:: wikimiki.org ::

Ensimmäinen Vuosisata

Ensimmäinen vuosisata

Vuosisadat: 100-luku eaa ensimmäinen vuosisata eaa - ensimmäinen vuosisata - 100-luku 200-luku ----

Tärkeitä tapahtumia

- Kristinusko syntyy
- Rooman valtakunta laajenee
- Pompeji tuhoutuu tulivuorenpurkauksessa 79.
- Buddhalaisuus saapuu Kiinaan.

Tärkeitä henkilöitä

- Arminius
- Augustus
- Caligula
- Claudius
- Boudicca
- Heron Aleksandrialainen
- Jeesus Nasaretilainen
- Josefus
- Livius
- Nero
- Paavali
- Plinius vanhempi
- Seneca
- Tacitus
- Tiberius
- Trajanus
- Vespasianus

Keksintöjä

- Kiinalaiset keksivät paperin (ks. ajan merkitseminen) ko:1세기 ja:1世紀

Vuosisadat

Nämä sivut sisältävät vuosituhansien ja vuosisatojen tapahtumat. Yksittäisten vuosisatojen sivut sisältävät listat vuosikymmenistä ja vuosista. Katso myös Historia erilaisista historiallisista tapahtumista. Aikaisempia ajanjaksoja varten katso kosmologinen ajanlasku, geologinen ajanlasku, evolutionaarinen ajanlasku, jääkausi, kivikausi
- 10000-vuosituhat eaa
- 9000-vuosituhat eaa
- 8000-vuosituhat eaa
- 7000-vuosituhat eaa
- 6000-vuosituhat eaa
- 5000-vuosituhat eaa

Vuosituhat	Vuosisata
3000-vuosituhat eaa	3900-luku eaa	3800-luku eaa	3700-luku eaa	3600-luku eaa	3500-luku eaa	3400-luku eaa	3300-luku eaa	3200-luku eaa	3100-luku eaa	3000-luku eaa
2000-vuosituhat eaa	2900-luku eaa	2800-luku eaa	2700-luku eaa	2600-luku eaa	2500-luku eaa	2400-luku eaa	2300-luku eaa	2200-luku eaa	2100-luku eaa	2000-luku eaa
1000-vuosituhat eaa	1900-luku eaa	1800-luku eaa	1700-luku eaa	1600-luku eaa	1500-luku eaa	1400-luku eaa	1300-luku eaa	1200-luku eaa	1100-luku eaa	1000-luku eaa
ensimmäinen vuosituhat eaa	900-luku eaa	800-luku eaa	700-luku eaa	600-luku eaa	500-luku eaa	400-luku eaa	300-luku eaa	200-luku eaa	100-luku eaa	ensimmäinen vuosisata eaa
ensimmäinen vuosituhat jaa	ensimmäinen vuosisata	100-luku	200-luku	300-luku	400-luku	500-luku	600-luku	700-luku	800-luku	900-luku
1000-vuosituhat	1000-luku	1100-luku	1200-luku	1300-luku	1400-luku	1500-luku	1600-luku	1700-luku	1800-luku	1900-luku
2000-vuosituhat	2000-luku	2100-luku	2200-luku

Luokka:Vuosisadat ja:年表 simple:Century

100-luku eaa

Tärkeitä tapahtumia

- 148 eaa Rooma valtaa Makedonian
- 146 eaa Rooma tuhoaa Karthagon kolmannessa puunilaissodassa
- 146 eaa Rooma valtaa Korintin.
- silkkitie otetaan käyttöön

Tärkeitä henkilöitä

- Flaccus, säveltäjä
- Plautus, näytelmäkirjailija
- Terentius, näytelmäkirjailija

Keksintöjä

- Hipparkhos kokoaa ensimmäiset trigonometriset taulukot, havaitsee maan prekession ja laatii tähtiluettelon, jossa on yli 850 tähteä. Luokka:100-luku eaa

Ensimmäinen vuosisata eaa

Tärkeitä tapahtumia

- Julius Caesar kaappaa vallan Roomassa
- Korean kolme kuningaskuntaa irtautuvat Kiinan Han-dynastiasta
- Julius Caesar murhataan 44 eaa

Tärkeitä henkilöitä

- Julius Caesar
- Augustus, Rooman keisari
- Cicero
- Kleopatra VII
- Lucretius
- Marcus Antonius
- Marcus Junius Brutus
- Ptolemaios XIII
- Ovidius
- Vergilius
- Spartacus ko:기원전 1세기 ja:紀元前1世紀

100-luku

Vuosisadat: ensimmäinen vuosisata eaa ensimmäinen vuosisata - 100-luku - 200-luku 300-luku ----

Tärkeitä tapahtumia

Tärkeitä henkilöitä

- Galenos
- Plinius nuorempi
- Plutarkos
- Klaudios Ptolemaios
- Marcus Aurelius
- Commodus
- Septimius Severus

Tekniikkaa

- Cai Lun keksii paperin (n. 105)
- Klaudios Ptolemaios kokoaa luettelon kaikista silmin näkyvistä tähdistä.

Vuosikymmenet ja vuodet

100-vuosikymmen: 100, 101, 102, 103, 104, 105, 106, 107, 108, 109 110-luku: 110, 111, 112, 113, 114, 115, 116, 117, 118, 119 120-luku: 120, 121, 122, 123, 124, 125, 126, 127, 128, 129 130-luku: 130, 131, 132, 133, 134, 135, 136, 137, 138, 139 140-luku: 140, 141, 142, 143, 144, 145, 146, 147, 148, 149 150-luku: 150, 151, 152, 153, 154, 155, 156, 157, 158, 159 160-luku: 160, 161, 162, 163, 164, 165, 166, 167, 168, 169 170-luku: 170, 171, 172, 173, 174, 175, 176, 177, 178, 179 180-luku: 180, 181, 182, 183, 184, 185, 186, 187, 188, 189 190-luku: 190, 191, 192, 193, 194, 195, 196, 197, 198, 199 (ks. ajan merkitseminen) Luokka:100-luku ko:2세기 ja:2世紀 th:คริสต์ศตวรรษที่ 2

Rooman valtakunta

Rooman valtakunta (usein antiikin Rooma) oli antiikin aikainen imperiumi. Varhaisimmat merkit asutuksesta Rooman kaupungin alueella ovat noin 1300-luvulta eaa. Kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi. Rooman valtakunnan länsiosa kukistui vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin. Rooman valtakunnan yhdistämisyritykset Itä-Rooman johdolla päättyivät islamin yllättävään nousuun 600-luvulla. Itä-Rooma eli Bysantti pysyi kuitenkin koossa turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tieto Rooman kaupungin alkuajoista on suurelta osin peittynyt myyttien ja legendojen alle. Rooman perustivat tarun mukaan veljekset Romulus ja Remus 21. huhtikuuta 753 eaa. 700–650 eaa. Rooman kukkulat yhdistyivät, tästä kertoo esimerkiksi tarina sabiinitarten ryöstöstä. 600-luvulla Rooma levittäytyi Latiumiin, ja tuhosi emäkaupunkinsa Alba Longan. Tradition mukaan Roomaa hallitsivat tällöin kuninkaat. Todellisuudessa Rooma sai alkunsa pronssikautisena kyläyhteisönä ehkä noin vuoden 1000 eaa. tienoilla, ehkä jonkin verran aiemmin. Alueella on ilmeisesti ollut jo tätä ennen metsästyksestä ja kalastuksesta elänyttä ihmisasutusta. Vähitellen arkeologiseen todistusaineistoon ilmestyy jälkiä paimentolaisuudesta, maanviljelyksestä ja hautausrituaaleista, sitten kaupasta, sosiaalisesta hierarkiasta, sodankäynnistä ja kylämäisesta asutuksesta. 800-luvulta eaa. on merkkejä kreikkalaisvaikutteista, ehkä Etelä-Italian kreikkalaissiirtokunnista. 700-luvulta on löytynyt merkkejä paalutuksista, jotka kertovat jonkinlaisesta linnoittautumisesta. Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta muodostua kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvun eaa. kuluessa. Kukkuloiden välinen suo kuivatettiin. Tässä vaiheessa Rooma ei juuri eroa muusta Latiumista. Eriytymistä ilmenee 500-luvulla. Tältä ajalta löytyy muureja, hallintorakennuksia ja uskonnollisia rakennuksia. Lisäksi on löydetty kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuja piirtokirjoituksia. :Katso myös: Rooman kuningas ja Roomalainen mytologia

Tasavalta

Tradition mukaan Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus syrjäytettiin vuonna 509 eaa. Tarinat kertovat pienen joukon vallankumouksesta. Kyseessä saattoi olla myös roomalaisten ja etruskien välinen yhteenotto, tai kuninkaan ja ylimysten välinen konflikti. Siirtymä saattoi olla myös vähittäinen. Toisaalta tasavaltaan saatettiin siirtyä vasta 400-luvulla eaa. plebeijien ja patriisien konfliktissa. Roomasta tuli tasavalta, jota johtivat kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut, joten valtion johto oli käytännössä kapean kansanosan käsissä. Konsulit ottivat aluksi kuninkaan roolin lukuun ottamatta Juppiterin ylipapin asemaa. Tämän tehtävään valittiin rex sacrorum eli pyhien asioiden kuningas. Avioliittoja luokkien välillä ei sallittu ennen vuotta 445 eaa. Plebeijeitä varten perustettiin 494 eaa. kansantribuunin virka, johon ei voitu valita patriisia. Tämä oli ainut alemmalle luokalle avoin virka, mutta sillä oli suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu vain patriiseille. Yhteiskuntaluokkien välille tuli joskus niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä ja tavaransa ja lähtivät kaupungista leiriytyen sen ulkopuolelle kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Näin kävi 494, 450 ja 287 eaa. Tavallisin riidanaihe oli maanjako. Vähitellen patriisien etuoikeudet purettiin ja virat avattiin plebeijeille. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Nousu maailmanvallaksi

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen. 400- ja 300-luvuilla käytiin monia sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Voitokkaat sodat ja taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, samnilaiset, kelttiläiset jne. yhteisöt Rooman valtaan. Niiden asukkaat eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia. Koko Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa 270 eaa. Seuraavaksi laajeneminen jatkui läntisen Välimeren rannikoille, jolloin käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Sitten vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat. Makedonia voitettiin 197 eaa. Seleukidit lyötiin nykyisessä Syyriassa 189 eaa. Rooman sanottiin puolessa vuosisadassa levittäneen herruutensa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Sisällissotien kausi

Rooma ajautui kriisiin vuodesta 133 eaa. alkaen. Tämä johti sarjaan sisällissotia ja diktatuureja. Yksi osa ongelmaa oli sosiaalisen rakenteen muutos. Roomalaisen yhteiskunnan selkärankana pidetty vapaiden talonpoikien luokka supistui orjatyövoimalla viljeltyjen suurtilojen kasvaessa. Ihmisiä hakeutui kaupunkeihin, joihin muodostui levoton ja köyhä väestöaines. Gracchuksen veljekset yrittivät toteuttaa talonpoikaiston elvyttämiseen tähtäävän maareformin, mutta suurmaanomistajia edustava senaatti järjesti heidät hengiltä. Senaatin johtama armeija kärsi tappioita Numidian kuningasta Jugurthaa vastaan 122–105 eaa., Sisilian orjakapinassa ja kimbrejä vastaan 105 eaa. Kimbrien voittaja Marius korvasi asevelvollisista talonpojista koostuvan armeijan ammattisotilailla, jotka värvättiin köyhän väestön keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa sotapäälliköt, jotka tavoittelivat valtaa itselleen uskollisten legioonien avulla, muodostuivat toistuvaksi ilmiöksi Rooman politiikassa. Kaupunkivaltion tasavaltainen hallintomuoto ei enää toiminut kitkatta imperiumissa. Orjat nousivat jälleen kapinaan 73 eaa. Spartacuksen johdolla kolmannessa orjakapinassa. Spartacuksen joukot löivät monta legioonaa ennen joutumistaan viimein Pompeiuksen voittamiksi. 6000 orjaa ristiinnaulittiin Via Appian varrelle. Vuonna 91 eaa. lähes koko Italia kapinoi ja se rauhoitettiin vain antamalla kaikille Pojoen eteläpuolisille asukkaille kansalaisuus. Samaan aikaan Pontoksen kuningas Mithridates VI valtasi Bithynian ja häntä kukistamaan lähetetty sotapäällikkö Sulla marssikin Roomaan legioonien kanssa julistaen itsensä diktaattoriksi. Sullan jäätyä eläkkeelle 79 eaa. tasavalta palautettiin. Sotapäälliköt Gnaeus Pompeius Magnus ja Julius Caesar valloittivat Syyrian ja Gallian Reiniltä Atlantille asti. Vuonna 49 eaa. Caesar palasi Roomaan armeijansa kanssa aloittaen sisällissodan jonka päätytyä Caesar kaappasi vallan nousten diktaattoriksi.

