Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Hävittäjä (lentokone)

Hävittäjä (lentokone)

Hävittäjä on pääsääntöisesti ilmamaaleja, mutta toissijaisesti myös maa- ja merimaaleja vastaan toimiva pienehkö ja nopea, yksi- tai kaksipaikkainen lentokone. Erilaisia hävittäjiä käyttävät pääasiassa eri maiden ilmavoimat, joissain maissa myös maa- ja merivoimilla on omat lentojoukkoyksiköt.

Ensimmäinen maailmansota

ilmavoimat Ensimmäiset hävittäjät otettiin käyttöön ensimmäisessä maailmansodassa. Pommikoneissa oli konekivääriampuja, mutta hävittäjä syntyi aseistamattomista tiedustelukoneista. Ohjaajat alkoivat käyttää lennolla käsiaseita. Sitten koneisiin alettiin asentaa ylemmän siiven päälle konekivääri, joka oli sijaintinsa aiheuttamien tähtäysvaikeuksien vuoksi epätarkka. Konekivääri siirrettiin runkoon siten että se ampui potkurin läpi. Aluksi potkuri panssaroitiin, mutta sitten Fokker otti käyttöön tahdistetun konekiväärin ampumaan lentokoneen potkurin lapojen välistä. Sodan parhaita hävittäjiä oli Sopwith F1 Camel. Lentäjät olivat jo tämän sodan suuria sankareita, sodan ollessa muuten teurastusta juoksuhaudoissa. Kuuluisimpia lentäjiä olivat mm. Saksan Punainen paroni Manfred von Richthofen, Lothar von Richthofen, Oswald Boelke, Max Immelmann, Werner Voss sekä Ernst Udet. RAF:in irlantilainen Mick Mannock, Albert Ball, Yhdysvaltain Eddie Rickenbacker sekä ranskalaiset Rene Fonck ja Georges Guynemer. Lentäjien tilastollinen elinikä rintamalle saapumisesta oli vain muutama viikko. RAF kielsi laskuvarjojen käytön arvellen niiden heikentävän taistelumoraalia. Saksan lentäjät ammuttiin yleensä alas oman maan päällä, joten he ottivat käyttöön laskuvarjon. Vihollisen alueelle kuolleet lentäjät haudattiin täysillä sotilaallisilla kunnianosoituksilla.

1918-1938

Maailmansotien välillä tekniikan kehitys oli alkuvuosina olematonta. Nopeita yksimoottorisia koneita käytettiin lähinnä vain Schneider Trophy-nopeuskilpailussa ja niissäkin vesitasoja. Yhdysvalloissa oli nopeuskilpailuja mm. lyhyellä kahdeksikon muotoisella radalla. Merkittävä läpimurto oli Lindbergin lento Atlantin yli, joka osoitti mm. moottorien parantuneen luotettavuuden. 1930-luvulla kehitys oli nopeaa ja silloin otettiin käyttöön ensimmäiset kokometalliset hävittäjät ja kaksitasokoneet alkoivat väistyä ala- tai keskitasoisten mallien tieltä, samoin kuin avo-ohjaamot vaihtuivat nopeuksien kasvaessa kuomullisiin ohjaamoihin. Merkittäviä ajan konetyyppejä olivat mm. Hawker Hurricane, Messerschmitt Bf 109 ja Supermarine Spitfire. Pelkistä konekivääreistä siirryttiin vähitellen suurempikaliiberisiin konetykkeihin konekiväärien lisäksi tai tilalle. Niin oudolta kuin se tuntuukin, Neuvostoliiton Polikarpov I-16 oli ensimmäinen näistä vuonna 1933. Sen muodossa on paljon samaa kuin amerikkalaisissa nopeuskoneissa. Tosin siinä oli myös sisäänvedettävä laskuteline ja aikanaan järeä 20 mm tykki.

Toinen maailmasota

Polikarpov I-16 Toisen maailmansodan loppuvaiheissa tehokkaimman potkurikoneen nopeus ylitti 760 km/h. Saksalaiset käyttivät pääasiassa Messerschmitt Bf 109 ja Focke-Wulf FW-190 hävittäjiä. Englantilaiset käyttivät pääasiassa Supermarine Spitfirejä, mutta oli heillä käytössä myös Hawker Hurricanet lukuisten vähemmän valmistettujen konemallien lisäksi. Japanilaisilla olivat kevyet panssaroimattomat Mitsubishi A6M Reisen eli Zero-hävittäjät pitkään pääaseistuksena, mutta sodan edetessä Japanikin alkoi valmistaa raskaampia hävittäjämalleja. Amerikkalaiset käyttivät sodan alussa P-39 Airacobraa,ja Curtiss P-40 Kittyhawk-hävittäjiä jotka eivät ketteryydeltään pärjänneet Zeroille. Myöhemmin tulivat käyttöön P-51 Mustangit, Republic P-47 Thunderboltit, FM2 Wildcatit, Corsairit, kaksimoottoriset P-38 Lightingit sekä ylivoimaiset F6F Hellcatit.

Suihkuhävittäjä

Ensimmäinen operatiivinen suihkuhävittäjä, eli suihkumoottorilla varustettu hävittäjälentokone oli Toisen maailmansodan aikainen saksalainen Messerschmitt Me 262, jonka ensilento oli vuonna 1942, tästä kuitenkin kesti vielä vuoteen 1944 ennen kuin kone saatiin palveluskäyttöön. Lähes samoihin aikoihin tuli käyttöön brittiläinen Gloster Meteor. Me 262:n huippunopeus oli 870 km/h, joka oli ylivoimaisesti enemmän kuin millään viholliskoneella. Syöksyssä se pystyi 0,86 machin nopeuteen ennen hallinnan menetystä.

Rakettihävittäjä

Saksalaisten ensimmäinen yli 1000 km/h nopeuden saavuttava lentokone oli Messerschmitt Me 163 rakettihävittäjä. Japani osti sen lisenssivalmistusoikeudet, mutta yhtään Mitsubishi J8M1 Shusui-rakettihävittäjää ei ehtinyt palveluskäyttöön ennen sodan loppua. Myös Neuvostoliitossa suunniteltiin sodan aikana prototyyppiasteelle jääneitä rakettihävittäjiä.

Korean sota

Sodan jälkeen saksalaisten käyttämiä koneita, prototyyppejä ja pelkkiä suunnitelmia vietiin tutkittavaksi voittajavaltioihin ja niistä vaikutteita saivat mm. yhdysvaltalaiset P-80 Shooting Star ja F-86 Sabre ja neuvostoliittolaiset Suhoi Su-9 ja MiG-15. Korean sodassa tapahtuivat ensimmäiset suihkuhävittäjien väliset ilmataistelut.

Vietnam, Israel, Intia jne.

Ilmasta-ilmaan ohjukset otettiin palveluskäyttöön Yhdysvalloissa vuonna 1956 (Sidewinder AIM-9B) ja ne korvasivat tykkien käytön pitkäksi ajaksi. Vietnamin sodassa F-4-lentäjät totesivat tykin olevan sittenkin tarpeellinen. Lisäaseistuksena käytetään edelleen konetykkiä, yhdysvaltalaiskoneissa 20 mm M61 Vulcan, eurooppalaiskoneissa 27 mm Mauser BK 27 (Gripen, Tornado ja Alpha Jet) ja Venäjällä 23 mm GSh-23 (MiG-21) tai uudemmissa koneissa 30 mm GSh-301 (Su-25, MiG-29 ja Su-27).

Nykyaikainen hävittäjä

Venäjä.]]

Asejärjestelmä

Hävittäjän asejärjestelmä käsittää yleensä joukon ohjuksia ilma- ja maakohteita varten sekä lähitaistelua varten konetykin. Puolustusjärjestelmiin kuuluvat soihdut infrapunahakuisia ohjuksia vastaan ja silppu tutkahakuisia ohjuksia vastaan. Viimeisenä pelastautumiskeinona pilotille on heittoistuin. Hävittäjän ohjaamosta käsin pilotti hallitsee sekä konetta, hävittäjän asejärjestelmiä sekä tutkaa. Kaikkein oleellisin tieto näkyy pilotille HUD:in välityksellä, joka heijastuu pilotin näkökenttään kuomuun. Hävittäjissä on yleensä tilaa vain ohjaajalle, joskin useista hävittäjistä on tehty myös kahdenistuttavia malleja. Tällöin toinen piloteista saattaa keskittyä enemmän radioliikenteeseen ja tutkan käyttöön, ja toinen lentämiseen ja asejärjestelmien käsittelyyn.

Huippunopeus

Hävittäjien huippunopeus vaihtelee noin 1,5-3 Machiin. 1970-luvun lopulta alkaen NATO-maiden hävittäjien huippunopeus putosi noin 1,8 Machiin. Tätä suurempaa hetkellistä nopeutta ei tarvita.

