:: wikimiki.org ::

Emolevy

Emolevy

Emolevy on keskusyksikkö-kotelon sisällä oleva piirilevy, yleensä noin 2mm paksu, 20 senttiä leveä ja 30 senttiä korkea, riippuen tietokonemallista. AT, ATX ja BTX sisältävät myös kotelon järjestelyt. Emolevyyn kiinnitetään kaikki tietokoneen sisäiset osat, jotka kommunikoivat keskenään emolevyä hyväksi käyttäen. Osa näistä osista on juotettu emolevyyn kiinni, kun taas esimerkiksi virtajohdot, laajennuskortit, keskusmuistit ja prosessorit voidaan kiinnittää helposti käsin painamalla ne kiinni niille varattuihin paikkoihin. Niissä on tukena jokin lukitusmekanismi tai ruuvikiinnitys.

PC-koneiden emolevytyypit

- PC/XT vanha 286 ja 386-mikroprosessorien aikainen standardi
- AT vanha 486 ja pentium-mikroprosessorien aikainen standardi
- Baby AT Melko harvinainen, vain joissakin Pentium II- ja vanhemmissa mikroissa
- ATX yleinen pentium II ja III sekä AMD Athlon-koneiden emolevy
- ATX 2.0 yleistynyt pentium IV myötä
- Micro ATX pienikokoisten pc-koneiden emolevy, esimerkiksi kauppojen kassoilla
- Shuttle ATX ns. shuttle-koteloisten pc-koneiden emolevy. Epävirallinen standardi
- BTX atx- ja atx 2.0 seuraajaksi suunniteltu ja niiden kanssa osittain yhteensopiva
- LPX pienikokoisten koneiden harvinainen standardi
- NLX pienikokoisten koneiden harvinainen standardi

Katso myös

- Väylä luokka:tietokonetekniikka ja:マザーボード ms:Papan Induk th:เมนบอร์ด

Keskusmuisti

Keskusmuisti on tietokoneohjelmien työmuisti, johon latautuvat käyttöjärjestelmän ohjelmat, suoritettavat sovellukset sekä näiden tarvitsemat tiedot. Keskusmuisti on tyypiltään luku- ja kirjoitusmuistia (RAM, Random Access Memory). Keskusmuistin sisältö tyhjenee aina virrankatkaisun yhteydessä. Kuitenkin kerran muistiin ladattu ohjelma toimii nopeammin ja on nopeammin saatavilla, kuin jos ohjelma täytyisi ladata huomattavasti hitaammilta massamuisteilta (kiintolevy, USB-muisti yms.). Keskusmuistin jatkeena käytetään nykyään useimmiten tarvittaessa näennäismuistia.

Muistin toiminta

Puhuttaessa tietokoneen muistin määrästä tarkoitetaan sillä juuri keskusmuistin kokoa. Uudet ohjelmat — varsinkin multimediasovellukset — vaativat aina vain enemmän keskusmuistia. Koneen nopeuteen vaikuttaa olennaisesti keskusmuistin määrä ja nopeus. Niinpä uusia, entistä suurempia ja ennen kaikkea nopeampia muistiyksiköitä kehitetään jatkuvasti. Tietoa keskusmuistin ja prosessorin välillä siirretään erilaisten väylien avulla. Väylän siirtämän tiedon määrä riippuu väylän leveydestä ja nopeudesta. Leveys ilmoitetaan yleensä bitteinä tai tavuina. Väylän leveydellä tarkoitetaan sitä tiedon määrää, joka voidaan väylää myöten kerralla siirtää. Muistin toimintaa ohjataan ns. kellopulsseilla. Pulssi määrää milloin muisti voi lähettää tietoa ja milloin sen täytyy ottaa sitä vastaan. Kellopulssien välistä aikaa mitataan megahertseinä (MHz) (kellotaajuus), eli kuinka monta miljoonaa kellopulssia tapahtuu sekunnissa. Mitä suurempi (väylän) kellotaajuus on, sitä nopeampaa muisti on ja sitä enemmän operaatioita muisti suorittaa. Muistin koko ilmoitetaan yleensä megatavuissa (MB). Muistin nopeutta saatetaan kuvata myös sen viiveen avulla. Viive ilmoitetaan nanosekunteina (ns), joka mittaa ajan ensimmäisen operaation suorittamiseen. Viiveiden ilmoittamisen on kuitenkin muistityypeistä riippuva, eikä sitä aina mitata samalla tavoin. Muistipiirien nopeutumiseen käytetään arkkitehtonisia keksintöjä, muistisolu itsessään säilyy "samana". Asiaa vaikeuttaa se, että tehdyt muutokset tulee ottaa huomioon myös piirien lukutekniikassa eli emolevyn piirisarjan täytyy tukea näitä muutoksia.

