:: wikimiki.org ::
| Jäätikkö |
Jäätikkö
Jäätikkö muodostuu, kun lumen sadanta on suurempi kuin sulanta.
Tämä vaatii monesti viileää kesää ja lumisateista talvea. Satanut lumi muuttuu
syvemmällä kovassa paineessa jääksi. Paineen aiheuttaa lumikerroksen oma paino.
Jos jään paksuus ylittää 20-30 metriä, paine jäätikön pohjalla saa jään
käyttäytymään hieman hyytelön tavoin, ja jäätikkö alkaa virrata alamäkeen tai sivullepäin.
Jäätiköt jaetaan suuriin mannerjäätiköihin , pienehköihin jääkalotteihin
sekä pieniin vuoristojen jäävirtoihin. Jäätikön keskellä tai yläpäässä on kasautumisalue, joolle satava lumi pakkautuu tiiviiksi ja muuttuu lopulta lumen omasta paineesta jääksi, ja alempana tai reunampana kulumisalue, jossa jää sulaa.
Jäätikkö laajenee, jos jään kulumine haihtumalla ja sulamalla on
sadannasta johtuvaa muodostumista pienempi.
Jään virtausnopeus on mennerjäätiköillä noin 100 metriä vuodessa ja jäävirroissa jopa 7 km/v.
Reunoilla, mutkissa, kumpujen päällä ja yleensäkin esteiden lähistöllä jää repeää ja syntyy railoja jotka ovat yleensä 50 metriä syviä, joskus jopa 100 m.
Jos railoja on riittävän tiheässä, syntyy epästabiileja jääputousalueita. Railojen päälle muodostuu usein lumisiltoja, mikä tekee jäätiköllä liikkumisen vaaralliseksi. Käytännössä jäätiköllä liikutaan aina köysistössä. Jäätiköillä esiintyy myös pystysuoria tai vinoja kymmenien metrien syvyisiä jääkaivoja, ja jään alla virtaa usein vettä.
Euroopan suurin jäätikkö on Islannissa sijaitseva Vatnajökull, 8300 neliökilometriä. Norjan lumisateisilla vuorilla on lukuisa jäätiköitä,
esim jotunheimenissä. Tunnetuimmat Euroopan vuoristojäätiköt sijaitsevat Alpeilla.
Jäätiköt ovat tällä hetkellä hitaasti sulamassa kasvihuoneilmiön takia.
Jäätiköiden tyypit
kasvihuoneilmiö
- Vuoristojäätiköt
- Onsilojäätiköt (umpilaaksojäätiköt)
- Onsilo- kattilamainen, rapautumisen synnyttämä lumen kasautumisalue
- Vuoristojäätiköt eli laaksojäätiköt, jotka syntyvät monne onsilojäätikön sulautumina
- Vuoristojäätiköiden pituus on sadoista metreistä kymmeniin kilometreihin
- Vuoristojäätiköitä on mm Alpeilla, Norjassa ja Pyreneillä
- Lakijäätiköt
- Suurehko, tasainen alue korkeahkon vuoriston huipulla
- Islannin Vatnajökull, Huippuvuoret, novaja Zemlja
- mannerjäätiköt
- Grönlanti, Islanti
- Jääkauden aikaiset Skandinavian ja Pohjois-Amerikan jääkilvet
- Mannerjään reunoilla jääkielekkeitä eli jäävirtoja
- Mannerjää purkautuu mereen jäävuoriksi
- Mannerjäätiköt
Jäätiköiden railot
Poikittaiset railot syntyvät jään virratessa epätasaisuuksian yli. Pitkittäiset
railot syntyvät jään levitessä viuhkamaisesti alamailla. laakson seinämien lähellä syntyy reunarailoja, koska jää jarruttaa huomattavasti juuri seinämässä kiinni olevaa jäätä.
Jää virtaa keskellä nopeammin kuin reunoilla.
Railojen yli satava lumi muodostaa petollisia lumisiltoja, jotka voivat romahtaa ihmisen painon alla. Jäätikkö näyttää vesiputoukselta, kun se virtaa alas jyrkkää kalliorinnettä.
Jääputoukset ovat tavallisia varsinkin Himalajalla.
Jää murtuu jyrkissä kohdissa railojen peittämäksi vaikeakulkuiseksi.
Jää näyttää monesti harmaalta, koska siihen on sitoutunut kiveä, hiekkaa ja pölyä.
Jäätikön laidalla on eniten tätä sivumoreenia, joka muuttuu keskimoreeniksi kahden jäävirran sulautuessa yhteen. Jään kuljettama moreeniaines päätyy sulavan etuseinän eteen jäätikkömoreeniksi.
Jään liikettä ei voi havaita silmin.
Jää liikkuu Pyreneillä 20 m, Alpeilla 30-150 m, Himalajalla 500-1500 metriä.
Grönlannin jään reunavirta saattaa edetä jopa 40 m/päivässä eli 7 km/v.
Jäätiköiden koon vaihtelut
Jäätiköiden koon muutokset liittyvät jaksollisiin ilmastonvaihteluihin. Jääkaudella jäätiköt peittivät valtavia alueita.
Keskiajan lämpökaudella noin 800-1200 vuoristojäätikkojen raja siirtyi noin 150-200 metriä
nykyistä korkeammaksi. Pienellä jääkaudella
eri alueiden jäätiköt olivat hieman eri aikaan suurimmillaan: Skandinaviassa 1750 ja Alpeilla 1650, mutta jäätiköt etenivät suuresti myös 1750.
Suurimmat jäätiköt
Jäätiköt peittävät maapallon pinta-alasta noin 10%.
