Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Holokausti

Holokausti

Holokausti (engl. holocaust, alkujaan kreikkaa: "kokonaan polttaminen") oli Saksan kansallissosialistien järjestelmällinen kansallisten, etnisten, uskonnollisten ja muiden ryhmien kansanmurha 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa. Euroopan juutalaiset olivat kansanmurhan pääasiallinen kohde, ja heitä arvioidaan kuolleen 5—6 miljoonaa. Suurin osa murhista tehtiin perustetuilla keskitysleireillä ja tuhoamisleireillä. Tapahtumaketju oli antisemitismin huomattavin ilmentymä. Samoissa yhteyksissä tapettiin rasistisista syistä paljon myös romaneja, puolalaisia ja ukrainalaisia ja eugeniikan nimissä mm. kehitysvammaisia ja homoseksuaaleja. Kokonaisuudessaan holokaustissa arvioidaan kuolleen 11 miljoonaa ihmistä, vaikka arvioita on esitetty 26 miljoonaan ihmiseen asti. Simon Wiesenthal -keskuksen tietojen mukaan yli 90% keskitysleireille viedyistä kuoli nälkään ja sairauksiin.

Holokaustin uhrit

Holokaustin uhreista suurimman huomion ovat saaneet juutalaiset, jotka olivatkin natsien tuhoamisvimman suurin kohde. Keskitysleireille joutui ja siellä tuhottiin kuitenkin myös kommunisteja, homoseksuaaleja, romaneja, henkisesti sairaita ja vammaisia, neuvostoliittolaisia sotavankeja, puolalaisia, venäläisiä ja muita slaaveja, poliittisia aktivisteja, Jehovan todistajia, joitakin katolisia ja protestanttisia pappeja, toisinajattelijoita, mielisairaita, rikollisia, joitakin afrikkalaisia ja ihmisiä, jotka luokiteltiin "valtion vihollisiksi". Näiden uhrien tuhosta todisteina ovat natsien omat kirjalliset ja kuvalliset arkistot, silminnäkijälausunnot (hengissä selviytyneiden, syyllisien ja sivullisten) sekä miehityksen alla olleiden valtioiden tilastollinen kirjanpito.

Holokaustin toimeenpano

Keskitys- ja työleirit

afrikkan tuhoamisleirille]] :Pääartikkeli: Keskitysleiri Natsit perustivat poliittisten vankien ja ei-toivottujen kansalaisten säilömiseen keskitysleirejä eri puolille Eurooppaa vuodesta 1933 alkaen. Vuoteen 1939 mennessä oli perustettu kuusi suurta leiriä. Toisen maailmansodan puhjettua natsit käyttivät leirejä valloitusten myötä aina vain kasvavien sotavanki- ja juutalaisjoukkojen keskittämiseen ja tuhoamiseen. Vangit joko tapettiin välittömästi leirille saapumisen jälkeen tai pakotettiin työskentelemään tehtaissa aliravittuina ja saksalaisvartijoiden mielivallan alaisina. Myös työnteon tarkoitus oli vankien surmaaminen, mutta sitä ennen heidän työpanoksensa haluttiin käyttää hyväksi sota- tai muussa teollisuudessa. Sodan aikana leirejä syntyi etenkin ei-toivottujen kansanosien, lähinnä juutalaisten, puolalaisen älymystön, kommunistien tai romanien asutuskeskusten läheisyyteen. Kriteerinä leirin sijainnille olivat myös hyvät rautatieyhteydet. Näistä kansanosista eroon hankkiutuminen katsottiin niin tärkeäksi, että Saksan sotatoimien kipeästi kaipaama kuljetuskapasiteetti uhrattiin suuressa määrin vankikuljetuksiin. Kuljetukset tapahtuivat usein hirvittävissä olosuhteissa, ja monet vangeista kuolivat jo matkan aikana.

Pogromit

:Pääartikkeli: Pogromi

Eutanasia

:Pääartikkeli: Aktion T4

Ghetot

:Pääartikkelit: Ghetto, Varsovan ghetto

Joukkoteloitukset

:Pääartikkeli: Einsatzgruppen

Tuhoamisleirit

:Pääartikkeli: Tuhoamisleiri

Kuolemanmarssit ja vapautus

:Pääartikkeli:Kuolemanmarssi

Vastarinta

Vastarintaliikkeet

:Pääartikkeli: Gheton kansannousu

Uhreja pelastaneet henkilöt

Katso myös


- Lopullinen ratkaisu Luokka:Holokausti Luokka:Juutalaisuus Luokka:Kansallissosialistinen Saksa Luokka:Toinen maailmansota Luokka:Politiikka Luokka:Kansanmurhat ko:유대인 대학살 ja:ホロコースト simple:Holocaust

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

Kansallissosialismi

Kansallissosialistisen Saksan tunnus
Kansallissosialistisen Saksan tunnus
Kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus) oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa syntynyt äärioikeistolainen kansallis- ja sosiaalivallankumouksellinen poliittinen liike. Kansallissosialismi korosti nationalistisisia, fasistisia, sosialistisia, korporatiivisia ja antisemiittisiä periaatteita sekä totalitarismia. Yksilöllä oli merkitystä vain kansan jäsenenä. Kansallissosialismin ideologia pohjautui erityisesti Georges Sorelin, Friedrich Nietzschen, Joseph Arthur de Gobineaun, Houston Stewart Chamberlainin, Heinrich von Treitschken, Henri Bergsonin ja Alfred Rosenbergin ajatuksiin. Liikkeen perusteoksia olivat Adolf Hitlerin Taisteluni ja kansallissosialistisen puolueen ohjelma (Nationalsozialistische Deutsche Arbeitpartei, NSDAP). Ennen Hitleriä "kansallissosialistiseksi" itseään nimittävä puolue löytyi ainakin Tšekkoslovakiasta. Tämä ei kuitenkaan ollut Hitlerin natsipuolueeseen verrattava totalitaristinen järjestö, jos kohta sen edustama kansallisuusaatteen muoto ei nykymaailmassa olisikaan poliittisesti kovin korrekti. Tätä valtiokokonaisuutta kutsutaan Kolmanneksi valtakunnaksi (saks. Das Dritte Reich). Nimitys tulee Hitlerin hallinnon tavasta laskea Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ensimmäiseksi valtakunnaksi, vuonna 1871 perustettu Saksan keisarikunta toiseksi ja kansallissosialistinen hallinto kolmanneksi. Kansallissosialismia kutsutaan yleisesti myös natsismiksi, jonka alkuperä on kansallissosialismin saksankielisen nimen ääntämyksessä. Lisäksi ideologia samaistetaan usein fasismiin, mikä ei ole kuitenkaan täysin vastaava asia. Kansallissosialismin historiaan liittyy olennaisena osana kansallissosialistinen puolue, NSDAP (saks. Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), jonka johdossa Adolf Hitler nousi Saksan diktaattoriksi. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa useat eri kansallissosialistiset suuntaukset ja puolueet kilpailivat keskenään, mutta kilpailusta selvisi voittajana NSDAP. Erilaiseen, suomalaiseen muotoon muuntuneita, kansallissosialistisia aatteita nousi Suomessakin 1920- ja 1930-luvuilla, mutta niiden vaikutus jäi hyvin vähäiseksi. Tunnetuimmat suomalaiset äärioikeistolaiset liikkeet eli oikeistoradikaalit Lapuan liike ja IKL eivät edustaneet kansallissosialismia. Suomalaisia kansallissosialistisia järjestöjä olivat mm. Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö sekä Teo Snellmanin johtama Suomen kansallissosialistinen työjärjestö, joilla ei ollut käytönnösä lainkaan merkitystä Suomen politiikassa.

