Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Euroalue

Euroalue

Euroalue on yhteisvaluutta euron käyttöönottaneiden maiden muodostama alue.

Viralliset jäsenmaat

euro Euro on tällä hetkellä virallisesti kahdentoista Euroopan unionin jäsenvaltion yhteinen valuutta. Nämä maat ovat: Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Suomi, Portugali, Ranska ja Saksa. Nämä maat ovat sitoutuneet euron arvon ylläpitämiseksi vakaussopimukseen, jonka mukaan julkisten menojen alijäämä ei saa olla enempää kuin 3% bruttokansantuotteesta eikä valtion kokonaisvelka enempää kuin 60% BKT:stä. Euroalueen maiden rahapolitikkaa hoitaa Euroopan keskuspankki. Euroopan ulkopuolella Ranskan merentakaiset departementit Guadeloupe, Martinique, Ranskan Guayana ja Réunion käyttävät myös euroa valuuttanaan.

Valtiot, jotka käyttävät euroa sopimusten nojalla

Monacon, San Marinon ja Vatikaanin valuuttana on myös euro, vaikka ne eivät olekaan EU:n jäseniä. Nämä maat voivat myös painattaa omia eurokolikoitaan, joiden kääntöpuolella on niiden omat kansalliset tunnukset. Euron käyttö näissä maissa perustuu aiempiin EU:n jäsenmaiden (Ranskan ja Italian) ja kyseisten maiden välisiin yhteisvaluuttasopimuksiin, jotka EU:n ministerineuvosto on hyväksynyt sovellettaviksi euron käyttöönoton jälkeenkin.

Muut alueet, jotka käyttävät euroa valuuttanaan

Andorra käytti valuuttanaan aiemmin rinnakkain Espanjan pesetaa ja Ranskan frangia. Euron käyttöönoton jälkeen myös Andorra on siirtynyt euroon. Asiasta ei ole sopimusta EU:n kanssa, mutta kylläkin Ranskan ja Espanjan kanssa. Montenegro käytti valuuttanaan aiemmin Saksan markkaa, nyttemmin euroa. YK:n väliaikaishallinto Kosovossa on julistanut euron alueen viralliseksi valuutaksi.

Euroon kiinteästi sidotut valuutat

EU:ssa

ERM II-järjestelmän kautta euroon on kiinteästi sidottu Viron kruunu (aiemmin sidottu Saksan markkaan) ja Liettuan liti (liet. litas) (helmikuuhun 2002 sidottu Yhdysvaltain dollariin). Tanskan kruunu ja Slovenian tolar ovat kelluvia valuuttoja, mutta niiden vaihteluväliksi on määritelty +/- 15% suhteessa euroon.

EU:n ulkopuolella


- Bosnia-Hertsegovinan konvertibilna marka on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Saksan markkaan)
- Bulgarian lev on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Saksan markkaan)
- Kap Verden escudo on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Portugalin escudoon)
- CFA-frangi ja CFP-frangi ovat kiinteästi sidottuja euroon (aiemmin Ranskan frangiin). CFA-frangia käyttää neljätoista Afrikan maata (Benin, Burkina Faso, Norsunluurannikko, Guinea-Bissau, Mali, Niger, Senegal, Togo, Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Tšad, Kongon tasavalta, Päiväntasaajan Guinea ja Gabon) ja CFP-frangia käytetään Ranskan Tyynenmeren territorioissa. Luokka:Euroopan unioni

Euro

:Euro on myös Australiassa elävä kengurulaji. kengurulaji Euro (valuuttatunnus EUR) on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka on tällä hetkellä käytössä kaikissa EU:hun ennen vuotta 2004 liittyneissä maissa lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ruotsia ja Tanskaa, jotka käyttävät yhä omia kansallisia valuuttojaan. Näistä maista Iso-Britannia ja Tanska ovat liittyneet EU:hun aikaisemmin, jolloin sopimus ei vielä edellyttänyt myös yhteisvaluutan käyttöönottoa, ja niinpä ne voivat pysytellä luvallisesti euron ulkopuolella. Sen sijaan Ruotsi allekirjoitti jo liittyessään sopimuksen Euroopan talousyhteistyöstä ja siten myös euroon liittymisestä. Vuonna 2004 mukaan liittyneet EU-maat ottanevat euron käyttöön aikaisintaan vuonna 2006 — tämän on ainakin Viro asettanut tavoitteekseen. Katso tarkemmin myös: Euroalue Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002. Virallinen raha eurosta tuli jo kuitenkin 1. tammikuuta 1999, jolloin sitä alettiin käyttää tilivaluuttana. Yksi euro vastaa 5,94573 Suomen markkaa (eli 1 markka vastaa 0,1681879 euroa). Euron sadasosa on sentti. Euron kurssia ja korkotasoa valvoo ja pyrkii kontrolloimaan Euroopan keskuspankki.

Euron merkitseminen

Euron kansainvälinen kolmikirjaiminen tunnus (ISO-standardin mukaan) on EUR, jota käytetään pääasiassa kansainvälisessä rahaliikenteessä. Lisäksi on olemassa erityinen euro-symboli (€). Euron lyhenteenä käytetään joskus e-kirjainta, jos symboli ei ole käytettävissä. Paras tapa merkitä euro on olla lyhentämättä sitä ollenkaan. Sentin virallinen lyhenne suomen kielessä on snt, jonka rinnalla voidaan käyttää myös muissa kielissä yleistä lyhennettä c. Euron symboli on mukana Unicode-merkkijärjestelmässä, ja sen esittämiseksi voi käyttää esimerkiksi Latin 9 -merkistöä, joka on Latin 1:stä eurokelpoiseksi muokattu versio.

Setelit ja kolikot

Latin 1 Latin 1 Päätös euroseteleiden ulkomuodosta tehtiin joulukuussa 1996. Toisin kuin kansallisessa rahassa, niissä ei ole kansallisia tunnisteita, vaan niissä korostetaan sitä, mikä eurooppalaisille on yhteistä. Pääasiasiallisena kuvituksena ovat eri aikakausien ja tyylisuuntien ikkunat ja sillat, jotka kuvastavat avautumista kohti muita ihmisiä ja yhteyksiä heihin. Setelit ovat suuruudeltaan 5, 10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa ja niiden koko vaihtelee siten, että pieniarvoiset setelit ovat pieniä ja koko suurenee mitä suurempiarvoinen seteli on kyseessä. Yksi euro jakautuu sataan senttiin. Kolikkojen nimellisarvot ovat: 2 euroa, 1 euro ja 50, 20, 10, 5 ja 2 senttiä sekä 1 sentti. Kolikkojen toisella puolella on yhteinen Eurooppa-aihe ja rahan arvo. Toisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki. Suomalaisten eurokolikkojen kansallisella puolella on suomuurain kahden euron kolikossa, laulujoutsenia yhden euron kolikossa ja pieniarvoisissa kolikoissa leijonakuvio. € on euron tunnus, jota käytetään muun muassa kaikissa hintamerkinnöissä.

Käyttö

Suomessa päätettiin alusta alkaen olla käyttämättä yhden ja kahden sentin kolikoita. Syynä on pikkukolikoiden epäkäytännöllisyys käteisellä maksettaessa. Tähän oli Suomessa totuttu jo markka-ajan viimeisinä vuosina, jolloin pienin käytetty kolikko oli kymmenpenninen. Syyskuusta 2004 alkaen myös Hollannissa aiotaan luopua kahdesta pienimmästä kolikosta, koska niiden käyttö on liian kallista. Laskelmien mukaan jokaisen yksisenttisen käsittelystä aiheutuu neljän sentin kulut. Myös Belgiassa suunnitellaan (2004) pikkukolikoista luopumista, ja niiden vastustus muissakin euromaissa on kasvamaan päin.

Linkkejä


- [http://www.euro.fi/ www.euro.fi]
- [http://www.ecb.int/ www.ecb.int]
- [http://www.eurobilltracker.com www.eurobilltracker.com] (hupi: seuraa euroseteleiden liikkumista) Luokka:Rahayksiköt Luokka:Euroopan unioni ms:Euro zh-min-nan:Euro ko:유로 ja:ユーロ simple:Euro th:ยูโร fiu-vro:Õuro

Alankomaat

Alankomaat, viralliselta nimeltään Alankomaiden kuningaskunta, on perustuslaillinen kuningaskunta Länsi-Euroopassa. Sen naapurimaita ovat Saksa ja Belgia. Pinta-ala on 41 526 km² ja väkiluku noin 16 miljoonaa. Alankomaita kutsutaan myös nimellä Hollanti, joka varsinaisesti tarkoittaa vanhaa Hollannin provinssia, joka nykyään on jaettu Etelä- ja Pohjois-Hollannin provinsseihin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeiden mukaan Hollanti on käypä nimitys samaan tapaan kuin Alankomaat. Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam, mutta hallitus sijaitsee Haagissa, joka on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on maailman suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta (Etelä- ja Pohjois-Hollannin, Utrechtin ja Flevolandin provinssit) kutsutaan Randstadiksi. Alankomaiden kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä alankomaalainen tai hollantilainen. Nimitys hollantilainen saattaa kuitenkin loukata ihmisiä, jotka eivät ole hollantilaisia, esimerkiksi limburgilaisia tai pojoisbrabantilaisia.

