Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Ase

Ase

Ase on väline, jonka ensisijainen käyttötarkoitus on elämän tai omaisuuden vahingoittaminen. Asetta voi käyttää myös puolustautumiseen, pelottamaan mahdollisia hyökkääjiä tai uhkaamiseen. Aseita käytetään myös metsästyksessä eläinten tappamiseen ja tainnuttamiseen sekä urheilussa. Poikkeusolosuhteissa aseena voi käyttää lähes mitä tahansa esinettä.

Historia

Ensimmäiset aseet olivat kiviä, keihäitä ja kirveitä. Ensimmäiset merkit jousista ja nuolista ovat ajalta noin 20 000 eaa. Pronssista ja raudasta valmistetut miekat olivat pääaseena ennen tuliaseiden yleistymistä 1500-luvulla. Kivääri otettiin käyttöön 1800-luvulla.

Ensimmäinen maailmansota

Ennen ensimmäistä maailmansotaa yleistyvät rihlatut tykit, kuten haupitsi sekä konekiväärit ja taistelulaivat. Sodan aikana otettiin käyttöön ensimmäiset aseistetut lentokoneet, sukellusveneet, käsikranaatit ja panssarivaunut.

Toinen maailmansota

Ennen toista maailmansotaa oli jo keksitty muun muassa polttopullo ja panssarivaunut. Sodan aikana otettiin käyttöön muun muassa rynnäkkökiväärit, singot, suihkuhävittäjät, risteilyohjukset, ballistiset ohjukset ja ydinaseet.

Informaatiosodankäynnin aseet

Informaatiosodankäynnin syntymisen jälkeen 1990-luvulla yhä useammin kysytään, onko aseen määritelmää laajennettava esimerkiksi tietoon ja sodankäynnissä tappaminen ja tuhoaminen myös vihamieliseen vaikuttamiseen. Tällöin ase olisi mikä tahansa esine tai asia, jota käytetään vihamieliseen vaikuttamiseen. Neuvostoliitto ja kommunismi kaadettiin pitkälti strategisella informaatio-operaatiolla, joten kysymys lienee aiheellinen. Informaatiolla saadaan aikaiseksi sotaan verrattavia tuloksia. Aseita olisivat esimerkiksi vihamielinen tieto, teknologian vihamielinen käyttö tai taloudellisen informaatiosodankäynnin keinot. Perusesimerkki aseen laajentuneesta määrittelystä on neljän siviililentokoneen käyttö aseena maailmanlaajuisen sodan sytyttämiseen 11. syyskuuta 2001. Tapauksessa oli myös tieto aseena, eli paikka oli valittu niin, että media on varmasti heti paikalla ja tapauksen näkee suoraan hyvin suuri joukko ihmisiä jopa ilman mediaa.

Aseenkanto-oikeus

: Pääartikkeli: Aseenkanto Suomessa yksityishenkilöt eivät saa kantaa aseita julkisella paikalla, poikkeuksena tilanteet, joissa aseen kuljettamiselle on selkeä tarkoitus. Tässä yhteydessä aseeksi lasketaan myös eräät työkalut, kuten sakset tai ruuvimeisseli.

Aseiden luokittelu


- Teräaseet
  - Katana
  - Kirves
  - Miekka
  - Puukko
  - Tikari
- Heittoaseet
  - Heittokirves
  - Heittotähti
  - Heittoveitsi
  - Keihäs
  - Kivi
  - Käsikranaatti
- Jousiaseet
  - Jalkajousi
  - Jousipyssy
  - Pitkäjousi
- Katapultit
  - Katapultti
  - Trebuchet
- Polttoaseet
  - Kreikkalainen tuli
  - Liekinheitin
  - Napalmi
  - Polttopullo
- Ilma-aseet
  - Ilmakivääri
  - Ilmapistooli
- Ampuma-aseet
  - Hakapyssy
  - Haulikko
  - Kivääri
  - Konekivääri
  - Konepistooli
  - Kranaattikonekivääri
  - Musketti
  - Pistooli
  - Revolveri
  - Rynnäkkökivääri
- Tykit ja muut epäsuoraa tulta ampuvat aseet
  - Kranaatinheitin
  - Kanuuna
  - Haupitsi
  - Mörssäri
- Ohjusaseet
  - Ballistinen ohjus
  - Panssarintorjuntaohjus
  - Raketinheitin
  - Risteilyohjus
  - Sinko Historiallisesti aseet perustuvat aikansa yleiseen tekniikkaan ja noudattavat myös tekniikan yleistä luokittelua: työkalu (kirves), kone (konekivääri, panssarivaunu), järjestelmä (viestijärjestelmä, johtamisjärjestelmä) ja järjestelmien järjestelmä (GPS paikannukseen, viestijärjestelmään, kuljetusvälineisiin jne. perustuva logistiikka tai esim. ilmapuolustusjärjestelmä). Ase on muuttunut siis työkalusta koneen kautta monimutkaisiksi, kalliksi ja tehokkaiksi järjestelmiksi ja järjestemien järjestelmiksi. Viimeisen vaiheen "aseita" pystyvät tekemään käytännössä vain globaalit toimijat.

Ase ja vasta-ase

Aseisiin sodankäynnissä liittyy kaikki sodankäynnin yleiset ominaisuudet. Keskeisin niistä on vastustajan vaikutus. Se näkyy aseissa "ase/vasta-ase" - ilmiönä. Tehokas ase synnyttää aina vasta-aseen; nuija kypärän, miekka kilven, konekivääri panssarivaunun, johtaminen johtamisen vastaiset toimet, tietokone virukset ja HPM:n jne. "Ase/vasta-ase" ilmiö tarkoittaa myös sitä, että aseen lopullinen teho taistelussa on erittäin paljon riippuvainen sen vasta-aseiden kehitystasosta. Päädytään harhauttamiseen, salaamiseen, tiedustelun tärkeyteen jne. Lännen elektroniikkaan perustuva ylivoima olisi Kylmän Sodan aikana ollut pitkälti neutraloitavissa ydinaseeseen perustuvalla EMP:llä. Ongelma ei siis ole potentiaalisen vastustajan aseiden ylivoima sinänsä. Ongelma on se, pystymmekö neutraloimaan vastustajan tehokkaiden aseiden ylivoiman esim. vasta-aseella. Vasta-ase ei ole myöskään lopullinen vastaus, vaan sekin on periaatteessa ase, jolle löytyy vasta-ase. Ketju jatkuu periaatteessa loputtomiin. Esimerkki pitkästä ase/vasta-ase ketjusta: (1) Joukkojen siirtäminen taisteluun - (2) Rynnäkkölentokone marssivia joukkoja vastaan - (3) marssivien joukkojen rynnäkkölentokoneiden torjuntaan tarkoitettu ohjus - (4) ohjuksen häirintäjärjestelmä lentokoneessa - (5) häirintäjärjestelmän väistöjärjestelmä ohjuksessa jne.

Lähteitä


- Martin van Creveld:"Technology and Warfare" The Free Press, New York 1991 (tekniikka sodankäynnin osana)
- John Keegan:"A History of Warfare" Vintage Books, New York 1994 (sodankäynnin yleinen historia)
- Alvin & Heidi Toffler:"War and Antiwar; Survival at the Dawn of the 21th Century" Warner Books 1993 (informaatio ja sodankäynti)
- Aki-Mauri Huhtinen:"Sanasota - Johdatus sodan ja sodanjohtamisen filosofiaan" Toimittanut Tuomo Aimonen. Elan Vital, Lahti ja Johtamisen laitos, Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki 2005 (luku 3.4. Ase) Luokka:Aseet ms:Senjata ko:무기 ja:武器 simple:Weapon th:อาวุธ

Metsästys

Määritelmä

Lakikirjamääritelmän mukaan metsästys tarkoittaa luonnonvaraisena olevan riistaeläimen pyydystämistä sekä saaliin ottamista metsästäjän haltuun (metsästyslaki 2§). Saaliiksi saadut riistaeläimet käytetään yleensä ravinnoksi, erityisesti hirvenpyynnin merkitys metsästäjälle on suuri. 2002-2003 pyydettiin vuodessa yli 80.000 hirveä. Hirvenlihan tuotto ylittää nelinkertaisesti poronlihan tuoton. Turkiseläinten pyynti on nykyään huonosti kannattavaa, joten pyynti on lähinnä haittaeläiminä pidettyjen pienpetojen, kuten Suomen luontoon kuulumattoman minkin saalistusta. Suomessa metsästys on suosittu harrastus, nykyään Suomessa on n. 300.000 metsästäjää.

Elävää kulttuuriperintöä ja unohtuneita käytäntöjä

Suomi asutettiin hylkeenpyynnin avulla. Traaniöljyn ja nahkojen kauppaa arvellaan käydyn jo 5500 ekr. Suomalaisten hylkeenpyyntikylien, mm. Yli-Iin Kierikki, asuinkentiltä on löydetty muualta tuotuja meripihkaa, kuparia ja kultaa. Hylkeennahka on Roomassa ollut kalliimpi kuin leijonan talja. Sen hinta on vastannut käsityöläisen kuukauden palkkaa. Vielä 1500-luvulla traaniöljyä vietiin yli 300.000 litraa. Katolinen kirkko katsoi keskiajalla hylkeen kalaksi. Se avasi hylkeenlihan viennin, koska paaston aikana sai syödä kalaa. Kalevalassa maan katsotaan syntyneen telkän munasta. Telkän munalla on ollut myyttistä rooliaan käytännöllisempiä tehtäviä metsästyskulttuurin liepeillä: telkkänaaraita on opittu munittamaan ja näitä munia on kerätty ihmisravinnoksi. Keruu ei ole tuhonnut pesää, sillä tapasäännöt ovat käskeneet säästämään pesään aina joitakin munia. Lisäksi telkkä harrastaa käen tapaan loismunintaa, eli munittamisen rasite on kohdistunut moneen yksilöön. Hyljettä paljon myöhemmin alkoi turkiseläinten pyynti. Etenkin kettu, kärppä, näätä ja varsinkin orava ovat olleet pyynnin kohteina. Hirviä on aiemmin ollut paljon nykyistä vähemmän, sillä nyt metsien biomassa on suurempi kuin koskaan ja se sekä petojen suhteellinen vähälukuisuus ovat mahdollistaneet hirven ja hirvieläinten lisääntymisen. Saaristossa linnustus, myös kevätpyynti, ovat olleet tuottoisia. Kun kaskiviljely lisäsi teerien lukumäärää, oli teerijahti hyvin tuottoisaa. Laiduntaminen lisäsi myös jouhisorsien määrää ja kun tavi- sinisorsa ja haapanakannat olivat jo entuudestaan vahvat, saalista on saatu ilmeisesti nykyiset määrät jo 1900-luvun alussa. Suomalaiselle metsästykselle on ominaista sen vanha ja katkematon perinne. Euroopassa metsästys on usein ollut harvojen yksinoikeus ja metsästyskäytännöt ovat syntyneet useinkin luonnosta vieraantuneen ylhäisön parissa. Niinpä käytännöt ovat usein olleet julmia ja metsästys on tähdännyt joko suureen saalismäärään tai pelkkään huviin. Ikävimmät muotonsa tämä eurooppalainen metsästystapa on saanut siirtomaissa: yksi ammattimetsästäjä on saattanut elinaikanaan surmata jopa tuhat norsua muun monilukuisemman saaliin ohella. Amerikassa biisoni lähes hävitettiin sukupuuttoon alkuperäisväestön ruoansaannin vaikeuttamiseksi. Biisonia pyydettiin myös nahan takia. Lihaa ei otettu läheskään aina talteen tai talteen otettiin pelkkä kieli. Suorastaan massamaisesti esiintynyt muuttokyyhky tapettiin sukupuuttoon mm. haulipanoksia ampuvien tykkien avulla. Suomessa pyynti muistuttaa tavoitteiltaan edelleenkin alkuperäiskansojen harjoittamaa jahtia. Riista pyydetään vain tarpeeseen; syötäväksi tai turkikseksi ja käytetään eräin poikkeuksin (vahinkoeläimet) tarkoin. Metsästäjiemme parissa elää edelleenkin kirjoittamattomia tapasääntöjä mm. saaliin arvokkaasta kohtelusta myös kaadon jälkeen tai muusta hyväksyttävästä käytöksestä luonnon parissa. Suomalaisten eurooppalaisia "alkuperäisempää" luontosuhdetta kuvannee sekin, että Amerikan suomalaissiirtokunnat eivät tiettävästi koskaan joutuneet edes paikallisiin konflikteihin alkuperäisväestön kanssa. Nykyisin metsästettäviksi mahdollisia lajeja on Suomessa enemmän kuin ennen mutta metsästyksen parissa lajeja on aiempaa vähemmän. Muun muassa kuovi, tilhi ja monet muut linnut olivat metsästettäviä. Minkki tuotiin tarhattavaksi turkiseläimeksi mutta villiintyi (ja ilmeisesti syrjaytti vesikon). Piisami tuotiin myös turkiseläimeksi. Se löysikin ilmeisesti tyhjän lokeron ekosysteemistämme - ainakaan haittaa siitä ei ole ollut. Valkohäntäpeura tuotiin Amerikasta. Se oppi uuden elinalueensa vuodenkierron, ruokapöydän ja talveen valmistautumisen. Villisika levisi lähinnä Kannaksen kautta. Nokikana ja punasotka ovat myös laajentaneet onnistuneesti reviiriään. Fasaani menestyy hyvin, samoin kanadanmajava. Mufloni selviytyy myös mutta sitä ei ole edes tarkoitus lisätä, vaan mufloni pysynee erikoisuutena.

