:: wikimiki.org ::

Karjalaiset

Karjalaiset

Karjalaiset ovat joukko itämerensuomalaisia väestöjä, jotka historian saatossa ovat jakautuneet kahteen toisistaan erilliseen ryhmään. Suomen karjalainen heimo katsotaan osaksi suomalaista kansaa. Venäjällä asuvat karjalaiset puolestaan ovat oma erillinen kansansa. Saman nimen käyttäminen kahdesta erillisestä ihmisryhmästä aiheuttaa toistuvasti väärinkäsityksiä. Merkittävä karjalaishaarat toisistaan erottava tekijä on kautta aikain ollut uskonto: Venäjän karjalaiset ovat ortodokseja ja Suomen karjalaiset joitakin pohjoiskarjalaisia lukuun ottamatta luterilaisia. Karjalaiset eivät ole koskaan muodostaneet yhtenäistä kansaa tai valtiota, vaan he ovat eläneet erillisinä yksiköinä mm. Karjalankannaksella, Viipurinlahden ympäristössä, Laatokan pohjoisrannalla ja Äänisen ympäristössä, mutta aikoinaan myös Savossa, Vienan rannoilla ja jopa Pohjanmaalla. Venäläiset kronikat mainitsevat Karjalan ja karjalaiset (korela) ensimmäistä kertaa omana, muista suomalaisista erillisenä kansana vuonna 1143, kun karjalaisten kerrotaan hyökänneen merta pitkin länsisuomalaisia (jem) vastaan.

Venäjän karjalaiset

1143 Karjalaiset ovat itämerensuomalainen, pääasiassa ortodoksinen kansa, jolla on oma kieli, historia ja kansallinen kulttuuri. Näihin niin kutsutuihin itäkarjalaisiin lukeutuvat seuraavat Venäjän federaation alueella asuvat pienet väestöryhmät:
- Karjalan tasavaltaan kuuluvissa Vienan Karjalassa ja Aunuksen Karjalassa asuvat itäkarjalaiset
- Tverin alueen Tverin Karjalan Tverin karjalaiset
- Valdain ja Tihvinän Novgorodin karjalaiset
- Inkerissä asuvat inkerikot, joita joskus pidetään omana erillisenä kansanaan. Ennen vuotta 1939 karjalaisia asui myös Suomeen kuuluneella Raja-Karjalan alueella. Suomen puolella lisäksi Kainuussa, Suomussalmella itärajan läheisyydessä sijaitsee muutamia vienalaiskyliä, joissa asuu vielä joitakin vanhoja karjalankielisiä ihmisiä. Vuonna 1989 kansallisuudeltaan karjalaisiksi ilmoittautuvia henkilöitä oli Venäjän federaatiossa 131 000. Näistä noin puolet puhui äidinkielenään karjalaa. Nykyaikaan tultaessa venäjänkielisten osuus on kasvanut, uudet sukupolvet ovat lähes poikkeuksetta venäjänkielisiä. Jos sama kehitys jatkuu, on karjalan kieli vaarassa kadota kokonaan jo lähitulevaisuudessa. Itämerensuomalainen karjalan kieli on suomen läheisin sukulaiskieli. Vienankarjalaa on suomalaisen helppo ymmärtää, se on melkein kuin suomen itämurretta, mutta livvi eli aunus tuottaa jo vaikeuksia. Tverinkarjalaa ymmärtää enää vain paikoin. Tämä karjalan kielen monenkirjavuus ja eri murteet, jotka nykyään lasketaan usein omiksi kielikseen, onkin nähty syyksi sille, ettei karjalan kielelle ole onnistuttu luomaan yhtenäistä kirjakieltä. Osittain tämän takia karjalan kielellä ei ole myöskään virallista asemaa Karjalan tasavallassa.

Suomen karjalaiset

Karjalaisiksi kutsutaan Suomen kansaan kuuluvaa heimoa, jonka kotiseutua olivat Suomelle kuuluneet Karjalan maakunnat eli ennen toista maailmansotaa Viipurin ja Käkisalmen läänit. Alueluovutusten jälkeen näistä lääneistä jäi Suomelle nykyisten Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakuntien alue. Kun Suomessa puhutaan karjalaisista, käytetään sanaa useimmiten juuri tässä merkityksessä. Tällöin karjalaisiksi kutsutaan Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan asukkaita sekä luovutetun Karjalan alueilta evakkoon lähteneitä karjalaisia. Evakkojen kaikkialle Suomeen asuttamisen vuoksi karjalaiset ovat levittäytyneet laajalle. Monilla suomalaisilla on karjalaiset juuret. Evakkokarjalaiset joutuivat kärsimään kulttuurieroihin liitytyvistä ennakkoluuloista. Vielä 1980-luvulla tiedetään evakkoja ja heidän jälkeläisiään haukutun ryssiksi. Karjalaiset ovat muita Suomen "heimoja" enemmän pyrkineen säilyttämään omaleimaisuutensa. Tämä on johtunut paljolti siitä, että heiltä katkaistiin yhteys omaan maahansa. Karjalan Liitto on suurin tätä edistävä karjalaisjärjestö. Suomen Etelä-Karjalan maakunnassa puhuttava kieli katsotaan olevan suomen kaakkoismurteita, ja Pohjois-Karjalassa puhutaan murretutkijoiden mukaan suomen kielen savolaismurteita. Tämä murre on levinnyt evokkojen mukana myös muualle Suomeen. Suomen lähialueilla puhutulla karjalan kielellä sekä suomen savolais- ja kaakkoismurteilla on monia yhteisiä piirteitä, joita ei suomen läntisissä murteissa esiinny.

Kuuluisia karjalaisia

- Martti Ahtisaari
- Kim Borg
- Gustav Hägglund
- Max Jakobson
- Toivo Kärki
- Arvi Lind
- Erkki Melartin
- Olavi Paavolainen, myös merkittävä karjalaisromantikko
- Lauri Kristian Relander
- Kaija Saariaho
- Aulis Sallinen
- Edith Södergran
- Martti Talvela
- Riitta Uosukainen
- Matti Vanhanen
- Johannes Virolainen

Karjalaisiin liittyviä stereotypioita

Karjalaisten on sanottu olevan eläväisiä, iloisia ja musikaalisia. Tämä stereotypia yleistyi 1800-luvun puolivälissä. Historiantutkija Heikki Ylikankaan mukaan karjalaisia oli aiemmin pidetty kyräilevinä ja vihamielisinä. Kaarlo Hännisen "Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten" vuodelta 1929 sanoo karjalaisista seuraavaa: "Karjalainen on solakkavartaloinen ja pitempi. Silmät ovat tummemmat, tukka tavallisesti ruskea ja usein kihara. Luonteeltaan karjalainen on reipas, puhelias ja toimelias. Hänellä ei kuitenkaan ole hämäläisen sitkeyttä töissään. Se nähdään varsinkin siinä, että hänellä ei ole maanviljelykseen niin suurta halua kuin hämäläisillä. Sen sijaan tekee hän mielellään kauppaa. Karjalainen rakastaa laulua ja soittoa."

Karjalan asutuksen historia

Karjalassa on ollut ihmisasutusta jo 10 000 vuoden ajan. Arkeologisten löytöjen määrä kasvoi hitaasti muinaisten itämerensuomalaisten heimojen, saamelaisten ja skandinaavien muuttoliikkeiden seurauksena 500-luvulta lähtien. Viikinki- ja ristiretkiajalla Laatokan ja Äänisen rannoilla on jo voimakkaita asutuksen jälkiä. Korela eli Käkisalmi vakiintui keskukseksi. Asutuksen uskotaan muodostuneen Laatokan alueen alkuperäisväestöstä, jonka keskuuteen oli 700-luvulta lopulta lähtien ehkä siirtynyt länsisuomalaista uudisasutusta. Kielitieteilijöiden mukaan Laatokan alueella puhuttiin näihin aikoihin (rautakaudella) "itäkantasuomea" eli "muinaiskarjalaa", josta sekä karjalan kielen että suomen kielen karjalais- ja savolaismurteiden katsotaan kehittyneen.