Historia

Alankomaat itsenäistyi vuonna 1648. 1600-luvulla Alankomaista tuli suurimpia merenkävijämaita ja kaupankäynnin ansiosta siitä kehittyi taloudellinen suurvalta. Napoleon valloitti Alankomaat ja liitti sen kuningaskunnaksi nykyisen Belgian ja Luxemburgin kanssa vuonna 1815. Belgia itsenäistyi vuonna 1830 ja Luxemburg erosi liitosta kuningas William III:n kuoltua. Alankomaat oli neutraali Ensimmäisessä maailmansodassa, mutta Saksa valloitti sen toukokuussa 1940 Toisen maailmansodan aikana. Alankomaat vapautettiin vasta vuonna 1945. Sodan jälkeen Alankomaat liittyi Natoon ja oli Euroopan unionin edeltäjän, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustajajäseniä. Nyk. Alankomaiden alue oli aik. kelttien asuttama, mutta 100-luvulla eKr. he joutuivat väistymään germaanikansojen (friisit, bataavit) tieltä. Alue liitettiin 50-luvulla eKr. Rooman valtakuntaan, ja kansainvaellusten myötä se tuli frankkien hallintaan, kuen nyk. Belgiakin. Frankkien valtakunnan jaon (843) jälkeen alue pirstoutui vähitellen pieniksi ruhtinaskunniksi, jotka myöh. joutuivat Burgundin alaisuuteen ja tulivat Maksimilian I:n avioliiton myötä 1477 Habsburgien omistukseen. Kaarle V antoi alueen perintönä Espanjan kuninkaalle Filip II:lle, jonka kiihkokatolinen politiikka julmine uskonvainoineen johti vapausssotaan reformoidun opin omaksuneissa Alankomaiden pohj. maakunnissa. Ne julistautuivat itsenäisiksi Alankomaiden tasavallaksi 1581, kun taas et.maakunnat (nyk.Belgia)jäivät Espanjan yhteyteen. Saksa ja Espanja tunnustivat Alankomaiden itsenäisyyden Westfalenin rauhassa 1648. Alankomaat oli vallannut jo vapausssodan aikana siirtomaa-alueita Itä-Intiassa ja laajensi myöh. siirtomaitaan mm. Etelä-Afrikassa. Samalla Alankomaista tuli tärkeä merenkulku- ja kauppavaltio. Se puolusti asemaansa kahdessa sodassa Englantia vastaan 1652-54 ja 1665-67 ja Ranskaa vastaan 1672. Vallankumoussodissa ranskalaiset kuitenkin valtasivat Alankomaat, josta tuli Ranskan alainen Batavian tasavalta. 1806 se muutettiin Napoleonin veljen Ludvigin hallitsemaksi Hollannin kuningaskunnaksi ja 1810 viimein liitettiin kokonaan Ranskaan. Wienin kongressissa 1815 muodostettiin Alankomaiden kuningaskunta, jonka hallitsijaksi tuli Oranian suvun Vilhelm I. Kuningaskuntaan liitettiin myös nyk. Belgia, joka kuitenkin irrottautui itsenäiseksi kuningaskunnaksi 1830. Vilhelm I luopui kruunusta 1840 poikansa Vilhelm II:n hyväksi. Tämän seuraajaksi tuli 1849 Vilhelm III, jonka jälkeen valtaistuimelle nousi 1890 kuningatar Vilhelmiina. Alankomaat pysyi puolueettomana 1. maailmansodassa ja julistautui puolueettomaksi myös 2. maailmansodan puhjetessa.

Politiikka

Alankomaat on ollut perustuslaillinen kuningaskunta vuodesta 1815. Monarkki nimittää hallituksen, jota johtaa pääministeri (Minister President). Parlamentti on kaksikamarinen. Alahuoneessa on 150 jäsentä, ja heidät valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Senaatilla on vähemmän vaikutusvaltaa, ja sen jäsenet valitsevat Alankomaiden provinssien parlamenttien jäsenet aina provinssi-parlamenttivaalin jälkeen.

Provinssit

Alankomaat jaetaan 12 provinssiin (provincies):
DrentheGroningenOverijssel
FlevolandLimburgUtrecht
FrieslandPohjois-BrabantZeeland
GelderlandPohjois-HollantiEtelä-Hollanti
Provinssit jaetaan kuntiin (gemeenten), joita on 483. Alankomaihin kuuluu saaria Karibianmeressä: Alankomaiden Antillit ja Aruba. Aruba Aruba

Väestöjakauma

Alankomaissa puhutaan hollantia. Väestö on uskonnoltaan pääosin kristittyjä, joko reformoituja protestantteja tai katolisia.

Talouselämä

Alankomaat lähti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan yhdentymisen edelläkävijöiksi. Se oli mukana mm. hiili- ja teräsunionissa. Luopuessaan siirtomaastaan Indonesiasta hollantilais-brittiläinen öljy-yhtiö Royal Dutch/Shell joutui uuteen asetelmaan raakaöljyn ostajana. Alankomaat on ollut elektroniikkateollisuuden edelläkävijä Philipsin toimesta, mm. CD-levy on Philipsin lanseeraama. 1990-luvulla Hollannin 1920-luvulta asti menestyksellinen lentokonetehdas Fokker meni konkurssiin etenkin brasilialaisen Embraer-yhtiön vallatessa sen markkinat.

Merkittävimmät luonnonvarat


- Pohjanmeren maakaasu ja öljy
- hedelmällinen maaperä

Merkittävimmät vientituotteet


- elintarvikkeet
- koneet
- kulkuneuvot

Linkit


- [http://europa.eu.int/abc/governments/netherlands/index_fi.htm EU Portaali]
- [http://www.finlandsite.nl/foorumi Alankomaat Foorumi]
- [http://www.alankomaat.info Alankomaat Info]
- [http://www.holland.com Matkailutoimisto]
- [http://maps.google.com/maps?ll=52.173932,5.603027&spn=2.991694,8.107910&z=10&t=h&hl=en Alankomaat Google Mapsissa]
- [http://www.blogs.fi/main/index.php/hollannikkaat Hollannikkaat]: Suomi-yhteisö Hollannissa Luokka:Alankomaat [[got:

Belgia

Belgia on länsieurooppalainen kuningaskunta Ranskan ja Saksan välissä. Muut naapurimaat ovat Alankomaat ja Luxemburg. Pääkaupunki on Bryssel, jossa sijaitsee myös huomattava osa Euroopan unionin keskushallinnosta.

Historia

Belgian alueen asukkaat mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 56 eea Julius Caesarin kirjassa Gallian sodasta, jossa belgae-heimot mainitaan rohkeimmiksi kaikista galleista. Rooman valtakunnan romahduksen jälkeen germaaniset heimot valtasivat Gallian 500-luvulla. Frankit perustivat lopulta merovingien valtakunnan joka hallitsi 500-luvulta 800-luvulle asti. Dynastian ensimmäinen kuningas Klodvig (481–511) kääntyi 496 kristinuskoon. Merovingien dynastian jälkeen valtaan nousivat karolingit, kuninkaanaan Pipin Pieni. Kaarle Martelin (676–741) jälkeen frankkien kuninkaaksi nousi Kaarle Suuri (742–814). Kaarle Suuren valtakunnan hajottua Burgundin valtakunta yhdisti nykyinen Luxemburgin, Alankomaiden ja Belgian alueen. 1400-luvun lopussa alue päätyi perimysten kautta Habsburgien Espanjan Kaarle V:lle. Kaarlen perillinen Filip II päätti kukistaa alankomaiden protestantit, mikä johti itsenäisyyssotaan. Utrechtin liitossa muodostettu Seitsemän yhdistyneen alankomaan tasavalta kapinoi Espanjan valtaa vastaan. Flanderin ja Brabantin maakunnat jäivät Espanjan joukkojen valloittamiksi ja jäivät pois Alankomaiden itsenäistyttyä kahdeksankymmenvuotisen sodan päätteeksi 1648. Belgia jäi Espanjan hallintaan vuosiksi (1519–1713) ja joutui Itävallalle (1713–1794). Ranskan vallankumouksen jälkeen Napoleon valloitti Alankomaat ja liitti sen Ranskaan 1795. Napoleonin häviön jälkeen 1815 Alankomaista, Belgiasta ja Luxemburgista muodostettiin yhtenäinen kuningaskunta. Elokuussa 1830 belgialaiset kapinoivat Ranskan sotajoukkojen avustuksella. Kapinassa katolilaiset ja liberaalit vastustivat autoritaarista protestanttia kuningasta. Aluksi Belgian oli tarkoitus liittyä Ranskaan, mutta Britannian painostuksesta maahan kutsuttiin kuningas saksalaisesta Sachsen-Coburg-Gothan suvusta. Kuningas Leopold I astui valtaistuimelle 21. heinäkuuta 1831. Sota Alankomaita vastaan jatkui vielä vuoteen 1839, jolloin maiden välille solmittiin rauhansopimus. Uudella monarkialla oli moderni, liberaali perustuslaki, vaikkakin äänioikeus oli rajattu noin 1%:lle väestöstä ja ranska oli ainoa virallinen kieli, vähemmistöasemastaan huolimatta. Kongo tunnustettiin kuningas Leopold II:n henkilökohtaiseksi omaisuudeksi vuonna 1885 Berliinin kongressissa, ja hän joutui lahjoittamaan sen Belgialle siirtomaaksi vuonna 1908. Tätä ennen oli brittiläisessä lehdistössä paljastettu Kongon raakuudet, joissa 20% väestöstä eli 10 miljoonaa kongolaista oli kuollut. Belgian paikka Ranskan ja Saksan välissä on historian saatossa osoittautunut vaaralliseksi. Sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa Saksa hyökkäsi maan läpi Ranskaan. Lisäksi Belgiasta on hyvin lyhyt matka Iso-Britannian rannikolle. Tämän johdosta Iso-Britannia on aina pyrkinyt varmistamaan, etteivät manner-Euroopan suurvallat saa Belgiaa haltuunsa. Belgia oli mukana perustamassa EU:ta ja NATOa.

