:: wikimiki.org ::

De Facto

De facto

De facto on latinankielinen käsite, joka tarkoittaa "käytännössä" tai "yleisesti", yleensä de juren ("lain mukaan") vastakohtana. Asiat, jotka ovat de facto yleensä kehittyvät autonomisesti ilman erillistä standardin, lain, säännön tai sopimuksen tekoa.

De facto -standardeja

Kun uusia tuotteita halutaan käyttöön nopeammin mitä niitä ehditään standardoida syntyy yleensä de facto -standardi. Tämä käytännön standardi on yleensä saavuttanut hallitsevan markkinaosuuden ja sitä aletaan usein käyttää myös muiden valmistajien vaastaaviin tuotteisiin. Toteutustavat ovatkin levinneet ainoastaan kaupallisista syistä, eivätkä välttämättä ole teknisesti parhaita mahdollisia ratkaisuja. Tyypillisiä de facto -standardien luojia ovat yritykset. Tunnetuimpia de facto -standardeja ovat mm. IBM PC, VHS ja TCP/IP. De jure -standardit voivat poiketa de factoista, esimerkiksi Yhdysvalloissa kilometri on de jure -standardi, mutta silti maili (=1609,344 m) on de facto -standardi.

De facto -vallanpitäjät

Suomessa presidentti valitaan lainmukaisilla vaaleilla, joten presidentin asema on valtionpäämies de jure. Vallanpitäjien asema voi silti olla myös de facto, jos he ovat nousseet valtaan laittomin menetelmin. Esimerkiksi Chilen Augusto Pinochet nousi valtaan sotilasvallankaappauksen avulla ja oli siten valtionpäämies de facto. Pinochet virallisti myöhemmin asemansa. Kun Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa, useimmat maat tunnustivat niiden itsenäisyyden de jure. Suomi ei kuitenkaan tehnyt näin. Presidentti Mauno Koiviston kannanoton mukaan Suomi oli tunnustanut Baltian maat osaksi Neuvostoliittoa vain de facto, ja siksi niille I maailmansodan jälkeen annetut de jure -tunnustukset olivat edelleen voimassa. Baltian maat olisivat siis kylmän sodan ajan olleet lakiteknisesti käytännössä neuvostotasavaltoja mutta teoriassa itsenäisiä. Luokka:Lentävät lauseet ja:デファクトスタンダード

Latina

Latina, lingua latina, on indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Se on sukua mm. sanskritille. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet kuten espanja ja ranska ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen. Nykyisin latinaa ei puhuta enää äidinkielenä eli se on kuollut kieli. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellisissä nimissä.

Historia

:Pääartikkeli: latinan historia latinan historia riemukaaressa lukee latinaksi, että Rooman kansa on omistanut sen jumalaiselle keisarille.]] Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita Italiassa puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oski, umbri ja volski sekä isolaattikieli etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.

Kultaa ja hopeaa

Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kultakaudeksi kutsutaan yleensä n. ajanjaksoa 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero. Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä runoilijoita ja kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius. Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä, ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.

Vulgaarilatina

Petronius Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella. Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen 476 jaa. latinan murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät romaaniset kielet – mm. ranska, espanja, portugali, romania, italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä. Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.

Keskiaikainen latina

Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen. Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan. Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.

Humanistilatina

renessanssi] Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen. Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.

Uuslatina

Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen. Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kuriositeetiksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englannin dominanssi kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.

Latina Suomessa

Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi. Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Merkitys

Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa: volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten: Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen. Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi Yleisradion latinankielisestä uutislähetyksestä Nuntii Latini. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet perustuvat latinaan: Canis lupus - susi. Kaikkialta maailmasta löytyy julkisissa rakennuksissa latinankielisiä piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan, jne. termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).

Lääketieteellinen latina

Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia, sillä esimerkiksi verbejä ja pronomineja käytetään vähän sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa. Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).

Latinan ääntämisestä

pronomineja Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita esimerkiksi tutkimalla piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana. Nykyään Suomessa käytetään yleensä latinan klassista ääntämystä, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa lausutaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
- c lausutaan aina k:na; esim. circus [kirkus]
- ae ja oe lausutaan ee, paitsi jos a kuuluu eri tavuun kuin e, esimerkiks aer [aer], ilma
- Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan kuitenkin arkaaisempaa tasavallanaikaista latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden alkuperäisen foneettisen asun [ai] ja [oi].
- qu lausutaan kv; esim. quasi [kvasi] Keskiaikaisen latinan ääntämissäännöt eroavat edellä mainituista seuraavasti:
- c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
- ti äännetään [tsi] jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia [tristitsia]
- sc äännetään etuvokaalin edellä s Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin. Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi [pluus], kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty [minus], eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo [iinfiiniitiivoo] oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla. Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Esimerkiksi saksalaiset lausuvat c:n ts, englantilaiset s ja italialaiset italian kielen mukaisesti. Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.

Latinan oikeinkirjoitus

Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K" ja "Y" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit). Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei usein käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia. Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä. Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
- Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
- Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
- Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).

Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä

Kun käytetään nykyaikaisia nimiä (tai lainasanoja) latinankielisessä tekstissä, niitä tarvitsee joskus taivuttaa. Tämähän on tilanne, johon ajaudutaan suomessakin, kun tulee tarvetta taivuttaa ulkomaisia sanoja. Käytäntöjä on monia, seuraavassa muutamia:
- Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
- Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
- Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Toimii hyvin pyhimyksistä johdettujen nimien ja muiden ulkomaalaisperäisten nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa Georgius W. Bush. Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammed), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.

Kielioppia

Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.

Substantiivit ja adjektiivit

Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessäkin. Siinä on substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, ablatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme, maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali. Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa sijassa, luvussa ja suvussa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa. Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys). Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa". Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan. Ablatiiville ei ole annettu suomennosta, koska sillä on hyvin monia käyttöjä. Esimerkiksi preposition in yhteydessä se tarkoittaa päätteitä -ssa/-ssä.

I deklinaatio

Genetiivin pääte -ae. Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies) ja agricola (maanviljelijä), jotka voivat olla maskuliineja.

II deklinaatio

Genetiivin pääte -i. Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus: Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka on feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja. Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!).

III deklinaatio

Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.

IV deklinaatio

Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).

V deklinaatio

Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).

Verbit

Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Tempuksia ovat preesens, imperfekti, I futuuri, II futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona, esimerkiksi amo (rakastan).

Esimerkkejä

Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
- Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
- Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. - Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. (Cato)
- Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
- Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
- Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
- Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneumin kyljessä.)
- O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
- Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
- In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
- Divide et impera - Hajoita ja hallitse (viittaa Rooman politiikkaan)
- Vade mecum! - Kulje kanssani. Wikisitaateissa on luettelo latinankielisistä lentävistä lauseista.

Lyhyt latinan oppitunti

Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan. Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää. Otetaan esimerkiksi lause Romani ite domum. Sana Romanus taipuu kuten annus, eli se on toista deklinaatiota. Näin ollen sen monikon nominatiivi on Romani. "Menkää" on käsky, joten tulee käyttää imperatiivia. Roomalaisia on monta, joten imperatiivin pitää olla monikossa ite. Meneminen on liikettä jotain kohti, joten tulee käyttää ad -prepositiota ja akkusatiivia. Domus, kotiin, on kuitenkin poikkeus, sillä sen yhteydessä tulee käyttää lokatiivia domum. Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.