Idän ja lännen välissä

Suomi ja Karjala joutuivat 1000-luvulta alkaen kahden valtapiirin, germaanis-katolisen ja slaavilais-ortodoksisen väliin. Karjalaiset näyttävät jo 1100-luvulta pääosin liittyneen ortodoksiseen valtapiiriin, mistä kertovat hyökkäys Hämeeseen ja (väitetty) Sigtunan hävitys vuonna 1187. 1200-luvulla ruotsalaiset ja novgorodilaiset kilpailivat Suomen hallinnasta. Ruotsin tuella katolinen usko ja suomalainen asutus etenivät pohjoiseen ja itään päin. Karjalankannas omaksui katolisen uskon ja siellä puhuttu kieli sai vaikutteita suomen länsimurteista. Vuonna 1293 Ruotsi perusti Viipurin linnan. Novgorodin valta ja ortodoksinen usko levisivät suunnilleen samaan tahtiin pohjoisempana, Käkisalmen ympäristössä. Karjalan jako vahvistettiin Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. 1100- ja 1200-luvuilla lähtien karjalainen asutus oli levinnyt Laatokan rannoilta Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Keskiajan kuluessa länsisuomalainen uudisasutus kuitenkin syrjäytti karjalaiset monin paikoin. Karjalaisasutuksen painopiste keskittyi enemmän Vienanmeren rantojen suunnalle. Vuonna 1473 Ruotsi rakennutti Olavinlinnan ja 1500-luvun alkupuoli olikin Ruotsin ja venäläisten välillä rauhan aikaa, vaikka rajariitoja olikin. Ne kärjistyivät kuitenkin vasta vuonna 1555 Karjalankannaksella Kustaa Vaasan sotaan, joka ennen pitkää johti suursotaan Baltiassa.

Ruotsin suurvallan aika

1600-luvulla Venäjän valtaistuimen sisäiset kiistat johtivat sekasortoon, ja se joutui pyytämään Ruotsia apuun, mikä ei auttanut. Palkkioksi Ruotsille oli luvattu Laatokan Karjala, jonka se valtasi ja sai itselleen Stolbovan rauhassa 1617. Ruotsi ryhtyi käännyttämään ortodoksista väestöä luterilaiseksi ja verottamaan ankarasti. Suurin osa ihmisistä pakeni Venäjän puolelle, Tverin alueelle. Tästä syntyi Tverin Karjala, jossa on yhä karjalaista asutusta ja mm. oma karjalan kirjakieli. Ruotsin puolelle jäänyt väestö kääntyi luterilaisiksi ja pakolaisten tilalle siirrettiin uutta väestöä, nykyisten inkeriläisten kantaisiä. Suuressa Pohjan sodassa Ruotsi menetti Laatokan Karjalan ja Viipurin. Se yritti vallata alueita takaisin, mutta Turun rauhassa 1743 raja siirtyi vielä lisää länteen päin ja Savonlinnakin jäi venäläisille. Venäjään liitetystä alueesta muodostui Vanhan Suomen kuvernementti, joka säilytti entiset lakinsa ja uskontonsa.

Venäjän kruunun alla

Vuonna 1809 koko Suomi liitettiin Venäjään, ja siihen liitettiin Vanhasta Suomesta Viipurin lääni, joka yhdessä Pohjois-Karjalan kanssa muodosti Suomen Karjalan vuosina 1812–1940. Venäjän Karjalaan sisältyivät Viena ja Aunus ja sen keskukseksi vakiintui 1703 perustettu Äänisen rannoilla sijaitseva Petroskoi. Elias Lönnrot keräsi suurimman osan Kalevalan runoista Pohjois- ja Vienan Karjalasta. Suomessa vallitsi Karjala-innostus, joka synnytti karelianismina tunnetun taidesuuntauksen.

Suur-Suomi -haaveita puolin ja toisin

Tarton rauhassa vuonna 1920 määriteltiin itsenäisen Suomen rajat. Venäjän sisällissodan vuoksi myös Vienan ja Aunuksen karjalaisilla oli pyrkimyksiä itsenäistyä tai liittyä Suomeen (katso: Itäkarjalaisten kansannousu). Suomessakin virisi Suur-Suomi-ajatus, jossa Venäjän karjalaiset alueet liitettäisiin osaksi Suomea, mutta joitakin vapaaehtoisia retkikuntia lukuun ottamatta suunnitelma jäi vielä tuolloin ajatuksen tasolle. Venäjän puoleisista alueista muodostettiin vuonna 1923 Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvostotasavalta. Muuttoliikkeen ja väestönsiirtojen seurauksena alue venäläistyi huomattavissa määrin.

Siirtokarjalaiset

Talvisodassa Suomi menetti Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan, joiden asukkaat joutuivat evakkoon. Karjalaiset kunnat ja seurakunnat perustivat Karjalan Liiton, karjalaisten etujärjestön. Jatkosodassa suomalaiset valtasivat menetetyt alueet takaisin ja evakot palasivat kotiseuduilleen. Suomalaiset myös pyrkivät Mannerheimin johdolla heimoaatteen nimissä vapauttamaan Neuvostoliiton karjalaiset ja liittämään luovutetut alueet Suomeen, mikä tehtiinkin. Jatkosodan rauhanehdoissa raja palautettiin taas vuoden 1940 linjalle ja noin 407 000 Suomen karjalaista menetti kotinsa uudelleen. Vuosina 1946–1948 evakot asutettiin muualle Suomeen. Siirtokarjalaisten traaginen kohtalo ja koti-ikävä sai heidät pitämään karjalaista kulttuuriaan ja heimoidentiteettiään yllä. Vuonna 1960 perustettu Pohjois-Karjalan lääni kohensi maakunnan kehitysnäkymiä. Pohjois-Karjalassa korostettiin karjalaista kalevalasita ja ortodoksista perintöä. Viipurin läänin rippeistä muodostettiin Kymen lääni,johon kuuluivat Etelä-Karjala ja Kymenlaakso.Etelä-Karjalassa pidettiin yllä Viipurin ja Kannaksen kulttuuriperintöä.

Suljetuista rajoista lähialueyhteistyöhön

Sodan jälkeen karjalaisia evakkoja ei juuri päästetty käymään luovutetuille alueille ja vielä nykyäänkin Suomenlahden ulkosaarille pääsyä rajoitetaan. Neuvostoliiton hajottua rajat avautuivat ja se avasi matkailun alueille. Nykyaikana pakkoluovutettu Karjala, Suomen karjalaisen heimon kotiseutu, on Neuvostoliiton jäljiltä surkeassa tilassa, infrastruktuuri täysin rappeutunutta ja ympäristöasiat hoidettu leväperäisesti. Neuvostoliiton hajoaminen ja rajojen avautuminen on synnyttänyt Suomen ja Venäjän Karjaloiden kesken lähialueyhteistyötä ja mm. suomalainen Juminkeko-säätiö pyrkii ylläpitämään itäkarjalaista kulttuuria runonlaulajineen ja kylineen. Myös palautuskeskustelu lisääntyi hajoamisen jälkeen.

Aiheesta muualla

- [http://www.karjalanliitto.fi/ Karjalan Liitto]
- [http://www.yle.fi/teema/karjala/aikajana.php?ajanjakso=historia Aikajana - Karjalan historia]
- [http://www.kotus.fi/verkkojulkaisut/julk129/karjala_sisalto.shtml Karjala - kieli, murre ja paikka]
- [http://www.ugri.net/020/htm/ Karjalaisten historiaa, identiteettiä ja kulttuurimaisemaa]
- [http://www.karjalainen.fi/cgi-bin/vk?Newsp=karj&Date=010122&Depa=kotimaa&Model=index.html Karjalainen: Katanandov: "Karjalaisilta ei ole koskaan kielletty omaa kieltä ja kulttuuria"] Luokka:Etniset ryhmät Luokka:Karjala Luokka:Itämerensuomalaiset kansat Luokka:Suomen historia ko:카랼라인

Ortodoksisuus

Ortodoksisuus (myös termiä kreikkalaiskatolisuus käytetään, vaikka sille on vakiintunut Suomessa toinen merkitys) on kristillisten kirkkojen ryhmä, johon kuuluu nykyisin n. 170 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista kirkoista sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä.