Belgian aluejako

Belgia on jaettu kolmeen alueeseen: Brysseliin, Flanderiin ja Valloniaan. Flanderi ja Vallonia jaetaan vielä kumpikin viiteen maakuntaan.
- Flanderi (enimmäkseen hollanninkielinen Vlaanderen). 6 miljoonaa asukasta.
  - Antwerpen
  - Limburg
  - Itä-Flanderi (Oost-Vlaanderen)
  - Länsi-Flanderi (West-Vlaanderen)
  - Flaamien Brabant (Vlaams-Brabant)
- Vallonia (ranskankielinen; Wallonie ranskaksi, Wallonië hollanniksi). 3,3, miljoonaa asukasta
  - Vallonian Brabant (Brabant Wallon)
  - Namur
  - Liège
  - Hainaut
  - Luxembourg
- Brysselin pääkaupunkialue (Région de Bruxelles-Capitale, Brussels Hoofdstedelijk Gewest tai Die Region Brüssel-Hauptstadt). 960 000 asukasta Maakunnat ja Bryssel jaetaan edelleen kuntiin.

Maantiede

Belgiassa on kolme selkeästi erillistä aluetta: Rannikon tasanko koostuu hiekkadyyneistä ja mereltä vallatuista alueista. Keskustasanko on tasaista, hedelmällistä maata, jota halkovat monet kastelukanavat. Ardennien vuoristo maan kaakkoisosassa on metsäistä ja vuoristoista seutua.

Väestöjakauma

Valtauskonto on katolinen kristinusko jonka seuraajia arvoidaan olevan 75–80% väestöstä.

Kielet

Belgiassa on kolme virallista kieltä, hollanti, ranska ja saksa. Näistä hollanti ja ranska ovat selvästi tärkeimmät. Kielijakaumaa ei ole virallisesti laskettu vuoden 1960 jälkeen, mutta hollannin- eli flaaminkielisiä on n. 55–60%, ranskankielisiä 40–44% ja saksankielisiä n. 1% asukkaista. Osa hollanninkielisistä belgialaisista puhuu flaamin murretta. Belgiassa puhuttu ranska poikkeaa vain hieman Ranskassa puhutusta ranskasta lähinnä muutamien paikallisten sanojen ja sanontojen osalta sekä puhujasta riippuen myös ääntämykseltään. Vallonian alueella ranskan kieli on 1900-luvun aikana syrjäyttänyt vallonin kielen, jota joskus pidetään myös ranskan murteena. Saksan kieli on käytössä ainoastaan Vallonian itäosassa, jossa asukkaita on hieman yli 70 000.

Merkittävimmät luonnonvarat


- puutavara
- kala
  - silli
  - kampela

Merkittävimmät vientituotteet


- kemikaalit
- autot
- elintarvikkeet
- rauta
- teräs

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=50.625073,4.680176&spn=3.094245,8.107910&z=10&t=h&hl=en Belgia Google Mapsissa] Luokka:Belgia als:Belgien ms:Belgium zh-min-nan:Belgien ko:벨기에 ja:ベルギー simple:Belgium th:ประเทศเบลเยียม fiu-vro:Belgiä

Irlanti

Irlanti (epävirallisesti Irlannin tasavalta) käsittää suurimman osan Irlannin saaresta. Pohjois-Irlanti, johon kuuluu suurin osa perinteisestä Ulsterin maakunnasta, on kuitenkin Yhdistyneen kuningaskunnan hallussa. Irlannin kokonaispinta-ala on 70 280 neliökilometriä ja väkiluku noin 4,1 miljoonaa.

Historia

:Pääartikkeli Irlannin historia

Politiikka

Irlanti kuuluu Euroopan unioniin, mutta ei Natoon.

Maantiede

Natoon

Kreivikunnat maakunnittain

Irlanti jakautuu neljään maakuntaan. Maakunnan iirinkielinen nimitys cúige tarkoittaa oikeastaan viidennestä (cúig = viisi), ja alkujaan maakuntiakin oli viisi - viides oli Meath eli iiriksi An Mhí. Nykyään Meathin maakunta lasketaan osaksi Leinsteriä ja on jakaantuneena kahdeksi kreivikunnaksi, varsinaisen Meathin lisäksi Westmeathiksi (An Iarmhí). Maakuntajaolla ei ole hallinnollista merkitystä, mutta esimerkiksi urheilujärjestöt ja monet kulttuurijärjestöt ovat organisoituneet maakunnittain, ja otteluita pelataan maakuntamestaruuksista sekä maakuntien välillä. Useimmat maakuntajaot noudattavat alla olevaa kaavaa, mutta ainakin iirinkielisyystyössä Louthin kreivikunta lasketaan osaksi Ulsteria. Maakuntien englanninkielisissä nimissä esiintyy pääte -ster. Tämä on yhdistelmä englannin- tai muinaisskandinaavinkielisestä genetiivinpäätteestä -s, 's ja iirin kielen sanasta tír "maa". Esimerkiksi Leinster on siis "Laighean's tír".

Ulster (Uladh)


- Cavan/An Cabhán
- Donegal/Dún na nGall
- Monaghan/Muineachán Ulsterin kuusi muuta kreivikuntaa kuuluvat Pohjois-Irlantiin.

Munster (An Mhumhain)


- Clare/An Clár
- Cork/Corcaigh
- Kerry/Ciarraí
- Limerick/Luimneach
- Tipperary/Tiobraid Árann
- Waterford/Port Láirge

Connacht (Chonnacht)


- Galway/Gaillimh
- Leitrim/Liatroim
- Mayo/Maigh Eo
- Roscommon/Ros Comáin
- Sligo/Sligeach

Leinster (Laighean)


- Carlow/Ceatharlach
- Dublin/Áth Cliath
- Kildare/Cill Dara
- Kilkenny/Cill Chainnigh
- Laois
- Longford/An Longphort
- Louth/Lú
- Meath/An Mhí
- Offaly/Uíbh Fhailí
- Westmeath/An Iarmhí
- Wexford/Loch Garman

Väestöjakauma

Väestö puhuu pääosin englantia, pieni vähemmistö alkuperäiskieltä iiriä. Valtauskontona on katolisuus. Irlannin protestantit kuuluvat Irlannin anglikaaniseen kirkkoon (Church of Ireland) tai presbyteerikirkkoon.

Kulttuuri

Kevyen musiikin alalla Irlanti on suurvalta. Irlannin edustaja on voittanut Euroviisut seitsemän kertaa. Irlannin symboleita ovat apila sekä kelttiläinen harppu, joka esiintyy myös kaikissa Irlannin eurokolikoissa.

Merkittävimmät luonnonvarat


- sinkki
- lyijy
- maakaasu
- öljy
- kupari
- kipsi
- turve
- kalkkikivi

Merkittävimmät vientituotteet


- kemikaalit
- karjataloustuotteet

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=53.159947,-8.217773&spn=5.851427,16.215820&z=11&t=h&hl=en Irlanti Google Mapsissa] ms:Ireland ja:アイルランド Luokka:Irlanti Luokka:Britteinsaaret

Itävalta

Itävallan tasavalta on valtio Keski-Euroopassa. Se koostuu yhdeksästä osavaltiosta. Itävallan naapurimaat ovat Liechtenstein ja Sveitsi lännessä, Italia ja Slovenia etelässä, Unkari ja Slovakia idässä ja Saksa ja Tšekki pohjoisessa.

Historia

:Pääartikkeli: Itävallan historia Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen Rooman Noricumin valloittivat hunnit, ostrogootit ja frankit. 900-luvulta 1200-luvulle Itävaltaa hallitsivat Babenbergit, joita seurasi Habsburg-suku. Pyhän saksalais-roomalaiset keisarikunnan lakkauttamisen jälkeen 1806 perustettiin Itävallan keisarikunta, josta tuli 1867 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia. Itävallan keisari oli Itävalta-Unkarin johdossa aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen vuonna 1918, jonka jälkeen keisarikunta hajoitettiin lukuisiin valtioihin Saint-Germainin sopimuksella vuonna 1919 ja Itävallasta tuli tasavalta. Tasavalta kesti vuoteen 1934, jolloin kansleri Engelbert Dollfuß perusti diktatuurin. Ehkäpä historian kuuluisin itävaltalainen on Adolf Hitler. Itävalta liitettiin natsi-Saksaan vuonna 1938 (Anschluss). Liittoutuneet miehittivät Itävaltaa vuoteen 1955, jolloin maasta tuli taas itsenäinen tasavalta sillä ehdolla, että se jäisi neutraaliksi purkurivyöhykkeeksi NATOn ja Varsovan liiton väliin. Kommunismin romahdettua Itävalta lähestyi muita Euroopan maita ja liittyi Suomen ja Ruotsin mukana Euroopan unioniin vuonna 1995 ja otti ensimmäisten joukossa käyttöön euron.

