:: wikimiki.org ::

Kehityskritiikki

Kehityskritiikki

Kehityskritiikillä viitataan ennen kaikkea länsimaisen elämäntavan, modernisaation, teollistumisen, ja näihin kiinteästi liittyvien ilmiöiden kuten kapitalismin ja (modernisaation sisältävän) sosialismin kattavaan ja tuomitsevaan arviointiin. Joskus kehityskritiikki voi olla myös kohteeltaan rajoitetumpaa ja vähemmän kokonaisvaltaista. Kehityskritiikkiä edustaa yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa nykyään post-development -suuntaus. Kehityskriitikoiden mukaan modernisaatiossa, teollistumisessa ja kapitalismissa on jotain perustavasti vialla. Heidän mukaansa ihmiset voivat elää onnellisempina yhteiskunnassa, jossa näitä ilmiöitä ei ole. Usein kehityskritiikkiin liittyy ekologinen tendenssi ja teollistunut yhteiskunta nähdään vaarallisena koko maapallon ekosysteemille. Kehityskritiikissä usein puretaan modernisaatioon liittyvää ajattelutapaa analysoimalla sen kannalta oleellisia käsitteitä, kuten esimerkiksi köyhyyden käsitettä. Köyhyys -käsitteen on sanottu tuomitsevan omaehtoisessa talousjärjestelmässä elävät ihmiset negatiivisen leiman alle. Kriitikot pitävät koko käsitettä täysin kulttuurisidonnaisena. Usein länsimaissa ajatellaan, että eliniän pituus ja tehokas lääketiede ovat objektiivisia yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin mittareita. Samoin on kehitelty muita elintason indikaattoreita kuten bruttokansantuote sekä inhimillisen kehityksen indeksi. Kehityskriitikot usein kritisoivat näitä elintason mittareita. He voivat esimerkiksi sanoa, että eliniän maksimointi on täysin kulttuurisidonnainen arvo. Varhaiskantaisemmissa kulttuureissa väitetään usein olevan sellainen arvomaailma, jossa erityisen korkeaa elinikää ei nähdä välttämättä nähdä tavoittelemisen arvoisena. Lisäksi vieraiden kulttuurien maailmankuvassa usein pyritään näkemään kaikella luonnossa ja kosmoksessa jokin tarkoitus. Näin ollen sairaudet eivät näyttäydy heille vain satunnaisena ja materialistisista syistä juontuvana pahana, vaan sairauksillakin on oma tarkoituksensa maailmassa, eikä niiden poistamisesta välttämättä edes haaveilla. Kehityskritiikkiä voi esittää eri intensiteeteillä. Voidaan pitää turhana joko kaikkia länsimaisen ja modernin kulttuurin saavutuksia tai sitten voidaan kritisoida vain joitakin tiettyjä asioita. Useimmat kehityskriitikot eivät näe paluuta menneiden aikojen maailmankuviin mahdollisena, mutta saattavat nähdä esimerkiksi teollisesta tuotannosta luopumisen realistisena vaihtoehtona. Myöskään tieteellistä ajattelua tai objektiivisen tiedon hankinnan päämäärää ei aina tuomita sinänsä. Kehityskritiikkiä on akateemisessa keskustelussa edustanut 1990-luvulla "post-development" -suuntaus, joka hylkää kehityksen. Post-development -suuntauksen edustajien mukaan kehitys on länsimaisen kulttuurin ajatus, jonka avulla orjuutetaan muiden kulttuurin ihmiset ja saadaan heidät haaveilemaan muiden ihmisten laatimista unelmista. Tähän liittyy usein voimakas kehitysmaille tarjottavan markkinatalous -ajattelun kritiikki. Post-development -ajattelun edustajien mielestä markkinatalous syrjäyttää perinteiset elämänmuodot, joissa ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä. Useimpien maiden kehityskokeilut ovat epäonnistuneet, ja tuottaneet näin lähinnä kärsimystä niiden kohteeksi joutuneille ihmisille. Tunnetuin 1900-luvun kehityskriittisiä ajatuksia propagoineista ihmisistä on kaiketi Mohandas Gandhi. Hän kohosi Intiassa poliittisesti merkittävään asemaan, mutta hänen oppinsa teollisen tuotannon hylkäämisestä ja pasifismista kuitenkin jätettiin syrjään maan politiikassa. Ivan Illich on tuntemattomampi hahmo, mutta hän on ollut erittäin tuottelias ja kokonaisvaltainen kehityskriitikko. Aiemmista kehityskriitikoista 1800-luvulla elänyt amerikkalainen Henry Thoreau on tunnetuimpia. Nykyisen post-development suuntauksen tunnetuimpia edustajia ovat Gustavo Esteva ja Arturo Escobar. Suomessa Pentti Linkola voidaan pitää tiukkana kehityskriitikkona. Hänen ajatteluunsa liittyy vahvasti misantropia siinä missä useimmat muut kehityskriitikot eivät pidä ihmisluontoa itsessään ongelmien aiheuttajana. Olli Tammilehto on hieman tuntemattomampi suomalainen kehityskriitikko, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan nimeltä "Maailman tilan kootut selitykset". Ympäristöfilosofi Leena Vilkka on myös kehityskriitikko, ja Suomen globalisaatiokriittisessä liikkeessä on mukana kehityskriittisiä aineksia, esimerkiksi Thomas Wallgrenin ajattelussa.

