Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Juutalaisuus

Juutalaisuus

:Tämä on artikkeli juutalaisesta uskonnosta. Juutalaisisesta kansasta kertoo Juutalaiset. Juutalaiset Juutalaisuus on juutalaisten uskonto ja kulttuuri. Se on yksi maailman ensimmäisistä monoteistisista uskonnoista, ja yksi vanhimmista vielä nykyaikana harjoitetuista uskonnoista. Rabbiinisen lain mukaan juutalaisuus on Jumalan kansan uskonnollinen yhteisö. Talmudin mukaan juutalainen on jokainen juutalaisesta äidistä syntynyt tai juutalaisuuteen kääntynyt henkilö. Juutalaiseen uskoon uskova ei ole automaattisesti juutalainen, ellei ole syntynyt juutalaisesta äidistä tai kääntymisen kautta liity juutalaiseen seurakuntaan ja yhteisöön. Uskonnollisesti juutalaisuus on ajallisesti kristinuskon edeltäjä, mutta Uuden Testamentin tapahtumat erottivat juutalaisuuden kristinuskosta. Juutalaisuus perustuu talmudin määrittelemään lakiin ja sen noudattamiseen, kun taas kristityt uskovat, että Jeesuksen ylösnouseminen sovitti lain rikkeet. Juutalaisuudessa ei yleensä uskota Jeesuksen messiaanisuuteen, vaikka messiaaniset juutalaiset siihen uskovatkin. Muut juutalaiset yhteisöt eivät hyväksy messiaanisia juutalaisia juutalaisiksi, vaan laskevat heidät kristityiksi, koska he uskovat Jeesuksen messiaanisuuteen. Messiaaniset juutalaiset seuraavat sekä juutalaisten että raamatullisten tapojen ja juhlien perinteitä. Juutalaisia asuu Yhdysvalloissa (5,8 miljoonaa), Israelissa (5,3 miljoonaa) ja Euroopassa alle kaksi miljoonaa. Yhteensä juutalaisia on 13-15 miljoonaa. Juutalaisuuden raja-alueella on Messiaaninen juutalaisuus, johon kuuluvat synagoogat noudattavat juutalaista synagoogajumalanpalvelusta (riittiä), ympärileikkausta ja tapakulttuuria, mutta korostavat historiallisen Jeesuksen messiaanisuutta. Messiaaniset synagoogat pitävät itse itseään juutalaisina, ja usein huomattava osa niiden jäsenistä on juutalaisia edellä kuvatun matrilineaarisen periaatteen mukaan. Toisaalta ortodoksi-, reformi- ja liberaalijuutalaisuus pitää Messiaanisia synagoogia kristillisinä kirkkoina ja siten ei-juutalaisina. Sama on myös Israelin valtion virallinen kanta. Juutalaisuuden pohjalta on kehittyivät kristinusko ja islam. Myös Vapaamuurarius, etenkin Suomen vapaamuurariuteen voimakkaasti vaikuttanut skottilainen riitti, on saanut voimakkaita vaikutteita juutalaisuudesta.

Juutalainen jumalanpalvelus

Vapaamuurarius Juutalaisen jumalanpalveluksen keskeisin osa on Jumalan antaman lain noudattaminen, laupeuden harjoittaminen ja lähimmäisenrakkaus. Juutalainen laki on kirjattu Tooraan (viisi Mooseksen kirjaa), Talmudiin sekä laajaan kirjastoon näitä selittäviä kommentaareja. Juutalaisen riitin eli seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen teologisesti tärkein osuus on Jerusalemin temppelissä leeviläs-aaronilaisen papiston harjoittama rituaalinen uhripalvelus. Koska Jerusalemin temppeliä ei kuitenkaan ole ollut sen jälkeen, kun Rooman keisari Tiitus tuhosi sen vuonna 3830 juutalaisen ajanlaskun tai 70 länsimaisen ajanlaskun mukaan, temppelijumalanpalvelusta ei ole voitu tuon jälkeen käytännössä harjoittaa. Nykyisen juutalaisuuden piirissä vallitsee syvä erimielisyys siitä, tulisiko Jerusalemin temppeli rakentaa uudelleen ja voitaisiinko temppelijumalanpalvelus jälleen ottaa käyttöön. Käytännössä juutalaisen seurakuntajumalanpalveluksen muodostaakin nykyään synagoogajumalanpalvelus, jolla ovat omat traditionsa ja vakiintuneet liturgiset rakenteensa. Juutalaisen henkilökohtaisen jumalanpalveluksen tasot voi taas jakaa käytännölliseen ja spirituaaliseen. Käytännöllisen tason henkilökohtainen jumalanpalvelus on Jumalan antaman lain noudattamista sekä laupeuden ja lähimmäisenrakkauden harjoittamista. Spirituaalinen taso taas ulottuu henkilökohtaisesta rukouselämästä mystiikkaan ja kabbalaan harjoittamiseen.

Juutalainen tapakulttuuri

Juutalainen uskonto liittyy kiinteästi arkipäiväiseen elämään ja käytäntöihin. Uskonnossa annetaan ihmisille lukematon määrä erilasia ohjeita, jota noudattaen pitäisi elää. Lakien noudattamisesta ei ole luvattu mitään erityistä palkkioita, kuten kristittyjen iänkaikkinen elämä, mutta juutalaiset uskovat, että on heidän velvollisuutensa noudattaa näitä lakeja. Juutalaiset uskovat lisäksi, että näiden lakien noudattaminen on heidän velvollisuutensa, eikä heidän asiansa ole arvioida tuleeko ei-juutalaisten myös noudattaa näitä lakeja. Tärkein ohje juutalaisuudessa koskee lepopäivän (shabat) pyhittämistä, joka on viikon seitsemäs päivä. Koska viikko alkaa (tai alkoi) sunnuntaista, niin tuo seitsemäs päivä on lauantai. Myöhemmin, kun kristityille tuli identiteettikriisi ja he halusivat erottua juutalaisista, he vaihtoivat tuon päivän Kristuksen taivaaseenastumispäivään, joka oli sunnuntai. Juutalaiset katsovat, että tuon lepopäivä alkaa perjantai-iltana, kun aurinko laskee. Koska he haluavat olla varmoja, että eivät riko shabattia, niin tähän lasketaan vielä kahden tunnin varoaika. Shabatin vietto alkaa siis kaksi tuntia ennen kuin aurinko laskee perjantai-iltana ja se päättyy lauantai-iltana, kun aurinko laskee. Sellaisissa paikoissa, joissa aurinko ei laske, kuten napapiirin yläpuolella, noudatetaan joko pääkaupungin aikoja tai Jerusalemin aikoja. Tästä päättää seurakunnan rabbi. Toinen ohje, joka vaikuttaa oleellisesti juutalaiseen arkipäivään koskee ruokavaliota. Toorassa on tarkkaan määrätty, mitä eläimiä saa syödä ja miten ne on valmistettava, jotta ne kelpaavat syötäväksi. Jos ruoka on valmistettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, se on kosher eli sallittu. Mikäli ruoka ei ole sallitua se on trefa eli kiellettyä. Erilaisista säädöksistä johtuen juutalainen ruokaperinne onkin kehittynyt vuosisatojen saatossa omaksi hyvin rikkaaksi kokoelmaski erilaisia reseptejä, joissa on vaikutteita slaavilaisesta ja välimeren ruokakulttureista. Lisäksi juutalaiseen elämään vaikuttaa lukuisat juutalaiset juhlapyhät
- Jom Kippur eli suuri sovituspäivä ja uusi vuosi sijoittuvat länsimaisen kalenterin mukaan syys-lokakuulle.
- Lehtimajajuhlaa eli sukkotia vietetään syksyllä ja silloin muistellaan juutalaisten matkaa pois Egyptin orjuudesta halki autiomaan.
- Hanukka osuu kristittyjen joulun tienoille vuoden pimeimpään aikaan. Juhlassa muistellaan tapahtumia, joiden ansiosta Jerusalemissa sijaitseva temppeli saatiin vallattua takaisin juutalaisille.
- Kristittyjen pääsiäisen aikoihin vietetään pesahia, jossa muistellaan, niitä vaiheita, kun Mooses johdatti kansansa pois Egyptin orjuudesta. Viikon kestävä juhla aloitetaan seder-aterialla, johon kuuluu olennaisena osana monien tapahtumien kertaamista tapahtumista, jotka johtivat orjuudesta vapautumiseen.
- Seitsemän viikon päästä pesahista on kaksipäiväinen savuot-juhla, jota vietetään Tooran saamisen muistoksi.
- Keväällä vietetään myös purim-juhlaa, johon sisältyy kaikenlaista hassuttelua hullunkurisissa naamiovaatteissa. On kuitenkin virheellistä uskoa, että kaikki juutalaiset noudattaisivat näitä erilaisia juutalaisia tapoja samalla tavalla. Uskovaiset juutalaiset noudattavat hyvinkin tarkasti kaikkia mahdollisia juutalaisuuteen kuuluvia säädöksiä, mutta maallistuneet juutalaiset sopeutuvat helposti elämään valtakulttuurin mukana, niin että juutalaisuus näkyy vain hyvin pieninä yksityiskohtina jos lainkaan arkipäiväisessä elämässä.

Katso myös


- Tanakh
- Juutalainen filosofia
- Luettelo tunnetuista suomenjuutalaisista

Aiheesta muualla


- Encyclopaedia Judaica, CD-ROM Edition - laaja tietolähde
- [http://www.jta.org/ Jewish Telegraphic Agency] - Juutalaisen maailman uutisia
- [http://www.ou.org/ Ortodoksiliitto], suuri amerikkalainen ortodoksisynagoogien katto-organisaatio
- [http://www.chabad.org/ Chabad Lubavitch], merkittävä juutalaista lähetys- ja koulutustyötä tekevä kansainvälinen järjestö, pieni toimisto myös Suomessa
- [http://www.jchelsinki.fi/ Helsingin juutalainen seurakunta]
- [http://www.students.tut.fi/~dla/ Juutalaisen ruokaperinteen reseptejä] ja:ユダヤ教 ko:유대교 ms:Yahudi nb:Jødedom simple:Judaism th:ยูได zh-min-nan:Iu-thài-kàu Luokka:Juutalaisuus Luokka:Israel

Juutalaiset

Juutalaiset ovat ympäri maapalloa levittäytynyt seemiläinen kansa. Yleisimmin juutalaiseksi mielletään kansallisuudeltaan juutalainen ihminen, joka mahdollisesti harjoittaa juutalaista uskoa. Juutalaisia ovat sanan osittain toisessa merkityksessä myös ns. käännynnäiset, jotka ovat kansallisuudeltaan ei-juutalaisia, mutta kääntyneet avioliiton myötä juutalaiseen uskoon. Juutalainen-nimitys tulee Juudean asukasta merkitsevästä sanasta. Nykyajan juutalaiset katsovat olevansa heprealaisten tai muinaisten juutalaisuuteen käännytettyjen kansojen, kuten kasaarien, jälkeläisiä.

Juutalaisten määrä ja alueellinen jakautuminen

Nykyään juutalaisia elää eri puolilla maapalloa hieman laskutavasta riippuen noin 13,8-14,5 miljoonaa.
Yhdysvallatn. 5 671 000
Israeln. 5 671 000
Eurooppaalle 2 000 000
- Ranskan. 600 000
- Entinen itäblokkin. 400 000
- Iso-Britannian. 267 000 (v. 2001)
- Saksan. 100 000 (v. 2004)
- Italian. 30 000
- Liettuan. 4 000 (v. 2001)
Kanadan. 371 000
Argentiinan. 250 000
Brasilian. 130 000
Etelä-Afrikkan. 106 000
Australian. 100 000
Aasia (ei Israel)n. 50 000
- Irann. 11 000
Meksikon. 40 700
Kaikkiaann. 13 900 000
Huomionarvoista on, että ennen toista maailmansotaa juutalaisten määrä oli noin 18 miljoonaa, mutta kansallissosialistisen Saksan juutalaisvainojen ja kansanmurhan seurauksena määrä väheni noin kuudella miljoonalla.
- Katso: holokausti

Juutalaisten alaryhmät

Juutalaisuuden sisällä on erilaisia etnisen alkuperän perusteella jaoteltuja alaryhmiä. Kaksi merkittävintä alaryhmää ovat
- Aškenaasijuutalaiset (hepr. אַשְׁכֲּנָזִי אַשְׁכֲּנָזִים) ovat Saksasta ja itäisestä Euroopasta peräisin olevia juutalaisia. He ovat juutalaisten suurin alaryhmä noin 80% osuudellaan. Äidinkielenään he puhuvat perinteisesti jiddišiä eli juutalaissaksaa.
- Sefardijuutalaiset (hepr. ספרדי) ovat alkujaan pohjoisesta Afrikasta peräisin olevaa väestöä, jonka kotiseutua on Espanja, Portugali, Turkki ja Kreikka. Heidän perinteisesti puhumiaan kieliä ovat ladino eli juutalaisespanja, juutalaisille ominainen portugalin kielen murre sekä katalaani. Muita, pienempiä ryhmiä ovat mizharit ja yemenitet (Lähi-idän juutalaiset), gruzimit ja juhurimit (Kaukasukselta), Bene Israel, Bnei Menashe, cochin ja telugu (Intiasta), sekä lukuisia pieniä ryhmiä Afrikasta, suurimpana Beta Israel eli Etiopian juutalaiset, sekä Keski-Aasian ja Persian juutalaisryhmät.

