:: wikimiki.org ::
| Hyvinvointivaltio |
HyvinvointivaltioHyvinvointivaltio (esiintyy myös muodossa hyvinvointiyhteiskunta, ja mahdollisesti oikeusvaltio) on Suomen politiikassa 1990-luvulla ja etenkin 2000-luvulla käytetty termi. Se juontuu englannin kielen termiin "welfare state". Useimmiten termiä käyttävät sosialistisiä näkemyksiä edustavat (erityisesti Suomen sosialidemokraattinen puolue) viittaamaan sosialistisia tai kommunistisia ihanteita, ja yleensä keinoja, toteuttavaan valtioon. Termiä ei ole määritelty tarkemmin Suomen käytössä ja sitä käytetään viittaamaan myös muihin ihanteisiin ja keinoihin Toisaalta, hyvinvointivaltio voidaan nähdä suomenkielen sanana ilmaisemaan merkitystä "mielestäni hyvin voiva valtio".
Hyvinvointivaltiota kritisoidaan mielivaltaisesti Suomen politiikassa käytetyksi retoriikaksi, vaikutussanaksi kuten "vapaus" tai "oikeus" ovat joissain kulttuureissa. Toisaalta, sana on nykyään laajasti Suomen poliittisessa keskustelussa käytetty.
Historiaa
Hyvinvointivaltion (englanniksi welfare state) varhaisia kannattajia olivat sosialistit, jotka pilkkasivat klassisten liberaalien kannattamaa minimivaltiota yövartijavaltioksi ja Saksaa sodankäyntivaltioksi (warfare state). Saksassa Otto von Bismarckin johdolla 1800-luvun lopulla luotiin vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä kuten sosiaalivakuutusta vastauksena uhkaavalle poliittiselle liikehdinnälle. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen.
Ideologiat ja hyvinvointivaltio
Ideologiat, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat vaikkapa John Maynard Keynes ja mainittu Rawls), ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella.
Hyvinvointivaltion kritiikki
Nykyäänkään harva poliitikko sinänsä torjuu hyvinvointivaltion perusmallin ja -tavoitteet. Malli on kuitenkin kritisoitu mm. seuraavasta:
- Monimutkaisuudesta ja monikerroksisuudesta joka luo kannustinloukkuja
- Yksilöiden passivoitumisesta: vastuu hyvinvoinnista liiaksi valtiolla yksilöiden sijaan
- Tehottomasta hallinnosta
- Näistä ja tulonsiirroista seuraavasta korkeasta verotuksesta
- Korkeasta verotuksesta ja kannustinloukuista johtuvasta työnteon vähemmästä kannattavuudesta
- Taloudellisesta tehottomuudesta: virkamiehet ja poliitikot päättävät, miten merkittävä osa yksilöiden varoja ja resursseja kohdistetaan, vaikka yksilöiden uskotaan itse tekevän sen hallintoa paremmin, jolloin syntyisi enemmän hyvinvointia
Poliittiset liikkeet ja hyvinvointivaltio nykyään
Poliittisten liikkeiden suhtautuminen hyvinvointivaltioon voidaan pääpiirteissään jakaa kahteen ryhmään:
1) Perinteistä hyvinvointivaltiota kannattavat vasemman laidan liikkeet (esim. Vasemmistoliitto, osa ay-liikettä, jotkut kansalaisjärjestöt sekä osa SDP:tä ja Vihreää liittoa) sekä
2) Hyvinvointivaltion karsimista kannattavat liberaalit ja keskusta-oikeistolaiset liikkeet (esim. Kokoomus, osa Keskustaa ja useat muut talouden laajempaa vapauttamista kannattavat ryhmät).
Jakoa ei tule kuitenkaan ymmärtää kovin ankarasti, vaan se kuvaa enemmän vallitsevia tendenssejä. Yleensä molemmat ryhmät ovat kiinnostuneita ratkaisuista, joissa hyvinvointivaltiota voidaan tehostaa ilman, että sen käytännön toiminnot kärsivät. Tämän tyyppistä lähestymistapaa edustaa esimerkiksi keskustelu kansalaispalkasta ja negatiivisesta tuloverosta.
Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin määritelmä
Hyvinvointi prof. Erik Allardtin mukaan
1) elintaso
- tulot
- asumistaso
- työllisyys
- koulutus
- terveys
2) yhteisyyssuhteet
- paikallisyhteys
- perheyhteys
- ystävyyssuhteet
3) itsensä toteuttamisen muodot
- arvonanto
- korvaamattomuus
- poliittiset voimavarat
- mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (”tekeminen”)
Sosiaalituen muodot
On olemassa mm. seuraavia sosiaalitukia:
- KELA: mm. opintotuki, sotilasavustus
- sairausvakuutus
- kuntoutus
- perhe-etuudet: mm. lapsilisä, lapsen kotihoito
- asumistuki
- eläkkeet
Tietoa muualta
- [http://www.vn.fi/stm/paosoho/suomi/sospalv.html Verkkosivut] Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalipalveluista.
simple:Welfare state
Luokka:Hyvinvointivaltio
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Sosialismi
Sosialismi (<< lat. socius toveri, kumppani) on erilaisten kapitalismiin kriittisesti suhtautuvien ajatussuuntien ja ideologioiden yhteisnimitys, joiden kannattamaan yhteiskuntamalliin kuuluu tuotantovälineiden - ja myös usein muiden resurssien - yhteisomistus sekä valtion tai yhteisön vahva kontrolli taloudessa markkinoiden sijaan. Taloudellisella tasa-arvolla on sosialistien oikeudenmukaisuuskäsityksessä keskeinen osa. Sosialismin tavoite voi olla joko valtion keskusjohtoiseen säätelyyn taikka sitten pienempiin paikallistason yksiköihin perustuva talousjärjestelmä. Monet sosialistipuolueet- ja liikkeet ovat muokanneet historiallista tavoitettaan ja siksi sosialismi -sana liittyy nykyään myös useisiin sellaisiin puolueisiin ja ryhmiin, jotka hyväksyvät markkinatalouden.
Lisää termin merkityksestä
Marxilaisessa teoriassa sosialismi on kapitalismin jälkeinen yhteiskunnan kehitysaste, joka edeltää kommunismia. Marx itse kutsui sosialismia kommunismin ensimmäiseksi vaiheeksi, josta kehityksen edetessä seuraa toinen vaihe, joka yleisimmin tunnetaan kommunismina.
1900-luvulla suuressa osassa maailmaa hallitsivat marxismi-leninismiä ideologianaan pitäneet puolueet, joita nimitetään kommunistisiksi. Ensimmäisenä maailman maana sosialismiin julisti siirtyneensä vuonna 1917 Venäjä. Maissa vallinnutta järjestelmää kutsutaan sosialistiseksi, kommunistiseksi tai reaalisosialismiksi. Itse nämä maat katsoivat olevansa yhteiskunnalliselta kehitykseltään sosialistisia. Arabisosialistit halusivat usein erottautua marxismista, mutta heidän monet keskeiset poliittiset periaatteensa olivat samoja kuin "reaalisosialistisilla" mailla ja ne olivat myös liittoutuneet Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliiton synty myös heikensi huomattavasti muun tyyppisten sosialististen liikkeiden, kuten anarkistien ja syndikalistien kannatusta ja asemaa.
Sosialismin historiaa
Sosialismin ideoita voi jäljittää valistusajan ja varhaisempiinkiin utopistisiin ideaaleihin. Jo muinaisissa yhteiskunnissa omaisuuden kasautuminen harvojen käsiin synnytti arvostelua. Aristoteles kertoo miehestä, joka vaati maan jakamista tasan kansalaisten kesken sekä teollisuuden ottamista valtion huostaan. Platonin Valtiossa puolestaan on esitetty yhteiskunta, jossa johtavan luokan keskuudessa vallitsee yhteisomistus. Antiikin Kreikan Spartassa oli käytössä omalaatuinen ja aikalaisten kadehtima yhteiskuntajärjestelmä, eunomia, jota on nimitetty kommunistiseksi. Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Alkukristillisuus oli lähes anarkokommunistista. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin. Tuomas Akvinolainen totesi keskiajalla, että yksityisomistus on perisynnin seuraus. Lisäksi Akvinolainen katsoi, että yksityisomistus on maallisen omaisuuden taloudellisen käytön takia välttämätön. Thomas Moren Utopia on niin ikään sosialistinen yhteiskuntamalli.
Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin (buddhalaiset, essealaiset).
Varsinaisesti sosialismi syntyi kuitenkin teollisen vallankumouksen mukana tuoman sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden kritiikkinä. Termi tuli käyttöön nykymerkityksessään 1830-luvulla kuvaamaan François-Marie-Charles Fourierin, saintsimonistilaisten ja Robert Owenin kirjoituksia. Saint-Simonin mukaan tekniikan ja teollisuuden kehitys toisi mukaan asiantuntijoiden vallan, joka ei ole tasa-arvoinen, koska kaikilla ei ollut syntyjään samoja mahdollisuuksia. Hän halusi poistaa omaisuuden ja aatelisarvojen perintöoikeuden, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nousta asemassaan kykyjensä mukaan. Owen uskoi uusien tuotantotapojen kääntyvän koko ihmiskunnan hyväksi, jos kilpailu eliminoitaisiin.
