:: wikimiki.org ::

Kannabis

Kannabis

Kannabis eli hamppu on perinteinen viljely- ja rohdoskasvi. Yleisessä kielenkäytössä sanalla kannabis tarkoitetaan hamppukasvista saatavia kannabistuotteita, joita käytetään päihteenä tai lääkkeinä. Kannabiksen päihdyttävä vaikutus perustuu kasvin erittämässä hartsissa olevaan tetrahydrokannabinoliin (THC) ja muihin ns. kannabinoideihin, joita on erityisesti emikasvin kukinnoissa sekä miedompina pitoisuuksina kasvin lehdissä. Kasvista saatavasta hartsista valmistetaan hasista ja hasisöljyä, kasvin kukintoja ja versoja kuivatetaan marihuanaksi.

Historia

:Hampun historiaa on yleisemmin artikkelissa hamppu. Hamppua on käytetty sen psykoaktiivisten vaikutusten vuoksi hyvin pitkään. Joidenkin arvioiden mukaan sitä on käytetty ainakin 5000 vuotta päihteenä ja/tai lääkkeenä Aasiassa ja Lähi-Idässä. Erityisesti Intiassa jotkin hindulaisuuden lahkot yhdistivät kannabiksen Shiva-jumalaan. Skyytit ja daakialaiset tunsivat kannabiksen, ja daakialaiset shamaanit käyttivät sitä päästäkseen transsiin. Sanan "kannabis" (latinaksi cannabis) arvellaan olevan skyyttiläistä tai mahdollisesti vielä vanhempaa heprealaista alkuperää. 1800-luvun Euroopassa ja Yhdysvalloissa kannabista myytiin laajalti lääkkeenä, yleensä alkoholiin sekoitettuna tinktuurana. Tunnettu esimerkkitapaus on Englannin kuningatar Viktoria, jonka kuukautisvaivoja hoidettiin kannabiksella. 1800-luvun lopulla kannabiksen merkitys kipulääkkenä alkoi vähetä mm. aspiriinin vaikutuksesta. Kannabiksen ("hashisin") psykoaktiivisia vaikutuksia ovat värikkäästi kuvanneet muun muassa Alexandre Dumas 1844 valmistuneessa kirjassaan Monte-Criston kreivi, sekä amerikkalainen Fitz Hugh Ludlow omaelämäkerrallisessa teoksessaan The Hasheesh Eater. Yhdysvalloissa kannabiksen poltto päihdetarkoituksessa tuli tunnetuksi 1920- tai 30-luvuilla erityisesti jazz-muusikkopiirien kautta. Louis Armstrong oli sen näkyvimpiä puolestapuhujia. Myöhemmin kannabis on ollut tärkeä osa eri vaihtoehtokulttuureita, kuten beat-liikettä 1950-luvulla ja hippiliikettä 1960-luvulla. Erityisesti 1960-luvun yhdysvaltalaisten nuorisokulttuurien vaikutuksesta kannabiksen päihdekäyttö yleistyi Britanniassa ja muualla Euroopassa. Myös Suomessa nähtiin vuosiin 1966-1972 painottunut ensimmäinen "aalto" kannabiksen käytössä, joka tosin oli paljolti keskittynyt Helsingin alueelle .

Kannabiksen kielto

Kannabiksen kielto on peräisin Yhdysvalloista 1900-luvun alkupuolelta. Myöhemmin Yhdysvaltojen vaikutuksesta kielto levisi YK:n kautta lähes kaikkiin maailman maihin. Yhdysvalloissa oli vuonna 1910 käsiteltävänä lakiesitys, joka koski silloin käytössä olevia lääkeaineita (Foster Anti-Narcotic Bill). Lakiesityksen tarkoituksena oli tutkia lääkkeinä käytettyjen aineiden turvallisuutta. Kannabis oli mukana tässä lakiesityksessä, mutta se kumottiin, koska kannabiksen ei katsottu olevan riippuvuutta aiheuttava. Vuoteen 1937 saakka kannabis oli laillista suurimmassa osassa Yhdysvaltain osavaltioita ja monin paikoin avoimesti saatavilla. Tuolloin hyväksyttiin liittovaltion tasolla uusi verolaki (Marihuana Tax Act), jolla käytännössä kriminalisointiin kannabiksen hallussapito. Lain hyväksymiseen Yhdysvaltain kongressissa vaikuttivat merkittävästi William Hearstin omistamat sanomalehdet. On esitetty spekulaatioita, joiden mukaan kiellon taustalla olivat puu-, kemian- ja tekstiiliteollisuuden intressit. 1930-luvulla syntyi myös pelotteluvalistus, jossa kannabiksen muun muassa varoitettiin muuttavan tavalliset kansalaiset verenhimoisiksi tappajiksi. Kuuluisa esimerkki on Reefer Madness -elokuva vuodelta 1936. Tavallisimmaksi nimitykseksi kannabikselle vakiintui meksikolaisperäinen sana marihuana, jolla saatiin amerikkalaisten mielissä aikaan negatiivinen mielleyhtymä meksikolaisiin siirtolaisiin. 1961 voimaantullut YK:n huumausainesopimus piti Yhdysvaltain vaikutuksesta sisällään myös laajamittaisen kannabiksen kiellon. Toinen YK:n sopimus vuodelta 1988 tiukensi kannabiksen päihdekäytön kieltoa entisestään. Intia vastusti päätöksiä voimakkaasti, koska sillä oli laaja ja perinteinen kannabiksen käyttökulttuuri. Tämän vuoksi Intialle myönnettiin 25 vuotta lisäaikaa kieltolain toteuttamiseksi ja virallisesti Intia kielsi kannabiksen käytön vasta 1989.

Kriminalisointi Suomessa

Asetustasolla huumeiden käyttö määriteltiin Suomessa rikokseksi vuonna 1966 ja vuosikymmenen lopulla huumeasiat siirrettiin huoltopoliisilta rikospoliisille, jonka puitteisiin perustettiin huumeisiin erikoistuneita yksiköitä. Huumekysymyksen yhteiskunnallinen määrittelyprosessi Suomessa huipentui vuoden 1972 huumausainelain säätämiseen. Erimielisyydet huumekysymyksen määrittelyssä tiivistyivät kysymykseen huumeiden käytön rangaistavuudesta. Hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rangaistavaksi teoksi. Eduskunnassa lakivaliokunta (LaVL 2/1971) suositteli käytön kriminalisointia, kun taas talousvaliokunta (TaVM 12/1971) asettui hallituksen linjalle. Suuressa valiokunnassa (S.V.M. 168/1971) arpa ratkaisi kiistan kriminalisoinnin eduksi, joka hyväksyttiin myös lopullisessa äänestyksessä äänin 92 puolesta – 80 vastaan.

Käyttötavat

Eduskunnassa Kannabista käytetään yleisimmin poltettuna joko piipussa, vesipiipussa tai savukkeena, joko tupakkaan sekoitettuna tai sellaisenaan. Sitä voidaan käyttää myös juomissa, leivoksissa tai muutoin syötynä, jolloin vaikutus alkaa hitaammin, on voimakkaampi ja kestää pidempään.

Fyysiset vaikutukset

Tyypillisiä vaikutuksia ovat mielihyvän tunne, ruokahalun lisääntyminen, puheliaisuus, naurukohtaukset, suun kuivuminen, silmien sidekalvon verestys (punaiset silmät) sekä harvemmin sydämen sykkeen kiihtyminen. Poltettaessa kannabis alkaa vaikuttaa muutamassa minuutissa. Vaikutuksen kesto on joitakin tunteja. Jälkivaikutus voi harvoilla olla kuitenkin jopa noin vuorokauden mittainen lievä irtautumisen tunne ja ajatusten hidastuminen, joka vaihtelee merkittävästi yksilöstä ja käytön pituudesta riippuen. Kannabiksen päihdyttävästi vaikuttavien ainesosien kannabinoidien tappavaa annosta ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan kannabista pitäisi kerralla nauttia 10–41 kiloa, jotta yliannostus tapahtuisi. Tiedemaailma ei tunne kuolemaan johtanutta yliannostustapausta. Varhain (alle 17-vuotiaana) aloitettu säännöllinen ja runsas kannabiksen käyttö johtaa aivojen harmaan aineen vähenemiseen ja valkean aineen lisääntymiseen ja siten aivojen rakenteen pysyviin muutoksiin [1].

Laittomuuden vaikutukset

Kansainvälinen rikollisuus liittyy laittomiin päihteisiin erottamattomasti. Kannabiksen osalta melkein kaikki liikkeellä oleva hasis on salakuljetettu ulkomailta, ja ostaessaan sitä käyttäjä tukee lähes poikkeuksetta mafiaa ja muita kansainvälisiä rikollisjärjestöjä sekä päihteiden viljelijöiden epäinhimillistä kohtelua. [http://www.huumaa.net Huumaa.net] on sivusto jossa tästä kerrotaan enemmän. Mielenkiintoista onkin, että [http://Www.huumaa.net Huumaassa] ei tuoda sanallakaan esille, (ylläpitäjä [http://www.elamantapaliitto.fi/ Elämäntapaliitto Ry] ei halua tuoda esiin mitään positiivista laittomista päihteistä) että tämänkaltaisen kansainvälisen rikollisuuden ja viljelijöiden alistamisen voi välttää kokonaan kasvattamalla päihteensä itse (tai ostamalla hasiksen sijasta marihuanaa, sillä sitä salakuljetetaan erittäin harvoin maasta toiseen, joten se on ainakin kotimaista). Näin toimivatkin jo tuhannet ihmiset pelkästään Suomessa, ja luku kasvaa maailmanlaajuisesti koko ajan. Laittomuus vaikuttaa huomattavasti myös kaupattavien päihteiden laatuun ja ostotilanteen turvattomuuteen. Surullisenkuuluisa porttiteoria, jota on käytetty huumausainevalistuksessa laajalti, perustuukin pitkälti juuri laittomuuteen. Kun päihteiden kauppa ei ole kenenkään viranomaisen kontrolloitavissa, käyttäjät ostavat välittäjiltä, jotka myyvät mielellään kalliimpia huumeita, ja siksi sanovat käyttäjälle että kannabis on juuri nyt loppu mutta esim. amfetamiinia on saatavilla. Näin laittomuus siirtää käyttäjiä vahvempiin huumeisiin. Laittomuus vaikuttaa paljon myös hasiksen laatuun. Laitonta hasista (nk. PL:ää eli peruslätkää) jatketaan usein erilaisilla jatkeaineilla, suurempien rahallisten voittojen toivossa. Mahdolliset terveydelle vaaralliset jatkeaineet tekevät hasiksesta huomattavasti vaarallisemman. Monet välttävätkin nämä ongelmat kotikasvatuksella, josta löytyy [http://fi.wikibooks.org/wiki/Hupu_2 kirja] Wikikirjastosta.

Psykologiset vaikutukset

Keskushermostoon kannabiksen nauttiminen vaikuttaa rauhoittavasti, euforisesti ja osin hallusinogeenisesti. Jotkut käyttäjät passivoituvat lievästi; äärimmäisissä tapauksissa esiintyy aistiharhoja. Osa käyttäjistä ei koe kannabiksen käytön vaikuttavan mitenkään mielentilaan, kun taas osa käyttäjistä vaipuu jo kohtuullisen pienestä annoksesta unenomaiseen tilaan. Vaikutus riippuu myös kulloisesta mielialasta, käytetystä lajikkeesta ja aiemmista käyttökokemuksista. Kannabis on psykologisilta vaikutuksiltaan varsin vaihteleva päihde, johon vaikuttaa suuresti ihmisen persoona, kannabiksen laatu, käytetty määrä ja ympäristö. Useimmat käyttäjät kokevat iloisuutta, ajantajun muutoksia; useimmiten hidastumista. Kannabiksen psykedeelinen vaikutus näkyy muun muassa voimistuneina maku-, näkö- ja kuuloaistimuksina. Kannabiksen nauttijat saattavat kokea tavallista suurempaa ruokahalua tai makeannälkää. Käyttäjä saattaa kokea hallusinaatioita (mm. erilaiset geometriset kuviot ja niiden liike). Kannabiksen vaikutus muuttaa usein musiikin kuulemista ja värien näkemistä. Myös seksuaalisen mielihyvän on todettu lisääntyvän kannabista nautittaessa. Kannabiksen käyttö muuttaa usein assosiaatiot eli mielleyhtymät löyhiksi, ja puheesta saattaa tulla ns. sanahelinää. Tämä tarkoittaa sitä, että assosiaatiot ovat epäloogisia tai ainakin epätavallisia, ja ajatuksen juoksua ja puhetta voi olla muiden vaikea ymmärtää. Samankaltaista sanahelinää esiintyy joskus esimerkiksi skitsofrenian oireena. Toisaalta kannabiksen assosiaatioita muuttava vaikutus on tehnyt siitä suositun inspiraationlähteen esimerkiksi muusikoiden ja taiteilijoiden keskuudessa.