Juutalainen uskonto

:Pääartikkeli: Juutalaisuus

Maallinen juutalainen kulttuuri

Historian saatossa juutalaisille on kehittynyt ominainen juutalainen elämäntapa.

Pankkitoiminta

Stereotypia juutalaisesta pankkiirista ja koronkiskurista on peräisin jo keskiajalta. Varhaiskeskiajalla elettiin luontaustaloudessa ja kaupankäynti oli vähäistä. Kuitenkin kun kaukokauppa ja tavaranvaihto lisääntyi, alkoivat kaupan pyörät jälleen pyöriä ja kauppapaikoille kehittyi kaupunkeja. Feodaaliyhteiskunta alkoi murentua, kun hallitsijat alkoivat saada verot rahana ja kykenivät näin palkkaamaan itselleen sotilaita ja virkamiehiä. Juutalaisilta oli suurimmassa osassa Eurooppaa maanomistus kielletty, mutta katolisen kirkon koronkiskonnan kieltänyt laki ei koskenut heitä. Tämän seurauksena juutalaiset alkoivat toimia rahanlainaajina ja -vaihtajina ja muissa rahankäsittelyyn liittyvissä ammateissa. Nykyaikainen investointipankkitoiminta kehittyi 1700-luvun lopulla Frankfurtissa juutalaisen Mayer Rothschildin toimesta. Monenlaisen keinottelun ja muun muassa sotien rahoituksen seurauksena Rotschildin perheen pankki-imperiumi levisi 1800-luvulla Mayer Rotachildin poikien toimesta aluksi Lontooseen ja myöhemmin myös Pariisiiin, Wieniin ja Napoliin. Rotschildit toimivatkin useiden valtioiden kuningsahuoneiden "hovipankkiireina". Noihin aikoihin toimi Euroopassa Rotschildien lisäksi myös muita suuria juutalaisia pankkiirisukuja: Warburgit Hampurissa ja myöhemmin myös muualla, Oppenheimit Kölnissä, Spreyerit Frankfurtissa, Hambrosit Lontoossa, Sassoonit Intiassa, Guenzburgit Pietarissa, sekä lukuisia muita suurissa ja pienemmissä kaupungeissa. Yhdysvalloissa Haym Solomon, Isaac Moses ja Alexander Hamilton perustivat Bank of New Yorkin vuonna 1784. Muutoin pankkitoiminta oli Yhdysvalloissa melko vähäistä ennen 1800-luvun puolivälissä tapahtunutta saksanjuutalaisten laajamittaista maahanmuuttoa. Tämän seurauksena vuosina 1840-1880 perustettiin toista kymmentä uutta, korkeatasoista pankkia. Perustajansa mukaan nimetty Goldman Sachs on vielä nykyäänkin maailman suurin investointipankki. Muita juutlaisia pankkiireita Amerikassa olivat J.W. Seligman, Loeb Kuhn, Thalmann Landenburg, Freres Lazard, Lehmanin veljekset sekä jo aiemmin mainitut, Euroopasta Amerikkaan toimintaansa levittäneet Speyerit ja Wertheimint. Vaikka amerikanjuutalaiset olivat elämäntavaltaan hyvin vanhoillista väkeä, oli heidän toimintansa finanssipuolella hyvin vallankumouksellista, ja valta talousalueen rahaelämässä keskittyikin hyvin pitkälle heidän käsiinsä. Asiaa auttoi vielä se, että juutalaisilla perheillä oli tapana välttää avioliittoja ei-juutalaisten kanssa. Nykyaikaan tultaessa ei pankkitoiminta ole valunut juutalaisten käsistä. Maailman vaikutusvaltaisin nainen, Elisabeth Joseph-Cohen, toimii Goldman Sachsin johdossa. Lisäksi Neuvostoliiton romahdusta seuranneen Venäjän sekasortoisen finanssielämän vaikuttajat ja rahanpesijät ovat suuremmissa määrin juutalaisia, muun muassa Mihail Hodorkovski, Bruce Rappaport, Boris Berezovski ja Vladimir Gužinski ja Semjon Mogilevitš. Juutalaisia ovat myös Maailmanpankin johdossa toimineet James D. Wolfensohn ja Joseph Stiglitz samoin kuin nykyinen johtaja Paul Wolfowitz, sekä maailman suurin sijoittaja ja pörssikeinottelija George Soros.

Tiede ja korkea koulutus

Juutalaisilla on myös voimakkaat perinteet erityisesti korkeasti koulutetuissa ammateissa, kuten tutkijoina ja lakimiehinä, mutta myös liike-elämän johtopaikoilla. Kaikista tieteen Nobel-palkinnoista 22% on myönnetty juutalaisille. Israelin valtion viennistä noin 70 prosenttia koostuu korkean teknologian tuotteista, kuten ilmailu- ja tietoliikenneteknologiasta, tietokoneavusteisesta suunnittelusta ja valmistuksesta, lääkietieteellisestä elektroniikasta ja valokaapelitekniikasta. Juutalaiset ovat menestyneet hyvin myös muun muassa šakissa, huomattavimpana esimerkkinä Garri Kasparov.

Historia

Saul, Daavid ja Salomo

Juutalaisen kansan Raamatullisen ajan historia esitetään Vanhassa testamentissa. Raamatullinen aika alkaa juutalaisten paosta Egyptistä Mooseksen johdolla. 1400-luvulla ennen ajanlaskumme alkua juutalaiset valtasivat Kaanaan maan, joka jaettiin kahdentoista Israelin heimon kesken. Kansa oli pitkän aikaa jakautunut itsehallinnollisiin yhdyskuntiin, mutta 1020-luvullea eaa. valittiin kansalle yhteinen kuningas, Saul. Saulin seuraajan Daavidin kerrotaan yhdistäneen kansan ja luoneen kunnollisen valtion pääkaupunkina Jerusalem. Naapurikansoista muun muassa filistealaiset, aramealaiset, ammonilaiset, moabilaiset ja edomilaiset alistettiin Israelin vasalleiksi. Daavidin poika Salomo jatkoi isänsä viitoittamalla tiellä ja rakennutti Jerusalemin temppelin. Salomo rakennutti myös lukuisia linnoituksia, mutta ei kuitenkaan lähtenyt sotimaan vapaudestaan taistelevia kansoja vastaan.

Israel ja Juudea

Salomon rakennusinto rasitti kansaa verovaroin, ja hänen kuoltuaan vuonna 925 eaa. valtio jakaantuikin Israeliin (pohjoisosa) ja Juudeaan (myös muodot Juuda ja Juudaa). Assyrialaisten valalttua Israelin vuonna 772 eaa., pakeni suuri osa juutalaisesta väestöstä Juudeaan. Assyrialaiset alistivat myös Juudean vasallivaltiokseen. Vuonna 625 kuningas Joosian onnistui vapauttaa maansa, mutta vuonna 609 eaa. Juudea joutui puolestaan egyptiläisten valtaan. Vuonna 597 eaa. Babylonian kuningas Nebukadressar II ajoi egyptiläiset pois ja otti kuninkaalta uskollisuudenvalan, joka kuitenkin pian liittoutui egyptiläisten kanssa. Babylonialaiset palasivat, hävittivät Jerusalemin vuonna 586 eaa. ja veivät kuningasperheen ja osan johtavista väestöryhmistä maanpakoon Babyloniaan. Karkotetut juutalaiset kokosivat yhteen uskonnollis-kulttuurillisen kansanperinteensä, josta muodostui myöhemmin heprealainen Raamattu. Mooseksen kirjat saivat lopullisen muotonsa n. 450-400 eaa.

Toisen temppelin kausi

Kun vuonna 539 eaa. Persia valloitti Babylonian, saivat juutalaiset palata maanpaosta ja rakennuttaa Jerusaelmin temppelin uudestaan. Maanpaosta palanneiden ja Juudeaan jääneiden kesken oli erimielisyyttä muun maussa temppelin rakentamisesta. Lopulta tiettävästi maanpakolaiset pääsivät hallitsemaan asemaan, ja pikku hiljaa aramea hieman syrjäytti heprean kieltä kansan puhekielenä. Temppelin rakennustyöt saatiin päätökseen vuonna 515 eaa, ja juutalainen yhteisö muodostui teokratiaksi, jossa sekä uskonnollisena että poliittisena johtajana toimi ylipappi. 400-luvulla Persiasta lähetettiin kaksi juutalaista käskynhaltijaa Esra ja Nehemia. 300-luvulla eaa. Aleksanteri Suuri valloiti myös Palestiinan, ja hänen kuoltuaan valloitetut alueet jakaantuivat kolmeksi hellenistiseksi kuningaskunnaksi. Vuosien 323-198 eaa. Palestiinan alue kuului Ptolemaiosten valtakuntaan, jonka hallinnollinen keskus sijaitsi Egyptissä. 200-luvulla eaa. seleukidit valloitivat Palestiinan osaksi valtakuntaansa, jonka keskuspaikkana oli Damaskos. Hellenismin ja juutalaisuuden yhteentörmäys aiheutti voimakkaita ristiriitoja, ja tämä johti makkabealaisen ja hasmonealaisen pappissukujen johtamaan kapinaan. Rooman tuella 140-luvulla eaa. juutalaisvaltio itsenäistyi, ja useita vuosikymmeniä seleukideja vastaan kestäneen taistelun seurauksena juutalaiset saivat lopulta poliittisen vallan koko Palestiinassa. Valtakunta oli yhtä suuri kuin Daavidin valtakunta aikoinaan. Kuitenkin vuonna 63 eaa. valtio päätyi Rooman hallintaan, ja myöhemmin vasallihallitisjaksi nimettiin Herodes. Vuonna 6 eaa. keisari Augustuksen hallintokaudella Juudeasta tuli Rooman maakunta. Tällä aikakaudella juutalaiset olivat jakautuneet neljään suuntaukseen, jotka olivat farisealaiset, saddukeukset, essealaiset, selootit.

Juutalaissodat

Keisari Neron hallintokaudella juutalaisten keskuudessa puhkesi kapina seloottien johdolla. Kapinat kohdistuivat Rooman herruuteen ja veronkantoon. Eri juutalaisryhmien erilaisten näkökantojen vuoksi sekasorto alkoi saada sisällisodan luonteen. Kapina johti vuonna 70 Jerusalemin hävitykseen ja itsenäisen juutalaisvaltion hävittämiseen. Myöhemmät pienemmät levottomuudet muun muassa Kyproksella, Libyassa ja Mesopotamiassa roomalaiset kukistivat vaikeuksitta ja ryhtyivät. Tämän seurauksena alkoi juutalaisten historian pitkä ajanjakso, diaspora (hajaannus). Juutalaisia vietiin orjiksi Roomaan, mutta suurin osa jäi kuitenkin Palestiinaan. Babyloniassa juutalaisten asema kuitenkin parani.