Ideologinen teoria

Käsitteen kansallissosialismi nostivat jo 1800-luvun lopulla esiin papit Friedrich Naumann ja G. Göhre, jotka perustivat "Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen"." Hieman myöhemmin nimi muutettiin "Kansallis-Sosiaaliseksi Puolueeksi". Göhre ehdotti jo tuolloin organisaatiolle nimeksi "Kansallisen Sosialismin Yhdistystä" ja Naumannin tavoitteena oli todistaa, että 'nationalismi ja sosialismi voidaan sulauttaa yhdeksi poliittiseksi liikkeeksi'. Vuonna 1891 perustettu "Suursaksalainen liitto" (Alldeutscher Verband, ADV) ja sen johtajan Heinrich Classin kirjoitukset pohjustivat myös osaltaan hitleriläistä kansallissosialismia. Itävalta-Unkarin alueella perustettiin ADV:n tukemana 1903 "Itävaltalainen työväenpuolue", jonka ideologi Rudolf Jung nosti esiin käsitteen "kansallissosialismi". Jung ja itävallan kansallissosialistit toimivat sittemmin Hitlerin NSDAP:n innoittajina. Ilmeisesti tähän viitaten Natsi-ideologi Alfred Rosenberg kirjoitti myöhemmin "kansallissosialismin nimi ... on peräisin Sudeetti-Saksan alueelta." Varhaiset kansallissosialistiset järjestöt olivat konservatiivisia tai taantumuksellisia ja nationalistisia, mutta ne omaksuivat sosialistisia tunnuksia. Luokkataistelun ja marxilaisuuden sijaan ne kuitenkin julistivat Otto Glagaun muotoilemaa teoriaa "riistävän" (= juutalainen, kansainvälinen) ja "tuottavan" (= saksalainen; kansallinen) pääoman ristiriidasta. Adolf Hitlerin keskeisen poliittisen teoksen, Taisteluni (saks. Mein Kampf) mukaan hän kehitti poliittiset oppinsa tarkkaillessaan Itävalta-Unkarin keisarikunnan käytäntöjä. Syntyperäisenä itävaltalaisena Hitler oli tarkkaillut hallinnon politiikkaa ja havainnut kuinka kielellinen ja etninen hajanaisuus hajoitti keisarikuntaa. Lisäksi hän näki demokratian haitallisena, koska se antoi valtaa hallinnolle vihamielisten vähemmistöjen käsiin. Kansallissosialistiselle ideologialle on myös keskeistä rotu, jonka suurin saavutus on nationalistisen ajatusmallin mukaan yhtenäinen valtio. Saksan tapauksessa ylivertainen arjalainen herrarotu on luotu muodostamaan Saksan valtiossa kulttuurisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti väkevin kansakunta ja valtio, jonka kohtalona on hallita alempia rotuja. Vahvojen rotujen vastakohtina olivat heikot valtiot ja kulttuurit, joita riitely, etninen ja kielellinen hajaannus ja ali-ihmiset heikensivät. Kolmannen pykälän muodostivat kotimaattomat ihmiset eli loisrodut (esimerkiksi juutalaiset ja romanit), jotka poistamalla herrarotu vahvistuisi. Herrarotu-ideologia perusteli myös vaatimuksen elintilasta, joka toisessa maailmansodassa toteutui konkreettisena sotaretkenä. Alempien rotujen kohtalona tuli olla sotilaallisesti heikompia ja siten herrarodun laajenemisetujen edessä väistyviä. Näkökulmassa on selvä viite 1900-luvun alkuvuosikymmenten muodikkaaseen sosiaalidarwinistiseen teoriaan. Uskonnot, jotka hyväksyivät nämä "elämän julmat tosiasiat" olivat hyviä uskontoja. Vastaavasti rakkauden ja suvaitsevaisuuden sanomaa levittävät uskonnot olivat orjauskontoja. Tämä viittaa Friedrich Nietzschen ajatuksiin kristinuskosta ja toisaalta kansallissosialismin uskonnonomaisuuteen ja pyrkimykseen luoda uusi uskonto muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle. Kansallissosialismi ei kuitenkaan perustunut ideologisesti pelkästään rotukäsitteelle - joka on osittain sodanjälkeisen natsismin historiallisen käsittelyn ja trauman vääristämää, vaan sen juuret ovat syvemmällä 1700-luvun romantiikassa, 1800-luvun nationalistisessa ajatustavassa, esimerkiksi Nietzschen hieman väärinymmärretyssä yli-ihmisfilosofiassa ja toisaalta esimerkiksi antisemitismin kohdalla vuosisatoja vanhasta eurooppalaisesta juutalaisvastaisesta perinteestä. Maailmalle tutuksi tulleen "hitleriläisen" kansallissosialismin lisäksi alussa suosiota nautti Otto Strasserin vasemmistolaisempi linja, mutta hän joutui Hitlerin vainon kohteeksi ja lopulta maanpakoon. Eräät ei-sosialistit ovat pitäneet kansallissosialismia vain sosialismin muotona, jossa suunnitelma- eli komentotalouden välineenä käytettiin pikemminkin suoria komentoja kuin valtio-omistusta. Kansallissosialismissa on kuitenkin eroja useimpiin muihin sosialismin muotoihin, kuten marxilais-leniniläiseen, stalinistiseen, maolaiseen ja arabisosialistiseen. Erottaviin tekijöihin kuuluvat mm. nationalismi sekä kansallissosialismin idealistinen luonne vastakohtana sosialismin materialismille. Jyrkin ero kansallissosialismin ja "muun sosialismin" välillä löytyykin käytännön politiikasta: muut sosialistit eivät juuri sympatisoinneetkaan kansallissosialismia sen paremmin Saksassa kuin ulkomaillakaan, kun taas oikeistosta se sai enemmän ymmärrystä (esimerkiksi Suomessa). Sama päti toiseen suuntaan; perinteisiin konservatiiveihin natsit suhtautuivat niin ennen valtaannousuaan kuin sen jälkeenkin suopeammin kuin vasemmistolaisiin. Yleinen selitys kansallissosialismin suosiolle on se, että se yhdisti kaksi suosittua aatetta, nationalismin ja sosialismin, vieläpä otollisena ajankohtana Saksan kärsiessä Versaillesin rauhanehtojen tuomasta köyhyydestä ja nöyryytyksestä. Hitlerin luomassa [http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/25points.htm puolueen alkuperäisessä ohjelmassa] vaadittiin toisaalta lisää elintilaa, uhrauksia valtiolle, kansalaisuutta vain saksalaisille ja maahanmuuton lopettamista ja toisaalta korkojen ja pääomatulojen lakkauttamista "kuolemanrangaistuksen uhalla", maan, suurmyymälöiden ja trustien sosialisoimista, sosiaalietujen suurta kasvattamista ja vahvaa valtiota. Viime aikoina (mm. historioitsija Götz Aly) on myös esitetty taloustieteellisin laskelmin, että kansallissosialistien hyvinvointivaltio rikastutti merkittävästi keskiluokkaa juutalaisilta sosialisoidulla omaisuudella ja että tämä olisi ollut kannatuksen pääsyy, mutta asiasta ei ole yksimielisyyttä tieteilijöiden kesken.

Kansallissosialistisen ideologian avainelementtejä


- Antimarxismi
  - Antikommunismi
  - Antisosialismi (sosiaalidemokraatit)
  - Antibolševismi
- Antiliberalismi
  - lehdistönvapauden, kokoontumisvapauden ja järjestäytymisvapauden lakkauttaminen
  - uskonnonvapauden rajoittaminen
  - Demokratian hylkääminen
  - vahva valtiovalta
  - suunnitelmatalous
  - yritysten ja maan sosialisoiminen (myöhemmässä vaiheessa tyydyttiin jättämään yritykset kapitalistien haltuun valtion komennossa)
  - korkojen ja pääomatulojen vastustaminen
- Kansan, maan ja valtion sopusointu
  - Kansan jakamatonta tahtoa ilmentävä valtio, Führer-kultti
  - Yhtenäinen, elinvoimainen kansa - yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja
    - Rotuhygienia - Eutanasia ja Eugeniikka
    - Rasismi
    - Antisemitismi
    - Antislavismi
    - Sosiaalidarwinismi
    - "Pohjoisen rodun" määrittely kulttuurillisesti ylivertaiseksi.
    - Elintilapolitiikka (katso: Lebensraum)
  - Sopusointu luonnon kanssa, eläinsuojelu, myyttisen talonpoikaisen menneisyyden ihannointi vs. urbanismi
- Historiallinen glorifiointi, viittaukset antiikin Roomaan.
  - Uskonnonomaiset, hurmoshenkiset, poliittiset kokoukset, mytologiset elementit
  - Vahvat opilliset ja filosofiset yhtymäkohdat muinaisiin pakanauskontoihin.
  - Taiteen ja arkkitehtuurin yhdenmukaistaminen antiikin esimerkkien mukaan

Kansallissosialismi ja romantiikka

Bertrand Russellin mukaan kansallissosialismin juuret sijaitsevat liberalismista, sosialismista ja kommunismista poiketen muualla kuin Ranskan suuressa vallankumouksessa ja sen jälkeisessä eurooppalaisessa poliittisessa perinteessä, ja ilmiötä pitää tarkastella juuttumatta 1930-luvun huippuvuosiin ja rasismiin. Kansallissosialismi ammensi paljon vaikutteita 1800-luvun alussa vaikuttaneesta saksalaisesta, irrationalistisesta romantiikasta, joka oli syntynyt 1700-luvulla tietynlaiseksi vastapainoksi valistuksen rationalistiselle todellisuuskäsitykselle. Romantiikalle tyypillinen voima, intohimo, yhteisöllisyys, perinteiden arvostus ja kansallistunne olivat juuri kansallissosialisteille tärkeitä arvoja, joten he ihailivat suuresti saksalaisen romantiikan suuria taiteilijoita. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan pitää esimerkiksi Richard Wagneria, joka oli Kolmannessa valtakunnassa suuressa suosiossa. Wagner yhdisteli oopperoissaan kristillisiä teemoja intohimoon ja skandinaaviseen mytologiaan. Toiset näkevät kansallissosialismin ihmisen ja luonnon harmoniassa, kansan jakamaton tahtoa ilmentävässä valtiossa ym. Rousseaun perinnön. Romanttinen näkemys kansan yhtenäisestä tahdosta on sukua Marxin näkemyksille ja poissulkee liberaalin demokratian, jossa mm. lehdistönvapauden ja eri puolueiden kautta ihmiset sovittavat erilaisia näkemyksiä yhteen.

