:: wikimiki.org ::

Heimosodat

Heimosodat

Tämä on artikkeli suomalaisten retkikuntien osallistumisesta Itä-Karjalan ja Inkerin vapaustaisteluihin. Heimosodilla voidaan tarkoittaa myös Suomen heimojen keskiajalla ja uuden ajan alussa käymiä taisteluita tai yleisesti heimojen kesken käytyjä taisteluita. heimojen Heimosodat olivat aseellisia selkkauksia, joihin suomalaiset vapaaehtoisjoukot ottivat osaa vuosina 1918—1922. Suomen hallitus ei ottanut retkiin osaa. Suomalaisvapaaehtoisia oli selkkauksissa mukana yhteensä noin 9 000. Monia heistä elähdytti Suur-Suomi-aate.
- Vienan retkikunta (1918)
- Muurmannin legioona
- Aunuksen retkikunta (1919)
- Petsamon retket (1918 ja 1920)
- Itäkarjalaisten kansannousu eli metsäsissien kapina (1921–1922)
- Inkeriläisten kansannousu (1919)
- Viron vapaussota (1917—1920) on suomalaisten puolelta laskettu heimosodaksi. Siihen osallistui suomalaisia vapaaehtoisia Pohjan poikien ja I Suomalaisen Vapaajoukon joukoissa.

Katso myös

- Suomen sodat

Kirjallisuutta

- Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918–1922, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005.
- Jussi Niinistö: Pohjan pojat, Lak-kustannus 1999
- Jouko Vahtola: Suomi suureksi – Viena vapaaksi, Studia Historica Septentrionalia 1989.
- Jouko Vahtola: Nuorukaisten sota. Suomen sotaretki Aunukseen 1919, Otava 1997.
- Jukka Nevakivi: Muurmannin legioona, 1970
- Pekka Nevalainen: Rautaa Inkerin rajoilla, Suomen historiallinen seura 1996
- Armas Eskola: Pojat Vienan saloilla, Karisto 1971
- Vilho Helanen: Suomalaiset viron vapaussodassa, 1921.
- Hans Kalm: Pohjan poikain retki, 1921
- Eero Kuussaari: Heimosodat 1918 - 1922, taistelu Petsamosta Luokka:Suomen poliittinen historia

Keskiaika

Keskiaika on nimi Euroopan historian ajanjaksolle ns. "vanhan ajan" ja "uuden ajan" välissä. Kuvan keskiajasta jonkinlaisena "pimeänä" kautena loivat uuden ajan alun oppineet, jotka halusivat siten korostaa renessanssina nykyään tunnetun oman aikakautensa merkitystä – sekä omaa etevymmyyttään aikaisempiin oppineisiin nähden. Vaikka renessanssi palauttikin paljon antiikin taiteellisia ja tieteellisiä käsityksiä käyttöön, muutos keskiaikaan ei ollut läheskään niin jyrkkä kuin nämä renessanssin myyttiä rakentaneet oppineet antoivat ymmärtää. Yksi näistä myyteistä on ajatus, että keskiajalla ei juuri tapahtunut tieteiden ja tekniikan kehitystä, koska katolinen kirkko usein jarrutti kaikenlaista kehitystä esimerkiksi luonnontieteissä peläten kehityksen ja uusien ajatusten uhkaavan valta-asemaansa. Toisaalta keskiajan kirkon luostarit ja niiden koulut olivat oikeastaan ainoa paikka, missä oli mahdollista saada opetusta yliopistojen lisäksi, jotka olivat myös tiiviissä yhteydessä kirkkoon. Esimerkiksi logiikan tutkimus eteni keskiajan yliopistoissa voimakkaasti. Länsi-Rooman tuho vuonna 476 nähdään sellaisena historiallisena taitekohtana, jossa usein ajatellaan antiikin ajan päättyneen ja keskiajan alkaneen. Tosin muitakin tulkintoja on. Tämän käsityksen ongelmana on länsikeskeisyys ja yksinomaan poliittisluontoisten tapahtumien merkityksen korostaminen. Joskus myös islamin syntyminen lasketaan periodisoinnin kannalta merkittäväksi murrokseksi. Yhteiskuntahistoriallisesti orientoituneet tutkijat korostavat taloudellis-sosiaalisia murroksia ja kieli- tai kirjallisuushistoriallisesti suuntautuneet tutkijat kansankielten etääntymistä latinasta. Keskiajan päättymistä perustellaan mm. kansallisvaltion synnyllä, suurilla löytöretkillä ja keksinnöillä (esimerkiksi kirjapainotaidon kehityksellä) ja varsinkin protestanttisten alueiden historiankirjoituksessa reformaatiolla. Suomessa keskiajan sanotaan usein alkaneen noin vuonna 1155, jolloin Varsinais-Suomen alueelle tehtiin epävarmojen tietojen mukaan niin sanottu 1. ristiretki. 1100-luvun jälkipuoliskolle ajoittuvat joka tapauksessa ensimmäiset Suomea sivuavat asiakirjalähteet, ja siten voidaan katsoa historiallisen aikakauden alkaneen Suomessa suoraan keskiajasta. Suomessa ja Ruotsissa uuden ajan yleensä sanotaan alkaneen Kustaa Vaasan noustessa valtaan vuonna 1523. Tällöin pidetään kansallisvaltioiden syntyä ja reformaatiota keskeisenä murroksena, joiden katsotaan olevan periodijaon pohjalla. Toisaalta yhteiskuntahistoriallisesti orientoitunut tutkimus korostaa yhteiskunnan perusrakenteiden pysyneen Suomessa pitkään 1500-luvulle hyvin vakaina. Siten periodirajana on voitu pitää myös esimerkiksi 1570-lukua. Keskiaika jaetaan usein varhaiskeskiaikaan (noin 400–900), sydänkeskiaikaan (noin 900–1300) ja myöhäiskeskiaikaan (noin 1300–1500). Vastaava jako on omaksuttu myös Suomen historiaan. Esimerkiksi yleisesti yliopistollisena oppikirjana käytettävässä Suomen historian pikkujättiläisessä (WSOY 1987) Jouko Vahtola jakaa luvun Keskiaika neljään osaan: varhaishistoriaan (noin 1000–1150), varhaiskeskiaikaan (noin 1150–1323), sydänkeskiaikaan (1323–1397) ja myöhäiskeskiaikaan (1397–1520). Tämän jaottelu perustuu yksinomaan valtiollisen historian käännekohtiin. Keskiajan ja sen eri alajaksojen tarkka ajoittaminen voi kuitenkin olla harhaanjohtavaa, koska keskiaikaa määrittäville sosiaalisille, kulttuurisille ja poliittisille prosesseille ei yleensä voi määrittää alkamis- tai päättymisajankohtaa kovinkaan täsmällisesti. Tarkat ajoitukset historiallisille periodeille ovatkin kiinnostavia lähinnä oppihistorian kannalta; ne kertovat enemmän esittäjiensä käsityksistä historiallisesti merkittävistä tapahtumista ja rakenteista kuin antaisivat pohjaa menneisyyden mielekkäälle periodisoinnille. Useimmat nykytutkijat käyttävätkin ilmaisua keskiaika vain käytännöllisenä lyhenteenä ajanjaksolle, joka alkoi joskus 400–600-luvuilla ja päättyi joskus 1300–1500-luvuilla. Keskiajalla ei ollut mitään yhtenäistä olemusta. Kyse on vain modernista apukäsitteestä tai menneisyyttä koskevasta fiktiosta. Joitakin esimerkkejä eri maissa ja erilaisissa tieteellisissä perinteissä keskiajalle annetuista ajoituksista: :Cristopher Cellarius: 308–1453 :Yleinen: 476–1492 / 1517 :Tanska: 1047–1533 :Ruotsi: 1060–1517 :Suomi: n. 1155–1520–1527 :Viro ja Latvia: 1227–1558 :Liettua: 1387–1505 :Puola: 996–1505 :Venäjä: 880 / 1054–1533

Katso myös

- Keskiajan filosofia
- Keskiajan musiikki
- Keskiajan yliopisto
- Kiinan keskiaika Luokka:Historian ajanjaksoja Luokka:Keskiaika ja:中世 simple:Middle Ages

Heimo (kansatiede)

:Heimo tarkoittaa myös tieteellisen luokittelun tasoa Heimo tarkoittaa kansatieteellisenä ja sosiologisena käsitteenä varhaiskantaisilla kulttuuri- ja kehitysasteilla olevia kylien, sukujen, asutusten tai muiden vastaavien yhteisöjen muodostamaa ykseyttä, jossa yleensä vallitsevat sama kulttuuri ja kieli. Heimolla voidaan viitata myös esimerkiksi suomalaisten kansan alkuperäisiin toisitaan poikkeaviin alueellisiin, kielellisiin ja kulttuurillisiin väestöryhmiin. Suomalaiset saattavat myös puhua karjalaisista tai virolaisista heimokansana tai heimoveljinä. Tällöin sanaa "heimo" käytetään alkuperäisemmässä merkityksessään sukulaisuuden ilmaisijana.

Katso myös

- Heimosodat Luokka:Kansatiede Luokka:Sosiologia

Ase

Ase on väline, jonka ensisijainen käyttötarkoitus on elämän tai omaisuuden vahingoittaminen. Asetta voi käyttää myös puolustautumiseen, pelottamaan mahdollisia hyökkääjiä tai uhkaamiseen. Aseita käytetään myös metsästyksessä eläinten tappamiseen ja tainnuttamiseen sekä urheilussa. Poikkeusolosuhteissa aseena voi käyttää lähes mitä tahansa esinettä.

Historia

Ensimmäiset aseet olivat kiviä, keihäitä ja kirveitä. Ensimmäiset merkit jousista ja nuolista ovat ajalta noin 20 000 eaa. Pronssista ja raudasta valmistetut miekat olivat pääaseena ennen tuliaseiden yleistymistä 1500-luvulla. Kivääri otettiin käyttöön 1800-luvulla.

Ensimmäinen maailmansota

Ennen ensimmäistä maailmansotaa yleistyvät rihlatut tykit, kuten haupitsi sekä konekiväärit ja taistelulaivat. Sodan aikana otettiin käyttöön ensimmäiset aseistetut lentokoneet, sukellusveneet, käsikranaatit ja panssarivaunut.

