:: wikimiki.org ::

Akselivallat

Akselivallat

Akselivallat olivat toisen maailmansodan toinen osapuoli liittoutuneita vastaan. "Akselivallat"-termi syntyi 25.10.1936 allekirjoitetusta Berliinin–Rooman akselista Saksan ja Italian välillä. Japani liittyi akselivaltoihin Anti-Komintern-sopimuksella 25. marraskuuta 1936. 22. toukokuuta 1939 Berliinin–Rooman akseli muutettiin liittosopimukseksi, terässopimukseksi. Liitto laajennettiin kolmisopimukseksi 27. syyskuuta 1940 Berliinissä. Se virallisti liittosuhteen ja varoitti Yhdysvaltoja liittymästä sotaan. Unkari (20.11.1940), Romania (23.11.1940) ja Bulgaria (1.3.1941) liittyivät kolmisopimukseen. Neuvostoliitto solmi Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen Moskovassa 23. elokuuta 1939. Sopimus oli Anti-Komintern-sopimuksen vastainen, josta Japani vetäytyi vastalauseena. Sopimuksen salainen lisäpöytäkirja sisälsi jaon, jossa Itä-Eurooppa jäi Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Sopimuksen neutraalisuuspykälän vuoksi Saksan pysäytti Italian Suomen talvisotaan lähettämän avun. Anti-Komintern-sopimus elvytettiin 1941 Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Siihen liittyivät lopulta Saksa, Japani, Italia, Unkari, Espanja, Mantšukuo, Bulgaria, Kroatia, Tanska, Suomi, Romania, Slovakia ja Nanjingin hallitus Kiinassa. Jugoslavian kuningaskunnan valtionhoitaja ruhtinas Pavle allekirjoitti kolmisopimuksen 25.3.1941 Wienissä, mutta maassa tapahtui vallankaappaus kolme päivää myöhemmin Britannian tuella. Tämän seuraksena Jugoslavia ja Kreikka joutuivat miehitetyiksi kesällä 1941. Äärioikeistolainen Ustaša julisti tämän jälkeen Itsenäisen Kroatian valtion osassa miehitettyä Jugoslaviaa, johtajanaan Ante Pavelić. Italian sosiaalinen tasavalta (Salòn tasavalta) perustettiin 1943 Italian antauduttua liittoutuneille. Saksalaiset kommandot vapauttivat vangitun diktaattorin Benito Mussolinin ja hän nousi saksalaisten tuella valtaan Pohjois-Italiassa pääkaupunkinaan Salò.
- Akselivallat:
- Saksa, Führer Adolf Hitler
- Italia, pääministeri Benito Mussolini
- Japani, pääministeri Hideki Tojo ja keisari Hirohito
- Vähäisemmät akselivallat:
- Unkari
- Romania (vuoteen 1944)
- Bulgaria
- Akselivaltojen kanssa liitossa olleet maat:
- Mantšukuo (elokuuhun 1945)
- Suomi de facto jo kesäkuussa 1941, Anti-Komintern-sopimus 25. marraskuuta 1941, Ryti-Ribbentrop sopimus 26. kesäkuuta 1944–4. elokuuta 1944.
- Neuvostoliitto (23. elokuuta 1939–22. kesäkuuta 1941, Molotovin-Ribbentropin sopimus)
- Akselivaltojen hallinnassa:
- Tanska, miehitetty, solmi Anti-Komintern-sopimuksen 1941.
- Slovakia
- Kroatian itsenäinen valtio (toukokuuhun 1945)
- Vichyn Ranska (elokuuhun 1944)
- Siam (Thaimaa)
- Salòn tasavalta, Repubblica Sociale Italiana, Saksan miehittämä Pohjois-Italia Mussolinin johtamana
- Puolueettomat maat, joilla oli hyvät suhteet akselivaltoihin:
- Espanja
- Portugal (Piti samaan aikaan sekulaarisen liiton Iso-Britannian kanssa)
- Sveitsi
- Ruotsi
- Turkki (Otti vastaan Saksalta sotilaallista materiaalia ja kävi sen kanssa kauppaa.)
- Argentiina (Julisti lopulta Yhdysvaltojen painostuksesta sodan Saksalle ja Japanille 27. Maaliskuuta 1945) Luokka:Toinen maailmansota ko:추축국 ja:枢軸国 simple:Axis countries

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota. Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.

Sotaa edeltäneet vuodet

Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä. Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan. Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940. Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan. Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla. Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen. Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan. Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen. Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.

Sodan alku

Puolassa 1940.]] Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat. Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita. Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa. Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta. Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.

Balkan

Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä. Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.

Itärintama

Kreetan Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin. Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943. Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan. Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti. 14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.

Pohjois-Afrikka

2. toukokuuta Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943. Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa. Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.

Länsirintama

6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät Pariisiin 25. elokuuta 1944. Vuoden 1944 lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Elsass-Lothringenissa Vastoinkäymisten takia Saksassa oli syntynyt salaliitto, joka yritti surmata Hitlerin pommilla 20. heinäkuuta 1944. Vastarintaliike murskattiin ja saksalaiset kokosivat joukkonsa ja tekivät vastahyökkäyksen länsirintamalla Ardenneilla. Alkumenestyksestä huolimatta huolto-ongelmat ja polttoainepula pysäyttivät Wehrmachtin panssarikärjen ja hyökkäys tyrehtyi. Päämäärä Antwerpen jäi vain 100 kilometrin päähän. Liittouneiden painaessa päälle Saksalla ei enää ollut voimia pitää saavuttamiaan asemia, vaan se joutui aloittamaan lopullisen perääntymisen Reinin ylitse. Saksan alueen puolustus murtui tammi-huhtikuussa 1945. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysrajaksi Elbe-joen ja puna-armeija ja länsiliittoutuneiden joukot kohtasivat siellä 25. huhtikuuta 1945. Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja Mussolini surmattiin 28. huhtikuuta. Saksa antautui lopullisesti 8. toukokuuta. Sota Euroopassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon. Saksa jaettiin Ranskan, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken miehitysalueisiin. Myös Saksan pääkaupunki Berliini, joka jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jaettiin kolmen voittajavallan ja Ranskan välillä vyöhykkeiksi. Liittoutuneet jakoivat Itävallan neljäksi miehitysalueeksi, jotka myöhemmin itsenäistyivät Itävallan valtiona. Myöhemmin Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kiristyivät, mikä johti kylmään sotaan.

