Suomen eduskunta on Suomen perustuslain määräämä kansaa edustava elin, joka koostuu 200 kansanedustajasta. Istuntosalissa on kuitenkin vain 199 paikkaa, koska puhemies ei äänestä eikä pidä puheenvuoroja. Kansalaiset valitsevat vaaleilla kansanedustajat neljän vuoden välein. Eduskunnan eli parlamentin vuotuista työjaksoa nimitetään valtiopäiviksi. Eduskunta kokoontuu valtiopäiville säätämään lakeja, joita noudattaen yhteiskunnassa toimitaan. Tuomioistuimet arvioivat yksittäistapauksissa, onko lakeja noudatettu.
Eduskunta valitsee valtioneuvoston eli hallituksen, joka puolestaan valmistelee ja esittää valmistelemansa uudet lakiesitykset ja valtion vuosittaisen tulo- ja menoarvion eduskunnan hyväksyttäväksi. Eduskunta siis valvoo ja arvioi hallituksen toimintaa. Eduskunnassa kansan valitsemat edustajat joko hyväksyvät sellaisenaan tai muuttavat osittain tai hylkäävät kokonaan hallituksen tekemät lakiesitykset ja valtion varojen käyttöä koskevan budjetin.
Kansanedustajat voivat tehdä myös omia lakiesityksiä, mutta ne menevät hyvin harvoin läpi. Usein edustajien omien lakiesitysten motiivina onkin jonkin tärkeäksi koetun asian nostaminen eduskunnan asialistalle ja julkiseen keskusteluun. Jos lakiesityksen on allekirjoittanut yli 100 kansanedustajaa, sen menestymisen mahdollisuudet kasvavat merkittävästi.
Lakiesitysten lisäksi edustajat voivat tehdä myös muita ns. valtiopäivätoimia. Niitä ovat kirjalliset kysymykset, suulliset kysymykset, toimenpidealoitteet, talousarvioaloitteet, keskustelualoitteet ja välikysymykset.
Täysistunto ja valiokunnat
Näkyvin osa eduskunnan toimitaa ovat täysistunnot, joihin eduskunta kokoontuu istuntokauden aikana neljä kertaa viikossa. Täysistunnoissa eduskunta käsittelee lakiesityksiä ja hallituksen talousarvioesitykset sekä käy tarvittaessa ajankohtaiskeskustelua. Torstaisin täysistunto alkaa suullisella kyselytunnilla, jonka kuluessa edustajat voivat tehdä hallituksen jäsenille kysymyksiä heidän johtamiensa ministeriöiden toimialaan kuuluvista asioista.
Eduskunnan täysistunnoissa puhetta johtaa eduskunnan puhemies, joka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti presidentin jälkeen.
Eduskunta jakautuu valiokuntiin, joissa hallituksen ja kansanedustajien laki- ja talousarvioesitysten työstäminen käytännössä tapahtuu. Valiokunta voi asiantuntijoita kuultuaan ja esityksen sisällöstä keskusteltuaan suosittaa esityksen hyväksymistä sellaisenaan, sen hylkäämistä tai ehdottaa esitykseen muutoksia tai kirjoittaa koko esityksen alusta alkaen uusiksi. Eduskunnan valiokunnat ovat suuri valiokunta, perustuslakivaliokunta, ulkoasiainvaliokunta, valtiovarainvaliokunta, hallintovaliokunta, lakivaliokunta, liikenne- ja viestintävaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, puolustusvaliokunta, sivistysvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta, talousvaliokunta, tulevaisuusvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sekä ympäristövaliokunta. Suuressa valiokunnassa on 25 jäsentä ja 13 varajäsentä, ja valtiovarainvaliokunnassa 21 jäsentä ja 19 varajäsentä. Muissa valiokunnissa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä.
Ennen valiokuntakäsittelyä hallituksen ja kansanedustajien lakiesityksistä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu. Valiokuntakäsittelyn jälkeen esitykset palaavat täysistuntoon ensimmäiseen käsittelyyn valiokunnan kirjoittaman mietinnön kera. Ensimmäisessä käsittelyssä käydään yleiskeskustelu ja lakiesitykseen voidaan esittää muutoksia. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä päätetään lain sisällöstä eli käytännössä äänestetään valiokunnan mietinnön ja sen kanssa ristiriidassa olevien esitysten välillä. Jos jokin muutosesitys menee läpi, se kierrätetään vielä eduskunnan suuren valiokunnan kautta, josta esitys palaa jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn. Toisessa käsittelyssä ei keskustella, vaan ensimmäisen käsittelyn tuloksena oleva laki voidaan vain joko hyväksyä tai hylätä.
Hallituksen luottamus ja eduskunnan hajottaminen
Lainsäädännöstä ja valtion tulo- ja menoarviosta päättämisen lisäksi eduskunta voi todeta hallituksen tai yksittäisen ministerin menettäneen eduskunnan luottamuksen, jolloin hallitus tai kyseinen ministeri joutuu eroamaan. Tämä vaatii vähintään 20 kansanedustajan allekirjoittaman välikysymyksen, jonka pohjalta käytävän keskustelun jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.
Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla hajottaa eduskunnan ja määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit. Vuosina 1919-1991 presidentin hajotusoikeus oli rajoittmaton, ja Suomessa on eduskunta hajotettu presidentin toimesta seitsemän kertaa, vuosina 1924 (Ståhlberg), 1929 (Relander), 1930 (Relander), 1953 (Paasikivi), 1962 (Kekkonen), 1971 (Kekkonen) sekä 1975 (Kekkonen).
Vasemmistosta oikeistoon
Eduskunta jakautuu vanhastaan vasemmistoon, eli sosialisteihin ja oikeistoon, eli porvareihin. Jako vasemmistoon ja oikeistoon palautuu Ranskan suureen vallankumoukseen, jolloin radikaaliryhmät asettuivat istumaan puheenjohtajan paikalta katsoen salin vasemmalle puolelle. Suomessa tästä käytännöstä tekee poikkeuksen Ruotsalainen kansanpuolue, joka istuu salin oikeassa reunassa, koska sinne on tarvittaessa helpompi järjestää tulkkauspalvelut. Viime aikoina vasemmisto-oikeisto-jako on menettänyt merkitystään Suomessa, kun suurimpia puolueita on yhä vaikeampi erottaa toisistaan. Vaihtoehtoiseksi jakolinjaksi on esitetty konservatismia ja arvoliberalismia, mutta tämä jakolinja kulkee paitsi puolueiden välillä myös niiden sisällä.
- [http://www.eduskunta.fi Suomen Eduskunnan virallinen sivusto]
Eduskunta
Kansanedustaja
Kansanedustaja on kansalaisten valitsema asiamies, joka ajaa heidän asiaansa eduskunnassa. Suomessa kansanedustajia on 200. Kansanedustajan kausi on normaalisti neljä vuotta. Muiden maiden vastaavasta tehtävästä käytetään yleensä nimitystä parlamentin jäsen.
Kansanedustajat valitaan eduskuntavaaleilla. Vaaleja varten Suomi on jaettu 15:een vaalipiiriin. Kustakin vaalipiiristä valitaan edustajia vaalipiirin asukasluvun mukaisesti. Vaalipiireistä valitaan edustajia vaalipiirin väkiluvun mukainen määrä ja ennen vaaleja paikkaluvusta tehdään asetus.
Kansanedustajat valitaan suhteellisella listavaalilla. Ehdokkaita voivat asettaa puolueet ja vähintään 100-jäseniset valitsijayhdistykset. Pienemmät puolueet ja sitoutumattomat ehdokkaat yhdistyvät yleensä vaaliliitoksi parantaakseen läpipääsyn mahdollisuuksiaan.