Etelämantereen ja Grönlannin jäätiköt peittävät tästä alasta
noin 97%. Tilavuudesta ne vievät 99%.
Alpeilla on noin 1300 pientä jäätikkövirtaa, joista pisin, Grote Aletsch on noin 16 kilometriä pitkä.
Jäätiköihin sitoutunut vesimäärä vastaa 60-70 m:n vedennousua.
Etelämentereen jään keskipaksuus on 2200 m ja suurin paksuus 4000 m,
Grönlannin jään keskipaksuus on 1500 m ja suurin yli 3 km.
- Etelämanner 13.9 miljoonaa km² (87 % kaikista jäätiköistä) tilavuus 28 miljoonaa km³
- Grönlanti 1.835 miljoonaa km² (10 % kaikista jäätiköistä) tilavuus 2.7 miljoonaa km³ 9 %
- Vatnajökull, Islanti 8400 km²
- Muut Islannin jäätiköt yhteensä 2650 km²
- Huippuvuorten jäätiköt 15200 km²
- Siachen, Karakorum 1150 km²
- Muut Pamirin ja Karakorumin suuret jäätiköt n. 2500 km²
- Jostedalsbreen, Norja 855 km²
- Svatsisen, Norja 475 km²
- Aletsch, Sveitsi 115 km²
- Alaskan ja Kanadan jäätiköt noin 13500 km²
- Richthofen, Kerguelen 700 km²
Suurimmat jäätiköt sijaitsevat pohjoislla leveysasteilla , mutta jäätiköitä on päiväntasaajan lähettyvillä Kilimanjarolla, Mount Kanyalla sekä Ruwenzorilla.
Katso myös
- Jääkausi
Aiheesta muualla
- [http://www.ilmasto.org Jäätiköt ja ilmastonmuutos]
Luokka:Maantiede
Luokka:Jäätikkötiede
Vesi
Vesi (divetyoksidi, tunnetaan myös hydridi-nimellä oksidaani, H2O) on huoneenlämmössä nesteenä esiintyvä kemiallinen yhdiste. Kaikki maapallolla oleva vesi on peräisin vuosimiljoonien aikana planeettaan törmänneistä komeetoista ja tulivuorten purkauksista. Vettä on saatavilla lähes kaikkialla maapallolla, ja se on kaiken tunnetun elämän perusehto.
Kemialliset ominaisuudet
Kiinteässä olomuodossa vesi on jäätä ja kaasuna vesihöyryä. Vesi voi esiintyä kaikissa kolmessa olomuodossaan erityisessä kolmoispisteessä (273,16 K; 6 mbar), joka toimii myös celsius- ja kelvin-asteikkojen määritelmänä. Vesi on myös ainoa aine, joka esiintyy Maan luonnonoloissa kaikissa kolmessa olomuodossa.
kelvin
Vesimolekyyli on dipolinen. Koska molekyylin happiatomilla on suurempi elektronegatiivisuus, sen puoli molekyylistä saa negatiivisen osittaisvarauksen. Tämä johtaa molekyylien välisiin vetysidoksiin, jotka aiheuttavat vedelle sen suhteellisen korkean kiehumispisteen. Samasta syystä veden tiheys jäätyessä poikkeuksellisesti laskee, mikä mahdollistaa eliöiden selviytymisen järvissä ja merissä talvella, sillä jää kelluu veden pinnalla muodostaen huonosti lämpöä johtavan eristekerroksen. Näin vedet eivät koskaan jäädy pohjaan saakka. Samoin veden poikkeuksellinen lämpölaajeneminen mahdollistaa elämälle välttämättömät vesistöjen syksyiset ja keväiset täyskierrot. Vesi on tiheimmillään 4 celsiusasteessa.
Vesi on hyvä liuotin, mikä on elintärkeää monille biologisille prosesseille soluissa. Veden vetysidokset aiheuttavat myös pintajännityksen, joka on elintärkeää maasta vettä imeville puille. Puhdas vesi ei johda sähköä sanottavasti, mutta veteen liuenneet aineet (erityisesti suolat) parantavat veden johtavuutta huomattavasti. Valoa vesi läpäisee hyvin, eikä vesikasvien yhteyttäminen ilman tätä ominaisuutta onnistuisikaan.
Vettä voi valmistaa itse liuottamalla ensin suolahappoliuokseen pala magnesiumnauhaa ja keräämällä väärin päin olevaan astiaan reaktiossa syntyvän höyryn, vedyn. Sen jälkeen sytyttämällä tulitikun väärin päin olevan astian alla, vetyyn tulee happea, seos inahtaa terävästi ja siitä tulee vettä.
Fysikaaliset ominaisuudet
Vedellä on suhteellisen suuri lämmönvarauskyky. Siksi sitä käytetään mm. lämpöä kuljettavana nesteenä erilaisissa lämmitys- ja lämmönvarausjärjestelmissä.
- ominaislämpökapasiteetti: neste 4186 J/(K·kg), kiinteä (jää 0°C) 2060 J/(K·kg)
- sulamislämpö: 333 kJ/kg
- höyrystymislämpö: 2260 kJ/kg
- tiheys: 4°C 1000 kg/m3 = 1,000 kg/l = 1,000 g/cm3, muissa lämpötiloissa veden tiheys on vähäisempi
Vesi luonnonvarana
Nimenomaan makea vesi eli suolaa sisältämätön vesi on elämän elinehto. Maapallon vesivaroista 97 prosenttia on suolaista merivettä. Jäljelle jäävää kolmea prosenttia edustavasta makeasta vedestä puolestaan suurin osa on vaikeasti käytettävissä jäätiköissä (77 %) tai maa- ja kallioperässä (22 %). Vain noin 1 % maailman makeasta vedestä on helposti hyödynnettävissä järvissä ja joissa. Keskimäärin 70 % vesivaroista käytetään kasteluun – kehitysmaissa kastelun osuus on kuitenkin noin 90 % vedenkäytöstä.