Kirjallisuutta

- Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.
- Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
- Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.
- Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
- Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
- Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.

Katso myös

- Rooman valtakunta
- DIIS MANIBUS
- Latinalaiset aakkoset
- Roomalainen nimi

Aiheesta muualla

- Vicipaedia. Pagina prima Latinankielinen Wikipedia
- [http://www.yleradio1.fi/nuntii/ Nuntii Latini] - Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)
- [http://195.236.0.10/pls/terveysportti/sanakirjat.koti?p_kirja_id=32 Duodecimin johdatus lääketieteelliseen latinaan] Luokka:Latina als:Latein zh-min-nan:Latin-gí ko:라틴어 ja:ラテン語 simple:Latin language th:ภาษาละติน

De jure

De jure tai de iure on ilmaus, joka sananmukaisesti tarkoittaa "lakiin perustuen". Sen rinnalla esiintyy termi de facto, joka viittaa käytäntöön. De jure kuvaa poliittista tilannetta, jossa valtiolla tai muulla poliittisella toimijalla on laki tai sopimus asiasta. Esimerkiksi Suomessa on de jure kaksi virallista kieltä, joita on voitava käyttää viranomaisen kanssa asioitaessa, kun taas mm. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa ei ole de jure virallisia kieliä. Luokka:Oikeustiede

IBM PC

IBM PC (Personal Computer) oli IBM-yhtiön vuonna 1981 markkinoille tuoma mikrotietokone ja sen aloittama sarja. Useimmat nykyisin koti- ja ammattikäyttöön myytävät tietokoneet ovat IBM:n PC-koneiden kanssa yhteensopivia ja niistä käytetään usein lyhyttä yleisnimitystä PC. Alkuperäisen IBM PC:n tarkoitus oli kilpailla kotitietokonemarkkinoista niitä silloin vallinneen Applen kanssa. IBM PC epäonnistui kotitietokoneena, mutta se saavutti suosiota ammattikäytössä. PC-sarja ja sen kanssa yhteensopivat koneet olivatkin melko suosittuja ammattilaiskoneita koko 1980-luvun ajan. Koteihin PC:t tulivat suuremmassa määrin vasta 1990-luvulla. Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja koneita oli tehty jo 1970-luvulta lähtien, mutta IBM PC:n merkitys oli siinä, että IBM suurena yrityksenä toi uskottavuutta mikrojen kehityssuuntaan ja teki niistä myös monien yritysten silmissä varteenotettavia vaihtoehtoja keskuskonepohjaisille ratkaisuille.

Kloonit

IBM teki laitteistoarkkitehtuuristaan avoimen, jotta se voisi myydä ROM-varusohjelmistoaan eli BIOSiaan muille valmistajille käytettäväksi niiden omissa IBM PC -yhteensopivissa koneissa. Muut valmistajat kuitenkin saivat nopeasti aikaan omia lisenssimaksuista vapaita BIOS-kloonejaan, mikä ennen pitkää johti lukemattomien IBM PC -kloonien esiinvyöryyn ja markkinoiden siirtymiseen IBM:ltä niille. Nykyisin Compaqin ja Dellin kaltaiset kloonivalmistajat ovat suurimpia PC-valmistajia ja IBM itse on luopunut vuoden 2004 lopulla mikrotietokoneiden valmistuksesta myymällä valmistuksensa Kiinaan. Kaupan toteutuminen oli kiinni Yhdysvaltain viranomaisista, jotka olivat huolissaan kansallisesta turvallisuudesta, koska IBM:llä on tehdas Yhdysvalloissa. Lupa myyntiin kuitenkin myönnettiin, mutta toiminnalle asetettiin joitakin ehtoja. IBM:n valtakauden jälkeen PC-standardien eteenpäinviennistä ovat vastanneet yksittäisten komponenttien valmistajat kuten suoritin- ja emolevyvalmistaja Intel, joka toi PC-maailmaan mm. PCI- ja AGP-väylät sekä ATX-standardin. Ohjelmistotasolla yhteisinä nimittäjinä ja yhteensopivuuden takaajina ovat suosittujen käyttöjärjestelmien laitteistorajapinnat. Useimmista muista mikrotietokonetyypeistä poiketen PC ei ole siirtynyt pois alkuperäisestä CISC-suoritinarkkitehtuuristaan, vaan uusimmatkin PC-suorittimet ovat edelleen laitteistotasolla 8086-yhteensopivia. Vaihtoehtoisia suoritinarkkitehtuureita PC-laittelle ovat tarjonneet mm. DEC (vuonna 1992 julkaistu 64-bittinen Alpha) sekä Intel (IA-64-arkkitehtuuri ja sen mukaiset Itanium-suorittimet). Nämä eivät kuitenkaan ole tehokkuudestaan huolimatta menestyneet tavallisten käyttäjien keskuudessa huonon x86-ohjelmien suorituskyvyn vuoksi.

IBM PC -malleja

IBM PC 5150

Alkuperäinen IBM PC -malli, joka julkistettiin vuonna 1981. Kone menestyi kotitietokonemarkkinoiden sijaan ammattikäytössä, mutta kotitietokonetaustasta kertovat mm. ROM-muistina varusohjelmistona oleva BASIC-tulkki ja kasettiaseman käyttäminen perustallennusvälineenä. Näytönohjaimena oli CGA, joka pystyi käyttämään näyttölaitteena myös tavallista televisiota. Muistia oli myytävissä malleissa valmiina joko 16 tai 64 kilotavua, ja sitä saattoi laajentaa 256 kilotavuun asti. Koneessa oli kaikkiaan viisi ISA-laajennuskorttipaikkaa ja suorittimena oli Intel 8088.

IBM PC/XT

Paranneltu IBM PC -tyyppi (eXtended Technology), joka tarkoitettiin nimenomaan ammattikäyttöön. Koneessa oli vakiona levykeasema ja 10 megatavun kiintolevy, ja muistin saattoi myöhemmissä malleissa laajentaa aina 640 kilotavuun asti. Näytönohjainvaihtoehtona oli CGA:n (Color Graphics Adapter) lisäksi MDA (Monochrome Display Adapter), joka kykeni näyttämään vain yksiväristä tekstiä, mutta käytti siihen silmälle miellyttävämpää erottelutarkkuutta. CGA:n ja MDA:n kanssa kilpaili myös Hercules-yhtiön HGC-näytönohjain (Hercules Graphics Card), joka tarjosi MDA-yhteensopivan tekstitilan lisäksi myös tarkan yksivärisen grafiikkatilan. Se ei kuitenkaan ollut yhteensopiva CGA:n grafiikkatilojen kanssa, mistä syystä pelkkää CGA:ta tukevien ohjelmistojen kanssa piti käyttää ohjelmallista emulaattoria.