Toinen maailmansota

Ennen toista maailmansotaa oli jo keksitty muun muassa polttopullo ja panssarivaunut. Sodan aikana otettiin käyttöön muun muassa rynnäkkökiväärit, singot, suihkuhävittäjät, risteilyohjukset, ballistiset ohjukset ja ydinaseet.

Informaatiosodankäynnin aseet

Informaatiosodankäynnin syntymisen jälkeen 1990-luvulla yhä useammin kysytään, onko aseen määritelmää laajennettava esimerkiksi tietoon ja sodankäynnissä tappaminen ja tuhoaminen myös vihamieliseen vaikuttamiseen. Tällöin ase olisi mikä tahansa esine tai asia, jota käytetään vihamieliseen vaikuttamiseen. Neuvostoliitto ja kommunismi kaadettiin pitkälti strategisella informaatio-operaatiolla, joten kysymys lienee aiheellinen. Informaatiolla saadaan aikaiseksi sotaan verrattavia tuloksia. Aseita olisivat esimerkiksi vihamielinen tieto, teknologian vihamielinen käyttö tai taloudellisen informaatiosodankäynnin keinot. Perusesimerkki aseen laajentuneesta määrittelystä on neljän siviililentokoneen käyttö aseena maailmanlaajuisen sodan sytyttämiseen 11. syyskuuta 2001. Tapauksessa oli myös tieto aseena, eli paikka oli valittu niin, että media on varmasti heti paikalla ja tapauksen näkee suoraan hyvin suuri joukko ihmisiä jopa ilman mediaa.

Aseenkanto-oikeus

: Pääartikkeli: Aseenkanto Suomessa yksityishenkilöt eivät saa kantaa aseita julkisella paikalla, poikkeuksena tilanteet, joissa aseen kuljettamiselle on selkeä tarkoitus. Tässä yhteydessä aseeksi lasketaan myös eräät työkalut, kuten sakset tai ruuvimeisseli.

Aseiden luokittelu

- Teräaseet
- Katana
- Kirves
- Miekka
- Puukko
- Tikari
- Heittoaseet
- Heittokirves
- Heittotähti
- Heittoveitsi
- Keihäs
- Kivi
- Käsikranaatti
- Jousiaseet
- Jalkajousi
- Jousipyssy
- Pitkäjousi
- Katapultit
- Katapultti
- Trebuchet
- Polttoaseet
- Kreikkalainen tuli
- Liekinheitin
- Napalmi
- Polttopullo
- Ilma-aseet
- Ilmakivääri
- Ilmapistooli
- Ampuma-aseet
- Hakapyssy
- Haulikko
- Kivääri
- Konekivääri
- Konepistooli
- Kranaattikonekivääri
- Musketti
- Pistooli
- Revolveri
- Rynnäkkökivääri
- Tykit ja muut epäsuoraa tulta ampuvat aseet
- Kranaatinheitin
- Kanuuna
- Haupitsi
- Mörssäri
- Ohjusaseet
- Ballistinen ohjus
- Panssarintorjuntaohjus
- Raketinheitin
- Risteilyohjus
- Sinko Historiallisesti aseet perustuvat aikansa yleiseen tekniikkaan ja noudattavat myös tekniikan yleistä luokittelua: työkalu (kirves), kone (konekivääri, panssarivaunu), järjestelmä (viestijärjestelmä, johtamisjärjestelmä) ja järjestelmien järjestelmä (GPS paikannukseen, viestijärjestelmään, kuljetusvälineisiin jne. perustuva logistiikka tai esim. ilmapuolustusjärjestelmä). Ase on muuttunut siis työkalusta koneen kautta monimutkaisiksi, kalliksi ja tehokkaiksi järjestelmiksi ja järjestemien järjestelmiksi. Viimeisen vaiheen "aseita" pystyvät tekemään käytännössä vain globaalit toimijat.

Ase ja vasta-ase

Aseisiin sodankäynnissä liittyy kaikki sodankäynnin yleiset ominaisuudet. Keskeisin niistä on vastustajan vaikutus. Se näkyy aseissa "ase/vasta-ase" - ilmiönä. Tehokas ase synnyttää aina vasta-aseen; nuija kypärän, miekka kilven, konekivääri panssarivaunun, johtaminen johtamisen vastaiset toimet, tietokone virukset ja HPM:n jne. "Ase/vasta-ase" ilmiö tarkoittaa myös sitä, että aseen lopullinen teho taistelussa on erittäin paljon riippuvainen sen vasta-aseiden kehitystasosta. Päädytään harhauttamiseen, salaamiseen, tiedustelun tärkeyteen jne. Lännen elektroniikkaan perustuva ylivoima olisi Kylmän Sodan aikana ollut pitkälti neutraloitavissa ydinaseeseen perustuvalla EMP:llä. Ongelma ei siis ole potentiaalisen vastustajan aseiden ylivoima sinänsä. Ongelma on se, pystymmekö neutraloimaan vastustajan tehokkaiden aseiden ylivoiman esim. vasta-aseella. Vasta-ase ei ole myöskään lopullinen vastaus, vaan sekin on periaatteessa ase, jolle löytyy vasta-ase. Ketju jatkuu periaatteessa loputtomiin. Esimerkki pitkästä ase/vasta-ase ketjusta: (1) Joukkojen siirtäminen taisteluun - (2) Rynnäkkölentokone marssivia joukkoja vastaan - (3) marssivien joukkojen rynnäkkölentokoneiden torjuntaan tarkoitettu ohjus - (4) ohjuksen häirintäjärjestelmä lentokoneessa - (5) häirintäjärjestelmän väistöjärjestelmä ohjuksessa jne.

Lähteitä

- Martin van Creveld:"Technology and Warfare" The Free Press, New York 1991 (tekniikka sodankäynnin osana)
- John Keegan:"A History of Warfare" Vintage Books, New York 1994 (sodankäynnin yleinen historia)
- Alvin & Heidi Toffler:"War and Antiwar; Survival at the Dawn of the 21th Century" Warner Books 1993 (informaatio ja sodankäynti)
- Aki-Mauri Huhtinen:"Sanasota - Johdatus sodan ja sodanjohtamisen filosofiaan" Toimittanut Tuomo Aimonen. Elan Vital, Lahti ja Johtamisen laitos, Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki 2005 (luku 3.4. Ase) Luokka:Aseet ms:Senjata ko:무기 ja:武器 simple:Weapon th:อาวุธ

1918

Tapahtumia

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 14. helmikuuta - Neuvosto-Venäjä siirtyi gregoriaaniseen ajanlaskuun, edellinen päivä oli 1. helmikuuta juliaanisen kalenterin mukaan
- 16. helmikuuta - Liettua julistautui itsenäiseksi Saksasta ja Venäjästä
- 24. helmikuuta - Viro julistautuu itsenäiseksi.
- 3. maaliskuuta - Ensimmäinen maailmansota: Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan. Venäjä vetäytyy sodasta.
- 5. maaliskuuta - Venäjän pääkaupunki siirretään Petrogradista Moskovaan.
- 6. maaliskuuta - Suomen (valkoiset) ilmavoimat perustetaan. Se sai ensimmäisen koneensa ruotsalaiselta Eric von Rosenilta.
- 7. maaliskuuta - Suomi liittoutui Saksan kanssa.
- 21. maaliskuuta - Toinen Sommen taistelu alkaa länsirintamalla.
- 25. maaliskuuta - Valko-Venäjä julistautuu itsenäiseksi.
- 1. huhtikuuta - Royal Air Force perustettiin Britanniassa yhdistämällä Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service.
- 26. toukokuuta - Demokraattinen Georgian tasavalta perustettiin.
- 28. toukokuuta - Armenia sai itsenäisyynsä Osmanien valtakunnasta.
- 1. kesäkuuta - Ensimmäinen maailmansota: Belleaun metsän taistelu alkaa.
- heinäkuu - Venäjän sisällissota: Bolševikit pyrkivät riisumaan Tšekki-slovakilegioonan aseista.
- 1. elokuuta - Brittijoukot miehittävät Arkangelin. Komentaja käsketään tukemaan valkoisia joukkoja.
- 8. elokuuta - Amiensin taistelu, kanadalais- ja australialaisjoukot aloittavat hyökkäyksen Saksan linjoja vastaan. Kenraali Erich Ludendorff kutsuu päivää myöhemmin "Mustaksi päiväksi Saksan armeijalle".
- 30. elokuuta - SR Fanja Kaplan ampuu Leniniä. Petrogradin Tšekan päällikkö murhataan samana päivänä.
- 3. lokakuuta - Keisari nimitti Max von Badenin Saksan kansleriksi.
- 28. lokakuuta - Tšekkoslovakia sai itsenäisyyden Itävalta-Unkarista.
- 3. marraskuuta - Itävalta-Unkari solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 6. marraskuuta - Uusi Puolan hallitus perusttiin Lublinissa.
- 8. marraskuuta - Saksan armeija veti uskollisuutensa keisarilta.
- 9. marraskuuta - Saksan keisari Wilhelm II luopui kruunusta.
- 11. marraskuuta - Saksa solmii solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 11. marraskuuta - Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta.
- 16. marraskuuta - Unkari julistautui itsenäiseksi Itävallasta.
- 18. marraskuuta - Latvia julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1. joulukuuta - Islannista tuli autonominen kuningaskunta Tanskan alaisuudessa.
- 1. joulukuuta - Transilvania liittyi Romaniaan liitettyään itseensä maaliskuussa Bessarabian ja Bukovinan.
- 1. joulukuuta - Serbien, kroaatien ja sloveenien kuningaskunta julistettiin perustetuksi (myöhemmin Jugoslavian kuningaskunta).
- 1. joulukuuta - Ruotsissa siirryttiin mies ja ääni -periaatteeseen.
- 27. joulukuuta - Poznańin suurherttuakunnan puolaiset nousevat saksalaisia vastaan liittyäkseen Puolaan.

