:: wikimiki.org ::

Ensimmäinen Vuosituhat

Ensimmäinen vuosituhat

Vuosituhannet: 1000-vuosituhat eaa ensimmäinen vuosituhat eaa - ensimmäinen vuosituhat - 1000-vuosituhat 2000-vuosituhat ----

Tärkeitä tapahtumia

- Kristinusko syntyy (30-luku)
- Islam syntyy (600-luku)
- Rooman suuruuden aika vuosituhannen alussa ja romahtaminen 400-luvulla

Keksintöjä

- Paperi kehitetään Kiinassa

Tärkeitä henkilöitä

- Augustus (62 eaa - 14 jaa), ensimmäinen Rooman keisari
- Jeesus Nasaretilainen (Jeesus Kristus) (n. 5 eaa - n. 30 jaa), kristinuskon keskeinen henkilö
- Konstantinus Suuri (272/274 - 337), ensimmäinen kristitty Rooman keisari
- Muhammed (570 - 632), Islamin uskon perustaja
- Kaarle Suuri (747 – 814), keisari ja frankkien kuningas (ks. ajan merkitseminen) Luokka:Vuosituhannet ja:1千年紀

Vuosituhannet

Nämä sivut sisältävät vuosituhansien ja vuosisatojen tapahtumat. Yksittäisten vuosisatojen sivut sisältävät listat vuosikymmenistä ja vuosista. Katso myös Historia erilaisista historiallisista tapahtumista. Aikaisempia ajanjaksoja varten katso kosmologinen ajanlasku, geologinen ajanlasku, evolutionaarinen ajanlasku, jääkausi, kivikausi
- 10000-vuosituhat eaa
- 9000-vuosituhat eaa
- 8000-vuosituhat eaa
- 7000-vuosituhat eaa
- 6000-vuosituhat eaa
- 5000-vuosituhat eaa

Vuosituhat	Vuosisata
3000-vuosituhat eaa	3900-luku eaa	3800-luku eaa	3700-luku eaa	3600-luku eaa	3500-luku eaa	3400-luku eaa	3300-luku eaa	3200-luku eaa	3100-luku eaa	3000-luku eaa
2000-vuosituhat eaa	2900-luku eaa	2800-luku eaa	2700-luku eaa	2600-luku eaa	2500-luku eaa	2400-luku eaa	2300-luku eaa	2200-luku eaa	2100-luku eaa	2000-luku eaa
1000-vuosituhat eaa	1900-luku eaa	1800-luku eaa	1700-luku eaa	1600-luku eaa	1500-luku eaa	1400-luku eaa	1300-luku eaa	1200-luku eaa	1100-luku eaa	1000-luku eaa
ensimmäinen vuosituhat eaa	900-luku eaa	800-luku eaa	700-luku eaa	600-luku eaa	500-luku eaa	400-luku eaa	300-luku eaa	200-luku eaa	100-luku eaa	ensimmäinen vuosisata eaa
ensimmäinen vuosituhat jaa	ensimmäinen vuosisata	100-luku	200-luku	300-luku	400-luku	500-luku	600-luku	700-luku	800-luku	900-luku
1000-vuosituhat	1000-luku	1100-luku	1200-luku	1300-luku	1400-luku	1500-luku	1600-luku	1700-luku	1800-luku	1900-luku
2000-vuosituhat	2000-luku	2100-luku	2200-luku

Luokka:Vuosisadat ja:年表 simple:Century

1000-vuosituhat eaa

Vuosituhannet: 3000-vuosituhat eaa 2000-vuosituhat eaa - 1000-vuosituhat eaa - ensimmäinen vuosituhat eaa ensimmäinen vuosituhat ----

Tärkeitä tapahtumia

- Babylonin toinen dynastia
- Ensimmäiset bantut muuttavat Länsi- Afrikasta
- Israelilaiset saapuvat Kanaanin maahan
- Egyptin keskimmäinen valtakunta (2052 – 1570 eKr.)
- Palestiinan valtakunta (1800 eKr.)
- Egypti pitää Palestiinaa ja Syyriaa vallassaan (1600 – 1360 eKr.)
- Ateena perustetaan (1235 eKr.)
- Juutalaisuuden alku (1200 eKr.)
- Troijan tuho (tarun mukainen ajoitus 1184 eKr.)

Tärkeitä henkilöitä

- Tutankhamon, Egyptin faaraona noin vuosina 1336 eaa — 1327 eaa (ks. ajan merkitseminen) Luokka:Vuosituhannet ja:紀元前2千年紀

1000-vuosituhat

Vuosituhannet: ensimmäinen vuosituhat eaa ensimmäinen vuosituhat - 1000-vuosituhat - 2000-vuosituhat 3000-vuosituhat ----

Tärkeitä tapahtumia

- Suuri skisma eli kristillisen alkukirkon jakautuminen idän ja lännen kirkoiksi 1054
- Renessanssi Euroopassa 1300–1500
- Eurooppalainen kolonisaatio 1400–1500-luvulta lähtien ja sen purkautuminen vuosituhannen lopulla (siirtomaat)
- Kapitalismi ja sosialismi yhteiskunta- ja talousjärjestelminä syntyvät
- Teollinen vallankumous alkaa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa
- Ranskan suuri vallankumous 1789–1815
- Ensimmäinen maailmansota 1914–1918 ja toinen maailmansota 1939–1945
- Väestöräjähdys ja globalisaatio

Keksintöjä

- Kirjapainotaito keksitään Euroopassa 1400-luvulla.
- Ydinvoima kehitetään Yhdysvalloissa 1940-luvulla

Tärkeitä henkilöitä

- Johann Gutenberg 1398–1468, metallisten irtokirjakkeiden keksijä
- Kristoffer Kolumbus 1451–1506, tutkimusmatkailija
- William Shakespeare 1564–1616, näytelmäkirjailija
- Isaac Newton 1642–1727, fyysikko
- Charles Darwin 1809–1882, biologi
- Karl Marx 1818–1883, yhteiskuntafilosofi
- Vladimir Iljitš Lenin 1870—1924, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja
- Albert Einstein 1879-1955, suhteellisuusteorian kehittäjä
- Adolf Hitler 1889 – 1945, Saksan diktaattori (ks. ajan merkitseminen) Luokka:Vuosituhannet ja:2千年紀

Kristinusko

Kristinusko on monoteistinen uskonto, joka pitää sisällään monia erilaisia suuntauksia, joiden alkuperä on Jeesuksen opetuksissa. Jeesuksen elämän vaiheita ja opetuksia on kuvattu kristittyjen pyhässä kirjassa, Raamatussa. Kristinuskon olennainen osa on usko siihen, että Jeesus on Jumalan Poika, Herra ja ainoa ihmiskunnan pelastaja. Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksen kreikankieliseen arvonimeen voideltu, Χριστος. Kristinuskon mukaan siihen uskovat ja sen oppeja kannattavat saavat pelastuksen.