Bar-Kokhban kapina

Vuonna 130 keisari Hadrianus vieraili Jerusalemin raunioilla ja lupasi juutalaisille rakennuttaa kaupungin uudelleen, mutta juutalaiset tunsivat olona petetyksi, kun Hadrianus todellisuudessa suunnitteli pyhittävänsä uuden temppelin Juppiter-jumalalle ja sijoittaa Jerusalemiin roomalaisen sotilaslegioonan. Hadrianuksen kerrotaan myös kieltäneen juutalaisilta ympärileikkauksen. Temppelin jälleenrakennsutyöt aloitettiin vuonna 131, kun Juudean kuvernööri Tineius Rufus oli julistanut Aelia Capitolinan (kaupungin uusi nimi) perustetuksi. Juutalaisen perimätiedon mukaan rabbi Akiva sai juutalaisten johdon vakuuttumaan kapinasta ja sen johtajasta Simon Bar-Kokhbasta ("Tähden poika"), jota kannattajat pitivät messiaana perustuen Raamatun kohtaan 24:17. Roomalaiset kuitenkin lopulta kukistivat myös tämän kapinan. Jerusalem kukistui vuonna 135. Simon Bar-Kokhba kaatui taistelussaan, ja hänen kannattajiaan, muun muassa rabbi Akiva, teloitettiin. Historioitsija Dio Cassiuksen mukaan kapinassa kuoli kaikkiaan 580 000 juutalaista ja useita tuhansia myytiin orjiksi. Juudean nimi muutettiin Syria Palaestinaksi ja pääkaupunki muutettiin Jerusalemista Kesareaan. Vuonna 138 tuli Hadrianuksen seuraajaksi Antoninus Pius, joka hieman helpotti juutalaisiin kohdistunutta painetta. Juutalaisuuden keskus siirtyi Jerusalemista Galileaan. Tämän seurauksena heprea lopullisesti sammui juutalaisten puhekielenä.

Severusten keisaridynastian aika

Vuosina 193-235 juutalaisten suhde Roomaan parani ja heitä pidettiin Rooman kansalaisina ja he saivat jopa erityisoikeuksia. Vuoden 200 tienoilla, Jehuda ha-Nasin toimiessa patriarkkana, saavutti juutalaisten rabbiinien oppineisuus kukoistus huippukautensa. Jehuda ha-Nasi kokosi muun muassa rabbi Akivan ja rabbi Meirin luoman juutalaisen suullisen perinteen, josta syntyi Mishna, ensimmäinen suullisen perinteen kokoelma. Myöhemmin valmistui muun muassa täydentävä teos Tosefta, sekä Jerushalmi eli Palestiinan Talmud, jota ei kuitenkaan tiettävästi saatu koskaan lopullisesti valmiiksi.

Juutalaiset Babyloniassa

Babyloniassa juutalaisten elämä oli helpompaa. Keisari Diocletianuksen aikaan (284-305) tultaessa juutalaisuuden keskus oli jo siirtynyt Babyloniaan. 140-luvulta lähtien juutalaisilla oli Persian kuninkaan tunnustama eksilarkki, joka vastasi hyvin pikälle Palestiinan patriarkkaa. Eksilarkilla oli oikeus kantaa veroja, nimittää tuomareita ja edustaa kansaa kuninkaan edessä. Eksilarkki ei kuitenkaan ollut uskonnollinen tai lainopillinen vallanpitäjä. Vuonna 226 sassanidit syrjäyttivät arsakidien dynastian vallasta Babyloniassa. Tämä hieman rajoiti juutalaisten vapauksia, mutta käytännössä juutalainen laki säilyi juutalaisten elämää ohjaavana "voimana". Toinen juutalaisten kannalta kielteinen kausi sijoittui 400-luvulle kun synagogia ja akatemioita suljettiin ja muun muassa juutalaisia lapsia pakkokäännytettiin zarathustralaisuuteen. Vuonna 530 tilanne kuitenkin palautui ennalleen. Myös Babyloniassa rabbiinien oppineisuus kukoisti. Tunnetut opettajat opettivat kouluissa Raamattua ja Palestiinasta tuotua Mishnaa. 500-luvulla valmistui Babylonian Talmud, joka myöhemmin syrjäytti arvovallallaan Palestiinan Talmudin.

Juutalaiset Rooman valtakunnassa

Juutalaisuus oli Roomassa sallittu uskonto aina kapinoista ja rangaistustoimenpiteistä huolimatta. Kristinuskon voimistuessa Rooman valtakunnassa alettiin juutalaisuuden vapauksia rajoittaa. 300-luvulla kiellettiin avioliitot juutalaisten ja kristittyjen kesken, sekä juutalaisuuteen kääntyminen. Juutalaiset eivät muun muassa myöskään saaneet enää pitää kristittyjä orjia. Kun Rooma jakautui Itä- ja Länsi-Roomaan vuonna 395, jäivät juutalaisten asuma-alueet Vähässä-Aasiassa, Syyriassa ja Palestiinassa Itä-Roomaan ja keisari Theodosius II:n hallintokaudella (408-450) juutalaisuuden harjoittamista rajoitettiin entisestään: muun muassa uusien synagogien rakentaminen kiellettiin. Lopullisesti juutalaisten asema heikkeni, kun vuonna 415 keisarin ja Pelastiinan patriarkan välillä puhjenneen konfliktin ja patriarkka Gamlien VI:n kuoltua vuonna 425, kieltäytyi Konstantinopoli tunnustamasta hänen seuraajaansa. Lopulta vuonna 429 Theodosius II kumosi patriarkaatin lopullisesti. Keisari Justinianus I (527-565) tiukensi juutalaislakeja entisestään. Juutalaisilta muun muassa käytännössä kiellettiin orjienpito kokonaan. Juutalaisia alettiin pakkotoimin käännyttämään kristityiksi.

Keskiaika

Vuonna 614 persialaiset hyökkäsivät Bysantin keisarikuntaan, ja juutalaisten avulla he valloittivat Palestiinan ja juutalaiset saivat vuosiksi 614-617 itsehallinnon, kunnes bysanttilaiset valtasivat alueen takaisin. Vuosina 634-640 Palestiinan alue siirtyikin jo arabien hallintaan.

Juutalaiset islamilaisilla alueilla

Islamin mukaan juutalaiset ovat "kirjan kansa". Vaikka juutalaiset luokiteltiin Omar-sopimuksessa suojeluksen alaiseksi kansaksi, kiellettiin synagogien rakentaminen ja muutenkin heidän uskontonsa harjoittamista ja elämää rajoitettiin, muslimiorjien pito ja hevosella ratsastaminen kiellettiin ja muutenkin joutuivat osoittamaan alisteisuutensa, eivätkä voineet saada valtion virkoja. Juutalaiset joutuivat myös maksamaan muslimeille veroa. Juutalaisilla oli kuitenkin Lähi-idässä suhteellisen laaja itsehallinto ja parempi asema kuin Euroopan heimoveljillään. Myös Lähi-idässä juutalaisilta on maanomistus kielletty tai muuten estetty maanviljely, joka johti siihen, että myös Lähi-idässä juutalaiset keskittyivät kaupankäyntiin. He loivatkin Välimeren satamien välille laajan juutalaisten hallinnoiman kauppaverkoston. Italian kauppakaupunkien vahvistuttua juutalaiset kuitenkin menettivat valta-aseman Välimeren kaupankäynnissä ja painopisteensä siirtyikin Kaukoitään suuntautuvaan kauppaan. Palestiinan henkinen keskus sijaitsi Tiberiaassa, jossa kehitettiin muun muassa hepreankielisen raamatuntekstin normatiivisen lukutavan määrittänyt ns. tiberialainen vokalisointijärjestelmä. Kuitenkin Damaskosken omaijadikalifaatin hajottua olot kävivät levottomiksi ja oppikeskukset siirettiin ensin Jerusalemiin ja myöhemmin Tyrokseen vuonna 1071. Vuosien 1096 ja 1291 väliin sijoittuneena Ristiretkiaikana juutalaiset puolustivat suurin henkilöuhrauksin Jerusalemia, ja monet muuttivat pois alueelta. Saladinin valloitusten jälkeen osa palasi takaisin, mutta heidän elämänsä oli monin paikoin hyvin vaikeaa. Osmanien valtakunnassa juutalaisilla, kuten myös monilla muissa uskonnollisilla vähemmistöillä, oli laajat vapaudet.
Juutalaiset Espanjassa
Euroopan ensimmäiset suuret juutalaisten asutuskeskukset sijaitsivat Espanjasa. Juutalaisten elämä katolisten Espanjan goottien keskuudessa oli kuitenkin melko vaikeaa kunnes muslimit vuonna 711 saapuivat alueelle, minkä seurauksena he saivat jälleenvapaasti harjoittaa uskontoaan ja ammattejaan. Vuonna 755 syntyi Espanjaan al-Andalusin emiirikunta, joka myöhemmin jakaantui useammaksi ruhtinaskunnaksi. 900-luvulla, erityisesti vuonna 912 Abd-ar-Rahman III:n noustua valtaan, katsotaan alkaneen juutalaisen kulttuurin kulta-aika islamilaisessa Espanjassa. Muslimien ja juutalaisten välinen vuorovaikutus kukoisti. Arabian kieli oli alueen yleiskieli, jota myös juutalaiset puhuivat. Myös heprean kieli elvytettiin muun muassa runouden kielenä. Aika oli kulta-aikaa myös tieteelle, ja juutalaiset antoivatkin historiallisen panoksensa muun muassa lääke- ja luonnontieteille. Kun Abd-ar-Rahman III:n poika ja seuraaja, Al-Hakam II kuoli vuonna 976, alkoi kalifikunta natista liitoksistaan, ja erityisesti juutalaisten asema hankaloitua alueen jakauduttua pienemmiksi hallintoalueiksi. Kristittyjen saatua jälleen valtaa alueella, pääsivät juutalaiset monin paikoin jälleen vaikutusvaltaiseen asemaan. 1000-luvulla alkoi Iberian niemimaalla varsinainen muslimien toteuttama juutalaisten vaino, joka ensimmäistä kertaa kärjistyi Córdoban verilöylyssä 1066.

Juutalaiset ja kristityt

800-luvulle saakka katolinen kirkko kielsi kristityiltä kaikenlaisen kanssakäymisen juutalaisten kanssa. Myöhemmin olojen hieman vapauduttua kuitenkaan raamatulliset kieltomääräykset eivät juutalaisia koskeneet ja heillä olikin tiettyjä erioikeuksia rahaliikenteessä. (Aiheesta enemmän kohdassa "Pankkitoiminta") Kristittyjen alettua suuremmissa määrin käymään kauppaa, alkoivat ruhtinaat kuitenkin lakkauttamaan juutalaisten etuoikeuksia, vaikka he yhä säilyivätkin valtiontaloudellisesti tärkeänä ryhmänä tiiviiden ja laajojen yhteyksiensä ansiosta. Juutalaisten laajamittainen kauppaverkosto hajotettiin ja heitä syytettiin monin paikoimyös kolmanneksen Euroopan väestöstä surmanneen ruton aiheuttajiksi, koska itse selvisivät siitä puhtaussäännöstensä ansiosta melko hyvin. Myös ristiretkien aika oli juutalaisille kovaa aikaa. Erityisesti Palestiinan muslimeja vastaan suunnatun ensimmäisen ristiretken osanottajat kohdistivat Ranskassa, Saksassa, Böömissä ja Unkarissa laajamittaisesti toimia myös juutalaisiin. Toisen ristiretken aikana useat juutalaiset ostivat itsensä rahalla "vapaaksi". Pääasiassa koronkiskonnan takia juutalaisia karkotettiin monista maista: Englannista vuonna 1290, Ranskasta vuosina 1306, 1394 ja 1394, Espanjasta 1492, Portugalita 1501 ja Liettuasta 1400-luvun lopulla. Kun katoliset saivat kokonaisuudessaan vallan Espanjassa, Ferdinand ja Isabella karkottivat vuonna 1492 maasta kaikki juutalaiset, jotka eivät kääntyneet kristityiksi. Näille Espanjan juutalaisille oli kehittynyt oma sefardi-kulttuurinsa, ja he puhuvat monin paikoin vielä tänäkin päivän kielenään ladinoa eli juutalaisespanjaa, joka sefardiyhteisöissä nousi heprean rinnalle kirjakieleksi.