Taloudellinen käytäntö

Tulleessaan valtaan kansallissosialistit olivat osin luopuneet ajatuksistaan sosialisoida tuotantovälineitä, ja sosialisointi rajoittui lähinnä vainottujen ryhmien sekä valloitettujen alueiden omaisuuteen. Osittainen suunnitelmatalous toteutettiinkin ilman sosialisointia: nähtiin tehokkaammaksi antaa osaavien yrittäjien hoitaa yrityksiään jatkossakin mutta valtion komentojen mukaan. Kansallisella tasolla kansallissosialistien tärkeimmät tavoitteet taloudessa olivat työttömyyden ja hyperinflaation poistaminen ja keski- ja alaluokkien käytössä olevien kulutushyödykkeiden tuotannon laajentaminen. Kolmannessa valtakunnassa talouspolitiikka perustui enemmän ad hoc -toimenpiteisiin kuin pitkäjänteiseen ja kestävän kasvun politiikkaan tai ylipäätään mihinkään konsistenttiin ohjelmaan. Nämä olivat keskeisiä poliittisen suosion lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita ja vastasivat omalta osaltaan Weimarin tasavallan puutteisiin. Kansallissosialistinen puolue oli toimissaan tuloksekas ja talous kasvoikin huippuvauhtia vuosina 1933—1936 (keskimäärin 9,5 prosenttia vuodessa ja teollisuuden kasvaessa 17,2 prosenttia). Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan tämä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kansallissosialistien ansiota, vaan heidän mukaansa talouskasvun itse asiassa aiheuttivat Weimarin tasavallan loppuaikojen talouspoliittiset ratkaisut. Vaikka hyperinflaation päättyminen usein luetaan kansallissosialistien menestyksien joukkoon, sen päättyminen sijoittuu kuitenkin valtaannousua edeltäneisiin vuosiin. Talouden laajeneminen nosti Saksan syvästä lamasta ja täystyöllisyyteen vähemmässä kuin neljässä vuodessa. Julkinen ja yksityinen kulutus kasvoi nopeasti. Tämän kasvun ollessa kulutuksellista, eikä tuotannollista (sotakoneiston laajentaminen, työhankkeet ja niin edelleen) inflaatio nosti jälleen päätään, mutta ei kuitenkaan samoihin lukuihin kuin Weimarin tasavallan aikaan. Saksan talouden elvyttäminen julkisia menoja lisäämällä oli keynesiläistä talouspolitiikkaa, minkä Keynes itse myönsi pääteoksensa General Theoryn saksankielisen laitoksen esipuheessa 30-luvulla suosittelemalla natseille talouden kokonaiskysynnän elvytystä. Monet taloustieteilijät ovat sanoneet, että tämä keynesiläinen, kysynnänelvytykseen perustuva kansallissosialistinen talousmalli ei olisi kyennyt pysymään pystyssä ilman sotaa. Kansainvälisen talouden kannalta voidaan nähdä, ettei kansallissosialistisen puolueen tavoitteena niinkään ollut yhdentää Kolmatta valtakuntaa kansainväliseen talousjärjestelmään kaupan välityksellä, vaan valloittaa voimavarat valtion haltuun asein. Yleensäkin epäluuloa kansainvälistä kauppaa kohtaan lisäsi varmuus juutalaisen pankkiirisalaliiton hallussa olevista maailmanmarkkinoista, joka ajatuksena sopi hyvin juutalaisvastaiseen propagandaan. Taloudellisesti fasismin ja kansallissosialismin välillä on selkeät siteet, koska kumpaankin kuuluu valtion hallinnassa oleva sijoitusmaailma, rahamarkkinat, teollisuus ja maanviljely. Kummassakin talousmallissa on kuitenkin myös yksityisiä yrityksiä ja osittain markkinatalouteen perustuva hinnanmääräytyminen. Italian fasismi oli kuitenkin selvemmin korporativistinen, jossa työnantajat ja työntekijät sopivat asiat valtion tiukassa kontrollissa, mutta silti erillisinä toimijoina. Konfliktit, kuten lakot olivat kuitenkin estettyjä.

Kansallissosialismi ja uskonto

Kansallissosialismin ja kristinuskon suhde oli varsin ongelmallinen. Hitlerin propagandaan kristillisyys kuului olennaisena osana, koska saksalaiset olivat varsin uskonnollista väestöä. Kansallissosialismi oli kuitenkin symboliselta kieleltään voimakkaan antikristillinen ja seremonioissaan lähes pakanallinen, kuten suomalainen aikalaiskirjailija ja silminnäkijä Olavi Paavolainen kirjassaan Kolmannen valtakunnan vieraana havainnoi. Lisäksi kansallissosialistinen käsitys heikkouden ja suvaitsevaisuuden tuomittavuudesta ei sopinut kristilliseen sanomaan, minkä monet papit näkivätkin ja siksi protestoivat voimakkaasti kansallissosialisteja vastaan 1930-luvun Saksassa. Papistosta monet joutuivat vainotuiksi mielipiteidensä tähden ja kirkollisen instituution lopettaminen oli suunnitelmissa.

Kansallissosialismi ja naiset

Kansallissosialismin ihanteelliseen perhemalliin kuului selkeästi roolittunut perhe. Kulttuurielämä ja taide korosti voimakkaasti miehen maskuliinisuutta ja miehekkyyttä, kun taas naisen osa oli kansallissosialistisessa valtiossa pitää huolta kodista ja huolehtia lapsista. Saksassa kotiäitiyden korostaminen liittyi myös korkeaan työttömyyteen toista maailmansotaa edeltävänä aikana - palauttamalla työssä käyvät naiset takaisin kotilieden äärelle vapautettiin työpaikkoja miehille ja vähennettiin siten työttömyyttä. Nämä olivat kuitenkin ihannemalleja, jotka eivät käytännössä toteutuneet Kolmannessa valtakunnassa näin konkreettisesti. Avioliitossa korostettiin erityisesti rotupuhtauden ja perinnöllisen terveyden vaalimista. Naisen yhteiskunnallinen asema oli syrjäänvetäytyvä ja poissa julkisuudesta. NSDAP:n merkkihenkilöihin kuuluikin vain vähän naisia, vaikka kannattajakunnassa naisia oli paljon. Osasyynä oli se, että Kansallissosialistisen Saksan hyvinvointivaltio oli maailman anteliain ja siihen kuuluivat mm. runsaat äitiysedut.

Kansallissosialismi ja eläimet

Kansallissosialismin ideologiaan kuului ihmisten eläminen sopusoinnussa itsensä ja luonnon kanssa. Kolmannen valtakunnan eläinsuojelulakeja pidettiin historian edistyksellisempinä, ja esimerkiksi Hitler antoi ymmärtää olevansa kasvissyöjä, mitä esimerkkiä monet hänen kannattajansa seurasivat, myös Suomessa.

Kansallissosialismi oikeisto-vasemmisto-akselilla

Kansallissosialismia kutsutaan usein äärioikeistolaiseksi, mikä on kuitenkin kyseenalaista, koska kansallissosialismi ei ole "ääriporvarillista" eikä kapitalistista. Kansallissosialismissa keskeisiä ajatuksia olivat nationalismi ja demokratian sekä ihmissoikeuksien polkeminen, jotka eivät kaikkien mittareiden mukaan sijoitu vasemmisto-oikeisto-akselille. Käytännössä tosin kiihkeät nationalistit itse katsovat lähes poikkeuksetta edustavansa oikeistoa tai ainakin antivasemmistoa. Talous- ja sosiaalipoliittisesti kansallissosialismissa on piirteitä sekä perinteisestä oikeistosta että vasemmistosta.

Kolmannen valtakunnan kansallissosialisteja

Alla on listattu lähinnä NSDAP:n alkuaikojen jäseniä ja puolueen "sisäpiiriin" kuuluneita, ei esimerkiksi Wehrmachtin kenraaleita. Tämä siitä syystä, että vaikka käytännössä puolueen jäsenyys oli Kolmannessa valtakunnassa ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ei muiden yhteys puolueeseen ole kuitenkaan yhtä merkityksellinen.
- Martin Bormann - Hitlerin yksityissihteeri, Parteikanzlerein johtaja
- Joseph Goebbels - propagandaministeri
- Hermann Göring - Saksan ilmavoimien, Luftwaffen komentaja, Valtakunnanmarsalkka
- Rudolf Hess - NSDAP:n varajohtaja Skotlantiin lentoonsa saakka
- Reinhard Heydrich - Sicherheitdienstin (SD) johtaja, "Prahan teurastaja"
- Heinrich Himmler - Reichsführer SS (SS-joukkojen johtaja)
- Adolf Hitler - Führer, Kolmannen valtakunnan johtaja
- Rudolf Höss - Auschwitzin keskitysleirin komendantti. Ei pidä sekoittaa Rudolf Hessiin
- Ernst Kaltenbrunner - Reichssicherheitshauptamtin (RSHA) johtaja, Heydrichin seuraaja
- Joachim von Ribbentrop - Saksan ulkoministeri 1938 - 1945
- Ernst Röhm - Sturmabteilungin (SA) organisoija
- Alfred Rosenberg - kansallissosialismin pääideologi
- Baldur von Schirach - Hitler-Jugendin (HJ) johtaja
- Albert Speer - Hitlerin hoviarkkitehti, varusteluministeri
- Julius Streicher - Antisemitistisen Der Stürmer-lehden päätoimittaja
- Fritz Todt - Kolmannen valtakunnan työpalveluorganisaation perustaja.
- Otto Strasser - Puolueen sisäisen vasemmistolaisen opposition johtaja ja pääideologi
- Walter Funk - teollisuusministeri
- Wilhelm Frick - sisäministeri
- Hans Frank - ministeri, Saksan lakiakatemian päällikkö
- Robert Ley - Saksan työväenrintaman päällikkö
- Walther Schellenberg - Gestapo-johtaja
- Josef Mengele - natsitohtori, "kuolemanenkeli"

Tietoa muualta


- [http://www.thepaganfront.com/brangolf/music.html Natsien musiikkia] - kokeile esimerkiksi kappaleita - "Bomben Auf England" ja "Panzer Rollen in Afrika Vor"
- [http://www.yle.fi/opintoradio/tasavalta/valtio/html/kansallissos.html YLE Opintoradio: Kansallissosialismi 1920- ja 30-lukujen Suomessa]
- [http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/25points.htm Hitlerin kirjoittama Kansallissosialistisen puolueen 25 kohdan ohjelma]

Lähteet

#Jouko Jokisalo (1995): Kansallissosialismin ideologia, Snellman-instituutti 1995, ISBN 951-842-165-X Luokka:Poliittinen ideologia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチズム simple:Nazism

Eurooppa

Eurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa. Aasian

Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).