IBM PCjr

IBM havitteli kotitietokonemarkkinoita itselleen vielä toisen kerran, vuonna 1983 julkaistulla PCjr:llä. Se sisälsi vakiomallissa levyaseman, 64 kilotavua muistia sekä hieman parannellut grafiikka- ja ääniominaisuudet. Kone oli kuitenkin edelleen kalliimpi kuin esimerkiksi paremmilla grafiikka- ja ääniominaisuuksilla varustettu Commodore 64 eikä siksi menestynyt. PCjr:n myyntiä yritettiin vauhdittaa myös varta vasten sille tehdyillä peleillä, kuten Sierra-yhtiön uudenlaisella graafisella seikkailupelillä King's Questilla. Pelit eivät kuitenkaan pelastaneet PCjr:ää, vaikka esimerkiksi Sierran seikkailupelisarjasta tuli myöhemmin hyvin suosittu etenkin PC-kloonien yleistyessä kotikäytössä 1990-luvulla. Tunnettu PCjr-klooni oli Tandy 1000.

IBM PC/AT

AT (Advanced Technology) oli vuonna 1984 julkistettu XT:n seuraaja. Se käytti suorittimenaan Intel 80286:ta ja siihen kuului 20 megatavun kiintolevy. ISA-korttipaikat oli laajennettu 16-bittisiksi. AT:n yhteydessä julkistettiin myös 16-väriseen tarkkuusgrafiikkaan kykenevä EGA-näytönohjain. AT muistetaan nykyään etenkin kloonikoneissa pitkäaikaiseksi standardiksi muodostuneesta emolevy- ja kotelotyypistä, jota alkoi vähitellen syrjäyttää vasta Intelin vuonna 1995 julkistama ATX. 8088-suorittimesta periytyvä taaksepäinyhteensopivuuden taakka alkoi painaa jo AT-aikoina. 80286-suoritin oli 8088-yhteensopiva mutta tuki myös muistinsuojausta ja 16 megatavun muistiavaruutta siinä missä 8088:n muistiavaruus oli rajoittunut yhteen megatavuun. DOS-käyttöjärjestelmät olivat kuitenkin rakentuneet pitkälti 8088:n muistinkäsittelyn varaan, mistä syystä tavanomaista 640 kilotavun perusmuistia laajemman muistin käyttämiseksi 8088-yhteensopivuustilasta käsin tarvittiin erityisiä teknisiä ratkaisuja.

IBM PS/2

Personal System /2 oli vuonna 1987 aloitettu sarja, joka käytti 80286- ja 80386-suorittimia. PS/2-sarjassa tehtyjä uudistuksia olivat mm. MCA-väylä, 3.5 tuuman levykeasema, MCGA- ja VGA-näytönohjaimet sekä uudenlaiset näppäimistö- ja hiiriliitännät. PS/2 epäonnistui taloudellisesti muun muassa siksi, että se rikkoi AT:n aikana kloonikoneiden teollisuusstandardeiksi muodostuneita teknologioita.

IBM PS/1

Vuonna 1990 julkistettu PS/1 oli IBM:n yritys kilpailla kotikoneina yleistymään päin olleiden PC-kloonien kanssa. PS/1:t olivat käytännössä edullisempia ja riisuttuja kotikäyttöön tarkoitettuja PS/2-malleja. Vuonna 1994 PS/1-sarjan nimi vaihdettiin Aptivaksi. Aptiva-sarjan koneita myytiin vielä vuoden 2000 alussa, mutta kloonikoneteollisuus pakotti tällöin IBM:n poistumaan lopullisesti PC-markkinoilta.

Suosituimmat käyttöjärjestelmät

DOS

Ensimmäinen IBM PC:n ajama käyttöjärjestelmä oli Microsoftin IBM:lle myymä ja IBM:n suureksi osaksi uudelleenkirjoittama PC-DOS. Microsoft jatkoi oman käyttöjärjestelmänsä myyntiä kloonivalmistajille MS-DOS-nimellä. DOS-järjestelmät säilyttivät suosionsa sitkeästi vielä 2000-luvulle saakka osana Windows-käyttöjärjestelmäpakettia. Apple Macintoshin ilmestymisen myötä myös PC-maailmassa tuli tarve graafisille käyttöliittymille. Nämä olivat yleensä DOS-ohjelmia, jotka tarjosivat sovellusohjelmilleen esimerkiksi yhtenäisen grafiikkakirjaston sekä näytönohjain- ja tulostinajurit. Jotkut tarjosivat jopa käyttöjärjestelmämäisiä toimintoja kuten paremman muistinhallinnan ja moniajon. Suosittuja tällaisia ohjelmia olivat Microsoftin Windows, Digital Researchin GEM sekä Berkeley Softworksin GEOS.

OS/2

Microsoft ja IBM alkoivat kehittää vuonna 1985 uutta käyttöjärjestelmää, jonka oli tarkoitus paikata DOSin puutteita ja tarjota tuki 286-suorittimen paremmalle muistinhallinnalle ja moniajolle. Vuonna 1987 julkistettu OS/2 oli alkujaan käyttöliittymältään vain tekstipohjainen, vaikka tarjosikin grafiikan piirtämistä varten oman rajapintansa. OS/2:n MS-DOS-yhteensopivuus oli kuitenkin huono, eikä se siitä johtuen menestynyt odotetulla tavalla. Vuonna 1990 IBM:n ja Microsoftin yhteistyö päättyi, ja yhtiöt jatkoivat käyttöjärjestelmän kehittämistä kumpikin omilla tahoillaan. Microsoft uudelleennimesi kehittämänsä OS/2 3.0:n tällöin Windows NT:ksi. OS/2:sta ja Windowsista tuli 1990-luvulla kilpailevia järjestelmiä. Kumpikin tarjosi graafisen käyttöliittymän sekä parannetun yhteensopivuuden DOS-ohjelmien kanssa. OS/2 tuki myös Windows 3.1 -ohjelmia, mutta OS/2-ohjelmat eivät toimineet Windowsissa. Windows kuitenkin voitti kilpailun johtuen muun muassa avoimemmasta suhtautumisesta ohjelmistokehittäjiä kohtaan.

Windows NT

Windows NT:n ensimmäinen versio 3.1 julkistettiin vuonna 1993. Nykyiset Windows-käyttöjärjestelmät (kuten Windows 2000 ja Windows XP) ovat NT-pohjaisia, vaikka myös MS-DOS-pohjaisten Windowsien sarja (mm. Windows 95, Windows 98 ja Windows ME) jatkui niiden rinnalla hyvin pitkään.

UNIX

Jo alkuperäistä IBM PC:tä yritettiin myydä myös vaatimattomana UNIX-työasemakoneena. Ensimmäinen IBM PC:n ajama UNIX-järjestelmä oli Microsoftin kehittämä Xenix, jonka kehittämistä jatkoi myöhemmin Santa Cruz Operation -yhtiö nimellä SCO UNIX. PC-unixeja käytettiin pitkään vain muutamilla erityisaloilla. Unix-järjestelmät nousivat kuitenkin 1990-luvulla myös tavallisten käyttäjien (etenkin tietokoneharrastajien) suosioon ilmaisten ja vapaiden UNIX-käyttöjärjestelmien kuten GNU/Linuxin ja FreeBSD:n myötä.