Politiikka

Itävallan valtion pää on presidentti, joka valitaan kuuden vuoden välein kansanvaalilla. Presidentti valitsee kanslerin, joka on yleensä parlamentin suurimman puolueen johtaja. Itävallan parlamentissa on kaksi kamaria, Bundesrat, jossa on 64 osavaltioiden valitsemaa edustajaa ja Nationalrat, jossa on 183 suoraan valittua edustajaa. Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) hallittua kolme vuosikymmentä, vuonna 2000 muodostettiin oikeistokoalitio, johon kuuluivat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistolainen vapauspuolue (FPÖ). Vapauspuolueen politiikan ja johdon aiheuttaman kuohun jälkeen liittokansleri Wolfgang Schüssel (ÖVP) julisti 9. syyskuuta 2002 vaalit pitettäväksi ennenaikaisesti. 24. lokakuuta vaaleissa ÖVP voitti maanvyöryvoiton; 42,3 % äänistä ja FPÖ jäi 10,1 %:iin. Parlamentin valtasuhteet:
- 79 paikkaa ÖVP (kansanpuolue) (42,3 % äänistä)
- 69 paikkaa SPÖ (sosiaalidemokraattinen puolue) (36,51 %)
- 18 paikkaa FPÖ (vapauspuolue) (10,1 %)
- 17 paikkaa Die Grünen (vihreät) (9,47 %) Koalitiohallitus ÖVP:n ja FPÖ:n välillä jatkui 28. helmikuuta 2003 pitkällisten hallitusneuvottelujen jälkeen, Wolfgang Schüssel edelleen liittokanslerina.

Osat

Itävalta on liittotasavalta jossa on yhdeksän osavaltiota:
- Burgenland
- Oberösterreich (Ylä-Itävalta)
- Tiroli
- Kärnten
- Salzburg
- Wien
- Niederösterreich (Ala-Itävalta)
- Steiermark
- Vorarlberg

Maantiede

Vorarlberg Itävallan maantiede Itävalta sijaitsee Alpeilla ilman yhteyttä merelle. Korkein huippu on Großglockner, 3798 metriä merenpinnasta, toiseksi korkein Wildspitze 3774 m. Maan pohjois- ja itäosat ovat pääasiassa mäkistä maastoa. Ilmasto on leuto, kylmät talvet ja viileät kesät.

Talous

Itävalta on korkean elintason maa, jonka talous on pitkälti sidoksissa EU-maihin, erityisesti Saksaan. Toisen maailmansodan jälkeen monia yrityksiä kansallistettiin pelättäessä niiden joutuvan Neuvostoliiton käsiin sotakorvauksina. Pääosa yksityistettiin 1990-luvun alussa. Itävallassa on vahva ammattiyhdistysliike. Vuoristoisessa maassa maatilat ovat pieniä ja hajanaisia, ja tuotanto on ollut kallista. Maatalous on joutunut uudistuksiin maan liittyessä EU:hun 1995.

Väestöjakauma

Itävallan väestöstä on nykyisin 85–89 % itävallansaksalaisia. Kymmenisen prosenttia on ulkomaalaissyntyisiä, erityisesti itäisistä naapurimaista. Kärntenin ja Steiermarkin osavaltiossa elää merkittävä 18000 hengen syntyperäinen slovenialaisvähemmistö. Itävallan vuoristoissa on kehittynyt monta erillistä saksan murretta. Kaikki kuuluvat itävaltalais-baijerilaiseen ryhmään lukuun ottamatta Vorarlbergin alemannimurretta. Kolmen neljäsosaa itävaltalaisista on katolisia. Muut tärkeät uskonnot ovat islam ja protestanttiset liikkeet. 1930 Itävallassa asui 100000 juutalaista, nyt heitä on 10000–20000. Itävallan kansallinen koostumus 1923–1981 (lähde: unkarilainen aikakauslehti História 2–3, 1991) (
- ) vain Burgenlandissa.

Kulttuuri

Itävallassa ovat syntyneet klassisen musiikin keskeiset säveltäjät Wolfgang Amadeus Mozart, Joseph Haydn, Franz Schubert, Gustav Mahler, Anton Bruckner, Johann Strauss vanhempi ja Johann Strauss nuorempi. Toisen Wienin koulukunnan säveltäjiä ovat Arnold Schönberg, Anton Webern ja Alban Berg. Kuuluisia itävaltalaisia fyysikkoja: Ludwig Boltzmann, Erwin Schrödinger, Wolfgang Pauli ja Christian Doppler; filosofeja: Ludwig Wittgenstein ja Karl Popper; matemaatikkoja: Kurt Gödel; psykoanalyysin isä: Sigmund Freud ja psykologi Alfred Adler; taloustieteilijät: Joseph Schumpeter ja Friedrich Hayek; runoilija Peter Rosegger; taidemaalari Gustav Klimt ja insinööri Ferdinand Porsche. Urheilussa Itävalta on alppilajien suurvalta: Toni Sailer, Hermann Maier, Annemarie Moser-Pröll ja Anita Wachter. Muita Itävallassa syntyneitä kuuluisuuksia ovat diktaattori Adolf Hitler ja Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- öljy
- puu
- lyijy
- kivihiili
- ligniitti
- kupari

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- teollisuustuotteet

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=47.835283,13.348389&spn=3.274477,8.107910&z=10&t=h&hl=en Itävalta Google Mapsissa] Luokka:Itävalta fiu-vro:Austria als:Österreich ms:Austria zh-min-nan:Tang-kok ko:오스트리아 ja:オーストリア simple:Austria th:ประเทศออสเตรีย

Kreikka

Kreikka (virallisesti Helleenien tasavalta) on valtio Etelä-Euroopassa Balkanin eteläkärjessä. Sen naapurimaat ovat Albania, Makedonian tasavalta, Bulgaria ja Turkki. Kreikan väkiluku on noin 10,6 miljoonaa ja pinta-ala noin 132 000 neliökilometriä. Kreikan pääkaupunki on Ateena.

Historia

Kreikan historiaa on käsitelty seuraavissa artikkeleissa:
- Antiikin Kreikka (700 eaa.—27 jaa.)
- Rooman valtakunta (27 jaa.— n. 400)
- Bysantin valtakunta (n. 400—1453)
- Kreikan uudempi historia (n. 1453-)

Politiikka

Valtion päämies on presidentti Károlos Papoúlias (2004-). Hallituksen pääministeri on Kostas Karamanlis (2003-). Johtava puolue maassa on Nea Demokratia (oikeisto).

Hallinnollinen jako

Kreikassa on 13 hallinnollista aluetta, periferiaa tai kehää, jotka jaetaan edelleen 51 prefektuuriin (nomoi, yksikkö: nomos), ja yhteen autonomiseen alueeseen Athos-vuoreen, joka on luostarivaltio Kreikan alaisuudessa.
- Attika
- Peloponnesos
- Keski-Makedonia
- Länsi-Makedonia
- Itä-Makedonia ja Traakia
- Epeiros
- Kreeta
- Pohjois-Egean saaret
- Etelä-Egean saaret
- Thessalia
- Jooniansaaret
- Länsi-Kreikka
- Keski-Kreikka Nomoit jakaantuvat edelleen 147 eparkhiaan, jotka jaetaan 1033 kuntaan. Kunnista 133 on kaupunkeja (demoi) ja 900 maalaiskuntia (konotetes). Ennen vuotta 1999 kuntatason yksikköjä oli 5775 ja 12817 kylähallintoa (oikosmoi).

Maantiede

Kreikan maantiede Kreikkaan kuuluu Balkanin niemimaan (eli turkiksi vuorien niemimaa) eteläosa, Aigeianmeren saaret, Kreeta ja Joonian saaret. Kreikan rannikko on kallioista ja meren rikkiuurtamaa. Lännestä pistävä Korintin- ja idästä pistävä Aiginanlahti erottavat Peloponnesoksen niemimaan melkein kokonaan muusta mantereesta. Niiden välisenä siltana on kapea Korintin kannas. Kreikan sisämaa on vuorista. Suurin vuorijono on Pindos, korkeimmat vuorenhuiput Olympos (2985 m) ja Parnassos (2459 m). Kreikan joet ovat vähäiset. Maritzan, Struman ja Vardarin alajuoksut ovat Kreikan alueella, Vistritza, Peneios, Arta, Akeloos ja Eurotas ovat kokonaan Kreikan jokia. Kreikan ilmasto Välimeren ilmastoa. Pahimpana haittana on kesien kuivuus. Vuoden keskilämpö on Ateenassa +23,6° C.
Saaristoja:Saaria:
DodekanesiaEvvoia, Patmos, Kasos
Kykladit Korfu
Sporadit Kos
Etelä-SporaditKhios, Lesvos, Rodos
Pohjois-Sporadit

Talous

BKT asukasta kohden 12 777 USD (2002). Todellinen kasvu vuonna 2002 3,4 %, inflaatio 3,6 %. Työttöminä oli samana vuonna peräti 11,7 % väestöstä. Valuutta on euro, aikaisemmin drakma. Kreikka on Euroopan köyhimpiä maita. Kreikka on maatalousmaa joka tuottaa viljaa, hedelmiä, vihanneksia, sekä teollisuudelle tupakkaa, puuvillaa, sokerijuurikkaita ja viinirypäleitä. Kreikka on kolmanneksi suurin oliiviöljyn tuottaja. Maataloutta tärkeämmän elinkeinon eli teollisuuden kehitystä haittaa raaka-aineiden ja energian puute. Vientituotteita ovat mm. oliiviöljy, oliivit ja viini. Matkailu on myös huomattava tulonlähde.

