:: wikimiki.org ::

Kanava

Kanava

Kanava on keinotekoinen vesitie. Kanavan avulla saadaan vesi ja -liikenne kulkemaan kannaksen poikki, samassa tasossa, tai ylhäältä alas ja alhaalta ylös päin. Korkeuserot hoidetaan sulutuksen porttien avulla. Kanavan liikennöintiä hoitavat kanavamestarin ohella liikennevalo-opasteet.

Tunnettuja kanavia

Suomalaisia

- Saimaan kanava, Saimaan ja Suomenlahden välissä

Ulkomaisia

- Kielin kanava, Saksassa Itämeren ja Pohjanmeren välissä
- Panaman kanava, Panamassa Atlantin ja Tyynen valtameren välissä
- Suezin kanava, Egyptissä Välimeren ja Punaisenmeren välissä Luokka: Vesiliikenne

Vesi

Vesi (divetyoksidi, tunnetaan myös hydridi-nimellä oksidaani, H₂O) on huoneenlämmössä nesteenä esiintyvä kemiallinen yhdiste. Kaikki maapallolla oleva vesi on peräisin vuosimiljoonien aikana planeettaan törmänneistä komeetoista ja tulivuorten purkauksista. Vettä on saatavilla lähes kaikkialla maapallolla, ja se on kaiken tunnetun elämän perusehto.

Kemialliset ominaisuudet

Kiinteässä olomuodossa vesi on jäätä ja kaasuna vesihöyryä. Vesi voi esiintyä kaikissa kolmessa olomuodossaan erityisessä kolmoispisteessä (273,16 K; 6 mbar), joka toimii myös celsius- ja kelvin-asteikkojen määritelmänä. Vesi on myös ainoa aine, joka esiintyy Maan luonnonoloissa kaikissa kolmessa olomuodossa. kelvin Vesimolekyyli on dipolinen. Koska molekyylin happiatomilla on suurempi elektronegatiivisuus, sen puoli molekyylistä saa negatiivisen osittaisvarauksen. Tämä johtaa molekyylien välisiin vetysidoksiin, jotka aiheuttavat vedelle sen suhteellisen korkean kiehumispisteen. Samasta syystä veden tiheys jäätyessä poikkeuksellisesti laskee, mikä mahdollistaa eliöiden selviytymisen järvissä ja merissä talvella, sillä jää kelluu veden pinnalla muodostaen huonosti lämpöä johtavan eristekerroksen. Näin vedet eivät koskaan jäädy pohjaan saakka. Samoin veden poikkeuksellinen lämpölaajeneminen mahdollistaa elämälle välttämättömät vesistöjen syksyiset ja keväiset täyskierrot. Vesi on tiheimmillään 4 celsiusasteessa. Vesi on hyvä liuotin, mikä on elintärkeää monille biologisille prosesseille soluissa. Veden vetysidokset aiheuttavat myös pintajännityksen, joka on elintärkeää maasta vettä imeville puille. Puhdas vesi ei johda sähköä sanottavasti, mutta veteen liuenneet aineet (erityisesti suolat) parantavat veden johtavuutta huomattavasti. Valoa vesi läpäisee hyvin, eikä vesikasvien yhteyttäminen ilman tätä ominaisuutta onnistuisikaan. Vettä voi valmistaa itse liuottamalla ensin suolahappoliuokseen pala magnesiumnauhaa ja keräämällä väärin päin olevaan astiaan reaktiossa syntyvän höyryn, vedyn. Sen jälkeen sytyttämällä tulitikun väärin päin olevan astian alla, vetyyn tulee happea, seos inahtaa terävästi ja siitä tulee vettä.

Fysikaaliset ominaisuudet

Vedellä on suhteellisen suuri lämmönvarauskyky. Siksi sitä käytetään mm. lämpöä kuljettavana nesteenä erilaisissa lämmitys- ja lämmönvarausjärjestelmissä.
- ominaislämpökapasiteetti: neste 4186 J/(K·kg), kiinteä (jää 0°C) 2060 J/(K·kg)
- sulamislämpö: 333 kJ/kg
- höyrystymislämpö: 2260 kJ/kg
- tiheys: 4°C 1000 kg/m³ = 1,000 kg/l = 1,000 g/cm³, muissa lämpötiloissa veden tiheys on vähäisempi

Vesi luonnonvarana

Nimenomaan makea vesi eli suolaa sisältämätön vesi on elämän elinehto. Maapallon vesivaroista 97 prosenttia on suolaista merivettä. Jäljelle jäävää kolmea prosenttia edustavasta makeasta vedestä puolestaan suurin osa on vaikeasti käytettävissä jäätiköissä (77 %) tai maa- ja kallioperässä (22 %). Vain noin 1 % maailman makeasta vedestä on helposti hyödynnettävissä järvissä ja joissa. Keskimäärin 70 % vesivaroista käytetään kasteluun – kehitysmaissa kastelun osuus on kuitenkin noin 90 % vedenkäytöstä. Suomi on veden kannalta hyvin poikkeuksellinen maa, sillä Suomessa on erittäin paljon järviä, joten juomavettä voidaan käyttää katujen pesuun. On sanottu, että monissa muissa maissa juomavedestä on pulaa, ja kadut tulisi pestä muulla vedellä. Kuitenkin se vaatisi toisen vesiverkoston rakentamista eikä käyttämätön vesi siltikään varastoidu mihinkään, vaan päätyy lopulta mereen tai haihtuu ilmaan. Vesi on joillakin alueilla maapallolla rajallinen luonnonvara. Vesi voi johtaa sotiin kyseisillä alueilla. Eräs tunnettu vesikiista on Turkin ja Syyrian välillä.