Eduskunnan vuotuista työjaksoa nimitetään valtiopäiviksi. Vallan kolmijako -opin mukaisessa jaottelussa kansanedustajat käyttävät lainsäädäntövaltaa. Eduskunnan täysistunnoissa puhetta johtaa eduskunnan puhemies, joka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti presidentin jälkeen.
Pääosan työstään kansanedustajat tekevät valiokunnissa, joissa lakiesitysten ja valtion talousarvioesitysten käsittely käytännössä tapahtuu. Valiokuntatyöskentelyn ohella koko eduskunta kokoontuu neljä kertaa viikossa täysistuntoihin, joissa lakiehdotuksia voidaan hyväksyä, hylätä, muuttaa tai palauttaa valiokuntaan valmisteltavaksi. Viime vuosina kansanedustajien työ on muuttunut aiempaa kansainvälisemmäksi, ja työhön kuuluu paljon matkoja erilaisten kansainvälisten järjestöjen kokouksiin.
Kaksipuoluejärjestelmään voi kuulua olennaisena osana se että kummallakin puolueella on tietyn ministeriön hallinnonalaan keskittyvät henkilönsä, joita voidaan kutsua esimerkiksi kabinettiministereiksi, mutta oppositiopuolueen kabinetti kulkee nimellä varjokabinetti, ja vastaavasti kaikkien kabinettiministerien tehtävänimikkeiden eteen ympätään samainen "varjo-" etuliite. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaksipuoluejärjestelmässä, missä oppositiopuolue voi täysin korvata hallituspuolueen hallituksessa vaalien jälkeen, on jo ennen mahdollista vaihdosta oppositiopuolueen piiristä katsottu valmiiksi sopiva ministeriehdokas.
Yleensä monarkistisissa tai parlamentaarisissa kaksipuoluejärjestelmissä pääministerin rooli korostuu, koska perustuslain vain valtiokäytännön mukaisesti usein seremoniallisella valtionpäämiehellä on vähän päivänpoliittista valtaa.
Monipuoluejärjestelmän hallitus
Monipuoluejärjestelmässä harvoin ylläpidetään jatkuvaa hallituskoneistoa kussakin puolueessa erikseen, koska puolueet joutuvat melkein aina muodostamaan hallituskoalition, jolloin kukin siihen kuuluva puolue saa vain osan ministerinsalkuista. Puolueiden keskinäiset voimasuhteet useimmiten vaikuttavat kohtalaisen merkittävästi siihen kuinka monta ja vaikutusvaltaista salkkua kukin puolue salkkujaossa saa.
Yksipuoluejärjestelmän hallitus
Kun sekä kaksipuoluejärjestelmässä että monipuoluejärjestelmässä suurin merkitys on sillä mitkä puolueet menestyvät vaaleissa; yksipuoluejärjestelmässä olennaisinta on se miten eri suuntauksia edustavat henkilöt nousevat ja laskevat hallituskoneiston sisällä. Tämä on ainoa muutosvoima yksipuoluejärjestelmässä.
Suomen tasavallan presidentti on kansan valitsema Suomenvaltion keulahahmo. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa ja on puolustusvoimain ylipäällikkö. Hän nimittää myös korkeimmat virkamiehet ja korkeimman oikeuden tuomarit. Vielä joitakin vuosia sitten presidentti oli myös evankelis-luterilaisen kirkon nimellinen johtaja.
Tasavallan presidentti valitaan suoralla kaksivaiheisella vaalilla kuuden vuoden välein. Mikäli yksi ehdokkaista saa ensimmäisellä kierroksella yli puolet äänistä, hänet valitaan suoraan tasavallan presidentiksi. Muussa tapauksessa kaksi eniten ääniä saanutta ovat vastakkain toisella kierroksella, jolloin enemmän ääniä saanut voittaa.
Aiemmin tasavallan presidentti valittiin valitsijamiesvaalilla. Äänestäjät valitsivat valitsijamiehiä suhteellisella vaalitavalla, ja sitten valitsijamiehet tasavallan presidentin suhteellisen monimutkaisella menettelyllä.
Koiviston presidenttikauden päättyessä 1994 tasavallan presidentin toimikaudet rajoitettiin kahteen perättäiseen. Muutoksen taustalla oli Kekkosen yli 25-vuotinen hallintokausi, jolloin tasavallan presidentin asema korostui monien mielestä liikaa.
Vanhan perustuslain (1919-2000) aikaan tasavallan presidentti nimitti myös hallituksen muodostajan (käytännössä pääministerin), ja hän saattoi hajottaa eduskunnan ja määrätä pidettäväksi uudet vaalit. Presidentin oikeuksia hallituksen muodostamisessa ja eduskunnan hajottamisessa rajoitettiin 1990-luvulta lähtien ja edelleen perustuslain kokonaisuudistuksessa, joka astui voimaan 1. maaliskuuta2000.
Tasavallan presidentin odotetaan toimivan arvovaltaisena välittäjänä puolueiden välillä. Tästä huolimatta jotkut tasavallan presidentit ovat käyttäneet asemaansa oman puolueen etujen ajamiseen.
Suomen tasavallan presidentin edustusasunto on Helsingin keskustassa sijaitseva presidentinlinna, ja virka-asunto Helsingin Meilahdessa sijaitseva Mäntyniemi. Presidentin kesäasunto on KultarantaNaantalissa.
Suomen tasavallan presidentit
Katso myös: Suomen hallitsijat
# Kaarlo Juho Ståhlberg (1865-1952), tasavallan presidentti (1919-1925)
# Lauri Kristian Relander (1883-1942), tasavallan presidentti (1925-1931)
# Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944), tasavallan presidentti (1931-1937)
# Kyösti Kallio (1873-1940), tasavallan presidentti (1937-1940)
# Risto Heikki Ryti (1889-1956), tasavallan presidentti (1940-1944)
# Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867-1951), tasavallan presidentti (1944-1946)
# Juho Kusti Paasikivi (1870-1956), tasavallan presidentti (1946-1956)
# Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986), tasavallan presidentti (1956-1982)
# Mauno Henrik Koivisto (syntynyt 1923), tasavallan presidentti (1982-1994)
# Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (syntynyt 1937), tasavallan presidentti (1994-2000)
# Tarja Kaarina Halonen (syntynyt 1943), tasavallan presidentti (vuodesta 2000)
Ståhlberg valittiin 1919 eduskunnan toimittamalla vaalilla ja samoin valittiin Paasikivi Mannerheimin erottua vuonna 1946. Toisen maailmansodan kestäessä, 1940 (Ryti, vain kolmeksi vuodeksi) ja 1943 (Ryti) presidentinvaalin toimittivat jo 1937 valitut valitsijamiehet. Risto Rytin erottua 1944 marsalkka Mannerheim määrättiin nimenomaisesti lailla presidentiksi, ja vuonna 1973 Urho Kekkosen toimikautta jatkettiin poikkeuslailla neljäksi vuodeksi (1974-78).
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:800 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:2006
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 20 # shift text to up side of bar
Colors=
id:lightgrey value:gray(0.9)
PlotData=
bar:Leaders color:lightgrey width:65 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:1919 till:1925 shift:(-21,$dy) text:K. J. ~Ståhlberg
from:1925 till:1931 shift:(-23,$dy) text:L. K. ~Relander~
from:1931 till:1937 shift:(-27,$dy) text:P. E. ~Svinhufvud
from:1937 till:1941 shift:(-14,$dy) text:Kyösti~Kallio~
from:1941 till:1944 shift:(-13,$dy) text:Risto~Ryti
from:1944 till:1946 shift:( -9,9) text:C. G. E.~Mannerheim~
from:1946 till:1956 shift:(-35,$dy) text:J. K. Paasikivi
from:1956 till:1982 shift:(-38,$dy) text:Urho Kekkonen
from:1982 till:1994 shift:(-35,$dy) text:Mauno Koivisto
from:1994 till:2000 shift:(-21,$dy) text:Martti~Ahtisaari~
from:2000 till:end shift:(-21,$dy) text:Tarja~Halonen
Tasavallan presidentti myöntää korkeimmat arvonimet lukuunottamatta juuri presidentin arvoa, joka tulkitaan myönnetyksi suoraan kansalta. Presidentin elinikäisen arvon henkilö saa astuessaan hoitamaan tasavallan presidentin virkaa.
