:: wikimiki.org ::

Historia

Historia

Historialla on nykyisessä, suhteellisen yleisesti levinneessä kielenkäytössä ainakin kolme toisistaan eroavaa merkitystä:
- historia menneisyyttä kokonaisuudessaan koskevana ilmaisuna
- historia tieteenalana (historiatiede)
- jotain menneisyyden aihepiiriä koskeva kertomus (esim. Suomen historia 1809-1917) Eräät postmodernin historianfilosofian edustajat lisäävät tähän vielä neljännen merkityksen:
- historia diskurssina Historia tieteenalana on ennen kaikkea kirjoitettuihin lähteisiin perustuvaa ihmisten menneisyyden tutkimusta. Siten historiallinen aika alkaa kirjoitustaidon keksimisestä. Aikaa ennen kirjoitustaitoa kutsutaan vastaavasti esihistorialliseksi ajaksi. Esihistoriallista aikaa tutkivia tieteitä ovat arkeologia ja paleontologia. Näistä jälkimmäinen ei ole historiallinen vaan luonnontieteellinen tiede. Historiantutkimuksessa käytettävä lähdeaineisto on laajaa. Tutkimus pyritään perustamaan tutkittavien tapahtumien yhteydessä syntyneisiin teksteihin (ns. jäänteet) tai mahdollisimman varhaisiin, luotettavina pidettyihin aihepiiriä koskeviin kertomuksiin. Tutkimusta voidaan tehdä käyttäen kirjoitettuja tai painettuja tekstejä, haastatteluja, arkeologisia löytöjä, valokuvia, muita erilaisia taideteoksia sekä myös kansanperinnettä apuna käyttäen. Näitä käyttäen historiantutkija pyrkii lähdekritiikkiä käyttäen laatimaan itseään kiinnostavasta aiheesta kertomuksen, joka pyrkii rekonstruimaan sen, mitä menneisyydessä todella tapahtui (ajateltiin, uskottiin jne.) -- olkoonkin, että tulos jää väistämättä menneisyyttä koskevaksi konstruktioksi. Akateemiselle tieteelle tyypillisesti historiantutkimuksessa ovat eri aikoina vallinneet ja tutkimusta ohjanneet erilaiset suuntaukset, koulukunnat, akateemisen kirjoittamisen käytännöt, kiinnostuksen kohteet sekä yhteiskuntaa tai kulttuuria koskevat teoriat. Siten aikasidonnaisuus on tyypillistä historiantutkimukselle (ja -kirjoitukselle); jokaisen sukupolven sanotaankin kirjoittavan historian uudelleen. Historiantutkimuksen aikasidonnaisuus johtuu osaksi myös siitä, että jälkikäteen tiedämme mitä tuli tapahtumaan. Toisaalta myös poliittista keskustelua hallitsevat näkökulmat vaikuttavat helposti siihen kuvaan, minkä tutkija muodostaa menneisyydestä. Suomen historian osalta tämä näkyy erityisen selvästi vuotta 1918 ja toista maailmansotaa koskevissa tutkimuksissa (kertomuksissa). Kuitenkin myös esimerkiksi nuijasotaa (1597) koskeva historiantutkimus on ollut vielä 1970-luvulla voimakkaasti poliittisesti latautunutta. Ajallinen etäisyys sinällään ei tee aiheesta "epäpoliittista" - jos historiantutkimus sitä koskaan voi ollakaan: onkin esitetty, ettei ns. neutraalia, objektiivista ja epäpoliittista näkökulmaa ole olemassakaan. Kaikki menneisyyttä koskevat kertomukset laaditaan jostain -- jollakin tavalla värittyneestä -- näkökulmasta käsin, tunnustaa kirjoittaja asian tai ei. Historiantutkimus voidaan jakaa eri aloihin paitsi tutkittavan ajan ja paikan mukaan, myös näkökulman mukaisesti. Tällaisia historiantutkimuksen aloja ovat esimerkiksi sosiaalihistoria, kulttuurihistoria, aatehistoria, oppihistoria, taloushistoria, sivilisaatiohistoria, oikeushistoria, kirkkohistoria, poliittinen historia ja sotahistoria. Väljästi sosiaali- ja kulttuurihistorian alle sijoittuvat myös sellaiset melko uudet historiantutkimuksen alueet kuin mikrohistoria, naishistoria, perhehistoria ja sukupuolihistoria. Sen sijaan kirjallisuushistoria ja taidehistoria sekä useat yhteiskuntatieteelliset alat ovat historiantutkimuksen kannalta lähitieteitä. Ihmisen historia on vain pieni siivu maapallon historiaa ja elämän kehitystä. Ihmisen varhainen historia voidaan jakaa esimerkiksi kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen käyttöön otettujen metallien perusteella. Eri alueilla näiden periodien kronologia poikkeaa toisistaan.

Käsite muissa tieteissä

Matematiikassa historia on sigma-algebrojen kasvava jono.

Katso myös

- arkeologia
- Wikipedia:WikiProjekti Historia
- evoluutio, elämän historia

Kirjallisuutta suomeksi

- Bloch, Marc; Historian puolustus. Artemisia 2003m Helsinki
- Carr, E. H.: Mitä historia on? Otava 1963, Helsinki.
- Hyrkkänen, Markku: Aatehistorian mieli. Vastapaino 2002, Tampere.
- Kalela, Jorma: Aika, historia ja yleisö. Kirjoituksia historiantutkimuksen lähtökohdista. Turun yliopisto 1993, Turku.
- Kalela, Jorma: Historiantutkimus ja historia. Gaudeamus 2000, Helsinki.
- Renvall, Pentti: Historiantutkimuksen työmenetelmät. Teoriaa, käytäntöä, tavoitteita suomalaiseen ainekseen sovellettuina. WSOY 1947, Porvoo.
- Viikari, Matti: Historiallinen ajattelu, edistys ja yhteiskunta. Tutkijaliitto 1995, Helsinki.

Aiheesta muualla

Suomalaisia verkkojulkaisuja

- [http://www.ennenjanyt.net/ Ennen ja nyt -- Historian tietosanomat]
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola - Suomen historiaverkko]
- [http://agricola.utu.fi//tietosanomat/ Agricolan tietosanomat]

Open Access-julkaisuja maailmalta

- [http://www.doaj.org/ljbs?cpid=13 Directory of Open Access Journals: History]

Historialinkkejä

- [http://www.makupalat.fi/historia.htm Makupalojen Historia-linkit]
- [http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,530,1289 Edu.fi - Historia] fiu-vro:Aolugu ms:Sejarah zh-min-nan:Le̍k-sú ko:역사 ja:歴史 simple:History th:ประวัติศาสตร์

Postmoderni

Postmoderni on eräiden yhteiskuntateoreetikkojen mukaan modernia seurannut yhteiskunnan tila, joka eroaa monin tavoin edeltävästä maailmasta. Postmodernille on ominaista:
- luopuminen valistuksen mukanaan tuomasta järjen korostuksesta
- universaalien totuuksien kieltäminen filosofisten ja uskonnollisten järjestelmien osalta
- kriittinen suhtautuminen erilaisiin metakertomuksiin
- perinteisten siteiden ja yhteisöllisyyden katoaminen
- yhteiskunnallisen elämän jakautuminen entistä monilukuisempiin ja pienempiin ryhmiin
- suvaitsevaisuuden, vapauden ja moniarvoisuuden korostus
- ihmistieteiden alalla jälkistrukturalismi ja dekonstruktio Postmoderni tila vaikuttaa myös kulttuurin alalla, mitä postmodernismi ilmentää.

Katso myös

- moderni
- postmodernismi
- dekonstruktio ja:ポストモダン

Diskurssi

Diskurssi-ilmaisulla (discourse, Diskurs jne.) tarkoitettiin 1960-luvulle saakka lähinnä "pohdiskelevaa analyysia" tai "keskustelua". Sen jälkeen käsitteestä on tullut teoreettisesti latautunut, ja sen merkitys vaihtelee teoreettisesta viitekehyksestä riippuen. Michel Foucault'n diskurssikäsite on yksi tunnetuimmista. Yksinkertaistettuna Foucault tarkoitti käsitteellä kunkin aikakauden kielessä ilmenevää ymmärrystä todellisuudesta. Foucault'n mukaan "diskurssit ovat käytäntöjä, jotka systemaattisesti muokkaavat puhuntansa kohteita" ([http://foucault.info/documents/archaeologyOfKnowledge/foucault.archaeologyOfKnowledge.ch-o3.html Archaeology of Knowledge, Chapter 3]). Diskurssin sisäiset säännöt määrittävät, mitä jostakin aiheesta on mahdollista sanoa, miten siitä voidaan puhua. Diskurssien tutkimusta kutsutaan diskurssianalyysiksi. Diskurssianalyysi puolestaan pitää sisällään kirjavan joukon tutkimuskäytäntöjä, eikä muodosta mitään yhtenäistä metodista kokonaisuutta.