Sota Aasiassa

kylmään sotaan Japani oli hyökännyt Kiinaan jo vuonna 1937, ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan aloituspäiväksi Aasiassa lasketaankin yleensä 7. joulukuuta 1941, jolloin Japanin ilmavoimat pommitti Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa Pearl Harborissa, tuhoten suuren osan Tyynen valtameren laivastosta ja aiheuttaen Yhdysvaltojen liittymisen sotaan liittoutuneiden puolella. Japanin hyökkäyksen alkaessa sodanjulistus oli jo perillä Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, mutta koska viestin tärkeyteen ei oltu kiinnitetty huomiota, se avattiin liian myöhään. Samanaikaisesti Japani aloitti suurhyökkäyksen Malesiaan, Borneoon ja Filippiineille, vallaten mm. Singaporen briteiltä. Japanilaisen voittokulku jatkui toukokuuhun 1942, jolloin Port Moresbyn valtaus epäonnistui Yhdysvaltojen laivaston ansiosta. Kuukautta myöhemmin neljä japanilaista lentotukialusta upotettiin Midway-saaren taistelussa, siirtäen Japanin puolustuskannalle. Pitkän ja raskaan kampanjan avulla liittoutuneet valtasivat takaisin Japanin valtaamia alueita. Vuonna 1945 myös Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, vallaten takaisin Mantšurian. 15. elokuuta 1945, viikko Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen, Japani antautui ja miehitettiin.

Katso myös

- Luettelo sotilasoperaatioista
- Nürnbergin oikeudenkäynnit
- Salamasota
- Stalingradin taistelu
- Sota
- Varsovan kansannousu
- Enigma
- Kamikaze Luokka:Toinen maailmansota als:Zweiter Weltkrieg ms:Perang Dunia II ko:제2차 세계 대전 ja:第二次世界大戦 simple:World War II th:สงครามโลกครั้งที่สอง

22. toukokuuta

22. toukokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 142. päivä (143. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 223 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Hemminki, Hemmo :- suomenruotsalainen kalenteri: Hemming :- ortodoksinen kalenteri: Pasi :- saamenkielinen kalenteri: Heammu :- vanhemmissa kalentereissa: Constantin, Desider, Henning, Nathanael, Prudens

Tapahtumia

- 1455 - Ruusujen sota: St Albansin taistelu. Richard, Yorkin herttua voitti ja vangitsi Englannin kuninkaan Henrik VI:n.
- 1762 - Ruotsi-Suomi ja Preussi allekirjoittivat Hampurin rauhansopimuksen.
- 1819 - SS Savannah lähti Savannahista Georgiasta matkalle ollakseen ensimmäinen Atlantin valtameren ylittänyt höyrylaiva. Laiva saapui Liverpoolin satamaan Englantiin 20. kesäkuuta.
- 1906 - Vuoden 1906 olympialaiset (joita ei nykyään pidetä oikeina olympiakisoina) avattiin Ateenassa.
- 1908 - Wrightin veljekset patentoivat lentokoneensa.
- 1947 - Kylmä sota: yrittäessään estää kommunismin leviämisen Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman allekirjoitti asetuksen, jota myöhemmin alettiin kutsua Trumanin opiksi. Asetus myönsi 400 miljoonan dollarin arvosta sotilas- ja talousapua Turkille ja Kreikalle.
- 1960 - Kaikkien aikojen voimakkain mitattu maanjäristys ("Suuri chileläinen maanjäristys") iski eteläiseen Chileen.
- 1969 - Apollo 10:n kuumoduli lensi 15 400 metrin etäisyydellä Kuun pinnasta.
- 1972 - Ceylon otti käyttöön uuden perustuslain, muutti nimensä Sri Lankaksi ja liittyi Brittiläiseen kansainyhteisöön.
- 1990 - Pohjois- ja Etelä-Jemen yhdistyivät Jemeniksi.
- 1990 - Microsoft julkaisi Windows 3.0:n.
- 2003 - Fort Worthissä Texasissa ruotsalaisesta Annika Sörenstamista tuli 58 vuoteen ensimmäinen nainen joka pelasi PGA Tour -golfturnauksessa.
- 2004 - Espanjan kruununprinssi Felipe solmi avioliiton Letizia Ortizin kanssa Almudenan katedraalissa Madridissa, Espanjassa.

Syntyneitä

- 1813 - Richard Wagner, saksalainen oopperasäveltäjä († 1883)
- 1859 - Sir Arthur Conan Doyle, lääkäri ja kirjailija (Sherlock Holmes) († 1930)
- 1907 - Sir Laurence Olivier, näyttelijä ja ohjaaja († 1989)
- 1907 - Hergé, sarjakuvataiteilija (Tintin seikkailut) († 1983)
- 1924 - Charles Aznavour, laulaja, näyttelijä ja säveltäjä
- 1942 - Theodore Kaczynski, terroristi (Unabomber)
- 1943 - Betty Williams, poliitikko, vuoden 1976 Nobelin rauhanpalkinnon saaja
- 1970 - Naomi Campbell, supermalli ja näyttelijätär

Kuolleita

- 337 - Konstantinus Suuri, Rooman keisari
- 1667 - Paavi Aleksanteri VII
- 1885 - Victor Hugo, ranskalainen kirjailija (Kurjat)
- 1934 - Pekka Ervast, suomalainen kirjailija

Juhlapäiviä

- YK: Kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä ("International Day for Biological Diversity"). Päivää on vietetty vuodesta 1995 (vuosina 1995—2000 päivää vietettiin 29. joulukuuta). ---- Katso myös: kalenteri ~ 21. toukokuuta, 23. toukokuuta Luokka:Toukokuu -05-22 ms:22 Mei ko:5월 22일 ja:5月22日 simple:May 22 th:22 พฤษภาคม

Ustaša

Ustaša (monikko Ustaše) oli äärioikeistolainen kroaattijärjestö, jonka akselivallat nostivat valtaan toisessa maailmansodassa vuonna 1941. Ustašan politiikka oli natsilaista ja fasistista, ja sillä oli puolisotilaallinen osasto, joka teki julmia tuhoamisretkiä serbikyliin. Ustašan tunnus oli U ja sen lippu Kroatian puna-valko-sininen trikolori, jossa oli keskellä Kroatian ruudullinen vaakuna ja vasemmassa yläkulmassa tyylitellyn vinoneliön ympäröimä U-kirjain. Ustaša halusi rakentaa yhtenäisen kroaattivaltion kovin ottein. Se vainosi serbejä ja juutalaisia pyrkien puhdistamaan Kroatian etnisesti käännyttämällä ortodoksiserbejä katolilaisiksi, murhaamalla serbejä ja ajamalla heitä maanpakoon. Ustaša surmasi Jasenovacin keskitysleireillä arviolta 100 000–200 000 henkeä ja vielä enemmän Jugoslavian maaseudulla. Järjestön toimet kauhistuttivat saksalaisiakin, jotka samaan aikaan toteuttivat holokaustin massamurhia. Ustaša ei vainonnut muslimeja, joita liittyi Ustašaan ja Waffen SS:ään. Puna-armeija ja kommunistipartisaanit kukistivat Ustašan vuonna 1945. Serbit liioittelivat Ustašan hirmutöitä sodan jälkeen. Ustaša surmasi ainakin 100 000 toisessa maailmansodassa, mutta serbit ovat väittäneet Ustašan tappaneen jopa miljoonan. Äärikansallismielisiä tukeva serbijohtaja Slobodan Milošević perusteli Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla kroaatteihin kohdistuneita hirmutöitä Ustašan puoli vuosisataa aiemmin tapahtuneilla serbikyliin kohdistuneilla puhdistuksilla. Näin koston kierre jatkui Balkanilla.