Kehityskritiikin kritiikki

Kehityskriitiikkiä ja post-developmentia on arvosteltu siten, että on väitetty kehitysmaiden ihmisten haluavan todellisuudessa kehitystä. Tiettyjä Itä-Aasian maita pidetään esimerkkinä siitä, että kehitys voi onnistua myös länsimaiden jälkijunassa tulevilta mailta. Samoin monet eivät hyväksy esimerkiksi eliniänodotteen olevan kulttuurisidonnainen arvo vaan pitävät sitä objektiivisena arvona.

Tunnettuja kehityskriitikkoja

- Arturo Escobar
- Gustavo Esteva
- Mohandas Gandhi
- Ivan Illich
- Pentti Linkola
- Olli Tammilehto
- Henry Thoreau
- Leena Vilkka

Kehityskriittistä kirjallisuutta

- Arturo Escobar - Encountering Development (1994)
- Development Dictionary (toim. Wolfgang Sachs, 1991)
- Mohandas Gandhi: Hind Swaraj (1909) [http://www.demokratiafoorumi.fi/Hind_Swaraj_Suomennos_050420.pdf (kirjan suomennos internetissä)]
- Ivan Illich: Tools for Conviviality (1973)
- Imperiumin ulkopuolelta - Kehityskriittisiä puheenvuoroja (toim. O.Tammilehto, T.Wallgren, O.Hakkarainen, 1991)
- Olli Tammilehto: Maailman tilan kootut selitykset (1998)
- Post-Development Reader (toim. Majid Rahnema, 1997)
- Henry Thoreau: Elämää metsässä (1854)
- Leena Vilkka: Mustavihreä filosofia: uutta yhteiskuntaa etsimässä (1999) luokka: yhteiskuntatiede luokka: kulttuuri

Länsimaat

Länsimaat on hieman epämääräinen kulttuurillisia, poliittisia ja maantieteellisiä seikkoja sisältävä käsite, jolla viitataan useimmiten Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Länsi-Eurooppaan (noudattaen kylmän sodan aikaista jakoa). Länsimaissa voidaan kulttuurillis-poliittisessa mielessä katsoa olevan mukana myös länsimaiden siirtokunnista itsenäistyneet maat, Australia ja Uusi-Seelanti sekä kenties Israel, joka on länsimaiden pitkäaikainen liittolainen, ja jonka väestöstä suuri osa on peräisin Euroopasta. Varsinkin aiempina vuosikymmeninä puhuttiin usein ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta maailmasta. Tällöin ensimmäinen maailma piti sisällään länsimaat. Pitää kuitenkin erottaa "läntinen yhteisö" sosioekonomisesta termistä "ensimmäinen maailma" siinä, että esimerkiksi Etelä-Amerikka lasketaan joskus osaksi läntistä yhteisöä, mutta suuri osa maanosan asukkaista on köyhiä. Japani on rikas ja osa "ensimmäistä maailmaa", mutta ei ole kulttuuriltaan länsimainen. Lännen vastapoolina on perinteisesti nähty itä, johon kuuluu Venäjä, Itä-Eurooppa, ja Aasian maat. Tämän tyyppiset vanhat jaot ovat käyneet kyseenalaisemmiksi maailman muuttuessa, mutta niitä käytetään edelleen. Länsi-Itä -akselia muistuttaa läheisesti jako (rikkaaseen) pohjoiseen ja (köyhään) etelään, jossa viitataan vaurauden jakaantumiseen maapallolla. Käsitteen ideologisesta puolesta voidaan sanoa, että länsimaat katsovat usein edustavansa modernisaatiota, demokratiaa, sivistystä ja jopa rauhaa. Tämä tulee hyvin ilmi esimerkiksi Euroopan unionin perustuslaissa. Länsimaiden ulkopuolella asuvat ihmiset saattavat kuitenkin usein ensimmäisenä ajatella kolonialismia tai 1900-luvun verisiä sotia, kun kuulevat puhuttavan länsimaista. luokka: kulttuuri luokka: maantiede