Väestöjakauma

Asukkaita Kreikassa on 10,56 milj. (2001 laskenta). Vuosittainen väestönkasvu 0,2 % 1995-2001 ja -0,1 % 1998-2015. Asukastiheys 81/km². Kaupungeissa asuu 60 % väestöstä. Kreikka on hyvin homogeeninen valtio ja enemmistö sen asukkaista pitää itseään etnisinä kreikkalaisina. Maassa on kuitenkin pieniä määriä turkkilaisia, pomakkeja, romaneja, vlaheja, slaaveja sekä albanialaisia. Suurin osa maan vähemmistöistä elää Pohjois-Kreikan alueella. Albanialaisista suurin osa oleskelee maan suurimmissa kaupungeissa laittomasti (arvioitu määrä n. 300,000), mutta Pohjois-Kreikassa asuu myös albaniaa äidinkielenään puhuvia yhteisöjä, jotka ovat ortodokseja ja Kreikan kansalaisia. Yli 95 prosenttia Kreikan väestöstä on kastettu kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Kreikassa on myös yhden prosentin suuruinen turkkia puhuva muslimivähemmistö, sekä pieniä määriä katolilais- ja juutalaisyhteisöjä.

Kulttuuri

Kreikan kulttuuria on käsitelty seuraavissa artikkeleissa:
- Antiikin Kreikan kulttuuri (700 eaa.–400 jaa.)
- Bysanttilainen kulttuuri (n. 400–1453)
- Uudempi Kreikan kulttuuri (n. 1453-)

Merkittävimmät luonnonvarat


- bauksiitti
- ligniitti
- marmori
- öljy

Merkittävimmät vientituotteet


- matkailu
- tekstiilit

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=38.289937,21.423340&spn=7.655076,16.215820&z=11&t=h&hl=en Kreikka Google Mapsissa] Luokka:Kreikka roa-rup:Gârţii ms:Yunani zh-min-nan:Hi-lia̍p ko:그리스 ja:ギリシャ simple:Greece th:ประเทศกรีซ fiu-vro:Kriika

Luxemburg

Luxemburgin suurherttuakunta on perustuslaillinen monarkia Länsi-Euroopassa naapurimainaan Ranska, Belgia ja Saksa.

Historia

Keskiaika

Luxemburg voidaan katsoa perustetuksi vuonna 963 kun Ardennien kreivi Sigefroid lunasti roomalaisen Castellum Lucilinburhuc -linnanrauniot, jotka kuuluiveat Teirsin Saint Maximin -luostarille. Linna, joka sijaitsi korkealla kalloisella mäellä nimeltä Bock, suureni ja vahvistui vuosisatojen myötä niin, että se oli 1700-luvulla Euroopan vahvimpia linnoituksia. Loistavien puolustusominaisuuksiensa ja maantieteellisen sijaintinsa tähden sitä kutsuttiin "Pohjolan Gibraltariksi". Luxemburg pysyi Pyhästä Saksalaisesta keisarikunnasta itsenäisenä kreivikuntana aina vuoteen 1354 saakka. Silloin keisari Kaarle IV korotti sen herttuakunnaksi. Vuonna 1437 hallitseva suku sammui ja herttuakunta siirtyi lyhyeksi ajaksi Habsburgeille, kunnes Burgundin herttua Filip II Hyvä liitti sen omiin alueisiinsa. Ennen Marie de Bourgognen, Filipin pojantyttären, kuolemaa 1482 herttuakunta palasi takaisin Habsburgien omistukseen. Espanjan Habsburgien omistukseen maa siirtyy 1506.

Uusi aika

Ranskan Ludvig XIV liitti herttuakunnan alueisiinsa 1684. Tämä toimenpide huolestutti Ranskan naapureita ja nämä muodostivat Augsburgin liiton vuonna 1686. Tästä seuranneen sodan jälkeen Ranska joutui luopumaan herttuakunnasta, joka palasi jälleen kerran Habsburgien hallintaan Rijswickin rauhassa 1697. Ranskan hallinnan aikana linnoitusta vahvistettiin tunnetun linnoitusasiantuntijan, insinööri Vaubanin johdolla. Habsburgien vallankäyttöoikeus alueeseen vahvistettiin vielä 1715 ja Luxemburg integroitiin Itävallan Alankomaihin vuotta aiemmin (1714) tehdyn Rastattin sopimuksen mukaisesti.

Ranskan vallankumouksen jälkeen

Ranskan vallankumouksen jälkeen Ranska valloitti Luxemburgin uudelleen ja siitä tehtiin yksi maan departementeistä (département des Forêts) vuonna 1795 (tilanne virallistettiin kuitenkin vasta vuonna 1797). Napoléonin tappion jälkeen Wienin kongressissa 1815 Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, joka suurherttuana oli Alankomaiden kuningas. Sotilaallisen merkityksensä tähden alueen ei annettu liittyä osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Sen sijaan Luxemburg oli jäsen Saksan liitossa ja sen puolustus oli annettu Preussin tehtäväksi. Luxemburg oli Alankomaiden kuninkaiden hallinnassa aina kuningas Wilhelm II kuolemaan saakka vuoteen 1890. Silloin se siirtyi Nassau-Weilburgin suvulle vanhan saalilaisen lain mukaisesti. Belgialaisten kapinalla hollantilaisia vastaan 1830 oli merkittäviä seurauksia myös Luxemburgille. Maa julistautui itsenäiseksi 1835, ja suurherttua vahvisti sen kolme vuotta myöhemmin. Lontoon sopimuksella 1839 suurherttuakunta jaettiin kahtia Belgian ja Alankomaiden kesken. Lähes puolet sen maapinta-alasta liitettiin uuteen Belgian valtion, johon se edelleenkin kuuluu Luxemburgin maakuntana. Kaikkein ranskankielisimmän osansa menettämisen myötä Luxemburgista tuli melkoisen saksankielinen valtio, joskin ransakalaisen kulttuurin vaikutus jäi erinomaisen voimakkaaksi. Myös Belgian markkinoiden menetys toi suuria taloudellisia ongelmia. Nämä asiat tiedostettuaan suurherttua liitti maansa saksan tulliunioniin (zollverein) vuonna 1842. Tämä ei kuitenkaan pystynyt estämään Luxemburgia jäämästä huonosti kehittyneeksi maatalousvaltioksi lähes sadan vuoden ajaksi. Taloudellisen kehittymättömyyden vuoksi viidennes maan asukkaista muutti siirtolaisina Yhdysvaltoihin vuosien 1841-1891 välisenä aikana.

Perustuslaillinen monarkia

Vuonna 1867 puhjennut kriisi oli johtaa sotaan Saksan ja Ranskan kesken. Kyse oli Luxemburgin statuksesta. Ongelmallinen kysymys ratkaistiin toisella Lontoo-sopimuksella, joka takasi valtion pysyvän itsenäisyyden ja valtiollisen neutraliteetin. Linnoituksen muurit revittiin ja Preussin armeija poistui maasta. Vuonna 1868 maalle hyväksyttiin sen ensimmäinen perustuslaki. Saksa valloitti Luxemburgin ensimmäisessä maailmansodassa ja miehitti sitä vuoteen 1918 saakka. Ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset joukot vapauttivat maan Saksan miehityksestä. Kaksi Yhdysvaltain armeijan divisioonaa kuitenkin jäi maahan sotaa seuranneiden vuosien ajaksi. Versaillesin rauhanneuvotteluissa muut osapuolet torjuivat Belgian vaatimuksen koko Luxemburgin liittämisestä Belgiaan. Toisessa maailmansodassa toistuivat aiemmat tapahtumat ja saksalaiset miehittivät maan. Suurherttuatar eli miehitysvuodet maanpaossa Yhdysvalloissa. Sodan ja miehityksen traumoista selvittyään maa liittyi NATO:on sen perustajajäsenenä vuonna 1949. Tätä ennen maa oli tehnyt talouspoliittisen liiton Alankomaiden ja Belgian kanssa, mistä alkoi Benelux-yhteistyö. Luxemburg on ollut toisen maailmansodan jälkeen innokas Euroopan yhdentymisen kannattaja. Maa oli perustamassa Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisöä vuonna 1950. Tämä oli alkiona nykyiselle Euroopan Unionille. Vuonna 1957 Luxemburg oli perustajajäsenenä allekirjoittamassa ns. Rooman sopimusta, jolla luotiin Euroopan Talousyhteisö EEC (CEE).

Politiikka

Sisäpolitiikka

Valtionpäämies on suurherttua Henri, joka seurasi isäänsä Jeania 7. lokakuuta 2000 (katso: Luxemburgin suurherttuat). Suurherttuan valta on kuitenkin nimellistä ja edustuksellista. Pääministeri Jean-Claude Junckerilla on maan poliittisen vallankäytön johtopaikka. Luxemburgin sisäpolitiikkaa luonnehtii hyvin merkittävä konsensus. Se perustuu koaliitioille, mikä puolestaan on seurausta vaalien suhteellisesta äänestystavasta. Maan keskeiset sisäpoliittiset kysymykset liittyvät pääsääntöisesti eurooppalaiseen integraation. Maan sisäpolitiikkaan on oma vaikutuksensa myös runsaalla ulkomaalaisten osuudella. Perinteisten siirtotyöläisten osuus on ollut merkittävä jo 1960-luvulta lähtien ja eritoten heitä saapui Etelä-Euroopan maista, Italiasta, Espanjasta ja Portugalista. Uusin "siirtolaisten" ryhmä ovat Euroopan Unionin virkamiehet perheineen ja avustajineen. Tämän korkeapalkkaisen siirtolaisryhmän tähden maassa vallitsee esim. hyvin tiukka ja tarkasti valvottu vuokrasäännöstely, jolla taataan myös maan omien asukkaiden mahdollisuudet kohtuuhintaiseen asumiseen.