Muistityypit

Pääartikkeli: DRAM, SRAM Yleensä keskusmuisti on DRAM-tyyppinen dynaaminen muisti. Tämä tarkoittaa sitä, että muistia on koko ajan virkistettävä ettei tiedot katoa. Joissain erikoistapauksissa keskusmuisti voi olla DRAM-muistin sijasta staattinen SRAM-muisti, jossa tiedot pysyvät virkistämättä. Useimpia muistipiirejä löytyy myös virheenkorjaavana ECC-versioina (Error-Correcting Code). Emolevy määrittelee käytettävän muistipiirin tyypin. Luokka:Tietokonetekniikka Luokka:Tallennusvälineet ko:램 ja:Random Access Memory simple:Random access memory th:แรม

IBM PC

IBM PC (Personal Computer) oli IBM-yhtiön vuonna 1981 markkinoille tuoma mikrotietokone ja sen aloittama sarja. Useimmat nykyisin koti- ja ammattikäyttöön myytävät tietokoneet ovat IBM:n PC-koneiden kanssa yhteensopivia ja niistä käytetään usein lyhyttä yleisnimitystä PC. Alkuperäisen IBM PC:n tarkoitus oli kilpailla kotitietokonemarkkinoista niitä silloin vallinneen Applen kanssa. IBM PC epäonnistui kotitietokoneena, mutta se saavutti suosiota ammattikäytössä. PC-sarja ja sen kanssa yhteensopivat koneet olivatkin melko suosittuja ammattilaiskoneita koko 1980-luvun ajan. Koteihin PC:t tulivat suuremmassa määrin vasta 1990-luvulla. Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja koneita oli tehty jo 1970-luvulta lähtien, mutta IBM PC:n merkitys oli siinä, että IBM suurena yrityksenä toi uskottavuutta mikrojen kehityssuuntaan ja teki niistä myös monien yritysten silmissä varteenotettavia vaihtoehtoja keskuskonepohjaisille ratkaisuille.

Kloonit

IBM teki laitteistoarkkitehtuuristaan avoimen, jotta se voisi myydä ROM-varusohjelmistoaan eli BIOSiaan muille valmistajille käytettäväksi niiden omissa IBM PC -yhteensopivissa koneissa. Muut valmistajat kuitenkin saivat nopeasti aikaan omia lisenssimaksuista vapaita BIOS-kloonejaan, mikä ennen pitkää johti lukemattomien IBM PC -kloonien esiinvyöryyn ja markkinoiden siirtymiseen IBM:ltä niille. Nykyisin Compaqin ja Dellin kaltaiset kloonivalmistajat ovat suurimpia PC-valmistajia ja IBM itse on luopunut vuoden 2004 lopulla mikrotietokoneiden valmistuksesta myymällä valmistuksensa Kiinaan. Kaupan toteutuminen oli kiinni Yhdysvaltain viranomaisista, jotka olivat huolissaan kansallisesta turvallisuudesta, koska IBM:llä on tehdas Yhdysvalloissa. Lupa myyntiin kuitenkin myönnettiin, mutta toiminnalle asetettiin joitakin ehtoja. IBM:n valtakauden jälkeen PC-standardien eteenpäinviennistä ovat vastanneet yksittäisten komponenttien valmistajat kuten suoritin- ja emolevyvalmistaja Intel, joka toi PC-maailmaan mm. PCI- ja AGP-väylät sekä ATX-standardin. Ohjelmistotasolla yhteisinä nimittäjinä ja yhteensopivuuden takaajina ovat suosittujen käyttöjärjestelmien laitteistorajapinnat. Useimmista muista mikrotietokonetyypeistä poiketen PC ei ole siirtynyt pois alkuperäisestä CISC-suoritinarkkitehtuuristaan, vaan uusimmatkin PC-suorittimet ovat edelleen laitteistotasolla 8086-yhteensopivia. Vaihtoehtoisia suoritinarkkitehtuureita PC-laittelle ovat tarjonneet mm. DEC (vuonna 1992 julkaistu 64-bittinen Alpha) sekä Intel (IA-64-arkkitehtuuri ja sen mukaiset Itanium-suorittimet). Nämä eivät kuitenkaan ole tehokkuudestaan huolimatta menestyneet tavallisten käyttäjien keskuudessa huonon x86-ohjelmien suorituskyvyn vuoksi.