Modernisaatio

Modernisaatio on käsite, jolla viitataan yhteiskunnan muuttumiseen tietyiltä piirteiltään nykyisen länsimaisen yhteiskunnan kaltaiseksi.

Modernisaation määritelmä

Modernisaatioon kuuluu yksilöiden ajattelun muutos individualistisemmaksi, ja samalla sosiaalisen organisaation muutos. Keskeinen osa modernisaatiota on myös talouden modernisoituminen, johon sisältyy teollistuminen (modernisaatio on neutraali käsite sen suhteen, tapahtuuko talouden muutos markkinataloutta vai suunnitelmataloutta kohti. Neuvostoliitossa modernisaatio vietiin läpi suunnitelmatalouden keinoin). Demokratia lasketaan usein yhdeksi modernisaation piirteeksi, toisaalta monet maat näyttävät modernisoituneen ilman demokratiaa. Joka tapauksessa poliittisen organisaation muutos rationaalisemmaksi (ja ilmeisesti byrokraattisemmaksi) on osa modernisaatiota. Modernisaatio teollistumisen kanssa on siis valtava muutos yksilöiden elämässä ja yhteiskunnan tasolla.

Modernisaatio yhteiskuntatieteellisenä teoriana

Modernisaatio on myös yhteiskuntatieteellinen teoria, joka oli suosittu varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla. Se kuuluu ainakin sosiologian, valtio-opin, taloustieteen, sosiaalihistorian ja kehitysmaatutkimuksen piiriin. Teorian kuuluisin edustaja oli USA:lainen Walt Rostow, joka laati näkemyksen kehityksen vaiheista, jotka kaikki menestyvät valtiot tulevat käymään läpi. Myös esimerkiksi Karl Marxin teoria yhteiskunnan kehityksestä voidaan nähdä modernisaatioteoriana.

Modernisaatio nykyisessä kehitysajattelussa

Aiemmin kaikkien kehitymaiden haluttiin modernisoituvan ja teollistuvan. Jotkut kehitysmaat ovatkin onnistuneet tässä (lähinnä Kaakkois-Aasiassa), vaikka useimmat epäonnistuivat. Tällä hetkellä esimerkiksi Kiina ja muutamat muut Etelä- tai Itä-Aasian maat ovat voimakkaasti pyrkimässä kohti modernisaatiota. Nykyään kansainvälinen yhteisö (YK, Maailmanpankki, OECD) puhuu ennemmin "köyhyyden vähentämisestä", joka tarkoittaa talouden vakauttamista kasvua varten ja suoraan sosiaalisiin tavoitteisiin keskittyviä ohjelmia. Siihen ei sisälly esimerkiksi teollistamispolitiikkaa. Käytännön ilmiönä modernisaatio on siis kuitenkin yhä keskeinen osa maailmaa, koska monet maat tavoittelevat sitä.

Modernisaation kritiikki

Modernisaatiota on arvosteltu voimakkaasti etnosentrismistä. Kriitikot sanovat myös, että modernisaation tavoittelu on aiheuttanut kärsimyksiä kehitysmaiden ihmisille. Perinteisesti modernisaatio on ollut sekä oikeiston että vasemmiston kannattama hanke, mutta monet radikaalit ajattelijat saattavat hylätä koko modernisaation. Modernisaation vastakkaisena aatteena voidaan pitää kehityskritiikkiä ja post-developmentia. Modernisaation suurimpina ongelmina on pidetty luonnonvarojen riittävyyttä. Miten käy, jos suuret kehitysmaat teollistuvat ja alkavat käyttää yhtä paljon luonnonvaroja kuin länsimaat? Monien mielestä "kehittyneiden maiden" nykyinen kehitysmalli ei ole riittävä, vaan niiden pitäisi pyrkiä luomaan vähemmän luonnonvaroja käyttävä yhteiskunta.

Haluavatko ihmiset modernisaatiota?