Ustaša 1920- ja 1930-luvuilla

Ustaša perustettiin vuosina 1928–1929, samoihin aikoihin kun Euroopassa levisi äärioikeistolaisuuden aalto. Ustašan nimellä järjestö alkoi kulkea vuonna 1932. Nimi tarkoittaa kapinallista. Kroaatit käyttivät vanhaa nimitystä, jota käytettiin vuoden 1875 Turkkia vastaan taistelleista serbikapinallisista. Ustaša oli alussa pelkkä kansalliseen itsenäisyyteen pyrkivä liike. 1930-luvulla Ustaša ajoi kroaattien erottamista Jugoslaviasta ja teki terrorihyökkäyksiä. Huonon maineensa erityisesti serbien silmissä Ustaša hankki vasta toisen maailmansodan aikana. Silloin Ustašalla oli kymmenien tuhansien miehien vahvuinen armeija. Kun Jugoslavian kuningas Aleksanteri murhattiin vuonna 1934, Ustašaa syytettiin teosta ja siihen kohdistettiin ajojahti. Ustašan jäseniä pakeni mm. Italiaan. Pian Italia ja Jugoslavia solmivat sopimuksen, ja Ustašan jäseniä alkoi palata Jugoslaviaan.

Ustaša toisen maailmansodan aikana

Kun natsit tarjosivat Jugoslavian vahvimmalle puolueelle HSS:lle yhteistyötä Jugoslavian hallitsemisessa, nämä kieltäytyivät. Ustaša asettui natsien puolelle huhtikuussa 1941 ja satoja Ustašan jäseniä saapui maanpaosta Italiasta. Ustašalla ei juurikaan ollut kannatusta Kroatiassa. Ustaša perusti NDH:n (Nezavisna Država Hrvatska, Itsenäinen Kroatian valtio), johon kuului myös suuri osa Bosnia-Hertsegovinasta ja Serbiastakin. Italia ja Saksa jakoivat Kroatian kahteen vyöhykkeeseen. Pian valtion perustamisen 20. huhtikuuta 1941 jälkeen saapui maanpaosta Ante Pavelić, 1930-luvulla maanpakoon lähtenyt Ustašan johtaja, josta tuli nyt Führeria vastaava poglavnik, johtaja, joka esiintyi univormussa Hitlerin tapaan. Ustaša aloitti heti muiden kansallisuuksien kuin kroaattien surmaamisen. 27. huhtikuuta 1941 massamurhattiin serbejä Gudovacissa Bjelovarin lähellä. Kaikki minkä Ustaša koki uhkaksi kiellettiin, esimerkiksi aikaisempi pääpuolue HSS kesäkuussa. Kesällä 1941 alettiin rakentaa keskitysleirejä. Heinäkuussa 1941 aloittivat toimintansa Ustašaa vastustavat četnikit ja partisaanit. Ustaša pyrki käännyttämään serbejä katolilaisiksi, ajamaan heitä pois ja ja tappamaan. Ustaša nostatti voimakasta vihaa väestössä ylimielisyytensä, korruption, ryöstöjen ja murhien takia. Järjestö tuhosi serbikyliä sellaisella vimmalla, että natsitkin kauhistelivat. Vuonna 1942 Ustašan serbikyliä puhdistavissa puolisotilaallisissa "paramilitääreissä" oli arviolta 10 000 jäsentä. Kotikaarti eli Domobrani taisteli heikosti partisaaneja vastaan ja toimi partisaanien asetäydentäjänä, sillä partisaanit kukistivat sen joukot helposti. Italia alkoi tukea Ustašan sijasta četnikkejä Hitlerin monista pyynnöistä huolimatta. Partisaanit saivat suuren alueen hallintaansa 1943. Samana vuonna saksalaiset kärsivät tappion itärintamalla. Četnikit murhasivat myös omiaan ja vihaamiaan muslimeja. Tämä käänsi mielialoja četnikkejä vastaan. Puna-armeija saapui sodan lopussa. Ustaša taisteli vielä maaliskuussa 1945, mutta kukistettiin pian verisesti. Arviot Ustašan uhreista vaihtelevat noin 100 000:sta miljoonaan.

Ustaša toisen maailmansodan jälkeen

Ustašalla ja vuonna 1991 syntyneellä Kroatialla ei ole virallista yhteyttä. Toisen maailmansodan Kroatia oli vain natsien nukkevaltio. Kroatiassa virisi 1960-luvulla kansallisen sovinnon liike, joka ajoi sopua entisten Ustašan ja partisaanien jäsenten välillä. Franjo Tudjmanin mielestä Ustašan Kroatia oli kiinteä, hyväksyttävä osa Kroatian itsenäisyystaistelun historiaa. Jotkut kroaatit halusivat palauttaa Ustašan ideologian itsenäisyyssodassa, ja humalaiset hoilottelivat vanhoja Ustaša-lauluja heinäkuussa 1991 Kroatian sodan kynnyksellä. Myös jotkut kroaattipoplaulajat ovat laulaneet isänmaallisia lauluja. Ustašaa ei kuitenkaan tue nykyään kroaattien enemmistö. Luokka:Kroatia

Itsenäinen Kroatian valtio

Itsenäinen Kroatian valtio (Nezavisna Država Hrvatska, NDH) oli Ustašan johtama Kroatian valtio toisen maailmansodan aikana 1941-1945. Itsenäinen Kroatian valtio oli nimestään huolimatta Kroatiaakin miehittävien akselivaltioiden, Saksan ja Italian, nukkevaltio.

Itsenäisen Kroatian synty toisessa maailmansodassa

Jugoslaviaan hyökkäävät akselivallat löivät pian Jugoslavian armeijan (Jugoslovenska vojska) ja Mussolini ja Hitler nostivat Ante Pavelićin johtaman ustašan valtaan. NDH:n eli itsenäisen Kroatian perusti virallisesti Ustašan varajohtaja Slavko Kvaternik 10. huhtikuuta 1941. Teoreettinen johtaja oli maanpaossa oleva kuningas Tomislav II. Kroatia oli ollut viimeksi itsenäinen vuonna 1102. Kroaattien pienviljelijäpuolueen johtaja Vladko Maček kieltäytyi natsien tarjoamasta Kroatian johtajan paikasta, mutta kehotti kansaansa tukemaan uutta Kroatian johtajaa. Pienviljelijäpuolue oli Kroatian suurin puolue. Ante Pavelić saapui Italiasta 20. huhtikuuta 1941. Uuden itsenäisen Kroatian (NDH:n) tukijat löytyivät lähinnä keskiluokasta ja älymystöstä. Eniten Ustaša-hallintoa vastustettiin pienviljelijöiden keskuudessa.