Käytön haitat

Kannabiksen käyttö ei tiettävästi ole koskaan aiheuttanut myrkytyskuolemaa, mutta se voi aiheuttaa välittömiä terveyshaittoja. Poltettaessa kannabiksen tärkeimpien terveyshaittojen on oletettu olevan samankaltaisia kuin tupakan, mutta hiljattain valmistunut nykyaikainen ja puolueeton tutkimus ei vastoin odotuksia pystynyt todistamaan kannabiksen polttamisen aiheuttavan kohonnutta riskiä suun, nielun tai hengityselinten syöpiin. Akuutteja allergisia reaktioita voi toisinaan esiintyä. Kannabiksen käytössä ruoassa tai juomassa ei näitä vaikutuksia luonnollisesti ole. Kannabiksen vaikutuksista sikiöön raskauden aikana ei ole tarkkaa tietoa. Käyttö vähentää muistijälkien muodostumiseen tarvittavien aineiden tuotantoa elimistössä ja näin ollen heikentää muistia. Jatkuvassa käytössä myös vanhat muistijäljet alkavat heikentyä koska muistijälkien vahvistuminen vaikeutuu ja tiedot alkavat unohtua. Vaikutus aivosoluihin on kuitenkin erilainen kuin alkoholilla. Kannabiksen käytöllä on psykologisia haittavaikutuksia. Runsas ja säännöllinen kannabiksenkäyttö voi johtaa aloitekyvyn heikkenemiseen. Kannabiksen käyttö saattaa myös edistää yksilön orastavia mielenterveyshäiriöitä, kuten skitsofreniaa. Erityisesti ensikertalaisilla voi esiintyä paniikkioireita ja vainoharhaisuutta. Kannabiksen käyttö heikentää lähimuistia, uuden oppimista ja ylläpidettyä tarkkaavaisuutta [2]. Keskittymiskyky heikkenee, ja olennaisen erottaminen monimutkaisesta vaikeutuu. Käyttäjillä voi esiintyä häiriöitä ajan, paikan ja etäisyyksien tajussa. Reaktioaika pitenee ja liikkeiden koordinointi vaikeutuu. Siten esimerkiksi liikenteessä kannabispäihtymyksen vaarat ovat ilmeiset. Useimmat yllä olevista haittavaikutuksista kuitenkin vähenevät merkittävästi tai poistuvat kokonaan, kun kannabista käyttää kohtuullisesti tai käytöstä pitää taukoa.

Pidempiaikainen käyttö

Aikuisilla ihmisillä kohtuullisen käytön ei ole voitu osoittaa aiheuttaneen mainittavia haittavaikutuksia. Varhain nuorena aloitettu pitempiaikainen käyttö kuitenkin näyttää uudempien tutkimusten valossa laukaisevan piilevää masennusta ja/tai skitsofreniaa. Yli 50 kertaa kannabista käyttäneiden myöhempi riski sairastua skitsofreniaan oli lähes seitsenkertainen vähemmän käyttäneisiin verrattuna. Toisaalta tämä saattaa johtua masentuneiden ja skitsofreenisten henkilöiden taipumuksesta käyttää päihteitä ylipäätään. Tutkimuksessa on arvioitu, että Iso-Britanniassa joka kahdeksas nuorten skitsofrenia-tautitapaus vältettäisiin, jos kannabiksen käyttöä ei lainkaan esiintyisi.[3]

Käytön yleisyys

Kannabis on maailman ylivoimaisesti käytetyin laiton päihde. Maailmassa ei ole maata, jossa kannabista ei käytettäisi. YK:n arvion mukaan viime vuonna ainakin 150 miljoonaa ihmistä maailmassa käytti kannabista. Tilastojen kärkipäähän sijoittuvissa Papua-Uusi-Guineassa ja Mikronesiassa lähes kolmannes aikuisväestöstä käytti kannabista vuonna 2004 (UNODC World Drug Report 2004). Kannabiksen kieltolain alkuperämaassa Yhdysvalloissakin aikuisväestöstä noin 12 % käytti kannabista viime vuonna (12 month prevalence) ja 40 % on kokeillut joskus elämässään (lifetime prevalence). Euroopassa suurkuluttajamaihin voidaan lukea Tanska, Espanja, Tsekki, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta, joiden aikuisväestöistä vajaa kolmannes on sitä joskus kokeillut ja vajaa viidennes käyttänyt edeltävän vuoden aikana (EMCDDA Annual Report 2004). Suomessa vastaavat lukemat olivat 14 % ja 7.1 % (2002).

Kannabis lääkkeenä

Yhdistynyt kuningaskunta Kannabista on käytetty maailmanlaajuisesti lääkkenä jo tuhansia vuosia. Yhdysvalloissa vuonna 1937 säädetty Marihuana Tax Act vaikeutti kannabiksen lääketieteellistä tutkimusta ja käyttöä. Amerikan lääkäriliitto (AMA) vastusti aikanaan kannabiksen kieltämistä, olihan se Yhdysvalloissa ainakin 28:ssa lääkkeessä käytetty ainesosa. AMA kuitenkin ymmärsi liian myöhään, että uusi sana marihuana tarkoitti heidän tuntemaansa, yli sadan vuoden ajan lääkkeeksi määrättyä kannabista. Kannabis julistettiin Yhdysvalloissa "tappajaruohon" asemaan, ja vuonna 1952 maailman terveysjärjestön (WHO) antama lausunto varmisti, ettei kannabiksella ole lääketieteellistä käyttöä. Kannabiksen lääketieteellisten mahdollisuuksien kartoitus on kuitenkin jatkunut. Tähän mennessä kannabiksen eduista monien sairauksien lääkinnässä on jo saatu paljon todisteita. Erään ongelman kuitenkin muodostaa maailmanlaajuinen laittomuus, sillä vain muutamissa valtioissa lääkekannabis on erotettu huumeista. Kannabiksella on tähän mennessä tieteellisesti todistettu olevan ainakin seuraavia lääkinnällisiä käyttötarkoituksia:
- Kivun lievitys
- Pahoinvoinnin ja oksentelun hillitseminen
- Ruokahalun kiihottaminen Yleisjännityksen poistajana kannabis voi olla hyödyllinen esimerkiksi syöpäpotilaille, jotka vastaanottavat kemoterapiaa. Myös multippeliskleroosissa (MS-tauti) ilmenevän lihasjäykkyden (spastisiteetti) ja kipujen lievittämisessä sekä glaukooman (silmänpainetauti) ja AIDS-potilaiden lääkinnässä kannabiksen käytöstä on saatu hyviä tuloksia. Kannabiksen vaikutuksia voidaan lainsäädännön rajoissa tutkia lääke- kuten muuhunkin tieteelliseen tarkoitukseen, vaikkakin useissa maissa (esim. Yhdysvalloissa) tällaiseen tutkimukseen tarvittavan luvan saaminen voi olla erittäin vaikeaa.

Riippuvuuspotentiaali

Säännöllisessä käytössä kannabiksen sietokyky eli toleranssi kasvaa. Kannabis aiheuttaa ensisijaisesti lievää psyykkistä riippuvuutta, runsaasti ja säännöllisesti käytettynä mahdollisesti myös fyysistä riippuvuutta. Kannabis on hyvin sosiaalinen huume, joten sosiaalisen riippuvuuden osuus lienee myös suuri kannabisriippuvuudesta. Kannabiksen käytön lopettamisesta seuraa joskus lieviä vieroitusoireita, jotka ilmenevät mm. nukahtamisvaikeuksina, vatsavaivoina, hikoiluna, pintaverisuonien supistumisena sekä alakuloisuutena. Oireet ilmenevät yleensä muutaman seuraavan vuorokauden aikana käytön lopettamisesta.

Lainsäädäntö

Lainsäädäntö vaihtelee kannabiksen myynnin ja käytön suhteen valtiokohtaisesti. YK:n huumausaineyleissopimus velvoittaa sen ratifioineita maita pitämään kannabiksen tuotanto ja myynti de jure laittomana. Paikallinen de facto käytäntö vaihtelee kuitenkin merkittävästi.

Lainsäädäntö Suomessa

Hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön, samoin kuin kannabiksen hallussapito, maahantuonti, myynti, levitys ja käyttö on kiellettyä rikoslain 50. luvun 1. §:n ja. Ks. huumausainerikos Mikäli poliisilla on riittävää syytä epäillä, voidaan epäilyksen kohteena olevalle henkilölle suorittaa henkilöntarkastus tai kotietsintä.

Lainsäädäntö muualla Euroopassa

Liittyen YK:n huumausaineita koskevaan yleissopimukseen kannabiksen valmistus (kasvatus) huumausaineena käytettäväksi on kielletty kaikkialla Euroopassa. Kannabiksen käytön suhteen Euroopassa lainsäädäntö vaihtelee merkittävästi jäsenmaiden välillä Ruotsin käytön kriminalisoivasta tiukasta lainsäädännöstä Alankomaiden pienten kannabismäärien valvotuissa oloissa tapahtuvan myynnin sallivaan käytäntöön.
- Alankomaat: Kannabiksen käyttö on laillista ja myynti lisensoiduissa, ns. Coffee Shop -kahviloissa tapahtuvaan kannabis-tuotteiden myyntiin ei puututa, mikäli myynti täyttää lisenssin ehtona olevat kriteerit.
- Belgia: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta sen käytöstä ei rangaista.
- Britannia: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta sen käytöstä ei käytännössä rangaista.
- Portugali: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta pienien määrien käytöstä ja hallussapidosta ei rangaista.
- Saksa: Berliinissä ja Schleswig-Holsteinin osavaltiossa kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta pienien määrien käyttö ja hallussapito (maksimissaan 30 g Schleswig-Holsteinissa ja 10 g Berliinissä) on laillista. Muualla kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi ja sen käytöstä seuraa lain mukaan rangaistus.
- Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Ranska, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi ja sen käytöstä seuraa lain mukaan rangaistus. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi monissa Etelä-Euroopan maissa kannabiksen käyttö on laajalti sosiaalisesti hyväksyttyä, ja siitä rangaistaan harvoin.

Lainsäädännön reformipyrkimykset

Muutamat kansalaisjärjestöt argumentoivat Suomessakin nykyisen päihdepolitiikan aiheuttavan suuren osan juuri niistä haitoista, joita tällä lainsäädännöllä pyritään torjumaan. Reformistien mukaan kannabiksen laittomuus aiheuttaa massiivisen rahavirran rikollisjärjestöille, murentaa yleistä lainkuuliaisuutta ja aiheuttaa rikoslain inflaation. Reformistit vaativat myös kannabiksen käytöstä annettavien rangaistusten poistamista sekä omaa käyttöä varten tapahtuvan kotikasvatuksen sallituksi. Suomessa vuosittain (toukokuun alussa) järjestettävä Hamppumarssi on osa maailmanlaajuista MMM-Million Marihuana March -marssia, ja se edustaa osaa tästä ryhmästä. Harva uskaltaa kuitenkaan osallistua, koska pelkää rangaistusta virkavallalta, tai ongelmia työpaikalla jos sattuu näkymään jossakin mediassa marssin yhteydessä.

Aiheesta muualla

- [http://www.vihreetpantterit.org/ Vihreet Pantterit Ry], yhdistys joka toimii kannabiksen laillistamisen puolesta sekä hampun ekologisen hyötykäytön edistämiseksi
- [http://www.paihdelinkki.fi/tietopankki/400_huumelinja/412.htm Päihdelinkki: Kannabis]
- [http://www.jellinek.nl/brain/ Päihteet ja aivot – kannabis]
- [http://www.hppry.org/ Humaania Päihdepolitiikkaa -yhdistys], yhdistys jonka tavoitteena on muokata lainsäädäntöä ja yleistä ilmapiiriä huumausaineiden kohdalla "hoitoon ja opastukseen rangaistusten sijaan", sekä [http://www.hppry.org/modules.php?name=Stories_Archive kattava artikkelikokoelma]
- [http://hamppu.net Hamppu.net], epävirallinen harrastajille suunnattu sivusto josta löytyy tietoutta ja uutisia sekä [http://hamppu.net/forum Hamppuforum] -keskustelupalsta
- [http://www.sky.org/ Suomen kannabisyhdistys], rekisteröimätön yhdistys jonka tarkoituksena on vaikuttaa Suomen lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, saatavuus ja kotikasvatus omaan käyttöön tulee lailliseksi täysi-ikäisille ihmisille sekä tutkia kannabiksen käyttöä eri aikoina ja eri kulttuureissa.
- [http://geocities.com/kannabistietoutta/info.html Kannabistietoutta], laaja kokoelma kannabisaiheisia artikkeleita suomeksi
- [http://www.huumaa.net Huumaa.net], tietoa kansainvälisen huumekaupan globaaleista vaikutuksista
- [http://www.irtihuumeista.fi/fi/huumeeth-o Irti Huumeista -yhdistyksen artikkeli]
- [http://www.uta.fi/laitokset/sospol/tutkimus/huumeet.pdf Alkoholin ja kannabiksen haittavaikutusten kautta suomalaiseen huumausainepolitiikkaan], Dosentti, VTT Pekka Saarnion, Sosiaalipolitiikan laitos, Tampereen Yliopisto, 2000, kirjoittama tutkielma ;Englanniksi:
- [http://www.erowid.org/plants/cannabis Erowid], suuri kokoelma kannabistietoutta
- [http://www.overgrow.com/ Overgrow], kuvagalleria kannabista kasvattaville
- [http://www.encod.org/rap-kaarteuropa.html ENCOD], tietoa Euroopan maiden huumelainsäädännöstä

Lähteet

#W. Wilson et al, 2000, Brain Morphological Changes and Early Marihuana Use #B. Phariss, 1998, Psychological and Psychiatric consequences of Cannabis #British Medical Journal, 23 Nov 2002 # Salasuo, Mikko, 2001. Mihin pilvi katosi? - Huumeaallon taittuminen 1970-luvulla # Onnela, Tapio. [http://users.utu.fi/~taonnela/yhdysvaltojenhuume.html Yhdysvallat ja kansainvälisen huumepolitiikan synty] Luokka:Kannabis ms:Kanabis ja:大麻

Hamppu

Hamppu (Cannabis sativa) on hamppukasvien (Cannabaceae) heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi, jota ihmiskunta on viljellyt jo tuhansien vuosien ajan. Nykypäivänä hamppu on yksi maailman kiistellyimmistä kasveista johtuen sen mahdollisista päihdyttävistä vaikutuksista. Hampulla on hyöty- ja päihdekäyttökohteita, mutta niille on erilaisen jalostuspäämäärän tuottamat lajikkeet. Hyötykäyttöhamppu eli kuitu- tai öljyhamppu ovat lajikkeita, joilla on marginaalinen kannabinoidipitoisuus, mutta ne kasvattavat pitkän ja suoran varren tai paljon suuria ja öljypitoisia siemeniä. Päihdehamppu on kannabinoidipitoinen pitkän jalostustyön tulos, josta voidaan kuivaamalla valmistaa kannabista. Yhteistä molemmilla lajiketyypeille ovat ulkonäön peruspiirteet.