Suomi

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 29. tammikuuta - Tampere punaisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 31. tammikuuta - Suinulan verilöyly Kangasalla liittyen Suomen sisällissodan tapahtumiin.
- 26. maaliskuuta - Antautumistarjous punaisille Suomen sisällissodassa ennen Tampereen valtausta.
- 6. huhtikuuta - Punainen Tampere hävisi Suomen sisällissodassa ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille.
- 29. huhtikuuta - Viipuri valkoisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 1. huhtikuuta - Helsinki saatiin vallattua punaisilta Suomen sisällissodassa.
- 1. syyskuuta - Repolan kunta ilmoitti irtautuvansa Venäjästä ja liittyi Suomeen.
- 1. lokakuuta - Hyvinkään yhteiskoulu aloitti toimintansa.
- 9. joulukuuta - Kansallinen Kokoomus perustetaan Suomessa.
- Suomen kommunistinen puolue perustetaan Moskovassa.

Syntyneitä

- 15. tammikuuta - Gamal Abdal Nasser, Egyptin presidentti
- 26. tammikuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian diktaattori
- 26. helmikuuta - Theodore Sturgeon, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - James Tobin, ekonomisti (k. 2002)
- 11. toukokuuta - Richard Feynman, fyysikko (k. 1988)
- 14. heinäkuuta - Ingmar Bergman, elokuvaohjaaja
- 18. heinäkuuta - Nelson Mandela, Etelä-Afrikan presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 11. joulukuuta - Aleksandr Solženitsyn, kirjailija
- 25. joulukuuta - Anwar Sadat, Egyptin presidentti (k. 1981)

Kuolleita

- 3. heinäkuuta - Mehmed V, osmanien sulttaani
- 17. heinäkuuta - Keisari Nikolai II ja tsaariperhe (teloitettuna)
- 19. marraskuuta - Joseph Smith Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon perustaja ms:1918 ko:1918년 ja:1918年 simple:1918 th:พ.ศ. 2461

Suur-suomi

, tummansinisellä Viro ja Inkeri, vihreällä Ruija, Länsipohja violetilla. Suomesta on piirretty sekä Tarton rauhan 1920 että Pariisin rauhan 1947 rajat.]] Suur-Suomi on eräissä nationalistisissa piireissä syntynyt ja Euroopassa ennen toista maailmansotaa yleistyneeseen kansallisuuskäsitykseen ja suomalaiseen heimoaatteeseen perustunut aate Suomen poliittisten rajojen muuttamisesta luonnon-, maan- sekä kielitieteellisesti ja kansallisuusrajojen mukaisesti oikeina pidettyjen rajojen mukaisiksi. Käytännössä tämä tarkoitti suomalaisten sukulaisheimojen asuinalueiden liittämisestä Suomeen. Aatteen kukoistuskautta olivat vuodet 1917–1944. Yleensä Suur-Suomeen luetaan luonnonmukaisiksi rajoiksi kutsutut rajat, jotka kulkevat Vienanmereltä Ääniselle ja Syväriltä Neva-joen tai Rajajoen poikki Suomenlahteen. Nämä rajat sisältävät suomalaisten ja itäkarjalaisten alueet. Joskus mukaan mielletään myös Inkerinmaa (Pietarin ympäristö), Viro¹ ja myös Norjan Ruija ja Ruotsin Länsipohja. Maantieteellisesti alue on miltei sama kuin Fennoskandia poislukien Skandinavian niemimaa. Joskus Suomen rajoiksi on esitetty aluetta "Väinältä Väinälle" eli Vienajoelta Väinäjoelle. Laajimmillaan Suur-Suomi saatetaan utopistis-humoristisessa hengessä joskus ja myös vasemmistolaisessa propagandassa ulottaa Uralille saakka ja lisätä alueita Itä-Euroopasta tai jopa läntisestä Siperiasta, jossa asuu suomensukuisia kieliä puhuvia väestöjä.

Historia

Suomen "luonnolliset rajat" ja kielentutkimus

Vuosisadan alun katsannossa pidettiin tärkeinä valtioiden ja kansojen luonnonmukaisia rajoja, jotka muodostuivat maantieteellisistä rajoista. Vielä 1800-luvun alkupuolella ei nimitystä "Suur-Suomi" tiettävästi käytetty, mutta ajatus Suomen luonnonmaantieteellisistä rajoista on peräisin jo noilta ajoilta. Jo vuonna 1837 kasvitieteilijä J. E. A. Wirzen määritteli Suomen luonnonvaraisten kasvien levinneisyysalueen itäiseksi rajalinjaksi Vienanmeren, Äänisen ja Syvärin ja geologi Wilhelm Ramsay määritteli vuosisadan alussa kallioperätutkimuksissaan Fennoskandian kallioperän käsitteen. Myös Sakari Topelius otti asian myöhemmin esille virkaanastujaisluennossaan vuonna 1854. Samoihin aikoihin kehittynyt suomalais-ugrilainen kielentutkimus nosti esille poliittisen rajan itäisellä puolella elävät suomalaisten sukulaisheimot, ja poliittisen rajan katsottiin olevan myös kielellisesti ja etnisesti väärässä paikassa. Noilta ajalta on peräisin muun muassa August Ahlqvistin (A. Oksanen) runo "Suomen valta" [http://peacecountry0.tripod.com/songbook.htm#2], jossa sukulaisheimojen veljeyttä korostettiin muun muassa seuraavin säkein: "Äänisjärvi, Pohjanlahti, / Auranrannat, Vienansuu, / siin' on, suomalainen, mahti, / jok' ei oo kenenkään muun." Jääkärimarssissa (1917) "Vienan rannat ja maa" määriteltiin kuuluvaksi Suomeen:"Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks' suuri on Suomen valta." Myöhemmin sanat muutettiin uutta tilannetta vastaaviksi "Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks' suuri on Suomen valta."

Karelianismi

Karelianismi oli taiteilijoiden, kirjailijoiden ja säveltäjien kansallisromanttista Karjala-harrastusta. Karelianismi oli voimakkaimmillaan 1890-luvulla. Esimerkiksi kirjailija Ilmari Kianto oli tunnettu Vienan-ystävä. Hän kirjoitti Vienan-retkestään kirjan Suomi suureksi – Viena vapaaksi (1918).

Suur-Suomen idea muissa Pohjoismaissa

Pohjois-Norjassa on suomalainen vähemmistö, kveenit. Suomenkielinen asutus levisi 1860-luvulla ja suomalaisilla oli tapana eristäytyä omiin yhdyskuntiinsa. Akateeminen Karjala Seura ja Suomalaisuuden Liitto tekivät aktiivisesti kveenityötä vuosien 1927–1934 välillä. Tärkein aktiviteetti oli suomenkielisen materiaalin ja propagandan levittäminen eri kanavien kautta. Aktiviteetti laski 1931 lähtien ja päättyi 1934, mutta järjestöjen lehdissä kveenien asioita käsiteltiin vielä tämänkin jälkeen. Norja oli huolissaan myös Venäjän ja myöhemmin Neuvosto-Venäjän laajenemispyrkimyksistä ja "ideologisesta tartunnasta", tosin suomalainen vaara nähtiin Venäjääkin suuremmaksi. Pohjois-Norjan kveenivähemmistöä alettiin norjalaistaa hyvin samantapaisin keinoin kuin Itä-Karjalan suomalaistaminen ja myöhempi venäläistäminen. Pääasiallinen keino oli kulttuuri- ja kielipolitiikka koululaitoksen kautta, joukkoviestintä ja ns. kaaderipolitiikka. Itsenäisyyden alkuaikoina, vastineeksi Ahvenanmaan halusta liittyä Ruotsiin, Suomessa alettiin vaatia Ruotsin suomenkielisen Länsipohjan liittämistä Suomeen. Suomen valtiovalta perusti Länsipohjan toimikunnan, jonka tehtävänä oli aikaansaada Länsipohjassa suomalaiskansallista liikehdintää. Ruotsissa puolestaan pyrittiin parantamaan ruotsin opetusta Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduilla.

Heimosodat

:Pääartikkeli: Heimosodat 1920-luvulla suur-Suomea rakennettiin heimosodissa ja haluttiin yhdistää kaikki itämerensuomalaiset kansat yhdeksi valtioksi. Tällaista halua oli myös läntisessä Itä-Karjalassa, joista Repolan ja Porajärven kunnat liittyivät Suomeen, tosin vasta tiukkojen ehtojen myötä, mutta jäivät Tarton rauhassa rajojen ulkopuolelle. Eniten suur-Suomen projekti elähdytti Akateemisen Karjala-seuran ja Lapuanliikkeen ja sen parlamentaarisen seuraajan IKL:n politiikkaa. Myös kokoomuksessa ja Maalaisliitossa oli Suomen suurentamisen kannattajia. Mannerheimin Miekkavala 1918 ja Miekantuppipäiväkäsky 1941 lisäsivät Suur-Suomi-innostusta.Vasemmistopolitiikoistamme suursuomalaista harrastusta oli aikoinaan Oskari Tokoilla ja Väinö Voionmaalla, joka julkaisi 1918 kirjan "Suur-Suomen luonnolliset rajat"¹.