Tunnettuja hävittäjiä


- Grumman F-14 Tomcat
- Boeing F-15 Eagle
- Lockheed-Martin F-16 Fighting Falcon
- Boeing F/A-18 Hornet/Super Hornet
- MiG-21
- MiG-29
- Suhoi Su-30
- Saab JAS 39 Gripen

Kohta käyttöön otettavia hävittäjiä


- Lochkeed-Martin F/A-22 Raptor, Yhdysvallat
- Lockheed-Martin F-35 Joint Strike Fighter, Yhdysvallat
- Eurofighter Typhoon, Euroopan Unioni Katso myös: luettelo lentokoneista

Linkkejä ja lähteitä


- Neuvostoliiton koneiden tunnistusopas vuodelta 1942 - http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-Tunnistus.html
- Suomen ilmavoimien kapteeni Hans Windin luento hävittäjätaktiikoista 1942 - http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-WindLuento.html
- Suomen ilmavoimien vuosina 1946-47 opettamaa päivähävittäjätaktiikkaa - http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-paivahavittajataktiikka.html Luokka:Aseet Luokka:Ilmailu ms:Pesawat pejuang zh-min-nan:Chiàn-tàu-ki ko:전투기 ja:戦闘機

Ilmavoimat

Ilmavoimat on valtion asevoimien haara, joka sai alkunsa ensimmäistä maailmansotaa edeltävänä aikana ja syntyi ensimmäisen maailmansodan aikana. Itsenäiset ilmavoimat perustettiin 1910-luvulla esim. Englantiin ja Suomeen. Sotilasilmailu ei edistynyt maailmansodan loputtua eikä aselaji ei itsenäistynyt maavoimista esim. Yhdysvalloissa ennen kuin toinen maailmansota oli osoittanut sen tehon. Ilmavoimat ylläpitää lentokalustoa, lentokenttiä ym. infrastruktuuria ja toteuttaa ilmatilan valvontaa sotilaslentäjien ja muun henkilökunnan avulla. Ilmavoimien päätehtävät ovat (suluissa termejä englanniksi ja ruotsiksi, koska niiden lyhenteitä käytetään lentokoneiden luokitusmerkintöinä ja tyyppitunnuksissa): # Tiedustelu (Reconnaissance, Spaning) # Ilmatilan hallinta (= hävittäjätoiminta eli vastustajan lentokoneiden alasampuminen; nykyisin Fighter, potkurikoneiden aikana Pursuit; Jakt) # Pommittaminen (Bomber) # Rynnäköinti (maamaaleja vastaan; Attack) # Kuljetus (Cargo) # Koulutus (Training) Ilmavoimat ovat useimmissa maissa (kuten Suomessa) oma puolustushaaransa, joka on ainoa, jolla on lentokoneita. Suomeen on kuitenkin perustettu, maavoimien puolustushaaraan, kuuluva helikopteriaselaji. Suurvalloilla on ilmavoimien lisäksi muillakin puolustushaaroilla omat ilmavoimansa. Yhdysvallojen muista puolustushaaroista itsenäiset ilmavoimat on US (Air Force), mutta myös merijalkaväellä (Marines) ja laivastolla (Navy) on omat ilmavoimansa. Suurissa maissa ilmavoimien itsenäisyys perustuu niiden strategiseen tuhovoimaan, mikä tarkoittaa käytännössä useassa tapauksessa ydinpommituslentokoneita. Muiden puolustushaarojen ilmavoima-aselajit tukevat puolustushaaran omaa taistelua.

Ilma-aseen ja ilmavoimien historia

Kuumailmapallojen käyttö tähystykseen alkoi 1800-luvulla, mutta lentokone tuli sotaan ensimmäisen maailmansodan jo ollessa käynnissä. Tosin Wrightin veljesten The Flyerin ensimmäinen asiakas oli Yhdysvaltain armeija. Toinen maailmansota nosti ilma-aseen tärkeimmäksi sodassa. Ilma-aseen käyttö laajeni ilmailun ulkopuolelle, ohjuksiin, ja ilmailussa ilman yläpuolelle, avaruuteen, tosin avaruussukkula lopulta toteuttiin pääosin siviililuonteiseksi. Merkittävimmät ilma-aseen käytöt:
- tähystyspallojen käyttö esim. Yhdysvaltain sisällissodassa 1860-65
- ensimmäinen lentokoneen sotilaallinen käyttö tapahtui Englannin ja Turkin välisessä konflitissa 1910-luvun alussa Englannin pommittaessa lentokoneella (mahdollisesti vain yksi pommi, 4 kuollutta)
- ensimmäinen maailmansota, pommittaminen ensin Zeppeliineillä, sitten lentokoneilla, tiedustelulentokoneen muuttuminen hävittäjälentokoneeksi
- Italian Etiopian valloitus 1935, pommituslennot
- Espanjan sisällissota, Guarnican kaupungin pommitus, syösypommittajan käyttö, Saksan ja Neuvostoliiton uudenaikaisten hävittäjäkoneiden testaaminen
- Japanin sodankäynti Aasiassa ja Tyynellä merellä ja Yhdysvaltain ja Englannin vastaus: lentotukialuksen käyttö mm. Pearl Harboriin hyökkäyksessä, Jamamoton koneen pudottaminen, atomipommien pudotus Japaniin.
- Saksan hyökkäys Euroopassa ja Afrikassa ja liittoutuneiden vastaus: salamasodan ilma-maa-sota-oppi, taistelu Britanniasta, Saksan strateginen pommittaminen, maataitelukone, lentokone panssarivaunujen tuhoajana, laskuvarjojoukkojen kuljetus, suihku- ja rakettihävittäjä, seuraava askel ilmailusta - ballistinen ohjus.
- Korean sota 1950-1953. Ks. http://www.netti.fi/~halle/planes/sodat/korea.htm
- Pakistanin ja Intian välinen sota 1965, ks. http://www.netti.fi/~halle/planes/sodat/indopak.htm
- Indokiinan/Vietnamin sota 1945-1975, ks. http://www.netti.fi/~halle/planes/sodat/vietnam.htm
- Israelin itsenäistymistä seurannut sota 1948
- Suezin kriisi 1956
- Israelin ja arabimaiden sodat 1948, 1956, 1967, 1973, 1983
- Kuuban ohjuskriisi - tiedustelulennot
- Algerian sota
- Afganistanin sota 1979-89 - neuvostojoukkojen ilmakuljetus Kabuliin sodan alussa, taisteluhelikopterien käyttö
- Iran-Irak sota 1980-1990
- Israelin isku Irakin rakenteilla olevaan ydinvoimalaan
- Falklandin sota 1982 - VTOL-hävittäjien käyttö
- Persianlahden sota 1991 - täsmäpommitukset stealth-koneilla
- Afganistanin ja Irakin miehitys 2003 - vuoristoluolastojen pommituksen
- Tsetsenian sota

Ensimmäinen maailmansota

avaruussukkula Ilma-aseen ja -voimien varsinainen synty tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana. Aluksi lentokoneiden tehtävänä oli vain vihollisen maavoimien asemien ja joukkojen liikkeiden tiedustelu. Vähitellen lentokoneisiin otettiin myös pieniä pommeja. Lentokoneiden väliset yhteenotot käytiin aluksi pistoolein. Pian asennettiin pieniin yksimoottorisiin hävittäjäkoneisiin konekiväärit, jotka ampuivat potkurikehän yli. Aseen teho lisääntyi paljon, kun opittiin tahdistamaan konekivääri niin, että se ei ammu omaa potkuria rikki. Tällöin voitiin konekivääri / konekiväärit asentaa suoraan ohjaajan eteen, jolloin niiden tarkkuus lisääntyi suuresti ja häiriötapauksissa niitä voitiin käsitellä. Tämän askeleen tekivät ensin saksalaiset, joiden päähävittäjät olivat Fokker-tehtaan tuotantoa, kuuluisimpana ehkä kolmitasoinen Fokker Dr.I. Sodan parhaana hävittäjänä pidetään usein kaksitasoista Fokker D-VII -konetta. Ehkä kuuluisin ympärysvaltojen lentokone oli hävittäjä Sopwith Camel. Ensimmäisen maailmansodan kuuluisin hävittäjä-ässä (=yli viisi vastustajan lentokonetta alasampunut) oli saksalainen Manfred von Richthofen, joka ampui alas 80 vihollisen lentokonetta. Pieni määrä alasammuttuja koneita riitti ässän statukseen mm. siksi, että lentäjien tilastollinen elinikä rintamalle saapumisesta oli vain 3-4 kuukautta. Lentäjästä tuli ensimmäisen maailmansodan, jossa merisota oli vähäistä ja maasota veristä asemasotaa, aikana yksilötaistelun luonteen takia propagandassa uusi sankari, eräänlainen "ilmojen ritari". Pommitustehtäviin rakennettiin jo ensimmäisen maailmansodan aikana raskaita monimoottorisia lentokoneita. Saksalaiset käyttivät mm. Lontoon pommittamiseen myös ilmalaivoja (ns. zeppeliinejä).

Maailmansotien välinen aika

1920-luvulla sekä 1930-luvulla vaikutti ajatussuunta douhetismi (kehittäjänä italialainen kenraali Giulio Douhet, (1869-1930), jonka mukaan sodassa on pommikoneilla ratkaiseva rooli. Nopeat pommikoneet tuhoavat pommikuormillaan vihollisen tehtaat, rautatiet, sillat ym. ja ne ampuvat alas vihollisen hävittäjät omalla konekivääriaseistuksellaan. Ne ratkaisevat sodan siis jo ennen kuin maavoimat ehtivät toimia. Tätä tuki myös tekniikan kehitys - 1930-luvun alussa suunniteltiin nopeita matkustakoneita, mm. DC-1 ja Boeing 246. Niiden kaltaisia pommikoneita kehitettiin, mm. Bristol Blenheim, Heinkel He 111. Ne olivat jopa 100 km/h nopeampia kuin senaikaisen hävittäjäkoneet ja kokometallisina ne olivat niin hyvin panssaroituja, etteivät hävittäjäkoneiden pienikaliiperiset konekiväärit voineet tuhota niitä. Neuvostoliitossa nopean metallirunkoisen pommikoneen ideaa edusti Tupolevin jo vuodesta 1934 valmistama SB, mikä oli talvisodassa nopeutensa vuoksi yllätys. Kiinteiden laskutelineensä vuoksi hitaiksi jäävät Fokker D.XXI:t hankittiin Suomeen siksi, että uskottiin Neuvostoliiton mahdollisesti operoivan TB-3:lla. Ensimmäisen maailmansodan asemasodaksi juuttuneen maasodan vuorottaisten jalkaväen massahyökkäysten kauhut olisivat siis vain menneisyyttä. Espanjan sisällissodassa 1930-luvun lopussa tapahtunut Guernican pommitus näytti osoittavan pommitusilmavoimien ylivertaisen mahdin. Kiinassa Japani pommitti Shanghaita tehokkaasti. Etiopiassa Italian ilmavoimien pommitukset olivat tehokkaita etiopilaisten ratsuväkeä vastaan. Toisen maailmansodan alussa Saksan maavoimia tukevien ilmapommitusten vaikutus oli tehokas mm. Puolassa ja Neuvostoliiton hyökkäyksen alkuvaiheessa. Saksan pommituskoneista suurehko osa oli syöksypommittajia, joilla pyrittiin osumaan tarkemmin. Taistelussa Englannista Saksan pommikoneiden teho ei enää näkynyt. Niiden pommikuorma oli liian vähäinen sellaisen alueen pommittamiseen, jossa vastapuolen ilmapuolutus pystyi toimimaan. Saattohävittäjien antama suoja pommikoneille oli riittämätöntä, minkä myös RAF ja USAAF totesivat 1942-45. RAF siirtyikin Saksan pommittamiseen yöllä, joka synnytti yöhävittäjän. Saksan ja Neuvostoliiton valinta oli kevyet maarintamaa tukevat pommikoneet. Japanilla pommikoneista suuri osa operoi tukialuksilta ja olivat sen tähden keveitä. Englannin ja Yhdysvaltain valinta oli jo 1930-luvun puolivälissä raskaat pitkän kantaman strategiset pommikoneet, kenties valinnan perusteena oli douhetismi. Tarkka pommitus oli hyvin vaikeaa ja tuhovaikutus jäi usein pieneksi. Esim. patojen murtamiseen piti erityisesti kehittää oma menetelmänsä. Vasta sodan loppupuoli näytti niiden tehon, etenkin suurkaupunkien palopommituksissa ja atomipommien pudottamisessa. Lentokoneteollisuus oli kuitenkin tehnyt eri maissa valinnan 1930-luvun puoliväliin mennessä ja maat olivat sidoksissa tiettyyn kapasitettiin koko sodan ajan. 1930-luvun puolivälissä alettiin rakentaa uudenaikaista nopeaa, kokometallista, sisäänvedettävällä laskutelineellä ja 20 mm tai 40 mm tykillä varustettua, mutta kevyttä lyhyen kantaman hävittäjälentokonetta (Jäger). Ensimmäinen näistä oli Neuvostoliiton Polikarpov I-16 jo vuonna 1933. Messerschmitt Bf 109, Hawker Hurricane jne. olivat tulossa toisaalla. Toinen hävittäjäversio oli 2-moottorinen pitkään toimiva raskas hävittäjä (Zerstörer). Tästä esimerkki on Messerschmitt Bf 110. Tämä oli sen ajan moniroolihävittäjä, mutta kesti vuosikymmeniä ennen kuin raskaasta hävittäjästä (F-4 Phantom, F-111, F-14, Tornado) tuli toimiva. Hävittäjien laiminlyönti asevarustelussa tapahtui pommittajien eduksi valtaosan sotien välisestä ajasta. Se oli teollisuuden ja poliitikkojen valinta ja myös useimmissa maissa vähillä määrärahoilla toimineiden ilmavoimien korkeimpien upseerien valinta.