Vesi ja ihminen

Syyria Vesi on ihmiselle elintärkeä luonnonvara. Yli puolet ihmisen painosta on vettä, ja jo muutaman prosentin nestehukka heikentää työkykyä merkittävästi. Kahdenkymmenen prosentin vajaus johtaa kuolemaan. Ilman vettä ei voida tuottaa ruokaa, ei pyörittää teollisuutta tai energiantuotantoa. Koska vettä poistuu ihmisessä monella tavalla, ihminen tarvitsee elääkseen jatkuvasti ja merkittäviä määriä vettä. prosentin Ihminen kuolee ensimmäisenä hapenpuutteeseen (minuuteissa), sitten vedenpuutteeseen (vuorokausia) ja ravinnonpuutteeseen vasta viikkojen tai kuukausien jälkeen. Veden haihtuminen vaatii paljon energiaa, käytännössä viilentää ihmisen ruumista. Tämän voi todeta itsekin helposti: nuolaise kämmenselkää ja puhalla siihen. Tämä on yksi hikoilun ja karvattomuuden etu. Kun ihminen pystyi karvattomuuden ja hikirauhasten lisäksi kantamaan mukanaan vettä juotavaksi ja elimistönsä viilentämiseksi, tästä tuli merkittävä kilpailuetu niihin eläimiin nähden, joilla oli turkki. Helteessä ihminen pystyi juoksemaan suurenkin eläimen käytännössä kuoliaaksi. Busmannit metsästävät Afikassa vieläkin tällä tavalla. Saaliiksi valitaan vielä sellainen eläin, joka läkähtyy helteessä helposti, esim. suuret sarvet omistava gudu-uros. Vesi on siis aina ollut tärkeä ihmiselle. Maanviljelyssä siitä tuli erityisen tärkeä, sitä tarvittiin juomiseen ja ruuanlaittoon verrattuna valtavia määriä. Makeaa vettä on saatavilla suuria määriä suurien jokien alueilla (Niili, Eufrat, Hwang Ho eli Keltainenjoki). Ne synnyttivät ensimmäiset suuret kulttuurit. Myös veden kyky "tappaa" tuli on tehnyt vedestä palvonnan kohteen. Vesi oli useassa kulttuurissa yksi "alkuaine" ja palvonnan kohde. Tulevaisuudessa kyky tuottaa hallittua energiaa ydinfuusion avulla antaisi vedelle vielä uuden merkityksen. Se tekisi valtameristä käytännössä rajattoman energianlähteen ihmiselle.

Katso myös

- Nazcan linjat
- Veden kiertokulku Luokka:Juomat Luokka:Maantiede Luokka:Oksidit als:Wasser ko:물 ms:Air ja:水 simple:Water th:น้ำ

Saimaan kanava

Saimaan kanava on Saimaan vesistöalueen Viipurin kautta Suomenlahteen yhdistävä vesistöreitti. Saimaan kanavan Suomen puoleisen osan pituus on 23,3 km, Venäjän puoleisen 19,6 km ja kokonaispituus 43 km; kanavan Suomen puoleinen osa kuuluu kokonaisuudessaan Lappeenrannan alueeseen. Kokonaisputous Saimaalta Suomenlahdelle on keskimäärin 75,7 m ja se on porrastettu kahdeksalla sululla, joiden putouskorkeudet vaihtelevat 5,5 metristä 12,7 metriin. Kanavan ylitse johtaa seitsemän avattavaa ja kuusi kiinteää siltaa.

Historia

Kanavayhteyttä Saimaan järvialueen ja meren välille oli yritetty saada jo 1500-luvun alussa ja uudelleen 1600-luvun alussa, mutta nämä yritykset eivät johtaneet tulokseen. Ajatus jäi kuitenkin elämään, mutta vasta kun ns. Vanha Suomi v. 1812 liitettiin muun Suomen yhteyteen, olivat sekä valtiolliset että taloudelliset olot hankkeelle suotuisat. Kanavakysymys nousikin tällöin voimakkaasti esille. Useat taloudelliset ja tekniset selvitykset komitea- ja asiantuntijavaiheineen sekä voimakkaat kannanotot kanavan rakentamisen puolesta ja vastaan löivät tuolloin leimansa asian käsittelyyn. Monet tunnetut aikalaiset edistivät toiminnallaan tämän suurtyön aloittamista. Mm. kansallinen herättäjämme J.V. Snellman näki kanavan rakentamisen tärkeäksi ja julkaisi Saimaa-lehdessään laajoja kirjoituksia, jotka käsittelivät tulevan Saimaan kanavan merkitystä Itä-Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edistäjänä. Ensimmäisen 28 sulkukammiota sisältäneen Saimaan kanavan rakentaminen alkoi toukokuussa 1845, ja se vihittiin käyttönsä 7. syyskuuta 1856. Saimaan kanava ylitti siihen kohdistetut odotukset ja se muodostui Itä-Suomen talouden elvyttäjäksi, jota varten se oli rakennettukin. Taloudellisesti kanava oli varsin kannattava yritys. Sen laskettiin maksaneen itsensä vajaassa 25 vuodessa ja vaikka kanavataksoja laskettiinkin, oli vuotuinen ylijäämä huomattava. Kanavan toinen rakentaminen oli ollut käynnissä, mutta työt keskeytyivät kun Talvisota syttyi. Jatkosodan aikana kanava oli käytössä vuodesta 1942 aina kesään 1944 asti. Uusi valtakunnanraja katkaisi Saimaan kanavan siten, että puolet siitä jäi Neuvostoliiton puolelle. Heti sodan jälkeen aloitettiin Neuvostoliiton kanssa neuvottelut kauttakulusta kanavassa. Kanavan kolmas rakentaminen pääsi alkamaan kuitenkin vasta vuonna 1963. Kanavaa oli laajennettava laivakokojen suurentumisen takia, ja nykyisin käytössä olevan kanava vihittiin käyttöön 5. elokuuta 1968. Nykyisen sopimuksen mukaan kanavan Venäjän puoleisen alueen vuokra-aika päättyy 26. elokuuta 2013.