Kirjallisuutta

- Arja Jokinen, Kirsi Juhila ja Eero Suoninen: Diskurssianalyysi liikkeessä, Vastapaino 1999, Tampere.
- Arja Jokinen, Kirsi Juhila ja Eero Suoninen: Diskurssianalyysin aakkoset, Vastapaino 1993, Tampere. Luokka:Filosofia

Arkeologia

Arkeologia on humanistinen tai yhteiskuntatieteellinen tiede tai oikeammin joukko tieteitä, jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä eli niitä jälkiä, joita ihmisten toiminta kautta aikojen on jättänyt maaperään tai meren pohjaan. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhat rakennukset ja niiden perustukset, esinelöydöt eli artefaktit, ihmisten hyödykseen käyttämien eläinten ja kasvien jäännökset (kuten makrofossiilit), haudat ja ihmisten jäännökset, laivanhylyt sekä ihmisen maisemassa aiheuttamat muutokset. Arkeologiaa ei pidä sekoittaa paleontologiaan eli muinaisten eliölajien ja ekosysteemien tutkimukseen. Arkeologian tehtävänä on kerätä informaatiota ja esittää tulkintoja sellaisista ihmisen historian osa-alueista ja aihepiireistä, joista kirjallista tietoa on liian vähän tai ei lainkaan. Useimmiten arkeologia tutkii verraten kaukaista menneisyyttä, esi- tai varhaishistoriaa, joka voi ulottua esim. 1700-luvulta miljoonien vuosien takaisiin aikoihin, jolloin ensimmäiset hominidit elivät). Toisinaan arkeologinen tutkimus on kuitenkin tarpeen myös suhteellisen tuoreiden historiallisten tapahtumien selvittämiseksi. Esimerkiksi toinen maailmansota ja 1900-luvun diktatuurien aiheuttamat joukkotuhot ovat jo nyt myös arkeologisia tutkimuskohteita. Arkeologian tutkimusmenetelmiä sovelletaan joskus rikostutkimuksessa (ns. rikospaikka-arkeologia). Jopa sosiologista tutkimusta on tehty arkeologisesti esim. kaatopaikkojen muodostumista ja kulutustottumuksien muutoksia selvitettäessä. Arkeologia käyttää paljon luonnontieteellisiä apumenetelmiä. 1980-luvulta lähtien yhteiskuntatieteellisten teorioiden (esim. Anthony Giddens ja Pierre Bourdieu) ja tieteenfilosofian merkitys arkeologiassa on kasvanut voimakkaasti (ns. interpretatiivinen eli postprosessualistinen arkeologia). Monet arkeologian tutkimussuuntaukset tekevät tiivistä yhteistyötä kirjallisia lähteitä hyödyntävän historiantutkimuksen kanssa (esim. keskiajan arkeologia). Myös antropologia on tärkeä arkeologian lähitiede.

Tutkimussuuntaukset

Koska arkeologian tutkimuskenttä on tavattoman laaja, arkeologia on jakautunut suureksi joukoksi erilaisia tutkimussuuntauksia, joilla on omat erilliset instituutionsa, tutkimusperinteensä ja osittain oma metodiikkansakin. Arkeologian erilaisia osa-alueita ovat esimerkiksi seuraavat:
- assyriologia
- egyptologia
- esihistoriallinen arkeologia
- etnoarkeologia
- indologia
- historiallinen arkeologia
- kaupunkiarkeologia
- keskiajan arkeologia
- klassillinen arkeologia
- linnoitusarkeologia
- meriarkeologia
- rikospaikka-arkeologia
- teollisuusarkeologia Arkeologiaa jäljitteleviä näennäistieteitä kutsutaan vaihtoehtoarkeologiaksi.

Arkeologisia kohteita

Suomessa

- Kuninkaanhauta
- Linnavuoret
- Susiluola

Ulkomailla

- Chichén Itzá
- Nag Hammadi
- Oksyrhynkhos
- Pompeji
- Villa Papyri

Aiheesta muualla

- [http://www.doaj.org/ljbs?cpid=12 DOAJ: Archaeology] Arkeologian Open Access -aikakausjulkaisut Luokka:Arkeologia als:Archäologie ms:Arkeologi ko:고고학 ja:考古学 simple:Archaeology th:โบราณคดี

Paleontologia

Paleontologia on geotieteiksi kutsuttujen luonnontieteiden osa-alue, joka tutkii Maan esihistoriallisten aikojen elämää. Tutkimuskohteena ovat erityisesti fossiilit, joiden perusteella voidaan rekonstruoida yksittäisiä eliöitä, niiden edustamien lajien evolutiivisia kehityslinjoja ja joskus jopa kokonaisia ekosysteemejä. Paleontologian lähitieteitä ovat geologia ja biologia. Paleontologian avulla voidaan selvittää pitkän aikavälin ilmastonmuutoksia maapallolla.

Katso myös

- Geologiset kaudet
- Paleoklimatologia

Linkkejä

- [http://www.vertpaleo.org/ The Society of Vertebrate Paleontology] Luokka:Geologia ko:고생물학 ja:古生物学

Valokuvaus

Valokuvaus on menetelmä, jossa talletetaan kuva jostakin kohteesta valoherkälle materiaalille, yleensä valokuvafilmille. Yleensä valokuvia otetaan kameralla, jonka sisällä filmi on. Valokuvausta käytetään keinona mm. tiedonvälityksessä, journalismissa, markkinointiviestinnässä, dokumentoinnissa ja taiteessa. 1990-luvulta alkaen ovat yleistyneet digitaalikamerat, joissa kuva filmin sijaan ohjataan valoherkkään puolijohdekennoon, ja sen avulla tallennetaan digitaalisessa muodossa muistiin. Yleisimmät digikameroissa käytetyt tekniikat ovat CCD-kenno ja CMOS-kenno.

Historiaa

CMOS Valokuvauksessa yhdistyi kaksi aiempaa keksintöä: camera obscura ja valoherkkä paperi. Näistä camera obscuralla on hyvin pitkä historia, ja sitä käytettiin varsinkin renessanssista lähtien apuna maalaamisessa. Valoherkän materiaalin puolestaan löysi saksalainen anatomian professori Johann Heinrich Schulze 1700-luvulla lähes vahingossa, mutta hän ei luotaillut sen mahdollisia käyttötarkoituksia. Englantilainen kemisti Thomas Wedgwood oli ensimmäinen, joka kehitti Schulzen keksintöä pidemmälle, ja kokeili valoherkän paperin ja camera obscuran yhdistämistä. Wedgwoodin valottunut kuva hävisi kuitenkin paperilta nopeasti. Varsinaisen läpimurron valokuvakameran keksimisessä teki ranskalainen tieteilijä Nicéphore Niépce 1800-luvun alussa. Hän sai kehitettyä valoherkkää materiaalia niinkin pitkälle, että sai vuonna 1826 otettua yksinkertaisen pihanäkymän sisältävän valokuvan, joka on säilynyt aina näihin päiviin asti. Niépce kehitti keksintöään taiteilija Louis Daguerren kanssa. Daguerre keksi Niépcen kuoleman jälkeen filmimateriaalin, joka oli Niépcen vastaavaa nopeampi – aiempaa filmiä joutui valottamaan tuntikausia. Daguerren keksintö – daguerrotypia – julkistettiin vuonna 1839. Louis Daguerre Myös englantilainen William Henry Fox Talbot kehitti samanlaista tekniikkaa, kun Daguerren keksintö tuotiin julki. Hänen valoherkkä materiaalinsa tuotti kuitenkin negatiivikuvan, josta voitiin tuottaa varsinainen positiivikuva. Vaikka Talbotin tekniikan ideasta tuli myöhemmin valokuvauksen kivijalka, maailma otti ensin Daguerren tekniikan käyttöön. Innostus Daguerren valokuvatekniikkaan hälveni 1850-luvulla, kun Frederick Scott Archer kehitti Talbotin keksintöä vastaavan tekniikan, jossa negatiivi oli kuitenkin paperin sijaan lasia. Tämä tuotti paljon tarkempia valokuvia, ja materiaali oli myös kestävämpää. Daguerren keksintö oli kuitenkin se tekijä, jonka takia valokuvaus yleistyi nopeasti sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa heti samana vuonna sen julkistamisen jälkeen. Valokuvauksesta tuli erityisen suosittu ihmisten, maisemien, arkkitehtuurin ja sotien kuvaamisessa. Myös tiede otti sen hyvin nopeasti käyttöönsä. Valokuvauksen pelätiin vievän pohjaa pois maisema- ja muotokuvamaalaukselta, mutta näin ei täysin käynyt. Kuvataiteilijoille tuli mahdollisuus kehittää taidettaan abstraktiin suuntaan. Myöhemmin valokuvauksessakin on abstrakti suuntaus saanut jalansijaa. Frederick Scott Archer Vaikka valokuvaus oli hyvin suosittua, itse valokuvaajat olivat valokuvatekniikan hankaluuden vuoksi yleensä ammattilaisia. Asia kuitenkin muuttui vuonna 1888, kun amerikkalainen George Eastman sai valmiiksi Kodak-kameransa, jonka yksinkertaisuus teki kamerasta käyttökelpoisen myös amatöörin käsissä. Kodak-kamera mahdollisti kompaktin kokonsa ansiosta myös aiempaa paljon spontaanimman valokuvauksen. Seuraavana vuonna Eastman toi markkinoille toisen merkittävän keksintönsä, rullafilmin. Valokuvaus oli pitkään mustavalkoista, joskin erilaisia sovellutuksia värikuvauksen saralla on kehitetty aina Daguerren ja Talbotin ajoista lähtien. Varhaisemmat värikuvat on yleensä otettu kuvaamalla aiheesta kolme kuvaa: yksi punaisella suodattimella, yksi vihreällä ja yksi sinisellä. Nämä kolme kuvaa yhdistämällä saadaan värit hyvin realistisesti toistava valokuva. Monet lehdet julkaisivat tällaisia kuvia 1900-luvun alussa, mutta varsinainen värikuvaus alkoi Kodakin tuotua värinegatiivifilmit markkinoille vuonna 1940. 1990-luvun lopulla valokuvaus otti suuria harppauksia kohti digitaalisuutta. Vaikka monet valokuvauksen ammattilaiset ja omistautuneet harrastelijat käyttävät vielä ahkerasti filmitekniikkaa, digitaalisuus on lyönyt varsinkin kuluttajamarkkinoilla vahvasti läpi. Tämän takia valokuvaukseen liittyvä teollisuus on joutunut mukautumaan uudenlaisiin haasteisiin, koska filmirullille löytyy vähemmän kysyntää, ja kuluttajat voivat teettää kuvansa itse tietokoneen tulostimella.