Katso myös

- Mikrotietokone
- PC Luokka:Tietokoneet ja:PC/AT th:ไอบีเอ็มพีซี

TCP/IP

TCP/IP (Transmission Control Protocol / Internet Protocol) on usean tietoverkkoprotokollan yhdistelmä, jota käytetään Internet-liikennöinnissä. IP-protokolla on alemman tason protokolla, joka vastaa päätelaitteiden osoitteistamisesta ja pakettien reitittämisestä verkossa. Sen päällä voidaan ajaa useita muita verkko- tai kuljetuskerroksen protokollia, joista TCP-protokolla on yleisin. Se vastaa kahden päätelaitteen välisestä tiedonsiirtoyhteydestä, pakettien järjestämisestä ja hukkuneiden pakettien uudelleenlähetyksestä. Vaikka TCP/IP-protokollaperheeseen kuuluu monia muitakin protokollia, pääosa liikennöinnistä tapahtuu TCP-yhteyksinä IP-protokollien päällä. Tämän takia protokollaperhe yleensä tunnetaan nimellä TCP/IP.

Standardit

TCP/IP-protokollaperhestä vastaa IETF-standardointiorganisaatio. Sovellus-, kuljetus- ja verkkokerroksen protokollat määritellään sen hyväksymissä RFC-sarjan dokumenteissä. Peruskerroksen protokollat eivät kuulu TCP/IP-protokollaperheeseen vaan ne ovat usein IEEE-standardointiorganisaation määrittelemiä. Internetissä käytettävän sisällön esitys on eri tahojen määrittelemää, esimerkiksi W3C-standardointiorganisaatio on määritellyt HTML- ja XML-esitystavat.

IP-protokolla

Pääartikkeli: IP Verkkokerroksen IP-protokolla on TCP/IP-protokollan ydin. Verkossa tietoa välittävät reitittimet välittävät ainoastaa IP-paketteja eivätkä ne tutki paketin sisällä olevaa protokollaa ollenkaan. Koska tyypillisesti yhteydet tehdään vasta IP-pakettien sisällä olevan TCP-protokollan avulla, verkko ei tiedä yhteyksistä mitään. Kuva:Internet-protokolla.jpg IP-protokollaa voidaan ajaa lähes minkä tahansa verkon päällä, joten sillä on helppo yhdistää erilaisia verkkoja isommiksi kokonaisuuksiksi. Internet on vain yksi mutta merkittävin tällä tavalla rakentunut verkko. Internet-protokolla-sanassa internet tarkoittaa verkkojen välistä verkkoa. Lähes mitä tahansa sovellusta voidaan ajaa internet-protokollan päällä. Yksinkertainen internet-protokolla, jonka päälle on helppo rakentaa kaikenlaista voi toimia pohjana lähes minkälaiselle sovellukselle tahansa. Internet-protokollan suunnitteluperiaatteena on ollut IP over everything, everything over IP.

TCP-protokolla

Pääartikkeli: TCP Kuten TCP/IP-protokollaperheen nimestä voi arvata, toiseksi tärkein perheen protokolla on TCP-protokolla, joka luo yhteydet tietokoneiden sovellusten välille käyttäen IP-paketteja. Se huolehtii vuonhallinnasta, luotettavuudesta, kuittauksista ja pakettien laittamisesta oikeaan järjestykseen.

Muut kuljetus- ja verkkokerroksen protokollat

UDP (User Datagram Protocol) on sovelluksille tarjottava tietosähke. Se on kuin IP-paketti, mutta siinä on lisäksi sovelluksien tarvitsema porttimekanismi kuiten TCP:ssä. SCTP ja RTP ovat uudemmat vaihtoehdot TCP:lle ja UDP:lle puhelinverkkosovellusten tyyppiseen luotettavampaan käyttöön. Niitä kuitenkin käytetään vielä vähän. ICMP (Intrenet Control Message Protocol) on internet-protokollan valvontaprotokolla, jolla laitteet kommunikoivat keskenään IP-pakettien perille toimittamiseen liittyviä kiireisiä viestejä. Lähiverkkoratkaisuilla on protokollat, joilla IP-osoitteen perusteella löydetään vastaava lähiverkon osoite. Tavallisin tällainen protokolla on Ethernet-verkkojen MAC-osoitteiden etsimiseen tarkoitettu protokolla ARP (Address Resolution Protocol). DHCP (Dynamic Host Configuration Protocol) protokollalla tietokone, joka ei tiedä omaa IP-osoitettaan, voi kysyä sitä verkosta. Tämä on välttämätöntä esimerkiksi kannettavissa tietokoneissa, joiden on saatava kulloiseenkin sijaintipaikkaansa soveltuva IP-osoite. DNS (Domain Name Service) on palvelu, jolla Internetin osoite www.firma.fi muunnetaan IP-osoitteeksi. Internetin reitittimet vaihtavat keskenään reititystietoa löytääkseen kulloinkin lyhyimmät reitit. Reititysprotokollia ovat esimerkiksi OSPF, BGP ja RIP.

Katso myös

- TCP/IP-viitemalli ja:TCP/IP Luokka:Tietoliikenneprotokollat Luokka:TCP/IP

Kilometri

Metri (tunnus m) on SI-järjestelmän mukainen pituuden yksikkö. Metri määritellään nykyään pituudeksi, jonka valo kulkee tyhjiössä 1/299 792 458 sekunnissa. Vanhan metrin määritelmän mukaan valon nopeus oli likimain 299 792 458 m/s, mutta metrin uudelleenmäärittelyn jälkeen on nopeus tarkalleen sen verran. sekunnissa Aluksi metrin pituuden määrittelemistä varten tehtiin platinan ja iridiumin seoksesta palkki, jossa olevien kahden viivan väli oli metri. Tätä metrin prototyyppiä säilytetään edelleen Pariisissa Mittojen ja painojen museossa. Metri määritettiin kymmenenesmiljoonasosaksi maapallon meridiaaniympyrän neljänneksestä, joka kulki päiväntasaajalta Pariisin läpi pohjoisnavalle. Ensimmäinen prototyyppi, joka perustui vuoden 1790 mittauksiin, poikkesi määritelmästä kuitenkin 0,013% jääden 2 mm liian lyhyeksi. Tämä johtui siitä, ettei maapallon litistymistä navoilta huomioitu laskelmissa. Nykyinen metri perustuu silti tähän prototyyppiin.

Etuliite-muodot ja johdannaisyksiköt

Muita vanhoja pituuden yksiköitä

Hyvin lyhyille mitoille on aikaisemmin käytetty mm. yksikköä ångström (1 Å = 10^-10 m). Tuuma on vanha Yhdistyneessä kuningaskunnassa käytetty pituuden yksikkö (25,4 mm). Kun puhutaan kovin pitkistä matkoista, useimmiten luovutaan metrijärjestelmästä ja käytetään kullekin tieteenalalle ominaisia mittayksikköjä, kuten merimaili, kaapelinmitta, astronominen yksikkö, valovuosi ja parsek.