Historia

Ortodoksiset kirkot syntyivät 1000-luvun alussa kristinuskon kannattajien jakauduttua suuressa skismassa vuonna 1054 lännen ja idän kirkkoihin. Ennen vuotta 1054 ollutta yhtenäistä kirkkoa nimitetään katoliseksi eli yleiseksi kirkoksi. Se jakaantui lännen katoliseen kirkkoon ja idän ortodoksisiin (suom. oikeaoppinen, oikein ylistävä) kirkkoihin. Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438–1445) ortodoksiset kirkot ja katolinen kirkko saivat keskinäisen ykseytensä takaisin, mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistavaksi. Ortodoksit, niin kuin kaikki kristityt katsovat kirkkonsa saaneen alkunsa Helluntaina tapahtuneesta Pyhän Hengen vuodatuksesta. Suomen ortodoksinen kirkko on Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö, johon kuuluu 57 000 ihmistä eli 1,1 prosenttia suomalaisista. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin jurisdiktion alle autonomisena kirkkona. Konstantinopoli tunnetaan nykyisin paremmin turkkilaiselta nimeltään Istanbul.

Unioidut kirkot

Toisen vuosituhannen jälkipuolella (aikavälillä 1550-1930) osa ortodoksisista kirkoista Lähi-idän, Afrikan ja Itä-Euroopan alueilla liittyi katoliseen kirkkoon. Osa näistä ei ollut eronnut siitä vuonna 1053, vaan myöhemmin tai aiemmin. Näistä ortodoksisen kaltaista jumalanpalvelusjärjestystä noudattavista katoliseen kirkkoon ja paavin alaisuuteen kuuluvista ryhmittymistä käytetään nimeä unioidut kirkot (ven. unija). Teologisesti niiden katsotaan edustavan katolisen kirkon itäisiä riittejä, ja aikaisemmin ortodoksisuutta tarkoittanut sana "kreikkalaiskatolinen" tarkoittaa nykyään näitä kirkkoja. Suurin näistä kirkoista on [http://www.ugcc.org.ua/eng/ Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko]. Luettelo näistä kirkoista on artikkelissa Itäiset riitukset.

Ortodoksia

Ortodoksia on alun perin kreikankielinen sana joka tarkoittaa oikeaoppista tai oikein ylistävää. Sana saattaa aiheuttaa Suomen ulkopuolella väärinkäsityksiä, koska sanaa käytetään esimerkiksi ortodoksi-juutalaisista, ortodoksi-presbyteereista tai luterilaisesta ortodoksiasta, jolla tarkoitetaan 1600-luvun puhdasoppisuuden aikaa. Suomessa sana on kanonisoitu merkitsemään kristinuskon itäistä päähaaraa edustavaa ortodoksisuutta ja sen dogmeja. Englannin kielessä idän kirkon kristityistä käytetään nimitystä Eastern Orthodox (myös Orthodox Christianity tai Orthodox Church) erotukseksi yleissanasta orthodox (puhdasoppinen) ja ilmaisusta Oriental Orthodox, mikä tarkoittaa vuonna 451 pidetyn Kalkedonin kirkolliskokouksen seurauksena opillisten erimielisyyksien vuoksi katolisesta kirkosta eronneita itäisiä kirkkoja. Lisäksi englanksi puhutaan usein eri kansallisista ortodoksisista kirkoista (Greek Orthodox Chruch, Russian Orthodox Church jne) johtuen erityisesti Yhdysvalloissa vallitsevasta ortodoksisten kirkkojen diasporasta.

Katso myös

- Suomen ortodoksinen kirkko
- Ortodoksisen kirkon kanonit

Linkkejä

[http://www.ort.fi/ Suomen ortodoksinen kirkko], virallinen kotisivu [http://www.ortodoksi.net/ Ortodoksi.net] yksityishenkilöiden ylläpitämä tietosivu [http://www.oca.org/ Orthodox Church of America] OCA Luokka:Ortodoksinen kirkko ja:東方正教会 zh-cn:东正教

Luterilaisuus

Luterilaisuus on protestanttinen kristillinen suuntaus, joka syntyi Martti Lutherin katolista kirkkoa kritisoivien teesien pohjalta. Paljon vaikutusta oli myös Philip Melanchthonin, Lutherin työtoverin, ajatuksilla. Suomeen luterilaisuuden toi Mikael Agricola, jonka lisäksi loi suomen kirjakielen. Luterilaisuus on valtionuskonto seuraavissa Pohjoismaissa: Norja, Tanska, Suomi ja Islanti. Se on laajalle levinnyt myös Virossa ja Latviassa sekä Saksassa. Yhdysvalloissa 4,6% ilmottautui luterilaisiksi American Religious Identification Surveryn kyselyssä. Tämä on noin 13,6 miljoonaa yhdysvaltalaista. Luterilaisuuden opetuksissa korostuu kaikkien uskovien pelastus paratiisiin. Uskonpuhdistuksen periaate oli sola scriptura eli yksin Raamattu, jonka arvovaltaa korostetaan. Sitä tulkitsemaan asetettiin kuitenkin kolme toteamusta: "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden". Kirkko ei kontrolloi jäseniään tiukasti, eikä vaali puhdasoppisuutta. Monille jäsenille kirkossa tärkeintä ovatkin erilaiset rituaalit, kuten kaste, ehtoollinen, häät ja hautajaiset. Luterilaisilla on kaksi sakramenttia kriteerinä se, että Jeesus on asettanut ne: kaste ja ehtoollinen. Luterilaisuuden pyhä kirja on Raamattu, jota tulkitaan pelastushistoriallisesti. Raamatun tulkinnassa korostetaan Uuden Testamentin ja ilosanoman (evankeliumin) merkitystä, jonka katsotaan yleensä ohittavan Vanhan Testamentin lakeja muistuttavat opetukset. Oppi perustuu myös luterilaisiin tunnustuskirjoihin sekä kolmeen uskontunnustukseen. Kristinoppi on esitetty Katekismuksessa. Kirkolla on laulukirja, Virsikirja, jonka perinne nousee uskonpuhdistuksen virsiperinteestä. Uskontunnustuksessa todetaan, että on vain yksi Jumala, joka on yhtä Pyhänä Kolminaisuutena: Isä, Poika (eli Sana, Jeesus) ja Pyhä Henki. Enkelien olemassaolo tunnustetaan, mutta ne eivät ole yhtä merkittävässä asemassa kuin esimerkiksi katolisuudessa. Pyhimyksiä pidetään nykyisessä doktriinissa esikuvallisina kristittyinä, jotka tarjoavat mallin uskon soveltamisesta elämään. Heitä ei kuitenkaan rukoilla eikä heiltä pyydetä esirukouksia, koska luterilaisuudessa katsotaan ihmisen olevan suorassa, välittömässä suhteessa Jumalaan.

Katso myös

- Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys
- Suomen evankelis-luterilainen kirkko
- Vereinigte Evangelisch-Lutherische Kirche Deutschlands

Linkkejä

- [ftp://ftp.funet.fi/pub/doc/religion/christian/Bible/finnish/index.html Raamattu] suomeksi, evankelis-luterilaisen kirkon pyhä kirja, jolla on ollut Suomessa merkittävä vaikutus kulttuuriin 1000-luvulta alkaen.
- [ftp://ftp.funet.fi/pub/doc/religion/christian/Bible/finnish/1992/index.html 1992 käännös]
- Martikainen, Tuomas 1997-2002: Uskonnot Suomessa: [http://www.abo.fi/~tmartika/suomiuskonto/yhteisot_kristinusko_luterilaiset.html Luterilaiset] Luokka:Evankelis-luterilainen kirkko ja:ルーテル教会

Karjalankannas

Karjalankannas on Venäjän länsiosissa sijaitseva maa-alue, joka erottaa Laatokka-järven ja Suomenlahden toisistaan. Jääkausi ja sen jälkeinen maankohoaminen ovat vaikuttaneet Karjalankannaksen maiseman muodostumiseen. Maa kohoaa alueella edelleen. Kannasta halkova Vuoksi virtaa Saimaasta Laatokkaan. Vuoksen vedenkorkeus on vaihdellut ajan saatossa, ja sen ollessa korkeimmillaan vesistö muodosti Vuoksenlaakson muinaisjärven, jonka rannalle syntyi asutusta metallikaudella. Ennen toista maailmansotaa alue oli osa Suomea, mutta menetti sen Neuvostoliitolle talvisodan jälkeisessä Moskovan rauhassa. Käytännössä koko väestö evakuoitiin Suomeen. Se kuuluu nykyään Leningradin alueeseen Venäjän federaatiossa. Karjalankannas on Neuvostoliiton ja Venäjän hallussa ollessaan taantunut ja nykyään alueen elintaso ja vauraus on Venäjänkin mittapuulla on heikko. Vasta viime vuosina alueen talous on lähtenyt selvään nousuun, painottuen kuitenkin vain suuremmille paikkakunnille.