IBM PC -malleja

IBM PC 5150

Alkuperäinen IBM PC -malli, joka julkistettiin vuonna 1981. Kone menestyi kotitietokonemarkkinoiden sijaan ammattikäytössä, mutta kotitietokonetaustasta kertovat mm. ROM-muistina varusohjelmistona oleva BASIC-tulkki ja kasettiaseman käyttäminen perustallennusvälineenä. Näytönohjaimena oli CGA, joka pystyi käyttämään näyttölaitteena myös tavallista televisiota. Muistia oli myytävissä malleissa valmiina joko 16 tai 64 kilotavua, ja sitä saattoi laajentaa 256 kilotavuun asti. Koneessa oli kaikkiaan viisi ISA-laajennuskorttipaikkaa ja suorittimena oli Intel 8088.

IBM PC/XT

Paranneltu IBM PC -tyyppi (eXtended Technology), joka tarkoitettiin nimenomaan ammattikäyttöön. Koneessa oli vakiona levykeasema ja 10 megatavun kiintolevy, ja muistin saattoi myöhemmissä malleissa laajentaa aina 640 kilotavuun asti. Näytönohjainvaihtoehtona oli CGA:n (Color Graphics Adapter) lisäksi MDA (Monochrome Display Adapter), joka kykeni näyttämään vain yksiväristä tekstiä, mutta käytti siihen silmälle miellyttävämpää erottelutarkkuutta. CGA:n ja MDA:n kanssa kilpaili myös Hercules-yhtiön HGC-näytönohjain (Hercules Graphics Card), joka tarjosi MDA-yhteensopivan tekstitilan lisäksi myös tarkan yksivärisen grafiikkatilan. Se ei kuitenkaan ollut yhteensopiva CGA:n grafiikkatilojen kanssa, mistä syystä pelkkää CGA:ta tukevien ohjelmistojen kanssa piti käyttää ohjelmallista emulaattoria.

IBM PCjr

IBM havitteli kotitietokonemarkkinoita itselleen vielä toisen kerran, vuonna 1983 julkaistulla PCjr:llä. Se sisälsi vakiomallissa levyaseman, 64 kilotavua muistia sekä hieman parannellut grafiikka- ja ääniominaisuudet. Kone oli kuitenkin edelleen kalliimpi kuin esimerkiksi paremmilla grafiikka- ja ääniominaisuuksilla varustettu Commodore 64 eikä siksi menestynyt. PCjr:n myyntiä yritettiin vauhdittaa myös varta vasten sille tehdyillä peleillä, kuten Sierra-yhtiön uudenlaisella graafisella seikkailupelillä King's Questilla. Pelit eivät kuitenkaan pelastaneet PCjr:ää, vaikka esimerkiksi Sierran seikkailupelisarjasta tuli myöhemmin hyvin suosittu etenkin PC-kloonien yleistyessä kotikäytössä 1990-luvulla. Tunnettu PCjr-klooni oli Tandy 1000.