Punainen 1920-30 luvun Karjalan ASNT

Suomi halusi Tarton rauhaa solmittaessa 1920 Itä-Karjalalle kansallishallinnon ja autonomian. Kansainliitto ratkaisi Itä-karjalan kuuluvan Neuvosto-Venäjälle vaatien, että sille on annettava autonominen itsehallinto. Samaan aikaan Kansainliitto ratkaisi myös Ahvenanmaan kysymyksen Suomen eduksi. Suomen sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneet punaiset nousivat johtoasemaan Itä-Karjalassa, jonne perustettiin Karjalan työkansan kommuuni, johtajanaan Edvard Gylling. Punaisten tehtävänä oli lisäksi toimia Suomen vallankumouksen sillanpääasemana. Suomalainen eliitti vahvisti asemansa 1923 perustettaessa Karjalan ASNT. Koska Karjalan Työväenkommuuni oli käytännössä Suomesta paenneiden punaisten käsissä, Suomi esitti, ettei Neuvosto-Venäjä ollut järjestänyt Itä-Karjalaan sellaista kansanvaltaista itsehallintoa kuin rauhansopimuksessa oli sovittu. Tämän jälkeen Suomeen pakeni neuvostovastaisia itäkarjalaisia epäonnistuneen kansannousun jälkeen. Sisällissodan jälkeen paenneiden suomalaisten lisäksi Itä-Karjalaan muutti suomalaisia Inkerinmaalta ja paluumuuttajia Pohjois-Amerikasta. Myös he pitivät Karjalaa osana suomalaista kulttuuripiiriä. Monien mielipiteet olivat samanlaiset kuin Suomen heimoaatteen kannattajien. Vielä vuonna 1926 Karjalan asukkaista 96,6% puhui äidinkielenään karjalan kieltä. Karjalan kielellä ei ollut kirjakieltä ja sellaisen luomista pidettiin mahdottomana monien murteiden vuoksi. Karjalan viralliseksi kieleksi tuli venäjän lisäksi suomi. Suhtautuminen suomen kieleen oli moninaista. Joidenkin karjalaisten oli vaikea ymmärtää suomen kirjakieltä ja sen käyttäminen kohtasi Aunuksen Karjalassa suoranaista vastarintaa paikallisten taholta, Vienan Karjalassa kieleen suhtauduttiin positiivisemmin. Vastarinta leimattiin paikallisten kulakkien ja venäläisšovinistien sosialismin vastaiseksi myyräntyöksi. Kesällä 1930 suomalaistamispolitiikka nousi julkiseksi kiistelyn aiheeksi. Erimielisyyksiä oli mm. Neuvosto-Karjalan virallisesta kielestä. Oli epäselvää opetetaanko karjalaisille suomea vai kehitetäänkö heidän omaa kieltään. Karjalan johdossa ajatus karjalan kirjakielestä torjuttiin. Neuvostoliiton keskuskomitean kansallisuuksien neuvosto ja Neuvostoliiton tiedeakatemia protestoivat Karjalan pakkosuomalaistamista vastaan.

Stalinin vainot

Stalinin vainoissa 1937 Neuvosto-Karjalan johtoa syytettiin kuitenkin trotskilais-porvarillisesta nationalismista, Karjalan kielen ja kulttuurin kieltämisestä ja orientoitumisesta porvarilliseen Suomeen. Suomalainen johto kesti vuoteen 1937 asti, kunnes se likvidoitiin Stalinin vainoissa. Samalla aloitettiin alueen venäläistäminen, kieltämällä sekä suomen, että karjalan kielen julkinen käyttö. Venäläistämistä perusteltiin alueen helpompana hallittavuudella, kun kilpailevia kieliä venäjän kanssa ei ollut. Neuvostoliitto perusti talvisodan alussa Karjalais-Suomalaisen Neuvostotasavallan, jota johti Terijoen hallitus ja O.V Kuusinen. Tarkoitus oli sisällyttää perustettuun neuvostotasavaltaan sekä valloitettu Suomi että Itä-Karjala. Tästä syystä alueen viralliseksi kieleksi palautettiin suomi. Kun Suomen miehitys jäi tekemättä, vain Moskovan rauhassa Suomen luovuttamat osat liitettiin neuvostotasavaltaan.

Jatkosota

Jo sisällissodan aikana vuonna 1918 Carl Gustaf Emil Mannerheim oli Antreassa Karjalan kannaksella antanut julistuksen, jossa toteaa ettei tulisi laittamaan miekkaansa tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Jatkosodassa Mannerheim antoi kuuluisan ns. miekantuppipäiväkäskynsä, jossa viittasi julistukseensa. Päiväkäskyssä oli mainintoja myös "suuresta Suomesta", mikä jo tuolloin aiheutti myös kielteistä huomiota poliittisissa piireissä. Jatkosodan aikana 1941 Suomi miehitti historiansa laajinta aluetta. Monet muuallakin kuin oikeistossa halusivat liittää Itä-Karjalan Suomeen. Perusteet olivat paitsi ideologisia ja poliittisia, myös sotilaallisia: niin sanottu kolmen kannaksen linja oli aiempaa rajaa helpompi puolustaa. Saksan ollessa tukena siihen oli mahdollisuus. Toisaalta oli taloudellisia motiiveja Itä-Karjalan metsävarantojen hyödyntämisen muodossa. Alueita ei kuitenkaan juridisesti liitetty Suomeen, vaan eduskunta julisti vain talvisodassa menetetyt alueet Suomeen kuuluviksi. Alueiden hoidosta vastasi Itä-Karjalaan asetettu sotilashallinto, joka teki valmistelevia toimenpiteitä vallattujen alueiden liittämiseksi Suomeen. Jatkosodan aikana Suomeen siirrettiin saksalaisten miehittämältä alueelta noin 62 000 inkerinsuomalaista, joista kuitenkin aselepoehtojen mukaan palautettiin takaisin Neuvostoliittoon 56 000. Heitä kohtasi Neuvostoliitossa karkottaminen Siperiaan. Vasta 1950-60 luvulta alkaen heillä oli mahdollisuus päästä takaisin kotisijoilleen.

Aatteen sammuminen

Jatkosodan loppu käytännössä sammutti Suur-Suomi-aatteen, koska sen toteuttamiselle ei enää ollut poliittisia eikä sotilaallisia edellytyksiä. Neuvostoliitto oli voittanut sodan ja laatinut Suomelle ankarat rauhanehdot, jossa muun muassa Suomen alue entisestään pieneni. Lisäksi kansallissosialismin ja fasismin kaatumisen jälkeen nationalistis-ekspansiivisia ajatuksia ei enää katsottu hyvällä. Suur-Suomi-ajatusrakennelmassa alettiin nähdä samoja piirteitä kuin edellä mainituissa aatteissa. Suur-Suomi aatetta kannattaneet Akateeminen Karjala Seura ja IKL (Isänmaallinen Kansanliitto) lakkautettiin. Toisen maailmansodan jälkeen useiden kansallisvaltioiden laajentumispyrkimykset laantuivat. Osaltaan asiaan vaikutti luultavasti myös se, että itäkarjalaiset eivät olleet miehitysaikana innolla tukemassa Suomen aluelaajennushanketta, vaan suhtautuivat suomalaisiin kuin miehittäjiin: välinpitämättömästi saadessaan olla rauhassa ja vihamielisesti jouduttuaan paineeseen. Itäkarjalaiset olisivat mielummin ottaneet suomalaisilta vastaan materiaalista kuin "hengellistä" apua. Tilanne oli muuttunut heimosodista jolloin itäkarjalaiset olivat myöntyväisempiä heimoaatteelle.

Aatteen motiivi

Suur-Suomi-aatteen takaisista motiiveista on keskusteltu jonkin verran. Lienee kiistatonta, että osalla aatteen kannattajista taustalla oli vilpitön halu auttaa heimoveljiä, sillä aate kytkeytyi laajempaan heimoyhteistyöhön. Toisaalta myöhemmin aate alkoi saada selvemmin imperialistisia piirteitä. Esimerkiksi aatteen tärkeimpiin kannattajiin kuulunut Akateeminen Karjala-Seura, joka alun perin oli syntynyt heimotyöjärjestöksi, julkaisi jo toisena toimintavuonnaan ohjelmansa, joka käsitteli paljon laajempia strategisia, maantieteellisiä, luonnonhistoriallisia ja poliittisia perusteluita Suur-Suomi aatteelle: tämä osoittaa, että seuran toiminnan altruistinen motiivi väistyi jo hyvin varhain taka-alalle Suomi-keskeisyyden tieltä. On varsin yleistä, että toisen valtion alueella olevan oman tai lähisukulaisväestön auttamista on käytetty ulkopoliittisten tavoitteiden välineenä. Mistään Itä-Karjalan tai sen alkuperäisasukkaiden alistamisesta ei kuitenkaan ole Suur-Suomi -ajatuksessa koskaan ollut kysymys. Suur-Suomi aate on käsitteen määritelmän nojalla imperialismia, jota nykyisin usein sinänsä pidetään tuomittavana. Suur-Suomi-aatetta on puolusteltu sillä, että Stalinin vainon kohteiksi joutuneet suomensukuiset kansat olisivat selviytyneet Suomen alaisuudessa paremmin. Suur-Suomi-aate tosin oli varhaisempaa perua, ja itse asiassa tavoitteena saattoi olla suomalaistaa Venäjän suomensukuiset väestöt.

Aate nykyisin

Varsinaista Suur-Suomi aatetta viljelevät nykyaikana enää harvat yksittäiset henkilöt. Nykyisin heimoaate pyrkii pääasiassa edistämään suomalaissukuisten kansojen selviytymistä ja elvytystyötä ilman valtiollisten rajojen muutoksia. Tällaista toimintaa harrastaa muun muassa Juminkeko-säätiö. Myöskin tunnetumpi ja arvostettu M.A Castrénin seura ja monet muut suomalais-ugrilaiset seurat tukevat heimojen selviäytymiskamppailuja. Opiskelijoiden keskuudessa heimoaate elää parhaiten Tarton yliopistossa, Virossa. Heimoaatetta ei nyky-Suomessa pidetä yleisesti kovinkaan poliittisesti korrektina, ja sitä usein jopa paheksutaan.

Vastaavanlaisia aatteita

- Panslavismi - ajatus kaikkien slaavien yhteenliittämiestä
- Pangermanismi
- Skandinavismi - ajatus skandinaavien yhteydestä

Katso myös

- Heimosodat
- Itä-Karjalan kysymys
- Suur-Albania
- Suur-Saksa
- Suur-Serbia

Lähteitä

- Tarkka, Jukka: Ei Stalin eikä Hitler - Suomen turvallisuuspolitiikka toisen maailmansodan aikana. Otava 1987
- Nygård, Toivo: Suur-Suomi vai lähiheimolaisten auttaminen, Aatteellinen heimotyö itsenäisessä Suomessa. Kustannuyhtiö Otava 1978.