Katso myös

- Wikisource:Suomeen metrijärjestelmä Luokka:pituusyksiköt ms:Meter ko:미터 ja:メートル simple:Metre th:เมตร

Presidentti

] Presidentti on valtionpäämies tasavaltalaisessa hallitusmuodossa. Presidentin asema otettiin käyttöön Yhdysvalloissa vuonna 1789. Etelä-Amerikan valtioiden itsenäistyessä myös ne ottivat käyttöön presidentin tittelin johtajilleen, usein tarkoituksellisesti perustaen perustuslakinsa Yhdysvaltain perustuslakiin. Suomessa kulloisenkin valtionpäämiehen titteli on tasavallan presidentti, entisiä presidenttejä puolestaan kutsutaan vain presidenteiksi. Euroopan ensimmäinen eurooppalainen presidentti oli Ranskan toisen tasavallan presidentti 10. joulukuuta valittu ja 20. joulukuuta 1848 virkavalan vannonut Napoleon Bonaparten veljenpoika Ludvig Napoleon, josta tuli 2. joulukuuta 1851 keisari Napoleon III. Ranskan ensimmäinen tasavalta oli vielä käyttänyt roomalaista järjestelmää, jossa johtajana olivat konsulit. Ensimmäinen presidentti Aasiassa oli Kiinan tasavallan presidentti Sun Jat-sen 1912. Afrikan ensimmäinen presidentti oli Liberian presidentti Joseph Jenkins Roberts 1848-1855 ja 1872-1874. Syy Liberian varhaiseen tasavaltalaisuuteen on se, että Liberia perustustaltaan yhdysvaltalaistyylinen maa, koska se perustettiin lähinnä kveekareiden pyrkimyksistä tarjota kotimaa Afrikkaan palaaville entisille orjille. Presidenttejä on valittu kansalaisten valitsemien valitsijamiesten kokouksen päätöksillä, suoralla kansanvaalilla tai parlamenttien valitsimina. Myös useat diktaattorit ovat virkanimikkeeltään presidenttejä, vaikka estävät käytännössä vastaehdokkaita kilpailemasta presidentin tehtävästä tasavaltalaisten periaatteiden mukaan. Voimakkaasti enemmistöparlamentaarisissa maissa ei presidentillä välttämättä ole suurta päivänpoliittista valtaa, vaan hän on pelkästään maan keulakuva. Tällöin todellinen johtaja on usein pääministeri. Tässä mielessä jotkin tasavallat muistuttavat parlamentaarisia monarkioita. Maita jossa presidentillä on merkittävästi valtaa maan asioihin, ovat mm. Yhdysvallat, Venäjä ja Ranska. Maita, joissa presidentti on lähinnä keulakuva, ovat esimerkiksi Saksa, Intia, Italia ja Irlanti.

Suomen tasavallan presidentti

:Pääartikkeli: Suomen presidentti. Suomen ensimmäiset valtionpäämiehet Pehr Evind Svinhufvud 1918 ja Carl Gustaf Emil Mannerheim 1918-1919 olivat valtionhoitajia, koska hallitusmuoto oli vielä vakiintumaton. Suomen ensimmäinen presidentti oli Kaarlo Juho Ståhlberg 1919-1925. Suomessa presidenteiksi on valittu kolmivaiheisella valitsijamiesäänestyksellä Kaarlo Juho Ståhlberg 1919, Lauri Kristian Relander 1925, Pehr Evind Svinhufvud 1931, Kyösti Kallio 1937, Juho Kusti Paasikivi 1950, Urho Kekkonen 1956, 1962, 1968 ja 1978 sekä Mauno Koivisto 1982 ja 1988. Poikkeuksellisia valintapoja on ollut Risto Rytin valitseminen presidentiksi 1940 Kyösti Kallion presidentiksi valinneiden vuoden 1937 valitsijamiesten avulla, Mannerheimin valinta presidentiksi 1944 eduskunnan päätöksellä, Juho Kusti Paasikiven valinta 1946 Mannerheimin presidenttikauden loppuun eduskunnan säätämällä lailla sekä Urho Kekkosen valitseminen lyhennetykssi nelivuotiseksi kaudeksi poikkeuslailla 1974. Ensimmäisen kerran Suomessa suoralla kansanvaalilla ilman valitsijamiehiä valittiin presidentiksi Martti Ahtisaari 1994. Vuoden 1988 vaaleissa Mauno Koivisto voitti valitsijamiesten suorittaman vaalin, mutta silloisen lain mukaan valitsijamiehiä ei olisi tarvittu, jos joku ehdokkaista olisi saanut yli 50 prosenttia kansan antamista äänistä.

Sanan alkuperä ja muita merkityksiä

Presidentti-nimitystä käytetään myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenteistä ja hovioikeuksien presidenteistä. Myös järjestöt voivat kutsua johtajaa presidentiksi, esimerkiksi Lions-klubi ja Helvetin enkelit. Presidentti-nimitystä käytetään myös suuryhtiöiden hallitusten puheenjohtajista. Sanan presidentti alkuperä on ranskan kielessä, johon se muodostettiin latinan sanasta praesidēre (='johtaa'). Alkuperäisiin osasiinsa pilkottuna tämä latinan verbi tarkoittaa sananmukaisesti edessä istuvaa, so. pöydän päässä istuvaa eli puheenjohtajaa.

Katso myös

- Irlannin presidentti
- Italian presidentti
- Kiinan presidentti
- Kiinan tasavallan presidentti
- Ranskan presidentti
- Saksan presidentti
- Suomen presidentti
- Venäjän presidentti
- Yhdysvaltain presidentti Luokka:Politiikka Luokka:Valtionhallinto ja:大統領 simple:President

Chile

Chile, viralliselta nimeltään Chilen tasavalta on valtio Etelä-Amerikassa. Se on pitkä ja kapea maa Andien ja Tyynen valtameren välissä. Chilen rajanaapurit ovat Peru, Bolivia ja Argentiina. Argentiina

Historia

Pääartikkeli: Chilen historia 1531 espanjalaiset valloittivat inkojen valtion nykyisen Perun alueella. He jatkoivat sitten valtaamalla inkojen hallitsemia maita, etelässä Santiago de Chileen saakka. Ensimmäinen Chilen alueelle suunnannut espanjalainen oli Diego de Almargo vuonna 1535, joka suuntasi Perun eteläosiin Pizarron kanssa syntyneiden alueongelmien jälkeen. Hän ei kuitenkaan jättänyt merkittäviä jälkiä Chileen. Pedro de Valdivia lähti vastaavalle matkalle 1540-1541. Hän perusti lukuisia kyliä ja lopulta 12. helmikuuta 1541 Santiagon. Espanjalaiset hyökkäsivät vielä etelään rikkauksien toivossa ja sota mapuche-intiaanien kanssa jatkui vuoteen 1609 saakka. Silloin solmittiin Quilinin sopimus Espanjan kuninkaan ja mapuche-kansan välillä, joka takasi autonomian mapucheille. Chile pysyi Espanjan siirtokuntana vuoteen 1810 saakka. Itsenäisyytensä jälkeen maan on ollut varsin rauhallinen muutamia katkoksia lukuun ottamatta. Tuorein ja pitkäaikaisin tällainen tapaus oli CIAn tukema Augusto Pinochetin vallankaappaus.