Karjalankannaksen kunnat ennen talvisotaa

Kaupungit:
- Käkisalmi (5 083 asukasta vuonna 1939)
- Viipuri (86 000) Kauppalat:
- Koivisto (2 500) Maalaiskunnat:
- Antrea (9 000)
- Hiitola (8 500)
- Kirvu (9 000)
- Kaukola (4 024)
- Käkisalmen maalaiskunta (5 100)
- Räisälä (8 000)
- Vuoksenranta (3 000)
- Äyräpää (5 980)
- Heinjoki (3 670)
- Johannes (9 638)
- Koiviston maalaiskunta (9 500)
- Viipurin maalaiskunta (16 000)
- Kuolemajärvi (5 332)
- Uusikirkko (11 500)
- Muolaa (11 300)
- Vuoksela (3 000)
- Pyhäjärvi (7 985)
- Sakkola (6 000)
- Valkjärvi (7 760)
- Kanneljärvi (3 500)
- Metsäpirtti (4 900)
- Rautu (5 990)
- Kivennapa (10 000)
- Terijoki (8 000)

Linkkejä

- [http://www.kotus.fi/kielitoimisto/nimisto/usein_esitettyja_kysymyksia/karjalan.shtml Kielitoimiston nimistöneuvonta. Kirjoitetaanko Karjalan kannas vai Karjalankannas?]
-

Laatokka

Laatokka muinainen Nevajärvi, ruotsiksi Ladoga, venäjäksi Ladožskoje ozero, Karjalan kannaksen Suomenlahdesta erottama Euroopan suurin järvi. Järven pinta-ala on 17700 km², syvin kohta on 225 metriä ja keskisyvyys 52 metriä. Se on vain 4m merenpinnan yläpuolella. Laatokassa on yli 500 saarta. Järvestä lähtee Neva-joki, joka laskee Suomenlahteen. Laatokassa elää yli 40 luonnonvaraista kalalajia ja uhanalainen laatokannorppa. Valamon luostari perustettiin 900-luvulla Laatokassa olevaan Valamon saareen. Myös Konevitsan saarella on ortodoksinen luostari. Leningradin piirityksen aikana Laatokka oli ainoa ulospääsyreitti kaupungista. Tarvikkeita kuljettiin talvella kaupunkiin jäätä pitkin, kesällä veneillä. Luokka:Karjala Luokka:Karjalan tasavalta Luokka:Karjalankannas Luokka:Venäjän järvet ko:라도가 호 ja:ラドガ湖

Savo

right right Savo on itäisen Järvi-Suomen historiallinen maakunta Karjalan ja Hämeen välissä ja Ruotsin historiallinen provinssi nimellä Savolax. Savo tunnetaan latinaksi ja joskus myös englanniksi nimellä Savonia. Nykyään Savosta puhuttaessa viitataan Etelä- ja Pohjois-Savot käsittävään alueeseen. Historiallisen Savon itärajana oli Täyssinän rauhan raja ja se ylsi Kainuusta Etelä-Karjalaan. Nykyinen Savo on osapuilleen sama kuin Savon historiallinen maakunta, jonka kaikista eteläisimmät osat tapasivat kuitenkin kuulua Etelä-Karjalaan ja kolme historiallista kuntaa, jotka kuuluivat Karjalaan – Kaavi, Rautavaara ja Säyneinen – puolestaan Savoon. Savo voidaan jakaa kahteen pääosaan, Pohjois-Savoon, joka sisältää koko entisen Kuopion läänin ja Etelä-Savoon, joka koostuu entisestä Mikkelin läänistä Itä-Hämettä lukuun ottamatta. Savon pienempiä osa-alueita ovat Ylä-Savo eli Iisalmen seutu, Keski-Savo eli Varkauden ja Pieksämäen seutu lääninrajan kumminkin puolin, Suur-Savo eli Länsi-Savo, joka on Mikkelin ympäristössä ja Itä-Savo eli Savonlinnan ympäristö. Savossa ovat hallitsevina savolaismurteet, joiden puhumisalue ylittää laajalti maakunnan rajat. Nykyään Savo on jaettu Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakuntiin. Molemmat ovat osa Itä-Suomen lääniä.

Katso myös

- Savolaiset
- Savolaisen laulu
- Soisalo
- Sääminginsalo Luokka:Suomen historialliset maakunnat

Pohjanmaa

:Pohjanmaa on myös Suomen merivoimien lippulaivan nimi. Pohjanmaa (ruots. Österbotten) on Suomen historiallinen maakunta ja lääni. Se käsitti kutakuinkin nykyisten Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan (ent. Vaasan rannikkoseutu), Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueet. Pohjanmaa rajoittuu lännessä Pohjanlahteen, pohjoisessa Lappiin Sodankylän korkeudelle, etelässä Satakuntaan, Hämeeseen ja Savoon. Savo Vuonna 1634 Pohjanmaan historiallisen maakunnan alueesta muodostettiin Pohjanmaan lääni ja maakunta-käsite lakkautettiin hallinnollisena terminä. Vuonna 1775 Pohjanmaan lääni jaettiin Vaasan lääniin ja Oulun lääniin. Laaja Pohjanmaa on omalla tavallaan yhtenäinen alue huolimatta sen alueellisista eroista. Pohjanmaan maisemaa luonnehtivat tasaiset peltoaukeat ja peltoja pirstovat joet. Pohjanmaan koillisosissa maasto kuitenkin muuttuu vaaramaisemaksi.

Asutushistoria

Pohjanmaan asutus on alkanut suurten jokien keskijuoksuilla, johon kivikauden väestö asettui. Rautakaudella Pohjanmaan asutus lienee ollut suomen- ja saamenkielistä, joskin eräät tutkijat ovat pitäneet mahdollisena, että Vaasan seudun kukoistava kulttuuri kansainvaellus- ja merovingiajalla oli ainakin osittain germaaninen. Skandinaavisissa lähteissä esintyvä arvoituksellinen nimi "kveenit" saattaa viitata Pohjanmaan asukkaisiin. Onkin esitetty, että Pohjanmaan aiempi nimi oli Kainuunmaa. Toistaiseksi ei tiedetä vallitseeko Pohjanmaalla selkeä asutusjatkuvuus rautakaudelta keskiaikaan vai ei. Rautakauden loppuvaiheeseen ajoittuvien arkeologisten löytöjen määrä on toistaiseksi niukka. Siksi monet tutkijat ovat arvelleet, että Pohjanmaa autioitui 800-luvulla, muuttui eräalueeksi ja sai uuden asutuksen vasta 1000- ja 1100-luvuilta lähtien. Myös pirkkalaiset ja karjalaiset ovat jättäneet jälkiään Pohjanmaan väestöön. Pohjanmaan ruotsinkielisen väestön arvellaan tulleen Etelä-Pohjanmaalle 1200-luvulla, minkä jälkeen ruotsinkielinen asutus on levinnyt rannikkoa pitkin pohjoisemmaksi aina Kokkolan korkeudelle saakka. Myöhempinä aikoina on Pohjanmaalle tullut myös hämäläisiä ja savolaisia uudisasukkaita.

Lähteet

- Pieni tietosanakirja Luokka:Suomen historialliset maakunnat

Karjala

:Karjala on myös Lappeenrannassa ilmestyvä suomenkarjalaisten kotiseutu- ja heimolehti. Karjala ei ole yksikäsitteinen termi. Se ei ole muodostanut koskaan yhtenäistä hallinnollista kokonaisuutta, vaan on kuulunut osin Ruotsiin, osin Novgorodiin ja Venäjään. Nykyään Karjala on jaettu Suomen ja Venäjän välillä. Se koostuu Suomelle kuuluvista Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakunnista, Karjalan tasavallalle kuuluvista Laatokan, Aunuksen ja Vienan Karjalasta sekä Leningradin alueeseen kuuluvasta Karjalankannaksesta. Kannas, Raja-Karjala ja Laatokan Karjala ovat entisiä Suomelle kuuluneita alueita, ns. luovutettu Karjala. Tverin Karjala -nimityksellä tarkoitetaan Moskovan ja Novgorodin välissä sijaitsevalla Tverin alueella asuvien karjalaisten alueita, minne karjalaiset pakenivat Ruotsin pakkokäännytystä ja verorasitusta ja luvattujen verohelpotusten perässä vuoden 1617 Stolbovan rauhan jälkeen. Jonkin verran tverinkarjalaisia asuu myös Novgorodin alueella.

