:: wikimiki.org ::

Ensimmäinen Vuosituhat Eaa

Ensimmäinen vuosituhat eaa

Vuosituhannet: 2000-vuosituhat eaa 1000-vuosituhat eaa - ensimmäinen vuosituhat eaa - ensimmäinen vuosituhat 1000-vuosituhat ----

Tärkeitä tapahtumia

- Persialaissodat (499 eaa - 448 eaa)
- Peloponnesolaissota (431 eaa-404 eaa) Ateenan ja Spartan välillä.
- Puunilaissodat (264 eaa - 241 eaa, 218 eaa - 202 eaa ja 149 eaa - 146 eaa) Rooman valtakunnan ja Karthagon välillä.
- Rooman valtakunnan nousu vuosituhannen loppupuolella

Tärkeitä henkilöitä

- Homeros, Iiliaksen ja Odysseian tekijä
- Gautama Buddha, buddhalaisuuden perustaja
- Zarathustra, zarathustralaisuuden perustaja
- Laotse, Taolaisuuden perustaja
- Kungfutse (500-luku), kungfutselaisuuden perustaja
- Kyyros Suuri (noin 576 eaa - 529 eaa), Persian valtakunnan perustaja
- Pythagoras (582 eaa — 496 eaa), matemaatikko
- Eukleides, matemaatikko
- Platon (427 eaa — 347 eaa), filosofi
- Aristoteles (384 eaa — 322 eaa), filosofi
- Aleksanteri Suuri (356 eaa — 323 eaa), Makedonian kuningas
- Arkimedes (287 eaa — 212 eaa), fyysikko
- Julius Caesar (100 eaa — 44 eaa), roomalainen sotilas ja poliitikko (ks. ajan merkitseminen) Luokka:Vuosituhannet ja:紀元前1千年紀

Vuosituhannet

Nämä sivut sisältävät vuosituhansien ja vuosisatojen tapahtumat. Yksittäisten vuosisatojen sivut sisältävät listat vuosikymmenistä ja vuosista. Katso myös Historia erilaisista historiallisista tapahtumista. Aikaisempia ajanjaksoja varten katso kosmologinen ajanlasku, geologinen ajanlasku, evolutionaarinen ajanlasku, jääkausi, kivikausi
- 10000-vuosituhat eaa
- 9000-vuosituhat eaa
- 8000-vuosituhat eaa
- 7000-vuosituhat eaa
- 6000-vuosituhat eaa
- 5000-vuosituhat eaa

Vuosituhat	Vuosisata
3000-vuosituhat eaa	3900-luku eaa	3800-luku eaa	3700-luku eaa	3600-luku eaa	3500-luku eaa	3400-luku eaa	3300-luku eaa	3200-luku eaa	3100-luku eaa	3000-luku eaa
2000-vuosituhat eaa	2900-luku eaa	2800-luku eaa	2700-luku eaa	2600-luku eaa	2500-luku eaa	2400-luku eaa	2300-luku eaa	2200-luku eaa	2100-luku eaa	2000-luku eaa
1000-vuosituhat eaa	1900-luku eaa	1800-luku eaa	1700-luku eaa	1600-luku eaa	1500-luku eaa	1400-luku eaa	1300-luku eaa	1200-luku eaa	1100-luku eaa	1000-luku eaa
ensimmäinen vuosituhat eaa	900-luku eaa	800-luku eaa	700-luku eaa	600-luku eaa	500-luku eaa	400-luku eaa	300-luku eaa	200-luku eaa	100-luku eaa	ensimmäinen vuosisata eaa
ensimmäinen vuosituhat jaa	ensimmäinen vuosisata	100-luku	200-luku	300-luku	400-luku	500-luku	600-luku	700-luku	800-luku	900-luku
1000-vuosituhat	1000-luku	1100-luku	1200-luku	1300-luku	1400-luku	1500-luku	1600-luku	1700-luku	1800-luku	1900-luku
2000-vuosituhat	2000-luku	2100-luku	2200-luku

Luokka:Vuosisadat ja:年表 simple:Century

Ensimmäinen vuosituhat

Vuosituhannet: 1000-vuosituhat eaa ensimmäinen vuosituhat eaa - ensimmäinen vuosituhat - 1000-vuosituhat 2000-vuosituhat ----

Tärkeitä tapahtumia

- Kristinusko syntyy (30-luku)
- Islam syntyy (600-luku)
- Rooman suuruuden aika vuosituhannen alussa ja romahtaminen 400-luvulla

Keksintöjä

- Paperi kehitetään Kiinassa

Tärkeitä henkilöitä

- Augustus (62 eaa - 14 jaa), ensimmäinen Rooman keisari
- Jeesus Nasaretilainen (Jeesus Kristus) (n. 5 eaa - n. 30 jaa), kristinuskon keskeinen henkilö
- Konstantinus Suuri (272/274 - 337), ensimmäinen kristitty Rooman keisari
- Muhammed (570 - 632), Islamin uskon perustaja
- Kaarle Suuri (747 – 814), keisari ja frankkien kuningas (ks. ajan merkitseminen) Luokka:Vuosituhannet ja:1千年紀

Persialaissodat

Persialaissodat olivat sotia jotkä käytiin Kreikan kaupunkivaltioiden ja Persian valtakunnan välillä vuosina 499 eaa - 448 eaa. Vuonna 499 eaa Joonian kreikkalaiset kapinoivat Persiaa vastaan. Ateena ja Eteria lähettivät apua ja vuonna 498 eaa kreikkalaiset tuhosivat Lyydian maakunnan pääkaupungin Sardiksen. Vuonna 494 eaa persialaiset kukistivat kreikkalaiset laivastot ja valtasivat Joonian. Vuonna 492 eaa persialainen kenraali Mardonius valtasi Makedonian ja Traakian. Vuonna 490 eaa Dareios I hyökkäsi meritse Attikaan. Ateenalaiset löivät persialaiset Marathonin taistelussa. Vuonna 480 eaa Kserkses I lähti valtaisan sotajoukon kanssa kukistamaan kreikkalaisia. Persialaisia vastusti liitto jota johtivat Sparta ja Ateena. Thermopylain taistelussa persialaiset kukistivat pienen Spartan kuningas Leonidaan johtaman kreikkalaisen armeijan. Ateena evakuoitiin ja kreikkalaisten laivasto perääntyi Salamiksen saarelle samalla kun armeijat perääntyivät Korintin kannakselle. Kreikkalaiset löivät ylivoimaisen persialaisen laivaston Salamiin taistelussa. Menetettyään laivastonsa Kserkses palasi Persiaan, mutta jätti Mardoniuksen Kreikkaan. Luokka:Antiikin Kreikan sodat ja:ペルシア戦争

499 eaa

Tapahtumia

- Persialaissodat alkoivat.
- Ateenalaiset ja joonialaiset joukot tuhosivat Sardeksen.

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:400-luku eaa

448 eaa

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:400-luku eaa

Peloponnesolaissota

Peloponnesolaissota käytiin pääasiassa Ateenan ja Spartan johtamien liittojen välillä. Sota alkoi vuonna 431 eaa. ja loppui Ateenan antautumiseen vuonna 404 eaa.

