Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Jääkausi

Jääkausi

Jääkausi on ajanjakso, jolloin suurta osaa mantereista peittää paksu jääpeite. Lämpötila laskee voimakkaasti (10–30 °C) nimenomaan napojen lähettyvillä ja ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät kohti päiväntasaajaa ja vuorten rinteitä alas. Maapallolla on ollut monia jääkausia ja nykyisin on menossa jääkausien välinen aika. Jääkaudella jäätiköt levittäytyvät vuoristoista alaspäin ja vaeltavat satoja kilometrejä alavillekin maille. Jäätiköllä elämä on lähes täysin mahdotonta, mikään ei kasva siellä. Suuria jääkausia on ollut Pohjois-Euroopassa noin 800 000 vuotta ja pienempiä ainakin 2,75 miljoonaa vuotta. Tätä ennen oli jäätiköitä pohjoisella pallonpuoliskolla jo ainakin 5 miljoonaa vuotta sitten. Jääkaudella suurta osaa jäättömästä Euroopasta peitti kitukasvuinen tundra, jolla vaelteli monia nykyisin sukupuuttoon kuolleita eläimiä, mm. villaisia mammutteja, villasarvikuonoja, myskihärkiä ja villipeuroja , jättiläishirviä sekä niitä metsästäviä kivikauden ihmisiä. Tundran lisäksi tavallinen kasvillisuustyyppi oli lössiaro. Nykyihminen ilmestyi Eurooppaan noin 35 000 vuotta sitten, tätä Cro-Magnonin ihmistä edelsi Neandertalin ihminen. Jääkaudella meren pinta laski kymmeniä metrejä, koska silloin suuri osa vedestä mikä haihtuu meristä, sitoutui laajoihin, kilometrien paksuisiin jäätiköihin. Muutaman kilometrin paksuinen jäätikkö painoi maankuoren alemmaksi, mikä aiheuttaa vieläkin maankohoamista. Viime jääkaudella noin 30 000–10 000 vuotta sitten Suomikin oli jään peitossa. Yhden jääkauden aikana jäätikön koko vaihtelee suuresti, välillä jää etenee ja välillä taas perääntyy, sillä jääkaudella on usein lyhyitä lämpimiä välikausia, interstadiaaleja. Laajimmillaan noin 18 000 vuotta sitten jää peitti koko Skandinavian ja ulottui mm Pohjois-Saksaan asti. Amerikan mantereella jää peitti koko Kanadan ja Yhdysvaltain pohjoisosia Suurten järvien eteläpuolelle. Jääkausi päättyi Suomessa noin 10 000 vuotta sitten. Tätä viimeksi päättynyttä jääkautta kutsutaan Suomessa nimellä Veiksel-jääkausi. Veiksel-jääkautta edeltävältä ajalta on maailmalta löydetty merkkejä 3–10 jääkaudesta ja merenpohjan kerrostumissa on todisteita kahdestakymmenestä jääkaudesta. Veiksel-jääkautta kylmempiä olivat sitä edeltävän Saale-jääkauden Drenthe-vaihe ja Elster-jääkausi. Varhemmista jääkausista viimeistä edeltävä Saale tunnetaan parhaiten. Saalen Drenthe-jäätiköitymisen aikana jääkielekkeitä ulottui Kiovaan asti Ukrainassa. Jääkausien nimeäminen vaihtelee maasta toiseen, koska jääkauden kerrostumien ajoituksissa on ollut suuria vaikeuksia. Jääkausi on muovannut Suomen maastoon mm. silokallioita, soraharjuja ja jään sulamisvedet hiidenkirnuja. Ilmasto viilenee jääkauteen verraten hitaasti, 10 astetta viidessä tuhannessa vuodessa. Nykyään jäätiköitä on Etelämantereella, Grönlannissa, Islannissa ja Alpeilla sekä Norjan vuoristossa. Jääkaudet johtuvat kesien viilenemisestä mm. jaksollisten maan akselikallistuman ja radan muutosten takia. Nämä taas johtuvat muiden planeettojen, Auringon ja Kuun aiheuttamista häiriöistä. Suuremmat jääkausijaksot taas riippuvat mm. merivirtojen muutoksista mannerliikuntojen takia.

Miten maa erosi jääkauden aikana nykyisestä?

Ilman viileneminen loi tulevalle jäätikön paikalle aluksi tundravyöhykkeen, jolla monet eläimet laidunsivat kesällä ja pakenivat talvella eteläisemmän havumetsän suojaan. Jäätikön etenemisnopeus laajenemisvaiheessa on noin 100 metriä vuodessa. Jään liikettä ei pysty silmin havaitsemaan. Mannerjään reuna näytti harmaalta, moreenikerrostumaiselta jyrkältä rinteeltä. Jäätiköltä puhaltelivat monesti kylmät myrskytuulet, jotka johtuivat jään päällä olevasta korkeapaineesta. Jää virtaa aina ulospäin oman paineensa vaikutuksesta. Lähestyttäessä jäätikköä kasvillisuus harvenui huomattavasti. Levitessään jäätikkö höyläsi alla olevaa kalliota ja kuljetti moreenia ja siirtolohkareita satoja kilometrejä. Jäätikön pinnalla olosuhteet ovat samanlaisia kuin Grönlannin sisäosissa tai Antarktiksella nyt. Yksittäisiä vuoren huippuja saattoi pistää jäätikön keskeltä. Joskus jään keskellä saattoi olla jäättömiäkin alueita, jollaisia on löydetty Antarktikselta Victorianmaalta. Jääkerrokset peittivät jääkaudella jopa kolmasosan maapallon pinnasta, nyt vain kymmenesosan. Laajimmillaan jäätiköt peittivät 44–54 miljoonaa neliökilometriä, nyt vain 14,9 miljoonaa neliökilometriä. Jääkaudella ilmasto oli monin paikoin pohjoisessa nykyistä kuivempi ja tundravyöhyke ulottui jään ollessa laajimmillaan Keski-Ranskaan missä oli myös ikiroudan raja. Metsiä oli hajanaisesti Etelä-Euroopassa. Merten lauttajää ulottui nykyistä etelämmäksi ja yksittäiset jäävuoret ajalehtivat lähemmäksi päiväntasaajaa. Jääkaudella Golfvirran tuoman lämpimän veden yläraja ns mereinen polaaririntama oli Espanjan tienoilla Biskajanlahdella, nyt se on Grönlannin rannikolla. Sama koskee myös ilmastollista polaaririntamaa jossa matalapaineet kulkivat, se saattoi olla jossain välimeren seudulla. Tropiikin alueella jääkauden aiheuttamat muutokset lienevät olleet vähäisempiä. Eri alueiden jäätiköt kasvoivat, laajenivat ja supistuivat Arktiksen alueella hieman eri tahtiin. Jäätikkö patosi suuria jääjärviä kuten Baltian jääjärven. Jääjärvet saattoivat tyhjentyä katastrofaalisen voimakkaasti. Esimerkiksi noin 90 000 vuotta sitten tyhjeni Pohjois-Siperiassa Karanmeren tienoilla jään sulamisen takia suuria jääjärviä, eikä tälle alueelle kasvanut viimeisen jääkausimaksimin aikana suurta jäätikköä. Jäätikkö muutti joissain seuduilla jokien juoksua, koska oli joen tiellä. Jää kasvaa jopa 3 kilometrin paksuiseksi noin 100 000 vuodessa. Itämerenalue painui jääkaudella jään painosta ainakin 100 metriä tai jopa 2 kilometriä. Maan kohoaminen oli aluksi nopeata aiheuttaen maan tärähtelyjä. Nykyinen maan kohoaminen on hitaampaa. Mannerlaatat kelluvat sitkaassa, pehmeässä vaipassa, joten jää kykenee painamaan mannerta alaspäin.

Lämpötilan lasku jääkaudella

Mannerjäätikkö alkaa edetä voimakkasti, kun maapallon keskilämpötila laskee noin 4,5 astetta. Pysyvä lumiraja siirtyi keskileveyksillä viime jääkaudella 1200+-250 metriä alemmas, pohjoisemmilla ehkä 600 metriä, ja kylmimmällä jääkaudella mahdollisesti jopa 200 metriä alemmaksi. Jääkaudella Euroopan kesälämpötila oli 10–25 astetta nykyistä alempana. Tästä voi päätellä, että vain tietyt alueet napojen lähistöillä ja mantereilla pakastuivat. Keski-Euroopan tammikuun keskilämpötila oli -14...-22 °C ja kesäkuun +5...+10 °C. Amerikan sisämaassa oli yli 10°C kylmempää kuin nyt ja rannikolla vain 3–7°C. Valtamerien pintavedet olivat jääkaudella vain 2,3°C nykyistä kylmempiä. Päiväntasaajalämpötilat laskivat vain 2–5 °C tai olivat jopa 2 astetta nykyistä korkeammalla. Kylmimmillään Saale-jääkaudella Euroopan keskilämpötila oli 8°C nykyistä alempana jolloin jäätikkö levisi jopa 50 leveysasteelle asti ja Amerikassa jopa 38 leveysasteelle. Tällöin myös Tiibetin ylänkö jäätyi. Viime jääkaudella jää eteni vain noin 57 leveysasteelle ja tundra 45 leveysasteelle.

Maailman jääkentät jääkaudella

Euroopassa

Euroopan suurin jäätikkö jääkaudella oli Skandinaviassa. Tämä jäätikkö laajeni Pohjois-Skandinavian tuntureilta Suomenkin yli Keski-Eurooppaan asti. Islanti peittyi jäähän kokonaan. Viime jääkaudella Skandinavian jääkalotin ala oli 6,6 miljoonaa neliökilometriä jos siihen lasketaan Brittien saarten jäätiköt. Jääkentän on väitetty olleen kooltaan jopa 7 miljoonaa neliökilometriä, sillä se on saattanut peittää matalaa merta. Jää oli yli 3 km paksua. Alppien jäätikkö oli kylmimmillä Saale-jääkaudella suurimmillaan ehkä 6,5 miljoonaa neliökilometriä. Jäätiköitä oli silloin paikallisesti Vogeeseilla, Schwartzwaldissa, Hartzvuorilla, Böhmerwaldissa, Riesengebirgessä ja Tatrassa ja Karpaattien korkeimmilla vuorilla. Jäätikkö peitti Veiksel-jääkaudella Berliinin ja ulottui Venäjällä Vologdan lähelle. Kasvillisuusrajat siirtyivät viime jääkaudella etelään, metsää kasvoi vain Espanjassa,Italiassa, Kreikassa ja Turkissa sekä Etelä-Ranskassa. Tundra ulottui suurimpaan osaan Ranskaa, ja osaan Espanjaa.

Pohjois-Atlantin merijää

Pohjois-Atlantin kiinteän jään alue ulottui Islannin eteläpuolella noin 60 leveysasteelle sekä rannikoilla Irlannin tienoille ja Kanadan seuduilla 50 leveysasteille. Grönlannin mannerjään jääkielekkeet ulottuivat merellä kauas 55 leveysasteelle.

Amerikassa

Pohjois-Amerikassa oli jääkaudella suuri Laurentidin jääkenttä, jonka ala oli 13,4 miljoonaa neliökilometriä ja maksimipaksuus yli 3 000 metriä, keskipaksuuden ollessa ehkä 1 600 metriä. Se laajeni New Yorkiin, Cincinnatiin, St. Louisiin, Kansas Cityyn ja Montanan vuorille asti. Jää eteni lännessä hieman etelämmäs kuin idässä luultavasti kosteuden vuoksi. Eteläisin Laurentiden jääkentän kohta sijaisi Illinoisissa St. Louisin kaupungin lähistöillä. Tarkemmin sanoen Saale-jääkautta vastaavalla toiseksi viimeisellä jääkaudella jääkenttä ulottui jopa Marionin kaupungin lähettyville leveysasteelle 37,5. Ensimmäiset isot reunamuodostumat tavataan St-Louisin kaupungin läheltä. Viimeisellä jääkaudella jäätikkö ulottui vain Spingfiledin ja Mattoonin kaupungin välimaastoon leveysasteelle 40. Lännempänä Saalea vastaava jäätikkö ulottui Kansas Cityyn ja viime jääkautta vastaava Sioux Cityyn. Idässä molempien jäätiköitymisten rajat kulkivat suunnilleen Indianapolis-Dayton (Cincinnatin läh)-Canton (Clevelandin läh) -Hornell (Buffalon läh) linjaa. Laurentiden jäätikön päätemoreeneja on Long Islandilla (Harbor Hill- ja Ronkonkoma-moreenit). Laurentidin jääkenttä patosi suuria jääjärviä, jotka tyhjenivät silloin tällöin katasrofaalisin seurauksin. Jäätikön ollessa laajimmillaan Hudsoninlahden yllä ollut jäätikkö ja Kordillieerien jäätikkö yhdistyivät. Kordillieerien jäätikön ala oli vain noin 200 000–300 000 neliökilometriä. Kun ilmasto oli hieman lauhempi, kahden jäätikön väliin muodostui jäätön alue, jääkäytävä jonka arvellaan olleen ensimmäisten Amerikan asukkaiden tuloreitti. Kordillieerien jäätikkö patosi Montanan seuduille Missoulan jääjärven, joka tyhjeni aina 200 vuoden välein. Tässä jääjärvessä oli vettä noin 2 000 km³. Utahissa oli suuri Bonneville-järvi suunnilleen nykyisen Salt Laken pohjalla.

Aasiassa

Venäjän pohjoisosissa ja pohjoispuolella oli varsinkin Saale-jääkaudella useita jäätiköitä. Skandinavian jääkenttä ulottui Novaja Zemljalle asti. Tiibetin ylänkö jäätyi kokonaan Saale-jääkaudella.

Muut jäätiköt

Jäätikkö kasvoi jonkin verran Antarktiksellakin. Etelä-Andeilla oli ohut jääpeite, ja pohjoisempana vuoristossa pienempiä jäätiköitä Karibianmeren leveysasteille asti. Etelä-Amerikan jäätiköissä oli kaikkiaan 800 000 neliökilometriä.

Lämpötilan vaihtelu jääkaudella

Jääkauden alkamiseen liittyvä lämpötilan muutos on vain noin 1–2 astetta tuhannessa vuodessa. Jääkaudella saattaa tapahtua huomattavan nopeita noin 10–15°C lämpenemisiä ja jäähtymisiä, esim. 13 000 eaa Grönlanti lämpeni alle 50 vuodessa 8,8°C. Tunnetuin lämpeneminen jääkauden lopulla oli Allerød ja tunnetuin jäähtyminen Nuorempi dryas. Näitä nopeita ilmastonmuutoksia on tapahtunut jääkaudella usein ja ne liittyvät luultavasti jäätikköjen sulamisen aiheuttamaan kylmän veden määrän kasvuun ja siihen liittyviin merivirtojen muutokseen. Näitä äkillisiä muutoksia sattui viime jääkaudella 23.