Keisariajan alku

diktaattori] Caesarin sisarentyttären pojasta, Octavianuksesta, tuli Rooman ensimmäinen keisari nimellä Augustus. Augustusta seurasivat Juliusten-Claudiusten suvun keisarit (mm. Tiberius ja Nero) ja näitä Flaviukset (mm. Vespasianus). Vuosia 96—180 pidetään keisarikunnan suurimman kukoistuksen kautena. Tällöin hallitsivat Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius. Marcus Aurelius joutui taistelemaan Tonavan rajalla germaaneja vastaan. Tämä markomannisota antoi esimakua tulevien vuosisatojen ongelmista. Vuonna 193 valtaan nousi voimakas Septimus Severus, jota seurasi vuoteen 235 saakka hallinnut Severusten dynastia. Egypti liitettiin Rooman valtaan 31 eaa., Augustus antoi keisarikunnan rajojen pysyä luonnonesteiden muodostamilla rajoilla, mutta Claudius valloitti Britannian. Trajanuksen aikana (vuonna 106) valloitettiin Daakia (likimain nykyinen Romania), mutta se hylättiin 270. Samoin Mesopotamian valloitus jäi lyhytaikaiseksi (114—117). Katso myös: Rooman keisari

200-luvun kriisi

200-luvun kriisi on nimitys, jota yleisesti käytetään Rooman valtakunnan hajoamiskaudesta, joka vallitsi noin vuosina 235—275. Valtakunta kävi tällöin tuhon partaalla. Samaan aikaan sijoittuu myös niin kutsuttu sotilasanarkian aika 235—284. Roomassa oli kriisikaudella yli 35 eri hallitsijaa. Useimmat näistä olivat sotapäälliköitä, jotka omaksuivat keisarin vallan joko koko valtakunnassa tai jossakin sen osassa menettäen sen myöhemmin tappion, murhan tai luonnollisen kuoleman jälkeen. Keisarit viettivät yhä vähemmän aikaa Roomassa. Poliitiikan lisäksi kriisiytyi myös talous (katso alla). Toisaalta ilmeni myös monia muita ongelmia kuten levottomuuksia, tauteja ja sisällissotia. Sisäiset levottomuudet ilmenivät esimerkiksi separatistisina pyrkimyksinä. Lännessä niin sanotun Gallian keisarikunnan perustanut Postumus ja idässä kuningatar Zenobia pyrkivät kummatkin saavuttamaan itsenäisyyttä keskushallinnosta. Aiemmassa vaiheessa armeija oli pyritty siirtämään kauemmas valtakeskuksista, mikä vakautti valtiota. Nyt armeija palasi vallan keskiöön ja dominoi koko yhteiskuntaa. Se myös kasvoi merkittävästi. Armeija alkoi värvätä ulkopuolisia, etenkin germaaneja. Raja-alueiden siirtokunnat autioituivat monin paikoin. 200-luvulla imperiumi koki myös ensimmäiset vakavat sotilaalliset tappionsa vuosisatoihin. Germaanit ryöstelivät monin paikoin, gootit voittivat Deciuksen ja Persia nousi Rooman kilpailijaksi. Keisari Valerianus joutui Persian kuninkaan Sapor I:n vangiksi. Hänet nyljettiin. Kun tällaista menoa oli kestänyt 35 vuotta, valtakunta oli kuoleman kielissä. Rooman lahjakkaimpien keisareiden joukkoon luettu Aurelianus kuitenkin onnistui turvaamaan valtakunnan rajat. Diocletianus vakiinnutti oloja edelleen. Selviytyminen kriisistä oli luultavasti kuitenkin enemmän sattumaa ja rakenteellisten tekijöiden sanelemaa kuin yksilöiden ansiota.

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Tetrarkia eli "nelivalta" oli hallintojärjestelmä, jonka keisari Diocletianus otti käyttöön vuonna 293 ratkaistakseen valtakunnan vakavat sotilaalliset ja taloudelliset ongelmat. Valtakunta jaettiin länsi- ja itäosaan. Diocletianus piti itse idän vallassaan ja antoi lännen kanssahallitsija Maximinianukselle. Kahdeksan vuotta myöhemmin Diocletianus katsoi, että sekä sotilaallisiin että siviililuontoisiin ongelmiin tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tällöin kummallekin keisarille, "augustukselle", nimitettiin alikeisari eli "caesar". Tämä tetrarkkinen järjestelmä säilyi noin vuoteen 324. Ensimmäiset tetrarkit olivat Diocletianus (idän keisari), Galerius (idän alikeisari), Maximianus (lännen keisari) ja Constantius Chlorus (lännen alikeisari).

Myöhäisantiikki

Myöhäisantiikki tarkoittaa yleensä noin vuosien 300 - 600 jaa. välistä aikaa. Myöhäisantiikkisen Länsi-Rooman kehitys voidaan mieltää rappioksi, joka ilmeni keisarillisen keskushallinnon romahduksena sekä talouden ja yhteiskunnan perusrakenteiden järkähtelynä. Kritiikin mukaan kyseessä oli pikemmin muutosprosessi, jota ei pidä arvostella lopputuleman eli keskiajan pohjalta. Molempien näkemysten tueksi löytyy todisteita. Vaikka nykynäkökulmasta selviä rappion merkkejä näkyi, kannattaa siis kuitenkin muistaa myös jatkuvuus ja jopa joillain aloilla tapahtunut edistys. Myöhäisantiikin merkittävin piirre on kristinuskon leviäminen ja sen aseman vakiintuminen. Rooman keisarikunnasta tuli kristitty vuonna 313 jaa. Milanon ediktin myötä. Konstantinus I Suuren valtakaudella annettu edikti teki kristinuskosta yhden Rooman virallisista uskonnoista. Konstantinus siirsi pääkaupungin Konstantinopoliin, "Uuteen Roomaan", vaikka vanhakin Rooma säilytti suuren symbolisen merkityksensä. Keisari Theodosiuksen hallitessa (379—395) kristinuskosta tuli Rooman ainoa virallinen uskonto. Myöhäisantiikissa syntyi käsitys kirkon ja valtion yhteydestä. Keisari nähtiin Jumalan sijaisena maan päällä, ja häntä pyrittiin samaistamaan monin tavoin Jeesukseen. Toisaalta kristittyjen näkemys Jeesuksesta otti vaikutteita keisari-instituutiosta. Kirkko alkoi muistuttaa "valtiota valtiossa". Myös luostarilaitos syntyi. Theodosiuksen kuoltua Rooma jakautui lopullisesti itäiseen ja läntiseen keisarikuntaan, joiden polut alkoivat kulkea eri teitä. Jako ei näyttänyt aikalaisista lopulliselta, mutta sellaiseksi se osoittautui. Keskushallinto alkoi halvaantua 400-luvulla. Vuonna 410 visigootit hävittivät Roomaa Alarikin johdolla. Vaikka hävitys ei ehkä loppujen lopuksi ollut totaalista, oli tämän tapahtuman merkitys aikalaisten silmissä suuri. Yleisesti tässä yhteydessä on puhuttu kansainvaellusten ajasta. Siirtyneet ihmismäärät lienevät kuitenkin olleet pieniä. Germaaniheimot perustivat Rooman alueella useita kuningaskuntia, joiden väestö oli lähes kokonaan roomalaista. Germaanit itse omivat monia roomalaisten tapoja ja hyödynsivät esimerkiksi roomalaista paikallishallinnon koneistoa. Keisarius sortui lopullisesti vuonna 476 ostrogoottien valloittaessa Rooman kaupungin ja syrjäyttäessä viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen. Rooman senaatti jatkoi kokoontumisia ilmeisesti pitkälle 500-luvulle asti. Itä-Rooma, josta nykyään käytetään nimeä Bysantti, säilytti mahtiasemansa vielä vuosisatoja pysyen pystyssä vuoteen 1453. Rooman tuhon syistä on väitelty loputtomiin. Gibbonin mukaan tuho johtui kristittyjen moraalittomuudesta. Edwin Linkomieskin epäili moraalisen rappion ja arvotyhjiön olleen pääsyy. Jo antiikissa itäroomalainen ei-kristitty Zosimos syytti Konstantinusta ja kristittyjä. Toisaalta on epäilty syyksi myöhäisantiikin henkistä köyhyyttä, rotujen sekoittumista, kansainvaelluksia, talouden rappiota, valtiorakenteiden heikkenemistä ja valtion desentralisaatiota, lyijyä vesijohdoissa ja aristokratian degeneroitumista, ilmastonmuutosta, ryöstöviljelyä ja eroosiota, korruptiota ja tehotonta hallintoa, provinssien ryöstöä, epätasaista tulonjakoa, epätasapainoa maaseudun ja kaupungin välillä, orjuutta, teknologisen kehityksen pysähtymistä ja lukemattomia muita syitä. Nykyisissä tulkinnoissa korostetaan eniten ehkä imperiumin taloudellisia vaikeuksia ja poliittisen järjestelmän tasapainottomuutta, mutta yksimielisyys on vielä kaukana.