Luokitus

kannabis Carl von Linné (ennen aatelointia Carl Linnaeus) luokitteli Cannabis sativan vuonna 1753 yksilajiseksi suvuksi. Myöhemmin hampulle on ehdotettu myös useampilajisia luokitteluja. Melko yleinen luokittelu on jakaa hamppu kolmeen lajiin: Cannabis sativa, Cannabis indica ja Cannabis ruderalis. Yksilajisessa luokittelussa nämä eri muodot voidaan ajatella Cannabis sativan alalajeiksi (subspecies, subsp.), muunnoksiksi (varietas, var.) tai lajin eri muodoiksi (forma, f.), seuraavaan tapaan:
- Cannabis indica: Cannabis sativa subsp. indica tai Cannabis sativa var. indica
- Cannabis ruderalis: Cannabis sativa f. ruderalis, myös Cannabis sativa subsp. spontanea.

Nimen alkuperä

Nimen kannabis on oletettu olevan skyyttiläistä alkuperää. Mahdollisesti se on kotoisin seemiläisistä kielistä, kuten hepreasta. Raamatun toisessa Mooseksen kirjassa (30:23) Jumala käskee Moosesta valmistamaan pyhää öljyä mirhasta, kanelista, kaneh bosm'sta ja kassiasta. Kaneh bosm on hepreaksi cannabos tai kannabus; "kan" tarkoittaa ruokoa ja kaislaa ja "bosm" tarkoittaa tuoksuvaa, aromikasta. Sara Benetowa Varsovan antropologisten tieteiden laitoksesta on kirjoittanut kirjaansa Book of Grass: "Hämmästyttävä löytö seemiläisen nimen kanbos ja skyyttiläisen cannabis välillä johtaa olettamukseen, että skyyttiläinen sana on seemiläistä alkuperää." Kun vertaa englantilaista sanaa hemp ja kreikkalaista sanaa kannabis, huomaa nimen tulleen indoeurooppalaisista kielistä. Suomalais-ugrilaisissa kielissä kanapish on tarkoittanut hamppua. On oletettavaa, että maanviljelyksen levitessä hampun kasvattaminen yleistyi ja nimi kulki sen mukana. Hampun tieteellisen nimen lajiosa johtuu latinan adjektiivista sativus, joka on tässä latinan kieliopin vaatimassa feminiinimuodossa sativa, koska Cannabis on suvultaan feminiininen. Sana sativus on klassillisessa latinassa hyvin harvinainen. Sen merkitys on ’viljelty’ tai ’istutettu’ eli vastakohta luonnossa kasvavalle. Ruderalis tarkoittaa ruderaattia eli joutomaata ja indica viittaa Intiaan.

Ulkonäkö

Intia Hamppu on yksivuotinen, 1–2 metrin korkuinen pystysti kasvava kasvi. Hampun lehdet, joiden muodosta on syntynyt eräänlainen tunnus, ovat sormijakoisia ja lehtilavan muoto on iso- ja teräväsahainen. Hampun lehdet kasvavat vastakkaisesti ja tavallisesti ne ovat 3-9 sormisia. Sormien määrä lisääntyy kasvin kasvaessa: ensimmäiset lehdet ovat vain kolmisormisia mutta vanhemmista lehdistä on tavattu jopa 13-sormisia. Lehdykät ovat yleisesti ottaen kapeat. Hamppu on kaksikotinen ja tuulipölytteinen. Hampun hedekukinto on runsashaarainen ja itse kukat ovat ennen kukkimista hyvin pientä vihreätä banaaniterttua muistuttavat. Emikukinto on terttu, vihreä kuten verhiölehdet jotka muodostavat kukasta suuren osan. Kukkia täysikasvuisessa, kukkivassa naaraassa on satoja. Verhiölehtien välistä työntyy kaksi, yhdessä v-asennossa olevaa luottia, jotka ovat nuorella kasvilla vaaleat ja vanhalla kasvilla lopulta ruskeat ja kuivat. Hampun siemenet ovat noin puolen sentin pituisia, litteähköjä ja rusehtavia. Jotkut siemenet ovat jopa hyvinkin tummia tai tummaviirullisia pystysuunnassa. Hamppua ei kasva Suomessa luonnonvaraisena. Etelä-Euroopassa ja mm. Ukrainassa se on vakiintunutkin. Suomessa satunnaisesti luonnossa tavattava hamppu on joko karannut hamppupellolta, tai sitä on joko istutettu koristekasviksi tai tarkoituksella kasvatettu päihteeksi.

Kannabinoidipitoisuus

päihteeksi Hampun luontainen kannabinoidipitoisuus on tunnettu ympäri maailmaa. Kasvin pääasiallinen psykoaktiivinen yhdiste on tetrahydrokannabinoli (THC), mutta kasvi sisältää myös noin 60 muuta kannabinoidia, joista suurin osa ei ole päihdyttäviä. Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kasvin lehdillä ja kukkien pinnoilla sijaitsevien kannabinoidirikkaiden kiteiden tarkoituksesta. Toiset väittävät kannabinoidien olevan kasvin luontainen hyönteiskarkote, toiset pitävät niitä kasvin keinona suojautua kuivumiselta. Erään väittämyksen mukaan kannabinoidit suojaavat kasvia ultraviolettisäteiltä. Kuivissa kasvuolosuhteissa päihdehampun on huomattu nostavan kannabinoidikiteet näkyville lehtien pinnalle ja lisääntyneen ultraviolettisäteilyn on huomattu tekevän samoin. Toisin kuin yleisesti luullaan, villi luonnossa kasvava hamppu ei ole kovin kannabinoidipitoinen. Nykyajan jalostustyön tuloksena on kehitetty vahvoja päihdehamppulajikkeita, jonka kuivapainosta jopa 25 prosenttia on kannabinoideja. Toisessa ääripäässä on kuituhamppu, joka saattaa sisältää kannabinoideja vain 0,05 prosenttia.

Alalajit

ultraviolettisäteiltä

Cannabis sativa subsp. indica

Cannabis sativa subsp. indica on alkuperältään kotoisin Keski-Aasiasta Afganistanin, Nepalin ja Pakistanin alueelta. Kasvit ovat lyhytnivelvälisiä ja leveitä. Kasvin lehdykät ovat erittäin leveät ja usein hyvin tummanvihreät. Kasvit kukkivat nopeasti, vain noin 6–8 viikossa. Kukinnot ovat tiiviitä ja paksuja. Cannabis sativa subsp. indica on alun perinkin ollut alalajeista kannabinoidipitoisin; se sisältää Cannabis sativa subsp. sativaa enemmän kannabidiolia (CBD) ja kannabinolia (CBN), mutta vähemmän tetrahydrokannabinolia (THC). Nykyisin Cannabis sativa subsp. indica on se alalajeista, jota kasvatetaan päihteeksi varsinkin sisätiloissa. Syitä suosiolle päihdekasvina ovat nopea kukinta-aika, lyhyt kasvutapa ja kasvista saatavan kannabiksen vahvuus. Keski-Aasiassa indicasta valmistetaan paljon hasista. Suuri kannabidiolimäärä tekee päihtymystilasta väsyttävän ja käyttäjä haluaa pysytellä sohvanpohjalla.

Cannabis sativa subsp. sativa

Cannabis sativa subsp. sativa on Cannabis sativa subsp. indican "vastakohta". Alkuperältään se on kotoisin Meksikon, Kolumbian ja Thaimaan alueilta sekä Afrikan tietyistä osista. Sillä on vaaleammanvihreät ja paljon kapeammat lehdykät kuin Cannabis sativa subsp. indicalla. Kasvit kasvavat tropiikissa pitkiksi ja kukkivat hitaasti, 10–16 viikossa. Kukinnot ovat hajanaisesti pitkin latvaa, eikä Cannabis sativa subsp. indicalle tyypillistä suurta tiivistä kukintoa muodostu. Cannabis sativa subsp. sativa on alalaji, josta on valmistettu suuri osa nykyisistä kuituhamppulajikkeista. Luontaisesti sativa on sisältänyt tetrahydrokannabinolia, mutta muita kannabinoideja vähän. Sativa ei ole saavuttanut suurta suosiota päihdekasvina, koska se kukkii hitaasti, kasvaa tavattoman korkeaksi ja vaatii paljon valoa. Sativaa on kylläkin risteytetty indicaan, jotta päihdekasvin tuottamasta päihtymystilasta tulisi kirkkaampi ja energisempi. Thaimaa

Cannabis sativa subsp. ruderalis

Cannabis sativa subsp. ruderalis on kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta, jossa se kasvaa villinä teiden varsilla ja talojen seinustoilla. Se kukkii jopa hampulle erikoisessa 24 tunnin valossa. Siitä on valmistettu kuituhamppulajikkeita Pohjoismaihin, koska se kasvaa nopeasti ja tuottaa siemeniä vaikka olisi yötön yö. Fin-314®, Finola, on Suomen kesäoloihin erityisesti jalostettu kuituhamppulajike, joka kasvaa lyhyeksi, yksivartiseksi ja valmistuu nopeasti Suomen kesässä. Luontaisesti ruderalis ei edes ole sisältänyt mainittavaa määrää kannabinoideja. Päihdekasviksi Cannabis sativa subsp. ruderalista on lähiaikoina risteytetty Cannabis sativa subsp. indican kanssa, jotta kasvi tuottaisi kannabista myös Pohjoismaiden suvessa.

Käyttökohteet

Hamppukuitu

kannabis Hamppu tunnetaan parhaiten köysien raaka-aineena, mutta siitä saatavista kuiduista voidaan valmistaa myös kestäviä kankaita, selluloosaa paperin raaka-aineeksi sekä teollista raaka-ainetta käytettäväksi eristeenä, levyinä tai huonekalujen materiaalina. Kuituhamppupelto tuottaa aarilta 3–4 kertaa enemmän kuitua kuin metsä. Uusi sato valmistuu vuosittain, toisin kuin metsän, jonka kuitukäyttöön kasvaminen kestää vähintään 20 vuotta. Hamppukuitu on erittäin luja (120 kg/mm²) ja märkäkestävä. Se on myös muun muassa puuvillaa lämpimämpi ja pehmeämpi materiaali tekstiiliksi valmistettuna. Vaikka hampulla on huonompi valonkestävyys kuin pellavalla, esimerkiksi purjekäytössä se on todettu moninkertaisesti pellavaa pitkäikäisemmäksi vaihtoehdoksi. Pehmeää kangasta varten hamppu korjataan 2-3 kuukauden iässä, lankakäyttöön 3-4 kuukauden jälkeen ja vaativaan kangas- ja köysikäyttöön noin puolivuotiaana. Hamppukuitu muistuttaa monessa suhteessa pellavaa. Sen pituus-paksuussuhde on samansuuruinen ja poikkisiteet ovat molemmilla kasveilla toistensa kaltaiset. Hamppukuidun päät eivät kuitenkaan ole pellavan tapaan teräviä vaan tylppiä ja haarautuneempia. Hamppukuidun pää kiertyy kuivuessaan vastapäivään. Kuituosasta noin kaksi kolmannesta on selluloosaa. Hampun varren ulompi osa käsittää pidempiä niinikuituja ja sisäosa lyhyempiä kuituja. Näistä niini on perinteinen tekstiilien ja köysien raaka-aine. Kuitukimpun pituus vaihtelee alle puolesta metristä lähes kahteen metriin. Liotuksen ja kuivauksen jälkeen väri voi olla hyvin erilainen käytetyistä menetelmistä riippuen – aina keltaisesta tai harmaasta vihreään, ruskeaan ja lähes mustaan. Myös täysvalkoista voidaan saada aikaan, mutta tällöin kuitu heikkenee eikä enää sovellu suurta lujuutta vaativiin tarkoituksiin. Kuitukimpun paksuus on 0,5–5 mm muodostuen peruskuiduista. Hampusta voidaan valmistaa paperilaatuja hyvin ohuesta paperista paksuihin pahveihin. Nykyään hamppupaperia käytetään laajalti sätkäpapereissa ja suuri osa raamatuista painetaan hamppupaperille, koska sivujen täytyy olla ohkaisia, kestäviä ja keveitä. Lähes kaikki paperi, jolle on kirjoitettu ennen 1900-lukua on hamppupaperia. Hamppupaperin kestävyys on säilyttänyt suuren määrän vanhoja kirjoja ja seteleitä hyväkuntoisina. Hamppupaperi ei repeä yhtä helposti kuin puusta valmistettu paperi eikä kellastu sataan vuoteen; kaksisataavuotiaana paperi alkaa olla kellertävää, kun puusta valmistettu on jo 30–50 vuotiaana. Vaikka hamppukuidun käyttö väheni 1900-luvun puolivälissä sodan jälkeen, se on edelleen tärkeä raaka-aine muun muassa luontoystävällisessä vaateteollisuudessa, mattojen valmistuksessa sekä mitä oudoimmissa yhteyksissä – tiesitkö esimerkiksi, että darts-taulujen tärkein raaka-aine on hamppukuitu? Tulevaisuudessa, ilmakehän päästäessä enemmän ultraviolettisäteilyä maan pinnalle, hamppu saattaa taas nousta yleiseksi tekstiilikuiduksi. Vaalea ja jopa 95 prosenttia auringon haitallisista UV-säteistä suodattava hamppukangas saattaa suojata jälkipolviemme ihoa. Verrantona tällä hetkellä yleisin materiaali eli puuvilla suodattaa ainoastaan 30 prosenttia kankaaseen osuvista UV-säteistä.