Kansanedustuslaitos

Luxemburg on perustuslaillinen monarkkia ja parlamentaarinen demokratia. Kansanedustuslaitoksen vaaleja varten maa on jaettu neljään vaalipiiriin: # Eteläinen: Esch'in ja Capellen kantonit # Itäinen: Grevenmacherin, Remichin ja Echternachin kantonit # Keskeinen: Luxemburgin ja Merschin kantonit # Pohjoinen: Diekirchin, Redahgen, Wiltzin, Clervaux'n ja Vianden kantonit. Kansanedustajien määrä on perustuslain mukaan 60. Heidät valitaan yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla vaaleilla käyttäen ns. listavaalia. Vaalikausi kestää viisi vuotta. Edustajapaikat jakautuvat vaalipiireittäin seuraavasti:
- Eteläinen alue: 23 edustajaa,
- Itäinen alue: 7 edustajaa,
- Keskeinen alue: 21 edustajaa,
- Pohjoinen alue: 9 edustajaa. Viimeisimpien vuonna 2004 pidettyjen vaalien tulokset puolueittain olivat:
- 36,11 % CSV / PCS (Kristillis-sosiaalinen puolue: 24 sièges
- 23,37 % LSAP / POSL (Luxemburgin sosialistinen yöväenpuolue: 14 sièges
- 16,05 % DP / PD (Demokraattinen puolue): 10 sièges
- 11,58 % Déi Greng (Vihreät) : 7 sièges
- 9,95% ADR (Demokratia ja eläkeläisten taloudellisen turvan komitea): 5 sièges
- 1,90 % Déi Lénk (Vasemmisto)
- 0,92% KPL (Luxemburgin kommunistinen puolue)
- 0,12% FPL (Luxemburgin Vapaapuolue) Eräänlaisena ylähuoneena maassa toimii "Conseil d'État" (valtioneuvosto), jonka muodostavat 21 suurherttuan nimittämää tavallista kansalaista. Nimitys tehdään kansanedustuslaitoksen lausunnon jälkeen. Halitsijaperheen aikuiset jäsenet kuuluvat itseoikeutettuina jäseninä tähän neuvostoon. Neuvoston tehtävänä on neuvoa ja avustaa kansanedustuslaitosta lainsäädännön tekemisessä.

Ulkopolitiikka

Alusta alkaen Luxemburg on ollut Euroopan Unionin ja sen edeltäjien aktiivinen jäsen. Sen vaikutusvalta järjestöissä on ollut huomattavasti suurempi kuin mitä sen koko edellyttäisi. Luxemburgin johdolla neuvoteltiin ja luotiin pitkälti koko järjestöä suuresti muokannut Maastrichtin sopimus. Luxemburg ei ollut ainostaan ensimmäinen maa, joka täytti sopimuksen taloudelliset, lainsäädännölliset ja rahapoliittiset kriteerit, vaan se täytti ne jo vuoden etuajassa. Luxemburg on jäsenmaista hyötynyt suhteellisesti ehkä eniten Euroopan Unionista, sillä siellä toimivat mm. parlamentin sihteeristö, tuomioistuin ja tilintarkastusvirasto. Osittain näiden suurten virastojen ansiosta Luxemburgin elintaso on eräs maailman korkeimmista ja samalla kansalaisten verotaso hyvinkin matala.

Maantiede

Jean-Claude Juncker Luxemburgin sijainti läntisen Euroopan sydämmessä on ollut maalle sekä positiivinen, että myös monasti negatiivinen seikka. Maan pinta-ala on 2 586km², pohjois-eteläsuuntaan pituutta on enimmillään 82 kilometriä ja leveyttä 57 kilometriä lännestä itään. Maa kuuluu siis ns. Euroopan pienvaltioihin, joskin niissä suurimpien joukkoon. Maa jakautuu kahteen hyvin erilaiseen maantieteelliseen alueeseen: # Pohjoisessa Oesling, jonka keskikorkeus on 450 metriä merenpinnasta ja joka käsittää noin kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Alue modostaa itäisen osan Ardennien vuoristosta. #Gutland eli "Hyvä maa", maan keski- ja eteläosa. Keskikorkeus on 215 metriä merenpinnasta ja käsittää loput 2/3 valtion pinta-alasta. Idässä alue rajoittuu Moselin maanviljelyslaaksoon ja etelässä se on osa Lorrainen tasankoa. Luxemburgin korkein kohta on 559 metriä korkea Burgplatz Huldangessa, ja alavin kohta on 133 metriä merenpinnasta Wasserbillingissä Moselin laaksossa. Pääkaupunki Luxemburg sijaitsee 304 metrin korkeudessa. Kaupungille ovat tyypillisiä erittäin suuret korkeuserot. Jean-Claude Juncker Meuseen laskevan Chiersin muodostamaa poikkeusta lukuun ottamatta Luxemburgin vedet laskevat Mosel-jokeen ja sen myötä Pohjanmereen.

Talous

Luxemburgin talous on suuresti riippuvainen pankkisektorista ja terästeollisuudesta. Kansainvälisillä virkamiehillä ja heidän kulutuksellaan on myös kohtuullinen merkitys maan taloudelle. Luxemburgilaiset voivatkin nauttia yhdestä maailman korkeimmasta elintasosta mitattuna kansantulolla henkeä kohti. Matkaoppaat mainostavat maata hyvin usein Euroopan vihreänä sydämenä, kuitenkin tässä luonnonkauniissa maassa on runsaasti korkeatasoista teollisuutta ja sen talous on voimakkaasti vientivetoinen. Luxemburgilaiset nauttivat taloudellisesta vauraudesta, joka lienee ainutkertainen demokraattisissa teollisuusvaltioissa.

Terästeollisuus

Luxemburgin teollinen aktiivisuus on paljolti keskittynyt terästeollisuuteen ja sen ympärille rakentuu varsinainen teollinen tuotanto. Tosin nykyisin sen osuus kansantulosta on vähentynyt melko pieneksi. Maan terästeollisuuden lähtökohtana voidaan pitää 1876 tapahtunutta englantilaisen metalliteollisuuden maahantuloa. Vuonna 1911 perustettiin Arbed-yhtiö, joka tänään on Euroopan toiseksi suurin teräksentuottaja. Tämä terästeollisuus on sijoittunut Ranskan rajan läheisyyteen. Sen tuotanto käsittää 29% maan viennistä ilman palveluja, 1,8% maan bruttokansantulosta, ja se työllistää 22% teollisuuden työvoimasta ja 3,9% koko työvoimasta. Vaikka Luxemburg on monessa suhteessa vapaan markkinatalouden mallimaa, vuoden 1974 jälkeen valtio on omistanut lähes kolmanneksen teräsjätti Arbedistä. Syynä tähän ovat tuolloin tapahtuneet terästeollisuuden modernisoinnit ja rakennemuutokset. Uudistukset onnistuivat ja tehtäiden tuotantoaste on maailman korkeimpia. Noin 6% tehtaiden tuotannosta suuntautuu Yhdysvaltoihin.

Pankit

Terästeollisuuden vaikeudet ja lamakaudet ovat korostaneet pankkisektorin merkitystä Luxemburgin taloudelle. Hyvän asemansa johdosta maa on voinut säilyttää Euroopan Unionissa ainutlaatuisen pankkisalaisuuden ja pankkitoiminnan kontrolloimattomuuden. Vuonna 1997 maassa oli 215 pankkia, ja niissä kaikkiaan 21.000 työntekijää. Poliittinen vakaus, hyvät tietoliikenneyhteydet, helppo pääsy muihin Euroopan maihin, koulutettu monikielinen henkilökunta ja pankkitoiminnan vankat salaisuusperinteet ovat taanneet finanssisektorin jatkuvan kasvun. Suurin pankkien määrä kuuluu saksalaisille ja sitten tulevat pohjoismaat, Japani ja Yhdysvallat, jonka keskeisimmät pankit ovat läsnä Luxemburgin pankkimarkkinoilla. Maan pankkien kokonaistase oli yli $200 miljardia vuoden 1966 lopulla. Summasta oli ulkomaalaista valuuttaa 81%, eritoten dollareita ja Saksan markkoja. Pankkitoiminnan lisäksi yli 9000 holding-yhtiötä on perustanut pääkonttorinsa Luxemburgiin. Myös Euroopan unionin hallitsema finanssi-instituution Euroopan Investointipankki pitää päämajaansa Luxemburgissa. Maan alhaiseen veroasteeseen kuuluu myös muita EU-maita alhaisempi arvonlisävero eri tuotteille. Myös suomalaisilla pankeilla on ollut konttori tai sisarpankki Luxemburgissa jo pitkään ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin.

Ulkomaiset investoinnit

Luxemburg tarjoaa ulkomaisille sijoituksille hyvin otollisen ympäristön. Hallituspolitiikka on johdonmukaisesti suosinut uusia investoijia. Tämä on tuonut Luxemburgiin erityisesti high-tech-teollisuuden ja muun vastaavan ns. kevytteollisuuden inventointeja. Luxemburgin kauppatase on ollut viime vuosikymmeninä tuontivoittoinen, mutta kun palvelutase otetaan mukaan, niin kokonaistase on ollut vientivoittoinen. Näin finanssi- ja pankkisektori mahdollistavat korkean kulutustason maan asukkaille. Myös valtiontalous on vahva ja yleensä budjetit ovat ylijäämäisiä.