Politiikka

provinssien Roomalaiset kutsuivat valtiotaan tasavallaksi (libera res publica), mutta se ei missään historiansa vaiheessa ollut demokraattinen sanan nykymerkityksessä. Rooman poliittinen järjestelmä oli luonteeltaan konservatiivinen, ja uudistuksiin oltiin yleensä varsin haluttomia. Läpi Rooman historian keskeinen poliittinen kysymys oli maanomistus ja maan jakaminen. Varhaisemmissa vaiheissa Rooma oli kuningasvaltainen. Tästä siirryttiin harvainvaltaiseen tasavaltaan, jota hallittiin monimutkaisella senaatin, virkamiesten ja vinoon jyvitettyjen kansankokousten järjestelmällä. Vähitellen tietyt yksilöt omivat enenevissä määrin valtaa. Tästä syntyi keisarijärjestelmä Augustuksen ja hänen seuraajiensa aikana. Katso myös: Rooman kuningas, Rooman senaatti, Rooman keisari, Cursus honorum

Hallinnollinen jako

On harhaanjohtavaa puhua Rooman imperiumista valtiona nykyisessä merkityksessä. Rooma koostui lukuisista kaupunkivaltioista ja alueista, jotka oli tehty pääkaupungista riippuvaisiksi erilaisin sopimuksin ja poliittisin järjestelyin. Rooman hallinnollinen järjestelmä vaihteli eri aikoina. Alussa sitä hallittiin kaupunkivaltiomaisesti, mutta laajentumisen myötä oli pakko kehittää uusia keinoja selvitä ilmenneistä hallinnollisista haasteista. Imperiumin hallinnollista järjestelmää pidettiin osin tarkoituksellisesti monimutkaisena. Tavoitteena oli minimoida alueiden kapinointi suomalla niille eriarvoisia asemia imperiumin sisällä. Tällä hajoita ja hallitse (divide et impera) -taktiikalla eri alueet usutettiin toistensa kimppuun keskushallinnon asemasta. Katso myös: Rooman provinssi

Maantiede

Rooman provinssi Laajimmillaan Rooman valtakunta rajautui pohjoisessa Germanian metsiin, koillisessa aroihin, lännessä Atlanttiin (Oceanus Atlanticus) ja etelässä Saharaan. Sahara oli kuitenkin antiikin aikana selvästi nykyistä pienempi. Idässä rajoittava tekijä ei ollut niinkään luonto kuin ajan kuluessa vaihtuneet suurvallat, esimerkiksi Parthia. Keskeinen yhdistävä tekijä oli Välimeri (Mare nostrum - meidän meremme), joka mahdollisti kaupan ja liikkumisen suhteellisen laajalla alueella. Purjehtiminen oli tärkein liikkumistapa läpi antiikin, maakuljetukset olivat paitsi kalliita myös alttiita esimerkiksi rosvojen hyökkäyksille. Purjehtiminen onnistui kuitenkin vain kesällä, talvella sateet ja myrskyt tekivät liikkumisen vaaralliseksi. Toinen merkittävä meri oli Mustameri (Pontus Euxinus, suora laina kreikasta, tarkoittaa vieraanvaraista merta). Joet olivat myös merkittävä liikenneväylä. Italian joet ovat pääsääntöisesti helppokulkuisia, kun taas kreikan joet usein kuivuivat. Valtakunnan alueilla esiintyi monin paikoin myös vulkaanista toimintaa ja maanjäristyksiä, mistä tunnetuin esimerkki lienee Pompeji. Rooman kaupunkikin syntyi joen eli Tiberin rannalle. Sitä ympäröivät kukkulat olivat vulkaanisia. Kukkuloiden välissä oli kosteikko, joka myöhemmin kuivattiin. Rooman sijainti oli valtakunnan laajenemiselle alkuvaiheessa tärkeää: Rooma pystyi kontrolloimaan vesitietä sisämaahan ja siten kauppaa. Huomattava, jo antiikissa havaittu ja vaikuttanut ilmiö oli eroosio. Rankkasateista johtunut eroosio saattoi liikutella jokien uomia huomattavastikin. Ihmisen toiminnan, erityisesti puunhakkuiden seurauksena eroosio kiihtyi monin paikoin. Ilmasto oli perustyypiltään sama kuin nykyäänkin, eli välimerenilmasto. Tutkijat ovat myös pohtineet erilaisten ilmastonmuutosten vaikutuksia antiikissa. Ilmeisesti ilmasto ehti muuttua Rooman historiankin aikana useaan kertaan. Lämpötilavaihteluja on yritetty jäljittää esimerkiksi taiteessa kuvattujen ihmisten vaatetuksen vaihteluista eri aikoina.

Talous

ilmastonmuutos Kärjistäen roomalaisen talouspolitiikan voi sanoa pohjautuneen suunnitelmien puutteeseen. Aikana, jolloin raha-asioita pidettiin hienommalle väelle sopimattomana puuhasteluna, rahavarojen riittävyyteen ei usein kiinnitetty liiemmälti huomiota. Yhteiskunnan konservatiivisuus esti monet välttämättömät uudistukset, ja talous pääsi toistuvasti kriisiytymään. Rooman talousjärjestelmän peruskivi oli maatalous. Maan tuottavuus oli alhainen ja teknistä kehitystä ei juurikaan tapahtunut. Rooman laajetessa sotasaalis muodostui merkittäväksi tulonlähteeksi. Valloitettuja kansoja alettiin myös verottaa. Rooma alkoi kasvaessaan imeä hyödykkeitä yhä laajemmalta alueelta. Näkemykset orjien merkityksestä taloudelle vaihtelevat. Keisariajalla ylimääräinen raha sijoitettiin edelleen mieluiten maahan. Syntyi pienimuotoista teollisuutta, mutta se ei muodostanut merkittävää osaa tuotannosta. Kaupankäynti oli kohtuullisen vilkasta, joskaan ei valtaisaa. 200- luvun kriisiin liittyi myös vakavia taloudellisia ongelmia. Myöhäisantiikissa taloudessa alkoi näkyä jo monia tulevan keskiajan piirteitä.

Väestö

Rooman valtakunnan väkiluvusta on monenlaisia arvioita. Edward Gibbon arvioi 1700-luvulla asukkaiden määrän ensimmäisellä vuosisadalla olleen n. 120 miljoonaa. J. B. Buryn uudempi arvio (1928) on päätynyt lukuun 54 miljoonaa, alle puolet Gibbonin luvusta. Nykyään yleisimmät arviot väkiluvusta keisariajan alussa vaihtelevat välillä 45–60 miljoonaa. Suurimmillaan väkiluku on saattanut nousta lähelle sataa miljoonaa. Väkiluvun kasvu taittui 200-luvulla, jolloin monet tautiepidemiat koettelivat väestöä.

Kulttuuri

Rooman imperiumi oli kulttuurillisesti hyvin hajanainen. Roomalainen kulttuuri otti runsaasti vaikutteita kreikkalaisesta (käytännössä hellenistisestä) maailmasta sekä Italian varhaisemmista kulttuureista, etenkin etruskeilta. Myös Karthagon vaikutus oli merkittävä. Rooman kaupunkivaltion alkuperäinen kieli oli latina. Rooman laajetessa latina vähitellen syrjäytti paikalliset kielet imperiumin länsiosissa. Itäosissa ja Afrikassa paikalliset kielet pitivät paremmin pintansa. Latina oli myös pääasiallinen hallintokieli, mutta kreikan asema vahvistui jatkuvasti. Roomalaisten valtauskonto muuttui historian kuluessa animistisesta luonnonuskonnosta polyteistiseen kreikkalaisvaikutteiseen valtionuskontoon ja edelleen erilaisten itämaisten mysteerikulttivaikutteiden kautta kristinuskoon. Valtakunnan laajuus varmisti sen, että sen sisään mahtui varsin erilaisia uskonnollisia näkemyksiä. Roomalainen mytologia oli myös kreikkalaisvaikutteista. Kaikista aloista juuri taiteessa näkyivät kreikkalaisvaikutteet selvimmin. Maalaustaiteessa ja kuvanveistossa jäljiteltiin surutta kreikkalaista tyyliä. Kirjallisuudessa esikuvista onnistuttiin jossain määrin irtautumaan. Rooma tuotti monia klassikoiksi muodostuneita kirjailijoita, mainittakoon Vergilius, Cicero, Ovidius, Horatius ja Juvenalis. Roomalainen luonnontiede ei koskaan yltänyt kreikkalaisten esikuviensa tasolle. Luonnontieteistä kehittyivät lähinnä käytännönläheiset alat, ennen muuta lääketiede. Myös arkkitehtuurissa pystyttiin luomaan uutta. Filosofian alalla tärkeimmiksi muodostuivat epikurolaiset, stoalaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Antiikki käsitetään helposti läheisemmäksi kuin se olikaan. Monien säilyneiden kulttuurivaikutteiden johdosta roomalaisesta elämänmenosta on helppo löytää samaistumiskohteita. Antiikin maailma oli kuitenkin kovin toisenlainen kuin nykyään.

Rooman sotahistoria

Rooman vallan näkyvin merkki provinsseissa oli usein sen armeija. Se oli Rooman politiikan toteuttaja, mutta myös politiikan luoja ja keisarintekijä. Se toimi tärkeänä sosiaalisen nousun väylänä ja roomalaistamisen työkaluna. Rooma oli luonteeltaan hyvin sotilaallinen valtio. Armeija kehittyi vähitellen Välimeren mahtavimmaksi sotilasmahdiksi, kun tarpeen vaatiessa kootuista sotajoukoista siirryttiin ammattiarmeijaan Gaius Mariuksen uudistusten yhteydessä n. 100 eaa. Lopulta syntyi legioona, n. 5 000 miehen hyvin järjestäytynyt yksikkö. Alun perin armeijassa palvelivat vain kansalaiset, mutta keisariajalla armeijaan alettiin ottaa myös ns. barbaareja. Rooman armeija käytti myös monia sotakoneita, esimerkiksi katapultteja ja piiritystorneja. Rooman myöhemmin merkittäväksi kehittynyt laivasto syntyi puunilaissotien yhteydessä, kun aiemmin lähes purjehdustaidottomat roomalaiset löysivät haaksirikkoutuneen karthagolaisen laivan ja kopioivat sen millintarkasti.

Mitä Roomasta voidaan tietää

Nykymaailman tietämys Roomasta perustuu lukuisiin eri lähteisiin. Pitkään historiantutkimuksessa käytettiin lähteenä ennen kaikkea keskiaikaisen kopiointitradition kautta säilynyttä kirjallisuutta. Luonnollisesti tärkeimpänä lähteenä pidettiin historiankirjoitusta. Esimerkiksi kirjekokoelmia pidettiin myös arvokkaina, "autenttisina" lähteinä. Toisaalta suurin osa kirjallisuudesta oli eliitin kirjoittamaa, ja kuvasi asioita heidän näkökannaltaan. Kirjallisten lähteiden tulkinta ei ole ongelmatonta oli kyse sitten ns. kertovista lähteistä (historiankirjoitus) tai kaunokirjallisuudesta. Jo se, että vain murto-osa ajan kirjallisuudesta on säilynyt meidän aikoihimme nostaa esiin kysymyksen säilyneen kirjallisuuden todistusvoimasta. Teosten säilymiseen on vaikuttanut paitsi sattuma, myös eri aikakausina vallinneet näkemykset (kauno)kirjallisuuden esteettisestä tai moraalisesta arvosta. Modernin tutkimuksen käyttämä lähdeaineisto on huomattavasti laajempaa. Tämä johtuu osin jo kysymyksenasettelujen laajentumisesta. Kiinnostus alempien sosiaaliryhmien, naisten, lasten, yhteiskuntaryhmien jne. historiaan on tehnyt esimerkiksi piirtokirjoituksista keskeisen tärkeää lähdeaineistoa. Vaikkapa hautakiviin laaditut hautapiirtokirjoitukset voivat kertoa paitsi ikärakenteesta, myös esimerkiksi perhesuhteista ja tunne-elämästä. Arkeologiset kaivaukset tuovat jatkuvasti esiin uutta piirtokirjoitusaineistoa. Runsaasti tietoa saamme myös meidän aikoihimme säilyneistä papyruksista, rahoista ja lakiteksteistä. Äärimmäisen suuri merkitys on myös ei-tekstuaalisilla arkeologisilla löydöillä, joista Pompejin kaupunki on kuuluisa, muttei ainoa esimerkki. Monista asioista ihmisten ja eläinten jäännökset, keramiikka ja muut arkisten kulutustavaroiden jäänteet jne. antavat tietoa paljon enemmän kuin kirjalliset lähteet. Syntyvään kuvaan Roomasta on siis syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Arkeologinen tutkimus kykenee omalta osaltaan tasapainottamaan tilannetta ja tuomaan vertailukohtia kirjallisiin lähteisiin sisältyville tendensseille. Mielekkään kokonaiskuvan rakentaminen edellyttää sekä kirjallisten että arkeologisten lähteiden tasapuolista ja lähdekriittistä käyttöä. Tärkeintä kuitenkin - kuten kaikessa historiantutkimuksessa - on se, minkälaisia kysymyksiä säilyneelle, vaikkakin fragmentaariselle, lähdeaineistolle asetetaan.