Arvostelua ja puolustusta

Metsästys on kautta aikain kohdannut eläinsuojelijoiden arvostelua. Metsästystä ei ole pidetty tarpeellisena tai sitä on pidetty epäeettisenä. Kiivaimmat luonnonsuojelijat ovat vaatineet metsästyksen lopettamista kokonaan. Usein kiivain arvostelu on tullut sieltä, missä metsästystä ei tunneta. Saatetaan luulla, että Suomessa harrastattaisiin englantilaistyyppistä kettujahtia tai muita julmia pyyntitapoja. Arvostelijat ovat lisäksi usein tarkastelleet koko metsästystä uhanalaisimman lajin kautta: nyt runsas hylje väheni aikoinaan ympäristömyrkkyjen takia mutta vastuuta sälytettiin metsästykselle. Eräät tulokaslajit ovat usein harvinaisia yksinkertaisesti siksi, että ne elävät Suomessa itselleen mahdollisen elinalueen laidalla, "vieraalla maalla". Kuitenkaan esimerkiksi punasotkan lukumääräisesti vähäinen metsästys Suomessa ei vaikuta elinvoimaisen lajin hyvinvointiin sen ydinalueilla. Ilveksen runsastuminen on lähes yksinomaan metsästäjien toimien ansiota: metsäkauris- ja jäniskantojen laaja ja tehokas hoito on tehnyt ilveksen laajamittaisen paluun mahdolliseksi. Luonnonsuojelijoillahan ei ole mitään pitkäjänteiseen käytönnön työhön pystyvää koneistoa vaan käytännön teot ovat olleet yksittäisiä, useimmin vain provokaatioita. Metsästäjät myös tuntevat eräiden eläinten elintavat osin paremmin kuin riistantutkimus. Lisäksi jää aina huomaamatta, että metsästys on pitänyt yllä 300.000:n aktiivi-ikäisen kansalaisen välitöntä luontosuhdetta ja voi osoittautua, että se on ollut hyvin tärkeä tekijä vaadittaessa säästämään metsästäjillekin mieluisia riistan elinpiirejä hakkuilta. Myöskään sitä ei tiedetä yleisesti, että Suomessa metsästysrasitus on tarkoin säädeltyä ja kohdistuu enimmäkseen kannan siihen osaan, nuoriin, joka muutenkin menetettäisiin tulevan talven aikana. Metsästäjiä on myös hyvin paljon, n. 300.000 ja se on tulossa etenkin naisten suosioon. Metsästyksen taloudellinen arvo on myös suuri. RKTL:n laskelman mukaan n. 60-70 mme, mutta todellisuudessa ilmeisesti suurempi laskutavasta ja riistanlihan hinnan arvostuksesta riippuen. Eräiden lajien metsästyksen lopettaminen aiheuttaisi suoranaista haittaa: jos hirvikantaa ei pidettäisi kurissa, metsätuhot olisivat riistantutkimuksen mukaan katastrofaalisia: Kolme-neljä rauhoitettua vuotta veisi taimikot. Hyljekantaa joudutaan tulevaisuudessa rajoittamaan, sillä hyljetuhot uhkaavat kalastuselinkeinoa jo nyt merkittävästi. Myös minkin pyynti saaristosta ja supin pyynti itäräjalla rabieksen leviämisen estämiseksi (rokotusten ohella) ovat tärkeitä. Jos Suomi ei säilyttäisi rabiesvapaan maan statusta, syntyisi siitä merkittävää haittaa ja kuluja. Näitä tehtäviä ei voida suorittaa niin, että tyydyttäisiin metsästämään pelkästään vahingollisia lajeja. Hirvijahtia lukuun ottamatta muut jahdit eivät ole juurikaan palkitsevia vaan tehdään osana muuta metsästystä ja riistanhoitoa. Nyky-Suomessa metsästys on organisoitu hyvin tehokkaasti ja riistaa säästävästi. Riistaeläimet lasketaan vuosittain Ylä-Lappia lukuun ottamatta riistakolmioiden avulla. Laskentaan osallistuu jopa 100 000 metsästäjää. Tulokset siirtyvät riistantutkimuksen käyttöön ja niiden perusteella annetaan pyyntirajoitukset ja -suositukset. Niinpä yksikään metsästettävistä lajeistamme ei ole tullut uhatuksi metsästyksen vuoksi, ei hylje eikä edes susi, josta on aina ollut olemassa elinvoimainen, usein tosin pieni, muutaman kymmenen yksilön kanta. Riistantutkimuksemme on ainutlaatuista ja suomalaistutkimusta pidetään maailmanlaajuisesti alansa huippuna. Suomalainen erityispiirre on, että tutkimus ei ole vain akateemista yliopistotutkimusta, vaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) tuottaa lähes suoraan metsästystä ohjaavaa tietoa. Niinpä esimerkiksi elinalueiden pirstoutumisen vähentämää metsoa ei metsästetä juuri lainkaan Etelä-Suomessa. Nyttemmin metsästyksen imago on saanut merkittävää apua julkisuuden henkilöiltä: esimerkiksi Sting ja Madonna ovat metsästyksen harrastajia. Myös erilaiset muodikkaat paleodieetit vaikuttavat myönteisesti riistanlihan arvostukseen alkuperäisenä ja ihmiselle hyväksi katsottuna ravintona.

Metsästysmuodot pyydettävän lajin mukaan


- Linnustus, metsäkanalinnut (Pyy, teeri, metso, riekko)
- Sorsalintujen metsästys l. sorsastus (mm. sinisorsa, metsä- ja merihanhi, nokikana)
- Hirvieläinten metsästys (hirvi, valkohäntä-, kuusi- ja metsäpeura, metsäkauris)
- Turkismetsästys (kettu, supi, minkki, mäyrä, orava, susi, ilves ym.)
- Muu pienriistametsästys (jänis, majava sekä kyyhkyt, aiemmin mm. tilhi, kuovi ja pulmunen)
- Hylkeenpyynti, l. hylkijahti (harmaahylje, norppa, gronlanninhylje, kirjohylje)

Surmavälineen mukaan


- Jousimetsästys (kaikki lajit pl. hylje)
- Keihästys (aiemmin karhu ja hirvi)
- Harpunointi (aiemmin hylje)
- Verkko- tai rysäpyynti (aiemmin hylje)
- Ansa- ja loukkupyynti (aiemmin karhu, peurat, jänis, metsäkanalinnut ja hylje)
- Ruutiasein tapahtuva metsästys, ampuminen (kaikki lajit)
- Myrkkypyynti (susi, kettu, karhu, ahma, varikset)
- Nuijinta (aiemmin hylje, joskus susi)

Saalistusmenetelmän mukaan


- Hiivintä ja jäljitys (nisäkkäät, aik. metson soidinpyynti)
- Ajometsästys, ajavan miesketjun käyttö (jänis, hirvieläimet, fasaani)
- Metsästys ajavan koiran avulla (jänis, hirvieläimet, kettu)
- Metsästys pysäyttävän koiran avulla (hirvieläimet, karhu)
- Metsästys noutavan koiran avulla (sorsalinnut, metsälinnut, peltopyy, fasaani)
- Metsästys jälkikoiran avulla (nyk. haavoittuneet hirvieläimet ja karhu)
- Haaska- tai syöttipyynti (valkohäntäpeura, kettu, supi, aiemmin karhu)
- Väijyntämetsästys ilman haaskaa (Hirvi, jänis, aiemmin hylje)
- Kuvastus (teeri, sorsalinnut, varis, kyyhky)
- Houkuttelumetsästys äänen ja/tai tuoksun avulla (hirvi, hirvieläimet, teeri, pyy, varis)
- Saartaminen ja/tai ylläkkö (aiemmin harmaahylje)
- Lippusiima (susi, kettu)
- Houkutinmetsästys elävän saalishoukuttimen avulla (susi)
- Houkutinmetsästys muun elävän houkuttimen avulla (vihollinen tai oma poikanen; varis, hylje)
- Luolakoirametsästys (kettu, mäyrä)
- Luolametsästys, pesäpyynti, poikasten sieppaus (aiemmin hylje ja sen kuutti; suden ym. pesien tyhjennys)
- Munittaminen ja munien keruu (varsinkin telkän munittaminen)
- Lähestyminen tai houkuttelu lajikumppaniksi naamioituneena (peura, hylje)
- Lähestyminen eläimen suojassa (teeren metsästys)

Käytössä olevia metsästysmuotoja saalislajeittan


- Jäniksen metsästys l. jänisjahti
- Hirven metsästys l. hirvijahti
- Peurojen metsästys l. peuranpyynti
- Vesilintujen metsästys l. linnustus
- Metsäkanalintujen metsästys l. linnustus tai metsälinnustus
- Näädän pyynti l. näätäjahti
- Karhun metsästys
- Ketun pyynti l. kettujahti
- Hylkeen pyynti l. hylkijahti

Synonyymejä ja murreilmauksia metsästykselle


- Jahti, pyynti, mehättely, mehtuu, erästys, saalistus Esimerkiksi kun joku eläin on saatu saaliiksi, se on jäänyt "eräksi". (Vrt. saada kiinni = "käsittää", Pentti Haanpäällä: "Mistä olet käsittänyt tupakkaa?")