Jääkauden ja nykyajan lämpötilaerojen aiheuttajien osuus

Jääkauden aikaisia ilmastonmuutoksia on simuloitu jonkin verran. Eri tekijät aiheuttavat lämpötilan muutoksen, esimerkiksi merijään määrän ja kasvillisuuden muutokset. Luvut erään maailmanlaajuisen ilmastomallin mukaan. Malli ei ota huomioon esimerkiksi termohaliinikiertoa ja ilmakehän pölyn määrän muutoksia.
- vesihöyry 1,5 astetta
- pilvet 0,7 astetta
- maajää 0,9 astetta
- merijää 0,7 astetta
- kasvillisuus 0,3 astetta
- hiilidioksidi 0,3 astetta
- ratamuutokset 0,2 astetta

Koska tulee seuraava jääkausi?

Jääkausia on ennustettu ilmastonvaihtelujaksoista eri teorioilla. Pääkohdista ovat teoreetikot yhtä mieltä. Epävarmuus ennustuksissa on erittäin suurta. Jääkaudethan perustuvat Maan radan soikeuden vaihteluista ja akselikallistuman muutoksista ym. johtuviin muutoksiin Auringon säteilyssä maan pinnalla. Näiden vaihtelujen jaksoissa on jonkin verran muutoksia. Maan keskimääräinen lämpötila on hitaasti laskemassa viimeiset 5 000 vuotta, jos ei oteta huomioon kasvihuoneilmiön lyhyttä vaikutusta, jonka arvellaan vaikuttavan voimakkaasti muutaman sadan vuoden kuluessa. Jääkausiin liittyvät suuren jakson ilmastonmuutokset ovat melko hitaita, noin 1 aste tuhannessa vuodessa. Lämpötila viilenisi nyt noin 0,2 astetta tuhannessa vuodessa - kasvihuoneilmiö on kääntänyt suunnan päinvastaiseksi. Seuraava suuri jääkausi tullee 15 000–60 000 vuoden päästä. Seuraavan 100 000 vuoden kuluessa koetaan useita jäätiköitymisjaksoja joista kukin on toistaan syvempi. Jäätikkö alkaa kasvaa Skandeilla ehkä noin 5 000 vuoden kuluttua. Ilmasto alkaa tuntuvasti viiletä jo noin 2 000 vuoden päästä, saavuttaen miniminsä noin 6 000 vuoden kuluttua. Seuraava syvä lämpötilaminimi saavutetaan 22 000 vuoden kuluttua, jolloin jäätiköt kasvavat tuntuvasti Skandeilla ja Ruotsissa, mutta eivät leviä Suomeen, missä on tundraa. Kylmimmät jaksot tulevat olemaan 60 000-70 000 ja varsinkin 100 000-110 000 vuoden kuluttua, jolloin jäätiköiden levittäytyminen laajalle alueelle, Saksaan asti on täysin varmaa. Väitteet siitä että nykyinen interglasiaali kestäisi vain 12 000 vuotta ovat teorian mukaan pelottelua. Suomi oli jäätön Veiksel II-kaudella eräässä vaiheessa kaudella, jota ei edes merkitä interstadiaaliksi. Nykytutkimuksen mukaan Suomi oli jäätön jopa noin 30 000 vuotta sitten, jolloin aikaisemmin arvioitiin jään peittäneen Suomea. Silti seuraava yhtä lämmin jakso kuin nyt ei tule viilenemisen alettua yli 100 000 vuoteen. Suuri jääkausi ei ala yhdessä tai kuudessa talvessa. Ilmaston viileneminen jääkauteen eli noin 10°C vie 5 000 vuotta.

Andien kasvillisuusvyöhykkeiden vaihtelut

Esimerkiksi jääkaudesta vuoristossa sopii hyvin kasvillisuusrajojen eleneminen jääkaudella Andeilla. Viime jääkauden ollessa syvimmillään (LGM) puuraja oli Andeilla 1 400 metriä nykyistä alempana eli alle 2 000 metrin korkeudessa. Tämä vastaa nykyistä 8 astetta kylmempää lämpötilaa. Luultavasti lämpötila ei ole alentunut niin paljoa, sillä jääkaudella oli kuivempaa ja hiilidioksidia vähemmän ilmakehässä. Alueella hiilidioksidimäärän puolittuminen vastaa karkeasti sademäärän puolittumista. Merenpohjasta havaitaan päiväntasaajan lämpötilan vaihteluksi vain 2–3 C ja puurajojen alenemisesta 5-8 C. Myös Andeilla havaitaan ilmastonmuutoksia 13 000 ja 9 000 vuotta sitten. Ensimmäisessä 13 000–12 400 vuoden takaisessa kylmässä heilahdukessa paramo aleni 2 000 metriä alas niin suoraan kontaktiin puoliavoimen kasvillisuuden kanssa, ilman että oli Andien vuoristometsää. Seuraavalla interstadiaalilla Andien vuoristometsä kehittyi 1 800–2 800 metrin väliin. Seuraavalla Stadiaalilla, joka vastaa nuorempaa dryaskautta 11 000–10 000 vuotta sitten, puuraja aleni noin 500 metriä, mikä vastaa lämpötilan alenemista 3 C. Noin 7 000 vuotta sitten oli kuiva jakso. Kasvillisuusvyöhykkeet olivat Andeille korkeimmilleen lämpötilaoptimissa 5 000 vuotta sitten, jolloin puuraja saavutti 3 600 metriä. Puuraja aleni nykyiselle paikalleen 3 200 metrin korkeuteen noin 3 000 vuotta sitten.

Jääkauden eläimistöstä

Kasvisto ja eläimistö kehittyivät jääkausiaikana. Jääkauden eläinten piti kyetä sopeutumaan jääkausien kylmään ilmanalaan. Ajan kuluessa eri jää- ja lämpökausien kasvistot ja eläimistöt muuttuivat. Mammutti kehittyi vasta viime jääkaudella lopulliseen muotoonsa. Viime jääkauden eläimistöä: Suuria kasvinsyöjiä (megafauna, sukupuuttoon kuolleita)
- mammutti
- villasarvikuono
- jättiläishirvi
- myskihärkä on nykyään hengissä
- alkuhärkä Muita kasvinsyöjiä:
- napajänis
- villipeura
- saiga-antilooppi
- arobiisoni (arovisentti)
- villihevonen
- majava
- hirvi
- saukko Petoja:
- jääkarhu
- napakettu eli naali
- susi
- ruskea karhu
- ahma
- punakettu Vesissä:
- hylje
- valas Jääkaudella ei enää elänyt luolakarhuja, luolahyeenoita ja luolaleijonia.

Jääkauden jälkiä maastossa

Jäätikkö vaikuttaa ympäristöönsä kivi- ja maa-ainesta kuluttavasti ja kasaavasti.

Jäätikön jälkiä kalliossa


- silokalliot (jäätikön kalliosta irroittama moreeni hioo alla olevaa kalliota)
- kaarevat, U:n muotoiset vuonot ja jokilaaksot
- hiidenkirnut (jäätikön sulamisvedet liikuttavat kiviä kallionkolossa, joka syvenee ja laajenee)
- muinaisvirtalaaksot
- nunatakit (jäästä kohonneet vuoret) jäätikön kuluttamat alapinnat pyöreitä, pakkasen rapauttamat yläosat teräväsärmäisiä.

Jäätikön kasaamia kerrostumia


- järvien kerrostumat ovat syntyneet jäätikön sulamisvesistä
- kuivan maan suistot (sandurit)
- lössikerrostumat (mannerjäätikön reunalla olevan kasvipeitteettömän alueen hienompaa pölyä, joka kulkeutuu kauas)

Jääkauden muovaamat moreenit

Moreeni,joka koostuu erikokoista maa-aineiksista, kuten kivistä ja hiekasta, syntyy jäätikön irroittaessa alla olevasta kalliosta kiviä ja hiekkaa. Moreeni muuttuu maan sisään painuessaan tilliitiksi.
- Reunamoreenit ovat jäätikön reunan suuntaisia harjuja
- De Geer-moreenit ovat jäätikön reunan suuntaisia
- Vakoumat ovat jäätikön liikkeen suuntaisia, pitkulaisia moreeneja
- Drumliinit ovat jäätikön alla syntyneitä, sen liikkeen suuntaisia pisaramaisia kumpuja, joiden ytimenä on monesti kalliokumpare
- Rogen-moreenit ovat hieman dyynimäisiä jäätikön reunan suuntaisia muodostumia, jotka ovat syntyneet yksittäisten jäävuorien sulettua
- Kumpumoreenit ovat kumpumaisia moreenimuodostumia
- Juomumoreenit ovat yksittäisiä, epämääräisen muotoisia moreenisaarekkeita
- Puljumoreenit ovat rengasmaisia muodostumia, jotka ovat syntyneet niiden ytimenä olleen jäätiköstä jääneen jäälohkareen sulettua

Kirjallisuutta:


- Martti Eronen: Jääkausien jäljillä
- Marjatta Koivisto : Jääkaudet
- R.C.L. Wilson, S.A.Drury, J.L.Chapman: The Great Ice Age

Katso myös


- Jääkausiajat
- Veiksel-jääkausi
- Jääkausien syyt
- Jääkausi Suomessa
- Interstadiaali
- Paleoklimatologia
- Happi-isotooppivaihe
- Kvartäärikausi
- Geologiset kaudet
- Lössikerrostumat

Aiheesta muualla


- [http://climateprediction.net climateprediction.net] - Tavoitteena ennustaa seuraavan 100:n vuoden sää. Luokka:Ilmasto Luokka:Jäätikkötiede ms:Zaman air batu ja:氷河期

Tundra

Tundra on karuin kasvillisuusvyöhyke, jossa alhainen lämpötila ja lyhyet kasvuajat haittaavat puiden kasvua. Sen nimi tulee saamen kielestä, jossa se tarkoittaa puutonta tasankoa. venäjän kielessä tundra tarkoittaa tunturia. Tundralla kasvaa yleensä ruohokasveja, varpuja, sammalia ja jäkäliä. Tundralla tulevat vain harvat kasvilajit toimeen. Arktinen tundra sijaitsee metsänrajan ja napaseutujen kylmyysaavikoiden välissä. tyypillinen tundran puulaji on kitukasvuinen vaivaiskoivu. Tundran raja kulkee kartalla lähellä heinäkuun 10 asteen isotermiä. Yleensä tundralla lumettomien kuukausien keksilämpötilat ovat alle 5, joskin yli 0. Sademäärä on pieni, alle 250 millimetriä vuodessa, ja puolet sateesta tulee kahden kesäkuukauden, heinä- ja elokuun aikana. Lumi peittää tundralla maan lähes 9 kk. Tundralla on kesäyön aurinko (aurinko ei laske) ja talven kaamosyö, jolloin aurinko ei nouse. Tundra on pohjoisella pallonpuoliskolla napapiirin pohjoispuolella ja etelässä välillä 45-61 eteläistä leveyttä. Tundraa on kahta eri tyyppiä: arktinen tundra sijaitsee Jäämerta reunustavilla alueilla, antarktinen tundra taas Etelämantereen elämälle suotuisimmilla paikoilla, joita on vain muutamia. Hallitsevana kasvillisuutena ovat heinät, sammalet ja jäkälät. Kukkakasvilajeja tundralla tavataan yhteensä noin 900, esimerkiksi Grönlannissa noin 400 ja Huippuvuorilla 150. Etelämantereella esiintyy vain kahta siemenkasvilajia, mutta sammalia ja jäkäliä on useita. Tundraa muistuttava kasvillisuusvyöhyke on alpiininen vyöhyke, jossa on karua vuoristokasvillisuutta. Valaistusolot siellä ovat monesti parempia kuin varsinaisella tundralla, jolla esiintyy myös normaali vuorokaudenaikojen välinen lämpötilanvaihtelu, jota ei esiinny varsinaisella tundralla. Tundra ulottuu Euraasiassa ja luoteisessa Pohjois-Amerikassa huomattavasti pohjoisemmaksi kuin koillisessa. Päiväntassajalta koilliseen suuntautuvat lämpimät merivirrat kuten Golfvirta lämmittävät mannerten koillisosia. Itään etenevät matalapaineet vaikuttavat osaltaan. Tundralla voi kasvaa joitakin kääpiökasvuisia puita, kuten vaivaiskoivua (Betula nana). Arktisella tundralla on laajoja soita. Ne peittyvät talvisin suojaavan lumikerroksen alle ja selviävät siten seuraavaan kesään. Tundran ja metsän välistä rajaa kutsutaan puurajaksi. Jääkaudella Eurooppaa peitti oma, nykyisin kadonnut tundralajinsa, jääkauden tundra.

Kasvillisuustyypit

Pensaikkotundra

Tasalatvaista pensaikkoa, vaivaiskoivua (Betula nana) ja eräitä sen sukulaislajeja, kitukasvuista katajaa (Juniperus communis), monia pajuja kuten kalvaspajua (Salix hastata) sekä pohjoisemmaksi leviävää arktista pajua Salix arcticaa. Pohjakasvillisuutta: Soisilla paikoilla runsaasti sarakasveja, esim suovillaa. Muita pohjakerroksen lajeja: variksenmarja, kurjenkanerva, sielikkö, napapaju. Ruohoa kasvaa eniten kalkkikalliolla. Matalia kissankäpäliä, pieniä kuusioita, voikukkia. Pohjakasvillisuus lähes yksinomaan alueilla, joissa kasvukausi kestää enintään kuukauden.

Jäkälätundra

Kivennäisalusta, heikosti soistunut maa.

Sammaltundra

Karhunsammalet, kynsisammalet, rahkasammalet soisilla mailla.