Itsenäisen Kroatian alue

Suurin osa nykyisestä Kroatiasta kuului uuteen valtioon, mutta Dalmatia oli Italialla ja Međimurje ja Etelä-Baranja Unkarilla. Kroatia levittäytyi myös Bosnia-Hertsegovinaan. Tällöin Kroatia omi alueet jotka olivat aikaisemmin Itävalta-Unkarin hallussa. Koillinen osa oli Saksan, lounainen Italian hallinnassa. Saksan vyöhyke oli Bosnian kja Kroatian sisämaassa, sen alueella olivat mm. Zagreb, Glina, Banja Luka, Vukovar ja Zemun Vojvodinassa sekä Sarajevo aivan lähellä Italian vyöhykkeen rajaa, joka kulki noin 160-220 kilometrin päässä Adrianmeren rannikosta. Italian vyöhykkeellä olivat Slunj, Bihac, Knin, Split ja Dubrovnik. Italiaan liitettiin myös Zadarin kaupunkia ympäröivä rannikkokaistale.

Ustašan politiikka itsenäisessä Kroatiassa

Alussa NDH:lla oli aseistettuja Ustašan joukkoja 12 000 miestä, joka kasvoi 110 000 sotilaaseen vuonna 1942. NDH:n armeija jakautui ustaša-eliittiin ja huomattavasti suurempaan Domobraniin, joka tarkoittaa kodinturvajoukkoja. Huhtikuussa 1941 alettiin Kroatiassa julistaa rasistista ja fasistista politiikkaa. Julmuuksia, massamurhia ja pakkosiirtoja, jotka kohdistuivat ei kroaatteihin, alettiin harjoittaa. 27. huhtikuuta juuri muodostettu Ustašan joukko-osasto surmasi Gudovacin kylässä Bjelovar suuren määrän serbejä. Heinäkuussa 1941 perustettiin Jasenovacin keskitysleiri ja kaapattiin valta pienviljelijäpuolueelta HSS:ltä. Pienviljelijäpuolueen johtaja Vladko Maček lähetettiin Jasenovacin keskitysleiriin, mutta vapautettiin pian kotiarestiin, koska hän oli niin suosittu kansan keskuudessa. Suurin osa katolisesta kirkosta ei tukenut Ustašan pakkokäännytysohjelmaa, jolla serbejä käännytettiin ortodokseista katolilaisiksi. Kesäkuussa 1941 alkoi kroaattien tukemia miehittäjiä vastaan taistella Titon partisaaniliike. Heinäkuussa Ustaša tappoi monia kroatialaisia kommunisteja. Vuoden 1942 loppuun mennessä Kroatian väestö tiesi Jasenovacin keskitysleirin julmuuksista. Tshetnikit, Titon partisaanien kanssa kilpaileva ei-kommunistinen vastarintaliike, kosti Ustašan julmuuksia kroaateille, mutta toimi myöhemmin yhteistyössä akselivaltojen kanssa partisaaneja vastaan. Ustašan armeija luhistui vuoden 1945, mutta Kroatian itsenäisen valtion armeija taisteli vielä maaliskuussa 1945.

Ustašan armeijan komentajia

- Jure Francetić
- Maks Luburić
- Rafael Boban
- Dinko Šakić
- Božidar Kavran
- Ivan Ico Kirin
- Ivica Matković
- Ljubo Miloš
- Ante (Vitez) Moskov
- Juraj Juco Rukavina
- Tomislav (Vitez) Sertić
- Vjekoslav Servetzy
- Slavko (Vitez) Stanzer
- Vjekoslav (Vitez) Vrančić
- Antun Vrban

NDH:n poliittisia johtajia

- Ante Pavelić
- Slavko Kvaternik
- Mirko Puk
- Andrija Artuković
- Ivan Petrić
- Lovro Šušič
- Mile Budak
- Ivica Frković
- Jozo Dumandžič
- Milovan Zanič
- Osman Kulenović
- Džafer beg Kulenović

Aiheesta muualla

- [http://www.vojska.net/ww2/ndh Independent State of Croatia - NDH]
- Avro Manhattan: [http://www.reformation.org/holocaus.html "The Vatican's Holocaust"], a book about the Ustaše and the NDH
- [http://www.axishistory.com/index.php?id=34 Axis History Factbook - Croatia]
- [http://www.secondstory.com/collection.php?id=43 U.S. Holocaust Memorial Museum Holocaust era in Croatia (1941-1945)]
- [http://www.wehrmacht-awards.com/axis_allies/croatian_awards.htm Independent State of Croatia's Military Decorations]
- [http://news.bbc.co.uk/1/hi/programmes/from_our_own_correspondent/1673249.stm BBC News: Croatian holocaust still stirs controversy] Luokka: Jugoslavian hajoamissodat

Benito Mussolini

Benito Amilcare Andrea Mussolini ( 29. kesäkuuta, 1883 - 28. huhtikuuta, 1945) oli italialainen diktaattori. Hän nousi Italian johtoon vuonna 1922. Hänet syöstiin vallasta 1943.

Henkilöhistoria

Mussolini syntyi Predappion pikkukylässä Bolognan ja Riminin välimailla. Hän oli aluksi sosialidemokraatti, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana erosi puolueesta, koska vastoin puolueen yleistä kantaa kannatti Italian osallistumista sotaan. Tämän jälkeen hän perusti yhdessä muiden eronneiden ja erotettujen sosialistien kanssa Fasistipuolueen. Muutaman vuoden kuluttua Fasistipuolue marssi Roomaan ja otti vallan. Vastoin yleistä uskomusta, Mussolini ei marssinut, vaan tuli junalla.

Toinen maailmansota

Aluksi Mussolini vihasi Adolf Hitleriä. Italia kuitenkin liittyi natsi-Saksan rinnalle toisessa maailmansodassa vuonna 1940. Kyseiset johtajat, Der Führer ja Il Duce, olivat kohdanneet jo 1930-luvun lopulla neuvotellakseen Saksan Tšekkoslovakiaa koskevista suunnitelmista jne. Mussolinin Italia valloitti omin neuvoin Abessinian eli Etiopian. Mussolinin pojat toimivat siellä pommituslentäjinä. Voimansa tunnossa Italia hyökkäsi Libyan kautta Egyptiin ja Saksan toiveiden vastaisesti myös Kreikkaan 1940. Balkanin sotaretki sitoi merkittävästi Saksan joukkoja. Italia ei luovuttanut maan juutalaisia Saksalle. Juutalaisiin ei Italiassa kohdistunut laajaa vainoa ennen kuin saksalaiset ottivat vallan miehittämillään Italian alueilla. Sodan loppupuolella Mussolini vangittiin, mutta SS-laskuvarjojoukot eversti Otto Skorzenyn johdolla vapauttivat hänet. Mussolinista tuli Pohjois-Italian, nk. Salon tasavallan, nukkehallitsija todellisen vallan ollessa saksalaisella kenraali Kesselringillä. Sodan lopussa Mussolini yritti paeta, mutta partisaanisissit saivat hänet kiinni ja teloittivat. Vain kaksi päivää myöhemmin Hitler teki itsemurhan. Mussolini, Benito Luokka:Italialaiset poliitikot Mussolini, Benito ja:ベニート・ムッソリーニ simple:Benito Mussolini