Metsästys muussa merkityksessä

Metsästyksellä voidaan tarkoittaa myös jonkin asian etsimistä. Esimerkiksi "menen metsästämään erästä kirjaa". Luokka:Metsästys ja:狩猟

Kivi

Kivi on yhdiste, joka muodostuu mineraaleista ja luokitellaan mineraalisisältönsä mukaan. Kivet luokitellaan yleensä ne muodostaneiden prosessien mukaan, ja luokitellaan magmakiviin, sedimenttikiviin ja metamorfisiin kiviin. Magmakivet ovat muodostuneet sulaneesta magmasta, sedimenttikivet maalajien rapautuessa ja muodostaessa iskostuneita yhdisteitä, metamorfiset kivet taas kun magma- ja sedimenttikivet joutuvat lämpötilan ja kovan paineen alaiseksi. Kun orgaaninen materiaali jättää jälkensä kiveen, tulos tunnetaan nimellä fossiili.

Katso myös:


- Luettelo kivityypeistä
  - Graniitti
- Luettelo mineraaleista
- Luettelo vuorijonoista Luokka:Geologia ja:岩石

Kirves

Kirves on työkalu, jossa metallinen, aiemmin kivinen, terä on asennettu noin 90 asteen kulmassa yleensä puiseen varteen. Kirvestä käytetään veistoon, halkaisuun ja aiemmin myös puiden kaatamiseen. Kirvestä on käytetty myös aseena. Halkaisukirves on pitkävartinen, sen terä on usein painava ja joskus terä on varustettu puun halkeamista edistävällä mekanismilla. Halkaisukirvestä on usein käytetty yhdessä kiilan kanssa. Veistokirves on lyhytvartinen ja usein sen terä on teroitettu lovempaan teräkulmaan kuin halkaisukirveen. Myös sen terä on usein pienempi kuin halkaisukirveen. Piilukirvestä on käytetty rakennusten tms. hirsien veistämiseen, murteissa "piiluttamiseen" tai "poskeamiseen". Se on leveä- ja painavateräinen, joskus toispuoleiseksi teroitettu. Leimauskirvestä on käytetty esimerkiksi jo kaadettujen tai kaadettavaksi tarkoitettujen puiden merkitsemiseen. Hilpari on hyvin pitkävartinen kirves, jota on käytetty aseena. Lihakirvestä on nimensä mukaan käytetty ruhon paloitteluun. Nyttemmin sen on kaupallisessa lihankäsittelyssä lähes täysin korvannut vannesaha. Partakirves on kirvestyyppi, jonka terä jatkuu varren myötäisenä parran tavoin. Putkikirves on alkeellinen metallikirves, joka kiinnitetään suoraan varren päähän keihäänkärjen tavoin. Varsi tekee kuitenkin 90 asteen mutkan, joka tekee kirveestä käyttökelpoisen. Putkikirveet säästivät metallia. Raudan yleistyttyä putkikirveistä luovuttiin.

Lisätietoja


- [http://www.csc.fi/arctinet/pronssikausi/073.phtml Pronssikauden kirveitä]
- [http://www.saunalahti.fi/~puulastu/pk_veist2.htm Veistämisestä] ja:斧 Luokka:Työkalut Luokka:Teräaseet

Pronssi

Pronssi on lejeerinki, jonka pääkomponenttina on kupari. Pronssikaudella seos sisälsi kuparin ohella muita saatavissa olevia metalleja, yleensä tinaa ja sinkkiä, joskus myös lyijyä. Pronssia valmistettiin sulattamalla kuparia sinkkimalmin kanssa. Metallissa oli usein epäpuhtautena arsenikkia, joka paransi sen mekaanisia ominaisuuksia. Pronssi oli myös lujempaa kuin muinaisella tekniikalla valmistetut rautalaadut. Euroopassa siirryttiin kuitenkin rautakauteen merenkulun ja kaupan vaikeuduttua Välimerellä 1200–1100 eaa. Roomassa upseerit saivat käyttöönsä parempilaatuiset pronssimiekat, kun taas sotilaiden oli tyydyttävä rautamiekkoihin. Hyvälaatuisen teräksen valmistukseen meni vielä tuhansia vuosia. Kuparipohjaisilla metalliseoksilla on matalampi sulamispiste kuin raudalla, ja kuparin työstö ja metallurgia ovat helpompia hallita kuin rautametalleilla. Kuparin tiheys on noin 10 % suurempi kuin raudan. Korroosio ei vahingoita pronssia samalla tavoin kuin rautaa varsinkaan meriolosuhteissa. Pronssi myös kestää väsymistä jonkin verran rautaa paremmin. Pronssin kitkakerroin on metallia vasten pienempi kuin raudalla, mikä oli tärkeää tykkejä valmistettaessa. Rautatykissä rautainen tykin kuula tarttui helpommin putkeen ja räjäytti koko tykin. Kirkonkelloihin käytettävä pronssi sisältää 20 % tinaa. Suurin pronssista valettu kirkonkello, Tsar-Kolokol; 200 tonnia; 6,14 m korkea valettiin 1733–1735. Se on edelleen Moskovan Kremlissä, tosin hajonneena. Nykyisin valmistetaan hyvin monenlaisia erikoispronssilaatuja seostamalla mukaan mm. pieniä määriä piitä, mangaania, alumiinia tai telluuria. Seoskomponentit ja seossuhde vaikuttavat pronssin lujuuteen, korroosionkestävyyteen ja ulkonäköön. Esimerkiksi piipronssia käytetään hitsattaviin metalliliitoksiin, heloihin, pultteihin, nupeihin, sinkilöihin, pieniin renkaisiin sekä yhä enenevässä määrin taidevaluun. Piipronssi on hyvin korroosionkestävää. Luokka:Metalliseokset ko:청동 ja:青銅

Miekka

Miekka on lähitaisteluase, joka koostuu kahvasta (eli väistimestä ja ponnesta) ja terästä. Miekkoja on hyvin monentyyppisiä: isommat, raskaammat miekat ovat kahden käden miekkoja, kun taas pienempiä voi käyttää yhdellä kädellä. Miekan terä on yleensä noin 30–120 senttimetriä pitkä ja tyypillisesti kaksipuolinen. Miekka valmistetaan yleensä teräksestä, varhaisemmat valmistettiin pronssista. On ollut myös kivestä ja/tai puusta tehtyjä lyömäaseita, jotka ovat muistuttaneet miekkoja. Miekkaa käytetään joko pistoaseena, lyömäaseena tai molempina miekkatyypistä riippuen.

Perinteisen suoran lyömämiekan osat

Miekan "perusrunko" on metallinen säilä. Säilä koostuu terästä, ja kahvan sisälle ulottuvasta kapeahkosta miekanruodosta. Terä eli tutkain on litteä, sen reunat leikkaavat. Terän leveä puoli on lape. Lape tunnetaan myös miekan selkänä tai miekansyrjänä. Lappeessa saattaa olla veriura, joka keventää miekkaa. Veren ohjaamisen kanssa sillä ei silti ole mitään tekemistä. Muu paitsi terä lasketaan yleensä kuuluvaksi kahvaan eli västiin. Kädensija eli kourain on tehty miekanruodon ympärille, esimerkiksi kietomalla nahkavyötä tai kiinnittämällä irrallinen puinen osa. Kädensijan päässä miekanruoto on kiinnitetty niittaamalla päästään nuppiin. Nuppiin kuuluu ponsi, kahvan varsinainen pää, ja joskus ponnenalus ponnen ja kouraimen välissä. Ponnen tehtävä on sekä pitää kourain kiinni ruodossa, että estää miekkaa luiskahtamasta kädestä. Sen painoa muuttamalla voidaan myös hienosäätää miekan tasapainoa ja käyttäytymistä. Kourainta ja terää erottaa sivuille työntyvä väistin. Alun perin väistimen tehtävä oli estää kättä liukumasta terälle, mutta ristiretkiajalla väistin pituutta kasvatettiin, jotta terää pitkin liukuvia iskuja olisi helpompi pysäyttää sekä suojata otetta esim kilvellä tehtyä iskua vastaan. Tuppi eli huotra (tunnettu myös nimellä putki) ei ole suoranaisesti miekan osa, mutta se on ollut ajoittain tärkeä lisävaruste. Huotra on miekan säilytyssuoja ja kantolaukku, joka peittää terän, mutta jättää kahvan näkyviin, jotta miekka olisi helppo vetää esiin. Huotran tarkoitus on helpottaa miekan mukana pitämistä, ja estää terää vahingoittamasta miekan kantajaa itseään. Huotra on usein kiinnitetty vyötärölle vyöllä.

Käyttö

Miekka oli aikaisemmin tärkeä ase sotatantereilla. Nykyisin, tuliaseiden syrjäytettyä miekat sodankäynnissä, sotilaat käyttävät miekkaa lähinnä juhlallisissa tilanteissa, kuten paraateissa.

Urheilu

Miekkailu on nykyisin urheilulaji ja aktiivisia miekkailun harrastajia on ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Turussa. Eri miekkailulajit kuuluvat myös olympialajeihin. Miekkaa käytetään joissain budolajeissa (kendo) tai erilaisissa yksinsuoritettavissa liikesarjoissa (iaido). Myös eurooppalaisia historiallisia miekkataistelutaitoja harjoitellaan monilla paikkakunnilla, Suomessa ainakin Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Tampereella. Erilaisia miekkataitoja on opetettu lähes kaikkialla maailmassa, mm. Persiassa, Koreassa ja Kiinassa, mutta näitä miekkailulajeja ei juurikaan opeteta Suomessa. Urheilumiekkailussa varusteet ovat seuraavat:
- valkoinen miekkailupuku
- nahkahansikas
- miekkailumaski
- sopivat sisäjalkineet
- vartalojohto
- miekka Eurooppalaisen ja aasialaisen historiallisen miekkailun varusteet ovat täysin tehtävistä harjoitteista kiinni. Joissain lajeissa ei käytetä lainkaan kontaktia, jolloin voidaan harjoitella ilman suojavarusteita. Iaido on hyvä esimerkki tällaisesta lajista. Toisissa lajityypeissä taas käytetään kovaa kontaktia ja tällöin on käytettävä enemmän suojavarusteita sekä turvallisimpia aseita. Esimerkiksi japanilaisessa kendossa ja keskiajan elävän historian yhdistyksen, SCA-seuran piirissä käytävissä kamppailuissa käytetään suojaavia varustuksia ja rottinkisia keppejä miekkojen sijasta onnettomuuksien välttämiseksi. Tosin voidaan olla montaa mieltä siitä kuinka paljon 'miekkailua' on jäljellä lajeissa joissa käytetään pyöreitä keppejä leikkaavien, litteiden teräsmiekkojen sijasta.