Hampunsiemenet ja siemenistä puristettava öljy

ultraviolettisäteily Hampunsiemenistä saatavaa öljyä on perinteisesti käytetty lamppu- ja voiteluöljynä. Terveellistä, syötävää hamppuöljyä voidaan valmistaa muun muassa kylmäpuristamalla korjatuista, kypsistä siemenistä. Hampunsiemenet sisältävät helposti imeytyvässä muodossa olevaa proteiinia noin 25 prosenttia ja monityydyttämätöntä rasvaa noin 33 prosenttia. Siemenet ja niistä puristettu öljy ovat gluteenittomia ja kolesterolittomia. Tietysti kumpaankaan valmisteeseen ei sisälly kannabinoideja. Aiemmin soijapavun luultiin olevan kasvikunnan eniten aminohappoja sisältävä jäsen, sillä se sisältää jopa 18 aminohappoa kahdestakymmenestä proteiinisynteesissä tarvittavasta aminohaposta. Kuitenkin uudempien tutkimusten mukaan hampunsiemenet sisältävät kaikki ihmisen terveydelle välttämättömät 20 aminohappoa. Hampunsiemenet sisältävät paljon terveellisiä ja ihmiselle välttämättömiä omega-3, -6, ja -9 -rasvahappoja. Hampunsiementen monityydyttämätön ja paljon rasvahappoja sisältävä rasva koostuu pääosin linolihaposta (LA, omega-6), jota on siemenistä noin 55 prosenttia ja alfalinoleenihaposta (ALA, omega-3) jota on 20–25 prosenttia. Hampunsiemenet sisältävät myös erittäin harvinaista ja terveellistä gammalinolihappoa (GLA, omega-6) neljä prosenttia ja stearidoonihappoa (SDA, omega-3) suunnilleen kaksi prosenttia.

Energianlähde

Hamppu on nopeasti kasvava energiakasvi. Dieselmoottori kehitettiin alun perin käymään hampusta valmistetulla biopolttoaineella.

Hampun historiaa

Alkukulttuuri Aasiassa

Dieselmoottori Kiinalaiset omaksuivat hampun sekä lääkekasviksi että kuitukäyttöön. Luonnonlääkkeenä hamppu oli tunnettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Ensimmäiset kudotut kankaat olivat hamppua, ja ne ovat peräisin ajalta 7000-8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Hamppu oli Keski-Aasiassa ensimmäinen viljelty kuitukasvi. Sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua kiinalaiset valmistivat käärepaperia, ja vuonna 105 keisarillisen palatsin ministeri Tsai Lun onnistui valmistamaan kirjoituspaperia. Vanhimmat päivätyt paperit on löydetty Gobin erämaasta, ja ne ovat peräisin vuosilta 265-334. Kiinalaiset valmistivat paperia kuitukasveista – kuten mulperipensas, kiinanruoho (rami), pellava ja hamppu – sekä ramin, pellavan ja hampun lumpuista. Kuudensadan vuoden ajan vain kiinalaiset osasivat valmistaa ohutta mutta erittäin kestävää hamppupaperia. Vuonna 751 arabit voittivat kiinalaisen armeijan kuuluisassa Talasin taistelussa. Sotavankien joukossa oli paperintekijöitä, minkä seurauksena Samarqandista tuli paperin maailmankaupan keskus.

Hamppu saapuu Eurooppaan

Arvellaan, että hamppu tuotiin Aasiasta Eurooppaan noin 1500 eaa. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin se tuli tunnetuksi koko Euroopassa. 400-luvulla eaa. Herodotos kertoi, että skyytit kasvattivat hamppua huumaavien vaikutusten ja traakialaiset kuitujen takia. Roomalaiset levittivät hampun viljelyn koko Eurooppaan, joskin kasvi oli paikoin jo pohjoisemmassakin tunnettu. Purjelaivoja rakennettiin jo Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa, mutta Rooman valtakunnan aikana laivat kehittyivät suuriksi, kaksi- tai kolmimastoisiksi sekä ne kykenivät kuljettamaan jopa 1600 tonnia rahtia. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävintä joten purjelaivojen materiaalina se oli luonnollisesti yleisin. Yhden purjeen kutominen vei ammattitaitoiselta kutojalta vuosia, ja kankaan laadun piti olla paras mahdollinen. Rooman valtakunnan aikana purjeenkudonta olikin yksi kukoistavimpia teollisuudenaloja. Vanhin hampun viljelyyn kehottava laki Euroopassa oli itsensä Kaarle Suuren laatima 800-luvulla. Viikingit omaksuivat hampun jo varhaisessa vaiheessa käyttäen sitä mm. köysiin, purjeisiin, vaatteisiin ja kalaverkkoihin, sillä hamppu kestää pitkään hapertumatta kosteudenkaan haittaamatta sitä. Vuonna 850 rakennettujen viikinkilaivojen jäännöksistä on löydetty hampunsiemeniä. Hamppukuitujen voimin viikingit matkasivat Pohjois-Amerikan länsirannikolle ja ovat luultavasti vieneet kasvin mukanaan. Saksilaiset kirjasivat lääkinnälliseen kirjallisuuteensa hamppurohtojen reseptejä. Hamppua käytettiin paitsi ravintona, myös yleisrohtona erilaisiin vaivoihin, hammassärystä ja synnytyskivuista kuumetauteihin ja reumatismiin. Platina sanoo, että hampusta saa mainiota köyttä. Sitten hän lisää, että tiettyyn ruokaan käytetään jauhettua hampun siementä, mutta se vahingoittaa vakavasti vatsaa ja päätä eli kaiken kaikkiaan koko kehoa. Keskiajalla pellava- ja hamppukulttuuri kukoistivat Euroopassa. Kaikki käyttövaatteet oli valmistettava kotona kasvatetusta pellavasta, hampusta ja villasta. Platina] Viidennellätoista vuosisadalla Euroopan mahtikansat mittelivät voimiaan merivaltoina. Espanja, Hollanti ja Iso-Britannia olivat käyneet idän kanssa kauppaa Silkkitien kautta, mutta meriteitse aukenivat huomattavasti suuremmat kaupankäynnin mahdollisuudet. Laivojensa varustamiseen nämä maat tarvitsivat ennenkokemattoman paljon hamppukuitua, sillä vain pisimmät ja vahvimmat hamppukuidut muotoutuivat suuriksi purjeiksi ja paksuiksi köysiksi, jotka olivat riittävän säänkestäviä pitkillä matkoilla itään. Briteillä oli saarivaltana ongelmallisemmat olosuhteet. Niinpä Englannin Henrik VIII määräsi vuonna 1533 kaikki maanviljelijät kasvattamaan neljänneseekkerin hamppua tai pellavaa jokaista kuudettakymmenettä eekkeriä maata kohden. Englannin Elisabet I toisti määräyksen vuonna 1563, mutta säännös kumottiin vuonna 1593, koska maanviljelijät eivät huonon korvauksen tähden halunneet kasvattaa kuituja valtiolle. Vuonna 1663 Britannia määräsi siirtolaistyöläisiä kuitujen muokkaukseen ja asetti Irlannin tuottamaan hamppu- ja pellavavaatteita emämaalle verovapaana. Englanti myös osti jopa 97 % hampustaan Venäjältä pysyäkseen vallassa merivoimin.

Hamppu uudella mantereella

Venäjä] Kristoffer Kolumbus purjehti hamppupurjein Atlantin yli vuonna 1492. Merivaltojen laivanvarustus oli täysin riippuvaista hamppukuidun määrästä. Raportit siitä, että hamppu kasvoi hyvin uudessa maassa, antoivat merivalloille uuden mahdollisuuden lisätä laivojensa määrää ja sen myötä myös valtaansa maailmassa. Jo ennen Kolumbusta viikingit olivat luultavasti kuljettaneet hampunsiemeniä mukanaan ylittäessään Atlantin ja vieraillessaan uudessa maassa ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hamppua oli kuitenkin viljelty Amerikan mantereella myös ennen viikinkejä. Luultavasti aikoinaan Kiinasta, Beringin salmen kautta, nykyiseen Alaskaan vaeltaneet kansat olivat tuoneet hampun mukanaan. Varhaisista uuden maan ja Euroopan välisistä tiedotteista on jäänyt tietoja, joiden mukaan länsirannikolta olisi löytynyt luonnonvaraiseen elämään sopeutunut kannabislaji, "villihamppu", Cannabis americana. Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat Amerikan mantereella alkoivat viljellä hamppua omiin ja emämaidensa tarpeisiin. Vuoteen 1690 mennessä Pohjois-Amerikassa oli riittävästi hamppua, pellavaa ja puuvillaa niin, että siellä voitiin aloittaa teollinen paperituotanto. 1800-luvun alussa Yhdysvallat, kuten monet Euroopankin maat, olivat luoneet vahvat kauppasuhteet maataloustuotteista Venäjän kanssa. Yhdysvaltojen tuontituotteista kymmenen prosenttia oli venäläisiä – niistä tärkeimpiä olivat rauta, hamppu ja pellava. Teollisen vallankumouksen ensiaskelia 1800-luvun puolivälissä olivat uudet mekaaniset ratkaisut hamppukuidun käsittelyssä. Vuonna 1882 pelkästään New Yorkissa oli kymmeniä kuitujen muokkaukseen keskittyneitä tehtaita. Oli suhteellisen yksinkertaista saada aikaan selluloosaa ja kuitua, mutta kemian alan kehitys tämän vuosisadan puolella antoi mahdollisuuksia myös uudenlaiseen hampun hyödyntämiseen. Rudolf Dieselin kehittämä dieselmoottori oli alun perin tarkoitettu käyttämään hamppu- ja muita kasvisöljyjä. :"Dieselmoottoria voidaan käyttää kasvisöljyillä ja se auttaisi huomattavasti sitä käyttävien maiden maanviljelyn kehittämisessä. Kasvisöljyjen käyttö voi moottoreiden polttoaineena tuntua merkityksettömänä tänä päivänä. Mutta senkaltaiset öljyt voivat ajan oloon tulla yhtä tärkeiksi kuin nykypäivän petroli ja kivihiiliterva." — Rudolf Diesel (1911) 1911 1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta. Nämä kehitysaskeleet – biomuovi ja nopea kuidunjalostus – olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Kuitenkin petrokemian tuotteet ja puu sekä puuvilla korvasivat hampun myöhemmin 1900-luvulla, sillä hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

Hampun historia Suomessa

Suomessa on selvitetty eri viljelykasvien varhaishistoriaa mm. seuraavia tieteenaloja soveltaen:
- Paleoekologia: Järvien pohjalietteen kerrostumista on otettu kairaamalla näytteitä, joista on selvitetty siitepölyanalyysin avulla eri viljelykasvien varhaisinta esiintymistä sekä viljelyn yleistymistä ja ajoitettu nämä vaiheet radiohiilimenetelmällä.
- Makrofossiilitutkimus (paleoetnobotaniikka): On tutkittu maaperän kerrostumissa säilyneitä kasvijäännöksiä ja kasvinosia, kuten siemeniä ja hedelmiä. Nämäkin löydöt on ajoitettu radiohiilimenetelmällä. Perinteisen käsityksen mukaan hampunviljely levisi Suomeen Venäjältä Karjalan kautta joskus keskiajan lopulla. Hamppua tiedetään viljellyn mm. Itä-Karjalassa 1300-luvulla. 1300-luvulla Suomen vanhin varma hamppulöytö on Ahvenanmaalta. Kastelholman linnan läheltä löydetystä asuinpaikka- ja hautakomplekseista on tavattu makrofossiilitutkimuksissa hampun pähkylöitä eli siemenen sisältäviä hedelmiä. Ne on ajoitettu viikinkiajalle eli vuosille 800-1050. Laajalti Lounais-Suomessa (Turun alueella) tehdyissä kaivauksissa on tavattu hampun pähkylöitä pitkältä yhtenäiseltä ajanjaksolta noin vuosilta 1100-1500. Hamppu oli kauppatavaraa. Tavallisesti sitä vietiin kuiduiksi työstettynä, joten siinä ei ollut siemeniä mukana. Pähkylälöydöt osoittavat siis, että löytöalueilla todella viljeltiin hamppua, eikä kyse ollut tuontihampusta. Etelä-Savossa hamppu ylestyi siitepölytutkimuksen mukaan 1400–1500-luvulla. Sen viljely oli laajimmillaan 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella. Hampun viljelykulttuuria ja sen pitkää historiaa arvioitaessa jälkimmäinen huomio on erityisen painava. Se kertoo, milloin hampusta tuli "koko kansan kasvi" ja milloin sen taloudellinen merkitys oli suurimmillaan. Hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin aiemmin on uskottu. Se on nuorempaa kuin viljan viljely, mutta sen läpimurto ja yleistyminen osuu ainakin Keski- ja Itä-Suomessa pitkälti yksiin maanviljelyn "toisen ekspansion" eli 1400–1500-luvun uudisasutuksen kanssa. Tänä kautena paikallaan pysyvä maatalousasutus lujittui merkittävästi. Sisä-Suomessa maaviljelykulttuurin alku eli "ensimmäinen ekspansio" ajoittuu tätä vaihetta vielä noin 700-900 vuotta varhaisempaan aikaan. On mahdollista, että tämä sisämaassa maanviljelyä harjoittanut "kantaväestö" viljeli jo hamppua, mutta sitä ei ole osoitettu sitovasti ainakaan vielä. Lounais-Suomen vanhalla peltoviljelyalueella on hamppua viljelty kiistatta ainkin tuhat vuotta. Makrofossiilitutkimuksissa tehtyjen varhaisten hamppulöytöjen pohjalta voisi arvailla, että hampunviljely on saattanut levitä Lounais-Suomeen Keski-Euroopan, Baltian tai Skandinavian kautta eikä välttämättä Venäjältä. Itä-Suomeen kasvi levisi luultavasti Venäjältä, kuten tähän asti onkin oletettu. Useiden tutkijoiden mukaan hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin pellavanviljely. Pellavan oletetaan levinneen Suomeen keskiajalla Ruotsin kautta.

Lainsäädäntö

Suomessa hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön on kiellettyä rikoslain 50. luvun 1. §:n mukaan. Silloin kyseessä on huumausainerikos. EU-direktiivin mukaan yli 0,3 prosenttia kannabinoideja sisältävä hamppu on päihdehamppua. Kuituhamppua, eli alle 0,3 prosenttia sisältävää, saa kasvattaa vapaasti.