Aiheesta muualla

- [http://www.taivaansusi.net/reich/ Valtakunta] — leikittelyä historialla, vaihtoehtohistoriaa
- ¹ Jääkärimarssin kolmannessa säkeistössä lauletaan "Häme, Karjala, Vienan rannat ja maat / yks' suuri on Suomen valta." Aiempi versio ("Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa...") otti mukaan myös Viron.
- ²[http://www.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/voionmaa3.htm Voionmaa]
- Ilja Solomeštš: Ulkoinen uhka keskustan ja periferian suhteissa: Karjalan kysymys pohjoismaisessa vertailussa 1860-1940, Carelia, nro 10-1998, ss.117–119. [http://carelia.onego.ru/1998-10/117.html]
- Teemu Ryymin: Finske nasjonalisters og norske myndigheters kvenpolitikk i mellomkrigstiden. Universitetet i Bergen 1998 [http://www.uit.no/ssweb/dok/Ryymin/Teemu/indexno.htm] Luokka:Suomen historia Luokka:Suomi 1939-1945

Vienan retkikunta

Vienan retkikunta oli suomalaisten vapaaehtoisten tekemä sotilasretki Vienan Karjalaan Suomen sisällissodan aikana, yksi heimosodista. heimosodista Helmikuun lopulla 1918 valkoiset olivat saaneet ajettua pois punakaartilaiset Pohjois-Suomesta. Heräsi ajatus käyttää hyväksi Venäjällä vallitsevaa sekasortoa. Everstiluutnantti Carl Wilhelm Malm sai tehtäväkseen vallata Vienan Karjala noin 350 suojeluskuntalaisen voimin. Samalla jääkäriyliluutnantti Kurt Martti Wallenius sai johdettavakseen joukkoja, joilla hänen tuli vallata Kuolan niemimaa ja Pohjois-Viena. Walleniukselle annettiin noin 200 suojeluskuntalaista sekä tuhatkunta kutsunnoilla kerättyjä sotilaita. Mannerheim halusi kuitenkin välttää aseelliset yhteenotot Muurmannin aluella toimivien brittien kanssa. Pohjoisessa Walleniuksen joukot ylittivät rajan Kuusamosta ja Kuolajärveltä käsin. Heidän hyökkäyksensä juuttui pian rajan tuntumaan. Heitä vastassa oli suomalaisia punakaartilaisia, joiden aikomuksena oli ollut avata uusi rintama valkoisten selkään. Etelämpänä Malmin joukot ylittivät rajan 20. maaliskuuta ja etenivät aina Vienan Kemin tuntumaan. Suomalaiset hyökkäsivät 10. huhtikuuta, mutta heidät lyötiin takaisin. Suomalaiset huomasivat pian, etteivät Vienan asukkaat ottaneet heitä vastaan vapauttajina. Osa kansasta halusi toki eroon Venäjästä, mutta ei välttämättä haluttu, että Karjala liitettäisiin Suomeen. Jotkut uskoivat, että Viena saisi itsemääräämisoikeuden Neuvosto-Venäjän yhteydessä. Väestö olisi myös halunnut mieluummin fyysistä (ruoka-apua) kuin henkistä apua (Suomi-propagandaa). Heinäkuussa Malmin tilalle tuli kapteeni Toivo Kuisma. Suomessa ei taas osattu oikein päättää pitäisikö vetää joukot pois vai lähettääkö lisää. Lopulta brittien perustama Karjalan rykmentti hyökkäsi suomalaisten kimppuun ja ajoi heidät takaisin Suomen puolelle elokuun ja lokakuun aikana. Katso myös: Aunuksen retkikunta

Aunuksen retkikunta

Aunuksen retki oli suomalaisten vapaaehtoisten yritys vapauttaa ja liittää Suomeen osia Itä-Karjalasta vuonna 1919, Venäjän sisällissodan aikana. Retki oli yksi heimosodista.

Tausta

Helmikuussa 1918 Mannerheim piti kuuluisan Miekkavalapuheensa, jossa hän sanoi, ettei laita miekkaansa tuppeen, ennen kuin Viena ja Aunus on vapautettu Leninin sotilaista. Suomen sisällissodan jälkeen käytiin paljon julkista keskustelua Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen. Edelliset yritykset vuonna 1918 Petsamoon ja Vienaan (Vienan retki) olivat epäonnistuneet, pääosin karjalaisten sotahaluttomuuden takia. Joukot taistelivat Iso-Britannian joukkoja vastaan, jotka miehittivät Vienan Karjalaa, ja suomalaisista punaisista koottua Muurmannin legioonaa vastaan. Kesällä 1918 Suomen hallitus sai vetoomuksia aunuslaisilta alueen liittämiseksi Suomeen. Erityisen aktiivisia olivat Repolan asukkaat, jotka olivat äänestäneet Suomeen liittymisestä, kuitenkin ankarin ehdoin ja pääosin taloudellisin syin. Suomen armeija miehitti alueen 1918 syksyllä. Tammikuussa 1919 pieni vapaaehtoisten joukko miehitti Porajärven, mutta heidät työnnettiin pian bolševikkien toimesta takaisin. Porajärvi äänesti Suomeen liittymisestä 7. tammikuuta. Helmikuussa 1919 Mannerheim teki länsivalloille ja Venäjän valkoiselle armeijalle selväksi, että Suomi hyökkäisi bolševikkien kimppuun Petrogradissa (Pietari), jos se saisi materiaalista ja moraalista tukea. Samaan aikaan valmisteltiin Aunuksen retken suunnitelmia ja jääkärimajuri Gunnar von Herzen valittiin joukkojen johtajaksi. Hän arvioi, että retki onnistuisi tuhannen vapaaehtoisen sotilaan voimin, mutta vain jos karjalaiset itse liittyisivät taisteluihin. Mannerheim hyväksyi suunnitelman, mutta vaati, että Englannin pitäisi myös hyväksyä se ennen kuin asiassa edettäisiin. Samaan aikaan Petrogradin bolševikit olivat kenraali Judenitšin hyökkäyksen alla. Mannerheim halusi koordinoida suomalaisten joukkojen hyökkäyksen Karjalan kannakselta ja retken Vienaan. Taustalla oli myös suomalaisten sotilaalliset menestykset Viron vapaussodassa. Suomalaisten itseluottamus oli kasvanut Viron tapahtumien myötä ja suomalaiset toivoivat, että sama menestys toistuisi Aunuksessa. Retkikuntaan värväytyikin monia Pohjan poikia ja I Suomalaisen Vapaajoukon sotilaita.

Retki

Retkikunta ylitti rajan 21. huhtikuuta 1919. Tarkoituksena oli vallata Lotinanpelto, Petroskoi (Äänislinna, Petrozavodsk) ja Muurmannin rautatie. Tuhannen vapaaehtoisen joukko oli jaettu kolmeen osaan. Eteläinen ryhmä eteni kohti Lotinanpeltoa vallaten Aunuksenkaupunkiin kolmessa päivässä, mutta bolševikit painoivat ryhmän takaisin Tuulosjoen taakse. Pohjoinen ryhmä valtasi Prääzän (Prääsän). Tässä vaiheessa oli selvää, että joukkoja ei ollut tarpeeksi tavoitteiden saavuttamiseksi. Ongelmana oli vapaaehtoisten liian lyhyet sitoutumisajat. Suomalaiset olivat ajatelleet selvityvänsä nopeammin retkestä. Ensimmäiset vapaaehtoiset olivat värväytyneet kahdeksi kuukaudeksi ja he harvoin palasivat takaisin rintamalle, kun heidän palvelusaikansa täyttyi. Uusi vapaaehtoisten värväyskierros käynnistettiin. Tavoitteena oli saada 2000 uutta vapaaehtoista. Jääkärieversti Aarne Sihvosta tehtiin Aunuksen retkikunnan ylipäällikkö. Jääkärimajuri Paavo Talvelan rykmentti aloitti hyökkäyksen Petroskoihin 20. kesäkuuta, mutta se lyötiin bolševikkien ja suomalaisten punaisten toimesta kaupungin ulkopuolella. Englantilaiset joukot, jotka operoivat Muurmannin rautatiellä, olivat varsin lähellä, mutta eivät osallistuneet taisteluihin. Suomalaiset itse asiassa olivat toivoneet, että englantilaiset osallistuisivat taisteluun suomalaisten rinnalla. Olihan tällä kertaa sama vihollinen: bolshevikit. Suomalaisten toive aunuslaisten nostattamiseksi kansannousuun heimovalistustyötä tehneen ns. Aunuksen hoitokunnan avulla osoittautui turhaksi, vaikka liittymistä vaativa julkilausuma saatiinkin aikaan. Väestön vastaanotto oli ystävällismielistä, mutta varautunutta. Aunuslaisia vapaaehtoisia liittyi joukkoihin vain noin 1000, eikä heidänkään moraalinsa ollut kovin korkealla. Talvelan komentamalla 2. Rykmentillä, pohjoisella rintamalla, Prääzän ja Petroskoin alueella, aunuslaiset liittyivät hanakammin suomalaisten joukkoon. Eteläisellä rintamalla toivottua vähemmän. Sotaan tottumattomilla aunuslaisilla ei usein juurikaan ollut käyttöä taistelussa. Sotaonni kääntyi nyt bolševikeille, kun Muurmannin rataa ei oltu onnistuttu katkaisemaan. Näin ollen bolshevikit saivat keskitettyä joukkoja Muurmannin radan varteen. 26. kesäkuuta tapahtui Vitelen katastrofina tunnettu tapahtuma. Yli 600 Pietarin punaisten upseerien opiston suomalaista teki tunnin kestäneen laivastoiskun ja sen jälkeen maihinnousun Vitelessä Laatokan rannalla punaupseeri Eino Rahjan johdolla. Isku tapahtui suomalaisten joukkojen selustaan. Hyökkäys selustaan katkaisi huoltoreitin ja näin ollen von Hertzenin eteläinen 1. Rykmentti oli pakotettu vetäytymään Suomeen suurten tappioiden jälkeen. Tämän jälkeen myös Talvelan rykmentti vetäytyi takaisin rajan taakse Suomeen, vaikka se oli jo onnistunut kolkuttamaan Petroskoin portteja.