Kansallissosialistinen Saksa

Kansallissosialistinen Saksa, Kolmas valtakunta tai natsi-Saksa viittaa vuosien 1933 ja 1945 väliseen Saksaan, jota kansallissosialistinen puolue Adolf Hitlerin johdolla hallitsi totalitaristisesti. Natsi-Saksa -nimitys viittaa kansallissosialistisen aatteen saksankieliseen muotoon nationalsozialismus. Käsiteltäessä Saksan historiaa, nimitystä natsi on syytä käyttää varoen — se on yleisesti väärinkäytetty ja yleistävä termi nykykielenkäytössä. Kolmas valtakunta taas juontaa juurensa kansallissosialistien tapaan nähdä hallintonsa kolmantena suurena saksalaisena valtakuntana, jota olivat edeltäneet Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja vuoden 1871 Saksan keisarikunta. Tarkoitus oli korostaa historiallisen loistavuuden ja vallan jatkuvuutta, jonka alennustila oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Saksan Weimarin tasavalta. Natsipropaganda käytti itsestään myös nimitystä "tuhatvuotinen valtakunta." Saksalaisen vallan perintöä korostettiin kansallissosialistisessa propagandassa myös sekoittamalla nationalistisia, traditionalistisia ja kansallissosialistisia symboleja toisiinsa. Kansallissosialistisessa Saksassa hallinto valvoi kansalaisiaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle ideologian viitoittamien päämäärien edistämiseksi. Tarkoitus oli luoda kulttuurisesti, rodullisesti ja terveydellisesti mahdollisimman voimakas arjalainen kansa. Historiaan kansallissosialistinen Saksa jäi etenkin toteuttamansa kansanmurhan takia, jossa surmattiin joukoittain eri vähemmistöryhmiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin, juutalaisiin, romaneihin ja slaaveihin kuuluneita henkilöitä. Kansanmurhasta käytetään yleisesti nimitystä holokausti. Hallinto itse käytti termiä die endgültige Endlösung (lopullinen ratkaisu).

Rotuhygieniaohjelma

Kansallisosialistien rotuhygieniaohjelma tyytyi aluksi mielisairaiden ja kehitysvammaisten pakkosterilointeihin, joita harjoitettiin samaan aikaan myös muissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Sodan alettua rotuhygieniaohjelmassa siirryttiin sykysyllä 1939 laajamittaiseen mielisairaalapotilaiden tappamiseen nimellä "Operaatio T4". Elokuuhun 1941 mennessä tapettujen määrä nousi 70 000:een ja ns. eutanasiaohjelmaa jatkettiin salassa sodan loppuun asti. Toimintaa oikeutettiin eugeniikalla, mutta syynä oli myös yksinkertainen laskelmointi hoitokulujen karsimisesta ja sairaalaresurssien vapauttamisesta haavoittuneile sotilaille.

"Lopullinen ratkaisu"

Kansallissosialistien laatimat rotulait veivät Saksan juutalaisilta kansalaisoikeudet 1935 ja kielsivät seka-avioliitot. Vähitellen lainsäädäntöä kiristettiin yhä enemmän ja kansallissosialistit pyrkivät poistamaan juutalaiset Saksasta ja lopulta kaikilta valtaamiltaan alueilta sekä liittolaismaista. Juutalaisten karkoitus Saksaan liitetyiltä Puolan alueilta loi ensimmäiset suuret juutalaisten keskitysleirit ja eristetty juutalaisväestö, jolta oli viety mahdollisuudet itsensä elättämiseen, alkoi kuolla nälkään ja tauteihin. Kun organisoitua joukkomurhaa oli kokeiltu ja harjoiteltu "Operaatio T4":n puitteissa, päätyivät kansallisosialistit Wannseen konferenssin jälkeen "juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun", eli juutalaisten järjestelmälliseen tappamiseen. Tuhoamisen ensimmäisiksi uhreiksi joutuivat työkyvyttömät. Työkykyiset juutalaiset laitettiin ensin pakkotyöhön, jossa monet kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyttin tehokkaimpana tappamisen muotona kaasukammioihin, joissa tuhottaviksi määrätyt kaasutettiin kuoliaiksi. Juutalaisten lisäksi järjestelmällisen tuhoamisen uhreiksi joutuivat myös romanit. Myös venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja puolalaisia pidettiin rodullisesti alempiarvoisina, "arvottomana elämänä", ja heitä kuoli joukoittain pakkotyössä, vaikka järjestelmällistä tuhoamisohjelmaa ei heihin ulotettukaan. Kansallissosialistisen hallinnon arvellaan tappaneen noin 5,3—6 miljoonaa juutalaista, mukaan lukien muissa tapauksissa kuolleet, ja ehkä 200 000 romania (joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona).

Kansallissosialistisen Saksan organisaatioita

Wehrmacht

(armeija)
- Heer - maavoimat
- Kriegsmarine - merivoimat
- Luftwaffe - ilmavoimat
- Abwehr - armeijan tiedustelupalvelu

Puolisotilaalliset

- SA (Sturmabteilung)
- SS (Schutzstaffel)
- Waffen-SS (Waffen-Schutzstaffel)
- Volkssturm

Poliisi

(RSHA, Reichsicherheithauptamt)
- Järjestyspoliisi
- Schutzpolizei
- Gendarmerie
- Gemeindepolizei
- Turvallisuuspoliisi
- Geheime Staatspolizei, Gestapo
- Reich Kriminalpolizei, Kripo
- Sicherheitdienst, SD

Poliittiset

- Kansallissosialistinen puolue, NSDAP
- Nuorisojärjestöt
- Hitler-Jugend, HJ
- Bund Deutscher Mädel, BDM
- Työorganisaatiot
- Deutscher Arbeitsfront
- Kraft durch Freude

Kirjallisuutta

Michael Burleigh, Kolmas valtakunta: Uusi historia, WSOY 2004, ISBN 951-0-28721-0 ---- Luokka:Saksan historia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチス・ドイツ

Italia

Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta. Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia. Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus. Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen. Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.

Historia

Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta. Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan. Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto). Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin. Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta. Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.

Politiikka

Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia. Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä. Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä. Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin. Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.

Aluejako

Pääartikkeli: Italian alueet Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan. Italian alueet: Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet Italian alueet Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta. Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia. Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino. Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman. Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa). Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä. Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat

- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös

- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa] Luokka:Italia als:Italien ms:Itali zh-min-nan:Italia ko:이탈리아 ja:イタリア simple:Italy th:ประเทศอิตาลี fiu-vro:Itaalia

Benito Mussolini

Benito Amilcare Andrea Mussolini ( 29. kesäkuuta, 1883 - 28. huhtikuuta, 1945) oli italialainen diktaattori. Hän nousi Italian johtoon vuonna 1922. Hänet syöstiin vallasta 1943.

Henkilöhistoria

Toinen maailmansota

Keisari

Keisari on hallitsijan arvonimi keisarikunnassa. Keisarin lasketaan olevan kuninkaita arvokkaampi ja korkein maallinen hallitsijanarvo. Arvonimen kantajat pitävät itseään joko legitiiminä tai symbolisena Rooman keisariuden perijänä, ja keisariuteen liittyi keskiajalla vaade koko läntisen kristikunnan hallitsemisesta.