Tundran jako Grönlannissa

Ala-arktinen

Keskiarktinen

Yläarktinen

Tundran jako skandinaviassa


- Alpiininen (vastaa lähinnä ala-arktista)
- Sublalpiininen (enimmäkseen puutonta)
- Subalpiininen tunturikoivumetsä ja:ツンドラ

Mammutti

:Yleensä mammuteista puhuttaessa tarkoitetaan villamammuttia.
- Mammuthus subplanifrons
- Mammuthus africanavus
- Etelänmammutti (Mammuthus meridionalis)
- Aromammutti (Mammuthus trogontherii)
- Kolumbianmammutti (Mammuthus columbi)
- Villamammutti (Mammuthus primigenius) Mammutit (Mammuthus) on pohjoisilla alueilla jääkausien aikana elänyt norsujen heimon (elephantidae) suku, johon kuului useita lajeja. Mammutit kehittyivät noin 4 miljoonaa vuotta sitten ja katosivat muutama tuhat vuotta sitten. Tunnetuin laji, villamammutti eli mammuthus primigenius kuoli sukupuuttoon noin 8000 eaa. Kooltaan mammutit olivat nykyisten norsujen kokoisia. Suurin laji, kolumbianmammutti (mammuthus columbi), kasvoi 4 metriä korkeaksi. Syöksyhampaat kasvoivat jopa 3-metrisiksi. Mammutit kaivoivat pitkillä syöksyhampaillaan lumen ja roudan alta kasveja ruuakseen. Kivikauden ihmiset metsästivät mammutteja, ja asuivat eräin paikoin niiden luista ja nahoista tehdyissä majoissa. On kiistanalaista, mikä tappoi mammutit sukupuuttoon. Eräiden mielestä metsästys, toisten mielestä ilmasto. Vielä noin 2000 eaa. Wrangelin saarella Siperiassa eli kääpiömammutteja.

Mammuttien lajiutuminen

Mammutit ja nykyiset norsut kuuluvat samaan heimoon norsut (Elephantidae) ja ne ovat läheisiä serkkuja. Alun perin mammutit laidunsivat Afrikan trooppisissa metsissä ja vasta myöhemmin, noin 2,5–3 miljoonaa vuotta sitten, vaelsivat Eurooppaan ja Siperiaan, mistä ne vaelsivat edelleen Pohjois-Amerikkaan, johon ne ensimmäisen kerran saapuivat 1,5 miljoonaa vuotta sitten. Mammuthus subplanifrons on vanhin mammuttilaji, joka eli noin neljä miljoonaa vuotta sitten Etelä- ja Itä-Afrikassa. Mammuthus africanavus oli todennäköisesti M. subplanifronsin jälkeläinen. Se oli pienikokoinen ja erosi muista mammuttisuvun lajeista siinä, että sen syöksyhampaat levenivät enemmän kuin muilla. Euroopan mammuttipopulaatiot polveutuivat luultavasti jommasta kummasta näistä lajeista, mutta tutkimusten mukaan luultavimmin M. subplanifronsista.
- Mammuthus subplanifrons
- Mammuthus africanavus näistä polveutui →
- Etelänmammutti (Mammuthus meridionalis)
  - Aromammutti (Mammuthus trogontherii)
    - Kolumbianmammutti (Mammuthus columbi)
  - Villamammutti (Mammuthus primigenius)

Lähteet


- Adrian Lister & Paul Bahn: Mammutit - jääkauden jättiläiset (1994, WSOY, ISBN 951-0-25064-3) Luokka:Esihistorialliset nisäkkäät ja:マンモス

Ihmisen evoluutio

Ihmisen evoluutiolla tarkoitetaan ihmisen kehittymistä ja eriytymistä omaksi lajikseen ihmisen ja apinoiden tai apinaihmisten yhteisestä kantamuodosta. Ihmisen evoluution tutkimukseen (jota kutsutaan myös paleoantropologiaksi) liittyy useita tieteenaloja, mm. fyysinen antropologia ja perinnöllisyystiede. Ihmisellä tässä yhteydessä tarkoitetaan ensisijaisesti suvun Homo jäseniä, mutta ihmisen evoluution tutkimus käsittelee yleensä myös muita hominideja kuten suvun australopithecus apinaihmisiä. Uutta tietoa on saatu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana runsaasti. Ihminen kuuluu kädellisten (Primates) lahkoon ja ihmisapinoiden (Hominidae) heimoon mihin kuuluvat ihmisen lisäksi myös suuret apinat simpanssi, gorilla ja oranki. Ihmisen lähimpänä sukulaisena eläinkunnassa pidetään simpanssia. Sukulaisuussuhteita muihin lajeihin on mittailtu myös DNA:n perusteella. DNA:n pohjalta ihmisen ja sen lähimmän sukulaisen simpanssin geeneissä on vain noin 1%:n ero. Nykytutkimuksen mukaan ihmisen ja apinoiden yhteinen kantamuoto löytyy noin 7 miljoonan vuoden takaa, mutta uusia teorioita ajoituksista ja sukulaisuussuhteista esitetään jatkuvasti.

Ihmisen evoluution tapahtumia

Ohessa muutamia apinoita ja esi-apinoita, joiden on väitetty olleen ihmisen esi-isiä tai jotka liittyvät ihmisen evoluutioon.
- Liitukauden lopulla 75 miljoonaa vuotta sitten eli puissa puupäästäistä muistuttavia alkeellisia kädellisiä, jotka olivat kehittyneet luultavasti hyönteissyöjänisäkkäistä.
- Jo 50-45 miljoonaa vuotta sitten oli puoliapinoita, esim. Algeripithecus Minutus.
- Apinoiden esi-isiä tai varhaisia apinoita olivat myös Qatrania ja Catopithecus.
- Noin 37 miljoonaa vuotta sitten ihmisapinoiden ja häntäapinoiden kehityslinjat erosivat toisistaan DNA-tutkimusten perusteella. Tällöin eli Catopithecus.
- Noin 33-30 miljoonaa vuotta sitten eli Afrikassa puussa liikkuva ensimmäinen varsinainen apina Aegyptopithecus.
- Noin 31-22 tai 23-15 miljoonaa vuotta sitten eli varhainen apina Proconsul africanus. Näitä oli ainakin kolme lajia. Proconsulit liikkuivat neljällä raajalla ja söivät hedelmiä, ja olivat hännättömiä. Kulmahampaat olivat suuret, urokset naaraita suurempia. Muistuttivat ehkä simpanssia.
- Mioseenikaudella noin 25-18 miljoonaa vuotta sitten eli lukuisia apinoita, kuten Turkanapithecus, Afropithecus, Micropithecus ja Proconsula africanus.
- Noin 25 miljoonaa vuotta sitten Uuden ja Vanhan Maailman apinoiden tiet erosivat.
- Noin 16 miljoonaa vuotta sitten gibboni erosi molekyylikellon mukaan ihmisen kehityslinjasta.
- Noin 15 miljoonaa vuotta sitten eli Ramapithecus ja samoihin aikoihin Sivapithecus, orankimainen apina. Ihmisapinalajit yleisin fossiileista löydetty apinalaji. Ramapithecusta joka on pieni sivapithecus, pidettiin ihmisen esi-isänä.
- Noin 14 miljoonaa vuotta sitten elänyt Kenyapithecus oli ihmisapinoiden ja ihmisen esi-isä.
- Noin 13 miljoonaa vuotta sitten (tai 16-8 miljoonaa vuotta sitten) eli Dryopithecus, hominideja edeltävä ns hominoidi.
- Varhaisten apinaihmisten ja ihmisapinoiden välillä on fossiilikejussa aukko noin 8 miljoonan vuoden kohdalla,sillä tältä ajalta on vain vähän fossiililöytöjä.
- Oranki erosi molekyylikellon mukaan ihmisen kehityslinjasta 12 miljoonaa vuotta sitten.
- Fossiilistossa on suuri aukko ajalta 12-8 miljoonaa vuotta sitten.
- Fossiilistossa aukko (erittäin vähän fossiileja) myös 8-4,5 miljoonaa vuotta sitten.
- Gorilla erosi ihmisen kehityslinjasta molekyylikellon mukaan 7,7 miljoonaa vuotta sitten.
- Toumain (Toumaïn apina ) - monia hominidimaisia piirteitä, ohi Sahelanthropuksen.
- Ensimmäinen hominidi eli noin 7 miljoonaa vuotta sitten. Lajin nimi on Sahelanthropus tchadensis. Lajissa on apinan ja ihmisen piirteitä. Saattoi kävellä pystyssä.
- Simpanssi olisn eronnut mitokondrio DNA-molekyylikellon mukaan noin 7,7 miljoonaa vuotta sitten. Fossiililöytöjen mukaan tämä olis käytännössä 7-8 miljoonaa vuotta sitten.
- Toinen varhainen hominidi oli Orrorin tugenensis. Tämän fossiileja on löydetty Keniasta. Käveli ilmeisesti pystyssä. Eli metsäisessä ympäristössä.Niiden ikä non noin 6 miljoonaa vuotta.
- Kenyanthropus platyops "litteänaamainen kenianihminen".
- Itä-Afrikassa noin 3,9-1 miljoonaa vuotta sitten eläneitä eteläapinoita (Australopithecuksia) pidettiin pitkään ihmissuvun välittöminä edeltäjinä. On mahdollista, että ihmisellä ja Australopithecuksella olisi ollut jonkin yhteinen edeltäjä.
- Ardipithecus Ramidus (4,1 miljoonaa vuotta sitten) ja Australopithecus anamersis (4 miljoonaa vuotta sitten) olivat ehkä kaikkien Australopithecusten ja ihmissuvun esi-isiä.
- Australopithecus afarensis (3,9-3,0 miljoonaa vuotta sitten) saattaa olla ihmissuvun välitön edeltäjä. Laji saattoi joskus kävellä kahdella jalalla. Pituus 105-151, paino 30-40,aivotilavuus 380-450. Laji käveli kahdella jalalla, ja sillä oli apinamainen pää.
- Australopithecus africanus (3-2,3 miljoonaa vuotta sitten) ja varsinkin Australopithecus robustus(2-1,2 miljoonaa vuotta sitten) ja Australopithecus boisei (2,6-1,0 miljoonaa vuotta sitten) sekä Australopithecus aethiopicus (2,5-2,2 miljoonaa vuotta sitten). Australopithecus bahrelghazali eli noin 3,5 miljoonaa vuotta sitten, muttei ollut ihmisen esi-isä.
- Ihmissuvun (Homo) ja apinan välinen puuttuva rengas on saattanut elää noin 3 miljoonaa vuotta sitten.
- Homo rudolfiensis (Kenyanthropus) noin 2,5-1,8 miljoonaa vuotta sitten on erotettu Homo habiliksesta omaksi lajikseen. Lajin pituus 0n 155, aivotilavuus 600-800.
- Ensimmäinen työkaluja valmistanut ihminen, Homo habilis eli noin 2,1-1,5 miljoonaa vuotta sitten. Pituus 145 cm, paino 40 kg,aivotilavuus 500-650. Tähän liittyy vierinkivikulttuuri eli ns Olduvain kulttuuri. Laji pystyi kommunikoimaan jollain tavoin vaihtaen käsitteitä.
- Siitä, ovatko Homo habilis ja Homo erectus ihmisen kehityslinjassa, on kiistanalaista. Joka tapauksessa ne ovat apinoita kehittyneempiä.
- Homo erectus noin 1,5-0,5 miljoonaa vuotta sitten otti käyttöön tulen noin 0.7 miljoonaa vuotta sitten, ja oli ensimmäinen hominidi, joka levisi Afrikasta muualle, Aasiaan ja Eurooppaan noin miljoona vuotta sitten. Lajin pituuus on 165, paino 65 ja aivot 750-1300. Laji pyydysti metsästämällä lihaa ravinnokseen ja asui kylissä.
- Homo ergaster 1,8 - 1,5 miljoonaa vuotta sitten, Homo erectuksen aikalainen on luultavasti nykyihmisen kehityslinjassa.
- Homo antecessor 1,1-0,8 miljoonaa vuotta sitten edelsi nykyihmistä ja neandertalin ihmistä. Lajin olemassaolo on kyseenalaista ja kyse voi olla Homo erectuksesta tai Heidelbergin ihmisestä.
- Homo heidelbergensis 500 000-300 000 vuotta sitten (Homo sapiens heidelbergenses) laji, joka asui luolissa, mutta osasi myös rakentaa majoja. Tämä lasketaan monesti kuuluvaksi Homo erectukseen niin kuin Pekingin ihminen (Zinjanthropus) ja Jaavan ihminen (Pithecanthropus). Tähän ihmislajiin liittyy kivikautinen] [[Acheulin kulttuuri]] ja ehkä [[Moustierin kulttuurikin. Tämä laji hautasi vainajiaan ja osasi mahdollisesti puhua.
- Homo sapiens idaltu 160 000 vuotta sitten- nykyihmistä hyvin paljon muistuttava laji, joka kuitenkin erosi meistä jonkin verran
- Homo floresiensis, kääpiömäinen laji, joka eli Floresin sarelle Indonesiassa noin 100 000-13 000 vuotta sitten. Tämän lajin määritelmä perustuu erittäin tuoreisiin ja kiistaakin herättäneisiin fossiililöytöihin, joista ei tätä kirjoitettaessa olla vielä käyty riittävän laajaa tieteellisitä keskustelua.
- Homo neandertalensis 250 000-30 000 vuotta sitten (Homo sapiens Neandertalensis). Pituus 160-165 cm, paino 55-80 kg, aivot 1450 cm3 (1200-1800 cm3). Laji osasi puhua, valmistaa vaatteita, huolehti sairaistaan ja harrasti kannibalismia. Lajia on pitkään pidetty nykyihmisen edeltäjänä, mutta DNA-tutkimukset kertovat, ettei geenivirtaa nykyihmisen ja tämän alkuihmislajin välillä ollut. Laji ei siis ollut meidän esi-isämme, ensimäinen yhteinen esi-isä neandertalilaisen ja nykyihmisen välillä oli noin 600 000 vuotta sitten. Nykyihmisten arvellaan hävittäneen neandertalin ihmiset sukupuuttoon.
- Homo sapiens, nykyihminen, kehittyi ehkä noin 250 000 vuotta sitten Afrikassa. Nykyihminen oli muovautunut nykyiselleen viimeistään 50 000 vuotta sitten. kuin mikään Maanviljely keksittiin 10 000 vuotta sitten, sivilisaatiot syntyivät 5 000 vuotta sitten ja teollinen vallankumous tapahtui noin 150 vuotta sitten.