Toinen maailmansota

Talvisota

Suomalaisten onneksi Neuvostoliiton ilmavoimat olivat douhetismin vallassa talvisodan alussa sikäli, että lähettivät Suomen ylle pommikonemuodostelmia ilman hävittäjäsuojaa. Näitä SB-pommikoneita Suomen ilmavoimat pystyi ampumaan alas suhteellisen suuria määriä suomalaisten melko hitaalla ja heikosti aseistetulla Fokker D.XXI -hävittäjäkoneella. Luutnantti Jorma Sarvanto ampui alas jopa kuusi vihollisen pommittajaa neljässä minuutissa ([http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/talvisota/luutnantti_sarvannon_taistelulen.htm Luutnantti Sarvannon ennätyksellinen ilmataistelu]). Talvisodan loppuvaiheissa Suomen ilmavoimat joutui harvinaisen tehtävän eteen, kun sen hävittäjien tuli rynnäköidä Viipurinlahden yli jäällä hyökkäävää vihollisen jalkaväkeä vastaan.

Saksan sota lännessä

Toinen maailmansota oli lentoaseen voimakkaan kehityksen aikaa. Lentokoneiden nopeus, nousukyky, aseistus, pommikuorma, kantama ja panssarointi kehittyivät suuresti. Sodan alun tärkeimmät hävittäjät, saksalaisten Messerschmitt Bf 109, englantilaisten Hawker Hurricane ja Supermarine Spitfire sekä neuvostoliittolaisten Polikarpov I-16 olivat kaikki jo 1930-luvulla suunniteltuja. Saksa kehitti Focke-Wulf FW 190-hävittäjän, joka oli halpa ja kevyt hävittäjä (samaan tapaan kuin F-16 on ollut sitä 1970-luvun lopulta alkaen). Sodan aikana USA toi taisteluun erittäin hyvän North American P-51 Mustang -hävittäjän, joka kykeni saattamaan USAAFin pommikoneita syvälle Saksaan. Toisen amerikkalaisen hävittäjätyypin, Republic P-47 Thunderbolt -hävittäjän menestys perustui suureen moottoritehoon, kestävään rakenteeseen ja raskaan hävittäjän raskaaseen aseistukseen. Pratt & Whitney R-2800 -tähtimoottori teki siitä hyvin luotettavan, kun taas nestejäähdytteisellä Rolls-Royce Merlin -rivimoottorilla varustettu Mustang saattoi hajota yhdestä vihollisen osumasta. Sodan loppuvaiheessa luotettavampi P-47 siirrettiin rynnäkkö- ja hävittäjäpommittajatehtäviin, kun taas ketterämpi P-51 sai hoitaakseen ilmaherruustehtävät. Sen sijaan Tyynenmeren sotanäyttämöllä tehokkaaksi osoittautunut Lockheed P-38 Lightning ei saavuttanut Euroopassa sanottavampaa menestystä. Sodan loppuvaiheessa saksalaiset ottivat käyttöön myös ylivertaisen nopeat uuden teknologian hävittäjäkoneet, suihkumoottorisen Messerschmitt Me 262 -koneen sekä rakettimoottorisen Messerschmitt Me 163 -koneen. Ne eivät kuitenkaan kyenneet riistämään liittoutuneilta ilmaherruutta. Adolf Hitler halusi Me-262:sta salamapommittajia, jollaisiksi suihkuhävittäjät kehittyivät 1980-luvulle mennessä. Saksa pyrki myös rakentamaan Wasserfall-ilmatorjuntaohjuksen sodan aikana. Sen Bachem Natter -rakettihävittäjäprototyyppi oli eräänlainen Tähtien sota -ohjelman edelläkävijä, tosin kohteet olivat pommikoneita. V-1 ja V-2 ohjukset olivat askel kohti automatisoituja asejärjestelmiä. V-1 oli halpa kuten risteilyohjus 1980-luvulla. V-2 sen sijaan oli hyvin kallis hanke etenkin mitä tulee insinööriresurssien varaamiseen. Sodan aikana britit ottivat palveluskäyttöön neljä uutta hävittäjäkonetyyppiä: Bristol Beaufort -pommikoneen pohjalta suunnitellun Bristol Beaufighterin, joka teki debyyttinsä yöhävittäjänä 1940, lentovanerista rakennetun erittäin suorituskykyisen De Havilland Mosquiton, erittäin nopean Hawker Tempestin sekä ensimmäisen suihkuhävittäjänsä, Gloster Meteorin.

Saksan itärintama

Sodan menestyksekkäimpiä lentäjiä olivat saksalaisen hävittäjälentäjät Erich Hartmann, Gunther Rall ja Gert Barkhorn, jotka ampuivat yli 300 konetta alas. He saivat suurimman osan voitoistaan Neuvostoliiton rintamalla. Hävittäjälentäjien pudotusten suuri määrä johtuu Neuvostoliiton lentokaluston suuresta määrästä ja sekä heidän koneiden että lentäjien koulutuksen laadullisesta huonommuudesta. Kuuluisuutta sai myös saksalainen pommitus- ja rynnäkkölentäjä Ulrich Rudel, joka tuhosi useita satoja ajoneuvoja, etenkin panssarivaunuja. Saksan raskaan ilmakaluston puuttuminen teki esim. Stalingradin motin huollon huonoksi ja esti rintamantakaisten teollisuusalueiden pommituksen. Neuvostoliiton ilmavoimien päätehtävä oli taktinen, ts. maavoimien tukeminen. Tässä työssä kunnostautui erityisesti raskaasti panssaroitu Iljushin IL-2-rynnäkkökone (maataistelukone). Hävittäjälentotoiminta oli merkittävää, venäläiset hävittäjälentäjät saavuttivat liittotuneiden suurimmat pudotuslukemat.

Salamasota ja taistelu Englannista

Toisen maailmansodan alussa oli Luftwaffe, Saksan ilmavoimat, suuntautunut taktisiin tehtäviin - tärkeintä oli maavoimien tukeminen hyökkäyksessä (Salamasodassa = Blitzkrieg). Niinpä suuri strateginen yritys, ilmaherruuden varmistaminen Englannin yllä kesällä ja syksyllä 1940,Taistelu Englannista, epäonnistui. Se vei Saksan lentokalustosta ja koulutetuimmista lentäjistä merkittävän osan ja pysäytti vuodeksi Saksan uusien sotilaslentokoneiden kehitystyön.

RAFin ja USAAFin pommitukset

Taistelu Englannista Sekä Iso-Britannia että Yhdysvallat kehittivät raskaita nelimoottorisia pommikoneita strategiseen käyttöön. Näitä olivat englantilaiset Short Stirling ja Avro Lancaster sekä USA:n B-17 Flying Fortress ("Lentävä linnoitus") ja B-24 Liberator. RAF veti Bomber Commandin vuonna 1941 pois päiväpommituksista suurten tappioiden vuoksi, ja siirtyi aluemaalien yöpommituksiin. Tämän vuoksi RAF:n tärkein kriteeri pommikoneilleen oli mahdollisimman suuri pommikuorma, jonka vuoksi niiden puolustusaseistus oli heikko. USAAF, jonka pommikoneissa oli pienempi pommikuorma mutta tehokkaampi aseistus, pommitti pistemaaleja. Käytännössä "aluemaalien yöpommitus" tarkoitti kaupunkien terroripommituksia ja "pistemaalien päiväpommitus" teollisuusalueiden tai järjestelyratapihojen pommittamista. Menestyksekkäimmät länsiliittoutuneiden ilmavoimien taktiset operaatiot tapahtuivat 1944. Näitä olivat Normandian maihinnousu, Caenin valtaus, saksalaisen 7. armeijan vastahyökkäyksen torjunta ja tuhoaminen (ns. Falaisen verilöyly) sekä saksalaisten Ardennien hyökkäyksen torjunta. Pommikoneista kasvoi yhä suurempia: ne olivat lopulta massiivisen isoja nelimoottorisia hyvällä torjunta-aseistuksella varustettuja (USA:n B-29 Superfortress). Monet kaupungit tuhoutuivat täysin pommituksissa: Hampuri, Berliini, Dresden, Tokio, Hiroshima ja Nagasaki. Hiroshiman ja Nagasakin tuhot 1945 osoittivat uuden aseen, ydinpommin, voiman - yksi pommikone ja yksi pommi saivat aikaan enemmän tuhoa kuin sadat koneet aiemmin. Saksalaiset kehittivät sodan lopussa ensimmäiset ohjattavat pommit. Ne olivat joko lanka- tai radio-ohjattavia.