Historia

Katso pääartikkeli Euroopan historia. Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta. Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio. Vatikaanivaltio Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):

- Alankomaat
- Albania
- Andorra
- Belgia
- Bosnia ja Hertsegovina
- Bulgaria
- Espanja
- Irlanti
- Islanti
- Italia
- Itävalta
- Kreikka
- Kroatia
- Latvia
- Liechtenstein
- Liettua
- Luxemburg
- Makedonia
- Malta
- Moldova
- Monaco
- Norja
- Portugali
- Puola
- Ranska
- Romania
- Ruotsi
- Saksa
- San Marino
- Serbia ja Montenegro
- Slovakia
- Slovenia
- Suomi
- Sveitsi
- Tanska
- Tšekki
- Turkki
- Ukraina
- Unkari
- Valko-Venäjä
- Vatikaanivaltio
- Venäjä
- Viro
- Yhdistynyt kuningaskunta
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä. 2004 Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä

Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa. Luokka:Mantereet Luokka:Eurooppa als:Europa roa-rup:Evropa ms:Eropah zh-min-nan:Europa ko:유럽 ja:ヨーロッパ simple:Europe th:ทวีปยุโรป

Keskitysleiri

Keskitysleiri on paikka, jonne kootaan vangittavaksi tai muuta rangaistustarkoitusta varten suuri määrä ihmisiä. Keskitysleireilla on pidetään suurta määrää vankeja, yleensä poliittisia tai sotavankeja, joita ei voida sijoittaa soveltuviin tiloihin, kuten vankiloihin. Huonosta hygieniasta ja yleensä huonosta ravitsemuksesta johtuen useat vangit menehtyvät vangitsemisen aikana. Nimi "keskitysleiri" on saanut huonon maineen sen natsikonnotaation vuoksi, leireistä käytetään myös useita muita nimiä: internointileiri, työleiri, vankileiri. Natsi-Saksassa oli myös erikseen ihmisten surmaamiseen erikoistuneita tuhoamisleirejä.

Käsitteen synty

Keskitysleirien varsinainen historia alkoi Yhdysvaltain sisällissodassa (1860–1865) ja Etelä-Amerikan valtioiden itsenäisyyssodista sen jälkeen. Näissä vangitut olivat vihollispuolen vangittuja sotilaita ja keskitysleirit toimivat nimensä mukaisesti suurina leirimäisinä vankiloina, johon suuret vankimäärät keskitettiin. Termiä "reconcentración" käytettiin internoinnin yhteydessä ensimmäisen kerran Kuuban kolmannen vapaussodan yhteydessä (1895–1898), tällöin kuvernööri Valeriano Weylerin toimesta. Maaseudun väestön siirroilla pyrittiin vähentämään tukea Kuuban vapaustaistelijoille. Sää ja taudit johtivat kuolemiin, joita USA:n lehdistö käytti muokkaamaan mielipidettä Espanjan vastaiseen sotaan. Vuonna 1899 alkaneessa toisessa buurisodassa keskitysleirejä käytettiin siviilien "suojeluun" brittien buureja vastaan soveltaman poltetun maan taktiikan vuoksi. Idean keksi alun perin Lordi Kitchener. Noin 160 000 ihmistä vangittiin, joista 30 000 kuoli.

Keskitysleirit Saksassa

Kitchener Saksassa keskitysleirijärjestelmä (Konzentrationslager, KZ) perustettiin Hitlerin saatua vallan tammikuussa 1933. SA aloitti vangitsemiset, aluksi kellareihin ja muihin varastoihin. Maaliskuussa perustettiin Preussiin ensimmäiset keskitysleirit Nohra ja Oranienburg. SA ja Baijerin poliisi taas avasivat leirin Dachaussa. Elokuuhun 1934 mennessä 80 000 ihmistä vangittiin. SS sai keskitysleirien hallinnon toukokuussa 1934. Suurin osa alkuperäisistä leireistä suljettiin ja Heinrich Himmler nimitti entisen Dachaun komendantin, Theodor Eicken keskitysleirien tarkastajaksi. Aluksi leireille vangittiin poliittisia toisinajattelijoita, Jehovan todistajia, pappeja, homoseksuaaleja, romaneita ja mielisairaita. Toukokuussa 1935 Natsi-Saksassa oli viisi leiriä, joilla oli 3 500 vankia: Esterwegen (322), Lichtenburg (706), Moringen (49 naista), Dachau (1 800) ja Sachsenburg (678). Marraskuun 1938 juutalaisvainoissa vangittiin 50 000 ihmistä lisää. Huhtikuussa 1939 suurin osa vangeista oli vapautettu, ja leireillä oli vain 21 000 henkeä. Tällöin alettiin vankien työvoimaa hyödyntää pakkotyössä vangitsemisen lisäksi. Uudet leirit perustettiin lähelle kuljetusreittejä ja SS:n tehtaita. Ensimmäinen näistä oli Sachsenhausen lähellä Berliiniä heinäkuussa 1936. Saksan vallattua Puolan toisen maailmansodan aluksi leirien vankien määrä nousi rajusti. Uudet leirit, kuten Auschwitz, suunniteltiin sotavankileireiksi, mutta osasta tuli myös tuhoamisleirejä. Massatuhoaminen alkoi Operaatio Reinhardin yhteydessä vuoden 1941 lopulla. Kuuluisin keskitysleiri Auschwitz oli pakkotyöleiri, sen rinnalla toimi Birkenaun tuhoamisleiri ja kaupallinen Monowitz eli "IG Auschwitz". Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941 tuhansia neuvostoarmeijan upseereita murhattiin leireillä, Sachsenhausenissa ja Buchenwaldissa yli 22 000 henkeä. Neuvostovangit säilytettiin eristetyissä parakeissa, jotka saivat nimen sotavankityöleiri. Suurin osa upseereista teloitettiin välittömästi kuulustelujen jälkeen. Useimmat vangit eivät saaneet lähes lainkaan ruokaa tai suojia. Yli puolet 3,3 miljoonasta sotavangista kuoli talveen 1941–1942. Kertomusten mukaan leirien asukit söivät maassa kasvaneen ruohon ja multaa nälkäänsä. Myös ihmissyöntiä saattoi esiintyä. Neuvostoliitto ei ollut allekirjoittanut Geneven sopimusta sotavankien kohtelusta, joten saksalaiset eivät katsoneet olleensa sen ehtojen alaisia. Osansa neuvostosotavankien kohtelulla oli natsien rotumyytillä, jonka mukaan slaavit olivat ali-ihmisiä. Kaikkiaan 5,7 miljoonasta itärintaman sotavangista Saksassa 3,5 miljoonaa menetti henkensä. Jotkut leirit nimettiin erikoisleireiksi (Sonderlager). Näillä säilytettiin merkittävimpiä vankeja, kuten Stalinin poikaa Sachsenhausenissa, entistä Itävallan kansleri Kurt von Schuschniggia, Hitlerin murhaa yrittänyttä Georg Elseria ja merkittävimpiä liittoutuneiden sotavankeja Dachaussa. Joillakin leireillä järjestettiin lääketieteellisiä kokeita vangeilla (mm. tohtori Josef Mengele). Josef Mengele Vuonna 1944 leiriverkosto saavutti huippunsa. Osa aseteollisuudesta siirrettiin maanalaisiin bunkkereihin, joissa vangit työskentelivät. Flossenburgissa tuotettiin Messerschmittin lentokoneita ja Neuengammen vangit rakensivat Porta Westfalican luoliin mahtavan teollisuuskompleksin. V-aseiden osia tuotettiin Dora-Mittelbaun leirillä Harz-vuoristossa. Vuonna 1944 Suur-Saksan alueella oli 7,1 miljoonaa työvoimaksi rekisteröityä ulkomaalaista siviiliä tai sotavankia. Tämä oli 24 % kaikesta työvoimasta. Leirien vangeista kuoli heinäkuusta 1942 heinäkuuhun 1943 joka kymmenes. Myöhemmin kuolleisuus oli korkeampi. Kuolleiden kokonaismääräksi on rekisteröity 450 000 ja arvioitu yli 600 000, johon ei ole laskettu tuhoamisleireillä kuolleita. 15. tammikuuta 1945 SS:llä oli 511 537 rekisteröityä mies- ja 202 674 naisvankia. Ks. myös natsien keskitysleirit: Auschwitz, Buchenwald, Dachau, Drancy, Monowitz, Natzweiler-Struthof, Sachsenhausen ja Westerbork.

Neuvostoliitossa

Neuvosto-Venäjällä jo Leninin aikana (1919) laajennettiin tsaarinvallanaikaisia työleirejä (katorga), jotka saivat vuonna 1930 nimen Gulag, leirien hallinnosta vastanneen viranomaisen mukaan. Jopa 15 miljoonaa vankia tuomittiin pakkotyöleireille Stalinin hallinnon aikana. Monet kuolivat tauteihin, nälänhätään ja teloitettiin. 1920-luvun lopulla vankileirien saaristossa oli n. 100 000 vankia. Merkittävästi lisävankeja leireille saapui kolmessa aallossa: 1929–1932 maatalouden kollektivisoinnin aikana, 1936–1938 Stalinin puhdistusten aikana ja toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Gulag koostui sadoista leireistä, joilla oli 2 000–10 000 vankia. Useimmat näistä olivat ojennustyöleirejä, joilla tehtiin metsätöitä tai rakennettiin kanavia tai rautateitä tai työskenneltiin kaivoksissa. Solženitsyn on väittänyt että vuosina 1928–1954 n. 40–50 miljoonaa ihmistä kärsi tuomioita leireillä. Leirihallinnosta 1989 kerätyt luvut väittävät n. 10 miljoonan hengen joutuneen lähetetyiksi leireille vuosina 1934–1947. Gulag alkoi kutistua Stalinin kuoleman jälkeen. Satoja tuhansia armahdettiin ja leirijärjestelmä palasi 1920-luvun mittoihin. Vuonna 1955 Gulag lopetettiin virallisesti. Sen tilalle tuli GUITK, ojennustyöleirien päähallinto. Kaikkiaan länsimaiset historioitsijat ovat arvioineet Neuvostoliitossa kuolleen vuosina 1918–1956 n. 10–30 miljoonaa ihmistä pakkotyössä, pakkoväestönsiirroissa, teloituksissa ja terrorissa.