IBM PC/AT

AT (Advanced Technology) oli vuonna 1984 julkistettu XT:n seuraaja. Se käytti suorittimenaan Intel 80286:ta ja siihen kuului 20 megatavun kiintolevy. ISA-korttipaikat oli laajennettu 16-bittisiksi. AT:n yhteydessä julkistettiin myös 16-väriseen tarkkuusgrafiikkaan kykenevä EGA-näytönohjain. AT muistetaan nykyään etenkin kloonikoneissa pitkäaikaiseksi standardiksi muodostuneesta emolevy- ja kotelotyypistä, jota alkoi vähitellen syrjäyttää vasta Intelin vuonna 1995 julkistama ATX. 8088-suorittimesta periytyvä taaksepäinyhteensopivuuden taakka alkoi painaa jo AT-aikoina. 80286-suoritin oli 8088-yhteensopiva mutta tuki myös muistinsuojausta ja 16 megatavun muistiavaruutta siinä missä 8088:n muistiavaruus oli rajoittunut yhteen megatavuun. DOS-käyttöjärjestelmät olivat kuitenkin rakentuneet pitkälti 8088:n muistinkäsittelyn varaan, mistä syystä tavanomaista 640 kilotavun perusmuistia laajemman muistin käyttämiseksi 8088-yhteensopivuustilasta käsin tarvittiin erityisiä teknisiä ratkaisuja.

IBM PS/2

Personal System /2 oli vuonna 1987 aloitettu sarja, joka käytti 80286- ja 80386-suorittimia. PS/2-sarjassa tehtyjä uudistuksia olivat mm. MCA-väylä, 3.5 tuuman levykeasema, MCGA- ja VGA-näytönohjaimet sekä uudenlaiset näppäimistö- ja hiiriliitännät. PS/2 epäonnistui taloudellisesti muun muassa siksi, että se rikkoi AT:n aikana kloonikoneiden teollisuusstandardeiksi muodostuneita teknologioita.

IBM PS/1

Vuonna 1990 julkistettu PS/1 oli IBM:n yritys kilpailla kotikoneina yleistymään päin olleiden PC-kloonien kanssa. PS/1:t olivat käytännössä edullisempia ja riisuttuja kotikäyttöön tarkoitettuja PS/2-malleja. Vuonna 1994 PS/1-sarjan nimi vaihdettiin Aptivaksi. Aptiva-sarjan koneita myytiin vielä vuoden 2000 alussa, mutta kloonikoneteollisuus pakotti tällöin IBM:n poistumaan lopullisesti PC-markkinoilta.

Suosituimmat käyttöjärjestelmät

DOS

Ensimmäinen IBM PC:n ajama käyttöjärjestelmä oli Microsoftin IBM:lle myymä ja IBM:n suureksi osaksi uudelleenkirjoittama PC-DOS. Microsoft jatkoi oman käyttöjärjestelmänsä myyntiä kloonivalmistajille MS-DOS-nimellä. DOS-järjestelmät säilyttivät suosionsa sitkeästi vielä 2000-luvulle saakka osana Windows-käyttöjärjestelmäpakettia. Apple Macintoshin ilmestymisen myötä myös PC-maailmassa tuli tarve graafisille käyttöliittymille. Nämä olivat yleensä DOS-ohjelmia, jotka tarjosivat sovellusohjelmilleen esimerkiksi yhtenäisen grafiikkakirjaston sekä näytönohjain- ja tulostinajurit. Jotkut tarjosivat jopa käyttöjärjestelmämäisiä toimintoja kuten paremman muistinhallinnan ja moniajon. Suosittuja tällaisia ohjelmia olivat Microsoftin Windows, Digital Researchin GEM sekä Berkeley Softworksin GEOS.

OS/2

Microsoft ja IBM alkoivat kehittää vuonna 1985 uutta käyttöjärjestelmää, jonka oli tarkoitus paikata DOSin puutteita ja tarjota tuki 286-suorittimen paremmalle muistinhallinnalle ja moniajolle. Vuonna 1987 julkistettu OS/2 oli alkujaan käyttöliittymältään vain tekstipohjainen, vaikka tarjosikin grafiikan piirtämistä varten oman rajapintansa. OS/2:n MS-DOS-yhteensopivuus oli kuitenkin huono, eikä se siitä johtuen menestynyt odotetulla tavalla. Vuonna 1990 IBM:n ja Microsoftin yhteistyö päättyi, ja yhtiöt jatkoivat käyttöjärjestelmän kehittämistä kumpikin omilla tahoillaan. Microsoft uudelleennimesi kehittämänsä OS/2 3.0:n tällöin Windows NT:ksi. OS/2:sta ja Windowsista tuli 1990-luvulla kilpailevia järjestelmiä. Kumpikin tarjosi graafisen käyttöliittymän sekä parannetun yhteensopivuuden DOS-ohjelmien kanssa. OS/2 tuki myös Windows 3.1 -ohjelmia, mutta OS/2-ohjelmat eivät toimineet Windowsissa. Windows kuitenkin voitti kilpailun johtuen muun muassa avoimemmasta suhtautumisesta ohjelmistokehittäjiä kohtaan.

