:: wikimiki.org ::
| Ahven |
Ahven
Ahven (Perca fluviatilis) on yleisimpiä kalojamme: on hyvin vähän vesistöjä, joissa se ei viihdy. Se asuttaa suomalaisia järviä, hitaasti virtaavia jokia ja merten rannikkoseutuja koko maamme alueella. Ahven sietää happamia vesiä hauen ohella parhaiten Suomen kaloista, mutta mikäli pH laskee lähelle neljää, lisääntyminen ei enää onnistu.
Pohjaväriltään rusehtavanvihreän ahvenen tunnistaa helposti mustista kylkiraidoista, terävän piikkisestä selkäevästä, punaisista vatsan evistä ja pyrstöstä. Kiduskannen suurimmasta luusta sojottaa taaksepäin terävä piikki, toisessa puolestaan on hienompaa sahanterää. Tummissa vesissä, etenkin paljon humusta sisältävissä suomaisissa vesistöissä ahvenet saattavat olla lähes mustia. Nopeakasvuisen ahvenen niska voi muodostua jykeväksi ja jyrkästi nousevaksi, minkä johdosta isoja ahvenia usein nimitetään kyrmyniskoiksi. Toistaiseksi vanhin tunnettu ahven on löytynyt Pohjois-Suomesta, sillä oli ikää 28 vuotta. Ahvenen kasvunopeus vaihtelee suuresti – suurella kyrmyniskalla on väkisinkin kohtalaisen paljon ikää, mutta myös pieni, muutaman kymmenen gramman painoinen tuhatveljeskunnan jäsen saattaa ääritapauksessa olla yli 20-vuotias vanhus. Suurimmat tunnetut ahvenet ovat olleet runsaan kolmen kilon painoisia. 1900-luvun Suomen ennätys, 3,6 kiloa, oli todennäköisesti virheellinen tieto, koska kalalle ilmoitettu pituus, 43 cm, on tyypillinen runsaan kilon painoiselle kalalle.
Ahven on rantavesien kala eikä viihdy syvänteissä lukuun ottamatta talvea, jolloin se hakeutuu pois rannan tuntumasta. Rantaveteen ahven laskee myös kutunsa keväällä, kun veden lämpötila ylittää kuusi astetta. Ravinnokseen pieni ahven käyttää eläinplanktonia, iän myötä ruokavalioon tulevat pohjaeläimet ja pikkukalat. Todennäköisesti ahvenyksilöt erikoistuvat erilaisiin ravintokohteisiin; tämä selittäisi suuren kasvunvaihtelun eri yksilöiden välillä. Suurempien yksilöiden ravinto koostuu yksinomaan kalasta. Ravinnonhankinnassa ahven noudattaa vuorokausirytmiä, jota kalastajat hyödyntävät: aktiivisimmin ahven tarttuu täkyyn aikaisin aamulla ja iltamyöhällä. Syksyllä paras syönti osuu kuitenkin lähemmäs keskipäivää. Ahventa pyydetään katiskoilla, verkoilla, onkimalla, virvelöiden ja pilkkimällä.
Suomalaiset ahvenet ovat samaa lajia Euroopan ahventen kanssa. Samaa lajia on istutettu myös Uuteen Seelantiin ja Australiaan missä sitä kutsutaan punaeväiseksi ahveneksi. Kazakstanin järvissä elää oma lajinsa Perca schrenkii.
Pohjoisamerikkalainen kelta-ahven, "yellow perch" (Perca flavescens), on jotakuinkin identtinen eurooppalaisen ahvenen kanssa niin elintavoiltaan kuin ulkonäöltäänkin. Varmuutta ei ole siitä, onko kyseessä sama laji?
Ahvenen liha on vaaleaa ja maukasta. Paikoin ahventa arvostetaan Euroopassa erittäin korkealle. Teollisesti peratut ahvenet käyvät raaka-aineena niin kotikokkaajille kuin gourmetkokeillekin. Platina mainitsee, että tämä kala on melko terveellinen ja sen maku on miellyttävä.
Luokka:Kalat
Kala
:Kalat on myös tähdistö sekä horoskooppimerkki.
Kalat ovat vedessä eläviä selkärankaisia eläimiä, jotka hengittävät kidusten kautta.