Erilaisia miekkoja


- gladius, roomalainen miekka
- spatha, roomalainen pitkämiekka
- tachi, pitkä samuraimiekka
- katana, pitkä samuraimiekka
- wakizashi, lyhyt samuraimiekka
- sapeli
- kalpa
- säilä
- floretti
- laakari
- pitkämiekka, "puolentoistakäden" miekka Luokka:Teräaseet ja:剣

1500-luku

Tärkeitä tapahtumia


- Pieni jääkausi alkoi Euroopassa.
- Kastilia valloitti Navarran kuningaskunnan 1512. Espanja yhdistyi.
- Osmanien valtakunta saavutti huippunsa Suleiman Suuren aikana (1520—1566). Turkkilaiset piirittivät Wieniä 1529.
- Espanjan konkistadorit valloittivat Asteekkivaltakunnan Meksikossa 1521 ja Inkavaltakunnan Etelä-Amerikassa 1533. Kullan määrä Euroopassa kasvoi voimakkaasti. Hevonen vietiin Amerikkaan.
- Fernão de Magalhães purjehti maailman ympäri.
- Nuijasota Suomessa Ruotsin valtaa vastaan
- Reformaatio:
  - Speyerin valtiopäivillä 1529 joukko ruhtinaita ja keisarillisia kaupunkeja vastustivat Wormsin ediktiä ja tukivat Lutheria.
  - Englannin kuningas Henrik VIII katkaisi välinsä katoliseen kirkkoon ja muodosti anglikaanisen kirkon 1534.
  - Ranskan uskonsodat katolilaisten ja hugenottien välillä (1562—1598)
- Trenton kirkolliskokous (1545—1563) uudisti katolista kirkkoa vastineeksi reformaatiolle.
- Alankomaiden provinssit kapinoivat 1568—1648 Espanjaa vastaan.
- Puola-Liettua muodostettiin (1569—1795).
- Katolilaiset maat ottivat käyttöön gregoriaanisen kalenterin 1582.

Merkittäviä henkilöitä


- Englannin kuningas Henrik VIII, anglikaanikirkon perustaja (1491–1547)
- Ranskan kuningas Frans I, ensimmäinen renessanssimonarkki (1494–1547)
- Osmanien sulttaani Suleiman Suuri, valloittaja ja uudistaja (1494–1566)
- Pyhä Rooman keisari ja Espanjan kuningas Kaarle V (1500–1558), soti lähes jatkuvasti Ranskaa ja osmaneita vastaan samaan aikaan kuin Espanja valloitti Amerikat.
- Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa (s. 1496, hallitsi vuosina 1523 - 1560)
- Espanjan kuningas Filip II, vastauskonpuhdistuksen johtaja (s. 1527, hallitsi 1556–1598)
- Englannin kuningatar Elisabet I (1533–1603)
- Ranskan ja Navarran kuningas Henrik IV, päätti uskonsodat ja yhdisti jälleen valtakunnan (1553–1610).
- Iivana Julma, Venäjän ensimmäinen tsaari
- Thomas More (1478–1535)
- Martin Luther (1483–1546)
- Hernán Cortés (1485–1547)
- Mikael Agricola (1510–1557)
- Miguel de Cervantes (1547–1616)
- William Shakespeare (1564–1616)
- Benvenuto Cellini (1500–1571)

Keksintöjä ja tekniikkaa


- Rukki mullisti tekstiilituotannon.
- Maissi, peruna, suklaa ja tomaatti tuotiin Eurooppaan. Luokka:1500-luku ko:16세기 ja:16世紀 th:คริสต์ศตวรรษที่ 16

Kivääri

Kivääri on pitkäpiippuinen tuliase, joka on nykyisin tavallisimmin varustettu rihlatulla piipulla ja on patruunakäyttöinen.

Pääosat

Kiväärin pääosat ovat piippu, tukki, lukkolaite, laukaisukoneisto, tähtäinlaitteet sekä kiintomakasiini tai lipas patruunoiden säilyttämiseksi. Kiväärin tukkia voidaan kutsua myös peräksi, esimerkiksi "taittoperä". Tukki voi olla osa-, tai lähelle piipunsuuta yltävä kokotukki. Jos kiväärin lukkolaite on mekanismiltaan taittuva haulikoiden tapaan, tukin etumaista osaa kutsutaan etutukiksi. Tavallisin tukkimateriaali on puu, usein pähkinäpuu, mutta erilaiset muoviraaka-aineet ovat yleistymässä. Lukkolaite voi vaihdella: on kaasumäntä- tai rekyylimekanismilla toimivia, on taittuvalukkoisia etenkin suurriista-aseina, kiilalukkoisia, vipulukkoisia (esim. Winchester), pumpputoimisia erilaisin sulkumekanismein ja nykyään yleisimpänä nk. pulttilukkoisia. Lunttu-, ratas-, pii- tai nallilukkoiset aseet ovat yleensä suustaladattavia ja nallilukkoista lukuun ottamatta jääneet aseharrastajien käyttöön. Nallilukkoisia suustaladattavia kivääreitä valmistetaan yhä runsaasti, malleja on tarjolla satoja, ja niillä metsästetään eräissä USA:n osavaltioissa hyvin yleisesti mm. asetyypille sallitun pitkän metsästysajan vuoksi. Tähtäinlaitteina kiväärissä voi olla edessä tähtäinjyvä ja takana hahlo tai diopteri. Kiikaritähtäimet, lasertähtäimet ja nk. punapistetähtäimet (mm. Aimpoint jne.) ja valonvahvistimeen yhdistetyt tähtäinlaitteet ovat yleistyneet. Länsimaissa metsästyskäytössä kiikaritähtäin on nykyään yleisin tähtäintyyppi. Kivääri voi olla varustettu irtolippaalla tai makasiinilla. Makasiini on aseeseen kiinteästi rakennettu ja se voi sijaita tukissa (mm. Remington Nylon) tai piipun alla (putkimakasiini, jolloin patruunat ovat peräkkäin) tai lukkolaitteen alla (Sako, sotilaskiväärit), jolloin patruunat ovat päällekkäin. Tuolloin makasiinilla varustetun, erityisesti sotilasaseen, makasiinin täyttämistä on voitu nopeuttaa nk. patruunakamman avulla. Patruunakäyttöisissä kivääreissä ja muissakin aseissa piipun takaosaan on työstetty patruunapesä. Rihlatussa piipussa on sisäpinnassa vähintään kaksi, tavallisimmin neljä uraa eli rihlaa, jotka saavat laukaistessa luodin pyörimään pidemmän, piipun suuntaisen, akselinsa ympäri. Tämä pyörimisliike vakauttaa luodin lentämistä. Gyroskooppinen tasapaino parantaa aseen ampumatarkkuutta ja siten myös kantomatkaa verrattuna rihlattomaan piippuun, jollainen on esimerkiksi haulikossa ja musketissa.

Patruuna

Kiväärin ammus eli patruuna koostuu yleensä messinkiseoksesta syvävedetystä ja sorvatusta hylsystä, keskelle hylsyn pohjaa kiinnitetystä nallista ja hylsyn suuhun painetusta, ja yleensä puristamalla, eli niippaamalla kiinnitetystä luodista, sekä hylsyn sisällä olevasta ruudista. Pienoiskiväärin, samoin kuin muutaman suhteellisen harvinaisen kaliiperin (esim. 17 HMR), patruunoissa nallimassa on valettu hylsyn pohjalle hylsyn kaksinkertaisen reunan sisään, eli ne ovat ns. reunasytytteisiä. 1800-luvulla valmistettiin myös suurikaliiperisia, mm. .44 kaliiperisia reunasytytyspatruunoita joita käytettiin mm. Henry ja Winchester vipulukkokivääreissä.

Historia

Kiväärit korvasivat musketin suuremmissa määrin 1800-luvun puolivälin jälkeen. Käsityönä tehdyn valmistuksen vuoksi armeijoiden aseistuksen korvaaminen oli kuitenkin hidasta ja kallista. Krimin sodassa (1854–1856) brittien ja Ranskan armeijat oli jo aseistettu kiväärein, kun Venäjä ja osmanit käyttivät vielä musketteja. Kiväärin pidempää kantomatkaa ei kuitenkaan osattu täysin hyödyntää. Preussin-Itävallan sodassa 1866 Preussin armeija oli aseistettu uusin takaaladattavin neulapyssyin (das Zündnadelgewehr), joilla se saavutti taktisen edun Itävaltaan nähden. Kiväärin käyttäjät laskettiin alkuaikoina usein automaattisesti tarkka-ampujiksi, ja heidät teloitettiin herkästi vangiksi joutuessaan. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset kehittivät rynnäkkökiväärin, jossa yhdistettiin konepistoolin ja sotilaskiväärin ominaisuuksia. Lopputuloksena oli entisiä sotilaskivääreitä pienempikaliiberisia sarjatuliaseita, joissa oli kuitenkin useimpiin taistelutehtäviin riittävä teho ja kantama. Nykyään kaikki uudenaikaiset armeijat varustavat sotilaansa rynnäkkökivääreillä.

Tunnettuja kivääreitä

konepistoolin Venäläinen Mosin-Nagant 1891 ja saksalainen Mauser 98 olivat muunnelluimpia ja parhaimpia sotilaskivääreitä toisen maailmansodan aikana ja jälkeen. Myös englantilainen Lee-Enfield on tunnettu, erityisesti kevyesti liukuvasta lukostaan ja luotettavuudestaan. Mosin-Nagant Toisin kuin Mosin-Nagantia, ainakin yhtä luotettavaksi osoittautuneita mauserlukkoja valmistetaan edelleen vain vähän alkuperäisestä esikuvastaan muutettuina mm. Tsekissä laatuaseistaan tunnetuilla CZ ja Brno-merkillä. Mauserlukon etuna on lähes häiriötön nk. pakkosyöttö, haittana tarve syöttää patruunat aina lippaan kautta. Jos mauserlukkoisessa syöttää patruunan piippuun käsin, tuloksena on syöttöhäiriö ja joskus aseen vaurioituminen. Mosin-Nagant-sukuun kuuluu myös suomalainen M39 "Ukko-Pekka", kaliiberiltaan ja lipaskapasiteetiltaan täysin esikuvansa mukainen mutta mm. tähtäinlaitteeltaan ja tukiltaan alkuperäisestä muunneltu. Muita suomalaisia muunnoksia Mosin-Nagant -esikuvasta ovat mm. "Lottakiväärit", keräysvaroin suojeluskunnan käyttöön kunnostetut aseet. Kaikki Suomen armeijan käytössä olleet Mosin-Nagant-kiväärit eivät siis ole olleet "Ukko-Pekkoja" tai "Pystykorvia". Pystykorvia oli kolmea tyyppiä, M27 joka oli armeijan käytössä, M28 joka oli Suojeluskunnan kehittämä ja käyttämä ja kulki nimellä "Suojeluskuntain Pystykorva" sekä M28-30 joka oli myös armeijan käytössä ja kehittämä, mutta muita pidempi. Kaikki Pystykorvaksi kutsutut sotilaskiväärit olivat suomalaisten edelleenkehittämiä, mutta perustuivat alkuperäisen Mosin-Nagant-kiväärin tekniikkaan. ja:小銃 Luokka:Aseet

1800-luku

Tärkeitä tapahtumia


- 1803–1815: Napoleonin sodat, Napoleon valloittaa suuren osan Eurooppaa.
  - 1809: Aleksanteri I liittää Suomen Venäjään.
- 1815: Wienin kongressi
- Orjuus päättyy Britannian siirtomaissa ja Amerikassa.
- Viktoriaaninen aika 1837–1901: Yhdistynyt Kuningaskunta on Euroopan johtava mahti.
- Kiinan oopiumsodat (ensimmäinen 1840 ja toinen 1856) johtivat Kiinan heikentymiseen
- 1848: Hullu vuosi Euroopassa. Vallankumouksia lähes joka maassa. Karl Marx kirjoittaa Kommunistisen manifestin
- 1854–1856, Krimin sota.
- 1859 Charles Darwin julkaisee teoksensa Lajien synty evoluutiosta.
- 1861–1865 Yhdysvaltain sisällissota
- 1866: Meiji-restauraatio Japanissa
- 1866: Itävalta-Unkari muodostetaan.
- 1869: Suezin kanava avataan.
- 1870–1871: Saksan-Ranskan sota, Saksa yhdistyy Preussin johdolla.
- Italia yhdistyy
- 1877 Belgian kuningas Leopold II ostaa suuren alueen Afrikkaa, josta muodostetaan Kongon vapaavaltio.
- 1898: Yhdysvaltain-Espanjan sota lopettaa Espanjan suurvalta-ajan ja korostaa Yhdysvaltain sotilaallista mahtia Amerikoissa.
- Teollinen vallankumous jatkuu: käyttöön rautatiet, lennätin ja puhelin.
- Muuttoliike Euroopasta Yhdysvaltoihin. Australiasta ja Yhdysvalloista löydetään kultaa.