Historia

Kristinuskon keskeinen hahmo on Jeesus Nasaretilainen, joka evankeliumien ja raamatuntutkijoiden mukaan eli Israelin alueella ensimmäisen vuosisadan alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen noin vuonna 30. Ajanlaskun alun ensimmäisellä vuosisadalla kristinuskoa levittivät erityisesti Paavali Tarsoslainen ja muut apostolit. Raamatun mukaan kristittyjä kutsuttiin ensimmäisen kerran sillä nimellä Antiokian kaupungissa, johon he olivat paenneet ja asettuneet asumaan varhaisten Palestiinassa tapahtuneiden vainojen jälkeen. Rooman valtakunnassa vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Keskeisimpiä kristinuskon menestystekijöitä oli keisari Konstantinuksen kristittyjä suosiva politiikka. Konstantinuksen antaman Milanon ediktin seurauksena kristittyihin kohdistuneet ajoittaiset vainot loppuivat. Konstantinus myös järjesti ensimmäisen ekumeenisen kokouksen, jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja. Konstantinuksen elinaikana kristityt olivat vielä vähemmistönä eikä keisari itse ottanut kastetta ennen kuin kuolinvuoteellaan. Kristittyjen lukumäärä kuitenkin kasvoi nyt nopeasti. Pakanallinen keisari Julianus yritti palauttaa pakanallisen suvaitsevaisuuden, mutta hän kaatui sodassa Persiaa vastaan. Kristityt saivat lopullisesti ylivallan. Lopulta muiden uskontojen harjoittaminen Rooman valtakunnassa kiellettiin keisari Theodosiuksen toimesta 300-luvun lopulla. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin runsaasti väkivaltaa. 300-luvun Ensimmäisen vuosisadan ja vuoden 1050 välisenä aikana evankeliumia ja kristinuskoa levitettiin Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Raamattua käännettiin paikallisille kielille ja usein uskontoon sekoittui paikallisten kulttuurien erikoisominaisuuksia. Yhtenä näistä voidaan pitää esimerkiksi katolisuudessa ja ortodoksisessa kirkossa vahvana vaikuttavaa kulttuuria pyhistä ihmisistä, mikä käytännössä korvasi vanhakantaisempien uskontojen henki- ja haltijamenot. Kaikkien kristittyjen yhteisen kirkon, joka oli ajan myötä saanut nimen katolinen kirkko, reunat hajoilivat ensimmäisellä vuosituhannella erilaisten opillisten riitojen seurauksena. Kirkosta erosi ryhmiä ja paikalliskirkkoja (esimerkiksi nestoriolaiset, monofysiitit ja monoteliitit), jotka eivät hyväksyneet jotakin kirkon opetusta. Toisella vuosituhannella, kristinuskon saavuttaessa maailmanlaajuisuutta, vastaava ilmiö kiihtyi. Suuri skisma vuonna 1054 hajotti kirkkoa lisää. Tämän riitaisan eron perillisiä olivat katolinen kirkko, jonka päämaja oli Rooma, ja ortodoksinen kirkko, jonka arvostetuimpana piispana toimi Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkka. Ortodoksinen kirkko poikkesi eron jälkeen paavin johtamasta kirkosta myös siten, että siinä on autogefaalisia tai autonomisia paikalliskirkkoja. Katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko hautasivat riitansa ja yhdistyivät uudelleen Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438—1445), mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistaviksi. Tulevina vuosisatoina moni ortodoksinen kirkko solmi yhteyden Roomaan erillissopimuksella (ks. Itäiset riitukset). Uskonpuhdistuksessa eli reformaatiossa 1520-luvulla protestanteiksi kutsutut uudistajat nousivat useissa maissa katolisen kirkon korruptoituneita rakenteita vastaan. Reformaattorit, joista keskeisimpiä oli Martin Luther, olivat myös sitä mieltä, että kirkossa vallitsi useissa kohdin harhaoppisuus. Luonnollisesti katolisen kirkon puolella protestantteja pidettiin yhtä lailla kerettiläisinä. Seurauksena oli, että useat hallitsijat perustivat maihinsa katolisuuden tilalle omat valtionkirkkonsa, ja katolinen kirkko toteutti suuria sisäisiä uudistuksia. Suomi koki reformaation osana Ruotsin valtakuntaa kuningas Kustaa Vaasan toimesta: vasta myöhemmin, 1500-luvun lopulla, Ruotsin protestanttisen kirkon oppi määriteltiin täsmällisemmin evankelis-luterilaiseksi. Reformaation synnyttämä uskonnollinen rajalinja on edelleen olemassa Euroopassa ja se noudattaa suurin piirtein jakoa, jossa pohjoinen on protestanttista aluetta ja etelä katolista. Poikkeuksia toki esiintyy, esimerkiksi katoliset Irlanti ja Puola. Protestanttisuus levisi myös Pohjois-Amerikkaan ja myöhemmin Australasiaan eurooppalaisten kolonisoijien myötä, mutta koska uskontoa ei kontrolloinut paavi eivätkä kansalliset hallitukset, uuden mantereen protestanttisuus pirstoutui satoihin ja myöhemmin tuhansiin eri suuntauksiin. Etelä-Amerikassa, jonne uskonto oli tullut espanjalaisten ja portugalilaisten mukana, säilyi katolisen kirkon voimakas vaikutus. 1800- ja 1900-luvuilla monet kristinuskon poliittisesti dominoivat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä maallisempaan, sekulaariin suuntaan. Lisäksi kommunistisiksi julistettuja valtioita hallittiin ateismin hengessä, vaikka virallisesti ateistinen oli ainoastaan Albania. Suomi on seurannut tässä suhteessa muita eurooppalaisia valtioita. Vaikka maassa vallitsee edelleen kansalliskirkko, on uskonto periaatteessa erotettu poliittisesta hallinnosta. Myöhemmin kristinusko on kuitenkin alkanut vaikuttaa uudelleen yhteiskunnan päätöksenteossa (lähinnä herätyskristillisessä muodossaan) etenkin Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa Lisätietoa: [http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kkohjana.html Kirkkohistorian aikajana] Kirkon historian tiivis esitys linkkeineen ( RaamattuNET - uskonnon opetuksen kotisivu )

Kristinusko nykyään

Yhdysvalloissa Kristinusko on suurin uskonto kahdella miljardilla seuraajallaan. Kaksi seuraavaksi suurinta ovat islam 1,2 miljardilla ja hindulaisuus 841 miljoonalla. Kristityistä 1,1 miljardia on katolisia, 367 miljoonaa protestantteja, 216 miljoonaa ortodokseja, 84 miljoonaa anglikaaneja ja 414 miljoonaa itsenäiseen tai määrittelemättömään suuntaukseen kuuluvia. Lisäksi 32 miljoonaa henkilöä kuuluu erilaisiin marginaaliryhmiin kuten Jehovan todistajiin ja mormoneihin. Kristinuskoon kuuluu monia haaroja, kuten esimerkiksi katolisuus, ortodoksisuus ja useita protestantismin muotoja. Muihin muotoihin kuuluvat uskonsuuntaukset, jotka ilmoittavat kuuluvansa erilliseen historialliseen kehitykseen, kuten esimerkiksi mormonismi sekä Jehovan todistajat. Kahta viimeksi mainittua ei kuitenkaan pidetä yleisesti kristillisinä, koska ne eivät hyväksy kolminaisuusoppia. Vaikka kristinusko on maailman suurin uskonto ja lähetystyö on edelleen voimakasta, uskonnon kannattajamäärä suhteessa maailman väkilukuun ei juurikaan kasva. Kun maailman väestönkasvu on 1,39 prosenttia vuodessa (vuonna 2002), kristinuskon kannattajamäärä kasvaa vuodessa 1,43 prosenttia. Esimerkiksi islamin kannattajakunta kasvaa 2,17 prosenttia. Kristinusko kuitenkin kasvaa nopeasti joillakin maantieteellisillä alueilla kuten Aasiassa (+3,66 %), Afrikassa (+2,83 %) ja Etelä-Amerikassa (+1,52 %) ja erityisesti joissakin suuntauksissa (evankelisuus +4,7 %, karismaattisuus +3,9 %). Kristinusko menettää kannattajiaan eniten Länsi-Euroopassa (-0,44 %) ja perinteisten kristillisten kirkkojen keskuudessa (+0,5 %). Täten voidaan sanoa, että kristinuskon yleisluonne on muuttumassa. Kristinuskon painopiste on siirtymässä kolmanteen maailmaan ja kohti herätyskristillisyyttä. Kaikki kristityiksi lasketut ihmiset eivät hyväksy kaikkia saati usein edes useimpia teologisia kantoja, joita heidän kirkkonsa edustaa. Lännen kristittyihin vaikutti voimakkaasti 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun valistuksen aate, joka esimerkiksi aloitti prosessin, joka johti monessa maassa uskonnon ja valtion erottamiseen. Tämän myötä oli mahdollista olla julkisesti eri mieltä asioista kirkon kanssa ja uskonnonvapauden tullessa kirkosta oli mahdollista erota kokonaan. Tämä johti kirkosta eroamisiin ja humanististen, universalistisien, ateististen ja agnostisten aatteiden sekä muiden teististen uskontojen kuin kristinuskon nousuun perinteisesti kristityissä maissa. valistuksen aate Valistuksen ja modernismin vaikutuksesta kehittyi kirjaimellisesti tuhansia erilaisia protestanttisia liikkeitä ja katolisuudesta erkaantuvia haaroja, jotka eivät esimerkiksi tunnusta katolisen kirkon toteuttamia uudistuksia. 1900-luvun alusta lähtien syntyi yhteiskunnallista muutosta vastustaneita satoja fundamentalistiryhmiä, joille on usein tyypillistä Raamatun kirjaimellinen tulkitseminen. Yhdysvalloissa ja Euroopassa liberalismi johti myös maallistumiseen. Jotkut kristityt ovat jo kauan sitten lakanneet osallistumasta perinteisiin uskonnollisiin riitteihin ja velvollisuuksiin, käyden kirkossa ainoastaan muutamina juhlapyhinä, jos silloinkaan. Yleensä heidän isovanhempansa ovat olleet vielä syvästi uskonnollisia, mutta heidän vanhempansa eivät vastaavasti korostaneet hengellisiä arvoja kasvatuksessaan. Maallistuneilla on usein kaksijakoinen suhtautuminen uskonnolliseen elämään. Toisaalta he pysyttelevät perinteissä (ja kirkon jäseninä) identiteettisyistä, toisaalta sekulaari länsimainen ajatusmalli, päivittäisen elämän vaatimukset ja yhteisöllinen paine ajaa heitä usein pois perinteisestä kristinuskosta. Tätä maallistumisen aikaansaamaa kristillisyyttä kutsutaan yleisesti tapakristillisyydeksi, jossa ihmiset kuuluvat edelleen kristillisiin yhteisöihin, mutta eivät ole vakaumukseltaan kristittyjä. Liberaali kristinusko levisi nopeasti 1900-luvun alussa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. 1960-luvulla monet suurimmista kirkoista voitiin luokitella liberaaleiksi. Kehitys on kuitenkin kääntynyt, ja 2000-luvun alussa, vaikka liberaali kristinusko on edelleen yleisin kristinuskon puhemies maallisessa yhteiskunnassa, liberaalien kristinuskon kannattajien määrä on laskussa. Tämä johtuu osaksi liberaalien kristillisten kirkkojen väkimäärän vähenemisestä maallistumisen takia, ja osaksi kasvavien konservatiivisten sekä karismaattisten suuntauksien noususta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ainoa kasvava uskonsuuntaus on konservatiivista kristillisyyttä edustava etelän baptismi. Suomessa tilanne on edelleen verraten vakaa liberaalin kristillisyyden osalta. Idän kirkkoihin valistuksella on ollut vähemmän vaikutuksia. Kommunististen maiden vihamielisen ateistisessa ilmapiirissä ortodoksiset kirkot ja katoliseen kirkkoon kuuluvat idän katoliset kirkot tottuivat vaikeuksiin ja takertuivat vanhoihin perinteisiin muuttumatta juurikaan, vaikka jäsenmäärät laskivat. Nykyään itäisessä Euroopassa ja Venäjällä kiinnostus kristinuskoon ja uskontoihin yleensä on kommunismin romahdettua voimakkaassa kasvussa. Monia kirkkoja ja luostareita rakennetaan uudelleen. Myös protestantismi on leviämässä näihin maihin. Etelä-Amerikassa ja Afrikassa lähetyssaarnauksen suunta on jopa vaihtunut ja monet pienemmät mantereilla vaikuttavat kirkkokunnat lähettävät lähetystyöntekijöitä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Modernismin kehityttyä konsumerismiksi 1900-luvun toisella puoliskolla syntyi käsite megakirkosta. Se palvelisi skeptisiä ja itseään etsiviä ei-kristittyjä nostamalla esiin kysymyksiä juuri siten, että ne vetoaisivat uskoaan etsiviin. Esimerkiksi Alfa-kurssi voidaan nähdä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta. Postmodernismin kehityksen jälkeen, joka hylkää universaalisti hyväksytyt uskomusjärjestelmät henkilökohtaisempien ja kokemuspohjaisempien totuuksien tieltä, järjestäytynyt kristinusko on joutunut kasvaviin vaikeuksiin sopeutua ihmisten haluun ilmaista uskoa ja henkisyyttä tavalla, joka on heille autenttista. Tämä on johtanut erityisesti karismaattisen kristillisyyden nousuun, jossa ihmisen henkilökohtaisella kokemuksella ja elämyksellisyydellä on huomattavasti enemmän tilaa kuin traditionalistisissa kristillisissä kirkoissa. Nopeiten kasvava ryhmä kristillisessä kirkossa on evankelikaalinen liike. Monissa suurissa protestanttisuuntauksissa on erityisen aktiivinen evankelikaalinen vähemmistö ja joissakin tapauksissa jopa enemmistö. Evankelikaaliset suhtautuvat usein positiivisemmin eri kristinuskon suuntauksien väliseen yhteiskristillisyyteen.