Suomi on veden kannalta hyvin poikkeuksellinen maa, sillä Suomessa on erittäin paljon järviä, joten juomavettä voidaan käyttää katujen pesuun. On sanottu, että monissa muissa maissa juomavedestä on pulaa, ja kadut tulisi pestä muulla vedellä. Kuitenkin se vaatisi toisen vesiverkoston rakentamista eikä käyttämätön vesi siltikään varastoidu mihinkään, vaan päätyy lopulta mereen tai haihtuu ilmaan.
Vesi on joillakin alueilla maapallolla rajallinen luonnonvara. Vesi voi johtaa sotiin kyseisillä alueilla. Eräs tunnettu vesikiista on Turkin ja Syyrian välillä.
Vesi ja ihminen
Syyria
Vesi on ihmiselle elintärkeä luonnonvara. Yli puolet ihmisen painosta on vettä, ja jo muutaman prosentin nestehukka heikentää työkykyä merkittävästi. Kahdenkymmenen prosentin vajaus johtaa kuolemaan. Ilman vettä ei voida tuottaa ruokaa, ei pyörittää teollisuutta tai energiantuotantoa. Koska vettä poistuu ihmisessä monella tavalla, ihminen tarvitsee elääkseen jatkuvasti ja merkittäviä määriä vettä.
prosentin
Ihminen kuolee ensimmäisenä hapenpuutteeseen (minuuteissa), sitten vedenpuutteeseen (vuorokausia) ja ravinnonpuutteeseen vasta viikkojen tai kuukausien jälkeen.
Veden haihtuminen vaatii paljon energiaa, käytännössä viilentää ihmisen ruumista. Tämän voi todeta itsekin helposti: nuolaise kämmenselkää ja puhalla siihen. Tämä on yksi hikoilun ja karvattomuuden etu. Kun ihminen pystyi karvattomuuden ja hikirauhasten lisäksi kantamaan mukanaan vettä juotavaksi ja elimistönsä viilentämiseksi, tästä tuli merkittävä kilpailuetu niihin eläimiin nähden, joilla oli turkki. Helteessä ihminen pystyi juoksemaan suurenkin eläimen käytännössä kuoliaaksi. Busmannit metsästävät Afikassa vieläkin tällä tavalla. Saaliiksi valitaan vielä sellainen eläin, joka läkähtyy helteessä helposti, esim. suuret sarvet omistava gudu-uros.
Vesi on siis aina ollut tärkeä ihmiselle. Maanviljelyssä siitä tuli erityisen tärkeä, sitä tarvittiin juomiseen ja ruuanlaittoon verrattuna valtavia määriä. Makeaa vettä on saatavilla suuria määriä suurien jokien alueilla (Niili, Eufrat, Hwang Ho eli Keltainenjoki). Ne synnyttivät ensimmäiset suuret kulttuurit.
Myös veden kyky "tappaa" tuli on tehnyt vedestä palvonnan kohteen. Vesi oli useassa kulttuurissa yksi "alkuaine" ja palvonnan kohde.
Tulevaisuudessa kyky tuottaa hallittua energiaa ydinfuusion avulla antaisi vedelle vielä uuden merkityksen. Se tekisi valtameristä käytännössä rajattoman energianlähteen ihmiselle.
Katso myös
- Nazcan linjat
- Veden kiertokulku
Luokka:Juomat
Luokka:Maantiede
Luokka:Oksidit
als:Wasser
ko:물
ms:Air
ja:水
simple:Water
th:น้ำ
EurooppaEurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa.
Aasian
Etymologia
Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).
Historia
Katso pääartikkeli Euroopan historia.
Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.
Euroopan määritelmä
Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.
Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio.
Vatikaanivaltio
Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä.
2004
Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä
Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa.
Luokka:Mantereet
Luokka:Eurooppa
als:Europa
roa-rup:Evropa
ms:Eropah
zh-min-nan:Europa
ko:유럽
ja:ヨーロッパ
simple:Europe
th:ทวีปยุโรป
KilometriMetri (tunnus m) on SI-järjestelmän mukainen pituuden yksikkö. Metri määritellään nykyään pituudeksi, jonka valo kulkee tyhjiössä 1/299 792 458 sekunnissa. Vanhan metrin määritelmän mukaan valon nopeus oli likimain 299 792 458 m/s, mutta metrin uudelleenmäärittelyn jälkeen on nopeus tarkalleen sen verran.
sekunnissa
Aluksi metrin pituuden määrittelemistä varten tehtiin platinan ja iridiumin seoksesta palkki, jossa olevien kahden viivan väli oli metri. Tätä metrin prototyyppiä säilytetään edelleen Pariisissa Mittojen ja painojen museossa. Metri määritettiin kymmenenesmiljoonasosaksi maapallon meridiaaniympyrän neljänneksestä, joka kulki päiväntasaajalta Pariisin läpi pohjoisnavalle. Ensimmäinen prototyyppi, joka perustui vuoden 1790 mittauksiin, poikkesi määritelmästä kuitenkin 0,013% jääden 2 mm liian lyhyeksi. Tämä johtui siitä, ettei maapallon litistymistä navoilta huomioitu laskelmissa. Nykyinen metri perustuu silti tähän prototyyppiin.