Kirjallisuutta

-
-

Katso myös

- Antiikki
- Antiikin Kreikka
- Bysantin valtakunta
- Rooman keisari

Aiheesta muualla

- [http://savonlinna.joensuu.fi/snor/rooma/ Antiikin Rooma]
- [http://www.koulukanava.fi/historia/rooma/ Koulukanavan Rooma-sivusto], suunnattu peruskoululaisille luokka:Rooman valtakunta ja:ローマ帝国 ko:로마 제국 simple:Roman Empire

Pompeji

Pompeji tai Pompeiji (lat. Pompeii) oli roomalainen kaupunki Campaniassa. Se ja Herculaneum, Stabiae, Oplontis sekä Boscoreale tuhoutuivat Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79. Pompeji on ollut laajojen arkeologisten tutkimusten kohteena alkaen vuodesta 1748, ja on siksi parhaiten tunnettu antiikin maaseutukaupunki. Suuri osa kaupungista on kuitenkin edelleen tutkimatta. Kaivaukset jatkuvat edelleen ja uusia löytöjä tehdään usein. Pompeji on UNESCOn maailmanperintökohde.

Varhainen historia

Pompeji sijaitsi Sarnusjoen suulla vanhan laavakerrostuman päällä. Alueesta pohjoiseen tehdyt kaivaukset osoittavat, että Vesuvius oli purkautunut tuhoisasti aiemminkin ainakin vuoden 1800 eaa. tienoilla. Ensimmäiset arkeologiset löydöt Pompejin alueelta ovat 900–800 -luvuille eaa. ajoitetut hautalöydöt. Tällöin alueella ei ilmeisesti vielä ollut pysyvää asutusta, vaan se toimi tilapäisenä kauppapaikkana. Pompejista kehittyi satamakaupunki 600- luvulla eaa. Se toimi välittäjänä kreikkalaisten siirtokuntien ja etruskien välillä. Paikka oli jo vanhastaan toiminut kreikkalaisten ja foinikialaisten merimiesten satamana. Asukkaat Pompejissa puhuivat ilmeisesti oskia. oski 500-luvulla kreikkalainen ja etruskivaikutus kilpailivat, etruskivaikutus jäi voitolle. Kreikkalaisesta vaikutuksesta Pompejiin rakennettiin kuitenkin ainakin Herakleen ja Apollonin temppelit. Myöhemmin 400-luvulla eaa. samnilaiset valloittivat sen muiden Campanian kaupunkien tavoin. Uusi hallinto toi mukanaan myös uuden arkkitehtuurin. Kaupunkia laajennettiin ja linnoitettiin. Samnilainen kausi kesti yhteensä kolme vuosisataa. Kaupunkiin tuli Juppiterin ja Venuksen temppelit. Pompeji kuului kaupunkiliittoon, jolla oli liittosopimus Rooman kanssa samnilaissodista lähtien. Pompeji nousi Roomaa vastaan liittolaissodassa. Roomalainen sotapäällikkö Sulla valtasi sen vuonna 89 eaa. Kaupunki vastusti Roomaa vielä uudestaan, mutta lopulta sodan päätyttyä vuonna 80 eaa. se antautui ja sinne perustettiin roomalainen sotilassiirtokunta Colonia Cornelia Veneria Pompeianorum. Vanhojen asukkaiden omaisuus takavarikoitiin ja roomalaiset tulivat kaupungin johtoon. Osa omaisuudesta palautettiin myöhemmin. Kaupungista tuli tärkeä linkki Roomaa kohti kulkeville kauppareiteille. Kaupungin väkiluku kasvoi, suurimmillaan se saattoi olla n. 20 000. 40-luvulla jaa. ilmeni levottomuuksia ja kiistoja naapurikaupunkien kanssa. Kaupungissa tapahtui keisariajalla kaksi suurta maanjäristystä, toinen vuonna 62, toinen muutama kuukausi ennen vuoden 79 tulivuorenpurkausta. Vuoden 62 maanjäristystä seurasi laaja uudelleenrakennusohjelma ja useita sosiaalisia ja poliittisia muutoksia.

Kaupunki ja kaupunkilaiset

tulivuorenpurkausta Laajan arkeologisen tutkimuksen avulla on pystytty muodostamaan hyvä kuva Pompejin rakenteesta ja siellä eläneiden ihmisten elämästä. Vuoden 62 (tai mahdollisesti 63) maanjäristyksessä tuhoutuneiden rakennusten tilalle oli rakennettu runsaasti uusia rakennuksia. Kaupunki oli rakennettu tavalliseen roomalaiseen asemakaavaan. Siellä oli joitain kerrostalojakin. Kadut olivat päällystetyt ja katujen varsilla oli korotetut jalkakäytävät. On myös huomattavaa, että Pompeji poikkeaa rakenteeltaan esimerkiksi Herculaneumista. Jälkimmäinen oli luonteeltaan lomakaupunki, kun taas Pompeji oli enemmän kauppakaupunki. Kaupungista löytyi foorumi ja sen välittömästä läheisyydestä tärkeimmät palvelut. Oli kaksi teatteria, kolme kylpylää, temppeleitä, kauppahalli (macellum) ja amfiteatteri. Lisäksi oli palaestra. Se oli pylväskäytävien ympäröimä harjoituskenttä, jonka keskellä oli syvennys uimista ja meritaistelunäytöksiä varten. Oli myös kauppoja, kapakoita ja bordelleja. Amfiteatteri oli peräisin n. vuodelta 80 eaa., eli se on varhaisin tunnettu amfiteatteri. Vuonna 59 jaa. amfiteatterissa oli urheilumellakka pompejilaisten ja läheisten nucerialaisten välillä. Verisen yhteenoton seurauksena näytökset kiellettiin kaupungissa kymmeneksi vuodeksi. Pompejissa nähdään todisteita roomalaisesta uskonnonharjoittamisesta. Villa dei Misteriksi (Mysteerien huvilaksi) nimetyn rakennuksen seinillä on kuvattu nuorten naisten uskonnollisia initiaatioseremonioita Bacchuksen eli Dionysoksen kulttiin. Jo roomalaiset pitivät Bacchuksen palvontamenoja ja niihin littyneitä orgioita rappiollisina. Talon freskoissa nähdään esimerkiksi siivekäs olento ruoskimassa nuoria tyttöjä ja hysteerisesti tanssivia alastomia naishahmoja. Pompejissa nähdään myös ensimmäisellä vuosisadalla suosittujen itämaisten uskontojen vaikutusta. Kaupungissa oli esimerkiksi egyptiläisen Isis-jumalattaren kultin temppeli. Lisäksi on löydetty itämaiseen Jeesus-kulttiin eli kristinuskoon liittyviä piirtokirjoituksia, vaikka kaupungin tuhoutuessa kultti ei vielä ollutkaan yhtä suosittu kuin muut vastaavat kultit. Pompejin varallisuus oli monilta osin lähtöisin lähiseutujen oliiviöljyn ja viinin kaupasta. Pompejissa oli myös teollisuutta. Vanuttamot olivat tärkeä ala. Vanuttajat valmistivat villavaatteita polkemalla ja hakkaamalla. He myös kunnostivat vanhoja vaatteita. Vanuttajat käyttivät toiminnassaan potaskan ja kuohusaven sekoitusta sekä virtsaa liuottimena. Vanuttamoiden ulkopuolelle oli sijoitettu ruukkuja, joihin ohikulkijat lahjoittivat vanuttamon tarvitsemaa nestettä. Vanuttamonomistaja saattoi suorastaan rikastua elinkeinollaan. Pompejissa oli 30 rekisteröitynyttä leipomoa. Lisäksi kaupunki oli kuuluisa garumistaan. Se oli kaloista auringossa mädättämällä ja niistä sitten mehut puristamalla tehty käynyt kastike, joka oli keskeinen aines monissa roomalaisruoissa. Edellä mainittujen alojen lisäksi tuotettiin amforoita maataloustuotteiden kuljetukseen. Tämä teollisuus saattoi kuitenkin olla jo vähenemässä purkauksen aikoihin.

Purkaus

amforoita 23. elokuuta 79, keisari Tituksen hallintokaudella, Vesuvius purkautui. Päivä oli sattumalta Vulcanalia, tulen jumalan juhla. Purkaus alkoi räjähdyksellä. Tulivuori syyti ainakin sata miljoonaa tonnia tuhkaa ja hohkakiveä ilmaan arviolta jopa 15 kilometrin korkeuteen. Aurinko peittyi näkyvistä. Luoteistuuli levitti materialia ja myrkyllisiä kaasuja kohti vuoren eteläpuolella sijainnutta Pompejia. Se hautautui jopa viiden metrin hohkakivi- ja tuhkakerroksen alle. Ilmeisesti tulivuoren muoto muuttui purkauksen yhteydessä radikaalisti. Noin 2 000, mahdollisesti jopa 3 000 ihmistä menehtyi. Samalla tuhoutui myös läheinen Herculaneumin kaupunki. Ihmiset eivät olleet tietoisia Vesuviuksen luonteesta, tai edes siitä mikä tulivuori on, joten purkaukseen ei ollut osattu varautua. Tulivuori oli oireillut jo pitemmän aikaa ja maanjäristyksiä oli esiintynyt, mutta merkkejä ei osattu tulkita oikein. Eräs roomalaisten yleisistä selityksistä tulivuorille ja niihin liittyville maanjäristyksille olivat niiden alle haudatut jättiläiset, jotka aiheuttivat lähialueille maanjäristyksiä. Sata vuotta myöhemmin Cassius Dio kirjoittikin, että ennen purkausta jättiläishavainnot olivat lisääntyneet. Ajan uudenaikaisin tieteellinen selitys ilmiölle löytyy Senecalta. Hän oli muutamia vuosia ennen purkausta arvioinut, että maanjäristyksillä oli tekemistä myrskyjen kanssa, ja maailman eri osat olivat jotenkin yhteydessä toisiinsa. Näiden näkemysten pohjalta purkauksen ennustaminen oli mahdotonta. Purkauksesta on säilynyt yksi silminnäkijäkuvaus kuululta kirjailijalta Plinius nuoremmalta. Hänen enonsa, luonnontutkija ja laivastokomentaja Plinius vanhempi kuoli purkauksessa, lähdettyään evakuoimaan asukkaita Vesuviuksen läheisyydestä. Hän kuoli todennäköisesti hiilidioksidimyrkytykseen. Plinius nuorempi kirjoittaa historioitsija Tacitukselle (vapaasti käännettynä): : (Enoni) oli siihen aikaan laivaston komentajana Misenumissa. 24. elokuuta noin kello yksi iltapäivällä äitini pyysi häntä katsomaan pilveä, joka näytti epätavallisen kokoiselta ja muotoiselta. (...) Tältä etäisyydeltä oli epävarmaa mistä vuoresta pilvi nousi, myöhemmin kävi ilmi, että se oli tullut Vesuviuksesta. Pilven ulkonäöstä en voi antaa tarkempaa kuvausta kuin sanoa sen olleen pinjan kaltainen. Se nousi suureen korkeuteen muodostaen pitkän rungon, joka levisi ylhäällä eräänlaisiin oksiin. (...) Se näytti välillä kirkkaalta, välillä tummalta ja pilkulliselta. Plinius nuorempi kuvaa enonsa ja itsensä rauhallisuuden perikuviksi luonnonvoimien edessä, aivan kuten stoalaisen filosofian harrastajille oli sopivaa. Kaikki muut sen sijaan olivat ilmeisessä paniikissa tapahtumien johdosta. On mielenkiintoinen sattuma, että Plinius vanhempi oli paikalla, sillä hän omasi todennäköisesti senhetkisen maailman parhaat edellytykset ilmiön tunnistamiseen. Hänkin kuitenkin suhtautui siihen lähinnä uteliaasti. Purkaus kesti yhteensä yli vuorokauden. Pompeji oli kauempana kuin Herculaneum, joka peittyi välittömästi mudan ja laavan sekoitukseen. Pompejista alkuvaiheessa paenneet ihmiset pystyivät vielä pelastautumaan, sillä satanut tuhka ja hohkakivi ovat suhteellisen kevyttä materiaalia, ja ulkona liikkuminen oli mahdollista. Useimmat asukkaat eivät kuitenkaan ymmärtäneet paeta, tai he pelkäsivät omaisuutensa tulevan ryöstetyksi paon aikana. Osa paenneista jopa palasi kaupunkiin kesken purkauksen. Jonkin ajan kuluttua, puolenyön aikoihin, pilvi syöksyi alas vuoren rinteitä. Nykyisin tällaista kuumasta kaasusta, tuhkasta ja kivestä muodostunutta purkauspilveä sanotaan pyroklastiseksi purkaukseksi. Sen nopeus saattaa olla yli 100 km/h. Maa järisi. Meri vetäytyi taaksepäin ja vyöryi sitten rantaan. Tätä sanotaan nykyisin tsunamiksi. Tähän mennessä tuhkakiveä oli satanut kaupunkiin kolmisen metriä. Pyroklastisia vyöryjä oli useita. Vesuviuksen purkaus oli valtava katastrofi myös Roomalle. Toisin kuin aikaisemmin maanjäristysten jälkeen, kaupunkeja ei enää rakennettu uudelleen. Roomalaiset kuitenkin suorittivat paikalla myöhemmin tunnelikaivauksia, joiden yhteydessä arvokkaita esineitä ryöstettiin. Vuoren pohjoispuoli toipui paljon paremmin. Napolinlahti kokonaisuutena taantui kuitenkin hyvin pitkäksi aikaa.