Rakenne
Kalat ovat ruumiinmuodoltaan sukkulamaisia ja niillä on viuhkamaisia eviä. Muutamia pohjaelämään sopeutuneita kaloja lukuun ottamatta kalojen ruumis on sivusuunnassa litteämpi. Kalojen iho voi olla paljas tai suomupeitteinen. Suomuja on useita erilaisia luokasta riippuen. Lisäksi kaloilla on suomujen päällä elävä ihokerros, joka erittää limaa. Kaloilla on sekä parillisia että parittomia eviä. Parillisia ovat uintiin sopivat vatsaevät ja parittomia esimerkiksi selkäevät. Evien muoto vaihtelee ja esimerkiksi ankeriaalla uintievät ovat sulautuneet pitkiksi nauhoiksi.
Kidukset ovat oleellinen osa kalojen hengitystä. Kala hengittää imemällä vettä ja puristamalla sen ulos nielun molemmilla puolilla sijaitsevista kidusaukoista. Kalojen näkö on heikko, mutta ne haistavat hyvin ja aistivat tarkasti värähtelyjä kylkiviivan avulla. Kalat ovat vaihtolämpöisiä, joten niiden ruumiinlämpö on aina sama kuin ympäröivän veden. Kylmässä kalojen ruumiintoiminnot hidastuvat.
Levinneisyys ja lisääntyminen
Kaloja on löydetty lähes jokaisesta suuresta vesialueesta, sekä suolaisista meristä että makean veden järvistä ja lammista. Kaloja elää aivan pinnan tuntumasta tuhansien metrien syvyyteen asti lajista riippuen. Kalojen sukupuolet ovat melko samannäköisiä. Lisääntyminen tapahtuu niin, että naaras munii veteen mätimunia ja uros laskee niiden päälle maitia, joka hedelmöittää munat. Tavallisesti hedelmöittyminen tapahtuu vedessä, mutta muutamissa lajeissa mäti voi hedelmöittyä naaraan sisälläkin. Jotkut harvat lajit voivat rakentaa pesiä tai hoitaa poikasiaan jossain määrin.
Kalat ihmisravintona
maitia
Kaloja käytetään laajalti ravinnoksi. Kalassa on A-, B12-, D-, E- ja K-vitamiineja sekä rasvahappoja, jotka ovat ihmiselle tärkeitä.
Merkittävimmät esiintymisalueet
Tässä listassa ovat ne maat, jotka katsovat erityisesti hyödyntävänsä kalaa, erittelemättä kalalajeja:
Kalojen luokittelu
Kalojen luokittelu on erityisen pulmallista, koska niiden rakenne vaihtelee hyvin paljon. Nykyään jako tehdään pääasiassa luuston rakenteen perustella.
- Leuattomat kalat (Agnatha)
- Luukalat (Osteichthyes)
- Viuhkaeväiset (Actinopterygii)
- Varsieväiset (Crossopterygii)
- Rustokalat (Chondrichthyes)
- Leveäsuiset (Elasmobranchii)
- Koppapäiset (Holocephali)
- Panssarikalat (Placodermi) (sukupuuttoon kuolleita)
Suomalaisia kaloja
Suomen vesissä on tavattu 97 eri kalalajia, kun lasketaan mukaan sekä satunnaisvieraat että istutetut kalat. Tässä joitakin yleisimpiä:
- Ahven]
- [[Ankerias]]
- [[Hauki
- Kampela
- Kilohaili
- Lahna
- Lohi
- Made
- Muikku
- Siika
- Silakka
- Särki
- Kiskiäinen
Katso myös
- Akvaario
- [http://www.skes.org/kalalajit.php Suomen kalastusmatkailun edsitämisseuran kalalajiesittely]
Luokka:Ruoka
Luokka:Kalat
zh-min-nan:Hî
ko:물고기
ms:Ikan
ja:魚類
simple:Fish
th:ปลา
Hauki
Hauki (Esox lucius) on sisävesissä ja rannikkoalueilla elävä kala. Itämeressä haukea on säännöllisesti alueilla, joiden suolapitoisuus ei ylitä 18 promillea, mutta hauen lisääntyminen onnistuu vain alle 7 promillen suolapitoisessa vedessä. Hauki viihtyy parhaiten (optimilämpötila) 12- 15 asteisessa vedessä.