Valokuvauksen myöhempiä sovelluksia

- elokuva
- röntgen

Kuuluisia valokuvaajia

- Ansel Adams
- Annie Leibowitz
- Henri Cartier-Bresson
- Spencer Tunick
- Richard Avedon
- David Hockney
- Yousuf Karsh
- Alberto Korda
- Matti A. Pitkänen
- Oliviero Toscani
- Man Ray

Asiasanoja

- kamera
- järjestelmäkamera
- filmikamera
- digitaalikamera
- instantkamera
- taskukamera
- daguerrotypia
- camera obscura
- taikalyhty
- diaprojektori
- hopeanitraatti
- muotivalokuvaus
- taidevalokuvaus
- optiikka

Aiheesta muualla

- [http://www.digicamera.net/index.html Digicamera.net]
- [http://www.photonhead.com/exposure/ Exposure – A Beginner's Guide to Photography]
- [http://www.kodak.com/eknec/PageQuerier.jhtml?pq-path=38&pq-locale=en_US Kodak: Taking Great Pictures]
- [http://www.mizura.net/Koulu%20final/alku.html Jore Puusan valokuvauskoulu]
- [http://www.nicehouse.fi/verstas/valokuv/mvindex.htm Mustavalokuvauksen opas]
- [http://oulu.ouka.fi/ppm/tilapaisnayttely/onnen_aika/onnen_aika_valokuvaus.htm Onnen aika -näyttelysivu]
- [http://www.fmp.fi/ Suomen valokuvataiteen museo]
- [http://www.astronetti.com/astro/faqafoto.htm Tähtikuvaus-FAQ]
- [http://www.svhy.org/ Suomen valokuvahistoriallinen yhdistys]
- [http://www.wildlife-photo.org Luontovalokuvaus] Luokka:Harrastukset Luokka:Valokuvaus ja:写真 th:การถ่ายภาพ

Sosiaalihistoria

Sosiaalihistoria tieteenhaarana tutkii ryhmien, säätyjen, sosiaalisten kerrostumien ja luokkien kehitystä menneisyydessä. Sosiaalihistoriaa voidaan pitää yhtä lailla humanistisena kuin yhteiskuntatieteellisenaä tutkimuksen alana. Yksi keskeisistä sosiaalihistorian tehtävistä on eri ryhmien suhteellisen merkityksen, yhteiskunnallisen aseman ja vaikutusvallan arvioiminen. Sosiaalihistoriaa ei pitkään pidetty tärkeänä historiantutkimuksen alana; poliittisen alaan kuuluvaa tapahtumista pidettiin merkittävämpänä. Yksi merkittävä tekijä sosiaalihistorian nousulle tutkimusalana (niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa) oli 1960-1970-lukujen vasemmistolaisuusaalto.

Kirjallisuutta

- Pertti Haapala, Sosiaalihistoria. Johdatus tutkimukseen. SHS 1989, Helsinki.

Taloushistoria

Taloushistoria on tieteenala historiantutkimuksen ja taloustieteen välimaastossa. Luokka:historia Luokka:Taloustiede ja:経済史

Oikeushistoria

Oikeushistoria tutkii menneiden aikojen oikeusjärjestystä eri maissa.
- Oikeushistorian keskipisteessä on perinteisesti ollut roomalainen oikeus, sillä sen jälkivaikutus myöhäisemmässä eurooppalaisessa (ja epäsuorasti ulkoeurooppalaisessa) oikeudessa vaikuttaa vielä nykyäänkin.
- Toinen merkittävä oikeushistorian tutkimuskohde on varsinkin keskiajan osalta kirkollinen, ns. kanoninen oikeus.
- Lisäksi kussakin maassa pidetään yleensä omaa oikeushistoriaa itsenäisenä tutkimuskohteenaan Oikeushistorian alaan kuuluvaa tutkimusta harjoitetaan Suomessa sekä oikeustieteellisen että humanistisen tiedekunnan puolella. Luokka:Oikeushistoria

Kirkkohistoria

Kirkkohistoria liittyy historian ja teologian tieteenaloihin. Kirkkohistoria on teologinen oppiaine, joka käyttää metodinaan normaaleja historiatieteen menetelmiä. Kirkkohistoria käsittelee kristinuskon, kirkon ja kristillisten liikkeiden menneisyyttä. Näistä saadaan tietoa vanhojen kirjoitusten, arkeologisten löytöjen ja perimätietojen kautta. Kirkkohistorian avulla saadaan selville, mitä ennen on tehty ja ajateltu sekä millaista kristillinen ajattelu on ollut eri aikoina. Kirkkohistoria on myös kristillisen tradition tutkimista ja Raamatun tulkinnan historiaa. Kirkkohistorian avulla voidaan ymmärtää, miksi kirkko tai kristityt ovat toimineet tavallaan. Kirkkohistoria jaetaan yleensä alaoppiaineisiin historian eri aikakausien mukaisesti.

Katso myös

- uskontohistoria Luokka:Kirkkohistoria

Sotahistoria

Sodankäynnin historia kertoo sodan historiasta ja sen kehityksestä.

Ajanjaksot

Sodankäynnin historia voidaan jakaa eri ajanjaksojen mukaan. Jaottelu on yleensä epätarkka.
- Muinaisaikainen sodankäynti
- Keskiaikainen sodankäynti
- Nykyaikainen sodankäynti

Katso myös

- Luettelo sodista
- Luettelo taisteluista
- Luettelo Yhdysvaltojen interventioista Luokka:Sotahistoria

Naishistoria

Naishistorialla tarkoitetaan naisten historiaan keskittynyttä historiantutkimusta, joka voi olla – mutta ei välttämättä ole – feministisesti orientoitunutta. Historiantutkimuksen osa-alueena se on saanut merkittävyyttä vasta viime vuosikymmeninä. Luokka:Historia

Kivikausi

Kivikausi eli liittinen kausi kattaa suurimman osan ihmiskunnan historiasta. Kivikaudella metalleja ei vielä tunnettu tai ainakaan käytetty kovin yleisesti, vaan erilaiset kivilajit ja mineraalit olivat tärkeä työkalujen, aseiden ja korujenkin raaka-aine. Esim piikivi ja obsidiaani (laavalasi) olivat tavallisia materiaaleja. Kivikausi alkoi viimeistään homo habilis -lajista ja jatkui joillakin maapallon alueilla hyvin pitkään, jopa 1900-luvulle saakka. Euroopassa kivikausi päättyi jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Myös ns. kuparikaudella oli metallin käyttö niin harvinaista, että tämä jakso yleensä luetaan kivikauden osaksi. Kivisiä työkaluja käytettiin pronssikaudellakin vielä pitkään.

Kulttuurikehitys kivikaudella

Kivikausi jaetaan alajaksoihin -- ulottuuhan tämä valtavan pitkä ajanjakso ensimmäisten apinaihmisten, hominidien ajoista metallin käytön kynnykselle noin vuoteen 3 000 eaa. ja joillain syrjäisillä seuduilla jopa nykyaikaan. Kivikauden kulttuuri saattoi varsinkin lähempänä nykyaikaa vaihdella huomattavasti eri seuduilla. Nuoremmalla paleoliittisella kaudella syntyi eri puolille maailmaa 5 000-10 000 vuotta kestäviä kulttuureja, jotka sulautuivat toisiinsa ja vaihtuivat ilman selvää rajaa. Kivikautiset kulttuurit jaetaan kahteen ryhmään sen perusteella miten esineet valmistettiin: ydintekniikka ja säletekniikka. Ydintekniikalla valmistetuissa esineissä on isketty palasia pois ydinkivestä, josta tulee työkalu. Kiven iskentä on joko yksi- tai kaksipuolinen. Säletekniikassa työkalut ovat suuresta kivestä iskettyjä säleitä.

Nykyihmisen edeltäjät

Työkaluja osattiin ehkä valmistaa 2,5, varmemmin 1,5 miljoonaa vuotta sitten, jolloin eli nykyihmisen edeltäjä homo erectus.

Neandertalin ihminen

Noin 75 000 vuotta sitten Neandertalin ihminen siirtyi Moustier-kulttuuriin. Neandertalin ihminen oli nykyihmistä lyhyempi ja vankkarakenteisempi. Neandertalin ihminen osasi valmistaa vaatteita itselleen.

Nykyihminen

Neandertalin ihminen Nykyihminen lienee kehittynyt Afrikassa 100 000 vuotta sitten, joidenkin arvoiden mukaan jo 200 000 vuotta sitten. Kivikaudella ihminen levittäytyi alkukodistaan Afrikasta aasiaan, Eurooppaan, Australiaan , Polynesiaan ja Amerikkaan. "Nykyisen tyyppinen" metsästäjä-keräilijäkulttuuri syntyi 60 000- 40 000 vuotta sitten. Karkeasti voidaan sanoa, että kulttuurikehitys alkoi nopeutua kiihtyvällä vauhdilla vasta noin 35 000 eaa, jolloin Cro-Magnonin ihminen syrjäytti Euroopassa Neandertalin ihmisen. Cro-Magnonin ihminen oli älykkyydeltään nykyisen tasoinen. Noin 30 000 vuotta sitten havaitaan ihmisen keskimääräisen eliniän kasvaneen. Keihäänheitin ali atlatl levisi Eurooppaan 15 000-13 000 eaa, Afrikassa se oli keksitty noin 25 000 eaa. Jousi ja nuoli keksittiin 10 000 eaa. Jään sulaessa suuret riistaeläimet kuten mammutit, kävivät harvinaisemmiksi ja noin 13 000 eaa mennessä kalastuksen (koukuilla ja verkoilla) ja kasvien keräilyn merkitys lisääntyi. Jääkauden myöhäspaleoliittisen ajan ihmistä pidetään etevänä. Kiviesineistä huomataan että ne on tehty taitavammin kuin mitkään muut esineet. Vanhin neula on vuodelta 23 000 eaa ja vanhimmat vaatteiden jäännökset ovat peräisin vuodelta 20 000 eaa olevasta haudasta Moskovan läheltä. Luolataidetta alettiin luoda Euroopassa yläpaleoliittisella kaudella 30 000 eaa ja se yleistyi 13 000-8 000 eaa. Luolataidetta olivat luolamaalaukset ja Venus-veistokset (25 000-8 000 eaa) jotka esittivät alastonta, lihavaa naista. Luolamaalaustaide oli huipussaan noin 13 000-8 000 eaa. Euroopan tunnetuimmat luolamaalaukset ovat Ranskan Lascaux'ssa ja Espanjan Altamirassa. 23 000 vuotta vanhoista luista on löydetty merkkejä kuunkierron muistiinmerkitsemisestä. Väitetään yhden luun olevan kartta vuodelta 12 000 eaa!