Ihmisen paikka eläinkunnassa


- pääjakso Chordata (selkäjänteiset)
- alajakso Vertebrata (selkärankaiset)
- luokka Mammalia (nisäkkäät)
- lahko Primates (kädelliset)
- alalahko Haplorrhini
- Simiiformes (apinat)
- Catarrhini (kapeanenäapinat)
- yläheimo Hominoidea
- heimo Hominidae (ihmisapinat)
- alaheimo Homininae
- suku Homo (ihmiset)
- laji Homo sapiens (nykyihminen)

Kaksijalkaisuuden syystä

Kaksijalkaisuuden oletetaan yleisesti kehittyneen savannilla. Uudempi teoria on, että kahdella jalalla käveleminen on kehittynyt puissa nykyisten orankien tapaisesta kävelytyylistä. Kävelytaidon syntyä ei ole pystytty varmuudella selvittämään. Kaksijalkaisuuden hyödyt ovat kuitenkin selvät, kun ihmisen eturaajat ovat vapautuneet käyttöön, jossa niillä voidaan paremmin muokata ympäristöä tai jossa niitä voidaan käyttää esimerkiksi kantamiseen. Seisoma-asennon ansiosta ihmiset voivat myös nähdä pidemälle.

Miten ihminen eroaa apinoista


- Kieli
- Älyllinen kapasiteetti
- Tuli
- Työkaluja kehittyneempi tekniikka: Koneet, järjestelmät ja järjestelmien järjestelmät

Australopitcecus afarensis

Australopithecus afarensis oli noin 3.7-3 miljoonaa vuotta sitten elänyt ihmisapina, jota yhdessä vaiheessa pidettiin muiden australopithecusten ja nykyihmisen kantamuotona.

Homo floresiensis

Indonesiasta, itään Jaavasta Floresin saarelta on löydetty muutaman pienikokoisen alkuihmisen luut. Luut kuuluvat Homo floresiensisille, Floresin ihmiselle. Nuorimpien luiden ikä on noin 13 000 vuotta. Alueelta on löydetty myös kivityökaluja, joiden ikä vaihtelee 13 000 vuodesta 94 000 vuoteen. Homo sapiens saapui alueella noin 35 000–55 000 vuotta sitten, joten Floresin ihminen ja nykyihminen ovat eläneet rinnakkain. Alueen kansanperinne kertoo metrin mittaisista karvaisista ihmisistä, mikä on saanut monen ihmisen mielikuvituksen liikkeelle löydön johdosta. H. floresiensiksen kallo muistuttaa Homo erectuksen kalloa.

Homo habilis

Homo habilis ("kätevä ihminen") alkoi ehkä valmistaa työkaluja Afrikassa noin 1,6 miljoonaa vuotta sitten. Habilis eli 2,4 tai 1,8 -1,5 miljoonaa vuotta sitten. Aivotilavuus kasvoi ihmisapinoita vastaavasta 500 kuutiosenttimetristä 800 (keskim 630). Tähän lajiin liittyy alkeellinen vierinkivikulttuuri, jossa käytettiin ei ollenkaan tai vain hieman muokattuja kiviä. Tätä 2,5-1,4 miljoonaa vuotta sitten kukoistanutta alkukulttuuria sanotaan olduvain kulttuuriksi. Homo habilista ei voitane suoraan kytkeä mihinkään ns. eteläapinoista (Australopithecus) joita eli noin 5-1.6 miljoonaa vuotta sitten. Habilista edelsi mahdollisesti jonkin eteläapinan ja habilisen kantamuoto.

Homo erectus

Homo erectus loi ensimmäisen kivikulttuurin ja tätä lajia voidaan varmuudella pitää ihmisenä. laji eli noin 1,8–0,3 miljoonaa vuotta sitten. Aivotilavuus kasvoi 900:sta kuutiosenttimetristä 1200:n lopussa, lähelle nykyihmisen lukemia. Erectus otti tulen käyttöön, kehitti aseita ja työkaluja sekä oppi keittämään ruokansa. Tätä alkeellista kulttuuria sanotaan Acheuliksi. Siihen liittyy ensimmäinen tuli. Ensimmäisen kulttuurin työkalut saattoivat olla luonnon muovaamia tai hiukan työstettyjä vierinkiviä, mutta tästä Olduvain kulttuurista ei ole pitäviä todisteita. Vasta noin miljoona vuoden ajalta on varmoja todisteita työkaluista. Se levisi Eurooppaan ihmisen mukana noin 700 000-300 000 sitten. Tällä kaudella osattiin tehdä risumajoja jo 400 000 sitten.

Homo sapiens archaic

Ns. pre-sapiens. Laji eli 500 000-200 000 vuotta sitten. Aivotilavuus oli 1200. Heidelbergin ihminen noin 600 000-400 000. Laji osasi puhua. On esitetty löytöjä joiden mukaan pre-sapiensilla oli jonkinlaisia rituaaleja ja taidetta (Venus-vesitos, luu jossa on viivoja). Neandertalin ihminen ilmestyi Eurooppaan vasta 230 000 eaa. Homo Sapiens kehittyi nykyiselleen noin 200000 vuotta sitten, varhaisessa Homo Sapiens Idaltussa oli vielä nykyihmisestä poikkeavia piirteitä.

Neandertalin ihminen

Neandertalin ihminen syntyi noin 140 000 vuotta sitten. Noin 75 000 vuotta sitten Neandertalin ihminen siirtyi Moustier-kulttuuriin. Neandertalilaiset olivat Homo Erectusta älykkäämpiä. Neandertalin ihminen oli nykyihmistä lyhyempi ja tukevampi, ja osasi valmistaa vaatteita itselleen. Tämä alalaji ei ole nykyisten DNA-tutkimusten mukaan nykyihmisen välitön edeltäjä.

Nykyihminen

Nykyihminen lienee kehittynyt Afrikassa noin 100 000 vuotta sitten. Kulttuuri oli aluksi Neandertalin Moustierin kulttuuria. Uudemman aikaiseem metsästäjä-keräilijäkulttuuriin nykyihminen lienee siirtynyt noin 60000-40000 vuotta sitten.

Katso myös


- Jääkausi
- Kivikausi
- Geologiset kaudet
- Ihminen
- Evoluutio Luokka:Ihminen Luokka:Ihmisen evoluutio Luokka:Evoluutio

Neandertalin ihminen

Neandertalin ihminen
250px
Rekonstruktio neandertalin naisesta
Tieteellinen luokittelu
kunta:eläin (Animalia)
pääjakso:selkäjänteinen (Chordata)
alajakso:selkärankainen (Vertebrata)
luokka:nisäkäs (Mammalia)
alaluokka:(suomennos?) (Eutheria)
lahko:kädelliset (Primates)
alalahko:(suomennos?) (Haplorhini)
superheimo:(suomennos?) (Catarrhini)
heimo:hominidit (Hominidae)
alaheimo:(suomennos?) (Homininae)
suku:ihmiset (Homo)
laji:sapiens
alalaji:neanderthalensis
Neandertalin ihminen (Homo neanderthalensis) on muinainen ihmislaji, joidenkin tutkijoiden mukaan ihmisrotu, joka hävisi maapallolta noin 30 000 vuotta sitten. Neandertalin ihmiset asuttivat Eurooppaa noin 200 000 vuotta. Nykyihminen ja Neandertalin ihminen mahdollisesti myös risteytyivät. Neandertalin ihminen oli vahva ja vanttera, ja kesti hyvin jääkausien kovia pakkasia. Heillä oli vahvat luut ja he olivat kohtalaisen lyhyitä verrattuna nykyihmiseen. Neandertalin ihmisten kulttuuri ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyihmisten, he esimerkiksi metsästivät raskailla työntökeihäillä, jotka piti survaista läheltä eläimeen, jolloin oli vaarana myös satuttaa itsensä. Neandertalilaisten kulttuuria on tutkittu paljon ja on pohdittu, uskoivatko he elämään kuoleman jälkeen. Nykyisen Lähi-Idän alueelta on löydetty neandertalin ihmisen luuranko, joka oli peittynyt suureen määrään siitepölyä, mikä luonnollisesti kertoo siitä, että neandertalilaisen päälle on kasattu kukkia, koska sellainen määrä siitepölyä ei ole voinut joutua siihen itsekseen. Suuri määrä kukkia kertoo taas jonkinlaisesta hautapaikasta ja kuoleman jäkeisen elämän ajattelemisesta. Arvellaan, että nykyihminen toi Neandertalin ihmisille outoja tauteja, jotka olisivat voineet olla tuhoisia Neandertalilaisten keskuudessa. Luokka:Ihminen Luokka:Esihistorialliset nisäkkäät als:Neandertaler ja:ネアンデルタール人

Jääkausi Suomessa

Viimeisin Veiksel-jääkausi vallitsi Suomessa ennen vuotta 7000 eaa. Jään sulaminen alkoi nopeutua noin 11000 vuotta sitten. Viime jääkausi alkoi noin 115 000 vuotta sitten jopa nykyistä lämpimämmän Eem-lämpökauden jälkeen. Jääkaudella jäätikön koko vaihteli huomattavasti. Ilmasto kylmeni kohti jääkauden loppua ja jäätiköt levittäytyivät yhä laajemmalle. Joinain jäätiköitymisinä jäätikkö saattoi laajeta vain osaan Suomea. Jääkauden ajoitukset vaihtelevat. Viime aikoina jääkauden päättymistä on tutkimuksissa aikaistettu ja alkamista siirretty myöhemmäksi. Jääkausi muokkasi Suomen maaperää. Levittäytyessään jää hioi alla olevaa kalliota mm mukaansa ottamien irtokivien avulla. Jäätikön liikkeet tuottivat noin 7 m paksuisen moreenikerroksen. Jää kuljetti mukanaan kiviä, jotka hankasivat alla olevia kallioita ja irroittivat moreenia. Jää vetäytyi hitaasti muovaten maastoa ja synnyttäen soraharjuja, mm. Salpausselät. Vedestä nousi maankohoamisen seurauksena uutta maata.

Vanhemmat jääkaudet Suomessa

Jäätikkö levittäytyi Suomeenkin monia kertoja ennen Veiksel-jääkautta ehkä jo noin 2.75 miljoonaa vuotta sitten. Varhaisina jäätiköitymisinä jäätikkö ei ilmeisesti ulottunut aivan eteläismpään Suomeen. Viimeksi Elster- ja Saale-kausina. Saale-jääkautta vastaavat happi-isotooppivaihetta 6-8. Saale-jääkaudella oli Suomessa luultavasti jäästä vapaa interstadiaali, happi-isotooppivaihe 7. Tällöin mahdollisesti ainakin Keski-Suomi oli jäätön. Suomessa on todisteita viidestä jääkaudesta. Saale-kauden jälkeen vallitsi Suomessakin lämmin Eem-interglasiaali noin 130 000–120 000 vuotta sitten jolloin Suomi vapautui jäästä. Itämeri oli silloin yhteydessä Vienanmereen ja merenpinta korkeammalla – ns. Eem-meri. Suorat todisteet tästä kaudesta ovat vain satunnaisia peuranluita ym.

Jääkauden alkaminen Suomessa

Viimeinen Eem-interglasiaali päättyi noin 118 000 vuotta sitten hitaaseen viilenemiseen. Eteläinen Suomi oli jäästä vapaa koko happi-isotooppivaihe 5:n ajan noin 130 000–74 000 vuotta sitten. Tämä vastaa Eem-lämpökautta ja Varhais-Veikseliä. Tällöin jäätikkö leviis vain Lappiin asti. Jää ei peittänyt kuitenkaan Etelä- ja Länsi-Suomea kuin vasta noin 74 000–59 000 vuotta sitten happi-isotooppivaiheen 4 aikana, jolloin jää levisi Viron pohjoisosiin asti. Suomi sattoi olla tiettyinä kausina suurelta osin jäätön luultavasti 50 000-40 000 vuotta sitten ja ehkä noin 36 000–25 000 vuotta sitten. Jää peitti koko Suomen noin 30000-25000 vuotta sitten ja alkoi vetäytyä Suomesta noin 14000 vuotta sitten.

Varhais-Veikselin jäätiköityminen

Ensimmäinen Suomea koetellut jäätiköityminen oli noin 117 000–105 000 vuotta sitten vallinnut Herning-stadiaali. Tällöin jäätikkö levisi vain Länsi-Lappiin ja ehkä Pudasjärvelle asti. Etelä-Suomi oli jäätön. Tundra ulottui luultavasti Etelä-Suomeen tai Puolan pohjoisrajalle ja Etelä-Norjaan asti. Muussa Suomessa oli hyvin kylmää ja kasvoi tundraa. Tämä liittyy Varhais-Veiksel-kauteen joka vallitsi 115 000–74 000 vuotta sitten. Tänä ensimmäisenä kylmänä jääkauden jaksona jää peitti Suomen vain ajoittain ja/tai osittain. Tätä seurasi hyvin lämmin Brörup-interstadiaali 100 000 vuotta sitten. Lapissa kasvoi metsää. Rederstall-jäätiköitymisen jäätikkö levisi taas Pohjois-Lappiin itään asti noin 90 000 vuotta sitten. Rederstallia seurasi lämmin Odderade-välilämpökausi 80 000 vuotta sitten, jolloin Lapissa kulki tundran ja metsän raja.

Keski-Veiksel

Keski-Veiksel merkitsi suurempaa kylmenemistä noin 74 000–59 000 vuotta sitten. Alun kylmän kauden jälkeen tuli lämpimämpiä kausia, jolloin Suomi vapautui ainakin osittain jäästä ja Lapissakin oli tundraa. Kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla ollut Kauhajoki näyttää olleen koko ajan jään alla. Tälle kaudelle oli tyypillistä jään aaltoilu Suomen yli. Jäätikkö eteni hyvin voimakkaasti noin 70 000 vuotta sitten alkaen peittäen koko Suomen. Jäätikkö vetäytyi noin 60 000–56 000 vuotta sitten lämpimässä Oppstadin interstadiaalissa, jolloin lämpötila oli ehkä 5 astetta nykyistä alempana. Merenpinta oli silloin vain noin 20–40 metriä nykyistä alempana. Toinen jäätiköityminen noin 55 000 vuotta sitten ei ollut yhtä laaja, jäätikkö saattoi ulottua Kajaaniin tai korkeintaan Kuopioon asti. Tundra ulottui ehkä 55 leveysasteelle eli Tanskan keskiosan korkeudelle. Tämän jälkeen seurasi pienempien viilenemisten ja lämpenemisten kausi. Keski-Veikselin interstadiaalit olivat huomattavasti kylmempiä kuin Varhais-Veikselin. Suomessa oli melko kylmää koko ajan ja jäätikkö saattoi levittäytyä osaan Lappia. Tundra ulottui ainakin Tanskan Alankomaiden leveysasteille asti. Noin 50 000–30 000 vuotta sitten jäätikkö vuoroin supistui ja laajeni Ruotsissa ja Suomessa oli kylmää. Seuraavan kerran jäätikkö eteni suurimpaan osaan Suomea luultavasti noin 50 000 vuotta sitten, mutta tämä kausi jäi lyhyeksi. Jäätiköt laajenivat Ruotsissa 42 000 vuotta sitten, sekä ehkä Lappiin noin 35 000 vuotta sitten. Lämpimin kausi lienee ollut 36 000–25 000 vuotta sitten. 28 000–26 000 vuotta sitten päättyi Keski-Veiksel lyhyeen lämpökauteen. Jäätikkö oli jo alkanut kasvaa.