Sodan tausta

Persialaissotien jälkeen osa kreikkalaisista kaupunkivaltioista muodosti Deloksen meriliiton, jonka jäsenten tuli varustaa liiton käyttöön laivoja yhteistä puolustusta varten ja turvata Kreikka persialaisia vastaan. Liitto sai nimensä Deloksen saaresta johon liiton yhteinen kassa oli säilötty. Ajan myötä liiton luonne muuttui ja jäsenet alkoivat maksamaan liitolle rahaa laivojen sijasta. Liiton varat siirrettiin myös Ateenaan, joka olikin liiton selvästi vahvin jäsen. Seuraavien vuosikymmenien aikana Ateena käytti johtavaa asemaansa hyväksi ja teki liitosta "Ateenan imperiumin". Kreikan toisella johtavalla kaupunkivaltiolla, Spartalla oli myös oma liittonsa johon kuului suurin osa Peloponnesoksen kaupungeista. Liittoon kuulivat myös Korinthos ja Theeba. Vaikka Sparta olikin selvästi liiton vahvin jäsen kaikilla jäsenillä oli yksi ääni liiton päätöksissä. Sodan syiksi lasketaan yleensä Ateenan mielivaltainen käyttäytyminen Spartan liittoilaisia vastaan. Korinthos valitti siitä että Ateena oli sekaantunut sen ja Kerkyran (nykyinen Korfu) väliseen kiistaan. Kerkyra oli Korinthoksen entinen kolonia ja sillä oli vuonna 435 eaa alkanut kiista oman koloniansa Epidamnoksen (nykyisessä Albaniassa) kanssa. Korinthoslaiset puuttuivat kiistaan epidamnoslaisia avustaen. Ateena oli liitossa Kerkyran kanssa ja Korinthos oli huolissaan koska Kerkyralla oli suuri laivasto ja se saattaisi tehdä Ateenasta liian mahtavan. Vuonna 432 eaa Ateenan laivasto esti Korinthosta hyökkäämästä Kerkyraa vastaan. Ateena alkoi piirittää Korinthoksen Khaldiken niemimaalla sijaitsevaa Potidaean koloniaa. Ateena asetti myös Spartan liittolaisen Megaran kauppasaartoon, koska se halusi Megaran eroavan liitosta Spartan kanssa. Megara sijaitsi Attikan länsiosassa ja peloponnesoslainen armeija saattoi helposti hyökätä Ateenan kimppuun sen kautta. Myös Ateenan lähellä oleva Aiginan saaren asukaat valittivat Spartalle että ateenalaiset olivat riistäneet saarelta itsemääräämisoikeuden asettamalla saarelle oman varuskunna. Sparta ja sen liittolaisten sotavoimat olivat suurimmaksi osaksi jalkaväkipainotteisia. Ateena ja sen liittolaiset hallitsivat Egeanmerta laivastoillaan. Koska sodan osapuolet olivat niin erilaisia niiden oli vaikea saada aikaan ratkaisevaa taistelua.

Arkhidamoksen sota

Sodan alkuvaiheissa Spartan strategia oli, kuningas Arkhidamos II:n johdolla, hyökätä Ateenaa ympäröivään Attikaan. Vaikka spartalaiset hävittivät Ateenan ympäristöä, niin itse kaupungille ei koittunut suurempaa kärsimystä, koska sitä pystyttiin huoltamaan mereltä käsin. Spartalasiet sotajoukot pitivät myös hallussaan Attikaa vain lyhyen ajan vuosittain, koska sotilaiden oli päästävä takaisin kotiin viljankorjuuseen. Ateenalaiset pakenivat kaupunkia ja sen satamaa Piraeusta yhdistävien muurien sisäpuolelle. Ateenaa johti Perikles, jonka strategian mukaan Ateena voittaisi jos se välttelisi suurempia taisteluja. Ateenan laivasto voittikin Naupactuksen taistelun vuonna 430. Samana vuonna rutto tappoi neljäsosan Ateenan asukkaista, mukaan lukien Perikleen ja hänen poikansa. Hänen seuraajansa Kleon löi spartalaiset vuonna 425 eaa. Spartalainen kenraali Brasidas kokosi liittolaista ja helootteista koostuvan armeijan ja valtasi Ateenan kolonian Amfipoliksen, jolle kuului monta hopeakaivosta. Kleon ja Brasidas kuolivat Amfipoliksen taistelussa. Ateenan saatua takaisin Amfipoliksen solmittiin osapuolien välille rauha, joka kesti kuusi vuotta.

Nikiaan rauha

Rauhasta ei tullut pitkäikäinen, koska kummankaan osapuolen mielestä sotaa ei ollut saatu ratkaistua. Sota syttyi uudelleen, kun Spartasta riippumaton Argos, yksi Peloponnesoksen suurimmista kaupungeista, yritti saada Spartan liittolaiset nousemaan kapinaan Spartaa vastaan. Spartalaiset löivät Argoksen ja Ateenan joukot vuonna 418 eaa Mantineian taistelussa, joka oli Peloponnesolaissodan suurin taistelu. Spartalaiset kukistivat vastustajansa ja saivat koko Peloponnesoksen valtaansa.

Sisilian sotaretki

Vuonna 414 eaa ateenalaiset saivat avunpyynnön sisilialaisilta liittolaisiltaan jotka sotivat Syrakusan kanssa. Ateenalaiset aikoivat vallata Syrakusan ja lähettivät 100 laivaa ja 5000 sotilasta. Sotaretken päälliköksi valittiin Alkibiades. Mutta ennen kuin sotatoimet olivat kerenneet edes alkaa, hänet kutsuttiin takaisin. Alkibiadeksen vihamiehet syyttivät häntä uskonnollisesta rikoksesta. Alkibiades pakeni Ateenasta, hakeutui suojaan Spartaan ja kertoi spartalaisille ateenalaisten aikeista. Talven aikana monet sisilialaiset kaupungit siirtyivät Ateenan puolelle. Keväällä hyökkäys Syrakusaa vastaan epäonnistui, koska spartalaiset ehtivät lähettämään apuun kenraali Gylippuksen. Vastoinkäymisistä huolimatta Ateena lähetti Sisiliaan enemmän joukkoja ja sata laivaa käsittävän laivaston. Spartalaisten onnistui kuitenkin kukistaa ateenalaisten armeija maalla. Samalla syrakusalainen laivasto tuhosi ateenalaiset laivat merellä.

Sota jatkuu

Vuonna 413 eaa Sparta ilmoitti aloittavansa sodan uudelleen. Se linnoitti Ateenan lähellä olvean Dekeleian kaupungin ja esti ateenalaisia kuljettamasta elintarvikkeita maateitse. Ateena oli nyt huollettava kokonaan meritse. Lisäksi Ateena kärsi rahapulasta ja se oli menettänyt suurimman osan parhaista merimiehistään. Sparta pystyi myös estämään Ateenalle elintärkeät viljakuljetukset Sisiliasta ja Egyptistä. Viljaa tuli nyt Ateenaan vain Hellespontoksen kautta Krimiltä. Ateena kutsui takaisin Alkibiadeksen johtamaan sen laivastoa. Sisilian retkikunnan tuhon seurauksena monet Ateenan joonialaiset liittolaiset alkoivat kapinoida. Sparta sai myös apua Persian kuninkaalta. Satraappi Tissafernes päätti kuitenkin pitkityttää sotaa niin kauan kuin vain oli mahdollista.

Sodan loppu

Vuosen 410 eaa ja 406 eaa välillä Sparta yritti kukistaa jäljellä olevat ateenalaiset laivastot. Vuonna 410 eaa käydyssä Kyzikoksen meritaistelussa ateenalaiset Alkibiadeksen johdolla tuhosivat melkein koko spartalaisen laivaston. Sparta olisi tässä tilanteessa jo taipunut rauhaan, mutta ateenan demokraattiset tahot eivät voineet hyväksyä rauhaa. Alkibiades palasi Ateenaan vuonna 408 vallattuaan Bysantin. Vuonna 407 eaa tapahtui käänne, kun Spartan johtoon nousi Lysander, joka varusti Spartan laivaston uudestaan. Samalla Persian kuninkaan nuorin poika Kyyros tuli satraapiksi Persian länsiosiin. Hän oli saanut tehtäväksi varmistaa että Sparta voittaisi sodan. Viimeinen taistelu käytiin Hellespontoksella vuonna 405 eaa, kun Lysander kukisti viimeisen ateenalaisen laivaston. Ateena antautui vuonna 404 eaa.

