:: wikimiki.org ::

Isoviha

Isoviha

Isoviha on suuren Pohjan sodan (1700-1721) aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1714-1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Eniten venäläisiä miehityssotilaita oli Länsi-Suomessa. Varsinkin Pohjanmaalla he aiheuttivat suurta tuhoa ja kauhua. Säätyläisistä suuri osa pakeni Ruotsiin, tavallista kansaa piilopirtteihin. Siviilejä tapettiin arviolta noin 5000 ja noin 10 000 henkeä vietiin pakkotyöhön Venäjälle. Kyliä tuhottiin ja poltettiin. Perinteisen historiankirjoituksen mukaan isoviha on usein nähty täydellisenä katastrofiaikana, mutta myöhemmän tulkinnan mukaan kuvaa on liioiteltu: esimerkiksi sadot säilyivät suurin piirtein entisellään ja miehityksen jälkipuolella myös laillinen järjestysvalta alkoi palautua. Isonvihan aikana venäläisiä vastustivat mm. Tapani Löfvingin johtamat sissit. Sissien toiminnalla ei ollut juuri sotilaallista merkitystä ja tavalliselle väestölle siitä oli lähinnä haittaa, koska venäläiset kostivat sissi-iskut talonpojille ja koska sissit usein ottivat ylläpitonsa talonpojilta.

Katso myös

- Vanhaviha
- Pikkuviha

Lähde

Jouko Vahtola: Suomen historia jääkaudesta Euroopan Unioniin (2003). Luokka:Suuri Pohjan sota Luokka:Suomi Ruotsin suurvalta-ajalla

Suuri Pohjan sota

Suuri Pohjan sota käytiin Ruotsin ja sen vastustajien Venäjän, Tanska-Norja Unionin ja Preussin ja Hannoverin (vuodesta 1715) ja Saksi-Puolan välillä vuosina 1700–1721. Sota alkoi helmikuussa 1700 Saksin vaaliruhtinaan ja Puolan kuninkaan August Väkevän hyökkäyksellä Ruotsille kuuluneeseen Riikaan Liivinmaalla. Suomen historiassa tätä Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721 päättynyttä ajanjaksoa kutsutaan isonvihan ajaksi.

Sodan tausta

Ruotsi oli 1600-luvulla noussut suurvallaksi Tanskan, Venäjän, Puolan ja Saksan valtioiden kustannuksella. Tanska oli 1658 menettänyt Roskilden rauhassa lopullisesti Skånen, Blekingen ja Hallanin maakunnat, Saarenmaan sekä Gotlannin ja Norjan puolelta Båhuslänin, Jämtlannin ja Härjedalenin maakunnat. Venäjä oli 1617 Stolbovan rauhassa menettänyt Ruotsille Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin. Venäjä halusi pääsyn Itämerelle ja tarvitsi sotalaivastolleen satamia. 1690-luvun lopulla Kaarle XII:n serkku, Saksin vaaliruhtinas ja 1697 Puolan kuninkaaksi valittu August Väkevä alkoi haaveilla Liivinmaan valtaamisesta. Hän tekikin salaisen hyökkäysliiton Venäjän ja revanssia hakevan Tanskan kanssa vuoden 1699 lopulla.

Sodan alku

Sota alkoi helmikuussa 1700, kun Saksin armeija hyökkäsi ilman sodanjulistusta Ruotsin valtakunnan suurimpaan kaupunkiin, Riikaan Ruotsin Liivinmaalla. Saatuaan tiedon hyökkäyksestä Viron kenraalikuvernööri Axel de la Gardie antoi Suomen rykmenteille käskyn nousta liikekannalle ja marssia Riian avuksi. Riian ensimmäinen piiritys päättyikin toukokuun alussa, kun suomalaisrykmentit ehtivät kaupungin lähistölle. Tanskan kuningas, Kaarlen serkku Fredrik IV, liittyi sotaan maaliskuussa hyökkäämällä Kaarle XII:n liittolaista ja lankoa, Holstein-Gottorpin herttuaa vastaan. Kaarle XII yllättyi hyökkäyksestä mutta toimi nopeasti. Hän kutsui aseisiin isänsä muodostaman vahvan armeijan ja lähti sotaan ensin Tanskaa vastaan. Ruotsin liittolaisten — Englannin, Alankomaiden ja Hannoverin — avustuksella hän Kaarlen armeija nousi maihin Sjællantiin ja Tanska masennettiin niin perusteellisesti, ettei se pystynyt osallistumaan sotaan useaan vuoteen. Tanska joutui solmimaan elokuun 8. päivänä Treventhalin rauhan Holstein-Gottorpin herttuan kanssa ja luopumaan samalla liitosta Ruotsia vastaan. Puolan kuningas ja Saksin vaaliruhtinas August Väkevä tuli henkilökohtaisesti johtamaan Saksin armeijaa heinäkuussa ja seurasi Riian toinen piiritys. Kun Kaarle XII nousi lokakuun alussa maihin Pärnussa hän sai tietää, että Riian varuskunnan päällikkö oli tehnyt aselevon Augustin kanssa ja Saksin armeija oli perääntynyt talvileiriin Kuurinmaan ja Samogitian puolelle.

Venäjä liittyy sotaan

Alkuvuodesta 1700 tsaari Pietari Suuri oli ollut kiinni sodassa Turkkia vastaan. Määräaikainen rauha Turkin kanssa solmittiin 14. heinäkuuta ja 20. elokuuta tsaari julisti sodan Ruotsille ja liittyi mukaan sotaan liittolaistensa kanssa. Vasta pari päivää oman sodanjulistuksensa jälkeen Pietari sai kuulla Tanskan tehneen rauhan. Hän ei kuitenkaan antanut sen häiritä hyvin alkanutta sotaa, ja lokakuussa Venäjällä oli 30 000 jalkamiestä ja 7500–10000 ratsumiestä piirittämässä Pietarin johdolla Ruotsin tärkeintä tukikohtaa idässä, Narvan linnoitusta. Tätä armeijaa Kaarle XII lähti epäröimättä karkoittamaan. Ruotsin Virossa ja Liivinmaalla olevat joukot määrättiin marssimaan Wesenbergin (nyk. Rakvere) luo, josta Kaarle lähti 13. marraskuuta Narvaa kohden. Kun Kaarlen kanuunoiden äänet kantautuivat piiritysleiriiin 19. päivän illansuussa, Pietari Suuri lähti hoitamaan kiireellisiä asioita Moskovaan armeijan päällikön, marsalkka Golovin kanssa ja jätti komennon herttua de Croylle. Seuraavana päivänä, marraskuun 20. päivä Kaarlen 10 200 miehen karoliiniarmeija löi Venäjän liki 37 000 vahvuiset joukot perin pohjin Narvan taistelussa. Tuhannet venäläiset hukkuivat Narvajokeen, yli puolet jäi vangeiksi.