Lopputulos

Aunuksen retki oli heimosodista suurin ja tunnetuin. Se toteutettiin pääasiassa yksityisestä aloitteesta, jääkärien ja aktivistien toimesta, mutta rahoituksesta vastasi valtiovalta. Aunuksen retken pääasiallinen epäonnistumisen syy oli liian vähäiset voimat ja karjalaisten yhteistyöhaluttomuus. mm. Gunnar von Hertzen toivoi Suomen vakinaisen armeijan osallistuvan tapahtumiin. Hallitus käytännössä jätti Aunuksen retkikunnan oman onnensa nojaan kutsuen sitä myöhemmin rauhan tultua "seikkailupolitiikaksi". Yleisesti retkellä ei jälkikäteen uskota olleen paljoakaan onnistumisen mahdollisuuksia. Aunuksen retken johtajista jääkärikapteeni Ragnar Nordström oli kuitenkin tavannut vanhan suomalaisen punaupseerin Arvo Tuomisen, jonka mukaan bolshevikit olivat päättäneet luovuttaa muutaman päivän kuluttua Itä-Karjalan Suomelle. Juuri muutaman odottelupäivän aikana suomalaiset vetäytyivät. Tätä ei kyseistä luovutuspäätöstä Neuvosto-Venäjä ei kuitenkaan koskaan vahvistanut. Aunuksen retken epäsuora tulos oli, että Porajärvi julisti toiveensa liittyä Suomeen 6. kesäkuuta, kuten Repola oli tehnyt jo 1918. Suomen armeija siirtyi Porajärvelle ja miehitti sen. Tarton rauhassa 1920 Suomi ja Neuvosto-Venäjä sopivat yhteisestä rajasta. Suomi luovutti Repolan ja Porajärven Neuvosto-Venäjälle ja Suomen joukkojen oli vetäydyttävä 14. helmikuuta 1921 mennessä, vastineeksi Petsamon alueesta. Repolan nuori nimismies, heimoaktivisti ja ylioppilas Bobi Sivén (s. 1899) ampui itsensä protestiksi 12. tammikuuta 1921. Akateeminen Karjala-Seura piti luotia myöhemmin lipussaan.

Katso myös

- Wäinö Havas - pappi, sotilas ja kansanedustaja, joka osallistui Aunuksen retkeen
- Uhtuan hallitus
- Itäkarjalaisten kansannousu (metsäsissit)

1919

Tapahtumia

- 5. tammikuuta - Saksan tasavallassa Spartakistikapina, kommunistinen vallankumousyritys.
- 16. tammikuuta - Yhdysvalloissa annetaan perustuslain 18. lisäys alkoholijuomien kieltolaista.
- 18. tammikuuta - Versaillesin rauhankokous alkaa Pariisissa.
- 25. tammikuuta - Kansainliitto perustettiin.
- 3. helmikuuta - Puna-armeija miehitti Ukrainan, katso Ukrainan itsenäistyminen
- 11. helmikuuta - Friedrich Ebert valittiin Saksan presidentiksi.
- 14. helmikuuta - Puolan-Neuvostoliiton sota alkoi.
- 1. maaliskuuta - Maaliskuun ensimmäisen päivän liike Koreassa Japanin siirtomaavaltaa vastaan.
- 2. maaliskuuta - Ensimmäinen kommunistinen internationaali alkoi Moskovassa
- 23. maaliskuuta - Benito Mussolini perusti fasistipuolueen Italiassa.
- 31. maaliskuuta - Yleislakko alkoi Ruhrin alueella.
- 6. huhtikuuta - München julistettiin neuvostotasavallaksi. Vallankumous murskattiin 3. toukokuuta mennessä.
- 13. huhtikuuta - Britit ja Gurkhat surmaavat 389 intialaista.
- 1. toukokuuta - Väkivaltaisia mielenosoituksia Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
- 4. toukokuuta - Toukokuun neljännen päivän liike Kiinassa ulkomaista kolonialismia vastaan.
- 29. toukokuuta - Arthur Eddington vahvisti havainnoillaan Einsteinin suppean suhteellisuusteorian auringonpimennyksen aikana.
- 1. kesäkuuta - Alkoholijuomien kieltolaki astui voimaan Suomessa (kumottiin 9. helmikuuta 1932)
- 21. kesäkuuta - Amiraali Ludvig von Reuter määräsi Saksan keisarikunnan keisarillisen laivaston (Kaiserliche Marine) alukset upotettavaksi Scapa Flow'ssa estääkseen niiden jäämisen brittien käsiin. 51 alusta upotettiin ja kuolleet yhdeksän merimiestä olivat ensimmäisen maailmansodan viimeiset uhrit.
- 28. kesäkuuta - Versaillesin rauhansopimus allekirjoittiin Saksan osalta.
- 31. heinäkuuta - Lontoon ja Liverpoolin poliisimiehet lakkoilivat ammattiliiton tunnustamiseksi. Yli 2000 erotettiin.
- 25. heinäkuuta - Kaarlo Juho Ståhlberg valittiin Suomen tasavallan presidentiksi.
- 11. elokuuta - Weimarin tasavallan perustuslaki allekirjoitetaan.
- 19. elokuuta - Afganistan sai itsenäisyyden Britti-imperiumista.
- 16. elokuuta - Ensimmäinen Sleesian kansannousu, puolalaiset kapinoivat saksalaisia vastaan.
- 31. elokuuta - Yhdysvaltain kommunistipuolue perustettiin (Communist Party of the United States of America).
- 27. syyskuuta - Viimeiset brittijoukot vetäytyivät Arkangelista.
- 1. lokakuuta - Rotumellakoita Arkansasissa, Yhdysvalloissa (Elaine Race Riot).
- 2. lokakuuta - Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson saa sairaskohtauksen ja halvaantuu.
- 28. lokakuuta - Yhdysvalloissa tulee voimaan kieltolaki.

Muita tapahtumia

- Ahvenanmaalla järjestetään kansanäänestys liittymiseksi Ruotsiin.
- Saksassa ja Luxemburgissa annetaan naisille äänioikeus.

Syntyneitä

- 5. helmikuuta - Andreas Papandreou, kreikkalinen poliitikko (k. 1996)
- 17. maaliskuuta - Nat King Cole, laulaja (k. 1965)
- 8. huhtikuuta - Ian Douglas Smith, Rhodesian valkoisen hallituksen johtaja 1965--1970.
- 7. toukokuuta - Eva Perón, "Evita", Argentiinan Juan Perónin vaimo (k. 1952)
- 20. heinäkuuta - Edmund Hillary, vuorikiipeilijä
- 22. lokakuuta - Doris Lessing, kirjailija
- 26. lokakuuta - Mohammad Reza Pahlavi, Iranin šaahi (k. 1980)
- 10. marraskuuta - Mihail Kalašnikov, keksijä
- 11. marraskuuta - Kalle Päätalo, kirjailija

Kuolleita

- 6. tammikuuta - Theodore Roosevelt, 26. Yhdysvaltain presidentti (s. 1858)
- 15. tammikuuta - Rosa Luxemburg ja Karl Liebknecht
- 10. huhtikuuta - Emiliano Zapata, meksikolainen vallankumouksellinen Luokka:1910-luku ms:1919 ko:1919년 ja:1919年 simple:1919 th:พ.ศ. 2462

Itäkarjalaisten kansannousu

Itä-Karjalan kansannousu kesti loka-marraskuusta 1921 tammi-helmikuuhun 1922. Tarkoituksena oli vähintään kiinnittää kansainvälistä huomiota Itä-Karjalan tilanteeseen, mutta kaikkein tärkeimpänä tavoitteena oli vapaa ja kansallinen, Neuvosto-Venäjästä riippumaton Itä-Karjala. Käytännössä kansannousun suomalaiset nostattajat pyrkivät Itä-Karjalan liittämiseen Suomeen.

Kansannousun syyt

Kansannousu syinä olivat itäkarjalaisten vuoden kokemus bolševikkien sortovallasta ja elintarvikepulasta, heimoaktivistien revanssin halu "häpeärauhan" eli Tarton rauhan jälkeen ja Suomessa maanpaossa olevien itäkarjalaisten kaipuu kotiin. Suomalaiset heimoaktivistit, joista maininnan ansaitsee etenkin edesmenneen Repolan nimismiehen Bobi Sivénin apulainen Jalmari Takkinen, olivat käyneet kesällä 1921 Itä-Karjalassa nostattamassa kansaa. Itäkarjalaiset talonpojat kutsuivat itseään metsäsisseiksi, ja syksyllä 1921 merkittävä osa Vienan Karjalaa oli heidän hallussaan.

Kansannousun johto

Kansannousun ratkaiseva hetki oli Karjalan Metsäsissijärjestön edustajainkokous lokakuun puolivälissä. Kokouksessa päätettiin irroittaa Itä-Karjala Neuvosto-Venäjästä. Kansannousun johtoryhmän muodostivat henkinen johtaja Ukki Väinämöinen eli Vaseli Levonen, aseellinen johtaja Ilmarinen eli Jalmari Takkinen sekä Ossippa Borissainen (Borissof). Kansannousuun osallistui itäkarjalaisten lisäksi 500 suomalaista, jotka toimivat eri päällystötehtävissä. Näistä tunnetuimmat olivat suomalaiset jääkärit Paavo Talvela ja Erik Heinrichs, jotka toimivat myöhemmin sotilasjohtajina myös jatkosodassa.

Kansa nousee

Kansannousu oli heimosotien joukossa sikäli poikkeuksellinen, että tällä kertaa spontaani viha nousi karjalaisten eikä suomalaisten puolelta. Kansannousu käynnistyi karjalaisten surmatessa kaikki paikalliset kommunistit. Varsinaiset sotatoimet alkoivat loka-marraskuussa 1921. Noin 2 500 metsäsissin menestys oli alussa hyvä puutteellisesta varustuksesta huolimatta. Karjalaiset saivat ulkomailla haluamaansa julkisuutta. He myös uskoivat saavansa Suomesta apua. Virallinen Suomi ei antanut järjestää värväystä, mutta ei myöskään estänyt yksittäisten heimoaktivistien rajanylityksiä. Humanitääristä apua itäkarjalaisille päätettiin antaa.