Windows NT

Windows NT:n ensimmäinen versio 3.1 julkistettiin vuonna 1993. Nykyiset Windows-käyttöjärjestelmät (kuten Windows 2000 ja Windows XP) ovat NT-pohjaisia, vaikka myös MS-DOS-pohjaisten Windowsien sarja (mm. Windows 95, Windows 98 ja Windows ME) jatkui niiden rinnalla hyvin pitkään.

UNIX

Jo alkuperäistä IBM PC:tä yritettiin myydä myös vaatimattomana UNIX-työasemakoneena. Ensimmäinen IBM PC:n ajama UNIX-järjestelmä oli Microsoftin kehittämä Xenix, jonka kehittämistä jatkoi myöhemmin Santa Cruz Operation -yhtiö nimellä SCO UNIX. PC-unixeja käytettiin pitkään vain muutamilla erityisaloilla. Unix-järjestelmät nousivat kuitenkin 1990-luvulla myös tavallisten käyttäjien (etenkin tietokoneharrastajien) suosioon ilmaisten ja vapaiden UNIX-käyttöjärjestelmien kuten GNU/Linuxin ja FreeBSD:n myötä.

Katso myös

- Mikrotietokone
- PC Luokka:Tietokoneet ja:PC/AT th:ไอบีเอ็มพีซี

Väylä

:Väylä voi olla myös merenkulullinen väylä. ---- Väylä on tietokonetekniikassa alijärjestelmä, joka siirtää tietoa tai virtaa tietokoneen osille tietokoneen sisällä tai koneiden välillä. Toisin kuin point-to-point -yhteys, väylä yhdistää useita lisälaitteita saman väylän varrella johdotuksilla. Väyliä käytetään useisiin eri tarkoitukseen, väylä voi olla tietokoneen sisäinen laiteväylä (system bus), jolloin se siirtää tietoa tietokoneen emolevyllä suorittimen, keskusmuistin ja emolevyllä olevien laitteiden välillä. Laajennusväylä on tietokoneen emolevyllä oleva väylä, johon voidaan liittää erilaisia laajennuskortteja siinä oleviin korttipaikkoihin. Tämä voi olla tekniikaltaan sama kuin emolevyn laiteväylä (esim. ISA tai PCI) tai sitten laiteväylä on nopeampi väylä, johon laajennusväylä on liitetty yhtenä laitteena (esim. ISA-korttipaikat PCI-väyläisillä emolevyillä). Väylä voi myös ulottua tietokoneen ulkopuolelle, jolloin siihen voi liittää erilaisia hitaan tiedonsiirron laitteita (näppäimistöt, hiiret, tulostimet, skannerit) tai jopa massamuisteja (ulkoiset kiintolevyt, DVD- ja CD-kirjoittimet). Varhaiset väylät olivat kirjaimellisesti rinnakkaisia sähköisiä väyliä useilla yhteyksillä, mutta termiä käytetään nykyään mistä tahansa fyysisestä liitännästä, joka tarjoaa saman loogisen toiminnon kuin rinnakkainen sähköinen väylä. Modernit tietokoneväylät voivat käyttää joko rinnakkais- tai sarjayhteyksiä, ja ne voidaan johdottaa joko multidrop-menetelmällä (sähköinen rinnakkainen) tai ketjutopologialla, tai liittää hubeihin kuten USB:n tapauksessa.