Ilmasota Tyynellä merellä

Tyynellä merellä käydyssä sodassa oli ilma-aseen merkitys vielä suurempi kuin Euroopassa. Se, kellä oli ilmaherruus, hallitsi myös merta. Yhdysvaltain onneksi Japanin laivaston ilma-aseen hyökätessä Pearl Harboriin, joka oli Yhydysvaltain laivaston merkittävin tukikohta Kaliforniasta länteen, 7. joulukuuta 1941 olivat sen lentotukialukset merellä harjoituksissa, jolloin ne säästyivät tuholta satamassa. Tämän vuoksi Yhydsvaltain laivasto kykeni torjumaan alivoimaisena Japanin hyökkäykset sekä Korallimeren että Midwayn taisteluissa vuonna 1942. Tärkeintä ei ollut laivojen määrä ylipäänsä, vaan lentotukialusten lukumäärä. Yhdysvalloilla oli useita lentotukialusten runkoja rakenteilla jo ennen toisen maailmansodan alkua ja niiden valmistuessa sen lentotukialusten määrä kasvoi suuresti sodan aikana ja USA kykeni varmistamaan ilmaherruuden Tyynellämerellä. Tämä mahdollisti USA:n onnistuneen hyökkäyksen: Guadalcanal, Mariaanit, Filippiinit, Iwo Zima ja Okinawa. Sodan lopussa Japanin ajauduttua epätoivoiseen tilanteeseen otti se käyttöön Filippiinien ja Okinawan taistelujen aikana järjestelmälliset kamikaze- eli itsemurhahyökkäykset. Näissä lentäjä ei pudottanut pommia, vaan ohjasi koneensa pommeineen päin vihollisen laivaa. Tämä ase on nimenomaan suunnattu lentotukialussaattueita vastaan päätavoitteen ollessa lentotukialusten vaurioittaminen. Näihin hyökkäyksiin käytettiin sekä Mitsubishi A6M Reisen "Zero"-hävittäjiä että tähän tarkoitukseen suunniteltuja, rakettimoottoreilla varustettuja lentäjän ohjaamia pommeja, Yokoskuka MXY-7 Óka (liittoutuneiden antama nimi näille oli "Baka"). "Baka"-pommit vietiin kohteen läheisyyden Mitsubishi G4M Isshikirikkó "Betty"-pommikoneilla. Kamikaze-hyökkäykset lisäsivät japanilaisten ilmahyökkäysten tehoa runsaasti, mutta eivät voineet enää muuttaa sodan lopputulosta. Japanin lopullisesta antautumisesta saa osaltaan jälkikäteen kritisoidun kunnian Yhdysvaltain (maavoimien) ilmavoimat (USAAF), joka pommitti kahdella ydinpommilla Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeja 1945. Jo ennen tätä olivat USA:n ilmavoimat tuhonneet Tokion Mariaaneilta tapahtuneilla palopommituksilla (B-29 Superfortress). Tyynenmeren sodan tärkeimmät laivaston hävittäjäkoneet olivat japanilaiset Mitsubishi A6M Reisen "Zero" ja USA:n Vought F4U Corsair ja Grumman F6F Hellcat. Armeijan ilmavoimien tärkeimmät hävittäjäkoneet olivat japanilaiset Nakajima Ki-43 Hayabusa "Oscar" ja Nakajima Ki-84 Hayate "Frank", sekä USA:n Curtiss P-40 "Warhawk" ja Lockheed P-38 "Lightning". Pommikoneista tärkeimmät olivat Japanin laivaston Nakajima B5N "Kate", Mitsubishi G4M Isshikirikkó "Betty" ja Aichi D3A "Val", sekä amerikkalaiset B-25 Mitchell, A-20 Havoc, B-24 Liberator sekä B-29 Superfortress.

Lentokuljetukset

Kuljetusilmavoimat nousivat toisessa maailmansodassa ratkaisevaan asemaan useasti. Saksalaiset kykenivät talvella 1941-1942 huoltamaan itärintamalla saarroksiin jääneitä joukkojaan tehokkaasti ilmateitse (mm. Demjanskin motti). Seuraavana talvena 1942-1943 tämä ei enää onnistunut suuremmassa mittakaavassa Stalingradissa, kun Saksan 6. armeija jäi mottiin. Sodan loppuvaiheessa Burman rintamalla 1943-1944 englantilaiset kykenivät ilmateitse huoltamaan rohkean chindit-operaation.

Laskuvarjo-operaatiot

Kuljetusilmavoimien tärkeä tehtävä oli myös laskuvarjo- ja maahanlaskujoukkojen kuljetus. Saksalaisen nopeuttivat hyökkäystään Ranskaan 1940 laskuvarjojoukoilla mm. hollantilaisen Eben Emal-tukikohdan valtauksella. Saksalaisten suurin operaatio oli Kreetan valloitus 1941. Länsiliittoutuneiden suurimmat operaatioot tapahtuivat 1944 ja liittyivät Normandian maihinnousuun ja yllätyshyökkäykseen Hollantiin (Operaatio Kauppapuutarha, Operation Market-Garden). SS:n laskuvarjojoukkojen sitkeä vastarinta Ardennien taistelussa jäi monen silloisen ja tulevan amerikkalaisen kenraalin mieliin. Näitä saksalaisia laskuvarjojoukkoja ei tarvinnut pudottaa taistelualueelle, mutta taistelutahto oli muita kovempi. Laskuvarjojoukot saivat osin virheellisesti maineen, että niillä voidaan ratkaista vaikeita tilanteita. Tämä kostautui muun muassa ranskalaisille Dien Bien Phussa 1950-luvulla, jossa laskuvarjojoukkojen käyttö ylimielisellä ja puutteellisella taktiikalla johti tappioon kommunistien käyttäessä tykistöä tukikohdan nujertamiseen. Amerikkalaiset aloittivat Vietnamin sodan 1950-luvun lopussa nimenomaan erikoisjoukoista koostuvien neuvonantajien toimin. Taistelu Vietnamista oli kuitenkin totaalista sotaa eikä sitä voinut yksittäisissä paikoissa tai operaatioilla ratkaista.

Kylmän sodan aika

Toisen maailmansodan jälkeen suihkumoottorit tulivat sekä hävittäjä- että pommikoneisiin. Nopeudet ja hyötykuormat kasvoivat. Korean sota (1950-1953) osoitti, että pelkkä nopeus ei riitä hävittäjäkoneissa, myös kaartotaistelukykyä tarvitaan yhä. Saman opetuksen sai USA Vietnamin sodassa: McDonnell-Douglas F-4 Phantom, joka oli alun perin suunniteltu yksin ohjusaseistukselle. Se jouduttiin ripeästi aseistamaan myös lentokonetykillä. Myös lentäjäkoulutusta parannettiin ja perustettiin Fighter Weapons School ("Top Gun") (myöhemmin Strike Fighter Tactics Instructor = SFTI-kurssi). Seuraava USA:n laivaston hävittäjä Grumman F-14 Tomcat olikin aivan eri luokkaa kaartotaisteluominaisuuksiltaan, vaikka sen suunnittelu perustui pitkän kantaman ohjuksiin, joilla lentotukialusta uhkaavat Backfire-pommittajat voitaisiin ampua alas hyvin kaukaa. Myös Yhdysvaltain ilmavoimien F-15 ja F-16 hävittäjät suunniteltiin perinteiseen ilmataisteluun. Kaikki koneet ovat konflikteissa toimineet enimmäkseen pommikoneina. F-14 Tomcat Kuuden päivän sota 1967 (Israel vastaan Egypti, Jordania ja Syyria) ja Persianlahden sota 1990-1991 (liittoutuneet, varsinkin USA ja Iso-Britannia vastaan Irak) osoittivat kiistatta ilmavoimien mahdin avoimessa maastossa. Ilmaherruuden saavuttanut osapuoli hallitsi täysin taistelukenttää (Israel Siinain autiomaassa ja liittoutuneet Arabian aavikolla). Taktiseen pommitukseen käytettiin lähinnä hävittäjäpommittajia, kuten USA Vietnamissa McDonnell-Douglas F-4 Phantom, joka kykeni kantamaan kuuden tonnin pommikuorman. Strategisiin pommituksiin (ja joskus taktisiinkin) USA käytti B-52 -pommikonetta, joka on varmaankin maailman pitkäikäisin sotilaslentokone (1950-luvulta 2000-luvulle). Suurvaltojen välinen tiedustelu lisääntyi suuresti kylmän sodan aikana. Kuuluisin vakoilulentokone oli USA:n hyvin korkealla lentävä U-2.