Mammutteja vaelteli Suomessa Veiksel-jääkauden aikana

Mammutteja oli Suomessa ja eteläisessä Keski-Ruotsissa 31 000–22 500 vuotta sitten. Tämä liitetään Hengelo- ja Denekamp-interstadiaaleihin Keski-Veikselin suuren jäätiköitymisen jälkeen. Jää on saattanut poistua suurelta osalta Suomea jopa 50 000 vuotta sitten. Varmaa tämä ei ole. Keski-Veikselin eli happi-isotooppivaihe 3:n jäätiköitymishistoria tunnetaan huonosti.

Myöhäis-Veiksel - Jäätikkö maksimissaan

Myöhäis-Veiksel oli jääkauden vaiheista ankarin myös Suomessa. Koko maa joutui ainakin 10 000 vuodeksi jään alle. Jäätikön reuna oli Tornionjoen seuduilla noin 30 000 vuotta sitten, alkoi kasvaa noin 100m/vuodessa ja peitti koko Suomen noin 25 000 vuotta sitten. Jäätikön leviäminen liittyi sen paksuuskasvuun. Laajimmillaan jäätikkö oli 17 000–18 000 eaa, reuna jossain Kirillovin kaupungin tienoilla Venäjällä. Jää alkoi vetäytyä noin 15 000 vuotta sitten. Skandinaviassa oli uusimpien tutkimusten mukaan jäättömiä alueita noin 28 000–21 000 eaa ja mahdollisesti 14 000 eaa.

Jääkauden päättyminen Suomessa

Jääkausi oli ankarimmillaan noin 15 000 eaa. Tämän ns. Brandenburg-vaiheen jälkeen jäätikkö vetäytyi hitaasti ja nytkähdellen. Jään sulaminen alkoi kiihtyä 12 500 eaa. Fennoskandian eteläisimmät osat vapautuivat jäästä noin 12 000–11 000 eaa. Jäätikön sulamisvesistä muodostui valtava Baltian jääjärvi. Tämä oli Itämeren edeltäjä. Tämän jälkeen Itämeri kävi läpi monia vaiheita mm. jäätikön vetäytymisen ja maankohoamisen vuoksi. Välillä Itämeri oli järvi, välillä meri. Jäätikön vetäytyminen ei ollut tasaista, jäätikkö saattoi sulettuaan edetä taas jonkin matkaa kymmenien vuosien ajan. Noin 10 600–10 000 eaa jäätikön eteneminen pysähtyi ilmaston viilettyä, ja molemmat Salpausselät syntyivät jäätikön sulamisvirtojen mukana kulkeneesta sorasta, ensimmäiset noin 600 vuotta aikaisemmin kuin toiset. Noin 9 500 eaa ilmasto alkoi nopeasti lämmetä ollen vielä viileä. Jään reuna oli Keski-Suomessa noin 9 300–9 200 eaa. Viileää kautta sanotaan nuoremmaksi dryaskaudeksi jonka sen aikana jäätiköt kasvoivat ja ilmasto viileni Pohjois-Euroopassa 5–6 astetta eli lähelle jääkauden kylmintä vaihetta. Nopeahkon kylmenemisen täsmällistä syytä ei osata sanoa, mutta se saattaa liittyä merivirtojen suunnan muutoksiin, sillä kylmeneminen ei ollut niin voimakasta Itä-Europassa kuin Atlantin rannoilla. Kylmä nuorempi dryas päättyi noin 9600 eaa. Ilmasto alkoi lämmetä mutta oli alussa aika viileä, preboreaalinen tundra. Jäätikkö alkoi tämän jälkeen sulaa nopeasti pysähdellen vain muutamia kertoja paikoilleen. Jäätikkö oli sulanut noin 8 200 eaa Suomesta ja noin 7 600 eaa Ruotsista. Jääkauden sulaessa erottuivat nykyiset järvet maankohoamisen seurauksena erilleen Itämeren edeltäjästä. Näiden järvien lasku-uomat kulkivat alussa eri tavalla kuin nykyään. Esimerkiksi Saimaan laskujoki oli alussa pohjoisessa Pielaveden suunnalla.

Maan kohoaminen jääkauden jälkeen

Viimeisimmän jääkauden jälkeen alkoi Suomessa ja Skandinaviassa maaperän kohoaminen, joka jatkuu yhä Itämerellä. Viimeisimmällä jääkaudella 20 000 vuotta sitten yhtenäisen jäätikön muodostanut, jopa kolmen kilometrin paksuinen mannerjää painoi Itämeren aluetta valtavalle lommolle. Samalla se ruhjoi Itämeren päämuodot esiin. Kun jäätikkö alkoi sulaa, maankuoreen tullut lommo alkoi oieta ja maa kohota. Alussa maa kohosi nopeasi, mutta se hidastui vähitellen. Maankohoaminen jatkuu vieläkin: nopeinta se on Perämerellä, josta jääpeite suli viimeisenä. Itämeren eteläosissa maa ei enää kohoa, vaan vajoaa Tanskan salmissa. Maan kohoaminen jatkuu yhä Suomessa, ja sen arvioidaan johtavan Perämeren eristymiseen omaksi järvekseen, kun Merenkurkku kuroutuu umpeen. Maan kohoaminen muuttaa rantaviivaa, kun merenlahtia kuroutuu järviksi ja kuivuu niityiksi, salmet madaltuvat ja saaret kasvavat kiinni toisiinsa ja mantereeseen, luotoja ja kareja kohoaa merestä. Uusi rantaviiva muotoutuu kallioperän, maaperän ja paikallisten ympäristön ominaisuuksien mukaan. Maankohoamisnopeus vuodessa:
- Perämeri 8–9 mm
- Merenkurkku 7–8 mm
- Suomenlahti 1–3 mm
- Varsinaisen Itämeren pohjoisosa 1–3 mm

Jääkauden jälkeinen ilmastokehitys

Jääkausi päättyi nykyistä lämpimämpään atlanttiseen lämpökauteen, jolloin Etelä- ja Keski-Suomessa olivat Keski-Euroopan ilmasto-olot ja monet jalopuulajit kuten saarni ja jalava kasvoivat nykyistä pohjoisempana. Huipussaan lämpökausi oli 3000 eaa, jolloin Suomessa oli 2–3 astetta nykyistä lämpimämpää. Atlanttinen lämpökausi päättyi noin 1800 eaa, jolloin ilmasto alkoi viiletä. Ilmasto on viilentynyt jo muutama tuhat vuotta preboreaaliseksi. Suomessa vallitseekin nykyään kylmätalvinen metsäilmasto. Ilmaston viileneminen lisäsi soistumista ja toinen merkittävä muutos oli kuusen leviäminen idästä Suomeen 3500 eaa alkaen.

Jääkauden jälkiä Suomen maastossa

Jäätikön voima maan muovaajana oli mahtava. Jäätikkö uusiutui jatkuvasti siten, että keskustasta virtasi kymmenien metrien vuosivauhtia jäätä ulospäin. Aikaisemmat kerrostumat tuhoutuivat ja hävittivät todisteita mm. jääkautta edeltävistä kivikautisista ihmisistä. Jään virtaus uursi syviä laaksoja, kuruja ja jäätikön alle muodostui moreenista pitkulaisia sorakumpareita, drumliineja. Jääkauden jättämät jälket kuvautuvat maastossa tiettyihin ilmansuuntiin suuntautuneina muotoina. Esimerkiksi Etelä-Savossa monet syvänteet ovat jääkauden jäljiltä luoteesta kaakkoon. Jääkauden muokkaus näkyy selvästi myös karttakuvassa luode-kaakko-suuntaisina rantoina, saarina jne. Jään sulaessa muodostuu esim. jäänalaisten sulamisvirtojen suulle pitkittäissoraharjuja ja sulamissuistoja, sandureita. Todisteita jääkausista ovat Suomessa muun muassa silokalliot, hiidenkirnut, hiidenkiukaat, siirtolohkareet, harjut jne. Katso myös:
- Jääkausi
- Veiksel-jääkausi
- Jääkausien syyt
- Jääkausiajat Luokka:Jäätikkötiede

LGM

LGM on lyhenne englanninkielen sanoista Last Glacial Maximum, viimeisen jääkauden huippukohta, joka oli noin 17000-18000 radiohiilivuotta sitten (BP).Tällöin manneräätikkö oli laajimmillaan. Merenpinta oli tällöin 100-150 metriä alempana ja jää ulottui Skandinavian yli . Jäätikkö ulottui Euroopassa leveysasteelle 52.40 ja Amerikassa 39.30. Ikirouta joka vaatii syntyäkseen -2 C , ulottui eteläisimmillään leveysasteelle 46. Lämpötila oli Euroopassa yli 12 astetta alempi. Ilmasto oli Euroopassa kuivempi varhaisella Veiksel-kaudella, mutta varsinkin LGM-kaudella. Leveämmin LGM on esim 19000-22000 tai 25000-15000 vuotta sitten. LGM:ää kutsutaan myös nimellä Veiksel III ja LW II. LGM voidaan määritellä eri alueilla hieman eri aikoihin. Jään reuna ei ollut esim Skandinavian mannerjäätikön länsipuolella Norjan lounaisrannikolla kauimpana samaan aikaan kuin itäpuolella, 25000 BP. LGM:n aikana ilmasto oli hyvin kylmä ja kuiva Skandinavian alueesta itään. Talvilämpötilat olivat ainakin 20 C ja kesälämpötilat 5-11 C kylmempiä kuin nyt. USA:ssa tundravyöhyke oli hyvin kapea. Euroopan metsärajalla Keski/Etelä-Euroopassa lämpötila oli 7-9 alempi. Itä-Afrikassa ja Costa Ricassa sekä Kolumbiassa lumiraja aleni 27000-14000 BP (vuotta sitten radiohiiliajoittetuna) noin 1000-1100 mikä merkitsee lämpötilan laskua sielläkin 5-6 astetta. LGM alensi lämpötiloja eroi puolilla maailmaa eri tavoin. Nykyisestä ilmastonmuutoksessa 30 leveysasteella lämpötila on noussut vain asteen, 70 leveyasteella 3,5 astetta vuosina 1890-1940. Luokka:Jäätikkötiede

Veiksel-jääkausi

Viimeisin jääkausi sai alkunsa Pohjois-Skandinavian tuntureilla ja levisi laajimmillaan koko Fennoskandian yli Keski-Eurooppaan asti. Suomessa viimeistä jääkautta kutsutaan nimellä Veiksel-jääkausi. Jäätiköitä ilmestyi myös Englantiin, Novaja Zemljaan ja Uralille sekä moniin muihin paikkoihin. Amerikassa vallitsi samaan aikaan Wisconsin-jääkausi. Eri alueiden jäätiköt olivat laajimmillaan hieman eri aikoina, ja jäätikön koko vaihteli huomattavasti sulaen välillä lähes kokonaan ja laajentuen uudestaan. Viimeisellä jääkaudella kehittyi kivikauden luolaihmisten kulttuuri huippuunsa. Tämän jääkauden päättyminen liittyy maatalouden syntyyn. Viimeisin jäätiköityminen tuhosilähes kaikki merkit sitä edeltäneen lämpimän kauden kasvillisuudesta, eläimistöstä ja mahdollisesta ihmisen oleskelusta Suomessa. Ainoastaan joitain luolia ja painumia jäi jäljelle.

Viimeisen jääkauden vaiheet

Viimeinen jääkausi liittyy kvartäärikauden jäätiköitymisiin. Pohjois-Euroopassa viimeistä jääkautta kutsutaan nimillä Veiksel (Weichsel), Alpeilla Würm, Venäjällä Valdai, Puolassa Vistula, Englannissa Devensian. Viimeistä jääkautta edelsi nykyistä lämpimämpi Eem-lämpökausi. Viimeinen jääkausi alkoi 115 000 eaa kun Eem-kauden ilmasto viileni hitaasti noin 5000 vuoden aikana 10 astetta jääkauteen. Ensimmäisen kerran jäätikkö levittäytyi Lappiin joskus 110-90 000 vuotta sitten, jättäen eteläisemmän ja läntisen Suomen jäättömäksi. Pian jäätikkö suli lähes kokonaan niin sanotulla Perä-Pohjolan interstadiaalikaudella. Näiden Varhais-Veiksel-kauden jäätiköitymisten välissä oli muutama interstadiaali eli lämmin välikausi. Tyypillisessä interstadiaalissa ilmasto ensin lämpenee melko nopeasti, ja alkaa pikkuhiljaa kylmetä ja muuttua mantereisemmaksi. Mantereiselle ilmastolle ovat ominaisia suuret lämpötilan vaihtelut ja kuivuus. Varhaisin Varhais-Veikselin interstadiaaleista, Brörup oli niin lämmin, että Alankomaiden, Tanskan ja Puolan seuduilla kasvoi metsiä. Yhtä lämmin oli myös Odderade, mutta sen jälkeen Oerel oli jo kylmä, Tanskan ja Puolan leveysasteilla kasvoi vain tundraa. Viime jääkaudella Skandinavian jäätikön koko vaihteli huomattavasti. Varhaisella Veiksel-jääkaudella ei ollut niin kylmää kuin myöhäisellä. Sitä ennen jäätikkö levittäytyi laajalle noin 60 000 vuotta sitten peittäen mm. Suomen tai lähes koko Suomen eteläisimpiä osia lukuun ottamatta, mutta vetäytyi Suomesta Keski-Veikselin kautena ehkä 55000-45000 vuotta sitten tai 35000 vuotta sitten. Keski-Veiksel oli silti yleensä varhaista kautta viileämpi. Se viileni alun interstadiaalilämpötiloista loppua kohden kylmäksi. Keski-Veikselin niin sanotut interstadiaalit(Glinde, Moershoofdin kompleksi,Hengelo,Denekamp) pitäisi nimetä intervalleiksi, sillä Tanskan-Alankomaiden leveyksillä kasvoi vain tundraa ja nämä lämpimät kaudet vastasivat Varhais-Veikselin jäätiköitymisiä. Silti on luultavaa että Suomi oli ainakin joissain Keski-Veikselin vaiheissa jäätön ja täällä vaelteli mammutteja joskus 33 000 vuotta sitten. Massiivinen jäätiköityminen alkoi noin 35 000 - 30000 vuotta sitten. Viime jääkaudella jäätikkö oli laajimmillaan noin 18000-17 000 vuotta sitten jolloin jää ulottui Etelä-Englantiin ja Saksaan asti. Tätä aikaa kutsutaan tieteellisissä julkaisuissa nimellä LGM (Last Glacial Maximum).