Kristinuskon vaikutus historiaan

Kristinusko on vaikuttanut erittäin laajasti koko läntisen maailman historiaan ja maailmankuvaan, mukaan lukien tieteet, taiteet, poliittiset tapahtumat ja myös ihmisten arkinen elämä. Vaikka kristinusko onkin saanut aikaan paljon hyvää on sitä nykyaikana myös kritisoitu runsaasti, etenkin katolista kirkkoa ja Vatikaania. Monet kristinuskon arvostelijat katsovat kristinuskon myös muokanneen historiaa paljolti mieleisekseen pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten mieliin ja mielikuviin. Samoin arvostelijat usein kokevat, että aikojen saatossa kristinusko on onnistunut saamaan suuren osan muista uskonnoista näyttämään saatanallisilta, etenkin vanhat muinaiset uskonnot ja niiden jumalat. Esimerkiksi arkadialaisesta hedelmällisyyden jumalasta Panista tuli itse paholainen, jolla oli pukinsarvet ja alaruumis. Poseidonin (Kreikkalaisen mytologian merenjumala) kolmikärjestä tuli paholaisen keihäs. Samanlaisia yhteyksiä kristinuskon ja muiden uskontojen välillä on paljon. Näin kristinusko on arvostelijoiden mukaan aikojen saatossa pystynyt vahvistamaan asemaansa "ainoana oikeana uskontona" ja saamaan muut uskonnot näyttämään entistä huonommilta. Tämä ei sinänsä ole välttämättä ristiriidassa Raamatun oppien kanssa, koska dogmiin kuuluu käsitys yhdestä todellisesta jumalasta ja muiden jumalien olemattomuudesta. (Vaihtoehtoinen, aggressiivisempi, tulkinta on, että muut jumalat ovat pahoja henkiä.)

Dogmit

Kristillisen teologian juuret ovat yhtäältä juutalaisuudessa ja apostoli Paavalin kirjeissä, mutta samalla myös antiikin filosofisissa traditioissa, erityisesti platonismin eri muodoissa. Kristillinen oppi ja Uuden testamentin ajattelu pohjautuu pitkälti juutalaisten pyhään kirjaan Vanhaan testamenttiin, ja samalla Raamatun opettamia asioita kuten esimerkiksi kolminaisuusoppi muotoillaan teologiassa länsimaisen ajattelun kielelle. Keskeinen uskomus kristinuskossa on, että uskomalla Jeesuksen, Vapahtajan, uhrikuolemaan ristillä ja ylösnousemukseen ihminen puhdistuu synneistään ja pelastuu sielun kadotukselta. Protestanttisen (luterilaisen) näkemyksen mukaan pelastuminen tapahtuu "yksin armosta", ilman ihmisen omia ansioita. Joissakin kristinuskon haaroissa taas korostetaan enemmän tai vähemmän ihmisen omien tekojen tai moraalin vaikutusta pelastukseen Jeesuksen ristinkuoleman ohella. Keskeisiä kristinuskon tapahtumia ovat Jeesuksen syntymä ('sanan tuleminen lihaksi'), kärsimys, ristiinnaulitseminen, kuolema ja ylösnousemus, jonka tavoitteena oli ihmiskunnan pelastaminen synniltä ja kuolemalta. Keskeinen on myös usko Pyhään Kolminaisuuteen eli kolmiyhteiseen Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Juutalaisia, jotka ovat ei-kristittyjä, ei pidetä enää valittuna kansana, koska he hylkäävät Jeesuksen roolin messiaana ja Jumalan Poikana. Juutalaisten asemasta on kristinuskon sisällä kuitenkin erilaisia näkemyksiä, eikä ylläkuvattu päde kaikkiin suuntauksiin. Kristinusko korostaa sitä, että Jumala lähetti Poikansa (tai Pojan, joka on saman Jumalan toinen persoona) maan päälle ihmisten takia. Valtaosassa muita uskontoja korostetaan ihmisen omaa panosta ja pyrkimystä pelastukseen. Kristinuskon keskeisimmät dogmit mutoiltiin vuosien 325 ja 787 välisenä aikana pidetyissä seitsemässä ekumenisessa kirkolliskokouksessa, jotka järjestettiin ennen idän ortodoksisen ja lännen katolisen kirkon eroa vuonna 1054. Näiden kokousten pohjalta muotoiltiin Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus, jonka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy. Yhtenäisimmät ja yleisesti hyväksytyimmät opinkohdat, joiden säilyvyys on ollut kenties pisin ja jotka katolinen kirkko sekä ortodoksiset ja protestanttiset kirkkokunnat yleensä (eivät aina) hyväksyvät ovat seuraavat:
- Jumala on kolmiyhteinen, toisin sanoen Jumalalla on yksi olemus, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
- Jeesus on samanaikaisesti täysin jumalallinen ja täysin inhimillinen.
- Maria, Jeesuksen äiti, kantoi kohdussaan ja synnytti Jumalan Pojan. Jeesus sikisi Jumalan Hengestä, mutta toisaalta hän oli myös olemassa jo ennen syntymäänsä. Ihmiseksi tullessaan hän kuitenkin saavutti ihmisluonnon ja tahdon.
- Jeesus on juutalaisten odottama, Vanhassa Testamentissa ennustettu messias ja Daavidin valtaistuimen perillinen. Hän hallitsee Jumalan oikealla puolella kaikella auktoriteetilla ja vallalla. Hän on ihmiskunnan toivo, neuvonantaja ja tuomari. Ennen hänen paluutaan kirkolla on auktoriteetti ja velvollisuus saarnata ilosanomaa ja kerätä uusia kannattajia.
- Jeesus oli kaikista synneistä vapaa. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta uskovaiset saavat syntinsä anteeksi ja tekevät sovinnon Jumalan kanssa.
- Kristityt kastetaan seurakunnan (sekä konkreettinen organisaatio että Kristuksen ruumis, kaikki maailman kristityt) jäseniksi. Pyhä Henki tulee heille Jeesuksen lähettämänä opettamaan Raamatun tuntemisessa, tuomaan toivoa ja johdattamaan todelliseen tietämykseen Jumalasta ja hänen tahdostaan ja auttamaan heitä kasvamaan pyhyydessä. Uskon kautta heidät tullaan herättämään henkiin ja he elävät ikuisen elämän Kristuksen kanssa.
- Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
- Läntiset kristityt sanovat, että Raamattu on Jumalan sana. Monet idän kristityt pitävät tätä ilmaisua liian lähellä ilmaisua "Jumalan Sanasta", joka on epiteetti Jeesuksesta Kristuksesta. He eivät kuitenkaan kyseenalaista Raamatun auktoriteettia. Kristittyjen keskuudessa on eriäviä mielipiteitä Raamatun tarkkuudesta ja siitä kuinka sitä tulisi tulkita. Protestantismissa korostetaan yksilön vastuuta kun taas katolisuudessa ja ortodoksisuudessa korostetaan kirkon yhteisöllistä luonnetta. Kristinuskon pääsuuntausten mukaan kristinusko on juutalaisen uskonnon täyttymys tai jatkumo. Toisaalta historiallisesti monilla kristillisillä organisaatioilla on ollut poikkeavia käsityksiä siitä, mitkä ovat kristinuskon dogmaattiset peruspilarit. Vanhoista lahkoista kuten gnostilaisuus, kataarit ja muut keskiajalla kerettiläisiksi katsotut suuntaukset ulottuu pitkä hajaannus aina nykypäivän Jehovan todistajiin, rastafareihin ja mormoneihin, joiden ei yleisesti katsota kuuluvan kristinuskon piiriin. Esimerkiksi mormonit katsovat, että vuonna 1829 Jumala loi uuden apostolin tuomalla kristikansalle lisää opetuksia ja tekstejä heidän johtajansa Joseph Smith, Jr.:n kautta. Huolimatta opillisista erimielisyyksistä Jeesusta kuitenkin pidetään lähes poikkeuksetta keskeisenä hahmona opillisessa rakenteessa. Jotkut suuntauksista pitävät itseään ainoana oikeana kristittynä kirkkona. Yleisesti ihmiset, joilla on traditionaalisempi käsitys uskon oppirakennelmasta, pitävät yllä olevissa kappaleissa kuvattuja opillisesti eroavia suuntauksia erillisinä kristinuskosta. Tärkein kristinuskon käsite on kuitenkin armo eli lahja, joka annetaan ihmiselle. Usko Jeesukseen on siis sitä että ottaa lahjan vastaan. Tottelevaisuus kristinuskossa on alistumista. Alistumisella tarkoitetaan sen myöntämistä ettei ole täydellinen. Sen ei kuitenkaan ajatella asettavan ihmistä Jumalan orjan asemaan, vaan pikemminkin siirtävän tämän synnin orjuudesta Jumalan lapsen ja perillisen asemaan. Myöntämällä epätäydellisyytensä ihminen voi tuoda "likansa" ja epäonnistumisensa Jumalan eteen ja kokea armoa, ettei tarvitse suorittaa tai ollakaan täydellinen. Tämä on historiallisesti äärimmäisen outoa, sillä muut uskonnot laittavat ihmisen täydellistymään. Se että saa jotain niin suurta kuin armo voi saada myös ihmisen antamaan ilmaiseksi jotain pois. Ei siis esim. hyväntekeväisyydellä itsessään voida saavuttaa mitään vaan se on pikemminkin seuraus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö itseään voisi kehittää, mutta saatuaan armoa voi "tekemisen" suorittaa uudesta näkökulmasta.