Hauki on petokala ja syö ravinnokseen pienempiä kaloja ja toisinaan myös vesilintujen poikasia. Tarvittaessa hauki kykenee kannibalismiin, jos lajin populaatio kasvaa liian suureksi. Pienet hauet tarvitsevat ravintokalaa 5-10 painoyksikköä kasvaakseen itse yhden painoyksikön. Suurilla hauilla suhde muuttuu siten, että mitä suurempi kala sen enemmän se tarvitsee ravintoa. Suurilla hauilla tämä suhde voi olla jopa 30:1 eli kasvaakseen kilon se tarvitsee kolmekymmentä kiloa ravintokalaa.
Hauki voi parhaimmillaan kasvaa yli kymmenkiloiseksi. Kalastajat arvostavat haukea hyvänä ruokakalana, vaikka se on kovin ruotoisa.
Vanha haukisääntö sanoo:
- pienet hauet paistetaan
- vähän isommat keitetään
- vähän isommat keitetään ja jauhetaan murekkeksi
- vähän isommat täytetään ja laitetaan uuniin
- vähän vielä isommat täytetään ja laitetaan seinälle
Hauen oma pyydystystapa on vaania kaisilikossa hiljaa paikoillaan, ja sopivan saaliskalan uidessa näkösälle iskeä nopeasti. Hauen kiihtyvyys on suuri, ja se nappaa saalinsa yleensä poikittain.
Monin paikoin haukea ei pidetä ruokakalana lainkaan, mutta mm. Saksassa ja Suomessa sitä syödään kyllä.
Kalevalassa Väinämöinen teki kanteleen hauen leukaluusta.
leukaluu
Luokka:Kalat
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
PH
Happamuus kuvaa aineen positiivisten vetyionien (H+) aktiivisuutta ja määrää yksiköllä pH. Ajatuksen pH-arvoista esitteli S.P.L. Sørensen vuonna 1909. Lyhenteessä pH kirjaimet: p eli potenz, on saksaa ja tarkoittaa vahvuutta, H tarkoittaa vetyionia (H+). Toisinaan lyhenteen sanotaan tulevan latinan sanoista pondus hydrogenii. Happamuuteen sisältyvät niin hapan kuin emäksinen.
pH-arvo on aina väliltä 0-14, kertoen aineen happamuuden logaritmisella asteikolla:
- pH < 7 = hapan
- pH = 7 = neutraali
- pH > 7 = emäksinen
; pH-arvo lasketaan seuraavasti:
:
Katso myös
- Happo
- Emäs
- Indikaattori
ja:水素イオン指数
simple:PH
Luokka:Kemia
Pilkkiminen
Pilkkiminen on kalastusmuoto, jossa kaloja pyydetään talvella järven tai meren jäähän poratun reiän kautta. Pilkkimisessä käytettyä onkea kutsutaan pilkiksi. Pääasialliset saaliskalat Suomessa ovat ahven, lahna ja eri särkikalat. Pilkkimistä harjoitetaan pääasiassa Kanadassa, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä.
Luokka:Kalastus
Australia
Australia on saarivaltio, jonka pääkaupunki on Canberra. On olemassa hienoista epäselvyyttä siitä, onko Australia maantieteellisesti saari vai manner. Yksi käsitys on että se kuuluu Oseanian mantereeseen, jolla ei ole varsinaisesti omaa emämannertaan. Toisen käsityksen mukaan Australia olisi ainoa valtio joka kattaa kokonaisen mantereen. Australian nimi tulee latinan sanasta australis, joka tarkoittaa eteläistä.
Historia
Pääartikkeli: Australian historia
Ensimmäiset asukkaat saapuivat Australiaan Kaakkois-Aasiasta jo noin 50 000 vuotta sitten. Eurooppalaiset kuitenkin löysivät saaren vasta 1600-luvulla. Yhdistynyt kuningaskunta valloitti osan maanosasta vuonna 1770, perustaen ensimmäisen vankilasiirtokunnan vuonna 1788.
Australian kansallispäivä on 26. tammikuuta (Australia Day). Sinä päivänä 1788 saapui kapteeni Arthur Phillip ensimmäisen laivaston kanssa mukanaan ensimmäiset siirtolaiset, jotka olivat pääosin rangaistusvankeja.