- [http://www.presidentti.fi/ Virallinen kotisivu]
Presidentti
Suuri valiokunta
Suuri valiokunta (SuV) on yksi eduskunnanvaliokunnista. Sillä on kahden tyyppisiä tehtäviä, sillä lakiesitysten käsittelyn lisäksi se vastaa myös Euroopan unionia koskevien asioiden käsittelystä eduskunnassa.
Lainsäädäntöön suuri valiokunta osallistuu käsittelemällä ne lakiehdotukset, joihin on tehty muutoksia eduskunnan täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä. Historiallisesti suuri valiokunta onkin eräänlainen kompromissi yksikamarisen ja kaksikamarisen parlamentin välillä, eduskunnan "ylähuone". Kun Suomi siirtyi vuonna 1907 suoraan säätyvaltiopäivistä yksikamariseen parlamenttiin, kaikki eivät luottaneet koko kansan joukosta vapailla vaaleilla valittavien kansanedustajien kykyihin. Suureen valiokunnan ajateltiinkin valittavaksi kokeneita kansanedustajia, jotka varmistavat, että täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä lakiesityksiin mahdollisesti tehtävät muutokset ovat asianmukaisia.
Eduskunta tekee lakiesityksiin täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä muutoksia vain harvoin, ja suuren valiokunnan rooli oli varsin vähäinen, kunnes Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen. Silloin suuri valiokunta sai tehtäväkseen Euroopan unionia koskevien asioiden käsittelyn eduskunnassa lukuun ottamatta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jotka käsitellään ulkoasiainvaliokunnassa.
Ennen Euroopan unionin huippukokouksia pääministeri informoi suurta valiokuntaa huippukokouksen asialistan asioista ja raportoi kokouksen jälkeen, miten asioiden käsittely kokouksessa eteni. Myös Euroopan unionin neuvoston kokouksiin osallistuvat ministerit informoivat suurta valiokuntaa ennen kokousta ja raportoivat kokouksen jälkeen kokouksen kulusta. Näin eduskunta pystyy seuraamaan valtioneuvoston toimintaa Euroopan unionin päätöksenteossa, ja vastaavasti valtioneuvoston jäsenet saavat suuressa valiokunnassa kuulla, mikä on eduskunnan kanta Euroopan unionin tasolla käsiteltäviin asioihin.
Kun valtioneuvosto lähettää eduskunnalle kirjelmän sellaisista Euroopan yhteisön säädös-, sopimus- tai toimenpide-ehdotuksista, jotka kuuluvat eduskunnan toimivaltaan, suuri valiokunta muotoilee eduskunnan vastauksen valtioneuvostolle. Kirjelmässä valtioneuvosto ilmoittaa eduskunnalle myös oman kantansa kyseiseen ehdotukseen. Suuri valiokunta muodostaa puolestaan erikoisvaliokuntien lausuntojen pohjalta eduskunnan kannan asiaan.
Valtioneuvosto voi myös valiokunnan pyynnöstä tai omasta aloitteestaan informoida suurta valiokuntaa asioiden valmistelusta Euroopan unionissa.
Suuressa valiokunnassa on 25 jäsentä ja 13 varajäsentä. Kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on 17 jäsentä. Muista valiokunnista poiketen kaikilla kansanedustajilla on oikeus olla läsnä suuren valiokunnan kokouksissa, kun se käsittelee täysistunnon ensimmäisestä käsittelystä suureen valiokuntaan lähetettyjä lakiesityksiä. Sen sijaan kun suuri valiokunta käsittelee Euroopan unionia koskevia asioita, läsnäolo-oikeus on vain valiokunnan jäsenillä ja varajäsenillä sekä Ahvenanmaan vaalipiiristä valitulla kansanedustajalla.
Liikenne- ja viestintävaliokunta (LiV)on yksi eduskunnanvaliokunnista. Sen tehtävänä on käsitellä liikennettä ja tietoliikennettä koskevat asiat, esimerkiksi laatia mietintö valtioneuvoston tai kansanedustajien liikennettä ja tietoliikennettä koskevista lakiesityksistä. Valiokunnan aihepiiriin kuuluvat myös kuljetusalan työaikoja, Yleisradio Oy:tä ja Postia koskevat asiat.
Liikenne- ja viestintävaliokunnassa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä.
1. maaliskuuta2003 asti valiokunnan nimenä oli liikennevaliokunta.
Välikysymys on jotakin vaikeasti ratkaistavaa ongelmaa, kuten työttömyyttä koskeva kysymys, jonka oppositio esittää hallitukselle. Jos hallitus ei pysty vastaamaan riittävän hyvin, välikysymys voi johtaa epäluottamuslauseeseen, jolloin hallitus kaatuu. Viimeksi hallitus on joutunut eroamaan välikysymyksen takia 1950-luvulla.
luokka:politiikka
Vasemmisto
Vasemmisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään oikeisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan.
Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja oikeisto.
Ranskan (suuren) vallankumouksen (1789-) aikana eniten muutoksia halunneet istuivat puheenjohtajasta vasemmalla. Tavan levitessä tyypillisesti parlamenteissaliberaalit istuivat vasemmalla ja konservatiivit oikealla. Sosialismin noustessa 1800-luvulla liberaalit tekivät tilaa siirtyen keskemmälle.
Poliittisen vasemmiston tärkeitä hahmoja ovat olleet 1800-luvulla Karl Marx, Friedrich Engels ja 1900-luvulla Eduard Bernsteinin ajatusten muovaamaa. 1800-luvulla tärkeitä vaikuttajia olivat myös niin sanotut utopistisosialistit sekä anarkismin ja syndikalismin edustajat. Heidän hahmottelemansa kommunismi ja sosialismi ovat muovanneet yhteiskuntia modernien ajattelijoiden ja poliitikkojen johdolla. Vasemmistossa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella leimaa antavaa toisaalta jako valtiososialismin ja valtiottoman sosialistien muotoihin, ja toisaalta jako vallankumouksellisiin että "revisionisteihin". Samoin suhtautuminen Neuvostoliittoon oli merkittävä vasemmiston jakaja. Nykyaikana vasemmisto jakautuu keskenään ehkä selvimmällä tavalla sen mukaan, kuinka paljon talouden liberalisointiin mennään mukaan ja missä määrin sitä taas kritisoidaan ja vastustetaan (hyvä esimerkki tästä on Saksan sosiaalidemokraattien viime aikainen jakaantuminen Schröderin ja Lafontainen leireihin).
Vasemmisto katsoi 1800-luvulla edustavansa kansainvälistä työväenliikettä. Edelleen vasemmistolaisuuteen liitetään selkeästi työväen aate sekä myös selvästi oikeistolaisuutta useammin epäilevä suhtautuminen nationalismiin ja kansainvälisyyden korostaminen. Tämä on saattanut näkyä esimerkiksi konservatiivipuolueita avoimemman maahanmuuttajapolitiikan kannattamisena. Samoin tiermondialismin ("kolmasmaailmallisuus") tapaiset aatteet on usein liitetty nimenomaan vasemmistolaisuuteen.