Rooman keisarit

Suomen kielen sana keisari, samoin kuin esimerkiksi saksan Kaiser tai ruotsin kejsare, tulee roomalaisesta nimestä Caesar ja sen kuuluisimmasta kantajasta Gaius Julius Caesarista (100-44 e.a.a.), viimeisestä Rooman tasavallan diktaattorista. Hän kieltäytyi kruunaamasta itseään Rooman kuninkaaksi ja käytti arvonimeä imperaattori (imperator), joka tarkoitti eräänlaista sotilaskomentajaa ja vastaa karkeasti nykyistä kenttämarsalkkaa. Tästä sanasta on muodostunut keisaria tarkoittava sana moniin kieliin, esimerkiksi englannin emperor. Caesarin ottopoika ja seuraaja Gaius Julius Caesar Octavianus eli hallitsijanimeltään Augustus peri imperaattorin arvon, mutta alkoi käyttää myös nimeä caesar arvonimenään. Häntä pidetään historiassa ensimmäisenä Rooman keisarina. Alkuaan Rooman keisarit olivat muodollisesti vain valtion ensimmäisiä virkamiehiä, mutta heillä oli käytännössä diktaattorin valtuudet. Vasta keisari Diocletianuksen hallituskaudella (284-305) keisarius muuttui myös muodollisesti absoluuttiseksi yksinvallaksi. Keisarius ei myöskään ollut perinnöllistä, vaikka edellisen keisarin perijä tavallisesti asetettiinkin valtaistuimelle.

Pyhä roomalainen keisarikunta

Vuonna 800 Paavi kruunasi Kaarle Suuren "imperaattori augustukseksi" (imperator augustus) eli keisariksi, sen lisäksi että Itä-Roomalla oli Konstantinopolissa keisari ja oli ollut katkeamatta roomalaisista alkaen, joiden suorana seuraajana Idsän keisarit itseään pitivät - heidän arvonimensäkin oli Roomalaisten Keisari ja Itsevaltias (basileios autokrator Rhomaion). Kaarlesta alkanut keisarin arvonimi jäi elämään Pyhän roomalaisen keisarikunnan hallitsijoina 1806 saakka. Feodalistisessa järjestelmässä keisari oli kuninkaita korkeampi, joten saavuttamalla keisarin aseman vapautui vasalliudesta. Arvonimen vahvisti yleensä paavi.

Muut Euroopan keisarit

Napoleon kruunasi itsensä Ranskan keisariksi 1804. Pitääkseen keisarin tittelin, Habsburgien Pyhä Rooman keisari Frans II muodosti hallitsemistaan Itävallan maista virallisestikin keisarikunnan ja nimitti itsensä Itävallan keisariksi 1804. Napoleonin veljenpoika Charles Louis Napoleon Bonaparte (Ludvig Napoleon) valittiin Ranskan toisen tasavallan presidentiksi 1848 ja hän julistautui keisariksi 1852. Ranska kärsi nöyryyttävän tappion Preussille 1870 ja Napoleon III otettiin vangiksi 100000 miehensä kanssa Sedanissa 2. syyskuuta ja kaksi päivää myöhemmin vallankumous Pariisissa päätti Ranskan toisen keisarikunnan. Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin vuorostaan Saksan keisariksi Versailles'n peilisalissa 18. tammikuuta 1871. Saksa oli keisarikunta ensimmäisen maailmansodan loppuun asti.

Idän keisarit

Neljännen ristiretken vallattua Konstantinopolin ja muut Bysantin ydinosat 1204, kreivi Balduin IX otti roomalaisten keisarin arvonimen (Imperator Romaniae). Bysantin hallitsijasuvun jäljelle jääneet haarat eivät tätä hyväksyneet, vaan jatkoivat Rooman keisareina Nikeassa Konstantinopolin takaisinvaltaukseen 1261 asti. Itä-Rooman kaaduttua 1453, Osmanien valtakunta osmanien sulttaani Mehmed II otti Rooman keisarin arvonimen (Kayser-i-Rüm), nimellisesti Bysantin perinteen jatkajana. Venäjä piti itseään legitiiminä Rooman perijänä ja ortodoksien suojelijana ja Moskovaa "Kolmantena Roomana". Iivana III:n itselleen 1547 ottama arvonimi tsaari tuli Caesarista. Slaavinkielisen sanan Tsaarin lasketaan varsinaisesti vastaavan kuningasta, vaikka se tuleekin nimestä Caesar. Arvonimi on slaavilaisessa kulttuuripiirissä muuntunut alkuperäisestä keisari-viittauksesta tarkoittamaan kuningasta, tyypillisesti yhden kansan hallitsijaa (kuten Bulgarian tsaari, venäläisaikana Puolan tsaari), mutta Venäjällä tsaari oli loppuun saakka imperaattori-hallitsijan, virallisesti keisarin, kansanomainen arvonimi. Vuonna 1721 Venäjän valtiopäivät nimittäin antoi Koko Venäjänmaan Keisarin (Vserossijski Imperator) arvonimen tsaari Pietari I:lle. Puolan, Ruotsin ja Preussin hallitsija hyväksyivät nimityksen. Venäjä oli keisarikunta vuoden 1917 helmikuun vallankumoukseen asti.

Muut keisarit

Briteille oli sietämätöntä, että heidän kuningattarensa Viktoria oli alempiarvoinen kuin muut Euroopan hallitsijat ja oma tyttärensä, Saksan keisarinna. Pääministeri Benjamin Disraeliin aloitteesta parlamentti myönsi Viktorialle Intian keisarinnan (Indiae Imperatrix) arvonimen 1877, kun Intian eri šaahien ja sulttaanien ennen hallitsemat valtakunnat oli lopullisesti alistettu Brittiläiseen imperiumiin, ja Delhin suurmogulien (siihenastisten Intian keisareiden) jäännösvaltio siirtynyt briteille. Arvonimi lopetettiin 1947 Intian itsenäistyttyä. Muusta kuin länsimaisesta kulttuuripiiristä joidenkin hallitsijoiden (etenkin niiden, jotka ovat "kuninkaiden kuninkaita") arvonimet käännetään keisariksi. Myös jotkut diktaattorit ovat nimittäneet itsensä keisareiksi. Iranin šaahien perinteinen arvonimi on shahanshah, kuninkaiden kuningas, (شاهنشاه), joka myös voidaan kääntää keisariksi, mutta viimeisen shaahin yhteydessä niin korkeata käännöstä ei yleensä tehty. Japanin ylipappi-valtionpäämiehen (tenno) arvonimenä läntisissä kielissä käytetään usein keisaria, vaikka historiallisesti Japani muistuttaa enemmän yhtenäistä kuningaskuntaa kuin monien kansallisuuksien imperiumia. Keisari-traditio toki on uskonnollinen ja puolijumalainen, kuten keisarit alun perin muuallakin olivat.