1500- ja 1600-luku

Uuden ajan alussa Eurooppa oli jakautunut useiksi pienemmiksi valtioiksi, eikä vainojen ja erimielisyyksien vuoksi muutamia suuria kaupunkeja, kuten Wieniä, lukuun ottamatta suuria juutalaisyhteisöjä syntynyt. 1600-luvun alussa syntyi Länsi-Eurooppaan, Amsterdamiin, suurempi juutalaisten keskus, ja myöhemmin syntyi erityinen hovijuutalaisten luokka, jolla oli hyvät taloudelliset suhteet ruhtinaihin. Hovijuutalaiset eivät useinkaan noudattaneet juutalaisten tiukkoja lakeja ja aškenaasien elämäntapoja, mutta he kuitenkin esimerkiksi saattoivat toimia juutalaisyhteisön edustajina virkamiehille. Hovijuutalaisia eivät myöskään asumisrajoitukset koskeneet, ja näin he kykenivät perustamaan uusia juutalaisia astutukseskuksia. Italian juutalaiset toimivat aktiivisesti maan tieteellisessä ja kulttuurisessa elämässä ja saavuttivat suuria saavutuksia muun maussa lääketieteen, taiteen ja kirjapainon alalla. Uskonpuhdistus ei aluksi liiemmin vaikuttanut juutalaisten asemaan, mutta ajan kuluessa heidän asemansa Vanhan testamentin kansana toi tiettyä arvostusta. Myöhempi myönteinen vaikutus oli humanismilla. Noihin aikoihin syntyi Saksassa ja Pohjois-Ranskassa nykyisenkaltaisena tunnettu aškenaasijuutalaisuus (Ashkenaz = Saksa). Heidän kielensä jiddiš eli juutalaissaksa nousi myöhemmin heprean rinnalle kirjakieleksi. Juutalaisten elinolojen vaikeutuessa Länsi- ja Keski-Euroopassa, siirtyivät aškenaasit sitä mukaa idemään muodostaen suuria juutalaisia asutuskeskuksia muun muassa Puolaan ja Liettuaan, sekä Puolan jakojen jälkeen myös Venäjälle. Kun vielä 1500-luvun alussa itäisessä Euroopassa eli noin 50 000 juutalaista, pääasiassa Puolassa, Liettuassa ja Sleesiasa, heidän lukumääränsä kasvoi 1700-luvun loppuun tultaessa 1,5 miljoonaan. Juutalaiset elivät Itä-Euroopassa omissa yhdyskunnissaan, ja muodostivat eräänlaisen aateliston ja köyhän maalaisväestön väliin jäävän yhteiskuntaluokan. Vuonna 1648 Ukrainan kasakka Bohdan Hmelnytskyi hyökkäsi yhdessä Venäjän tataarien kanssa Puolaan, tilallisten ja juutalaisten kimppuun. Vuoteen 1661 jatkuneissa levottomuuksissa kerrotaan kuolleen jopa 100 000 juutalaista. 1600-luvulla monet juutalaiset ajattelijat alkoivat soveltaa juutalaisuutta uuteen maailmankäsitykseen. Moses Maimonides oli aikoinaan yrittänyt yhdistää juutalaistuutta Aristoteleen maailmankuvaan. Myöhemmin Kopernikus, Galileo Galilei ja Isaac Newton uusine oppeineen asettivat juutalaisuudelle vastaavanlaisia ristiriitoja kuin katoliselle kirkolle. Esimerkiksi vuosisadan loppupuolella seurakunnat yrittivät lahjoa filosofi Baruch Spinozan, jotta tämä edustaisi harrasta juutalaisuutta harjoittamiensa edistyksellisten luonnontieteellisten näkemysten sijaan. Spinoza kuitenkin kieltäytyi ja teoksessaan Tractatus theologico politicus tyrmää sekä kristillisen että juutalaisen Raamatun tulkinnan.

1700-luku

Käytännön elämässä 1700-luvun alun Keski-Euroopassa suhtautuminen juutalaisiin oli keskiaikaisella tolalla. Heillä oli rajoituksia talouselämän saralla, lukuun ottamatta hovijuutalaisia. Juutalaisten asuminen rajoittui erityisille juutalaiskaduille ja -taloihin. Juutalaisilla oli myös ylimääräisiä veroja, lupia ja muita rajoituksia. Valistuksen ajan Euroopassa myös juutalaisyhteisö koki merkittäviä muutoksia. Juutalaista valistusajan liikettä kutsutaan nimellä haskala, johon olennaisena osana liittyy kirjallisuuden uudistuminen ajan hengen mukaiseksi, mutta myös monilta osin juutalaisten elämäntavan uudistuminen ja eräänlainen sulautuminen eurooppalaiseen valtakulttuuriin perinteisen juutalaisten oppien kustannuksella. Valistusaika näkyi juutalaisuudessa samaan tapaan kuin kristillisyydessäkin. Pyhät kirjat saivat opetuksessa väistyä luonnontieteiden, kielten ja ammattiin suuntautuvan koulutuksen tieltä. Samaan aikaan kuitenkin kiinnostus juutalaiseen historialliseen perinteeseen ja erityisesti heprean kielen elvyttämiseen lisääntyi. Haskalah loi pohjan myöhemmin nousseelle sionismille. Vastapainoksi voimakkaalle juutalaisten valtakulttuuriin assimiloitumiselle syntyi rabbi Israel ben Eliezerin toimesta hasidistinen suuntaus, uusvanhoillinen juutalaisuuden sisäinen herätysliike, joka tarkasteli uskontoa mystisestäkin näkökulmasta entisaikojen juutalaisten mystikkojen teksteihin perustuen. Nämä kaksi uutta suuntausta yhdessä perinteisen ortodoksijuutalaisuuden kanssa muodostivat nykyisenäkin tunnetun juutalaisten sisäisen jaon kolmeen ryhmään. Hasidismi toimi eräänlaisena pitemmän aikaa juutalaisuuden sisällä toimineen kabbala-liikkeen huipentumana.

Emansipaatio

Samaan aikaan kun juutalaisuuden sisällä kuohui, ei ollut tapahtumista puutetta myöskään ulkomaailmassa. Valistusaate oli uskonnollista suvaitsemattomuutta vastaan, eikä juutalaisten enää katsottu muodostavan uhkaa kristityille, kuten keskiajalla vielä uskottiin. Juutalaisten oikeuksia paransi ensimmäisenä jo keisari Joosef II hallitsemillaan alueilla, ja täydelliset kansalaisoikeudet juutalaisille myönsi ensimmäisenä Ranska vuonna 1796. 1800-luvun puoliväliin mennessä lähes kaikki Länsi-Euroopan juutalaisryhmät olivat emansipoituneet, mutta itäisessä Euroopassa asemaan ei ollut tullut parannusta, vaan suhtautuminen juutalaisiin oli jopa väkivaltaista.

1800-luku

1900-luku

Holokausti

:Pääartikkeli: Holokausti Holokaustilla tarkoitetaan juutalaisten joukkomurhaa Natsi-Saksassa. Noin kuusi miljoonaa juutalaista vietiin keskitys- ja tuhoamisleireille ja tapettiin Saksan miehittämillä alueilla. 1900-luvulla oli myös muita juutalaisiin kohdistuneita joukkomurhia ja pakkosiirtoja, kuten Neuvostoliiton pogromit. Luokka:Juutalaisuus Luokka:Kansat ko:유대인 ja:ユダヤ人 simple:Jew th:ยิว Luokka:Kansat

Jeesus

Jeesus Nasaretilainen oli ajanlaskun alun aikoina elänyt opettaja, marttyyri ja ihmeidentekijä, joka tuomittiin kuolemaan ristiinnaulitsemalla Jerusalemissa, Rooman valtakunnan alkuvuosina. Jeesuksen nimen yhteydessä mainitaan usein Kristus. Se on kreikkaa ja käännös hepreankielisestä sanasta Messias, joka tarkoittaa voideltua eli siunattua. Tästä johdettuna Jeesuksen seuraajia alettiin kutsua hieman myöhemmin Antiokiassa kristityiksi. Kristityt uskovat, että Jeesus on Messias ja Jumalan poika, joka sovitti ihmiskunnan synnit kuolemallaan. Muslimit puolestaan pitävät Jeesusta profeettana, juutalaiset vääränä messiaana, baha'i eräänä Jumalan ilmentymänä, buddhalaiset Matrieyan olomuotona ja monet New Age -liikkeen jäsenet guruna.

Kristillinen tulkinta

Suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy Athanasioksen uskontunnustuksen. Sen, Raamatun ja perimätiedon tulkintojen mukaan:
- Jumala lähetti Jeesuksen, koska Hän rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä halua heidän joutuvan kadotukseen. (Joh. 3:16)
- Usko Jeesukseen pelastaa tuomiolta, joka tulee maailmanlopussa synnin tähden. Jeesukseen uskovat saavat nimittäin syntinsä anteeksi ja heistä tulee Jumalan lapsia niinkuin oli kaikkien ihmisten tila ennen syntiinlankeemusta. Raamattu kutsuu tätä ennalleenasettamiseksi.
- Jeesusta ei hedelmöittänyt mies, vaan Pyhä Henki. Hän syntyi Neitsyt Mariasta.
- Jeesus on yksi kolmiyhteisen Jumalan kolmesta persoonasta, Poika Jumala.
- Jeesus oli kaikessa kuuliainen Isä Jumalalle koko maanpäällisen elämänsä ajan; hänessä ei ollut mitään moitetta, eikä hän tehnyt yhtään syntiä.
- Jeesusta ei myöskään tahrannut perisynti, koska hän sikisi Pyhästä Hengestä.
- Noin 30 vuoden ikäisenä Jeesus alkoi opettaa, parantaa sairaita, ruokkia nälkäisiä ja herättää kuolleita.
- Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalle noin vuonna 30 jaa.
- Jeesus sovitti ristillä maailman synnit ja nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen, minkä jälkeen hän nousi Taivaaseen. Tämä oli välttämätöntä, koska syntinen ihminen ei voinut kärsiä rangaistusta kuin omien rikkeittensä edestä. Tämä näkyi jo Juutalaistenkin pääsiäisuhreissa; vain virheettömät lampaat kelpasivat uhriksi Jumalalle.
- Jeesus tulee maailmanlopussa tuomitsemaan jokaisen taivaaseen tai helvettiin.