Katso myös

- Thukydides
- Ksenofon
- Kyyroksen sotaretki Luokka:Antiikin Kreikan sodat ko:펠로폰네소스 전쟁 ja:ペロポネソス戦争

431 eaa

Tapahtumia

- Theeba hyökkäsi Plataiaan.
- Peloponnesolaissota alkoi
- Peloponnesolaiset hyökkäsivät Spartan johdolla Attikaan
- näytelmä Medeia esitettiin ensimmäistä kertaa

Syntyneitä

- Ksenofon, filosofi

Kuolleita

- Luokka:400-luku eaa

Ateena

Ateena (nykykreikaksi Αθήνα, Athína, muinaiskreikaksi Αθήναι, Athénai) on Kreikan pääkaupunki. Se oli myös muinaisen Attikan pääkaupunki. Ateenan nimi pohjautuu kreikkalaisen jumaltaruston Pallas Athene -nimiseen viisauden jumalattareen. Ateenan asukasluku on 750 000 ja Ateenan metropolin alueella noin 3.7 miljoonaa (lisäksi noin 500.000 maahanmuuttajaa joiden status ei ole pysyvä)

Historialliset kohteet

Ateena on kuuluisa historiallisista rakennelmistaan ja raunioistaan. Kaupungin historiallinen keskus on sen linnavuori Akropolis, jossa oli komea Parthenonin temppeli. Temppelistä on jäljellä rauniot, joita parhaillaan restauroidaan. Vuorelle johti mahtava marmorinen pylväsrakennelma Propylaiat. Niiden eteläpuolella linnanulkonemalla oli voitonjumalattaren Niken pieni temppeli. Akropoliin läheisyydessä oli edelleen Erekteionin temppeli. Akropoliin ympärillä alemmassa kaupungissa oli myös lukuisia loistorakennuksia, kuten soitannollisia esityksiä varten rakennettu Odeion, maalauksin kaunistettu pylväskäytävä Stoa Poikile, Theseuksen temppeli, suuri Zeus-temppeli Olympieion sekä tilava Dionysoksen teatteri. Historiallisesti Ateena on tunnettu filosofian kehtona. Ehdottomasti kaikkein kuuluisimmat filosofit kautta aikojen, Sokrates, Platon ja Aristoteles, olivat sen lukuisten merkittävien ajattelijoiden joukossa. Kaupungissa toimivat muun muassa Platonin Akatemia ja Aristoteleen perustama Lykeionin peripateettinen koulu.

Ilmasto

Väestö

Asukasmäärän kehitys

Liikenne

Lykeion Ateenan julkisenliikenteen muodostavat linja-auto, raitiovaunu sekä metro-liikenne.

Metroliikenne

Ateenan metro on yksi maailman moderneimpia. Metro koostuu kolmesta linjasta.

Lentoliikenne

Ateenasta 20km päässä sijaitsee kansainvälinen lentokenttä, Eleftherios Venizelos Airport. Kenttä aloitti toimintansa vuonna 2001. Kenttä korvasi vanhan vuonna 1938 rakennetun lentokentän (Ellinikon International Airport) joka suljettiin uuden kentän valmistuttua.

Olympialaiset

Ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset pidettiin Ateenassa vuonna 1896. Ateena on ollut kesäolympialaisten isäntäkaupunki myös vuosina 1906 (ns. välikisat) ja 2004.

Nimen merkitys

Kaupungin muinaiskreikkalainen nimi on monikossa ("Ateenat"), kuten monet muutkin senaikaiset kaupunkien nimet. Tämä näkyy edelleen monien kielien nimissä Ateenalle, esimerkiksi latinaksi Athenae ja englanniksi Athens. Monikollisuus saattaa johtua esimerkiksi siitä, että Ateena on syntynyt useiden kylien yhdistyessä.

Lisätietoa

[http://www.cityofathens.gr/ Ateenan viralliset kotisivut] Luokka:Ateena zh-min-nan:Athína ko:아테네 ja:アテネ simple:Athens th:เอเธนส์

Sparta

. Spartan arkeologinen museo, Kreikka.]] Sparta (Σπάρτη) oli antiikissa Välimeren herruudesta Ateenan kanssa kisannut kaupunkivaltio. Sparta sijaitsee Peloponnesoksella, Irin (Eurotaksen) varrella. Se oli muinaisen Lakonian pääkaupunki ja Lakonian sekä myöhemmin Messenian käsittänyt muinaiskreikkalainen kaupunkivaltio. Spartan valtiojärjestys, jonka säätäminen perimätiedon mukaan liittyy Lykurgoksen nimeen, on pitkän kehityksen tulos. Spartassa oli 2 kuningasta, jotka olivat ylimpinä pappeina, tuomareina ja sotapäällikköinä; vähitellen heidän valtaansa rajoitettiin, mutta ylipäällikkyys säilyi. Yhä suuremman vallan sai eforien virkakunta. Neuvostolla (gerusia), jonka muodosti 28 60 vuotta täyttänyttä eliniäksi valittua vanhusta, oli valtion ylin johto. Neuvoston tekemistä ehdotuksista äänesti kansankokous, johon kuuluivat 30 vuotta täyttäneet vapaat miehet; sillä ei ollut aloiteoikeutta. Sparta oli vanhoillisuuden tyyssija Kreikassa. Sen asukkaat, spartalaiset, muinaisen Lakonian vallitseva doorilainen yläluokka, olivat valloittajina tulleet maahan. Ainoastaan spartalaiset olivat täysinoikeutettuja kansalaisia; Lakonian muut asukkaat olivat perioikkeja tai helootteja. Spartalaisiksi pääsivät kuitenkin myös sodassa kunnostautuneet perioikit tai spartalaisen ja heloottinaisen poika, joka oli saanut spartalaisen kasvatuksen. Spartan valtiojärjestyksen nojalla oli spartalaisten kesken jaettu viljelysmaat yhtä suuriksi palstoiksi, joita ei saanut ostaa eikä myydä. He olivat yksinomaan sotilaskasti. Kasvatuksella, joka oli kokonaan valtion käsissä, oli päämääränä vain sotilasavujen kehittäminen. Jotkut ovat anakronistisesti esittäneet että Sparta olisi ollut ensimmäinen kommunistinen valtio. Joskin on totta että Sparta ei suoraan kunnioittanut orjuuden instituutiota, eikä sillä ollut selkeätä aristokratiaakaan, tämä tulkinta on yleisesti katsottu turhan yksinkertaistetuksi.

Spartalainen kasvatus

Spartalainen poika sai olla kotonaan vain seitsenvuotiaaksi, mutta jo sitä ennen häntä kasvatettiin erikoisella tavalla. Vauvoja ei kapaloitu, jotta jäsenet kehittyisivät paremmin. Heidät totutettiin pimeään ja yksinäisyyteen. Ruokapöydässä ei saanut oikutella eikä temppuilla. Pojat opettetiin puhumaan lyhyesti ja nasevasti. Tällaista kutsutaan vieläkin lakoniseksi (lakedaimon) puhetavaksi. Seitsemänvuotiaana pojat otettiin valtion huostaan. Heidät jaettiin ryhmiin iän perusteella. Tärkeintä oli oppia tottelemaan, kestämään ja voittamaan. Pojilta ajeltiin hiukset ja takavarikoitiin mahdolliset jalkineet. Kahdennestatoista ikävuodesta lähtien pojille alettiin antaa viittoja. Juhlapäivinä he saivat kylpeä. Ruoska viuhahti vähimmästäkin rikkomuksesta. Ateriat olivat tarkoituksellakin niukkoja, jotta pojat varastaisivat ruokansa ja oppisivat viekkautta. 16-vuotiaina pojille järjestettiin miehuuskokeita, joissa piti esimerkiksi varastaa juustoa alttarilta, jota muut nuorukaiset vahtivat ruoskat ja seipäät aseinaan. Joskus koe muuttui kestävyyskokeeksi, jossa kokelaat saatettiin ruoskia puolikuoliaaksi. Merkillinen miehuuskoe oli "lymyily", jossa poikien oli ensin piileskeltävä tietty aika yksinään maaseudulla ja sen jälkeen lähdettävä ihmissuden lailla metsästämään helootteja. Ainakin yksi helootti oli surmattava. Ruumiinharjoitusten lisäksi pojat opetettiin vain lukemaan, kirjoittamaan ja laulamaan kuorolauluja. Kuorolaulu edisti sotajoukkojen täsmällisyyttä. Koska kasvatus keskittyi fyysisiin harjoituksiin, ei olekaan ihme että spartalaiset menestyivät olympiakisoissa. Luokka:Antiikin Kreikka Luokka:Historialliset kaupungit ja:スパルタ