1840-luvulla syntyi lukuisia muita sosialistisia liikkeitä, etenkin Ranskassa. Louis-Auguste Blanqui kehitti radikaalin sosialismin muodon, jota hän kutsui kommunismiksi. Hän uskoi kapitalismin lopulta romahtavan ja korvattavan osuustoiminnalla. Louis Blanc perusti L'Organisation du travail'in 1839, joka ajoi kansallisten työpajojen perustamista valtion myöntämällä pääomalla ja demokraattisesti valitulla johdolla. Pierre-Joseph Proudhon tunnetaan anarkistisen perinteen perustajana. Englannissa syntyi kristillissosiaalinen liike Frederick Denison Mauricen ja Charles Kingsleyn johtamana.
Karl Marx ja Friedrich Engels julkaisivat vallankumousvuonna 1848 kommunistisen manifestin. Taloustieteilijänäkin tunnettu Marx nimitti omaa oppiaan "tieteelliseksi sosialismiksi" erotukseksi aikaisemmista "utopiasosialisteista." Marx esitteli luokkataistelun idean. Vuonna 1864 Lontoossa perustetiin International Working Men's Association, jota nimitetään ensimmäiseksi internationaaliksi. Marxismista tuli pian työväenliikkeen hallitseva idea.
Saksassa työväenliikkeen arkkitehti Ferdinand Lassalle oli samaa mieltä Marxin kanssa työväenluokan organisaation tarpeesta, mutta kannatti työväen osallistumista valtiolliseen toimintaan, mitä Marx ei voinut hyväksyä. Marxin seuraajat perustivat sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen. Marxilaiset ja lassallelaiset sosialistit yhdistyivät 1875. Sosiaalidemokratian kannatus kasvoi nopeasti. Marxin omatkin ajatukset muuttuivat, vielä 1840-luvulla hän uskoi vain vallankumouksen johtavan työväenluokan vapauttamiseen, mutta 1860-luvulla jo ehdotti mahdollisuutta sosialismiin siirtymiseksi rauhanomaisin keinoin. Tanskassa sosiaalidemokraattinen puolue perustettiin 1878, Itävallassa 1888, Suomessa ja Ruotsissa 1889 ja Venäjällä 1898.
Vähemmän teollistuneissa maissa, etenkin Italiassa ja Espanjassa vallitsevaksi tuli anarkistinen suuntaus. Anarkismin loi poliittisena liikkeenä Mihail Bakunin. Kiisteltyään Marxin kanssa hänet erotettiin internationaalista 1872. Italiassa sosialistisesta puolueesta tuli lopulta yksi voimakkaimmista marxilaisista liikkeistä.
Marxin ja Engelsin jälkeen saksalaisesta Karl Kautskysta tuli marxismin johtava teoreetikko. Eduard Bernstein haastoi sosialistit luopumaan vallankumoushaaveista ja hyväksymään jo saavutetut tavoitteet. Saksalaisen sosialismin lisäksi Vladimir Uljanov (Lenin) hahmotteli vuonna 1902 vallankumouksellisen puolueteoriansa (leninismi). Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue hajosi Lenin seuraajiin (bolševikit) ja Juli Martovin menševikkeihin.
Sosialistien rivit hajosivat ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Lenin vaati luopumista kapitalistien imperialistisesta sodasta ja sodan muuttamista kapitalisminvastaiseksi sisällissodaksi. Muut sosialistien johtajat tukivat hallitustaan ja vallankumoushaave jäi. Leninin ja Lev Trotskin johtamat bolševikit ottivat vallankumouksellisen doktriininsa mukaan vallan Venäjällä marraskuuta 1917. Kesään 1918 mennessä bolševikit keskittivät kaiken vallan omiin käsiinsä ja alkoivat nimittää itseään "kommunisteiksi." Työväenluokan kapinoita syttyi lukuisissa maissa, jossa autokraattinen tai autoritaarinen yläluokka oli estänyt työläisten osallistumisen päätöksentekoon. Yhdysvalloissa ja Britanniassa ei tällaista liikehdintää syntynyt.
1890-luvulla syntyi ns. kristillisdemokratia, joka ei niinkään soveltanut marxilaista talousteoriaa kuin raamatullista vaatimusta köyhien auttamisesta. Vuoden 1891 ensyklikassaan Rerum novarum paavi Leo XIII tuomitsi rajoittamattoman kilpailun, joka jättää työntekijät turvattomiksi epäinhimillisten työnantajien armoille. Ensyklika tuomitsi sosialismin luokkataistelun ja vallankumouksen idean. Vaikka kristillisdemokraattinen ja sosialistinen ajattelu lähtivät ideologisesti eri pohjalta, ne ajoivat käytännössä samoja tavoitteita. (Matti Klinge: Sosialistien ja kristillisdemokraattien yhteinen asia)
Kommunistisen liikkeen synnyn myötä sosialismi jakaantui lopullisesti kahteen leiriin. Muualla sai laajaa kannatusta reformistinen suunta, joka painotti jatkuvaa, vähittäistä uudistustyötä. Sosiaalidemokraattien perimmäinen tavoite oli edelleen tuotannontekijöiden kansallistaminen, kun ne saavuttaisivat parlamentaarisen enemmistön. Ensimmäinen sosiaalidemokraattinen hallitus perustettiin Ruotsissa 1920. Ilman ehdotonta enemmistöä sosiaalidemokratiasta tuli kapitalismin sisäinen uudistusliike. Se tyytyi parantamaan äänestäjäkuntansa elintasoa sosiaaliturvalla, eläkkeillä ja työsuojelulla. (Suomessa, katso: Forssan ohjelma 1903)
1930-luvun suuri lama johti maailmanlaajuiseen lamaa ja joukkotyöttömyyteen. Ruotsin hallitusvastuussa olevat sosiaalidemokraatit keksivät täysin uuden idean: työttömyyskorvausten sijasta hallitus palkkasi työttömät töihin. Uusi politiikka johti niin hyviin tuloksiin, että se teorisoitiin: keynesiläinen taloustiede. Sosialistiset puolueet saivat syyn olla hallituksessa myös kapitalistisessa järjestelmässä. Liberaalidemokratioiden taloudet saivat etenevässä määrin piirteitä sosialismista ja muuttuivat sekatalouksiksi demokraattisen hyvinvointivaltion kehittyessä (USA:ssa presidentti Franklin Rooseveltin New Deal 1933).
Sosiaalidemokraatit unohtivat vallankumoustavoitteet, osallistuivat hallituksiin oikeiston kanssa ja luopuivat marxilaisesta retoriikasta. (Saksassa Frankfurtin julistus 1951). Kommunististen puolueiden hallitsemissa maissa ajauduttiin kansallistettuun valtiojohtoiseen talouteen ja totalitaariseen tai diktatoriseen yhteiskuntaan.
Sosialismin pääsuuntia
Sosialismin pääsuuntauksia ovat olleet muun muassa:
- kommunismi, vallankumouksellinen marxismi, pyrkimys sosialismiin vallankumousten kautta
- arabisosialismi, joka halusi usein erottautua marxismista ja marxismi-leninismistä omaksi aatteekseen
- sosiaalidemokratia, pyrkimys sosialismiin vähittäisten, laillisten, kapitalismin sisäisten uudistusten kautta
- anarkismin muodot, kuten Anarkokommunismi tai anarkosyndikalismi, jotka pyrkivät toteuttamaan sosialismin ilman valtahierarkioita
Sosialismin variaatioita: (Heikki Paloheimo, johdatus politiikan tutkimukseen Tampereen yliopisto, syksy 2005 mukaan[http://www.uta.fi/laitokset/politiikka/Johdatus%20politiikan%20tutkimukseen%202005.pdf])
# Kommunismi sosialistisissa maissa
# Kommunismi Länsi-Euroopassa
# Sosiaalidemokratia
# Uusvasemmisto
# Kolmannen tien politiikka
Erään näkemyksen mukaan sosialismi jakautuu olennaisesti vain kahteen pääsuuntaan:
- valtiososialismiin ja
- anarkistiseen sosialismiin
Paloheimon mukaan sosialismin keskeiset arvot ja uskomukset ovat:
# yhteisö
# yhteistyö
# tasa-arvo
# tarpeiden tyydytys
# yhteisomistus
Sosialismi nykyään
Joukko nykyisiä valtioita julistautuu edelleen sosialistiseksi. Kommunistisen yksipuoluejärjestelmän hallitsemia valtiososialistisia maita ovat Kiina, Pohjois-Korea ja Kuuba sekä vielä jossain määrin Vietnam ja Laos. Venezuela on presidenttinsä Hugo Chávezin mukaan siirtymässä demokraattiseen sosialismiin. Monet sosialisteiksi (ja varsinkin sosialidemokraattisiksi) itseään nimittävät puolueet ja johtajat ovat vallassa varsinkin Euroopassa, mutta eivät aktiivisesti pyri siirtämään maitaan sosialistiseen järjestelmään.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monet maat olivat pitkään sosialistisia, mutta viime vuosikymmeninä moni niistä on ainakin osin luopunut siitä. Vastaavan kohtalon on kokenut hyvin laajalle levinnyt arabisosialismi, jonka mallimaina pidettiin sosialistisen Baath-puolueen hallitsemia (Saddam Husseinin) Irakia ja Syyria.