Etuliite-muodot ja johdannaisyksiköt
Muita vanhoja pituuden yksiköitä
Hyvin lyhyille mitoille on aikaisemmin käytetty mm. yksikköä ångström (1 Å = 10-10 m). Tuuma on vanha Yhdistyneessä kuningaskunnassa käytetty pituuden yksikkö (25,4 mm).
Kun puhutaan kovin pitkistä matkoista, useimmiten luovutaan metrijärjestelmästä ja käytetään kullekin tieteenalalle ominaisia mittayksikköjä, kuten merimaili, kaapelinmitta, astronominen yksikkö, valovuosi ja parsek.
Katso myös
- Wikisource:Suomeen metrijärjestelmä
Luokka:pituusyksiköt
ms:Meter
ko:미터
ja:メートル
simple:Metre
th:เมตร
Pieni jääkausiPieneksi jääkaudeksi (pikku jääkausi) sanotaan Euroopassa kautta, jolloin ilmasto kylmeni Euroopassa noin vuosina 1300-1870. Kautta edelsi keskiajan lämpökausi.Maapallon keskilämpötila viileni silloin vain 0,6 - 1 astetta.
Vaikutukset olivat dramaattisia: kasvukausi ja peltojen tuotto lyhenivät, tuli katovuosia jolloin esiintyi nälänhätää. Pieni jääkausi on liitetty muutoksiin auringon aktiivisuudessa: kun ei esiinny auringonpilkkuja, aurinko säteilee hieman normaalia vähemmän.
Toisaalta syyksi on epäilty osaltaan tulivuorenpurkausten sarjaa. Tulivuorenpurkauksessa vapautuva pöly heijastaa pois auringon lämpöä.
Ensimmäinen pienen jääkauden jakso noin vuonna 1400 liittyy Spörerin
auringonpilkkuminimiin ja toinen pieni jääkausi 1700 - 1900 Maunderin minimiin.
Linkkejä
- [http://www.avaruusmgz.info/vol11/heinakuu/auringon_aktiivisuus.html Auringon aktiivisuus ja Maunderin minimi]
Luokka:Klimatologia
Luokka:Jäätikkötiede
ja:小氷期
Jääkausi
Jääkausi on ajanjakso, jolloin suurta osaa mantereista peittää paksu jääpeite.
Lämpötila laskee voimakkaasti (10–30 °C) nimenomaan napojen lähettyvillä ja ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät kohti päiväntasaajaa ja vuorten rinteitä alas.
Maapallolla on ollut monia jääkausia ja nykyisin on menossa jääkausien välinen aika.
Jääkaudella jäätiköt levittäytyvät vuoristoista alaspäin ja vaeltavat satoja kilometrejä alavillekin maille.
Jäätiköllä elämä on lähes täysin mahdotonta, mikään ei kasva siellä.
Suuria jääkausia on ollut Pohjois-Euroopassa noin 800 000 vuotta ja pienempiä ainakin 2,75 miljoonaa vuotta. Tätä ennen oli jäätiköitä pohjoisella pallonpuoliskolla jo ainakin 5 miljoonaa vuotta sitten.
Jääkaudella suurta osaa jäättömästä Euroopasta peitti kitukasvuinen tundra, jolla vaelteli monia nykyisin sukupuuttoon kuolleita eläimiä, mm. villaisia mammutteja, villasarvikuonoja, myskihärkiä ja villipeuroja ,
jättiläishirviä sekä niitä metsästäviä kivikauden ihmisiä.
Tundran lisäksi tavallinen kasvillisuustyyppi oli lössiaro.
Nykyihminen ilmestyi Eurooppaan noin 35 000 vuotta sitten, tätä Cro-Magnonin ihmistä edelsi Neandertalin ihminen.
Jääkaudella meren pinta laski kymmeniä metrejä, koska silloin suuri osa vedestä mikä haihtuu meristä, sitoutui laajoihin, kilometrien paksuisiin jäätiköihin. Muutaman kilometrin paksuinen jäätikkö painoi maankuoren alemmaksi, mikä aiheuttaa vieläkin maankohoamista.
Viime jääkaudella noin 30 000–10 000 vuotta sitten Suomikin oli jään peitossa. Yhden jääkauden aikana jäätikön koko vaihtelee suuresti, välillä jää etenee ja välillä taas perääntyy, sillä jääkaudella on usein lyhyitä lämpimiä välikausia, interstadiaaleja.
Laajimmillaan noin 18 000 vuotta sitten jää peitti koko Skandinavian ja ulottui mm Pohjois-Saksaan asti.
Amerikan mantereella jää peitti koko Kanadan ja Yhdysvaltain pohjoisosia Suurten järvien eteläpuolelle.
Jääkausi päättyi Suomessa noin 10 000 vuotta sitten. Tätä viimeksi päättynyttä jääkautta kutsutaan Suomessa nimellä Veiksel-jääkausi.
Veiksel-jääkautta edeltävältä ajalta on maailmalta löydetty merkkejä 3–10 jääkaudesta ja merenpohjan kerrostumissa on todisteita kahdestakymmenestä jääkaudesta.
Veiksel-jääkautta kylmempiä olivat sitä edeltävän Saale-jääkauden Drenthe-vaihe ja Elster-jääkausi.
Varhemmista jääkausista viimeistä edeltävä Saale tunnetaan parhaiten.
Saalen Drenthe-jäätiköitymisen aikana jääkielekkeitä ulottui Kiovaan asti Ukrainassa. Jääkausien nimeäminen vaihtelee maasta toiseen, koska jääkauden kerrostumien ajoituksissa on ollut suuria vaikeuksia.
Jääkausi on muovannut Suomen maastoon mm. silokallioita, soraharjuja ja jään sulamisvedet hiidenkirnuja. Ilmasto viilenee jääkauteen verraten hitaasti, 10 astetta viidessä tuhannessa vuodessa.