Jeesuksen elämä ja opetukset

Jeesuksen arvioidaan yleisimmin syntyneen vuosien 6 eaa–4 eaa välillä (erään Jupiterin — jota on arveltu siksi kirkkaaksi tähdeksi, joka Raamatun mukaan syttyi Jeesuksen syntyessä — liikkeisiin perustuneen laskelman mukaan oikea päivämäärä olisi 17. huhtikuuta 6 eaa.), ja kuolleen vuosien 29–33 välillä, mutta myös muut ajankohdat ovat mahdollisia. Epätarkkuudet johtuvat siitä, että hänen syntymänsä ja kuolemansa ajoitus perustuu aikakauden tavan mukaan vallassa olleiden hallitsijoiden hallitusvuosiin ja tekoihin. Jeesuksen vanhemmat olivat Joosef ja Maria. Hänen esitetään olleen kuningas Daavidin sukua joko Joosefin tai Marian puolelta, tai jopa kummankin puolelta. Juutalaisen tavan ja perimyslakien mukaan ottopoika on samassa asemassa kuin oma poika, samoin naimisissa olevaa miestä voidaan sanoa appiukkonsa pojaksi. Näin periytyminen Daavidista ei ole varsinaisesti kiinni Joosefin biologisesta isyydestä. Jeesuksen vanhemmista ei ole olemassa varmoja historiallisia tietoja, mutta Matteuksen evankeliumin mukaan Joosef ei ollut hänen biologinen isänsä, vaan Maria oli tullut raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta ollessaan vielä neitsyt. Matteuksen mukaan Maria oli kihloissa Joosefin kanssa tullessaan raskaaksi. Johanneksen evankeliumissa sen sijaan sanotaan Jeesuksen olleen Joosefin poika Nasaretista. Tutkijoiden mukaan neitseellistä syntyperää saatettiin korostaa, jotta ihmiset saataisiin vakuuttumaan Jeesuksen jumalallisuudesta. Erään esille tuodun käsityksen mukaan Jeesuksen neitseellisyys on versio Lähi-idän seudun ikiaikaisesta neitsyt-myytistä, joka alkujaan on syntynyt käännösvirheen seurauksena. Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen syntyneen kuningas Herodeksen aikana, eli viimeistään vuonna 4 eaa. Luukkaan evankeliumi puolestaan kertoo Quiriniuksen olleen Jeesuksen syntymän aikaan Syyrian käskynhaltijana. Tämä seikka viittaa vuoteen 7 jaa. Nykyään valtaosa tutkijoista pitää vuotta 4 eaa. todennäköisimpänä vaihtoehtona. Jeesuksen tarkasta syntymäpäivästä ei ole tietoa, mutta 300-luvulta lähtien sitä on juhlittu joulukuussa. Keisari Aureliuksen määräämää voittamattomalle auringolle omistettua Sol Invicti -juhlaa vietettiin 24.-25. joulukuuta ja vuonna 350 paavi Julius I kehotti kristittyjä juhlimaan Kristuksen syntymää samaan aikaan. Nykyään noita päiviä kutsutaan jouluksi. Evankeliumit kertovat Jeesuksen perheen olleen kotoisin Nasaretista, mutta Matteuksen ja Luukkaan mukaan Jeesus itse syntyi Betlehemissä. Joidenkin tutkijoiden mukaan Jeesus syntyi Nasaretissa, mutta kristityt sijoittivat kertomuksissaan syntypaikan Betlehemiin, koska profeetta Miikan ennustuksen mukaan Israelin hallitsija tulee Betlehemistä. Luukkaan mainitsemaa verollepanoa ei ole mainittu muissa historiallisissa lähteissä, eikä myöskään Herodeksen toteuttamaa alle kaksivuotiaiden lasten surmaamista. profeetta Miika Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta tiedetään vain legendanomaisia tietoja. Hän aloitti julkisen toimintansa n. 30-vuotiaana, mikä oli juutalaisessa uskossa eräänlainen täysi-ikäisyyden raja. Sen jälkeen mies oli kypsä toimimaan esim. rabbina. Jeesus oli aluksi ilmeisesti Johannes Kastajan opetuslapsi, hän sai tältä mm. kasteen. Myöhemmin hän valitsi omat 12 ensisijaista opetuslastaan, ns. apostolit. Häntä seurasi myös paljon muita ihmisiä, joita voidaan myös pitää opetuslapsina. Heidän joukkoonsa kuului myös naisia, mm. Magdalan Maria. Jeesuksen julkinen toiminta kesti n. 3 vuotta. Päätyönään Jeesus saarnasi ihmisille taivasten valtakunnan tuloa ja tarvetta tehdä parannus. Hänen opetuksensa olivat usein vertauskuvallisia, ja merkittävä osa niistä kuvailee, mitä taivasten valtakunta on ja mitä se ei ole. Jeesuksen tunnetuimpana opetuksena pidetään nk. vuorisaarnaa ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt.+5%3A1&rnd=1107981435836 Matt. 5–7]). Se sisältää Jeesuksen tunnetuimmat moraaliopetukset sekä mm. Isä Meidän -rukouksen. Kristityt katsovat Jeesuksen ydinopetusten kiteytyvän Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun jakeeseen 16: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1107982642801&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Joh.+3%3A16&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=TR Joh. 3:16]). Tätä raamatunkohtaa kutsutaan usein pienoisevankeliumiksi. Jeesus ärsytti aikansa juutalaisia opettajia, sekä aiheutti levottomuutta myös roomalaisissa vallanpitäjissä, ja osittain näistä syistä hänet tuomittiin kuolemaan ja ristiinnaulittiin Golgatalle. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen hauta oli tyhjä n. kolmen päivän kuluttua ristiinnaulitsemisesta, ja myös esim. Jeesuksen tuominneet juutalaiset tunnustivat tämän. He syyttivät Jeesuksen opetuslapsia ruumiin varastamisesta. Kristittyjen mukaan Jeesus oli noussut kuolleista. Raamattu kertoo hänen ilmestyneen useille ihmisille kuolemansa jälkeen ja nousseen opetuslastensa silmien edessä taivaaseen. Tämän kokemuksen seurauksena Jeesuksen opetuslapset alkoivat saarnata evankeliumia eli ilosanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. He olivat niin vakuuttuneita kokemastaan, että vaikka osa kuoli kristittyjen vainoissa marttyyreinä, he eivät lakanneet kertomasta kokemastaan. Kristinusko sai alkunsa tästä liikkeestä.

Jeesus historiallisena henkilönä

Pääasialliset Jeesusta koskevan historiallisen tiedon lähteet ovat kristilliset evankeliumit. Ainakin jotkut neljästä evankeliumista on ilmeisesti kirjoitettu aikana, jolloin Jeesuksen elinajan muistaneita ihmisiä oli vielä elossa. Johanneksen evankeliumia on yleensä pidetty historiallisilta tiedoiltaan muita epäluotettavampana. Vanhempien ns. synoptisten evankeliumien antamasta Jeesus-kuvasta on myös kiistelty. Esimerkiksi monet tutkijat ovat sitä mieltä, että Jeesuksen kuolemantuomion taustalla olivat todellisuudessa roomalaiset, jotka pitivät häntä vaarallisena kansankiihottajana. Toisaalta akateeminen tutkimus pitää usein hyvin todennäköisenä, että evankeliumeihin on päätynyt paljon historiallisen Jeesuksen puhetta. Myös jotkin antiikin historialliset dokumentit todistavat Jeesuksen olemassaolosta: roomalaiset historioitsijat Tacitus, Suetonius, Flegonus, Celsus, Lucianius, Numenius, Galerius ja Plinius nuorempi, kreikkalaiset historioitsijat Lucianus Samosatalainen ja Claudius Galenos, syyrialaiset historioitsijat Thallus ja Mara bar Serapion sekä juutalais-roomalainen historioitsija Josephus mainitsivat Jeesuksen tai kristityt teoksissaan. Monet näistä teoksista ovat ajan saatossa hävinneet ja ne tunnetaan vain viittauksien kautta, toisaalta jotkin myöhemmistä kirjoituksista todistavat pikemminkin kristittyjen kuin itse Jeesuksen olemassaolosta. Etenkin Josephuksen kohdalla on myös epäilyjä alun perin epämiellyttäväksi koetun tekstin muokkaamisesta myöhempien kristittyjen kopioijien toimesta. Yhteenveto Jeesusta sivuavista aikalaislähteistä löytyy Scott Oserin englanninkielisestä artikkelista [http://www.infidels.org/library/modern/scott_oser/hojfaq.html Historicity of Jesus FAQ]. Asian tiimoilta on liikkeellä myös väärää tietoa, esimerkiksi [http://www.guardian.co.uk/newsroom/crozier/ W. P. Crozierin] vuonna 1928 Manchester Guardian -lehdelle kirjoittamaa romaania Pontius Pilatuksen kirjeistä Senecalle toisinaan luullaan historialliseksi lähteeksi. Nykyisin kuitenkin harva historiantutkija asettaa Jeesuksen historiallisen olemassaolon kyseenalaiseksi. Historia ei vastaa kysymyksiin Jeesuksen jumaluudesta, ihmeistä ja ylösnousemuksesta, jotka kuuluvat kristillisen uskon alueelle. Useimmille evankeliumit eivät riitä todisteiksi yliluonnollisesta asioista. Evankeliumin yliluonnollisiin tapahtumiin uskominen onkin katsottu olevan uskon, eikä historiallisen todistettavuuden, asia.

Jeesuksen opetuksista käytyä keskustelua

Jeesuksen opetusten luonne on herättänyt paljon keskustelua. Jeesuksen joistakin puheista ihmiset ovat saaneet sellaisen käsityksen, että Jeesus opetti lopun aikojen olevan hyvin lähellä (esimerkkinä lausahdus "tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin nämä kaikki tapahtuvat" Matteus 24:34, Markus 13:30, Luukas 21:32). Myös alkukristittyjen on tulkittu odottaneen Jeesuksen pikaista paluuta (esimerkiksi Paavalin kirjeiden perusteella). Monet ovat selittäneet Jeesuksen monien opetusten ehdottomuuden tällä esitetyllä maailmanlopun nopean tulemisen odottamisella. Esimerkiksi vuorisaarnan monien opetusten ehdottomuutta on pyritty ymmärtämään tästä näkökulmasta. Näkemys siitä, että Jeesus opetti toisen tulemisensa tai maailmanlopun koettavan pian, on luonnollisesti kiistelty. Esimerkiksi yllä siteerattua Jeesuksen lausahdusta on tulkittu siten, että hän tarkoittaa "sukupolvella" edellisissä jakeissa mainittua viikunapuun sukupolvea. Toinen keskeinen keskustelu on koskenut Jeesuksen suhdetta juutalaisten säädöksiin. Monissa Raamatun kohdissa Jeesus näyttää puolustavan Tooran lakia ("älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat" Matteus 5:17-18), kun taas toisissa kohdissa hän hyökkää lain ehdotonta noudattamista vaativia fariseuksia vastaan. Vaihtoehtoinen monien tutkijoiden esittämä tulkinta Raamatulle on, että Jeesuksen ja juutalaisten lakien vastakkainasettelua kuvaavat kohdat on kirjoitettu vasta myöhemmin, kun kristinusko oli erkaantumassa juutalaisuudesta. Näin ollen historiallinen Jeesus ei olisi vastustanut juutalaisten lakeja.

Katso myös


- Evankeliumit
- Ihmisen Poika
- Jeesuksen opetuslapset
- Kristinusko
- Uusi testamentti

Aiheesta muualla


- [http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Jees
- Jeesus] suomenkielisessä Raamatussa (1933/1938)
- [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/artikkelit/jeesus_rose.html "Jeesus: historian kuuluisin kadonnut"], John Rosen kirja, jossa kyseenalaistetaan Jeesuksen historiallisuus.
- [http://www.teolinst.fi/luennot/monikasv.html Monikasvoinen Kristus], dosentti Timo Eskolan artikkeli Jeesuksesta
- Artikkeli [http://www.jeesuskristus.fi/?sid=8 Jeesuksen historiallisuudesta] (Maailman evankelioimisen Suomen keskus)
- Helsingin Vineyard-seurakunnan artikkeli [http://www.vineyardsrk.fi/jeesus.htm Historian Jeesus] Luokka:Kristinusko Luokka:Islam Luokka:Israel Luokka:Joulu Luokka:Raamattu Luokka:Uskonnolliset hahmot Luokka:Uuden testamentin henkilöt ko:예수 그리스도 ms:Yesus Kristus ja:イエス・キリスト simple:Jesus th:เยซู คริสต์ zh-cn:耶穌基督 zh-tw:耶穌基督

Yhdysvallat

Amerikan yhdysvallat (United States of America, U.S.A.) on liittovaltio Pohjois-Amerikassa, joka sijaitsee pääasiassa Pohjois-Amerikassa. Se koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta piirikunnasta, ja sillä on useita maa-alueita. Suomenkielessä siihen viitataan nimillä Yhdysvallat, USA tai Amerikka. Viime vuosisadalla, etenkin toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvallat on tullut taloudellisesti, poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti maailman tärkeimmäksi vaikuttajaksi.

Historia

Yhdysvallat perustettiin 1776 brittiläisten siirtokuntien pohjalle. Yhdysvallat on siitä lähtien kirinyt vanhan emämaansa rinnalle ja 1900-luvun toisen puoliskon kääntyessä jo vähintäänkin saavuttanut mahtavimmat kansakunnat taloudellisesti, poliittisesti ja asevoimilla mitaten. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1991 Yhdysvallat on ainoa olemassaoleva supervalta. Myös yhdysvaltalainen kulttuuri on levinnyt eri muodoissaan maapallon kaikkiin osiin. Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776 ja tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783. Sitä ennen alkuperäiset 13 osavaltiota, jotka muodostivat Yhdysvallat olivat Ison-Britannian siirtomaita. Yhdysvallat laajeni Mississippin länsipuolelle ostamalla Ranskalta vuonna 1803 Louisianan alueen. Aluekauppa oli huomattavasti nykyistä Louisianan osavaltiota suurempi, hankitut alueet käsittävät nykyisin 23 % Yhdysvaltain pinta-alasta. Vuosina 1837—1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Missisippin länsipuolelle. Vuonna 1845 Yhdysvaltoihin yhdistyi Meksikosta 1836 itsenäistynyt Texas. Meksikon kanssa käydyn sodan tuloksena Yhdysvaltoihin liitettiin 1848 suunnilleen nykyisten Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alue. Yhdysvaltojen sisällissota käytiin 1861—1865. Siinä mustien orjuuden jatkumista halunneiden etelävaltioiden itsenäistymisyritys tukahdutettiin. Orjuus lakkautettiin kaikkialta Yhdysvalloista 1863. Pohjoisissa osavaltioissa se oli lakkautettu jo aiemmin. Alaskan alue ostettiin Venäjältä 1867. Viimeiset merkittävät aseelliset yhteenotot intiaanikansojen kanssa käytiin ns. aavetanssi-liikkeen yhteydessä 1890. Puerto Rico ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvaltain hallintaan vuonna 1898 Espanjaa vastaan käydyn sodan tuloksena. Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917. Toiseen maailmansotaan Yhdysvallat liittyi joulukuussa 1941 Japanin hyökättyä Pearl Harborin laivastotukikohtaan. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli Neuvostoliiton vastapuolena ns. kylmässä sodassa, johon liittyivät myös Korean sota 1950—1953 ja Vietnamin sota 1964—1975.