Mesoliittinen kivikausi

Mesoliittinen kivikausi alkoi Euroopassa jääkauden päättyessä ja kesti joillain alueilla hyvin pitkään, mutta esim. Lähi-Idässä vain 2 000 vuotta. Mesoliittiseen kauteen liittyy suurriistan kuten mammuttien häviäminen ilmastonmuutoksen ja mahdollisesti myös ihmisen toiminnan takia. Tällöin oli pakko vaihtaa ravinnonhankkimiskeinoja. Metsästyksessä siirryttiin pienempiin eläimiin, kalastuksen ja pienten kasvien keräilyn merkitys kasvoi. Lähi-idässä Palestiinassa alettiin viljellä maata. Maanviljely sai alkunsa viljakasvien siementen keräämisestä ja varastoimisesta. Huomattiin, että siemenestä kasvaa uusi viljakasvi. Pohjois-Euroopassa Tanskassa kukoistivat Ertebollen ja Maglemosen kulttuurit, joille on ominaista merenrantakylien raakkutunkiot. Koira kesytettiin viimeistään mesoliittisella kaudella. Mesoliittiseen kauteen liittyvät monilla alueilla pienet piikiviset nuolenkärjet ja muut pienet terät eli ns. mikroliitit. Suomessa mesoliittista kautta edustaa ns. Suomusjärven kulttuuri.

Neoliittinen kivikausi

Neoliittisella kaudella tapahtui huomattavaa kehitystä kohti sivilisaatiota Lähi-Idässä ja muuallakin. Neoliittista kivikautta luonnehtii maanviljely ja monesti myös keramiikka. Keramiikka tarkoittaa uunissa poltettuja saviastioita. Kiillotetut kivikirveet ovat myös neoliittiselle kaudelle tyypillisiä. Maanviljely liittyy ainakin osittain paikoillaan olevaan, kylämäiseen asutukseen. Joillain alueilla kylät kasvoivat hyvin suuriksi, tuhansien asukkaiden päällikkökunniksi, esimerkiksi Catal Hüyukissa ja Jerikossa. Alavilla jokilaaksoilla otettiin käyttöön tuottoisa kasteluviljely. Toisilla alueilla rakennettiin suuria maa- ja kivirakennelmia, megaliitteja. Jotkut neoliittiset yhteisöt harjoittivat liikkuvaa kaskiviljelyä: poltettiin metsäalue, jotta saataisiin tuhkasta ravinteita vilkelyskasveille. Kun tätä maata oli viljelty muutama vuosi, muutettiin pois. Neoliittisen kauden asumukset olivat moninaisia. Lähi-Idässä syntyi neliskulmainen talotyyppi, joka oli tehty auringossa kuivatusta savesta tai tiilistä. Eurooppaan maanviljely ja neoliittinen kausi levisi kohtalaisen hitaasti.

Kivikauden alajaksot ovat

- Paleoliittinen kausi eli varhainen kivikausi
- Varhaispaleoliittinen
- Keskipaleoliittinen
- Myöhäispaleoliittinen
- Mesoliittinen kausi eli keskimmäinen kivikausi
- Neoliittinen kausi eli nuorempi kivikausi

Kivikauden ajanjaksot Euroopassa

- Paleoliittinen >700 000 eaa --->
- Varhaispaleoliittinen > 700 000
- Keskipaleoliittinen 75 000 Moustier
- Myöhäispaleoliittinen 31 000
- Aurignac, Chatelperron 31 000 eaa
- Gravette 25 000 eaa
- Solutré 19 000 eaa
- Madeleine (Magdalene) 15 000 eaa
- Mesoliittinen eli keskimmäinen kivikausi n 12 000 eaa-
- Neoliittinen eli nuorempi kivikausi n 6 000 eaa-

Katso myös:

- Ihmisen evoluutio
- Jääkausi
- Pronssikausi
- Rautakausi
- Suomen esihistoria
- Esihistoria Luokka:Historian ajanjaksoja Luokka:Arkeologia ja:石器時代

Rautakausi

Rautakausi on Euroopan, Aasian ja Afrikan menneisyyteen liittyvä käsite. Se tarkoittaa aikaa, jolloin rautaa käytettiin yleisesti työkaluissa ja aseissa. Rautakaudeksi nimitetään yleensä vain esihistoriallista vaihetta, mutta Lähi-idässä, Egyptissä, Vähä-Aasiassa ja Kreikassa on jo siirrytty historialliseen aikaan raudan tullessa käyttöön. Suomessa rautakausi jaetaan seuraaviin vaiheisiin: Varhaisrautakausi
- Esiroomalainen rautakausi (500 eaa - 0/50 jaa)
- Vanhempi roomalainen rautakausi (0/50 - 200 jaa)
- Nuorempi roomalainen rautakausi (200 - 400 jaa) Keskirautakausi
- Kansainvaellusaika (400 - 550 jaa)
- Merovingiaika (550 - 800 jaa) Myöhäisrautakausi
- Viikinkiaika (800 - 1025/1050 jaa)
- Ristiretkiaika (1025/1050 - 1150/1200/1300 jaa) Luokka:Historian ajanjaksoja Luokka:Arkeologia ko:철기 시대 ja:鉄器時代 simple:Iron Age

Arkeologia

Tutkimussuuntaukset

Arkeologisia kohteita

Suomessa

- Kuninkaanhauta
- Linnavuoret
- Susiluola

Ulkomailla

- Chichén Itzá
- Nag Hammadi
- Oksyrhynkhos
- Pompeji
- Villa Papyri

Aiheesta muualla

Evoluutio

Evoluutio yleisesti ottaen tarkoittaa ajassa tapahtuvaa muuttumis- eli kehitysprosessia. Biologiassa käsite tarkoittaa biologista evoluutiota, eliöiden muuttumista sukupolvien myötä. Voi myös puhua populaation perinnöllisten ominaisuuksien kehittymisestä sukupolvien myötä. Charles Darwinin kehittämä evoluutioteoria on nykyään vallalla oleva käsitys nykyisten lajien syntymekanismista. Hänen kirjaansa Lajien synty (1859) pidetään käännekohtana teorian synnylle. Yksinkertaistetussa muodossa evoluutioteorian perusperiaatteet ovat perinnöllisyyden (jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan), muuntelun (jälkeläiset ovat keskenään erilaisia) ja luonnonvalinnan periaate (keskenään erilaiset jälkeläiset menestyvät eri tavoin). Tarkkaan ottaen näiden periaatteiden mukaan evoluutiota voi tapahtua ilman "vahvimpien eloonjäämistäkin". Nykyisessä evoluutioteoriassa on oikeastaan kaksi koulukuntaa: populaatiogeneettinen ja yksilöiden evoluutiota korostava. Edellinen selittää lajiutumista populaatioiden geenifrekvenssien muutoksena, jälkimmäinen puolestaan korostaa yksilöitä luonnonvalinnan ensisijaisina kohteina. Siitä miksi biologinen evoluutio tapahtuu, miten, ja mitä tästä seuraa, ovat jatkohypoteesejä.

Evoluution mekanismit

1859 Evoluution mekanismeja ovat muun muassa luonnonvalinta, mutaatiot ja migraatio. Teorian mukaan luonnonvalinta johtaa populaation parempaan sopeutumiseen ympäristöönsä, sillä menestyneimmistä yksilöistä tulee lopulta vallitseva tyyppi populaatiossa tehokkaamman lisääntymisen myötä. Toisin sanoen geenit määräävät eliön ominaisuudet, ja paremmin menestyvät eliöt kantavat siis geenejä, joista tämä parempi menestys johtuu. Paremmin menestyvät yksilöt pääsevät lisääntymään useammin, ja niin niiden kantamat parempaa menestystä aikaansaavat geenit yleistyvät populaatiossa. Ihminen itse aiheuttaa eräänlaista evoluution kaltaista kehitysprosessia jalostaessaan eläin- ja kasvilajeja. Tämä tapahtuu kuitenkin ihmisen omien etujen, ei luonnon periaatteiden, mukaisesti, ja seurauksena saattaakin olla luonnontilaan nähden epäedullisten geneettisten ominaisuuksien keräytyminen uusiin rotuihin. Darwin piti tätä ihmisten suorittamaa valintaa eräänläisenä mallina luonnonvalinnalle. Evoluutioteoria selittää myös uusien elinten syntymisen tai aikaisemmin eri käytössä olleiden elinten uudet tehtävät. Annamme tästä yksinkertaistettuna ja osin kuvitteellisena esimerkkinä, miten "kalat nousivat maalle". Jotenkin tähän tapaan on saattanut todellisuudessakin tapahtua. Selkärankaisten nouseminen maalle tapahtui uusimpien teorioiden mukaan siten, että soisella ranta-alueella eläneet alkeelliset kalat saivat etua sellaisista evistä, joilla saattoi työnnellä vedenalaista kasvillisuutta syrjään ja tunkeutua tiheisiinkin kasvustoihin. Näin ne esimerkiksi pääsivät piiloon saalistajiaan. Tässä kalapopulaatiossa lyhyempi- ja heikompieväiset eivät pärjänneet pitempieväisten kanssa, ja pitempieväiset yksilöt saivat useammin välitettyä geeninsä jälkipolville: geenit, jotka kasvattivat yksilölle pitemmät evät. Tämän seurauksena evät pitenivät ja voimistuivat, niistä tuli miljoonien vuosien kuluessa jonkinlaiset raajojen esiasteet. Näistä oli epäilemättä myös apua vuorovesitasangoilla liikkuessa. Lisäkehityksen jälkeen myös satunnaiset saalistusmatkat kuivalle maalle onnistuivat nyt henkeä pidätellen. Näin kävi aluksi sattumalta. Kuitenkin maanpinta ravinnonhankintamahdollisuuksineen soi lisääntymisedun niille, jotka sitä hyödynsivät (edes harvoin). Näin alttius maaretkiin pikku hiljaa lisääntyi populaatiossa, ja kyky nousta maalle ja tulla siellä toimeen parani. Veden ja ilman raja oli rikottu sulavasti ja vaihe vaiheelta, ilman valtavaa evolutiivista "hyppäystä". Sama argumentti, että hyvinkin syvälliset ja monimutkaiset muutokset voivat syntyä vähitellen, muutos pienen muutoksen jälkeen, esittää myös Darwin itse silmän kehityksen suhteen. Ks. [http://www.origins.tv/darwin/eyes.htm]. Evoluutio voi myös johtaa monimutkaistumiseen, yksinkertaistumiseen tai luonnon biodiversiteetin eli monimuotoisuuden kasvuun; elinympäristön vapaana olevaan lokeroon kehittyy yleensä jossain vaiheessa oma siihen erikoistunut lajinsa. Teoriassa ei väitetä että tämä johtaisi välittömästi uusien lajien syntyyn, mutta sille ei ole mitään estettä, ja lajiutumista havaittu runsaasti tutkittaessa fossiileja. Myös virukset voivat kantaa perintöainesta eliöstä toiseen.