Tutkimus

Napolinlahti Napolinlahti Napolinlahti Napolinlahti Napolinlahti Napolinlahti Tämän jälkeen Pompeji unohdettiin pitkälti yli tuhanneksi vuodeksi. 1500-luvulla alueella mahdollisesti suoritettiin jonkinlaista aarteenetsintää. Naapurikaupunki Herculaneum löydettin 1738 ja Pompeji 1748. Tämän jälkeen kaivaukset olivat satunnaisia 1760- luvulle asti. Tämän jälkeen tehdyt löydöt vilkastuttivat kaivaustoimintaa. Kaivausten tavoite tässä vaiheessa oli lähinnä arvokkaiden tai kauniiden esineiden etsintä, ja paljon arvokasta tietoa menetettiin menetelmien karkeuden vuoksi. 1700-luvun kaivaukset liittyivät myös monelta osin Napolin kuningaskunnan valtiolliseen imagonparannukseen. Kaivaukset olivat monilta osin tunnelikaivauksia. Tunnelit täytettiin kaivausten jälkeen uudelleen ja kokonaiskuvaa alueesta ei saatu. Alueesta piirrettiin monia kauniita kuvia, jotka eivät kuitenkaan täyttäneet tieteellisiä vaatimuksia. Jotkin ajan oppineet kuten Johann Winckelmann vastustivat tätä kaivaustyyliä. Pompejin löydöt herättivät mielenkiintoa ympäri Eurooppaa valistusajalla. Uusklassismin syntyyn löydöillä oli suuri vaikutus. Myös antiikintutkimus virisi uudelleen. Arkeologia kehittyi ja monia muitakin antiikin aikaisia kohteita löydettiin. Kun Ranskalaiset hallitsivat Napolia 1806–1815, muuttuivat myös kaivausmenetelmät järjestelmällisempään suuntaan. Parhaimmillaan ranskalaisten palveluksissa oli 1500 kaivajaa. Myös ensimmäinen turistikartta piirrettiin. Ranskalaiskauden loputtua määrärahat vähentyivät ja kaivaukset hidastuivat. Vuodesta 1863 lähtien otettiin käyttöön uusia menetelmiä, jotka säilyttivät löydöt paremmin. Silti suurin osa freskoista ja mosaiikeista siirrettiin yhä Napoliin. Kaivausten johdossa oli tuolloin yli kymmenen vuotta eräs Giuseppe Fiorelli. Hänen seuraajansa alkoivat suojata kaivettuja taloja uusilla katoilla. Vuonna 1882 August Mau loi pompejilaisten maalaustyylien luokittelujärjestelmän, joka on edelleen roomalaisten seinämaalausten luokittelun perusta. Uusia löytöjä tehtiin edelleen ja vanhojen löytöjen tutkimusta jatkettiin läpi 1900-luvun. Nykyisin kuitenkin tutkitaan uudelleen lukuisia aiemmin esiinkaivettuja kohteita, ja niistä on onnistuttu saamaan merkittävästi lisätietoa. Kun aiemmin tutkimukset ylsivät vain vuoden 79 katutasoon, on nykyisin alettu tehdä kaivauksia myös varhaisimmista kerroksista. Pompejin 66 hehtaarin alueesta on edelleen esiinkaivamatta noin kolmasosa. Kaivauksia on haluttu useaan otteeseen nopeuttaa, mutta tähän ei ole ryhdytty. Tuhkakerros suojaa kaivamattomia osia hyvin ja työssä on haluttu edetä huolellisesti. Kaupunki on nykyisin myös merkittävä turistikohde. Turistien suuri määrä on samanaikaisesti sekä tärkeä tulonlähde että vaara. Suurten ihmisvirtojen myötä löytöjen turmeltumisen riski kasvaa.

Suomalainen tutkimus

pompejilaisten maalaustyylien Suomalaisella Pompejin tutkimuksella on pitkät perinteet. Suomalaisia matkailijoita on vieraillut alueella 1700-luvulta lähtien ja ensimmäinen matkaopas suomalaisille julkaistiin jo 1800-luvulla. Varsinaista Pompejia koskenutta tieteellistä tutkimusta alettiin Suomessa harjoittaa 1930-luvulla, jolloin myöhempi Helsingin yliopiston roomalaisen filologian professori Veikko Väänänen julkaisi väitöskirjan vulgaarilatinasta, eli tavallisen kansan kielimuodosta. Pohjautuen Pompejin piirtokirjoituksiin Väänänen osoitti, että latinassa oli jo tuolloin piirteitä, joiden luultiin ilmestyneen vasta romaanisiin kieliin. Väänäsen väitöskirja oli hyvin suosittu myös ulkomailla, ja hän tiettävästi lanseerasi termin vulgaarilatina tutkijapiirien käyttöön. Sotavuodet haittasivat suomalaista tutkimusta, mutta 1960-luvulta lähtien se vilkastui uudestaan Väänäsen tultua Suomen Rooman instituutin johtajaksi. Suomalaiset toisen polven Pompejin tutkijat perehtyivät muun muassa Pompejin keramiikkaan, piirtokirjoituksiin ja väestöön sekä kunnallispolitiikkaan. Myöhemmin kolmannen polven tutkijat tarkastelivat esimerkiksi naisten asemaa Pompejissa, lintuaiheita mosaiikeissa ja esiroomalaisia piirtokirjoituksia. Uudella vuosituhannella Pompejia tutkii jo neljäs suomalainen tutkijasukupolvi. Vaikka Suomessa on tutkittu Pompejia jo suhteellisen pitkään, ei kaivauksia paikan päällä ole juurikaan tehty. Suomalaisia oli tiettävästi toivottu myös tekemään kaivauksia, mutta asiassa ei pitkään aikaan edetty. Lopulta vuonna 1998 heräsi ajatus suomalaisista kaivauksista. Vuonna 2001 Helsingissä järjestetyn Pompeji-seminaarin yhteydessä asiasta keskusteltiin jo vakavasti ja suomalaisille tarjottiin regio (alue) 9:n insulaa (korttelia) 3. Kun kaivausluvat ja rahoitus onnistuttiin järjestämään, päästiin kaivaukset aloittamaan emeritusprofessori Paavo Castrénin johdolla. Nykyisin kaivauslupia on suhteellisen helppo saada kunhan suostuu yhteistoimintaan muiden ryhmien ja italialaisten kanssa. Paikalla on yhteensä parikymmentä kansainvälistä tutkimusryhmää. Kaivausalueeksi annetaan usein jo aiemmin kaivettuja, mutta puutteellisesti dokumentoituja alueita. Suomalaisten rahoitus on turvattu ainakin vuoteen 2007 asti, jolloin suomalaisten kaivauksista on tarkoitus julkaista ensimmäiset tieteelliset artikkelit. Samana vuonna on myös tarkoitus järjestää suurempi Pompeji-näyttely Suomessa. Suomalaisten tutkima insula oli kaivettu esiin alun perin 1800-luvulla. Löytöä ei kuitenkaan ole ikinä kunnolla dokumentoitu ja kaivaukset olivat jääneet keskeneräisiksi. Tärkeä osa insulaa on ylellinen ns. Marcus Lucretiuksen talo. Suomalaiseen ryhmään kuuluu noin 20 henkeä, mm. arkeologeja, taidehistorioitsijoita, mittausryhmä ja valokuvaajia. Helsingin yliopiston lisäksi tutkimuksessa on mukana EVTEK-muotoiluinstituutti. Tutkimus on tuottanut runsaasti tietoa, joka täydentää kuvaa Pompejin historiasta. Tutkimuksen yhteydessä tuotetaan esimerkiksi tarkempia karttoja ja kolmiulotteisia malleja korttelista.

Löydöt

Seuraavassa on esitelty muutamia Pompejista tehtyjä arkeologisia löytöjä. Niistä ovat hyötyneet etenkin taidehistoria ja kielitiede, mutta myös politiikantutkimus ja kaupunkisuunnittelun tutkimus.

Uhrit ja tavarat

Purkaukseen kuolleiden ihmisten, eläinten ja tavaroiden laavan sisään jättämiin onkaloihin on kaadettu kipsiä, jonka seurauksena niistä on saatu dramaattisia kipsivaloksia. Monet vainajat näyttävät pyrkineen peittämään suunsa. Tästä on päätelty, että he kuolivat purkauksen kaasuihin. Tuhka säilytti monia muualla huonosti säilyneitäkin esineitä, kuten lasia. Viimeksi heinäkuussa 2005 paljastettiin Pompejista löydetty hopeinen ruokailuastiasto. Yhteensä noin neljän kg:n painoinen astiasto oli näyttävästi koristeltu ja hyvin säilynyt.

Freskot ja mosaiikit

Pompejista on löytynyt useita hämmästyttävän hyvin säilyneitä freskoja ja mosaiikkeja. Lisäksi on löydetty lukematon määrä muita esineitä. Näillä löydöillä on ollut merkittävä vaikutus maalaustaiteen suuntauksiin Euroopassa. Esimerkkejä taiteesta:
- Faunin talo. Esiroomalaisen kauden suurin talo Pompejissa. Nimetty löydetyn faunin patsaan mukaan. Rakennus säilynyt n. vuoden 110 eaa. asussa. Ala noin 3000 m². Lattiassa Aleksanteri Suurta Bukefaloksella Issoksen taistelussa tai Gaugamelan taistelussa esittävä mosaiikki. Mosaiikin koko n. 3·5 metriä. Se on todennäköisesti kopio kreikkalaisesta alkuperäismaalauksesta. Se löydettiin 1831 ja on näytteillä Napolin kansallismuseossa.
- Mysteerien huvila, Villa dei Misteri. Talon seinissä on kuvattu esimerkiksi uskonnollisia initiaatioseremonioita.