Politiikka

Pääartikkeli: Chilen politiikka Maan nykyinen perustuslaki tehtiin Augusto Pinochetin sotilasdiktatuurin aikana 1980. Perustuslaki lisäsi presidentin valtaa ja toi armeijan johtajille tehtäviä siiviilielämässä. Pinochetin vallan päätyttyä kansanäänestyksen jälkeen 1988 on perustuslakiin tehty muutoksia, joilla presidentin valtaa ja armeijan osuutta on vähennetty. Toimeenpanovalta on tasavallan presidentin alaisuudessa. Presidenttinä toimii vuodesta 2000 lähtien vasemmistolainen Ricardo Lagos. Presidentin valtakausi on kuusi vuotta, eikä yksi henkilö voi toimia kahta perättäistä kautta presidenttinä. Vuoden 2005 joulukuussa järjestettävien presidentinvaalien ennakkosuosikki on Michelle Bachelet, joka on keskustavasemmistolaisen koalition ehdokkaana. Tuomiovalta kuuluu korkeimmalle oikeudelle. Perustuslakikysymyksiä varten on olemassa erillinen Perustuslakituomioistuin, joka voi myös kumota muita lakeja jos ne ovat perustuslain vastaisia. Lainsäädäntövalta on jaettu kahteen kamariin:
- Senaatissa on 38 kansanäänestyksellä valittua jäsentä, yhdeksän eri instituutioiden, kuten Kansallisen turvallisuusneuvoston ja Tasavallan presidentin nimittämää jäsentä, sekä aiemmat presidentit.
- Varamiesten kamari, jossa on 120 jäsentä ja kaikki valitaan kansanäänestyksellä. Heidän valtakautensa kestää neljä vuotta kerralla. Lait on hyväksyttävä molemmissa kamareissa ennen kuin tasavallan presidentti hyväksyy ne. Presidentillä on rajoitettu veto-oikeus. Lakialoitteita voi tehdä tasavallan presidentti tai kamarit, tosin joistakin asioista lakialoitteen voi tehdä vain presidentti. Chilessä on viime vuosina ollut jonkin verran korruptiota, mutta ei räikeää vallan väärinkäyttöä.

Alueet

Pääartikkeli: Chilen alueet Chilen alueet Chile on jaettu 13 alueeseen, joiden johdossa on intendente. Jokaisella alueella on nimi ja määrätty roomalainen numero. Poikkeuksena on pääkaupunki Santiagon alue, jonka merkintänä on RM, Región Metropolitana eli Pääkaupunkialue.
- I: Región de Tarapacá
- II: Región de Antofagasta
- III: Región de Atacama
- IV: Región de Coquimbo
- V: Región de Valparaíso (mukaan lukien Pääsiäissaari)
- RM: Región Metropolitana de Santiago
- VI: Región del Libertador General Bernardo O'Higgins
- VII: Región del Maule
- VIII: Región del Biobío
- IX: Región de la Araucanía
- X: Región de Los Lagos
- XI: Región de Aisén del General Carlos Ibáñez del Campo
- XII: Región de Magallanes y de la Antártica Chilena

Maantiede

Pääartikkeli Chilen maantiede Pohjoisessa vallitsee subtrooppinen ilmasto, siitä hieman etelään on maailman kuivin autiomaa, Atacama. Maan keskiosissa on vehreä laakso ja etelä on kylmä ja kostea, alun perin metsien peittämä. Maan keskiosan laakson ilmasto muistuttaa Välimeren alueen ilmastoa, joten se on ihanteellinen pöytähedelmien kasvattamiseen sekä viinintuotantoon.

Talous

Pääartikkeli Chilen talous Chilen talous nojautuu vientiin. Pääasiallinen vientituote on edelleen kupari, joskin sen merkitys on vähenemässä. Muut vientituotteet ovat pöytähedelmät, viinit, lohi ja puuhioke. Maa on yksi Latinalaisen Amerikan teollistuneimmista. Chile on solminut useita vapaakauppasopimuksia, mm. seuraavien maiden kanssa: Kanada, Meksiko, Singapore, Yhdysvallat, Keski-Amerikan maat, EFTA ja Euroopan unioni. Chile on myös useiden kansainvälisten talousjärjestöjen jäsen, mm. APEC, OMC, Mercosur, Pacto Andino jne. Tärkeimmät viljelyskasvit ovat vehnä, ohra, sokeriruoko, maissi, rehukasvit, vihannekset ja hedelmät.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Chilen väestöjakauma Väestö on pääosin valkoisia ja mestitsejä. Erityisesti eteläosissa, Pääsiäissaarella ja pohjoisen vuoristoissa elää alkuperäisväestöä.

Kulttuuri

Pääartikkeli Chilen kulttuuri Chilessä on kaksi Nobel-palkittua kirjailijaa: Gabriela Mistral ja Pablo Neruda. Chilestä ovat kirjoittaneet myös Nobel-palkittu Gabriel García Márquez, teoksen "Miguel Littinin maan alainen seikkailu Chilessä", sekä tanssija Joan Jara miehestään, muusikko Victor Jarasta (Joan Jara: Victor Jara) Jara käsittelee Chilen kulttuurielämää Allenden kauden aikana.

Merkittävimmät luonnonvarat

- kupari
- kulta
- rautamalmi
- puu
- nitraatit

Merkittävimmät vientituotteet

- kupari
- hopea Luokka:Chile ms:Chile zh-min-nan:Chile ko:칠레 ja:チリ simple:Chile th:ประเทศชิลี fiu-vro:Tsiili

Mauno Koivisto

Mauno Henrik Koivisto (25. marraskuuta 1923, Turku) on Suomen yhdeksäs presidentti. Hän oli presidenttinä kaksi perättäistä kautta ajalla 1982–1994. Mauno Koiviston aviopuoliso on Tellervo Koivisto ja heillä on yksi tytär, Assi.

Elämä ennen presidenttiyttä

Koivisto osallistui jatkosotaan kaukopartiomiehenä. Sen jälkeen hän opiskeli Turun yliopistossa (filosofian kandidaatti ja lisensiaatti 1953, tohtori 1956) ja sen ohessa työskenteli muun muassa ahtaajana Turun satamassa, josta myös ammensi aiheen väitöskirjaansa Sosiaaliset suhteet Turun satamassa (1956). Ennen presidentiksi tuloaan Koivisto kuului SDP:hen ja toimi mm. pääministerinä 1968-1970 ja 1979-1982. Hän oli johtajana Suomen Pankissa ajalla 1968-1977 ja oli mukana päättämässä muun muassa Suomen ulkomaankaupalle tärkeästä devalvaatiosta vuonna 1977.

Kaudet presidenttinä

Koiviston ura presidenttinä alkoi syksyllä 1981, kun Kekkonen joutui eroamaan presidentin tehtävästä terveydellisistä syistä. Tuolloin pääministerinä ollut Koivisto siirtyi Kekkosen tilalle virkaa toimittavaksi presidentiksi.