Käsitteen käyttö

Karjala käsitteenä on laaja. Perimmäisenä alueena Karjalalla tarkoitetaan karjalaisten eli alkujaan itäisimmän suomalaisheimon elinaluetta, joka käsitti nykyisen Karjalan tasavallan, Karjalankannaksen Venäjällä ja Pohjois- ja Etelä-Karjalan nykyisestä Suomesta. Aikoinaan Karjalaan kuului vielä Savilahden pogosta eli nykyinen Mikkelin alue, Kymijoen itäpuolen nautintoalue ja Pohjois-Savon itäisimmät alueet. Lisäksi idässä Karjalaan laskettiin kuuluvan Kauko-Karjala, johon mm. Äänisen takainen Puutoisen ja Kargopolin (Karhupelto) alueet kuuluivat. Nautinta-alueina karjalaisilla oli vielä 1200-1300 -luvuilla Pohjois-Pohjanmaan joet Torniosta Pyhäjokeen sekä Kuolasta Kantalahti ja Välijärvi. Karjalaiset ovat aina kuuluneet itäiseen kulttuuripiiriin, josta syystä uskonnoltaan he ovat ortodokseja. Kun Suomessa puhutaan Karjalasta, yleensä tarkoitetaan sodissa luovutettua Karjalaa tai kaikkia luovutettuja alueita, kun puhutaan Karjalan palautuksesta. Venäjällä taas Karjalasta puhuttaessa tarkoitetaan Karjalan tasavaltaa, joka koostuu suurimmaksi osaksi Itä-Karjalasta. Muualla maailmassa ja osin Suomessakin (nuorisotutkimukset) käsitteiden erot ovat huonosti tunnettuja.

Historia

Karjalasta taisteltiin Ruotsin ja Novgorodin välillä ensimmäisen kerran jo 1200-luvulla. Pähkinäsaaren rauhassa (1323) Inkerin ja Laatokan Karjalan verotusoikeudet menivät Novgorodille ja Ruotsi sai Länsi-Karjalan. Suuri Pohjan sota lopetti melko pitkän rauhanjakson, ja vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi luovutti Venäjälle Viipurin ja Käkisalmen läänin. Hattujen sodan päättäneessä Turun rauhassa (1743) Ruotsi menetti loputkin Karjalasta (lukuun ottamatta nykyistä Pohjois-Karjalaa). Mutta Ruotsin vastoinkäymiset jatkuivat, sillä Suomen sodan jälkeen Venäjä miehitti loputkin Suomesta, ja vuonna 1812 Vanha Suomi liitettiin osaksi Suomen suuriruhtinaskuntaa. Suomi säilytti suuriruhtinaskunnan rajat itsenäistyessään vuonna 1917 (Tarton rauhansopimuksessa lisäyksenä Petsamo), mutta menetti mm. suuren osan Karjalasta talvisodassa. Jatkosodan aikana Suomi valloitti nämä alueet takaisin, mutta rauhansopimuksessa menetti ne.

Nykyiset rajat

Sodanjälkeinen raja seurasi suunnilleen vuoden 1721 Pietari Suuren rajaa, mistä oli sovittu suuren Pohjan sodan jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Verrattuna Tarton rauhan rajaan 1920, Suomi luovutti Karjalasta Neuvostoliitolle Antrean, Harlun, Heinjoen, Hiitolan, Impilahden, Jaakkiman, Johanneksen, Kanneljärven, Kaukolan, Kirvun, Kivennavan, Koiviston, Kuolemanjärven, Kurkijoen, Käkisalmen, Lavansaaren, Lumivaaran, Metsäpirtin, Muolaan, Pyhäjärven, Raudun, Ruskealan, Räisälän, Sakkolan, Salmin, Seiskarin, Soanlahden, Sortavalan, Suistamon, Suojärven, Suursaaren, Terijoen, Tytärsaaren, Uusikirkon, Valkjärven, Viipurin, Vuokselan, Vuoksenrannan ja Äyräpään (maalais)kunnat, Koiviston ja Lahdenpohjan kauppalat sekä Käkisalmen, Sortavalan ja Viipurin kaupungit. Jääsken, Korpiselän, Pälkjärven, Säkkijärven ja Vahvialan maalaiskunnista luovutettiin niin suuria alueita, että jäljelle jääneet osat liitettiin muihin Suomen kuntiin. Myös Ilomantsista, Kiteestä, Lappeesta, Nuijamaasta, Parikkalasta, Rautjärvestä, Ruokolahdesta, Saaresta, Simpeleestä, Tohmajärvestä, Uukuniemestä, Vehkalahdesta, Virolahdesta, Värtsilästä ja Ylämaasta luovutettiin alueita, mutta kunnat jatkoivat itsenäisinä kuntina. Luovutettu Karjala kuului pääasiassa Viipurin lääniin, jonka jäljellejääneistä osista tehtiin Kymen lääni (Kopriselän Suomen puolelle jäänyt osa liitettiin Kuopion lääniin), joka vuonna 1997 liitettiin uuteen Etelä-Suomen lääniin. Pohjois-Karjalan uusi maakunta sijaitsee Itä-Suomen läänissä. Neuvostoliiton puolella Karjalasta tehtiin vuonna 1923 Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, jonka kuitenkin sodan koittaessa 1940 muutettiin Karjalais-suomalaiseksi neuvostotasavallaksi. Nimi ja autonominen status palautettiin takaisin 1956 Stalinin kuoltua. Tästä syystä Neuvostoliiton hajotessa 1991 Itä-Karjala jäi osaksi Venäjää, vaikka itsenäistymishalujakin oli. Nykyään nimi on Karjalan tasavalta.

Katso myös

- Jatkosota
- Karjalaiset
- Karjalan kieli
- Karjala-kysymys
- Munukka
- Suur-Suomi
- Talvisota

Aiheesta muualla

- [http://www.karjalanliitto.fi/ Karjalan Liitto]
- [http://www.yle.fi/teema/karjala/aikajana.php?ajanjakso=historia Aikajana - Karjalan historia]
- [http://www.kotus.fi/verkkojulkaisut/julk129/karjala_sisalto.shtml Karjala - kieli, murre ja paikka]
- [http://www.luovutettukarjala.fi/ Luovutettu Karjala, lisätietoja Neuvostoliitolle luovutetuista Karjalan alueista]
- [http://virtual.finland.fi/finfo/english/karjala.html The Many Karelias] - Virtual Finland
- [http://heninen.net/old_map/suomeksi.htm Karjala keskiajan Euroopan kartalla] - Heninen
- [http://flagspot.net/flags/fi-k.html Flag] - Flags of the World
- [http://www.eki.ee/books/redbook/karelians.shtml The Karelians]
- [http://www.prokarelia.net/fi ProKarelia] Luokka:Karjala ko:카랼라 ja:カレリア

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit

- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet

- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad

- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin

- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit

- Moskova
- Pietari

Autonominen alue

- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat

- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- puutavara

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuuta	uusivuosi	Новый год	valtiollinen juhlapäivä
7. tammikuuta	ortodoksinen joulu	Рождество	valtiollinen juhlapäivä
23. helmikuuta	isänmaan puolustajan päivä	День защитника отечества	valtiollinen juhlapäivä
8. maaliskuuta	kansainvälinen naistenpäivä	Международный женский день	valtiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuuta	kevään ja työn juhla	Праздник весны и труда	valtiollinen juhlapäivä
9. toukokuuta	voitonpäivä	День Победы	valtiollinen juhlapäivä
12. kesäkuuta	Venäjän Federaation kansallispäivä	День независимости	valtiollinen juhlapäivä
4. marraskuuta	kansallisen yhtenäisyyden päivä		valtiollinen juhlapäivä
12. joulukuuta	perustuslain päivä	День конституции	valtiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla

- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Vienan Karjala

Vienan Karjala eli Viena on historiallinen maakunta, joka pääasiassa sijaitsee nykyisen Karjalan tasavallan pohjoisosassa Venäjällä, mutta pieni osa myös Suomessa Suomussalmella ja Kuhmossa, sekä pohjoisimmat osat Murmanskin alueella. Vienan Karjalan muodostaa Vienanmeren länsipuoleinen osa tsaarinaikaista Arkangelin kuvernementtia eli senaikainen Kemin kihlakunnan alue. Nykyisin tuolla alueella ovat Kalevalan, Louhen, Kemin ja Sorokan ja Kostamuksen piirit. Kantalahtikin lähitienoineen kuului aiemmin Karjalaan, siis vanhaan Vienaan, mutta se on kymmeniä vuosia sitten siirretty Muurmanin hallintoalueeseen. Etelässä raja on kulkenut Repolan ja Rukajärven pohjoispuolitse kohti itää ja Vienanmeren lounaista kolkkaa. Nykyään eteläiset Vienaan rajautuvat piirit ovat nimeltään Mujejärvi ja Sekee. Myös Suomen puolella, Kuhmossa ja Suomussalmella aivan valtakunnanrajan läheisyydessä on Vienan kulttuuripiiriin kuuluvia kyliä, Hietajärvi ja Kuivajärvi Suomussalmella, ja Rimmin kylä Kuhmossa. Vienan Karjala on tullut kuuluisaksi runonlaulajistaan ja runokylistään. Vienasta kerättiin pääosa Kalevalan runoista.