Ulkopolitiikassa vasemmistolaisuuteen on usein liitetty rauhanliike. Rauhanliikkeen politiikkaan on kuulunut suurvaltojen voimapolitiikan kritisointi, ja muutenkin sotilaallisten ratkaisujen ja varustautumisen kritisointi. Neuvostoliittoon päin kallellaan olevat vasemmistolaiset eivät usein arvostelleet Neuvostoliiton imperialismia, vaikka tuomitsivat länsimaiden imperialismin. Maltilliset vasemmistolaiset ja anarkistit olivat usein kritiikissään johdonmukaisempia. Erityisesti kritiikki USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan on ollut pitkään leimallista vasemmistolaiselle ulkopolitiikalle. Suhtautuminen sodan ja rauhan kysymyksiin on tietysti myös jakanut vasemmistoa sen koko olemassaolon ajan, ja monet vasemmistopuolueet ovat käytännön politiikassaan tukeneet imperialismia ja muuta voimapolitiikkaa. Tästä historiallinen esimerkki on Eduard Bernsteinin pysyminen pasifistina Ensimmäisessä Maailmansodassa hänen puolueensa, Saksan Sosiaalidemokraattien, sotaa puoltavasta kannasta huolimatta. Viime aikoina suhtautuminen Kosovon sodan tapaisiin kriiseihin ovat jakaneet vasemmistoa.
Vielä muutama vuosikymmen sitten jako sosialismin ja sen vastustamisen mukaan oli laajalti hallitsevaa, mutta yhteiskunnan tultua moniarvoisemmaksi puolueita on mahdotonta asettaa yhden periaatteen mukaan janalle ilman että toisistaan kovin kaukana olevat aatteet joutuisivat vierekkäin. Siksi nykyinen parlamenttien istumajärjestys on vain suuntaa-antava. Joka tapauksessa vasemmisto on usein nähty painottavan liberalisteihin ja konservatiiveihin nähden enemmän valtion aktiivista roolia talouspolitiikassa. Tämä on voimassa suhteellisen selkeänä edelleen.
Suhtautuminen ekologisiin suuntauksiin on yksi vasemmistoa jakava tekijä. Jotkut vasemmistolaiset eivät tunne erityistä kiinnostusta vihreään aatteeseen. Toiset taas haluavat sisällyttää vihreyden vasemmistolaisuuteen ja puhuvat "punavihreydestä". Suomessa Vihreä liitto katsoo, että poliittiset jakolinjat eivät kulje oikeisto-vasemmisto -akselilla ja että puoluetta ei siksi voi yrittää asettaa sille. Vasemmistolaisia on siirtynyt myös Vihreään liittoon ja muihin vihreisiin liikkeisiin. Ruotsissa vihreät luetaan vasemmistoon.
Suomalaisia vasemmistopuolueita ovat Kommunistinen Työväenpuolue KTP, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP, Suomen Kommunistinen Puolue SKP ja Vasemmistoliitto. Historiallisesti merkittävä vasemmistoryhmä oli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL, joka kattoi koko vasemmiston kentän SDP:tä lukuun ottamatta. Nykyään SDP ja SDKL:n roolin perinyt Vasemmistoliitto ovat eduskuntapuolueita.
Oikeisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään vasemmisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan.
Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja vasemmisto.
Perinteisen, Ranskan suuresta vallankumouksesta peräisen olevan määritelmän mukaan poliittisen kentän konservatiivinen puolisko, joka vastustaa muutosta ja suosii perinteisiä arvoja ja käsityksiä. Oikeistolaisuuteen kuuluu perinteisesti konservatiivisuus, kapitalistisen ja markkinatalouteen perustuvat talousjärjestelmän suosiminen, vahva kansallisuusaate ja maanpuolustuksen arvostus. (Mikko Uola, 1982)
Nykyään oikeistolainen politiikka on monen maan politiikassa suurelta osalta irronnut aikaisemmista nationalistisista arvoista ja lipunut kohden liberaalimpaa politiikkaa, joka kannattaa kansainvälistä vapaata markkinataloutta, muttei välttämättä arvoliberalismia. Kyseistä suuntausta on Margaret Thatcherin ilmaisun mukaan kutsuttu ns. uudeksi oikeistoksi. Uutta oikeistoa Suomen politiikassa edustaa keskeisimmin Kansallinen Kokoomuspuolue. Kokoomuksen keskeisiin henkilöihin kuuluvat tätä nykyä puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz.
Vapaaseen markkinatalouteen orientoituvan globalisaation uhatessa ns. keynesiläistä hyvinvointivaltiota oikeistolaiset puolueet ovat monesti olleet puolustamassa taloudellista integraatiota ja vauhdikkaampaa kaupan avaamista, jonka vaatimuksena olisi hyvinvointivaltion perusteellinen uudistaminen tai jopa lakkauttaminen. Tässä mielessä vasemmisto nähdään hyvinvointivaltion (sosiaalivaltion, holhousvaltion) puolustajana ja konservatiivisena. Monissa eurooppalaisissa oikeistopuolueissa sosiaalireformismin ja sosiaaliliberalismin vaikutus muodostaa eron eurooppalaisen ja Yhdysvaltalaisen talousmallin välille, joka hyvinvointivaltion kannattajien mielestä aiheuttaa liian suurta yhteiskunnallista ja taloudellista eriarvoisuutta.
Oikeiston liberalisoituessa ja siirtyessä pois isänmaallisista arvoista, siitä on yleisesti irtautunut vanhoja arvoja edustava oikeisto, johon usein sisältyy populistisia piirteitä. Suomessa tätä suuntausta edustavat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Perussuomalaisten lausunnot ovat isänmaallisia ja maahanmuuttovastaisia ja heidän tunnetuin kansanedustajansa on Tony Halme.
Äärioikeisto
Äärioikeisto on monien käyttämä termi keskustelussa poliittisista ryhmistä, liikkeistä ja puolueista, joita on vaikea luokitella oikeistolaisiksi.
Joskus fasismia pidetään äärioikeistolaisena, toisaalta joskus äärivasemmistolaisena. Oikeistolaisten enimmistö ei pidä fasismia oikeistoon mitenkään liittyvänä. Euroopassa äärioikeisto tyypillisesti assosioidaan muukalaisvastaisuuteen, rasismiin, nationalismiin, fasismiin, neofasismiin, natsismiin, neonatsismiin, jyrkkiin talousjärjestelmiin, uskonnollisiin ja sotilaallisiin liikkeisiin, toisaalta joskus nämä assosioidaan äärivasemmistoon.
Vallankumoukseen johtivat monet tekijät, joista suurimpana oli vanhan vallan jääminen kehityksen ja ajan virtojen jalkoihin, kireä verotus, porvariston noustessa vallankumoukseen liittolaisinaan tyytymättömät maaorjat ja palkkatyöläiset, ideologianaan valistusajan ihanteet ja nousevat ideat. Vallankumouksen edetessä ja vallan siirtyessä monarkialta lainsäädännöllisille elimille alun perin liittoutuneiden osapuolten intressit alkoivat asettua vastakkain ja liberaalimmat girondistit jäivät vähemmistöön jyrkkämielisemmän vuoripuolueen ottaessa vallan ja kääntäessä vallankumouksen totalitaristisempaan ja verisempään suuntaan sen kestettyä pari vuotta.