Kanavan sulut

Uuden Saimaan kanavan sulut ovat Suomenlahdelta tultaessa (putouskorkeus):
- Brusnitchnoe (Juustila) (10,0 m)
- Iskrovka (Särkijärvi) (11,4 m)
- Cvetotchnoe (Rättijärvi) (5,5 m)
- Ilistoe (Lietjärvi) (10,2 m)
- Pälli (11,7 m)
- Soskua (8,3 m)
- Mustola (7,2 m)
- Mälkiä (12,4 m)

Käyttäjät

Venäjän puoleista osaa Saimaan kanavasta saavat käyttää venäläiset alukset ja muut suomalaiset alukset paitsi sota-alukset. Ulkomaisten rahti ja huvialusten liikennöinti on myös sallittua. Matkustajia saavat siellä kuljettaa vain suomalaiset ja venäläiset alukset sekä ulkomaiset huvialukset. Sotilaallisen materiaalin kuljettaminen on sallittua vain venäläisille aluksille. Purjeveneet saavat kulkea Saimaan kanavassa vain purjeet koottuina joko konevoimalla tai hinauksessa.

Katso myös

- Saimax

Aiheesta muualla

- [http://www.lappeenranta.fi/?deptid=13198 Saimaan kanava (Lappeenrannan satamalaitos)]
- [http://www.fma.fi/vapaa_aikaan/kanavat/saimaa.php Saimaan kanava (Merenkulkulaitos)] Luokka:Saimaa Luokka:Lappeenranta Luokka:Viipuri Luokka:Kanavat

Suomenlahti

Suomenlahti on Itämeren itäisin osa Suomen ja Viron välissä. Suomenlahden itäosien rantaviiva kuuluu Venäjälle. Venäjän tärkeimmät öljysatamat ovat Suomenlahden pohjukassa, Pietarin ympäristössä.

Maantiede

Suomenlahden pinta-ala on 29 500 km², pituutta sillä on 428 km ja leveyttä 120 km. Leveys Suomenlahden suulla on 75 km ja Porkkalasta Tallinnan edustalla sijatsevaan Kohuniemeen 52 km. Itäpäässään Suomenlahti kapenee 10-28 km:n levyiseksi Kronstadtin lahdeksi. Suurin lahti pohjoisrannikolla on Viipurinlahti, etelärannikolla Narvanlahti. Suomenlahden keskiulapan saarista ovat suurimmat Suursaari, Tytärsaaret, Lavansaari ja Seiskari. Syvimmät osat ovat Suomenlahden suulla, jossa on 80-100 m:n syvänne. Etelärannikolla on jopa yli 100 m:n syvänteitä, kun taas pohjoisrannikolla ei vastaavalla etäisyydellä mantereesta ole 60 m syvempää kohtaa. Syvin mitattu kohta, 121 m, on Viron rannikolla, Tallinnasta koilliseen. Noin 5 prosenttia Itämeren vesimassoista sijaitsee Suomenlahdella. Suomenlahden rannikolla sijaitsevat suuret kaupungit ovat Helsinki, Pietari ja Tallinna.

Ympäristöongelmat

Suomenlahden runsas ravinnekuormitus aiheuttaa vesialueen vaikeimman ongelman — rehevöitymisen, joka näkyy kesäisin runsainakin lauttamaisina leväkukintoina.

Katso myös

- Pietari Suuren merilinnoitus
- Suomenlahden tykistösulku

Linkkejä

- [http://www.fma.fi/virtualboat/suomenlahti/ Merenkulkulaitos: Suomenlahden virtuaaliveneretki]
- [http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1794&lan=fi Suomen ympäristökeskus: Ajankohtainen levätilanne] Luokka:Itämeri ko:핀란드 만 ja:フィンランド湾

Itämeri

Itämeri on meri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän välissä. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä. Itämeren keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 450 metriä. Itämeren suolapitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin valtamerten, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. 6000–4000 vuotta sitten Tanskan salmet olivat syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, jolloin Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi. Itämeren suurimpia saaria ovat Ruotsiin kuuluvat Gotlanti ja Öölanti, Suomeen kuuluva itsehallintoalue Ahvenanmaa sekä Viroon kuuluvat Saarenmaa ja Hiidenmaa. Ruotsista lainattu nimi (Östersjön) on suomalaisittain hieman harhaanjohtava, sillä Itämeri sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi merelle onkin "Länsimeri" (Läänemeri). Englannin kielessä ja useimmissa muissa Itämerestä kaukana puhutuissa kielissä Itämeri puolestaan tunnetaan paremmin yksilöivänä "Baltian merenä" (Baltic Sea). Itämeri jaetaan tyypillisesti tarkempiin alueisiin:
- Pohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä Ahvenanmaasta pohjoiseen.
- Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa (salmi) Vaasan ja Uumajan välissä.
- Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
- Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
- Ahvenanmeri sijaitsee Ahvenanmaan tuntumassa sen etelä- ja länsipuolella.
- Saaristomeri, saaristo Hankoniemen ja Ahvenanmaan välissä, rajoittuu etelässä Pohjois-Itämereen ja pohjoisessa Selkämereen.
- Suomenlahti sijaitsee Suomen ja Viron välissä.
- Riianlahti sijaitsee Saarenmaan ja Riian välissä.
- Pohjois-Itämeri sijaitsee Ahvenanmerestä ja Saaristomerestä etelään. Ilmatieteen laitoksen sille määrittämä pohjoisraja on 59° 50' N.
- Etelä-Itämeri sijaitsee leveysasteesta 58° 20' N etelään.