Australia itsenäistyi 1. tammikuuta 1901, joskin viimeiset siteet emomaahan katkaistiin vasta 3. maaliskuuta 1986. Australian monarkki ja valtionpäämies on kuitenkin edelleen Yhdistyneen kuningaskunnan Elizabeth II, 'Australian kuningatar'.
Politiikka
Australian valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia. Sen valtionpää on Yhdistyneen kuningaskunnan Kuningatar Elisabet II, jonka valtaa edustaa liittovaltiotasolla kenraalikuvernööri ja osavaltiotasolla kuvernöörit. Käytännössä maata johtaa kuitenkin pääministeri hyvin laajoin toimeenpanovalloin.
Australiassa on kaksikamarinen liittoparlamentti. Senaattiin eli ylähuoneeseen valitaan kuuden vuoden kaudeksi 76 senaattoria, 12 kustakin osavaltiosta ja kaksi kustakin mantereen territoriosta. Kolmen vuoden välein pidettävissä vaaleissa valitaan yleensä puolet senaattoreista kerrallaan. Senaatin vaalitapa on suhteellinen. Edustajainhuoneeseen eli alahuoneeseen valitaan 150 edustajaa yhden edustajan vaalipiireistä jotka on jaettu väkiluvun mukaan. Puolue jolla on enemmistö alahuoneessa muodostaa hallituksen.
Australian politiikka hallitsee kolme puoluetta:
- Australian kansallispuolue (konservatiivinen)
- Liberaalipuolue
- Australian työväenpuolue (sosiaalidemokraattinen)
John Howardin johtama Liberaali puolue on pitänyt hallitusvaltaa yhteistyössä kansallispuolueen kanssa vuodesta 1996.
Parlamentissa, vaalitavan takia lähinnä ylähuoneessa, on edustettuna myös muutama pienempi puolue:
- Australian demokraatit (keskiluokkainen vasemmistopuolue)
- Australian vihreät
- Yksi kansakunta (oikeistolainen siirtolaisvastainen puolue)
Osavaltiot ja territoriot
Australia on jaettu kuuteen osavaltioon ja useisiin territorioihin. Osavaltiot ovat Uusi Etelä-Wales, Queensland, Etelä-Australia, Tasmania, Victoria ja Länsi-Australia. Tärkeimmät territoriot ovat Pohjoisterritorio (NT) ja Australian Capital Territory (ACT). ACT hallinnoi myös erillistä aluetta Uudessa Etelä-Walesissa, joka tunnetaan nimellä Jervis Bay Territory, jossa on laivastotukikohta ja pääkaupungin satama.
Australialla on myös useita asuttuja saaria, joilla on territorio-asema: Norfolkinsaari, Joulusaari ja Kookossaaret. Tämän lisäksi on joukko asumattomia saaria: Korallimeren saarten territorio, Heard ja McDonaldinsaaret ja Australian Antarctic Territory.
Maantiede
Australian eläinkunta on kehittynyt pitkään muusta maailmasta erillään. Sille on piirteenomaista runsas pussieläinten lajisto, josta parhaiten tunnetaan kenguru, koala ja vompatti.
Suurimmat kaupungit ovat Sydney (4 milj. as.), Melbourne (3,4 milj.), Brisbane (1,4 milj.), Perth (1,2 milj.) ja Adelaide (1,1 milj.). Pääkaupungissa Canberrassa on 315 000 asukasta.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- kupari
- uraani
- hopea
- tina
- jalokivet
Merkittävimmät vientituotteet
- villa ja muut karjatuotteet
- kivihiili
- vehnä
- koneet
Linkit
- [http://www.dundernews.com Dundernews] - Australian Suomi-yhteisön verkkolehti
- [http://maps.google.com/maps?ll=-24.873047,132.626953&spn=41.497559,61.620117&t=k&hl=en Satelliittikuva Australiasta] - Google Maps
- [http://www.terragalleria.com/pacific/australia/ Valokuvia] - Terra Galleria
- [http://www.virtualaustralia.com/australia/photos/ Valokuvia] - Virtual Australia
- [http://www.australia.gov.au/ Commonwealth Online] - Australian viralliset Internet-sivut (englanniksi)
ja:オーストラリア
ko:오스트레일리아
simple:Australia
Luokka:Australia
SacchiBartolomeo Sacchi (1421-1481), joka tunnetaan paremmin nimellä Platina oli tärkeimpiä keskiajalla vaikuttaneita italialaisia humanisteja. Hän oli elämänsä aikana sotilas, opettaja, paavillinen avustaja, vanki, kirjailija, kirjaston hoitaja ja agitaattori. Monet hänen kirjallisista töistään olivat kuitenkin plagiaatteja tai suoraan johdettu toisten teoksista. Platinan 30 ensimmäisestä vuodesta ei tiedetä juuri mitään muuta kuin että hän syntyi pienessä Cremonan kaupungissa. Kaupungin latinankielinen nimi oli Platina ja myöhemmin hän käyttääkin itsestään nimeä Bartolomeo Platina.