Symbolit

Risti on kristinuskon tunnetuin symboli. Kriitikot ovat ihmetelleet, että suurin maailmanuskonto on ottanut teloitusvälineen tunnuksekseen. Symbolisia selityksiä on esimerkiksi se, että pystypuu kuvaa vertikaalista, "taivaallista" ulottuvuutta ja lyhyempi poikkipuu puolestaan "horisontaalista" maailmaulottuvuutta. Kala on vanhimpia Kristus-kuvioita. Välimeren alueella se on ollut tavallinen onnen symboli. Kalaa merkitsevät kreikankielisen sanan kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Hyios Soter eli Jeesus Kristus Jumalan poika Vapahtaja.

Pääasialliset kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt

- Katoliset
- Ortodoksit
- Luterilaiset
- Reformoidut
- Anglikaanit
- Baptistit
- Metodistit
- Helluntailaiset
- Adventistit

Kirkkojen koko valtioittain

Luvut perustuvat kristillisten kirkkojen rekistereissä oleviin lukuihin. #Yhdysvallat - 223 miljoonaa #Brasilia - 136 miljoonaa #Entinen Neuvostoliitto - 105 miljoonaa #Meksiko - 85 miljoonaa #Saksa - 61 miljoonaa #Filippiinit - 57 miljoonaa #Yhdistynyt kuningaskunta - 50 miljoonaa #Italia - 48 miljoonaa #Nigeria - 45 miljoonaa #Ranska - 44 miljoonaa

Kristillisyyteen liittyvää

- Kristillinen filosofia
- Kristillisyys Suomessa
- Evankelis-luterilainen kirkko
- Gospel-musiikki

Kirjallisuus

- Raamattu
- Pentti Lempiäinen: Kuvien kieli
- Hans Biederman: Suuri symbolikirja
- ms:Kristian zh-min-nan:Ki-tok-kàu ko:기독교 ja:キリスト教 simple:Christianity th:คริสต์ศาสนา

30-luku

:Vuosista 1930-1939 kertoo artikkeli 1930-luku Vuosisadat: 100-luku eaa ensimmäinen vuosisata eaa - ensimmäinen vuosisata - 100-luku 200-luku Vuosikymmenet: 10 eaa 0 eaa 0 10 20 - 30 - 40 50 60 70 80 Vuodet: 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36, 37, 38, 39 ----

Tapahtui vuosikymmenen aikana

- Jeesus Nasaretilainen kuolee, Kristinusko syntyy (ks. ajan merkitseminen) Luokka:Ensimmäinen vuosisata

600-luku

Vuosisadat: 400-luku 500-luku - 600-luku - 700-luku 800-luku ----

Tärkeitä tapahtumia

- Islamin synty - Koraani kirjoitetaan.
- Islam leviää Syyriaan, Persiaan, Egyptiin, Pohjois-Afrikkaan ja Keski-Aasiaan.
- Xuan Zang matkustaa Kiinasta Intiaan. Palattuaan hän kääntää buddhalaiset kirjoitukset kiinaksi.
- Serbit saapuvat Balkanille ja jakautuvat kuuteen heimoon.

Tärkeitä henkilöitä

- Muhammed (570 - 632), Islamin uskon perustaja
- Paavi Gregorius Suuri (paavina 590-604)
- Tang-dynastiaan keisari Taizong

Tekniikkaa

- Jalustin Persiaan Kiinasta
- Šatranj, šakin edeltäjä

Ajanjaksoja

- Länsi-Euroopassa ja pohjoismaissa eletään merovingiaikaa

Vuosikymmenet ja vuodet

600-vuosikymmen: 600, 601, 602, 603, 604, 605, 606, 607, 608, 609 610-luku: 610, 611, 612, 613, 614, 615, 616, 617, 618, 619 620-luku: 620, 621, 622, 623, 624, 625, 626, 627, 628, 629 630-luku: 630, 631, 632, 633, 634, 635, 636, 637, 638, 639 640-luku: 640, 641, 642, 643, 644, 645, 646, 647, 648, 649 650-luku: 650, 651, 652, 653, 654, 655, 656, 657, 658, 659 660-luku: 660, 661, 662, 663, 664, 665, 666, 667, 668, 669 670-luku: 670, 671, 672, 673, 674, 675, 676, 677, 678, 679 680-luku: 680, 681, 682, 683, 684, 685, 686, 687, 688, 689 690-luku: 690, 691, 692, 693, 694, 695, 696, 697, 698, 699 (ks. ajan merkitseminen) Luokka:600-luku ko:7세기 ja:7世紀 th:คริสต์ศตวรรษที่ 7

Rooman valtakunta

Rooman valtakunta (usein antiikin Rooma) oli antiikin aikainen imperiumi. Varhaisimmat merkit asutuksesta Rooman kaupungin alueella ovat noin 1300-luvulta eaa. Kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi. Rooman valtakunnan länsiosa kukistui vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin. Rooman valtakunnan yhdistämisyritykset Itä-Rooman johdolla päättyivät islamin yllättävään nousuun 600-luvulla. Itä-Rooma eli Bysantti pysyi kuitenkin koossa turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tieto Rooman kaupungin alkuajoista on suurelta osin peittynyt myyttien ja legendojen alle. Rooman perustivat tarun mukaan veljekset Romulus ja Remus 21. huhtikuuta 753 eaa. 700–650 eaa. Rooman kukkulat yhdistyivät, tästä kertoo esimerkiksi tarina sabiinitarten ryöstöstä. 600-luvulla Rooma levittäytyi Latiumiin, ja tuhosi emäkaupunkinsa Alba Longan. Tradition mukaan Roomaa hallitsivat tällöin kuninkaat. Todellisuudessa Rooma sai alkunsa pronssikautisena kyläyhteisönä ehkä noin vuoden 1000 eaa. tienoilla, ehkä jonkin verran aiemmin. Alueella on ilmeisesti ollut jo tätä ennen metsästyksestä ja kalastuksesta elänyttä ihmisasutusta. Vähitellen arkeologiseen todistusaineistoon ilmestyy jälkiä paimentolaisuudesta, maanviljelyksestä ja hautausrituaaleista, sitten kaupasta, sosiaalisesta hierarkiasta, sodankäynnistä ja kylämäisesta asutuksesta. 800-luvulta eaa. on merkkejä kreikkalaisvaikutteista, ehkä Etelä-Italian kreikkalaissiirtokunnista. 700-luvulta on löytynyt merkkejä paalutuksista, jotka kertovat jonkinlaisesta linnoittautumisesta. Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta muodostua kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvun eaa. kuluessa. Kukkuloiden välinen suo kuivatettiin. Tässä vaiheessa Rooma ei juuri eroa muusta Latiumista. Eriytymistä ilmenee 500-luvulla. Tältä ajalta löytyy muureja, hallintorakennuksia ja uskonnollisia rakennuksia. Lisäksi on löydetty kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuja piirtokirjoituksia. :Katso myös: Rooman kuningas ja Roomalainen mytologia