Myös hyvinvointivaltioita pidetään usein sosialistisina, niin niiden vastustajien kuin kannattajienkin retoriikassa. Paavo Lipponen on sanonut Suomen hyvinvointiyhteiskunnan edustavan sosialismia.
Sosialismi elää myös erilaisten radikaalien poliittisten liikkeiden aatteissa. Usein nykyiset marxilaiset sosialistiliikkeet kritisoivat voimakkaasti 1900-luvun "reaalisosialistisia" valtioita esimerkiksi demokratian puutteesta. Samoin radikaalien liikkeiden piirissä elää yhä "libertaris-sosialistinen" anarkismiin ja sen sukuisiin aatteisiin liittyvä sosialismin traditio, joka on saanut myös uusia muotoja, kuten ekoanarkismi, joskaan tällaiset liikkeet eivät usein korosta olevansa jurui sosialistisia, vaikka niiden päämääränä onkin suuren mitatkaavan yksityisomistuksen lakkauttaminen.
Nykyaikaisen sosialismin suurimpia haasteita on vastata kysymykseen taloudelilsen järjestelmän tehokkuudesta. Toiset sosialistit katsovat, että suunnintelmatalouteen nojaava järjestelmä on mahdollista toteuttaa kyllin tehokkaasti, jotta voidaan saavuttaa korkea materialistinen elintaso. Ekologisemmat sosialismin suuntaukset taas saattavat ajatella, ettei kapitalististen maiden saavuttama materiaalisen elintason aste ole tavoittelemisen arvoinen.
Lähteitä
- [http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04.html Sosialismin vuosisadat, Helsingin yliopiston poliittisen historian luentosarja]
Huomattavia sosialisteja
Marxilaisia sosialisteja
- Antonio Gramsci
- Friedrich Engels
- Fidel Castro (suuntautui sosialismiin vasta vallankumouksen jälkeen)
- Josif Stalin
- Lev Trotski
- Jean-Paul Sartre
- Vladimir Lenin
- Rosa Luxemburg
Muita sosialisteja
- Mihail Bakunin
-
- Noam Chomsky
-
- Albert Einstein
- Charles Fourier
- Pjotr Kropotkin
-
- Karl Marx (kielsi olevansa itse marxilainen)
- Gamal Abdel-Nasser
- George Orwell
- Robert Owen
- Pierre-Joseph Proudhon
- Bertrand Russell
- Saint-Simon
- Vincent van Gogh
- John Lennon
(Tähdellä merkityt ovat anarkisteja tai lähellä sitä)
Tietoa muualta
Myös trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?".
Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].
Sosialismin kannattajien tekstejä
- [http://www.socialistinternational.org/4Principles/dofpeng2.html Sosialistisen internationaalin periaatteet]
- Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].
- Trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio
- [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?".
- Sosialistiliiton verkkokirjaston julkaisema brittiläisen Socialist Worker -lehden päätoimittajan Chris Harmanin kirja Kuinka marxilaisuus toimii [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/harman_marxilaisuus/] kertoo marxilaisuuden perustat yleistajuisesti.
Sosialismin kriitikkojen tekstejä
- [http://www.econlib.org/library/Mises/msS.html] Ludvig von Mises: Socialism (engl.)
- [http://www.cc.jyu.fi/~aphamala/pe/2004/poppercj.htm] Analyysiä Karl Popperin sosialismikritiikistä
- [http://www.vapaasana.net/puntari.php3?id=483] Analyysi sosialistisen talouskontrollin toimimattomuudesta
Luokka:Sosialismi
Luokka:Poliittinen ideologia
ms:Sosialisme
zh-min-nan:Siā-hoē-chú-gī
ja:社会主義
simple:Socialism
Suomen sosialidemokraattinen puolue
:SDP-lyhenteen muut merkitykset ovat sivulla SDP (täsmennyssivu)
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) on yksi Suomen suurimmista puolueista. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään vasemmistolaiseksi, sosialismia edustavaksi puolueeksi. Se nähdään maltillisemmaksi kuin Vasemmistoliitto ja Suomen kommunistiset puolueet. SDP on kiinteässä yhteistyössä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa.
Huomaa, että vaikka sanalla "sosiaali" on suomen kielessä kaksi "a"-kirjainta, tämän puolueen nimi kirjoitetaan yhdellä "a"-kirjaimella historiallisista syistä, vaikka sosialidemokratiaan viitataan ajoittain tiedotusvälineissä sosiaalidemokratiana. Puolueen virallinen nimi (kuten rekisteröity Suomen puoluerekisteriin) on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue / Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.
Historiaa
Puolue perustettiin 1899, jolloin sen nimi oli Suomen Työväenpuolue. Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi nimi muutettiin Forssassa 1903 pidetyssä puoluekokouksessa. Samalla hyväksyttiin myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen mallin mukainen marxilainen ohjelma.
Venäjän vuoden 1905 vallankumous seurannaisilmiöineen (mm. Suurlakko) toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, joka oli SDP:n ohjelman vaatimuslistalla. SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi, ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa. Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti (puolet ministereistä tosin oli porvareita), puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä SDP:n hallitsema eduskunta laati valtalain, maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi. Tämän seurauksena Venäjän väliaikainen hallitus hajoitti eduskunnan ja kesän 1917 SDP:n enemmistö muuttui lievän vaalitappion jälkeen vähemmistöksi. Seuraava senaatti oli täysporvarillinen. Eduskunta jätti siitä lähtien SDP:n yritykset parlamentaariseen vaikuttamiseen huomiotta ja yhteiskunnallinen jännitys kiristyi syksyn aikana johtaen tammikuussa 1918 avoimeen luokkasotaan (kuten asia punaisella puolella tuolloin ymmärrettiin).
Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskunnan, kuului sosialidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Monet jäsenistä ja johtohenkilöistä kuitenkin jättäytyivät sivuun punaisten tominnasta. Sisällissodan alettua puolueorganisaation toiminta käytännössä lakkasi. Sisällissodan päättyessä monet puolueen johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli myös taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Syksyllä 1918 punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jäsenet käynnistivät kuitenkin SDP:n toiminnan uudelleen Väinö Tannerin johdolla. Jo seuraavissa vaaleissa (1919) kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi.
Venäjälle paenneet entiset SDP:n aktiivit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen, joka otti lähtökohdakseen Venäjän bolshevikkien mallin mukaisen vallankumousohjelman. SKP joutui kuitenkin toimimaan Suomessa maanalaisena. Vasta myöhemmin 1920-luvulla kommunistien peitepuolue Suomen Sosialistinen Työväenpuolue Suomessa sai vaaleissa osan SDP:n eduskuntapaikoista. 1930-luvulla valtiovallan estäessä tehokkaasti kommunistien ja vasemmistososialistien yritykset osallistua vaaleihin, SDP:n kannatus ja paikkamäärä eduskunnassa nousi jälleen selkeästi.
Sekä talvisota että jatkosota aiheuttivat SDP:n sisällä ristiriitoja, kun osa puolueen kansanedustajistakin asettui kritisoimaan Suomen ulkopolitikkaa. Sodan jälkeen 1944 osa SDP:n vasemman siiven toimijoista (muun muassa niin sanotut "kuutoset") erkani ja liittyi SKDL:n riveihin.
SDP:n ja kansandemokraattien suuri vedenjakaja toisen maailmansodan aikana ja jälkeen useita vuosikymmeniä oli itsenäisyystahto, sen sijaan maansisäinen sosialisointitahto yhdisti. SDP liittoutui kuitenkin ennemmin konservatiivisen oikeiston (Kansallinen Kokoomus) kanssa, esimerkiksi Urho Kekkosta vastaan, kuin sosialististen aateveljiensä Kommunistien kanssa.
SDP:n sisäiset ristiriidat kuitenkin jatkuivat. 1950-luvun lopulla niin sanotut skogilaiset (sittemmin jyrkentymisen jälkeen niin sanotut simoslaiset) irtaantuivat SDP:stä ja perustivat TPSL:n. Pääosa TPSL:stä yhdistyi takaisin SDP:hen 1970-luvun alussa.
1960-luvun alun alamaissa eletyn kauden jälkeen SDP saavutti 1966 huomattavan vaalivoiton, josta alkaen se on ollut Suomen kahden suurimman puolueen joukossa (yleensä suurin) sekä hallituspolitiikan kulmakiviä. Sitä on ryhdytty kutsumaan valtionhoitajapuolueeksi.