Nykytilanne

U-2 Tekniikan kehitys on vienyt ilmavoimia vakaasti eteenpäin. Pääosa hävittäjäkoneista on kuitenkin 1960-luvulla suunniteltuja ja niiden korvaamista mm. Eurofighter, Joint Strike Fighter ja Raptor-koneilla on suunniteltu. Rynnäkkökoneet kuten SEPECAT Jaguar, eräässä mielessä Tornado jne. sulautuvat tuleviin hävittäjiin. Raskaat pommikoneet ovat harvalukuisia B-1B- ja B-2-pommittajia lukuun ottamatta 50-vuotiaita B-52-koneita. On esitetty arvioita, että B-52-pommittajaa käytettäisiin vielä toiset 50 vuotta. Tämä on merkki sotilaslentokoneen tulemisesta vakiintuneeksi aseeksi kuten esim. raskas tykistö. Tällöin muutokset hidastuvat sijoitetun investoinnin ollessa kallis merkittävien suunnittelumuutosten kustannukset ovat myös suuret. Osaksi toimitaan jo fysiikan määrittämien rajojen (esim. lentonopeus ilmakehässä) sisällä. Yhdysvallat on 2000-luvulla pohtinut taas pommikoneita, jotka lentäisivät pääosan matkasta avaruudessa. Tähän on myös ulkopoliittinen tarve - esim. Libyan pommittamiseen 1980-luvulla USA:n piti kysyä läpilentolupia NATO-mailta, jotka eivät niitä hyökkäykseen myöntäneet. USA:lla on jo 1980-luvun lopulta ollut lähes täysin tutkassa näkymättömiä ns. häivelentokoneita (stealth; mm. F-117). Häiveteknologiaa sovelletaan nykyään kaikissa lentokoneissa, vaikka ne eivät olisikaan ns. tutkassa näkymättömiä. Häiveteknologia sai alkunsa Lockheedin kokeiluista mm. SR-71-koneessa. Sittemmin F-117-koneen tutkaheijastuslaskenta tuli mahdolliseksi, kun CIA käänsi venäläisen tiedelehden artikkelin vuodelta 1967. Se oli lisäksi mahdollista ratkaista numeerisesti, kun koneen pinnat tehtiin tasoiksi kuten F-117 pinnat ovat. Sittemmin tietokoneet kehittyivät ja myös juohevia muotoja pystyttiin mallittamaan. Pommien ohjattavuus on lisännyt niiden tehoa suuresti. Kun vielä toisessa maailmansodassa joskus vain yksi pommi sadasta tai tuhannesta osui maaliinsa (mm. brittien ensimmäiset ilmahyökkäykset Saksaan), niin nykyisistä laser- ja tv-ohjatuista pommeista jopa yli puolet osuu. Ilmasta tapahtuva tiedustelu on lisääntynyt suuresti sekä tehokkuudellaan että määrältään. AWACS-tutkavalvontakoneet keräävät valtavan määrän tietoa, jolla voidaan ohjata maa-, meri- ja ilmasotaa tehokkaasti. Taistelukoneet ovat kaikki vielä miehitettyjä, mutta nykyään käytetään paljon miehittämättömiä lentokoneita / lennokkeja mm. tiedusteluun. Mm. tykistöllä voi olla omat tiedustelulennokkinsa. Predator-lennokit tai UAV:t pystyvät jo hyökkäämään kauko-ohjauksella lennon aikana tarkentuvia maakohteita vastaan. Koulukoneet ovat kautta maailman tilanteessa, jossa ne pitää uusia. Peruskoulukoneet eivät välttämätti vaadi muutoksia, mutta monessa maassa koulukoneet vanhenevat ja niiden valmistajat eivät enää ole toiminnassa. Koulutus ei kuitenkaan käyne yleisilmailukoneilla (kuten Cessna), koska niiden käsittelyominaisuudet ovat liian erilaiset. Myös harjoitushävittäjät kuten Hawk ovat elinkaarensa jälkipuolella. Tilanne on samanlainen kaikkialla maailmassa. Simulaattorien käyttö on laajentunut koulutuksessa, mutta se ei vastaa todellista lentämistä, koska se on täysin turvallista eikä testaa lentäjän psykologisia ominaisuuksia. Se ei myöskään testaa lentäjien kykyä lentää esim. ilmatorjuntatuleen tai ilmataisteluun.

Katso myös


- John Boyd - USA:n ilmavoimien eversti (1927-1997), sotateoreetikko
- Suomen ilmavoimat
- Ilmailu Luokka:Ilmailu Luokka:Sodankäynti ja:空軍

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan. Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.

Sodan syyt

Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi. 1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa. Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.

Sodan kulku

Kaarle Suuren Kaarle Suuren Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle. Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan. Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin. Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi. Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan. Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.

Sodan seuraukset

Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

Versailles'n rauha

Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
  - Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
  - Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
  - Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
  - Valtavat sotakorvaukset
  - Menetti siirtomaansa Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.

Aluemuutokset sodan jälkeen


- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
  - Itävaltaan ja Unkariin
    - Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
    - Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
    - Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
    - Transsilvania liitettiin Romaniaan
    - Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio. Luokka:Ensimmäinen maailmansota ms:Perang Dunia I ko:제1차 세계 대전 ja:第一次世界大戦 simple:World War I th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง

Fokker

Fokker oli hollantilaisen lentokonesuunnittelija Anthony Fokkerin (1890–1939) 21. heinäkuuta 1919 perustama lentokonetehdas.

Fokkerin saksalainen yhtiö ensimmäisessä maailmansodassa

Se toimi Berlin-Johannisthalissa. Sen M.2-kone voitti Saksan ilmavoimien tarjouskilpailun ja yhtiöstä kasvoi yksi Saksan suurimmista lentokonetehtaista. 1913 tehdas muutti Schweriniin. Sen tuotteista Dr.I-kolmitaso tuli kuuluisaksi ensimmäisessä maailmansodassa. Ensimmäinen globaali sotasankari Manfred von Richthofen, "Punainen parooni" (kone oli kirkkaan punainen), käytti ko. konetta.

Markkinajohtaja 1930-luvulla

Fokkerin tehdas siirtyi 1919 Amsterdamiin, N.V. Nederlandse Vliegtuigenfabriek. Hän toi junalastin D.VII ja C.I sotilaskoneita sekä varaosia. Koska liittoutuneet kielsivät lentokoneteollisuuden Saksassa, tämä ei välttämäti ollut varkaus vaan yhteistoimintaa Saksan halltuksen kanssa. 1930-luvulla Fokkerin matkustajakoneet olivat merkittävässä markkina-asemassa. Fokker rakensi sotilaskoneita vain Hollannin ilmavoimille. Suomen ilmavoimat oli harvinainen poikkeus, se osti C.V, C.X ja Fokker D.XXI koneita. 1920-luvulla Fokkerin suurin menestys oli F.VIIa/3m kolmimoottorinen matkustajakone, joka hallitsi Euroopan markkinoita kunnes Saksan ja Yhdysvaltain kokometalliset matkustajakoneet saapuivat markkinoille 1930-luvulla. Fokker Tri-plane oli kone, josta Ford rakensi joko lisenssi- tai klooniversion.

Toisen maailmansodan jälkeen

Toinen maailmansota tuhosi Fokkerin tehtaat. Vuonna 1946 Alankomaihin perustettiin Nederlands Instituut voor Vlietuigontwikkeling (NIV, v. 1971 alkaen NIVR, jossa R=Ruimtevaart toi avaruusteollisuuden tutkimustarpeet mukaan), jonka tarkoitus oli lentokoneteollisuuden jälleenrakentaminen. Vuonna 1951 perustettiin uusi Fokkerin tehdas Amsterdamin Schipholin lentoaseman luo. Siellä rakennettiin mm. lisenssillä Lockheed F-104 Starfighter (jonka kauppojen lahjonnasta lankesi varjo kuningashuoneeseen, prinssi Bernhardiin, asti). Toinen tehdas sijaitsi Woensdrechtissä. Fokker D.XXI 1958 tuli myyntiin Fokker F-27 "Friendship". Siitä tuli luokkansa menestynein, noin 800 myytiin 1958-1986). F-27-konetta seurasi Fokker F-28 "Fellowship", Fokker F50, Fokker F70 ja Fokker F100. Friendship-matkustaja- ja kuljetuskonetta käytettään yhä sekä sotilas- että siviilikoneena. Suomen ilmavoimat käytti sitä mm. kuljetuskoneena laskuvarjojoukoille. 1969 Fokker liittoutui Bremenissä toimivan Vereinigte Flugtechnische Werke (osa ERNOa), jolla oli monikansallinen omistuspohja. Yhtymä kehitti epäonnistuneen syöttöliikennekoneen VFW-614:n. Euroopan avaruusjärjestö ESA tilasi ERNO-VFW-Fokker GmbH-yhtymältä kesäkuussa 1974 Spacelab-laboratorion avaruussukkulaan.

Loppu

1990-luvun lopussa Schipholin lentoasemalla Amsterdamissa toiminut Fokker ajautui vaikeuksiin brasilialaisen Embraerin vallatessa sen Friendshipin kokoluokan markkinat. Yhtiö oli konkurssissa 1996. Hollantilainen Stork Aerospace Group-yhtiö jatkaa Fokkerin toimintaa, mutta vain lentokoneiden osavalmistajana. Fokkerin avaruusosasto muuttui erilliseksi Dutch Space-yhtiöksi.

Linkki


- http://www.eads.com - Anthony Fokkerin lyhyt elämäkerta Luokka:Lentokonevalmistajat ms:Fokker ja:フォッカー

Sopwith F1 Camel

Sopwith F1 Camel oli ensimmäisen maailmansodan aikainen englantilainen hävittäjäkone. Tenavat-sarjakuvan hahmo Ressu lentää usein Sopwith Cameliksi kutsumallaan koirankopilla leikkiessään ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankaria Punaista Paronia.

Spesifikaatio


- pituus 5,64 m
- korkeus 2,59 m
- kärkiväli 8,5 m
- 1 pilotti
- massa 660 kg
- moottori Clerget 9B, 130 hv

Suoritusarvot


- nopeus 173 km/h
- lakikorkeus 5790 m
- kantama 450 km

Aseistus


- 2 Vickers-konekivääriä Luokka:Lentokoneet ms:Sopwith Camel TF.1 ja:ソッピースキャメル

Messerschmitt Bf 109

Messerschmitt Bf 109 on saksalainen, toisen maailmansodan aikainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen kevyt torjuntahävittäjä, jonka aseistuksena oli 20 mm tykki ja konekiväärejä. Messerschmitt Bf 109 oli Saksan tärkein hävittäjälentokone koko toisen maailmansodan ajan ja se oli myös useitten Saksan liittolaismaitten, sekä sotaan osallistumattomien Sveitsin ja Espanjan ilmavoimien käytössä. Sitä valmistettiin 33 000 kappaletta useina eri versioina (mm. B, C, D, E, F, G ja K).

Koneen ominaisuudet

Messerschmitt Bf 109 oli nopea, nousukykyinen ja suunnitteluajankohtaansa nähden hyvin aseistettu. Messerschmitt Bf 109:n heikkous oli huonosti valittu laskutelinemalli, joka johti satoihin nousu- ja laskeutumisonnettomuuksiin. Toinen suuri ongelma oli lyhyt toiminta-aika. Tämä johtui siitä, että kone oli suunniteltu torjuntahävittäjäksi eikä yleishävittäjäksi. Tämä ongelma tuli hyvin näkyviin taistelussa Englannista. Ongelmaa pyrittiin korjaamaan irrotettavalla polttoainesäiliöllä. Lentäjällä oli melko huono näkyvyys ulospäin niinsanotun kassakaappikuomun raskaan raamituksen ja teräksisen pääpanssarin vuoksi. Näkyvyyttä parannettiin G-6 muunnoksesta lähtien vaihtamalla ensin teräksinen pääpanssari panssarilasiseen Galland-Kopfpanzeriin, ja myöhemmin myös kuomu uuteen malliin, Erla-kuomuun (Erla-haube), jossa aiempi kuomun raskas raamitus poistui ja koko tuulilasin jälkeinen osa aukeni sivulle.