Tasavalta

Tradition mukaan Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus syrjäytettiin vuonna 509 eaa. Tarinat kertovat pienen joukon vallankumouksesta. Kyseessä saattoi olla myös roomalaisten ja etruskien välinen yhteenotto, tai kuninkaan ja ylimysten välinen konflikti. Siirtymä saattoi olla myös vähittäinen. Toisaalta tasavaltaan saatettiin siirtyä vasta 400-luvulla eaa. plebeijien ja patriisien konfliktissa. Roomasta tuli tasavalta, jota johtivat kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut, joten valtion johto oli käytännössä kapean kansanosan käsissä. Konsulit ottivat aluksi kuninkaan roolin lukuun ottamatta Juppiterin ylipapin asemaa. Tämän tehtävään valittiin rex sacrorum eli pyhien asioiden kuningas. Avioliittoja luokkien välillä ei sallittu ennen vuotta 445 eaa. Plebeijeitä varten perustettiin 494 eaa. kansantribuunin virka, johon ei voitu valita patriisia. Tämä oli ainut alemmalle luokalle avoin virka, mutta sillä oli suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu vain patriiseille. Yhteiskuntaluokkien välille tuli joskus niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä ja tavaransa ja lähtivät kaupungista leiriytyen sen ulkopuolelle kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Näin kävi 494, 450 ja 287 eaa. Tavallisin riidanaihe oli maanjako. Vähitellen patriisien etuoikeudet purettiin ja virat avattiin plebeijeille. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Nousu maailmanvallaksi

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen. 400- ja 300-luvuilla käytiin monia sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Voitokkaat sodat ja taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, samnilaiset, kelttiläiset jne. yhteisöt Rooman valtaan. Niiden asukkaat eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia. Koko Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa 270 eaa. Seuraavaksi laajeneminen jatkui läntisen Välimeren rannikoille, jolloin käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Sitten vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat. Makedonia voitettiin 197 eaa. Seleukidit lyötiin nykyisessä Syyriassa 189 eaa. Rooman sanottiin puolessa vuosisadassa levittäneen herruutensa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Sisällissotien kausi

Rooma ajautui kriisiin vuodesta 133 eaa. alkaen. Tämä johti sarjaan sisällissotia ja diktatuureja. Yksi osa ongelmaa oli sosiaalisen rakenteen muutos. Roomalaisen yhteiskunnan selkärankana pidetty vapaiden talonpoikien luokka supistui orjatyövoimalla viljeltyjen suurtilojen kasvaessa. Ihmisiä hakeutui kaupunkeihin, joihin muodostui levoton ja köyhä väestöaines. Gracchuksen veljekset yrittivät toteuttaa talonpoikaiston elvyttämiseen tähtäävän maareformin, mutta suurmaanomistajia edustava senaatti järjesti heidät hengiltä. Senaatin johtama armeija kärsi tappioita Numidian kuningasta Jugurthaa vastaan 122–105 eaa., Sisilian orjakapinassa ja kimbrejä vastaan 105 eaa. Kimbrien voittaja Marius korvasi asevelvollisista talonpojista koostuvan armeijan ammattisotilailla, jotka värvättiin köyhän väestön keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa sotapäälliköt, jotka tavoittelivat valtaa itselleen uskollisten legioonien avulla, muodostuivat toistuvaksi ilmiöksi Rooman politiikassa. Kaupunkivaltion tasavaltainen hallintomuoto ei enää toiminut kitkatta imperiumissa. Orjat nousivat jälleen kapinaan 73 eaa. Spartacuksen johdolla kolmannessa orjakapinassa. Spartacuksen joukot löivät monta legioonaa ennen joutumistaan viimein Pompeiuksen voittamiksi. 6000 orjaa ristiinnaulittiin Via Appian varrelle. Vuonna 91 eaa. lähes koko Italia kapinoi ja se rauhoitettiin vain antamalla kaikille Pojoen eteläpuolisille asukkaille kansalaisuus. Samaan aikaan Pontoksen kuningas Mithridates VI valtasi Bithynian ja häntä kukistamaan lähetetty sotapäällikkö Sulla marssikin Roomaan legioonien kanssa julistaen itsensä diktaattoriksi. Sullan jäätyä eläkkeelle 79 eaa. tasavalta palautettiin. Sotapäälliköt Gnaeus Pompeius Magnus ja Julius Caesar valloittivat Syyrian ja Gallian Reiniltä Atlantille asti. Vuonna 49 eaa. Caesar palasi Roomaan armeijansa kanssa aloittaen sisällissodan jonka päätytyä Caesar kaappasi vallan nousten diktaattoriksi.

Keisariajan alku

diktaattori] Caesarin sisarentyttären pojasta, Octavianuksesta, tuli Rooman ensimmäinen keisari nimellä Augustus. Augustusta seurasivat Juliusten-Claudiusten suvun keisarit (mm. Tiberius ja Nero) ja näitä Flaviukset (mm. Vespasianus). Vuosia 96—180 pidetään keisarikunnan suurimman kukoistuksen kautena. Tällöin hallitsivat Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius. Marcus Aurelius joutui taistelemaan Tonavan rajalla germaaneja vastaan. Tämä markomannisota antoi esimakua tulevien vuosisatojen ongelmista. Vuonna 193 valtaan nousi voimakas Septimus Severus, jota seurasi vuoteen 235 saakka hallinnut Severusten dynastia. Egypti liitettiin Rooman valtaan 31 eaa., Augustus antoi keisarikunnan rajojen pysyä luonnonesteiden muodostamilla rajoilla, mutta Claudius valloitti Britannian. Trajanuksen aikana (vuonna 106) valloitettiin Daakia (likimain nykyinen Romania), mutta se hylättiin 270. Samoin Mesopotamian valloitus jäi lyhytaikaiseksi (114—117). Katso myös: Rooman keisari

200-luvun kriisi

200-luvun kriisi on nimitys, jota yleisesti käytetään Rooman valtakunnan hajoamiskaudesta, joka vallitsi noin vuosina 235—275. Valtakunta kävi tällöin tuhon partaalla. Samaan aikaan sijoittuu myös niin kutsuttu sotilasanarkian aika 235—284. Roomassa oli kriisikaudella yli 35 eri hallitsijaa. Useimmat näistä olivat sotapäälliköitä, jotka omaksuivat keisarin vallan joko koko valtakunnassa tai jossakin sen osassa menettäen sen myöhemmin tappion, murhan tai luonnollisen kuoleman jälkeen. Keisarit viettivät yhä vähemmän aikaa Roomassa. Poliitiikan lisäksi kriisiytyi myös talous (katso alla). Toisaalta ilmeni myös monia muita ongelmia kuten levottomuuksia, tauteja ja sisällissotia. Sisäiset levottomuudet ilmenivät esimerkiksi separatistisina pyrkimyksinä. Lännessä niin sanotun Gallian keisarikunnan perustanut Postumus ja idässä kuningatar Zenobia pyrkivät kummatkin saavuttamaan itsenäisyyttä keskushallinnosta. Aiemmassa vaiheessa armeija oli pyritty siirtämään kauemmas valtakeskuksista, mikä vakautti valtiota. Nyt armeija palasi vallan keskiöön ja dominoi koko yhteiskuntaa. Se myös kasvoi merkittävästi. Armeija alkoi värvätä ulkopuolisia, etenkin germaaneja. Raja-alueiden siirtokunnat autioituivat monin paikoin. 200-luvulla imperiumi koki myös ensimmäiset vakavat sotilaalliset tappionsa vuosisatoihin. Germaanit ryöstelivät monin paikoin, gootit voittivat Deciuksen ja Persia nousi Rooman kilpailijaksi. Keisari Valerianus joutui Persian kuninkaan Sapor I:n vangiksi. Hänet nyljettiin. Kun tällaista menoa oli kestänyt 35 vuotta, valtakunta oli kuoleman kielissä. Rooman lahjakkaimpien keisareiden joukkoon luettu Aurelianus kuitenkin onnistui turvaamaan valtakunnan rajat. Diocletianus vakiinnutti oloja edelleen. Selviytyminen kriisistä oli luultavasti kuitenkin enemmän sattumaa ja rakenteellisten tekijöiden sanelemaa kuin yksilöiden ansiota.

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Tetrarkia eli "nelivalta" oli hallintojärjestelmä, jonka keisari Diocletianus otti käyttöön vuonna 293 ratkaistakseen valtakunnan vakavat sotilaalliset ja taloudelliset ongelmat. Valtakunta jaettiin länsi- ja itäosaan. Diocletianus piti itse idän vallassaan ja antoi lännen kanssahallitsija Maximinianukselle. Kahdeksan vuotta myöhemmin Diocletianus katsoi, että sekä sotilaallisiin että siviililuontoisiin ongelmiin tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tällöin kummallekin keisarille, "augustukselle", nimitettiin alikeisari eli "caesar". Tämä tetrarkkinen järjestelmä säilyi noin vuoteen 324. Ensimmäiset tetrarkit olivat Diocletianus (idän keisari), Galerius (idän alikeisari), Maximianus (lännen keisari) ja Constantius Chlorus (lännen alikeisari).