SDP nykyään
SDP:n kannattajia asuu tilastollisesti paljon suurimmissa kaupungeista.
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokas on Tarja Halonen.
Kritiikkiä SDP:tä kohtaan
2000-vuosikymmenelle tultaessa SDP:stä on demografisista syistä muodostunut lähinnä nk. suurten ikäluokkien puolue, jonka takia joidenkin arvioiden mukaan sosialismi on joutunut syrjään puolueen käytännön politiikasta keskituloisten edunvalvonnan tieltä. SDP:n kannattajakunnasta valtaosa on keski-ikäisiä tai iäkkäitä, jotka ovat usein keränneet kohtuullisen henkilökohtaisen varallisuuden (asuntoineen ja kesämökkeineen). Näiden kriitikoiden mukaan olisi SDP:ltä poliittinen itsemurha ajaa yksityisen omistusoikeuden heikentämistä tai verotuksen merkittävää kiristämistä, missä SDP:läisillä ei ole yhtenäistä kantaa. Puheenjohtaja Paavo Lipposen johtaman SDP:n politiikkaa jotkut äärivasemmistolaiset ovatkin kutsuneet jopa Kokoomusta oikeistolaisemmaksi.
Vuoden 1972 Zavidovo-vuodon yhteydessä usea SDP:n ministeri tai virkamies todettiin syylliseksi tekoon. Vuonna 1973 joukko vasemman siiven demareita allekirjoitti muun vasemmiston kanssa vetoomuksen EEC-kauppasopimusta vastaan. Molemmissa tapauksissa siihen osallistuneiden tavoite oli EEC-kauppasopimusneuvottelujen keskeytyminen.
SDP:n saamat paikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)
Merkittäviä sosialidemokraattisia poliitikkoja
Presidenttejä
- Martti Ahtisaari
- Tarja Halonen
- Mauno Koivisto
Pääministereitä
- Karl-August Fagerholm
- Paavo Lipponen
- Rafael Paasio
- Kalevi Sorsa
- Väinö Tanner
- Mauno Koivisto
Ministereitä
- Antti Kalliomäki
- Erkki Liikanen
- Erkki Tuomioja
Kansanedustajia
- Eero Heinäluoma
Puolueen puheenjohtajat
- N. R. af Ursin (1899-1900)
- J. A. Salminen (1900)
- K. F. Hellsten (1900-1903)
- Taavi Tainio (1903-1905)
- Emil Perttilä (1905-1906)
- Edvard Valpas (1906-1909)
- Matti Paasivuori (1909-1917 ja 1926-1930)
- Kullervo Manner (1917-1918)
- Väinö Tanner (1918-1926 ja 1957-1963)
- Kaarlo Harvala (1930-1944)
- Onni Hiltunen (1944-1946)
- Emil Skog (1946-1957)
- Rafael Paasio (1963-1975)
- Kalevi Sorsa (1975-1987)
- Pertti Paasio (1987-1991)
- Ulf Sundqvist (1991-1993)
- Paavo Lipponen (1993-2005)
- Eero Heinäluoma (2005–)
Linkkejä
- [http://www.sdp.fi/ Puolueen kotisivut]
- [http://www.tyark.fi/julisteet.htm SDP:n vaalijulisteita vuosien varrelta]
- [http://www.sdp.fi/easydata/customers/sdp/files/pdf/pjt03.pdf Puolueen puheenjohtajat ja puoluesihteerit]
Luokka:Suomalaiset puolueet
Kommunismi
Käsite kommunismi voi tarkoittaa yhteiskunnallista tai taloudellista järjestelmää, ideologiaa, joka tukee näitä, tai poliittista liikettä, joka haluaa toteuttaa tällaisen järjestelmän.
Yhteiskunnallisena tai taloudellisena järjestelmänä kommunismi olisi egalitaarinen yhteiskunta, jossa ei olisi valtio-järjestelmää, tuotantovälineiden yksityisomistusta ja yhteiskuntaluokkia. Yhteisö omistaisi tuotantovälineet kollektiivisesti ja päättäisi niiden käytöstä. Kaikilla ihmisillä olisi tasa-arvoinen asema ja oikeudet. Köyhyyden ja kapitalismin ongelmien katsotaan poistuvan, kun resurssit kohdistetaan työntekijöiden itsensä hallitsemina yhteiseksi hyväksi.
Poliittisena aatesuuntana kommunismi (latinan kielen sanasta communis, yhteinen) eriytyi 1800-luvulla syntyneestä sosialismista ja kehittyi laajaulotteiseksi maailmankatsomukseksi. Sosialismin perusajatus oli yksityisten omistamien tuotantovälineiden yhteiskunnallistaminen, ja se muovautui Karl Marxin ja Friedrich Engelsin vaikutuksesta laajaksi kokoelmaksi oppeja. Kommunismin eri suuntauksia edustavat (esimerkiksi) anarkokommunismi, marxismi-leninismi, maolaisuus ja trotskilaisuus.
Kommunisteilla tarkoitetaan nykyään lähinnä vuonna 1917 syntyneen Neuvosto-Venäjän ja Leninin perinteen nimeen vannovia vasemmistolaisia, vaikka on aina ollut kommunisteja, joille Neuvostoliitto ei koskaan edustanut kuin kommunismin irvikuvaa. Lisäksi sellaisten ajattelijoiden kuin Karl Popperin (Avoin yhteiskunta) ja Thomas Moren (Utopia) yhteiskuntafilosofisissa ajatuksissa on yhtäläisyyksiä kommunismin kanssa, vaikka näistä esimerkkifilosofeista Popper pitikin Marxia historistisena.
Marxin mukaan: "Kommunismi ei merkitse meille mitään olotilaa, joka pitää luoda, ideaalia jonka mukaan todellisuus tulee mukauttaa. Nimeämme kommunismiksi sen todellisen liikkeen, joka kumoaa vallitsevat olot. Tämän liikkeen edellytykset käyvät ilmi tänään vallitsevista olosuhteista." (Marx/Engels: Saksalainen ideologia)
Suomessa toimii nykyään kaksi rekisteröitynyttä kommunistista puoluetta: Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue ja Suomen kommunistinen puolue.
Katso myös
- Kommunistiset puolueet
- Sosialismi
- Kommuuni
Luokka:Kommunismi
Luokka:Poliittinen ideologia
ms:Komunisme
zh-min-nan:Kiōng-sán-chú-gī
ko:공산주의
ja:共産主義
simple:Communism
Sosialismi
Sosialismi (<< lat. socius toveri, kumppani) on erilaisten kapitalismiin kriittisesti suhtautuvien ajatussuuntien ja ideologioiden yhteisnimitys, joiden kannattamaan yhteiskuntamalliin kuuluu tuotantovälineiden - ja myös usein muiden resurssien - yhteisomistus sekä valtion tai yhteisön vahva kontrolli taloudessa markkinoiden sijaan. Taloudellisella tasa-arvolla on sosialistien oikeudenmukaisuuskäsityksessä keskeinen osa. Sosialismin tavoite voi olla joko valtion keskusjohtoiseen säätelyyn taikka sitten pienempiin paikallistason yksiköihin perustuva talousjärjestelmä. Monet sosialistipuolueet- ja liikkeet ovat muokanneet historiallista tavoitettaan ja siksi sosialismi -sana liittyy nykyään myös useisiin sellaisiin puolueisiin ja ryhmiin, jotka hyväksyvät markkinatalouden.
Lisää termin merkityksestä
Marxilaisessa teoriassa sosialismi on kapitalismin jälkeinen yhteiskunnan kehitysaste, joka edeltää kommunismia. Marx itse kutsui sosialismia kommunismin ensimmäiseksi vaiheeksi, josta kehityksen edetessä seuraa toinen vaihe, joka yleisimmin tunnetaan kommunismina.
1900-luvulla suuressa osassa maailmaa hallitsivat marxismi-leninismiä ideologianaan pitäneet puolueet, joita nimitetään kommunistisiksi. Ensimmäisenä maailman maana sosialismiin julisti siirtyneensä vuonna 1917 Venäjä. Maissa vallinnutta järjestelmää kutsutaan sosialistiseksi, kommunistiseksi tai reaalisosialismiksi. Itse nämä maat katsoivat olevansa yhteiskunnalliselta kehitykseltään sosialistisia. Arabisosialistit halusivat usein erottautua marxismista, mutta heidän monet keskeiset poliittiset periaatteensa olivat samoja kuin "reaalisosialistisilla" mailla ja ne olivat myös liittoutuneet Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliiton synty myös heikensi huomattavasti muun tyyppisten sosialististen liikkeiden, kuten anarkistien ja syndikalistien kannatusta ja asemaa.