264 eaa

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:200-luku eaa

241 eaa

Vuosisadat: 400-luku eaa - 300-luku eaa - 200-luku eaa - 100-luku eaa - ensimmäinen vuosisata eaa Vuosikymmenet: 290 eaa 280 eaa 270 eaa 260 eaa 250 eaa - 240 eaa - 230 eaa 220 eaa 210 eaa 200 eaa 190 eaa Vuodet: 246 eaa 245 eaa 244 eaa 243 eaa 242 eaa - 241 eaa - 240 eaa 239 eaa 238 eaa 237 eaa 236 eaa ----

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:200-luku eaa

218 eaa

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:200-luku eaa

149 eaa

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:100-luku eaa

146 eaa

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:100-luku eaa

Rooman valtakunta

Rooman valtakunta (usein antiikin Rooma) oli antiikin aikainen imperiumi. Varhaisimmat merkit asutuksesta Rooman kaupungin alueella ovat noin 1300-luvulta eaa. Kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi. Rooman valtakunnan länsiosa kukistui vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin. Rooman valtakunnan yhdistämisyritykset Itä-Rooman johdolla päättyivät islamin yllättävään nousuun 600-luvulla. Itä-Rooma eli Bysantti pysyi kuitenkin koossa turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tieto Rooman kaupungin alkuajoista on suurelta osin peittynyt myyttien ja legendojen alle. Rooman perustivat tarun mukaan veljekset Romulus ja Remus 21. huhtikuuta 753 eaa. 700–650 eaa. Rooman kukkulat yhdistyivät, tästä kertoo esimerkiksi tarina sabiinitarten ryöstöstä. 600-luvulla Rooma levittäytyi Latiumiin, ja tuhosi emäkaupunkinsa Alba Longan. Tradition mukaan Roomaa hallitsivat tällöin kuninkaat. Todellisuudessa Rooma sai alkunsa pronssikautisena kyläyhteisönä ehkä noin vuoden 1000 eaa. tienoilla, ehkä jonkin verran aiemmin. Alueella on ilmeisesti ollut jo tätä ennen metsästyksestä ja kalastuksesta elänyttä ihmisasutusta. Vähitellen arkeologiseen todistusaineistoon ilmestyy jälkiä paimentolaisuudesta, maanviljelyksestä ja hautausrituaaleista, sitten kaupasta, sosiaalisesta hierarkiasta, sodankäynnistä ja kylämäisesta asutuksesta. 800-luvulta eaa. on merkkejä kreikkalaisvaikutteista, ehkä Etelä-Italian kreikkalaissiirtokunnista. 700-luvulta on löytynyt merkkejä paalutuksista, jotka kertovat jonkinlaisesta linnoittautumisesta. Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta muodostua kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvun eaa. kuluessa. Kukkuloiden välinen suo kuivatettiin. Tässä vaiheessa Rooma ei juuri eroa muusta Latiumista. Eriytymistä ilmenee 500-luvulla. Tältä ajalta löytyy muureja, hallintorakennuksia ja uskonnollisia rakennuksia. Lisäksi on löydetty kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuja piirtokirjoituksia. :Katso myös: Rooman kuningas ja Roomalainen mytologia

Tasavalta

Tradition mukaan Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus syrjäytettiin vuonna 509 eaa. Tarinat kertovat pienen joukon vallankumouksesta. Kyseessä saattoi olla myös roomalaisten ja etruskien välinen yhteenotto, tai kuninkaan ja ylimysten välinen konflikti. Siirtymä saattoi olla myös vähittäinen. Toisaalta tasavaltaan saatettiin siirtyä vasta 400-luvulla eaa. plebeijien ja patriisien konfliktissa. Roomasta tuli tasavalta, jota johtivat kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut, joten valtion johto oli käytännössä kapean kansanosan käsissä. Konsulit ottivat aluksi kuninkaan roolin lukuun ottamatta Juppiterin ylipapin asemaa. Tämän tehtävään valittiin rex sacrorum eli pyhien asioiden kuningas. Avioliittoja luokkien välillä ei sallittu ennen vuotta 445 eaa. Plebeijeitä varten perustettiin 494 eaa. kansantribuunin virka, johon ei voitu valita patriisia. Tämä oli ainut alemmalle luokalle avoin virka, mutta sillä oli suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu vain patriiseille. Yhteiskuntaluokkien välille tuli joskus niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä ja tavaransa ja lähtivät kaupungista leiriytyen sen ulkopuolelle kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Näin kävi 494, 450 ja 287 eaa. Tavallisin riidanaihe oli maanjako. Vähitellen patriisien etuoikeudet purettiin ja virat avattiin plebeijeille. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Nousu maailmanvallaksi

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen. 400- ja 300-luvuilla käytiin monia sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Voitokkaat sodat ja taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, samnilaiset, kelttiläiset jne. yhteisöt Rooman valtaan. Niiden asukkaat eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia. Koko Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa 270 eaa. Seuraavaksi laajeneminen jatkui läntisen Välimeren rannikoille, jolloin käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Sitten vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat. Makedonia voitettiin 197 eaa. Seleukidit lyötiin nykyisessä Syyriassa 189 eaa. Rooman sanottiin puolessa vuosisadassa levittäneen herruutensa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Sisällissotien kausi

Rooma ajautui kriisiin vuodesta 133 eaa. alkaen. Tämä johti sarjaan sisällissotia ja diktatuureja. Yksi osa ongelmaa oli sosiaalisen rakenteen muutos. Roomalaisen yhteiskunnan selkärankana pidetty vapaiden talonpoikien luokka supistui orjatyövoimalla viljeltyjen suurtilojen kasvaessa. Ihmisiä hakeutui kaupunkeihin, joihin muodostui levoton ja köyhä väestöaines. Gracchuksen veljekset yrittivät toteuttaa talonpoikaiston elvyttämiseen tähtäävän maareformin, mutta suurmaanomistajia edustava senaatti järjesti heidät hengiltä. Senaatin johtama armeija kärsi tappioita Numidian kuningasta Jugurthaa vastaan 122–105 eaa., Sisilian orjakapinassa ja kimbrejä vastaan 105 eaa. Kimbrien voittaja Marius korvasi asevelvollisista talonpojista koostuvan armeijan ammattisotilailla, jotka värvättiin köyhän väestön keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa sotapäälliköt, jotka tavoittelivat valtaa itselleen uskollisten legioonien avulla, muodostuivat toistuvaksi ilmiöksi Rooman politiikassa. Kaupunkivaltion tasavaltainen hallintomuoto ei enää toiminut kitkatta imperiumissa. Orjat nousivat jälleen kapinaan 73 eaa. Spartacuksen johdolla kolmannessa orjakapinassa. Spartacuksen joukot löivät monta legioonaa ennen joutumistaan viimein Pompeiuksen voittamiksi. 6000 orjaa ristiinnaulittiin Via Appian varrelle. Vuonna 91 eaa. lähes koko Italia kapinoi ja se rauhoitettiin vain antamalla kaikille Pojoen eteläpuolisille asukkaille kansalaisuus. Samaan aikaan Pontoksen kuningas Mithridates VI valtasi Bithynian ja häntä kukistamaan lähetetty sotapäällikkö Sulla marssikin Roomaan legioonien kanssa julistaen itsensä diktaattoriksi. Sullan jäätyä eläkkeelle 79 eaa. tasavalta palautettiin. Sotapäälliköt Gnaeus Pompeius Magnus ja Julius Caesar valloittivat Syyrian ja Gallian Reiniltä Atlantille asti. Vuonna 49 eaa. Caesar palasi Roomaan armeijansa kanssa aloittaen sisällissodan jonka päätytyä Caesar kaappasi vallan nousten diktaattoriksi.