Viimeisen jääkauden jako


- Varhais-Veiksel (Early Weichsel, EW)
  - EW I 117000-74000 Herning, Brorup, Rederstall, Odderade
  - EW II n 74000-55000
- Keski-Veiksel (Middle Weichsel, MW)
  - MW I n >=48000 - 34000 BP
  - MW II 34000-24000 BP
- Myöhäis-Veiksel (Late Weichsel, LW)
  - LW I LGM 24000-15000 BP , kylmin 23000-19000 BP
  - LW II 15000-12000 BP

Viimeisen jääkauden interstadiaalit ja jäätiköitymiset

Tärkeimmät kylmät ja lämpimät kaudet viime jääkaudella. Interstadiaalit on numeroitu. Lämpötilat Vostok-jäänäytteen mukaan.
- Eem-lämpökausi (interglasiaali) +2 C
- Varhais-Veiksel 117000-
  - Herning-jäätiköityminen (stadiaali) n , Rederstallia lievempi jäätiköityminen 110000 -4.5--5.5 C
  - Amersfoort-interstadiaali,lyhyt
  - Lyhyt kylmä kausi
  - Brörup-interstadiaali no 23 -2.2 C
  - Rederstall-jäätiköityminen n 85000-95000 hieman edellistä laajempi -4.5?
  - Odderade-interstadiaali Jämtland/Peräpohjola/Dosebacka-Ellesbo no 21 n 52000 pitkähkö, hyvin lämmin, Metsää Lapissa -2.2 C
- Keski-Veiksel
  - Schalkholz-jäätiköityminen 74000-55000 (-4.5 75000 ,-6 65000)
  - Oerel-interstadiaali 57700-55400 -3 metsänraja Lapissa - Sama kuin Chelfordin interstadiaali 65000-59000 BP
  - Ebersdorf-jäätiköityminen 55400-51000 -4.6?
  - Glinde-intervalli 51000-48000
  - Kylmä kausi n 47000-45000? jää laajenee -5.5
  - Moershoofd-intervallikompleksi 51000-41000 (tai 52000-43000 GISP II) ((lauhahkoja kausia keskellä suurta jäätiköitymistä, trendi lämpenevä)
    - 42,000 - 38,000BP Upton Warren, hyvin lämmin interstadiaali, lämpötila Englannissa lähellä nykyistä,
  - Hasselo-jäätiköityminen noin 41000-38500 vuotta sitten
  - Hengelo-intervalli (tai interstadiaali) no 12 38700-36900 Mammutteja Suomessa?
- kylmä kausi n. 36900-32000 jäätiköt laajenevat malko paljon
  - Denekamp-intervalli no 8 32000-28000 (33000-18000) -3.6--4.0 c mammutteja Suomessa?
- Myöhäis-Veiksel n 35000/25000-
  - Jäätikkö laajimmillaan LGM (Last Glacial Maximum) 22000-17000
  - Meiendorf-intervalli 14500-13860
  - Vanhin tundrakausi
  - Bölling-interstadiaali no 1 13730-13480
  - Keskimmäinen (vanhempi) tundrakausi (vanhempi dryas, Dryas I) 13480-13350
  - Alleröd-interstadiaali 13350-12700
  - Nuorin tundrakausi (nuorempi dryas) 12700-11560
- Holoseeni/Flanderi-Jään sulaminen nopeata 11560 vuotta sitten

Viimeisen jääkauden päättyminen

Holoseeni Viimeisen jääkauden päättyminen kesti tuhansia vuosia. Tuona aikana ilmasto aaltoili kylmästä lämpimään ja takaisin. Fennoskandian eteläosat alkoivat vapautua jäästä 13000-12000 BP, samoin kuin Baltian allas. Länsi- ja pohjois-Norjassa oli jäästä vapaita alueita 13000 BP. Bergenin läheltä Blomoyn saarelta Blomvågistä on löydetty 12700-12200 BP vanhoja peuran luita. Pohjois-Norjassa oli peuroja noin 11500 BC ja Pohjois-Suomessakin ainakin 7750 BC, mahdollisesti aikaisemmin. Nuorempi dryas oli radiohiilivuosissa 11000-10000 BP. Jää suli nopeasti Suomen yltä noin 9000 BP. Baltian jääjärvi muodostui jäätikön sulamisvesistä noin 12600 BP ja Yoldiameri syntyi Keski-Ruotsin salmien avautuessa 10300 BP. Nykyinen holoseeni (Flanderi)-intreglasiaali alkoi nuoremman dryaskauden päättyessä noin 9500 eaa. Lämpötila on vaihdellun senkin aikana jonkin verran. Tunnetaan ns. pieni jääkausi ja keskiajan lämpökausi. Erotellaan muutamia kausia, ajat summittaisia, lämpötila Euroopassa verrattuna nykyiseen.
- Bölling 12500-12000 eaa lämmin jakso -10
- Vanhempi Dryas 12000-11800 eaa kylmä tai lauha jakso n 150-200 vn -8 C
- Allerød (Alleröd) 11800-10600 eaa lämmin jakso -2.5
- Nuorempi Dryas 10600-9560 eaa hyvin kylmä jakso -5.0
- Preboreaalinen 9560-8200 eaa viileä -0--2.5
- Boreaalinen 8200-6900 eaa viileä, lämpenevä -2.5-0 noin 8000 eaa kylmä piikki korkeilla leveyksillä
- Atlanttinen lämpökausi 6900-3800 eaa nykyistä lämpimämpi jakso +1.5
  - 3200-3500 nykyistä lämpimämpää (1-2 C)
  - 5500-4500 kylmä intervalli
- Subboreaalinen 3800-1200/600 eaa viileähkö -2--+1.5
- Subatlanttinen 1200/600 eaa - nyt lämpenevää -1.5--+1
  - melko kylmää oli noin 800-600 eaa lyhyen ajan
  - kylmää 400 eaa-300 jaa (vuoristojäätikköjen kasvua) -1 -- -2 C
  - [pieni jääkausi] 1550-1900 -1---2
  - 1900- lämpimämpää, jäätiköt vetäytyvät (nykyinen ilmastonmuutos) Jääkauden päättymiseen liittyvät myös Itämeren vaiheet Baltian jääjärvi, nuorempi dryas ja Salpausselät, Yoldiameri ja preboreaalinen kausi, Ancylusjärvi lämpeneminen ,preboreaali ja boreaali ja Litorinameri johon liittyy atlanttinen lämpökausi.

Katso myös


- Jääkausi
- Jääkausi Suomessa
- Jääkausiajat
- Merenpinnan lasku jääkaudella
- Saale-jääkausi
- Elster-jääkausi Luokka:Jäätikkötiede

Veiksel-jääkausi

Viimeisin jääkausi sai alkunsa Pohjois-Skandinavian tuntureilla ja levisi laajimmillaan koko Fennoskandian yli Keski-Eurooppaan asti. Suomessa viimeistä jääkautta kutsutaan nimellä Veiksel-jääkausi. Jäätiköitä ilmestyi myös Englantiin, Novaja Zemljaan ja Uralille sekä moniin muihin paikkoihin. Amerikassa vallitsi samaan aikaan Wisconsin-jääkausi. Eri alueiden jäätiköt olivat laajimmillaan hieman eri aikoina, ja jäätikön koko vaihteli huomattavasti sulaen välillä lähes kokonaan ja laajentuen uudestaan. Viimeisellä jääkaudella kehittyi kivikauden luolaihmisten kulttuuri huippuunsa. Tämän jääkauden päättyminen liittyy maatalouden syntyyn. Viimeisin jäätiköityminen tuhosilähes kaikki merkit sitä edeltäneen lämpimän kauden kasvillisuudesta, eläimistöstä ja mahdollisesta ihmisen oleskelusta Suomessa. Ainoastaan joitain luolia ja painumia jäi jäljelle.

Viimeisen jääkauden vaiheet

Viimeinen jääkausi liittyy kvartäärikauden jäätiköitymisiin. Pohjois-Euroopassa viimeistä jääkautta kutsutaan nimillä Veiksel (Weichsel), Alpeilla Würm, Venäjällä Valdai, Puolassa Vistula, Englannissa Devensian. Viimeistä jääkautta edelsi nykyistä lämpimämpi Eem-lämpökausi. Viimeinen jääkausi alkoi 115 000 eaa kun Eem-kauden ilmasto viileni hitaasti noin 5000 vuoden aikana 10 astetta jääkauteen. Ensimmäisen kerran jäätikkö levittäytyi Lappiin joskus 110-90 000 vuotta sitten, jättäen eteläisemmän ja läntisen Suomen jäättömäksi. Pian jäätikkö suli lähes kokonaan niin sanotulla Perä-Pohjolan interstadiaalikaudella. Näiden Varhais-Veiksel-kauden jäätiköitymisten välissä oli muutama interstadiaali eli lämmin välikausi. Tyypillisessä interstadiaalissa ilmasto ensin lämpenee melko nopeasti, ja alkaa pikkuhiljaa kylmetä ja muuttua mantereisemmaksi. Mantereiselle ilmastolle ovat ominaisia suuret lämpötilan vaihtelut ja kuivuus. Varhaisin Varhais-Veikselin interstadiaaleista, Brörup oli niin lämmin, että Alankomaiden, Tanskan ja Puolan seuduilla kasvoi metsiä. Yhtä lämmin oli myös Odderade, mutta sen jälkeen Oerel oli jo kylmä, Tanskan ja Puolan leveysasteilla kasvoi vain tundraa. Viime jääkaudella Skandinavian jäätikön koko vaihteli huomattavasti. Varhaisella Veiksel-jääkaudella ei ollut niin kylmää kuin myöhäisellä. Sitä ennen jäätikkö levittäytyi laajalle noin 60 000 vuotta sitten peittäen mm. Suomen tai lähes koko Suomen eteläisimpiä osia lukuun ottamatta, mutta vetäytyi Suomesta Keski-Veikselin kautena ehkä 55000-45000 vuotta sitten tai 35000 vuotta sitten. Keski-Veiksel oli silti yleensä varhaista kautta viileämpi. Se viileni alun interstadiaalilämpötiloista loppua kohden kylmäksi. Keski-Veikselin niin sanotut interstadiaalit(Glinde, Moershoofdin kompleksi,Hengelo,Denekamp) pitäisi nimetä intervalleiksi, sillä Tanskan-Alankomaiden leveyksillä kasvoi vain tundraa ja nämä lämpimät kaudet vastasivat Varhais-Veikselin jäätiköitymisiä. Silti on luultavaa että Suomi oli ainakin joissain Keski-Veikselin vaiheissa jäätön ja täällä vaelteli mammutteja joskus 33 000 vuotta sitten. Massiivinen jäätiköityminen alkoi noin 35 000 - 30000 vuotta sitten. Viime jääkaudella jäätikkö oli laajimmillaan noin 18000-17 000 vuotta sitten jolloin jää ulottui Etelä-Englantiin ja Saksaan asti. Tätä aikaa kutsutaan tieteellisissä julkaisuissa nimellä LGM (Last Glacial Maximum).

Viimeisen jääkauden jako


- Varhais-Veiksel (Early Weichsel, EW)
  - EW I 117000-74000 Herning, Brorup, Rederstall, Odderade
  - EW II n 74000-55000
- Keski-Veiksel (Middle Weichsel, MW)
  - MW I n >=48000 - 34000 BP
  - MW II 34000-24000 BP
- Myöhäis-Veiksel (Late Weichsel, LW)
  - LW I LGM 24000-15000 BP , kylmin 23000-19000 BP
  - LW II 15000-12000 BP

Viimeisen jääkauden interstadiaalit ja jäätiköitymiset

Tärkeimmät kylmät ja lämpimät kaudet viime jääkaudella. Interstadiaalit on numeroitu. Lämpötilat Vostok-jäänäytteen mukaan.
- Eem-lämpökausi (interglasiaali) +2 C
- Varhais-Veiksel 117000-
  - Herning-jäätiköityminen (stadiaali) n , Rederstallia lievempi jäätiköityminen 110000 -4.5--5.5 C
  - Amersfoort-interstadiaali,lyhyt
  - Lyhyt kylmä kausi
  - Brörup-interstadiaali no 23 -2.2 C
  - Rederstall-jäätiköityminen n 85000-95000 hieman edellistä laajempi -4.5?
  - Odderade-interstadiaali Jämtland/Peräpohjola/Dosebacka-Ellesbo no 21 n 52000 pitkähkö, hyvin lämmin, Metsää Lapissa -2.2 C
- Keski-Veiksel
  - Schalkholz-jäätiköityminen 74000-55000 (-4.5 75000 ,-6 65000)
  - Oerel-interstadiaali 57700-55400 -3 metsänraja Lapissa - Sama kuin Chelfordin interstadiaali 65000-59000 BP
  - Ebersdorf-jäätiköityminen 55400-51000 -4.6?
  - Glinde-intervalli 51000-48000
  - Kylmä kausi n 47000-45000? jää laajenee -5.5
  - Moershoofd-intervallikompleksi 51000-41000 (tai 52000-43000 GISP II) ((lauhahkoja kausia keskellä suurta jäätiköitymistä, trendi lämpenevä)
    - 42,000 - 38,000BP Upton Warren, hyvin lämmin interstadiaali, lämpötila Englannissa lähellä nykyistä,
  - Hasselo-jäätiköityminen noin 41000-38500 vuotta sitten
  - Hengelo-intervalli (tai interstadiaali) no 12 38700-36900 Mammutteja Suomessa?
- kylmä kausi n. 36900-32000 jäätiköt laajenevat malko paljon
  - Denekamp-intervalli no 8 32000-28000 (33000-18000) -3.6--4.0 c mammutteja Suomessa?
- Myöhäis-Veiksel n 35000/25000-
  - Jäätikkö laajimmillaan LGM (Last Glacial Maximum) 22000-17000
  - Meiendorf-intervalli 14500-13860
  - Vanhin tundrakausi
  - Bölling-interstadiaali no 1 13730-13480
  - Keskimmäinen (vanhempi) tundrakausi (vanhempi dryas, Dryas I) 13480-13350
  - Alleröd-interstadiaali 13350-12700
  - Nuorin tundrakausi (nuorempi dryas) 12700-11560
- Holoseeni/Flanderi-Jään sulaminen nopeata 11560 vuotta sitten