Sosialismin historiaa
Sosialismin ideoita voi jäljittää valistusajan ja varhaisempiinkiin utopistisiin ideaaleihin. Jo muinaisissa yhteiskunnissa omaisuuden kasautuminen harvojen käsiin synnytti arvostelua. Aristoteles kertoo miehestä, joka vaati maan jakamista tasan kansalaisten kesken sekä teollisuuden ottamista valtion huostaan. Platonin Valtiossa puolestaan on esitetty yhteiskunta, jossa johtavan luokan keskuudessa vallitsee yhteisomistus. Antiikin Kreikan Spartassa oli käytössä omalaatuinen ja aikalaisten kadehtima yhteiskuntajärjestelmä, eunomia, jota on nimitetty kommunistiseksi. Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Alkukristillisuus oli lähes anarkokommunistista. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin. Tuomas Akvinolainen totesi keskiajalla, että yksityisomistus on perisynnin seuraus. Lisäksi Akvinolainen katsoi, että yksityisomistus on maallisen omaisuuden taloudellisen käytön takia välttämätön. Thomas Moren Utopia on niin ikään sosialistinen yhteiskuntamalli.
Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin (buddhalaiset, essealaiset).
Varsinaisesti sosialismi syntyi kuitenkin teollisen vallankumouksen mukana tuoman sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden kritiikkinä. Termi tuli käyttöön nykymerkityksessään 1830-luvulla kuvaamaan François-Marie-Charles Fourierin, saintsimonistilaisten ja Robert Owenin kirjoituksia. Saint-Simonin mukaan tekniikan ja teollisuuden kehitys toisi mukaan asiantuntijoiden vallan, joka ei ole tasa-arvoinen, koska kaikilla ei ollut syntyjään samoja mahdollisuuksia. Hän halusi poistaa omaisuuden ja aatelisarvojen perintöoikeuden, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nousta asemassaan kykyjensä mukaan. Owen uskoi uusien tuotantotapojen kääntyvän koko ihmiskunnan hyväksi, jos kilpailu eliminoitaisiin.
1840-luvulla syntyi lukuisia muita sosialistisia liikkeitä, etenkin Ranskassa. Louis-Auguste Blanqui kehitti radikaalin sosialismin muodon, jota hän kutsui kommunismiksi. Hän uskoi kapitalismin lopulta romahtavan ja korvattavan osuustoiminnalla. Louis Blanc perusti L'Organisation du travail'in 1839, joka ajoi kansallisten työpajojen perustamista valtion myöntämällä pääomalla ja demokraattisesti valitulla johdolla. Pierre-Joseph Proudhon tunnetaan anarkistisen perinteen perustajana. Englannissa syntyi kristillissosiaalinen liike Frederick Denison Mauricen ja Charles Kingsleyn johtamana.
Karl Marx ja Friedrich Engels julkaisivat vallankumousvuonna 1848 kommunistisen manifestin. Taloustieteilijänäkin tunnettu Marx nimitti omaa oppiaan "tieteelliseksi sosialismiksi" erotukseksi aikaisemmista "utopiasosialisteista." Marx esitteli luokkataistelun idean. Vuonna 1864 Lontoossa perustetiin International Working Men's Association, jota nimitetään ensimmäiseksi internationaaliksi. Marxismista tuli pian työväenliikkeen hallitseva idea.
Saksassa työväenliikkeen arkkitehti Ferdinand Lassalle oli samaa mieltä Marxin kanssa työväenluokan organisaation tarpeesta, mutta kannatti työväen osallistumista valtiolliseen toimintaan, mitä Marx ei voinut hyväksyä. Marxin seuraajat perustivat sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen. Marxilaiset ja lassallelaiset sosialistit yhdistyivät 1875. Sosiaalidemokratian kannatus kasvoi nopeasti. Marxin omatkin ajatukset muuttuivat, vielä 1840-luvulla hän uskoi vain vallankumouksen johtavan työväenluokan vapauttamiseen, mutta 1860-luvulla jo ehdotti mahdollisuutta sosialismiin siirtymiseksi rauhanomaisin keinoin. Tanskassa sosiaalidemokraattinen puolue perustettiin 1878, Itävallassa 1888, Suomessa ja Ruotsissa 1889 ja Venäjällä 1898.
Vähemmän teollistuneissa maissa, etenkin Italiassa ja Espanjassa vallitsevaksi tuli anarkistinen suuntaus. Anarkismin loi poliittisena liikkeenä Mihail Bakunin. Kiisteltyään Marxin kanssa hänet erotettiin internationaalista 1872. Italiassa sosialistisesta puolueesta tuli lopulta yksi voimakkaimmista marxilaisista liikkeistä.
Marxin ja Engelsin jälkeen saksalaisesta Karl Kautskysta tuli marxismin johtava teoreetikko. Eduard Bernstein haastoi sosialistit luopumaan vallankumoushaaveista ja hyväksymään jo saavutetut tavoitteet. Saksalaisen sosialismin lisäksi Vladimir Uljanov (Lenin) hahmotteli vuonna 1902 vallankumouksellisen puolueteoriansa (leninismi). Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue hajosi Lenin seuraajiin (bolševikit) ja Juli Martovin menševikkeihin.
Sosialistien rivit hajosivat ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Lenin vaati luopumista kapitalistien imperialistisesta sodasta ja sodan muuttamista kapitalisminvastaiseksi sisällissodaksi. Muut sosialistien johtajat tukivat hallitustaan ja vallankumoushaave jäi. Leninin ja Lev Trotskin johtamat bolševikit ottivat vallankumouksellisen doktriininsa mukaan vallan Venäjällä marraskuuta 1917. Kesään 1918 mennessä bolševikit keskittivät kaiken vallan omiin käsiinsä ja alkoivat nimittää itseään "kommunisteiksi." Työväenluokan kapinoita syttyi lukuisissa maissa, jossa autokraattinen tai autoritaarinen yläluokka oli estänyt työläisten osallistumisen päätöksentekoon. Yhdysvalloissa ja Britanniassa ei tällaista liikehdintää syntynyt.
1890-luvulla syntyi ns. kristillisdemokratia, joka ei niinkään soveltanut marxilaista talousteoriaa kuin raamatullista vaatimusta köyhien auttamisesta. Vuoden 1891 ensyklikassaan Rerum novarum paavi Leo XIII tuomitsi rajoittamattoman kilpailun, joka jättää työntekijät turvattomiksi epäinhimillisten työnantajien armoille. Ensyklika tuomitsi sosialismin luokkataistelun ja vallankumouksen idean. Vaikka kristillisdemokraattinen ja sosialistinen ajattelu lähtivät ideologisesti eri pohjalta, ne ajoivat käytännössä samoja tavoitteita. (Matti Klinge: Sosialistien ja kristillisdemokraattien yhteinen asia)
Kommunistisen liikkeen synnyn myötä sosialismi jakaantui lopullisesti kahteen leiriin. Muualla sai laajaa kannatusta reformistinen suunta, joka painotti jatkuvaa, vähittäistä uudistustyötä. Sosiaalidemokraattien perimmäinen tavoite oli edelleen tuotannontekijöiden kansallistaminen, kun ne saavuttaisivat parlamentaarisen enemmistön. Ensimmäinen sosiaalidemokraattinen hallitus perustettiin Ruotsissa 1920. Ilman ehdotonta enemmistöä sosiaalidemokratiasta tuli kapitalismin sisäinen uudistusliike. Se tyytyi parantamaan äänestäjäkuntansa elintasoa sosiaaliturvalla, eläkkeillä ja työsuojelulla. (Suomessa, katso: Forssan ohjelma 1903)
1930-luvun suuri lama johti maailmanlaajuiseen lamaa ja joukkotyöttömyyteen. Ruotsin hallitusvastuussa olevat sosiaalidemokraatit keksivät täysin uuden idean: työttömyyskorvausten sijasta hallitus palkkasi työttömät töihin. Uusi politiikka johti niin hyviin tuloksiin, että se teorisoitiin: keynesiläinen taloustiede. Sosialistiset puolueet saivat syyn olla hallituksessa myös kapitalistisessa järjestelmässä. Liberaalidemokratioiden taloudet saivat etenevässä määrin piirteitä sosialismista ja muuttuivat sekatalouksiksi demokraattisen hyvinvointivaltion kehittyessä (USA:ssa presidentti Franklin Rooseveltin New Deal 1933).
Sosiaalidemokraatit unohtivat vallankumoustavoitteet, osallistuivat hallituksiin oikeiston kanssa ja luopuivat marxilaisesta retoriikasta. (Saksassa Frankfurtin julistus 1951). Kommunististen puolueiden hallitsemissa maissa ajauduttiin kansallistettuun valtiojohtoiseen talouteen ja totalitaariseen tai diktatoriseen yhteiskuntaan.