Muualla

Keskitysleirejä on kuitenkin käytetty monissa sodissa, esimerkiksi Yhdysvallat internoi toisen maailmansodan aikana japanilaista alkuperää olevia amerikkalaisia internointileireille. Kolmanneksi suurin keskitysleirijärjestelmä oli natsi-Saksan ja Neuvostoliiton jälkeen keisarillisella Japanilla. Japanilaiseen moraaliin kuului, ettei antautuminen ollut hyväksyttävää. Tämän vuoksi myöskään sotavankien kohtelussa ei edes pyritty inhimillisyyteen. Sotavankivoimalla rakennettiin mm. Burman–Thaimaan rautatietä. Viime aikoina keskitysleirejä on käytetty muun muassa Jugoslavian hajaantumissodissa ja työleirinomaisia keskitysleirejä on edelleen olemassa Kiinassa ja Pohjois-Koreassa, joissa niitä käytetään myös poliittisten toisinajattelijoiden vangitsemiseen. Yhdysvaltain Kuubassa sijaitsevasta Guantanamo Bayn sotilastukikohdan terroristiepäiltyjen säilytyspaikasta mm. Amnesty International ei käytä nimeä keskitysleiri.

Keskitysleirit Suomen historiassa

Myös Suomessa on historian aikana sovellettu kolmeen kertaan eräänlaisia keskitysleirejä. Ensimmäisen kerran 1918 kansalaissodan aikana ja välittömästi sen jälkeen Suomen armeija vangitsi tappion kärsineitä punakaartilaisia sotavankileireille noin 75 000, joista noin 12 000 kuoli nälkään ja sairauksiin – osittain maassa jo muutenkin vallinneen puutteen ja elintarvikepulan seurauksena. Nk. "espanjantauti", influenssa, levisi leireillä heikkokuntoisten parissa tappaen heitä suurin määrin. Tautia ei osattu diagnosoida, joten joissain lähteissä sairauksiin kuolleiden määräksi on arvioitu vain 500 henkeä, merkittävimpinä isorokko. Suurin osa leirikuolemista kuitenkin johtui vankien raa'asta kohtelusta, kuten liian ahtaista ja kylmistä selleistä. Joillain leireillä kuolleisuus oli huomattavan suurta, kuten Tammisaaressa (30,5 %) ja Lappeenrannassa (22,1 %) Toisen kerran eräänlaisia keskitysleirejä käytettiin jatkosodan yhteydessä Itä-Karjalan suomalaisen sotilashallinnon alaisuudessa olevan miehitysalueen venäläisten siviilien internoimiseen. Venäläisen väestön sodanaikaisen valvonnan ohella näiden ns. siirtoleirien tavoitteena oli mahdollisesti myös alueiden väestön suomalaistaminen sodan voittamisen jälkeen. Mm. professori Jalmari Jaakkola suunnitteli jatkosodan aikana Itä-Karjalan venäläisen väestön lähettämistä näiltä siirtoleireiltä sodan jälkeen itään. Kolmannen kerran keskitysleirin määritelmän täyttävää erityistyölaitosta käytettiin Karvialla vuonna 1961. Leiri oli tarkoitettu Jehovan todistajille, jotka kieltäytyivät asepalveluksesta. Se lakkautettiin vuonna 1969, jolloin Jehovan todistajia alettiin tuomita ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Katso myös


- Luettelo natsien keskitysleireistä

Aiheesta muualla


- [http://www.holocaustinfo.org/leirit/ Jad Veshem - Tunnetuimmat keskitys- ja tuhoamisleirit (suomeksi)]
- [http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/stat2 Suomen sotasurmat 1914-1922] Luokka:Holokausti Luokka:Keskitysleirit ja:強制収容所

Tuhoamisleiri

Tuhoamisleirillä tarkoitetaan yleensä kansallissosialistien perustamia kansanmurhan toteuttamiseen suunniteltuja leirejä. Nämä leirit sotketaan usein keskitysleireihin, jotka eivät olleet tuhoamisleirejä sanan varsinaisessa merkityksessä. Esimerkiksi Auschwitz itsessään oli keskitysleiri, kun taas sen yhteydessä toiminut Birkenau (myös kutsuttu nimellä Auschwitz II) oli suurin kaikista tuhoamisleireistä. Muita tuhoamisleirejä olivat Belzec, Chelmno, Majdanek, Sobibor ja Treblinka. Luokka:Holokausti Luokka:Tuhoamisleirit

Rasismi

Rasismi eli rotusyrjintä on ideologia tai toimintaa, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden, kansanluonteen, kielen tai kulttuurin erilaisuus oikeuttaa myös eriarvoisen kohtelun eli syrjinnän. Rasismia ovat myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen. Rasismi yhdistetään usein etnisten konfliktien lietsontaan, rotuerotteluun ja joskus myös käsitykseen ihmislajin biologista jakautumisesta eri rotuihin. Rasismia määrittelevät tavallisesti rasismiin kielteisesti suhtautuvat tahot. Rasismin kannattajaksi tunnustaudutaan nykyään harvoin; sen kannattajaksi lähinnä leimaudutaan kielteisessä valossa. Rasismiin yhdistetään toisinaan ajatukset jonkun rodun tai etnisen ryhmän vallasta tai ylivallasta. On esimerkiksi valkoista ylivaltaa (englanniksi esim. white power tai white supremacy) tai mustaa ylivaltaa (esim. black power) ajavia tahoja. Rodullista tai etnistä ylivaltaa ajavat liikkeet haluavat yleensä muodostaa yhteiskunnan, jossa vallitsee rotujen välinen arvojärjestys ja epätasa-arvoiset olosuhteet. Toinen rasismin muoto liittyy rotupuhtauden tavoitteluun, jonka tavoitteena on estää kielloin rotujen tai kulttuurien sekoittuminen. Kaikki rotujen tai kulttuurien sekoittamisen estämiseen pyrkivä toiminta ei kuitenkaan ole määritelmän mukaan rasistista, eli ei välttämättä pyri syrjintään. Jotkut pitävät rotuja tai kulttuureja tasa-arvoisina ja itseisarvoisina, ja pyrkivät suojelemaan niitä rajoittamalla niiden sekoittumista keskenään. Tämänkaltaisen ajattelutavan joitakin muotoja kutsutaan myös rasialismiksi. On myös pelkoon perustuvaa rasismia, jossa vieraat nähdään uhkana, vaikka mitään arvohierarkiaa ei muodostettaisi. Tämänkaltainen rasismi on tyypillistä sorretuille tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneille alkuperäiskansoille. Arkikielessä rasismia käytetään joskus virheellisesti puhuttaessa muusta syrjinnästä, kuten ikään perustuvasta syrjinnästä (ns. ikärasismi). Toisinaan esitetään väite, että perusteltukin kritiikki leimataan herkästi rasismiksi, jos sen kohteena on ulkonäöltään erottuvan etnisen vähemmistön jäsen.

Rasismin historia länsimaissa

rasialismi Ksenofobia eli muukalaiskammo, etnosentrismi (oman etnisen ryhmän pitäminen ylivertaisena) ja endogamia (avioituminen vain omaan etniseen ryhmään kuuluvien kanssa) ovat vanhoja ilmiöitä, joita on esiintynyt ja edelleen esiintyy monissa kulttuureissa. Esimerkiksi islamilaisten naisten on kiellettyä avioitua tai harrastaa seksiä vierasta uskontoa edustavan miehen kanssa. Tämän säännön rikkomuksista ihmisiä on teloitettu viime vuosinakin. Länsimainen rasismi, jossa nämä kaikki piirteet ovat yhdistyneet, syntyi paljolti 1500-luvulta alkaen kolonialismin ja orjakaupan yhteydessä ja niiden ideologisena oikeuttamisena. Alkuun uskonnollisilla syillä oli keskeinen asema rasismin perustelussa: kristittyjen katsottiin olevan pakanoita ylempänä. 1800-luvulla keskeiseen asemaan nousi biologinen rasismi, joka perustui ihmisten rotuluokitteluun ja frenologiaan (oppiin kallonmuotojen ja luonteenpiirteiden vastaavuudesta). Äärimmäiseen muotoonsa rasismi kehittyi natsi-Saksassa, jossa rasistisin perustein toteutettiin juutalaisten ja romanien joukkotuho sekä pyrittiin kaikkien rodullisesti alempiarvoisiksi määriteltyjen kansojen järjestelmälliseen alistamiseen. Toisen maailmansodan jälkeen rasismia alettiin yleisesti tuomita ja tieteellinen tutkimus alkoi yhä selkeämmin kumota biologisen rasimin oppeja. Rasistisen ideologian yleisimmäksi muodoksi onkin noussut kulttuurinen rasismi, joka perustelee etnisten ryhmien eriarvoisuutta näiden kulttuurisilla eroilla. Tähän keskeisesti liittyvät myös yleiset etniset stereotyypit ja ennakkoluulot.