Myöhäisantiikki

Myöhäisantiikki tarkoittaa yleensä noin vuosien 300 - 600 jaa. välistä aikaa. Myöhäisantiikkisen Länsi-Rooman kehitys voidaan mieltää rappioksi, joka ilmeni keisarillisen keskushallinnon romahduksena sekä talouden ja yhteiskunnan perusrakenteiden järkähtelynä. Kritiikin mukaan kyseessä oli pikemmin muutosprosessi, jota ei pidä arvostella lopputuleman eli keskiajan pohjalta. Molempien näkemysten tueksi löytyy todisteita. Vaikka nykynäkökulmasta selviä rappion merkkejä näkyi, kannattaa siis kuitenkin muistaa myös jatkuvuus ja jopa joillain aloilla tapahtunut edistys. Myöhäisantiikin merkittävin piirre on kristinuskon leviäminen ja sen aseman vakiintuminen. Rooman keisarikunnasta tuli kristitty vuonna 313 jaa. Milanon ediktin myötä. Konstantinus I Suuren valtakaudella annettu edikti teki kristinuskosta yhden Rooman virallisista uskonnoista. Konstantinus siirsi pääkaupungin Konstantinopoliin, "Uuteen Roomaan", vaikka vanhakin Rooma säilytti suuren symbolisen merkityksensä. Keisari Theodosiuksen hallitessa (379—395) kristinuskosta tuli Rooman ainoa virallinen uskonto. Myöhäisantiikissa syntyi käsitys kirkon ja valtion yhteydestä. Keisari nähtiin Jumalan sijaisena maan päällä, ja häntä pyrittiin samaistamaan monin tavoin Jeesukseen. Toisaalta kristittyjen näkemys Jeesuksesta otti vaikutteita keisari-instituutiosta. Kirkko alkoi muistuttaa "valtiota valtiossa". Myös luostarilaitos syntyi. Theodosiuksen kuoltua Rooma jakautui lopullisesti itäiseen ja läntiseen keisarikuntaan, joiden polut alkoivat kulkea eri teitä. Jako ei näyttänyt aikalaisista lopulliselta, mutta sellaiseksi se osoittautui. Keskushallinto alkoi halvaantua 400-luvulla. Vuonna 410 visigootit hävittivät Roomaa Alarikin johdolla. Vaikka hävitys ei ehkä loppujen lopuksi ollut totaalista, oli tämän tapahtuman merkitys aikalaisten silmissä suuri. Yleisesti tässä yhteydessä on puhuttu kansainvaellusten ajasta. Siirtyneet ihmismäärät lienevät kuitenkin olleet pieniä. Germaaniheimot perustivat Rooman alueella useita kuningaskuntia, joiden väestö oli lähes kokonaan roomalaista. Germaanit itse omivat monia roomalaisten tapoja ja hyödynsivät esimerkiksi roomalaista paikallishallinnon koneistoa. Keisarius sortui lopullisesti vuonna 476 ostrogoottien valloittaessa Rooman kaupungin ja syrjäyttäessä viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen. Rooman senaatti jatkoi kokoontumisia ilmeisesti pitkälle 500-luvulle asti. Itä-Rooma, josta nykyään käytetään nimeä Bysantti, säilytti mahtiasemansa vielä vuosisatoja pysyen pystyssä vuoteen 1453. Rooman tuhon syistä on väitelty loputtomiin. Gibbonin mukaan tuho johtui kristittyjen moraalittomuudesta. Edwin Linkomieskin epäili moraalisen rappion ja arvotyhjiön olleen pääsyy. Jo antiikissa itäroomalainen ei-kristitty Zosimos syytti Konstantinusta ja kristittyjä. Toisaalta on epäilty syyksi myöhäisantiikin henkistä köyhyyttä, rotujen sekoittumista, kansainvaelluksia, talouden rappiota, valtiorakenteiden heikkenemistä ja valtion desentralisaatiota, lyijyä vesijohdoissa ja aristokratian degeneroitumista, ilmastonmuutosta, ryöstöviljelyä ja eroosiota, korruptiota ja tehotonta hallintoa, provinssien ryöstöä, epätasaista tulonjakoa, epätasapainoa maaseudun ja kaupungin välillä, orjuutta, teknologisen kehityksen pysähtymistä ja lukemattomia muita syitä. Nykyisissä tulkinnoissa korostetaan eniten ehkä imperiumin taloudellisia vaikeuksia ja poliittisen järjestelmän tasapainottomuutta, mutta yksimielisyys on vielä kaukana.

Politiikka

provinssien Roomalaiset kutsuivat valtiotaan tasavallaksi (libera res publica), mutta se ei missään historiansa vaiheessa ollut demokraattinen sanan nykymerkityksessä. Rooman poliittinen järjestelmä oli luonteeltaan konservatiivinen, ja uudistuksiin oltiin yleensä varsin haluttomia. Läpi Rooman historian keskeinen poliittinen kysymys oli maanomistus ja maan jakaminen. Varhaisemmissa vaiheissa Rooma oli kuningasvaltainen. Tästä siirryttiin harvainvaltaiseen tasavaltaan, jota hallittiin monimutkaisella senaatin, virkamiesten ja vinoon jyvitettyjen kansankokousten järjestelmällä. Vähitellen tietyt yksilöt omivat enenevissä määrin valtaa. Tästä syntyi keisarijärjestelmä Augustuksen ja hänen seuraajiensa aikana. Katso myös: Rooman kuningas, Rooman senaatti, Rooman keisari, Cursus honorum

Hallinnollinen jako

On harhaanjohtavaa puhua Rooman imperiumista valtiona nykyisessä merkityksessä. Rooma koostui lukuisista kaupunkivaltioista ja alueista, jotka oli tehty pääkaupungista riippuvaisiksi erilaisin sopimuksin ja poliittisin järjestelyin. Rooman hallinnollinen järjestelmä vaihteli eri aikoina. Alussa sitä hallittiin kaupunkivaltiomaisesti, mutta laajentumisen myötä oli pakko kehittää uusia keinoja selvitä ilmenneistä hallinnollisista haasteista. Imperiumin hallinnollista järjestelmää pidettiin osin tarkoituksellisesti monimutkaisena. Tavoitteena oli minimoida alueiden kapinointi suomalla niille eriarvoisia asemia imperiumin sisällä. Tällä hajoita ja hallitse (divide et impera) -taktiikalla eri alueet usutettiin toistensa kimppuun keskushallinnon asemasta. Katso myös: Rooman provinssi

Maantiede

Rooman provinssi Laajimmillaan Rooman valtakunta rajautui pohjoisessa Germanian metsiin, koillisessa aroihin, lännessä Atlanttiin (Oceanus Atlanticus) ja etelässä Saharaan. Sahara oli kuitenkin antiikin aikana selvästi nykyistä pienempi. Idässä rajoittava tekijä ei ollut niinkään luonto kuin ajan kuluessa vaihtuneet suurvallat, esimerkiksi Parthia. Keskeinen yhdistävä tekijä oli Välimeri (Mare nostrum - meidän meremme), joka mahdollisti kaupan ja liikkumisen suhteellisen laajalla alueella. Purjehtiminen oli tärkein liikkumistapa läpi antiikin, maakuljetukset olivat paitsi kalliita myös alttiita esimerkiksi rosvojen hyökkäyksille. Purjehtiminen onnistui kuitenkin vain kesällä, talvella sateet ja myrskyt tekivät liikkumisen vaaralliseksi. Toinen merkittävä meri oli Mustameri (Pontus Euxinus, suora laina kreikasta, tarkoittaa vieraanvaraista merta). Joet olivat myös merkittävä liikenneväylä. Italian joet ovat pääsääntöisesti helppokulkuisia, kun taas kreikan joet usein kuivuivat. Valtakunnan alueilla esiintyi monin paikoin myös vulkaanista toimintaa ja maanjäristyksiä, mistä tunnetuin esimerkki lienee Pompeji. Rooman kaupunkikin syntyi joen eli Tiberin rannalle. Sitä ympäröivät kukkulat olivat vulkaanisia. Kukkuloiden välissä oli kosteikko, joka myöhemmin kuivattiin. Rooman sijainti oli valtakunnan laajenemiselle alkuvaiheessa tärkeää: Rooma pystyi kontrolloimaan vesitietä sisämaahan ja siten kauppaa. Huomattava, jo antiikissa havaittu ja vaikuttanut ilmiö oli eroosio. Rankkasateista johtunut eroosio saattoi liikutella jokien uomia huomattavastikin. Ihmisen toiminnan, erityisesti puunhakkuiden seurauksena eroosio kiihtyi monin paikoin. Ilmasto oli perustyypiltään sama kuin nykyäänkin, eli välimerenilmasto. Tutkijat ovat myös pohtineet erilaisten ilmastonmuutosten vaikutuksia antiikissa. Ilmeisesti ilmasto ehti muuttua Rooman historiankin aikana useaan kertaan. Lämpötilavaihteluja on yritetty jäljittää esimerkiksi taiteessa kuvattujen ihmisten vaatetuksen vaihteluista eri aikoina.

Talous

ilmastonmuutos Kärjistäen roomalaisen talouspolitiikan voi sanoa pohjautuneen suunnitelmien puutteeseen. Aikana, jolloin raha-asioita pidettiin hienommalle väelle sopimattomana puuhasteluna, rahavarojen riittävyyteen ei usein kiinnitetty liiemmälti huomiota. Yhteiskunnan konservatiivisuus esti monet välttämättömät uudistukset, ja talous pääsi toistuvasti kriisiytymään. Rooman talousjärjestelmän peruskivi oli maatalous. Maan tuottavuus oli alhainen ja teknistä kehitystä ei juurikaan tapahtunut. Rooman laajetessa sotasaalis muodostui merkittäväksi tulonlähteeksi. Valloitettuja kansoja alettiin myös verottaa. Rooma alkoi kasvaessaan imeä hyödykkeitä yhä laajemmalta alueelta. Näkemykset orjien merkityksestä taloudelle vaihtelevat. Keisariajalla ylimääräinen raha sijoitettiin edelleen mieluiten maahan. Syntyi pienimuotoista teollisuutta, mutta se ei muodostanut merkittävää osaa tuotannosta. Kaupankäynti oli kohtuullisen vilkasta, joskaan ei valtaisaa. 200- luvun kriisiin liittyi myös vakavia taloudellisia ongelmia. Myöhäisantiikissa taloudessa alkoi näkyä jo monia tulevan keskiajan piirteitä.