Politiikka

Yhdysvallat koostuu 50:stä osavaltiosta, joilla on rajoitettu itsehallinto, liittovaltion lain ylittäessä osavaltioiden lait. Osavaltioiden lainsäädännön varaan jäävät omaisuuteen, teollisuuteen ja yritystoimintaan liittyvät säädökset, rikoslaki ja työsuojelu. Yhdysvaltain presidentillä ja hänen hallinnollaan (toimeenpaneva hallituselin, executive) on paljon valtaa liittovaltion johtamisessa. Tällä hetkellä presidenttinä toimii republikaanisen puolueen edustaja George W. Bush. Presidentin lisäksi lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen Yhdysvaltain kongressi. Oikeuslaitos on erityisen itsenäinen, ja käyttää myös perustuslakikontrollivaltaa. Presidentin valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä neljän vuoden kaudelle. Kongressin jäsenten kausi on kaksi vuotta edustajainhuoneessa ja kuusi vuotta senaatissa. Yhdysvalloissa on nykyisellään kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit. Enemmistövaalitavan vuoksi muiden puolueiden pääseminen mukaan todelliseen politiikkaan on vaikeaa. Esimerkiksi sekä Vihreä puolue että Libertaari puolue ovat tosin keränneet äänestäjiä, mutta todellisuudessa, ilman ainuttakaan senaattoria ja kongressiedustajaa, ne ovat kaukana vaikuttamisen ytimestä, saati omasta presidentistä. Kaksipuoluejärjestelmän takia yhdysvaltalaiset puolueet ovat poliittiselta spektriltään laajempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä on pidettävä lähinnä vaaliorganisaatioiksi rakennettuina sateenvarjokeräelminä, joilla ei ole yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta, yhdestä johtajasta puhumattakaan. Liittovaltion laajuisen vaalikampanjan järjestäminen on erittäin kallista, joten erilaisten rahoitusta antavien eturyhmien nähdään näin vaikuttavan päätöksentekoon.

Yhdysvaltain ulkopolitiikka

Yhdysvaltain ulkopolitiikka on ainakin viimeiset sata vuotta keskittynyt demokratian levittämiseen maailmaan. Perinne alkoi Yhdysvaltain-Espanjan sodasta, kun Yhdysvallat julisti vapauttavansa kuubalaiset Espanjan sorrosta. Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson lupasi tehdä maailman turvalliseksi demokratialle. Hänen ohjelmansa mukaan perustettiin mm. Kansainliitto. Wilsonin aikana Yhdysvallat miehitti Meksikon ja nousi maihin Haitilla ja Dominikaanisessa tasavallassa. Presidentit Franklin D. Roosevelt ja Harry Truman tukivat demokratiaa Euroopassa Marshall-avun avulla ja NATO:n perustamisella. Tavoitteen saavuttamiseksi Yhdysvallat taisteli Koreassa ja Vietnamissa estääkseen kommunismin leviämisen. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, johon pääsyynä oli presidentti Reaganin panos, Yhdysvallat jäi maailman ainoaksi supervallaksi. Presidentti Clinton haki Yhdysvalloille uutta asemaa lähtemällä mukaan rauhanpakottamiseen onnettomasti päättyneeseen Somalian operaatioon, joka sai Yhdysvaltain vetäytymään enemmistä yrityksistä. Clinton toimi kuitenkin välittäjänä sopimukseen johtaneissa neuvotteluissa palestiinalaisten ja Israelin välillä ja osallistui Serbian ilmapommituksiin Kosovon sodassa. Hänen seuraajansa George W. Bushin hallintokausi muuttui tyystin syyskuun 11. 2001 -iskujen seurauksena, jolloin Yhdysvallat sai sekä YK:n turvallisuusneuvoston että yleiskokouksen yksimielisen tuen turvallisuutensa takeeksi ja kansainvälisoikeudellisen valtuutuksen Afganistanin operaatiolle. Kansainvälinen kritiikki kuitenkin kasvoi kun Yhdysvallat jatkoi hyökkäämällä Irakiin ilman YK:n mandaattia. Demokratian levittäminen ja terrorismin vastainen sota ovat nykyään keskeiset Yhdysvaltain ulkopolitiikan julkilausutut päämäärät. Sekä Afganistanissa että Irakissa järjestettiin monipuoluevaalit Yhdysvaltain miehityksen jälkeen.

Viimeaikaisia väittelynaiheita

Kansainväliset tahot ovat välillä kritisoineet Yhdysvaltojen väkivaltaisia ja ihmisoikeusrikkomuksiksi nähtyjä toimia erityisesti War Against Terrorism-kampanjan aikana. Merkillepantavia kysymyksiä ovat Guantanamo Bayn laivastotukikohdassa vankeina säilytetyt Afganistanin sodat "laittomat taistelijat". Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali nostatti laajaa kansallista ja kansainvälistä huomiota vuonna 2004.

Osavaltiot

Pääartikkeli: Yhdysvaltojen osavaltiot Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta (viimeisin osavaltioksi hyväksytty oli Alaska, sitä ennen Havaiji, Puerto Rico äänesti liittymistä vastaan), pääkaupungista Washingtonista, joka on suoraan keskushallinnon alainen piirikunta, sekä joukosta territorioita, jotka ovat lähinnä Karibianmeren ja Tyynen valtameren saaria. Territorioista tunnetuin on Puerto Rico. Yhdysvaltain osavaltiot: Alaskan osavaltio sijaitsee fyysisesti erillään Yhdysvaltain pääosasta, Kanadan luoteispuolella. Havaiji puolestaan on Amerikan mantereesta erillään oleva Tyynen valtameren saariryhmä.

Maantiede

Havaiji Pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurimpana valtiona ja koko Pohjois-Amerikan mantereen levyisenä Yhdysvaltain maantiede vaihtelee suuresti: Floridan mangrovemetsistä maan keskiosan suurille tasangoille ja Mississippi–Missouri -jokijärjestelmään. Tasankojen länsipuolella nousevat Kalliovuoret, niiden länsipuolella on aavikkoja, tasankoja ja Tyynenmeren rannikon välimerellinen ilmastovyöhyke, luoteessa jopa sademetsät. Erillinen Alaska on pääasiassa arktista aluetta ja Havaiji vulkaaninen saariryhmä.

Talous

Yhdysvaltain kansantalous on maailman suurin ja bruttokansantuote henkeä kohti maailman korkeimpia. Yhdysvaltojen talous on markkinapohjainen, jossa yksityiset ihmiset ja yritykset tekevät tärkeimmät päätökset, ja liittovaltio ja osavaltio ostavat tarvittavat tavarat ja palvelut valtaosin yksityisiltä markkinoilta. Yhdysvaltain rahayksikkö on dollari, jota on käytetty yleisesti kansainvälisen kaupan rahayksikkönä. Myös taloustilastot muutettiin aiemmin useimmiten dollareiksi kansainvälistä vertailua varten. Yhdysvalloilla on laajat luonnonvarat, runsaasti kulta-, öljy-, hiili- ja uraaniesiintymiä. Tehokas maatalous tekee maasta yhden maailman suurimmista maatalousmaista. Pääasialliset viljelykasvit ovat maissi, vehnä, sokeri ja tupakka. Teollisuustuotteita ovat autot, lentokoneet ja elektroniikka. Pääasiallinen työllistäjä on nykyisin palvelut, jossa työskentelee 3/4 työvoimasta. Tärkeimmät kauppakumppanit ovat naapurit Kanada, Meksiko, Euroopan unioni ja Kaakkois-Aasian teollistuneet maat Japani, Intia ja Etelä-Korea. Myös kauppa Kiinan kanssa on huomattavaa. Vuonna 2002 Yhdysvallat oli maailman kolmanneksi suosituin turistikohde 41,9 miljoonalla kävijällä.

Yhteiskunta

Väestö

Etniset ryhmät

Pääartikkeli: Yhdysvaltain väestöjakauma Yhdysvallat on etnisesti hyvin monimuotoinen maa. Maassa on vähintään miljoonan edustajan etnisiä ryhmiä yli 31, ja lukemattomia pienempiä ryhmiä. Väestönlaskennassa väestö on jaettu rotuihin: valkoinen, afrikkalais-amerikkalainen, hispaano, aasialais-amerikkalainen tai alkuperäis-amerikkalainen. Aasialaisuus yhdistetään yleensä Kaakkois-Aasiaan, joten juuriltaan Lähi-Idästä kotoisin olevat putoavat kategorioiden väliin. Hispaano tarkoittaa henkilöä, jolla on Latinalais-Amerikkalaiset juuret rodustaan tai ihonväristään huolimatta. Väestösuhteet ovat: valkoiset 77,1 %; mustat 12,9 %, aasialaiset 4,2 %, intiaanit ja alaskan alkuperäisväestö 1,5%; Havaijin ja oseanian alkuperäisväestä 0,3%; muut 4% (2000) Yhdysvaltain eurooppalaisperäisestä väestöstä 23 %:lla on saksalaiset sukujuuret, irlantilaiset 16 %, englantilaiset 13 %, skotlantilaiset, alankomaalaiset ja italialaiset 6 %.

Uskonto

Uskonnollisten ryhmien osuudet väestöstä: protestantit 56%, katoliset 28 %, juutalaiset 2%, muut 4%, ei mitään 10% (1989) Suurin yksittäinen kirkkokunta on katolinen kirkko, sen jäljessä etelän baptistit, joka on pitkälti jakautunut mustien (eli afrikkalais-amerikkalaisten) ja valkoisten seurakuntiin. Yhdysvalloilla on uskonnollissävytteinen historia ja uskonnonvapautta pidetään erittäin tärkeänä. Monet varhaisista emigrantti- eli maahanmuuttajaryhmistä pakenivat Euroopan uskonnollisia vainoja Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista kuuluisalla Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan. Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, kuuluisana esimerkkinä juutalaisten joukkopako Natsi-Saksasta.

Koulutus

Yhdysvalloissa koulutus on osavaltion, ei siis liittovaltion, velvollisuus, ja lait ja säädökset vaihtelevat huomattavasti. Useimmissa osavaltioissa, kaikkien opiskelijoiden täytyy osallistua pakolliseen koulutukseen lastentarhasta (johon yleensä mennään 5-vuotiaana) lähtien luokkatasoon 12 asti, jolta valmistutaan yleensä 18 vuoden iässä (tosin joissain osavaltioissa opiskelijoiden annetaan vanhempien suostumuksella jäädä pois koulusta 16 vuoden iässä). Yhdysvaltalaiset korkeakoulut vaihtelevat erittäin kilpailukykyisistä kouluista, sekä yksityisistä (kuten Harvard University, Cornell University ja Princeton University) että julkisista (kuten North Carolina Chapel Hill ja University of Virginia), satoihin korkeatasoisiin paikallisiin ammattikorkeakouluihin avoimine sisäänpääsyperiaatteineen.

Kielet

Pääartikkeli: Yhdysvaltain kielet Suurin osa Yhdysvaltain asukkaista puhuu englantia, mutta myös espanjaa puhutaan melko laajalti, erityisesti maan eteläosissa. Maalla ei ole virallista kieltä, vaan osavaltiot saavat päättää kielestään vapaasti. Englannin kieli on hallitseva kieli (puhujia 82 % väestöstä), espanja (10 %) ja havaijin kieli ovat virallisia joissain osavaltioissa.

Kulttuuri

Yhdysvallat on viihteen jättiläinen, etenkin elokuva- ja tv-teollisuuden alalla (Hollywood).

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- kipsi
- pii
- lyijy
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- elektroniikka Luokka:Yhdysvallat zh-min-nan:Bí-kok ko:미국 ms:Amerika Syarikat ja:アメリカ合衆国 simple:United States th:สหรัฐอเมริกา

Israel

Israelilla voidaan tarkoittaa joko historiallista tai uskonnollista Raamatun Israelin kuningaskuntaa tai nykyistä Israelin valtiota. Israel sijaitsee Välimeren kaakkoisrannalla Palestiinassa, joka vuonna 1948 jaettiin Jordanian ja Israelin kesken. Nykyinen Israel on noin 6,4 miljoonan asukkaan valtio Lähi-idässä Jordanjoen ja Välimeren välisellä kaistaleella. Viralliset kielet ovat heprea ja arabia. Asukkaista 78 % on juutalaisia, 17 % arabeja, loput druuseja ja muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseen sunnimuslimeja tai kristittyjä. Israelin naapurimaita ovat arabivaltiot Egypti, Saudi-Arabia, Jordania, Syyria ja Libanon. Israelin pinta-ala on 20 770 neliökilometriä, jos miehitettyjä alueita ei lasketa.