Käyttö sodassa

Messerschmitt Bf 109:n pääsuunnittelija oli Willy Messerschmitt ja sen rakensi Bayerische Flugzeugwerke. Koneen ensimmäinen versio suunniteltiin 1930-luvun alussa. Koneesta valmistui ensiksi yhteyskoneversio Me 108 Taifun. Bf 109 sai tulikasteensa Espanjan sisällissodassa 1930-luvun lopussa, jolloin saksalaiset lentäjät taistelivat koneella kansallisella Francon puolella. Ennen toista maailmansotaa Saksan ilmastrategit ajattelivat, että heidän päähävittäjänsä olisi raskas Messerschmitt Bf 110. Kevyt hävittäjä Messerschmitt Bf 109 olisi vain lyhyellä toiminta-ajalla varustettu paikallisia kohteita suojaava hävittäjä. Toinen maailmansota ja viimeistään taistelu Britanniasta osoitti, että tämä strategia ei toimi. Me Bf 110 -hävittäjäyksiköiden raskaat tappiot pakottivat vetämään sen pois päiväkäytöstä, koska se ei pärjännyt englantilaisten Hawker Hurricane ja Supermarine Spitfire -hävittäjille. Nopea ja liikehtimiskykyinen Messerschmitt Bf 109 nousi Saksan päähävittäjäksi. Koneesta rakennettiin useita versioita, joista E (Emil), F (Ferdinand) ja G (Gustav) olivat pääversiot.

Käyttö Suomessa

Suomen Ilmavoimilla oli vuodesta 1943 lähtien käytössä G-sarjan Messerschmitt Bf 109 -koneita, kaiken kaikkiaan 159 kappaletta (48 kpl oli tyyppiä G-2, 109 kpl tyyppiä G-6 ja 2 kpl tyyppiä G-8). Lentokoneen lempinimi oli Suomessa "Mersu" ja tunnus MT. Kone korjasi Suomen ilmavoimien kaluston venäläisten käyttämien koneiden tasolle. MT oli kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen useita vuosia ilmavoimien päähävittäjä toisten alueen maiden siirryttyä suihkuhävittäjien käyttöön.

Museokoneita Suomessa


- Utin lentokentällä on esillä yksi kone, MT-452.
- Keski-Suomen ilmailumuseossa on yksi kone, MT-507 [http://images.airliners.net/open.file?id=260132&WxsIERv=Zrffrefpuzvgg%20OS%20109%20T-6%2FL&WdsYXMg=Svaynaq%20-%20Nve%20Sbepr&QtODMg=Wlinfxlyn%20%28Gvxxnxbfxv%20-%20Yhbargwneiv%29%20%28WLI%20%2F%20RSWL%29&ERDLTkt=Svaynaq&ktODMp=Whar%2027%2C%202002&BP=0&WNEb25u=Whun%20Cbeggv&xsIERvdWdsY=ZG-507&MgTUQtODMgKE=Zrffrefpuzvgg%20ba%20qvfcynl%20ng%20Xrfxv-Fhbzra%20Vyznvyhzhfrb%20%28Prageny%20Svaavfu%20Nivngvba%20Zhfrhz%29&YXMgTUQtODMgKERD=1626&NEb25uZWxs=2002-08-09%2000%3A00%3A00&ODJ9dvCE=&O89Dcjdg=&static=yes&width=1280&height=865&sok=JURER%20%20%28ZNGPU%20%28nvepensg%2Cnveyvar%2Ccynpr%2Ccubgb_qngr%2Cpbhagel%2Cerznex%2Ccubgbtencure%2Crznvy%2Clrne%2Cert%2Cnvepensg_trarevp%2Cpa%2Cpbqr%29%20NTNVAFG%20%28%27%2B%22svaavfu%22%27%20VA%20OBBYRNA%20ZBQR%29%29%20%20beqre%20ol%20cubgb_vq%20QRFP&photo_nr=302&prev_id=260733&next_id=259885&size=L]

Linkkejä ja lähteitä


- Jukka Raunio, Lentäjän näkökulma II, Forssan kirjapaino Oy, 1993, ISBN 951-96866-0-6. Kirja kuvaa koneiden tekniikkaa, rakentamista Suomessa ja lento-ominaisuuksia seuraavista koneista: Bristol Bulldog, Fokker D.XXI, Gloster Gladiator, Fiat G-50, Morane-Saulnier 406, Hawker Hurricane, Brewster Model 239, Curtiss 75 A Hawk, Me 109.
- Hannu Valtonen: MESSERSCHMITT BF 109 ja Saksan sotatalous ISBN 951-95688-7-5 Hävittäjäkoneen suunnittelu, alatyypit ja käyttö toisessa maailmansodassa. Jyväskylä 1999.
- Keski-Suomen ilmailumuseo, ISBN 952-90092-5-9, lyhyt kuvaus mm. Me 109:stä.
- http://www.adlertag.de
- http://www.messerschmitt-bf109.de
- http://109lair.hobbyvista.com
- http://www.bf109.com
- http://www.j-aircraft.com/captured/testedby/me109/me109.htm
- http://www.luftwaffepics.com/lme1091.htm Luokka:Lentokoneet ja:メッサーシュミットBf109

Polikarpov I-16

Polikarpov I-16 Tyyppi 18 oli Neuvostoliiton ensimmäinen kokometallinen alatasoinen hävittäjä. Venäläinen nimi Ishak (pieni muuli). Sen versio I-16UTI oli kaksipaikkainen koulukone.

Historia

Sen suunnittelu aloitettiin kesällä 1932 ja sen prototyyppi valmistui Valtion lentokonetehdas numero 39:stä vuonna 1933. Saman vuoden joulukuussa tapahtui myös ensilento. Koneen rungossa oli punatähden sisällä kirjaimet VT. VT oli lyhenne sanoista Vnutrennaya Tyur'ma, sisäinen vankila. Tehdas 39 oli itse asiassa vankila. Merkillinen yksityiskohta oli koneessa se, että sen suunnittelijat Dimitri Grigorovitš (joka oli suunnitellut lentoveneitä tsaarin laivastolle ensimmäisen maailmansodan aikana) ja Nikolai N. Polikarpov (vangittu jo 1929 puhdistusten aikana) olivat Stalinin käskystä vangittuja insinöörejä, jotka vangittiin, koska Josif Stalinin antamaa käskyä rakentaa suorituskykyinen ja uudenaikainen hävittäjä, ei oltu noudatettu tarkasti. Sama kohtalo oli useilla muillakin lentokonesuunnittelijoilla usein siksi, että heidän asemansa organisaatiossa oli ollut liian lähellä puhdistuksissa eliminoituja kenraaleita. Tässä tapauksessa suunnnittelijat eivät saaneet lentokonetta suunniteltua kahdessa vuodessa ja siksi suunnittelijat saivat siis tehdä suunnittelutyönsä loppuun valvonnan alla.

Spesifikaatio

(Suluissa UTI)
- Kärkiväli 9,18 m (9 m)
- Pituus 6,13 m (6 m)
- Korkeus 2,57 m
- Tyhjämassa 1412 kg
- Lentomassa 1831 kg (1492 kg)
- Voimalaite: Shvetsov M-62R 1000 hv 9-sylinterinen mäntämoottori, joka lisenssillä rakennettu Wright Cyclone-moottori (UTIssa 750 hv M-25V-moottori) Säädettävä potkuri, sisäänvedettävä laskuteline osoittivat koneen olevan edistyksellinen 1930-luvun alussa. Tykki oli aikansa järein ja omasi suuren tulinopeuden ja oli lisäksi luotettava. 1930-luvun puolivälissä Neuvostoliiton lentokoneteollisuus työllisti 350000 ihmistä, jotka työskentelivät kolmivuorossa. Ranskalainen lentokoneinsinööri Louis Charles Breguet totesi venäläisistä 1936 vierailullaan Neuvostoliitossa: "Työvoimaa näyttää oleva 10-kertainen määrä Ranskaan verrattuna ja he näyttävät tuottavan 20-kertaisen määrän koneita." Neuvotoliitto saavutti 62 ilmailun nopeus-, korkeus- ja etäisyysennätystä vuoteen 1938 mennessä. 1935 Neuvostoliitossa todettiin hävittäjän lentämisen olevan liian vaikeaa ilman 2-paikkaista koulukonetta, jolloin I-16UTIn (tunnetaan myös tunnuksella UTI-4) valmistus aloitettiin. Tämä lienee ensimmäinen tyyppikoulutusta varten tehty hävittäjän kaksipaikkainen versio.

Suoritusarvot


- Suurin vaakelentonopeus 463 km/h
- Lakikorkeus 8998 m
- Kantama 805 km

Aseistus

2 kpl 7,62 mm konekivääriä ja 2 kpl 20 mm tykkiä

Käyttö

Konetta käytettiin taistelutehtävissä Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisten puolella ja se antoi hyvän vastuksen Francon kapinallisten lentovoimille. 500 konetta toimi Espanjassa - Rata (rotta) ja Mosca (hyttynen) oli eri puolien kutsumanimi koneelle. Kiina osti Rata-koneita puolustustaisteluunsa Japania vastaan. Vuonna 1941 I-16 muodosti 2/3 Neuvostoliiton hävittäjävahvuudesta. Satoja tuhottiin ensimmäisissä Saksan hyökkäyksissä Neuvostoliiton lentokentille kesäkuussa 1941. 50 mph hitaampana I-16 ei pärjännyt Messerschmitt Bf 109:lle. Hävittäjätarpeen vuoksi valmistus kuitenkin jatkui ja malli oli käytössä vuoteen 1943. Kaikkiaan 7005 yksipaikkaista hävittäjää ja 1636 kaksipaikkaista koulutuskonetta rakennettiin. Kone oli käytössä vuoteen 1943 asti. Venäläiset käyttivät myös törmäystä saksalaisten pommikoneiden tuhoamiseen, koska Rata oli luja osa ohjaajista pystyi vielä hyppäämään koneestä törmäyksen jälkeen.