Työelämän suhteet

Työelämän suhteet ovat olelet rauhalliset vuoden 1930 jälkeen. Suurin osa teollisuustyöväestöstä on järjestäytynyt ammattiliittoihin, jotka ovat yhteydessä yhteen keskeiseen puolueeseen. Tärkeimmissä työelämää koskevissä neuvotteluissa toimii ns. kolmikantajärjestelmä, eli hallitus, ammatttiliitot ja työnantajat yhteistyössä. Ulkomaiset investoijat pitävätkin usein juuri Luxemburgin työelämän suhteita ensisijaisena syynä päätökselleen investoida suuriruhtinaskuntaan. Työttömyys on Euroopan mittakaavassa lähes olematonta (noin 2,8 prosenttia), vaikka maassa on todella suuri ulkomaalaisten työntekijöiden määrä.

Tilastoa


- BKT - kasvu: 1,1% (2002), 1,2% (2001), 8,9% (2000), 8,7% (1999)
- GDP - Sektoreittainen jakautuminen:
maanviljely: 1%
teollisuus: 23%
palvelut: 76% (1999 arvio.)
- Köyhyysrajan alapuolella elävä kansanosa: 0%
- Inflaatio (kuluttajahinnat): 1,1% (1999 arvio.)
- Työvoima: 236.400 (kolmasosa työvoimasta on ulkomaalaisia työntekijöitä, eritoten Portugalista, Italiasta, Espanjasta, Ranskasta, Belgiasta ja Saksasta) (1998 arvio)
- Työvoima toimialottain: palvelut 83,2%, teollisuus 14,3%, maanviljely 2,5% (1998 arvio)
- Budjetti: (2000 arvio)
tulot: $4,73 miljardia
menot: $4,71 miljardia
- Teollisuus: pankkitoiminta, teräs ja rauta, elintrarviketeollisuus, kemikaalit, metallituotteet, renkaat, lasi ja alumiini
- Teollisuustuotannon kasvu: 1,6% (1999 arvio)
- Sähkön tuotanto: 382 GWh (1998)
- Sähkön tuotanto - lähteittäin:
fossiiliset polttoaineet: 60,73%
vesivoima: 24,86%
atomivoima: 0%
muut: 14,41% (1998)
- Sähkön kulutus: 5.856 TWh (1998)
- Sähkön vienti: 900 GWh (1998)
- Sähkön tuonti: 6,4 TWh (1998)
- Maataloustuotteet: ohra, kaura, perunat, vehnä, hdelmät, viinirypäleet ja karjatuotteet
- Vienti: $7,5 miljardia (f.o.b., 1998)
- Vienti - hyödykkeeet: valmiit terästutteet kemikaalit, kumituotteet, lasi, alumiini, muut teollisuustuotteet
- Vientimaat: Saksa 33%, Ranska 20%, Belgia 12%, UK 6%, US 5%, Alankomaat 4% (1998)
- Tuonti: $9,6 miljardia (c.i.f., 1998)
- Tuonti - hyödykkeet: mineraalit, metallit, elintarvikkeet, kulutustavarat
- Tuontikumppanit: Belgia 36%, Saksa 27%, Ranska 12%, Alankomaat 5%, US 4% (1998)
- Ulkomainen velka: $0
- Kehitysapu: $160 miljoonaa (1999)

Väestö ja kulttuuri

Belgia Luxemburgissa on kolme virallista kieltä: luxembourgeois/lëtzebuergesch (puhuttu virallinen kieli sitten vuoden 1970), saksa ja ranska (virallisia kirjoitettuja kieliä). Lëtzebuergesch on vanha germaaninen kieli, joka pohjaa Moselin frankkien kieleen. Maan monikielisyys on tietenkin tulosta kahden erilaisen etnisen kulttuurin rinnakkainelosta. Tosin 1960-luvulla alkanut voimakas siirtolaisuus on tuonut maahan merkittäviä ryhmiä myös muita romaanisia kieliä puhuvia. Yleistäen voidaan todeta, että saksa on lehdistön pääkieli. Julkinen tiedotus tapahtuu ranskaksi, saksaksi ja joskus englanniksi tai portugaliksi, koska maan väestöstä 10% omaa portugalilaisen taustan. Maan valtauskonto on katolisuus. Hallituksella on ollut jo pitkään selkeä linja kehittää maasta audiovisuaalisen toiminnan ja kommunikaation keskus. Maalla on pitkät perinteet kaupallisessa radiotoiminnassa, sillä Radio Luxemburg oli Suomessakin hyvin kuunneltu länsimainen radioasema 50- ja 60-luvuilla, siis ennen kuin Yleisradio liberalisoi musiikkipolitiikkaansa. Nykyisin tämä yhtiö onkin Euroopan tärkein yksityinen radio- ja televisioyhtiö. Vuonna 1986 perustetun luxemburgilaisen satelliittiyhtiön "Société européenne des satellites" (SES) taustalla on maan hallitus. Yhtiön tehtävänä on asentaa ja operoida telekommunikaatiojärjestelmiä, joilla välitetään televisio-ohjelmia ympäri Eurooppaa. Ensimmäinen SES "ASTRA" satelliitti, 16-kanavainen RCA 4000, laukaistiin avaruuteen Ariane-raketilla joulukuussa 1988. SES operoi tällä hetkellä seitsemällä satelliitilla.

Aiheesta muualla


- [http://www.luxembourg.lu Valtion virallinen sivusto]
- [http://maps.google.com/maps?ll=49.816721,6.111145&spn=0.786855,2.026978&z=8&t=h&hl=en Luxemburg Google Mapsissa]
- [http://www.etat.lu/ Luxemburgin hallinnon portti]
- [http://www.netz-tipp.de/kat/World/Fran%e7ais/R%e9gional/Europe/Luxembourg/ Netz-Tipp.de] (saksankielinen) Luokka:Luxemburg als:Luxemburg ms:Luxembourg zh-min-nan:Luxembourg ko:룩셈부르크 ja:ルクセンブルク simple:Luxembourg th:ประเทศลักเซมเบิร์ก

Portugali

Portugali on Euroopan lounaisosassa sijaitseva valtio. Siihen kuuluu myös kaksi saaristoa: Azorit ja Madeira. Portugalin ainoa rajanaapuri on Espanja.

Historia

Portugaliin ovat vaikuttaneet oli 3000 vuoden ajan eri sivilisaatiot. Foinikialaiset, kreikkalaiset, keltit, karthagolaiset, roomalaiset, germaanit ja arabit ovat jättäneet vaikutuksensa Portugaliin. 1000-luvun lopulla burgundilainen ritari Henrik nousi Portugalin kreiviksi. Hän onnistui yhdistämään Portucalen ja Coimbran kreivikunnat ja julistautui itsenäiseksi Leónin ja Kastilian välisen sodan aikana. Itsenäisyyttä hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan. Portugalin perinteinen alku lasketaan päivämäärästä 24. kesäkuuta 1128, jolloin Alfonso Henriques voitti São Mameden taistelun. Alfonso julisti itsensä Portugalin ruhtinaaksi ja 1139 ensimmäiseksi Portugalin kuninkaaksi. 5. lokakuuta 1143 Portugalin tunnustettiin viimein itsenäiseksi Zamoran kokouksessa Pyhän istuimen edustajien avustuksella. Alfonso jatkoi valloituksia islaminuskoisilta maureilta etelässä Temppeliherrain ritarikunnan avustuksella. Portugalin reconquista oli ohi 1250 Algarven valloituksen jälkeen, ja raja muiden kuningaskuntien kanssa pysyi tästä lähin lähes muuttumattomana. Portugalin imperiumin rakennus alkoi 1415, kun portugalilainen armada purjehti kuningas Juhana I ja poikiensa Duarten, Henrikin ja Alfonson kanssa kohti Ceutaa Pohjois-Afrikassa. Mukana oli myös legendaarinen sankari Nuno Álvares Pereira. 21. elokuuta rikas islamilainen kauppakaupunki oli valloitettu. Henrik Purjehtijan kiinnostus tutkimusmatkoihin ja tekniset edistysaskeleet navigaatiossa johtivat laajoihin edistysaskeliin tietämyksessä. Tutkimusmatkoja rahoitettiin Temppeliherrain varoilla, heidän haettuaan turvaa Portugalista vainojen vuoksi. Vuonna 1418 Henrik Purjehtijan kapteeni João Gonçalves Zarco ja Tristão Vaz Teixeira löysivät Porto Santon saaren. Vuonna 1419 Zarco nousi maihin Madeiralla. Azorit löydettiin vuosien 1427 ja 1431 välillä. Vuonna 1434 Gil Eanes ohitti Cape Bojadorin Marokossa, mikä aloitti Afrikan tutkimukset. Myöhemmin karavellit löysivät Guineanlahden ja Kongojoen suiston. Bartolomeu Dias kiersi ensimmäisenä Hyväntoivonniemen 1487. Vasco da Gama purjehti Intiaan saapuen Calicutiin 20. toukokuuta 1498 ja palasi Portugaliin seuraavana vuonna. Vuonna 1500 Pedro Álvares Cabral purjehti ensimmäisenä Brasilian rannikolle. Kymmenen vuotta myöhemmin Alfonso d'Albuquerque valloitti Goan. Vuonna 1578 nuori kuningas Sebastião I kuoli taistelussa. Koska Espanjan Filip II oli portugalilaisen prinsessan poika, hänestä tuli Portugalinkin hallitsija nimellä Filip I 1580. Portugali säilytti aluksi omat lakinsa, rahansa ja hallituksensa. Kolmas espanjalainen kuningas, Filip III, yritti tehdä Portugalista Espanjan maakunnan. Tämän vuoksi Bragançan herttua, Portugalin kuningassuvun jäsen, julistettiin Portugalin kuninkaaksi 1. joulukuuta 1640 nimellä Juhana IV ja Espanjaa vastaan sodittiin perimyssota. Portugali menetti joitain siirtomaitaan, etupäässä Aasiassa. Lissabon tuhoutui maanjäristyksessä 1755. Vuonna 1801 Napoleonin sotien aikana Portugali miehitettiin ja se menetti Olivençan Espanjalle. Pian Brasilia julistautui itsenäiseksi keisari Pedro I:n alaisuudessa, josta tuli myös Portugalin Pedro IV. Vuoden 1910 vallankumous syrjäytti monarkian ja aloitti ensimmäisen tasavallan. Sitä leimasi kaaos, ja 1926 kansallismielisten sotilasvallankaappaus aloitti toisen tasavallan, joka johti lähes 50 vuoden sortohallintoon. Vaikka aika oli taloudellisesti vakaata, se johti Portugalin siirtomaavallan loppuun. Intia otti haltuunsa Portugalin Intian 1961. Myös Angolassa, Mosambikissa ja Portugalin Guineassa syntyi itsenäisyysliikkeitä. Siirtomaasodissa sissejä ei saatu kukistettua, ja tyytymättömyys sotiin johti vuoden 1974 vallankumoukseen. Verettömän neilikkavallankumouksen jälkeen julistettiin kolmas tasavalta, ja aloitettiin laajat demokratiauudistukset. Afrikan siirtomaille myönnettiin itsenäisyys 1975. Joulukuussa 1975 Indonesia valloitti Portugalin Timorin viikon itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Macao palasi Kiinalle 1999. Vuonna 1986 Portugali liittyi Euroopan talousyhteisöön, joka on nykyisin Euroopan unioni.