Historia

Libanon Ennen nykyistä Israelin itsenäistä valtiota Palestiinaa hallitsi vuodet 1517-1917 turkkilaisten Ottomaanien imperiumi ja ensimmäisestä maailmansodasta vuoteen 1948 se oli Kansainliiton päätöksellä Yhdistyneen kuningaskunnan mandaattialue. Alueelle oli 1800-luvulta lähtien, mutta erityisesti toisen maailmansodan jälkeen siirtynyt runsaasti juutalaisia, ja maa-alueita oli siirtynyt maakauppojen seurauksena turkkilaisilta feodaaliruhtinailta juutalaisten käsiin. Ensimmäisen maailmansodan päättyessä alueen, joka käsittää nykyisen Israelin, Länsirannan ja Gazan lisäksi myös Jordanian, asukkaista 90 % oli arabeja. Vuonna 1917 annettiin Balfourin julistus, jossa Iso-Britannia sitoutui tukemaan Maailman Sionistijärjestön tavoitetta juutalaisten "kansallisen kodin" perustamistesta. Tämän jälkeen juutalaisten siirtokuntien määrä oli suorastaan räjähtänyt ja välit alueen arabeihin kiristyivät. Juutalaiset alkoivat jyrkin keinoin vaatia omaa valtiota. Vuonna 1922 Palestiinasta tehtiin Kansainliiton päätöksellä Britannian mandaattialue, josta kuitenkin pian erotettiin 3/4 eli Jordan-joen länsipuoli Trans-Jordaniaksi (nyk. Jordania), jonne juutalaisilla ei ollut pääsyä. 1930-luvun lopulla juutalaisia oli jäljelle jääneellä alueella (1/4 alkuperäisestä mandaatista) jo puoli miljoonaa, noin kolmannes alueen väestöstä. Natsien noustua valtaan Saksassa maahamuutto vain kiihtyi ja toisen maailmansodan päättyessä juutalaisia oli jo 650 000. Arabien vaatimuksesta mandaattihallinto kielsi lopulta juutalaisten maahanmuuton lähes kokonaan. Iso-Britannia kyllästyi juutalaisten laittomaan maahanmuuttoon ja alueen väestöjen keskinäiseen terroriin, ja luovutti ongelman YK:n ratkaistavaksi. YK:n yleiskokouksessa annettiin esitys alueen jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. Palestiinaa ympäröivät arabivaltiot vastustivat esitystä ja kieltäytyivät tunnustamasta juutalaisvaltiota, kun taas juutalaiset hyväksyivät suunnitelman ja aloittivat aseelliset operaatiot tärkeillä arabien asuttamilla alueilla. Brittien poistuttua alueelta Israel julistautui itsenäiseksi 14. toukokuuta 1948. Maa joutui arabinaapureidensa hyökkäyksen kohteeksi heti perustamisensa jälkeen siksi, etteivät arabit hyväksyneet Palestiinan jakamista Palestiinaksi ja Israeliksi. Sodan päätyttyä juutalaiset hallitsivat jonkin verran suurempia alueita kuin YK:n jakosuunnitelmassa oli kaavailtu, kuitenkin vain 17 % alkuperäisestä mandaatista. Israel hyökkäsi 1956 yhdessä Britannian ja Ranskan kanssa kohti Suezin kanavaa. Tämä Suezin-Siinain sota oli Israelille sekä poliittinen että sotilaallinen menestys, sillä Siinaille saatiin YK:n rauhanturvaajat lopettamaan terrori-iskut Egyptistä ja Egyptin sulkema Israelille elintärkeä Akaban lahden kansainvälinen laivareitti saatiin taas auki. Vuonna 1967 Israel mursi hyökkäämällä arabien uudelleen aloittaman Eilatin saarron (kuuden päivän sota) sekä tuli Syyrian ja Egyptin yllätyshyökkäyksen kohteeksi 1973 (jom kippur -sota). Näiden sotien yhteydessä Israel on miehittänyt Siinain niemimaan ja Gazan alueen Egyptiltä, Jordan-joen Länsirannan Jordanialta sekä Golanin kukkulat Syyrialta. Siinain niemimaan Israel palautti Egyptille maiden solmiessa Camp Davidin rauhansopimuksen vuonna 1979. Gaza luovutettiin palestiinalaishallinnolle syyskuussa 2005 Israelin yksipuolisella päätöksellä. Lisäksi Israel miehitti Etelä-Libanonia 1980- ja 1990-luvuilla operaation rauha Galileaan tuloksena, minkä tarkoituksena oli estää PLO:n toiminta Libanonista käsin Israelia vastaan valtaamalla Etelä-Libanonia sekä valvomalla aluetta yhdessä Etelä-Libanonin armeijan kanssa (SLA). Tällä hetkellä miehitettyä aluetta on noin 5 000 neliökilometriä. Miehitetyillä alueilla asuu noin kolme miljoonaa arabia sekä 200 000 juutalaista siirtokuntalaista. Miehityksen alaisista alueista Länsiranta ei ole minkään valtion aluetta eikä mikään valtio myöskään ole vaatimassa sitä itselleen. Länsirannalla ja Gazassa palestiinalaisia johtaa oma itsehallinto, jolla on mm. oma presidentti, ministerit ja parlamentti sekä kymmenien tuhansien miesten vahvuiset aseistetut poliisivoimat. Israelia on syytetty ihmisoikeusloukkauksista ja palestiinalaisten syrjimisestä vallatuilla alueilla esimerkiksi vesipolitiikassaan. Palestiinalaisten lähteiden mukaan Israelin valtaamilla alueilla 85 % vedestä annetaan suhteellisen pienelle juutalaisväestölle ja jäljelle jäävät 15 % lukumääräisesti paljon suuremmalle arabiväestölle; esimerkiksi Hebronissa 85 % vedestä varataan noin 400 juutalaiselle uudisasukkaalle, kun taas 15 %:n osuus joudutaan jakamaan Hebronin 120 000 ei-juutalaisen kesken. SLA

Politiikka

Israel on luonteeltaan teokraattis-demokraattinen valtio. Rajanveto ja painottaminen näiden välillä on ortodoksijuutalaisille, konservatiivijuutalaisille ja liberaalijuutalaisille jatkuva politiikan tekemisen paikka. Israelin pääkaupunki on Jerusalem. Useimmat valtiot eivät ole tunnustaneet sitä Israelin pääkaupungiksi, sillä samalla päätöksellä kaupungin itäosa (joka miehitettiin vuoden 1967 sodassa) liitettiin Israeliin. Itä-Jerusalemin kiistanalaisen aseman vuoksi monet suurlähetystöt sijaitsevatkin Tel Avivissa. Israelin valtionpäämies on presidentti, mutta brittiläistyyppisestä enemmistöparlamentarismista seuraa, että pääministeri on käytännössä maan johtaja. Israelin nykyinen, järjestyksessä kahdeksas presidentti on vuonna 1999 valittu Moshe Katsav. Edellinen presidentti Ezer Weizman kuoli 24. huhtikuuta 2005. Tällä hetkellä pääministerinä on entinen kenraali ja rauha Galileaan -operaatiosta vastannut Likud-puolueen Ariel Sharon. Pääministerien asemaa vaikeuttaa knessetin eli Israelin parlamentin hajanaisuus. Kolme suurinta puoluetta muodostaisivat niukahkon parlamenttienemmistön, mutta työväenpuolueen ja likudin yhteinen hallitus sopisi enemmistöparlamentaariseen järjestelmään huonosti, ellei kyseessä ole poikkeuksellinen tilanne. Kolmas suuri puolue, Shinui, osallistuu tällä hetkellä hallitukseen. Enemmistön saavuttamiseksi Likud on joutunut tukeutumaan oikeiston pieniin uskonnollisiin puolueisiin, jotka ovat vaatineet valtion tukea arabien asuma-alueille levittäytyvälle juutalaissiirtokunta-asutukselle. Sharon on kuitenkin ajanut hallituksessa läpi vetäytymisen Gazan kaistalta uskonnolisten puolueiden vastalauseista piittamatta. Ulkopoliittisesti Israelilla on rauhansopimus Egyptin kanssa vuoden 1973 Jom-Kippur -sodasta, Jordanian kanssa 1967 kuuden päivän sodasta, mutta koska Syyrian kanssa kiista sen kuuden päivän sodan aikana Israelille menettämistä Golanin kukkuloista on edelleen avoin, ei Syyrialla eikä Israelilla ole vielä rauhansopimusta. Syyrian on arveltu tukevan terroria juutalaisia vastaan käyttäviä islamilaisia äärijärjestöjä, kuten Hizbollahia. Israelilla ei myöskään ole diplomaattisuhteita moniin arabivaltioihin. Jotkut arabivaltiot eivät ole edes tunnustaneet Israelia, vaan pitävät palestiiinalaishallintoa alueen virallisena edustajana. Kaikki ortodoksijuutalaiset eivät tunnusta Israelin valtiota raamatulliseksi uudeksi Israeliksi, vaikka Israelin valtioidea perustuu siionismiin: ajatukseen juutalaisten paluusta kolmannesta diasporasta.

Asevoimat

Israelin puolustusvoimat, "Israeli Defence Force" = IDF, sai alkunsa toisen maailmansodan aikana Ison-Britannian kuninkaallisessa armeijassa palvelleista juutalaisista upseereista ja sotilaista, jotka ostivat aseita ja perustivat maanalaisia puolisotilaallisia ryhmittymiä (Haganah). Alkuaikojen kaluston puutteiden ja vähäisyyden vuoksi IDF panosti koulutukseen ja erityisesti tiedusteluun ja vakoiluun. Sotasaalista saatiin ja käytettiin runsaasti arabeja vastaan käydyissä sodissa vuosina 1948 - 1982. Maa on Yhdysvaltain massiivisen aseavun vastaanottaja. Nyttemmin Israel on tehnyt laajaa yhteistyötä Saksan ja Turkin kanssa puolustusteollisuutensa kehittämiseksi. Tänä päivänä Israelin puolustusvoimat on moderni ja tehokas armeija, jolla on hallussaan myös ydinase.

Asevelvollisuus

Israel sisällytti ensimmäisenä maana maailmassa naiset yleisen asevelvollisuuden piiriin. Israelissa asevelvollisia ovat juutalaiset ja druusit, kun taas kristityt ja muslimit ovat yleensä arabeina siitä vapautetut. Ortodoksijuutalaisille asepalvelus on vapaaehtoinen. Palveluksen pituus on israelissa miehille kolme vuotta ja naisille kaksi, joista ensimmäinen vuosi varusmieskoulutuksessa ja loput vakinaisessa armeijassa.

Atomipommi

Israelin ydinaseohjelman julkisti Mordechai Vanunu. Eräiden epäilyjen mukaan Israelin atomipommi on Etelä-Afrikan valkoisen apartheid-hallinnon kanssa tehdyn salaisen yhteistyön tulos. Israel on jäänyt kiinni myös Yhdysvaltojen ydinsalaisuuksien vakoilusta. Hyvityksenä tästä Israel kertoi CIA:lle Kiinan vastaavasta vakoilusta Los Alamosin ydinlaitoksessa. Israelilla epäillään olevan noin 300 ydinohjuskärkeä.

Talous

Alun perin maanviljelykseen perustunut talous on kasvanut voimakkaasti, erityisesti itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä, ja Israelin talous on nykyaikainen ja monipuolinen. Bruttokansantuote ylsi 105 miljardiin dollariin vuonna 2003 ja nominaalinen BKT per henki oli $15 504, sijoittaen Israelin vauraiden teollisuusmaiden joukkoon. Merkittäviä vientituotteita (yht. lähes 30 miljardia vuonna 2003) ovat mm. raskas koneisto (käsittäen myös aseteollisuuden), muistipiirit ja prosessorit, tietokoneohjelmistot, leikatut timantit, maataloustuotteet (mm. Jaffa-appelsiinit), kemikaalit ja vaatetus. Huomattavaa on myös Israelin pitkäaikainen asema maailman suurimpana kehitysavun vastaanottajana, joskin nykyisin Israel on vasta maailman 14. suurin avunsaaja. Israelin tärkein avunantaja on USA, joka vastaa suuresta osasta maan saamasta taloudellisesta ja sotilaallisesta tuesta. Noin puolet Israelin ulkomaan velasta on Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen suhdetta Israeliin lähentää Yhdysvaltojen elinkeinoelämän merkittävät juutalaiset. Saksa on antanut Israelille tuntuvia avustuksia ja solminut yhteistyösopimuksia teollisuuden ja asevoimien kehittämiseksi hyvityksenä natsi-Saksan rikoksista juutalaisia kohtaan.