Nykyään jäätiköitä on Etelämantereella, Grönlannissa, Islannissa ja Alpeilla sekä Norjan vuoristossa.
Jääkaudet johtuvat kesien viilenemisestä mm. jaksollisten maan akselikallistuman ja radan muutosten takia.
Nämä taas johtuvat muiden planeettojen, Auringon ja Kuun aiheuttamista häiriöistä.
Suuremmat jääkausijaksot taas riippuvat mm. merivirtojen muutoksista mannerliikuntojen takia.
Miten maa erosi jääkauden aikana nykyisestä?
Ilman viileneminen loi tulevalle jäätikön paikalle aluksi tundravyöhykkeen, jolla monet eläimet laidunsivat kesällä ja pakenivat talvella eteläisemmän havumetsän suojaan.
Jäätikön etenemisnopeus laajenemisvaiheessa on noin 100 metriä vuodessa. Jään liikettä ei pysty silmin havaitsemaan.
Mannerjään reuna näytti harmaalta, moreenikerrostumaiselta jyrkältä rinteeltä. Jäätiköltä puhaltelivat monesti kylmät myrskytuulet,
jotka johtuivat jään päällä olevasta korkeapaineesta.
Jää virtaa aina ulospäin oman paineensa vaikutuksesta.
Lähestyttäessä jäätikköä kasvillisuus harvenui huomattavasti.
Levitessään jäätikkö höyläsi alla olevaa kalliota ja kuljetti moreenia ja siirtolohkareita satoja kilometrejä.
Jäätikön pinnalla olosuhteet ovat samanlaisia kuin Grönlannin sisäosissa tai Antarktiksella nyt. Yksittäisiä vuoren huippuja saattoi pistää jäätikön keskeltä. Joskus jään keskellä saattoi olla jäättömiäkin alueita, jollaisia on löydetty Antarktikselta Victorianmaalta.
Jääkerrokset peittivät jääkaudella jopa kolmasosan maapallon pinnasta, nyt vain kymmenesosan.
Laajimmillaan jäätiköt peittivät 44–54 miljoonaa neliökilometriä, nyt vain 14,9 miljoonaa neliökilometriä.
Jääkaudella ilmasto oli monin paikoin pohjoisessa nykyistä kuivempi ja tundravyöhyke ulottui jään ollessa laajimmillaan Keski-Ranskaan missä oli myös ikiroudan raja.
Metsiä oli hajanaisesti Etelä-Euroopassa.
Merten lauttajää ulottui nykyistä etelämmäksi ja yksittäiset jäävuoret ajalehtivat lähemmäksi päiväntasaajaa.
Jääkaudella Golfvirran tuoman lämpimän veden yläraja ns mereinen polaaririntama oli Espanjan tienoilla Biskajanlahdella, nyt se on Grönlannin rannikolla.
Sama koskee myös ilmastollista polaaririntamaa jossa matalapaineet kulkivat, se saattoi olla jossain välimeren seudulla. Tropiikin alueella jääkauden aiheuttamat muutokset lienevät olleet vähäisempiä.
Eri alueiden jäätiköt kasvoivat, laajenivat ja supistuivat Arktiksen alueella hieman eri tahtiin. Jäätikkö patosi suuria jääjärviä kuten Baltian jääjärven. Jääjärvet saattoivat tyhjentyä katastrofaalisen voimakkaasti.
Esimerkiksi noin 90 000 vuotta sitten tyhjeni Pohjois-Siperiassa Karanmeren tienoilla jään sulamisen takia suuria jääjärviä, eikä
tälle alueelle kasvanut viimeisen jääkausimaksimin aikana suurta jäätikköä. Jäätikkö muutti joissain seuduilla jokien juoksua, koska oli joen tiellä.
Jää kasvaa jopa 3 kilometrin paksuiseksi noin 100 000 vuodessa.
Itämerenalue painui jääkaudella jään painosta ainakin 100 metriä tai jopa 2 kilometriä. Maan kohoaminen oli aluksi nopeata aiheuttaen maan tärähtelyjä. Nykyinen maan kohoaminen on hitaampaa.
Mannerlaatat kelluvat sitkaassa, pehmeässä vaipassa, joten jää kykenee painamaan mannerta alaspäin.
Lämpötilan lasku jääkaudella
Mannerjäätikkö alkaa edetä voimakkasti, kun maapallon keskilämpötila laskee noin 4,5 astetta.
Pysyvä lumiraja siirtyi keskileveyksillä viime jääkaudella 1200+-250 metriä alemmas, pohjoisemmilla ehkä 600 metriä, ja kylmimmällä jääkaudella mahdollisesti jopa 200 metriä alemmaksi.
Jääkaudella Euroopan kesälämpötila oli 10–25 astetta nykyistä alempana. Tästä voi päätellä, että vain tietyt alueet napojen lähistöillä ja mantereilla pakastuivat.
Keski-Euroopan tammikuun keskilämpötila oli -14...-22 °C ja kesäkuun +5...+10 °C.
Amerikan sisämaassa oli yli 10°C kylmempää kuin nyt ja rannikolla vain 3–7°C. Valtamerien pintavedet olivat jääkaudella vain 2,3°C nykyistä kylmempiä.
Päiväntasaajalämpötilat laskivat vain 2–5 °C tai olivat jopa 2 astetta nykyistä korkeammalla.
Kylmimmillään Saale-jääkaudella Euroopan keskilämpötila oli 8°C nykyistä alempana jolloin jäätikkö levisi jopa 50 leveysasteelle asti ja Amerikassa jopa 38 leveysasteelle.