Keisarikuntia

- Rooman valtakunta (31 eaa - 480)
- Bysantin valtakunta ( - 1453)
- Latinalainen keisarikunta
- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta 800 - 1804)
- Itävallan keisarikunta ja Itävalta-Unkari (1804 - 1918)
- Venäjän keisarikunta (keisarikuntana 1721 - 1917)
- Ranskan keisarikunta (Napoleon ja Napoleon III, 1804 - 1815 ja 1852 - 1870)
- Saksan keisarikunta (1871 - 1918)
- Brasilia (Pietari I ja Pietari II 1822 - 1889)
- Myös brittiläisen Intian hallitsijasta (Ison-Britannian kuninkaasta) käytettiin arvonimeä Intian keisari (1876 - 1947) Muita kuin länsimaisia keisarikuntia:
- Etiopia (keisarikuntana viimeistään 1600-luvulta vuoteen 1936 ja 1941 - 1974)
- Japani (ainoa jäljellä oleva keisarikunta, tosin keisari on nykyään vain keulakuva)
- Kiina (vuoteen 1912), katso Kiinan dynastiat Lyhytaikaisia "keisarikuntia":
- Haitin Jacques I (1804 - 1806)
- Meksikon Augustin (1822 - 1823)
- Meksikon toisen keisarikunnan Maximilian (1864 - 1867)
- Keski-Afrikan keisari Bokassa I (1976 - 1979)
- Haitin Faustin I (1847 - 1859)
- Haitin Sylvain I (1868 - 1870) Luokka:Arvonimet ja:皇帝

Unkari

Unkari on Itä-Euroopassa sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Budapest. Siellä puhutaan suomalais-ugrilaista unkarin kieltä (magyar nyelv [madjar njälv]). Unkarin rajanaapureita ovat Romania, Slovenia, Slovakia, Kroatia, Serbia ja Montenegro, Ukraina ja Itävalta. Unkarin pinta-ala on 93 030 neliökilometriä ja asukasluku hieman yli 10 miljoonaa.

Historia

Pääartikkeli: Unkarin historia Unkari julistautui valtioksi vuonna 1000. Sitä pidetään edelleen Unkarin perustamisvuotena, vaikka maa ei ole ollut koko historiaansa itsenäinen. Myös vuotta 896, paimentolaiskansojen tuloa Unkariin, pidetään Unkarin alkuna. Alkuperäinen kuningaskunta oli huomattavasti nykyistä laajempi; ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä rajamuutoksista jäljelle jäi vain sisin alue. Noin 3 miljoonaa unkarilaisia asuu edelleen ympäröivissä valtioissa. Varsovan liitossa ollut Unkari liittyi Natoon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Unkarin presidentin rooli on etupäässä seremoniallinen. Hänellä on kuitenkin oikeus nimittää pääministeri. Presidentin valitsee parlamentti viisivuotiskausille. Pääministeri valitsee hallituksensa ministerit, ja hänellä on oikeus erottaa heidät. Jokainen valittu ministeri esiintyy parlamentin komiteoiden edessä, ja presidentti hyväksyy heidät virallisesti. Unkarin parlamentti (Országgyűlés) on yksikamarinen ja 386-jäseninen. Puolueiden on saavutettava 5 % äänikynnys saadakseen edustajia parlamenttiin. Parlamenttivaalit järjestetään neljän vuoden välein, viimeiset pidettiin huhtikuussa 2002. Viisitoistajäseninen perustuslaillinen oikeus valvoo lainsäädännön perustuslainmukaisuutta. Parlamentin suurimmat puolueet ovat sosialistipuolue (Magyar Szocialista Párt) jolla on 178 edustajaa ja kansanpuolue (Fidesz - Magyar Polgári Szövetség), jolla on 164 edustajaa. Pienpuolueita ovat kristillisdemokraattinen/konservatiivinen MDF (Magyar Demokrata Fórum) 24:llä paikalla ja liberaalinen vapaademokraattinen puolue (Szabad Demokraták Szövetsége tai SZDSZ) jolla on 20 edustajaa. SZDSZ on sosialistien hallituskumppani.

Maakunnat

Unkarin maakunnat ovat
- Alföld ('Suuri alanko'), joka käsittää alueen Tiszan varrella aina Tonavasta itärajaan asti. Tällä alueella on pusta (unk. puszta). Suurimmat kaupungit ovat Nyíregyháza, Debrecen, Kecskemét ja Szeged.
- Pohjoinen vuoriseutu (Karpaatit), joka käsittää vulkaanisperäiset alueet Börzsöny, Cserhát, Mátra ja Zemplén sekä lohkovuoristoiset Bükk ja Aggtelek. Suurimmat kaupungit ovat Miskolc ja Eger. Alueen eteläreunalla sijaitsee kuuluisa Tokajin viinialue.
- Dunántúl ('Tonavantaka') käsittää koko läntisen Unkarin Tonavasta alkaen. Alueen suurimmat kaupungit ovat Sopron, Szombathely, Győr ja Pécs.
- Näiden kolmen maakunnan leikkauspisteessä sijaitsee Budapest. Läänejä on 19: Kuntia on yhteensä n. 3500. Lukumäärä on selvästi liian suuri. Moni kunta on liian pieni, ja siten riippuvainen valtiosta, vaikka lain mukaan kunnilla on huomattavan suuri itsenäisyys. Kunnilla on myös verotusoikeus, jota ne eivät kuitenkaan käytä, koska monet asukkaat eivät pystyisi maksamaan kunnallisveroa. Kansalaiset valitsevat itselleen kunnallisvaaleissa kunnanjohtajan (pormestarin) neljäksi vuodeksi. Pormestari toimii myös valtuuston puheenjohtajana. Hän on siis samalla luottamusmies ja päätoiminen virkamies. Pécs

Maantiede

Pécs Unkari on enimmäkseen Karpaattien altaan tasankoa, jotka reunustavat kukkulat ja matalat vuoret Slovakian rajan tuntumassa pohjoisessa. Korkein kohta on Kékes, 1014 metriä. Tonava (unkariksi: Duna) jakaa maan kahteen osaan. Muut vesireitit ovat Tisza ja Dráva. Maan länsiosassa on suurin vesialue, Balatonjärvi. Balaton on myös Keski-Euroopan suurin järvi. Unkarissa on myös maailman suurin geoterminen järvi, Hévíz Spa. Toiseksi suurin järvi on Tisza-tón tekojärvi Karpaattien altaassa. Ilmasto on leuto, talvet ovat kylmät, pilviset ja kosteat, ja kesät lämpimät. Sijainti vuorten ympäröimänä aiheuttaa ajoittain kuivuutta. Vuoden keskilämpötila on 9,7 °C.