Sota Puolassa

Kaarle XII kaavaili Puolasta liittolaista, mutta ensin hänen piti voittaa Saksin ja Puolan armeijat ja syöstä August Väkevä vallasta. August ei ollut antanut periksi lopullisesti vaikka olikin luopunut Riian piirityksestä. August uudisti liiton Pietarin kanssa talvella 1701, jolloin Pietari lupaili apujoukkoja ja sivustatukea hyökkäämällä uudestaan Inkeriin. Kaarle XII ei jäänyt odottamaan Augustin hyökkäystä, vaan ylitti Väinäjoen ja löi Saksin ja Venäjän armeijat Väinäjoen taistelussa heinäkuun alussa 1701 Riian lähellä. August oli nyt lyöty, mutta Kaarle ei suostunut rauhanehtoihin vaan vaati ehdotonta antautumista. Kaarle XII eteni Puolaan ja vaikka Puolan valtakunnan armeija liittyi nyt sotaan, Kaarlen armeija valtasi Varsovan, Krakovan ja löi Saksin ja Puolan armeijat 1703 keväällä Pultuskissa. Vuoden 1704 alussa Kaarle XII valitutti Varsovassa Stanislaw Leszczyskin Puolan kuninkaaksi. August Väkevä pakeni Liettuaan. Helmikuussa 1706 sotamarsalkka Schulenburgin johtama saksien ja venäläisten armeija tuhottiin Fraustadtin luona. Narvan jälkeen ruotsalaisten päällikkö, kenraali Rehnschiöldt oli päästänyt venäläisvangit menemään sen jälkeen kun he olivat luovuttaneet aseensa. Nyt hän ilmeisesti [3] määräsi venäläiset teloitettavaksi. Joka tapauksessa, Schulenburgin armeija menetti 18 000 miehestään, 8 000 kaatuneina ja 7 600 vankeina. Espanjan perimyssodan tapahtumien johdosta keisari päästi Ruotsin joukot kesällä 1706 marssimaan Sleesian läpi Saksiin, ja Kaarle pakotti August Väkevän solmimaan rauhan syyskuussa.

Tie Pultavaan

Ruotsin sotiessa Saksia ja Puolaa vastaan ruotsalaiset olivat sallineet venäläisten hyökkäillä itärintamalla. Pietari oli valloittanut Inkerin ja alkoi rakentaa uutta pääkaupunkiaan, Pietaria vuonna 1703 Suomenlahden pohjukkaan. Pietari Suuri tarjosi rauhaa, rauhanehtojen mukaan Ruotsi olisi menettänyt vain Inkerin. Kaarle ei kuitenkaan tyytynyt tarjoukseen, ja elokuussa 1707 Ruotsin joukot lähtivät marssimaan kohti Venäjää. Kesällä 1708 armeija käsitti 49 500 miestä, jotka kaikki olivat matkalla kohti Moskovaa. Ruotsi pystyi voittamaan joitain erillistaisteluja, Kaarle pääsi Smolenskiin muttei kyennyt lyömään Venäjää. Pietari Suuri käytti poltetun maan taktiikkaa: venäläiset tuhosivat alueet, joilta joutuivat perääntymään, jolloin Ruotsin armeija ei löytänyt ruokaa sen enempää miehille kuin elikoillekaan. Kun tie Smolenskista Moskovaan ei auennut, Kaarle XII muutti strategiaansa, hän pyrki saamaan kapinalliset kasakat, tataarit ja Turkin mukaan sotaan Pietaria vastaan. Ruotsin armeija lähti marssimaan kohti Ukrainaa. Kaarlen apujoukkojen huoltovankkurit ja tykit juuttuivat mutaan ja ne tuhottiin Lesnajan kylässä lumimyrskyssä syyskuussa 1708. Puolet Lewenhauptin 12000 miehestä saavutti pääjoukon ilman varusteitaan, mikä ei auttanut armeijan huoltoa. Erityisen kylmän talven 1708-1709 jälkeen Kaarle XII lähti jälleen kohti Moskovaa. Jälleen poltetun maan taktiikka ja ilmasto tekivät tehtävänsä, kolmannes armeijasta oli kuollut ja Kaarle itse haavoittunut, kun Ruotsin ja Venäjän armeijat kohtasivat viimein 28. kesäkuuta 1709 Pultavan taistelussa. Pietari Suuren 45 000 miehen armeija löi Ruotsin 29 000 miehen joukot, Kaarle pakeni henkikaartin ja parin ruotsalaisen pataljoonan kanssa Turkkiin. Ruotsin armeijan pääjoukot antautuivat 30. kesäkuuta, sotavangit vietiin Siperiaan, kaivoksiin tai rakentamaan Pietarin kaupunkia.

Tanska ja Puola liittyvät taas sotaan

Pultavan innoittamana Saksi ja Tanska liittyivät jälleen 1709 sotaan. August Väkevä kruunattiin uudelleen Puolan kuninkaaksi. Vuoden 1710 helmikuussa Magnus Stenbock löi kuitenkin Helsingborgin taistelussa Skåneen maihinnousseen 14 000 miehen tanskalaisarmeijan. Englanti, Alankomaat ja Preussi tarjoutuivat toimimaan välittäjinä mutta Turkkiin jäänyt Kaarle ei vieläkään halunnut tehdä rauhaa. Vuoden 1712 lopulla Stenbock lähti Saksaan tarkoituksena kohdata Kaarle XII ja hän voittikin Tanskan ja Saksin armeijat Gadebuschissa Lyypekin lähellä. Saksan-retki päättyi kuitenkin huonosti, Stenbock armeijoineen joutui antautumaan toukokuussa 1713 Tönningissä.