Rasismi Suomessa

Rasistisia asenteita on ollut Suomessa kuten muuallakin aina. Esimerkiksi venäläisiin ja lappalaisiin on kohdistunut pelkoja, joista on tallentunut paljon merkkejä myös kansanperinteeseen. Varsinkin lappalaisia koskevassa mytologiassa lappalaiset usein nähdään noitina ja yliluonnollisin keinoin levitettyjen sairauksien aiheuttajana. Nämä käsitykset eivät välttämättä kohdistu saamelaisiin etnisenä ryhmänä, vaan epämääräisesti lappalaisiksi nimettyihin satuhahmoihin. Samantapaisia, hyvinkin mielikuvituksellisia tarinoita on kerrottu myös Pohjolan väestä ja peikoista ja hiisistä. Myöskään Suomen itäpuolisiin ihmisryhmiin kohdistuvat pelot eivät olleet välttämättä etnisesti eriytyneitä; länsisuomalainen saattoi kokea ortodoksin ryssäksi kielteisessä mielessä, oli tämä sitten karjalainen, venäläinen tai joku muu. Tämä on ymmärrettävää, sillä eivät yksin venäläiset hyökkäilleet suomalaisten kimppuun idästä. Oma lukunsa Suomen rasismin historiassa on 1800-luvulla kultakauttaan elänyt svekomaaninen rasismi, joka pyrki estämään suomenkielisen etnisen ryhmän yhteiskunnallista nousua ja tasa-arvoa ruotsinkielisten kanssa. Suomenkielisiä väitettiin omaksi rodukseen tai ainakin rodulliseksi ainekseksi, joka nähtiin muita euroopan rotuja alhaisemmaksi. Suomalaisten rotu väitettiin kykenemättömäksi luomaan omaa kulttuuria, ja tällä perusteltiin suomalaisten alempaa asemaa yhteiskunnassa verrattuna ruotsinkielisiin. Svekomaanien rasismi oli osa niin sanottujen germaanikansojen parissa laajemmin harjoitettua germaanista rasismia, joka huipentui 1940-luvulla Natsi-Saksan holokaustiin. Nykytieteen mukaan Suomen ruotsin- ja suomenkieliset edustavat samaa geneettistä ryhmää, ja laajemmassa mittakaavassakaan suomalaiset eivät mitenkään merkittävästi geeneiltään eroa germaanisista kansoista. Rasismiin liittyvät asiat nousivat julkiseen keskusteluun 1990-luvun alussa, kun Suomeen saapui aiempaa enemmän pakolaisia ulkomailta. Rasismin kohteeksi joutuvat erityisen yleisesti mustat afrikkalaiset, lähinnä somalit. Rasismista alettiin yhä enemmän puhua uusilla kansainvälisillä käsitteillä ja uusista näkökulmista, ja samalla alettiin kiinnittää voimakkaammin huomiota myös romanien ryhmään jo pitkään kohdistuneisiin epäluuloihin ja syrjintään. 1990-luvun pakolaisten myötä Suomeen tuli sekä uusia rasismin muotoja että uusia tapoja käsitteellistää rasismia ja keskustella siitä julkisuudessa. Esimerkiksi skinhead-liikkeen rasistinen suuntaus sai runsaasti kansainvälisiä vaikutteita ajattelutapoja, pukeutumista ja englanninkielisiä iskulauseita myöten. Tämän vastapainoksi tietyt sanat ja ilmaisut alettiin kokea ongelmallisiksi. Esimerkiksi kieleen kotoutuneelle "neekeri"-sanalle myös kertyi entistä enemmän kielteistä painolastia. Neekeri-sana ja monet muut käsitteet ja mielipiteenilmaukset ovat nykyisin poliittisesti epäkorrekteja. Asioista keskustellaan usein varovaisesti ja tiettyjä kaavoja noudattaen. Vähiten nykyisestä rasismista kärsivät Suomen lähialueilta ja muualta Euroopasta tulleet, jotka eivät ulkoisesti poikkea juurikaan suomalaisista.

Uskonnollinen rasismi

Uskonnollinen rasismi on hyvin peitelty ja moniulotteinen asia. Se voi joko tarkoittaa tiettyä uskontoa harjoittavien yhteiskunnallista syrjintää tai uskontokunnan tiettyjen ihmisryhmien syrjintää ja sortoa. Peiteltyä rasismia harrastaa esimerksi kristillinen ja katolinen kirkko. Erilaisten kirkkokuntien tapa tuomita tietyt ihmisryhmät, esimerkiksi homoseksuaalit, avioeron tehneet ja huorin tekijät ei ole kovin kaukana muusta rasismista. Kuitenkaan tätä tuomitsemista ei yleensä mielletä rasismiksi kirkokunnan vankan kannattaja pohjan takia. Tällöin kirkkokunta katsoo tuomitsemisen olevan oikein, koska se heidän lukutapansa mukaan on löydettävissä omasta pyhästä kirjastaan, esimerkiksi Raamatusta. Myös muiden uskontokuntien tuomitseminen kuuluu kirkon "oikeuksiin", viitaten yleensä ensimmäiseen kymmenestä käskystä.

Rotusyrjintä

Rotusyrjintä on yleisin rasistinen käytäntö. Se merkitsee tiettyyn "rotuun" tai etniseen ryhmään kuuluvien suosimista tai johonkin tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien syrjintää esim. työelämässä, oikeudenkäytössä, julkisissa palveluissa tai asunnonvuokrauksessa. Etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty mm. perustuslaissa ja tuoreessa yhdenvertaisuuslaissa. Kielto ei kuitenkaan koske viranomaisten harjoittamaa ulkomaan kansalisten erityiskohtelua silloin, kun se on lakiin perustuvaa, eikä se yleensä koske myöskään yksityisten henkilöiden välisiä suhteita (työelämää lukuun ottamatta).

Rotuerottelu

yhdenvertaisuuslaissa Kolonialistiset hallinnot pyrkivät usein pitämään eurooppalaiset ja siirtomaiden alkuperäisasukkaat sekä orjat ja näiden jälkeläiset erillään toisistaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain etelävaltioissa ja Etelä-Afrikassa tämä politiikka jatkui vielä pitkään 1900-luvulle. Mustille ja valkoisille oli mm. erilliset koulut, erilliset sairaalat, erilliset paikat busseissa, erilliset ravintolat ja erilliset käymälät. Myös seka-avioliitot oli kielletty. Natsi-Saksankin juutalaisvainot alkoivat rotuerottelun voimaansaattamisella vuoden 1935 rotulaeilla. Tämäntyyppistä rasismia harjoitettiin Etelä-Afrikassa apartheidin nimellä vielä 1980-luvulla.

Rotumurha

Rotumurha tarkoittaa toisrotuisten tahallista hävittämistä. Tämä on kansanmurhan laajennus. Kolonialististen valtioiden ja valkoisten uudisasukkaiden toiminnassa esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Australiassa on ollut aikanaan selkeitä rotumurhan piirteitä. Tunnetuimpana rotumurhan täytäntöönpanona voi kuitenkin pitää natsi-Saksan toimeenpanemaa juutalaisten ja romanien joukkotuhoa. [http://www.onestopenglish.com/Culture/global/murder.htm Kielimurha]tarkoittaa jonkin kielen hävittämistä, esimerkkinä monien intiaanikielten tuho (ja niiden puhujien fyysinen hävittäminen) Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, suomen kielen käyttökiellot Ruotsissa ja Norjassa, kelttiläisten kielten vainoaminen Ison-Britannian alueilla, monien mm. suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten milloin vaivihkainen, milloin avoin vainoaminen Venäjällä ja Neuvostoliitossa sekä espanjan kielen syrjäyttäminen Yhdysvaltain hallintaan joutuneilla entisillä Meksikon alueilla.

Katso myös


- Ennakkoluulo
- Suvaitsevaisuus
- Ihmisoikeudet
- Neekeri
- Valkoinen Suprematia
- Antisemitismi

Aiheesta muualla


- Euroopan unionin rasismin ja syrjinnän vastaiset direktiivit
  - [http://europa.eu.int/eur-lex/pri/fi/oj/dat/2000/l_180/l_18020000719fi00220026.pdf Rasismidirektiivi]
  - [http://europa.eu.int/comm/employment_social/fundamental_rights/pdf/legisln/2000-78_fi.pdf Työsyrjintädirektiivi]
- [http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/ Suvaitsevaisuus Länsi-Euroopassa] Luokka:Rasismi Luokka:Politiikka Luokka:Ihmisoikeudet ja:人種差別 simple:Racism

Puola

Puola on yksi Keski- ja Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, Tšekki, etelässä Slovakia kaakossa Ukraina ja idässä Valko-Venäjä, Liettua ja Venäjän Kaliningradin alue. Puola on Itämeren rannikolla, sitä vastapäätä ovat Tanskan Bornholm ja Ruotsi.

Historia

Puolan historia
Puola muodostui yhtenäiseksi valtioksi jo 1000-luvulla. Vuosisatojen ajan se oli yksi Itä-Euroopan suurvalloista. Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puola-Liettuan tasavalta. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan (kruunun) heikkous johtivat kuitenkin 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään. Napoleon muodosti Puolasta uudelleen itsenäisen valtion, mutta Napoleonin kaaduttua Puola menetti jälleen itsenäisyytensä. Puola itsenäistyi taas ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan uudelleen 1939. Toisessa maailmansodassa maa kärsi pahasti saksalaismiehityksestä. Sodan jälkeen voittajavallat siirsivät Puolan rajoja länteen. Kylmän sodan aikana Puola oli käytännössä Neuvostoliiton valvonnassa. Vuosina 1981-82 maassa oli sotatila, kun kommunistit yrittivät – huonolla menestyksellä – pitää kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen, kuten Lech Wałęsan Solidaarisuus-liikkeen, ympärille keskittyneen vastarinnan aisoissa. Solidaarisuus sai maanvyörymävoiton osittain vapaissa parlamenttivaaleissa kesäkuussa 1989 ja joulukuussa 1990 Lech Wałęsa nousi maan presidentiksi. 1990-luvun alun uudistuksiin liittyvän taloudellisen šokin jälkeen maan talous on lähtenyt nousuun. Puola liittyi NATOon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Puolan nykyinen perustuslaki on vuodelta 1997. Hallituksen keskuksena on ministerineuvosto, jota johtaa pääministeri. Presidentti nimittää hallituksen pääministerin ehdotuksen mukaan, tyypillisesti alahuoneen enemmistökoalition jäsenistä. Presidentti valitaan kansanvaalilla viisivuotiskaudeksi, ja hän toimii valtion päänä. Kansa valitsee myös parlamentin eli kansalliskokouksen (Zgromadzenie Narodowe), jossa on 460-jäseninen alahuone (Sejm), ja 100-jäseninen ylähuone, senaatti (Senat). Parlamentin jäsenet valitaan suhteellisella vaalilla nelivuotiskausiksi. Puolueilla on 5 % äänikynnys, tämä ei kuitenkaan koske kansallisten vähemmistöjen puolueita. Korkeimmat oikeusinstituutiot ovat korkein oikeus (Sąd Najwyższy), jonka jäsenet valitsee presidentti kansalliskokouksen suosituksen perusteella, ja perustuslaillinen oikeus (Trybunał Konstytucyjny) jonka tuomarit valitsee alahuone yhdeksänvuotiskausille. Alahuone asettaa myös (senaatin hyväksynnällä) asiamiehen (Rzecznik Praw Obywatelskich) valvomaan kansalaisoikeuksien toteutumista. Edelliset parlamenttivaalit pidettiin syyskuussa 2001. Puoluekenttää hallitsee demokraattinen vasemmistoliitto (Sojusz Lewicy Demokratycznej) joka sai vaaleissa 1999 200 alahuoneen 460:sta paikasta ja 75 senaatin 100:sta paikasta. Muu poliittinen kenttä on varsin hajanaista. SLD muodosti hallituksen maaseudunpuolueen (Polskie Stronnictwo Ludowe) kanssa, mutta PSL lähti hallituksesta maaliskuussa 2003. SLD:n kannatus on kuitenkin tippunut mielipidekyselyissä kymmenen prosentin alle, ja europarlamenttivaaleissa 2004 se sai enää 9 % äänistä ja viisi Puolan 54 paikasta. Loikkausten jälkeen sillä on enää 161 edustajan ryhmä parlamentissa ja on epävarmaa ylittääkö se enää seuraavissa vaaleissa keväällä 2005 äänikynnystä.