Viimeisen jääkauden päättyminen

Holoseeni Viimeisen jääkauden päättyminen kesti tuhansia vuosia. Tuona aikana ilmasto aaltoili kylmästä lämpimään ja takaisin. Fennoskandian eteläosat alkoivat vapautua jäästä 13000-12000 BP, samoin kuin Baltian allas. Länsi- ja pohjois-Norjassa oli jäästä vapaita alueita 13000 BP. Bergenin läheltä Blomoyn saarelta Blomvågistä on löydetty 12700-12200 BP vanhoja peuran luita. Pohjois-Norjassa oli peuroja noin 11500 BC ja Pohjois-Suomessakin ainakin 7750 BC, mahdollisesti aikaisemmin. Nuorempi dryas oli radiohiilivuosissa 11000-10000 BP. Jää suli nopeasti Suomen yltä noin 9000 BP. Baltian jääjärvi muodostui jäätikön sulamisvesistä noin 12600 BP ja Yoldiameri syntyi Keski-Ruotsin salmien avautuessa 10300 BP. Nykyinen holoseeni (Flanderi)-intreglasiaali alkoi nuoremman dryaskauden päättyessä noin 9500 eaa. Lämpötila on vaihdellun senkin aikana jonkin verran. Tunnetaan ns. pieni jääkausi ja keskiajan lämpökausi. Erotellaan muutamia kausia, ajat summittaisia, lämpötila Euroopassa verrattuna nykyiseen.
- Bölling 12500-12000 eaa lämmin jakso -10
- Vanhempi Dryas 12000-11800 eaa kylmä tai lauha jakso n 150-200 vn -8 C
- Allerød (Alleröd) 11800-10600 eaa lämmin jakso -2.5
- Nuorempi Dryas 10600-9560 eaa hyvin kylmä jakso -5.0
- Preboreaalinen 9560-8200 eaa viileä -0--2.5
- Boreaalinen 8200-6900 eaa viileä, lämpenevä -2.5-0 noin 8000 eaa kylmä piikki korkeilla leveyksillä
- Atlanttinen lämpökausi 6900-3800 eaa nykyistä lämpimämpi jakso +1.5
  - 3200-3500 nykyistä lämpimämpää (1-2 C)
  - 5500-4500 kylmä intervalli
- Subboreaalinen 3800-1200/600 eaa viileähkö -2--+1.5
- Subatlanttinen 1200/600 eaa - nyt lämpenevää -1.5--+1
  - melko kylmää oli noin 800-600 eaa lyhyen ajan
  - kylmää 400 eaa-300 jaa (vuoristojäätikköjen kasvua) -1 -- -2 C
  - [pieni jääkausi] 1550-1900 -1---2
  - 1900- lämpimämpää, jäätiköt vetäytyvät (nykyinen ilmastonmuutos) Jääkauden päättymiseen liittyvät myös Itämeren vaiheet Baltian jääjärvi, nuorempi dryas ja Salpausselät, Yoldiameri ja preboreaalinen kausi, Ancylusjärvi lämpeneminen ,preboreaali ja boreaali ja Litorinameri johon liittyy atlanttinen lämpökausi.

Katso myös


- Jääkausi
- Jääkausi Suomessa
- Jääkausiajat
- Merenpinnan lasku jääkaudella
- Saale-jääkausi
- Elster-jääkausi Luokka:Jäätikkötiede

Saale-jääkausi

Viimeistä jääkautta edeltävä Saale-jääkausi (Tunnetaan myös nimellä Riss) noin 250000-189000 ja 180000-130000 on tunnettu ankaruudestaan. Kauden tunnetuimmat jäätiköitymiset ovat laajempi Drenthe ja suppeampi Warthe. Jäätikkö oli laajimmillaan noin 150000 vuotta sitten, jolloin Euroopassa oli suuria tundra- ja aroalueita. Merenpinta oli 100 metriä nykyistä alempana. Saalea edelsi Holstein-lämpökausi ja se päättyi Eem-lämpökauteen eli interglasiaaliin. Kautta vastaavat happi-isotooppivaiheet OIS 6-9? Laajin jäätiköityminen tapahtui kautena OIS 6 tai 8?. Ison-Britannian samanaikainen Wolstonian-jääkausi oli suppeahko, mahdollisesti Ison-Britannian jääkentillä ja Scandinavian mannerjäätiköllä ei ollut mitään yhteyttä toisin kuin aikaisemmin kuviteltiin. Samoin Siperiassa jäätikkö ei edennyt aivan kvartäärikauden maksimiin. Kausi jakautuu 2-3 suuren jäätiköitymiseen ja 1-2 pieneen. Jää levisi tällä kaudella Drenthe-vaiheessa jopa 42 leveyspiirille asti Kiovan seudulle, Alpit jäätyivät kokonaan, samoin monet Euroopan muut vuoristot kuten Hartz. Jää ulottui Gross Pampaun alueelle Saksassa. Drenthe-vaiheelta on Saksan ja Hollannin ns. Rehburg-päätemoreeni. Kesälämpötila laski Keski-Euroopassa yli 15 astetta. Jäätikkö peitti laajan alueen Venäjän pohjoisosasta. Drenthe-vaiheen jäätiköitymisraja oli suunnilleen Lontoo-Köln-Dresden-Lvov-Dneprin ensimmäinen iso mutka-Harkova-Voronezh-Volgogradista 150 km luoteeseen- Kazan-Tobolsk -Nizhnevartovsk Jää peitti myös Jeniseijoen alajuoksun. Warthe-vaiheen jäätiköitymisen laajuus oli jotain Veiksel-maksimin ja Drenthe-jäätiköitymisten maksimien väliltä. Jään raja kulki Jyllannin niemimaan läntisestä tyvestä Berliinin ja Dresdenin välistä Varsovaan, Moskovaan ja Petshoraan. Ob-ja Jenisei-jokien suistossa oli oma jäätikköalueensa, joka ulottui rannikolta noin 400 km etelään. Saale-jääkauden Drenthe-vaiheessa jää eteni sekä Amerikassa että Euroopassa etemmäs kuin Veiksel-kaudella varsinkin kaukana Atlantista olevilla alueilla. Myös Warthe-jäätiköityminen joka laski lämpötilaa Drentheä hieman vähemmän, sopii kuvaan, jonka mukaan ankara jääkausi jäädyttää Venäjän sisäosia viimeisenä. Luultavasti tähän on syynä mantereen kuivuus ja se, että ankara jääkausi, joka on kylmä ja myös pitkä, ehtii levitä laajemmalle, kun jää virtaa oman painonsa takia sivulle. Tästä kertoo jään eteneminen pitkälle kielekkeenä Dnjestrin jokilaaksossa ja ehkä Donin jokilaaksossa. Saale-jääkausi ei ole Venäjällä niin laaja kuin sitä edeltävä Elster-jääkausi, mutta ulottuu Saksassa Elsteriä kauemmaksi. Elsterin ja Saalen jäätikön maksimireunat kulkevat jonkin matkaa Itä-Euroopassa rinnakkain. Jääkausina jäätiköiden eri osat kehittyivät eri aikaan, joten ei voida olla varmoja, onko Saale-jääkausi ollut maksimissaan niin laaja kuin miltä näyttää. Jäätikkö levisi pitkälle Saale-vaiheella, koska kylmä kesti pidenpään kuin esim Veiksel-kaudella. Jäätiköityminen 180 000-130 000 vuotta sitten näyttää joissain käyrissä olevan syvempi ja pitkäkestoisempi kuin edellinen.

Saale-kauden alajaosta

Lyhyt Saale-kauden jako:

Suurimmat jäätiköitymiset:
- Warthe
- Gerdau
- Drenthe

Tarkka Saale-jääkauden jako

Merenpohjan kerrostumien happi-isotooppivaiheet merkitään O-kirjaimella. Happi-isotooppi kertoo lämpötilasta.
- Holstein-lämpökausi ennen Saalea n 400000 vuotta sitten O-11 eli OIS 11
- Fuhne-jäätiköityminen (O-10) <400ka
- Wacken-lämpökausi (O-9) (Dömnitz, Schöningen)
- Drenthe-jäätiköityminen (Early Illinoian,Saale 1,Saalian 1,Dnepr?) (O-8) 220-300 n 240ka
  - Vanhempi Drenthe(Drenthe-1, I) - jäätiköityminen
  - Nuorempi Drenthe(Drenthe-2, II) (Hamelner=Zeitz?)-laajin jäätiköityminen 220-160 ka
  - Leipzig
- Treene-lämpökausi(O-7)
- Warthe-jäätiköityminen (O-6) (late Illinoian,Saale 2, Saalian 2,Moscow/Moskva?) O-6 ajoitukset noin 130-170 ka n 140 ka

Saale-jääkausi Hartz-vuoristossa

Esimerkkinä vuoristossa tapahtuvasta jäätiköitymisestä.
- Fuhne-jäätiköityminen (Mehlbek) (eräs käsitys Günz?)
- Schöningen-lämpökausi (pitkä) (Dömnitz, Wacken, Hoogeveen)
- Drenthe jakautuu kahteen-neljään jäätiköitymiseen (Eräs käs Mindel?)
  - Beuchte-intervalli, lämmin välikausi
  - Rehburger-jään laajeneminen loppuu Harz-vuoristossa
  - Hamelner, Zeitz jää maksimissaan, jää laajenee Harzin reunalle.
  - Leipzig-jäätiköityminen: Drenthe 2- pienempi jäätiköityminen ,jää laajenee Allerin laaksoon,Petersburgerin päätemoreenit, Urstromtal Allerin laaksossa
- Warthe- jää ei laajene niin kauas Harz-vuoristossa, mutta silti Elben yli (Eräs käs. Riss)

Katso myös


- Jääkausiajat
- Veiksel-jääkausi
- Elster-jääkausi Luokka:Jäätikkötiede

Saale-jääkausi

Viimeistä jääkautta edeltävä Saale-jääkausi (Tunnetaan myös nimellä Riss) noin 250000-189000 ja 180000-130000 on tunnettu ankaruudestaan. Kauden tunnetuimmat jäätiköitymiset ovat laajempi Drenthe ja suppeampi Warthe. Jäätikkö oli laajimmillaan noin 150000 vuotta sitten, jolloin Euroopassa oli suuria tundra- ja aroalueita. Merenpinta oli 100 metriä nykyistä alempana. Saalea edelsi Holstein-lämpökausi ja se päättyi Eem-lämpökauteen eli interglasiaaliin. Kautta vastaavat happi-isotooppivaiheet OIS 6-9? Laajin jäätiköityminen tapahtui kautena OIS 6 tai 8?. Ison-Britannian samanaikainen Wolstonian-jääkausi oli suppeahko, mahdollisesti Ison-Britannian jääkentillä ja Scandinavian mannerjäätiköllä ei ollut mitään yhteyttä toisin kuin aikaisemmin kuviteltiin. Samoin Siperiassa jäätikkö ei edennyt aivan kvartäärikauden maksimiin. Kausi jakautuu 2-3 suuren jäätiköitymiseen ja 1-2 pieneen. Jää levisi tällä kaudella Drenthe-vaiheessa jopa 42 leveyspiirille asti Kiovan seudulle, Alpit jäätyivät kokonaan, samoin monet Euroopan muut vuoristot kuten Hartz. Jää ulottui Gross Pampaun alueelle Saksassa. Drenthe-vaiheelta on Saksan ja Hollannin ns. Rehburg-päätemoreeni. Kesälämpötila laski Keski-Euroopassa yli 15 astetta. Jäätikkö peitti laajan alueen Venäjän pohjoisosasta. Drenthe-vaiheen jäätiköitymisraja oli suunnilleen Lontoo-Köln-Dresden-Lvov-Dneprin ensimmäinen iso mutka-Harkova-Voronezh-Volgogradista 150 km luoteeseen- Kazan-Tobolsk -Nizhnevartovsk Jää peitti myös Jeniseijoen alajuoksun. Warthe-vaiheen jäätiköitymisen laajuus oli jotain Veiksel-maksimin ja Drenthe-jäätiköitymisten maksimien väliltä. Jään raja kulki Jyllannin niemimaan läntisestä tyvestä Berliinin ja Dresdenin välistä Varsovaan, Moskovaan ja Petshoraan. Ob-ja Jenisei-jokien suistossa oli oma jäätikköalueensa, joka ulottui rannikolta noin 400 km etelään. Saale-jääkauden Drenthe-vaiheessa jää eteni sekä Amerikassa että Euroopassa etemmäs kuin Veiksel-kaudella varsinkin kaukana Atlantista olevilla alueilla. Myös Warthe-jäätiköityminen joka laski lämpötilaa Drentheä hieman vähemmän, sopii kuvaan, jonka mukaan ankara jääkausi jäädyttää Venäjän sisäosia viimeisenä. Luultavasti tähän on syynä mantereen kuivuus ja se, että ankara jääkausi, joka on kylmä ja myös pitkä, ehtii levitä laajemmalle, kun jää virtaa oman painonsa takia sivulle. Tästä kertoo jään eteneminen pitkälle kielekkeenä Dnjestrin jokilaaksossa ja ehkä Donin jokilaaksossa. Saale-jääkausi ei ole Venäjällä niin laaja kuin sitä edeltävä Elster-jääkausi, mutta ulottuu Saksassa Elsteriä kauemmaksi. Elsterin ja Saalen jäätikön maksimireunat kulkevat jonkin matkaa Itä-Euroopassa rinnakkain. Jääkausina jäätiköiden eri osat kehittyivät eri aikaan, joten ei voida olla varmoja, onko Saale-jääkausi ollut maksimissaan niin laaja kuin miltä näyttää. Jäätikkö levisi pitkälle Saale-vaiheella, koska kylmä kesti pidenpään kuin esim Veiksel-kaudella. Jäätiköityminen 180 000-130 000 vuotta sitten näyttää joissain käyrissä olevan syvempi ja pitkäkestoisempi kuin edellinen.