Isonvihan aika

Kaarlen vehkeilyistä huolimatta (tai juuri niiden vuoksi) Turkin sulttaani luopui sodasta Venäjää vastaan lopullisesti vuonna 1713 ja Pietari Suuri oli vapaa toimimaan Itämeren suunnalla. Ruotsin ylivoimainen avomerilaivasto pystyi kuitenkin pitämään venäläiset pois Itämereltä, vaikka Venäjä oli saanut ensimmäiset kolme 50-tykkistä linjalaivaansa valmiiksi vuoden 1710 syksyllä. Ruotsin laivasto talvehti Karlskronassa, josta ei ehtinyt estämään Venäjän Itämeren laivaston keväisiä operaatioita. Vuoden 1710 keväällä juuri jäiden lähdön jälkeen venäläiset laivasivat tykistönsä piirittämään Viipuria, jonka lisäksi he valloittivat Riian, Pärnun ja Tallinnan. Viipurin menetyksen jälkeen 1711-1712 laivaston talvehtimispaikaksi valittiinkin Helsinki. Huonoista kokemuksista huolimatta Ruotsin laivasto vietti talven 1713 jälleen Karlskronassa, vaikka Venäjän maihinnousua Suomeen osattiinkiin odottaa. Suomea puolustavat maajoukot oli siroteltu pitkin etelärannikkoa, pääjoukot olivat Porvoossa ja Pernajassa, lännempänä joukkoja oli Helsingissä ja Turussa asti. Heti jäiden lähdön jälkeen Venäjän saaristolaivasto kaleereineen pääsi toimimaan vapaasti Suomenlahdella ja 8. toukokuuta 1713 venäläiset saapuivatkin Helsingin edustalle 300 aluksen ja 17 000 miehen voimin kreivi Fjodor Apraksinin johdolla. Ruotsin avomerilaivasto saapui Helsinkiin liian myöhään, Helsinkiä puolustaneiden 1 800 miehen komentaja Armfelt oli jo polttanut kaupungin ja vetäytynyt. Apraksinin laivasto ja joukot eivät myöskään olleet jääneet odottamaan Ruotsin laivastoa ja nousivat maihin Porvoossa ja Pernajassa Porvoon itäpuolelle. Suomessa olevien joukkojen ylipäällikkö, Georg Lybecker vitkasteli ja vältteli yhteenottoa venäläisten kanssa. Venäjän armeija saavutti taisteluitta Helsingin 10. heinäkuuta, kaupungin edustalla ollut laivasto-osasto poistui ja Lybecker perääntyi lopulta joukkoineen Hämeenlinnaan.

Kostianvirran taistelu

Tukholman sotaneuvosto sai tarpeekseen kyvyttömästä Lybeckeristä ja kutsui hänet Tukholmaan "neuvotteluja varten". Kenraalimajuri Carl Gustav Armfelt nimitettiin hänen tilalleen Suomessa olevien joukkojen ylipäälliköksi. Armfeltin lähettämä pieni 500 jalkamiehen ja 200 ratsumiehen osasto ei pystynyt estämään venäläisten etenemistä elokuun lopulla Turkuun. Venäläisten Turun-retki jäi kuitenkin kesken, Pietari Suuri pakeni takaisin Helsinkiin, kun kuuli Ruotsin saaristolaivaston kaleerien saapuneen Turun edustalle. Syyskuussa 1713 Venäjän armeija lähti etenemään pohjoiseen poistaakseen Armfeltin armeijan uhan. Armfelt ei voinut vain perääntyä, vaan hän asettui asemiin Hämeenlinnan pohjoispuolelle. Armfelt oli jakanut 7 200 miestään eri puolille Hämettä. Pääjoukot, 3 400 miestä, olivat Pälkäneellä Kostianvirran partaalla. Yksi jalkaväkirykmentti ja pääosa ratsujoukoista oli jaettu eri puolille Mallasvettä torjumaan venäläisten koukkausta. Kostianvirralla olevat Armfeltin joukot pystyivät kyllä estämään 15 000 miehen vahvuisten venäläisjoukkojen etenemisen virran yli, mutta se vain hidasti kenraali-yliamiraali Apraksinia. Lokakuun 6. päivä yli 6 000 venäläistä ylitti Mallasveden hirsilautoilla. Armfelt pystyi irroittamaan vain 2000 miestä Kostianvirralta maihinnousua torjumaan. Vastarinnasta huolimatta venäläiset rantautuituvat Mälkilän kylässä ja kiersivät Kostianvirralla olevien joukkojen selustaan. Ruotsalaiset menettivät yli 800 miestä ja koko tykistönsä (9 tykkiä).

Napuen taistelu

Kostianvirran jälkeen venäläiset pääsivät etenemään Pohjanmaalle saakka. Isossakyrössä Napuen luona 19. helmikuuta 1714 Armfeltin armeija joutui saarroksiin ja menetti yli puolet vahvuudestaan. Venäläiset etenivät Vaasaan ja polttivat Pietarsaaren kaupungin, Raahea kohti perääntyvät Armfeltin armeijan rippeet polttivat Kokkolan sataman. Venäläiset perääntyivät kuitenkin ennen kelirikkoa takaisin Ylä-Satakuntaan, Kangasalan tienoille. Pietari Suuri sovelsi taas poltetun maan taktiikkaa. Estääkseen Ruotsin armeijan huollon hän määräsi kasakat hävittämään ennen poistumistaan 10 peninkulman verran Pohjanmaata. Miehet tapettiin ja lapset ja naiset vietiin orjiksi Venäjälle, 8000–9000 ihmistä surmattiin tai vietiin pois.

Riilahden taistelu

Seuraavana kesänä seurasi Ruotsin ja Venäjän laivastojen kohtaaminen. Venäjän saaristolaivastoon kuului silloin jo 100 kaleeria ja kymmenentuhatta miestä. Heinäkuussa 1714 Apraksinin johtama saaristolaivasto oli jäänyt saarroksiin Hankoniemen itäpuolelle Tvärmninnen edustalle. Pietari ei uskaltanut riskeerata linjalaivojaan vaan jätti avomerilaivastonsa Tallinnan satamaan ja suuntasi saaristolaivaston mukana Hankoon. Hankoniemen edustalla 27. heinäkuuta 1714 käydyssä Riilahden taistelussa venäläiset onnistuivat valtaamaan tiedustelemassa olleen Ruotsin laivasto-osaston jossa oli 18-tykkinen fregatti Elephant, kuusi kaleeria ja kolme saaristolaisvenettä. Tämän Venäjän laivaston ensimmäisen merivoiton kunniaksi 27. heinäkuuta on ollut Venäjän ja Neuvostoliiton laivastojen juhlapäivä sekä laivastoissa on ollut useita aluksia nimeltä Gangut (Hangö udd). (Myös Suomen laivastossa oli 1943 uponnut miinalaiva Riilahti.)