Keisariajan alku

diktaattori] Caesarin sisarentyttären pojasta, Octavianuksesta, tuli Rooman ensimmäinen keisari nimellä Augustus. Augustusta seurasivat Juliusten-Claudiusten suvun keisarit (mm. Tiberius ja Nero) ja näitä Flaviukset (mm. Vespasianus). Vuosia 96—180 pidetään keisarikunnan suurimman kukoistuksen kautena. Tällöin hallitsivat Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius. Marcus Aurelius joutui taistelemaan Tonavan rajalla germaaneja vastaan. Tämä markomannisota antoi esimakua tulevien vuosisatojen ongelmista. Vuonna 193 valtaan nousi voimakas Septimus Severus, jota seurasi vuoteen 235 saakka hallinnut Severusten dynastia. Egypti liitettiin Rooman valtaan 31 eaa., Augustus antoi keisarikunnan rajojen pysyä luonnonesteiden muodostamilla rajoilla, mutta Claudius valloitti Britannian. Trajanuksen aikana (vuonna 106) valloitettiin Daakia (likimain nykyinen Romania), mutta se hylättiin 270. Samoin Mesopotamian valloitus jäi lyhytaikaiseksi (114—117). Katso myös: Rooman keisari

200-luvun kriisi

200-luvun kriisi on nimitys, jota yleisesti käytetään Rooman valtakunnan hajoamiskaudesta, joka vallitsi noin vuosina 235—275. Valtakunta kävi tällöin tuhon partaalla. Samaan aikaan sijoittuu myös niin kutsuttu sotilasanarkian aika 235—284. Roomassa oli kriisikaudella yli 35 eri hallitsijaa. Useimmat näistä olivat sotapäälliköitä, jotka omaksuivat keisarin vallan joko koko valtakunnassa tai jossakin sen osassa menettäen sen myöhemmin tappion, murhan tai luonnollisen kuoleman jälkeen. Keisarit viettivät yhä vähemmän aikaa Roomassa. Poliitiikan lisäksi kriisiytyi myös talous (katso alla). Toisaalta ilmeni myös monia muita ongelmia kuten levottomuuksia, tauteja ja sisällissotia. Sisäiset levottomuudet ilmenivät esimerkiksi separatistisina pyrkimyksinä. Lännessä niin sanotun Gallian keisarikunnan perustanut Postumus ja idässä kuningatar Zenobia pyrkivät kummatkin saavuttamaan itsenäisyyttä keskushallinnosta. Aiemmassa vaiheessa armeija oli pyritty siirtämään kauemmas valtakeskuksista, mikä vakautti valtiota. Nyt armeija palasi vallan keskiöön ja dominoi koko yhteiskuntaa. Se myös kasvoi merkittävästi. Armeija alkoi värvätä ulkopuolisia, etenkin germaaneja. Raja-alueiden siirtokunnat autioituivat monin paikoin. 200-luvulla imperiumi koki myös ensimmäiset vakavat sotilaalliset tappionsa vuosisatoihin. Germaanit ryöstelivät monin paikoin, gootit voittivat Deciuksen ja Persia nousi Rooman kilpailijaksi. Keisari Valerianus joutui Persian kuninkaan Sapor I:n vangiksi. Hänet nyljettiin. Kun tällaista menoa oli kestänyt 35 vuotta, valtakunta oli kuoleman kielissä. Rooman lahjakkaimpien keisareiden joukkoon luettu Aurelianus kuitenkin onnistui turvaamaan valtakunnan rajat. Diocletianus vakiinnutti oloja edelleen. Selviytyminen kriisistä oli luultavasti kuitenkin enemmän sattumaa ja rakenteellisten tekijöiden sanelemaa kuin yksilöiden ansiota.

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Tetrarkia eli "nelivalta" oli hallintojärjestelmä, jonka keisari Diocletianus otti käyttöön vuonna 293 ratkaistakseen valtakunnan vakavat sotilaalliset ja taloudelliset ongelmat. Valtakunta jaettiin länsi- ja itäosaan. Diocletianus piti itse idän vallassaan ja antoi lännen kanssahallitsija Maximinianukselle. Kahdeksan vuotta myöhemmin Diocletianus katsoi, että sekä sotilaallisiin että siviililuontoisiin ongelmiin tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tällöin kummallekin keisarille, "augustukselle", nimitettiin alikeisari eli "caesar". Tämä tetrarkkinen järjestelmä säilyi noin vuoteen 324. Ensimmäiset tetrarkit olivat Diocletianus (idän keisari), Galerius (idän alikeisari), Maximianus (lännen keisari) ja Constantius Chlorus (lännen alikeisari).

Myöhäisantiikki

Myöhäisantiikki tarkoittaa yleensä noin vuosien 300 - 600 jaa. välistä aikaa. Myöhäisantiikkisen Länsi-Rooman kehitys voidaan mieltää rappioksi, joka ilmeni keisarillisen keskushallinnon romahduksena sekä talouden ja yhteiskunnan perusrakenteiden järkähtelynä. Kritiikin mukaan kyseessä oli pikemmin muutosprosessi, jota ei pidä arvostella lopputuleman eli keskiajan pohjalta. Molempien näkemysten tueksi löytyy todisteita. Vaikka nykynäkökulmasta selviä rappion merkkejä näkyi, kannattaa siis kuitenkin muistaa myös jatkuvuus ja jopa joillain aloilla tapahtunut edistys. Myöhäisantiikin merkittävin piirre on kristinuskon leviäminen ja sen aseman vakiintuminen. Rooman keisarikunnasta tuli kristitty vuonna 313 jaa. Milanon ediktin myötä. Konstantinus I Suuren valtakaudella annettu edikti teki kristinuskosta yhden Rooman virallisista uskonnoista. Konstantinus siirsi pääkaupungin Konstantinopoliin, "Uuteen Roomaan", vaikka vanhakin Rooma säilytti suuren symbolisen merkityksensä. Keisari Theodosiuksen hallitessa (379—395) kristinuskosta tuli Rooman ainoa virallinen uskonto. Myöhäisantiikissa syntyi käsitys kirkon ja valtion yhteydestä. Keisari nähtiin Jumalan sijaisena maan päällä, ja häntä pyrittiin samaistamaan monin tavoin Jeesukseen. Toisaalta kristittyjen näkemys Jeesuksesta otti vaikutteita keisari-instituutiosta. Kirkko alkoi muistuttaa "valtiota valtiossa". Myös luostarilaitos syntyi. Theodosiuksen kuoltua Rooma jakautui lopullisesti itäiseen ja läntiseen keisarikuntaan, joiden polut alkoivat kulkea eri teitä. Jako ei näyttänyt aikalaisista lopulliselta, mutta sellaiseksi se osoittautui. Keskushallinto alkoi halvaantua 400-luvulla. Vuonna 410 visigootit hävittivät Roomaa Alarikin johdolla. Vaikka hävitys ei ehkä loppujen lopuksi ollut totaalista, oli tämän tapahtuman merkitys aikalaisten silmissä suuri. Yleisesti tässä yhteydessä on puhuttu kansainvaellusten ajasta. Siirtyneet ihmismäärät lienevät kuitenkin olleet pieniä. Germaaniheimot perustivat Rooman alueella useita kuningaskuntia, joiden väestö oli lähes kokonaan roomalaista. Germaanit itse omivat monia roomalaisten tapoja ja hyödynsivät esimerkiksi roomalaista paikallishallinnon koneistoa. Keisarius sortui lopullisesti vuonna 476 ostrogoottien valloittaessa Rooman kaupungin ja syrjäyttäessä viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen. Rooman senaatti jatkoi kokoontumisia ilmeisesti pitkälle 500-luvulle asti. Itä-Rooma, josta nykyään käytetään nimeä Bysantti, säilytti mahtiasemansa vielä vuosisatoja pysyen pystyssä vuoteen 1453. Rooman tuhon syistä on väitelty loputtomiin. Gibbonin mukaan tuho johtui kristittyjen moraalittomuudesta. Edwin Linkomieskin epäili moraalisen rappion ja arvotyhjiön olleen pääsyy. Jo antiikissa itäroomalainen ei-kristitty Zosimos syytti Konstantinusta ja kristittyjä. Toisaalta on epäilty syyksi myöhäisantiikin henkistä köyhyyttä, rotujen sekoittumista, kansainvaelluksia, talouden rappiota, valtiorakenteiden heikkenemistä ja valtion desentralisaatiota, lyijyä vesijohdoissa ja aristokratian degeneroitumista, ilmastonmuutosta, ryöstöviljelyä ja eroosiota, korruptiota ja tehotonta hallintoa, provinssien ryöstöä, epätasaista tulonjakoa, epätasapainoa maaseudun ja kaupungin välillä, orjuutta, teknologisen kehityksen pysähtymistä ja lukemattomia muita syitä. Nykyisissä tulkinnoissa korostetaan eniten ehkä imperiumin taloudellisia vaikeuksia ja poliittisen järjestelmän tasapainottomuutta, mutta yksimielisyys on vielä kaukana.