Historia

Arkeologisten kaivausten perusteella on todettu, että karjalaiset asettuivat hiukan ennen 1000 lukua. Kirjalliset maininnat heistä alkavat 1000 -luvun jälkeen. Alueelta on löydetty 1200-luvulla tekstattuja loitsuja ja manauksia. Kristinuskon tultua alueelle Ruotsi ja Venäjä kävivät jatkuvia sotia alueen hallinnasta useiden vuosisatojen ajan. 1400-luvulla Vienan eli silloisen Valkeanmeren saarelle perustettiin Solovetskin luostari.

Vienan kunnat

Vuoden 1905 väestönlaskun aikaan Vienan Karjalaan laskettiin kuuluvaksi seuraavat kunnat, jotka olivat Kemin kihlakunnan alaisia: Oulanka, Pistojärvi, Vuokkiniemi, Kontokki, Kiestinki, Uhtua, Jyskyjärvi, Paanajärvi, Voijärvi, Tunkua, Vitsataipale, Usmana, Suikujärvi, Kantalahti, Kouta, Kieretti, Ponkama, Kemin kaupunki, Solovetskin luostari, Suiku, Sorokka ja Lupini

Vienan runokylät

Vienan runokyliin lasketaan kuuluviksi sellaiset vielä olemassa olevat tai elvytyssuunnitelmien piirissä olevat Vienan kylät, jotka ovat antaneet runoaineistoa Kalevalaa ja Kanteletarta varten tai olleet vaikuttamassa karelianismin syntyyn. Suomen puolella runokyliä ovat Hietajärvi ja Kuivajärvi Suomussalmen kunnassa ja Rimmin kylä Kuhmon kaupungissa. Karjalan tasavallassa Vienan runokyliin kuuluviksi lasketaan: Vuokkiniemi, Latvajärvi, Venehjärvi, Ponkalahti, Pirttilahti, Tsena, Tollonjoki, Akonlahti, Kontokki ja Vuokinsalmi Kostamuksen kaupungista, Uhtua, Vuonninen, Lonkka, Jyvöälahti, Haikola, Jyskyjärvi ja Pistojärvi Kalevalan piiristä sekä Paanajärvi Kemin piiristä.

Aiheesta muualla

[http://www.juminkeko.fi/viena/index.html Vienan Karjala] Luokka:Karjala Luokka:Viena

Tverin alue

Tverin alue (ven. Tverskaja oblast) on hallinnollinen alue Venäjän federaatiossa Itä-Euroopassa Moskovan luoteispuolella. Se rajoittuu pohjoisessa Novgorodin ja Vologdan alueisiin, idässä Jaroslavin alueeseen, kaakossa Vladimirin ja Moskovan alueisiin, etelässä Smolenskin alueeseen sekä lännessä Pihkovan alueeseen. Alueen pinta-ala on 84 100 km².

Maantiede

Tverin alueen itäosa kuuluu Itä-Euroopan tasankoon ja länsiosa Valdain ylänköön. Tverin alueelta saavat alkunsa Kaspianmereen laskeva Volga ja Itämereen laskeva Väinäjoki. Alueella on kaikkiaan 500 järveä, joista suurin on Seliger. Alueen pinta-alasta noin 35 % on metsää.

Väestö

Tverin alueen asukasluku on 1 614 000 (1999) ja väentiheys 19,2 as./km². Suurin kaupunki on Tver (451 900 as. v. 1999). Suurin osa väestöstä on venäläisiä, mutta alueella asuu myös Tverin karjalaisia, joita oli 1,4 % väestöstä vuonna 1989.

Hallinto

Tverin alue on jaettu hallinnollisesti 36 piiriin ja 23 kaupunkialueeseen. Aluehallinnon johdossa on Kuvernööri ja Lakiasäätävä kokous.

Talous

Alueella on koneenrakennus-, kemian-, puunjalostus-, kirjapaino-, lasi-, posliini- ja kevyttä teollisuutta. Maataloudessa viljellään pellavaa, perunaa ja vihanneksia sekä kasvatetaan karjaa.

Historia

Tverin kaupunki perustettiin vuonna 1135. Tver oli itsenäinen ruhtinaskunta vuoteen 1485 asti, jolloin se liitettiin Moskovan Venäjään. Alueelle muutti 1600-luvulla Itä-Suomesta karjalaista väestöä, joka oli paennut Ruotsin ankaraa verotusta ja luterilaistamista. Luokka:Venäjän alueet ja:トヴェリ州

Tverin karjalaiset

Tverinkarjalaisiksi nimitetään Venäjän federaatiossa Tverin alueella eläviä karjalaisia ihmisiä. Heidän asuma-alueestaan käytetään yleisesti nimitystä Tverin Karjala. Vuodelta 2000 peräisin olevien virallisten väestötilastojen mukaan Tverin alueen 1 614 000:sta hengestä kansallisuudeltaan karjalaisia olisi noin 23 000, mutta todellisuudessa karjalaisten määrän arvellaan olevan lähempänä 100 000. Tverin karjalaiskylissä karjalainen kulttuuri on säilynyt hyvin, ja kieltäkin puhutaan monin paikoin. Tverin karjalaiset eli saarekekarjalaiset ovat 1600-luvulla Käkisalmen läänistä lähteneiden siirtolaisten jälkeläisiä. Pääasiallisia syitä pakoon lähtöön oli karjalaisten ortodoksinen usko, joka erotti heidät luterilaisista "suomalaisista karjalaisista", jotka jäivät pääasiassa asuinsijoilleen ruotslaisen pakkoluterilaistamisen aikana. Myös Ruotsin kruunulle maksettavat verot olivat raskaat, samoin muut velvoitteet. Suuri karjalaisasutus kehittyi tuolloiseen Tverin lääniin, mutta heitä pakeni myös Aunukseen. Lisäksi Tihvinän ja Valdain alueelle kehittyi karjalaisten asutuskeskusket.

Aiheesta muualla

- [http://kraken.it.helsinki.fi/ramgen/Content1/Vainola/Tverinkarjalaiset.rm Video tverinkarjalaisista] Luokka:Venäjä Luokka:Etniset ryhmät

Inkeri

Inkeri eli Inkerinmaa (vir. Ingeri, ruots. Ingermanland, ven. Ižorskaja zemlja) on vanha itämerensuomalainen maakunta nykyisessä Venäjän Federaatiossa, Pietarin ympäristössä. Se ulottuu Suomen entiseltä rajalta Viron rajalle muutoin rajoittuen Laatokkaan, Lavaojaan ja Laukaan jokeen, ja sen pinta-ala on noin 15 000 neliökilometriä.