Mutaatiot

Mutaatio on eliön perinnöllinen muutos, geneettisen materiaalin eli DNA:n kopioitumisessa tapahtuva virhe. Muutaatiot ovat luonnonvalinnan raaka-aineet. Se on itse asiassa uuden geneettisen materiaalin ainoa lähde. Mutaatioista suurin osa on neutraaleja, ts. ne eivät johda havaittaviin muutoksiin eliön elonjäämismahdollisuuksissa tai sopivuudessa elinympäristöönsä; muutaatioista, jotka eivät ole neutraaleja, suurin osa on vahingollisia tai haitallisia. Vain pieni osa on adaptiivisia eli auttavat eliötä elämään ja lisääntymään elinympäristössään; mutta tästä pienestä osamäärästä evoluutio syntyy. Useampien eläinten ja kasvien DNA:ssa on suurehko määrä materiaalia, jolla ei ole tunnettua geneettistä roolia. Ihmisen tapauksessa tämä "roska-DNA:n" eli tilke-DNA:n osuus on peräti 97%. Tämä prosenttimäärä vaihtelee suuresti myös toisiaan lähellä olevien lajien välillä. Mutaatiot näissä alueissa ovat aina neutraaleja ja näihin ei kohdistu ns. selektiivistä painetta. Siksi ne ovat sopivia ns. "molekyylikelloja", joiden avulla eri lajien geneettiset etäisyydet voidaan mitata. Aina on kuitenkaan oltava varovainen. Se, että emme tiedä, jonkin DNA-alueen käyttötarkoitus, ei välttämättä merkitse, että sellaista ei olisi olemassa. Viime aikoina on löytynyt esimerkkejä tästä juuri roska-DNA:n joukosta. Silloin molekyylikellon käytön edellytykset eivät täyty. Hyödyllisten mutaatioiden todennäköisyys eliössä on pieni. Ja jotta kyseinen hyödyllinen mutaatio voisi periytyä jälkeläisille, sen täytyy tapahtua sukusolulinjassa, missä se ei tapahdu kuin äärimmäisen harvoissa tapauksissa. Silti niin voi tapahtua ja tapahtuukin jatkuvasti. Esimerkiksi säteilyttämällä on saatu aikaan erilaisten eläin- ja kasvilajien sukusolulinjoihin sellaisia muutoksia, jotka ovat periytyneet jälkipolville. Eräät näistä ovat olleet eliölle eduksi. Luonnossa esiintyvä säteily on yksi mutaatioiden aiheuttaja, mutta koska luonnossa säteily on huomattavasti alhaisempaa kuin säteilytyskokeissa, tapahtuu luonnossa mutaatioita paljon harvemmin. Luonnossa kuitenkin on aikaa sekä yksilöitä huomattavasti enemmän "käytettävissä" kuin säteilytyskokeissa, joten edullisia mutaatioita syntyy lähes välttämättä pitkien aikojen kuluessa, vaikka ne ovat harvinaisia ihmisten aikaskaalalla. Edullisen mutaation tunnistaa siitä, että sen saaneet eliöt menestyvät sukupolvesta toiseen. Niitä, jotka eivät saa yksilöä menestymään, kutsutaan haitallisiksi tai neutraaleiksi mutaatioiksi. Vähänkin edulliset mutaatiot toisinaan leviävät, ja tulevat vallitsevaksi tyypiksi populaatiossa. Silloin edullisen mutaation saaneet ovat enemmistössä, ja seuraavan edullisen mutaation saa luultavimmin joku edellisen mutaation saanut yksilö. Näin edulliset mutaatiot kasautuvat. Mitä tekee tätä kasautumista vielä nopeammaksi, on ns. sukupuolellinen lisääntyminen, jonka seurauksena geenit "sekoitetaan" kuin korttipakka ja populaation eri osissa yhtä aikaa sattuneet hyödylliset mutaatiot saadaan yhdistetyksi yhteen yksilöön. Näin evoluutio muuttuu "rinnakkaisprosessoinniksi". Konkreettinen esimerkki on paikallaan. Jos laji hyötyy nykyisessä ympäristössään vaikkapa pitkistä jaloista, jalan pituutta, ja sitä kautta nopeutta kasvattavat mutaatiot ovat edullisia mutaatioita. Koska nopeammat esimerkiksi pääsevät paremmin pakoon saalistajiaan, ne pääsevät lisääntymään useammin, ja monen sukupolven aikana on todennäköistä, että pitempijalkaisuuden geenit tulevat yleisiksi ominaisuuksiksi populaatiossa. Nämä pidempijalkaiset voivat saada myös muita edullisia mutaatioita, jolloin mutaatiot todellakin kasautuvat. Ja mikäli laji on jakaantunut useammalle eristäytyneelle alueelle, nämä edulliset mutaatiot tai niiden kasaumat eivät tietenkään kulje kaikkien lajin edustajien saataville. Pian mutaatioita on kertynyt niin paljon, etteivät eri kantojen edustajat ole keskenään lisääntymiskykyisiä. Tällöin on tapahtunut lajiintuminen edullisten mutaatioiden kasaantumisen seurauksena.

Lajiutuminen

tilke-DNA Lajiutuminen on yhden lajin kehittyminen useammaksi. Lajiutumiselle erotetaan kolme mekanismia:
- Allopatria: populaation osat elävät maantieteellisesti erillään.
- Sympatria: populaation osat elävät samassa maantieteellisellä alueella, mutta eri ekologisissa lokeroissa.
- Parapatria: populaation osat elävät maantieteellisesti vierekkäin. Kaikissa tapauksessa osapopulaatioiden geneettiset ominaisuudet muuttuvat satunnaisesti kumuloituvien mutaatioiden seurauksena yhä enemmän erilleen. Lopulta eri populaatiot ovat geneettisesti niin kaukana toisistaan, etteivät ne pysty enää saamaan keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Näin on syntynyt kaksi lajia. Parapatrian erikoistapaus on ns. rengaslaji (ks. [http://en.wikipedia.org/wiki/Ring_species Ring Species]), jossa on kyse monesta vierekkäisestä populaatiosta, jotka kaikki lisääntyvät naapurinsa kanssa, mutta ääripäät eivät enää lisäänny keskenään.

Migraatio

Migraation rooli evoluutiossa on se, että tietyssä paikassa alkuperänsä saanut uusi, hyödyllinen perinnöllinen piirre valtaa tietyn ajan kuluessa koko populaatiota. Mitä suurempi yhtenäinen populaatio, sitä suurempi myös mutaatioiden määrä, myös hyödyllisten mutaatioiden määrä, joka on tästä vain pieni murto-osa. Eli miten suurempi populaation koko yksilöinä, sitä nopeammin evoluutio edistyy. Populaatiosta tulisi kuitenkin vaatia, että yksilö voi fyysisesti matkustaa paikasta toiseen populaation sisällä. Kuivalla maalla eläville organismeille esim. se tarkoittaa, että on oltava yhtenäine kuiva maa-alue. Jos koko maapallo olisi tässä merkityssä yhtenäinen, olisi kaikkialla maapallolla vain ja ainoastaan samat lajit, yksi laji per ekologinen lokero. Näin ei kuitenkaan ole, ja siksi voi löytyä eristyksissa toisistaan monta samanlaista lajia. Tästä vaikuttavin esimerkki on Australia. 45 miljoona vuotta sitten Australian mannerlaatta erosi lopullisesti etelämantereeltä ja purjehti pois, niin, että Australiassa elävät oliot kehittivät eri tavalla (ja paljon hitaammin) kuin eliöt muualla. Yli 100 miljoona vuotta sitten kaikki nisäkkäät olivat vielä pussieläimiä. Vasta myöhemmin kehittyi nykyiset plasentaaliset nisäkkäät, jotka synnyttävät jälkeläistensä meille tutulla tavalla. Nämä kehittyivät vain Australian ulkopuolella eivätkä enää mannerlaattojen eri jakautumisten ja liikkumisien kautta (monimutkainen tarina! Ks. laattatektoniikka) päässeet Australiaan. Australissa elävät edelleen pussieläimet ja ovat sopeutuneet samoihin eri ekologisiin lokeroihin kuten muussa maailmassa. Esim. missä muussa maailmassa on susia, hiiriä ja myyriä, on Australiassa pussisusi, -hiiri ja -myyrä. Tämä on myös esimerkki konvergenssista. Jos tuodaan kehittyneempiä eläimiä muusta maailmasta Australiaan, ne lisääntyvät räjähdysmäisesti... koska ovat kehittyneempiä. Näin kävi mm. koiran ja jäniksen kanssa. Näin pussieläimet ovat tavallaan "eläviä fossiileja" ja vaikuttavia evoluution todistuskappaleita.