Talous

Unkari on yhtenä Euroopan unionin nuorimmista jäsenmaista voimakkaassa talouskasvussa. Yksityinen sektori käsittää yli 80 % BKT:stä. Ulkomainen omistus ja sijoitukset ovat laajalle levinneitä. Vuoden 1989 jälkeen maahan on investoitu yli 23 miljardia dollaria ulkomaista pääomaa. Inflaatio ja työttömyys, jotka olivat päähuolenaiheita ennen vuotta 2001 ovat laskeneet huomattavasti.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Unkarin väestöjakauma (vuoteen 1989) Väestöjakauma: 93,6 % väestöstä puhuu äidinkielenään unkaria, joka suomalais-ugrilaisena kielenä kuuluu täysin eri kieliryhmään kuin naapurimaiden kielet. Väestöstä selkeän enemmistön muodostavan unkarilaiset 92,3 % osuudellaan. Vähemmistöjä ovat romanit 2 %; saksalaiset 1,2 %; romanialaiset 0,8 %; slovakit 0,4 %; kroatit 0,2 %; serbit 0,2 %; ukrainalaiset 0,1 %. Uskonnot: suurin uskontokunta on katolilaisuus, sekä roomalais- että kreikkalais, joka harjoittaa 2/3 väestöstä. Vähemmistönä kalvinistit 20 % ja luterilaiset 5 %. Lähialueiden maissa asuu suuria unkarilaisvähemmistöjä, etenkin Ukrainan Transkarpatiassa, Slovakiassa, Romanian Transylvaniassa ja Serbian Vojvodinassa.

Kulttuuri

Kuuluisia unkarilaisia matemaatikkoja ovat Paul Erdős (Erdős Pál) ja John von Neumann (Neumann János). Unkarilaisia kirjailijoita: Péter Esterházy, Sándor Márai ja Nobel-voittaja Imre Kertész. Unkarilaisia säveltäjiä: Franz Liszt, Ferenc Erkel, Zoltán Kodály, Béla Bartók, György Ligeti ja György Kurtág. Muita tunnettuja unkarilaisia ovat Zsa Zsa Gabor (Sári Gábor), Harry Houdini (Ehrich Weiss) ja Rubikin kuution keksijä Ernő Rubik. Unkarilainen ruoka on usein tulista, siihen käytetyn paikallisesta paprikasta johtuen. Unkarilaisia ruokalajeja ovat gulassi (gulyás) ja pörkölt. Tokajiviini on EU:n suojelema alkuperäistuote, sitä tuotetaan Tokajin alueella, joka ulottuu Koillis-Unkarista Kaakkois-Slovakiaan.

Merkittävimmät luonnonvarat

- bauksiitti
- kivihiili
- maakaasu
- hedelmällinen maaperä

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- elintarvikkeet

Linkit

- [http://maps.google.com/maps?ll=47.197178,19.687500&spn=3.148794,7.702515&t=h&hl=en Unkari Google Mapsissa]

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi
15. maaliskuuta	vuoden 1848 vallankumouksen vuosipäivä	1848-as Forradalom és Szabadságharc
20. elokuuta	Tapani Pyhän, Unkarin valtion perustajan ja ensimmäisen kuninkaan muistopäivä	Szent István napja
23. lokakuuta	vuoden 1956 kansannousun muistopäivä, uuden valtiomuodon julistamispäivä	Az 1956-os népfelkelés emléknapja

- als:Ungarn ms:Hungary zh-min-nan:Magyar-kok ko:헝가리 ja:ハンガリー simple:Hungary th:ประเทศฮังการี fiu-vro:Ungari

1944

Tapahtumia

Tammikuu

- 2. tammikuuta - Berliinin suurpommitus.
- 4. tammikuuta - Taistelu Monte Cassinosta alkoi.
- 22. tammikuuta - Liittoutuneiden operaatio Shingle, maihinnousu Anzioon Italiassa alkoi.
- 27. tammikuuta - Saksalaisjoukot karkoitettiin Leningradin läheltä.
- 30. tammikuuta - Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin Majurolle Marshallsaarilla.

Helmikuu

- 6.-7. helmikuuta Helsingin suurpommitusten ensimmäinen pommitusyö 6.-7.2
- 29. helmikuuta - Operaatio Brewer: Kenraali Douglas MacArthurin johtamat joukot nousevat maihin Amiraliteettisaarilla.

Maaliskuu

- 18. maaliskuuta - Operaatio Margarethe: Saksalaiset miehittävä Unkarin. Maahan asetettiin saksalaismielinen Döme Sztójayn hallitus.

Huhtikuu

Toukokuu

- 18. toukokuuta - Saksalaiset vetäytyvät Monte Cassinosta ja liittoutuneet valtaavat sen 20 000 henkeä vaatineiden taistelujen jälkeen.

Kesäkuu

- 4. kesäkuuta - USA:n laivasto kaappasi saksalaisen U-505:n. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten 1800-luvun kun Yhdysvaltain laivasto on saanut vallattua vihollisaluksen.
- 5. kesäkuuta - Liittoutuneet saapuivat Roomaan. Se oli ensimmäinen vallattu akselivaltojen pääkaupunki.
- 5. kesäkuuta - Yli 1000 pommikonetta pudotti 5000 tonnia pommeja Atlantin rannikolle maihinnousun valmistelussa.
- 6. kesäkuuta - Normandian maihinnousu käynnistyi, 155 000 liittoutuneiden joukkoja nousi maihin Normandiassa Ranskassa.
- 9. kesäkuuta - Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Karjalankannaksella Suomea vastaan.
- 10. kesäkuuta - 642 surmattiin Oradour-sur-Glanein verilöylyssä Ranskassa.
- 13. kesäkuuta - Ensimmäinen V-1-hyökkäys Englantiin.
- 15. kesäkuuta - Yhdysvaltain joukot nousevat maihin Saipanilla.
- 17. kesäkuuta - Islanti julistautui itsenäiseksi Tanskasta.
- 22. kesäkuuta - Operaatio Bagration: Neuvostoliiton suurhyökkäys, joka johti lopulta Saksan keskisen armeijaryhmän tuhoon.
- 25. kesäkuuta–10. heinäkuuta - Jatkosodan Tali-Ihantalan taistelu

Heinäkuu

- 9. heinäkuuta - Britit ja kanadalaiset valtasivat Caenin.
- 18. heinäkuuta - Hideki Tojo erosi Japanin pääministerin paikalta sotaponnistelun epäonnistumisten vuoksi.
- 20. heinäkuuta - Adolf Hitler selvisi Claus von Stauffenbergin johtamasta murhayrityksestä.
- 21. heinäkuuta - Yhdysvaltalaisjoukot nousevat maihin Guamilla.
- 21. heinäkuuta - Espoon Lahnuksessa mitataan Suomen kaikkien aikojen suurin vuorokautinen sademäärä 198 mm.

Elokuu

- 1. elokuuta - Risto Ryti erosi presidentin virasta. Eduskunta valitsi Mannerheimin Suomen presidentiksi (4. elokuuta).
- 1. elokuuta–2. lokakuuta - Varsovan kansannousu Puolassa
- 12. elokuuta - Liittoutuneet valtasivat Firenzen.
- 15. elokuuta - Operaatio Dragoon: Maihinnousu Etelä-Ranskassa Cannesin ja Toulonin välillä.
- 23. elokuuta - Romani