Tällöin myös Tiibetin ylänkö jäätyi.
Viime jääkaudella jää eteni vain noin 57 leveysasteelle ja tundra 45 leveysasteelle.
Maailman jääkentät jääkaudella
Euroopassa
Euroopan suurin jäätikkö jääkaudella oli Skandinaviassa. Tämä jäätikkö laajeni Pohjois-Skandinavian tuntureilta Suomenkin yli Keski-Eurooppaan asti. Islanti peittyi jäähän kokonaan. Viime jääkaudella Skandinavian jääkalotin ala oli 6,6 miljoonaa neliökilometriä jos siihen lasketaan Brittien saarten jäätiköt. Jääkentän on väitetty olleen kooltaan jopa 7 miljoonaa neliökilometriä, sillä se on saattanut peittää matalaa merta.
Jää oli yli 3 km paksua.
Alppien jäätikkö oli kylmimmillä Saale-jääkaudella suurimmillaan ehkä 6,5 miljoonaa neliökilometriä.
Jäätiköitä oli silloin paikallisesti Vogeeseilla, Schwartzwaldissa, Hartzvuorilla, Böhmerwaldissa, Riesengebirgessä ja Tatrassa ja Karpaattien korkeimmilla vuorilla.
Jäätikkö peitti Veiksel-jääkaudella Berliinin ja ulottui Venäjällä Vologdan lähelle.
Kasvillisuusrajat siirtyivät viime jääkaudella etelään, metsää kasvoi vain Espanjassa,Italiassa, Kreikassa ja Turkissa sekä Etelä-Ranskassa. Tundra ulottui suurimpaan osaan Ranskaa, ja osaan Espanjaa.
Pohjois-Atlantin merijää
Pohjois-Atlantin kiinteän jään alue ulottui Islannin eteläpuolella noin 60 leveysasteelle sekä rannikoilla Irlannin tienoille ja Kanadan seuduilla 50 leveysasteille. Grönlannin mannerjään jääkielekkeet ulottuivat merellä kauas 55 leveysasteelle.
Amerikassa
Pohjois-Amerikassa oli jääkaudella suuri Laurentidin jääkenttä, jonka ala oli 13,4 miljoonaa neliökilometriä ja maksimipaksuus yli 3 000 metriä, keskipaksuuden ollessa ehkä 1 600 metriä.
Se laajeni New Yorkiin, Cincinnatiin, St. Louisiin, Kansas Cityyn ja Montanan vuorille asti.
Jää eteni lännessä hieman etelämmäs kuin idässä luultavasti kosteuden vuoksi.
Eteläisin Laurentiden jääkentän kohta sijaisi Illinoisissa
St. Louisin kaupungin lähistöillä. Tarkemmin sanoen Saale-jääkautta vastaavalla toiseksi viimeisellä jääkaudella jääkenttä ulottui jopa Marionin kaupungin lähettyville leveysasteelle 37,5.
Ensimmäiset isot reunamuodostumat tavataan St-Louisin kaupungin läheltä.
Viimeisellä jääkaudella jäätikkö ulottui vain Spingfiledin ja Mattoonin kaupungin välimaastoon leveysasteelle 40.
Lännempänä Saalea vastaava jäätikkö ulottui Kansas Cityyn ja viime jääkautta vastaava Sioux Cityyn.
Idässä molempien jäätiköitymisten rajat kulkivat suunnilleen Indianapolis-Dayton (Cincinnatin läh)-Canton (Clevelandin läh) -Hornell (Buffalon läh) linjaa. Laurentiden jäätikön päätemoreeneja on Long Islandilla (Harbor Hill- ja Ronkonkoma-moreenit).
Laurentidin jääkenttä patosi suuria jääjärviä, jotka tyhjenivät silloin tällöin katasrofaalisin seurauksin.
Jäätikön ollessa laajimmillaan Hudsoninlahden yllä ollut jäätikkö ja Kordillieerien jäätikkö yhdistyivät.
Kordillieerien jäätikön ala oli vain noin 200 000–300 000 neliökilometriä.
Kun ilmasto oli hieman lauhempi, kahden jäätikön väliin muodostui jäätön alue, jääkäytävä jonka arvellaan olleen ensimmäisten Amerikan asukkaiden tuloreitti.
Kordillieerien jäätikkö patosi Montanan seuduille Missoulan jääjärven, joka tyhjeni aina 200 vuoden välein. Tässä jääjärvessä oli vettä noin 2 000 km³. Utahissa oli suuri Bonneville-järvi suunnilleen nykyisen Salt Laken pohjalla.
Aasiassa
Venäjän pohjoisosissa ja pohjoispuolella oli varsinkin Saale-jääkaudella useita jäätiköitä. Skandinavian jääkenttä ulottui Novaja Zemljalle asti. Tiibetin ylänkö jäätyi kokonaan Saale-jääkaudella.
Muut jäätiköt
Jäätikkö kasvoi jonkin verran Antarktiksellakin.
Etelä-Andeilla oli ohut jääpeite, ja pohjoisempana vuoristossa pienempiä jäätiköitä Karibianmeren leveysasteille asti.
Etelä-Amerikan jäätiköissä oli kaikkiaan 800 000 neliökilometriä.
Lämpötilan vaihtelu jääkaudella
Jääkauden alkamiseen liittyvä lämpötilan muutos on vain noin 1–2 astetta tuhannessa vuodessa.
Jääkaudella saattaa tapahtua huomattavan nopeita noin 10–15°C lämpenemisiä ja jäähtymisiä, esim. 13 000 eaa Grönlanti lämpeni alle 50 vuodessa 8,8°C.