Yhteinen esi-isä

Darwin ehdotti, että kaikilla eliölajeilla on yhteinen esi-isä; jokainen eliö on kehittynyt samasta alkueliöstä, joka on elänyt ainakin 3,5 miljardia vuotta sitten. Se, että kaikki maapallon eliöt käyttävät samalaista perintöainesta (DNA), samanlaista transkriptiomekanismia DNA:sta proteiiniin (ja käytännössä samaa kolmen emäksen kooditaulukkoa) sekä energiantuotantoon ATP:tä, tukevat tätä. Myös kaikkien proteiinien aminohappojen ja monen muun molekyylin vasenkätisyys voidaan näin helposti selittää. Helposti syntyvä väärinkäsitys on, että tämä "yhteinen kantaisä/-äiti" oli yksin maailmassa. Luultavammin se oli vain yksi yksilö jo elämäntäytteisessä valtameressä. Kaikki muut ovat kuitenkin epäonnistuneet jatkamaan sukuaan näihin päiviin saakka. Toinen väärinkäsitys on, että se olisi maapallon ensimmäinen eliö. Realistisempi kuva on, että se oli pitkän kehitysprosessin lopputulos, jonka varhaisimmat vaiheet eivät välttämättä olleet edes yksiselitteisesti "eläviä". Ks. abiogeneesi.

Yksilön kehitys ja elinten alkuperä

Kun monisoluinen organismi kehittyy munasolusta, alkaa ennen pitkää kehittyä erityyppisiä kudoksia ja muodostua elimiä. Prosessi on monivaiheinen ja peräkkäiset vaiheet ovat geenien ohjaamia. Eri eläimillä voi olla hyvin samannäköisiä elimiä. Esim. hyönteisillä ja linnuilla on siivet, delfiineillä, pingviineillä ja kaloilla on evät, jne. Toisaalta eri eläinlajeilla voi olla hyvinkin erinäköiset elimet, kuten evät, siivet ja kädet, joilla voi erilaisuudesta huolimatta olla yhteinen alkuperä. Samannäköisyys ja sama toiminnallinen funktio eivät välttämättä merkitse samaa evolutiivista historiaa. Jos samanlaisilla ja samaa toimintaa suorittavilla elimillä ei ole samaa kehityksellistä (embryologista) taustaa, kyse on analogisista elimistä. Hyönteisten ja lintujen siivet tai nisäkkäiden ja mustekalojen silmät ovat analogisia elimiä. Nisäkkäiden etujalat ja lintujen siivet puolestaan ovat alkiovaiheensa alussa hyvin samanlaisia ja sitten erilaistuvat omiin tehtäviinsä. Tätä kutsutaan homologiaksi. Evoluutioteorian mukaan yksilöiden kehityksen yhtäläisyys edustaa lajien yhteistä alkuperää ja kehityksen yhtäläisyyttä. Räikeästi yksinkertaistaen lajin vanha kehityspolku näyttäytyy ainakin osittain jokaisen yksilön alkionkehityksessä. Evoluutioteoria ennustaa, että eri eläinlajit, joilla on yhteisesti homologiset elimet, ovat "lähisukulaisia". Ja näin on yleisesti havaittu: mitä enemmän todisteita, että lajit ovat lähellä toisiaan, sitä enemmän löytyy myös elinten homologioita. Evoluution edellyttämä sukulaisuussuhde eli "yhteinen polveutuminen" on ainoa teoria joka vaatii tätä, ja sen puuttuminen olisi evoluutioteorian kohtalokas vastatodistus. Mielenkiintoisia ovat myös ns. rudimentaariset eli surkastuneet elimet: ihmisillä mm. viisaudenhammas ja umpilisäke. Darwin itse mainitsi Boa-käärmeiden surkastuneet takatassut. Muilla käärmeillä sellaisia löytyy vain alkiovaiheessa eikä enää aikuisyksilössä. Myös linnuilla on alkiovaiheessa hampaiden alkuja (vrt. Archaeopteryx), jotka sitten häviävät.

Fossiiliset todisteet

Evoluution olemassaololle katsotaan olevan luonnossa useita sitä tukevia merkkejä. Niistä ehkä tunnetuin on darwininsirkkujen erikoistuminen 13:ksi eri lajiksi Galápagossaarilla yhdestä saarille saapuneesta kantalajista. Niiden nokat ovat erikoistuneet erilaisten ravintolokeroiden täyttämiseen. Siitä myös Darwin sai ideansa lajien synnystä. Myös fossiilit kertovat evoluution olemassaolosta. Esimerkiksi lintujen ja nisäkkäiden oletetaan kehittyneen matelijoista, ja jo vuonna 1861 löydettiin Archaeopteryxin (höyhenpeitteinen lintulisko) fossiili, joka oli välimuoto lintujen kehityksessä. Fossiileista saadun tiedon kertyminen tarkentaa toistaiseksi hyvin aukkoista kuvaa nykyajan lajien oletetuista esi-isistä, sukulaisuuksista ja synnystä.

Molekyylibiologiset todisteet

Molekyylibiologisista todisteista on edellä jo käsitelty molekyylikellojen käyttöä eri lajien välisten geneettisten "etäisyyksien" laskemiseksi. Menetelmä ei ole ongelmaton: kellojen kalibrointi voi olla vaikeaa ja kellojen "tikitysnopeus" riippuu mm. siitä, kohdistuuko tiettyyn geenisekvenssiin ns. selektiivinen paine. Parhaat molekyylikellot ovat ns. tilke-DNA-alueet, jotka eivät koodaa mitään proteiinia eivätkä siis tule ilmentyneeksi fenotyypissä. DNA-alueet, jotka koodaavat toimivaa proteiinia (eli geenit), muuttuvat yleensä paljon hitaammin, koska mutaatiot toimivassa geenissä ovat suurilta osin vahingollisia ja siksi luonnonvalinta hoitaa ne pois populaatiosta. Molekyylikelloista saatu luotettava tieto vahvistaa suurilta osin ne samat polveutumissuhteet lajien välillä, jotka saatiin selville jo vertailevasta anatomiasta ja fossiilisesta aineistosta. Näennäiset ristiriidat liittyivät yleisesti tapauksiin, jossa polveutumistilanne oli alun perin anatomian ja fossiilien perusteella epäselvä. Toinen menetelmä näiden sukulaissuhteiden selville saamiseksi geneettisistä sekvensseistä perustuu ns. plagioituihin virheisiin. Tilke-DNA alueisssa on monien toimivien geenien kopioita, jotka ovat vahingoittuneet siten, että ne eivät enää toimi. Tällaisista lajeille yhteisistä virheistä voidaan päätellä, että virheet ovat olleet olemassa jo ennen lajien erkaantumista. Esimerkki tällaisesta tapauksesta on kädellisille yhteinen mutaatio, jonka takia ne eivät pysty valmistamaan C-vitamiinia toisin kuin lähes kaikki muut nisäkkäät. (Marsutkaan eivät pysty valmistamaan C-vitamiinia itse, mutta niillä mutaatio on erilainen.)

Esimerkki fossiilisista välimuodoista: Valaat

Valaat on pitkään tiedetty nisäkkäiksi, ja eräillä nykyaikaistenkin valaslajien edustajilla on joskus harvinaisena oireyhtymänä surkastuneet takaraajantyngät. Valailta löytyvät myös lantioluun erittäin pienet ja selkärangasta irralliset surkastumat. Silti on ollut pitkään epävarmaa, mistä maalla elävistä nisäkäslajeista valaat ovat kehittyneet ja miten. Kuitenkin, vuonna 1983 löytyi Pakistanista vanhimman siihen mennessä tunnetun valaan pakicetukseksen kallo 52 miljoonan vuoden takaa. Kallon anatomia kertoi siirtymävaiheesta maaelämästä vesielämään. Tämän valaan kuuloluut eivät olleet kehittyneet vedenalaiseen kuulemiseen, kuten myöhempien valaiden. 1990 löytyi ensimmäinen täydellinen valaan takaraajan luusto useine varpaineen, yhdistyneenä fossiloituneeseen luurankoon. Nämä jalat kuuluivat basilosaurukselle, joka eli kymmenisen miljoonaa vuotta pacicetuksen jälkeen. Nämä raajat eivät kuitenkaan soveltuneet kävelyyn. 1993 löytyi lopulta Pakistanista muinainen valas indocetus ramani, jonka raajat soveltuivat maaelämään, joskin olivat erittäin kömpelöt. Nämä valaat pystyivät luustostaan päätellen kulkemaan maalla nykyisiä hylkeitä paremmin. 1994 löytyi Pakistanista valas ambulocetus natans, joka nimettiin käveleväksi valaaksi sen ominaisuuksien herättämän innostuksen perusteella. Tämä valas kykeni täysin maaelämään. Sillä oli voimakas lantio, joka tuki valtavia, voimakkaita jalkoja. Sen varpaat päättyivät jonkinlaisiin kavioihin tai kavioiden surkastumiin. Sillä oli pyrstön tilalla pitkä häntä, ja se ui ilmeisesti takaraajojensa avulla samaan tapaan kuin nykyajan hylkeet. Valas oli pienempi, kuin valtaosa nykyajan valaista, suunnilleen ison merinorsun kokoinen. Valaiden esi-isäksi sen tunnisti kuitenkin valaille tyypillisestä pääkallosta ja luuston ilmeisistä yhteyksistä muihin valasfossiileihin. Tätä ratkaisevaa valaslöytöä täydensi vielä toinen, kolmisen miljoonaa vuotta uudempi valaslaji rodhocetus casrani, joka oli hieman enemmän ambulocetusta merielämään sopeutuneempi. Ambulocetus natans löydettiin muinaisesta jokisuistosta, jossa maaeläimen oli edullista käydä vedessä, hampaistaan päätelleen ehkä saalistamassa kalaa. Sen sijaan rodhocetus casranin jäänteet löytyivät merisedimentistä. Kolmen miljoonan vuoden aikana valaiden esi-isät olivat siis siirtyneet matalasta rantavedestä syviin vesiin. Löydetyt valasfossiilit muodostavat ajoitetun aikajanan vaihe vaiheelta merielämään sopeutuneemmista eläimistä, johtaen aukottomasti kaviollisista maaeläimistä nykyvalaisiin. Fossiileista voidaan myös seurata yksittäisten elinten, kuten kuuloluiden kehitystä maahan sopeutuneesta välivaiheen kautta mereen sopeutuneeseen. Kyseessä on yksi parhaista evoluutioprosessia kuvaavista löytösarjoista.