Saale-kauden alajaosta

Lyhyt Saale-kauden jako:

Suurimmat jäätiköitymiset:
- Warthe
- Gerdau
- Drenthe

Tarkka Saale-jääkauden jako

Merenpohjan kerrostumien happi-isotooppivaiheet merkitään O-kirjaimella. Happi-isotooppi kertoo lämpötilasta.
- Holstein-lämpökausi ennen Saalea n 400000 vuotta sitten O-11 eli OIS 11
- Fuhne-jäätiköityminen (O-10) <400ka
- Wacken-lämpökausi (O-9) (Dömnitz, Schöningen)
- Drenthe-jäätiköityminen (Early Illinoian,Saale 1,Saalian 1,Dnepr?) (O-8) 220-300 n 240ka
  - Vanhempi Drenthe(Drenthe-1, I) - jäätiköityminen
  - Nuorempi Drenthe(Drenthe-2, II) (Hamelner=Zeitz?)-laajin jäätiköityminen 220-160 ka
  - Leipzig
- Treene-lämpökausi(O-7)
- Warthe-jäätiköityminen (O-6) (late Illinoian,Saale 2, Saalian 2,Moscow/Moskva?) O-6 ajoitukset noin 130-170 ka n 140 ka

Saale-jääkausi Hartz-vuoristossa

Esimerkkinä vuoristossa tapahtuvasta jäätiköitymisestä.
- Fuhne-jäätiköityminen (Mehlbek) (eräs käsitys Günz?)
- Schöningen-lämpökausi (pitkä) (Dömnitz, Wacken, Hoogeveen)
- Drenthe jakautuu kahteen-neljään jäätiköitymiseen (Eräs käs Mindel?)
  - Beuchte-intervalli, lämmin välikausi
  - Rehburger-jään laajeneminen loppuu Harz-vuoristossa
  - Hamelner, Zeitz jää maksimissaan, jää laajenee Harzin reunalle.
  - Leipzig-jäätiköityminen: Drenthe 2- pienempi jäätiköityminen ,jää laajenee Allerin laaksoon,Petersburgerin päätemoreenit, Urstromtal Allerin laaksossa
- Warthe- jää ei laajene niin kauas Harz-vuoristossa, mutta silti Elben yli (Eräs käs. Riss)

Katso myös


- Jääkausiajat
- Veiksel-jääkausi
- Elster-jääkausi Luokka:Jäätikkötiede

Kiova

Kiova (Ukrainaksi: Київ) on Ukrainan suurin kaupunki ja pääkaupunki. Kaupungissa on 2,6 miljoonaa asukasta. Ukrainan viranomaiset eivät suosittele käytettäväksi venäjänkielistä nimeä Kiev. Hallinnollisesti kaupunki jakautuu kymmeneen kaupunkipiiriin.

Ilmasto ja ympäristö

Historia

Kiova perustettiin 400-luvulla. 800-luvulla siitä muodostui kauppapaikka viikinkien ja Konstantinopolin välillä. Vuodesta 882 vuoteen 1169 Kiova oli slaavilaista rus-kansaa hallitsevan suuriruhtinaan pääkaupunki. Mongolit valloittivat Kiovan 1240. Myöhemmin Kiova päätyi Liettualle 1363 ja Puolalle 1569, itsenäiselle ukrainalaiselle kasakkavaltiolle 1648 ja Venäjälle (1654-1667). 19. syyskuuta 1941, toisen maailmansodan aikana natsi-Saksa valloitti Kiovan, ottaen motista yli 650 000 Puna-armeijan vankia. Neuvostoarmeija vapautti kaupungin 6. marraskuuta 1943. Vuonna 1991 Kiovasta tuli itsenäisen Ukrainan valtion pääkaupunki. Vuonna 2005 Kiova isännöi Eurovision laulukilpailuja (Ukraina voitti vuoden 2004 viisut laulajatar Ruslanan johdolla).

Nähtävyydet

Ruslana Kiovasta on sanottu, että kesäisin sen läpi voi kävellä poistumatta hetkeksikään sen tuhansien puiden varjosta. Tyypillinen laji on hevoskastanja (Aesculus hippocastanum). hevoskastanja hevoskastanja Luokka:Pääkaupungit Luokka:Ukrainan kaupungit ko:키예프 ja:キエフ

Silokallio

-niminen silokallio, jossa näkyvät selvästi jääkauden kulutusjäljet; esim. jäätikön liikesuunta on helposti havaittavissa.]] Silokallio on tasainen kalliopinta, jollaiset ovat Suomessa tavallisia. Ne ovat jääkauden synnyttämiä. Jää hankaa, rikkoo, rouhii, silottaa ja naarmuttaa kalliota. Jää virtaa oman painonsa ansiosta aina jäätikön reunaa kohti ja tempaa mukaansa irtainta maa-ainesta, hiekkaa ja kiveä. Alle jää kalliopinta, joka hioutuu jäätikön alla kulkevan maa-aineksen vaikutuksesta. Silokallio on loiva tai vaakasuora, koska jää on tasoittanut sen. Sen jään kulkusuunnan vastaisella puolella on monesti jyrkkä lasku, jota jää ei ole kuluttanut. Silokallio on uurteinen. Uurteet ovat jään kulkusuunnan suuntaisia. Jää muovaa myös kouruja, jotka ovat uurteidn suuntaisia ja loppua kohti leveneviä. Kaarimaisia muotoja ovat jään kulkusuuntaan kuperat ohuet pirstekaarteet ja paksut sirppikourit, jään kulkusuuntaan kuperia ovat sirppimurrokset. Simpukkamurros on molempiin suuntiin kumera, linssin poikkileikkausta muistuttava painuma kalliossa sen huipun kohdalla. Luokka:Geologia

Hiidenkirnu

Hiidenkirnu on kalliossa oleva pallomainen kuoppa. Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden jäätikköjen sulamisveden pyörittäessä isoa kiveä tai kiviä, jauhinkiviä eli pyörrekiviä, paikoillaan, jolloin ne ovat kaivertaneet kallioon melko symmetrisiä ja sileäreunaisia koloja. Virran on täytynyt olla riittävän voimakas pitääkseen pienemmät kivet poissa, ja tarpeeksi korkea, jotta muut painavat kivet ohittaisivat syntyvän kirnun muualta virran syvemmistä kohdista, eivätkä tukkisi syntyvää kirnua. Hiidenkirnujen syvyys voi olla useita metrejä. Monissa hiidenkirnuissa on edelleen jauhinkivi pohjalla.

Suomen hiidenkirnuja


- Askolan hiidenkirnualue.
- Hangon hiidenkirnut
- Uotilan Hiidenkirnu Raumalla.
- Pihlajamäen hiidenkirnut Helsingissä.
- Pursialan hiidenkirnu Mikkelissä.
- Vartsalan Pirunvuoren hiidenkinu Salossa.
- Öjbergetin hiidenkirnu Sundomissa, Vaasassa.
- Hirvaan hiidenkirnut Rovaniemen maalaiskunnan Rautionsaaressa
- Imatran kosken reunojen hiidenkirnut
- Pumpulikirkon hiidenkirnu Rautavaaralla.
- Kalliovaaran hiidenkirnut Aholanvaarassa Sallassa Luokka:Geologia

Grönlanti

Kalâtdlit nunât (Kalaallit Nunaat) (grönlanniksi)
Grønland (tanskaksi)
(Suurempi kuva) (Suurempi kuva)
Motto: -
Grönlannin sijainti
Virallinen kieligrönlanti, tanska
PääkaupunkiNûk (Nuuk) (tansk. Godthåb)
HallitsijaMargareeta II
Pinta-ala
 - Yhteensä
 - % jäätikköä		 Sijalla 14
2,166,086 km²
85%
Rantaviivaa 41 00 km
Väkiluku
 - Yhteensä (2004)
 - Tiheys		 Sijalla 210
56 854
0,2/km2
AikavyöhykeUTC 0:sta +4:ään
Internet-verkkotunnus .GL
Kansainvälinen suuntanumero299
Grönlanti (grönlanniksi Kalâtdlit nunât (Kalaallit Nunaat), tanskaksi Grønland) on Tanskalle kuuluva saari Pohjois-Atlantissa.

Historia

Grönlannin asutettiin ensimmäistä kertaa jo tuhansia vuosia sitten inuitti-sukuisen väestön toimesta, mutta ilmeisesti 300-400-luvuilla asutus hävisi. Viikingit asuttivat Grönlannin (ja nimesivät sen "Vihreäksi maaksi", Grönlanniksi) vuoden 1000 tienoilla, jolloin saaren ilmasto oli huomattavasti nykyistä lämpimämpi. 1400-luvulla skandinaavinen asutus hävisi ilmaston kylmetessä. Nykyisten inuittien eli eskimoiden esi-isät saapuivat Grönlantiin 1200-luvulta alkaen. 1700-luvulla Grönlantiin perustettin jälleen tanskalaisten tukikohta ja saari tunnustettiin Tanskan omaisuudeksi 1815. Vuonna 1979 Grönlanti sai itsehallinnon Tanskan yhteydessä. Kansanäänestys mahdollisesta itsenäisyydestä on suunniteltu pidettäväksi 2005.

Politiikka

Grönlannin yksikamarisessa parlamentissa (Inatsisartut) on 31 neljän vuoden välein suhteellisella vaalitavalla valittavaa edustajaa. Grönlannista valitaan myös kaksi edustajaa Tanskan parlamenttiin. Pääpuolueet ovat Siumut ja Atassut. Grönlanti kuului EEC:hen vuodesta 1975, mutta erosi EU:sta 1985. Pohjoismaiden neuvoston jäsen se kuitenkin on. Viikingit

Maantiede

Viikingit Grönlanti on maailman suurin saari, josta valtaosa on maailman toiseksi suurimman jäätikön peitossa. Jäätikön keskipaksuudeksi arvioidaan n. 1,5 km. Muilta osin saari muodostuu rikkonaisista vuorista, vuonoista, jäävuorista ja pienistä saarista. Korkein vuori on Dolmen (3700 m) Asutus on rajoittunut pienille rannikkoalueille. Jos Grönlantia peittävä jäätikkö sulaisi niin se muistuttaisi todennäköisesti enemmänkin saaristoa kuin Australian tapaista saarta.

Ilmasto

Grönlannin ilmasto vaihtelee voimakkaasti niin pohjoisen ja eteläisen välillä kuin rannikon ja sisämaan välillä. Ilmasto on arktinen. Vuoden keskilämpötila etelässä on +0,5 C,kylmimmän kuukauden keskilämpötila on -7,8 C. Pohjoisessa taasen - 8,7 C (jäätiköllä - 25 C) ja kylmin kuukausi -30,6 C. Kuitenkin esim. kesäisin lämpötila saatta nousta yli 10 C asteeseen.

Kasvisto ja eläimistö

Arktisesta ilmastosta johtuen kasvi- ja eläinlajeja on suhteellisen vähän. Kasvilajeja on n. 500, kalalajeja n. 125, lintuja n. 210. Nisäkkäitä on 33 lajia, joista vain 8 elää maalla. Puita kasvaa hyvin vähän Etelä-Grönlannissa (koivuja), mutta suurilta osin kasvusto on sammalta ja matalaa varvikkoa. Lisäksi viljeltyjä kasveja viljellään vähäisissä määrin Etelä-Grönlannissa sekä saarella on muualta tuotuja eläimiä (esim. vetokoiria, lampaita).

Talous

Grönlannin elinkeinot voidaan jakaa neljään pääryhmään: kalastus/metsästys, mineraalivarat, turismi ja palveluelinkeinot. Valtaosin Grönlanti on riippuvainen kalastuksesta, jonka tärkein saalis on katkaravut. Myös hylkeenpyynnillä ja sen ympärillä toimivalla turkisteollisuudella on merkittävä työllistävä vaikutus. Turismin merkitys on kasvanut, mutta ei ole vielä kovin merkittävä johtuen kaukaisesta sijainnista ja siten hankalista ja kalliista liikenneyhteyksistä. Palveluelinkeinojen puolella julkisella sektorilla on keskeinen rooli ja noin puolet hallinnon tuloista tulee tukena Tanskasta.

Väestöjakauma

Syntyperäisiä grönlantilaisia 87% (inuitteja ja eurooppalaisperäisiä yhteensä), tanskalaisia ja muita 13%

Kulttuuri

Grönlannin kulttuurin tärkeä osa on ollut aina oma kieli. Niinpä tänäkin päivänä Grönlannissa on paljon kirjailijoita, joiden teoksia on julkaistu ja käännetty eri puolilla maailmaa.

Merkittävimmät luonnonvarat


- sinkki
- lyijy
- rautamalmi
- kulta
- molybdeeni
- kala
- hylkeet

Merkittävimmät vientituotteet


- kalatuotteet Luokka:Tanskan saaret Luokka:Saaret zh-min-nan:Chheⁿ-tē ko:그린란드 ja:グリーンランド simple:Greenland

Alpit

Alpit on Euroopan suurin ja korkein vuoristo. Se kulkee kaikkiaan seitsemän valtion, Itävallan, Slovenian, Italian, Sveitsin, Liechtensteinin, Saksan ja Ranskan, läpi. Alppien korkein vuori on Mont Blanc (4 808 m), joka sijaitsee Ranskan ja Italian rajalla. Se on Länsi-Euroopan korkein vuori. Korkein on Kaukasuksella sijaitseva Elbrus. Alppien poimuvuoristo on syntynyt miljoonia vuosia sitten Euroopan ja Afrikan mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Alpit on Euroopan nuorimpia vuoristoja. Alppien aluejako (ei sisällä kaikkia osasia):
- Läntiset Alpit
  - Merialpit
  - Dauphinen Alpit
  - Penniinialpit
- Keski-Alpit
  - Bernin Alpit
  - Lepontinen Alpit
  - Sveitsin Alpit
- Itäiset Alpit
  - Baijerin, Vorarlbergin ja Salzburgin Alpit
  - Tirolin Alpit
  - Lombardian Alpit
  - Dolomiitit
  - Kaakkois-Alpit Alppien solia:
- Col de l'Argentiere
- Arlbergin sola
- Brennerin sola
- Flüelan sola
- Klausenin sola
- Suuri St. Bernardin sola
- Ibergereggin sola
- Pieni St. Bernardin sola
- Pragelin sola
- St. Gotthardin sola
- Col de Sestrieres
- Simplonin sola
- Splugenin sola Luokka:Vuoristot Luokka:Eurooppa als:Alpen ko:알프스 산맥 ja:アルプス山脈

Aurinko

Aurinko on lähin tähti Maasta katsoen. Auringon ympärille syntyneet planeetat ja muut kappaleet muodostavat Aurinkokunnan. Aurinko on tyypillinen keskimassainen tähti, jolla ei ilmeisesti ole mitään poikkeuksellisia ominaisuuksia. Auringon perinteisiä suomalaisia nimiä ovat