Politiikka

provinssien Roomalaiset kutsuivat valtiotaan tasavallaksi (libera res publica), mutta se ei missään historiansa vaiheessa ollut demokraattinen sanan nykymerkityksessä. Rooman poliittinen järjestelmä oli luonteeltaan konservatiivinen, ja uudistuksiin oltiin yleensä varsin haluttomia. Läpi Rooman historian keskeinen poliittinen kysymys oli maanomistus ja maan jakaminen. Varhaisemmissa vaiheissa Rooma oli kuningasvaltainen. Tästä siirryttiin harvainvaltaiseen tasavaltaan, jota hallittiin monimutkaisella senaatin, virkamiesten ja vinoon jyvitettyjen kansankokousten järjestelmällä. Vähitellen tietyt yksilöt omivat enenevissä määrin valtaa. Tästä syntyi keisarijärjestelmä Augustuksen ja hänen seuraajiensa aikana. Katso myös: Rooman kuningas, Rooman senaatti, Rooman keisari, Cursus honorum

Hallinnollinen jako

On harhaanjohtavaa puhua Rooman imperiumista valtiona nykyisessä merkityksessä. Rooma koostui lukuisista kaupunkivaltioista ja alueista, jotka oli tehty pääkaupungista riippuvaisiksi erilaisin sopimuksin ja poliittisin järjestelyin. Rooman hallinnollinen järjestelmä vaihteli eri aikoina. Alussa sitä hallittiin kaupunkivaltiomaisesti, mutta laajentumisen myötä oli pakko kehittää uusia keinoja selvitä ilmenneistä hallinnollisista haasteista. Imperiumin hallinnollista järjestelmää pidettiin osin tarkoituksellisesti monimutkaisena. Tavoitteena oli minimoida alueiden kapinointi suomalla niille eriarvoisia asemia imperiumin sisällä. Tällä hajoita ja hallitse (divide et impera) -taktiikalla eri alueet usutettiin toistensa kimppuun keskushallinnon asemasta. Katso myös: Rooman provinssi

Maantiede

Rooman provinssi Laajimmillaan Rooman valtakunta rajautui pohjoisessa Germanian metsiin, koillisessa aroihin, lännessä Atlanttiin (Oceanus Atlanticus) ja etelässä Saharaan. Sahara oli kuitenkin antiikin aikana selvästi nykyistä pienempi. Idässä rajoittava tekijä ei ollut niinkään luonto kuin ajan kuluessa vaihtuneet suurvallat, esimerkiksi Parthia. Keskeinen yhdistävä tekijä oli Välimeri (Mare nostrum - meidän meremme), joka mahdollisti kaupan ja liikkumisen suhteellisen laajalla alueella. Purjehtiminen oli tärkein liikkumistapa läpi antiikin, maakuljetukset olivat paitsi kalliita myös alttiita esimerkiksi rosvojen hyökkäyksille. Purjehtiminen onnistui kuitenkin vain kesällä, talvella sateet ja myrskyt tekivät liikkumisen vaaralliseksi. Toinen merkittävä meri oli Mustameri (Pontus Euxinus, suora laina kreikasta, tarkoittaa vieraanvaraista merta). Joet olivat myös merkittävä liikenneväylä. Italian joet ovat pääsääntöisesti helppokulkuisia, kun taas kreikan joet usein kuivuivat. Valtakunnan alueilla esiintyi monin paikoin myös vulkaanista toimintaa ja maanjäristyksiä, mistä tunnetuin esimerkki lienee Pompeji. Rooman kaupunkikin syntyi joen eli Tiberin rannalle. Sitä ympäröivät kukkulat olivat vulkaanisia. Kukkuloiden välissä oli kosteikko, joka myöhemmin kuivattiin. Rooman sijainti oli valtakunnan laajenemiselle alkuvaiheessa tärkeää: Rooma pystyi kontrolloimaan vesitietä sisämaahan ja siten kauppaa. Huomattava, jo antiikissa havaittu ja vaikuttanut ilmiö oli eroosio. Rankkasateista johtunut eroosio saattoi liikutella jokien uomia huomattavastikin. Ihmisen toiminnan, erityisesti puunhakkuiden seurauksena eroosio kiihtyi monin paikoin. Ilmasto oli perustyypiltään sama kuin nykyäänkin, eli välimerenilmasto. Tutkijat ovat myös pohtineet erilaisten ilmastonmuutosten vaikutuksia antiikissa. Ilmeisesti ilmasto ehti muuttua Rooman historiankin aikana useaan kertaan. Lämpötilavaihteluja on yritetty jäljittää esimerkiksi taiteessa kuvattujen ihmisten vaatetuksen vaihteluista eri aikoina.

Talous

ilmastonmuutos Kärjistäen roomalaisen talouspolitiikan voi sanoa pohjautuneen suunnitelmien puutteeseen. Aikana, jolloin raha-asioita pidettiin hienommalle väelle sopimattomana puuhasteluna, rahavarojen riittävyyteen ei usein kiinnitetty liiemmälti huomiota. Yhteiskunnan konservatiivisuus esti monet välttämättömät uudistukset, ja talous pääsi toistuvasti kriisiytymään. Rooman talousjärjestelmän peruskivi oli maatalous. Maan tuottavuus oli alhainen ja teknistä kehitystä ei juurikaan tapahtunut. Rooman laajetessa sotasaalis muodostui merkittäväksi tulonlähteeksi. Valloitettuja kansoja alettiin myös verottaa. Rooma alkoi kasvaessaan imeä hyödykkeitä yhä laajemmalta alueelta. Näkemykset orjien merkityksestä taloudelle vaihtelevat. Keisariajalla ylimääräinen raha sijoitettiin edelleen mieluiten maahan. Syntyi pienimuotoista teollisuutta, mutta se ei muodostanut merkittävää osaa tuotannosta. Kaupankäynti oli kohtuullisen vilkasta, joskaan ei valtaisaa. 200- luvun kriisiin liittyi myös vakavia taloudellisia ongelmia. Myöhäisantiikissa taloudessa alkoi näkyä jo monia tulevan keskiajan piirteitä.

Väestö

Rooman valtakunnan väkiluvusta on monenlaisia arvioita. Edward Gibbon arvioi 1700-luvulla asukkaiden määrän ensimmäisellä vuosisadalla olleen n. 120 miljoonaa. J. B. Buryn uudempi arvio (1928) on päätynyt lukuun 54 miljoonaa, alle puolet Gibbonin luvusta. Nykyään yleisimmät arviot väkiluvusta keisariajan alussa vaihtelevat välillä 45–60 miljoonaa. Suurimmillaan väkiluku on saattanut nousta lähelle sataa miljoonaa. Väkiluvun kasvu taittui 200-luvulla, jolloin monet tautiepidemiat koettelivat väestöä.