Itämeren biologia

Itämeren vesi on liian suolaista monille makeanveden lajeille, mutta ei kyllin suolaista valtamerieläimille. Lisäksi Itämeri on geologisesti hyvin nuori, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään siellä. Erityisesti pohjaeläimistö on niukkaa, ja uudet lajit voivat levitä räjähdymäisesti laajoille alueille. Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia Pohjanmeressä eläviin verrattuna, esimerkkeinä mainittakoon silakka (kääpiömuoto sillistä) ja sinisimpukka, jotka ovat kooltaa ehkä viidesosan valtameressä elävistä.

Itämeren ympäristöongelmia

Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinnot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttuvat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä. Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä johdosta hylje- ja merikotkakannat elpyneet.

Itämeren esivaiheet

Itämeren tunnetuin muinaishistoria liittyy vahvasti jääkauden päättymiseen ja maankohoamiseen. Ennen viimeistä suurta jääkautta niin sanotulla Eemin interglasiaalikaudella noin 125 000 vuotta sitten on Itämeren altaan vaiheilla lainehtinut Eemmeri. Tästä on muistutuksena sekä Ruotsissa että Suomessa esiintyviä suolavesitaskuja paikoissa, joiden ei tiedetä jääkauden sulamisen aikaan olleen merenpinnan alapuolella. Jääkauden aikaisten interstadiaalikausien lämpimähköjen jaksojen tilanteesta on vain vähän tietoa, mutta jääpeite lienee sulanut osittain Itämeren seudulle asti. Tarkemmin Itämeren kehitystä voidaan hahmottaa vasta viime mannerjäätikön sulamisen alusta lähtien. Itämeri oli vuoroin meri, vuoroin valtavan suuri järvi. Jäätikön sulaminen aukaisi järvelle ja mereen vieville salmille tilaa ja maankohoaminen puolestaan sulki salmia. Mannerjää alkoi sulaa noin 12 000 vuotta sitten, jolloin muodostui Baltian jääjärvi, makean veden allas Salpausselkien jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Seuraava Yoldiameri oli yhteydessä Atlantin valtamereen Ruotsin suurten järvien tasolta ja osittain myös Vienanmereen. Tanskan salmet olivat vielä kiinni. Ruotsin maaperän kohotessa meriyhteydet umpeutuivat, ja Itämeren kohdalle kehittyi lyhyehköksi ajaksi makeavetinen Ancylusjärvi. Tanskan salmien avauduttua oli Litorinameren vuoro; tämä on nyttemmin kutistunut ja makeutunut Itämereksi samalla kun Laatokka on irtautunut omaksi järvekseen. Itämeren vaiheiden synty:
- Baltian jääjärvi 13000 eaa
- Yoldiameri 10300 eaa
- Ancylusjärvi 9500 eaa
- Mastogloiameri 8500 eaa
- Litorinameri 7500 eaa
- Itämeri eli Post-Litorinameri 4000 eaa Lisäksi erotellaan joissain yhteyksissä Echineismeri (7300–6800 eaa).

Aiheesta muualla

- [http://www.fmi.fi/saa/index_5.html Ilmatieteen laitos: Merisäätiedotusten ennustusalueet]
- [http://www.fimr.fi/fi/itamerikanta.html Merentutkimuslaitoksen Itämeriportaali] Luokka:Itämeri ko:발트 해 ja:バルト海 simple:Baltic Sea th:ทะเลบอลติก

Panaman kanava

Panaman kanava on Panaman halki kulkeva kanava. Se on 82 kilometriä pitkä ja yhdistää Tyynenmeren ja Atlantin toisiinsa. Kanava on tärkeä oikoreitti laivoille, sillä muuten ne joutuisivat kiertämään Etelä-Amerikan eteläkärjen ympäri 13 000 kilometrin matkan. Vuonna 2004 kanavassa kulki 14 035 alusta.

Laivareitti

Kanavan Tyynen valtameren puoleisessa päässä Panamanlahdella on ankkurointipaikka, jossa laivat odottavat vuoroaan. Aluksi kuljetaan sisääntuloväylää 11 kilometriä ja saavutaan Americas sillalle, jota pitkin Pan American Highway ylittää kanavan. Sillalta jatketaan 5 km ruopattua jokiuomaa pitkin ja saavutaan Mirafloresin suluille. Näillä kaksivaiheisilla suluilla noustaan 16,5 m ylemmäksi Mirafloresin tekojärveen. Pedro Miguelin sulussa noustaan 9,5 m ja saavutaan 11 km pitkään Gaillardin leikkaukseen (=Culebra), joka on kaivettu vedenjakajan poikki. Pan American Highway Kanava kulkee Panaman kannaksen poikki sen alavimmalta kohdalta, mutta silti laivat joutuvat nousemaan 26 metriä valtamerien pintaa korkeammalle. Näin korkealla on nimittäin Gatúnin tekojärven pinta. Tällä korkeudella kanava kulkee 38 kilometriä. Gatúnin kolmella sululla laskeudutaan Atlantin valtameren puolelle Karibian mereen. Täällä oleva Limónin lahti on luontainen satama ja toimii laivojen odotuspaikkana. Laivan kulku kanavassa kestää noin 9 tuntia.

Sulut

Panaman kanavan sulut ovat parillisia, joten laivaliikenne kulkee samanaikaisesti molempiin suuntiin. Gaillardin leikkauksessa suuret laivat joutuvat turvallisuuden takia tosin kulkemaan vain yhteen suuntaan kerrallaan. Sulkukammiot ovat 33,53 metriä leveitä ja 320,0 metriä pitkiä. Niiden käyttökelpoinen pituus on 304,8 metriä. Kammioiden koon mukaan määräytyy kanavaa käyttävien laivojen suurin mahdollinen koko. Tästä koosta käytetään nimitystä Panamax. Sulkukammion täyttäminen kestää noin 8 minuuttia ja siihen tarvitaan 101 000 kuutiometriä vetttä. Gatúnin sulkujen sulkuporttien korkeus on 21 metriä ja paino 745 tonnia. Massiivisesta koosta huolimatta niiden avaamiseen ja sulkemiseen riittää 30 kW moottori. Suluissa laivoja vedetään pienillä vetureilla, jotka kulkevat sulun molemmilla reunoilla. Veturien voimakkaiden vinssien avulla laiva pidetään myös sulun keskellä. Laivojen siirtely on tarkkaa työtä, sillä laivan sivuilla on vain 60 cm vapaata tilaa.