Käyttö Suomessa

Kone oli Suomen ilmavoimien vastuksena talvi- ja jatkosodassa ja tunnettiin nimellä Rata. Suomen ilmavoimilla oli kuusi I-16-sotasaaliskonetta, joista kaksi kunnostettiin ja olivat käyttössä 1940-43. 16 Rataa ammuttiin alas Suomen ilmavoimien toimesta talvisodassa. Yksi I-16UTI otettiin sotasaaliiksi ja korjattiin UT-1-tunnuksella varustetuksi ilmavoimien koneeksi, jolla esiteltiin konetta eri laivueille vuonna 1942. Vuoden 1943 loppuun mennessä molempien käyttö oli lopetettu, toinen oli toimitettu Saksaan. Koneilla lennettiin vain noin kuusi tuntia Suomen ilmavoimien käytössä.

Museokappaleita Suomessa


- Yksi Rata on Suomen ilmailumuseossa. [http://images.airliners.net/open.file?id=170324&WxsIERv=Cbyvxnecbi%20V-16HGV&WdsYXMg=Svaavfu%20Nivngvba%20Zhfrhz&QtODMg=Uryfvaxv%20-%20Inagnn%20%28URY%20%2F%20RSUX%29&ERDLTkt=Svaynaq&ktODMp=1998&BP=0&WNEb25u=Wbnpuvz%20Fw%F6fge%F6z&xsIERvdWdsY=HG-1&MgTUQtODMgKE=Gur%20bayl%20fheivivat%20V-16HGV%20va%20gur%20jbeyq.%20Pna%20or%20sbhaq%20va%20gur%20Svaavfu%20Nivngvba%20Zhfrhz%2C%20gung%20vf%20ybpngrq%20arne%20gur%20Uryfvaxv-Inagnn%20nvecbeg&YXMgTUQtODMgKERD=983&NEb25uZWxs=2001-06-21%2000%3A00%3A00&ODJ9dvCE=&O89Dcjdg=&static=yes&width=1024&height=580&sok=JURER%20%20%28ZNGPU%20%28nvepensg%2Cnveyvar%2Ccynpr%2Ccubgb_qngr%2Cpbhagel%2Cerznex%2Ccubgbtencure%2Crznvy%2Clrne%2Cert%2Cnvepensg_trarevp%2Cpa%2Cpbqr%29%20NTNVAFG%20%28%27%2B%22svaavfu%22%27%20VA%20OBBYRNA%20ZBQR%29%29%20%20beqre%20ol%20cubgb_vq%20QRFP&photo_nr=350&prev_id=173431&next_id=170317&size=L]
- Vesivehmaalla on varastossa yksi I-16UTI, UT-1

Lähteitä

Kalevi Keskinen, Kari Stenman, Klaus Niska, Venäläiset hävittäjät, Suomen ilmavoimien historia 7, Tietoteos, Forssa, 1993, ISBN 951-9035-25-7 Luokka:Lentokoneet ja:I-16 (航空機)

Focke-Wulf FW-190

Focke-Wulf Fw 190 (Würger) oli yksipaikkainen yksimoottorinen hävittäjälentokone, joka oli Saksan ilmavoimien Luftwaffen käytössä. FW 190 otettiin laajemmin käyttöön vuonna 1941 ja se oli yksi toisen maailmansodan tärkeimmistä lentokoneista. Sitä valmistettiin Focke-Wulf Flugzeugbau AG:n tehtailla kaikkiaan yli 20000 kappaletta joista noin 6000 oli muutettu hävittäjä-pommittajiksi. Osa oli varustettu tykein panssarivaunujen tuhoamiseen. FW 190 suunniteltiin käyttämään ilmajäähdytteistä BMW 139 tähtimoottoria ja jo tässä suhteessa se erosi huomattavasti toisesta ajan saksalaisesta huippuhävittäjästä Messerschmitt Bf 109:stä, joka käytti nestejäähdytteistä DB 605 moottoria. Koneen tilasi Reichsluftfahrtministerium vuonna 1937 Me 109:tta täydentämään. Koneen suunnitteli Kurt Tank, jonka kunniaksi eräs viimeisimmistä koneen versioista oli tyyppimerkinnältään Ta-152. Suunnittelutyössä harkittiin aluksi nestejäähdytteisen DB 601 -moottorin käyttöä. Lentäjä-ässä Ernst Udet tuki kuitenkin tähtimoottorin käyttämistä, huolimatta ensimmäisten BMW 139 -moottorimallien taipumuksesta vuotaa pakokaasua ohjaamoon, moottorin ylikuumenemisesta ja ohjaamon korkeasta lämpötilasta. Fw 190 käytti lopulta BMW:n 14-sylinteristä 801-moottoria. A-1-sarjan aseistuksena oli kaksi 7,92 mm MG 17 -konekivääriä moottorisuojuksessa, MG 17 molempien siipien tyvissä ja MG FF/M 20 mm tykki molemmissa siivissä. A-2-sarjassa siipien tyvien konekiväärit vaihdettiin 20 mm MG151/20E-tykkiin. A-6-sarjassa uloimmat tykit korvattiin tehokkaammalla MG151/20E:llä ja A-7 korvasi MG 17:t 13 mm MG 131 -konekiväärillä. A-7, A-8 ja A-9 mahdollistivat 30 mm MK 108 -tykin käyttämisen siipien MG 151/20E:n sijasta. Raskas aseistus oli suunnattu pommittajia vastaan. Versiossa A-8/R8 lisättiin panssarointia suojaksi pommittajien konekivääreiltä. Ensimmäinen prototyyppi lensi 1. kesäkuuta 1939 ja osoittautui käsiteltävyydeltään, näkyvyydeltään ja nopeudeltaan erinomaiseksi. Leveämpi laskuteline oli turvallisempi kun Bf 109:n teline ja mahdollisti laskun huonommille kentille. Ensimmäiset koneet toimitettiin etulinjan yksiköihin myöhään 1940, mutta suuria vahvuuksia ei saavutettu ennen kuin elo- ja syyskuussa 1941. Liittoutuneet olivat aluksi aivan tietämättömiä uudesta koneesta. Savuverho hälveni kun britit saivat haltuunsa toimivan Fw 190A-3:n 1942 Luftwaffen pilotti Armin Faberin laskeuduttua vahingossa brittien hallussa olleelle lentokentälle. Kun North American P-51 Mustang tuli käyttöön vuoden 1943 lopussa ja 1944 alussa, USAAF:n joukot alkoivat saada selvää etua Fw 190:een nopeudessa. Uusi pitkänokkainen Fw 190D-9 (Dora-Neun tai Langnase) käytti vesijäähdytteistä 1750 hv:n Jumo 213A -moottoria, jonka MW50-laite toi 2100 hv hätätehoa. Koneen runkoa pidennettiin 50 cm painopisteen pitämiseksi oikeassa paikassa. Koska Doraa käytettiin pääasiassa hävittäjätorjunnassa, sen aseistus oli kevyempi kuin aikaisempien koneiden. Siipitykit jätettiin pois, joten koneeseen jäivät 2×13 mm MG 131 ja 2×20 mm MG151/20E siipien tyveen. Dora käytti kuitenkin samaa siipeä kuin A-9 ja pystyi kantamaan myös siipiaseistusta, kuten D-11 ja D-13-mallit osoittivat. Vaikka kaikki mallit pystyivät kantamaan pommeja, erityisesti hävittäjä-pommittajiksi rakennettiin Fw 190F ja Fw 190G. Siipiaseistuksen sijaan siiviin asennettiin kaksi ripustinta ja kolmas rungon alle. F-malliin lisättiin lisäpanssarointia. Alkuperäinen pommilasti oli 500 km (A-4), mutta se lisättiin A-5-mallissa 1000 kg ja jopa 1800 kg lasti oli mahdollinen lyhyitä matkoja. D-mallin jälkeiset mallit nimettiin 'Ta'-malleiksi suunnittelija Kurt Tankin mukaan. Näistä lupaavin oli Ta 152H, joka käytti Jumo 213E -moottoria ja suurempaa siipialaa paremman suorituskyvyn saavuttamiseksi korkealla. Mallin nopeus ylitti 700 km/h ja suurin sen saavuttama korkeus oli 15000 m. Aseistuksena oli yksi 30 mm tykki ja kaksi MG 151/20E-tykkiä. Valmistusongelmien vuoksi Ta 152H:ta rakennettiin kuitenkin vain 150 kappaletta. Voimavaroja jakoi edelleen prototyyppi Ta 152C, joka käytti DB 603L -moottoria ja kantoi viittä tykkiä. Suurin osa Fw 190D ja Ta 152H -malleista joutui toimimaan suojana Me 262 -suihkuhävittäjien lentokentille, joska jetit olivat haavoittuvia nousussa ja laskussa. Paras näistä yksiköistä oli JV 44, joka toimi maaliskuusta 1945 toukokuuhun 1945. Muutamaa Fw 190A -konetta käytettiin miehittämättömien Ju88 Mistel -pommien ohjauskoneina aivan sodan lopussa. Sodan aikana Saksa lähetti yhden Fw 190A-8-koneen Japaniin tutkittavaksi. Analyysi auttoi Kawasaki Ki-61 "Tony" -koneen kehittämisessä, joka kuitenkin käytti japanilaista versioita Bf 109:n Daimler-Benz DB 601 -moottorista. Katso myös
- Luettelo lentokoneista käyttötarkoituksen mukaan
- John Boyd, amerikkalainen upseeri, joka osallistui 1970-luvulla Fairchild A-10-rynnäkkökoneen spesifiointiin käyttäen FW-190:n tankintuhoajaversioita esikuvana.

Linkkejä


- Osasto Kuhlmeyn Focke-Wulf [http://koti.mbnet.fi/juhato/Focke-Wulf%20190.htm]
- Ta-152 [http://members.aol.com/pelzig/ta152.htm] Luokka:Lentokoneet ja:フォッケウルフFw190

Mitsubishi A6M Reisen

Mitsubishi A6M Reisen eli Zero oli Japanin maavoimien ja merivoimien ilma-aseen tehokkain hävittäjälentokone toisessa maailmansodassa. Liittoutuneiden koodi koneelle oli Zeke.