Syinä vallankumoukseen olivat ainakin:
- Kuninkaallisen absolutismin hylkiminen
- Maaorjien, palkkatyöläisten ja nousevan porvariston hylkivä asenne Ranskan säätyjärjestelmää kohtaan
- Valistusajan ihanteiden nousu
- Amerikan vallankumouksen esimerkki
- Käsistä riistäytynyt kansallinen velka, joka johtui ja pahensi epäoikeudenmukaisesta verotusjärjestelmästä
- Ruokapula vallankumousta edeltävinä vuosina
Esivallankumouksellinen toiminta alkoi, kun Ranskan kuningas Ludvig XVI (vallassa 1774–1792) ajoi valtiontalouden kriisiin. Ranskan kruunu, joka taloudellisesti vastasi Ranskan valtiota, oli valtavissa veloissa. Ludvig XV:n (vallassa 1715–1774) ja Ludvig XVI:n aikana useat ministerit, kuten Turgot ja Jacques Necker yrittivät uudistaa verojärjestelmän koskemaan myös aatelisia, kuitenkaan onnistumatta siinä. Tällaiset reformit saivat huomattavaa vastustusta parlementeilta (tuomioistuin), joita aateliset hallitsivat.
Tilannetta seuraava taistelu parlementeissa ja yritykset uudistaa verojärjestelmää osoittivat ensimmäisiä hajoamisen merkkejä ancien régimessä. Seuraavassa taistelussa:
- Protestantit saivat oikeutensa takaisin
- Ludvig XVI lupasi julkistaa valtiontalouden luvut vuosittain
- Ludvig XVI lupasi jälleen kutsua koolle Ranskan valtiopäivät (États-Généraux) viiden vuoden kuluessa
Etienne Charles de Loménie de Briennen eron jälkeen 25. elokuuta1788, Necker otti taas valtion raha-asiat haltuunsa. Kuningas suostui 8. elokuuta, 1788 kutsumaan valtionpäivät koolle maaliskuussa 1789 – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1614.
Ensimmäinen valistusajan ihanteiden mukainen vallankumous oli Amerikan vallankumous 1775-83, ja siihen osallistui moni innokas ranskalainen liberaalien ihanteiden vuoksi tai halusta näyttää briteille. Palatessaan kotiin ranskalaiset, joukossaan tuleva vallankumousten sankari, markiisi de Lafayette, toivat mukanaan ajatuksen samanlaisesta kumouksesta kotona. Sittemmin myös Amerikan itsenäisyysjulistuksen vapaus, tasa-arvo ja luovuttamattomat ihmisoikeudet otettiin myös Ranskan vallankumouksen ihmisoikeusjulistukseen.
Historia
Säätyvaltiopäivät 1789
Valtiopäivien kokous 1789 johti ristiriitoihin ensimmäisen ja toisen säädyn (papisto ja aateli) ja toisaalta kolmannen säädyn (kaikki muut, käytännössä keskiluokka eli porvarit ja talonpojat). Vuoden 1614 mallin mukaan valtiopäivillä kaikilla säädyillä oli sama määrä edustajia. Kolmas sääty vaati, ja lopulta sai kaksi kertaa tämän määrän edustajia, joka heillä oli jo paikalliskokouksissa. Valtiopäivien kokoontuessa Versailles'ssa 5. toukokuuta1789, kävi kuitenkin ilmi, ettei edustajien määrä vastannut valtasuhteita: äänestys tapahtui säätyjen mukaan, ja kolmannen säädyn 578 edustajalla ei ollut enempää painoarvoa kuin muilla säädyillä.
Hovin pyrkimys keskittyä verotukseen epäonnistui täysin; valtiopäivät ajautui umpikujaan ja säädyt väittelivät keskenään ennemmin valtiopäivien muodollisuuksista kuin valtion taloudesta.
Kansalliskokous
17. kesäkuuta kolmas sääty julistautui kansalliskokoukseksi, edustaen, ei säätyjä, vaan koko ”kansaa”. Kansalliskokous kutsui muut säädyt liittymään siihen, mutta teki selväksi, ettei se odottaisi, vaan aikoi johtaa valtion asioita ilman joka tapauksessa.
Ludvig XVI sulki Salle des États'n jossa kansalliskokous kokoontui, jolloin se siirtyi kuninkaan tennishalliin, jossa vannottiin 20. kesäkuutaPallohuoneen vala, jossa kansalliskokous vannoi, ettei se hajaantuisi ennen kuin Ranskalle olisi säädetty perustuslaki. Suuri osa pappissäädystä liittyi kansalliskokoukseen, kuten myös 47 aatelin jäsentä. 27. kesäkuuta mennessä rojalistipuolue oli antanut periksi, mutta suuri määrä kuninkaan sotaväkeä oli saapunut Pariisiin ja Versailles'iin. Pariisista ja muista Ranskan kaupungeista saapui kansalliskokousta tukevia viestejä. 9. heinäkuuta kansalliskokous muutettiin perustuslakia säätäväksi kokoukseksi. Pariisissa Palais Royalissa kokoukset jatkuivat taukoamatta. Osa sotaväestä alkoi kääntyä kansan puolelle.
Bastiljin valtaus
Palais Royal11. heinäkuuta kuningas Ludvig erotti uudistusmielisen ministeri Neckerin konservatiivisten valtakunnanneuvoston jäsenten suositusten myötä, ja uudisti ministeriön täysin. Pariisilaiset pelkäsivät tämän johtavan kuninkaan vallankaappaukseen ja ryhtyivät avoimeen kapinaan. Osa sotajoukoista liittyi kapinallisiin ja loput pystyivät puolueettomina.
14. heinäkuuta neljän tunnin taistelun jälkeen väkijoukko valtasi Bastiljin vankilan, surmaten kuvernööri markiisi Bernard de Launayn ja osa hänen joukoistaan. Vankilasta vapautettiin vain seitsemän vankia: neljä väärentäjää, kaksi hullua ja haureuteen syyllistynyt aatelinen.
Paluumatkalla kaupungintalolla väkijoukko syytti pormestari (prévôt des marchands) Jacques de Flessellesia petoksesta; hänet matkalla näytösoikeudenkäyntiin hänet salamurhattiin.
Kuningas ja hänen sotajoukkonsa pysyivät taustalla, markiisi Lafayette otti hallintaansa Pariisin kansalliskaartin ja Jean Sylvain Bailly, kolmannen säädyn johtaja ja pallohuoneen valan alkuunpanija, ryhtyi Pariisin uudeksi pormestariksi. Pariisin johto uudistettiin communeksi. Kuningas palasi Versailles'sta Pariisiin, jossa hän hyväksyi vallankumouksen trikolorin ja sai jälleen kansan kannatuksen.
Väkivallantekojen jälkeen aateli kuitenkin jäi epäluuloiseksi kuninkaan kansasuosion näennäisestä paluusta huolimatta, ja pakeni maasta (Émigrés). Eräät alkoivat suunnitella sisällissotaa ja kokosivat Ranskan vastaista liittoumaa Euroopassa.
Ministeri Necker palasi valtaan. Hän kuitenkin menetti kansansuosionsa kuvitelleessaan pystyvänsä yksin pelastamaan Ranskan talouden ja kieltäydyttyään yhteistyöstä Mirabeau'n ja Lafayetten kanssa. Hän kieltäytyi hyväksymästä kansalliskokouksen asettamia ministereitä ja pyysi kokoukselta vain lisää lainaa ja veroja talouden helpottamiseen.
Idea kansanvaltaisuudesta levisi Ranskan läpi. Monin paikoin maaseuduilla mentiin tätä pidemmälle; aatelia teloitettiin ja linnoja poltettiin.
4. elokuuta1789 kansalliskokous lopetti feodalismin ja kumosi toisen säädyn etuoikeudet ja ensimmäisen säädyn kymmenykset.