Eroottinen taide

Napoli Monet Pompejista löydetyistä freskoista, symboleista ja jopa käyttötavaroista ovat luonteeltaan eroottisia tai suorastaan pornografisia. Roomalaisen kulttuurin käsitys seksuaalisuudesta poikkesi nykyisestä huomattavasti ja tämä on aiheuttanut jotain ongelmia tutkimusten yhteydessä. 1700- ja 1800-luvulla Pompejista tehtyjä eroottisia löytöjä jopa peitettiin tai piilotettiin yleisöltä. Tämän jälkeen esineet ovat olleet esillä vaihtelevasti. 1960- luvulla ne olivat näytillä lyhyen aikaa, ja uudestaan vuodesta 2000. Eräs mielenkiintoisimmista rakennuksista tässä suhteessa oli bordelli (lupanar), joka oli kattavasti koristeltu eroottisella taiteella ja piirtokirjoituksilla.

Piirtokirjoitukset

Pompejista on löydetty lukuisia piirtokirjoituksia. Ne ovat antaneet korvaamatonta tietoa tavallisten ihmisten puhumasta latinasta varhaisella keisariajalla. Lisäksi niistä on voitu selvittää pienen maaseutukaupungin elämää. Esimerkiksi roomalainen kunnallispolitiikka, kunnallisvaalit ja vaalimainokset tunnetaan lähes yksinomaan Pompejista. Eräisiin viiniruukkuihin oli kirjoitettu nykyistä mainoskieltä muistuttava sanaleikki Vesuvinum (yhdistelmä sanasta Vesuvius ja sanasta vinum, viini.). Seiniin kirjoitetuissa graffiteissa saatetaan ylistää kirjoittajan suosikkigladiaattoria. Kapakoiden seinissä saatetaan mainostaa, että tarjolla on myös prostituoituja. Kauppias oli kirjoittanut talonsa lattiaan "Salve, lucru", "Terve, raha". Erään talon seinissä on annettu ohjeita oikeaoppiseen juhlanviettoon: :Utere blandiis odiosaque iurgia differ, si potes, aut gressus ad tua tecta refer. :Keskustele miellyttävästi ja jätä ikävät riidat mielestäsi, jos voit, tai saat mennä takaisin kotiisi.

Lähteitä

- Paavo Castrén, Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja, Otava 2000, ISBN 951-1-12387-4
- Jérôme Carcopino: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa, WSOY 2001, ISBN 951-0-19874-9
- Nathaniel Harris: Antiikin Rooma, Gummerus 2004, ISBN 951-20-6709-9

Aiheesta muualla

- [http://www2.pompeiisites.org/ Virallinen kotisivu] englanniksi ja italiaksi
- [http://www.bbc.co.uk/history/programmes/pompeii/ BBC:n Pompejin viimeinen päivä -dokumentin sivut] (englanninkielinen). Dokumentti nähtiin Suomessa YLE1 -kanavalla.
- [http://video.helsinki.fi/Tieteenpaivat2005/default.htm Tieteen päivät 2005], sivulla videoitu Pompejin tutkijoiden esitelmä suomalaisesta tutkimuksesta.
- [http://www.helsinki.fi/hum/kla/epuh/ Helsingin yliopiston Pompeji-projekti] tutkii muinaisen Pompejin keskustassa sijaitsevaa korttelia.
- [http://www.tieteessatapahtuu.fi/0404/paavocastren.pdf Pompejin tutkimus ajankohtaista aina (PDF)] - Paavo Castrénin artikkeli, osittain päällekäinen Tieteen päivien esitelmän kanssa, Tieteessä tapahtuu -lehti 4/2004
- [http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4695097.stm Rare Pompeii dinner set unveiled] – BBC:n uutinen vuoden 2005 hopealöydöistä. Luokka:Arkeologia Luokka:Historialliset kaupungit Luokka:Italian kaupungit Luokka:Rooman valtakunnan kaupungit ja:ポンペイ

79

Vuosisadat: 100-luku eaa - ensimmäinen vuosisata eaa - ensimmäinen vuosisata - 100-luku - 200-luku Vuosikymmenet: 20 30 40 50 60 - 70 - 80 90 100 110 120 Vuodet: 74 75 76 77 78 - 79 - 80 81 82 83 84 ----

Tapahtumia

- 23. heinäkuuta - Titus syrjäyttää isänsä Vespasianuksen ja tulee Rooman keisariksi
- 24. elokuuta – Vesuvius purkautui ja hautasi Pompeijin, Herculaneumin ja Stabiaen kaupungit
- Titus saa valmiiksi amfiteatteri Colosseumin

Syntyneitä

Kuolleita

- 23. heinäkuuta - Vespasianus, Rooman keisari
- 24. elokuuta - Plinius vanhempi, roomalainen kirjailija ja luonnontieteilijä (kuoli Vesuviuksen purkauksessa) Luokka:Ensimmäinen vuosisata ko:79년

Arminius

Arminius (saks. Armin, väärin Hermann) (17 eaa.–21 jaa.) oli germaanilaisen keruskien heimon päällikkö. Vuonna 9 jaa. Teutoburgin metsässä hän voitti roomalaisen Varuksen sotajoukot. Roomalaisen historioitsijan Tacituksen mukaan Arminius oli keruskien päällikön Segimerin poika. Arminiuksesta tuli vuonna 4 Rooman armeijan keruskeista koottujen auxilia-joukkojen komentaja. Palvellessaan Rooman armeijassa Arminius oppi latinaa. Hän sai myös Rooman kansalaisuuden. Noin vuosina 7–8 Arminius palasi takaisin kotimaahansa. Germanian roomalainen maaherra Publius Quintilius Varus oli aloittanut voimakkaan roomalaistamisen hallitsemillaan alueilla, ja hän pyrki laajentamaan Rooman valtapiiriä. Tämä nostatti useat germaaniheimot kapinaan, jonka johtoon Arminius nousi. Kapinan huipentumana oli kolmen roomalaisen legioonan täydellinen tuhoaminen Teutoburgin metsässä. Taistelun jälkeen Arminius halusi vahvistaa asemiaan tulevien yhteenottojen varalta ja pyrki solmimaan liiton markomannien kuninkaan Marbodin kanssa. Marbod kuitenkin kieltäytyi, ja vuonna 17 keruskit ja markomannit aloittivat sodan toisiaan vastaan. Marbod joutui tappiolle, mutta Arminius joutui silti palaamaan kotiin, sillä tyytymättömyys häntä kohtaan oli kasvanut. Arminius murhattiin vuonna 21. Ilmeisesti surmatyön takana olivat hänen vaimonsa sukulaiset, jotka kannattivat yhteistyötä roomalaisten kanssa. Arminiusta on joskus pidetty germaanien nationalismin luojana. Antiikin aikana ei kuitenkaan voitu puhua nationalismista nykymielessä, ja Arminius tuskin pyrki sinänsä tällaisiin tavoitteisiin. Luokka:Heimopäälliköt

Caligula

Gaius Caesar Germanicus tai Caligula (31. elokuuta, 12 - 24. tammikuuta, 41) oli Rooman keisari 37-41. Caligula tarkoittaa "pikku saapasta" ja se oli sotilaiden antama lempinimi pienelle Gaiukselle. Caligulan sanotaan olleen mielenvikainen ja raaka despootti, ja hänestä on lukuisia tarinoita: hän nimesi hevosensa Incitatuksen senaattoriksi, hänellä oli insestinen suhde Drusilla-siskoonsa, hän järjesti orgioita palatsissaan, Britannian valloitus päättyi sotilaiden kerätessä meren rannalta näkinkenkiä, hän halusi pystyttää Jerusalemiin itseään esittävän patsaan ja niin edelleen. Useimpien tarinoiden todenperäisyyttä on vaikea selvittää. Syitä Caligulan käytökseen on mietitty pitkään. Kaksi tavallisinta selitystä ovat, että hän oli joko hullu tai sitten historioitsijat ovat vääristelleet tietoja hänestä, kuten monille keisareille on käynyt. Esimerkiksi hevosen nimittäminen senaattoriksi saattoi olla tapa osoittaa halveksuntaa senaattia kohtaan, ja senaattimyönteinen historiankirjoitus ei perinteisesti katsellut hyvällä senaatin asemaa pilkanneita. Caligula ehti olla vallassa vain kolme vuotta ja kymmenen kuukautta. Hänet lopulta salamurhattiin 24. tammikuuta 41. Caligulan ollessa yksin käytävässä hänen kimppuunsa kävi Cassius Chaera, mies joka oli ollut aikaisemmin Germanicuksen armeijassa ja jolla oli henkilökohtaisia syitä vihata Caligulaa. Samalla tapettiin myös Caligulan vaimo Caesonia ja heidän tyttövauvansa Julia Drusilla, jonka pää murskattiin seinään. Caligula oli kuollessaan vasta 28 vuoden ikäinen. ko:칼리굴라 ja:カリグラ

Claudius

Tiberius Claudius Nero Caesar Drusus (1. elokuuta 10 eaa. — 13. lokakuuta 54 jaa.), alun perin Tiberius Claudius Drusus Nero Germanicus, oli Rooman neljäs keisari. Hän tuli valtaan 24. tammikuuta 41 ja hallitsi kuolemaansa saakka. Claudius oli ensimmäinen Italian ulkopuolella syntynyt keisari, hän oli syntynyt Lugdunumissa Galliassa. Claudius oli Tiberiuksen veljen Drusuksen poika. Tiberius ei liiemmin arvostanut häntä. Veljenpoikansa Caligulan aikana hänestä tuli konsuli, vaikka suku edelleen väheksyi häntä. Caligulan murhan jälkeen senaatti suunnitteli jälleen paluuta tasavaltaan, mutta pretoriaanikaarti teki Claudiuksesta keisarin. Erään tarinan mukaan Claudiuksesta tuli keisari, kun pretoriaanikaartin sotilas oli löytänyt hänet erään verhon takaa piileksimästä. Tämän jälkeen hänet raahattiin sotilasleiriin keisariksi huudattamista varten. Todennäköisempi vaihtoehto on, että Claudius tai pretoriaanikaarti oli tarkkaan tapahtuman suunnitellut. Sukulaisten pidättyväinen asenne saattoi johtua Claudiuksen koomisesta olemuksesta. Hän kuulemma änkytti, ontui, käveli notkuen ja hänen päänsä tärisi. Nauraessa hänen suustaan saattoi tulla vaahtoa ja nenä vuosi. Häntä pidettiin vajaaälyisenä, mikä oli ilmeisen kaukana totuudesta. Claudius oli hyvin oppinut mies. Suvun hyljeksintä mahdollisti tulevan keisarin kattavat opinnot. Keisarinakin hän käytti valtaosan ajastaan kirjallisiin harrasteisiin hallinnon sijaan. Hän kirjoitti paljon etenkin historiasta, mutta kaikki on kadonnut. Claudiuksen politiikka kansalaisoikeuksien suhteen oli vapaamielistä, ja vapautettujen orjien oikeuksia lisättiin. Hän rakennutti Roomaan vesijohdon ja Ostiaan sataman. Sotatoimet sujuivat hyvin etenkin Britanniassa. Suhteet senaattiin olivat huonot, mutta kansansuosio kohtuullinen. Oikeudenkäyntien julkisuutta rajoitettiin, kidutukset ja teloitukset lisääntyivät. Kaikki Claudiuksen toimet eivät olleet yhtä menestyksekkäitä. Hän ehdotti aakkosuudistusta, joka olisi tuonut kolme uutta kirjainta. Uudistus epäonnistui. Hän päätti sallia piereskelyn, mikä herätti ihmetystä. Claudius oli naimisissa neljästi. Kolmannen vaimonsa hän teloitutti. Claudius kuoli ilmeisesti myrkytykseen, kun hänen viimeinen vaimonsa Agrippina junaili poikaansa Neroa valtaistuimelle. ko:클라우디우스 ja:クラウディウス