Ensimmäinen kausi 1982–1988

Vuoden 1982 presidentinvaalit jouduttiin pitämään ennenaikaisina johtuen Kekkosen eroamisesta presidentin paikalta kesken kauden. Koivisto ryhtyi presidentiksi tultuaan remontoimaan Suomen sisäpolitiikkaa ja ilmoitti vahvistavansa parlamentarismia. Kekkosen kaudelle tyypilliset virkamieshallitukset, eduskunnan hajoittamiset ynnä muut puhtaalle demokratialle vieraat ilmiöt saivat jäädä. Koivisto valitsi heti kautensa alusta pidättyvän roolin "reservissä". Koiviston mukaan presidentin kuului pysyä taustalla silloin kuin kaikki suijui hyvin. Presidenttiä tarvittiin hänen mukaansa vasta asioiden saadessa uusia käänteitä. Tämä näkyi selvimmin Koiviston tulkitessa yksipuolisesti uudelleen Pariisin rauhansopimusta ja yya-sopimusta heti Neuvostoliiton sisäisen tilanteen salliessa. Presidentin jättämää "valtatyhjiötä" ryhtyivät täyttämään pääministeriksi noussut Kalevi Sorsan, ulkoministeri Pär Stenbäck ja hänen seuraajansa Paavo Väyrynen sekä eduskunnan puhemies Johannes Virolainen. Urho Kekkonen nimitti yhteensä 21 hallitusta, Koivisto neljä. Suhdeluku 21:4 kertoo jotain olennaista kahden presidentin eroista, vaikka Kekkonen ehtikin hallita kaksi kertaa kauemmin ja osin levottomampana aikana kuin Koivisto. Koiviston käynnistämien uudistusten ansiosta Suomi muuttui sisäpoliittisesti repaleisesta, presidenttivetoisesta yhteiskunnasta yhdeksi maailman vakaimmista parlamentaarisista demokratioista. Ulkopolitiikka pysyi silti tiiviisti presidentillä, eikä hän muutenkaan halunnut kaventaa presidentin valtaoikeuksia. Aluksi monet epäilivät, ettei Koivistosta olisi edeltäjänsä Urho Kekkosen veroiseksi ulkopoliittiseksi voimahahmoksi. Veikkaus ei kuitenkaan osunut oikeaan. Koivisto teki useita historiallisia ja määrätietoisia ulkopoliittisia ratkaisuja, mutta tyyli oli aivan erilainen kuin edeltäjällään.Kekkonen pyrki näyttäviin aloitteisiin, vaikkei aina uskonutkaan niiden läpimenoon. Koiviston aktiivisuus taas oli kuin jäävuori: vain huippu oli näkyvissä. Koivisto ilmoitti ensimmäisen kautensa alussa jatkavansa edeltäjiensä Paasikiven ja Kekkosen linjalla. Koivisto matkusti Moskovaan vain viisi viikkoa virkaanastumisensa jälkeen. YYA-sopimuksen jatkaminen nostettiin esiin, vaikka se olisi ollut voimassa vielä kahdeksan vuotta. Paavo Lipposen mukaan Koiviston kuitenkin teki lopun Kekkosen aikaisesta nöyristelevästä suhtautumisesta Neuvostoliittoon päin sekä Moskovan sekaantumisesta Suomen asioihin. Myös professori Juhani Suomen mukaan linja idänsuhteissa ei pysynyt entisellään ja suomalaiset kääntyivät enemmän Neuvostoliittoa vastaan. Kotimaassa Koivisto tosin vakuutti ulkopolitiikan pysyvän ennallaan. Koiviston kauden alussa suhteet Ruotsiin viilenivät, kun Koivisto epäili ruotsalaisten sukellusvenehavaintoja.

Toinen kausi 1988–1994

Ulkopolitiikan saralla tapahtui tälläkin kaudella suuria muutoksia. Neuvostoliiton hajoamisen (1991) johdosta irtisanottiin YYA-sopimus sekä Pariisin rauhansopimuksen aserajoitukset. Myös Suomen Euroopan unioni -jäsenhakemus jätettiin Koiviston kaudella. Koivistoa voidaankin pitää ensimmäisenä presidenttinä, joka ratkaisevasti käänsi Suomen ulkopolitiikan painopisteen idästä länteen. Koiviston toinen merkkisaavutus oli tasavallan presidentin aseman parlamentarisoiminen. Koiviston presidenttikaudella presidentin toimikaudet rajattiin kahteen kauteen. Tämä päätös ei olisi koskenut vielä Koivistoa, mutta hän ei kuitenkaan enää asettunut ehdolle kolmanneksi kaudeksi. Syynä toimikausien rajaukseen oli ollut Kekkosen ylipitkä hallituskausi. Koiviston aikana myös vähennettiin presidentin valtaoikeuksia ja muutettiin presidentin vaalitapa valitsijamiesvaalista suoraksi kaksivaiheiseksi kansanvaaliksi (vuonna 1988 viimeinen valitsijamiesvaali). Toisella kaudella Suomi alkoi askel askeleelta irrottautua varovaiselta linjaltaan kohti yhdentyvää Eurooppaa. Suomi hakeutui entistä tiiviimpään yhteistyöhön länsivaltojen kanssa. Koiviston presidenttikaudella Suomesta tuli EFTA:n täysjäsen ja Euroopan neuvoston jäsen. Suomi sai myös toimia Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton presidenttien tapaamisen isäntänä vuonna 1990. Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston vuosikausien uurastus kantoi hedelmää 26.10.1989, jolloin Mihail Gorbatšov antoi Finlandia-talolla pidetyssä puheessaan varauksettoman tunnustuksen Suomen puolueettomuudelle. Vuonna 1992 Koivisto ilmoitti kantanaan, että Suomen tulisi liittyä Euroopan Yhteisön, nykyisen Euroopan Unionin jäseneksi. Jäsenhakemus jätettiin samana vuonna. Mainittakoon, että jäsenyysehdot lyötiin lopullisesti lukkoon 1.3. 1994, jolloin Koivisto jätti virkansa seuraajalleen Martti Ahtisaarelle. Vain harva valtionpäämies on voinut päättää elämäntyönsä yhtä historialliseen saranakohtaan. Koiviston kaudella maailma ja Suomen asema siinä muuttui nopeasti. Neuvostoliitto hajosi, Baltian maat itsenäistyivät, Tiananmenin aukiolla tankit murskasivat mielenosoittajia. Koivisto tuli tunnetuksi varovaisista lausunnoistaan ja "fundeeraamisesta". Koiviston varovaista tyyliä arvioitaessa on kuitenkin muistettava, että erityisesti Koiviston ensimmäisen kauden alussa maailmantilanne oli huomattavan jännittynyt ja Neuvostoliitossa johtajat vaihtuivat tiheään tahtiin. Suomi pelkäsi työvoimapulaa ja alkoi houkutella paluumuuttajia muun muassa Ruotsista. Koiviston tokaisu, että inkeriläisiä kohdellaan paluumuuttajina, muovasi maahanmuuttopolitiikkaa vuosiksi eteenpäin.