ISA

Varhainen IBM PC sisälsi ensimmäistä sukupolvea edustaneen oheislaiteväylän, jota kloonivalmistajat alkoivat kutsua ISA-väyläksi (Industry Standard Architecture). Se on kaikkein laajimmalle PC-tietokoneissa levinnyt laitteistoväylä sen valmistamisen yksinkertaisuuden sekä edullisuuden vuoksi. Siihen liitettiin kaikenlaisia kortteja, kuten kiintolevyohjaimia, verkkokortteja ja tehokkaampia näytönohjaimia. Myöhemmin ISA-väylän tiedonsiirtokapasiteetti osoittautui liian heikoksi vaativille oheislaitteille kuten esimerkiksi näytönohjaimille. Prosessoritehojen kasvaessa ISA-väylä alkoi käydä hitaaksi ja sille alettiin etsiä nopeampaa seuraajaa. 1980-luvulla oli ns. väyläsotia. IBM kehitti aikaansa edellä olleen MCA:n eli mikrokanavan (Micro Channel Architecture) ja Compaq kumppaneineen EISA:n (Extended ISA), mutta ne eivät menestyneet suuremmin. Intel i486 -suorittimeen perustuvissa koneissa ja varhaisissa Pentium-suorittimeen perustuvissa tietokoneissa käytettiin jonkin verran VLB-paikallisväylää (VESA Local Bus), näytönohjaimen liittämiseen. VLB-korttipaikkoja oli tietokoneessa tyypillisesti vain yksi, siinä missä tyypillisessä emolevyssä oli 4-6 paikkaa ISA-väyläisille oheislaitteille. VLB tarjosi kuitenkin moninkertaisen suorituskyvyn ISA-väylään verrattuna.

PCI

Väylien toisena sukupolvena pidetään vielä vallalla olevaa PCI-väylää (Peripheral Component Interconnect), jonka kehittivät vuonna 1992 Intel, Compaq ja Digital. PCI:tä käytetään yleisesti tietokoneen sisäisenä laiteväylänä, siirtämään tietoa koneen sisällä emolevyllä oleville muille laitteille. PCI on myös yleisin tapa liittää oheislaitteita emolevyyn. PCI-väylän avulla ns. bus-master tyyppiset oheislaitteet voivat kommunikoida suoraan muiden oheislaitteiden kautta käyttämättä prosessoria. PCI:stä on tullut kymmenen vuoden aikana useita eri variaatioita. Väylän muodostuessa pullonkaulaksi nopeiden verkkoliitäntöjen ja massamuistien myötä, sitä nopeutettiin lisäämällä väylän nopeutta (66 MHz PCI) ja leveyttä (64-bittinen PCI). PCI:n variaatioita kannettavissa tietokoneissa ovat PCMCIA ja CardBUS-väylät ja teollisuusmikroissa CompactPCI. Kolmannen sukupolven edustaja on tulossa oleva PCI Express -oheislaiteväylä, jota on kehitetty nopeaan tahtiin viimeisten parin vuoden aikana. Ensimmäiset järjestelmät PCI-X ja PCI-X2.0 väistyvät markkinoilta yhtä nopeasti kuin tulivatkin ja paljon kehittyneemmän PCIe-standardin oletetaan olevan riittävä paljon pidemmäksi aikaa. Tämä tukee hyvin kahden näytönohjaimen rinnakkaista käyttöä ja tätä tekniikkaa kutsutaan SLI:ksi. Väylää kehittää käyttäjien ja valmistajien yhteenliittymä [http://www.pcisig.com PCI Sig].

AGP

AGP-väylä kehitettiin alati nopeutuvien oheislaitteiden, erityisesti 3D-näytönohjainten, yleistyttyä markkinoilla. AGP (Advanced Graphics Port) ei ole varsinaisesti väylä, koska siihen voi liittää vain yhden oheislaitteen. AGP Pro on AGP väylän laajennos, joka sisältää ylimääräisen virtaliittimen paljon tehoa käyttäville näytönohjaimille. Sitä ei ole hyödynnetty missään kuluttajatason näytönohjaimessa.

Kolmannen sukupolven väylät

Kolmannen sukupolven väylä on nimitys nykyisille tietokoneen suorittimen, keskusmuistin ja oheislaiteväylän välisille laiteväylille. Näitä ovat HyperTransport ja InfiniBand. Niihin ei voi liittää ulkoisia laitteita, vaan laajennuskortit liitetään edelleen hitaampaan PCI tai AGP väylään.