Käyttömaksut

Kanavan käytöstä peritään maksu laivan uppouman mukaan. Maksu vaihtelee 2,26 dollarista 2,96 dollariin 10 000 tonnia kohden. Konttialuksilta peritään 42 dollaria jokaista 6 metrin (20 jalan) konttia kohden. Suluilla laivoja siirtelevien veturien käytöstä peritään maksu sen mukaan montako hinausvaijeria tarvitaan. Iso laiva saattaa tarvita 6 veturia ja 12 vaijeria. Tällöin maksu on 12 kertaa 200 dollaria eli 2400 dollaria.

Historiaa

1820-luvulta asti keskusteltiin mahdollisuudesta avata Panaman halkaiseva kanava. 1880-luvun alussa ranskalaiset aloittivat kanavan rakentamisen, mutta epäonnistuivat, sillä malaria, keltakuume, tulvat ja muut trooppiset taudit ja onnettomuudet vaikeuttivat suuresti työntekoa. Jopa 20 000 ranskalaisten työntekijää kuoli tauteihin. Yhdysvaltojen presidentti Theodore Roosevelt uskoi Yhdysvaltojen kykenevän rakentamaan lopun kanavasta ja Yhdysvallat osti vuonna 1903 kymmenellä miljoonalla dollarilla Ranskalta rakennushankkeen. Rakennustöiden alussa työntekijöitä piinasi ranskalaisiakin vaivannut keltakuume, mutta se onnistuttiin torjumaan tappamalla hyönteismyrkyillä niitä levittäneitä hyttysiä. Arvioiden mukaan yhdysvaltalaisten 5 609 työntekijää menehtyi rakennustöiden aikana. Rakennustyöt veivät yksitoista vuotta ja presidentti Woodrow Wilson avasi kanavan 15. elokuuta vuonna 1914. Toisen maailmansodan aikoihin Yhdysvallat käytti kanavaa kuljettaakseen sotalaivojaan Tyyneltämereltä Atlantille. 1977 presidentti Jimmy Carter suostui luovuttamaan vuosisadan vaihteessa Panaman kanavan panamalaisten haltuun. 1. tammikuuta 2000 kanava luovutettiin Panamalle.

Aiheesta muualla

- Kanavan käyttömaksuja englanniksi on osoitteessa http://www.pancanal.com/eng/maritime/tariff/1010-0000.html Luokka:Panama Luokka:kanavat ko:파나마 운하 ja:パナマ運河 th:คลองปานามา

Atlantin valtameri

Atlantin valtameri on maapallon toiseksi suurin valtameri Tyynen valtameren jälkeen. Se kattaa noin viidesosan Maan pinta-alasta. Valtameren nimi tulee Kreikan mytologian Atlas-jättiläisestä ja tarkoittaa "Atlaksen merta". Atlantin valtameri ulottuu lännessä Amerikan mantereeseen ja idässä Eurooppaan ja Afrikkaan. Sen yhdistää Tyyneen valtamereen Jäämeri pohjoisessa ja Draken salmi etelässä. Panaman kanava muodostaa keinotekoisen väylän Atlantin ja Tyynen valtameren välille. Raja idässä Intian valtamerta vastaan on 20. itäinen pituuspiiri. Raja Jäämerta vastaan kulkee Grönlannista Islannin luoteiskulmaan ja Islannin koilliskulmasta Huippuvuorten eteläkärkeen ja sieltä Nordkappiin Norjassa.

Mitat

- Meren syvin kohta: Puerto Ricon hauta, 8 605 metriä
- Keskisyvyys: 3 332 metriä
- ilman sivumeriä: 3 926 metriä
- Pinta-ala: 106 400 000 km²
- ilman sivumeriä: 82 400 000 km²
- Tilavuus: 354 700 000 km³
- ilman sivumeriä: 323 600 000 km³

Merenpohja

km³ Merenpohjan topografian tärkein piirre on Atlantin keskiselänne. Se muodostaa suuren merenalaisen vuorijonon, joka ulottuu pohjoisesta Islannista etelään noin 58:lle eteläiselle leveysasteelle. Vuorijonon suurin leveys on noin 1 600 km. Merensyvyys vuorijonon kohdalla on useimmiten vähemmän kuin 2 700 metriä ja useat vuorenhuiput nousevat pinnan yläpuolelle saariksi. Keskiselänne jakaa Atlantin kahteen suureen altaaseen joiden keskisyvyys on 3 700 - 5 500 metriä. Poikittaiset harjanteet mantereiden ja keskiselänteen välillä jakavat meren useisiin pienempiin altaisiin. Syvän meren pohja on melko tasainen vaikka sielläkin esiintyy lukuisia merenalaisia vuoria, syvänteitä ja hautavajoamia.