Lähteet

- Ihalainen, J.K. Hamppu Suomessa. Hypnopoliittinen instituutti. Palladium, 1993.
- Paakkunainen, Riikkamaria. Vaatteiden ympäristöhaitat - miten suunnittelija voi vaikuttaa. Teollisen korkeakoulun suunnittelusarja. WSOY, 1995.
- Vaarna, Pentti. Tekstiiliraaka-aineet. WSOY, 1965.
- Onnela, Tapio. [http://www.kaapeli.fi/visio/huumesota/ Pyhä huumesota - huumepolitiikan pelkoja ja utopioita]
- http://www.kukin.to/tietosivut/hamppu/pohninaseppala.html#2
- http://www.kukin.to/tietosivut/hamppu/pohhamppuhistoria.html

Katso myös

- Kannabis
- Kannabinoidi
- Hasis
- Puuvilla
- Pellava
- Biodiesel

Aiheesta muualla

- [http://www.thehia.org/ HIA — Hemp Industries Association]
- [http://www.jackherer.com/chapters.html The Emperor Wears No Clothes]
- [http://www.palladiumkirjat.fi/hamppu.htm J. K. Ihalaisen artikkeli hampusta] Luokka:Viljelyskasvit Luokka:Hamppukasvit ja:大麻

Hasis

Hasis on nimitys kannabiskasvista erotellulle vaikuttavia aineita sisältäville hartsikiteille, jotka on puristettu yhteen. Hasis on samalla tavoin vaikuttava päihde kuin kannabiksen kukinto, sekä samoin mm. sen valmistaminen ja käyttäminen on laitonta. Hasista käytetään yleensä polttamalla sitä vesipiipussa. Hasiksella on pitkät perinteet maissa kuten Marokko ja Libanon, ja Marokko onkin maailman suurin hasiksen tuottaja. Hartsikiteet eli trikomit ovat lehdillä ja kukinnoissa sijaitsevia, paljain silmin näkymättömiä tahmeita ja vaaleahkoja, sienimäisiä palloja, jotka sisältävät suurimman osan täysikasvuisen, kukkimisvaiheessa olevan kasvin kannabinoideista. Puhtaimmillaan hasis on pelkästään näitä varovasti ja huolellisesti eroteltuja hartsikiteitä yhteen puristettuna. Erottelutapoja on useita, joista tavallisin on ravistelu. Yleensä hasista puristettaessa tuotteseen painetaan samalla leima. Valmistustapa, trikomien kypsyys ja mahdolliset lisäaineet tuovat lopputulokseen oman värinsä. Myytävään hasikseen lisätään usein jatkeaineita. Jopa hyviinkin hasiksiin käytetään Marokossa ja Libanonissa jo valmistetaessa lisäaineita, kuten kookosöljyä tai hunajavahaa. Suomeen tuotu hasis saattaa joskus sisältää suurenkin määrän erilaisia jopa terveydelle vaarallisia jatkeaineita. Yleensä hasis jatketaan vasta Euroopassa, ja lopulta vielä lisää Suomessa, koska pieneen tilaan sopivaa hasista on helpompi salakuljettaa. Hasiksen sisältämien kannabinoidien määrä vaihtelee alle prosentista noin kuutenkymmeneen. Tavallinen hyvätasoinen hasis sisältää 1-5 % THC:tä, eli kannabiksen vakuttavinta ainesosaa. Erittäin hyvätasoiset ja vahvat hasikset sisältävät yleensä 10-25 % THC:tä. Hollantilainen huippuluokan hasis, yleensä vesierottelulla valmistettu, voi olla jopa 60 prosenttista. Lisäksi joskus puhutaan hasisöljystä joka ei ole varsinaisesti hasista vaan kannabinoidipitoista öljyä, jossa vaikuttavien aineiden määrä voi olla jopa 80-90 %. Erottelulla saatava määrä riippuu siitä, mitä kasvinosia ja mitä menetelmää käytetään. Kukinnot sisältävät 90 % kasvin hartsimäärästä ja lehdet sen lopun 10 %, alalehdet vähiten. Hasiksen terveysvaikutukset ovat samat kuin kannabiskukinnolla, mutta palavaa materiaalia on vähemmän, joten mm. haitallisia häkää ja tervaa savussa on myös vähemmän. Terveydelle vaaralliset jatkeaineet ovat asia erikseen. Hasiksen vahvuus on herättänyt keskustelua Alankomaissa, koska pienestä määrästäkin vahvaa hasista tulee nopeasti vahva päihtymystila. Hasista voidaan myös käyttää rasvaan tai alkoholiin liuotettuna ruoanlaitossa, koska useimmat kannabinoidit - kuten THC - liukenevat kyseisiin ainesiin. Hasista voi myös syödä sellaisenaan lämmitettynä. Hasiksen hallussapito, maahantuonti, myynti, levitys ja käyttö on kiellettyä rikoslain 50. luvun 1. §:n mukaan.

Katso myös

- Hamppu
- Huumausainerikos
- Kannabis Luokka:Kannabis

Aasia

Aasia on osa Euraasian jättimannerta, joka sisältää myös Euroopan. Aasian pinta-ala on noin 44 miljoonaa neliökilometriä. Aasiassa asuu suurin osa maailman väestöstä. Aasian väkiluku on noin 4 miljardia. Aasian asukasluvultaan suurimmissa valtioissa, Kiinassa ja Intiassa, asuu kummassakin yli miljardi ihmistä. Rodultaan Aasian väestö on enimmäkseen mongolidista tai europidistä (valkoinen rotu). Aasian valtauskonnot ovat islam, buddhalaisuus ja hindulaisuus. Aasian olot olivat pitkään valtaosin köyhät, vaikka nyttemmin useat Aasian maat ovat onnistuneet pääsemään kehitykseen mukaan, ja ns. "Tiikeritalous-maat" ovat jopa ohittaneet länsimaisen talouskasvun.

Aasian alueita

hindulaisuus
- Etelä-Aasia
- Itä-Aasia (Kaukoitä)
- Kaakkois-Aasia
- Kaukasia
- Keski-Aasia
- Lounais-Aasia (Etu-Aasia)
- Länsi-Aasia (Lähi-itä)
- Pohjois-Aasia
- Sisä-Aasia

Aasian maat

Sisä-Aasia
- Afganistan
- Arabiemiirikunnat
- Armenia
- Azerbaidžan
- Bahrain
- Bangladesh
- Bhutan
- Brunei
- Filippiinit
- Indonesia
- Intia
- Iran
- Irak
- Israel
- Itä-Timor
- Japani
- Jemen
- Jordania
- Kambodža (Kamputsea)
- Kazakstan
- Kirgisia
- Kiinan kansantasavalta (Kiina)
- Kiinan tasavalta (Taiwan, ei yleisesti tunnustettu)
- Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea)
- Korean tasavalta (Etelä-Korea)
- Kuwait
- Laos
- Libanon
- Malesia
- Mongolia
- Myanmar (Burma)
- Nepal
- Oman
- Pakistan
- Palestiina (itsenäisyys kiistanalainen)
- Qatar
- Saudi-Arabia
- Singapore
- Sri Lanka
- Syyria
- Tadžikistan
- Thaimaa
- Tiibet (itsenäisyys kiistanalainen)
- Turkki (osittain)
- Turkmenistan
- Uzbekistan
- Venäjä (osittain)
- Vietnam Luokka:Aasia Luokka:Mantereet ms:Asia zh-min-nan:A-chiu ko:아시아 ja:アジア simple:Asia th:ทวีปเอเชีย

Lähi-Itä

Lähi-itä eli Länsi-Aasia on lähimpänä Eurooppaa sijaitseva Aasian osa. Termin määrittely ei ole yksiselitteinen, mutta seuraavat maat hyväksytään yleensä osaksi Lähi-itää:
- Arabiemiirikunnat
- Bahrain
- Egypti
- Iran
- Irak
- Israel (mukaan lukien Palestiina ja Golan)
- Jemen
- Jordania
- Kuwait
- Libanon
- Oman
- Qatar
- Saudi-Arabia
- Syyria Myös Turkki ja Kypros lasketaan joskus osiksi Lähi-itää, vaikka molemmat mieltävät itsensä mieluummin osaksi Eurooppaa. Yhtenäisen kulttuurin takia Lähi-itä ulotetaan joskus kattamaan myös koko Pohjois-Afrikan eli Maghrebin maat. Luokka:Lähi-itä Luokka:Aasia ja:中東

Hindulaisuus

Hindulaisuus, (सनातन धर्म, Sanātana Dharma, ikuinen oppi) on Intiasta peräisin oleva hyvin moninainen ryhmä uskontoja ja suuntauksia. Hindulaisuutta pidetään maailman vanhimpana uskontona. Hindulaisuuteen sisältyy laaja kirjo erilaisia oppijärjestelmiä, suuntauksia ja filosofioita, joitka poikkeavat toisistaan merkittävästi noudattaen erilaisia rituaaleja ja kirjoituksia. Sen alkuperä on muinaisessa, vähintään 2000 vuotta eaa kukoistaneessa veda-kulttuurissa. Hindulaisuus on maailman kolmanneksi laajin uskonto. Sillä on kannattajia 1,05 miljardia, joista suurin osa (noin 890 miljoonaa) asuu Intiassa. Suomessa kannattajia on joitakin tuhansia. Lähtökohtaisesti mikä tahansa henkinen harjoitus, jota harjoitetaan antaumuksella, rakkaudella ja sinnikkäästi, johtaa lopulta samaan itsensä oivaltamiseen. Tämän vuoksi hindunäkemys erottuu selvästi kannustamalla hyväksyntää erilaisia uskomuksia kohtaan, sillä väliaikaiset ja muuttuvat järjestelmät eivät voi antaa lopullista ja täydellistä kuvaa transendenttisesta totuudesta.

Historia

Hindulaisuuden juuret ulottuvat Intiaan, vedalaiseen kulttuuriin. Sen synnystä voidaan erottaa viisi eri vaihetta: Induslaakson kulttuuri, Veda-kausi, klassinen kausi, keskiaika ja uusiaika. Uskonnon toivat maahan arjalaiset noin 3500 vuotta sitten, joidenkin lähteiden mukaan jopa 4000 vuotta sitten. Heidän polyteistinen uskontonsa sulautui Induslaakson kulttuuriin muodostaen esivedalaisen uskonkäsityksen eli alkuperäisen hindulaisuuden, jota kutsutaan brahmalaisuudeksi. Intiassa asuneiden muinaisten arjalaisten vedauskonto poikkeaa kuitenkin merkittävästi nykyhindulaisuudesta. Vedauskonnon merkittävin piirre, vedakirjoihin talletettujen ylistyshymnien laulaminen jumalalle ja vedinen filosofia muodostavat hindulaisuuden pohjan. Brahmana, pappisluokka huolehti maailmankaikkeuden harmonian kannalta olennaisista uhritoimituksista. Vedahymnit ja seremoniat olivat brahmanojen yksinoikeus. Nykymuotoinen hindulaisuus on saanut vaikutteita sekä Intian alkuperäiskansojen, dravidien tantra-kulttuurista, buddhalaisuudesta että muista uskonnoista. Se oli kaikilta olennaisilta piirteiltään muotoutunut noin 500 eaa. Varhaisen hindulaisuuden jumalia olivat esimerkiksi taivaan jumala Indra, auringon jumala Surya, kuun jumala Soma, veden jumala Varuna, tuulen jumala Vayu, tulen jumala Agni, kuoleman jumala Yama ja rikkauden jumala Kubera (alun perin paholainen). Nykyhindulaisuuden myötä nämä jumaluudet menettivät merkityksensä.

Pääsuuntaukset

Hindulaisuudessa on useita pääsuuntauksia (sampradaya), joista merkittävimmät ovat shaivismi eli shivalaisuus, shaktismi, vaishnavismi eli vishnulaisuus ja smartismi. Suuntausten pyhiä kirjoja ovat mm. Veda-kirjat ja Bhagavad Gita. Länsimaissa tunnetuimpia ns. uushindulaisia liikkeitä on Vishnun erästä avatarta eli ruumillistumaa Krishnaa palvova Krishna-liike. Aivan kuten juutalaiset, muslimit ja kristityt uskovat kaikki erilaiseen käsitykseen samasta jumalasta, hindut uskovat yhteen jumalaan, mutta eri suuntausten käsitykset eroavat toisistaan.