Merkittäviä henkilöitä

Hallitsijoita


- Aleksanteri I
- Napoleon Bonaparte
- Otto von Bismarck, saksalainen poliitikko
- Giuseppe Garibaldi, Italian yhdistäjä
- Viktoria
- Mutsuhito, Japanin keisari

Kirjailijoita


- Charles Dickens
- Victor Hugo
- Edgar Allan Poe
- Mark Twain
- Leo Tolstoi
- Fjodor Dostojevski
- Johann Wolfgang von Goethe
- Jules Verne
- Elias Lönnrot
- Johan Ludvig Runeberg
- Sakari Topelius

Taiteilijoita


- Ludwig van Beethoven
- Johannes Brahms
- Giuseppe Verdi
- Richard Wagner
- Antonín Dvořák
- Vincent van Gogh
- Frédéric Chopin

Filosofeja


- Friedrich Nietzsche

Poliittisia henkilöitä


- Karl Marx, poliittinen filosofi
- Benjamin Disraeli
- J. V. Snellman

Yhteiskuntatieteilijöitä


- Alfred Marshall, kansantaloustieteilijä
- John Stuart Mill, taloustieteilijä ja filosofi

Tiedemiehiä


- Charles Darwin, biologi
- Gregor Mendel, biologi
- Thomas Alva Edison, keksijä
- Louis Pasteur, biologi
- Henri Becquerel

Keksintöjä


- Auto
- Elokuva
- Höyryveturi ja rautatie
- Lennätin
- Puhelin
- Sähkövalo
- Valokuvaus
- Radio Luokka:1800-luku als:19. Jahrhundert zh-min-nan:19 sè-kí ko:19세기 ja:19世紀 simple:19th century th:คริสต์ศตวรรษที่ 19

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan. Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.

Sodan syyt

Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi. 1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa. Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.

Sodan kulku

Kaarle Suuren Kaarle Suuren Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle. Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan. Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin. Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi. Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan. Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.

Sodan seuraukset

Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

Versailles'n rauha

Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
  - Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
  - Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
  - Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
  - Valtavat sotakorvaukset
  - Menetti siirtomaansa Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.

Aluemuutokset sodan jälkeen


- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
  - Itävaltaan ja Unkariin
    - Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
    - Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
    - Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
    - Transsilvania liitettiin Romaniaan
    - Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio. Luokka:Ensimmäinen maailmansota ms:Perang Dunia I ko:제1차 세계 대전 ja:第一次世界大戦 simple:World War I th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง

Tykki

Tykki on yleisnimitys suurikaliiperiselle tuliaseelle, joka ampuu raskaita ammuksia. Armeijan tykkejä käyttävää aselajia kutsutaan tykistöksi. Tuliasetta nimitetään tykiksi, kun sen kaliiperi on vähintään 20 millimetriä. Ammustyyppejä on monenlaisia tykistä ja kulloisestakin maalista riippuen. Tykeillä voidaan ampua suoraa tai epäsuoraa tulta. Tykkien luokitellaan monin eri tavoin. Yhden tavan mukaan tykkiä kutsutään kevyeksi, jos sen kaliiperi on alle 100 millimetriä, 100–200-millimetristä raskaaksi ja yli 200-millimetristä järeäksi. Toisen luokittelutavan mukaan alle 122-millimetrinen tykki on kevyt, 122–152-millimetrinen raskas ja yli 152-millimetrinen järeä. Jos tykin putken pituus on yli 30 tykin kaliiperia, sitä kutsutaan kanuunaksi, 12–30-kaliiperista haupitsiksi ja alle 12-kaliiperista mörssäriksi.

Historia

Ensimmäisinä tykkejä käyttivät 1300-luvulla maurilaiset, joilta Euroopan sotajoukot omaksuivat ne. Alkujaan tykki oli pronssinen tai takorautainen putki, joka lepäsi laatikon tapaisella alustalla. Se oli suusta ladattava, ammuksena alkujaan pyöreä kivi, sittemmin rauta- tai lyijykuula. 30-vuotisen sodan aikana ruotsalaiset ottivat käytäntöön kevyet, verraten helposti siirrettävät nahkatykit. Preussin Fredrik II loi hevosvoimalla liikehtivän tykistön, Napoleon III alkoi käyttää rihlattuja tykkejä, preussilaiset takaaladattavia vuosien 1870-71 sodassa. Sitä mukaa pyöreät rautakuulat korvattiin kranaateilla ja kartesseilla. Ensimmäisessä maailmansodassa saksalaisilla oli 210 mm:n kanuuna, jolla he ampuivat Pariisia 150 km:n päästä, sekä 420 mm:n mörssäri, jonka ammus painoi lähes 1 000 kg.

Katso myös


- Tykistö Luokka:Aseet

Haupitsi

Haupitsi on tykki jota käytetään kenttätykistössä. Niillä voidaan ampua jopa 40 km päähän. Suomessa kenttätykistön tykit jaotellaan kanuunoihin ja haupitseihin putken pituuden ja maksimikoron mukaan. Haupitsi on kanuunaan verrattuna yleensä lyhytputkinen, mutta suuremmalla maksimikorolla, mutta ei välttämättä yläkulmilla (yli 45 astetta) ampuva tykistöase. Ulkomailla haupitsi voi tarkoittaa myös kenttätykkiä yleensä. Nykyiset kenttätykit ovat yleensä kanuunahaupitseja, joilla on jopa 52 kertaa kaliiperin pituinen putki ja suuri maksimikoro (n. 70 astetta), suurimman kantaman ollessa yleensä noin 40 kilometriä. Toisen maailmansodan aikana yleisimpiä olivat saksalainen 10,5 cm le. FH 18 (Leichtes Feldhaubitze 18) ja neuvostoliittolainen 122 mm M-30. Nykyään pienemmistä kaliipereista on luovuttu ja yleisimmät ovat 155 mm länsimaissa ja 152 mm (6 tuumaa) Venäjällä.

Puolustusvoimien haupitseja


- 122 H 63 eli Neuvostoliittolainen D-30, maailman yleisin tykki.
- 152 H 88 [http://www.mil.fi/maavoimat/kalustoesittely/00058.dsp]
- 152 H 55
- 122 Psh 74

Lisätietoa


- [http://www.mil.fi/maavoimat/kalustoesittely/index.dsp?level=48 Haupitsi puolustusvoimien kalustoesittelyssä] Luokka:Aseet ja:榴弾砲

Taistelulaiva

Taistelulaivalla tarkoitetaan risteilijää raskaampaa, panssaroitua ja järeillä tykeillä aseistettua sota-alusta. Niin sanottujen nykyaikaisten taistelulaivojen ajan voidaan sanoa alkaneen HMS Dreadnoughtista, joka laskettiin vesille vuonna 1906. Varhaisten taistelulaivojen uppouma saattoi olla vain parinkymmentuhannen tonnin luokkaa, mutta toisen maailmansodan aikana jo jopa 70 000 tonnia. Taistelulaivat olivat poikkeuksetta laivastojen suurimpia ja tulivoimaisimpia taistelukäyttöön tarkoitettuja aluksia. Toisen maailmansodan aikaisen taistelulaivan pääaseistus saattoi koostua esimerkiksi yhdeksästä 16 tuuman eli 406 mm:n tykistä, joiden panssarikranaatit painoivat tyypillisesti yli 1000 kiloa. Tuolloin useiden valtioiden laivastoissa oli myös panssari-ja taisteluristeilijöitä, jotka muistuttivat taistelulaivoja, mutta olivat yleisesti ottaen pienempiä. Toinen maailmansota oli taistelulaivojen osalta käänteentekevää aikaa; toisaalta ne olivat merten valtiaita ja niillä ratkaistiin suuria taisteluita, mutta sodan loppu myös merkitsi niiden mahdin hiipumista. Ohjuksista, sukellusveneistä ja lentotukialuksista koneineen tuli merisodankäynnin uusia valtiaita. Vaikka Amerikkalaiset käyttivät Iowa-luokan taistelulaivojaan vielä Korean, Vietnamin ja Irakin sodissa vuonna 1991, voidaan taistelulaivojen kultakauden katsoa sijoittuneen vuosien 1905 ja 1945 välille.

Tunnettuja taistelulaivoja ja niiden käyttöönottovuodet


- HMS Dreadnought 1906 (Yhdistynyt Kuningaskunta)
- HMS King George V 1940 (Yhdistynyt Kuningaskunta)
- Bismarck 1940 ja Tirpitz 1941 (Saksa
- Yamato 1941 ja Musashi 1942 (Japani)
- Iowa-luokka: USS Iowa 1943, USS New Jersey 1943, USS Missouri 1944, USS Wisconsin 1944 (Yhdysvallat) Luokka:Aseet Luokka:Laivatyypit ko:전함 ms:Kapal perang ja:戦艦

Lentokone

Lentokone on ilmassa liikkuva, ilmaa raskaampi kiinteäsiipinen ilma-alus. Lentokone voi olla moottoroitu tai purje- tai liitolentokone. Moottoroidut koneet voidaan jakaa voimalaitteen mukaan potkuri- ja suihkukoneisiin jne. Lentonopeusalueen mukaan voidaan lentokoneet jakaa alisoonisiin, transsoonisiin, ylisoonisiin ja hypersoonisiin koneisiin. Lentokone voi olla siviilikone tai sotilaskone. Valmistus jakaa koneet tehdastekoisiin ja muihin (experimental-koneet jne.). Koneiden jako käytön – siviililentoliikenne, sotilasilmailu, kokeellinen lentäminen, harrastusilmailu – mukaan jakaa lentokoneet katogorisesti, tosin entisiä sotilaskoneita on harrastuskäytössä, matkustajakoneiden erikoisversioita käytetään esim. painottomuuslennoilla kokeellisessa lentämisessä jne.