Merivirrat ja ilmasto

Coriolis-ilmiön vuoksi pääasiassa tuulten kuljettamat pintamerivirrat kiertävät Pohjois-Atlantilla myötäpäivään ja Etelä-Atlantilla vastapäivään. Pohjois-Atlantilla lämmin Golf-virta kulkee Pohjois-Amerikan itärannikolta koilliseen lämmittäen Luoteis-Eurooppaa. Pohjois-Atlantin sekoittumisvyöhykkeeltä kääntyy kylmä Kanarianvirta etelään Pohjois-Afrikan länsipuolelle. Pohjois-Atlantin päiväntasaajanvirta kulkee Afrikasta kohti länttä. Näiden merivirtojen väliin jää Sargassomeri. Jäämereltä etelään virtaavat kylmät Grönlannin- ja Labradorinvirrat, jotka voivat kuljettaa jäävuoria niinkin etelään kuin Bermudalle tai Madeiralle. Pohjois-Atlantin eteläosissa kehittyy hurrikaaneja yleensä heinäkuusta marraskuuhun, jotka kulkevat länteenpäin Karibianmerelle tai Pohjois-Amerikan itärannikolle. Pohjois-Atlantilla on usein myrskyjä talvisaikaan. Etelä-Atlantilla lämmin Brasilianvirta kulkee päiväntasaajalta etelään Etelä-Amerikan itäpuolella. Lähellä Etelämannerta kulkeva kylmä Länsituulten virta kääntyy pohjoiseen Etelä-Afrikan länsirannikolle. Valtamerien termohaliinikierrossa Golf-virran Pohjois-Atlantille kuljettama suolapitoinen vesi vajoaa alas syvänmeren vedeksi ja virtaa hitaasti etelään läpi Atlantin Intian valtamerelle ja Tyynimerelle.

Veden ominaispiirteitä

Avomeren pintaveden suolapitoisuus on 33 - 37 promillea, vaihdellen leveysasteen ja vuodenajan mukaan. Yleensä vesi on vähäsuolaisinta korkeilla leveysasteilla ja rannikoilla jokien lähettyvillä. Suolaisinta vesi on noin 25:llä pohjoisella leveysasteella. Pintavesien lämpötila vaihtelee alhaisimmillaan napa-alueitten −2 °C:sta korkeimmillaan +29 °C:een hieman päiväntasaajan pohjoispuolella. Suurin vuodenaikainen lämpötilanvaihtelu on keskileveysasteilla, jossa ero saattaa olla 7 - 8 °C.

Atlantin valtameren sivumeret ja osat

- Karibianmeri
- Välimeri
- Egeanmeri
- Tyrrhenanmeri
- Adrianmeri
- Joonianmeri
- Ligurianmeri
- Meksikonlahti
- Scotianmeri
- Weddellinmeri
- Mustameri
- Asovanmeri
- Norjanmeri
- Pohjanmeri
- Skagerrak
- Itämeri
- Pohjanlahti
- Selkämeri
- Perämeri
- Suomenlahti
- Kattegat
- Juutinrauma ja Beltit
- Riianlahti
- Saint Lawrencen lahti
- Sargassomeri
- Biskajanlahti
- Irlanninmeri
- Englannin kanaali
- Marmaranmeri
- Guineanlahti
- Labradorinmeri

Atlantin valtameren altaat

Keskiselänteen itäpuolella:
- Länsi-Euroopan allas
- Iberian allas
- Kanarian allas
- Kap Verden allas
- Sierra Leonen allas
- Angolan allas
- Kapin allas Keskiselänteen länsipuolella:
- Labradorin allas
- Newfoundlandin allas
- Pohjois-Amerikan allas
- Guayanan allas
- Brasilian allas
- Argentiinan allas
- Länsi-Scotian allas

Triviaa

- Nopeimmin Atlantin poikki (Ambrose Light – Lizard Point) on purjehtinut Steve Fossett miehistöineen PlayStation-katamaraanilla - aika on 4 päivää 17h 28m 6s.[http://www.sailspeedrecords.com/ratified.html]

Aiheesta muualla

- [http://www.cia.gov/cia/publications/factbook/geos/zh.html CIA – The World Factbook – Atlantic Ocean] Luokka:Meret als:Atlantik zh-min-nan:Tāi-se-iûⁿ ko:대서양 ja:大西洋 simple:Atlantic Ocean th:มหาสมุทรแอตแลนติก

Tyyni valtameri

Tyynimeri (myös Tyyni valtameri tai Iso valtameri) on maailman suurin merialue, joka sijaitsee Aasian ja Amerikan mantereiden välissä. Se on kooltaan 179 679 000 km² ja peittää yhden kolmasosan maapallon pinta-alasta. Maapallon syvin kohta, Mariaanien hauta (10 911 metriä merenpinnan alapuolella) sijaitsee Tyynessämeressä. Pohjois–eteläsuunnassa valtameren pituus on noin 15 500 km ja itä–länsisuunnassa noin 19 800 km. Tyynessämeressä sijaitsee noin 25 000 saarta (pääasiassa Päiväntasaajan eteläpuolella), enemmän kuin muissa merissä yhteensä. Valtavaa saaristoaluetta kutsutaan yleisnimellä Oseania. Alun perin Fernão de Magalhães nimesi meren latinaksi Mare Pacificumiksi, josta juontuu meren nimi monilla muillakin kielillä.

Korkeuserot

- Matalin kohta: −10 911 m, Mariaanien haudan pohjalla.
- Korkein kohta: 0 m
- Keskisyvyys: 4 270m

Ilmasto

Tyynenmeren lämpötila pysyttelee ympäri vuoden 21–27 celsiusasteen välillä. Muutoksia meren normaalin lämpötilaan aiheuttaa 3–5 vuoden välein syntyvä El Niño -sääilmiö.

Tyynenmeren sivumeret

- Tasmaninmeri
- Korallimeri
- Etelä-Kiinan meri
- Beringinmeri
- Ohotanmeri
- Arafuranmeri
- Japaninmeri
- Filippiinienmeri
- Rossinmeri
- Salomonmeri
- Bandanmeri
- Itä-Kiinan meri
- Celebesinmeri
- Sulunmeri
- Jaavanmeri
- Carpentarianlahti
- Molukkienmeri
- Keltainenmeri
- Seraminmeri
- Kalifornianlahti
- Floresinmeri
- Balinmeri
- Bohainmeri
- Bismarckinmeri Luokka:Meret zh-min-nan:Thài-pêng-iûⁿ ko:태평양 ja:太平洋 simple:Pacific Ocean th:มหาสมุทรแปซิฟิก

Suezin kanava

Suezin kanava on 163 km pitkä laivakanava Siinain niemimaan länsipuolella Port Saidin (Būr Sa'īd) Välimerellä ja Suezin (al-Suways) Punaisellamerellä välissä. Kanava mahdollistaa vesiliikenteen Euroopasta Aasiaan ilman Afrikan ympäripurjehdusta.