Jumalakäsitys

Sanatana Dharmaassa - tai hindulaisuudessa, kuten sitä yleisimmin kutsutaan, lukematon määrä persoonallisia jumalia, jotka kaikki ilmentävät persoonattoman ja kaikkivaltiaan olennon, brahmanin eri aspekteja. Brahman on lopullinen, yliaistillinen, kaikkialla läsnäoleva, absoluuttinen ja ääretön olemus, kaiken koskaan olleen, ainiaan olevan tai koskaan tulevan summa. Brahman ei ole jumala monoteistisessä mielessä, sillä sitä ei voi kuvata millään olevan tai ei-olevan määritelmillä - se on kaikkien määritelmien tuolla puolen. Näin ollen sitä ei voi myöskään palvoa. Aihetta käsitellään laajasti Vedanta-filosofiassa, joka on eräs hindu-filosofian lukuisista osista. Nykyisessä hindulaisuudessa peruspilarina on kolmiyhteinen jumala: Brahma on luojajumala (Brahmaa ei juurikaan palvota), Vishnu on rakkauden ja elämä ylläpitäjäja Shiva on hävittäjä, mutta samalla uudelleenluova jumala. Näillä kolmella pääjumalalla kaikilla on puoliso, shakti. Eräät hindulaisuuden kannattajat ovat monisteja. Monistisen näkemyksen mukaan mieli ja aine ovat yhtä. Monistit näkevät yhden jumalan lukemattomina ilmentyminä, jonka ei-hindut sekoittavat helposti polyteismiin. Monistisen näkemyksen mukaan on olemassa vain yksi ykseys, jonka ilmentymiä muut jumaluudet ovat - samalla tavoin kuin eri värit ovat prisman hajottaman valonsäteen eri ilmentymiä. Monet uskovat, että persoonalliset jumalat voivat johdattaa palvojansa lähemmäksi mokshaa, jälleensyntymien ketjusta vapautumiseen. Eräät hindulaisuuden lahkot uskovat monoteistiseen näkemykseen Vishnusta (usein Krishnan muodossa), Shivasta tai Devistä - joskaan tämä näkemys ei poissulje muita jumalia, sillä niiden nähdään olevan valitun jumaluuden ilmentymiä. (esim. monet Krishnan palvojat näkevät Shivan syntyneen Krishnan luomisvoimasta). Usein absoluuttinen brahman nähdään ainoana lähteenä, josta kaikki jumaluudet ovat peräisin. Hindujen keskuudessa vallitsee vahva yhteisymmärrys, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat oikeita polkuja ja johtavat lopulta kohti yhtä ja samaa Jumalaa tai alkulähdettä. Siten kaikki merkittävät maailman uskonnot ovat samoja. Tästä syystä hindut eivät myöskään tee lähetystyötä. Krishna-liikkeen mukaan esimerkiksi Jeesus ja Muhammed olivat Krishnan valtuuttamia avataroja. Krishna syntyy aika-ajoin uudelleen maailmaan ja selittää eri aikoina eri kulttuuripiireissä viestinsä hieman eri tavalla, jotta ihmiset ymmärtäisivät perusviestin. Perusviesti hindulaisuudessa, kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa onkin kovin samantapainen, buddhalaisuus poikkeaa tavallaan enemmän. Hindulaisuudesta puuttuu juutalaisuuden johdannaisineen omaava kahtiajako: hyvän ja pahan taistelu, taivas ja helvetti. Hindulaisuuden jumalat eivät ole "hyviä" eivätkä "pahoja", vaan henkiolentoja jotka tekevät milloin minkäkinlaisia ratkaisuja, vastaavasti kuin ihmisiä ei voida luokitella "hyviin" ja "pahoihin".

Jälleensyntymä

Keskeinen käsite hindulaiselle ajattelulle on mokša, jossa vapaudutaan jälleensyntymän eli samsaran ketjusta ja yhdistytään brahmaniin (vrt. nirvana). Ihminen syntyy maan päälle yhä uudestaan kunnes hän oivaltaa yksilöllisen sielunsa atmanin ja maailmansielun brahmanin olevan yhtä. Ruumillistumia eli inkarnaatiota säätelee karma eli syyn ja seurauksen laki. Hyvä teot elämässä tuottavat hyvää karmaa ja huonot väärää karmaa ja nämä vaikuttavat seuraavaan elämään. Hindulaisuuden mukaan ihmisellä on elämässään neljä päämäärää: kama, artha, dharma ja moksha. Sanotaan, että kaikki ihmiset etsivät kamaa (fyysistä ja henkistä nautintoa) ja arthaa (aineellista ja henkistä omaisuutta). Vanhemmiten ihmisen sanotaan tavoittelevan dharmaa (oikeudenmukaisuus, velvollisuus, henkinen oppi). Neljäs ja perimmäinen päämäärä on mokša. dharma

Tunnusomaisia piirteitä

Pääosa hinduista on kasvissyöjiä. Kastittomat tai alempiin kasteihin kuuluvat saattavat käyttää lihaa. Brahmiineihin, eli pappisluokkaan kuuluvien tulee harjoittaa puhtautta eivätkä he syö lihaa, sen sijaan maitotuotteita he käyttävät. Veda-kirjallisuus ylistää lehmää joka itselleen mitään vaatimatta antaa ihmisille "ravitsevaa nektaria". Siksi hindut arvostavat lehmiä suuresti.

Hindulaisten sijoittuminen valtioittain

#Intia #Nepal #Bangladesh #Sri Lanka #Pakistan #Malesia #Mauritius #Etelä-Afrikka #Yhdistynyt Kuningaskunta #Yhdysvallat Luokka:Hindulaisuus ja:ヒンドゥー教

Skyytit

Skyytit olivat muinaisia paimentolais- ja maanviljelijäheimoja, jotka antiikin aikoina asuivat Altain ja nykyisen Bulgarian välillä. Useimmat tutkijat arvelevat skyyttien puhuneen indoeurooppalaista tai tarkemmin sanottuna iraanista kieltä. Skyytit saapuivat nykyisen Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroseuduille noin 800-600 eaa ja valtasivat alueita Mesopotamiaan ja Vähään-Aasiaan saakka. Skyyttien kukoistuksen aika oli 400-200-luvuilla eaa. Skyyttiheimot eivät muodostaneet yhtenäistä valtakuntaa eivätkä tunteneet kirjoitustaitoa. Klassisen skyyttikulttuurin katsotaan hävinneen 100-luvulle eaa. mennessä. Antiikin kirjailijat saattoivat kuitenkin tämän jälkeenkin nimittää arojen paimentolaisia skyyteiksi. Rooman valtakunnan aikoina alueella eli iraanista kieltä puhunutta paimentolaisväestöä (mm. sarmaatit ja alaanit), jotka lienevät ainakin osittain skyyttien jälkeläisiä. Skyytit tunnetaan arkeologisten löytöjen perusteella sekä kreikkalaisten historioitsijoiden Homeroksen ja Herodotoksen kirjoittamista teoksista. Herodotoksen mukaan skyyttien valtakunta ulottui Tonavan suulta 20 päivän ratsastusmatkan verran itään Don-joelle. Skyytit kävivät kauppaa ja myivät Kreikkaan viljaa, villaa ja juustoa. Herodotoksen mukaan skyyteillä ei ollut rakennettuja kaupunkeja, vaan he asuivat siirrettävissä teltoissa. Kreikkalaisen uskomuksen mukaan skyytit olivat maailman pohjoisin kansa: skyyttien valtakunta ulottui niiden seutujen rajoille jossa satoi aina lunta. Maan takana oli Hyperborea, jossa aurinko nousi ja laski vain kerran vuodessa ja ihmiset elivät tuhatvuotiaiksi täydellisessä onnessa. Skyytit tunsivat raudan. Skyyttiylimysten hautakumpujen (kurgaanit) kaivauksissa on löydetty myös taidokkaasti tehtyjä kultakoruja. Ratsastavat naissoturit ovat mahdollisesti vaikuttaneet amatsoneista kertovien tarujen syntyyn. 1700-luvulla tiedemies Johan Ihre piti suomalaisia ja lappalaisia tarunomaisten skyyttien jälkeläisinä. Vertaillessaan suomen kieltä ja germaanisia kieliä löysi lukuisia yhteisiä sanoja. Tästä hän päätteli, että germaaniset kielet polveutuvat suomesta. Kysymyksessä ovat kuitenkin germaanisista kielistä suomeen lainatut sanat. Luokka:Muinaiset kansat ko:스키타이 ja:スキタイ

Daakia

Daakia (latinaksi Dacia) on muinainen alue Tiszan ja Dnestrin välillä Tonavan pohjoispuolella ja karpaattien eteläpuolella, suunnilleen nykyiset Romania ja Moldova. Sen asukkaat olivat traakialainen kansa, joita kreikaksi nimitettiin getalaisiksi. Daakialaisilla oli kehittynyt yhteiskunta jo ennen kuin roomalaiset tapasivat heidät. Daakia oli kuningaskunta 200-luvulta eaa. Keisari Augustus alisti daakialaiset, mutta sotajoukot hyökkäsivät silti talvisin jäätyneen Tonavan yli ryöstämään Rooman kaupunkeja Moesiassa. Keisari Trajanus valloitti Daakian 101–106, joka nimitettiin provinssiksi Dacia Traiana. Daakialaisia värvättiin Rooman armeijaan ja daakialaiskohortit taistelivat muun muassa Britanniassa. Daakialaiset hyväksyivät roomalaisten tavat ja kulttuurin, mistä on merkkinä nykyinen romanian kieli, joka on romaaninen. Gallienuksen aikana 256 gootit ylittivät Karpaatit ja ajoivat roomalaiset Daakiasta muutamia linnoituksia lukuun ottamatta. Aurelianuksen (270–275) aikana viimeisetkin joukot vedettiin Tonavan eteläpuolelle. Ei tiedetä seurasiko paikallinen väestö mukana Tonavan eteläpuolelle Dacia Aurelianaan. Hunnit valloittivat vuorostaan maan gooteilta 376. Madjaarit valloittivat Transilvanian 800-luvulla. Luokka:Romania Luokka:Moldova Luokka:Rooman provinssit ja:ダキア

Transsi

Transsi on muuntunut tietoisuuden tila. Ihmiset vaipuvat transsiin joka päivä, usein tiedostamatta sitä itse. Esimerkiksi kävellessä on mahdollista vaipua ajatuksiinsa (ts. transsiin), josta herätessään voi huomata kävelleensä pitkänkin matkan. Hypnotisoijat käyttävät suggestiota saadakseen asiakkaansa vaipumaan transsiin. Ekstaasimaiseen transsiin voi päästä meditaation avulla, jossa on mahdollista ja yleensä tarkoituksenakin kokea irtaantuvansa ruumiista ja suorittavansa sielunvaelluksen. Transsiin vaipuessaan shamaanit voivat kokea matkaavansa esimerkiksi yliseen tai aliseen maailmaan ja näin tuoda tietoa kansalleen. Myös huumeiden käyttö voi liittyä kokemukseen. Luokka:Psykologia

Heprea

Heprea (ha-'ivrit) on Israelin virallinen kieli. Sitä puhuu noin 5 miljoonaa ihmistä. Hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle heprealaisella kirjaimistolla, joka koostuu pelkistä konsonanttimerkeistä. Vokaalit voidaan merkitä näkyviin erillisillä vokaalimerkeillä, mutta yleensä ne jätetään pois.

Heprean historialliset kehitysvaiheet

- Vanhan testamentin heprea perustuu n. vuosina 1200-200 e.Kr. puhuttuun eteläheprealaiseen puhekieleen. Heprean pohjoisemman murteen oletetaan olleen lähempänä foinikian kieltä. Vanhaa testamenttia vanhempia hepreankielisiä tekstejä tunnetaan, mutta ne eivät kuulu kirjalliseen kaanoniin; Lähi-idästä on myös tavattu tekstejä hepreaa lähellä olevilla seemiläiskielillä, joten on mahdollista puhua kokonaisesta kanaanilaisten kielten ryhmästä, johon heprea kuuluu. Näistä tärkein on heprean jälkeen tietenkin foinikia, mutta sen lisäksi tunnetaan mm. moabin kieleksi kutsuttu kielimuoto. Heprea ei välttämättä ollut alun perin juutalaisten oma kieli, vaan jotkut olettavat heidän omaksuneen sen vasta kanaanilaisilta heimoilta asettuessaan ensimmäisen kerran asumaan Israeliin. Aiemmin he ovat saattaneet puhua hyvinkin erilaista kieltä. Tavallisimmin oletetaan sen olleen seemiläinen kieli, mutta lähempänä arameaa tai akkadia.
- Mišnan heprea. Mišnaksi kutsutaan juutalaisen filosofisen viisauskirjallisuuden, Talmudin, ydinosaa. Mišnan heprea vastaa noin vuosien 200 e.Kr. - 200 j.Kr. aikana Palestiinassa puhuttua hepreaa. Tuohon aikaan heprea oli puhekielenä jo väistymässä aramean tieltä, joten Mišnan hepreassa on havaittavissa aramean vaikutusta.
- Keskiajan heprea. Juutalaisten hajaannuksen aikana heprea oli yksinomaan kirjakieli. Tärkeä juutalainen sivistyskeskus oli arabien hallitsema Espanja (al-Andalus), jossa laadittu hepreankielinen kirjallisuus levisi muidenkin maiden juutalaisten tietoon ja käyttöön.
- Uusheprea. Heprean elvytys puhekieleksi otti varaslähdön 1700-luvulla, kun Haskala-sivistysliikkeen kummi Moses Mendelssohn koetti käyttää hepreaa maallisen valistuskirjallisuuden kielenä. Seuraavalla vuosisadalla Mendele Moicher Sforim (Mendel Abramovitš) kirjoitti proosakirjallisuutta, jossa hän pyrki kuvaamaan oman aikansa juutalaisgeton elämää hyödyntämällä kaikkia aikaisempia heprean tyylejä. Se heprea, joka sittemmin kehittyi Palestiinassa puhekieleksi, oli samalla tavoin eklektistä kuin Mendele Moicher Sforimin heprea. Sittemmin on kyllä pyritty tekemään korjausliikkeitä virallisen kielenkäytön lähentämiseksi Raamatun hepreaan, ja monet myöhemmistä tyyleistä saadut sanat ja vaikutteet ovat jääneet käytöstä.

Heprean kirjoittaminen

Hepreaa kirjoitetaan seemiläisten kielten tapaan oikealta vasemmalle pelkillä konsonanttimerkeillä. Uskonnollisissa teksteissä ja esimerkiksi sanakirjoissa vokaalit on merkitty konsonanttien yhteyteen pienillä piste- ja viivamerkeillä. Tätä pisteytystä kutsutaan nikkudiksi. Heprean aakkosissa ei ole isoja ja pieniä kirjaimia erikseen, mutta kylläkin erilaisia tyylejä (kursiivi, kirjoituskirjaimet jne.), jotka voivat erota toisistaan paljonkin. Mielenkiintoinen on ns. Raši-kirjoitus, tyyli, jota käytetään pääasiassa Talmudissa, ja sielläkin vain tämännimisen rabbin kirjoittamien kommentaarien painamiseen.