Osat

Puola on jaettu hallinnollisesti kuuteentoista lääniin eli voivodikuntaan: (województwa, yksikkö - województwo) Puolan osat]
- Masovian lääni (Mazowieckie)
- Sleesian lääni (Śląskie)
- Iso-Puolan lääni (Wielkopolskie)
- Ala-Sleesian lääni (Dolnośląskie)
- Pommerin lääni (Pomorskie)
- Vähä-Puolan lääni (Małopolskie)
- Lodzin lääni (Łódzkie)
- Kujavia-Pommerin lääni (Kujawsko-Pomorskie)
- Länsi-Pommerin lääni (Zachodniopomorskie)
- Lublinin lääni (Lubelskie)
- Ala-Karpaattien lääni (Podkarpackie)
- Swietokrzyskin lääni, Pyhänristinvuorten alue (Świętokrzyskie)
- Lubuszin lääni (Lubuskie)
- Ermlannin-Masurian lääni (Warmińsko-Mazurskie)
- Opolen lääni (Opolskie)
- Podlasian lääni (Podlaskie)

Maantiede

Puolan osat Puolan maantiede
Puola on yksi Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Väkiluku on 38,6 miljoonaa ja pinta-ala 312 685 neliökilometriä (hieman Suomea pienempi). Puolan pääkaupunki on Varsova, muita suuria kaupunkeja ovat mm. Lodz, Krakova, Wroclaw, Gdansk, Poznan ja Katowice. Naapurimaat ovat Saksa, Tšekki, Valko-Venäjä, Slovakia, Ukraina, Liettua ja Venäjä. Puola sijaitsee lähes kokonaisuudessaan pohjoisen Euroopan tasangolla, maan keskimääräinen korkeus merenpinnasta on vain 173 metriä. Sudeetit ja Karpaatit muodostavat kuitenkin maan etelärajan. Karpaatteihin kuuluvassa Tatravuoristossa sijaitsee Puolan korkein huippu, 2499 metrin Rysy. Tasankoa halkovat monet suuret joet, kuten Veiksel (Wisła, engl. Vistula, saks. die Weichsel), Oder (Odra), Warta ja läntinen Bug. Tasaisessa maassa on myös oli 9300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Mazury on suurin järvialue ja suosittu turistikohde.

Talous

Puolan talous on kasvanut merkittävästi maan Euroopan unioniin liittymisen jälkeen 1. toukokuuta 2004. Vuodelle 2004 ennustetaan 5,5 % kasvua, jo helmikuussa teollisuustuotanto kasvoi 18 % vuosivauhtia. Maatalous on edelleen tehotonta ja arkoihin alueisiin, kuten hiilentuotantoon ei ole puututtu. Maatalous työllistää edelleen 27,5 % työvoimasta, mutta tuo vain 3,8 % BKT:stä. Puolassa on edelleen kaksi miljoonaa yksityistä maatilaa, jotka käsittävät 90 % viljelyalasta. Keskimääräinen tilakoko on vain kahdeksan hehtaaria. Puolalainen teollisuus tuottaa: elektroniikkaa, autoja, busseja (Jelcz SA, Autosan, Solaris Bus & Coach), helikoptereita (PZL Świdnik), lentokoneita, sotakalustoa (mukaanlukien panssarivaunuja - PT-91 ym), lääkkeitä, kemiallisia tuotteita, maataloustuotteita ym.

Väestöjakauma

Puolan väestöjakauma]] Puolassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (96,7 %). Noin 95 % väestöstä on katolisia, tosin vain 75 % tunnustautuu uskontoa harjoittaviksi. Jäljelle jäävään viiteen prosenttiin kuuluu mm. kreikkalais-ortodokseja ja protestantteja. Ennen toista maailmansotaa Puolassa asui yli kaksi miljoonaa juutalaista, runsas miljoona sekä saksalaisia että valkovenäläisiä ja lähes neljä miljoonaa ukrainalaista. Toisen maailmansodan jälkeisessa rajojen siirrossa voittajatkin suorittivat puolalaisten laajamittaisia joukkosiirtoja.

Kulttuuri

Katso: Puolan kirjallisuus

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rikki
- kupari
- maakaasu
- hopea
- lyijy

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- rauta
- terästuotteet

Tunnettuja puolalaisia

terästuotteet maissa]]
- Frédéric Chopin (Fryderyk Chopin) (säveltäjä, 1810–1849)
- Nikolaus Kopernikus (tähtitieteilijä, 1473–1543)
- paavi Johannes Paavali II (Karol Józef Wojtyła, 1920–2005)
- Adam Małysz (mäkihyppääjä, 1977-)
- Maria Curie-Skłodowska (tiedenainen, 1867–1934)
- Stanisław Lem (tieteiskirjailija, 1921–)
- Adam Mickiewicz (1798–1855)
- Lech Wałęsa

Puolalainen ruoka

Puolalainen keittiö on tyypiltään itä-eurooppalainen ja perinteinen. Se on saanut vaikutteita sekä naapurimaidensa että juutalaisesta ruokatraditiosta vuosisatojen kuluessa. Puola on myös maantieteellisesti suuri maa, joten ruokaperinteet vaihtelevat jonkin verran eri puolilla maata. Puolalaiseen ateriaan kuuluu erottamattomana osana keitto. Tunnetuimmat ovat zurek eli hapanjauhokeitto, kermainen sienikeitto, kanasta tai naudanlihasta tehty lihaliemi, flaki eli lehmänmahakeitto, tomaattikeitto ja barszcz eli punajuurikeitto. Joidenkin keittojen kanssa tarjotaan kotonatehtyä täytettyä pastaa tai keitettyä perunaa. Kylminä alkupaloina syödään hyytelöityä kalaa tai lihaa, lihaleikkeleitä, kotitekoista maksapasteijaa, silliä, savustettua ankeriasta, täytettyjä kananmunia, juuresraasteita, tomaattia, kurkkua ja majoneesisalaatteja. Lämpimänä alkupalana tarjotaan omenan ja sipulin kanssa paistettua kananmaksaa tai lihalla täytettyä kotitekoista pastaa. Pääruokana syödään lihaa; kanaa, kalkkunaa, possua, lammasta tai nautaa. Juhlaruokana tarjotaan omenoilla täytettyä, paistettua ankkaa karpalohyytelön kanssa. Kalaruokiin kuuluvat paistetut lohi, turska, kuha ja taimen. Kalaruokia tarjotaan erityisesti paaston aikaan. Talviaikaan kuuluu bigos, pitkään uunissa haudutettu kaalipata, jossa on myös makkaraa, naudan ja sianlihaa, sipulia ja sieniä. Jouluaaton ruokapöytään kuuluu hyytelöity karppi. Pääruoan kanssa tarjotaan keitettyjä perunoita, riisiä, tattaria, hapankaalia ja erilaisia taikinasta tehtyjä makaroninkaltaisia lisäkkeitä. Ruoan kanssa tajotaan myös tummaa ja vaaleaa leipää sekä voita. Ruoan mausteina käytetään suolaa, maustepippuria, meiramia tilliä, persiljaa ja piparjuurta, sitruunaa ja etikkaa. Jälkiruokana on jäätelöä, hedelmäsalaattia, Charlotka-omenaleivosta, täytekakkuja, joissa on paksut kerrokset vanukkaita ja hyytelöitä. Myös mansikoilla tai mustikoilla täytettyä makeaa pastaa tarjotaan sokerin kanssa jälkiruoaksi. Pullataikinasta tehty leivonnainen, jossa on täytteenä unikonsiemenistä tehtyä massaa tarjotaan juhlaleivonnaisena. Ruokajuomana tarjotaan viiniä, vettä, teetä tai vahvempia alkoholijuomia. Ruoka on aina kauniisti katettu ja pöytä koristeltu. Kukat, pellavainen valkoinen tai käsin kirjottu pöytäliina ja kankaiset servietit kuuluvat kattaukseen. Puolassa tee haudutetaan teelehdistä ja tarjotaan sokerin ja sitruunan kera. Kahvi turkkilaiseen tapaan tehdään näin: jauhettu kahvi laitetaan lasin pohjalle, siihen lisätään keitetty vesi, sokeri ja kerma, sekoitetaan, annetaan laskeutua ja juodaan.