Väestö

Rooman valtakunnan väkiluvusta on monenlaisia arvioita. Edward Gibbon arvioi 1700-luvulla asukkaiden määrän ensimmäisellä vuosisadalla olleen n. 120 miljoonaa. J. B. Buryn uudempi arvio (1928) on päätynyt lukuun 54 miljoonaa, alle puolet Gibbonin luvusta. Nykyään yleisimmät arviot väkiluvusta keisariajan alussa vaihtelevat välillä 45–60 miljoonaa. Suurimmillaan väkiluku on saattanut nousta lähelle sataa miljoonaa. Väkiluvun kasvu taittui 200-luvulla, jolloin monet tautiepidemiat koettelivat väestöä.

Kulttuuri

Rooman imperiumi oli kulttuurillisesti hyvin hajanainen. Roomalainen kulttuuri otti runsaasti vaikutteita kreikkalaisesta (käytännössä hellenistisestä) maailmasta sekä Italian varhaisemmista kulttuureista, etenkin etruskeilta. Myös Karthagon vaikutus oli merkittävä. Rooman kaupunkivaltion alkuperäinen kieli oli latina. Rooman laajetessa latina vähitellen syrjäytti paikalliset kielet imperiumin länsiosissa. Itäosissa ja Afrikassa paikalliset kielet pitivät paremmin pintansa. Latina oli myös pääasiallinen hallintokieli, mutta kreikan asema vahvistui jatkuvasti. Roomalaisten valtauskonto muuttui historian kuluessa animistisesta luonnonuskonnosta polyteistiseen kreikkalaisvaikutteiseen valtionuskontoon ja edelleen erilaisten itämaisten mysteerikulttivaikutteiden kautta kristinuskoon. Valtakunnan laajuus varmisti sen, että sen sisään mahtui varsin erilaisia uskonnollisia näkemyksiä. Roomalainen mytologia oli myös kreikkalaisvaikutteista. Kaikista aloista juuri taiteessa näkyivät kreikkalaisvaikutteet selvimmin. Maalaustaiteessa ja kuvanveistossa jäljiteltiin surutta kreikkalaista tyyliä. Kirjallisuudessa esikuvista onnistuttiin jossain määrin irtautumaan. Rooma tuotti monia klassikoiksi muodostuneita kirjailijoita, mainittakoon Vergilius, Cicero, Ovidius, Horatius ja Juvenalis. Roomalainen luonnontiede ei koskaan yltänyt kreikkalaisten esikuviensa tasolle. Luonnontieteistä kehittyivät lähinnä käytännönläheiset alat, ennen muuta lääketiede. Myös arkkitehtuurissa pystyttiin luomaan uutta. Filosofian alalla tärkeimmiksi muodostuivat epikurolaiset, stoalaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Antiikki käsitetään helposti läheisemmäksi kuin se olikaan. Monien säilyneiden kulttuurivaikutteiden johdosta roomalaisesta elämänmenosta on helppo löytää samaistumiskohteita. Antiikin maailma oli kuitenkin kovin toisenlainen kuin nykyään.

Rooman sotahistoria

Rooman vallan näkyvin merkki provinsseissa oli usein sen armeija. Se oli Rooman politiikan toteuttaja, mutta myös politiikan luoja ja keisarintekijä. Se toimi tärkeänä sosiaalisen nousun väylänä ja roomalaistamisen työkaluna. Rooma oli luonteeltaan hyvin sotilaallinen valtio. Armeija kehittyi vähitellen Välimeren mahtavimmaksi sotilasmahdiksi, kun tarpeen vaatiessa kootuista sotajoukoista siirryttiin ammattiarmeijaan Gaius Mariuksen uudistusten yhteydessä n. 100 eaa. Lopulta syntyi legioona, n. 5 000 miehen hyvin järjestäytynyt yksikkö. Alun perin armeijassa palvelivat vain kansalaiset, mutta keisariajalla armeijaan alettiin ottaa myös ns. barbaareja. Rooman armeija käytti myös monia sotakoneita, esimerkiksi katapultteja ja piiritystorneja. Rooman myöhemmin merkittäväksi kehittynyt laivasto syntyi puunilaissotien yhteydessä, kun aiemmin lähes purjehdustaidottomat roomalaiset löysivät haaksirikkoutuneen karthagolaisen laivan ja kopioivat sen millintarkasti.

Mitä Roomasta voidaan tietää

Nykymaailman tietämys Roomasta perustuu lukuisiin eri lähteisiin. Pitkään historiantutkimuksessa käytettiin lähteenä ennen kaikkea keskiaikaisen kopiointitradition kautta säilynyttä kirjallisuutta. Luonnollisesti tärkeimpänä lähteenä pidettiin historiankirjoitusta. Esimerkiksi kirjekokoelmia pidettiin myös arvokkaina, "autenttisina" lähteinä. Toisaalta suurin osa kirjallisuudesta oli eliitin kirjoittamaa, ja kuvasi asioita heidän näkökannaltaan. Kirjallisten lähteiden tulkinta ei ole ongelmatonta oli kyse sitten ns. kertovista lähteistä (historiankirjoitus) tai kaunokirjallisuudesta. Jo se, että vain murto-osa ajan kirjallisuudesta on säilynyt meidän aikoihimme nostaa esiin kysymyksen säilyneen kirjallisuuden todistusvoimasta. Teosten säilymiseen on vaikuttanut paitsi sattuma, myös eri aikakausina vallinneet näkemykset (kauno)kirjallisuuden esteettisestä tai moraalisesta arvosta. Modernin tutkimuksen käyttämä lähdeaineisto on huomattavasti laajempaa. Tämä johtuu osin jo kysymyksenasettelujen laajentumisesta. Kiinnostus alempien sosiaaliryhmien, naisten, lasten, yhteiskuntaryhmien jne. historiaan on tehnyt esimerkiksi piirtokirjoituksista keskeisen tärkeää lähdeaineistoa. Vaikkapa hautakiviin laaditut hautapiirtokirjoitukset voivat kertoa paitsi ikärakenteesta, myös esimerkiksi perhesuhteista ja tunne-elämästä. Arkeologiset kaivaukset tuovat jatkuvasti esiin uutta piirtokirjoitusaineistoa. Runsaasti tietoa saamme myös meidän aikoihimme säilyneistä papyruksista, rahoista ja lakiteksteistä. Äärimmäisen suuri merkitys on myös ei-tekstuaalisilla arkeologisilla löydöillä, joista Pompejin kaupunki on kuuluisa, muttei ainoa esimerkki. Monista asioista ihmisten ja eläinten jäännökset, keramiikka ja muut arkisten kulutustavaroiden jäänteet jne. antavat tietoa paljon enemmän kuin kirjalliset lähteet. Syntyvään kuvaan Roomasta on siis syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Arkeologinen tutkimus kykenee omalta osaltaan tasapainottamaan tilannetta ja tuomaan vertailukohtia kirjallisiin lähteisiin sisältyville tendensseille. Mielekkään kokonaiskuvan rakentaminen edellyttää sekä kirjallisten että arkeologisten lähteiden tasapuolista ja lähdekriittistä käyttöä. Tärkeintä kuitenkin - kuten kaikessa historiantutkimuksessa - on se, minkälaisia kysymyksiä säilyneelle, vaikkakin fragmentaariselle, lähdeaineistolle asetetaan.

Kirjallisuutta

-
-

Katso myös

- Antiikki
- Antiikin Kreikka
- Bysantin valtakunta
- Rooman keisari

Aiheesta muualla

- [http://savonlinna.joensuu.fi/snor/rooma/ Antiikin Rooma]
- [http://www.koulukanava.fi/historia/rooma/ Koulukanavan Rooma-sivusto], suunnattu peruskoululaisille luokka:Rooman valtakunta ja:ローマ帝国 ko:로마 제국 simple:Roman Empire

400-luku

Vuosisadat: 200-luku 300-luku - 400-luku - 500-luku 600-luku ----

Tärkeitä tapahtumia

- Visigootit ryöstävät Roomaan 410
- Buddhalaisuus saapuu Burmaan ja Indonesiaan.
- Anglosaksit asettuvat Iso-Britanniaan vuoden 440 jälkeen
- Hunni Attila valtaa osan Eurooppaa ja uhkaa Roomaa 452
- Vandaalit valtaavat Karthagon 439 ja ryöstävät Rooman 455
- Länsi-Rooman valtakunta romahtaa ja keskiaika alkaa 476

Keksintöjä

- Kiinalaiset keksivät jalustimen.
- Metalliset hevosenkengät yleistyvät Galliassa.
- Slaavit käyttävät auraa maanviljelyyn.