Kansannousun kukistaminen

Se, että suomalaiset tukivat itäkarjalaisia Tarton rauhansopimuksesta huolimatta, viilensi huomattavasti Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä. Mm. Puna-armeijan komentaja Lev Trotski ilmoitti, että hän voisi marssia Helsinkiin. Neuvosto-Venäjän joukot iskivät 20 000 miehen voimalla Muurmannin radalta karjalais-suomalaisia joukkoja vastaan. Metsäsissien vastarinta romahti täysin vihollisen ylivoiman, nälän ja pakkasen takia. Karjalaiset joutuivat pakokauhun valtaan, ja suomalais-karjalaiset joukot alkoivat vetäytyä Suomen rajaa kohti. Varmaksi käyneestä tappiosta huolimatta sotaa yritettiin vielä pitkittää. Kansannousun loppuvaiheessa Suomeen saapui n. 30 000 karjalaista pakolaista¹. Itä-Karjalan kansannousu oli viimeinen heimosota ennen jatkosotaa.

itäkarjalaisten pakolaisuudesta lisäinformaatiota

¹ [http://www.genealogia.fi/genos/67/67_2.htm itäkarjalaisten pakolaisuus Suomeen vuosina 1917-1922] Luokka:Venäjän historia

Karjalan metsäsissit

Metsäsisseiksi nimitettiin Itä-Karjalan kansannousussa eli vapaustaisteluissa taistelleita karjalaisia talonpoikia. Sanan metsäsissikeksivät karjalaiset talonpojat itse. Kansannousun aikana, pääasiassa Vienassa ja Pohjois-Aunuksessa, taistelleita metsäsissejä oli noin 3000. Metsäsissien oli tarkoitus vapauttaa Itä-Karjala venäläisvallasta ja luoda Karjalan kansalle oma vapaustaistelu. Metsäsissit käytännössä toimivat Itä-Karjalan historian tähän asti ainoimpana omana armeijana. He loivat Itä-Karjalalle oman sotalipun, jossa oli aseistettu karhu Itä-Karjalan puna-musta-vihreän lipun päällä.

Metsäsissiliikkeen synty

Loppuvuonna 1921, kaikessa hiljaisuudessa, Itä-Karjalaan syntyi komppanian kokoisia tai pienempiä aseistautuneita miesjoukkoja. Miesjoukot olivat verrattavissa Suomessa vuonna 1917 perustettuihin suojeluskuntiin. Pian miesjoukot yhdistettiin Karjalan Metsäsissirykmentiksi, jonka kokonaisvahvuus oli siis tuo noin 3000 miestä. Karjalan metsäsissejä johtamaan perustettiin Karjalan Metsäsissijärjestö Koivuniemellä lokakuun puolivälissä 1921. Sillä oli kolmihenkinen hallitus, jonka johdossa istuivat karjalaiset: hengellinen johtaja Ukki Väinämöinen alias Vaseli Levonen (Sidoroff), metsäsissien ylipäälikkö Ilmarinen alias Jalmari Takkinen ja Ossippa Borissainen (Borissoff). Metsäsissien poliittinen elin oli Karjalan Keskushallitus. Ulkomaanasioita, lähinna länsivaltojen apua pyytävä, hoitava elin oli Karjalan Ulkomainen Valtuuskunta. Metsäsissit perustivat esikuntansa Kiimasjärvelle. Sissit menestyivät hyvin ja valtasivat suurimman osan Vienaa, 60 000 km² ja uhkasivat Muurmannin rataa. Metsäsissit ja karjalaiset saivat julkisuutta maailmalla. He eivät antaneet armoa neuvostohallituksen kanssa toimiville, paikallisille kommunisteille tai venäläismielisille.

Metsäsissiliikkeen loppu

Metsäsissien jouduttua alakynteen ylivoimaisia venäläisiä vastaan, kärsien kaiken lisäksi elintarvike-ja ammuspulasta, Karjalan Metsäsissijärjestön jäsenet ja johto, sekä Karjalan Metsässissirykmentin rippeet, vetäytyivät Suomen puolelle rajaa. Metsäsissien mukana siirtyi tuhansia karjalaisia pakolaisia Suomeen. Viimeisten metsäsissien, 267 miehen taisteluvahvuisen Vienan Rykmentin, taistelut päättyivät helmikuun lopulla 1922. Metsäsissijärjestö oli alussa täysin karjalainen, mutta loppupuolella metsäsissejä jo johti suomalainen jääkärimajuri Paavo Talvela. Metsässisseistä ja pakolaisista muodostettiin mm. Vihtori Kosolan johdolla karjalaispataljoonia Pohjanmaalla, mutta muuten Metsäsissijärjestö oli lakkautettu. Metsäsissijärjestön ja eri karjalaisasioiden hoitokuntien, valtuuskuntien, hallitusten ja neuvostojen jälkeen, niiden toiminnan jatkajaksi, perustettiin Akateeminen Karjala-Seura AKS. Luokka:Suomen heimosodat

Viron vapaussota

Viron vapaussota (viron kielellä Vabadussõda, myös Viron itsenäisyyssota) käytiin vuosina 1918-1920 Neuvosto-Venäjää vastaan. Viron maapäivät (maapäev) julisti Viron tasavallan itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Lyhyt itsenäisyyden aika päättyi seuraavana päivänä saksalaisten joukkojen saapumiseen Tallinnaan. Kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, yrittivät virolaiset uudelleen. Neuvosto-Venäjän hyökkäys työnsi pienen virolaisten armeijan Tallinnan esikaupunkeihin asti. Isobritannialaisen laivueen sekä suomalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten vapaaehtoisten avulla Puna-armeija saatiin työnnettyä Viron alueilta tammikuussa 1919. Rauhan- ja rajasopimus solmittiin Tartossa 2. helmikuuta 1920. Suomalaisten puolelta sota on laskettu yhdeksi heimosodista, koska siihen osallistui suomalaisia vapaaehtoisia Pohjan poikien ja I Suomalaisen Vapaajoukon joukoissa. Luokka:Viron historia

1920

Tapahtumia

- 7. tammikuuta - Venäjän sisällissota: Amiraali Koltšakin joukot antautuvat Krasnojarskissa.
- 10. tammikuuta - Kansainliitto piti ensimmäisen kokouksensa ja ratifioi Versaillesin rauhan.
- 2. helmikuuta - Ranskalaisjoukot miehittävät Memelin.
- 2. helmikuuta - Viron itsenäisyys tunnustetaan.
- 8. helmikuuta - Kansainliitto antoi Huippuvuoret Norjalle.
- 24. helmikuuta - Adolf Hitler julkistaa kansallissosialistisen ohjelmansa Münchenissä.
- Maaliskuu - Maailman ensimmäinen rauhallisesti perustettu sosiaalidemokraattinen hallitus astuu virkaansa Ruotsissa.
- 13. maaliskuuta - Wolfgang Kapp yritti vallankaappausta Saksassa.
- 15. maaliskuuta - 60 000 miehen Ruhrin punainen armeija perustettiin.
- 2. huhtikuuta - Saksan joukot marssivat Ruhriin saatuaan luvan Ranskalta siirtää joukkoja Ranskan miehittämälle alueelle.
- 6. huhtikuuta - Ranska miehitti Frankfurtin.
- 19. huhtikuuta - Saksa ja Neuvosto-Venäjä sopivat sotavankien vaihdosta.
- 23. huhtikuuta - Turkin kansalliskokous erotti sulttaani Mehmed VI:n hallituksen ja asetti väliaikaisen perustuslain.
- 23. huhtikuuta - Puolan-Neuvostoliiton sota: Puolan ja ukrainalaiset joukot hyökkäsivät Puna-armeijaa vastaan Ukrainassa.
- 6. toukokuuta - Eduskunta hyväksyi Ahvenanmaan itsehallinnon.
- 7. toukokuuta - Puolalaiset miehittivät Kiovan, Ukrainan hallitus palasi kaupunkiin.
- 16. toukokuuta - Paavi Benedictus XV kanonisoi Jeanne d'Arcin pyhimykseksi.
- 17. toukokuuta - Ranskalaiset ja belgialaiset vetäytyvät miehittämistään Saksan kaupungeista.
- 12. kesäkuuta - Puna-armeija valtaa takaisin Kiovan.
- 15. kesäkuuta - Uusi Saksan ja Tanskan rajasopimus luovutti Pohjois-Schleswigin Tanskalle.
- 2. heinäkuuta - Puna-armeija jatkaa hyökkäystään Puolaan.
- 12. heinäkuuta - Neuvosto-Venäjä tunnusti Liettuan itsenäisyyden.
- 2. elokuuta - Katolilaiset mellakoivat Belfastissa.
- 11. elokuuta - Venäjä tunnusti Viron ja Latvian itsenäisyyden.
- 13. elokuuta–25. elokuuta - Puolalaiset saivat puolustusvoiton Puna-armeijasta Varsovan taistelussa.
- 19. elokuuta - Toinen puolalaisten Sleesian kansannousu saksalaisia vastaan.
- 12. lokakuuta - Aselepo Puolan ja bolševikkien välillä puolalaisten valloitettua Vilnan, Minskin ja Tarnopolin.
- 14. lokakuuta - Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä.
- 11. joulukuuta - Sotatilalaki Irlannissa levottomuuksien jälkeen.
- 16. joulukuuta - 8,6 richterin maanjäristys Kiinassa Gansun maakunnassa, 180 000 kuollutta.
- 16. joulukuuta - Suomi liittyi Kansainliittoon.
- 23. joulukuuta - Britannia ja Ranska sopivat rajasta Ranskan miehittämän Syyrian ja brittien Palestiinan välillä.
- Kesäolympialaisten yhteydessä pidetään näytöstyyliset jääkiekkokilpailut, jotka IIHF julistaa 1983 ensimmäisiksi jääkiekon MM-kilpailuiksi.
- Kurdien kapina alkaa Turkissa.