Politiikka

Portugalin valtion pää on presidentti, joka nimittää pääministerin parlamentin neuvosta. Presidentillä on oikeus hajottaa hallitus ja parlamentti ja oikeus julistaa sota tai rauha. Hän on myös asevoimien ylipäällikkö. Presidentti valitaan viisivuotiskausille kansanvaalilla. Parlamentti, tasavallan kokous (Assembleia da República), on yksikamarinen 230 jäseninen. Sen jäsenet valitaan suhteellisella vaalilla nelivuotiskausiksi. Portugalissa on kaksi pääpuoluetta, sosiaalidemokraattinen PSD (Partido Social Democrata) ja sosialistinen PS (Partido Socialista). PSD:tä pidetään keskustaoikeistolaisena ja PS:ää keskustavasemmistolaisena. Pienempiä puolueita ovat kansanpuolue PP (Partido Popular), PCP (Partido Comunista Português), vihreä (Os Verdes) ja vasemmistoliitto BE (Bloco de Esquerda). Portugalia on hallinnut maaliskuusta 2005 lähtien PS:n enemmistöhallitus, jonka pääministerinä on José Sócrates.

Maakunnat ja autonomiset alueet

Portugalissa on 18 piiriin (distritos, yksikkö - distrito): Aveiro, Beja, Braga, Bragança, Castelo Branco, Coimbra, Évora, Faro, Guarda, Leiria, Lisboa (Lissabon), Portalegre, Porto, Santarém, Setúbal, Viana do Castelo, Vila Real ja Viseu. Näiden lisäksi kaksi autonomista aluetta (regiões autónomas): Azorit (Açores) ja Madeira. Alueet jaetaan edelleen kuntiin.

Maantiede

Madeira Madeira Manner-Portugalin jakavaa kahtia sen suurin joki, Tejo. Pohjoisessa maan on vuoristoista, sisämaassa on tasankoja. Portugalin korkein kohta, Pico Alto (2 351 m) on kuitenkin Azoreilla. Etelässä maa on kumpulevaa tasankoa. Ilmasto on jokin verran lämpimämpi ja kuivempi kuin pohjoisessa. Pohjoisessa vuoden keskilämpötila on 13 °C ja etelässä 18 °C. Muita suuria jokia ovat Douro, Minho ja Guadiana, jotka kaikki saavat alkunsa Espanjasta. Rio Mondego, suurin joki joka on kokonaan Portugalin puolella, saa alkunsa Serra da Estrelan vuoristosta, jossa on myös Manner-Portugalin korkein kohta 1 993 m. Madeira ja Azorit ovat vulkaanisia. Niiden ilmasto on kosteampi sijainnin vuoksi.

Talous

Väestöjakauma

Portugali on kielellisesti ja uskonnollisesti homogeeninen. Pääkieli on portugalin kieli, ainoastaan Miranda do Dourossa puhutaan leonin kieltä (Lhéngua Mirandesa). Kielellä on noin 5000 puhujaa ja sillä on ollut tunnustettu asema vuodesta 1999. Lähes kymmenes portugalilaisista on maahanmuuttajia. Portugali on saanut asukkaita paitsi Afrikan entisistä siirtokunnista (alle 100 000), myös Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Saksasta ja Ranskasta. Eurooppalaisia maahanmuuttajia kiehtoo alhaisempi kustannustaso, ilmasto ja kulttuuri. Paremman elämän toivossa maahan on muuttanut myös monia ihmisiä Itä-Euroopasta, Ukrainasta, Moldovasta, Romaniasta ja Venäjältä. Portugali oli itse pitkään maastamuuton lähtömaa, mutta on nyt muuttunut houkuttelevaksi kohteeksi maahanmuutolle. Suurin uskonto on katolinen kristinusko, jota tunnustaa 94 % portugalilaisista. Protestantteja ja muita kristittyjä on noin 300 000, muslimeja 50 000, hinduja 10 000 ja 1000 juutalaista. Portugalissa on edelleen 6,7 % lukutaidottomia, enimmäkseen vanhempaa väestöä.

Kulttuuri

Portugalin kirjallisuus kehittyi jo 1300-luvulla. Muinaisia kronikoitsijoita olivat Fernão Lopes, Gil Vicente ja António Vieira. Runous oli pitkään tärkempää kuin proosa. Suurimpana runoilijana pidetään 1500-luvulla vaikuttanutta Luís de Camõesia, joka tunnetaan eeppisestä teoksestaan Os Lusíadas. Suurin moderni runoilija on Fernando Pessoa (1888–1935). Muita kirjailijoita ovat Eça de Queirós, Sophia de Mello Breyner Andresen, António Lobo Antunes ja vuoden 1998 Nobel-voittaja José Saramago. Urheilulajeista suosituin on jalkapallo. Tunnetuimpia portugalilaisia pelaajia ovat Luís Figo, Eusébio, Rui Costa ja Cristiano Ronaldo.

Merkittävimmät luonnonvarat


- korkki
- rautamalmi
- volframi
- marmori
- kala

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- tekstiilit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=39.690281,-7.888184&spn=7.503699,16.215820&z=11&t=h&hl=en Portugali Google Mapsissa] Luokka:Portugali als:Portugal ms:Portugal zh-min-nan:Portugal ko:포르투갈 ja:ポルトガル simple:Portugal th:สาธารณรัฐโปรตุเกส

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

Bruttokansantuote

Bruttokansantuote (BKT) on kokonaistuotannon mitta kansantaloudessa. Sille on useita eri laskutapoja, mutta lopputulos on kaikissa sama. Se tarkoittaa jossain maassa toimivien tuotantoyksiköiden (esim. tehtaiden) tuottamien lopputuotteiden summaa rahassa. Tavaroiden lisäksi siihen sisältyvät palvelut. BKT voidaan saada myös laskemalla yhteen kotimaisten yritysten tuotannontekijöistä tulleet tulot eli mm. palkat, osingot ja yrittäjätulot. Bruttokansantuotteeseen ei sisälly kaikki maassa tapahtuva tuotanto, kuten kotityö ja harmaa talous. BKT:tä käytetään usein maan elintason kehityksen mittarina. Eri maiden välisiä elintason vertauksia tehdään käyttäen samaksi valuutaksi (useimmiten dollareiksi) muutettua asukaskohtaista bruttokansantuotetta. Koska hintataso vaihtelee maiden välillä, usein käytetään myös ostovoimakorjattua bruttokansantuotetta, jossa kunkin maan hintataso otetaan huomioon. Kansalaisten tosiasiallisen elintason arviointiin on kehitetty muitakin menetelmiä. Esimerkiksi Yhdistyneet kansakunnat käyttää inhimillisen kehityksen indeksiä HDI (engl. human development index).

Katso myös


- Luettelo valtioista bruttokansantuotteen mukaan
- Luettelo valtioista bruttokansantuotteen henkilöä kohti mukaan
- Luettelo valtioista inhimillisen kehityksen indeksin mukaan Luokka:Kansantaloustiede

Euroopan keskuspankki

Euroopan keskuspankki (EKP) on Euroopan unionin talous- ja rahaliiton sydän. Sen päämaja on Frankfurtissa. Se toimii hallituksista riippumatta ja sen tärkein tehtävä on varmistaa yhtenäisen rahan - euron - vakaus rahaliitossa. Rahaliiton perustamisen myötä vuonna 1999 Euroopan keskuspankki vastaa euron käyttöalueen rahapolitiikasta. Rahapolitiikalla tarkoitetaan liikkeessä olevan valuutan määrän ohjailua vaikuttamalla esimerkiksi korkoihin. EKP on täysin riippumaton hallituksista tai muista viranomaisista. Rahaliittoon osallistuvilla mailla on edelleen om