Linkki


- Englanninkielinen laaja tekninen kuvaus Zerosta - http://rwebs.net/avhistory/history/Zeke32.htm Luokka:Lentokoneet ja:零式艦上戦闘機

Suihkumoottori

Nykyaikainen matkustajalentokoneen suihkumoottori on ohivirtaus-periaattella toimiva. Se muodostuu seuraavista osista edestä taakse mentäessä:
- Ilmanottorengas johtaa ilman puhaltimelle, joka on myös ahtimen ensimmäinen vyöhyke
- Puhallin johtaa suurimman osan moottoriin tulevasta ilmasta varsinaisen moottorin ohitse
- Puhallinosan jälkeen moottorissa on matalapaineahdin ja sen jälkeen korkeapaineahdin
- Tämän jälkeen pieneen tilaan ja kovaan paineeseen puristautunut ilma ahdetaan polttokammioon, jossa siihen sumutetaan polttoainetta, yleensä (lentopetroolia)
- Polttokammiosta pakokaasut purkautuvat laajentuen korkeapaineturbiiniin, joka pyörittää korkeapaineahdinta
- viimeisenä matalapaineturbiini, joka puolestaan pyörittää matalapaineahdinta
- joissain moottoreissa on myös keskipaineahdin ja keskipaineturbiini
- Tämän jälkeen kaasusuihku tulee suihkuputkeen ja sitä kautta ulkoilmaan Hävittäjäkoneiden ja vanhojen suihkumatkustajakoneiden voimanlähteenä käytetään suoravirtaussuihkumoottoria eli siinä ei ole ohivirtauspuhallinta. Joissakin suoravirtausmoottoreissa on pyörimätön johdinsiivistö, jonka siipien kulmaa saapuvaan ilmavirtaukseen nähden voidaan säätää. Suoravirtausmoottorin kulutus muita suihkumoottoreita suurempi, mutta se tarjoaa hävittäjälentokoneille tärkeää parempaa kiihtyvyyttä ja nousukykyä. Puhallinmoottorin työntövoimasta suurin osa saadaan ohivirtauksesta ja pienin osa moottorin läpi kulkevasta virtauksesta. Työntövoiman kaavassa sekä kaasun nopeus että sen massa ovat viivan yläpuolella ja massaa on helpompi lisätä kuin nopeutta. Luokka:Ilmailu Luokka:Koneet Luokka:Konetekniikka ja:ジェットエンジン

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

1942

Tapahtumia


- 2. tammikuuta - Japanin joukot valloittivat Manilan.
- 7. tammikuuta - Bataanniemen saarto alkoi.
- 11. tammikuuta - Japani julisti sodan Alankomaille ja hyökkäsi Alankomaiden Länsi-Intiaan.
- 11. tammikuuta - Japanilaiset valloittivat Kuala Lumpurin.
- 19. tammikuuta - Japanilaiset hyökkäsivät Burmaan.
- 20. tammikuuta - Wannseen konferenssi Berliinissä päätti pakkosiirron ratkaisuksi "juutalaisongelmaan".
- 25. tammikuuta - Thaimaa julisti sodan Yhdysvalloille ja Britannialle.
- 26. tammikuuta - Ensimmäiset yhdysvaltalaisjoukot saapuivat Eurooppaan Pohjois-Irlantiin.
- 15. helmikuuta - Singapore antautui japanilaisille.
- 19. helmikuuta - Noin 150 japanilaista konetta teki iskun Darwiniin, Australiaan.
- 22. helmikuuta - Roosevelt määräsi kenraali Douglas MacArthurin vetäytymään Filippiineltä yhdysvaltalaisjoukkojen puolustuksen romahtaessa.
- 23. helmikuuta - Japanin I-vene ampui 16 kranaattia öljynjalostamoon Santa Barbarassa, Kaliforniassa.
- 27. helmikuuta - Ensimmäinen Yhdysvaltain lentotukialus, USS Langley upposi japanilaishyökkäyksessä.
- 8. maaliskuuta - Hollantilaisjoukot antautuvat Jaavalla japanilaisille.
- 8. maaliskuuta - Japani valloitti Rangoonin Burmassa.
- 23. maaliskuuta - Japanilaiset valloittivat Andamaanit.
- 28. maaliskuuta - Brittikommandot tuhosivat saksalaisten miehittämän St. Nazairen kuivatelakan Ranskassa.
- 2. huhtikuuta - Suomi siirtyi ensimmäistä kertaa kesäaikaan. Käytäntöä ei kuitenkaan jatkettu seuraavana vuonna.
- 9. huhtikuuta - Viimeiset yhdysvaltalais- ja filippiiniläisjoukot antautuivat japanilaisille Bataanin niemimaalla, Pohjois-Filippiineillä. Bataanin kuolemanmarssi alkaa.
- 6. toukokuuta - Viimeiset yhdysvaltalaisjoukot antautuivat Filippiineillä.
- 4. toukokuuta–8. toukokuuta - Korallimeren taistelu, toinen suuri lentotukialusten välinen taistelu ja ensimmäinen, jossa taistelevat laivastot eivät olleet näköetäisyydellä toisistaan.
- 12. toukokuuta - 28. toukokuuta - Toinen Harkovan taistelu: Neuvostoarmeija aloitti suurhyökkäyksen Itä-Ukrainassa Timošenkon viiden armeijan vahvuisella kaakkoisrintamalla. Neuvostoliitto menetti lopputuloksena neljännesmiljoonan joukkoja ja 1200 panssarivaunua.
- 4. kesäkuuta–7. heinäkuuta - Midwayn taistelu
- 9. kesäkuuta - SS ja Gestapo polttivat Lidicen kylän kostoksi Reinhard Heydrichin murhasta.
- 28. kesäkuuta - Saksalaisten kesäoffensiivi, Fall Blau, alkoi Etelä-Venäjällä kohti Kaukasiaa, Volgaa ja Stalingradia.
- 1. heinäkuuta–27. heinäkuuta - Ensimmäinen El Alameinin taistelu
- 16. heinäkuuta - Pierre Lavalin Vichyn Ranska kokoaa 13 000–20 000 juutalaista Vél d’Hiv'lle.
- 18. heinäkuuta - Ensimmäinen Messerschmitt Me 262:n koelento suihkumoottoreilla.
- 19. heinäkuuta - Atlantin taistelu: Karl Dönitz määräsi sukellusveneet vetäytymään Yhdysvaltain rannikolta saattueiden vuoksi.
- 22. heinäkuuta - Varsovan ghetton tyhjennys alkoi.
- 7. elokuuta - Guadalcanalin taistelu alkoi Yhdysvaltain merijalkaväki noustessa maihin Guadalcanalilla Salomonsaarilla.
- 8. elokuuta - Washington, DC:ssa teloitettiin kuusi sabotaasin suunnittelusta.
- 8. elokuuta - "Quit India": Intian kongressin komitea vaati Intian välitöntä itsenäisyyttä. Mohandas Gandhi, Jawaharlal Nehru ja muut kongressipuolueen johtajat pidätettiin seuraavana päivänä ja puolue kiellettiin. Mielenosoituksissa pidätettiin kaikkiaan 90000.
- 23. elokuuta - Luftwaffen ilmahyökkäys muutti Stalingradin raunioiksi. 80 % kaupungista tuhoutui.
- 3. lokakuuta - Ensimmäinen V-2-laukaisu avaruuteen Peenemündesta, Saksasta.
- 23. lokakuuta - 4. marraskuuta - Toinen El Alameinin taistelu. Rommelin johtamat saksalaiset vetäytyvät lopuksi.
- 8. marraskuuta - Torch: Yhdysvaltain ja brittien joukot nousevat maihin Ranskan Pohjois-Afrikassa.
- 10. marraskuuta - Saksan joukot miehittivät Vichyn Ranskan amiraali François Darlanin tehtyä aselevon liittoutuneiden kanssa Pohjois-Afrikassa.
- 19. marraskuuta - Stalingradin taistelu: Kenraali Žukovin joukot aloittivat vastahyökkäyksen (Operaatio Uranus) Stalingradissa.
- 22. marraskuuta - Kenraali Paulus ilmoitti Hitlerille sähkeellä 6. armeijan jääneen saarroksiin Stalingradiin.
- 2. joulukuuta - Manhattan-projekti: maailman ensimmäinen ydinreaktori saavutti kriittisyyden Chicagon yliopistossa. Hanketta johti Enrico Fermi ja reaktori toimi mm. nykyaikasten laivasto- ja ydinvoimareaktorien prototyyppinä.
- 12. joulukuuta - Saksan 4. panssariarmeijan hyökkäys, Wintergewitter, alkoi, tavoitteenaan vapauttaa Stalingradiin saarretut joukot. Se eteni noin puoliväliin tavoitteestaan.

Syntyneitä


- 8. tammikuuta - Stephen Hawking, englantilainen fyysikko
- 16. helmikuuta - Kim Jong Il, Pohjois-Korean johtaja
- 17. maaliskuuta - John Wayne Gacy, sarjamurhaaja
- 26. maaliskuuta - Erica Jong, kirjailija
- 17. huhtikuuta - Jouko Turkka, kirjailija ja teatteriohjaaja
- 22. toukokuuta - Theodore Kaczynski, luddiitti sarjamurhaaja
- 13. heinäkuuta - Harrison Ford, näyttelijä
- 28. heinäkuuta - Kaari Utrio, kirjailija
- 19. marraskuuta - Calvin Klein, muotisuunnittelija
- 26. marraskuuta - Viktor Klimenko, laulaja ja näyttelijä
- 27. marraskuuta - Jimi Hendrix, muusikko

Kuolleita


- 9. helmikuuta - Lauri Kristian Relander, Suomen presidentti
- 4. kesäkuuta - Reinhard Heydrich, natsijohtaja

Nobelin palkinnot


- Ei jaettu Luokka:1942 ms:1942 ko:1942년 ja:1942年 simple:1942 th:พ.ศ. 2485

1944

Tapahtumia

Tammikuu


- 2. tammikuuta - Berliinin suurpommitus.
- 4. tammikuuta - Taistelu Monte Cassinosta alkoi.
- 22. tammikuuta - Liittoutuneiden operaatio