Rakenne

Nostovoimaa lisäävät laitteet (laipat, solakot jne.), laskutelineet ja muut järjestelmät ja laitteet ovat merkittävä osa lentokoneesta. Lentokoneesta on toisen maailmansodan jälkeen tullut yhä enemmän sähkötekniikkaa, elektroniikkaa ja ohjelmistoja sisältävä laite. Runko näkyvänä elementtinä puuttuu vain lentävä siipi-tyyppisistä lentokoneista, jotka eivät ole yleisiä. Runkoon kuuluu ohjaamo. Ohjaamokin voi puuttua miehittämättömistä lentokoneista (UAV), joita usein kutsutaan (tiedustelu)lennokeiksi (ts. ne ovat lentokoneen määritelmän ulkopuolella), jos ne ovat pieniä, tai maalikoneiksi (drone), jos ne ovat pääasiassa ohjusten jne. maaleiksi rakennettuja ilma-aluksia. Nykyisistä UAV-koneista osa ei enää täytä lennokin määritelmää vaan ovat pikemmin lentokoneita. Matkustajakoneissa matkustamo on merkittävin osa runkoa. Kuljetettava hyötykuorma eli lasti voi olla rahtia tai aseita, esim. pommeja tai ohjuksia. Nyttemmin useimmat pommikoneet eivät kuljeta pommeja sisäisissä pommikuiluissa, tosin suurimmat niistä – B-1, B-2, B-52, Tu-22 – kuljettavat asekuorman sisällään. Koneen siipi voi olla muodoltaan suora, trapetsinen, elliptinen tai kolmiomainen eli deltasiipi. Sen etureuna voi olla suora tai taaksepäin tai, harvemmin, eteenpäin viistetty, jollainen on välttämättömyys nopeuksilla jotka lähestyvät äänen nopeutta. Aikoinaan koneet olivat yleensä kaksitasoisia, jolloin siiven kuormitus pieneni ja kevyen ja kestävän siiven suunnittelu helpoittui. Siiven poikkileikkauksen muoto, siipiprofiili, on hyvin tärkeä siiven nostovoimaan ja vastukseen vaikuttava tekijä. Siipeen liittyy laipat, lentojarrut, siivekkeet ja etureunalaipat. Siivekkeillä säädellään koneen kallistusta pituusakselin suhteen. Muut mainitut ohjaimet liittyvät koneen nousuun ja laskuun ja silloin tarvittavaan lisänostovoimaan. Lentojarru hidastaa konetta joko laskussa tai laskun jälkeen. Sotilaskoneissa lentojarrulla voi olla käyttöä, esim. syöksypommittajan nopeuden rajoittaminen. Deltasiipisessä lentokoneessa korkeusvakaaja puuttuu tai on toisinaan koneen eturungossa nk. canardina. Sivuvakaaja voi toisinaan yhdistyä V-kulmassa olevaan korkeusvakaajaan, kuten on esim. Fouga Magister-koneessa. Korkeusvakaaja ja -peräsin tasapainottavat siiven aiheuttaman koneen nokkaa alaspäin kääntävän momentin ja aikaansaa voimat joilla koneen ratakulmaa muutetaan. Korkeusvakaajaa ja korkeusperäsin integroidaan nykyisin sotilaskoneissa yhdeksi liikuvaksi elementiksi, esim. F-16-hävittäjässä on näin. Voimalaite voi olla mäntä-, potkuriturbiini-, suihkuturbiini- tai suihkumoottori tai rakettimoottori. Useimmissa Purjelentokoneissa ei ole ole voimalaitetta, vaan lentäjä hankkii ilmassa pysymiseen tarvittavan energian ilmakehän nousevista ilmavirtauksista. Purjelentokoneet hinataan yleensä ilmaan moottorilentokoneen avulla tai vintturilla. Purjekone voidaan varustaa myös lentoonlähdön tai kotiin paluun mahdollistavalla, rungon sisään vedettävällä moottorilla. Itsestarttaavat tai paluumoottorilla varustetut koneet luokitellaan voimanlähteestä huolimatta purjekoneiksi. Moottoripurjelentokonessa (MoPu) moottori ei ole sisäänvedettävä ja sen purjelento-ominaisuudet ovat yleensä heikohkot. Alkeellinen purjelentokone on liitokone, joka lentää esim. katapultilla laukaistuna vuoren rinteeltä. Otto Lilienthalin liitokoneet olivat tätä tyyppiä kehittäen lentokonetta merkittävästi. Se oli keksintönä samankaltainen kuin Leonardo da Vincin kehittämä liitokoneen idea. Liitokone jalostui 1900-luvun lopulla riippuliitimiksi, joita on myös moottoroituina.

Toimintaperiaate

Lentokone pysyy ilmassa siipien nostovoiman avulla. Lentokoneen liikkuessa eteenpäin riittävällä nopeudella, ilmavirtaus siiven ympärillä muuttuu sirkulaation johdosta siten, että siiven yläpinnalla virtausnopeus kasvaa ja alapinnalla hidastuu. Tästä aiheutuu Bernoullin lain mukaisesti paine-ero siiven ylä- ja alapinnan välille, joka saa aikaan nostovoimaa. Merkittävä osa nostovoimasta syntyy kuitenkin aerodynaamisten voimien aiheuttamasta virtauksen alastaitteesta siiven jälkeen, joka nostaa siipeä Newtonin III lain mukaisesti.

Ohjaus

Bernoullin lain Lentokoneen ohjaus vaihtelee konetyypin mukaan; hävittäjiä ohjataan ohjaussauvalla, pommi- ja matkustajakoneita ratilla joka liikkuu myös eteen ja taakse. Ohjauslaitteella liikutetaan ohjainpintoja eli siivekkeitä ja korkeusperäsintä. Lisäksi polkimet liikuttavat sivuperäsintä, jota käytetään pääasiassa koneen ollessa maassa. Siivissä olevien liikkuvien tasojen eli ohjaussiivekkeiden (engl. aileron) avulla kone saadaan kaartamaan. Myös sivuperäsintä (engl. rudder) voidaan käyttää kaarrossa apuna estämään sivuluisua. Kone saadaan nousemaan ja laskemaan korkeusperäsimen (engl. elevator) avulla. Siivissä ovat myös ns. spoilerit (engl. spoilers, spoilerpanel), jollaisia kutsuttiin aiemmin lentojarruiksi. Ne ovat siivestä ylös nousevia paneleita, joita on yleensä 3-5 kpl/siipi. Lähimpänä runkoa olevat panelit molemmissa siivissä ovat ns. maaspoilerit ja muut ovat lentospoilereita. Spoilerit auttavat kaarrossa siten että ne tulevat ulos laskevasta siivestä sitä enemmän mitä jyrkempi kaarto on. Spoilereita käytetään lentojarruina ja silloin ne toimivat ohjaamon lentojarruvivusta symmetrisesti. Koneen laskeutuessa ja telineiden osuessa maahan tulevat spoilerit (nyt myös maaspoilerit) ulos siivestä tuhoten siiven nostovoiman. Siivissä olevien laskusiivekkeiden eli laippojen (engl. flaps) avulla kone voi hidastaa vauhtiaan laskeutumista varten kohtauskulman muuttumatta liian suureksi. Eräissä lentokoneissa on siipien etureunassa solakot (engl. slats), joiden avulla siiven nostovoimaa voidaan kasvattaa lentoonlähtöä ja laskua varten. Myös korkeusvakainta (engl. horizontal stabilizer) voidaan lähes kaikissa konetyypeissä liikuttaa korkeusperäsimen tehostamiseksi. Vanhemmissa ja pienemmissä lentokoneissa käskyt ohjaimilta siirtyvät ohjainpinnoille vaijereiden ja vipujen välityksellä. Uudenaikaiset liikenne- ja sotilaslentokoneet on varustettu ns. fly-by-wire -järjestelmällä, jossa käskyt ohjainpinnoille välittyvät sähköisesti tietokoneen kautta ilman mekaanista yhteyttä ohjainten ja ohjainpintojen välillä. Tällaisissa lentokoneissa on yleensä monimutkainen kolmen ohjauskomentojärjestelmän yhdistelmä, joista ainakin kahden on toimittava samalla tavalla samanaikaisesti, muuten lennon vakavuus vaarantuu.

Lentokoneen alkuhistoriaa

Ensimmäiset välineet, joilla ihminen on päässyt jonkinlaiseen lentoon tai liitoon, saattavat olla leijat ja liidokit. Muun muassa Kiinassa on jo varhain ollut isoja tiedusteluleijoja, johin kiinnitetty lapsi tai poikkeuksellisen pienikokoinen mies on tarkkaillut korkealta maastoa. Ensimmäiset itseään liikuttavat ilma-alukset ovat olleet eurooppalaisia ilmalaivoja. Ilmaa raskaampaa alusta on ennen niiden valtakauden alkua pohtinut muun muassa kirjailija Jules Verne. Hän oletti, että tulevaisuus on ilmaa raskaampien lentolaitteiden ilmaa kevyempien ilmalaivojen ja ilmapallojen sijaan. Hänen ilma-aluksensa muistutti kovasti laivaa. Sen kannella oli paljon isoja potkureita, ikään kuin purjeita mastoissa. Tällaisia lentäviä laivoja, "lentolaivoja", on ollut muissakin kuvitelmissa, mutta niitä ei ole koskaan toteutettu. Moottorilennon historian katsotaan yleensä alkaneen 17. joulukuuta 1903, jolloin Wilbur ja Orville Wrightin rakentama kaksitasoinen, puusta ja kankaasta rakennettu, polttomoottorilla varustettu "Flyer" -niminen lentokone lensi ensilentonsa Kill Devil Hillsissä Pohjois-Carolinassa, Yhdysvalloissa. Ohjaajana toimi Orville Wright ja tuo ensilento kesti 12 sekuntia. Lennetty matka oli 37 m. Ensilennon jälkeen lentojen pituus ja lentoaika kasvoivat nopeasti. Wrightin veljesten kone poikkesi muista saman aikakauden lentolaitteissa erityisesti siinä, että se oli täysin ohjattavissa lennon aikana ja veljekset pystyivät säilyttämään koneen hallinnan noususta hallittuun laskuun. Aikaisemmin, jo vuonna 1849 englantilainen Sir George Cayley oli rakentanut liitokoneen, jolla 10-vuotias poika lensi lyhyen matkan. 1890 ranskalainen insinööri Clément Adler lensi rakentamallaan höyrykonekäyttöisellä laitteellaan Pariisin lähistöllä noin 54 m lentokorkeuden ollessa noin 20 cm, kone ei kuitenkaan ollut mitenkään ohjattavissa sivusuunnassa tai muutenkaan ja se ei osoittaunut kehityskelpoiseksi.

Lentoyhtiöitä

Luettelo lentoyhtiöistä 10 suurinta lentoyhtiötä (2003) matkustajamäärin mitattuna ovat:
- American Airlines 88 241 000
- Delta Airlines 84 245 000
- Southwest Airlines 74 787 000
- United Airlines 66 100 000
- Japan Airlines 58 241 000
- Northwest Airlines 51 975 000
- Lufthansa 45 400 000
- Air France 43 700 000
- All Nippon Airways 42 251 000
- US Airways 41 263 000

Lentokonevalmistajia


- Airbus, Eurooppa
- Antonov, Ukraina
- Boeing, Yhdysvallat
- Brequet, Ranska
- CASA, Espanja
- Cessna, Yhdysvallat
- Dassault, Ranska
- Diamond Aircraft Industries, Itävalta
- Douglas, Yhdysvallat, nykyisin osa Boeingia
- Embraer, Brasilia
- Hindustan Aeronautics (HAL), Intia
- Iljushin, Venäjä
- McDonnell-Douglas, Yhdysvallat, nykyisin osa Boeingia
- MiG, Venäjä
- Mooney, Yhdysvallat
- Piper, Yhdysvallat
- Suhoi, Venäjä
- Tupolev,Venäjä

Katso myös


- Luettelo lentokoneista
  - Luettelo lentokonetyypeistä
- Lentäjä
- Liidin
- Liikenne
- Ilmailu
- Suomen lentoasemat
- Turbulenssi
- Sakkaus Luokka:Ilmailu Luokka:Liikennevälineet ja:飛行機 Suurin Suomessa käytössä oleva lentokone on McDonnell Douglas eli MD 11.