Oleellinen kysymys on, että mitä kehitysmaiden ihmiset todella haluavat - modernisaatiota vai jotain muuta? Useimmat kehitysmaiden ihmiset haaveilevat samanlaisesta materiaalisesta elämäntasosta ja päivittäisen elämän helppoudesta, mitä länsimaalaisilla ihmisillä on. Toisaalta on olemassa myös monia alkuperäiskansojen ryhmiä, jotka kokevat integraation viralliseen talouteen uhkana omalle perinteiselle elämänmuodolleen, johon he ovat kiintyneitä. Luokka:yhteiskuntatiede

Teollistuminen

Teollistuminen on sosiaalinen ja taloudellinen muutos, jossa yhteiskunta muuttuu esi-teollisesta teollistuneeseen. Tämä muutos on tiukasti sidoksissa teknologisiin innovaatioihin, etenkin energiantuotannollisiin ja metallurgiaan liittyviin. Teollistuminen sisältää myös ajatuksen tietynlaisesta ajatustavan muutoksesta ja erilaisesta suhtautumisesta luontoon. On kiisteltyä aiheuttaako teollistuminen nämä filosofiset muutokset vai toisin päin. Teollistuminen nähdään osana laajempaa yhteiskunnan modernisaation prosessia

Teolliset vallankumoukset

Teollinen vallankumous viittaa ensimmäiseen tunnettuun teollistumisprosessiin, joka tapahtui Euroopassa 1700-1800-luvuilla. Ns. toinen teollinen vallankumous kuvailee myöhempää, vähemmän dramaattista muutosta, jonka aiheutti sähkövirran saataville tulo ja polttomoottori.

Esiteolliset yhteiskunnat

Esiteolliset (termi on historiallisesti hankala, koska se on voimakkaasti historisistinen - eli sisältää ajatuksen väistämättömästä historiasta) yhteiskunnat useimmiten pyrkivät elintasoon, joka pitää ihmiset hengissä - tämä tarkoittaa, että suurin osa ihmisistä keskittyy tuottamaan juuri sen verran, kuin he kuluttavat. Tämä ei tietenkään ole täysin vailla poikkeuksia vaan on lukuisia esimerkkejä esiteollisista yhteiskunnista, jotka olivat hyvinkin varakkaita. Monia esiteollisia yhteiskuntia vaivaavat usein myös nälänhädät, vaikka esimerkiksi 1600-1700-luvun Englanti ja Hollanti olivat maatalouden kaupallistamisen kautta päässeet eroon jatkuvasti riehuvista nälänhädistä. Monet kehitysmaat maat aloittivat teollistumisprosessin tavoittelun joko länsimaiden tai Neuvostoliiton esimerkin innoittamana Kylmän sodan aikana. Lähinnä Kaakkois-Aasian monet maat ovat onnistuneet tässä kunnolla.

Argumentti teollistamisen puolesta

Teollistumisen idea on siinä, että teollisuustuotteissa on korkeampi tuottavuus kuin maataloustuotteissa tai jalostamattomissa raaka-aineissa (joita molempia "kehittymättömät" tuottavat). Kun maa rupeaa tuottamaan teollisisia tuotteita, joissa on korkeampi tuottavuus, sen saamat taloudelliset voitot moninkertaistuvat. Kaikki onnistuneesti kehittyneet maat ovat käyneet läpi teollistumisen. Tosin esimerkiksi Argentiina oli ensimmäisen maailmansodan aattona kohonnut kymmenen rikkaimman maan joukkoon vain maatalousvientinsä turvin, mutta maailmantalouden kysynnän romahduksen jälkeen maa ajautui syvään talouskriisiin ja ajattelutapaa vaihdettiin.

Teollistamispolitiikka

Mitä enemmän jokin talouspoliittinen suuntaus painottaa valtion roolia, sitä tärkeämpänä se näkee valtion intervention myös teollistamisessa. Jotkut täysin markkinoiden hintamekanismiin luottavat taloustieteilijät taas näkevät, että vapaat markkinat ohjaavat kansantalouden tuotantoa aina oikeaan suuntaan. Monet taloustieteilijät eivät näe teollistamista tärkeänä, vaan katsovat että se tuotannonrakenne, jonka hintamekanismi antaa, on aina paras mahdollinen (tämä ei välttämättä ole teollistunut tuotannonrakenne, mutta hintamekanismi osoittaa kuitenkin kansantalouden parhaan paikan maailmantaloudessa teorian mukaan). Reaalisesti käytettyyn teollisuuspolitiikkaan on sisältynyt mitä erilaisimpia instrumentteja, kuten kotimaisen talouden suojaamista ulkomaiselta kilpailulta ja koulutuspolitiikan ohjaamista teollisen tuotannon tarpeita ajatellen.