Teorian synty

1994 Charles Darwin oli jo opiskellut yliopistossa teologiaa, geometriaa ja klassikoita, mutta hänellä ei ollut vielä luonnontieteellistä koulutusta, joten vuonna 1831 hän lähti maailman ympäri purjehtivan HMS Beagle -aluksen mukaan. Koko matkan tärkein vaihe oli kuukausi Galápagossaarilla, yksinäisellä saariryhmällä Ecuadorista länteen. Siellä hän huomasi, että jokaisella saarella näytti olevan aivan oma peippotyyppinsä. Yhdenkin saaren eri lokeroissa elivät eri peippolajit. Kuitenkin ne olivat selvästi peräisin samasta kannasta. Se, mitä Darwin matkalla näki, teki hänet vakuuttuneeksi siitä, etteivät lajit säily muuttumattomina, vaan että ne pystyvät mukautumaan uusiin oloihin. Jäljelle jäi vain kysymys, miten muutos tapahtuu. Vuonna 1838, lokakuun 3. päivänä hän sai äkillisen oivalluksen lueskellessaan Thomas Malthusin teosta väestöjen kasvusta. Malthusin teoksessa väitettiin, että väestö lisääntyy räjähdysmäisesti, ellei mitään esteitä ole. Darwin ajatteli, että syntyvästä ylijäämästä menestyivät ne, joilla oli olosuhteiden kannalta suotuisia muutoksia, ja ne, joilla oli epäsuotuisia muutoksia, hävisivät. Tästä periaatteesta käytetään nimitystä luonnonvalinta. Olosuhteet eli ympäröivä luonto valitsee, mitkä yksilöt jäävät eloon. Olosuhteiden muuttuessa myös laji kehittyy uusien olosuhteiden mukaiseksi. Juuri, kun Darwin oli saamaisillaan pääteoksensa valmiiksi, ilmeni, että Alfred Russell Wallace oli Malaijien saaristossa tullut samoihin johtopäätöksiin kuin Darwin. Darwinin pääteos Lajien synty ilmestyi lokakuun 24. päivänä vuonna 1859. 1250 kappaleen painos myytiin loppuun seuraavana päivänä.

Evoluutioteorian historian vaiheita

Lähes kahdentuhannen vuoden ajan juutalaisperäistä luomiskertomusta pidettiin Euroopassa totena. Irlantilainen Raamatun tutkija, piispa James Usher (1581-1656) oli laskenut, että maailma luotiin vuonna 4004 ennen ajanlaskun alkua lokakuun 23. päivänä klo 9 aamulla. Maailmamme siis olisi vain noin kuudentuhannen vuoden ikäinen. Geologeja alkoi jo 1700-luvulla kuitenkin askarruttaa kysymys siitä, mistä sukupuuttoon kuolleiden eläinten jäännökset kallioperässä olivat peräisin. Aluksi tätä yritettiin selittää siten, että nämä eläimet olivat kuolleet vedenpaisumuksessa. Vedenpaisumuskertomukset ovat yleismaailmallisia, ja sellainen löytyy myös Raamatusta. Asiaa mutkisti se, että alemmista kerroksista löytyi "vedenpaisumusta" edeltäneitä eläimiä, jotka näyttivät edustavan jotenkin alkukantaisempaa kehitysvaihetta. Vähäksi aikaa uskonnollinen selitys pelastettiin väittämällä, että olisi ollut useita vedenpaisumuksia. Maapallon ikälaskelmaa jouduttiin kuitenkin tarkistamaan, siihen lisättiin 80 000 vuotta. Nykyaikaisen geologian isänä tunnettu Charles Lyell osoitti kuitenkin vuonna 1830, että ihminen asui hyvin iäkkäällä planeetalla. Charles Darwinin teoriat herättivät runsaasti vastustusta heti julkaisunsa jälkeen pudottamalla ihmisen luomakunnan kruunun paikalta muiden eliölajien joukkoon. Ajatus ihmisestä eläimen sukulaisena herätti inhoa, ja lehdissä julkaistiin pilapiirroksia Darwinista apinaserkkujensa kanssa. Toinen ajatus oli, että ihmisistä tulisi julmia ja moraalittomia, koska he ovat periytyneet eläimistä. (katso: naturalistinen virhepäätelmä) Tärkeää osaa kiistassa kehityksen kannattajien ja luomisen kannattajien välillä näytteli Charlesin isoisä Erasmus Darwin, joka päätyi siihen lopputulokseen, että kaikki elolliset oliot ovat yhteisen esi-isän jälkeläisiä. Ihmisen hän sijoitti apinoiden sukulaiseksi. Jean Baptiste Lamarck rakensi Erasmus Darwinin pohjalle ja yritti selittää, että esimerkiksi kirahvin pitkä kaula olisi syntynyt sukupolvia seuranneesta kaulan venyttämisestä. Lamarck luuli, että hankitut ominaisuudet periytyvät. Tämä väite on sittemmin osoitettu täysin paikkansapitämättömäksi. Eräänä kesäkuisella iltapäivänä 1860 Worchesterin piispatar sai kuulla väitteen, että ihmiset polveutuvat apinoista. Hänen kerrotaan huudahtaneet: "Hyvänen aika, apinoista! Toivotaan, ettei se pidä paikkaansa, mutta jos niin kuitenkin on, rukoilkaamme, ettei tieto siitä leviä." Loppujen lopuksi piispattaren ei olisi tarvinnut olla aivan niin huolestunut. Ihmisillä ja apinoilla on kyllä yhteinen esi-isä, mutta varsinaisista apinoista emme polveudu. Puolen vuoden kuluttua Lajien synnyn ilmestymisestä Darwinin kannattajat Thomas Huxleyn johdolla ottivat yhteen piispa Samuel Wilberforcen kanssa. Wilberforce piti loistavan puheen, mutta erehtyi lopuksi kysymään Huxleyltä: "Entä Te, Sir, oletteko apinain sukua isoisänne vai isoäitinne puolelta?" Huxley vastasi: "Ei kenenkään ole syytä hävetä sitä, että hänen isoisänsä tai isoäitinsä on ollut apina. Mikäli voisin itse valita esivanhempani, ja sen olisiko esi-isäni ollut apina vai sellainen henkilö, joka käyttää skolastiseen koulutukseen perustuvaa ajattelua johtamaan harhaan puolustuskyvytöntä yleisöään eikä vastaa väittein vaan ivailuin vakavan ja syvällisen filosofisen ongelman tueksi esitettyihin tosiasioihin ja järkeilyyn, en epäröisi hetkeäkään valita apinaa". Toisin sanoen Huxley ilmoitti mieluummin valitsevansa esi-isäkseen apinan kuin Wilberforcen. Yleisö tervehti tätä vastavetoa naurunpuuskin, ja Huxley oli voittanut sillä kertaa. Samuel Wilberforce Pian löydettiin ensimmäiset esi-ihmisten kallot. Aluksi niiden merkitystä ei kuitenkaan ymmärretty. Kun vuonna 1856 löydettiin ensimmäiset Neandertalin ihmisen luurangot, niiden väitettiin kuuluneen raakalaisille, ja suurin osa luista hävisi. Vuonna 1868 löydettiin Cro-Magnonin ihmisen jäännöksiä.

Suomessa

Suomessa evoluutioteoriaa esiteltiin ensimmäistä kertaa Tiedeseuran 25-vuotisjuhlakokouksessa vuonna 1864. Eläintieteen professori V. Mäklin ei oikein osannut antaa arvoa evoluutioteorialle, ja "Tiedeseuran ystävät" laativat vastalauseen Helsingfors Dagbladiin. Nils Nordenskiöld kirjoitti Darwinin teorian puolesta Litterär Tidskriftissä. Vuonna 1889 käytiin kuuluisa "uskonsota Jyväskylässä". Vuonna 1889 Eero Erkon toimittama Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta. Siitä syntyi kiivas keskustelu, ja evoluutioteoriaa puolustivat Kuopiosta käsin Minna Canth ja Juhani Aho. Vähitellen myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi evoluutioteorian, mutta Suomessa on edelleen joukko uskonnollisia vähemmistöjä, jotka kieltävät evoluutioteorian.