Sosialismin pääsuuntia
Sosialismin pääsuuntauksia ovat olleet muun muassa:
- kommunismi, vallankumouksellinen marxismi, pyrkimys sosialismiin vallankumousten kautta
- arabisosialismi, joka halusi usein erottautua marxismista ja marxismi-leninismistä omaksi aatteekseen
- sosiaalidemokratia, pyrkimys sosialismiin vähittäisten, laillisten, kapitalismin sisäisten uudistusten kautta
- anarkismin muodot, kuten Anarkokommunismi tai anarkosyndikalismi, jotka pyrkivät toteuttamaan sosialismin ilman valtahierarkioita
Sosialismin variaatioita: (Heikki Paloheimo, johdatus politiikan tutkimukseen Tampereen yliopisto, syksy 2005 mukaan[http://www.uta.fi/laitokset/politiikka/Johdatus%20politiikan%20tutkimukseen%202005.pdf])
# Kommunismi sosialistisissa maissa
# Kommunismi Länsi-Euroopassa
# Sosiaalidemokratia
# Uusvasemmisto
# Kolmannen tien politiikka
Erään näkemyksen mukaan sosialismi jakautuu olennaisesti vain kahteen pääsuuntaan:
- valtiososialismiin ja
- anarkistiseen sosialismiin
Paloheimon mukaan sosialismin keskeiset arvot ja uskomukset ovat:
# yhteisö
# yhteistyö
# tasa-arvo
# tarpeiden tyydytys
# yhteisomistus
Sosialismi nykyään
Joukko nykyisiä valtioita julistautuu edelleen sosialistiseksi. Kommunistisen yksipuoluejärjestelmän hallitsemia valtiososialistisia maita ovat Kiina, Pohjois-Korea ja Kuuba sekä vielä jossain määrin Vietnam ja Laos. Venezuela on presidenttinsä Hugo Chávezin mukaan siirtymässä demokraattiseen sosialismiin. Monet sosialisteiksi (ja varsinkin sosialidemokraattisiksi) itseään nimittävät puolueet ja johtajat ovat vallassa varsinkin Euroopassa, mutta eivät aktiivisesti pyri siirtämään maitaan sosialistiseen järjestelmään.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monet maat olivat pitkään sosialistisia, mutta viime vuosikymmeninä moni niistä on ainakin osin luopunut siitä. Vastaavan kohtalon on kokenut hyvin laajalle levinnyt arabisosialismi, jonka mallimaina pidettiin sosialistisen Baath-puolueen hallitsemia (Saddam Husseinin) Irakia ja Syyria.
Myös hyvinvointivaltioita pidetään usein sosialistisina, niin niiden vastustajien kuin kannattajienkin retoriikassa. Paavo Lipponen on sanonut Suomen hyvinvointiyhteiskunnan edustavan sosialismia.
Sosialismi elää myös erilaisten radikaalien poliittisten liikkeiden aatteissa. Usein nykyiset marxilaiset sosialistiliikkeet kritisoivat voimakkaasti 1900-luvun "reaalisosialistisia" valtioita esimerkiksi demokratian puutteesta. Samoin radikaalien liikkeiden piirissä elää yhä "libertaris-sosialistinen" anarkismiin ja sen sukuisiin aatteisiin liittyvä sosialismin traditio, joka on saanut myös uusia muotoja, kuten ekoanarkismi, joskaan tällaiset liikkeet eivät usein korosta olevansa jurui sosialistisia, vaikka niiden päämääränä onkin suuren mitatkaavan yksityisomistuksen lakkauttaminen.
Nykyaikaisen sosialismin suurimpia haasteita on vastata kysymykseen taloudelilsen järjestelmän tehokkuudesta. Toiset sosialistit katsovat, että suunnintelmatalouteen nojaava järjestelmä on mahdollista toteuttaa kyllin tehokkaasti, jotta voidaan saavuttaa korkea materialistinen elintaso. Ekologisemmat sosialismin suuntaukset taas saattavat ajatella, ettei kapitalististen maiden saavuttama materiaalisen elintason aste ole tavoittelemisen arvoinen.
Lähteitä
- [http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04.html Sosialismin vuosisadat, Helsingin yliopiston poliittisen historian luentosarja]
Huomattavia sosialisteja
Marxilaisia sosialisteja
- Antonio Gramsci
- Friedrich Engels
- Fidel Castro (suuntautui sosialismiin vasta vallankumouksen jälkeen)
- Josif Stalin
- Lev Trotski
- Jean-Paul Sartre
- Vladimir Lenin
- Rosa Luxemburg
Muita sosialisteja
- Mihail Bakunin
-
- Noam Chomsky
-
- Albert Einstein
- Charles Fourier
- Pjotr Kropotkin
-
- Karl Marx (kielsi olevansa itse marxilainen)
- Gamal Abdel-Nasser
- George Orwell
- Robert Owen
- Pierre-Joseph Proudhon
- Bertrand Russell
- Saint-Simon
- Vincent van Gogh
- John Lennon
(Tähdellä merkityt ovat anarkisteja tai lähellä sitä)
Tietoa muualta
Myös trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?".
Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].
Sosialismin kannattajien tekstejä
- [http://www.socialistinternational.org/4Principles/dofpeng2.html Sosialistisen internationaalin periaatteet]
- Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].
- Trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio
- [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?".
- Sosialistiliiton verkkokirjaston julkaisema brittiläisen Socialist Worker -lehden päätoimittajan Chris Harmanin kirja Kuinka marxilaisuus toimii [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/harman_marxilaisuus/] kertoo marxilaisuuden perustat yleistajuisesti.
Sosialismin kriitikkojen tekstejä
- [http://www.econlib.org/library/Mises/msS.html] Ludvig von Mises: Socialism (engl.)
- [http://www.cc.jyu.fi/~aphamala/pe/2004/poppercj.htm] Analyysiä Karl Popperin sosialismikritiikistä
- [http://www.vapaasana.net/puntari.php3?id=483] Analyysi sosialistisen talouskontrollin toimimattomuudesta
Luokka:Sosialismi
Luokka:Poliittinen ideologia
ms:Sosialisme
zh-min-nan:Siā-hoē-chú-gī
ja:社会主義
simple:Socialism
Klassinen liberalismiKlassinen liberalismi on poliittinen aate, joka saavutti kypsyytensä 1800-luvulla. Klassista liberalismia on yleensä pidetty teollisen vallankumouksen ja siitä rakentuvan kapitalismin tyypillisena aatteena. Sellaiset arvot kuin sananvapaus, uskonnonvapaus sekä ajatuksenvapaus tulivat ensimmäiseksi esille klassisen liberalismin ajattelijoilta ennen kuin muidenkin aatteiden ajattelijat alkoivat omaksua niitä. Klassisen liberalismin vaikutus on ollut niin laajaa, että enimmät länsimaat katsotaan liberaalidemokratioiksi.
Pääpiirteet
- Yksilön tärkeys
- Vapaus (johon kuuluu myös taloudellinen vapaus)
- Järki
- Oikeudenmukaisuus
- Suvaitsevuus ja moninaisuus
Aatehistoriaa ja ajattelijoita
Samalla kun teollinen vallankumous alkoi Iso-Britanniassa, nousivat ensimmäiset liberalismin näkemykset. Ensimmäinen liberaalinen filosofi oli John Locke (1632-1704), joka puolusti uskonnonvapautta tärkeässä teoksessaan A Letter Concerning Toleration (1689). Kuitenkaan hän ei ulottanut uskonnonvapaudesta esittämäänsä näkemystä katolisiin ja ateisteihin saakka.
Locke on vastuussa käsitteen "luonnolliset oikeudet" esittämisestä, jonka hän yksilöi "henki, vapaus ja omaisuus". Luonnonoikeusteoria oli nykyaikaisen ihmisoikeuskäsityksen edeltäjä. Lockelle omaisuus oli tärkeämpi luonnollinen oikeus kuin oikeus osallistua yhteiseen päätöksentekoon: hän ei antanut varauksetonta hyväksyntäänsä demokratian käytölle hallitsemisessa, sillä hän pelkäsi, että "enemmistön tyrannia" etsiytyisi eväämään ihmisiltä heidän oikeuksiaan omaisuuteen. Tästäkin huolimatta luonnollisten oikeuksien ajatus oli avainasemassa antamassa aatteellista oikeutusta Amerikan vallankumoukselle ja Ranskan vallankumoukselle, vaikka ne ainakin jossakin määrin kasvattivat kansanvaltaa ja nostivat aivan uuteen asemaan kansan enemmistön vallankäytön.
Klassisen liberalismin pääasiallinen ekonomisti on ollut skottilainen Adam Smith (1723-1790), joka ajoi suurin piirtein laissez-faire -opin asiaa eli vähintä mahdollista hallituksen sekaantumista talouselämän toimintaan. Adam Smith kehitti motivaatioteorian, joka pyrki sovittamaan inhimillisen omaneduntavoittelun sääntelemättömään yhteiskunnalliseen järjestyksen (pääasiassa teoksessa The Theory of Moral Sentiments (1759)). Hänen kuuluisin teoksensa The Wealth of Nations (1776) pyrki selittämään, kuinka sääntelemättömät markkinat luonnollista kautta ohjaisivat itse itseään aggregoitujen yksilöllisten päätösten muodostaman "näkymättömän käden" voimasta.