Nikkud (vokalisaatio)

Nikkudin kehittäjinä pidetään 700-luvun juutalaisia oppineita, masoreetteja. Masoreettien aikana heprea ei ollut enää elävä kieli, mutta juuri siksi masoreetit kehittivät erittäin tarkan jaottelun, jossa merkittiin niin pitkät, lyhyet kuin erittäin lyhyetkin vokaalit omilla merkeillään. Masoreettien vokaalioppia on jonkin verran yritetty kyseenalaistaa, mutta nykytutkimus pitää sitä varsin luotettavana olosuhteet huomioiden: masoreettien aikana heprea ei tosin enää ollut puhekieli, mutta heidän nikkudinsa perustuu ainakin autenttiseen traditioon. Heprean vokalisointimerkit ovat:
- patax, vaakaviiva kirjaimen alla (hyvin lyhyt a)
- qamatz, pieni alaspäin osoittava "tikari" kirjaimen alla (asemasta riippuen joko pitkä a tai lyhyt o)
- segol, kolme pistettä kärjellään seisovaksi kolmioksi asetettuna kirjaimen alla (avoin, ä-mäinen e)
- tzere, kaksi pistettä vaakasuunnassa kirjaimen alla (e)
- xiriq, piste kirjaimen alla (i)
- xolam, piste kirjaimen päällä (o)
- qubutz, kolme alamäkeen laskeutuvaa pistettä kirjaimen alla (lyhyt u)
- šuriq, käytetään VAIN yhdessä matres lectionis -kirjaimen vav (yleensä konsonantti v) kanssa; yksinäinen piste, joka sijoitetaan vav-kirjaimen keskikohdalle sen vasemmalle puolelle.
- šva, kaksi päällekkäistä pistettä, jotka merkitsevät hyvin lyhyttä (tai ääntymättä jäävää) e:tä. Švaavokaalin pisteet voidaan liittää muidenkin vokaalien merkkien oikealle puolelle ilmaisemaan, että asianomainen vokaali ääntyy hyvin lyhyenä.

Begadkefat ja dageš

Ryhmä heprean konsonanttikirjaimia - bet, gimel, dalet, kaf, pe ja tav - voivat ääntyä joko sulkeumaäänteenä tai sitä vastaavana hankausäänteenä, esimerkiksi kaf-kirjain voi olla joko k tai saksan ach-äänne, pe-kirjain voi olla joko p tai f. Muistisääntönä käytetään mitään merkitsemätöntä sanaa begadkefat, johon nämä kaiki kirjaimet kuuluvat. Pääsääntöisesti begadkefat-kirjain on sanan alussa aina sulkeumaäänne (esim. b, k, p), sanan sisällä ja lopussa vastaava hankausäänne (v, ach-äänne, f). Jos kirjaimen sisään kirjoitetaan piste, ns. dageš, se äännetään sanan keskellä tai lopussakin sulkeumaäänteenä. Raamatun hepreassa yllä oleva sääntö koski myös g:tä, d:tä ja t:tä, jotka tulisi oikeastaan ääntää myös hankausäänteinä silloin kun niissä ei ole dagešia: g:stä tulisi tällöin se äänne, joka kirjoitetaan IPA:n foneettisessa transkriptiossa kreikkalaisella gamma-kirjaimella [γ](ach-äänteen soinnillinen vastine), d:stä tulisi [ð] (kuten englannin sanassa this) ja t:stä tulisi [θ]-äänne, kuten englannin sanassa thick. Käytännössä näiden kohdalla ei kuitenkaan noudateta enää moista tapaa, ilmeisesti siksi, että jiddiš ym. juutalaisten aiemmin äidinkielenään puhumat kielet eivät antaneet tukea näille vaikeille äänteille. Erikoistapaus on tav (aakkosten lopussa oleva t-kirjain). Jiddišiä puhuvien askenaasijuutalaisten tapana oli ääntää sananloppuinen tav, jonka siis periaatteessa olisi pitänyt olla sama äänne kuin th englannin sanassa thick, ässänä. Niinpä esim. sanasta bat "tyttö, tytär" tulikin bas. Tätä ääntämystä esiintyy esimerkiksi Yhdysvaltain juutalaisten keskuudessa jonkin verran - esimerkiksi poikien bar mitzva ("hyveen poika") -seurakuntaanottojuhlien vastineeksi tytöille pidettävä juhla onkin Yhdysvalloissa nimeltään bas mitzva, ei bat mitzva, kuten odottaisi. Käytäntö ei kuitenkaan ole Yhdysvalloissakaan johdonmukainen: esimerkiksi rotareihin ja lionseihin verrattavan "Liiton pojat" -järjestön nimeä ei translitteroidakaan B'nai Bris, kuten voisi odottaa, vaan B'nai Brith, joka tuleekin lähemmäksi raamatunheprealaista ääntämistä. Dageš-merkkiä käytetään myös muilla kirjaimilla kuin begadkefatilla, jolloin se tarkoittaakin kaksinkertaista konsonanttia - esimerkiksi Mossad kirjoitetaan dagešilla. Nykyisraelilaisessa hepreassa kaksoiskonsonantteja ei kuitenkaan käytännössä äännetä erilaisina. Sananloppuista h:ta (heprean he-kirjainta) käytetään ilmoittamaan, että sana päättyy vokaaliin (tyypillisesti a:han). Mutta jos siellä oikeasti kuuluu h-äänne, tämä ilmaistaan kirjoittamalla he-kirjaimen sisään dageš.

Matres lectionis

Nykyheprean vokaalien pituudet ovat sikäli yksinkertaistuneet, että nikkudin sijasta pärjätään erinomaisesti ns. matres lectionis-kirjoitustavalla, jossa vokaalit kirjoitetaan sopivasti valituilla konsonanttikirjaimilla, ts. o ja u merkitään vav-kirjaimella (konsonanttina se äännetään v), i ja e merkitään jod-kirjaimella (joka on konsonanttina sama kuin suomen j), ja sanan lopussa h-kirjain (he) merkitsee mitä tahansa loppuvokaalia. Niiltä osin kuin nikkud-merkki ei ilmoita äännettävän vokaalin pituutta, raamatullisessa hepreassa matres lectionis -kirjain yhdistettynä vastaavaan nikkudiin täydensi nikkudin antaman tiedon vokaalin laadusta pituustiedolla. Matres lectionis -merkki saatettiin kuitenkin jättää kirjoittamatta silloinkin kun vokaali oli pitkä. Tätä kutsutaan defektiiviseksi kirjoitustavaksi (defective scriptum), kun taas nikkudin ja matres lectionis -merkin yhteiskäyttöä sanotaan täydeksi kirjoitustavaksi (plene scriptum). Raamatun hepreassa on monia sanoja, joilla molempia kirjoitustapoja esiintyy rinnakkain.

Nykyinen kirjoitustapa

Alun perin matres lectionis -kirjoitustapaa oli äännehistoriallisista syistä luvallista käyttää vain tietyissä sanoissa, kun taas toisten sanojen vokalisointi oli merkittävä pelkästään nikkudilla. Nyttemmin matres lectionis -kirjaimia käytetään yleisesti niin lyhyiden kuin pitkienkin vokaalien merkitsemiseen sellaisissa teksteissä, joista nikkudin pisteet ja viivat puuttuvat; Heprean kielen akatemian suosituksia noudattaa tuskin kukaan. Sananloppuinen vokaali merkitään hepreassa kirjoittamalla sanan viimeisen konsonantin jälkeen H-kirjain. Niinpä englannin tapa kirjoittaa raamatullisten nimien loppuun -h - Jedediah, Noah, jne., on heprean vaikutusta.

Raamatullinen heprea, ketiv ja qere

Hepreankielinen Vanha testamentti eli Tanakh (T-N-K = Tora, Nevi'im ve-Ktuvim = "Laki, profeetat ja kirjoitukset" - ts. Mooseksen kirjat, profeettakirjat ja historiakirjat) käyttää nikkudin lisäksi painomerkkejä sekä muodollisen ääneenluvun, resitoinnin, rytmitysmerkkejä. Lisäksi siihen kuuluu ns. qeren (lukutavan) ja ketivin (kirjoitustavan) eroa selventäviä merkintöjä. Nykyään tieteellisesti merkittävin Tanakh-editio lienee Biblia Hebraica Stuttgartensia, ns. Kittelin edition nykyaikaistettu versio. Ketiv tarkoittaa sitä, miten teksti on kirjoitettu: tekstiä ääneen luettaessa on kuitenkin perinteisesti poikettava ketiv-sanamuodosta eräin kohdin ja luettava (qere) tietyt sanat toisin. Kuuluisa esimerkki tästä on Jumalan nimi, joka kirjoitetaan neljällä konsonanttikirjaimella JHVH - tästä kirjainyhdistelmästä käytetään mielellään kreikankielistä nimeä "tetragrammaton". Nimen oletetaan ääntyneen Jahve, mutta koska "Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu", masoreetit eivät koskaan uskaltaneet merkitä JHVH-kirjainten, ketiv-muodon, oheen oikeaa nikkudia. Koska JHVH-nimen qere eli ääneenlukutapa oli Adonai, Herra, jonka konsonanttikirjaimet olisivat olleet 'DNJ, masoreetit varustivat tetragrammatonin aina qeren mukaisella nikkudilla. Heprean lukuperinteestä tietämättömät kristityt asianharrastajat tulkitsivat tämän niin, että Jumalan nimi olisi Jahovah, ts. Jehova. Tätä väärinkäsitystä ylläpitävät edelleen Jehovan todistajat omassa raamatuntulkintaperinteessään.

Heprean alkuperä

Heprea kuuluu afroaasialaiseen kielikuntaan, sen seemiläiseen haaraan, ja se oli alkujaan erittäin läheistä sukua foinikian kielelle ja roomalaisten hävittämässä Karthagossa puhutulle puunin kielelle. Arabia on kaukaisempaa sukua, mutta sukulaisuus näkyy kyllä esim. sellaisissa sanoissa kun ar. salam, he. šalom "rauha" tai ar. maghreb, he. ma^carav "länsi", ar. Misr, he. Mitzrajim "Egypti".

Heprean kuihtuminen ja elvytys puhekieleksi

Heprean kieltä puhuttiin yli 2000 vuotta sitten juutalaisten keskuudessa, mutta aramean kieli korvasi sen muissa kuin uskonnollisissa yhteyksissä. Heprean kieli on elvytetty 1900-luvulla. Sen jälkeen kun heprea jäi käytöstä puhekielenä, sitä käytettiin yhä juutalaisten sivistyskielenä ennen muuta talmudistisessa kirjallisuudessa. Tällöin hepreaan vaikutti voimakkaasti mm. arabian kieli, eikä vähiten siksi, että arabien valtaama Pyreneiden niemimaa oli tärkeä juutalainen kulttuurikeskus. Valistuksen aikakaudella juutalaisten keskuudessa syntyi Haskala, sivistysliike, joka nosti yhdeksi tavoitteekseen heprean maallistamisen ja nykyaikaistamisen. Haskala ei johtanut pysyviin seurauksiin, mutta nationalismin aikakaudella venäjänjuutalainen Eliezer Jitzhak Perlman, sittemmin Eliezer Ben Jehuda, muutti Israeliin, silloiselle brittien hallitsemalle Palestiinan mandaattialueelle luodakseen heprean uudelleen Israelin kansan puhekieleksi Israelissa. Hän ryhtyi kehittämään sanastoa nykyaikaisen elämän tarpeisiin ja toimi heikosta terveydestään huolimatta aktiivisesti mm. lehtimiehenä ja opettajana edistääkseen heprean kielen asiaa. Projektin onnistumisen katsotaan johtuneen kahdesta tekijästä: ensinnäkin Palestiinaan monista eri maista muuttavat juutalaiset tarvitsivat yhteisen, neutraalin puhekielen, ja toiseksi heprean pahin kilpailija, jiddišin kieli, oli leimautunut takapajuiseksi gettoslangiksi eli edusti juuri sitä puolta juutalaisuudessa, jota sionistit olivat paenneet Israeliin. Toisen maailmansodan jälkeen jiddišin mainetta huononsi myös sen sukulaisuus saksan kieleen, jonka kanssa suuri osa juutalaisista ei ymmärrettävistä syistä halunnut olla missään tekemisissä. Nykyheprea oli osa uutta vahvan ja voimakkaan, keskitysleirit ja pogromit voittaneen tulevaisuuden juutalaisen identiteettiä.