Evoluutio ja yhteiskunnallinen ajattelu

Yhteiskunnallisella alueella darwinismilla oli kahdenlaisia vaikutuksia. Toisaalta darwinismi innosti luonnontieteellistä ajattelua, joka tarkastelee ihmistä luonnon osana (positivismi). Tämän käytännön tuloksena on ollut realistisempi ihmisten omakuva, sekä lääketieteen edistys. Toisaalta darwinismi on innostanut itsekkyyttä lietsovia ajatussuuntia, jotka pitävät olemassaolon taistelua myös kaiken yhteiskuntaelämän perustana. Niin sanotulla sosiaalidarwinismilla oli vaikutusta myös liberalismin perustajiin kuuluneeseen Herbert Spenceriin. Kuten monet tieteilijät ovat kuitenkin painottaneet, lienee tässä kyse "olemisen" ja "pitämisen" välisestä sekaannuksesta (katso lisää täältä), joka on filosofisesti kyseenalainen. Se, että asiat ovat tietyllä tavalla, ei merkitse sitä, että meidän pitäisi käyttäytyä tietyllä (vastaavalla?) tavalla. Meillähän on ihmisinä vapaa tahto ja vastuu. Näiden tieteilijöiden mukaan tämä on samanlainen väärinkäsitys kuin se, että "luonnoton" olisi sama kuin "paha", ns. naturalistinen erhe. Tosiasiat eivät voi päättää meidän puolestamme, miten toimia oikein tai väärin. Katso mm. [http://www.stephenjaygould.org/library/gould_kansas.html Stephen Jay Gould]. Kehitysoppi on mahdollistanut uuden perspektiivin luomisen myös luonnonsuojeluun, ympäristönhoitoon ja "eläinten oikeuksiin". Kun perinteinen (kristillisperäinen) asennoitumistapa on ollut "vastuullinen huolehtiminen" (en. stewardship), on nyt kuvaan tullut mukaan se filosofia, että kaikki maapallolla elävät olennot olisivat "kanssamatkustajia" Maa-avaruusaluksella, ja vielä sukulaisiakin.

Johtopäätöksiä

Uuden ajan aatehistoriassa on tapana puhua kahdesta suuresta vallankumouksesta. Ensimmäinen vallankumous oli maakeskeisen todellisuuskäsityksen sortuminen. Tähtitieteilijä Kopernikuksen mukaan tätä ensimmäistä vallankumousta, joka tapahtui noin neljäsataa vuotta sitten, kutsutaan kopernikaaniseksi vallankumoukseksi. Toinen mullistus alkoi, kun Darwin osoitti, että ihmiskuntakin on osa luontoa eikä suinkaan mikään erillinen ilmiö. Evoluutio (suppeassa merkityksessä, yleisesti muuttumista merkitsevänä prosessina) on laajasti hyväksytty ja havaittu tosiasia, jopa useimpien kreationistien keskuudessa. Sen sijaan esimerkiksi yhteisen polveutumisen teorian oikeellisuutta ja luonnonvalinnan mahdollisuuksia kyseenalaistetaan. Evoluutioteoriaa epäilevät kreationistit eivät useinkaan pidä totena kokonaan uusien lajien kehittymistä (josta he käyttävät usein nimitystä makroevoluutio), sen sijaan olemassa olevien lajien populaatioiden muuntelua ei kiistetä. Populaatioiden sisäinen muuntelu ei ole ainoastaan jo olemassa olevien geenien valikoitumista uusiksi kombinaatioiksi, vaan myös sellaisia mutaatioita on syntynyt, jotka ovat parantaneet lajin elinmahdollisuuksia. Darwinistinen evoluutioteoria tiedeyhteisön laajalti kannattama näkemys lajien monimuotoisuuden synnystä.

Katso myös

- Evoluutiopsykologia
- Intelligent design
- Kreationismi
- Kulttuurievoluutio
- Makroevoluutio
- Meemi
- Spekulatiiviset ajatukset evoluutiosta

Kirjallisuutta

Pääartikkeli: Luettelo evoluutiota käsittelevistä kirjoista

Aiheesta muualla

- [http://groups.msn.com/Evoluutiofoorumi Evoluutiofoorumi]
- [http://www.darwin-seura.fi/ Darwin-seura ry], evoluutioteoreettista tutkimustapaa Suomessa edistävä yhdistys
- [http://www.darwin-seura.fi/Forum/ Darwin-seuran keskustelufoorumi]
- [http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/ Evoluutio ja evoluutioteoria - Elämän kehitys nykytieteen valossa - Biomi.org]
- [http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/biologia/evoluutio/ Etälukion Evoluutio]
- [http://www.talkorigins.org Talk.Origins Archive]
- [http://www.talkorigins.org/faqs/origin.html Lajien synty, Englanninkielinen alkuperäisteksti]
- [http://www.talkorigins.org/faqs/faq-intro-to-biology.html Introduction to Evolutionary Biology by Chris Colby]
- [http://www.thinking-aloud.org/evolution-by-natural-selection/current.htm Evolution by Natural Selection (an introduction)]
- [http://charles-darwin.classic-literature.co.uk/ Charles Darwin Books]
- [http://www.genomenewsnetwork.org/categories/index/genome/evolution.php Evolution News from Genome News Network (GNN)]
- [http://www.nap.edu/books/0309063647/html/ National Academy Press: Teaching About Evolution and the Nature of Science]
- EvoWiki [http://www.evowiki.org]
- [http://www.pbs.org/wgbh/evolution/index.html Evolution] - Provided by PBS.
- [http://science.howstuffworks.com/evolution.htm/printable How Evolution Works]
- [http://www.ewtn.com/library/PAPALDOC/JP961022.HTM Message to the Pontifical Academy of Sciences: On Evolution, by Pope John Paul II, 22 October 1996.]
- [http://www.icp.ucl.ac.be/~opperd/private/proteins.html Phylogenetic Analysis of Proteins]
- [http://www.icp.ucl.ac.be/~opperd/private/m_e_index.html Molecular evolution]
- [http://www.lce.hut.fi/teaching/S-114.240/k97/ga/gasis.html Johdatus evoluutiolaskentaan ja geneettisiin algoritmeihin]
- [http://www.iscid.org/hirsch-acs-talk-2000.php#Appendix Evoluutioteoriaa kohtaan esitettyä kritiikkiä lyhyesti lähdeviitteineen] (engl.)
- [http://www.espoohsrk.fi/html/body_evoluutio1.htm Evoluutio - luonnontiedettä vai filosofiaa?] Luokka:Evoluutio Luokka:Biologia ja:進化論 ko:진화 생물학

Luokka:Historia

Luokka:Tiede als:Kategorie:Gschichte ko:분류:역사 ja:Category:歴史 simple:Category:History th:Category:ประวัติศาสตร์

Ella Swings Gently with Nelson

Ella Swings Gently with Nelson is a 1962 (see 1962 in music) album by the American jazz singer Ella Fitzgerald, with the Nelson Riddle Orchestra. This album is one of a pair, the other being Ella Swings Brightly with Nelson , that were released in 1962.

Track Listing

# “Sweet and Slow” (Al Dubin, Harry Warren) 3:15 # “Georgia On My Mind” (Hoagy Carmichael, Stuart Gorrell) 3:29 # “I Can't Get Started” (Vernon Duke, Ira Gershwin) 3:33 # “Street of Dreams” (Sam M. Lewis, Victor Young) 3:12 # “Imagination” (Johnny Burke, Jimmy Van Heusen) 3:47 # “The Very Thought of You” (Ray Noble) 2:46 # “It's a Blue World” (George Forrest, Robert C. Wright) 2:44 # “Darn That Dream” (Eddie DeLange, Jimmy Van Heusen) 2:31 # “She's Funny That Way” (Neil Moret, Richard A. Whiting) 3:14 # “I Wished on the Moon” (Dorothy Parker, Ralph Rainger) 2:44 # “It's a Pity to Say Goodnight” (Mack Gordon, Billy Reid) 2:34 # “My One and Only Love” (Robert Mellin, Guy Wood) 3:12 # “Body and Soul” (Frank Eyton, Johnny Green, Edward Heyman, Robert Sour) 3:44 # “Call Me Darling” (Dorothy Dick, Mort Fryberg, Rolf Marbet, Bert Reisfeld) 3:41 # “All of Me” (Gerald Marks, Seymour Simons) 3:22

Personnel

Recorded from November 13, 1961-December 27, 1961 Hollywood, Los Angeles: Tracks 1-13
- Ella Fitzgerald - Vocals
- Nelson Riddle - Arranger, Conductor Category:1962 albums Category:Verve Records albums Category:Ella Fitzgerald albums

Sklep Nurkowy snowboard austria Nieruchomo�ci ��d� praca za granic� witaminy

:: RELATED NEWS ::

La Famille Guérin
La Famille Guérin est une série télévisée française en 6 épisodes de 26 minutes, créée par Jean Paul Bathany, Bruno Nicolini, Alexandre Pesle et Frédéric Proust et diffusée entre le 13 juillet

Coupe des clubs champions européens 1983-1984
La Coupe des clubs champions européens 1983-1984 a vu la victoire de Liverpool FC. La compétition s'est terminée le 30 mai 1984 par la finale au Stadio Olimpico à Rome.

Premier tour

KKS Lech Poznan
Le WKP Lech Poznań est un club de football polonais basé à Poznań.

Historique

- 1922 : fondation du club sous le nom de Liga Debiec
- 1929 : le club est renommé KPW Poznań
- 1945 : le club est renommé KKS Poznań
- 1948 : le club est renommé ZZK Pozna

Wikipédia:Pages à supprimer/Photos rci-sud1
:Photos rci-sud1

Proposé par : Pyb 22 novembre 2005 à 23:29 (CET) article non encyclopédique, contenant certaines photos sans intérêts pour wikipédia

Votes

Format : Conserver ou Supprimer, motivation éventuelle, signature
- renommer dans une sous-page de Uti

Mmorpg
Le jeu en ligne massivement multi-joueurs (MMOG, de l’anglais Massively Multiplayer Online Game) est un genre de jeu vidéo faisant participer un très grand nombre de joueurs simultanément par le biais d'un réseau informatique ayant accès à Internet.

Présentation

Un jeu en ligne massivement multi-joueurs se définit traditionnellement par trois critères cumulatifs :
- l'univers n'est accessible que par un

Pygmalion (Chypre)
] Dans la mythologie grecque, la légende de Pygmalion et Galatée est associée à l'île de Chypre. Elle est principalement racontée par Ovide dans ses Métamorphoses.

Mythe

Pygmalion est un sculpteur résidant à Chypre (le pseudo-Apol