Rakentaminen

Ranskalaisen Ferdinand de Lessepsin Compagnie universelle du canal maritime de Suez -yhtiö rakensi kanavan 25. huhtikuuta 1859 ja 1869 välisenä aikana. Kanavan suunnitteli itävaltalainen insinööri Alois Negrelli ja sen omisti Egyptin hallitus ja Ranska. Ensimmäinen laiva kulki kanavaa pitkin 17. helmikuuta 1867 ja viralliset avajaiset pidettiin 17. marraskuuta 1869. Giuseppe Verdi sävelsi kuuluisan oopperansa Aida tätä tilaisuutta varten. Arviolta 1,5 miljoonaa egyptiläistä työskenteli kanavanrakennuksessa ja 125 000 heistä kuoli, useat koleraan.

Historia

Isma'il Pasha myi velkojen vuoksi Egyptin osuuden kanavasta Iso-Britannialle ja britit siirtyivät suojelemaan sitä vuonna 1882. Vastalauseena Egyptin neuvostomieliselle ulkopolitiikalle Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Maailmanpankki päättivät lakata avustamasta Assuanin padon rakentamista Egyptiin 26. heinäkuuta 1956 Egypti presidentti Gamal Abder Nasserin johdolla kansallisti kanavan. Tämä johti viikon pituiseen Suezin kriisiin, jossa Iso-Britannia, Ranska ja Israel hyökkäsivät maahan. Sodan seurauksena kanava oli suljettuna kuukausia. YK päätti kanavan kuuluvan Egyptille. Suomi osallistui kriisin ratkaisemiseen vuosina 1956—1957 rauhanturvaajakomppanialla, jossa palveli yhteensä 437 miestä. Suomi oli ensimmäinen maa, jonka Nasser hyväksyi osallistumaan operaatioon. Kuuden päivän sodan 1967 jälkeen kanava pysyi suljettuna 5. kesäkuuta 1975 asti.

Maantiede

Suezin kanavassa ei ole sulkuportteja, koska sen molemmat päät ovat yhtä korkealla ja maasto on tasaista. Noin 15 000 laivaa kulkee vuosittain kanavan läpi. Matka kestää 11—16 tuntia. Luokka:Egypti Luokka:Kanavat ko:수에즈 운하 ja:スエズ運河 simple:Suez Canal th:คลองสุเอซ

Välimeri

Välimeri on Atlantista Euroopan ja Afrikan väliin pistävä meri, jonka pinta-ala on noin 2,5 miljoonaa km². Saaret ja niemet jakavat Välimeren useisiin altaisiin, joita ovat Tyrrhenan-, Ligurian-, Egean-, Joonian- ja Adrianmeri. Välimeren syvin kohta on 5 120 m ja se sijaitsee Joonianmeressä. Atlantista Välimeren erottaa Gibraltarin salmi, idässä taas Mustastamerestä Dardanellit ja Bosporin salmi, joiden väliin jää osaksi Välimerta luettava Marmaranmeri. Välimeren merkitys koko länsimaiselle sivistykselle on ollut merkittävä sillä antiikin aikoina sen kautta levisivät kauppatavaroiden lisäksi myös ihmiset ja kulttuurivaikutteet. Välimeren rannikkovaltiot ovat myötäpäivään tarkasteltuna Espanja, Ranska, Monaco, Italia, Malta, Slovenia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia ja Montenegro, Albania, Kreikka, Turkki, Syyria, Kypros, Libanon, Israel, Egypti, Libya, Tunisia, Algeria ja Marokko. Luokka:Meret zh-min-nan:Tē-tiong-hái ko:지중해 ja:地中海 th:ทะเลเมดิเตอร์เรเนียน

Luokka:Vesiliikenne

Luokka:Liikenne

Busswil bei Büren

Busswil bei Büren ist eine Gemeinde im Bezirk Bürenamt des Kantons Bern in der Schweiz.

Geographie

Busswil liegt an der Alten Aare, dem Teil der Aare, welcher nach der Juragewässerkorrektion immer noch von Aarberg nach Büren fliesst. Beidseits der Alten Aare befindet sich eine Flussaue, welche heute geschützt ist. Die Nachbargemeinden sind Büetigen, Worben, Studen und Lyss.

Bevölkerung

Lyss Busswil ist zu 90.64 % eine deutschsprachige Gemeinde. Nur 1.8 % sind französischsprachig. Neben der Einwohnergemeinde existiert eine Burgergemeinde mit den Familien Bangerter, Eggli, Löffel, Stauffer und Stebler. Diese besitzt 0.7 km² (23 %) Land und ist damit wohl grösste Landbesitzerin in Busswil.

Wahlverhalten

- Wähleranteile der Parteien anlässlich der Nationalratswahlen 2003:
- SP: 33.9 %
- SVP: 25.1 %
- FDP: 13.7 %
- kleine Rechtsparteien: 9.6 %
- GP: 8.5 %
- EVP: 5.9 %
- CVP: 2.2 %
- andere: 1.2 % Gemeindepräsidenten ist Rolf Christen (SVP).