Turismi ja turvallisuus

Tunnetuimmat turistikohteet ovat Eilat, Jerusalem, Tel Aviv, Tiberias ja Kinneret-järvi, Haifa, Zefat (Safed), Kuollutmeri sekä Be'er Sheva ja Negevin autiomaa. Nähtävyydet ovat historiallisia rakennuksia, kaupunkeja ja paikkoja, tai luontoa. Jerusalemissa raamatulliset kohteet vanhassakaupungissa ja sen läheisyydessä ovat tunnetuimpia, kuten myös Kinneret-järven ympäristössä. Tsefat on uskonnollisten pyhiinvaeltajien kohde ja korkealla oleva kaupunki tarjoaa hienot näköalat. Tel Aviv ja Haifa ovat suurkaupunkeja. Kuolleellamerellä sijaitsevat suolaisen veden kylpylät ja hotellit, luonnonpuistoja ja Masadan vuorilinnoitus. Negevin autiomaassa, Galileassa ja Golanin ylängöllä on huikeita näköalapaikkoja ja kauniita luonnonpuistoja. Eilatissa on uimarantoja, ja se on yksi parhaista sukelluskohteista maailmassa. Lentäen Suomesta Israeliin pääsee vain keski-Euroopan kenttien kautta koneen vaihdolla Tel Avivin lähellä olevalle Ben Gurionin kentälle. Al-Aksan kansannousun alettua vuonna 2000 ei Suomesta ole järjestetty enää suoria lomalentoja Eilatiin. [http://www.toiviomatkat.fi Toiviomatkat] järjestää uskonnollissävytteisiä pakettimatkoja Israelin raamatullisiin kohteisiin ja myös Eilatiin. Suurin este turismille Israelissa on turvattomuuden tunne. 2003-2004 vuodenvaihteeseen mennessä Al-Aksan kansannousu oli suurimmaksi osaksi kuivunut kokoon, ja Länsirannan turva-aita vähentänyt terrori-iskuja pohjois-Israelissa. Jasser Arafatin kuoleman jälkeen tilanne on rauhoittunut edelleen. Eilat on kauempana Palestiinalaisalueista, eikä ole kärsinyt terrorismista muutenkaan niin paljoa, kuin Israelin keski- ja pohjoisosat. Niinpä liikkuminen koko Israelissa on turvallista, lukuunottamatta joitakin poikkeuksia:
- Golanilla Hermon-vuoren hiihtokeskuksesta länteen lähtevä tie 999 on suljettu, koska se kulkee lähellä Har Dov:ia (Dov-vuorta), eli Sheba Farms:ina tunnettua aluetta. YK on määritellyt sen kuuluvaksi Israelin Syyrialta valtaamaan Golaniin, mutta Libanon ja Syyria pitävät sitä Libanoniin kuuluvana.
- Ghajarin kylä tien 999 länsipään lähellä, jonka sama YK:n määrittelemä raja halkaisee, on usein Hezbollah-sissien kohteena.
- Golanilla ei kannata liikkua tieltä pois autioille niityille, vaikka niitä ei olisikaan merkitty miinakentiksi ja rajattu piikkilanka-aidalla.
- Länsirannan ja Gazan A- ja B-merkinnöillä varustetuilla palestiinalaisten itsehallintoalueilla liikkumiseen tarvitaan erikseen lupa, eikä vuokra-auton vakuutus ole niillä voimassa. Muuten normaali varovaisuus on paikallaan, esimerkiksi Jerusalemin vanhankaupungin kapeat kujat eivät ole turvallisia pimeään aikaan. Näkyvin osa turvallisuustoimista Israelissa ovat liikkeissä ja kauppakeskuksissa ovilla olevat turvatarkastukset, sekä teillä olevat tarkastuspisteet. Vaikka tarkastuspisteet eivät olekaan normaalisti miehitettyjä, tai jos ovatkin, ei autoja pysäytetä, kannattaa aina hiljentää ja varautua pysähtymään. Ennen matkaa kulloiseenkin turvallisuustilanteeseen kannattaa tutustua paikallisten lehtien englanninkielisten Internet-painosten, kuten [http://www.jpost.com Jerusalem Postin] ja [http://www.haaretz.com Ha'aretzin], avulla.

Israelin pääministerit


- David Ben-Gurion 1. (1948-1953) ja 3. (1955-1963), Mapai
- Moshe Sharett 2. (1954-1955), Mapai
- Levi Eshkol 4. (1963-1969), Mapai/Työväenpuolue
- Golda Meir 5. (1969-1974), Työväenpuolue
- Jitzhak Rabin 6. (1974-1977), 11. (1992-1995) Työväenpuolue
- Menachem Begin 7. (1977-1983), Likud
- Jitzhak Shamir 8. (1983-1984) ja 10. (1986-1992), Likud
- Shimon Peres 9. (1984-1986) ja 12. (1995-1996), Työväenpuolue
- Benjamin Netanjahu 13. (1996-1999), Likud
- Ehud Barak 14. (1999-2000), Työväenpuolue
- Ariel Sharon 15. (2001-), Likud

Israelin presidentit


- Chaim Weizman (1949-1952)
- Jitzhak Ben-Zvi (1952-1963)
- Zalman Shazar (1963-1973)
- Efraim Katzir (1973-1978)
- Jitzhak Navon (1978-1983)
- Chaim Herzog (1983-1993)
- Ezer Weizman (1993-2000)
- Moshe Katsav (2000-2005)

Merkittävimmät luonnonvarat


- kupari
- fosfaatti
- bromi
- rikki
- asfaltti
- potaska

Merkittävimmät vientituotteet


- huipputeknologia (n. 50 % viennistä)
- koneet
- sitrushedelmät

Kirjallisuus


- Juusola, Hannu & Huuhtanen, Heidi: Uskonto ja politiikka Lähi-idässä. (Gaudeamus, 2002)
- Reime, Hannu: Israel/Palestiina. Kahden kansan luvattu maa. (Like, 2003)

Katso myös


- Gaza
- Juutalaisuus
- Palestiina Luokka:Israel ms:Israel zh-min-nan:Í-sek-lia̍t-kok ko:이스라엘 ja:イスラエル simple:Israel

Synagooga

Synagoga (kreik. synagôgê, "kokouspaikka") on juutalaisten kokous-, rukous- ja kouluhuone. Synagoga vastaa kristittyjen kirkkoa ja islaminuskoisten moskeijaa. Hepreankielinen termi synagogalle on Beit Knesset ("kokoushuone") tai Beit Tefila ("rukoushuone"). Synagogassa on yleensä erilliset huoneet rukoukselle sekä pienempiä huoneita opiskelulle (Beth midrash, "opiskeluhuone"). Suomessa on kaksi synagogaa, Helsingissä (1906-) ja Turussa (1912-). Luokka:Juutalaisuus Luokka:Uskonnolliset rakennukset ja:シナゴーグ simple:Synagogue

Ympärileikkaus

Ympärileikkaus (lat. circumcisio) on esinahan lääketieteellisistä syistä (esim. esinahan tiukkuudesta lat. Phimosis, ), tai uskonnollisista syystä tehty miehen esinahan poistaminen. Miehen ympärileikkauksessa poistetaan esinahan etuosa niin, että terska jää kokonaisuudessaan paljaaksi. Leikkaus tehdään joko paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa ja siinä käytetään tavallisesti itsestään sulavia ompeleita. Ympärileikkausia tehdään maailmassa vuosittain arviolta:
- pojille/miehille n. 15 - 20 miljoonaa (joista n. 12 miljoonaa muslimimaissa ja n. 100 000 juutalaisuuden parissa)
- tytöille/naisille n. 150 000 (joista pääosa Afrikan maissa)

Lääketieteelliset perusteet

Miesten ympärileikkaus on saanut osakseen paljon keskustelua. Suurimmalta osin, silloin kuin se on lääketieteellisin perustein ja asiallisesti tehty, ympärileikkaus on yleisesti hyväksytty. Lääketieteellisinä perusteluina ympärileikkauksen puolesta on aiemmin väitetty mm. vähentyneet virtsatietulehdukset, penissyöpä ja sukupuolitaudit, hygieniasyyt yms. Nykyään eräät tutkimukset ovat osoittaneet ympärileikkauksen vähentävän todennäköisyyttä saada HIV-tartunta mutta mahdollisiin haittoihin suhteutettuna ainoana perusteltuna syynä Suomessa pidetään esinahan tiukkuudesta johtuvaa leikkausta.

Uskonnolliset perusteet

Uskonnollisin perustein ympärileikkausta suoritetaan juutalaisuudessa ja islamissa. Suomessa muun muassa Lääkäriliitto sekä Lastensuojelun keskusliitto on ottanut eettisin perustein kielteisen kannan uskonnollisin perustein suoritettaviin ympärileikkauksiin. Yhdysvalloissa yli puolet vanhemmista ympärileikkauttaa poikalapsensa, enemmän kulttuuriperinnön kuin uskonnollisten syiden ohjaamana. Muita maita joissa ympärileikkaus kuuluu enemmistökulttuuriin ovat Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Samoa, Togo, Tonga ja Vanuatu.

Väitettyjä hyötyjä ja haittoja

Esinahan poiston väitetään vähentävän miehen kokemaa nautintoa terskan tuntoherkkyyden vähetessä, toisaalta samasta syystä väitetään joiden miesten hyötyvän siitä, koska se antaa paremmin hallittavan ja pidennetyn yhdynnän. Yleisenä kantana voidaan nykyään pitää, että oikein tehty miesten ympärileikkaus ei aiheuttane haittoja eikä "hyötyjä", vaan henkilöillä mahdollisesti esiintyvät haitat ja "hyödyt" eivät ole johdettavissa ympärileikkaukseen. Aihetta on, sen yleisyydestä huolimatta (yli 10 miljoonaa ympärileikkausta vuodessa), tutkittu vähän. Osittain syynä voidaan pitää asian arkaluonteisuus ja vertailun vaikeus.

Naisten "ympärileikkaus"

Naisilla ympärileikkauksesta käytetään länsimaissa nimitystä naisten sukupuolielinten silpominen, mikä on perustellumpi termi, sillä naisille suoritettava ympärileikkaus poikkeaa radikaalisti miehille suoritettavasti siltä osin, että sen suorittamiseen ei ole mitään lääketieteellisiä perusteita ja se on lähes aina haitallinen tai erittäin haitallinen. Jotkut eivät pidä klitoriksen päätä suojaavan nahankappaleen poistoa, Sunnaa, silpomisena, mutta esimerkiksi kaikkien länsimaiden lainsäädännössä se on ankarasti kielletty.

Linkkejä

Aiheesta ovat kirjoittaneet sivuillaan mm.
- [http://www.tohtori.fi/seksi/217.html Tohtori.fi]
- [http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/7.toukokuu/YMPA1899.HTM Verkkouutiset]
- [http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=4&offset=30&news_id=45 Lastensuojelun keskuliitto]
- [http://www.stm.fi/Resource.phx/julkt/maame/silpo/suomi.htx Sosiaali- ja terveysministeriö]
- [http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/muut-lait.html www.uskonnonvapaus.fi] Luokka:Kirurgia Luokka:Kehonmuokkaus ja:割礼

Islam

llä tai juutalaisille Daavidin tähdellä.]] Daavidin tähdellä Islam (arabiaksi al-islām الإسلام) on yksi maailman suurimmista uskonnoista ja maailman nopeimmin kasvava uskonto. Se sai alkunsa Arabian niemimaalla 600-luvun alkupuolella. Nykyään suurin osa maailman islamia tunnustavista eli muslimeista on etniseltä taustaltaan muita kuin arabeja. Muslimeita oli vuonna 1993 1,1 miljardia. Arviot muslimien lukumäärästä vuonna 2005 liikkuvat pääosin välillä 1,3–1,5 miljardia. Synnyinseutunsa Arabian niemimaan lisäksi islam on valtauskonto myös Turkissa, Iranissa, Bosnia-Hertsegovinassa, Albaniassa, Azerbaidžanissa, eräissä Etelä-Venäjän tasavalloissa (Tšetšenia, Tatarstan, Baškiria, Dagestan jne.), Keski-Aasiassa, Pohjois-, Itä- ja Länsi-Afrikassa sekä monin paikoin Etelä- ja Kaakkois-Aasi