Amerikalaiset ajattelijat olivat myös voimakkaasti liberaalisten ajatusten läpitunkemia. Yhdysvaltain presidenteistä sekä kolmas Thomas Jefferson (1743-1826) että neljäs James Madison (1751-1836) toteuttivat liberaalisen liikkeen ajatuksia käytännössä. He eivät ainoastaan pystyttäneet liberaalista kansanvaltaa, vaan myös edistivät liberaalisen aatteen vaikutusta Amerikan hallitusjärjestelmään voimistamalla checks and balances -järjestelmää, osavaltioiden oikeuksia ja kaksikamarista kongressia. Liberaalisten arvojen siemenen kylvi amerikkalaiseen hallitukseen teos The Federalist (1788), joka tunnetaan paremmin nimellä The Federalist Papers. Tekijöinä olivat itse Madison, Alexander Hamilton ja John Jay.
John Stuart Millin (J. S. Mill, 1806-1873) esittämät ajatukset merkitsivät taitekohtaa liberalismin historiasta. Näkökulmasta riippuen häntä pidetään joko klassisen liberalismin kauden viimeisenä edustajana tai sosiaaliliberalismin isänä. Hän vastusti kollektivistisia taipumuksia, mutta myös asetti huomattavaan arvoon yksilön elämän laadun. Hänellä oli myös myötätuntoa naisten äänioikeudelle ja osuuskunnille.
Suomessa klassista liberalismia ovat edustaneet (Antti) Anders Chydenius, joka edelsi Adam Smithiäkin, joskin molemmat olivat paljon velkaa edeltäjilleen, sekä Peter Forsskål, joka tosin varhaisen kuolemansa takia on jäänyt melko tuntemattomaksi.
Liberalismi nykyään
Thomas Hill Green muotoili osin Millin näkemysten pohjalta sosiaaliliberalismin, joka yhdistää klassisen liberalismin tavoitteisiin elämän laadun parantamisen julkisen vallan aktiivisin toimin, esimerkiksi sosiaaliturvan, ilmaisen peruskoulutuksen ja perusterveydenhuollon avulla.
Reaktiona sosiaaliberalismin vasemmistolaisena pidettyä politiikkaa kohtaan syntyi klassisen liberalismin perinteitä jatkamaan myös libertarismi (joskus myös markkinaliberalismi), joka kannattaa negatiivista vapautta eli vapautta pakkovallasta eikä hyväksy negatiivisen vapauden loukkauksia muka positiivisen vapauden eli toimintamahdollisuuksien toteuttamiseksi.
Klassinen liberalismi ei kuitenkaan ollut täysin yhtenäinen perinne ja esimerkiksi Adam Smith kannatti jonkinlaista kilpailulainsäädäntöä. Libertarismi aatteena onkin muotoutunut nykyiseen muotoonsa vasta 1900-luvulla ja klassisen liberalismin voi katsoa sijoittuvan libertarismin ja sosiaaliliberalismin välimaastoon.
Myös Yhdysvalloissa nousussa oleva uuskonservatismi, jota kutsutaan joskus virheellisesti uusliberalismiksi, vetoaa usein klassisen liberalismin perinteeseen. Tämä muistuttaa Thatcherin ja Reaganin retoriikkaa, vaikka heidän oppinsa olivatkin aika kaukana liberalismin aatteista.
Katso myös
- Liberalismi
- [http://www.liberaalinuoret.fi/tekstit/liberalismi.shtml Johdatus liberalismiin], klassisen liberalismin kuvaus
Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia
ja:自由主義
MinimivaltioYövartijavaltio on valtio, joka ainoastaan suojelee yksilönvapautta eli kehollista itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija. Yövartijavaltio ei tarjoa kansalaisilleen muita palveluja kuin nämä laki- ja järjestyspalvelut, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota.
Oikeudet
Moni yövartijavaltion taustalla oleva libertaristinen tai klassinen liberaali ideologia katsoo yksilönvapauden olevan jakamaton kokonaisuus. Jotkut kuitenkin käyttävät erilaista terminologiaa ja luettelevat useita erilaisia vapauksia tai oikeuksia.
Yövartijavaltion lainsäädännön periaatteisiin kuuluu, että yksilön oikeudet sisältävät esimerkiksi
- elinkeinovapauden
- sopimusvapauden
- sananvapauden
- lehdistönvapauden
- järjestäytymisvapauden eli yhdistymisvapauden, kuten ammattiyhdistystoiminnan vapauden
- uskonnonvapauden
- liikkumisvapauden
- vapaus orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta.
Yksityinen omistusoikeus mahdollistaa myös tekijänoikeudet, koska teoksen luojan voidaan katsoa omistavan oikeudet siihen tai tekijänoikeuksien voidaan katsoa olevan fyysisen omistusoikeuden osa. Yksityinen omistusoikeus merkitsee, että esimerkiksi varkaus, ryöstö, kiristys ja petos ovat kiellettyjä. Poikkeuksena tästä monet katsovat, että yövartijavaltio voi kuitenkin verottaa kansalaisiaan toimintansa rahoittamiseksi ja siten vähentää yksityistä omistusoikeutta.
Rahoitus
Ayn Rand ja muut objektivistit kuitenkin katsovat, että yövartijavaltio pitäisi rahoittaa vapaaehtoisesti: Randin mallissa yövartijavaltion tuomioistuimet ja poliisit pitäisivät laillisesti velvoittavina vain niitä sopimuksia, joiden saamasta lainsuojasta sopimusosapuolet olisivat maksaneet etukäteen eräänlaisten leimaverojen kaltaisia transaktiomaksuja, esimerkiksi 1 % kiinteistön kauppahinnasta tai muusta sopimuksen kohteena olevan omaisuuden arvosta. Rand ehdotti myös, että valtio voisi hankkia tuloja järjestämällä arpajaisia. Tätä ehdotusta on kuitenkin kritisoitu ankarasti muiden libertaristien taholta, koska lottoarvonta tms. uhkapelibisnes ei tietenkään kuulu yövartijavaltion tehtäväkenttään. Rand perusteli ehdotustaan ajatuksella, että kukaan rationaalinen ihminen ei osallistu uhkapeleihin voittaakseen rahaa: Randin mielestä ihmiset ostaisivat valtion lottokuponkeja lähinnä lahjoittaakseen rahaa valtiolle hyväntekeväisyysmielessä. Tätä ajatusta pidetään yleisesti täysin epärealistisena ja eksentrisenä. Kukaan muu kuin Rand ei ole esittänyt uhkapelibisnestä yövartijavaltion rahoituskeinoksi, mutta filosofiansa eli ns. objektivismin suosion vuoksi Rand sattuu olemaan yksi maailman tunnetuimpia yövartijavaltion kannattajia.
Verotusoikeuden lisäksi toinen yövartijavaltion ideaan kuuluva poikkeus yksityisen omistusoikeuden täydellisestä vapaudesta ovat yövartijavaltion monopolit, joita yövartijavaltiolla sen useimpien kannattajien mielestä pitää olla sen toimialalla. Yövartijavaltio ei siis yhden käsityksen mukaan salli suvereeneja yksityisiä tuomioistuimia, yksityisiä poliiseja, yksityisiä armeijoita jne. - muutenhan se ei olisi Max Weberin määritelmän mukaan valtio, koska juuri väkivaltamonopoli on valtion tunnusmerkki. Jotkut yövartijavaltion kannattajat kuitenkin hyväksyvät yksityiset välimiestuomioistuimet, vartijat, etsivät ja yksityisarmeijat. Robert Nozick oli tunnettu filosofi, joka kannatti yövartijavaltiota ja sen monopolia teoksessaan Anarchy, State and Utopia. Yövartijavaltion olemassaolo, verotusoikeus ja väkivaltamonopoli ovat sen tyypillinen ero verrattuna anarkokapitalismiin.
Palvelut
Yövartijavaltion ero hyvinvointivaltioon nähden on se, että yövartijavaltio ei tuota ns. hyvinvointipalveluja kuten opetus-, hoito- ja hoivapalveluja eikä ylipäätään mitään muita palveluja kuin laki- ja järjestyspalvelut. Yövartijavaltio ei siis jaa sosiaalitukia eikä muitakaan tukiaisia. Yövartijavaltio ei sääntele yksityisomaisuuden käyttöä esimerkiksi kaavoituksella paitsi joidenkuiden mielestä ääritapauksessa saasteiden tms. ulkoishaittojen ehkäisemiseksi. Yövartijavaltio ei loukkaa sopimusvapautta esimerkiksi säätämällä minimipalkkalakia tai antamalla työmarkkinajärjestöille oikeutta solmia yleissitovia eli muitakin kuin sopimusosapuolia itseään koskevia työehtosopimuksia. Yövartijavaltio ei loukkaa yksilön itsemääräämisoikeutta esimerkiksi asevelvollisuuden ja huumekieltolain kautta. Yövartijavaltio ei myöskään omista muuta kuin yövartijapalvelujen tuotannossa tarvittavaa pääomaa ja maata eli ei omista esimerkiksi teitä ja keskuspankkia eikä harjoita rahapolitiikkaa.