Ahvenanmaan ja Pohjanmaan miehitys

Riilahden voiton jälkeen 1714 syyskesällä venäläiset pääsivät etenemään pitkin Suomenlahden rannikkoa Ahvenanmaalle ja Pohjanlahdelle. Apraksinin johtama laivasto-osasto ja kenraaliluutnantti Robert Brucen ratsuväkiosasto eteni pitkin Pohjanlahden rannikkoa Uuteenkaarlepyyhyn saakka. Venäläiset pystyivät ulottamaan sotatoimet myös varsinaisen Ruotsin puolelle, kenraalimajuri Golovinin johtama laivasto-osasto ylitti syyskuussa Pohjanlahden ja hyökkäsi Uumajaan. Kaupunki paloi taistelussa. Selkämeri ja Merenkurkku olivat Ruotsin laivastoa vaarallisempia vastustajia, venäläiset menettivät retkellä 26 kaleeria, 12 pienempää alusta ja 285 miestä. Pietari Suuri valittikin¸ että Venäjän laivasto kärsi retkellä suurempia menetyksiä kuin Hankoniemen verisen taistelun aikana. Sekä taistelu että retki olivat tsaarin mieleestä kuitenkin kannattavia, sillä nyt Venäjän saaristolaivasto oli osoittanut vaarallisuudensa ruotsalaisille. Ainoa taistelukosketus Armfeltin armeijan ja venäläisten kanssa oli 20. elokuuta Isossakyrössä, jossa ollut 560 ratsumiehen etuvartio otti Brucen etujoukkojen kanssa yhteen. Syyskuun 13. päivä, samaan aikaan kuin venäläisten laivasto kääntyi Uudestakaarlepyystä takaisin kohti Turkua, Armfeltin jalkaväki lähti perääntymään Raahesta Länsipohjaan, Kalixin pitäjään Tornion länsipuolelle. Ratsuväen etuvartio jäi Kemiin. Venäläiset etenivät Armfeltin perässä pohjoiseen, miehittivät Kokkolan, Kokkolaan, Oulun ja Kajaanin. Vuoden 1715 alussa venäläiset olivat miehittäneet koko Suomen, aivan Pohjois-Pohjanmaata lukuun ottamatta. Virkamiehet ja osa papistosta olivat paenneet Ruotsiin. Tämä miehitysaikaa kutsutaan isonvihan ajaksi Suomen historiassa. 1721 rauhanteon jälkeen ja sitä ennenkin – olot olivat jo 1717 vakiintuneet venäläisten asetettua Suomeen siviilihallinnon – pakolaisia palasi Ruotsista takaisin Suomeen, samoin palasi Venäjälle vangeiksi ja pakkotyöhön vietyjä.

Kaarlen paluu Ruotsiin

Kaarle XII ratsasti kahdessa viikossa Turkin Transsylvaniasta Unkarin, Itävallan, Baijerin ja muiden Saksan ystävällismielisten valtioiden kautta Ruotsin Pommeriin. Hän saapui Stralsundin kaupunkiin 11. marraskuuta 1714. Kaarle saattoi vain todeta, että Pietari oli vallannut Ruotsin Itämeren maakunnat ja Suomen, sekä Tanska Bremenin. Hannover liittyi sotaan Ruotsia vastaan huhtikuussa 1715. Tilanne muuttui vielä epätoivoisemmaksi saman vuoden lokakuussa, kun Preussikin liittyi sotaan Ruotsia vastaan ja Tanskan, Saksin ja Preussin joukot alkoivat piirittää Stralsundia. Kaarle pakeni piiritetystä kaupungista Skåneen, jonne hän saapui 13. joulukuuta 1715. Tammikuussa 1716 Kaarle keräsi Lundiin 40 000 miehen armeijan. Suojasää pilasi suunnitelman hyökätä jään yli Tanskaan, joten armeija suuntasi kulkunsa helmikuussa Norjaan. Ilman tykistöä Kaarle ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan norjalaisten linnoituksia, joten huhtikuussa hän joutui palaamaan tyhjin käsin ensimmäiseltä Norjan matkaltaan. Ruotsia vastaan sodassa olevasta Hannoverin vaaliruhtinaasta oli tullut myös Ison-Britannian kuningas Yrjö I vuoden 1714 syyskuussa. Kaarle oli tukenut katolisia jakobiittejä, jotka yrittivät syöstä Yrjön valtaistuimelta, mutta heidät kukistettiin Skotlannissa vuoden 1716 helmikuuhun mennessä. Niinpä suurten merivaltojen laivastot (Englannin sekä Alankomaiden) tukivat Tanskan ja Venäjän laivastoja kun ne pyrkivät nousemaan uudelleen maihin Skåneen syksyllä 1716. Kaarlen pelasti vain liittolaisten eripura. Tilanne idässä oli toivoton ja 1718 Kaarle alkoi jo tunnustella rauhaa Venäjän kanssa Ahvenanmaalla. Syksyllä hän päätti hyökätä uudestaan Norjaan, Kaarlen komentamat pääjoukot marssivat kohti Kristianiaa (nykyinen Oslo) ja Armfeltin komentama osasto valtasi Trondheimin. Piirittäessään Osloon vievän reitin varrella olevaa Fredrikstenin linnoitusta Kaarle XII kuoli ohimoon osuneesta kuulasta 30. marraskuuta 1718. Kaarlen langon, Hessenin prinssin johdolla ruotsalaiset perääntyivät Norjasta.

Rauha ilman Kaarlea

Ruotsi solmi Tukholman rauhat vuosina 1719 ja 1720 Hannoverin, Preussin, Tanskan ja Puolan kanssa. Ruotsi menetti Saksan alueensa Hannoverille ja Preussille Länsi-Pommeria lukuun ottamatta, Tanskalle se joutui maksamaan sotakorvauksia ja luopumaan tullivapaudesta Juutinraumassa. Venäjän kanssa tehtiin lopulta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauha, Ruotsi menetti Inkerin, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin ja Karjalan suunnilleen Suomen nykyistä itärajaa myöden. Sodan tuloksena Ruotsi menetti asemansa suurvaltana ja Venäjä otti Ruotsille kuuluneen valta-aseman Itämeren alueella.

Lähteitä

#[http://www.instfin.sp.ru/InstFin2004/1257/reports_sv.asp?id=88 Kujala, Antti: "Suomi suuressa Pohjan sodassa 1700-1714", symposium ”Suuri Pohjan sota” 9.9.2004 Suomen Pietarin instituutissa] #"Kriget i Finland 1713" #[http://members.tripod.com/Bengt_Nilsson/Historia/fraustadt.htm Nilsson, Bengt: "Karl XII, Rehnschiöld och de ryska fångarna vid Fraustadt"] (sisältää linkit Kaarle XII ja Rehnschiöldtin kirjeisiin) #[http://www.starsoft.fi/bothnia/skampafi.html Pekka Toivanen: "Skampavoin kannella"] #[http://www.neva.ru/EXPO96/book/book-cont.html Anonyymi: "The History of Russian Navy"]

Suuren Pohjan sodan taistelut

- Narvan taistelu 20. marraskuuta 1700
- Väinäjoen taistelu 9. heinäkuuta 1701
- Kliszowin taistelu 9. heinäkuuta 1702
- Pultuskin taistelu 21. huhtikuuta 1703
- Jakobstadtin taistelu 26. heinäkuuta 1704
- Posenin taistelu 9. elokuuta 1704
- Punitzin taistelu 28. lokakuuta 1704
- Freustadtin taistelu 3. helmikuuta 1706
- Holowczynin taistelu 4. heinäkuuta 1708
- Lesnajan taistelu 29. syyskuuta 1708
- Pultavan taistelu 28. kesäkuuta 1709
- Helsingborgin taistelu 28. helmikuuta 1710
- Gadebuschin taistelu 20. joulukuuta 1712
- Kostianvirran taistelu 6. lokakuuta 1713
- Napuen taistelu 19. helmikuuta 1714
- Riilahden taistelu 27. heinäkuuta 1714 Päivämäärien pitäisi olla Ruotsin kalenterin mukaisia. Suuren Pohjan sodan aikana Ruotsi yritti vaiheittain siirtyä käyttämään gregoriaanista kalenteria, mutta palasi sitten takaisin vanhaan juliaaniseen kalenteriin. Vuosien 1700 ja 1712 helmikuiden välillä Ruotsin kalenteri oli yhden päivän edellä juliaanista kalenteria ja kymmenen päivää jäljessä gregoriaanista kalenteria, Pultavan taistelu tapahtui siis 27. kesäkuuta juliaanisen kalenterin ja 8. heinäkuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan.

Suuren Pohjan sodan rauhat

# Tukholman rauhat 1719–1720 # Uudenkaupungin rauha 1721 luokka:Sodat Luokka:Suuri Pohjan sota Luokka:Ruotsin historia Luokka:Venäjän historia ja:%E5%8C%97%E6%96%B9%E6%88%A6%E4%BA%89

1714

Tapahtumia

- 19. helmikuuta - Napuen taistelu, osa suurta Pohjan sotaa, käytiin Isossakyrössä. Venäjä sai taistelussa merkitsevän voiton Ruotsi-Suomen joukoista

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1700-luku ms:1714 ko:1714년

Uudenkaupungin rauha

Uudenkaupungin rauha 30. elokuuta 1721 päätti isonvihan, ja viimeiseltä rintamaltaan Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn Suuren Pohjan sodan, joka oli johtanut käytännössä koko Suomen päätymiseen venäläisten miehittämäksi. Uudenkaupungin rauhaan päättyi Ruotsin suurvalta-aika. Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Inkerinmaan, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin ja Viipurin Karjalan. Venäjän hallitsija takasi tässä saamiensa alueiden asukkaille näiden uskonnon, omaisuuden, lait ja säätyerioikeudet. Luokka:Suuri Pohjan sota Luokka:Suomen historia Luokka:Rauhansopimukset

Ruotsi

Ruotsi on pohjoismainen perustuslaillinen monarkia. Sillä on yhteinen maaraja Suomen lisäksi Norjan kanssa.

Historia

Pääartikkeli: Ruotsin historia Ruotsin nykyisistä kieliryhmistä vanhin ovat mahdollisesti saamelaiset. Kuitenkin myös indoeurooppalainen kielimuoto, josta ruotsin kieli vähitellen on kehittynyt, levisi maahan jo kivikaudella. 800- ja 900-lukujen aikana eteläisessä Ruotsissa vallitsi viikinkikulttuuri. Ruotsalaiset viikingit kävivät kauppaa, sotivat ja kolonosoivat Itämeren alueella, Venäjällä ja aina Mustallamerellä asti. Kristinusko saapui Ruotsiin jo viikinkiajalla, mutta vakiintui lopullisesti vasta 1100-luvulla. Suomesta tuli osa Ruotsia joskus 1100- ja 1200-luvun aikana. Suomea kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla ruotsalaisissa asiakirjoissa Itämaaksi. Vuonna 1389 perustettiin Kalmarin unioni, kun Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningaskunnat tulivat saman hallitsijan alaisiksi. 1400-luvulla Ruotsi taisteli päästäkseen irti Tanskan vallasta. Ruotsi erosi unionista vuonna 1521 ja erosta tuli lopullinen kun Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin kuningas 1523. 1600-luvulla Ruotsista tuli eurooppalainen suurvalta, erityisesti kuningas Kustaa II Aadolfin ansiosta. 1700-luvulla Ruotsin suurvalta-asema luhistui. Venäjästä tuli uusi pohjolan suurvalta, kun se kukisti Ruotsin Suuressa Pohjan sodassa. Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta. Ruotsi oli puolueeton ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.

Politiikka

Ruotsi on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Kaarle XVI Kustaa. Lainsäädäntövaltaa Ruotsissa käyttävät yksikamarinen parlamentti (valtiopäivät, ruotsiksi riksdag) sekä pääministerin johtama hallitus. Ruotsissa on vallalla monipuoluejärjestelmä. Ruotsin eduskuntapuolueita ovat (suluissa kansanedustajien määrä)
- Socialdemokraterna (Sosiaalidemokraattinen puolue) (144)
- Moderata samlingspartiet (Kokoomuspuolue) (55)
- Folkpartiet liberalerna (Kansanpuolue) (48)
- Kristdemokraterna (Kristillisdemokraatit) (33)
- Vänsterpartiet (Vasemmistopuolue) (30)
- Centerpartiet (Keskustapuolue) (22)
- Miljöpartiet de Gröna (Ympäristöpuolue) (17) Ruotsissa on Sosiaalidemokraattisen puolueen muodostama vähemmistöhallitus, jota tukevat Vasemmistopuolue ja Ympäristöpuolue. Pääministeri on Göran Persson.

Sisäpolitiikka

Ruotsin suuri saavutus oli 1930-luvulta alkaen erityinen sosiaalivaltio eli Kansankoti (Folkhemmet) joka melkoisesti paransi kansalaisten taloudellista asemaa ja yhdenvertaisuutta. 1980-luvun lopulla Ruotsin taloudellinen tilanne on kuitenkin muuttunut epävarmemmaksi, mikä on johtanut hyvinvointivaltion rahoituskriisiin, mikä vaikeutti järjestelmän ylläpitoa.

Kansainväliset suhteet

Ruotsi on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1946, vuosi YK:n perustamisen jälkeen. Ruotsalainen Dag Hammarskjöld oli YK:n pääsihteeri vuosina 1953-1961. Ruotsi ei kuulu sotilasliittoihin, mutta käytännössä se on ollut läheisessä yhteistyössä läntisten maiden kanssa. Liittoutumattomuudella on Ruotsissa vankka kansan tuki. Ruotsi on ollut Euroopan unionin jäsen 1.1.1995 lähtien. Ruotsalaiset hyväksyivät Euroopan union jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen, jossa 52,3% ruotsalaisista tuki Euroopan unioniin liittymistä. Liittymissopimuksen mukaan Ruotsin tulee liittyä yhteisvaluutta euroon, kun se täyttää ns. Emu-kriteerit. Ruotsalaiset kuitenkin hylkäsivät Euron vuonna 2003 pidetyssä kansanäänestyksessä. euro

Läänit

Ruotsi on jaettu 21 lääniin (län). Läänit on edelleen jaettu 290 kuntaan (kommun). Ruotsi jaetaan myös tradition mukaan maihin (land) (Sveanmaa, Göötanmaa sekä Norlanti) ja maakuntiin (landskap).
- Blekingen lääni
- Gotlannin lääni
- Gävleborgin lääni
- Hallannin lääni
- Jämtlannin lääni
- Jönköpingin lääni
- Kalmarin lääni
- Kronobergin lääni
- Norrbottenin lääni (Pohjoispohjan lääni)
- Skoonen lääni
- Södermanlannin lääni
- Taalainmaan lääni
- Tukholman lääni
- Upsalan lääni
- Värmlannin lääni
- Västerbottenin lääni (Länsipohjan lääni)
- Västernorlannin lääni (Länsi-Norlannin lääni)
- Västmanlannin lääni
- Länsi-Göötanmaan lääni
- Örebron lääni
- Itä-Göötanmaan lääni

Maantiede

Ruotsin maantiede Ruotsi on sekä pinta-alaltaan (450 000 neliökilometriä) että väestöltään (noin 9 miljoonaa) jonkin verran Suomea suurempi. Ruotsin pääkaupunki on Tukholma. Muita kaupunkeja ovat muun muassa Malmö, Göteborg, Uppsala, Haaparanta, Luulaja ja Uumaja. Katso Luettelo Ruotsin kunnista.

Väestö

Ruotsissa puhutaan pääasiassa ruotsia, suurin vähemmistökieli on suomi. Maalla ei kuitenkaan ole Suomen tapaan lainsäädännöllä määrättyä virallista kieltä ruotsin hallitsevasta asemasta huolimatta. Euroopan unionin direktiivin johdosta viiden vähemmistökielen asema kirjattiin lakiin 1999; näitä ovat saame, meänkieli (suomen murre), suomi, romaani ja jiddish. Näillä kielillä on virallinen asema valtion virastoissa, oikeudessa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa tiettyjen kuntien alueella. Saamen kielellä on virallinen asema Arjeplogin, Jällivaaran (Gällivare), Jokkmokkin ja Kiirunan kunnissa ja niiden läheisyydessä. Suomi ja meänkieli ovat virallisia Jällivaaran, Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Ylitornion kunnissa. Vähemmistökielillä ei kuitenkaan ole samaa asemaa kuin ruotsilla Suomessa. Romaanilla ja jiddishillä on asema historiallisina vähemmistökielinä, ja Ruotsin hallituksella on tietty velvollisuus tukea niitä. Ruotsissa asuu suuri määrä ulkomaalaissyntyisiä maan vapaamielisen pakolaisten vastaanoton ja 1960- 1980-luvulle vallinneen aktiivisen siirtotyöläispolitiikan ansiosta. Suurin osa ruotsalaisista on luterilaisia. Vielä muutamia vuosia sitten luterilaiseen kirkkoon kuuluminen oli pakollista, ja sen lisäksi sai kuulua johonkin muuhun uskontokuntaan. Ruotsalaiset ovat yleisesti ottaen huomattavasti suomalaisia vähemmän uskonnollisia.

Talous

Ruotsin talous painottuu voimakkaammin metalli- ja kemianteollisuuteen samoin kuin Suomen. Volvo, Saab, Ericsson, Tetrapak, Asea ja Nobel ovat olleet ruotsalaisen talouselämän kivijalkoja ja omistus on monimutkaisten, eri äänivaltaisten osakkeiden kautta keskittynyt muutamalla mahtiomistajalle muun muassa Wallenberg-suvulle. Viime vuosien aikana omistus on monessa yhtiössä siirtynyt kansainväliseen omistukseen ja tämä on myös Ruotsissa johtanut monien tuotantolaitosten lakkauttamiseen.

Merkittävimmät luonnonvarat

- sinkki
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- hopea
- uraani
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- paperituotteet

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Ruotsi Google Mapsissa] Luokka:Ruotsi als:Schweden ms:Sweden zh-min-nan:Sverige [[got:

Tapani Löfving

Stefan Tapani Löfving (24. joulukuuta 1689 – 22. lokakuuta 1777) oli suomalainen sissipäällikkö ison – ja pikkuvihan aikoihin. Jälkipolville häneltä on jäänyt päiväkirja, jossa hän kertoo huimapäisistä seikkailuistaan. Päiväkirjan tapahtumat ovat tosia, ja niiden pohjalta Kyösti Wilkuna on kirjoittanut romaanin Tapani Löfvingin seikkailut. Kirjan ensimmäinen painos painettiin yli 100 vuotta sitten, ja alkuperäinen päiväkirja on nähtävillä Porvoon Lyseon kirjastossa. Löfving taisteli venäläisten miehitystä vastaan henkilökohtaisella tasolla ansiokkaasti, mutta kokonaisuutta ajatellen kaikkien suomalaisten sissien toiminnalla ei ollut suurta merkitystä. Itse asiassa suomalaisten talonpoikien kanta sissien toimintaan oli negatiivinen, sillä venäläinen kenraali Apraskin oli luvannut suomalaisille täyden turvallisuuden. Koska venäläiset kostivat sissien teot, koki Löfving useasti suomalaisten talonpoikien vastarintaa ja haluttomuutta yhteistyöhön. Ruotsi-Suomen valtionjohdolta Löfving sai kuitenkin täyden tuen, sekä henkisen että taloudellisen.

Syntymä, lapsuus ja nuoruus

Tapani Löfving syntyi 24.12.1689 Narvassa, nykyisessä Virossa. Syntymäpaikastaan huolimatta hän oli suomalainen. Lapsuutensa Löfving vietti syntymäkaupungissaan, mutta muutti yhdeksänvuotiaana perheensä mukana Käkisalmelle. Tuolloin, ennen Suurta Pohjan sotaa, Ruotsin alue oli laajimmillaan. Vuonna 1703 nuori Löfving lähti kirjuriksi Viipuriin. Kirjanpitäjän tai kauppiaan ammatista hän ei ollut koskaan haaveillut, sillä sotilaan ammatti houkutteli 14-vuotiasta Tapania eniten. Luonteeltaan hän oli vahva, rohkea ja älykäs. Viipurissa Löfving työskenteli kaukaisten sukulaistensa, Freesin kauppiasveljesten, kirjurina. Samoihin aikoihin sekä Ruotsi että Venäjä ryhmittivät taistelujoukkoja Karjalan alueelle. Vuonna 1706 Venäjän tsaari Pietari Suuri joukkoineen aloitti noin kaksi viikkoa kestäneen Viipurin piirityksen, jonka aikana Löfving sai ensimmäisen kosketuksen sotaan. Venäläiset pommittivat Viipuria ankarasti, mutta silti kenraaliluutnantti Meydell ja hänen 3 000 sotilastaan karkottivat tsaari Pietarin 20 000 miehen armeijan.

Löfving rajamajuri Simo Affleckin palveluksessa

Löfvingin ura kauppiaana katkesi äkillisesti hänen ollessa 19-vuotias. Erään venäläistä kasakkaa esittävän karikatyyrin takia hän menetti työpaikkansa Freesin veljesten kirjurina, mutta sai silti heidän suosituksensa rajamajuri Simo Affleckin palvelukseen. Affleckilta Löfving sai hoidettavakseen Suorlahden kartanon Kiteellä. Vuonna 1709 Suur-Ruotsin tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta. Sen armeija hävisi täydellisesti Venäjälle Pultavassa kesällä 1709, jonka jälkeen vuoden 1710 kesällä seurasi Viipurin valloitus ja isoviha. Rajamajuri Affleck, joka oli vaikutusvaltainen mies, oli jo aiemmin paennut Pohjois-Karjalasta turvaan Kajaanin linnaan. Saman vuoden heinäkuussa Löfving joutui venäläisten kasakoiden vangiksi Suorlahdessa. Nerokkuutensa ansiosta hän pääsi kuitenkin karkaamaan. Syksyn tullessa venäläiset joukot olivat edenneet jo Pielisjärvelle saakka, joten Löfving sai komennuksen Kajaaniin. Sieltä pitäen hän teki joulukuussa 1710 tiedustelumatkan Nurmekseen, jossa hän joutui uudelleen venäläisten kasakoiden vangiksi. Löfving onnistui pakenemaan ja hälyttämään lisäjoukkoja Kajaanista, jonka jälkeen hän ja parikymmentä muuta miestä tuhosivat miesluvulta huomattavasti suuremman venäläisen joukon. Sotasaaliiksi venäläisiltä Löfvingin joukkue sai 60 hevosta.

Armeija-aika ja urotyö Porvoossa

Tapani Löfvingin palattua voitokkaalta tiedusteluretkeltä Nurmeksesta hän pyysi eroa rajamajuri Affleckin palveluksesta ja päätti liittyä armeijaan. Tammikuun 1711 alussa hän matkusti Liljendaaliin, jossa Suomen pääarmeija silloin oli leirissä. Aluksi Löfving joutui vasten tahtoaan kirjuriksi, mutta piakkoin hänet komennettiin tiedustelu- ja partioretkille. Retket suuntautuivat suurimmaksi osaksi Karjalan alueelle, jossa Löfving teki havaintoja venäläisten joukkojen lukumäärästä ja liikkeistä. Aina Viipuriin asti ulottuvilla retkillä Löfvingin johdolla toimineet 3-5 -henkiset ryhmät tekivät tuhotöitä polttamalla varastoja, järjestäen väijytyksiä ja surmaten vihollisia. Soluttautuminen vihollisen joukkoihin oli Löfvingille helppoa, sillä hän oli mm. varsin kielitaitoinen osatessaan puhua suomen ja ruotsin lisäksi sekä saksaa että venäjää. Retkillä Löfving vietti yhteensä kaksi vuotta, jonka aikana hän teki tarkkoja raportteja esimiehilleen. Keväällä 1713 venäläiset tekivät maihinnousun Helsinkiin. Heinäkuuhun mennessä vihollinen oli edennyt Porvooseen, jonne Suomen armeijan pääjoukko Löfving mukaan lukien oli joutunut perääntymään. Porvoon taistelussa Suomen armeija oli altavastaajana venäläisten suuren miesylivoiman takia, joten Löfving sai käskyn polttaa Porvoon silta suomalaisten sotilaiden perääntymisen jälkeen. Sillan polttaminen onnistui, mutta taistelun tiimellyksessä Löfving menetti vasemman korvansa. Yksittäiset taistelut vaikuttivat koko sotaan vain marginaalisesti, sillä eteläinen Suomi oli pian venäläisten miehittämä. Suomen armeija perääntyi Hämeenlinnaan.

Sissisotaa Etelä-Suomessa ja rannikolla

Ratkaiseva taistelu suomalaisten ja venäläisten välillä käytiin vielä samana vuonna Hämeenlinnan lähettyvillä. Se johti Suomen armeijan pirstoutumiseen. Turusta tuli venäläisille tärkeä alue, joten Löfving jäi myös Lounais-Suomeen. Löfvingin maine oli sekä suomalaisten että venäläisten keskuudessa suuri, ja hänet oli etsintäkuulutettu. Lukuisista yrityksistä huolimatta häntä ei enää saatu vangituksi. Vuosien 1713 – 1717 aikana Löfving sijoitti toimintaansa myös Ahvenanmaan saaristoon. Löfving käytti jälleen soluttautumistaitojaan, sillä koko läntinen – ja eteläinen osa Suomesta oli venäläisten miehittämä. Hän käytti valepukuja tekeytyen mm. vanhukseksi, kerjäläiseksi, venäläiseksi rengiksi ja omaksi kirjeenkantajakseen. Tukikohtanaan Löfving piti noiden viiden vuoden aikana Ahvenanmaan pieniä saaria, sillä miehittämättömille saarille oli helppo piiloutua ja yhteydet Ruotsiin olivat hyvät; talvisin meri oli jäässä ja kesäisin Ruotsiin oli avoin väylä kulkea laivalla tai veneellä. Löfving teki reportaaseja ja sabotoi pääosin Turkua, sillä suurin osa kaupungin väestöstä oli venäläisiä sotilaita. Tiedustelu- ja sabotointimatkoilla Löfvingillä oli mukanaan vain mies tai pari, sillä suora sodankäynti ei enää tullut kysymykseen vihollisten suuren määrän vuoksi. Matalalla profiililla toiminut Löfving sai kuitenkin aikaan huomattavaa tuhoa, mm. räjäyttämällä viljavarastoja ja särkemällä tsaarille tarkoitetut ja varatut täydet viinitynnyrit. Ahvenanmaan saaristossa hän jäljitti ryösteleviä kasakoita ja onnistui toimittamaan heistä useita vankeuteen Ruotsiin. Vuonna 1917 Löfving sai kutsun Ruotsin kuninkaalta, Kaarle XII:lta, saapua Lundin kaupunkiin. Turkista palannut Kaarle antoi Löfvingille henkilökohtaisen tunnustuksen, Löfving puolestaan informoi kuningasta Suomen tilanteesta ja pyysi häneltä apujoukkoja venäläisten karkottamiseen. Ruotsalaisten joukkojen lähettämiseen kuningas ei kuitenkaan suostunut. Löfving sai jatkaa sissisotaa ja tiedusteluretkiä suomalaisten voimin isänmaan puolesta.

Elämä Uudenkaupungin rauhan jälkeen

Armeijan palveluksesta Tapani Löfving erosi vasta vuonna 1720, vain vuotta ennen rauhaa. Vuonna 1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan jälkeen hänet ylennettiin kapteeniksi. Löfving meni naimisiin lapsuudenystävänsä kanssa, vuokrasi maatilan Helsingistä ja ryhtyi viljelemään maata. Sissipäällikön päiväkirjasta huomaamme, että Tapani Löfvingin oli uskovainen mies, koska hän aloitti Jeesuksen nimeen ja päätti Jumalan nimeen viljellen merkinnöissään usein myös mm. sanoja armo, usko ja rukous. Isonvihan aikana Ruotsi-Suomen hyväksi tekemästään työstä ei Löfving saanut minkäänlaista tukea valtiolta. Vuonna 1736 hän sai kuitenkin lahjoituksena Homnäsin tilan Porvoosta, koska hän oli isonvihan aikana ollut uskollinen Ruotsin kuninkaalle. Pikkuvihan, joka tunnetaan myös nimellä hattujen sota, alkaessa vuonna 1741 Löfving pestautui jälleen partiotehtäviin. Sodan loputtua hän jatkoi maanviljelyä Porvoossa. Vuonna 1747 maineikas sissipäällikkö Löfving sai majurin arvon ja valtio alkoi maksaa hänelle eläkettä. Sotien ja miehitysten aikoihin tusinoittain venäläisiä tuhonnut Tapani Löfving kuoli 22. lokakuuta 1777 varsin korkeassa, lähes 88 vuoden iässä. Löfving, Tapani

Pikkuviha

Pikkuviha (1741—1743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan. Pikkuvihan miehitys oli rauhallisempaa eikä aiheuttanut yhtä suurta tuhoa kuin pidempiaikainen isoviha. Väestöä rasitti lähinnä velvollisuus majoittaa, ruokkia ja kuljettaa venäläisiä sotilaita.

Katso myös

- Isoviha Luokka:Suomen historia

Luokka:Suuri Pohjan sota

Luokka:Sodat Luokka:Ruotsin historia Luokka:Venäjän historia Luokka:Tanskan historia Luokka:Saksan historia Luokka:Puolan historia

Luokka:Suomi Ruotsin suurvalta-ajalla

Artikkeleita Suomen historiasta vuosina 1617 - 1721. Suomad

Caña de mosca

Aparejo que se usa para pescar, originariamente su cuerpo era de componentes naturales principalmente la caña de bambú de donde viene su denominación como caña. También existen de otros materiales como de madera de cerezo u otros. En la actualidad y debido a nuevos componentes más ligeros y de idénticos comportamientos, mayormente se fabrican con componentes sintéticos.

Componentes

La caña

---- Esta puede ser de materiales naturales, como hemos comentado anteriormente, y de otros componentes. El bambú. Debido a su grandes prestaciones y versatilidad, actualmente sigue siendo la reina. La fibra de carbono. Gracias a su ligereza a estado ganando terreno, aunque en sus principios los pescadores fuerón reacios al uso de este material por su gran conductibilidad, ya que es gran atrayente a los rayos, y debido a la fabricación de las líneas de este mismo material, el riesgo de entrar en contacto con líneas electricas. este temor no era en vano ya que si se han registrado varias muertes por estas causas.

Las anillas

---- Las anillas han sido producto de la evolución, de ser meros elementos de sujección han pasado a ser verdaderamente importantes según el tipo de pesca que deseemos practicar. Las hay que son meras anillas metálicas, actualmente se recubre de un aro cerámico en su interior para evitar en lo posible el roce con la línea. Las más sofisticadas disponen incluso de pequeños rodillos para facilitar la salida del hilo y evitar enrredos inecesarios. Pero el tipo de anillas siempre dependerá de la modalidad de pesca que vayamos a realizar.

Tipos de cañas

Características de las cañas según modalidades de pesca
- Surf casting Preferiblemente de carbono, de 3 tramos enchufables y con una "accion de pesca" de entre 80 y 350 gramos. Si es de accion de entre 80 y 200 gramos más o menos, entra en la categoria de lance ligero, y si es de entre 120 y 300 gramos, se le denomina de lance pesado.
- Pesca a mosca Se trata de cañas mas o menos flexibles, en función de las características y gustos del pescador y del peso de la línea empleada su longitud suele medirse en pies, herencia del origen ingles de esta modalidad, y se suelen emplear longitudes entre los seis y doce pies, siendo la longitud más usada la de nueve pies. Se emplean cañas fabricadas en bambú refundido, fibra de carbono o grafito, fibra de vidrio y materiales compuestos
- Pesca al Coup Estas cañas se diferencian principalmente por carecer de anillas, y de carrete, ya que la línea se conecta directamente al puntal de esta. Siendo su longitud bastante superior al resto de cañas.
- Pesca al curricán Son cañas cortas y resistentes, su función principal es sujetar la línea y recogerla, ya que la acción de pesca se realiza por la trayectoria de la embarcación. Las cañas de última generación disponen de anillas de rodillos y los puntales reforzados disponen de una polea. El carrete suele ser de tabor giratorio, ya que en este tipo de pesca podría sorprendernos grandes piezas. También existen. como carretes de última generación carretes eléctricos.

- Pesca
- Pesca deportiva
- Aparejo (pesca) Categoría:Pesca Categoría:Pesca deportiva

darmowe statystyki Zapraszamy cukrzyca ruletka narty

:: RELATED NEWS ::

Delayed Sleep Phase Syndrome
Delayed sleep-phase syndrome (DSPS) is a chronic sleep disorder in which the patient's internal body clock is not in sync with the morning-rise / evening-sleep pattern of the majority of adults. A growing body of evidence suggests that the problem is genetic. DSPS patients may have a severely reduced reaction to the re-setting effect of light on the body clock. The disorder can lead to psychological and functional difficulties. It is often misdiagnosed and incorrectly treated due to the fact that few doctors are aware of the existence of DSP

Unfinished Portrait
The Unfinished Portrait is an unfinished oil painting of Franklin Delano Roosevelt that was in progress at the time of his collapse and subsequent death. Elizabeth Shoumatoff had begun working on the portrait of the president around noon on April 12, 1945. FDR was being served lunch when he stated "I have a terrible head

Schreck ensemble
The Schreck Ensemble was founded in 1989 by composers Arie van Schutterhoef and Hans van Eck. The name of the ensemble is a combination of the founders surnames (SCHutteRhoef; ECK) and a reference to the actor Max Schreck. The ensemble performs and commissions electroacoustic
Read More...

U.S. possessions
The political units and divisions of the United States include:
- the several states, which units are typically divided into counties and townships, and incorporate cities, villages, towns, and other types of municipality, and other autonomous or subordinate pu

Montferrat
Montferrat (in Italian, Monferrato) is part of the region of Piedmont in Northern Italy. It comprises the modern provinces of Asti and Alessandria. Within the territory of Montferrat are located the most important centres of Italian wine and spumante p

Drumroll Symphony
Joseph Haydn's Symphony No. 103 in E flat major is often called the "Drumroll Symphony", after the long roll on the timpani with which it begins.

Composition and premiere

The symphony was the last but one of twelve that were composed for performance in England during Haydn's two journeys there (1791–1792, 1794–1795

Finance Minister of Israel

Finance Ministers of Israel, 1948-present

- Eliezer Kaplan 1948-1952
- Levi Eshkol 1952-1963
- Pinhas Sapir 1963-1968
-