Kansalliskokouksen jakautuminen
feodalismi
Kansalliskokouksen jakautuminen eri ryhmiin alkoi tulla selväksi. Aristokraatit Jacques Antoine Marie Cazalès ja abbé Jean-Sifrein Maury johtivat oikeistoa, joka vastusti vallankumousta. Rojalistidemokraatit, jotka liittoutuivat Neckerin kanssa, pyrkivät järjestämään Ranskan Brittiläisen perustuslain mukaan. Heihin kuuluivat: Jean Joseph Mounier, Comte de Lally-Tollendal, Comte de Clermont-Tonnerre ja Pierre Victor Malouet, Comte de Virieu.
Kansallispuolue, joka edusti lähinnä keskiluokan etua, esitti radikaalimpia ideoita. Heihin kuuluivat: Honoré Mirabeau, Lafayette, Bailly, Adrien Duport, Barnave ja Alexander Lameth. Abbé Sieyès sai muodostettua yhteisymmärrystä keskustan ja vasemmiston välillä.
Pariisissa erilaiset komiteat, pormestari, edustajainkokous ja yksittäiset piirit julistautuivat vallanhaltijoiksi toisistaan huolimatta. Lafayetten kansalliskaartista muodostui myös oma keskiluokkainen voimansa.
Käyttäen Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta mallina, kansalliskokous julkaisi 26. elokuuta1789 ihmisoikeuksien julistuksen, jolla taattiin tasa-arvo ja henkilökohtainen vapaus. Kuten USA:n julistus, se oli periaatteiden julistus, eikä sillä ollut de jure vaikutusta.
Kansalliskokous ei toiminut ainoastaan lakiasäätävänä elimenä, mutta sillä oli myös uutta perustuslakia säätävä tehtävä. Necker, Mounier, Lally-Tollendal ja muut kannattivat senaattia, jonka jäsenet kuningas määräisi kansan ehdokkaista. Suurin osa aatelista vaati ylähuonetta, jonka jäsenet valitsisi aateli. Kansallispuolueen kanta voitti lopulta: Ranskalle tulisi yksikamarinen parlamentti, jossa kuninkaalla olisi lykkäävä veto-oikeus. Hän ei voisi estää lain voimaantuloa, vain lykätä sitä.
Pariisilaiset uhkasivat tehdä tyhjäksi rojalistien vaatimukset. 5. lokakuuta 1789 kansanjoukko marssi Versailles'iin ja palasivat mukanaan kuningas perheineen.
Kansalliskokous korvasi historialliset provinssit 83:lla départementlla, joilla oli yhtenäinen hallinto ja laajuus. Huolimatta siitä, että valtiopäivät oli koottu taloudellisen tilanteen parantamiseksi, vaje oli vain pahentunut. Mirabeaun johtamana kansalliskokous päätti korjata tilanteen antamalla Neckerille diktatuuriset oikeudet talousasioissa.
2. marraskuuta 1789 kansalliskokous päätti vastata talouskriisiin ottamalla kirkon omaisuuden valtioille. Tämä antoi valtiolle valtavan määrän omaisuutta, jota se hyödynsi laskemalla liikkeelle uuden paperirahan, assignats, jolle takavarikoidut kirkon maat olivat takeena. 12. heinäkuuta1790 säädetty Constitution Civile du Clerge (kuninkaan hyväksymä vasta 26. joulukuuta) teki papistosta valtion työntekijöitä ja velvoitti heidät vannomaan uskollisuutta perustuslaille. Katolisesta kirkosta tuli maallisen valtion alainen.
Aixin arkkipiispa ja Clermontin piispa jättivät kansalliskokouksen tämän lain säätämisen jälkeen. Paavi ei ikinä hyväksynyt uutta järjestystä, ja se johti skismaan perustuslaillisen papiston ja uhmakkaiden pappien välillä.
Kuninkaan pako
Ludvig XVI vastusti vallankumouksen kulkua, mutta hylkäsi muiden Euroopan monarkkien mahdollisesti petolliset avuntarjoukset. Hän kääntyi lopulta kenraali Bouillén puoleen, joka tuomitsi sekä emigrantit, että kansalliskokouksen ja tarjosi kuninkaalle turvaa tukikohdassaan Montmedyssa.
20. kesäkuuta1791 yönä kuningas pakeni Tuileriesiin. Seuraavana päivänä itsevarma kuningas kuitenkin paljasti itsensä ja hänet tunnistettiin Varennes'ssa Meusen dèpartementissa ja palautettiin Pariisiin 21. kesäkuuta vartion alaisena. Kuninkaan saapuessa Pariisiin väkijoukosta ei kuulunut kannatusta ja kansalliskokous vangitsi kuninkaan väliaikaisesti. Hänet ja kuningatar Marie Antoinette pidettiin vangittuna.
Perustuslakia säätävän kokouksen loppu
Vaikka suurin osa kansalliskokouksesta edelleen kannatti monarkiaa tasavallan sijaan, kompromississa Ludvig XVI jäi lähinnä maan keulakuvaksi: hänen piti vannoa uskollisuutta perustuslaille, tästä kieltäytyminen tai aseelliset toimet kansaa vastaan tulkittaisiin kruunusta luopumiseksi.
Jacques Pierre Brissot laati vetoomuksen jonka mukaan Ludvig XVI oli syrjäytettävä hänen yritettyään paeta. Valtava väkijoukko kokoontui Champ-de-Marsiin allekirjoittamaan vetoomusta. Georges Danton ja Camille Desmoulins pitivät yllytyspuheita. Kansalliskokous määräsi kunnan viranomaiset ”säilyttämään julkisen rauha”. Lafayetten kansalliskaarti kohtasi väkijoukon. Sotilaat vastasivat kivien heittelyyn ampumalla ilmaan. Kun väkijoukko ei hajaantunut, Lafayette määräsi ampumaan kohti. Tulituksessa kuoli yli 50 ihmistä.
Verilöylyn jälkeen viranomaiset sulkivat patrioottien kokoontumistiloja ja radikaaleimpia sanomalehtiä, kuten Jean-Paul Marat'n L'Ami du Peuple. Danton pakeni Englantiin; Desmoulins ja Marat painuivat maan alle.
Tällä välin uusi uhka nousi: Pyhä Rooman keisari Leopold II, Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II ja kuninkaan veli Charles-Phillipe, comte d'Artois antoivat Pilnitzin julistuksen, jossa he julistivat Ludvig XVI:n asian omakseen ja vaativat hänen vapauttamistaan ja kansalliskokouksen purkamista sodan uhalla.
Ulkovaltojen uhkaus ei toiminut Ludvig XVI:n eduksi, vaan raivostutti ranskalaiset ja raja-alueet mobilisoituivat.
Jopa ennen kuninkaan pakoa kansalliskokouksen jäsenet olivat päättäneet kieltää itseään osallistumasta peruslain jälkeiseen lakiasäätävään kokoukseen. Nyt erilaiset läpi menneet lait koottiin yhdeksi perustuslaiksi ja se annettiin Ludvig XVI:n hyväksyttäväksi. Hän vannoi pitävänsä sitä yllä, puolustavansa sitä ulkovaltojen hyökkäyksiltä ja toimivansa sen toimeenpanemiseksi kaikin mahdollisin keinoin. Kuningas puhutteli kansalliskokousta ja sai innostuneet suosionosoitukset. Kansalliskokous päätti kautensa 29. syyskuuta1791.
Lakia säätävä kokous
Vuoden 1791 perustuslain mukaan Ranskasta tuli perustuslaillinen monarkia. Kuningas jakoi vallan vaaleilla valitun lakia säätävän kokouksen (assemblée législative) kanssa, mutta hänellä oli silti oikeus valita ministerit ja kuninkaallinen veto.
Lakia säätävä kokous kokoontui ensimmäisen kerran 1. lokakuuta1791 ja ajautui kaaokseen alle vuodessa. Yrityksessään hallita kokous epäonnistui täydellisesti. Sen jälkeen jäi tyhjä valtion kassa ja kuriton armeija ja laivasto.