Syntyneitä

- 2. tammikuuta - Isaac Asimov, kirjailija († 1992)
- 20. tammikuuta - Federico Fellini, ohjaaja († 1993)
- 19. helmikuuta - Jaan Kross, virolainen kirjailija
- 1. maaliskuuta - Sylvi Salonen
- 7. huhtikuuta - Ravi Shankar, intialainen sitar-soittaja
- 9. toukokuuta - Richard Adams, kirjailija
- 18. toukokuuta - Karol Józef Wojtyła (Paavi Johannes Paavali II) († 2005)
- 16. elokuuta - Charles Bukowski, kirjailija
- 22. elokuuta - Ray Bradbury, kirjailija
- 15. lokakuuta - Kari Suomalainen
- 9. joulukuuta - Carlo Azeglio Ciampi, Italian presidentti
- 20. joulukuuta - Väinö Linna, kirjailija

Kuolleita

- 7. tammikuuta - Aleksandr Koltšak, valkoinen venäläinen kenraali (teloitettu)
- 26. huhtikuuta - Srinivasa Aiyangar Ramanujan, intialainen matemaatikko
- 14. kesäkuuta - Max Weber, saksalainen sosiologi (s. 1864)

Nobelin palkinnot

- Fysiikka - Charles Edouard Guillaume
- Kemia - Walther Nernst
- Lääketiede - Schack August Steenberg Krogh
- Kirjallisuus - Knut Hamsun
- Rauha - Léon Victor Auguste Bourgeois ms:1920 ko:1920년 ja:1920年 simple:1920 th:พ.ศ. 2463

Pohjan pojat

Pohjan pojat oli Viron vapaussotaan osallistuneen suomalaisen vapaaehtoisjoukon nimi. Muistetaan erityisesti Narvan valtauksesta venäläisiltä, joita oli 10 kertaa enemmän. Luokka:Sodankäynti

1970

Tapahtumia

- 15. tammikuuta – Biafran tasavallan sotilasjohto antautui ja maa liitetään takaisin Nigeriaan.
- 15. tammikuuta – Muammar Gaddafista Libyan johtaja
- 5. maaliskuuta – Ydinsulkusopimus tulee voimaan
- 7. maaliskuuta – Meksikossa ja USA:n itärannikolla täydellinen auringonpimennys.
- 16. maaliskuuta – Veikko Vennamon johtama SMP saa 18 kansanedustajaa aiemman yhden asemesta eduskuntavaaleissa.
- 11. huhtikuuta – Yhdysvaltain huono-onnisen Apollo 13 -avaruuslennon laukaisu.
- 24. huhtikuuta – Kiina laukaisi ensimmäisen satelliittinsa.
- 29. huhtikuuta – Vietnamin sota: USA hyökkäsi Kamputseaan Vietkong-sissien perässä.
- 26. toukokuuta – Neuvostoliiton Tupolev Tu-144 ylitti ensimmäisen siivilikoneena mach 2.
- 28. kesäkuuta – USA:n joukot vetäytyivät Kamputseasta massiivisten sodan vastaisten protestien jälkeen.
- 21. heinäkuuta – Assuanin pato valmistui Egyptissä.
- 21. elokuuta – Suomen ensimmäinen kansainvälinen rockfestivaali Ruisrock Turun Ruissalossa.
- 1. syyskuuta – Murhayritys Jordanian kuningas Husseinia vastaan.
- 3.–6. syyskuuta – Israelin armeija taisteli palestiinalaississejä vastaan Etelä-Libanonissa.
- 7. syyskuuta – Palestiinalaississit ja Jordanian hallituksen joukot taistelivat Ammanissa.
- 20. syyskuuta – Syyrian panssarit ylittivät Jordanian rajan.
- 20. syyskuuta – Neuvostoliiton Luna 20 laskeutui kuuhun ja palaa näytteiden kanssa Maahan 24. syyskuuta.
- 27. syyskuuta – Palestiinalaiset ja Jordania solmivat rauhasopimuksen.
- 28. syyskuuta – Gamal Abdal Nasser kuoli, Anwar Sadatista väliaikainen Egyptin presidentti.
- 29. syyskuuta – Punainen armeijakunta ryösti kolme pankkia Berliinissä ja sai saaliiksi yli 200000 DM.
- 8. lokakuuta – Neuvostoliiton Aleksandr Solženitsin sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon.
- 9. lokakuuta – Kamputsea julistettiin Khmerien tasavallaksi.
- 10. lokakuuta – Fidži itsenäistyi.
- 17. lokakuuta – Anwar Sadat astui virkaansa Egyptin presidenttinä saatuaan 90,04 % äänisaaliin.
- 8. marraskuuta – Egypti, Sudan ja Libya julistivat aikeensa muodostaa liittovaltion.
- 12. marraskuuta – Trooppinen hirmumyrsky surmasi 250 000 entisessä Itä-Pakistanissa, nykyisessä Bangladeshissä.
- 13. marraskuuta – Sotilasvallankaappaus Syyriassa, Hafez al-Assad valtaan.
- 17. marraskuuta – Neuvostoliiton kauko-ohjattava Lunohod 1 laskeutui Luna 17 -aluksesta kuun Mare Imbriumiin.
- 26. marraskuuta – Itä-Pakistanin johtaja šeikki Mujibur Rahman syytti keskushallitusta katastrofiavun laiminlyönnistä.
- 1. joulukuuta – Avioeron salliva laki vahvistetaan Italian parlamentissa.
- 7. joulukuuta – YK:n yleiskokous tukee Etelä-Afrikan boikottia apartheidin vuoksi.
- 13. joulukuuta – Puolan hallitus ilmoitti ruuan hinnan korotuksista. Mellakoita ja ryöstelyä seuraa. Poliisi ja armeija taistelevat verisesti mellakoitsijoita vastaan 15. joulukuuta.
- 15. joulukuuta – Venus 7 laskeutui Venukseen.
- 17.-22. joulukuuta – Puolassa sotatilalaki.
- 16. joulukuuta – Etiopian hallitus julisti hätätilan Eritrean maakunnassa Eritrean vapautusarmeijan toimien vuoksi.
- 28. joulukuuta – Kolme baskiterrorista tuomittiin kuolemaan Espanjassa, muut 12–62 vuoden vankeuteen. Viscayassa 15000 menee lakkoon kuolemantuomioita vastaan. Franco muutti kuolemantuomiot 30. päivä 30 vuoden vankeustuomioiksi.
- 31. joulukuuta – The Beatles hajosi.

Syntyneitä

- 26. helmikuuta - Linda Lampenius, viulisti
- 24. maaliskuuta – Lara Flynn Boyle, näyttelijä
- 27. maaliskuuta – Mariah Carey, laulaja
- 29. huhtikuuta – Uma Thurman, näyttelijä
- 29. huhtikuuta – Andre Agassi, tennistähti
- 22. toukokuuta – Naomi Campbell, malli
- 25. toukokuuta - Neil Marshall, elokuvaohjaaja
- 3. heinäkuuta – Teemu Selänne, jääkiekkoilija
- 27. heinäkuuta – Jennifer Lopez, laulaja, näyttelijä
- 6. elokuuta – M. Night Shyamalan, käsikirjoittaja, ohjaaja
- 13. elokuuta - Alan Shearer, jalkapalloilija
- 21. elokuuta - Samuli Putro, muusikko (Zen Cafe)
- 22. elokuuta - Tanja Karpela, poliitikko, malli
- 25. elokuuta – Claudia Schiffer, malli
- 8. lokakuuta - Matt Damon, elokuvanäyttelijä, käsikirjoittaja
- 24. lokakuuta – Jarkko Martikainen, muusikko (YUP:n laulaja)
- 12. marraskuuta – Tonya Harding, taitoluistelija

Kuolleita

- 5. tammikuuta – Max Born, fyysikko
- 11. kesäkuuta – Aleksandr Kerenski, Venäjän keisarikunnan pääministeri (s. 1881)
- 21. kesäkuuta – Sukarno, Indonesian presidentti
- 27. heinäkuuta - António de Oliveira Salazar, Portugalin diktaattori
- 18. syyskuuta – Jimi Hendrix, rockmuusikko (s. 1942)
- 28. syyskuuta – Gamal Abdal Nasser
- 4. lokakuuta – Janis Joplin, blues- ja rocklaulaja
- 9. marraskuuta – Charles de Gaulle, ranskalainen kenraali ja valtiomies als:1970 ms:1970 ko:1970년 ja:1970年 simple:1970 th:พ.ศ. 2513

Luokka:Suomen poliittinen historia

Luokka:Suomen politiikka luokka:Suomen historia

Wilhelm Alexander Kewenig

Wilhelm Alexander Kewenig (
- 20. Juni 1934 in Köln; † 18. Juni 1993 in Frankfurt am Main) war ein deutscher Politiker, Jurist. Kewenig war Innensenator von Berlin (1986 - 1989), Senator für Wissenschaft und Kulturelle Angelegenheiten (1981-1983), Senator für Wissenschaft und Forschung (1981-1986), Universitätsrektor der Universität Kiel, Professor für für Staats- und Völkerrecht, Anwalt, CDU-Mitglied. Nach dem Abitur 1954 studierte Kewenig Jura an den Universitäten Freiburg im Breisgau, Bonn und Köln. 1962 promovierte er zum Dr.jur. in Köln. 1963 absolvierte er die 2. jur. Staatsprüfung. Von 1971 bis 1981 war Kewenig o. Professor für öffentliches Recht und Direktor des Instituts für Internationes Recht an der Universität Kiel. In den Jahren 1974 und 1975 stand er der Universität als Rektor vor. Vorsitzender des Wissenschaftsrates war Kewenig in den Jahren 1976 bis 1979. In der CDU, deren Mitglied er seit 1971 gewesen war, beteiligte er sich von 1974 bis 1976 in der Grundsatzkommission. Kewenig war weiterhin
- Vorstandsmitglied der Gesellschaft für Völkerrecht
- Präsidiumsmitglied der Deutschen Gesellschaft für auswärtige Politik
- Vorstandsmitglied der Deutschen Gesellschaft f. d. Vereinten Nationen Berlin
- Mitglied des Goethe-Instituts
- Mitglied des Abgeordnetenhauses Berlin seit Juni 1981 Gewählt wurde Kewenig als Direktkandiaten im Wahlkreis Charlottenburg, Wahlkreis 5 mit 44,6 % für die CDU. Kewenig, Wilhelm A. Kewenig, Wilhelm A. Kewenig, Wilhelm A. Kewenig, Wilhelm A. Kewenig, Wilhelm A. Kewenig, Wilhelm A.

Dorota Rabczewska spielautomaten encyklopedia NLP hotels Prague

:: RELATED NEWS ::

Françoise Castex
Françoise Castex (born on 7 February 1956 in Agadir) is a French politician and Member of the European Parliament