Yövartijavaltion käsite liittyy minarkismiin, klassiseen liberalismiin ja libertarismiin. Yövartijavaltion synonyyminä usein pidetään minimivaltiota. Minimivaltio on saanut nimensä siitä, että sen toimivalta on rajoitettu hyvin pieneksi. Yövartijavaltion käsite kuitenkin joskus käsitetään valtion toimivallan suhteen tarkemmaksi kuin minimivaltio, joka voi joidenkuiden mielestä harjoittaa muutakin toimintaa kuin yövartijavaltio. Yövartijavaltio on alun perin ollut sosialistien ja konservatiivien käyttämä haukkumasana, mutta nykyään useimmat yövartijavaltion kannattajatkin ovat omaksuneet tämän sanan.
Käytännön toteutus
Anarkokapitalistit kritisoivat yövartijavaltiota siitä, että sitä ei voida käytännössä toteuttaa tai että se on tehoton monopolistisuudessaan tai moraaliton yksityistä omistusoikeutta ja yksilön itsemääräämisoikeutta loukatessaan. USA on monien anarkokapitalistien mielestä suunnilleen esimerkki siitä, että väkivaltamonopolinsa takia yövartijavaltio käytännössä muuttuu sosiaalidemokraattiseksi valtioksi. Konservatiivit ja sosialistit kritisoivat yövartijavaltiota samoista syistä kuin muutakin liberalismia ja usein kannattavat sen sijaan hyvinvointivaltiota ja heidän kannattamaansa liberalismista poikkeavaa moraalia ylläpitävää valtiota. Myös sosiaaliliberaalit vastustavat yövartijavaltiota ja haluavat valtion tuottavan myös hyvinvointipalveluja ja siirtävän tuloja köyhille. Yövartijavaltiossa hyvinvointivaltion sijaan olisi yksityistä hyväntekeväisyyttä, vakuutuksia, säästämistä ja historiallisen esimerkin mukaisesti yksityisiä työttömyyskassoja. Itse asiassa myös yövartijavaltio todennäköisesti siirtäisi tuloja köyhille, koska se tarjoaisi palvelujaan kaikille asukkaille tai kansalaisille eikä voisi verottaa varattomia.
Yövartijavaltion periaatteisiin kuuluu tasa-arvo lain edessä. Monen kannattajansa mukaan yövartijavaltio onkin tasa-arvoisin mahdollinen yhteiskunta, kun taas myös hyvinvointivaltiossa valta on paljolti keskitetty poliitikoille, virkamiehille ja heidän suosimilleen eturyhmille.
Yövartijavaltion käsite ei sisällä kaikkia valtiomuodon yksityiskohtia kuten demokratiaa, tasavaltaa, monarkiaa tai vastaavaa. Yövartijavaltio voisi siis periaatteessa olla demokratia, tasavalta, monarkia, aristokratia tai muu. Monet yövartijavaltion kannattajat haluavat yövartijavaltion perustuslain rajoittavan valtion toimivallan yövartijavaltion idean mukaisesti. Ellei perustuslaki rajoita valtion toimivaltaa, on suuri vaara, että valtio loukkaa yksilönvapautta enemmän kuin yövartijavaltio. Käytännössä perustuslakikaan ei takaa, että sitä noudatettaisiin alkuperäisessä tarkoituksessaan. Tästä USA on tunnettu esimerkki.
Käytännössä yövartijavaltioita ei ole ollut olemassa puhtaassa muodossaan missään. 1800-luvun paljolti klassisen liberalismin mukaiset länsieurooppalaiset valtiot kuten Britannia ja jo 1700-luvun Pohjois-Amerikka olivat kuitenkin melko lähellä yövartijavaltiota, mutta poikkeamiakin toki oli kuten noissa valtioissa laillinen orjuus. Keskiajan Islanti oli myös hyvin minimaalinen valtio.
Luokka:Politiikka
YövartijavaltioYövartijavaltio on valtio, joka ainoastaan suojelee yksilönvapautta eli kehollista itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija. Yövartijavaltio ei tarjoa kansalaisilleen muita palveluja kuin nämä laki- ja järjestyspalvelut, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota.
Oikeudet
Moni yövartijavaltion taustalla oleva libertaristinen tai klassinen liberaali ideologia katsoo yksilönvapauden olevan jakamaton kokonaisuus. Jotkut kuitenkin käyttävät erilaista terminologiaa ja luettelevat useita erilaisia vapauksia tai oikeuksia.
Yövartijavaltion lainsäädännön periaatteisiin kuuluu, että yksilön oikeudet sisältävät esimerkiksi
- elinkeinovapauden
- sopimusvapauden
- sananvapauden
- lehdistönvapauden
- järjestäytymisvapauden eli yhdistymisvapauden, kuten ammattiyhdistystoiminnan vapauden
- uskonnonvapauden
- liikkumisvapauden
- vapaus orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta.
Yksityinen omistusoikeus mahdollistaa myös tekijänoikeudet, koska teoksen luojan voidaan katsoa omistavan oikeudet siihen tai tekijänoikeuksien voidaan katsoa olevan fyysisen omistusoikeuden osa. Yksityinen omistusoikeus merkitsee, että esimerkiksi varkaus, ryöstö, kiristys ja petos ovat kiellettyjä. Poikkeuksena tästä monet katsovat, että yövartijavaltio voi kuitenkin verottaa kansalaisiaan toimintansa rahoittamiseksi ja siten vähentää yksityistä omistusoikeutta.
Rahoitus
Ayn Rand ja muut objektivistit kuitenkin katsovat, että yövartijavaltio pitäisi rahoittaa vapaaehtoisesti: Randin mallissa yövartijavaltion tuomioistuimet ja poliisit pitäisivät laillisesti velvoittavina vain niitä sopimuksia, joiden saamasta lainsuojasta sopimusosapuolet olisivat maksaneet etukäteen eräänlaisten leimaverojen kaltaisia transaktiomaksuja, esimerkiksi 1 % kiinteistön kauppahinnasta tai muusta sopimuksen kohteena olevan omaisuuden arvosta. Rand ehdotti myös, että valtio voisi hankkia tuloja järjestämällä arpajaisia. Tätä ehdotusta on kuitenkin kritisoitu ankarasti muiden libertaristien taholta, koska lottoarvonta tms. uhkapelibisnes ei tietenkään kuulu yövartijavaltion tehtäväkenttään. Rand perusteli ehdotustaan ajatuksella, että kukaan rationaalinen ihminen ei osallistu uhkapeleihin voittaakseen rahaa: Randin mielestä ihmiset ostaisivat valtion lottokuponkeja lähinnä lahjoittaakseen rahaa valtiolle hyväntekeväisyysmielessä. Tätä ajatusta pidetään yleisesti täysin epärealistisena ja eksentrisenä. Kukaan muu kuin Rand ei ole esittänyt uhkapelibisnestä yövartijavaltion rahoituskeinoksi, mutta filosofiansa eli ns. objektivismin suosion vuoksi Rand sattuu olemaan yksi maailman tunnetuimpia yövartijavaltion kannattajia.
Verotusoikeuden lisäksi toinen yövartijavaltion ideaan kuuluva poikkeus yksityisen omistusoikeuden täydellisestä vapaudesta ovat yövartijavaltion monopolit, joita yövartijavaltiolla sen useimpien kannattajien mielestä pitää olla sen toimialalla. Yövartijavaltio ei siis yhden käsityksen mukaan salli suvereeneja yksityisiä tuomioistuimia, yksityisiä poliiseja, yksityisiä armeijoita jne. - muutenhan se ei olisi Max Weberin määritelmän mukaan valtio, koska juuri väkivaltamonopoli on valtion tunnusmerkki. Jotkut yövartijavaltion kannattajat kuitenkin hyväksyvät yksityiset välimiestuomioistuimet, vartijat, etsivät ja yksityisarmeijat. Robert Nozick oli tunnettu filosofi, joka kannatti yövartijavaltiota ja sen monopolia teoksessaan Anarchy, State and Utopia. Yövartijavaltion olemassaolo, verotusoikeus ja väkivaltamonopoli ovat sen tyypillinen ero verrattuna anarkokapitalismiin.
Palvelut
Yövartijavaltion ero hyvinvointivaltioon nähden on se, että yövartijavaltio ei tuota ns. hyvinvointipalveluja kuten opetus-, hoito- ja hoivapalveluja eikä ylipäätään mitään muita palveluja kuin laki- ja järjestyspalvelut. Yövartijavaltio ei siis jaa sosiaalitukia eikä muitakaan tukiaisia. Yövartijavaltio ei sääntele yksityisomaisuuden käyttöä esimerkiksi kaavoituksella | | |