Tunnetuin lämpeneminen jääkauden lopulla oli Allerød ja tunnetuin jäähtyminen Nuorempi dryas.
Näitä nopeita ilmastonmuutoksia on tapahtunut jääkaudella usein ja ne liittyvät luultavasti jäätikköjen sulamisen aiheuttamaan kylmän veden määrän kasvuun ja siihen liittyviin merivirtojen muutokseen.
Näitä äkillisiä muutoksia sattui viime jääkaudella 23.
Jääkauden ja nykyajan lämpötilaerojen aiheuttajien osuus
Jääkauden aikaisia ilmastonmuutoksia on simuloitu jonkin verran.
Eri tekijät aiheuttavat lämpötilan muutoksen, esimerkiksi merijään määrän ja kasvillisuuden muutokset.
Luvut erään maailmanlaajuisen ilmastomallin mukaan.
Malli ei ota huomioon esimerkiksi termohaliinikiertoa ja ilmakehän pölyn määrän muutoksia.
- vesihöyry 1,5 astetta
- pilvet 0,7 astetta
- maajää 0,9 astetta
- merijää 0,7 astetta
- kasvillisuus 0,3 astetta
- hiilidioksidi 0,3 astetta
- ratamuutokset 0,2 astetta
Koska tulee seuraava jääkausi?
Jääkausia on ennustettu ilmastonvaihtelujaksoista eri teorioilla. Pääkohdista ovat teoreetikot yhtä mieltä.
Epävarmuus ennustuksissa on erittäin suurta.
Jääkaudethan perustuvat Maan radan soikeuden vaihteluista ja akselikallistuman muutoksista ym. johtuviin muutoksiin Auringon säteilyssä maan pinnalla. Näiden vaihtelujen jaksoissa on jonkin verran muutoksia.
Maan keskimääräinen lämpötila on hitaasti laskemassa viimeiset 5 000 vuotta, jos ei oteta huomioon kasvihuoneilmiön lyhyttä vaikutusta, jonka arvellaan vaikuttavan voimakkaasti muutaman sadan vuoden kuluessa. Jääkausiin liittyvät suuren jakson ilmastonmuutokset ovat melko hitaita, noin 1 aste tuhannessa vuodessa.
Lämpötila viilenisi nyt noin 0,2 astetta tuhannessa vuodessa - kasvihuoneilmiö on kääntänyt suunnan päinvastaiseksi.
Seuraava suuri jääkausi tullee 15 000–60 000 vuoden päästä.
Seuraavan 100 000 vuoden kuluessa koetaan useita jäätiköitymisjaksoja joista kukin on toistaan syvempi.
Jäätikkö alkaa kasvaa Skandeilla ehkä noin 5 000 vuoden kuluttua.
Ilmasto alkaa tuntuvasti viiletä jo noin 2 000 vuoden päästä, saavuttaen miniminsä noin 6 000 vuoden kuluttua.
Seuraava syvä lämpötilaminimi saavutetaan 22 000 vuoden kuluttua, jolloin jäätiköt kasvavat tuntuvasti Skandeilla ja Ruotsissa, mutta eivät leviä Suomeen, missä on tundraa.
Kylmimmät jaksot tulevat olemaan 60 000-70 000 ja varsinkin 100 000-110 000 vuoden kuluttua, jolloin jäätiköiden levittäytyminen laajalle alueelle, Saksaan asti on täysin varmaa.
Väitteet siitä että nykyinen interglasiaali kestäisi vain 12 000 vuotta ovat teorian mukaan pelottelua. Suomi oli jäätön Veiksel II-kaudella eräässä vaiheessa kaudella, jota ei edes merkitä interstadiaaliksi. Nykytutkimuksen mukaan Suomi oli jäätön jopa noin 30 000 vuotta sitten, jolloin aikaisemmin arvioitiin jään peittäneen Suomea.
Silti seuraava yhtä lämmin jakso kuin nyt ei tule viilenemisen alettua yli 100 000 vuoteen.
Suuri jääkausi ei ala yhdessä tai kuudessa talvessa. Ilmaston viileneminen jääkauteen eli noin 10°C vie 5 000 vuotta.
Andien kasvillisuusvyöhykkeiden vaihtelut
Esimerkiksi jääkaudesta vuoristossa sopii hyvin kasvillisuusrajojen eleneminen jääkaudella Andeilla.
Viime jääkauden ollessa syvimmillään (LGM) puuraja oli Andeilla 1 400 metriä nykyistä alempana eli alle 2 000 metrin korkeudessa.
Tämä vastaa nykyistä 8 astetta kylmempää lämpötilaa. Luultavasti lämpötila ei ole alentunut niin paljoa, sillä jääkaudella oli kuivempaa ja hiilidioksidia vähemmän ilmakehässä. Alueella hiilidioksidimäärän puolittuminen vastaa karkeasti sademäärän puolittumista. Merenpohjasta havaitaan päiväntasaajan lämpötilan vaihteluksi vain 2–3 C ja puurajojen alenemisesta 5-8 C.
Myös Andeilla havaitaan ilmastonmuutoksia 13 000 ja 9 000 vuotta sitten. Ensimmäisessä 13 000–12 400 vuoden takaisessa kylmässä heilahdukessa paramo aleni 2 000 metriä alas niin suoraan kontaktiin puoliavoimen kasvillisuuden kanssa, ilman että oli Andien vuoristometsää.
Seuraavalla interstadiaalilla Andien vuoristometsä kehittyi 1 800–2 800 metrin väliin. Seuraavalla Stadiaalilla, joka vastaa nuorempaa dryaskautta 11 000–10 000 vuotta sitten, puuraja aleni noin 500 metriä, mikä vastaa lämpötilan alenemista 3 C.