Yhteenveto

Koiviston presidenttikausia voisi luonnehtia eräänlaiseksi äärimmäisyyksien ajaksi. Koiviston hallitseman 12 vuoden aikana Suomi koki niin häikäisevän taloudellisen nousun kuin tyrmäävän lamankin. Entisen pankinjohtajan rohdot eivät tehonneet ylikuumenneeseen talouteen. Koivistoa on syytetty 1990-luvulla koetusta lamasta, koska hän kannatti Harri Holkerin, Kalevi Sorsan, Esko Ahon ja Suomen Pankin johtajan Rolf Kullbergin ohella sittemmin vääräksi tuomittua vahvan markan politiikkaa. Laman puhkeamiseen vaikutti kuitenkin useita muitakin tekijöitä.

Poliittinen toiminta presidenttikausien jälkeen

Presidenttikautensa jälkeen Koivisto on esittänyt usein kriittisiä kommentteja maailmanpolitiikasta. Hän on kritisoinut NATOn roolia Kosovon sodassa ja syyttänyt Suomea Venäjän unohtamisesta. Niin ikään hän on vastustanut Suomen liittymistä NATOon.

Koivisto mediahenkilönä

Mauno Koivisto on kuuluisa myös paksuista kulmakarvoistaan. Näyttelijä Ismo Kalliota on kutsuttu leikkisästi "Vara-Manuksi" yhdennäköisyytensä ja turkulaisuutensa ansiosta (etenkin Koiviston presidenttikaudella). Koiviston harrastuksiin lukeutuu lentopallo, jota hän pelaa edelleen iästään huolimatta Sikariporras-joukkueessa, joka on voittanut Suomen mestaruuksia veteraanisarjassa. 1990-luvulla lehdet kirjoittivat myös hänen videopeliharrastuksestaan. Koiviston suosikkipeli tuolloin oli Nintendon Ice Climber. Koivisto on kertonut aina olleensa uskossa, vaikka hän ei sitä tuonut esille presidenttiaikanaan. Koivistolla on erinomainen venäjän kielen taito ja hän on ottanut kantaa Venäjän politiikkaan. Hänellä on ollut lämpimät suhteet erikoisesti Yhdysvaltain entiseen presidenttiin George Bushiin ja Neuvostoliiton entiseen presidentti Mihail Gorbatshoviin. Koiviston nauttimasta arvostuksesta kertoo jotain se, että tultuaan valituksi virkaansa presidentti George Bush soitti kymmenen eri maan ja hallituksen päämiehelle - yksi heistä oli Mauno Koivisto. Haastatteluissaan hän on paljastanut pitäneensä 1970-lukua Suomen historian ns. vaaran vuosina, kun on kysytty minkä uhan Neuvostoliitto muodosti Suomelle. Muistelmissaan hän on tuonut avoimesti esille myös tunteitaan; kun hän kertomansa mukaan autolla ajaessaan sai kuulla radiosta 21. elokuuta 1968 Neuvostoliiton suorittamasta Tšekkoslovakian miehityksestä, hän kertoo pysäyttäneensä autonsa tien reunaan ja purskahtaneensa itkuun. Koivisto on ollut Rooman Klubin kunniajäsen vuodesta 1984.

Koiviston kirjallinen ura

- Sosiaaliset suhteet Turun satamassa (väitöskirja), 1956
- Linjan vetoa, 1969
- Väärää politiikkaa, 1978
- Tästä lähtien, 1981
- Linjaviitat, 1983 (käännetty useille kielille)
- Politiikkaa & politikointia 1979–81, 1988.
- Maantiede ja historiallinen kokemus, 1992 (käännetty useille kielille)
- Kaksi kautta I, 1994
- Kaksi kautta II. Historian tekijät, 1995
- Liikkeen suunta, 1997
- Venäjän idea, 2001.
- Itsenäiseksi imperiumin kainalossa – mietteitä kansojen kohtalosta, 2004

Kirjallisuutta

Tellervo Koivisto, Seppo Lindblom, Jaakko Kalela, Olavi Arrakoski (toim.): Kyllä se siitä! Mauno Koiviston ensimmäiset kahdeksan vuosikymmentä. Tammi, 2003. (Mauno Koiviston 80-vuotisjuhlakirja)

Aiheesta muualla

- [http://haku.kansallisbiografia.fi/FMPro?-db=kbnet.fp5&-format=kb%2fkbartikkeli.htm&-lay=www&-sortfield=lajittelukentt%e4&zz=zet5rr342uu5556v&-max=2147483647&-recid=32975&-find= Kansallisbibliografia] Koivisto Koivisto

Január 17

Névnapok: Antal, Antónia, Anton, Antos, Aszter, Leonetta, Oros, Rexana, Roxán, Roxána, Rozalinda, Toni, Uros

Események

- 395 - kettészakad a Római Birodalom keleti- és nyugati birodalmakra
- 1377 - a pápa visszahelyezi székhelyét Avignonból Rómába
- 1793 - a világon elsőként halad át hajó a Déli Sarkkörön: ez Cook kapitány Revolution nevű hajója
- 1852 - Nagy Britannia elismeri a búr Transvaal államot Dél-Afrikában
- 1852 - Klapka György és Kossuth találkozója Londonban
- 1859 - Moldva és Havasalföld közös fejedelmet választottak Alexandru Ion Cuza személyében
- 1910 - Megalakul a második Khuen-Héderváry-kormány
- 1910 - Scott kapitány másodikként éri el a Déli Sarkot, Amudsen egy jó hónappal megelőzi
- 1914 - Vízre bocsájtják a Szent István csatahajót
- 1917 - Wilson elnök közvetíteni próbál az antant és a központi hatalmak között, s megkapja az antant békefeltételeit tartalmazó jegyzéket
- 1945 - a Vörös Hadsereg elfoglalja Varsót
- 1957 - engedélyezik a lottót Magyarországon
- 2002 - kitör a Kongói Demokratikus Köztársaság területén található Nyiragongo vulkán, körülbelül 400 000 embert kell kitelepíteni

Születések

- 1822 - Anne Brontë angol írónő
- 1855 - Alpár Ignác műépítész
- 1894 - Szőnyi István festő
- 1899 - Al Capone az amerikai szesztilalom idején meggazdagodó gengszter
- 1706 - Benjamin Franklin amerikai író, tudós, államférfi
- 1863 - Konsztantyin Sztanyiszlavszkij orosz színházi rendező
- 1942 - Muhammad Ali amerikai bokszbajnok
- 1962 - Jim Carrey amereikai színész

Halálozások

- 395 - I. (Nagy) Theodosius római császár
- 1468 - Szkander bég albán hadvezér, nemzeti hős
- 1634 - Szenci Molnár Albert pap, író, műfordító
- 1897 - Vajda János költő
- 1994 – Cziffra György, zongoraművész (
- 1921)
- 2001 - Sinkovits Imre színművész, a Nemzet Színésze

Nemzeti ünnepek, évfordulók, események

ja:1月17日 ko:1월 17일 simple:January 17

slots teksty Pozycjonowanie cheap tickets doda

:: RELATED NEWS ::

Freedom Township, Portage County, Ohio
Freedom Township is one of eighteen civil townships in Portage County, Ohio. It is located in the northeastern portion of the county, and borders or touches the following other townships and municipalities:
- Charlestown Township, on the south;
- Ravenna Township, on the southwest (touches, but does not bord