Kulttuuri

Rooman imperiumi oli kulttuurillisesti hyvin hajanainen. Roomalainen kulttuuri otti runsaasti vaikutteita kreikkalaisesta (käytännössä hellenistisestä) maailmasta sekä Italian varhaisemmista kulttuureista, etenkin etruskeilta. Myös Karthagon vaikutus oli merkittävä. Rooman kaupunkivaltion alkuperäinen kieli oli latina. Rooman laajetessa latina vähitellen syrjäytti paikalliset kielet imperiumin länsiosissa. Itäosissa ja Afrikassa paikalliset kielet pitivät paremmin pintansa. Latina oli myös pääasiallinen hallintokieli, mutta kreikan asema vahvistui jatkuvasti. Roomalaisten valtauskonto muuttui historian kuluessa animistisesta luonnonuskonnosta polyteistiseen kreikkalaisvaikutteiseen valtionuskontoon ja edelleen erilaisten itämaisten mysteerikulttivaikutteiden kautta kristinuskoon. Valtakunnan laajuus varmisti sen, että sen sisään mahtui varsin erilaisia uskonnollisia näkemyksiä. Roomalainen mytologia oli myös kreikkalaisvaikutteista. Kaikista aloista juuri taiteessa näkyivät kreikkalaisvaikutteet selvimmin. Maalaustaiteessa ja kuvanveistossa jäljiteltiin surutta kreikkalaista tyyliä. Kirjallisuudessa esikuvista onnistuttiin jossain määrin irtautumaan. Rooma tuotti monia klassikoiksi muodostuneita kirjailijoita, mainittakoon Vergilius, Cicero, Ovidius, Horatius ja Juvenalis. Roomalainen luonnontiede ei koskaan yltänyt kreikkalaisten esikuviensa tasolle. Luonnontieteistä kehittyivät lähinnä käytännönläheiset alat, ennen muuta lääketiede. Myös arkkitehtuurissa pystyttiin luomaan uutta. Filosofian alalla tärkeimmiksi muodostuivat epikurolaiset, stoalaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Antiikki käsitetään helposti läheisemmäksi kuin se olikaan. Monien säilyneiden kulttuurivaikutteiden johdosta roomalaisesta elämänmenosta on helppo löytää samaistumiskohteita. Antiikin maailma oli kuitenkin kovin toisenlainen kuin nykyään.

Rooman sotahistoria

Rooman vallan näkyvin merkki provinsseissa oli usein sen armeija. Se oli Rooman politiikan toteuttaja, mutta myös politiikan luoja ja keisarintekijä. Se toimi tärkeänä sosiaalisen nousun väylänä ja roomalaistamisen työkaluna. Rooma oli luonteeltaan hyvin sotilaallinen valtio. Armeija kehittyi vähitellen Välimeren mahtavimmaksi sotilasmahdiksi, kun tarpeen vaatiessa kootuista sotajoukoista siirryttiin ammattiarmeijaan Gaius Mariuksen uudistusten yhteydessä n. 100 eaa. Lopulta syntyi legioona, n. 5 000 miehen hyvin järjestäytynyt yksikkö. Alun perin armeijassa palvelivat vain kansalaiset, mutta keisariajalla armeijaan alettiin ottaa myös ns. barbaareja. Rooman armeija käytti myös monia sotakoneita, esimerkiksi katapultteja ja piiritystorneja. Rooman myöhemmin merkittäväksi kehittynyt laivasto syntyi puunilaissotien yhteydessä, kun aiemmin lähes purjehdustaidottomat roomalaiset löysivät haaksirikkoutuneen karthagolaisen laivan ja kopioivat sen millintarkasti.

Mitä Roomasta voidaan tietää

Nykymaailman tietämys Roomasta perustuu lukuisiin eri lähteisiin. Pitkään historiantutkimuksessa käytettiin lähteenä ennen kaikkea keskiaikaisen kopiointitradition kautta säilynyttä kirjallisuutta. Luonnollisesti tärkeimpänä lähteenä pidettiin historiankirjoitusta. Esimerkiksi kirjekokoelmia pidettiin myös arvokkaina, "autenttisina" lähteinä. Toisaalta suurin osa kirjallisuudesta oli eliitin kirjoittamaa, ja kuvasi asioita heidän näkökannaltaan. Kirjallisten lähteiden tulkinta ei ole ongelmatonta oli kyse sitten ns. kertovista lähteistä (historiankirjoitus) tai kaunokirjallisuudesta. Jo se, että vain murto-osa ajan kirjallisuudesta on säilynyt meidän aikoihimme nostaa esiin kysymyksen säilyneen kirjallisuuden todistusvoimasta. Teosten säilymiseen on vaikuttanut paitsi sattuma, myös eri aikakausina vallinneet näkemykset (kauno)kirjallisuuden esteettisestä tai moraalisesta arvosta. Modernin tutkimuksen käyttämä lähdeaineisto on huomattavasti laajempaa. Tämä johtuu osin jo kysymyksenasettelujen laajentumisesta. Kiinnostus alempien sosiaaliryhmien, naisten, lasten, yhteiskuntaryhmien jne. historiaan on tehnyt esimerkiksi piirtokirjoituksista keskeisen tärkeää lähdeaineistoa. Vaikkapa hautakiviin laaditut hautapiirtokirjoitukset voivat kertoa paitsi ikärakenteesta, myös esimerkiksi perhesuhteista ja tunne-elämästä. Arkeologiset kaivaukset tuovat jatkuvasti esiin uutta piirtokirjoitusaineistoa. Runsaasti tietoa saamme myös meidän aikoihimme säilyneistä papyruksista, rahoista ja lakiteksteistä. Äärimmäisen suuri merkitys on myös ei-tekstuaalisilla arkeologisilla löydöillä, joista Pompejin kaupunki on kuuluisa, muttei ainoa esimerkki. Monista asioista ihmisten ja eläinten jäännökset, keramiikka ja muut arkisten kulutustavaroiden jäänteet jne. antavat tietoa paljon enemmän kuin kirjalliset lähteet. Syntyvään kuvaan Roomasta on siis syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Arkeologinen tutkimus kykenee omalta osaltaan tasapainottamaan tilannetta ja tuomaan vertailukohtia kirjallisiin lähteisiin sisältyville tendensseille. Mielekkään kokonaiskuvan rakentaminen edellyttää sekä kirjallisten että arkeologisten lähteiden tasapuolista ja lähdekriittistä käyttöä. Tärkeintä kuitenkin - kuten kaikessa historiantutkimuksessa - on se, minkälaisia kysymyksiä säilyneelle, vaikkakin fragmentaariselle, lähdeaineistolle asetetaan.

Kirjallisuutta

-
-

Katso myös

- Antiikki
- Antiikin Kreikka
- Bysantin valtakunta
- Rooman keisari

Aiheesta muualla

- [http://savonlinna.joensuu.fi/snor/rooma/ Antiikin Rooma]
- [http://www.koulukanava.fi/historia/rooma/ Koulukanavan Rooma-sivusto], suunnattu peruskoululaisille luokka:Rooman valtakunta ja:ローマ帝国 ko:로마 제국 simple:Roman Empire

Rooman valtakunta

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tasavalta

Nousu maailmanvallaksi

Sisällissotien kausi

Keisariajan alku

200-luvun kriisi

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Myöhäisantiikki

Politiikka

Hallinnollinen jako

Maantiede

Talous

Väestö

Kulttuuri

Rooman sotahistoria

Mitä Roomasta voidaan tietää

Kirjallisuutta

-
-

Katso myös

- Antiikki
- Antiikin Kreikka
- Bysantin valtakunta
- Rooman keisari

Aiheesta muualla

Ilias

Ilias on muinaiskreikkalainen runoelma, joka on maailmankirjallisuuden tunnetuimpia teoksia. Antiikin perimätiedon mukaan eeposparin Ilias ja Odysseia on luonut sokea kiertelevä runolaulaja Homeros. Välillä Homeroksen historiallisuutta on epäilty. Nykytutkimuksen valossa arvellaan, että teoksista vanhempi Ilias syntyi noin 750 eKr. ja nuorempi Odysseia satakunta vuotta myöhemmin n. 650 eKr. ja että teoksista ainakin Ilias voisi olla Homeros-nimisen runoilijan laatima. Teoksen nimi tulee Homeroksen käyttämästä Troijan kaupungin nimestä Ilios. Ilias koostuu noin 15 600 heksametrisäkeestä, jotka myöhemmin jaettiin 24 lauluksi. Aikojen kuluessa Ilias on muuttunut vain hyvin vähän.