Boudicca

Boudicca tai Boudica, joskus myösBoadicea ( k. 60 tai 61) oli ikeenien kuningatar. Hän johti vuonna 60 tai 61 laajaa kapinaa Britannian roomalaisvalloittajia vastaan. Boudiccan puoliso Prasutagus oli roomalaisten liittolainen, ja hänen annettiin hallita heimoaan itsenäisenä kuninkaana. Prasutagus oli määrännyt valtansa perijöiksi tyttärensä ja Rooman keisarin. Prasutaguksen kuoleman jälkeen roomalaiset eivät kuitenkaan kunnioittaneet hänen tahtoaan, vaan valloittivat ikeenien maat ja alistivat nämä julmalla tavalla. Boudicca ruoskittiin ja hänen nuoret tyttärensä raiskattiin. Tämä nostatti ikeenit ja myös naapuriheimon tirovantit kapinaan. Kapinan johtajana oli Boudicca. Kapinalliset polttivat Camulodunumin, Londinumin ja Verulamiumin. Ratkaisevassa taistelussa roomalaiset kuitenkin löivät Boudiccan joukot. Tappion jälkeen Boudicca teki itsemurhan. Luokka:Heimopäälliköt ms:Boudicca

Jeesus Nasaretilainen

Jeesus Nasaretilainen oli ajanlaskun alun aikoina elänyt opettaja, marttyyri ja ihmeidentekijä, joka tuomittiin kuolemaan ristiinnaulitsemalla Jerusalemissa, Rooman valtakunnan alkuvuosina. Jeesuksen nimen yhteydessä mainitaan usein Kristus. Se on kreikkaa ja käännös hepreankielisestä sanasta Messias, joka tarkoittaa voideltua eli siunattua. Tästä johdettuna Jeesuksen seuraajia alettiin kutsua hieman myöhemmin Antiokiassa kristityiksi. Kristityt uskovat, että Jeesus on Messias ja Jumalan poika, joka sovitti ihmiskunnan synnit kuolemallaan. Muslimit puolestaan pitävät Jeesusta profeettana, juutalaiset vääränä messiaana, baha'i eräänä Jumalan ilmentymänä, buddhalaiset Matrieyan olomuotona ja monet New Age -liikkeen jäsenet guruna.

Kristillinen tulkinta

Suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy Athanasioksen uskontunnustuksen. Sen, Raamatun ja perimätiedon tulkintojen mukaan:
- Jumala lähetti Jeesuksen, koska Hän rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä halua heidän joutuvan kadotukseen. (Joh. 3:16)
- Usko Jeesukseen pelastaa tuomiolta, joka tulee maailmanlopussa synnin tähden. Jeesukseen uskovat saavat nimittäin syntinsä anteeksi ja heistä tulee Jumalan lapsia niinkuin oli kaikkien ihmisten tila ennen syntiinlankeemusta. Raamattu kutsuu tätä ennalleenasettamiseksi.
- Jeesusta ei hedelmöittänyt mies, vaan Pyhä Henki. Hän syntyi Neitsyt Mariasta.
- Jeesus on yksi kolmiyhteisen Jumalan kolmesta persoonasta, Poika Jumala.
- Jeesus oli kaikessa kuuliainen Isä Jumalalle koko maanpäällisen elämänsä ajan; hänessä ei ollut mitään moitetta, eikä hän tehnyt yhtään syntiä.
- Jeesusta ei myöskään tahrannut perisynti, koska hän sikisi Pyhästä Hengestä.
- Noin 30 vuoden ikäisenä Jeesus alkoi opettaa, parantaa sairaita, ruokkia nälkäisiä ja herättää kuolleita.
- Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalle noin vuonna 30 jaa.
- Jeesus sovitti ristillä maailman synnit ja nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen, minkä jälkeen hän nousi Taivaaseen. Tämä oli välttämätöntä, koska syntinen ihminen ei voinut kärsiä rangaistusta kuin omien rikkeittensä edestä. Tämä näkyi jo Juutalaistenkin pääsiäisuhreissa; vain virheettömät lampaat kelpasivat uhriksi Jumalalle.
- Jeesus tulee maailmanlopussa tuomitsemaan jokaisen taivaaseen tai helvettiin.

Jeesuksen elämä ja opetukset

Jeesuksen arvioidaan yleisimmin syntyneen vuosien 6 eaa–4 eaa välillä (erään Jupiterin — jota on arveltu siksi kirkkaaksi tähdeksi, joka Raamatun mukaan syttyi Jeesuksen syntyessä — liikkeisiin perustuneen laskelman mukaan oikea päivämäärä olisi 17. huhtikuuta 6 eaa.), ja kuolleen vuosien 29–33 välillä, mutta myös muut ajankohdat ovat mahdollisia. Epätarkkuudet johtuvat siitä, että hänen syntymänsä ja kuolemansa ajoitus perustuu aikakauden tavan mukaan vallassa olleiden hallitsijoiden hallitusvuosiin ja tekoihin. Jeesuksen vanhemmat olivat Joosef ja Maria. Hänen esitetään olleen kuningas Daavidin sukua joko Joosefin tai Marian puolelta, tai jopa kummankin puolelta. Juutalaisen tavan ja perimyslakien mukaan ottopoika on samassa asemassa kuin oma poika, samoin naimisissa olevaa miestä voidaan sanoa appiukkonsa pojaksi. Näin periytyminen Daavidista ei ole varsinaisesti kiinni Joosefin biologisesta isyydestä. Jeesuksen vanhemmista ei ole olemassa varmoja historiallisia tietoja, mutta Matteuksen evankeliumin mukaan Joosef ei ollut hänen biologinen isänsä, vaan Maria oli tullut raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta ollessaan vielä neitsyt. Matteuksen mukaan Maria oli kihloissa Joosefin kanssa tullessaan raskaaksi. Johanneksen evankeliumissa sen sijaan sanotaan Jeesuksen olleen Joosefin poika Nasaretista. Tutkijoiden mukaan neitseellistä syntyperää saatettiin korostaa, jotta ihmiset saataisiin vakuuttumaan Jeesuksen jumalallisuudesta. Erään esille tuodun käsityksen mukaan Jeesuksen neitseellisyys on versio Lähi-idän seudun ikiaikaisesta neitsyt-myytistä, joka alkujaan on syntynyt käännösvirheen seurauksena. Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen syntyneen kuningas Herodeksen aikana, eli viimeistään vuonna 4 eaa. Luukkaan evankeliumi puolestaan kertoo Quiriniuksen olleen Jeesuksen syntymän aikaan Syyrian käskynhaltijana. Tämä seikka viittaa vuoteen 7 jaa. Nykyään valtaosa tutkijoista pitää vuotta 4 eaa. todennäköisimpänä vaihtoehtona. Jeesuksen tarkasta syntymäpäivästä ei ole tietoa, mutta 300-luvulta lähtien sitä on juhlittu joulukuussa. Keisari Aureliuksen määräämää voittamattomalle auringolle omistettua Sol Invicti -juhlaa vietettiin 24.-25. joulukuuta ja vuonna 350 paavi Julius I kehotti kristittyjä juhlimaan Kristuksen syntymää samaan aikaan. Nykyään noita päiviä kutsutaan jouluksi. Evankeliumit kertovat Jeesuksen perheen olleen kotoisin Nasaretista, mutta Matteuksen ja Luukkaan mukaan Jeesus itse syntyi Betlehemissä. Joidenkin tutkijoiden mukaan Jeesus syntyi Nasaretissa, mutta kristityt sijoittivat kertomuksissaan syntypaikan Betlehemiin, koska profeetta Miikan ennustuksen mukaan Israelin hallitsija tulee Betlehemistä. Luukkaan mainitsemaa verollepanoa ei ole mainittu muissa historiallisissa lähteissä, eikä myöskään Herodeksen toteuttamaa alle kaksivuotiaiden lasten surmaamista. profeetta Miika Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta tiedetään vain legendanomaisia tietoja. Hän aloitti julkisen toimintansa n. 30-vuotiaana, mikä oli juutalaisessa uskossa eräänlainen täysi-ikäisyyden raja. Sen jälkeen mies oli kypsä toimimaan esim. rabbina. Jeesus oli aluksi ilmeisesti Johannes Kastajan opetuslapsi, hän sai tältä mm. kasteen. Myöhemmin hän valitsi omat 12 ensisijaista opetuslastaan, ns. apostolit. Häntä seurasi myös paljon muita ihmisiä, joita voidaan myös pitää opetuslapsina. Heidän joukkoonsa kuului myös naisia, mm. Magdalan Maria. Jeesuksen julkinen toiminta kesti n. 3 vuotta. Päätyönään Jeesus saarnasi ihmisille taivasten valtakunnan tuloa ja tarvetta tehdä parannus. Hänen opetuksensa olivat usein vertauskuvallisia, ja merkittävä osa niistä kuvailee, mitä taivasten valtakunta on ja mitä se ei ole. Jeesuksen tunnetuimpana opetuksena pidetään nk. vuorisaarnaa ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt.+5%3A1&rnd=1107981435836 Matt. 5–7]). Se sisältää Jeesuksen tunnetuimmat moraaliopetukset sekä mm. Isä Meidän -rukouksen. Kristityt katsovat Jeesuksen ydinopetusten kiteytyvän Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun jakeeseen 16: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1107982642801&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Joh.+3%3A16&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=TR Joh. 3:16]). Tätä raamatunkohtaa kutsutaan usein pienoisevankeliumiksi. Jeesus ärsytti aikansa juutalaisia opettajia, sekä aiheutti levottomuutta myös roomalaisissa vallanpitäjissä, ja osittain näistä syistä hänet tuomittiin kuolemaan ja ristiinnaulittiin Golgatalle. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen hauta oli tyhjä n. kolmen päivän kuluttua ristiinnaulitsemisesta, ja myös esim. Jeesuksen tuominneet juutalaiset tunnustivat tämän. He syyttivät Jeesuksen opetuslapsia ruumiin varastamisesta. Kristittyjen mukaan Jeesus oli noussut kuolleista. Raamattu kertoo hänen ilmestyneen useille ihmisille kuolemansa jälkeen ja nousseen opetuslastensa silmien edessä taivaaseen. Tämän kokemuksen seurauksena Jeesuksen opetuslapset alkoivat saarnata evankeliumia eli ilosanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. He olivat niin vakuuttuneita kokemastaan, että vaikka osa kuoli kristittyjen vainoissa marttyyreinä, he eivät lakanneet kertomasta kokemastaan. Kristinusko sai alkunsa tästä liikkeestä.