Katso myös


- Puolan autoteollisuus

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=52.106505,19.423828&spn=5.993775,16.215820&z=11&t=h&hl=en Puola Google Mapsissa]
- [http://www.puola.fi/ Puolan valtion matkailutoimisto]
- [http://www.poland-tourism.pl Puola] Luokka:Puola als:Polen ms:Poland zh-min-nan:Polska ko:폴란드 ja:ポーランド simple:Poland th:ประเทศโปแลนด์ fiu-vro:Poola

Rotuhygienia

Eugeniikka (kreikan sanasta εὐγενής, "hyväsyntyinen") eli rotuhygienia on termi, joka viittaa ihmisten tai eläinten selektiiviseen jalostamiseen kannan parantamiseksi sukupolvien myötä. Termin kehitteli vuonna 1883 Charles Darwinin serkku Sir Francis Galton. Myöhemmin hän jakoi termin kahteen osa-alueeseen - positiivinen eugeniikka tarkoittaa parhaimpien yksilöiden lisääntymisen rohkaisemista ja negatiivinen eugeniikka huonoimpien yksilöiden lisääntymisen rajoittamista tai estämistä kokonaan. Valikoiva lisääntyminen ideana on jo varhainen ajatus, sitä ehdotti esimerkiksi Platon, joka totesi tai ennemminkin esitti toivomuksen siitä, että viranomaiset kontrolloisivat lisääntymistä. Hän ehdotti, että valinta suoritettaisiin lavastetulla, hallinnon kontrolloimalla arvonnalla, jotta ihmisten tunteet eivät pahoittuisi valintakriteerien tietämisestä. Galtonin käsite oli kuitenkin suoremmin suhteessa Darwinin elämäntyöhön. Darwinin mukaan ihmisyhteiskunta murentaa vallitsevat selviytymisen luonnonlait. Yksi yhteiskunnan tehtävistä on jollakin tavalla auttaa vähäosaisia ja heikkoja - täten muodostuu ristiriita luonnonvalinnan kanssa, joka saattaa heikot tuhoon. Eugeniikan kannattajien mukaan tämän mekanismin estäminen saattaa johtaa heikkojen määrän räjähdysmäiseen kasvuun. He siis ehdottavat tämän yhteiskunnan aiheuttaman luonnonvalinnan heikkenemisen tasapainottamista eugeniikan keinoin. Tämä perusajatus inspiroi lukuisia ja usein hyvin erilaisia näkemyksiä - sekä tieteellisiä, että mukatieteellisiä. Nykyisessä käytössään eugeniikka viittaa useammin ihmisten valikoivaan lisääntymiseen tavoitteena edistää haluttujen ominaisuuksien esiintymistä lapsissa, etenkin niiden ominaisuuksien, jotka kuuluvat kulloinkin vallitsevan "rotupuhtauden" käsitteen sisälle. Termiin kuuluu myös ajatus epätoivottavien ominaisuuksien kantajien lisääntymisen rajoittamisesta tai estämisestä. Tämä negatiivinen eugeniikka on johtanut historiallisesti toimiin aina eristämisestä ja sterilisoimisesta jopa suoraan tuhoamiseen. Positiiviseen eugeniikkaan on useimmiten kuulunut erilaiset palkinnot tai bonukset "hyvien rotuominaisuuksien" vanhemmille, joita siten rohkaistaan tekemään useampia lapsia. Aikaisessa vaiheessa myös avioliittoneuvonnassa oli kytköksiä eugeniikan ajatuksiin. Adolf Hitlerin Kansallissosialistinen Saksa oli kuuluisa eugeniikkaohjelmastaan, joiden tavoitteena oli säilyttää "puhdas" saksalainen rotu. Muiden tekojensa oheella kansallissosialistit suorittivat laajoja, usein julmia kokeiluja ihmiskoekaniineilla testatakseen geneettisiä teorioitaan. 1930- ja 1940-luvulla kansallissosialistinen hallinto sterilisoi kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka katsottiin mielenterveydeltään epätoivottaviksi. Suurin osa heistä surmattiin myöhemmin toisen maailmansodan aikana. Toisiksi suurin eugeniikkaliike oli Yhdysvalloissa. Connecticutista 1896 monet osavaltiot säätivät eugeniikkaan perustuvia avioliittolakeja, jotka estivät "epileptisten, imbesillien ja vähämielisten" avioliitot. Vuonna 1904 Charles B. Davenport, arvostettu amerikkalainen biologi otti vastaan johtajuuden biologisella tutkimusasemalla Cold Mountain Springissä. Siellä hän aloitti kasvien ja eläinten evoluution tutkimisen. Tätä laajennettiin myöhemmin kattamaan myös ihmisten evoluutio ja 1910 perustettiin Eugenics Record Office, jonka tehtävänä oli ajaa eugeniikan asiaa. Seuraavien vuosien aikana ERO keräsi arkiston perhesukupuita, jotka osoittivat "epäsopivien" olevan ekonomisesti ja sosiaalisesti köyhistä oloista. Tuloksena läpi saatiin viimein 1924 maahanmuuttolaki, joka rajoitti maahanmuuttoa ja karsi joukosta epäsopiviksi katsottuja. Laki pyrki myös rodunsekoittumisen estämiseen. ERO suljettiin vuonna 1939, kun eugeniikka joutui huonoon valoon kansallissosialistien käytettyä sitä juutalaisia vastaan. Eugeniikan ajatukset jäivät silti kytemään esimerkiksi insestilainsäädännössä ja joissain valtioissa jatkettiin suurimman osan 20. vuosisataa "imbesillien" steriloimista. Ennakkopäätöksistä voidaan huomioida esimerkiksi korkeimman oikeuden päätös tapauksessa Buck vs. Bell 1927, joka päätyi siihen tulokseen, että Virginian osavaltio voi halutessaan steriloida epäsopiviksi katsomansa. Vuosien 1907 - 1963 välillä Yhdysvalloissa steriloitiin pakolla yli 64,000 henkilöä eugeniikkalainsäädännön takia. Kun kansallissosialismin nokkamiehet olivat tuomiolla sotarikoksistaan Nürnbergin oikeudenkäynnissä, he perustelivat massasterilisaatio-operaationsa (yli 450,000 vuosikymmenessä) sillä, että he olivat hakeneet inspiraationsa Yhdysvalloista. Lähes kaikki ei-katoliset länsimaat ottivat lainsäädäntöönsä jonkin verran piirteitä eugeniikasta, suurimpana poikkeuksena Iso-Britannia. Esimerkiksi Ruotsi steriloi 62,000 epäsopiviksi katsomaansa eugeniikkaohjelmassaan 40 vuoden aikana. Samanlaisia ohjelmia oli Kanadassa, Australiassa, Norjassa, Suomessa, Virossa, Sveitsissä ja Islannissa - ohjelmia joissa steriloitiin hallituksen vähämielisiksi julistamia. Monet ovat alleviivanneet sitä, että Yhdysvaltain 1920-luvulla säädetyt siirtolaislait (jotka uudistettiin kokonaan 1965) olivat eugenisten tavoitteiden motivoimat, etenkin pyrkimyksenä oli "alempien" rotujen estäminen sotkemasta kansallista geenipoolia. 1900-luvun alkupuolella Yhdysvaltoihin ja Kanadaan alkoi saapua entistä enemmän siirtolaisia eteläisestä ja itäisestä Euroopasta. Eugeniikan asiantuntijat, kuten esimerkiksi Lothrop Soddard ja Harry Laughlin esittivät väitteitä, että juuri nämä olivat alempia rotuja, jotka saastuttaisivat kansallisen geenikannan, jos heidän lukumääräänsä ei rajoitettaisi. Väitetään, että juuri tämä sai Yhdysvallat ja Kanadan luomaan saapuville siirtolaisille hierarkian kansallisuuden mukaan - korkeimmalla hierarkiassa olivat siirtolaiset anglo-saksilaisista maista ja pohjoismaista, kun taas vastaavasti kiinalaisia ja japanilaisia estettiin lähes kokonaan saapumasta maahan. Näkemystä on myös vastustettu ja on esitetty, että todellisuudessa siirtolaislait perustuivat yhdysvaltalaisen kulttuurillisen yhtenäisyyden varjelemiseen. Jotkut, jotka vastustavat eugeniikan periaatetta sinänsä toteavat, että lainsäädäntö vaikutti positiivisesti ehkäisyn laillistamiseen. Luokka:Ihmisoikeudet Luokka:Perinnöllisyystiede ja:優生学

Simon Wiesenthal -keskus

Simon Wiesenthal -keskus on Simon Wiesenthalin mukaan nimetty kansainvälinen, erityisesti juutalaisten asiaa ajava ihmisoikeusjärjestö. Keskus on maailman vaikutusvaltaisin juutalaisjärjestö. Järjestön perustivat vuonna 1977 joukko kalifornialaisia oikeistolaisrabbeja johtohahmonaan rabbi Marvin Hier, joka osti itselleen Simon Wiesenthalin nimen käyttöoikeudet. Wiesenthalilla itsellään ei ollut nimen lisäksi varsinaista tekemistä nimeään kantavan järjestön kanssa. Järjestön toiminta perustuu holokaustin muiston vaalimiselle ja suvaitsevaisuuden sekä ihmisten välisten yhteisymmärryksen edistämiseen. Erityisesti järjestö keskittyy rasismin, antisemitismin, terrorismin ja kansanmurhien vastustamiseen. Tärkein tehtävä on kuitenkin toisen maailmansodan aikaisten natsirikollisten jahtaaminen. Simon Wiesenthal Centerin jäseninä on yli 400 000 perhettä. Järjestön päämaja sijaitseen Los Angelesissa, ja sillä on lisäksi toimistot New Yorkissa, Torontossa, Miamissa, Jerusalemissa, Pariisissa ja Buenos Airesissa. Keskus on myös muun muassa vaatinut