Historia

Inkerissä 1900-luvulla eläneistä kieliryhmistä alkuperäisimpänä pidetään Virosta tulleita vatjalaisia, joiden tiedetään asuneen alueella ainakin 1000-luvulta. Inkerikot ovat eläneet alueella ainakin 1100-luvulta. Keskiajan lopulta ja etenkin Pietarin kaupungin perustamisen jälkeen alue on venäläistynyt. Ruotsin suurvalta-aikana Inkerinmaan alkuperäisväestöä korvattiin myös Suomesta tuodulla väestöllä, jotka ovat ns. inkeriläisten esi-isiä. Tänä päivänä valtaosa asukkaista on venäläisiä ja muita entisen Neuvostoliiton kansalaisia, inkerikkojen ja inkeriläisten ollessa marginaalivähemmistö, ja vatjalaisten jo käytännössä kuoltua sukupuuttoon. Inkerin asukkaat omaksuivat ortodoksisen kristinuskon 1200-luvun alkupuolella. He taistelivat Novgorodin ruhtinas Aleksanterin puolella sodassa Ruotsia vastaan vuonna 1240. Lisänimen Nevski saanut Aleksanteri liitti Inkerinmaan osaksi itäistä kulttuuripiiriä. Ruotsalaiset kilpailivat Novgorodin kanssa ja perustivat 1300 lyhyaikaisen Maankruunun linnan nykyisen Pietarin paikalle. Kalparitarit miehittivät länsiosaa ja perustivat Kaprion linnan. 1478 Venäjä liitti Inkerin itseensä, mutta alueesta käytiin taisteluja 1500-luvulla. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Ruotsi sai Inkerin itselleen ja ryhtyi luterilaistamaan aluetta. Inkeri kuului Ruotsin kuningaskuntaan aina vuosiin 1702—1703, jolloin Pietari Suuri valloitti sen ja aloitti uuden Pietarin, uuden pääkaupungin, rakentamisen. Suomi ja Inkeri palautuivat saman valtion osiksi vuosina 1809—1917, jolloin molemmat olivat Venäjän keisarikunnan osia. Inkeri ei tosin Venäjän vallan aikana ollut osa Suomen suuriruhtinaskuntaa. Venäjän vallankumouksen aikaan Inkerissä heräsi itsenäisyysliike, joka vaikutti erityisesti Pohjois-Inkerissä. Suomalaiset tekivät yhdessä virolaisten ja valkoisten venäläisten kanssa retkiä Inkeriin, jotka olivat osana heimosotia. Pohjois-Inkeri mm. julkaisi omaa postimerkkiä. Inkerin asioiden hoitaja heimopolitiikan aikoina oli Inkerin Väliaikainen Hoitokunta. Pohjois-Inkerissä oli muutaman kylän itsehallintoalue, joka tunnettiin nimellä Kirjasalon tasavalta. Tarkoituksena oli liittää Pohjois-Inkeri Suomeen ja Länsi-Inkeri Viroon, mutta Tarton rauhassa 1920 Inkeri jäi osaksi Neuvosto-Venäjää, joka lupasi alueelle kulttuuriautonomian, jota ei kuitenkaan pantu toimeen.

Väestö

Inkerin alkuperäisväestöä ovat vatjalaiset ja karjalaisperäiset inkerikot. 1600-luvulla Inkeriin siirtyi suuri määrä suomalaista luterilaista väestöä. Useimmiten käsitteellä "inkeriläiset" viitataan näihin inkerinsuomalaisiin. Nämä asukkaat hävitettiin Inkeristä Neuvostoliiton aikana. Jo vuoden 1917 vallankumouksen aikana Suomeen siirtyi 4 000 pakolaista. Maailmansotien välillä, mm. Stalinin vainojen aikana, inkeriläisiä karkoitettiin Neuvostoliiton kaukaisille alueille. 63 000 ihmistä pakeni Suomeen toisen maailmansodan aikana, mutta Stalin vaati heidät takaisin vuonna 1944. Suurin osa myös tästä väestöstä teloitettiin epäluotettavina tai karkoitettiin mm. Kazakstaniin ja Siperiaan. Näillä alueilla vieläkin asuu pieniä inkeriläisvähemmistöjä. Lopuista, mukaan lukien joistain Stalinin vallan jälkeisistä paluumuuttajista, tuli vähemmistö venäläisten siirtolaisten tieltä. Neuvostoliiton romahduttua vuonna 1991 jäljelle jääneiden inkerinsuomalaisten on sallittu muuttaa Suomeen. 1990-luvulta lähtien Suomesta on myös tuettu muun muassa kirkollisia toimintoja ja vanhusten terveydenhuoltoa Inkerissä.

Inkerin pitäjät ja kylät

Pohjois-Inkeri

- Haapakangas
- Miikkulaisi (Miikkulainen)
- Keltto
- Lahti
- Lempaala :Vaskela
- Pähkinälinna
- Rääpyvä :Muurila :Murja :Rahja
- Siestarjoki :Revonnenä
- Toksova
- Vuole :Matoksi
- Valkeasaari

Etelä-Inkeri

- Inkere
- Jaama
- Järvisaari :Hattula
- Hatsina
- Hevaa
- Hietamäki
- Kaprio
- Kattila
- Kolppana
- Koprina
- Kupanitsa
- Markkova
- Moloskovitsa
- Narvusi-Kosemkina
- Novasolkka :Naasila
- Ropsu
- Saari (Pushkin)
- Serepetta
- Skuoritsa
- Soikkola
- Spankkova
- Tuutari
- Tyrö
- Venjoki

Katso myös

- Inkerikot
- Inkerinsuomalaiset
- Inkeriläisten kansannousu
- Vatjalaiset

Aiheesta muualla

- [http://www.inkeri.com/ Inkerin kulttuuriseuran sivut]
- [http://www.inkeri.spb.ru/ Inkerin Liitto]

Kirjallisuutta

- Inkeri: Historia, kansa, kulttuuri, toimittaneet Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo vuonna 1991. ISBN 951-717-668-6, Suomalaisen kirjallisuuden seura. Luokka:Suomen historia Luokka:Inkeri

Inkerikot

Inkerikot tai inkeroiset ovat Inkerin vanhaa itämerensuomalaista väestöä, eivät siis inkerinsuomalaisia. Inkerikot ovat ortodokseja. Inkeroisen kielen puhujat lasketaan nykyisin sadoissa. Puhtaimpia inkeroisalueita olivat Soikkola ja Hevaa etelä-Inkeristä sekä lähinnä Metsäpirttiä olevat Vuolee ja Lempaala pohjois-Inkeristä. Inerikoisten historiasta tiedetään sen verran, että tšuudit, eli ns. muinaskarjalaiset erosivat 800-900-lukujen tietämillä nyky-karjalaisiksi ja inkerikoiksi. Ensimmäinen historiallinen maininta inkerikoista (venäjäksi izory) on vuodelta 1228. Inkeroiset itse ovat tiettävästi aina pitäneet itseään karjalaisina. Inkerikkoja ei pidä sekoittaa inkeriläisiin eli inkerinsuomalaisiin, jotka ovat alueelle Ruotsin vallan aikaan siirrettyjen savolaisten ja äyräpääläisten jälkeläisiä.

Aiheesta muualla

- [http://kraken.it.helsinki.fi/ramgen/Content1/Vainola/Inkeroiset.rm Video inkerikoista]

Kirjallisuutta

- Itämerensuomalaiset: Heimokansojen historiaa ja kohtaloita, toimittanut Mauno Jokipii vuonna 1995. ISBN 951-9362-80-0, Atena.
- Jouko Sihvon vuonna 2000 kirjoittama Inkerin kansan 60 kohtalon vuotta. ISBN 951-31-1872-X, Tammi. Luokka:Inkeri Luokka:Itämerensuomalaiset kansat

