- Randomisation
|
Discrete Random Variable
In mathematics, a probability distribution is called discrete, if it is fully characterized by a probability mass function. Thus, the distribution of a random variable X is discrete, and X is then called a discrete random variable, if
:
as u runs through the set of all possible values of X
|
Destry Rides Again
Destry Rides Again is a 1939 western film directed by George Marshall, starring Marlene Dietrich, James Stewart, Mischa Auer, Charles Winninger, Brian Donlevy, Allen Jenkins, <
|
|
DeweyDecimalSystem/Religion
2 Religion
- 20 Religion
- 21 Philosophy & theory of religion
- 22 The Bible
- 23 Christianity & Christian Theology
- 24 Christian practice & observance
- 50 Science
- 51 Mathematics
- 52 Astronomy
- 53 Physics
- 54 Chemistry
-
|
DeweyDecimalSystem/The arts
Main Categories List
:700 The arts
::701 Philosophy & theory
::702 Miscellany
::703 Dictionaries & encyclopedias
::704 Special topics
::705 Serial publications
::706 Organizations & management
::707 Education, research, related topics
::708 Galleries, museums, private collections
::709 Historical, areas, persons treatment
:710 Civic & landscape art
::711 Area planning (Civic art)
::712 Landscape architecture
|
|