Teollistuminen nykyisessä kehitysajattelussa

Nykyään kansainvälinen kehitysyhteisö (YK, Maailmanpankki, OECD) puhuu "köyhyyden vähentämisestä", ja teollistumisen sisältävästä modernisaatiosta on luovuttu. Köyhyyden vähentäminen tarkoittaa talouden vakauttamista kasvua varten ja suoraan sosiaalisiin tavoitteisiin keskittyviä ohjelmia. Muutos kansainvälisessä kehitysajattelussa on johtanut siihen, että monet köyhät maat ovat luopuneet pyrkimyksistään viedä lävitse talouden rakennemuutos kohti teollistumista. Siihen ei sisälly teollistamispolitiikkaa. Köyhyyden vähentämisohjelmat ja teollistuminen voivat kuitenkin silloin yhdistyä, jos köyhyyden vähentämisohjelmia suoritetaan maassa, joka on oma-aloitteisesti aloittanut teollistumisen (esimerkkinä vaikka Kiina ja Vietnam).

Teollistuminen ja suorat ulkomaaninvestoinnit

Nykyään suorien ulkomaaninvestointien aikana jonkun valtion viennin ja tuotannon rakenne voi muuttua selvästi tilastoissa kohti teollista tuotantoa, koska ulkomaalaiset firmat tuottavat siellä tehdastuotteita. Tämä ei ole kuitenkaan sama asia kuin teollistaminen perinteisessä mielessä. Usein ulkomaisten firmojen sektori voi olla hyvin erillään muusta taloudesta, eikä näistä jää välttämättä muuta kuin työläisten palkat sijaintimaahan. Vahvemmat kehitysmaat kuten Kiina, ovat pyrkineet sisällyttämään ulkomaaninvestoinnit osaksi teollistumistaan. Nämä maat ajattelevat, että ulkomaiset yritykset tuovat maahan myös osaamista ja teknistä taitoa, joka auttaa teollistumisessa.

Katso myös

- modernisaatio
- automaatio luokka:yhteiskuntatiede ko:산업화

Kapitalismi

Kapitalismi on Max Weberin kehittämän määritelmän mukaan (General Economic History, 1927): Talousjärjestelmä, joka perustuu:
- henkilökohtaisesta tai perheen taloudesta erotettuihin kirjanpitoa ylläpitäviin yrityksiin,
- vapaisiin markkinoihin, jotka ovat avoimet sosiaalisesta asemasta riippumatta,
- kehittyneen teknologian käyttöön, erityisesti suuryrityksissä, jotka tarvitsevat runsaasti sijoituspääomaa,
- tasa-arvoon lain edessä perustuvat oikeusjärjestelmä, joka takaa yksityisen omistusoikeuden
- joustavat työmarkkinat, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä
- osakkeiden julkinen kauppa, jolla kerätään suuria määriä sijoituspääomaa. Yksikään talousjärjestelmä ei ole ikinä saavuttanut näitä kaikki vaatimuksia täydellisinä. Huolimatta siitä, että "kapitalismi" on "ismi", se ei ole ideologia tai liike, vaan tuotannon tapa. Usein kapitalismi rinnastetaan suoraan markkinatalouteen. Sanan "kapitalismi" suomennokseksi on myös ehdotettu sanaa pääomatalous.(kuka?) Edellämainittujen käsitteiden käytöstä ei olla kuitenkaan yksimielisiä.