Käsikranaatti

Käsikranaatti on jalkaväen käyttämä, mukanakulkeva, käsin heitettävä räjähde. Sitä käytetään pääsääntöisesti vihollisen elävän voiman ja pesäkkeiden tuhoamiseen. Käsikranaatteja on pääsääntöisesti olemassa kolme erilaista mallia.
- Sirpalekäsikranaatti, jonka toiminta perustuu räjähtäessä tapahtuvaan metallisen kuoren sirpaloitumiseen ja painevaikutukseen, joka tuhoaa tai vahingoittaa vihollisen elävää voimaa.
- Painekäsikranaatti, jonka toiminta perustuu ainoastaan painevaikutukseen.
- Fosforikäsikranaatti, joka sytyttää ja sokaisee. Lisäksi armeijan ja erityisesti erikoisjoukkojen ja poliisin käytössä on muita erilaisia heitteitä:
- Savuheite (kranaatti), käytetään vastustajien sokaisuun ja oman toiminnan suojaamiseen/peittämiseen.
- Sokaisukranaatti ns. Flashbang, käytetään mm. rynnäköissä vastustajien sokaisuun räjähdysvälähdyksellä ja lamauttamiseen voimakkaalla räjähdysäänellä.
- Kyynelkaasukranaatti, käytetään mm. rynnäköissä ja mellakoissa henkilöiden lamauttamiseen.

Käyttö

Käsikranaatti aktivoidaan vetämällä sen sokka irti. Tämän jälkeen käsikranaatti heitetään ja sen irtautuessa heittäjän kädestä siinä ollut varmistinkahva irtoaa, vapauttaen iskurin, joka taas sytyttää kemiallisen ajastimen. Kun ajastimen aika, joka on noin pari sekuntia, on kulunut loppuun käsikranaatti räjähtää. Ensimmäisten käsikranaattien ajastin käynnistyi jo sokan irtivetämisen jälkeen ja sotilaan oli pakko tänä aikana heittää kranaatti. Ymmärrettävästi liika viivyttely johti käsikranaatin räjähtämiseen kädessä, mutta myös liian nopeasti heittämällä viholliselle jäi enemmän aikaa suojautua. Suomen puolustusvoimien käyttämä sirpalekäsikranaatti koostuu seuraavista osista:
- runko m/43
- kahvasytytin m/83
  - vetorengas
  - varmistussokka
  - kahva
  - räjäytin Väriltään kranaatti on musta tai vihreä ja sen kuoressa on pystysuuntaisia uria. Harjoiteltaessa käytetään keltaista muovista harjoituskäsikranaattia. Se ei sisällä räjäyttimen lisäksi muuta räjähdysainetta vaan vain valkoista jauhetta, joka pöllähtää, kun kranaatti räjähtää. Käsikranaatti räjähtää 3,5 (+/-0,5) sekunnin kuluttua heittämisestä.

Katso myös


- Kranaatti Luokka:Aseet ja:%E6%89%8B%E6%A6%B4%E5%BC%BE ms:Bom tangan

Panssarivaunu

Panssarivaunu on teloilla kulkeva panssaroitu moottoriajoneuvo. Panssarivaunuja on suunniteltu eri käyttötarkoituksiin. Raskaimmin panssaroidut ja aseistetut taistelupanssarivaunut on tarkoitettu tuhoamaan vihollisen elävää voimaa ja kalustoa pääasiallisesti suorasuuntaustulella. Kevyemmät rynnäkköpanssarivaunut kuljettavat jalkaväkeä taisteluun, tukien jalkaväen taistelua jalkautumisen jälkeen. Rynnäkköpanssarivaunuja käytetään myös tiedustelutehtävissä. Panssarivaunu on nykyisen taistelukentän monipuolisimpia aseita: sillä on kyky hyökätä lukuisia erilaisia kohteita kuten toisia panssarivaunuja, jalkaväkeä ja asemia sekä pesäkkeitä vastaan. Jalkaväkeä vastaan käytettynä sillä on erityinen pelotevaikutus. Panssarivaunu voi kulkea suhteellisen rikkonaisessa maastossa suurella nopeudella, mutta vaatii vahvan ammus- ja polttoainehuollon tuekseen. Vaikka taistelupanssarivaunun suojaus on parempi kuin muilla panssaroiduilla ajoneuvoilla, se on haavoittuvainen taisteluhelikoptereita ja rynnäkkökoneita vastaan, lisäksi jalkaväki voi hyökätä vaunua vastaan erityisillä panssarintorjunta-aseilla ja miinoilla. Perinteisesti panssarivaunun pahin vihollinen ja tehokkain ase sitä vastaan on ollut toinen panssarivaunu, mutta nykyään sen rinnalle on tullut ilma-ase (taisteluhelikopterit ja rynnäkkökoneet) ja ohjukset. Panssariasetta voi torjua myös tykistön epäsuoralla tulella.

Panssarivaunujen historia

panssarintorjuntassa 15. syyskuuta 1916]] Ensimmäiset panssarivaunut suunniteltiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Britit kehittivät ensimmäiset panssarivaunut vuonna 1916. Panssarivaunuista käytettiin koodinimeä "vesitankki" (jota aikaisimmat mallit muistuttivatkin), mistä yleiseen käyttöön jäänyt nimitys tankki on peräisin. Mark I:stä valmistettiin tykeillä aseistettua "koiras"-mallia ja konekivääreillä aseistettua "naaras"-vaunua. Panssarivaunuja käytettiin ensimmäisen kerran 15. syyskuuta vuonna 1916 Sommen taistelussa. Taisteluun otti osaa 49 brittien Mark I panssarivaunua. Suurin osa vaunuista hajosi tai juuttui kiinni, vain yhdeksän vaunua pääsi saksalaisten asemiin asti. Ensimmäisessä maailmansodassa panssarivaunuja käytettiin lähinnä hyökkäävän jalkaväen tulitukena. Varsinkin ranskalaiset pitivät kiinni tästä näkemyksestä kehittäessään omia panssarivaunumallejaan ennen toista maailmansotaa. Sodan sytyttyä ilmeni, etteivät ranskalaisten yleensä hyvin raskaasti panssaroidut ja sinänsä riittävästi aseistetut, mutta hitaat vaunut soveltuneet uuteen liikkuvaan sodankäyntiin. Toisen maailmansodan aikana panssarivaunut kehittyivät huomattavasti. Saksa otti käyttöön nopeita, kevyesti panssaroituja ja aseistettuja vaunuja, kuten Panzerkampfwagen I. Nämä vaunut olivat keskeisiä tekijöitä salamasodassa. Ne osoittautuivat kuitenkin liian heikoiksi itärintamalla, jossa Neuvostoliitolla oli käytössään tehokkaita, huomattavasti raskaammin panssaroituja ja aseistettuja T-34- ja KV-1-vaunuja. Saksa joutuikin kehittämään niiden vastustajaksi uuden keskiraskaan panssarivaunun, Pantherin. Toisesta maailmansodasta alkaen panssarit toimivat itsenäisenä aselajina, ja ne ovat korvanneet kokonaan ratsuväen.