Kokous koostui 165 feullantista (tasavaltalaisia monarkisteja), jotka istuivat oikealla; 330 girondinistista (liberaalidemokraatteja) ja jakobiinista, jotka istuivat vasemmalla ja 250 edustajasta, jotka eivät kuuluneet kumpaakaan ryhmään.
Kuningas käytti veto-oikeuttaan estämään lain, joka uhkasivat emigrantteja kuolemantuomiolla ja toisen joka määräsi perustuslakia vastustavat papit vannomaan kahdeksan päivän sisään lain vaatiman valan. Vuodessa nämä erimielisyydet johtivat perustuslailliseen kriisiin.
Politiikka johti kohti sotaa Itävallan ja sen liittolaisten kanssa. Kuningas, feuillantinistit ja girodinistit halusivat sotaa: kuningas ja monet feuillantinistit kuninkaan suosion kasvattamiseksi. Jopa tappio olisi tehnyt hänet suositummaksi. Girondistit puolestaan halusivat levittää vallankumousta koko Eurooppaan. Vain jotkut jabobiinit vastustivat sotaa. Keisari Leopold II, Marie Antoinetten veli, olisi ehkä halunnut välttää sotaa, mutta hän kuoli 1. maaliskuuta1792.
Ranska julisti sodan Itävallalle 20. huhtikuuta ja Preussi liittyi Itävallan puolelle muutamia viikkoja myöhemmin. Ensimmäiset taistelut Ranskan vallankumoussodissa koituivat Ranskan tappioksi. Ensimmäinen merkittävä taistelu oli Valmyssa 20. syyskuuta. Vaikkakin kova sade esti taistelun viemisen ratkaisuun, Ranskan tykistö näytti ylivoimansa. Tähän mennessä Ranska oli kuitenkin jo sekasorrossa ja kuningas syrjäytetty.
Perustuslaillinen kriisi
20. syyskuuta]]
Lakia säätävän kokouksen rinnalle nousi Pariisin kunnallishallitus, kommuuni. Elokuun 10. yönä 1792 kumoukselliset marssivat Tuileries'iin. Kuningas ja kuningatar jäivät vangeiksi ja lakia säätävän kokouksen tynkäistunto poisti kuninkaan asemastaan; vain kolmannes edustajista oli läsnä, ja lähes kaikki heistä jakobiineja.
Kansallisen hallituksen jäänteiden valta riippui nyt kumouksellisesta kommuunista. Kommuuni lähetti salamurhaajia vankiloihin surmaten 1400 uhria ja lähetti kiertokirjeen muihin kaupunkeihin käskien ne seuraamaan esimerkkiä. Lakiasäätävä kokous pystyi vain vähäiseen vastarintaan.
20. syyskuuta kokoontui kansalliskonventti, joka oli valittu ensimmäistä kertaa yleisellä äänioikeudella. Äänioikeutettuja olivat yli 25-vuotiaat, omalla työllään toimeentulevat miehet. 21. syyskuuta konventti lopetti virallisesti kuningasvallan ja julisti Ranskan tasavallaksi. Päivä otettiin Ranskan vallankumouskalenterin aloituspäiväksi.
Kansalliskonventin lainsäädäntövallan lisäksi toimeenpanovalta siirtyi yleisen turvallisuuden komitealle (Comité de Salut Public), jonka kansalliskonventti asetti toimeensa 6. huhtikuuta. Girodinisteistä tuli konventin ja komitean vaikutusvaltaisin puolue ja komitean johtoon nousi Danton.
Brunswickin manifestissa 25. heinäkuuta keisarillinen ja Preussin armeija uhkasivat kansaa pikaisella kostolla jos se vastustaisi kuningasvallan palauttamista tai armeijoiden etenemistä. Tämä seurauksena Ludvig XVI tuomittiin kuolemaan 17. tammikuuta1793 vehkeilystä vihollisvaltojen kanssa ja teloitettiin giljotiinilla 21. tammikuuta. Teloitus johti monien muiden Euroopan maiden sodanjulistuksiin. Marie Antoinette seurasi miestään giljotiinilla 16. lokakuuta.
Sodan kääntyessä huonompaan, hinnat nousivat ja sans-culottes, köyhät työläiset ja jakobiinit mellakoivat. Vastavallankumouksellinen liikehdintä alkoi monilla alueilla. Tämä kannusti jakobiineja parlamentaariseen vallankaappaukseen girondistiryhmää vastaa sans-culottesien tuella. Maaliskuussa kansalliskonventti perusti valtansa tueksi vallankumoustuomioistuimen, jonka päätöksistä ei voinut valittaa. Heinäkuussa kansallisen turvallisuuden komitean johtajaksi nousi Maximilien Robespierre.
Terrori
Mestaukset ja terrori muuttuivat jokapäiväisiksi. Vallankumouksen ajanjakso heinäkuusta 1793 kesäkuuhun 1795 tunnetaankin hirmuvallan aikana, jolloin Maximilien Robespierren johdolla vallankumoukselliset palauttivat totalitaristisen hallintotavan maahan, vaiensivat poliittista vastarintaa ja teloittivat vastustajiaan. Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 18000–40000.
Syksyllä 1793 teloitettiin lähes kaikki girondistijohtajat ja Marie Antoinette. Keväällä 1794 Roberpierre kukisti Dantonin maltillisemman siiven ja voimakkaampaa terroria vaatineen Hébertin, jotka molemmat teloitettiin. Tästä huolimatta hänen oma suosionsa ei juurikaan laskenut.
Hirmuvallan ajan seurauksena syntyi Ranskassa vallankumousta vastustava vastavallankumouksellinen liike, jonka merkittävimpiä hahmoja oli Joseph de Maistre. 27. heinäkuuta1794 ranskalaiset kapinoivat terroria vastaan. Maltillisimmat konventin jäsenet erottivat ja teloittivat tämän jälkeen Robespierren muutamien muiden komitean jäsenten ohella. Konventti hyväksyi vuoden kolme perustuslain 17. elokuuta1795, kansanäänestyksen jälkeen se tuli voimaan 26. syyskuuta1795.
Uusi perustuslaki nosti valtaan direktion (Directoire) ja loi ensimmäisen kaksikamarisen parlamentin. Parlamentissa oli 500 edustajan viidensadan neuvosto (Conseil des Cinq-Cent) ja 250 jäsenen vanhojen neuvosto (Conseil des Anciens). Direktiohallitukseen kuului viisi direktoria, jotka valitsi vanhojen neuvosto viidensadan neuvoston listasta.
Uutta hallitusta vastustivat jäljelle jääneet jakobiinit ja rojalistit. Armeija kukisti mellakoinnin ja vastavallankumoukselliset toimet. Näin armeija ja sen menestyksekäs kenraali Napoléon Bonaparte sai paljon valtaa.
9. marraskuuta1799 (18. Brumairen vuonna VIII) Napoleon järjesti kaappauksen, jossa hän asetti valtaan konsulaatin. Tämä johti käytännössä diktatuuriin ja 1804 Napoleon kruunasi itsensä keisariksi, mikä päätti vallankumouksen tasavaltalaisen vaiheen.
Luokka:Ranskan historiaLuokka:Ranskan suuri vallankumousko:프랑스 혁명ja:フランス革命th:การปฏิวัติฝรั่งเศส
Ruotsalainen kansanpuolue
Ruotsalainen kansanpuolue, lyhennettynä RKP (Svenska folkpartiet i Finland r.p., SFP) on puolue, joka edustaa pääasiassa Suomenruotsinkielistä väestönosaa eli suomenruotsalaisia. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään oikeistolaiseksi, pääasiassa liberalistiseksi. Muihin eduskuntapuoleisiin verrattuna RKP:n ohjelmassa kielikysymykset saavat suurta huomiota, sillä ruotsin kielen vähemmistöaseman puolustaminen on suomenruotsalaisille tärkeä asia. Monissa muissa kysymyksissä RKP on hyvin hajanainen, koska sillä on äänestäjiä pohjalaisista maanviljelijöistä helsinkiläisiin liberalisteihin.