Regierung

Der Gemeinderat (Exekutive) von Busswil umfasste früher sieben Mitglieder, heute noch fünf. Zurzeit (2005) amtieren:
- Rolf Christen (SVP, Präsident)
- Martin Buchli (FDP, Vizepräsident)
- Dora Gfeller
- Max Baumgartner
- Kurt Zwahlen (SP) Die Gemeindeversammlung (Legislative) besteht aus allen Stimmberechtigten. Abstimmungen zu Gemeindeangelegenheiten erfolgen in der Regel mit offenem Handmehr.

Wirtschaft

Gemeindeversammlung In Busswil steht die Nutrex AG, eine Essigfabrik der Coop. Im Jahr 1965 wurde direkt am Bahngeleise Richtung Dotzigen in der Nähe des Bahnhofs ein Getreidesilo in Betrieb genommen. Nach mehreren Erweiterungen fasst er heute 16'000 t. Der Silo ist das höchste Gebäude im Dorf und von weitem zu erkennen.

Tourismus

In Busswil gibt es ein kleines Hotel (http://www.roessli-busswil.ch/) mit 13 Zimmern.

Verkehr

Busswil besitzt Bahnverbindungen nach Büren an der Aare, Lyss und Biel/Bienne. Damit ist der Bahnhof von Busswil in beschränkter Form ein Umsteigebahnhof. Für den Strassenverkehr gibt es seit dem 21. Dezember 1958 die Autostrasse T6 von Biel nach Lyss. Die Autostrasse führt der westlichen Gemeindegrenze entlang und befindet sich für eine kurze Strecke auf Gemeindegebiet. Einen eigenen Anschluss besitzt Busswil nicht, die nächsten Anschlüsse befinden sich in Lyss oder Studen. Dennoch ist die Autostrasse für die Pendlergemeinde von grosser Bedeutung.

Geschichte

1864 erhielt Busswil nach dem Bau der Linie Biel-Bern einen eigenen Bahnhof, 1876 wurde die Linie Lyss-Solothurn eröffnet. In diese Zeit fällt auch die 1. Juragewässerkorrektion, mit der Busswil von einem grossen Teil der Überschwemmungen befreit wurde.

Sonstiges

- Die Radonbelastung in Busswil ist sehr gering und beträgt weniger als 100 Bq/m³.
- In Busswil wird nicht besonders energiebewusst gebaut. Busswil belegt im Rating der Minergie-Energiebezugsfläche den Rang 91 von 118 Berner Gemeinden.

Weblinks

- [http://www.busswil.ch/ Offizielle Website der Gemeinde Busswil bei Büren]
- [http://www.dhs.ch/externe/protect/textes/d/D227.html Artikel Busswil bei Büren] im Historischen Lexikon der Schweiz
- [http://www.bfs.admin.ch/bfs/portal/de/index/regionen/regionalportraets/gemeindesuche.html Statistische Daten von Schweizer Gemeinden] Kategorie:Ort in der Schweiz Kategorie:Ort im Kanton Bern Kategorie:Schweizer Gemeinde

free poker Zam�wienia publiczne Kredyt hipoteczny �mieszne zdj�cia SYLWESTER

:: RELATED NEWS ::

Període Pretalaiòtic a Menorca
El Període Pretalaiòtic a Menorca és el de les primeres troballes ben documentades.

Pretalaiòtic I

El període comprès entre 2500 aC i 1700 aC ha estat denominat Pretalaiòtic I o Període 2 Fase IV (M. Calvo et al., 2001). El pretalaiòtic menorquí es caracteritza per la presència de dos grups que tindrien una base cultural comuna però economies difenciades: #A la part occidental de l'illa, la banda de Ciutadella, serien taula periòdica dels elements, un periode és una filera de la taula. El període al que pertany un element ve donat pel nombre de capes electròniques que té. El nombre atòmic dels elements de cada període augmenta regularment d'esquerra a dreta. Elements adjacents en un període tenen massa atòmica semblant però, com que pertanyen a grups diferents, solen tenir diferent comportament químic.
- Període 1
- proteïnes: estructura, funció, i relacions entre proteïnes en un ésser viu. El proteoma d'un organisme és el conjunt de proteines que genera al llarg de la seva vida, i la seva interrelació. En en un sentit més restringit, el proteoma és la imatge dinàmica de totes les proteïnes expressades per aquest organisme, en un moment donat i sota determinades condicions concretes de temps i ambient. Cal tenir en compte que les Algues verdes
Embryophytes
embryophytes no vasculars
   Hepatophyta
   Anthocerophyta
   Bryophyta
Plantes vasculars (tracheophytes)
   Lycopodiophyta<

Pronom feble
En la llengua catalana, els clítics o pronoms febles són pronoms que, com indica el nom, són àtons. Tots són monosíl·labs, ja que altrament no podrien ser àtons, puix que en català només poden ser àtons els mots monosil·làbics. Que siguin àtons o febles significa que sempre es pronuncien formant bloc amb el verb que complementen; sempre l'han d'acompanyar, és a dir, sempre han de situar-se immediatament al davant o al darrera d'aquest verb

PCR
La Reacció en cadena de la polimerasa, coneguda com a PCR per les seves sigles en anglès, és una tècnica de biologia molecular, que el seu objectiu és obtenir un gran nombre de còpies d'un fragment d'ADN particular, partint d'un mínim, en teoria, d'una única còpia d'aquest fragment. Aquesta tècnica serveix per amplificar ADN. Després de l'amplificació, resulta molt més senzill identificar amb una molt alta probabilitat virus i/o Associació que pertany a l'aliança Oleo-Ceratonion
És l'ullastrar que trobem a Menorca. Es caractertza per tenir com a espècies dominants l'ullastre (Olea europaea var. silvestris) i el lle

Pe
La P és la setzena lletra de l'alfabet català i tretzena de les consonants. El seu nom és pe. Representa el so oclusiu bilabial sord. Davant de l i després de síl·laba tònica es dobla a bona part del somini lingüístic (ample). És muda quan va després d'una m que formi part de la mateixa síl·laba (redempció). Molts cops s'utilitza