Noin 7 000 vuotta sitten oli kuiva jakso.
Kasvillisuusvyöhykkeet olivat Andeille korkeimmilleen lämpötilaoptimissa 5 000 vuotta sitten, jolloin puuraja saavutti 3 600 metriä. Puuraja aleni nykyiselle paikalleen 3 200 metrin korkeuteen noin 3 000 vuotta sitten.
Jääkauden eläimistöstä
Kasvisto ja eläimistö kehittyivät jääkausiaikana. Jääkauden eläinten piti kyetä sopeutumaan jääkausien kylmään ilmanalaan.
Ajan kuluessa eri jää- ja lämpökausien kasvistot ja eläimistöt muuttuivat. Mammutti kehittyi vasta viime jääkaudella lopulliseen muotoonsa.
Viime jääkauden eläimistöä:
Suuria kasvinsyöjiä (megafauna, sukupuuttoon kuolleita)
- mammutti
- villasarvikuono
- jättiläishirvi
- myskihärkä on nykyään hengissä
- alkuhärkä
Muita kasvinsyöjiä:
- napajänis
- villipeura
- saiga-antilooppi
- arobiisoni (arovisentti)
- villihevonen
- majava
- hirvi
- saukko
Petoja:
- jääkarhu
- napakettu eli naali
- susi
- ruskea karhu
- ahma
- punakettu
Vesissä:
- hylje
- valas
Jääkaudella ei enää elänyt luolakarhuja, luolahyeenoita ja luolaleijonia.
Jääkauden jälkiä maastossa
Jäätikkö vaikuttaa ympäristöönsä kivi- ja maa-ainesta kuluttavasti ja kasaavasti.
Jäätikön jälkiä kalliossa
- silokalliot (jäätikön kalliosta irroittama moreeni hioo alla olevaa kalliota)
- kaarevat, U:n muotoiset vuonot ja jokilaaksot
- hiidenkirnut (jäätikön sulamisvedet liikuttavat kiviä kallionkolossa, joka syvenee ja laajenee)
- muinaisvirtalaaksot
- nunatakit (jäästä kohonneet vuoret) jäätikön kuluttamat alapinnat pyöreitä, pakkasen rapauttamat yläosat teräväsärmäisiä.
Jäätikön kasaamia kerrostumia
- järvien kerrostumat ovat syntyneet jäätikön sulamisvesistä
- kuivan maan suistot (sandurit)
- lössikerrostumat (mannerjäätikön reunalla olevan kasvipeitteettömän alueen hienompaa pölyä, joka kulkeutuu kauas)
Jääkauden muovaamat moreenit
Moreeni,joka koostuu erikokoista maa-aineiksista, kuten kivistä ja hiekasta, syntyy jäätikön irroittaessa alla olevasta kalliosta kiviä ja hiekkaa.
Moreeni muuttuu maan sisään painuessaan tilliitiksi.
- Reunamoreenit ovat jäätikön reunan suuntaisia harjuja
- De Geer-moreenit ovat jäätikön reunan suuntaisia
- Vakoumat ovat jäätikön liikkeen suuntaisia, pitkulaisia moreeneja
- Drumliinit ovat jäätikön alla syntyneitä, sen liikkeen suuntaisia pisaramaisia kumpuja, joiden ytimenä on monesti kalliokumpare
- Rogen-moreenit ovat hieman dyynimäisiä jäätikön reunan suuntaisia muodostumia, jotka ovat syntyneet yksittäisten jäävuorien sulettua
- Kumpumoreenit ovat kumpumaisia moreenimuodostumia
- Juomumoreenit ovat yksittäisiä, epämääräisen muotoisia moreenisaarekkeita
- Puljumoreenit ovat rengasmaisia muodostumia, jotka ovat syntyneet niiden ytimenä olleen jäätiköstä jääneen jäälohkareen sulettua
Kirjallisuutta:
- Martti Eronen: Jääkausien jäljillä
- Marjatta Koivisto : Jääkaudet
- R.C.L. Wilson, S.A.Drury, J.L.Chapman: The Great Ice Age
Katso myös
- Jääkausiajat
- Veiksel-jääkausi
- Jääkausien syyt
- Jääkausi Suomessa
- Interstadiaali
- Paleoklimatologia
- Happi-isotooppivaihe
- Kvartäärikausi
- Geologiset kaudet
- Lössikerrostumat
Aiheesta muualla
- [http://climateprediction.net climateprediction.net] - Tavoitteena ennustaa seuraavan 100:n vuoden sää.
Luokka:Ilmasto
Luokka:Jäätikkötiede
ms:Zaman air batu
ja:氷河期
Luokka:JäätikkötiedeJäätikköihin ja jääkausiin liittyviä artikkeleita.
Luokka:Maantiede
Luokka:Ilmasto
Lettres philosophiques sur les AnglaisVoltaire studied in England between 1726 and 1728. He grew quite fluent in English, and eventually published Letters Concerning the English Nation (also known as Letters on the English) in that language in 1733. It was a series of essays concerning his thoughts on the religion, politics, and culture of England. He later rewrote the entire text in French and published it as Lettres Philosophiques. Most modern English versions are based upon a translation of Voltaire's French text, rather than Voltaire's original English version.
In some ways, the book can be compared with Democracy in America by Alexis De Tocqueville, in how it flatteringly explains a nation to itself from the perspective of an outsider.
External links
- [http://www.fordham.edu/halsall/mod/1778voltaire-lettres.html Letters on The English] at Internet Modern History Sourcebook
- Letters Concerning the English Nation ISBN 0192837087
zycie sluby aminokwasy wagi diety
|
|
|
|