Aseistus

ratsuväen Taistelupanssarivaunun pääase on yksittäinen suurikaliiperinen panssarikanuuna. Nykyvaunuissa tykin kaliiperi on 120 millimetriä (NATO) tai 125 millimetriä (Venäjä, Ukraina) panssarivaunukanuuna, jonka tehokas maksimiampumaetäisyys on kolmesta viiteen kilometriä. Vielä toisen maailmansodan lopussa pääosa saksalaisista panssarivaunuista käytti 75 millimetrin tykkiä. Esimerkiksi saksalainen PzKpfw V Panther-vaunussa käytetty 75 mm L/70 7,5 cm KwK 42-kanuuna oli yksi sodan tehokkaimmista panssarivaunutykeistä. Liittoutuneiden tykeistä paras läpäisy saavutettiin brittiläisellä 76,2 millimetrin O.Q.F 17-pdr-kanuunalla, jonka alikaliiperiammus läpäisi joidenkin lähteiden mukaan sadan jaardin päästä yli 240 millimetrin panssariterästä. Tätä tykkiä käytettiin esimerkiksi Sherman Firefly-pansssarivaunussa. Neuvostoliitossa oli tuolloin käytössä useita eri kaliiperisia psv-kanuunoita, kuten 76mm F-34, 85mm ZiS-S-53, 100mm D-10 ja 122mm D-25. D-10-tykin uudemmat kehitysversiot vakiintuivat T-54/T-55-sarjan vaunujen pääaseeksi. Tästä seuraava kehitysaskel oli T-62:n 115mm 2A20, joka oli Neuvostoliiton ensimmäinen palveluskäyttöön tullut sileäputkinen panssarivaunukanuuna. Tästä seuraava askel oli T-64:n 2A26, jota seurasi 2A46, jota eri versioineen käytetään T-72, T-80 ja T-90-vaunuissa. Yhdysvalloissa panssarivaunukanuunojen kehitys hiipui sodan lopun jälkeen. Yhdysvalloissa ei ole kehitetty II maailmansodan jälkeen yhtään täysin uutta palveluskäyttöön asti päässyttä panssarivaunukanuunaa. M60- ja M1-vaunuissa oli amerikkalaisella lukolla varustettu brittiläinen 105 millimetrin L7-kanuuna. Yhdysvallat siirtyi saksalaisen Rheinmetallin suunnittelemaan 120 millimetrin tykkiin 1980-luvun puolivälissä M1A1 Abrams-vaunun myötä. NATO:n standardipanssarivaunukanuunakaliiperi on nykyään 120 millimetriä. Sittemmin. Suuremmat aseet vaatisivat suuremman, raskaamman, voimakkaamman ja kalliimman vaunun. Tykkien läpäisyä on kuitenkin saatu parannettua koko ajan tehokkaammilla ampumatarvikkeilla. Kanuunoissa käytetyt ammukset ovat vaihdelleet suuresti. Varhaisimmat ammukset olivat hieman räjähdysainetta sisältäviä panssarikranaatteja ja umpiteräksisiä panssariammuksia. Pian kuitenkin huomattiin, että räjähdyksen vaikutus oli mitätön kranaatin liike-energiaan verrattuna. Myöhemmin ontelokranaattien kehittyessä ne havaittiin ylivoimaisiksi teräksistä panssaria vastaan. Vaunujen pääammustarvikkeeksi tulivat ontelokranaatit, jotka toimivat parhaiten ammuttuna sileäpintaisilla, rihlaamattomilla kanuunoilla. rihla Ontelokranaattien kehittyminen merkitsi myös sitä, että erilaiset panssarintorjuntaohjukset pystyivät läpäisemään laskennallisesti jopa metrejä homogeenista terästä. Näin paljon panssaria ei yksikään vaunu pystynyt kantamaan. Koko aselajin kehitys näytti siirtyvän kevyesti panssaroituihin, mutta nopeisiin ajoneuvoihin (BMP-1 vuonna 1967). Uudet rynnäkköpanssarivaunut panssaroitiin vain kevyiden aseiden tulitusta vastaan ja varustettiin itse kevyellä tykillä ja panssarintorjuntaohjuksin. Lisäksi niihin mahtui jalkaväkiryhmä, joka matkusti vaunun sisällä suojassa tykistön sirpaleilta ja käsiaseiden tulitukselta. Ontelokranaattien ylivoimaa vastaan kehitettiin 1960-luvun lopulla reaktiivipanssarointi, joka pystyi tehokkaammin torjumaan ontelokranaatin suunnatun räjähdysvaikutuksen. 1970-luvulla Britannia kehitti Challenger-vaunua varten Chobham-panssarin, joka oli ensimmäinen komposiittipanssari. Uusimmat metalli-keraamikomposiitit antavat jopa viisinkertaisen suojan vastaavaan teräspanssariin verrattuna. Panssarin koostumukset ovat salaisia, mutta ne voivat sisältää erilaisia keraameja, jopa synteettista timanttia ja köyhdytettyä uraania. Panssarin kehittymisen myötä on ampumatarvikkeiden kehityksessä painopiste kääntynytkin alikaliiperisten nuoliammusten suuntaan. Nuoliammuksen pituus suhteessa sen halkaisijaan aiheuttaa siinä suurehkon vääntömomentin, joka estää reaktiivipanssaria poikkeuttamasta sitä. Nuoliammus on edullisinta valmistaa mahdollisimman kovasta, mutta painavasta raaka-aineesta. Pääosa moderneista nuoliammuksista valmistetaan volframista tai köyhdytetystä uraanista. Ammukset ovat kuitenkin huomattavasti kalliimpia kuin perinteiset kranaatit, ja lisäksi niissä käytettävä köyhdytetty uraani aikaansaa paikallisesti huomattavia ympäristö- ja terveysongelmia. Jotkut vaunut, kuten Merkava Mk.4, M551 Sheridan, T-72, T-64, T-80, T-90, ja T-84 voivat ampua kanuunallaan myös panssarintorjuntaohjuksia. Näitä on käytetty lähinnä pitkän matkan aseena. Pääaseen lisäksi panssarivaunuissa on aseistusta jalkaväkeä vastaan käytävää lähitaistelua varten. Niitä käytetään silloin kun kanuunan käyttö olisi tehotonta tai epätaloudellista. Tyypillisesti kanuunan viereen on kiinnitetty pienikaliiperinen 7,62 mm:n konekivääri tai 12,7 mm:n ilmatorjuntakonekivääri lähi-konekivääri-rynnäkköpanssarivaunu, jossa näkyvät esimerkiksi teloja ja runkoa ontelokranaateilta suojaavat helmalevyt sekä laatikkomaiset reaktiivipanssarielementit]] Perinteisesti panssaroinnin määrä vaihtelee eri kohdissa vaunua. Paksuin osa on yleensä keulassa ja tornin etuosassa, kylkien panssarointi on ohuempi ja tornin päällä vielä ohuempi. Kaikkein keveintä panssarointi on vaunun takaosassa ja moottorin päällä. Vaikka telaketjut on joissain vaunumalleissa suojattu teräshelmoilla, ne ovat yksi tankin haavoittuvimmista osista. Moniin vaunuihin helmat onkin lisätty jälkikäteen. Näiden piirteiden vuoksi panssariyksikkö on erittäin haavoittuva ilmahyökkäyksille ja tarvitsee ilmatorjuntayksiköitä tuekseen, mikäli vihollisella on hallussaan edes osittainen ilmaherruus. Samasta syystä liikuntakyvyttömäksi jääneet tankit voivat vahingoittua vihollisen tykistötulessa keskiraskaiden kranaatinheitinten tai raskaan tykistön tulessa. Yksittäiset tankit ovat lisäksi alttiita panssarintorjunta-aseilla varustautuneiden jalkaväen tai sissien väijytyksille. Erityisesti kaupungeissa yläsektorista talojen katoilta tapahtuvat hyökkäykset panssarivaunuja vastaan ovat osoittautuneet tehokkaiksi muun muassa Tšetšeniassa. Tämä johtuu paitsi vaunun yläpuolen heikommasta panssaroinnista, erityisesti rajoitetusta näkyvyydestä. Vaunulla ei myöskään välttämättä ole mahdollisuutta puolustautua talon katolla olevaa vihollista vastaan, sillä vaunujen kanuunoiden putkien korkokulmat ovat suhteellisen matalia, alle 25 astetta. Toisaalta vaunun saa kaupungissa suhteellisen helposti suojaan peruuttamalla sen sisään talon seinästä, missä on tieten omat riskinsä kuten esimerkiksi rakennuksen sortuminen.

Liikkuvuus

Tšetšeniassa Panssarivaunun liikkuvuutta voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensiksikin voidaan katsoa vaunun perusominaisuuksia, kuten maastonopeutta ja kykyä ylittää esteitä. Toiseksi voidaan tarkastella vaunun yleistä taistelukenttäliikkuvuutta kuten toimintasädettä, mitä siltoja vaunu voi ylittää ja millä kuljetuskalustoilla sitä voidaan liikuttaa. Taistelupanssarivaunulla on hyvä liikkumiskyky useissa erilaisissa maastoissa. Leveät telat jakavat painon niin laajalle alueelle, että maastoon kohdistuva paine voi olla kevyempi kuin ihmisen jalan aiheuttama paine. Ongelmia aiheuttavat erityisesti pehmeät maastot, kuten suot ja pehmeät pellot tai kallioiset maastot, joissa on suuria lohkareita. Lumessa vaunun tela painuu hankeen suunnilleen yhtä paljon kuin suksilla liikkuva mies. "Tavallisessa" maastossa panssarivaunu voi liikkua noin 30-50 kilometrin tuntinopeutta. Tienopeus voi olla jopa 70 km/h. Testit osoittavat, että panssarivaunut ovat maastoliikkuvuudessa ylivertaisia renkailla kulkeviin panssariajoneuvoihin verrattuna. Tiellä rengasajoneuvot ovat käytönnössä taasen selkeästi nopeampia. Panssarivaunu ei kuitenkaan kykene matkustamaan teitä pitkin maksiminopeudella kuin hetkellisesti, koska ennen pitkää tapahtuu jonkinlainen telaketjujen pettäminen. Vaikka maastonopeus on pienempi, sitä voidaan ylläpitää vaikka koko päivä, varsinkin, jos maasto on esteetöntä kuten tasankoa tai hietikkoa. Vaunut liikkuvat hyvin myös metsämaastossa. Esimerkiksi alle 25 cm paksuinen puu ei juuri edes hidasta taistelupanssarivaunua. Paksummat puutkin kaatuvat, mutta hidastavat etenemistä. Vihamielisellä alueella, jolla on pelkoa miinoituksesta tai väijytyksistä, panssarivaunun liikkumisnopeus on suunnilleen sama kuin esimerkiksi polkupyörällä kulkevan miehen. Vähän väliä on pysähdyttävä huoltamaan vaunua, jotta vältettäisiin rikkoutumiset varsinaisessa taistelutilanteessa. Lisäksi usein on odotettava, että jalkaväki tai ilmavoimat tarkastavat edessä olevaa maastoa panssarintorjuntajoukkojen varalta. Koska telaketjujen rikkoutumisen vuoksi liikuntakyvyttömäksi joutunut vaunu on helppo kohde epäsuoralle tulelle ja panssarintorjuntajoukoille, vauhti pidetään yleensä pienenä ja vaunua liikutetaan aina tilaisuuden tullessa renkaallisilla kuljetusajoneuvoilla tai rautateitse sen sijaan että niitä kuljetettaisiin omalla voimallaan. Oma ongelmansa on raskaiden panssarivaunujen huono liikutettavuus lentoteitse. Tämän vuoksi ne sopivat huonosti erilaisille nopean toiminnan joukoille. Renkailla kulkevat kevyemmät panssariajoneuvot ovatkin nopeaa toimintaa vaativissa operaatioissa suositumpia siksi, että hyvän tieliikkuvuuden vuoksi niiden taktinen maksiminopeus on suurempi ja huoltokustannukset pienempiä.

Tulevaisuus

Viimeaikaiset kokemukset taistelupanssarivaunujen käytöstä taisteluissa (Tšetšenia, Irak) ovat muokkaamassa vanhaa taktiikkaa massiivisesta vaunujen käyttöstä. Suurten erillisten panssariyksiköiden sijasta vaunuja ollaan taas palauttamassa osaksi itsenäiseen taisteluun kykeneviä yksiköitä (muun muassa Yhdysvalloissa osaksi jalkaväkidivisioonia ja Suomessa osaksi valmiusprikaateja). Niinpä ollaankin palaamassa historiassa taaksepäin aikaan, jolloin vaunujen primäärinen tehtävä oli jalkaväen tukeminen taistelussa. Lisäksi vaunukalusto on osittain siirtymässä pyörille ja erilaisten omasuojajärjestelmien määrä on lisääntymässä voimakkaasti. Muutenkin vanhojen "raskaiden" taistelupanssarivaunujen sijasta lisääntyy erityisesti muu panssaroitu kalusto: kuljetus-, rynnäkkö- ja kranaatinheitinpanssarivaunut sekä panssaroitu tykistö.

Suomen armeijan panssarivaunut

tykistö Ensimmäiset Suomeen hankitut panssarivaunut olivat 1920-luvulla ranskalaisia Renault FT-17 panssarivaunuja.

Nykyinen kalusto


- Leopard 2 A 4 (Saksa) (taistelupanssarivaunu)
- T-72 (Neuvostoliitto) (taistelupanssarivaunu)
- T-55M (Neuvostoliitto)
- BMP-1 (Neuvostoliitto) (rynnäkköpanssarivaunu)
- BMP-2 (Neuvostoliitto) (rynnäkköpanssarivaunu)
- BTR-50 (Neuvostoliitto) (panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo)
- BTR-60 (Neuvostoliitto) (panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo)
- CV9030 (USA-Suomi-Ruotsi) (rynnäkköpanssarivaunu)
- Sisu XA (Suomi) (panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo)
- MT-LB (Neuvostoliitto) (kuljetuspanssarivaunu)
- ZSU-57-2 (Neuvostoliitto) (ilmatorjuntapanssarivaunu)

Käytöstä poistunut kalusto


- FT-17 (Ranska)
- Vickers 6-ton (Yhdistynyt kuningaskunta) (34)
- T-34 (Neuvostoliitto, sotasaalista) (13)
- KV-1 (Neuvostoliitto, sotasaalista) (2)
- T-26 (Neuvostoliitto, sotasaalista) (114)
- BT-5 (Neuvostoliitto, sotasaalista)
- BT-7 (Neuvostoliitto, sotasaalista)
- BT-42 (Suomalaisten modifioima BT) (18)
- T-28 (Neuvostoliitto, sotasaalista) (7)
- T-54B (Neuvostoliitto)
- Stug III (Saksa) (59)
- Pzkw-IVj (Saksa) (15)
- Charioteer (Yhdistynyt kuningaskunta)
- Comet (Yhdistynyt kuningaskunta)

Katso myös


- Luettelo panssarivaunuista

Aiheesta muualla


- [http://personal.inet.fi/private/hovi.pages/sa-int/ps.html Weapons of the Finnish Armored Forces in WWII:]
- [http://www.battlefield.ru/map.html Venäläisiä panssarivaunuja ja panssaroitua kalustoa. Kehitystä ja historiaa englanniksi] Luokka:Aseet
- ms:Kereta kebal zh-min-nan:Tank ko:전차 ja:戦車 th:รถถัง

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton,