:: wikimiki.org ::

Itämerensuomalaiset Kielet

Itämerensuomalaiset kielet

Itämerensuomalaiset kielet ovat saamelaiskielten ohella toinen kahdesta suomalais-saamelaisten kielten haarasta. Itämerensuomalaisten kielten perinteiset puhuma-alueet sijaitsevat Itämeren pohjois- ja itäpuolella Norjassa, Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä, Virossa ja Latviassa.

Luokittelu

Itämerensuomalaisia kieliä ovat
- inkeroinen
- liivi
- karjala
- aunuksenkarjala (aunus, livvi)
- lyydi
- varsinaiskarjala
- suomi (johon luetaan myös meänkieli)
- vatja
- vepsä
- viro (johon luetaan myös võro ja sen murre setu)

Katso myös

- Itämerensuomalainen sanasto

Kirjallisuus

- Grünthal, Riho: Livvistä liiviin : itämerensuomalaiset etnonyymit. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1997. ISBN 952-5150-00-3.
- Laanest, Arvo: Einführung in die ostseefinnischen Sprachen. Hampuri: Helmut Buske Verlag, 1982. ISBN 3-87118-487-X.
- Laanest, Arvo: Sissejuhatus läänemeresoome keeltesse. Tallinna: Eesti NSV teaduste akadeemia, Keele ja kirjanduse instituut, 1975.
- Tuomi, Tuomo (toim.): Itämerensuomalainen kielikartasto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. ISBN 951-746-327-8 (1. osa). Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta

Saamelaiskielet

Saamelaiskielet ovat joukko saamelaisten käyttämiä kieliä. Saamelaiskielten muodostama murrejatkumo jaetaan tavallisimmin kymmeneen saamelaiskieleen, joista kuudella on kirjoitettu kieli. Ne eivät kuulu itämerensuomalaisiin kieliin kuten suomi ja viro, vaan ovat niille selvästi kaukaisempaa sukua; voidaan kuitenkin katsoa, että saamelaiskielet ja itämerensuomalaiset kielet yhdessä muodostavat yhden suomalais-ugrilaisen kielikunnan päähaaroista. Suomen alueella puhutaan kolmea saamelaiskieltä, mutta virallisissa yhteyksissä saamen kieli eli saame tarkoittaa yleensä pohjoissaamea. Vuoden 1992 kielilain mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää saamen kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.

Luokittelu

1992 Arviot saamelaiskielten puhujamääristä vaihtelevat suuresti. Tässä esitetyt luvut ovat [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=746 Ethnologuesta]. Osa tiedoista on otettu Tapani Salmisen [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html listalta]. Akkalansaamen osalta tietoja on päivitetty; kieli on ilmeisesti sammunut vastikään. Kuudella suurimmalla kielellä on kirjoitettu muoto. Saamelaiskielet voidaan jakaa länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Tarkempi luokitttelu on alla. Länsisaamelaiset kielet
- eteläsaame (noin 300 puhujaa)
- uumajansaame (noin 20 puhujaa)
- piitimensaame (noin 20 puhujaa)
- luulajansaame (noin 1 500 puhujaa)
- pohjoissaame (norjansaame, tunturisaame) on kielistä ylivoimaisesti suurin: sillä on noin 30 000 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa
- jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin Itäsaamelaiset kielet
- inarinsaame (säämegiella), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärven ympäristössä; inarinsaame on ainoa kieli, jota puhutaan yksinomaan Suomessa
- koltansaame (sää´mǩiõll), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärvestä koilliseen, myös Venäjän puolella arviolta 20 - 30 puhujaa
- akkalansaame (ilmeisesti sammunut, mutta vielä muutama vuosi sitten yksi puhuja oli elossa)
- keminsaame (sammunut 1800-luvulla, ainoastaan muutamia kielinäytteitä on säilynyt.)
- kildininsaame (самь Кӣлл; noin 650 puhujaa)
- turjansaame (noin 6 puhujaa)

Kirjaimisto

Saamen kielet pohjoismaissa käyttävät laajennettua latinalaista aakkostoa, suomen ja ruotsin kirjaimet Åå, Ää ja Öö eivät kuulu kirjaimistoon, jollei niitä ole erikseen mainittu: Huomaa: kirjain Đ on latinalainen suuraakkonen D ja poikkiviiva (Unicode U+0110), ei islannissa, fäärissä tai muinaisenglannissa käytettävä iso eth (Ð; U+00D0), joka on ulkonäöltään lähes sama. Kildininsaame käyttää laajennettua kyrillistä aakkostoa: Аа Ӓӓ Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Ӣӣ Кк Лл Ӆӆ Мм Ӎӎ Нн Ӊӊ Ӈӈ Оо Пп Рр Ҏҏ Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ҍҍ Ээ Ӭӭ Юю Яя Јј Ѣѣ ʼ. Kildininsaame käyttää myös pituusmerkkejä, joita ei voi esittää tietotekniikassa.

Nykytilanne

Suomessa saamenkielen asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisia osaamaan saamea. Ongelma on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin 10 prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi. Kouluissa kotiseutualueella on lapsilla oikeus opiskella saamea äidinkielenä, valinnaisena tai vapaehtoisena aineena. Saamen voi suorittaa myös ylioppilastutkinnossa äidinkielenä. Ensimmäiset saamen äidinkielenä kirjoittaneet valmistuivat vuonna 1994. Äidinkieleltään saamelaiset ovat vähintään kaksikielisiä eli puhuvat saamen lisäksi kunkin maan valtakieltä. Norjassa säädettiin laki saamelaiskielten asemasta vuonna 1990. Se määräsi kuusi Pohjois-Norjan kuntaa virallisesti kaksikielisiksi. Kunnat ovat Finnmarkin alueen Uuniemi, Teno (Deatnu, norjaksi Tana), Kaarasjoki, Porsanki (Porsáŋgu, norjaksi Porsanger) ja Koutokeino sekä Tromssan läänin Kaivuono. Lakia on kritisoitu siitä, että se ei vaikuta muualla asuviin saamelaisiin kuten eteläsaamen puhujiin. Ruotsissa saamelaiskielet tunnustettiin maan virallisiksi vähemmistökieliksi vuonna 2000. Maan vähemmistökielilaki antaa oikeuden käyttää virastoissa ja tuomioistuimissa asioitaessa saamelaiskieliä Arjeplogin, Jällivaaran, Jokimukan ja Kiirunan kunnissa. Mikäli virkailija ei osaa saamea, paikalla on oltava tulkki. Laki ei vaikuta eteläsaamen puhujiin, koska he asuvat saamelaiskieliä hallinnossaan käyttävien kuntien ulkopuolella. Laki ei ole toistaiseksi toiminut ongelmitta. Ruotsin aiemman kielipolitiikan takia osa saamelaisista hallitsee omaa saamen kieltään liian puuttellisesti asioidakseen sitä käyttäen virastoissa. Jotkut virkailijat ovat suhtautuneet nihkeästi tulkin hankkimiseen, sillä asioivat saamelaiset osaavat myös ruotsia.

Katso myös

- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto

Linkit

- [http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/sgrjohd/saamet.htm Pikakatsaus saamelaiskieliin ja niiden tutkimukseen]
- [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html Uralic (Finno-Ugrian) languages] Tapani Salmisen lista suomalais-ugrilaisten kielten puhujamääristä
- [http://se.wikipedia.org Katso myös pohjoissaamenkielinen Wikipedia] Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta ko:사미어 ja:サーミ語

Inkeroisen kieli

Inkeroinen on inkeroisten eli inkerikkojen puhuma itämerensuomalainen kieli, joka kuuluu uralilaiseen kielikuntaan. Inkeroisen asema itämerensuomalaisten kielten joukossa on ollut hieman kiistanalainen, se on liitetty toisinaan suomen kaakkoismurteisiin, toisinaan taas karjalan kieleen. Inkeroiselle luotiin 1930-luvulla lyhytikäinen kirjakieli Leningradin yliopiston inkeroissyntyisen dosentin Vladimir Junuksen toimesta. Nykyisin kielellä on muutamia satoja puhujia, ja se on kuolemassa. Inkerikkojen erityisongelmana on, että Pietarin metropoli perustettiin juuri heidän asuma-alueelleen Suomenlahden pohjukkaan.

Kirjallisuus

- Laanest, Arvo: Isuri keele ajalooline foneetika ja morfoloogia, Tallinna, 1986.

Aiheesta muualla

- [http://www.eki.ee/books/redbook/izhorians.shtml The Red Book of the Peoples of the Russian Empire - The Izhorians or Ingrians] Luokka:Venäjän kielet

Liivin kieli

Liivi on uralilainen, suomalais-ugrilainen ja itämerensuomalainen kieli, ja siten suomen läheinen sukukieli. Lähin liivin sukukieli on viro. Liivin kieltä puhuu enää noin 10 henkeä Latviassa, Kuurinmaalla Liivin rannassa. Liivin kieli on suuressa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Paikannimistötutkimuksen mukaan liivinkielisten alueet ulottuivat ennen paljon nykyistä laajemmalle. Liivinkielisten paikannimien verkko kattaa noin puolet nykyisen latvian alueesta. Liivinkieliset ovat vaihtaneet kieltään Latviaksi. Latviassa käytetään lähinnä indoeurooppalaista latvian kieltä eli lättiä. Latvian kieli on kuitenkin saanut paljon vaikutteita liivin kielestä. Latvian kielen eroavaisuudet liettuaan nähden ovat osaksi liivin vaikutusta. Jäljellä oleva kieli on länsiliiviä, itäliivi katosi jo 1800-luvulla. Liivin kieltä kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla: A/a, (Ā/ā), B/b, C/c, Č/č, D/d, Ḑ/ḑ, E/e, (Ē/ē), F/f, G/g, Ģ/ģ, H/h, I/i, (Ī/ī), J/j, K/k, Ķ/ķ, L/l, Ļ/ļ, M/m, N/n, Ņ/ņ, O/o, (Ō/ō), Ȯ/ȯ, (Ȱ/ȱ), P/p, [Q/q], R/r, Ŗ/ŗ, S/s, Š/š, Z/z, Ž/ž, T/t, Ț/ț, U/u, (Ū/ū), V/v, (W/w), Õ/õ, (Ȭ/ȭ), Ä/ä, (Ǟ/ǟ), Ö/ö, (Ȫ/ȫ), Ü/ü, [X/x], Y/y, (Ȳ/ȳ) Vielä 1930-luvulla liivin kielellä kirjoitettiin merkittävää kirjallisuutta. Liivinmaa kristillistyi baltian alueista ensimmäisenä. Aikoinaan liiviläiset ritarit taistelivat Baltian pakanoita vastaan, ja pakottivat näitä kasteeseen. Nykyisin liiviläistä kulttuuria ylläpidetään kansanlauluin ja liiviläisin vaattein. Liiviläisten asuma-alue on huomattavan maaseutumainen ja syrjässä, ja osittain myös tästä johtuen liivin kieli on selvinnyt siellä näihin päiviin.

Kielinäyte

MUSTĀ PLAGĀ VALSÕ :Kubbõ āt tuļ immõr satunnõd mingizt. :Mustā lupāt um vȯrd tutkām jūs. :Nǟlgalizt nīelõb min mȯistõmõt rõkūd :Sigžtūļ käds ikš dadžā ja ūgõb. :Mitikš äb tō ku sa kēratõkst pǟgiñ: :Um jõvīst, až sāina pǟl kēratõd “A”. :Võid stalažod arrõ, až sainõ äb sȭita - :Ma vāgiž set kītõb, ku jõvīst tīed sa :Ja tikkiž ja tegīž um lagtõd sin tōmi :Sīest, mis sinnõn tīemõst ja mis sinā võid. :Až suggõbõd suodād ja revolūtsijõd, :Siz nustām sīes pāikal. Pǟdõ ka mēg. :Až nai ikškõrd vāldiž ka mäddõn tīeb sillõ. :Īezõ palābõd sīlmad, kus pīegiļtiz irm. :Siz grumā touvõd mäd’ āndabõd villõ :Ja kõzzist pīkstõbõd pimdõd joud. :Ni īdskubs himnõ mēg lōlam īe pierrõ, :Sīest mēḑi ta kāitsõb ja sīnda ka tōks. :Sīest lōlam mēg: “Julgizt ni, veļīd, tīe jūrõ!” :Täuds sidāms oppõrmīel põrāndõks. :Leb Valst āigastsadā võilõb se kāngaz, :Mustā ku loptõmõt mōīlmarūim. :Kuñš īebõd pandõkst, kūoḑõd ja kuodād, :Täddõn nagrõs muidlõb kūolõn pǟlū. :Tõnu Trubetsky :Käännös Valt Ernštreit

Kirjallisuus

- Kettunen, Lauri: Livisches Wörterbuch : mit grammatischer Einleitung. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1999.
- Posti, Lauri: Grundzüge der livischen Lautgeschichte. Helsinki, 1942.
- Tveite, Tor: The case of the object in Livonian : a corpus based study. Helsinki: Helsingin yliopisto, Suomalais-ugrilainen laitos, 2004.
- Wiik, Kalevi: Liivin katko. Turku: Turun yliopisto, 1989.

Linkit

- [http://www.ethnologue.org/show_language.asp?code=LIV Ethnologue]
- [http://www.kresy.co.uk/livonia.html Tietoa Liivinmaasta] Luokka:Latvian kielet ja:リボニア語

Aunuksenkarjalan kieli

Aunuksenkarjala, aunus tai livvi on itämerensuomalainen kieli tai murre, joka kuuluu uralilaiseen kielikuntaan.

Kielitieteellinen asema

Aunuksenkarjalaa voidaan pitää sekä karjalan murteena että omana kielenä. Tässä artikkelissa ei oteta kantaa kummankaan vaihtoehdon puolesta, vaikka artikkelin otsikossa ja muualla tekstissä käytetään nimitystä kieli. Luokka:Venäjän kielet Luokka:Suomen kielet

Varsinaiskarjalan kieli

Varsinaiskarjala on uralilaisen kielikunnan itämerensuomalaiseen ryhmään kuuluva kieli tai murre. Se muodostaa yhdessä aunuksenkarjalan ja lyydin kanssa karjalan kielen murrejatkumon, jossa alueelliset erot ovat hyvin suuret.

Murteet

Varsinaiskarjala jakautuu kahteen päämurteeseen, jotka ovat vienankarjala eli pohjoiskarjala ja eteläkarjala. Nimitystä pohjoiskarjala pyritään usein välttämään, koska se aiheuttaa turhaa sekaannusta Suomen Pohjois-Karjalan kanssa. Päämurteet jakautuvat alamurteiksi seuraavasti:
- vienankarjala (pohjoiskarjala)
- Oulangan murre
- Kiestingin murre
- Kieretin murre
- Vitsataipaleen murre
- Pistojärven murre
- Uhtuan murre
- Vuokkiniemen murre
- Suomussalmen murre
- Kontokin murre
- Jyskyjärven murre
- Paanajärven murre
- Usmanan murre
- eteläkarjala
- Rukajärven murre
- Tunkuan murre
- Repolan murre
- Paateneen murre
- Porajärven murre
- Mäntyselän murre
- Ilomantsin murre
- Korpiselän murre
- Suojärven murre
- Suistamon murre
- Impilahden murre
- Tihvinän murre, tihvinänkarjala
- Valdain murre, valdainkarjala
- Tverin murre, tverinkarjala
- Doržan murre
- Maksuatihan murre
- Ruameškan murre
- Tolmattšun murre
- Vesjegonskin murre Tverin-, tihvinän- ja valdainkarjalasta käytetään toisinaan yhteisnimistystä tytärkarjala, saarekekarjala tai saarekemurteet erotuksena Karjalan tasavallan ja Suomen alueella puhuttavista eteläkarjalan murteista.

Vienankarjala

Vienankarjalan puhuma-alue on kattanut laajimmillaan koko Karjalan tasavallan pohjoisosan sekä Suomesta Suomussalmen Hietajärven ja Kuivajärven kylät sekä Kuhmon Rimmin kylän. Suomessa vienankarjalaisten kieli on vaihtunut paikallisiksi suomen murteiksi ja samoin Karjalassa se on paikoin väistynyt venäjän tieltä. Nykyisin vienankarjalaa puhutaan Kalevalan (Uhtuan) piirissä, Louhen, Kiestingin ja Vuokkiniemen alueilla. Vienankarjala ei poikkea merkittävästi suomen kielen itäisistä murteista. Suomalainen ymmärtääkin sitä vaivatta ja pysyy täysin kommunikoimaan vienalaisen kanssa.

Eteläkarjala

Eteläkarjalaa on puhuttu Karjalassa laajimmillaan nykyisen Karjalan tasavallan keskiosissa (Pohjois-Aunuksessa) sekä Laatokan pohjois- ja länsipuolella. Laatokan länsipuolinen väestö siirtyi suurelta osin Venäjän sisäosiin Tverin, Valdain ja Tihvinän alueille 1600-luvulla. Muuton syynä oli Ruotsin harjoittama taloudellinen, uskonnollinen ja hallinnollinen painostus. Vuoteen 1650 mennessä muutti pois 25 000 henkeä. Raja-Karjalan eli Laatokan pohjoispuolisen luovutetun Karjalan eteläkarjalainen väestö on hajaantunut evakkoina toisen maailmansodan jälkeen ympäri Suomea. Evakoista oli eteläkarjalan puhujia noin 15 000 henkeä, mutta kieli ei ole enää juuri siirtynyt jälkipolville hajaantumisen jälkeen. Eteläkarjalaa puhutaan nykyisin Porajärven, Repolan, Rukajärven ja Paateneen pitäjissä Karjalan tasavallassa sekä ns. tverinkarjalaisten asuma-alueella Tverin ja Tihvinän seuduilla Sisä-Venäjällä. Karjalaisalueita nimitetään Tverin Karjalaksi. Valdain alueelta eteläkarjalan murre on kadonnut. Ennen toista maailmansotaa sitä puhuttiin myös Suomen puolella Raja-Karjalassa Ilomantsissa, Suojärvellä, Suistamolla, Korpiselässä ja Impilahdessa. Eteläkarjalan murteista on kaikkein merkittävin tverinkarjala, jonka puhujia lasketaan olevan 23 000. Tverinkarjalaisia on kuitenkin huomattavasti enemmän: Lihoslavlskin, Spirovskin, Rameškovskin ja Etelä-Maksatihan hallintopiirin yhteisellä alueella heitä asui ennen toista maailmansotaa peräti 100 000, sekä Vesjegonskin, Sandovskin, Krasnoholmskin hallintopiirien alueella noin 30 000. Tihvinänkarjalan puhujia on noin 2 000. Eteläkarjalaa ei pidä sekoittaa Suomen Etelä-Karjalan maakuntaan eikä siellä puhuttaviin suomen kaakkoismurteisiin.

Linkit

- [http://kraken.it.helsinki.fi/ramgen/Content1/Vainola/Viena.rm Video Vienan Karjalasta]
- [http://kraken.it.helsinki.fi/ramgen/Content1/Vainola/Tverinkarjalaiset.rm Video Tverin karjalaisista] Luokka:Karjala Luokka:Karjalan tasavalta Luokka:Venäjän kielet Luokka:Suomen kielet

Meänkieli

Meänkieli eli tornionlaaksonsuomi on peräpohjalainen suomen murre tai sukulaiskieli, jota puhutaan Tornionjoen länsipuolella Ruotsissa. Tornionlaaksonsuomen kaavailtu ISO 639-3 -koodi on fit.

Nykytilanne

Ruotsin tornionlaaksolaisten valtakunnallisen liiton ehdotuksesta Ruotsin valtiopäivät päätti 2. joulukuuta 1999 tunnustaa Tornionlaakson suomalais-saamelaisten kielten puhujat kansalliseksi vähemmistöksi. 1. huhtikuuta 2000 tuli voimaan laki, jonka mukaan viidessä Norrbottenin läänin kunnassa (Kiiruna, Jällivaara, Pajala, Övertorneå ja Haaparanta) saa käyttää saamea, suomea ja meänkieltä viranomaisten ja tuomioistuinten kanssa asioimiseen sekä on oikeus saada opetusta ja hoitoa näillä kielillä.

Katso myös

- Itämerensuomalaiset kielet

Linkit

- [http://modersmal.skolutveckling.se/meankieli/ennen/ennenmk.html Meänkieli ennen ja nyt]
- [http://www.ur.se/ur/sok/frameset_web.html?/sprak/finska/n&mmeny.htm Meänkielen kurssi] Luokka:Kielet Luokka:Ruotsin kielet

Vatjan kieli

Vatja on kieli, joka kuuluu uralilaisen kielikunnan itämerensuomalaiseen haaraan. Vatjan kieltä puhuvat vatjalaiset.

Nimen alkuperä

Sana vatja on samaa alkuperää kuin suomen sana vaaja eli kiila tai sauva. Vaaja on ilmeisesti ollut jonkin itämerensuomalaisen erä- ja kauppajärjestön nimenä. Sama sana on myös joidenkin saamelaisten itsestään käyttämä nimitys vuowjoš sekä Itä-Virossa sijainneen muinaisen maakunnan nimi Vaiga. Vatjalaisista on merkintöjä venäläisissä asiakirjoissa jo 1000-luvulta alkaen, jolloin heistä on käytetty nimitystä водь (vod'). Nykyvenäjässä vatjan kieli on водский язык (vodskij jazyk) ja vatjalainen водский (vodskij) (adj:na) / вожанин|вожанка (vožanin|vožanka) (subst:na).

Nykytilanne

Vatja on äärimmäisen uhanalainen kieli. Vuonna 1998 vatjaa äidinkielenään puhuvia ihmisiä oli enää 30–40 ja he asuivat Inkerissä kolmessa kylässä Laukaanjoen alajuoksulla. Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan vatjankielisiä oli vielä 62. Kaikki puhujat ovat hyvin iäkkäitä ihmisiä eikä kieli siirry enää lapsille, joten on suuri uhka, että kieli sammuu kokonaan lähivuosina. Vatjalaiset ovat aina olleet suhteellisen pieni kansa eikä heitä arvioida olleen 1800-luvullakaan enempää kuin 5 000. Vatja jakautuu neljään päämurteeseen ja useaan eri alamurteeseen:
- itävatja
- länsivatja
- Mäen vatja
- Oron vatja
- Vainpuolen vatja
- Kukkosin vatja
- kreevini. Murteista on elossa enää länsivatjan Vainpuolen murre. Latviassa Bauskan lähellä puhuttu kreevini sammui jo 1800-luvun puolivälissä. Itävatja oli sammumaisillaan jo 1900-luvun alussa, mutta se säilyi Ikäpäivän (Itšäpäivän) kylässä vielä 1960-luvulle asti, kunnes viimeinen puhuja kuoli. Myös länsivatjan Oron ja Mäen murteet sammuivat 1960-luvulla. Kukkosin vatjan puhujat ovat sulautuneet inkeroisen puhujiin.

Ominaispiirteet

Vatjassa on monia piirteitä, jotka erottavat sen muista itämerensuomalaisista kielistä. Huomiota herättävin ominaisuus on k:n muuttuminen etuvokaalin edellä palato-alveolaariseksi afrikaataksi tš /ʧ/, esimerkiksi tšentšä 'kenkä', mätši 'mäki', retši 'reki' ja 'tšeeli' kieli. Sama muutos on havaittavissa myös ruotsissa (köpa [ʧø:pa]) ja italiassa (centro [ʧɛntro]). Vatjassa on astevaihtelu laajempaa ja se koskee klusiilien lisäksi myös klusiiliyhtymiä, affrikaattoja ja kahden s:n yhtymää, esimerkiksi idgõn 'itken', pezäD 'pesät', laizgaD 'laiskat', püsüD 'pyssyt', redžeD 'reet' ja mädžē 'mäen'. Länsivatjassa ovat h ja k kadonneet sanan lopusta, mutta itävatjassa ne ovat säilyneet, esimerkiksi annaɢ 'anna', kasõɢ 'kaste' ja pereh 'perhe'. Myös ensimmäisen persoonan pääte -n on kadonnut ja loppuvokaali on pidentynyt, esimerkiksi annā 'annan' ja johsī 'juoksin'. Kaikki nasaaliäänteet ovat kadonneet klusiilin edeltä painottomassa tavussa, esimerkiksi paratan 'parannan' ja suurõpi 'suurempi'.

Opetus

Vatjaa voi opiskella useassa eri yliopistossa. Omana oppiaineena sitä ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan vatjan kurssit sisältyvät tavallisesti itämerensuomalaisten kielten opintokokoneisuuteen. Vatjan opetusta on seuraavissa yliopistoissa:
- Helsingin yliopisto, Suomalais-ugrilainen laitos: Itämerensuomalaiset kielet (20 ov)
- Joensuun yliopisto, Suomen kielen ja kulttuuritieteen laitos: Itämerensuomalaiset kielet (15 ov)
- Jyväskylän yliopisto, Kielten laitos: Itämerensuomalaiset kielet (40 ov)
- Tarton yliopisto, Virolaisen ja suomalais-ugrilaisen kielitieteen laitos.

Kirjallisuus

- Adler, Elna ja Merle Leppik: Vadja keele sõnaraamat. Tallinna: Signalet, 1990, 1994; Tallinna: Eesti teaduste akadeemia, Eesti keele instituut, 1996, 2000.
- Ariste, Paul: A grammar of the Votic language. Bloomington, Indiana: Indiana University, 1968.
- Kettunen, Lauri: Vatjan kielen äännehistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 185. Helsinki, 1930.
- Kettunen, Lauri: Vatjan kielen Mahun murteen sanasto. Castrenianumin toimitteita 27. Helsinki, 1986.
- Kettunen, Lauri ja Lauri Posti: Näytteitä vatjan kielestä. Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia 63. Helsinki: Suomalais-ugrilainen Seura, 1932.
- Laakso, Johanna: Vatjan käänteissanasto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 49. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1989.
- Lauerma, Petri: Vatjan vokaalisointu. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1993. ISBN: 9519403574.
- Posti, Lauri: Vatjan kielen Kukkosin murteen sanakirja. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1980.
- Salminen, Väinö: Runonäytteitä Vatjan kielestä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1928.
- Tsvetkov, Dmitri: Vatjan kielen Joenperän murteen sanasto. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1995.
- Viitso, Tiit-Rein: Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonollogia. Emakeele Seltsi aastaraamat VII. Tallinna, 1961.

Linkit

Luokka:Venäjän kielet

Viron kieli

Viro on yksi itämerensuomalaisista kielistä eli suomen lähisukukielistä (muut ovat varsinaiskarjala, aunuksenkarjala, lyydi, vepsä, inkeroinen, vatja ja liivi). Viron kieltä puhuu Virossa 930 000 henkilöä ja ulkomailla yli 150 000 henkilöä. Suurimmat Viron ulkopuoliset virolaisryhmät Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ym. ovat syntyneet toisen maailmansodan loppuvaiheiden pakolaisista. Etenkin 1800-luvulla viron kielen puhujia on muuttanut joukoittain myös Keski-Venäjälle, Siperiaan ja Kaukasiaan, mutta nämä virolaisryhmät ovat sittemmin suureksi osaksi hajonneet tai kieleltään sulautuneet valtaväestöön. Suomeen on etenkin 1980-luvulta lähtien syntynyt monituhatpäinen vironkielinen vähemmistö; Viron kansalaisia asui Suomessa 2004 lähes 14000 (http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html).

Viron kielen taustasta ja historiasta

Virossa on kaksi päämurretta: pohjois- ja eteläviro (jotkut tutkijat pitävät koillista rannikkomurretta, joka monessa suhteessa muistuttaa suomea, kolmantena päämurreryhmänä). Pohjoisen ja etelän välillä on kulkenut vanha syvä heimo- ja kulttuuriraja, 1800-luvulle saakka myös hallinnollinen raja. 1800-luvulle asti viron kieltä kirjoitettiinkin kahdessa muodossa, pohjoisena "Tallinnan" ja eteläisenä "Tarton kielenä". Vasta kansallisen heräämisen myötä, kun virolainen kansallinen identiteetti nykyisessä mielessä syntyi, pohjoinen kirjakieli syrjäytti eteläisen. Viron kirjakieli, kuten suomenkin, syntyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla. Ensimmäiset painetut kirjat olivat baltiansaksalaisten kirkonmiesten kirjoittamaa hartaus- ja kansanopetuskirjallisuutta. Äidinkielisten virolaisten kirjoittama kauno- ja tietokirjallisuus sekä vironkielinen lehdistö alkoivat kehittyä vasta 1800-luvulla. Tällöin viron kieltä alettiin voimakkaasti kehittää: ortografia uudistettiin, runsaasti uudissanoja kehitettiin, myös murteiden sekä suomen kielen mallin pohjalta. 1900-luvun alun kielenuudistusliike otti käyttöön myös uudissanoja, jotka oli luotu "tyhjästä", pelkästään rakenteellisin ja esteettisin perustein (esim. veenma 'vakuuttaa', siiras 'vilpitön', relv 'ase'). Viron itsenäistymisestä 1918 lähtien viron kieli on ollut täysimittainen, kaikilla elämänalueilla toimiva kansalliskieli, neuvostoajan venäläistämispaineista huolimatta. Viime vuosikymmeninä sen rinnalla entistä vahvempaa asemaa tavoittelee leimallisimpaan etelämurteeseen perustuva võron kieli, jolla on oma ortografia, kehittyvä kirjallisuus ja joukko aktiivisia elvyttäjiä. Viron kieleen voimakkaimmin vaikuttanut kieli on saksa, Baltian hallinto- ja ensisijainen kulttuurikieli jopa 1900-luvun alkuun saakka. Jonkin verran vaikutteita viro on saanut myös venäjästä, kansallisen heräämisen ajoista alkaen myös suomen kielestä. Naapurikieli latvia on vaikuttanut lähinnä viron eteläisimpiin murteisiin.

Äännejärjestelmästä

Viron kielen vokaalijärjestelmään kuuluu suomen kielessäkin esiintyvien 8 vokaalin (a, e, i, o, u, ü [sama äänne kuin suomen y], ä, ö) lisäksi puolisuppea illabiaalinen keskivokaali õ (ääntyy suunnilleen kuin kieli olisi u-, huulet e-asennossa). Vokaalit voivat esiintyä lyhyinä tai pitkinä pääpainollisessa tavussa, sekä muodostaa keskenään diftongeja, joita viron kieliopeissa esitetään (vierassanoissa esiintyvät mukaan lukien) yli 40. Pääpainottomissa tavuissa (1. tavun ulkopuolella) voi esiintyä vain lyhyitä vokaaleja ja vain vokaaleja a, e, i, u sekä (nimissä ja lainasanoissa) o. Koska ä, ö ja ü eivät esiinny jälkitavuissa, virossa ei siis ole vokaalisointua (esim. häda 'hätä', söövad 'syövät', töötu 'työtön'). (Etelämurteissa vokaalisointu tunnetaan.) Viron kielen konsonanttijärjestelmä eroaa suomen kielen konsonantistosta selvimmin siinä suhteessa, että suomen lyhyitä klusiileja vastaavat b-, d- ja g-kirjaimilla merkittävät äänteet eivät ole soinnillisia vaan ns. soinnittomia meedioita, pehmeämmin artikuloituvia klusiileja. Esim. viron d kuulostaa karkeasti sanoen jonkinlaiselta t:ltä tai suomen d:n ja t:n välimuodolta. P-, t- ja k-kirjaimilla taas merkitään puolipitkiä klusiileja; esim. paikannimi Otepää lausutaan melkein kuin "Otteppää". Viron konsonanteista n, t, s ja l voivat liudentua (palataalistua). Liudennus esiintyy yleensä (alkuperäisen) i:n tai j:n edellä, eikä sitä merkitä oikeinkirjoituksessa. Esim. palk 'hirsi' (ääntyy suunnilleen "paljk" tai "pajlk", esim. genetiivimuodossa palgi näkyy vielä alkuperäinen i) ääntyy eri tavoin kuin palk 'palkka'. Kvantiteetti- eli kestojärjestelmä on mutkikkaampi kuin suomessa: lyhyiden ja pitkien äänteiden sijasta voidaan erottaa kolme kestoastetta. Pitkät äänteet (tai tavut) voivat olla puolipitkiä tai ylipitkiä. Ylipitkä kestoaste on usein selitettävissä kielihistoriallisesti eräänlaiseksi kompensaatiopidennykseksi: se esiintyy monesti tapauksissa, joissa sanan tavuluku on vähentynyt. Ylipituutta ei merkitä oikeinkirjoituksessa näkyviin (lukuun ottamatta klusiileja, joissa puolipitkää merkitään yhdellä, ylipitkää kahdella kirjaimella), kielitieteellisissä teksteissä sen merkkinä voidaan käyttää graaviaksenttia `. Esim. sanan metsa ('metsän', genetiivi) ensimmäinen tavu ääntyy lyhyempänä kuin illatiivimuodossa metsa (`metsa) 'metsään' (alkuaan kolmitavuinen
- metsähän). Viron kielen systemaattiset äänne-erot suomeen verraten selittyvät usein eräänlaiseksi kulumiseksi: suomi edustaa monesti alkuperäisempää kantaa, virosta ovat esimerkiksi painottomat vokaalit tai kokonaiset tavut usein kuluneet pois (vrt. esim. mets 'metsä', terav 'terävä', tütred 'tyttäret', laevas 'laivassa').

Muoto-opista

Viron kielessä adjektiivit ja substantiivit taipuvat neljässätoista sijamuodossa. Sijajärjestelmä on lähes samanlainen kuin suomessa. Tärkeimmät erot ovat seuraavat:
- suomalaisen genetiivi- ja nominatiiviakkusatiivin kaltaista akkusatiivisijaa ei virolaisessa kielioppitraditiossa ole tapana erottaa
- instruktiivi elävänä sijamuotona puuttuu, suomen instruktiivin vastineita on vain kiteytyneinä adverbeina (esim. paljajalu 'paljain jaloin')
- -ne-komitatiivia (suom. vaimoineen) ei ole, sitä vastoin on suomen kanssa-postposition vastineesta kehittynyt ga-päätteinen komitatiivi, jolla on myös instruktiivin tehtäviä (esim. sinuga 'sinun kanssasi', autoga 'autolla')
- -ni-päätteinen terminatiivisija ilmaisee, mihin asti jokin ulottuu tai jatkuu (esim. hommikuni 'aamuun asti', maani 'maahan asti') Possessiivisuffiksit puuttuvat viron kielestä, niistä on vain kiteytyneitä jäänteitä (ealdasa 'iältänsä'). Verbit taipuvat kuten suomessakin kolmessa persoonassa yksikössä ja monikossa. Aikamuotoja on samat neljä kuin suomessakin:
- tunnukseton preesens,
- imperfekti, jonka tunnus on muutamilla vanhoilla verbeillä -i- (tegin 'tein', nägid 'näit', tulime 'tulimme'), useimmilla verbeillä -s tai -si- (laulsin 'lauloin', võtsin 'otin', armastas 'rakasti'),
- olla-verbin ja menneen ajan partisiipin avulla muodostettavat perfekti (olen näinud 'olen nähnyt') ja pluskvamperfekti (olite tulnud 'olitte tulleet'). Verbeillä erotetaan neljä modusta:
- tunnukseton indikatiivi
- -ks(i)-tunnuksinen konditionaali: (ma) tuleks(in) 'minä tulisin'
- imperatiivi (yksikön 2. persoonassa pelkkä verbin vartalo (tule!), muissa muodoissa tunnuksena -ge-/-ke- tai -gu/-ku: tulge! 'tulkaaKursivoitu teksti, elagu! 'eläköön'
- kvotatiivi eli modus obliquus, jonka päätteenä on kaikissa persoonissa -vat, ilmaisee toisen käden tietoa: New York olevat ilus linn 'New York on (kuulemma, väittämän mukaan) kaunis kaupunki'. Imperatiivimuotojen, etenkin 3. persoonan toissijaista käyttöä voidaan pitää omana moduksenaan (ns. jussiivi): ah mina tehku päev läbi tööd! 'vai pitää minun tehdä ("minä tehköön") koko päivä töitä!' Kieltoverbin sijasta virossa on persoonissa taipumaton kieltosana ei, jonka yhteydessä käytetään (kuten suomessakin) imperatiivin yksikön 2. persoonan kaltaista muotoa. Koska monet alkuperäiset taivutuspäätteet ovat ankarasti kuluneet ja äännekehitykset eriyttäneet alkuperäisiä astevaihteluvariantteja toisistaan, viron kielen taivutukselle tyypillistä on fuusion lisääntyminen: sanan vartaloa ja taivutuspäätettä on vaikea erottaa toisistaan, ja taivutusmuodot erottuvat usein toisistaan sanavartalon sisäisten äännevaihtelujen perusteella. Esim. siga 'sika' : genetiivi sea 'sian' : partitiivi siga 'sikaa'; taevas (2. kestoaste) 'taivas' : taevas (3. kestoaste) 'taivaassa'. Toisaalta viron kielen taivutukseen on syntynyt myös agglutinoivuutta, eli uusia selvästi erottuvia taivutusaineksia, kuten imperfektin s(i) ja monikon partitiivin pääte sid (majasid 'taloja').
Aiheesta muualla

- Vikipeedia – vironkielinen Wikipedia
- http://www.eki.ee/ – Viron kielen tutkimusinstituutti
- http://www.eki.ee/books/ekkr/ – Eesti keele käsiraamat (Viron kielen käsikirja) Luokka:Viron kielet Luokka:Venäjän kielet ja:エストニア語

Helsinki

Helsinki (ruotsiksi Helsingfors) on Suomen pääkaupunki. Se sijaitsee Etelä-Suomessa Suomenlahden rannalla. Helsingissä on noin 560 000 asukasta. Helsinki muodostaa osan yhteen kasvanutta pääkaupunkiseutua, jossa asuu yhteensä noin miljoona ihmistä. Se on myös Helsingin seutukunnan keskus.

Maantiede

Helsingin tarkka sijainti on 60°10'24" pohjoinen, 24°56'55" itä (60.173333, 24.948667). Kaupungin pinta-ala on 686 km², josta 186 km² on maata ja loput 500 km² vesialueita. Helsingissä on yli 300 saarta. Kaupungin maa-alueista metsää on 3800 hehtaaria, puistoja 1800 hehtaaria ja viljapeltoa noin 1000 hehtaaria. Puistojakauma vaihtelee klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 neliökilometrin laajuiseen Keskuspuistoon. Suomen pääkaupunki sisältää 38 luonnonsuojelualuetta, pinta-alaltaan 420 hehtaaria. Helsingin maantieteellinen keskipiste on Viikissä Vanhankaupunginlahdella suunnilleen Kuusiluoto-nimisellä saarella. Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja. Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanon huippu eli Malminkartanon täyttömäki, joka tehtiin rakentamisen ylijäämämassoista vuosina 1976-96. Se nousee merenpinnasta 90 m korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos "Tuulet ja suunnat". Helsingin korkein luonnollinen kukkula puolestaan sijaitsee Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosassa, Porvoonväylän eteläpuolella, luontopolun varrella. Kukkulan korkeus on 62 metriä merenpinnasta. Pisin katu on Mannerheimintie 5 420 metrillään. Toiseksi tulee Hämeentie, 4820 metriä. Lyhyydessä voiton vie Välikatu Kruununhaassa: 30 metriä.

Historia

Ruotsin vallan aika

Ruotsi.]] Nykyisen Helsingin alue oli keskiajalta lähtien ruotsinkielisen väestön asuttamaa maaseutua: näkyvin muisto näiltä ajoilta on Vartioharjun linnavuori. Kaupunki perustettiin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan käskystä 12. kesäkuuta 1550, pääasiallisesti lahden toisella puolella sijaitsevan Tallinnan vastapainoksi. Päivää on sittemmin alettu viettää Helsinki-päivänä. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan (Porin edeltäjä) kaupunkien porvarit määrättiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Kasvu oli kuitenkin kituliasta; kuninkaankaan mahtikäsky ei noin vain murtanut keskiaikaisia kauppaperinteitä. Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron vuonna 1561, mikä vähensi Helsingin kaavailtua tärkeyttä. Itämeren alueella käytyjen sotien vuoksi kaupungista tuli kuitenkin sotilaallinen keskus: laivaston talvehtimispaikka ja sotaväen lastauspaikka. Helsinki perustettiin alun perin Töölön kylän alueelle Vantaanjoen suulle, nykyisen Arabianrannan lähettyville Vanhankaupunginlahden viereen. Nopeasti huomattiin kuitenkin, ettei kaupunki vastannut odotuksia, lähinnä Vanhankaupunginlahden mataluuden takia. Kaupunki päätettiin kenraalikuvernööri Pietari Brahen toimesta siirtää paremmalle satamapaikalle tuuliselle Vironniemelle vuonna 1640, nykyisen Kruununhaan kohdalle. Venäjän voimistuminen ja Pietarin kaupungin perustaminen 1703 vaikuttivat merkittävästi Helsinkiin. Isovihan aikana venäläiset sotajoukot miehittivät Helsingin vuosina 1713–1721. Sodan jälkeen kaupungin kehitys pysyi heikkona. Ruotsin menetettyä hattujen sodassa (pikkuviha) 1741–1743 Venäjälle Haminan rajalinnoituksensa Helsingin edustalle ryhdyttiin rakentamaan uutta merilinnoitusta Sveaborgia (Suomenlinna). "Viaporin" suunnitelmat laati ruotsalainen kreivi ja linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Linnoitustyömaa kasvatti kaupungin asukaslukua runsaasti ja kaupunkiin perustettiin useita tiilitehtaita ja kartanoita. Napoleonin ja Aleksanteri I:n valtapolitiikan vuoksi Ruotsi vedettiin sotaan Venäjää vastaan 1808. Suomen sodassa 1808–1809 venäläiset valloittivat Helsingin kaupungin 1808. Viaporin piirityksen aikana kaupungissa syttyi tulipalo, joka tuhosi lähes koko kaupungin.

Venäjän vallan aika

Venäjä] Pääkaupunki siirrettiin Turusta Helsinkiin vuonna 1812 Suomen siirryttyä Venäjän valtaan. Samassa yhteydessä Carl Engel valittiin suunnittelemaan Helsingin keskusta uusiksi, enemmän keisarikunnan hallintokaupungin näköiseksi. Rakennustöiden toinen johtaja oli helsinkiläinen Johan Albrecht Ehrenström. Monet Helsingin uusklassisista rakennuksista, erityisesti Senaatintorin ympäristö ja Tuomiokirkko, ovat Engelin käsialaa. Helsingin kantakaupungin monien kaupunginosien katukuvaa dominoivat tyyliltään jugendia edustavat rakennukset ovat kuitenkin peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilta. Vuonna 1827 yliopisto muutti Turusta Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Tärkeät rautatieyhteydet rakennettiin Hämeenlinnaan 1862 ja Pietariin 1870. 100 000 asukkaan rajan väkiluku ylitti 1900-luvun alkuun mennessä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin ympärille rakennettiin kolme linnoitusvyöhykettä osana Pietarin puolustusta.

Helsingin kehitys 1900-luvun alusta 2000-luvulle

Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki Suomen julistauduttua itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Suomen sisällissota kuitenkin alkoi jo seuraavassa kuussa, 27. tammikuuta 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiskenraali Rüdiger von der Goltzin joukot valtasivat Helsingin 14. huhtikuuta ja Mannerheimin johtama Suomen armeija saapui Helsinkiin 16. toukokuuta. Kansalaissodan jälkeen Viaporin linnoitus toimi punavankien vankileirinä. Vuonna 1918 Viaporin linnoituksen nimeksi vaihdettiin Suomenlinna. Toisen maailmansodan aikana kaupunkia pommitettiin useaan otteeseen. Suurinta tuhoa aiheuttivat Helsingin suurpommitukset (1944) jatkosodan aikana , mutta tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi, jos niitä vertaa muiden sotaan käyneiden maiden kaupunkeihin. Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu sodan aikana. Helsingille myönnettiin vuoden 1940 olympialaiset, jotka jäivät toisen maailmansodan takia pitämättä. Vuoden 1940 olympialaisia varten kaupunkia rakennettiin paljon funkis arkkitehtuurin hengessä. Tältä ajalta ovat esimerkiksi Olympiastadion, Tennispalatsi, Käpylän olympiakylä ja Lasipalatsi. Vuonna 1952 Helsinki sai vihdoin omat olympialaisensa. 1960-luvulla alkanut kaupungistumisen aalto eli "pako maalta" kaksinkertaisti Helsingin väkiluvun 20 vuoden aikana. Kasvutahti hidastui 1980-luvulla ja kääntyi jopa hetkelliseen laskuun asukkaiden muuttaessa pois naapurikuntiin, mutta 1990-luvun jälkeen kasvu on taas ollut positiivista, kunnes kääntyi hiljalleen laskuun 2000-luvun alussa. Todennäköinen syy tähän on asuntojen korkea hinta, jolloin perheelliset muuttavat muualle pääkaupunkiseudulle ja ympäristökuntiin. Helsingin väestö poikkeaa merkittävällä tavalla muusta Suomesta, sillä kaupungin asukkaista maahanmuuttajia on jo yli 40 000, eli enemmän kuin suomenruotsalaisia. Kaupunki työllistää 40 000 ihmistä ja koko kaupungissa on 375 000 työpaikkaa.

Väkiluvun kehitys

Vuosi	Asukasta
1810	4 070
1830	11 100
1850	20 700
1880	43 300
1900	93 600
1925	209 800
1950	368 519
1970	523 677
1980	483 675
1990	490 691
2000	551 123
2003	559 716
2004	559 046

Palvelut

Koulutus

Helsingissä sijaitsee seitsemän tiede- tai taide korkeakoulua: Helsingin yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu, Kuvataideakatemia, Sibelius-akatemia, Svenska handelshögskolan, Taideteollinen korkeakoulu sekä Teatterikorkeakoulu. Helsingissä toimii myös puolustusministeriön alainen Maanpuolustuskorkeakoulu, jossa tohtorintutkinnon suorittaminen niin ikään on mahdollista, ja joka luetaan yliopistojen joukkoon. Lisäksi toiminnassa on neljä ammattikorkeakoulua kuten Stadia, Helia ja ruotsinkielinen Arcada. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yli 10 000 opiskelijaa; tarjolla on ainakin 30 eri perustutkintoa. Yleissivistävästä aikuiskoulutuksesta huolehtivat aikuislukiot sekä kansalais- ja työväenopistot. Suomenkielisellä työväenopistolla toimintaa on 90 pisteessä. Kaupungissa on 189 peruskoulua, lukiota tai aikuislukiota ja niissä runsaat 70 000 oppilasta. Opinahjoista 30 on ruotsinkielisiä. Lisäksi on englannin-, saksan-, ranskan- ja venäjänkielisiä kouluja. Oman äidinkielen opetusta annetaan kaikkiaan 40 kielellä. Muita oppilaitoksia pääkaupungissa ovat esimerkiksi Kriittinen korkeakoulu ja Snellman-korkeakoulu.

Terveydenhuolto

Helsingissä on kattava terveydenhuoltoverkosto. Terveysasemia on yhteensä 31. Päivystäviä sairaaloita ovat Malmin ja Marian sairaalat, sekä alle 16-vuotiaiden kohdalla HYKS Lasten ja nuorten sairaala. Terveyskeskussairaaloita on 8 eri puolilla kaupunkia. Hampaidenhuoltoa hoitaa 46 yksikköä. Psykiatrian poliklinikoita on 16. Kaupungin erikoisyksikköjä ovat ehkäisyneuvonta, merimiesterveydenhuolto, potilasasiamies, puheterapia, rintasyövän seulonta, sukupuolitautien poliklinikka, tartuntatautiyksikkö, työterveyshuolto yrityksille ja vammaisneuvola.

Liikenne

sukupuolitautien- että metrojärjestelmä.]] metrojärjestelmä.] Helsingissä on HKL:n alaisuudessa toimiva kattava julkinen liikenne, joka koostuu busseista, raitiovaunuista, Helsingin metrosta ja VR:n paikallisjunista sekä takseista. Yhteyksiä muualle pääkaupunkiseudulle hoitaa YTV. Joukkoliikennematkoja tehdään vuodessa noin 210 miljoonaa ja niiden osuus kaikista ajoneuvomatkoista on Suomen suurin. Niistä lähes puolet taitetaan busseilla, yli neljännes raitiovaunuilla ja vajaa neljännes metrolla. Lentoliikennettä palvelee Helsinki-Vantaan lentoasema sekä Malmin lentokenttä. Helsingin satama on Euroopan suosituimpia risteilysatamia. Kesäsesongin aikana siellä vierailee noin 200 risteilyalusta ja ne tuovat 150 000 päiväkävijää. Veneilijöitä varten kaupungin rannoilla on runsaat 9000 laituripaikkaa. Helsingin edustan ulkoilusaariin on järjestetty vesibussiliikennettä. Viking Line, Silja Line, Tallink ynnä muut tarjoavat myös laivayhteyksiä Tallinnaan, Tukholmaan ja pohjoisen Saksan kaupunkeihin. Autoliikennettä kaupungissa yritetään vähentää tarjoamalla hyvä joukkoliikenteen palvelutaso ja säätelemällä pysäköintipaikkojen määrää varsinkin kantakaupungissa. Autoilu on kuitenkin kaupungissa tehty sujuvaksi mahdollisuuksien mukaan rakentamalla moottoriteitä ja muilla toimenpiteillä. Kantakaupungissa vilkasliikenteisin tie on Sörnäisten rantatie. Tuhatta asukasta kohti Helsingissä on 336 henkilöautoa, joka on alhainen luku.

Muut palvelut

Helsingissä sijaitsevat Suomen suurimmat sairaalat, mukaan lukien HYKS. Lisäksi Stadin skoudet eli poliisi ja Stadin brankkari eli palokunta palvelevat kaupunkilaisia.

Helsingin työssäkäyntialue

Helsingin työssäkäyntialueeseen, eli paikkakuntiin joista käydään paljon Helsingissä töissä, kuuluvat Tilastokeskuksen mukaan (2004) pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi seuraavat kunnat. Tiehallinnon laskurin antamat luvut kertovat etäisyyden paikkakuntien keskustoista Erottajalle.

- Askola (66 km)
- Hausjärvi (83 km)
- Hyvinkää (56 km)
- Inkoo (58 km)
- Järvenpää (36 km)
- Karkkila (63 km)
- Kerava (31 km)

- Kirkkonummi (31 km)
- Loppi (75 km)
- Mäntsälä (61 km)
- Nummi-Pusula (70 km)
- Nurmijärvi (37 km)
- Pernaja (80 km)
- Pornainen (54 km)

- Porvoo (50 km)
- Riihimäki (69 km)
- Sipoo (35 km)
- Siuntio (51 km)
- Tuusula (28 km)
- Vihti (49 km)

Vihtissa]] Vihti Vihti] Vihti]

Nähtävyydet

Pääartikkeli: Helsingin nähtävyydet Helsingissä on paljon nähtävyyksiä. Tässä muutamia niistä:
- Korkeasaaren eläintarha.
- Linnanmäen huvipuisto.
- Seurasaaren virkistysalue ja ulkoilmamuseo.
- Suomenlinnan linnake.
- Tuomiokirkko hallitsee empiretyylistä Senaatintoria.
- Kiasma, nykytaiteen museo, avattiin vuonna 1999.
- Kansallismuseo esittelee Suomen historiaa kivikaudelta 2000-luvulle.

Kulttuuri

Tapahtumia

Helsingin ehkä tunnetuin kulttuuritapahtuma on loppukesällä alkava Helsingin Juhlaviikot, joka on useamman viikon kestävä musiikkia, teatteria, taidenäyttelyitä ja performansseja eri puolilla kaupunkia esittelevä tapahtuma. Juhlaviikkojen suosituin yksittäinen tapahtuma on Taiteiden yö, jonka aikana ydinkeskustassa on useassa paikassa esitteillä erilaisia taideteoksia tilataiteesta ja performansseista taidenäyttelyihin puolille öin ja pitempäänkin. Vuonna 2004 Helsingin juhlaviikoilla oli noin 245 000 kävijää. Elokuvan puolelta merkittävin tapahtuma on [http://www.hiff.fi/ Rakkautta ja Anarkiaa], joka runsaan viikon aikana näyttää sadoissa näytöksissä useita kymmeniä elokuvia, jotka eivät ole ikinä päätyneet tahi tule päätymään laajempaan levitykseen poikkitaiteellisuutensa tai muiden syiden takia. Vuonna 2004 Rakkautta ja Anarkiaa keräsi 44 000 katsojaa. Dokumenttiin keskittyvä DocPoint on vakiinnuttanut asemansa muutamassa vuodessa lajityypin tärkeimpänä katselmuksena Suomessa.

Kulttuurin järjestäjät

Kulttuuria Helsingissä tuottaa ja järjestää etupäässä [http://kulttuuri.hel.fi/index_fi.html Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus], joka hallinnoi Helsingissä kulttuurikeskuksia, joissa järjestetään vuosittain useita kymmeniä konsertteja ja muita esityksiä. Suomen elokuva-arkiston teatteri Orion ja muut toimitilat sijaitsevat nekin pääkaupungissa.

Urheilu

Helsingin suurin säännöllinen urheilutapahtuma on lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Helsinki Cup. Sen osanottajaennätys tehtiin 2002, kun mukana oli 819 joukkuetta. Laajat massat kerää myös Helsinki City Marathon [http://www.helsinkicitymarathon.com/]. Elokuisen City Marathonin reitti kiertää Helsinkiä rantaviivaa seuraillen. Suomen suurin juoksutapahtuma kerää vuosittain noin 6000 osanottajaa. Suuri liikuntakarnevaali on myös Naisten Kymppi [http://www.naistenkymppi.fi/], joka on juoksutapahtuma pelkästään naisille. Helsingissä on järjestetty lukuisia kansainvälisestikin hyvin merkittäviä arvokilpailuja. Näistä omassa luokassaan ovat vuoden 1952 Helsingin olympialaiset. Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut pidettiin vuonna 1983 ja uudestaan vuonna 2005. 1971 ja 1994 olivat vuorossa yleisurheilun EM-kilpailut. Jääkiekon maailmanmestaruudesta Helsingissä on turnattu vuosina 1974, 1982, 1991, 1997 ja 2003.

Ystävyyskaupungit

- Sendai (Japani)

Tilastot

Asukasluku (29.12. 2003) on 559 753. Vuoden 2001 (1.1. 2001) asukasluvusta (555 474) oli ruotsinkielisiä 6,5 % ja ulkomaiden kansalaisia 4,7 %. Helsingin asukkaista on huomattavasti suurempi osa naisia kuin muualla Suomessa. Keskilämpötila (2001) +5,9 °C
Lämpimin kuukausi heinäkuu, keskilämpötila +20,2 °C
Kylmin kuukausi helmikuu, keskilämpötila -6,8 °C

Katso myös

- Hitas
- Pääkaupunkiseudun lähiliikenne
- Helsingin alueellinen jako
- Helsingin kaupunginjohtaja

Aiheesta muualla

- [http://www.hel.fi/ Helsingin kaupungin kotisivut]
- [http://www.ytv.fi/reittiopas Reittiopas joukkoliikenteeseen]
- [http://www.hepo.fi/ Helsingin Polkupyöräilijät ry HePo] - näe Helsinkiä pyörän satulasta käsin
- [http://www.nba.fi/helsinginarkeologiaa/ Helsingin arkeologisia tutkimuksia] - Museoviraston aikaansaannoksia
- [http://www.museokatu.net/large_refresh.html Museokadun liikenne] - näe elävää kuvaa liikenteestä
- [http://www.korttelit.fi Korttelit.fi] kuvitettu kävelykierros keskustan kortteleissa Luokka:Suomen kaupungit Luokka:Pääkaupungit
- ko:헬싱키 ja:ヘルシンキ simple:Helsinki

Hampuri

Hampuri (saksaksi Hamburg) on Saksan toiseksi suurin kaupunki (Berliinin jälkeen) ja maan tärkein satama. Kaupungin virallinen nimi Freie und Hansestadt Hamburg (Hampurin vapaa- ja hansakaupunki) muistuttaa sen jäsenyydestä keskiaikaisessa Hansaliitossa ja siitä, että Hampuri on yksi Saksan kuudestatoista osavaltiosta. Hampurin kaupungin ja osavaltion hallinnollinen alue on 750 km², jolla asuu 1,8 miljoonaa asukasta. Hampuria ympäröivillä kaupunkimaisen asutuksen alueilla asuu lisäksi 750 000 asukasta. Laajimmin käsitettynä Hampurin suurkaupunkialueeseen kuuluu 18 100 km², jolla asuu noin 4 miljoonaa asukasta. Hampurin naapuriosavaltiot ovat pohjoispuolella Schleswig-Holstein ja eteläpuolella Niedersachsen (Ala-Saksi).

Historia

Hampuri perustettiin 800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä nimellä Hammaburg. Vuonna 834 siitä tuli hiippakunnan piispanistuimen sijoituspaikka. Kaupungin ensimmäinen piispa Ansgar tunnetaan "Pohjolan apostolina," joka teki ja johti lähetystyötä Tanskassa ja Ruotsissa. Vuonna 845 viikinkilaivasto nousi ylös Elbe-jokea ja hävitti Hampurin, jossa tuolloin oli noin 500 asukasta. Tämän jälkeen hiippakuntajakoa muutettiin 848 yhdistämällä Hampuri ja Bremen samaan hiippakuntaan. Puolan kuningas Mieszko II poltti Hampurin 1030 ja slaavit hyökkäsivät kaupunkiin vuosina 1066 ja 1072. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Frederik I Barbarossan sanotaan myöntäneen Hampurille vuonna 1189 tullivapauden ja oikeuden määrätä kaupankäynnistä Elben koko alajuoksulla. Tätä koskeva Hampurin kaupunginmuseossa yhä näytteillä oleva asiakirja on kuitenkin todettu väärennökseksi noin vuodelta 1265. Hampuri oli 1201–1227 Tanskan hallinnassa. Tanska myönsi Hampurille kaupunkioikeudet 1220. Tuolloin kaupungin väkiluku oli noin 1500. Hampurin otollinen sijainti lähellä Pohjanmeren ja Itämeren kauppareittejä teki kaupungista nopeasti merkittävän satamakaupungin. Hampurin ja Lyypekin liitosta 1241 sai alkunsa kauppakaupunkien hansaliitto. Hampurin tärkein vientituote oli olut. 1510 Hampurissa oli noin 13 000 asukasta. Kaupungin johto omaksui 1520-luvulla luterilaisuuden. Tämän johdosta Hampuriin tuli protestanttipakolaisia Alankomaista ja Ranskasta. 1712 noin 10 000 kaupungin tuolloin noin 70 000 asukkaasta kuoli ruttoon. Hampuri kärsi pahoin Napoleon Bonaparten viimeisestä sotaretkestä Saksaan. Kaupunki oli 1806–1814 Ranskan hallinnassa. Hampurin historian nopein kasvukausi oli 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloin kaupungin väkiluku yli nelinkertaistui 800 000 asukkaaseen, kun Atlantille suuntautuneen kauppamerenkulun kasvu teki Hampurista Euroopan kolmanneksi suurimman sataman. 1892 kolera surmasi noin 8600 kaupunkilaista. Hampurin kaupunkia laajennettiin 1937, jolloin kaupunkiin liitettiin naapurikaupungit Wandsbek, Harburg ja Altona. Tuli on tuhonnut Hampurin useita kertoja, huomattavimmin 1284 ja 1842. Viimeisin ja pahin hävitys tapahtui toisessa maailmansodassa, kun kaupunki joutui kohteeksi sarjalle tuhoisia ilmahyökkäyksiä (Operaatio Gomorrah, 24. heinäkuuta–2. elokuuta 1943). 28. heinäkuuta vastaisena yönä pommitukset johtivat yhtenäiseen tulimyrskyyn, jossa sai surmansa noin 42 000 siviiliä. Hampurin kantakaupungissa ei ole juuri lainkaan säilyneitä rakennuksia ajalta ennen vuoden 1842 paloa eikä kovin paljon toista maailmansotaa edeltävältä ajaltakaan. Vanhan St. Nikolain kirkon raunioiden mustunut torni Hopfenmarkt-torin laidalla on jätetty sodan tuhojen muistomerkiksi. Helmikuussa 1962 kaupungin alavat alueet kärsivät tulvasta. Kaupungin väkiluku saavutti huippunsa 1960-luvun puolivälissä (1,85 miljoonaa). 1980-luvun puolivälissä väkiluku oli enää 1,6 miljoonaa, mutta on sittemmin taas noussut. Väestö kasvaa nyt esikaupunkialueilla.

Urheilu

Jalkapallo

Hampuri on jalkapalloseurojen Hamburger Sportverein (HSV) ja FC St. Pauli kotikaupunki. HSV on Saksan jalkapallon pääsarjan Bundesligan ainoa seura, joka ei ole koskaan pudonnut pääsarjasta. HSV voitti 1983 Euroopan cupin (nykyisen Mestarien liigan edeltäjän) lyömällä Torinon Juventuksen Ateenassa 1–0. Tunnetuimpia HSV:n pelaajia ovat olleet Uwe Seeler ja Kevin Keegan.

Kulttuuri

Musiikki

Hampurin musiikkimaineeseen kuuluu The Beatlesin kansainvälisen uran alku 1960-luvun alussa. The Beatles soitti Star-Clubissa St. Paulin kaupunginosassa lähellä kuuluisaa Reeperbahn-katua. Viime aikoina Hampuri tunnetaan mm. suosituimpien saksalaisten hip-hop-esiintyjien esiintymispaikkana. Hampurissa vaikuttaa laaja vaihtoehto- ja punkmusiikkiscene, joka kokoontuu vallatun Rote Flora -huvilan ympärillä Sternschanzen alueella. Myös eräät Kraftwerk-bändin muusikot ovat Hampurista.

Museoita

Museoita Hampurissa:
- Afgaanilainen kulttuuri- ja taidemuseo
- Altonan museo, Pohjois-Saksan valtionmuseo
- Arkeologinen ja Harburgin historian museo
- Eroottisen taiteen museo
- Kunsthalle-taidemuseo
- Makasiinikaupunginosa Speicherstadtin museo
- Neuengammen keskitysleirin museo
- Saksan tullimuseo
- Työmuseo

Aiheesta muualla

- http://international.hamburg.de/ - kaupunginhallinnon sivut (myös suomeksi)
- http://www.panorama-cities.net/hamburg/hamburg.html - panoraamakuvia Hampurin nähtävyyksistä
- ko:함부르크 ja:ハンブルク simple:Hamburg tokipona:ma tomo Anpu

1982

Tapahtumia

- 8. tammikuuta - Monopoliyhtiö AT&T jakaantuu 22 eri yhtiöön.
- 13. tammikuuta - Air Floridan Boeing 737 törmää siltaan Washington DC:ssa ja putoaa Potomac-jokeen, tappaen 78.
- 28. tammikuuta - Italian terrorismin vastaiset joukot vapauttavat James L. Dozierin 42 päivän vankeudesta Punaisilta prikaateilta.
- 1. helmikuuta - Senegal ja Gambia muodostavat löyhän valtioliiton.
- 2. helmikuuta - Haman verilöyly Syyriassa, 20000 tapetaan.
- 15. helmikuuta - Öljynporauslautta Ocean Ranger uppoaa myrskyssä Newfoundlandin rannikolla, 84 kuolee.
- 23. helmikuuta - Espanjan hallitus kansallistaa Rumasan.
- 10. maaliskuuta - Yhdysvallat asettaa Libyan öljyn kauppasaartoon, syyttäen sitä terrorismin tukemisesta.
- 10. maaliskuuta - Astronomia: kaikki 9 planeettaa samalla puolella Aurinkoa.
- 19. maaliskuuta - Falklandin sota: Argentiinalaiset nousevat maihin Etelä-Georgian saarella, ennakoiden sotaa.
- 2. huhtikuuta - Falklandin sota: Argentiina valloittaa Falklandinsaarilla.
- 17. huhtikuuta - Kanadan uusi perustuslaki määrää täydellisen itsenäisyyden Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
- 25. huhtikuuta - Israel vetäytyy Siinailta rauhansopimuksen mukaan.
- 1. toukokuuta - Falklandin sota: Kuninkaallisten ilmavoimien Avro Vulcan nousee Ascensionin tukikohdasta ja pommittaa Port Stanleyn lentukikohtaa.
- 2. toukokuuta - Falklandin sota: Ydinsukellusvene HMS Conqueror upottaa Argentiinan risteilijän General Belgranon.
- 8. toukokuuta - Kanadalainen Formula 1-kuljettaja Gilles Villeneuve saa surmansa Belgian GP:n aika-ajoissa Zolderissa sattuneessa onnettomuudessa.
- 21. toukokuuta - Falklandin sota: Kuninkaallinen merijalkaväki ja laskuvarjojoukot valtaavat San Carlosin lahden Falkland-saarilla.
- 28. toukokuuta - Rocky III, tähtenä Sylvester Stallone ensi-iltaan.
- 29. toukokuuta - Falklandin sota: Goose Greenin taistelussa brittien laskuvarjojääkärit lyövät suuren argentiinalaisjoukon sodan ensimmäisessä maataistelussa.
- 30. toukokuuta - Espanja liittyy NATO:on ensimmäisenä maana sitten Länsi-Saksan 1955.
- 6. kesäkuuta - Libanonin sota alkaa: Israelin joukot Ariel Sharonin johtamina valtaavat Etelä-Libanonin edeten Beirutiin asti.
- 12. kesäkuuta - 750 000 osoittaa mieltään ydinaseita vastaan New York Cityn Central Parkissa.
- 13. kesäkuuta - Saudi-Arabian kuningas Fahd nousee valtaistuimelle veljensä Khaledin kuoleman jälkeen.
- 13. kesäkuuta - Italialainen Formula 1-kuljettaja Riccardo Paletti saa surmansa Kanadan GP:n lähdössä törmätessään paalupaikalle sammuneeseen Didier Pironin autoon.
- 14. kesäkuuta - Falklandin sota päättyy: britit etenevät Port Stanleyn laitamille edettyään saaren läpi San Carlosin lahdesta. Argentiinalaisjoukot antautuvat ja muodollinen sopimus solmitaan samana päivänä.
- 1. heinäkuuta - Yhdistymiskirkon johtaja Sun Myung Moon menee naimisiin 4150 seuraajansa kanssa New York Cityn Madison Square Gardenissa.
- 9. heinäkuuta - Pan Amin Boeing 727 putoaa Kennerissä, Louisianassa surmaten 146 koneessa ja 8 maassa.
- 16. heinäkuuta - Pastori Sun Myung Moon tuomitaan 18 kuukaudeksi vankeuteen veropetoksista ja oikeuden harhauttamisesta.
- 20. heinäkuuta - IRA:n siipi räjäyttää kaksi pommia Lontoossa, surmaten 8 sotilasta ja haavoittaen 47:ää.
- 23. heinäkuuta - Kansainvälinen valaanpyyntikomissio päättää lopettaa kaupallisen valaanpyynnin vuoteen 1985 tai 1986 mennessä.
- 20. elokuuta - Lebanonin sisällissota: monikansallinen joukko saapuu Beirutiin valvomaan PLO:n vetäytymistä Libanonista.
- 29. elokuuta - F1-kuljettaja Keke Rosberg voittaa Dijonissa ensimmäisenä suomalaisena Formula ykkösten GP:n.
- 19. syyskuuta - Scott Fahlman keksi hymiön
- 25. syyskuuta - F1-kuljettaja Keke Rosbergistä tulee Las Vegasissa lajin ensimmäinen pohjoismaalainen maailmanmestari.
- 1. lokakuuta - Saksan liittokansleri Helmut Schmidt saa epäluottamuslauseen, seuraajana Helmut Kohl.
- 8. lokakuuta - Puola kieltää Solidaarisuuden.
- 12. marraskuuta - Neuvostoliitossa Juri Andropov valitaan edesmenneen Leonid Brežnevin seuraajaksi.
- 14. marraskuuta - Lech Walesa päästetään 11 kuukauden arestista.
- 28. marraskuuta - 88 maan edustajat kokoontuvat Geneveen sopimaan kaupan vapauttamisesta.
- 29. marraskuuta - YK:n yleiskokous tekee päätöksen 37/37, jonka mukaan Neuvostoliiton on vetäydyttävä Afganistanista.
- 2. joulukuuta - Ensimmäinen keinotekoinen sydän asennetaan Barney Clarkille. Hän elää 112 päivää laitteen kanssa.
- 4. joulukuuta - Kiina ottaa käyttöön nykyisen perustuslakinsa.
- 26. joulukuuta - Time Magazinen vuoden mieheksi valitaan tietokone.

Muita

- HKL aloittaa metroliikenteen Helsingissä.

Syntyneitä

- 30. huhtikuuta - Kirsten Dunst, näyttelijä
- 3. kesäkuuta - Jelena Isinbajeva, seiväshyppääjä
- 21. kesäkuuta - Prinssi William, Walesin prinssi Charlesin vanhin poika
- 7. elokuuta - Jasmin Mäntylä, malli ja laulaja
- 8. marraskuuta - Mika Kallio, ratamoottoripyöräilijä
- 19. joulukuuta - Tero Pitkämäki, keihäänheittäjä

Kuolleita

- 2. maaliskuuta - Philip K. Dick, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - John Belushi, näyttelijä
- 6. maaliskuuta - Ayn Rand, kirjailija
- 24. huhtikuuta - Ville Ritola, suomalainen kestävyysjuoksija
- 8. toukokuuta - Gilles Villeneuve, kanadalainen Formula 1-kuljettaja
- 24. toukokuuta - Tauno Palo, näyttelijä
- 29. toukokuuta - Romy Schneider, näyttelijä
- 13. kesäkuuta - Riccardo Paletti, italialainen Formula 1-kuljettaja
- 14. syyskuuta - Grace Kelly, Monacon ruhtinatar (kuoli auto-onnettomuudessa)
- 4. lokakuuta - Glenn Gould, kanadalainen pianisti
- 10. marraskuuta - Leonid Brežnev, Neuvostoliiton johtaja. als:1982 ms:1982 ko:1982년 ja:1982年 simple:1982 th:พ.ศ. 2525

1975

Tapahtumia

- 1. tammikuuta - Watergate-skandaali: Entinen USA:n oikeusministeri John N. Mitchell ja valkoisen talon avustajat H. R. Haldeman ja John D. Ehrlichman havaittiin syyllisiksi ja tuomitaan 21. helmikuuta 30 kuukaudeksi – 8 vuodeksi vankilaan.
- 5. tammikuuta - Rahtilaiva Lake Illawarra törmäsi Tasman-siltaan Tasmaniassa, Australiassa surmaten 12.
- 7. tammikuuta - OPEC päätti nostaa raaka-öljyn hintaa 10%.
- Tammikuu - Altair 8800, yksi ensimmäisistä mikrotietokoneista, julkaistiin.
- 9. helmikuuta - Neuvostoliiton Sojuz 17 palasi maahan.
- 11. helmikuuta - Margaret Thatcherista UK:n konservatiivipuolueen johtaja.
- 28. helmikuuta - Metro-onnettomuus Lontoon maanalaisen Moorgate-asemalla surmasi 43.
- 4. maaliskuuta - Kuningatar Elisabet II löi Charlie Chaplinin ritariksi.
- 6. maaliskuuta - Algiersin sopimus: Iran ja Irak sopivat rajariitansa.
- 10. maaliskuuta - Vietnamin sota: Pohjois-Vietnamin joukot hyökkäsivät Ban Me Thoutiin tavoitteenaan valloittaa Saigon.
- 15. maaliskuuta - Brasiliassa Estado da Guanabara liittyi Rio de Janeiron osavaltioon.
- 25. maaliskuuta - Veljenpoika ampui Saudi-Arabian kuningas Faisalin.
- 3. huhtikuuta - Bobby Fischer kieltäytyi pelaamasta šakkia Anatoli Karpovin kanssa, joten hän menetti mestaruuden.
- 17. huhtikuuta - Pol Pot teki Kamputseasta "Kamputsean demokraattisen tasavallan" ja ryhtyi sen pääministeriksi (1975-1979).
- 30. huhtikuuta - Vietnamin sota: Sota päättyi kommunistien vallatessa Saigonin ja Etelä-Vietnamin antautuessa ehdoitta.
- 12. toukokuuta - Kamputsean laivasto valtasi Yhdysvaltalaisen kauppalaivan SS Mayaguezin kansainvälisillä vesillä
- 15. toukokuuta - Yhdysvaltain merijalkaväki valtasi kauppalaiva Mayaguezin, operaatiossa kuoli 38.
- 16. toukokuuta - Intia liitti itseensä Sikkimin.
- 16. toukokuuta - Junko Tabeista ensimmäinen Mount Everestin huipun saavuttanut nainen.
- 29. toukokuuta - 15 Länsi-Afrikan maata solmivat Lagosin sopimuksen, joka loi Länsi-Afrikan talousyhteisön.
- 5. kesäkuuta - Suezin kanava avattiin ensimmäisen kerran Kuuden päivän sodan jälkeen.
- 6. heinäkuuta - Komorit julistautui itsenäiseksi Ranskasta.
- 12. heinäkuuta - São Tomé ja Príncipe julistautui itsenäiseksi.
- 15. heinäkuuta - Apollo ja Sojuz avaruusalukset lähtivät avaruusteen telakointia varten.
- 17. heinäkuuta - Apollo ja Sojuz avaruusalukset telakoituivat kiertoradalla. Telakointi oli ensimmäinen kahden eri valtion avaruusalusten välinen.
- 31. heinäkuuta - Detroitissa kuljetusalan ammattiliiton puheenjohtaja Jimmy Hoffa ilmoitettiin kadonneeksi.
- 1. elokuuta - Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) päätösasiakirjan allekirjoitus Helsingissä.
- 11. elokuuta - Mário Lemos Pires, Portugalin Timorin kuvernööri pakeni pääkaupungista Dilistä vallankumouksen ja sisällissodan vuoksi.
- 20. elokuuta - NASA laukaisi Viking 1 -luotaimen Marsiin.
- 5. syyskuuta - Sacramentossa, Kaliforniassa kulttijohtaja Charles Mansonin seuraaja Lynette "Squeaky" Fromme yritti murhata Yhdysvaltain presidentti Gerald Fordin.
- 20. syyskuuta - Malesian kuninkaan Tuanku Al-Mutassimu Billahi Muhibbudin Sultan Abdul Halim Al-Muadzam Shah ibni Almarhum Sultan Badlishahin toimikausi päättyy. Seuraajana Kelantanin sulttaani Yahya Petra ibni Almarhum Sultan Ibrahim Petra.
- 22. syyskuuta - Presidentti Ford selvisi toisesta murhayrityksestä.
- 16. lokakuuta - Indonesian joukot tappoivat viisi australialaista toimittajaa Balibossa Timorissa.
- 30. lokakuuta - Prinssi Juan Carlosista tuli Espanjan kuningas diktaattori Francisco Franco luovuttua johtajuudesta terveyssyistä.
- 6. marraskuuta - 300 000 aseistamatonta marokkolaista kokoontui Tarfajaan odottamaan kuningas Hassan II:n käskyä marssia Länsi-Saharaan
- 10. marraskuuta - Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen päätös 3379: Äänin 72–35 (32 tyhjää) siionismi rinnastettiin rasismiin. (Päätös perutaan 1991)
- 11. marraskuuta - Angola itsenäistyi Portugalista. Verinen sisällissota alkaa.
- 11. marraskuuta - Australian kenraalikuvernööri Sir John Kerr erotti pääministeri Gough Whitlamin, mikä johti sisäpoliittiseen kriisiin.
- 14. marraskuuta - Espanja hylkäsi Länsi-Saharan. Espanjan armeija lähtee Länsi-Saharasta ja Saharauin tasavalta perustetaan. Marokko valtaa Länsi-Saharan.
- 22. marraskuuta - Juan Carlos I julistettiin Espanjan kuninkaaksi diktaattori Francisco Franco kuoleman jälkeen.
- 25. marraskuuta - Suriname itsenäistyi Alankomaista
- 28. marraskuuta - Portugalin Timor julistautui itsenäiseksi Itä-Timorina.
- 29. marraskuuta - Bill Gates käytti nimeä "Micro-soft" kirjeessään Paul Allenille. (Microsoftista tulee rekisteröity tavaramerkki 26. marraskuuta 1976).
- 7. joulukuuta - Indonesia valtasi Itä-Timorin.
- 29. joulukuuta - Pommi-isku New York Cityn LaGuardia-lentokentällä tappoi 11.

Syntyneitä

- 7. tammikuuta - Piia-Noora Kauppi, suomalainen politiikko
- 4. helmikuuta - Natalie Imbruglia, australialainen muusikko
- 22. helmikuuta - Drew Barrymore, näyttelijä
- 5. maaliskuuta - Jolene Blalock, näyttelijä (Star Trek: Enterprise)
- 4. huhtikuuta - Toni Wirtanen, Apulanta-bändin vokalisti
- 2. toukokuuta - David Beckham, jalkapalloilija
- 8. toukokuuta - Enrique Iglesias, laulaja
- 25. toukokuuta - Lauryn Hill, hip-hop -artisti
- 31. toukokuuta - Toni Nieminen, mäkihyppääjä
- 4. kesäkuuta - Angelina Jolie, näyttelijä
- 25. kesäkuuta - Vladimir Kramnik, venäläinen šakinpelaaja
- 30. kesäkuuta - Ralf Schumacher, saksalainen Formula 1-kuljettaja
- 17. elokuuta - Matti Närhi, keihäänheittäjä
- 20. syyskuuta - Juan Pablo Montoya, kolumbialainen Formula 1-kuljettaja
- 17. joulukuuta - Milla Jovovich, näyttelijä, malli
- 30. joulukuuta - Tiger Woods, golfin supertähti

Kuolleita

- 15. maaliskuuta - Aristoteles Onassis (s. 1906)
- 25. maaliskuuta - Saudi-Arabian kuningas Faisal.
- 5. huhtikuuta - Jiang Jieshi (Chiang Kai-shek), Kiinan tasavallan presidentti.
- 11. toukokuuta - Leo Jokela, näyttelijä
- 20. marraskuuta - Francisco Franco, Espanjan diktaattori (s. 1892) Luokka:1975 ko:1975년 ja:1975年 simple:1975 th:พ.ศ. 2518

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus eli Kotus (ruotsiksi Forskningscentralen för de inhemska språken, pohjoissaameksi Ruovttueatnan gielaid dutkanguovddáš) on valtion kielitieteellinen tutkimuslaitos. Se tutkii suomea, ruotsia, pohjoissaamea, inarinsaamea, koltansaamea, romanikieltä ja viittomakieltä. Toimintaan kuuluu kielenhuolto (Kielitoimisto), sanakirjojen teko ja tutkimushankkeita. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksella on myös laaja kirjasto ja kielitieteelliset arkistot.

Aiheesta muualla

- [http://www.kotus.fi/ Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivut] Luokka:Kielitiede

Luokka:Kieliryhmät

Artikkeleita kielikunnista ja muista yksittäistä kieltä suuremmista kieliryhmistä. Luokka:Kielikunnat

Umm-Al-Qaywayn

Umm al-Qaiwain, oft als Umschrift der dialektalen Aussprache auch Umm al-Quwain oder Umm al-Qiwain geschrieben, (arabisch: ام القيوين) ist ein Emirat der Vereinigten Arabischen Emirate. Das Emirat liegt im Norden des Landes zwischen Adschman-Stadt und Ra's al-Chaima-Stadt. Das Territorium besteht aus einem zusammenhängenden Stück und nicht wie fünf der sieben Emirate aus verschiedenen Teilterritorien. Seit 1981 ist Scheich Raschid ibn Ahmad al-Mu'alla (شيخ راشد بن احمد المعلا) Emir des Landes. Das Emirat hat etwa 40.000 Einwohner (Schätzung 1997) und ist damit das Emirat mit der geringsten Bevölkerung aller sieben Emirate. Es umfasst etwa 750 km², das sind etwa 1% des Territoriums der Vereinigten Arabischen Emirate (VAE). Traditionell lebte das Emirat vom Fischfang, Bootsbau (Dhaus) und von der in der Oase Faladsch al-Mulla betriebenen Dattelkultur. Heute ist der Tourismus eine weiterer Wirtschaftszweig. Attraktionen sind dabei ein Aquapark und eine zum Naturschutzgebiet erklärte, etwa einen Kilometer vor Umm al-Qaiwain-Stadt gelegene Insel. Umm al-Qaiwain-Stadt liegt entlang einer Bucht die von Inseln auf beiden Seiten umsäumt ist. Diese Bucht, die Chur al-Baida genannt wird, ermöglicht neben der Vogelbeobachtung auch die besten Sportsegelmöglichkeiten in den VAE. In der Stadt gibt es sieben Festungen, von denen eine renoviert wurde und heute ein Museum beherbergt.

Herrscher

- Majid ca. 1775-?
- Rashid I. ?-1816
- Abdullah I. 1816-1853
- Ali 1853-1873
- Ahmad I. 1873-1904
- Raschid II. 1904-1922
- Abdullah II. 1922-1923
- Hamad 192