Platinan tärkein jälkipolville säilynyt teos on De Honeste Voluptate (eng. On Right Pleasure and Good Health). Teoksessaan Platina kuvaa eri ruoka-aineiden vaikutusta ihmiskehoon ja miten ne on syytä valmistaa. Tämäkin teos on monin osin plagioitu muista teoksista ja hän toistaa siinä muiden aikalaisten tai varhaisempien kirjailijoiden teoksia. Erityisen paljon hän hyödynsi kirjassaan Plinius vanhemman teosta Naturalis historia.
= Lähde =
- Milham, M., Platina´s on right pleasure and good health, Pegasus press, The university of North Caroline, Asheville, 1999.
Luokka:Italialaiset kirjailijat RemittendenwareRemittenden bezeichnen, als Fachausdruck des Buchhandels, Bücher oder andere Handelsgüter, die durch den Versand leicht oder auch stärker beschädigt wurden und deshalb vom Handel (z. B. Buchhandlung) an den Verlag zurückgeschickt (lat. remittere = zurückschicken) werden können.
Remittenden unterliegen nicht mehr der Buchpreisbindung und können daher zu einem reduzierten Preis und ausschließlich mit einem Stempel "Preisreduziertes Mängelexemplar" (oder ähnlich) verkauft werden. Durch diesen Stempel wird die Buchpreisbindung aufgehoben, auch wenn die Bücher oft keinerlei Mängel aufweisen.
Der Handel mit Remittenden wird auch als modernes Antiquariat bezeichnet.
Als Remittenden im Zeitungs- und Zeitschriftenbereich bezeichnet man die nicht verkauften Exemplare einer Publikation. Diese können an den Verlag zurück gegeben werden, die Differenz wird dem Händler hierbei erstattet.
Siehe auch: Remission (Handel)
Kategorie:Buchhandel
Kategorie:Antiquariat
porady budowlane zujer gry rpg Doda i Virgin slots
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Franco Harris
Franco Harris (born March 7, 1950) was an American football player.
Harris was born in Fort Dix, New Jersey. His father, who was black, met his Italian mother in Italy at the end of World War II. Harris went to Rancocas Valley Regional High School
|
Trangebar
Tranquebar was a Danish colony in India from 1620-1845, founded by the Danish East India Company. It is spelled Trankebar or Trangebar in Danish, which came from the native Tamil
|
|
Backdraft (film)
Backdraft is an American movie released in 1991, directed by Ron Howard and written by Gregory Widen. Kurt Russell, William Baldwin, Robert De Niro and Scott
|
Euphoria (1997 album)
Euphoria is a 1997 (see 1997 in music) album by Leftover Salmon, and their first release on Hollywood Records.
Track Listing
#"Better"
#"Highway Song"
#"Baby Hold On"
#"River's Rising"
#"Mama Boulet"
#"Funky Mountain Fogdown"
#"Cash on the Barrelhead"
#"Muddy Water Home"
#"Ain't Gonna Work"
#"This Is the Time"
#"Euphoria"
Personnel
- Vince Herman - Chinese: 四不一沒有; pinyin: sì bù, yì méiyǒu) is a pledge by President of the Republic of China Chen Shui-bian made in his inauguration speech on May 20, 2000 concerning the
|
|
Paris Convention on the Protection of Industrial Property
The Paris Convention for the Protection of Industrial Property, signed in Paris, France, on March 20, 1883, is an important and one of the first intellectual property treaties. Thanks to this treaty, intellectual property systems, including patents, of any contracting state ar
|
|