USB

USB (Universal Serial Bus) on hitaan tiedonsiirron väylä, joka oli aluksi tarkoitetty lähinnä näppäimistöjen ja muiden osoitinlaitteiden, kirjoitinten ja skannereiden liittämiseen. USB:n suurin etu tässä käytössä on mahdollisuus kytkeä ja liittää oheislaitteet virtaa katkaisematta. USB on nopeutettu 2.0 versiossaan, ja siihen on nykyään käytännöllistä kytkeä myös massamuisteja, siirrettäviä kiintolevyjä tai CD-kirjoittimia. USB tukee vain liikennöintiä isännältä oheislaitteelle, joten esimerkiksi digitaalikameraa ei voi kytkeä suoraan kirjoittimeen, vaikka molemmissa olisi USB-liitäntä.

FireWire

FireWire on alun perin Apple Computerin kehittämä väylä, joka tarjoaa samat edut kuin USB ja lisäksi laitteille mahdollisuuden liikennöidä suoraan toistensa kanssa. FireWire on yleistynyt lähinnä massamuistikäytössä ja tapana kytkeä digitaalivideokamera tietokoneeseen.

Kiintolevyt

Yleisimmät liitäntätavat kiintolevyille ovat SCSI (Small Computer System Interface) ja IDE (Integrated Drive Electronics). SCSI:lla on laajempaakin käyttöä, siihen on perinteisesti liitetty skannereita ja ulkoisia massamuisteja ennen lennossa kytkettävien USB 2.0 ja Firewire -väylien yleistymistä. SCSI on erittäin monipuolinen ja on edelleen pääasiallinen liitäntätapa vakavammassa palvelinkäytössä. Kuluttajatasolla SATA (Serial ATA), sarjamuotoiseen tiedonsiirtoon perustuvat väylä, on korvaamassa IDE-liitäntäiset kiintolevyt.

Muita

Jotkut valmistajat ovat käyttäneet emolevyillään portteja, joihin voidaan liittää valmistajan modeemi tai verkkokortti. Tällaisia ovat mm. ACR, AMR, ASUS MediaBus ja CNR. Vanhemmissa Macintosh-tietokoneissa käytettiin ADB-väylää (Apple Desktop Bus) näppäimistöjen ja hiirten liittämiseen sekä NuBus-väylää laajennuskorteille. Uudemmissa malleissa USB- ja PCI-väylä korvasivat nämä väylät. Sun Microsystemsin valmistamissa vanhemmissa koneissa on käytetty SBus-väylää, se jäi käytöstä siirryttäessä 64-bittisiin suorittimiin. Luokka:Tietokonetekniikka ja:バス (コンピュータ)

Luokka:Tietokonetekniikka

Luokka:Tietotekniikka

Thor Heyerdahl

Thor Heyerdahl (6. oktober 1914 – 18. april 2002) var ein norsk arkeolog, etnolog, eventyrar og forfattar. Han var utdanna marinbiolog, men livsvegen hans var først og fremst prega av antropologi. Thor Heyerdahl var fødd i Larvik. Han studerte både biologi og geografi ved Universitetet i Oslo. I 1933-1936 studerte han også antropologi ved Krøpeliens bibliotek. Hans fyrste ekspedisjon gjekk til øya Fatu Hiva i Marquesas-arkipelet i Polynesia i 1937-1938. I åra 1939-1940 budde han saman med kwakiutl-indianarane i British Columbia. Desse ekspedisjonane fekk stor innverknad på livet hans. Han la merke til at plantelivet, vindane og havstraumane antyda at Polynesia kunne ha vorte befolka frå Sør-Amerika, og ikkje Asia. Lokal munnleg tradisjon hevda det same. Etter desse ekspedisjonane utvikla han denne teorien i boka "American Indians in the Pacific". Det vitskapelege miljøet aksepterte ikkje denne teorien, så Heyerdahl sette i gang Kon-Tiki-ekspedisjonen for å leggja fram prov på at dette kunne ha vore mogleg. Den 28. april 1947 sette Heyerdahl og fem besetningsmedlemmer segl ved Callao i Peru på ein balsaflåte som dei hadde bygd i tradisjonell stil. Etter 101 dagar nådde dei øya Raroia i Tuamoto-arkipelet. Boka om ekspedisjonen vart sett om til nær 70 språk og vart ein bestseljar. I 1951 vann Heyerdahls film frå ekspedisjonen Oscar for beste dokumentarfilm. I Noreg er filmen framleis den einaste som har fått Oscar. Heyerdahl er utan samanlikning den mest vidkjente nordmann som levde på 1900-talet. Han sette fram mange omstridde teoriar, og han tok imot fleire æresdoktorat og andre prisar. Han la ut på fleire dristige ekspedisjonar til havs, og bøkene han skreiv om desse spektakulære seilasane, vart svært populære både i Noreg og i utlandet. Dokumentarfilmen om den mest kjende sjøreisa hans, Kon-Tiki-ekspedisjonen, vann Oscar-prisen i Sambandsstatane i 1952. Som arkeolog leidde Heyerdahl fleire utgravingar, m.a. på Påskeøya, på Maldivane, på Tenerife og i Azov i Russland. I Oslo finst det eit eige museum tileigna Heyerdahl sine ekspedisjonar, Kon Tiki Museet. Der kan ein mellom anna sjå farkostane Thor Heyerdahl brukte til dei mest kjende reisene sine. Han har òg fått ein asteroide, 2473 Heyerdahl, kalla opp etter seg. Heyerdahl, Thor Heyerdahl, Thor Heyerdahl, Thor nb:Thor Heyerdahl