RKP on saanut eduskuntavaaleissa pääsääntöisesti noin kymmenen paikkaa, vuoden 2003 vaaleissa kahdeksan. Pienistä eduskuntapuoleista RKP on sikäli ainutlaatuinen, että se on päässyt lähes aina hallitukseen. Se on ollut mukana 41:ssä 66 hallituksesta (2005). Puolueen presidenttiehdokas on Henrik Lax.
- Kunnallisvaaleissa 1953 6,9 %, 2000 5,1 %
- Eduskuntavaaleissa 1945 7,9 %, 2003 4,6 %
- 1979 - 4,2 %
- 1983 - 4,6 %
- 1987 - 5,3 %
- 1991 - 5,5 %
- 1995 - 5,1 %
- 1999 - 5,1 %
- 2003 - 4,6 %
RKP:n perusti Axel Lille vuonna 1906. Siihen aikaan haluttiin oma puolue suojelemaan ruotsinkielisten etuja Suomessa. Puolue kannattaa vahvasti pakollista ruotsin kielen opiskelua ja kaksikielisyyttä.
RKP kannattaa markkinataloutta ja vapaata kilpailua kuten Kokoomus. Veronalennukset lisäisivät sen mielestä ihmisten motivaatiota käydä töissä. RKP ei ole vielä ottanut kantaa itse NATO-jäsenyyteen. Puolueen mukaan Suomen pitäisi ottaa vastaan enemmän pakolaisia ja pakolaiskiintiötä tulisi nostaa. RKP ilmoitta pitkään olleensa etnisten, uskonnollisten ja muiden vähemmistöjen etujen ajaja. Ulkopolitiikassa puolue on kannattanut perinteisesti pohjoismaista yhteistyötä.
Näkyvin henkilö on Jan-Erik Enestam, joka on ollut jo usean vuoden puoluejohtajana ja ministerinä, ensin puolustusministerinä ja nyt ympäristöministerinä. Keskusta luovutti ruotsalaisille myös toisen ministerisalkun.
RKP:n kannatus on seurannut ruotsinkielisen väestönosan osuutta väestöstä.
Poliittinen puolue on järjestö tai järjestökokonaisuus, jonka pääasiallisena toiminta-ajatuksena on yhteiskunnan kehittäminen jäsenten haluamaan suuntaan, joka yleensä on suunnilleen yhteinen ja samansuuntainen. Useimmat puolueet toimivat demokraattisten pelisääntöjen mukaan, eli pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen vaaleissa valittujen edustajien kautta, ja noudattavat sisäisessä päätöksenteossaan puolueen jäsenten kesken jäsendemokratiaa.
Suomessa puoluerekisteriin merkittävällä puolueella tulee olla yleisohjelma, jossa on esitettynä puolueen keskeiset periaatteet ja tavoitteet, joilla se haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Puoluerekisterijärjestelmä tuli voimaan 10. tammikuuta1969, jolloin hyväksyttiin puoluelaki.
Osa puolueista on luonteeltaan kansainvälisiä, samantapaisia päämääriä ajavia puolueita on siis useissa maissa. Esimerkkeinä voitaneen mainita liberaaliset puolueet, konservatiiviset puolueet, sosialistiset puolueet, työväenpuolueet, ympäristöpuolueet, kommunistiset puolueet, uskonnolliset puolueet ja nationalistiset puolueet.
Suomalaisessa puoluejärjestörakenteessa jäsenet kuuluvat puolueeseensa yleensä puolueosaston kautta. Puoluekokous on puolueen ylin päättävä elin. Puolueen henkilöjäsenten päätäntävaltaa puoluekokouksissa käyttää puolueosastossa kollektiivisesti valittu puoluekokousedustaja, siis puolueen asioista päätetään edustuksellisesti ja välillisesti, ei suoraan eikä yksilöllisesti. Suomessa on kuitenkin muutama puolue, joissa on käytössä suora henkilöjäsenyys.
Joissakin maissa on voimassa yksipuoluejärjestelmä, eli yksi puolue käyttää valtaa (esim. Kiina ja Pohjois-Korea). Monissa yksipuoluemaissa kilpailevien puolueiden perustaminen on kielletty tai valtapuolueen kontrolloivat viranomaiset rajoittavat niiden toimintaa. Joissakin maissa puolueet on kokonaan kielletty.
- [http://www.ign.fr/affiche_rubrique.asp?rbr_id=1087&CommuneId=16536 Buzeins sur le site de l'Institut Géographique National]
- [http://www.recensement.insee.fr/RP99/rp99/co_navigation.co_page?nivgeo=C&codgeo=12040&theme=ALL&typeprod=ALL&lang=FR&quelcas=LISTE Buzeins sur le site de l'Insee]
- [http://www.quid.fr/communes.html?mode=query&req=Buzeins Buzeins sur le site du Quid]
- [http://www.lion1906.com/Pages/ResultatProximiteCoord.php?RadLat1=0.774475311203715&RadLong1=0.0518750638815111 Communes les plus proches de Buzeins]
- [http://www.lion1906.com/Pages/ResultatLocalisation.php?InseeVille=120040 Localisation de Buzeins sur une carte de France]
- [http://www.mapquest.com/maps/map.adp?latlongtype=decimal&latitude=44.3741666666667&longitude=2.97222222222222&zoom=8 Plan de Buzeins sur Mapquest]
Siamese Dream
Segundo disco oficial (LP) de la banda estadounidense The Smashing Pumpkins publicado el 27 de julio de 1993 con la disquera Virgin Records, su éxitos fueron Cherub Rok, Today, Rocket y Disarm.
Lista de Canciones
#Cherub Rock
#Quiet
#Today
#Hummer
#Rocket
#Disarm
#Soma
#Geek U.S.A.
#Mayonaise
#Spaceboy
#Silverfuck
#Sweet Sweet
#Luna
Existe la versión japonesa de este LP donde además se incluye la canción Pissant.
Curiosidad:
Pisces Iscariot
Compilado de lados B y canciones que no fueron incluidas en el Siamese Dream de la banda estadounidense The Smashing Pumpkins, publicado el 4 de octubre de 1994 con la disquera Virgin Records. Su éxito fue Landslide, original de Stevie Nicks
Lista de Canciones
#Soothe (Disarm Smile)
#Frail and Bedazzled
#Plume (I Am One)
Musica metalica
:Para mas informaciòn en el subgenero de metal que incluye bandas como Black Sabbath y Iron Maiden, vea Heavy metal music
Metal es un gènero de musica que se deriva y esta intimamente relacionado con el rock y blues electrico, con guitarras distorsionadas, altos bajos, y generalmente mu
Música metálica
:Para mas informaciòn en el subgenero de metal que incluye bandas como Black Sabbath y Iron Maiden, vea Heavy metal music
Metal es un gènero de musica que se deriva y esta intimamente relacionado con el rock y blues electrico, con guitarras distorsionadas, altos bajos, y generalmente mu
Rapero
El rap es el elemento musical de la "cultura" hip-hop. El término se puede entender como sinónimo de música hip-hop o bien como la técnica vocal usada en este estilo.
hip-hop
El rap como género musical
Se llama rap a un estilo musical surgido a finales de los 70 en Estados Unidos, e impulsado principalmente por grupos como 'DJ Kool Herc,