Merkittäviä henkilöitä

- Aëtius
- Alarik
- Attila
- Klodvig
- Teoderik Suuri

Vuosikymmenet ja vuodet

400-vuosikymmen: 400, 401, 402, 403, 404, 405, 406, 407, 408, 409 410-luku: 410, 411, 412, 413, 414, 415, 416, 417, 418, 419 420-luku: 420, 421, 422, 423, 424, 425, 426, 427, 428, 429 430-luku: 430, 431, 432, 433, 434, 435, 436, 437, 438, 439 440-luku: 440, 441, 442, 443, 444, 445, 446, 447, 448, 449 450-luku: 450, 451, 452, 453, 454, 455, 456, 457, 458, 459 460-luku: 460, 461, 462, 463, 464, 465, 466, 467, 468, 469 470-luku: 470, 471, 472, 473, 474, 475, 476, 477, 478, 479 480-luku: 480, 481, 482, 483, 484, 485, 486, 487, 488, 489 490-luku: 490, 491, 492, 493, 494, 495, 496, 497, 498, 499 (ks. ajan merkitseminen) Luokka:400-luku ko:5세기 ja:5世紀 simple:5th century th:คริสต์ศตวรรษที่ 5

Paperi

Paperi on ohut ja litteä kuiduista puristamalla valmistettu yleinen kulutustavara. Yleensä paperia valmistetaan puumassasta, mutta muitakin kasvikuituja, kuten puuvillaa ja hamppua, voidaan käyttää. Paperiin verrattavia puumassasta valmistettuja tuotteita ovat WC-paperi ym hygieniapaperit. Paperin jalosteita ovat mm sanomalehdet, kirjat, mehu- ja maitotölkit ja jotkin keksi- ja karkkipaperit. Paksumpaa paperia sanotaan kartongiksi, paksuimpia lajeja taas pahviksi. 500 arkin paperipakkausta kutsutaan riisiksi. Paperiarkkien ohuet reunat voivat vahingoittaa ihoa johtaen paperihaavoihin. Sana paperi juontuu papyruksesta.

Historia

Paperin keksi Kiinassa ilmeisesti eunukki Tsai Lun vuoden 105 paikkeilla. Paperin valmistustaidon uskotaan levinneen arabien mukana Kiinasta Espanjaan 1100-luvulla ja edelleen tästä Eurooppaan 1300-luvun tienoilla. Paperi kuitenkin säilyi ylellisyytenä vuosisatojen ajan, kunnes teolliset paperikoneet mullistivat valmistusprosessin ja myöskin kun oivallettiin että paperia pystytään valmistamaan puumassan kuiduista, joka on halpaa ja runsasta. Halvan paperin esiinmarssin myötä kirjat ja sanomalehdet yleistyivät teollistuneissa maissa, jolloin informaationlevitys mullistui lähes kaikkien saataville ja pakkaukset muodostuivat kulutuksen luontaiseksi osaksi. Tietokoneiden siirtyessä kuvaputkinäyttöihin ja rivikirjoittimien kadotessa ennustettin paperittoman toimiston ja jopa paperittoman yhteiskunnan tuloa, mutta päinvastoin tietotekniikan aikakaudella kulutus on moninkertaistunut. Kirjan ja sanomalehden korvaamista sähköisillä näytöillä on yritetty useita kartoja, PDAt ja kännykkäkalenterit ovat tulleet muistilehtiöiden rinnalle mutta paperin katoamista ei ole silti näköpiirissä.

Valmistus

PDA Nykyään valtaosa paperista valmistetaan teollisesti puukuiduista huomattavan automatisoidulla prosessilla. Eräät muutkin kuidut käyvät, mutta niiden kalleuden tai niukkuuden takia valmistus ei ole yleistä. Kuitupuu tuodaan tavallisemmin uittamalla proomujen avulla tai maateitse rekoilla, laivoilla tai rautateitse. Kuorimarummuissa puista poistetaan kuori. Rungot jatkavat matkaansa; kuoret poltetaan energiaksi tai käytetään maanparannusaineena. Osa puunrungoista haketetaan lastuiksi (puuhakkeeksi), jotka varastoidaan, osa hiotaan hiokemassaksi. Lastuista voidaan valmistaa puumassaa lähinnä kahdella eri tavalla: hake keitetään lipeässä, jolloin puusta liukenee ligniini, mutta runsaasti muutakin. Näin saadaan sellumassaa. Vaihtoehtoisesti hake hierretään mekaanisesti. Käsittelyjen tuloksena puusta muodostuu massaa (hioke, hierre tai sellu), joka pestään ja useimmiten valkaistaan (valkaisematonta massaa josta syntyy ruskeaa paperimateriaalia, käytetään lähinnä pakkauspaperien ja -kartonkien valmistukseen). Syntynyt kostea paperimassa laimennetaan perälaatikossa lisää vedellä, jolloin tuloksena on massaliuos jossa noin 99 prosenttia vettä. Tämä suihkutetaan paperikoneelle muodostumaan ohueksi tasaiseksi rainaksi, ja sen jälkeen suurin tehtävä on poistaa vesi eri keinoilla. Ensin viiralla vettä valuu pois (suotautuminen), sitten raina puristetaan suurien telojen läpi (märkäpuristus), ja viimeksi paperiraina kulkee kuumien telojen pintaa pitkin huomattavan matkan, jolloin loput tasapainokosteuden ylittävästä vedestä poistuu haihtumalla (kuivatus). Näiden jälkeen se rullataan isolle konerullalle "tampuurille". Suihkutuksella, viiralla ja puristinteloilla raakapaperi saa muotonsa. Kuivaan paperiin voidaan lisätä erilaisia päällysteitä ja pintakäsittelyaineita, jotka parantavat paperin ominaisuuksia.

Paperiarkkien koot

Koot ovat ISO 216 -standardeja ja ne on ilmoitettu millimetreinä.

Erilaisia papereita

- aikakausilehtipaperi
- etikettipaperit
- kartongit
- kopiopaperi
- leivinpaperi
- pahvit
- pakkauspaperit
- pehmopaperit
- rasvatiiviit paperit
- sanomalehtipaperi
- setelipaperi
- taidepaperit
- tapettipaperit
- tarrapaperit
- valokuvauspaperi

Linkkejä

- [http://www.upm.fi Paperinvalmistaja UPM]
- [http://www.storaenso.com/ Paperinvalmistaja Stora-Enso]
- [http://www.metsopaper.com/ Metso] Luokka:Paperiteollisuus Luokka:Kirjoitus als:Papier ms:Kertas ko:종이 ja:紙 simple:Paper th:กระดาษ

Augustus

Augustus Caesar (23. syyskuuta 62 eaa. - 19. elokuuta 14), aikaisemmin Gaius Octavius ja Gaius Julius Caesar Octavianus, oli Rooman ensimmäinen keisari (27 eaa. - 14). Julius Caesar adoptoi hänet vuonna 46 eaa. ja nimitti seuraajakseen. Ulkonaisesti Augustus säilytti Rooman tasavallan muodot ja tavat, mutta hallitsi käytännössä yksinvaltiaana yli 40 vuoden ajan. Augustus lopetti veristen sisällissotien kauden verisillä sodilla. Hänen suurimpana saavutuksenaan pidetään pitkää suhteellisen rauhan aikakautta, pax Romanaa. Augustus julistettiin jumalaksi pian kuolemansa jälkeen. Tulevat Rooman ja Bysantin hallitsijat ottivat Augustuksen sukunimen Caesar ja arvonimen Augustus keisarien pysyviksi arvonimiksi.

Augustuksen propaganda

Augustus oli yksi antiikin maailman suurista propagandisteista. Augustusta pidetään perinteisesti keisareista suurimpana. Hän palkkasi runoilijoita, historioitsijoita ja taiteilijoita muokkaamaan julkisuuskuvaansa. Kuvanveisto esimerkiksi siirtyi vähitellen realismista kohti ihannoivaa keisariutta palvelevaa kuvaustyyliä. Augustuksen propaganda oli niin tehokasta, että sitä on monin osin toisteltu nykypäiviin asti. Augustus väitti perustaneensa uudelleen tasavallan, ja hänen propagandansa takia väite näytti lähes uskottavalta. Toisin kuin Caesar, Augustus piilotti todellisen valtansa, eikä häntä kutsuttu diktaattoriksi tai kuninkaaksi vaan titelillä princeps, joka tarkoittaa ensimmäistä kansalaista tai hallitsevaa kansalaista. Augustus myös esiintyi usein hyvin vaatimattomana. Hän ei asunut valtavassa palatsissa vaan normaalikokoisessa talossa, Rooman perinteisellä aristokraatisella alueella. Augustuksen vallankumous, joka toi prinsipaatin (eli monarkian) valtaan, saatiin näyttämään konservatiiviselta restauraatiolta. pax Romanaa luokka:Rooman keisarit ko:아우구스투스 ja:アウグストゥス

62 eaa

Tapahtumia

Syntyneitä

- 23. syyskuuta - Augustus, Rooman keisari

Kuolleita

- Luokka:Ensimmäinen vuosisata eaa

5 eaa

Vuosisadat: 200-luku eaa - 100-luku eaa - ensimmäinen vuosisata eaa - ensimmäinen vuosisata - 100-luku Vuosikymmenet: 50 eaa 40 eaa 30 eaa 20 eaa 10 eaa - 0 eaa - 0 10 20 30 40 Vuodet: 10 eaa 9 eaa 8 eaa 7 eaa 6 eaa - 5 eaa - 4 eaa 3 eaa 2 eaa 1 eaa 1 ----