Dorota Rabczewska jastrz�bia g�ra pensjonat keno pozycjonowanie NLP

:: RELATED NEWS ::

Amos Blackmore
Junior Wells (
- 9. Dezember 1934 in Memphis, Tennessee, USA, † 5. Januar 1998), eigentlich Amos Blackmore, war ein US-amerikanischer Blues-Musiker. Sein Instrument war die Mundharmonika. Er spielte mit französische Gemeinde im Département Vienne (Département) in der Region Poitou-Charentes. Der Ort gehört zur Communauté d'agglomération de Poitiers Chasseneuil beherbergt unter anderem den F

SCEI
Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI) ist eine Tochtergesellschaft von Sony, die am 16. November 1993 in Tokio, Japan gegründet wurde. SCEI betreibt Forschung und Entwicklung, Produktion und Verkauf der Hardware und Software

Dritte-Person-Perspektive
Die Dritte-Person-Ansicht ist die Bezeichnung für eine Kameraperspektive in 3D-Computerspielen, bei der sich der Punkt, an dem der Spieler in die Szenerie blickt, außerhalb der gesteuerten Spielfigur befindet, die Figur aber im Bild (normalerweise genau in der Bildmitte) ist. Oft befindet sich dieser Punkt hinter und etwas über der Spielfigur. Sie bietet einen relativ guten Überblick über die direkte Umgebung der Spielfigur, und z

Der verborgene Stern
Der verborgene Stern (bengali: মেঘে ঢাকা তারা, Meghe Ḍhākā Tārā) ist ein indischer Spielfilm von Ritwik Ghatak aus dem Jahr 1960.

Handlung

Eine arme bengalische middle-class Flüchtlingsfamilie lebt in einem kleinen Ort außerhalb Kolkatas. Da das Einkommen des Vaters, der als D

Meghe Dhaka Tara
Der verborgene Stern (bengali: মেঘে ঢাকা তারা, Meghe Ḍhākā Tārā) ist ein indischer Spielfilm von Ritwik Ghatak aus dem Jahr 1960.

Handlung

Eine arme bengalische middle-class Flüchtlingsfamilie lebt in einem kleinen Ort außerhalb Kolkatas. Da das Einkommen des Vaters, der als D

Erste-Person-Ansicht
Die Egoperspektive bzw Erste-Person-Ansicht ist die Bezeichnung für eine Kameraperspektive in einem 3D-Computerspiel, bei der die Darstellung der virtuellen Spielewelt aus den Augen (im weitesten Sinne, gegebenenfalls auch Kameras) der Spielfigur erfolgt. Diese Kameraperspektive gilt als besonders mitreißend, da der Spieler scheinbar selbst die Position der Spielfigur einnimmt, anstatt sie von außen zu steuern. In der Regel ist von d

Keith McHenry
Food not bombs (FNB) ist eine weltweite Bewegung, die 1980 in Boston, USA entstanden ist. FNB-Gruppen weltweit sammeln Nahrung von Märkten und Produzenten ein, die nicht mehr zum Verkauf geeignet ist. Daraus wird in der Regeln vegetarisches Essen bereitet, das an öffentlichen Plätzen an Passanten,