Tarina

Ilias kertoo kymmenvuotisen Troijan sodan toisiksi viimeisen vuoden noin 50 päivän ajasta. Runoelma alkaa kreikkalaisten päällikön Agamemnonin ja hänen urhoollisimman sotilaansa Akhilleuksen välisestä kiistelystä. Akhilleus oli kyllästynyt Agamemnonin mielivaltaan. Sen seurauksena myrmidonien päällikkö Akhilleus veti myrmidonit pois taistelusta ja uhkasi viedä heidät takaisin Kreikkaan. Kirjan keskeinen teema on Akhilleuksen viha Troijan prinssiä Hektoria kohtaan, koska tämä oli surmannut Akilleuksen parhaan ystävän Patrokloksen. Patroklos oli Akhilleuksen tietämättä vienyt myrmidonit taisteluun itse Akhilleukseksi naamioituneena ja Hektor oli luullut taistelevansa Akhilleuksen kanssa. Akhilleus haastoi Hektorin kaksintaisteluun ja surmasi tämän. Vihoissaan Akhilleus häpäisee Hektorin ruumista raahaamalla sitä vaunujen perässä Troijan muurien ympäri. Hektorin isä, Troijan kuningas Priamos, ilmestyi yöllä Akhilleuksen telttaan vihollisleiriin ja pyysi Hektorin ruumista haudattavaksi asiaan kuuluvin menoin. Ruumiin hautaaminen oli hellenistisessä maailmassa ihmisarvon mitta. Esimerkiksi barbaarivihollisia ei haudattu. Muistaessaan oman isänsä Akhilleus heltyi ja suostui pyyntöön. Vihan ja silmittömän koston jälkeen Akhilleus löytää siis lopuksi vihollisesta ihmisen ja kunnioittaa tätä. Ilias päättyy Hektorin hautajaisiin. Troijan tuho vuotta myöhemmin on jo nähtävissä Iliaan loppuessa.

Muut Iliasta sivuavat kirjat

Muissa Troijan sotaa sivuavissa teoksissa kerrotaan sodan taustoista ja kaupungin tuhosta ja Iliaan henkilöiden kohtaloista sodan jälkeen. Vergiliuksen Aeneiaan mukaan sota oli alkanut Troijan prinssin Pariksen ryöstettyä kauneudestaan tunnetun Menelaoksen vaimon Helenan ja vietyään hänet mukanaan Troijaan. Rakkauden jumalatar Afrodite oli luvannut Parikselle palkkioksi maailman kauneimman naisen, mikäli jumalattarien Heran, Athenen ja Afroditen välisen kauneuskilpailun tuomariksi valittu Paris valitsisi jumalittarista kauneimmaksi juuri Afroditen. Maailman kaunein nainen oli kuitenkin Spartan kuninkaan Menelaoksen vaimo Helena, jonka Afroditen avulla Paris sieppasi Troijaan. Menelaoksen veli Agamemnon kokosi kreikkalaiset sotaan Troijaa vastaan. Aeneiaassa kerrotaan myös Pariksen surmaneen myöhemmin Akhilleuksen ampumalla nuolen soturin ainoaan heikkoon kohtaan, kantapäähän. Kymmenen vuoden piirityksen lopuksi kreikkalaiset onnistuvat valloittamaan Troijan Odysseuksen salajuonen avulla. Odysseus käski kreikkalaisia rakentamaan jättikokoisen puuhevosen. Tämän jälkeen kreikkalaisten laivasto vetäytyi Troijan lähistöllä olevan saaren taakse. Seuraavana päivänä troijalaiset näkivät hylätyn kreikkalaisten leirin ja Troijan hevosen. Odysseuksen ystävä selitti sodanjumalatar Athenan suojelevan hevosen omistajia. Troijalainen pappi Laokoon yritti varoittaa salajuonesta, mutta Athena lähetti kolme jättiläiskäärmettä, jotka kuristivat Laokoon ja hänen poikansa hengiltä. Troijalaiset uskoivat jumalten rankaiseen Laokoota epäuskon vuoksi ja veivät puuhevosen Troijan muurien sisälle. Seuraavana yönä hevosen sisältä ilmestyivät Odysseus ja kreikkalaisia sotilaita. He sytyttivät merkkitulen, minkä ansiosta laivasto tiesi Odysseuksen olevan sisällä. Troijalaisen nukkuessa Odysseus miehineen avasi Troijan portit ja kreikkalaisten armeija marssi sisään. Priamos ja muut Troijan asukkaat tapettiin ja Troija poltettiin maan tasalle. Menelaos sai takaisin Helenan ja kreikkalaiset purjehtivat pois. Homeroksen Odysseiassa kerrotaan Odysseuksen kymmenvuotisesta paluumatkasta Ithakaan.

Linkkejä

- [http://www.gutenberg.org/browse/authors/h#a705 Ilias ja Odysseia Project Gutenbergissä englannin- ja ranskankielisinä kokoteksteinä] Luokka:Kirjat Luokka:Kreikkalainen mytologia Luokka:Kansalliseepokset ms:Iliad ko:일리아스 ja:イリアス

Odysseia

Odysseia on muinaiskreikkalainen runoelma, joka on maailmankirjallisuuden tunnetuimpia teoksia. Antiikin perimätiedon mukaan eeposparin Ilias ja Odysseia on luonut sokea kiertelevä runolaulaja Homeros. Välillä Homeroksen historiallisuutta on epäilty. Nykytutkimuksen valossa arvellaan, että teoksista vanhempi Ilias syntyi noin 750 eaa. ja nuorempi Odysseia satakunta vuotta myöhemmin noin 650 eaa, ja että teoksista ainakin Ilias voisi olla Homeros-nimisen runoilijan laatima. Eepoksessa käytetään runomittana heksametriä eli kuusimittaa. Odysseia on saanut nimensä sen päähenkilöstä, Odysseuksesta, joka oli Ithakan saaren kuningas ja kuuluisa kreikkalainen sankari.

Tarina

Kirjan aihe on Odysseuksen venynyt paluumatka Troijan sodasta, jossa hän oli viettänyt 10 vuotta, mutta myös keksinyt keinon Troijan kukistamiseen — tämä tapahtui tunnetusti puuhevosella. Tästä teosta Odysseus kehui vain itseään, vaikka meren jumala Poseidon oli auttanut häntä. Siksi Odysseus sai Poseidonin vihat ylleen. Kirjan alussa kuvataan Odysseuksen kotisaarta, Ithakaa, jonka kuningas hän on. Koska viesti Troijan tappiosta ja Odysseuksen selviämisestä saavuttaa hänen kotinsa ennen häntä, alkaa hänen vaimonsa Penelope pelätä hänen hukkumistaan. Myös muut ihmiset saavat tiedon Odysseuksen viipymisestä ja kilpakosijoita alkaa tulvia Odysseuksen taloon liehittelemään hänen vaimoaan. Odysseuksen poika Telemakhos lähtee etsimään isäänsä ja viettää vuoden merellä löytämättä häntä, mutta tapaa monia auttavaisia ihmisiä jotka kertovat Odysseiasta ja kestittävät Telemakhosta. Näin kuluu kirjan ensimmäiset viisi laulua. Sen jälkeen siirrytään itse Odysseuksen luo kun hän kertoo tarinansa alkua Kalypsolle. Odysseus saa neuvoja Kalypsolta ja näiden avulla hän selviää hengissä muista vaaroista ja pääsee kahdentoista luvun aikana kotiin. Lopulta hän surmaa kilpakosijansa juonen avulla.

Linkkejä

Gautama Buddha

Siddhartha Gautama oli intialainen prinssi, josta tuli lopulta hengellinen opettaja, Buddha eli "valaistunut". Hän perusti uuden uskonnon, buddhalaisuuden.

Elämäkerta

Buddhan elämästä ei tiedetä pohjimmiltaan paljoa, sillä aikojen saatossa totuus ja myytit ovat sekoittuneet hänen elämäänsä. Siddhartha syntyi uskomusten mukaan lähellä nykyisen Nepalin rajaa. Hänen äitinsä, kuningatar Mayan väitettiin nähneen unen, jossa Siddhartha saapui hänen kohtuunsa lumivalkean norsun muodossa. Siddhartasta tuli prinssi ja isänsä kruununperijä. Äiti Mayan kerrotaan kuolleen sairauteen vain seitsemän päivää Siddharthan syntymästä. Siddharthan isä rakennutti pojalleen loisteliaan palatsin, jonka tarkoitus oli eristää Siddhartha muusta maailmasta. Palatsissa kaiken piti olla kaunista ja iloista eikä siellä saanut käyttää sanoja "suru" ja "kuolema". Siddhartha meni 16-vuot