Vieraiden kielten vaikutus hepreaan

Nykyheprea on sanastoltaan yllättävän lähellä Raamatun hepreaa, mutta on täydentänyt vanhatestamentillista ainesta lainaamalla runsaasti aineksia länsimaisesta sivistyssanastosta (fizi = fyysinen, fysikaalinen, ximi = kemiallinen, matematiqa ym.), arabiasta, arameasta ja jiddišistä. Englantilaislainat kuuluvat hepreaan kuten muihinkin nykykieliin, mutta ennen muuta puhuttuun slangiin - teknillisen terminologian puolella heprea on varsin omavarainen. Fraseologia ja lauseoppi ovat saaneet vaikutteita eurooppalaisista kielistä, eivätkä vähiten venäjästä ja puolasta. Myös kansainväliset lainasanat heprealaistetaan mielellään venäläisillä päätteillä: proteqtzija. Jatkuvasti uudet maahanmuuttajien aallot tuovat omia mausteitaan kadun slangiin, ja israelilaiset näytelmäkirjailijat valittavatkin, että on mahdotonta kirjoittaa ajan hermolla pysyvää puhekielistä draamaa. Tämä ei kuitenkaan haittaa kabareetaiteilijoiden ja estradikoomikoiden tahtia, joiden sanaleikit löytävät aina nopeasti tiensä heprean slangiin. Myös arabialaisperäiset slangisanat ovat tavallisia. Koska heprea pyhänä kielenä ei tunne kirosanoja eikä rivouksia, joita kuitenkin Israelin ankarissa oloissa tarvitaan paljon, ne on täytynyt lainata jiddišistä tai arabiasta. Nykyheprea eroaa raamatun hepreasta ehkä eniten ääntämiseltään ja lauseopiltaan. Eurooppalaiselle vaikeita kurkkuäänteitä (qof, 'ain, xet) ei yleensä vaivauduta lausumaan oikein: itse asiassa ainoastaan arabimaista muuttaneet ns. orientaalijuutalaiset osaavat ääntää nämä äänteet, koska ne ovat saaneet tukea arabiasta, mutta koska eurooppalaisperäiset askenaasijuutalaiset ovat tavallisesti paremmin koulutettuja ja vierastavat taikauskoisina pitämiään orientaalijuutalaisia, myös näiden ääntämistapa, vaikkakin lähempänä heprean raamatullista ääntämystä, on Israelissa jäämässä alaluokkaisuuden merkiksi. 'Ain-kirjaimella merkittiin alun perin laryngaaliäännettä, jollainen esiintyy esimerkiksi 'Abd-alkuisten arabialaisten nimien ensimmäisenä äänteenä (tarkassa siirrekirjoituksessa tätä merkitään pienellä c-kirjaimella: ^cAbdullah). Nykyään 'ain on samanlainen katkoksen merkki kuin edellä mainittu alif-kirjain. Qof-kirjain on alkujaan tarkoittanut hyvin takaista ja velarisoitunutta k-äännettä, joka myös arabian siirrekirjoituksessa merkitään q:lla; nykyään q on yksinkertaisesti tavallinen k, ja sitä käytetään k-äänteen kirjoittamiseen vierasperäisissä sanoissa, koska heprean varsinainen k-kirjain, kaf, on usein sanan sisällä ja lopussa ach-äänteen merkki. Vielä merkittävämpää on, että nykyheprean verbien käyttö on muovautunut jiddišin ja muiden eurooppalaisten kielten aikamuotojärjestelmän mukaiseksi, kun taas aidoissa seemiläisissä kielissä, kuten raamatun hepreassa ja arabiassa, aspektin ilmentäminen on tärkeämpää kuin aikamuodot. Monet raamatulliselle heprealle ominaiset mielenkiintoiset lauserakenteet ovatkin nykyhepreassa saaneet väistyä standardieurooppalaisten ilmaisutapojen tieltä. Esimerkiksi adjektiiveilla ei ollut muinaishepreassa vertailumuotoja, jolloin esim. ajatus "hän on vahvempi kuin muut miehet" jouduttiin ilmaisemaan sanomalla "hän on miehistä vahva". Nykyhepreassa tätä ei käytetä, vaan sen sijaan on ryhdytty soveltamaan sanoja "enemmän" ja "vähemmän" adjektiivien komparointiin: "hän on enemmän vahva kuin muut miehet" tms.

Heprean kieliopin yleispiirteitä

Heprea on seemiläinen kieli. Niinpä heprean sanojen taivutuksessa sanan vartalokonsonantit - yleensä niitä on kolme, mutta myös kaksikonsonanttisia vartaloita esiintyy - pysyvät tavallisesti muuttumattomina, mutta vokaalit muuttuvat. Tästä syystä muuten seemiläiset kielet käyttävät mielellään konsonanttikirjoitusta: konsonantit ovat varsinaisia merkityksen kantajia, kun taas vokaalit mielletään "liikevoimiksi", jotka mahdollistavat sanan lausumisen. Heprean maskuliinit substantiivit saavat yleensä monikonpäätteen -im, feminiinit -ot. Tästä on kuitenkin jonkin verran poikkeuksia molempiin suuntiin, esimerkiksi mila "sana" saa monikon milim, vaikka onkin feminiini, kun taas šulchan "pöytä", joka on maskuliini, on monikossa šulchanot. Sanavartalo säilyy usein tunnistettavana monikossa, mutta sellaistakin esiintyy, että vokaalimuutokset sotkevat sen hyvin merkillisen näköiseksi - tunnettu esimerkki on ^ciparon "lyijykynä", monikossa ^cefronot. Hepreassa ei ole genetiiviä. Se, mitä me kutsumme genetiiviattribuutiksi, jää hepreassa muuttumattomaksi, kun taas genetiiviattribuutin pääsana omaksuu taivutusmuodon, jota kutsutaan konstruktiksi. Konstrukti ei välttämättä eroa substantiivin sanakirjamuodosta muuten kuin nikkudinsa osalta; a-kirjaimeen päättyvät feminiinit saavat yleensä ylimääräisen t:n loppuun: mapa "kartta", mutta mapat Finland "Suomen kartta". Lisäksi maskuliinien monikonpääte -im muuttuu muotoon -ej. Eräillä substantiiviryhmillä konstrukti voi kyllä olla hyvinkin toisennäköinen kuin absoluuttinen muoto; hyvä esimerkki tästä on ns. segolaattisubstantiivit (ryhmä toiseksi viimeiseltä tavulta painotettuja maskuliineja), joilla ei yksikössä ole erityistä konstruktimuotoa, mutta monikossa sitäkin merkillisempiä: sefer "kirja", sfarim "kirjat" (normaali monikkomuoto), sifrei "...n kirjat" (monikon konstrukti). Yleensä konstruktien muodostamista säätelevät selvät säännöt, mutta joidenkin sanojen konstruktimuodot tulee opetella erikseen. Hepreassa ei ole epämääräistä artikkelia. Määräinen artikkeli on ha-, joka kirjoitetaan yhteen pääsanansa kanssa; translitteraatiossa se kirjoitetaan usein väliviivalla ja/tai pienellä kirjaimella pääsanan alkaessa isolla: haGolan "Golan", haGalil "Galilea", haŠo'ah "holocaust, juutalaisten joukkotuho natsiaikaan", Artzot haBrit "Yhdysvallat" ("liiton maat"). Myös prepositiot sekä sana ve- "ja" kirjoitetaan yhteen seuraavan sanan kanssa.

Heprean nykykirjallisuus

Heprean nykykirjallisuuden perustajana voitaneen pitää Ašer Ginzbergiä (1856-1927), joka omaksui kirjailijanimen Axad ha'Am (tai Ahad ha-Am), "Yksi kansasta". Axad ha'Am pilkkasi sionistien uudisraivaustouhuja ja asutushankkeita ja halusi mieluummin tehdä Palestiinasta juutalaisten henkisen kodin, josta kirjailijat ja taiteilijat voisivat hakea innoitusta. Hän oli hurskasta ukrainalaista hasidisukua, mutta vapauduttuaan kodin kahleista hän käänsi selkänsä uskonnolle ja omistautui maalliselle valistukselle omaksuen mm. tärkeimmät länsimaiset kulttuurikielet ja niillä laaditun filosofian ja kirjallisuuden. Hän julkaisi esseensä vaikutusvaltaisessa HaŠilo'ah-lehdessä, jonka päätoimittaja hän oli. Hän vietti viimeiset vuotensa Palestiinassa. Odessan juutalainen Chaim Nahman Bialik (1873-1934) perusti nykyhepreankielisen runouden teoksillaan, jotka kuluivat Palestiinan juutalaisten pioneerien käsissä. Kuuluisin Bialikin teoksista on Kišinjovin tuolloisia juutalaisvainoja käsittelevä B'Ir ha-Harega ("Hävityksen kaupungissa"). Hepreankielisen nykykirjallisuuden toi maailman tietoisuuteen Š'muel Josef Agnon (1888-1970), jolle myönnettiin vuoden 1966 kirjallisuuspalkinto yhdessä Nelly Sachsin kanssa. Agnon kuvasi romaaneissaan ja novelleissaan Itä-Euroopan juutalaisten elämän tuhoa ja Palestiinaan pelastautuneiden vaikeaa sopeutumista uudenlaiseen juutalaisuuteen. Hän oli ankaran oikeaoppinen, uskonnollinen juutalainen, mikä tietysti vaikutti myös hänen kirjallisuutensa maailmankuvaan. Agnonin teoksista on suomennettu Kun väärä oikaistaan ja Uskollisuuden vala. Israelin tunnetuin nykyisin elävä kirjailija on Amos Oz (s. 1939). Sotilaanakin kunnostautunut, kibbutsissa kasvanut Oz tunnetaan nykyisin ennen muuta rauhanaktivistina ja Israelin yhteiskunnan ankarana arvostelijana. Ozin teoksista on suomennettu mm. Israelin maassa, Mieheni Mikael, Meri on sama, Täydellinen rauha, Ehkä jossain muualla ja Pahanneuvon vuori.

Israelilaisia paikannimiä

- Petach Tiqva = Toivon portti
- Rechovot = Kadut
- Ri'šon le-Tzijon = Ensimmäisenä Siioniin
- Qirjat Arba = Neljäs kaupunki
- Qirjat Š'mona = Kahdeksas kaupunki
- Tel Aviv = Kevätkukkula
Heprean perussanastoa
(Huom. x ja kh tarkoittavat cha-äännettä. Paino on hepreassa yleensä viimeisellä tavulla.)
- שלום Šalom! Rauhaa! (tervehtimis- ja hyvästelysana)
- להתראות Le-hitra'ot! Näkemiin!
- איפה efo missä?
- למה lama miksi?
- מה ma mikä?
- מי mi kuka?
- אני ani minä
- אתה ata sinä (mies)
- את at sinä (nainen)
- ani Tarzan, at Jane (tarvinneeko tätä kääntääkään?)
- מה שלומך ma šlomekh? kuinka voit? (naiselle)
- מה שלומך ma šlomkha? kuinka voit? (miehelle)
- טוב, תודה, ברוך השם tov, toda, barukh ha-šem voin oikein hyvin, Luojan kiitos
- ani mitzta'er olen pahoillani (miehen sanomana)
- ani mitzta'eret olen pahoillani (naisen sanomana)
- תודה toda kiitos
- תודה רבה toda raba paljon kiitoksia
- שמע ישראל! אדני אלהינו, אדני אחד Šma Isra'el! Adonai eloheinu, Adonai echad. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
- ברשית ברא אלהים את השמים ואת הארץ Berešit bara Elohim et ha-šamajim ve-et ha'aretz. Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
- והארץ היתה תהו ובהו Ve-ha'aretz hajeta tohu ve-bohu. Ja maa oli autio ja tyhjä.
- וחשך על־פני תהום Ve-chošekh ^cal-p'nei t'hom Ja pimeys syvyyden päällä,
- ורוח אלהים מרחפת על־פני המים ve-ruach Elohim m'rachefet ^cal-p'nei ha-majim ja Jumalan henki leijuvana vetten päällä.
- ויאמר אלהים יהי אור Va-jomer Elohim: j'hi or Ja Jumala sanoi: On valo!
- ויהי אור va-j'hi or. ja valo on.
- תנ״ך tanakh Vanha testamentti
- ברית החדש Berit Hachodesh Uusi testamentti
- ברית מילה Brit Milah Ympärileikkaus
- אני מדבר עברית ani medaber 'ivrit minä (mies) puhun hepreaa
- אני מדברת עברית ani medaberet 'ivrit minä (nainen) puhun hepreaa
- אנחנו מדברים עברית anachnu medabrim 'ivrit me puhumme hepreaa
- ani mi-Finland minä olen Suomesta
- קולנוע qolno'a elokuvateatteri
- רחוב rechov katu
- עיר ir kaupunki
- מדינה medina valtio
- Histadrut ammattiyhdistysliike
- Tsahal = Tsva ha-Hagana le-Isra'el Israelin puolustusvoimat
- Irgun Tsva'i Le'umi = Irgun, Kansallis-sotilaallinen järjestö, Israelin itsenäisyystaistelua käynyt terroristi-/vapaustaistelijajärjestö
- מגן דוד Magen David = Daavidin kilpi (ts. Daavidin tähti)
- likud yhteenliittymä, yhteensulautuminen, ykseys; oikeistopuolueiden yhteenliittymä, "Kokoomus"
Kirjallisuutta

- AEJMELAEUS, Anneli: Täyttä hepreaa - johdatus Vanhan testamentin hepreaan. Kirjapaja 2003. ISBN 951-625-987-1
- GLINERT, Lewis: Modern Hebrew - an Essential Grammar. Routledge 1994. (Julkaistu alun perin nimellä Chik-Chak! A Gateway to Modern Hebrew Grammar, School of Oriental and African Studies 1991.) ISBN 0-415-10190-5
- LYTTLETON, Zippi ja Tamar WANG: Colloquial Hebrew. Routledge 2004. ISBN 0-415-24059-6
- SOLOMONICK, Avraham: Maskilon II. Practical Hebrew Grammar for English-speakers including exercises. Gefen 2001. ISBN 965-229-273-7
- SOLOMONICK, Avraham: Maskilon III, Hebrew-English Dictionary with lists of Hebrew abbreviations and Hebrew idioms. Gefen 2001. ISBN 965-229-274-5
- TVRH NBJ'JM VKTVBJM (Torah, Nevi'im ve-Ktuvim) - Biblia Hebraica Stuttgartensia quae antea cooperantibus A.Alt, O.Eißfelt, P.Kahle ediderat R.Kittel. Editio funditus renovata. Deutsche Bibelgesellschaft. ISBN 3-438-05222-9 (Tämä on heprean opiskelijoille tarkoitettu Vanhan testamentin ns. Kittelin editio, jota esimerkiksi suomalaisten yliopistojen teologian tiedekunnissa käytetään.)
Katso myös

- ladino
- heprealaiset numerot
Aiheesta muualla

- ויקיפדיה עמוד ראשי. Hepreankielinen Wikipedia
- [http://www.tau.ac.il/humanities/semitic/emergence.html The Emergence of Spoken Israeli Hebrew] Shlomo Izre'elin artikkeli heprean nykypuhekielen kehityksestä
- [http://www.israel-catalog.com/seo/Hebrew-Speaking-Dictionary.html Hebrew Speaking Dictionary]
- [http://www.israel-catalog.com/seo/Hebrew-Dictionary.html Hebrew dictionary]
- [http://www.adath-shalom.ca/hebrew_slang_sappan.htm Hebrew Slang]
- [http://www.learn-hebrew-language-software.com/articles/index.htm Hebrew Online Texts for Learners] Luokka:Kielet Luokka:Israel ko:히브리어 ja:ヘブライ語 simple:Hebrew language th:ภาษาฮีบรู

Eurooppa

Eurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa. Aasian

Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).

Historia

Katso pääartikkeli Euroopan historia. Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta. Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio. Vatikaanivaltio Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):

- Alankomaat