1939

Tapahtumia

- 24. tammikuuta - Maanjäristys surmasi 30 000 Chilessa.
- 26. tammikuuta - Francon joukota valtasivat Barcelonan.
- 2. helmikuuta - Unkari liittyi anti-komintern-liittoon
- 27. helmikuuta - Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska tunnustivat Francon hallituksen.
- 2. maaliskuuta - Pius XII:sta paavi
- 15. maaliskuuta - Natsi-Saksan joukot miehittivät loputkin Tšekkoslovakiasta. Maasta muodostetaan Böömin-Määrin protektoraatti.
- 22. maaliskuuta - Liettua luovutti Memelin Saksalle.
- 28. maaliskuuta - Francon joukot valloittivat Madridin. Espanjan sisällissota päättyy.
- 4. huhtikuuta - Faisal II kruunattiin Irakin kuninkaaksi.
- 7. huhtikuuta - Italia hyökkäsi Albaniaan, kuningas Zog I pakenee maasta.
- 11. huhtikuuta - Unkari erosi Kansainliitosta.
- 7. toukokuuta - Espanja erosi Kansainliitosta
- 22. toukokuuta - Natsi-Saksa ja Italia solmivat terässopimuksen.
- 4. kesäkuuta - Hampurista lähtenyt, 963 juutalaispakolaista kuljettava höyrylaiva SS St. Louis käännytetään Floridasta, sen jouduttua jo käännytetyksi Kuubasta. Palattuaan Eurooppaan, yli 600 sen matkustajista kuoli keskitysleireillä.
- 17. kesäkuuta - Murhasta tuomittu Eugen Weidmann teloitetaan viimeisessa julkisessa teloituksessa Ranskassa giljotiinilla.
- 6. heinäkuuta - Viimeiset juutalaisten yritykset suljetaan Saksassa.
- 23. elokuuta - Molotov-Ribbentrop-sopimus: Hitler ja Stalin jakavat Itä-Euroopan etupiireihin. Suomi, Viro, Latvia, Bessarabia ja Itäosa Puolaa Neuvostoliitolle.
- 30. elokuuta - Puola aloitti mobilisaation.
- 1. syyskuuta - Saksa hyökkäsi Puolaan kello 04:40. Toinen maailmansota alkoi.
- 3. syyskuuta - Ranska, Australia ja Yhdistynyt kuningaskunta julistivat sodan Saksalle.
- 5. syyskuuta - Yhdysvallat ilmoitti puolueettomuudestaan sodassa.
- 6. syyskuuta - Etelä-Afrikka julisti sodan Saksalle.
- 10. syyskuuta - Kanada julisti sodan Saksalle
- 17. syyskuuta - Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan idästä ja valtasi maan itäosan.
- 27. syyskuuta - Varsova antautui, viimeiset puolalaiset yksiköt antautuivat kahdeksan päivää myöhemmin.
- 28. syyskuuta - Molotov-Ribbentrop-sopimuksen lisäsopimuksella Liettua, lukuun ottamatta Memeliä siirtyi Neuvostoliiton etupiiriin.
- 8. lokakuuta - Saksa ilmoitti liittäneensä Länsi-Puolan itseensä.
- 11. lokakuuta - Manhattan-projekti: Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt sai Albert Einsteinin kirjeen, jossa hän kehotti Yhdysvaltoja kehittämään atomipommin.
- 6. marraskuuta - Sonderaktion Krakau: Krakovan yliopiston henkilökunta lähetetään Sachsenhausenin keskitysleirille.
- 8. marraskuuta - Venhon tapaus: Gestapo kaappasi kaksi brittiagenttia Alankomaissa Venhossa.
- 8. marraskuuta - Adolf Hitler selviää täpärästi murhayrityksestä Münchenissä oluttupakaappauksen 16. vuosipäivänä.
- 26. marraskuuta - Mainilan laukaukset.
- 30. marraskuuta - Talvisota alkoi: Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.
- 1. joulukuuta - Terijoen hallitus pääministerinään Otto Ville Kuusinen julistautui "Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan" johtoon
- 14. joulukuuta - Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta
- 27. joulukuuta - Maanjäristys Itä-Anatoliassa, Turkissa, 100 000 kuollutta.
- Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa julkaistiin.
- Siam muutti nimensä Thaimaaksi.
- Suomessa poikkeuksellisen lämmin elokuu.

Syntyneitä

- 31. tammikuuta - Eino Grön, iskelmälaulaja
- 25. maaliskuuta - Ian McKellen, näyttelijä
- 26. maaliskuuta - James Caan, näyttelijä
- 7. huhtikuuta - Francis Ford Coppola, elokuvaohjaaja
- 20. huhtikuuta - Gro Harlem Brundtland
- 10. toukokuuta - Hannu Taanila, toimittaja
- 6. kesäkuuta - Louis Andriessen, alankomaalainen säveltäjä
- 4. heinäkuuta - Paavo Liski, näyttelijä ja teatteriohjaaja
- 30. elokuuta - John Peel, radio-DJ
- 8. marraskuuta - Laila Kinnunen, laulaja
- 30. marraskuuta - Ridley Scott, elokuvaohjaaja
- 18. joulukuuta - Michael Moorcock, englantilainen tieteiskirjailija
- 26. marraskuuta - Tina Turner, laulaja

Kuolleita

- 28. tammikuuta - William Butler Yeats, kirjailija
- 10. helmikuuta - Paavi Pius XI
- 2. maaliskuuta - Howard Carter, egyptologi
- 11. elokuuta - Jean Bugatti, autosuunnittelija
- 23. syyskuuta - Sigmund Freud
- 23. joulukuuta - Anthony Fokker, lentokonetehtailija

Nobelin palkinnot

- Fysiikka: Ernest Orlando Lawrence
- Kemia: Adolf Friedrich Johann Butenandt, Leopold Ruzicka
- Lääketiede: Gerhard Domagk
- Kirjallisuus: Frans Emil Sillanpää
- Rauha: ei jaettu ms:1939 ko:1939년 ja:1939年 simple:1939 th:พ.ศ. 2482

Kainuu

__NOTOC__ Kainuu (ruots. Kajanaland) on Suomen maakunta Oulun läänissä. Hallinnollinen pääkaupunki on Kajaani.

Yleistä

Kainuussa on 86 011 asukasta (09/2004), ja väkimäärä vähenee koko ajan poismuuton seurauksena, noin 100 asukkaalla kuukaudessa. Kainuun luonto on tyypillisimmillään vaaroja (metsäpeitteisiä tuntureita), järviä ja laajoja asumattomia metsäalueita. Kainuun maapinta-alasta 95 prosenttia on metsää. Ilmasto on mantereinen. Kainuussa asui myös etelämpää tulleita riistamaiden hyödyntäjiä. Riistan lisäksi Kainuun terva oli merkittävä vientituote 1800-luvun lopulle asti. Kainuun asutti Pietari Brahe 1500-luvulla antamalla muuttajille kymmenen vuoden verovapauden. Kainuu täytyi asuttaa suomalaisilla, koska oli uhkana venäläisten muuttamiseen alueelle idästä ja pohjoisesta. Kajaaninjoen saaressa ollut Kajaanin linna ei kuulunut kaupunkiin, vaan oli Ruotsin valtion erillinen puolustuslinnoitus. Kainuuseen muuttaneet olivat pääasiassa peräisin Savosta. Nykyinen 1970-luvulla alkanut ennätyksellisen nopea poismuutto selittyy sillä, että pienviljelijävaltainen maatalous ei enää elätä kuten ennen ja muita elinkeinoja ei juuri ole olemassa. Poismuutto alueelta voidaan katsoa siis "korjausliikkeeksi" satoja vuosia sitten tehdylle asuttamiselle. Sama ilmiö on Pohjois-Karjalassa, joka asutettiin sotien jälkeen. 1. tammikuuta 2005 Kainuussa alkoi kahdeksan vuotta kestävä maakuntahallintokokeilu, jossa osa kuntien ja valtion tehtävistä siirrettiin vuoden 2004 kuntavaalien yhteydessä valitulle maakuntavaltuustolle. Ensimmäiseksi Kainuun maakuntajohtajaksi maakuntavaltuusto valitsi 31. tammikuuta 2005 terveystieteiden tohtori Hannu Leskisen.

Kunnat

Vuoden 2005 alussa Kainuun maakunnassa oli kymmenen kuntaa, joista kaksi kaupunkeja. Seuraavassa Kainuun maakunnan kuntalistassa kaupungit on merkitty tähdellä:

- Hyrynsalmi
- Kajaani
-
- Kuhmo
-
- Paltamo
- Puolanka

- Ristijärvi
- Sotkamo
- Suomussalmi
- Vaala
- Vuolijoki

Seutukunnat

Vuoden 2005 alussa Kainuun maakunnassa oli kaksi seutukuntaa:
- Kajaanin seutukunta
- Kehys-Kainuun seutukunta

Aiheesta muualla

- [http://www.kainuu.fi/ Kainuun maakunnan kotisivut] Luokka:Suomen maakunnat

Suomussalmi

Suomussalmi on Suomen kunta joka sijaitsee Kainuun maakunnassa, Oulun läänissä. Kunnassa asuu 10 102 ihmistä ja sen pinta-ala on 5 856,9 km² josta 581,66 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 1,9 461 asukasta/km². Suomussalmella sijaitsee Raatteentie, Suomen talvisodan taistelupaikka vuosina 1939–1940 ja sen muistomerkki.

Kyliä

Alajärvi, Ala-Vuokki, Hossa, Jumaliskylä, Juntusranta, Kerälä, Kiannanniemi, Kuivajärvi, Näljänkä, Pesiökylä, Piispajärvi, Pitämä, Pyhäkylä, Raate, Ruhtinaansalmi, Suomussalmi, Suomussalmen kirkonkylä, Vaaranniva, Yli-Vuokki, Ämmänsaari

Aiheesta muualla

- [http://www.suomussalmi.fi/ Suomussalmen kunnan kotisivut]
-