Jeesus historiallisena henkilönä

Pääasialliset Jeesusta koskevan historiallisen tiedon lähteet ovat kristilliset evankeliumit. Ainakin jotkut neljästä evankeliumista on ilmeisesti kirjoitettu aikana, jolloin Jeesuksen elinajan muistaneita ihmisiä oli vielä elossa. Johanneksen evankeliumia on yleensä pidetty historiallisilta tiedoiltaan muita epäluotettavampana. Vanhempien ns. synoptisten evankeliumien antamasta Jeesus-kuvasta on myös kiistelty. Esimerkiksi monet tutkijat ovat sitä mieltä, että Jeesuksen kuolemantuomion taustalla olivat todellisuudessa roomalaiset, jotka pitivät häntä vaarallisena kansankiihottajana. Toisaalta akateeminen tutkimus pitää usein hyvin todennäköisenä, että evankeliumeihin on päätynyt paljon historiallisen Jeesuksen puhetta. Myös jotkin antiikin historialliset dokumentit todistavat Jeesuksen olemassaolosta: roomalaiset historioitsijat Tacitus, Suetonius, Flegonus, Celsus, Lucianius, Numenius, Galerius ja Plinius nuorempi, kreikkalaiset historioitsijat Lucianus Samosatalainen ja Claudius Galenos, syyrialaiset historioitsijat Thallus ja Mara bar Serapion sekä juutalais-roomalainen historioitsija Josephus mainitsivat Jeesuksen tai kristityt teoksissaan. Monet näistä teoksista ovat ajan saatossa hävinneet ja ne tunnetaan vain viittauksien kautta, toisaalta jotkin myöhemmistä kirjoituksista todistavat pikemminkin kristittyjen kuin itse Jeesuksen olemassaolosta. Etenkin Josephuksen kohdalla on myös epäilyjä alun perin epämiellyttäväksi koetun tekstin muokkaamisesta myöhempien kristittyjen kopioijien toimesta. Yhteenveto Jeesusta sivuavista aikalaislähteistä löytyy Scott Oserin englanninkielisestä artikkelista [http://www.infidels.org/library/modern/scott_oser/hojfaq.html Historicity of Jesus FAQ]. Asian tiimoilta on liikkeellä myös väärää tietoa, esimerkiksi [http://www.guardian.co.uk/newsroom/crozier/ W. P. Crozierin] vuonna 1928 Manchester Guardian -lehdelle kirjoittamaa romaania Pontius Pilatuksen kirjeistä Senecalle toisinaan luullaan historialliseksi lähteeksi. Nykyisin kuitenkin harva historiantutkija asettaa Jeesuksen historiallisen olemassaolon kyseenalaiseksi. Historia ei vastaa kysymyksiin Jeesuksen jumaluudesta, ihmeistä ja ylösnousemuksesta, jotka kuuluvat kristillisen uskon alueelle. Useimmille evankeliumit eivät riitä todisteiksi yliluonnollisesta asioista. Evankeliumin yliluonnollisiin tapahtumiin uskominen onkin katsottu olevan uskon, eikä historiallisen todistettavuuden, asia.

Jeesuksen opetuksista käytyä keskustelua

Jeesuksen opetusten luonne on herättänyt paljon keskustelua. Jeesuksen joistakin puheista ihmiset ovat saaneet sellaisen käsityksen, että Jeesus opetti lopun aikojen olevan hyvin lähellä (esimerkkinä lausahdus "tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin nämä kaikki tapahtuvat" Matteus 24:34, Markus 13:30, Luukas 21:32). Myös alkukristittyjen on tulkittu odottaneen Jeesuksen pikaista paluuta (esimerkiksi Paavalin kirjeiden perusteella). Monet ovat selittäneet Jeesuksen monien opetusten ehdottomuuden tällä esitetyllä maailmanlopun nopean tulemisen odottamisella. Esimerkiksi vuorisaarnan monien opetusten ehdottomuutta on pyritty ymmärtämään tästä näkökulmasta. Näkemys siitä, että Jeesus opetti toisen tulemisensa tai maailmanlopun koettavan pian, on luonnollisesti kiistelty. Esimerkiksi yllä siteerattua Jeesuksen lausahdusta on tulkittu siten, että hän tarkoittaa "sukupolvella" edellisissä jakeissa mainittua viikunapuun sukupolvea. Toinen keskeinen keskustelu on koskenut Jeesuksen suhdetta juutalaisten säädöksiin. Monissa Raamatun kohdissa Jeesus näyttää puolustavan Tooran lakia ("älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat" Matteus 5:17-18), kun taas toisissa kohdissa hän hyökkää lain ehdotonta noudattamista vaativia fariseuksia vastaan. Vaihtoehtoinen monien tutkijoiden esittämä tulkinta Raamatulle on, että Jeesuksen ja juutalaisten lakien vastakkainasettelua kuvaavat kohdat on kirjoitettu vasta myöhemmin, kun kristinusko oli erkaantumassa juutalaisuudesta. Näin ollen historiallinen Jeesus ei olisi vastustanut juutalaisten lakeja.

Katso myös

- Evankeliumit
- Ihmisen Poika
- Jeesuksen opetuslapset
- Kristinusko
- Uusi testamentti

Aiheesta muualla

- [http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Jees
- Jeesus] suomenkielisessä Raamatussa (1933/1938)
- [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/artikkelit/jeesus_rose.html "Jeesus: historian kuuluisin kadonnut"], John Rosen kirja, jossa kyseenalaistetaan Jeesuksen historiallisuus.
- [http://www.teolinst.fi/luennot/monikasv.html Monikasvoinen Kristus], dosentti Timo Eskolan artikkeli Jeesuksesta
- Artikkeli [http://www.jeesuskristus.fi/?sid=8 Jeesuksen historiallisuudesta] (Maailman evankelioimisen Suomen keskus)
- Helsingin Vineyard-seurakunnan artikkeli [http://www.vineyardsrk.fi/jeesus.htm Historian Jeesus] Luokka:Kristinusko Luokka:Islam Luokka:Israel Luokka:Joulu Luokka:Raamattu Luokka:Uskonnolliset hahmot Luokka:Uuden testamentin henkilöt ko:예수 그리스도 ms:Yesus Kristus ja:イエス・キリスト simple:Jesus th:เยซู คริสต์ zh-cn:耶穌基督 zh-tw:耶穌基督

Josefus

Josephus tai Josefus (latinaksi Flavius Josephus) (37 — 100) oli ensimmäisen vuosisadan juutalainen historioitsija, papillisesta ja kuninkaallisesta suvusta. Hänet tunnettiin alun perin nimellä Yosef Ben-Matityahu (kreikaksi Matthias). Josephus selviytyi Jerusalemin tuhosta vuonna 70 — antauduttuaan ja siirryttyään voittajien puolelle — ja asettui Roomaan. Hän sai Rooman valtakunnan kansalaisuuden, ja nautti suosiota Vespasianuksen, Tituksen ja Domitianuksen hoveissa. Tämän vuoksi juutalaiset ovat suhtautuneet Josephukseen kaksijakoisesti. Toisaalta hän oli tärkeä juutalaisen uskon puolestapuhuja valtaapitäville roomalaisille, erityisesti Jerusalemin tuhon jälkeen. Hänen teoksensa ovat tärkeitä historiallisia lähteitä omalta ajaltaan. Toisaalta häntä pidetään maanpetturina, koska hän jätti asemansa kapinanjohtajana ja liittyi roomalaisiin. Näin hänen teoksiaan voidaan pitää puolueellisina ja roomalaisia suosivina. Myöhemmällä iällään Josephus kuitenkin palasi juutalaisille juurilleen.

Teokset

Josephus kirjoitti enimmäkseen kreikaksi. Hänen teoksensa ovat:
- Juutalaissodan historia (kreik. Peri tou Ioudaikou polemou, lat. Bellum Judaicum tai De Bello Judaica) (n. 75-79)
- Ioudaike Archaiologia (lat. Antiquitates Judaicae, "Juutalaisten muinaisajat") (n. 94)
- Kata Apionos (lat. (De Antiquitate Judaeorum) Contra Apionem, "Apionosta vastaan") (n. 97)
- Phlaouiou Iosepou bios (lat. Josephi vita, "Flavius Josephuksen elämä", omaelämäkerta) (n. 99)
- Esitelmä kreikkalaisille Hadeksesta Josephus kirjoitti ensimmäisestä juutalais-roomalaisesta sodasta aramean kielellä, kohderyhmänä juutalainen yhteisö Mesopotamiassa. Tämän jälkeen hän kirjoitti kreikaksi laajemmasta ajanjaksosta — makkabealaisista Jerusalemin tuhoon. Tämä kirja, Juutalaissodan historia, ilmestyi n. vuonna 75-79. Suuri osa kirjasta perustuu hänen omaan elämäänsä, paljolti hänen omiin hallinnollisiin ja sotilaallisiin kokemuksiinsa. Teos on yksi tärkeimmistä historiallisista lähteistä Jeesuksen ajan Palestiinan poliittisiin oloihin. "Juutalaisten muinaisajat" on juutalaisen kansan historia maailman luomisesta juutalaissotaan 60-luvun lopulle. Se sisältää myös omaelämäkerrallisen liitteen, jossa Josephus puolustaa toimintaansa sodan loppupuolella. Hänen selontekonsa on rinnakkainen Vanhan testamentin kanssa, mutta ei kuitenkaan identtinen. On ajateltu, että erot johtuisivat siitä, että hänellä oli käytettävissään muinaisia tekstejä (ehkä jopa Nehemian ajalta), jotka olivat selvinneet Jerusalemin temppelin tuhosta. Koska hänellä oli läheiset suhteet roomalaisiin vallanpitäjiin, hän on saattanut saada jotkut tai jopa kaikki tekstit takaisin ja luvan niiden säilyttämiseen. Toisaalta Kuolleen Meren kääröjen on katsottu olleen juuri tällaisia pyhiä dokumentteja Jerusalemin temppelistä, jotka on piilotettu roomalaisilta. Nämä kaksi eri vaihtoehtoa eivät kuitenkaan sulje toisiaan täysin pois. "Apionosta vastaan" on juutalaisen uskon ja filosofian puolustus, joka painotti juutalaisuuden muinaisia juuria paljon nuorempia kreikkalaisia traditioita vastaan. Se hyökkää myös Apionoksen antiseemiläisiä näkemyksiä ja Manethoksen kehittämiä myyttejä vastaan.

Kirjallisuutta suomeksi

- Josefus, Flavius: Juutalaissodan historia. WSOY, Helsinki 2004.

Aiheesta muualla

- [http://www.winsite.com/bin/Info?21000000038218 Freeware-ohjelma "The Works of Josephus"]
- [http://www.perseus.tufts.edu/cache/perscoll_Greco-Roman.html The Perseus Project] - myös Josephuksen töitä englanniksi ja kreikaksi Luokka:Roomalaiset historioitsijat Luokka:Juutalaisuus ko:요셉푸스 플라비우스 ja:フラウィウス・ヨセフス

Livius

Titus Livius (noin 59 eaa – 17) oli roomalainen historioitsija. Hän kuului keisari Augustuksen sisäpiiriin. Livius tunnetaan parhaiten Rooman varhaishistoriasta kertovasta kirjastaan, Ab Urbe Condita. Teos kertoo Rooman historian alusta Liviuksen omaan aikaan saakka. Se koostui alkujaan 142:a kirjasta, mutta nykypäivään asti ovat säilyneet vain kirjat 1-10 ja 21-45, sekä katkelmia joistain myöhemmistä. Teos perustuu monelta osin myyttisiin elementteihin ja lienee jokseenkin tarkoitushakuinen. Se oli osa Augustuksen laajamittaista propagandaohjelmaa, joka tähtäsi Rooman menneisyyden glorifiointiin. Luokka:Roomalaiset historioitsijat Luokka:Roomalaiset kirjailijat ja:ティトゥス・リウィウス

Nero

Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus (15. joulukuuta 37 – 9. kesäkuuta 68) oli Rooman keisari vuosina 54–68. Hänen kaudelleen ajoittuu muun muassa Rooman suurilta osin hävittänyt tulipalo. Syntyessään Nero sai nimen Lucius Domitius Ahenobarbus. Hänen isänsä oli Gnaeus Domitius Ahenobarbus ja äitinsä Agrippina nuorempi, joka oli Caligulan sisar ja huhujen mukaan myös rakastajatar. Eno Caligula oli Neron syntymävuonna juuri noussut valtaan 25-vuotiaana. Edelliset keisarit Augustus ja Tiberius olivat eläneet yli 70-vuotiaiksi, joten Caligulankin odotettiin hankkivan omia perillisiä, eikä Luciuksen odotettu olevan kovinkaan korkealla kruununperimysjärjestyksessä. Isänsä kuoleman ja äitinsä karkoituksen jälkeen Lucius jäi puoliorvoksi ja keisari-enon armoille kolmevuotiaana. Caligula murhattiin vuotta myöhemmin, ja valtaan nousi hänen setänsä Claudius joka adoptoi Luciuksen.