Historiaa

Marxilaisen näkemyksen mukaan kapitalismi kehittyi alun perin käsi kädessä käsityöläisperinteestä nousevan teollisuustuotannon myötä ja kapitalismi edusti uudenlaista tuotantotapaa suhteessa orjayhteiskunnan ja feodalismiin maanviljelykseen ja maanomistukseen.[http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04/luento3.html] "Kapitalismi"-sanan keksi William Makepeace Thackeray 1800-luvun puolivälin tienoilla. Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, korporaatio, pörssit ja kauppaliitot syntyivät jo sydänkeskiaikana vuosina 1000–1300. (katso myös: Hansaliitto). Kapitalismi on saattanut syntyä ilmiönä noin 200 vuotta vuoden 1349 Mustan surman jälkeen. Tarkka ajoitus on kuitenkin heikolla pohjalla, koska se mitä kapitalismiin tarkalleen ottaen kuuluu on hankala määritellä. Rahaa ja rahoituslaitoksia on ollut olemassa muinaisessa Foinikiassa ja Intiassa ja Kiinassa jo vuosisatoja, mutta modernin kapitalismin synty Länsi-Euroopassa on kuitenkin kiistatonta. Tuotantovoimaa alettiin suunnata tuotantokapasiteetin parantamiseen edellisten vuosisatojen pyramidien ja katedraalien rakentamisen sijaan. Kiistely siirtymisen tapahtumisesta feodalismista kapitalismiin kävi vilkkaana etenkin marxilaisten keskuudessa, koska se muodostaa pääkohdan marxilaisessa historian teoriassa. Kapitalismin synnylle on esitetty sisäisiä ja ulkoisia syitä: maaorjuuden heikkeneminen rahatalouden myötä ja itsevaltiuden kasvu, jolloin feodaaliruhtinaiden valta väheni. Ulkoisia syitä ovat törmäys islamin kanssa ja uusien kauppareittien etsiminen entisten katkettua (silkkitie), tykin keksiminen, jolloin kauppalaivat saattoivat purjehtia turvassa pidemmälle kotisatamastaan. Max Weber esitti teoksessaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki", että kapitalismin syntyy vaikutti kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voinut itse vaikuttaa, mutta maallinen menestys oli osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Tämä synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloa uskontoon perustuneesta synnystään riippumatta. Länsi-Euroopassa 1700-luvulle, Itä-Euroopassa kauemmin, kapitalismi vallitsi feodalismin kanssa rinnan. Aateliston valta perustui etuoikeuksiin ja verotusoikeuteen, maanomistukseen ja maanviljelijöiltä perittyyn maanvuokraan. Kuitenkin raha, markkinat, sopimukset, omistusoikeus ja yhtenäinen laki (vuodesta 1648) alkoivat olla yleisiä. Teollisuustuotanto sekä valistusajattelu mullistivat talouden ja ajattelun rakenteet ja lisäsivät porvariluokan valtaa ja asemaa. Höyrykone mullisti tuotannon ja kapitalismin kehitys siirtyi kaupasta teollisuuteen. Teollistumisesta tuli synonyymi kapitalismin kanssa. Englannin 1770-luvun teollista vallankumousta seurasivat muut kahden seuraavan vuosisadan aikana. Tämä talouden ja vallan muutos johti suuriin mullistuksiin; väestönkasvu, liikenneyhteyksien ja kommunikaation nopeutuminen. Amerikan vallankumous ja sen seuraajat kuten Ranskan suuri vallankumous olivat kansan, etenkin porvarien kapinoita monarkiaa ja verotusta, yleensä myös mm. aatelin ja kirkon etuoikeuksia vastaan. Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat pyyhkivät feodalismin jääneet pois. 1800-luvun liberalismin piirteisiin kuuluivat vapaakauppa, kulta rahan arvon takeena, tasapainoiset budjetit ja minimaalinen köyhäinapu. Perheen rikkoutuminen tuotannon perusyksikkönä ja ihmisten siirtyminen kaupunkeihin johti sosiaalisiin mullistuksiin. Erilaiset utopistit ja nostalgikot haaveilivat paremmasta maailmasta. Syntyi sosialismi, josta tuli vastavoima ja uudistusliike kapitalismille. Samaan aikaan syntyivät ensimmäiset ammattiyhdistysliikkeet. Ammattiyhdistykset ja joukkovoima olivat voimakas vaikuttaja, mikä johti työsuojelun ja sosiaaliturvan syntyyn. Länsimaat kokivat 1800-luvulla suhdannevaihteluja sekä maailmansotien välillä vuonna 1929 alkaneen suuren laman, joka osoittautui vakavaksi kapitalismin kriisiksi. Kollektivistinen Neuvostoliitto ja korporativistiset Saksa ja Italia olivat laman runtelemille Euroopan valtioille merkittävä kilpailija. Talouden vaihteluja pyrittiin tasaamaan valtion talouden, mm. investointien kautta. Tämän tyyppisen ajattelutavan teorisoi John Maynard Keynes. Vanhemman talousteorian ja Keynesin ajatusten pohjalta muokattiin näiden kahden synteesi, jota kutsutaan keynesiläisyydeksi. Hyvinvointikapitalismi Yhdysvalloissa New Dealin mukana ja Britanniassa toisen maailmansodan jälkeen palauttivat luottamusta kapitalismiin. Keynesiläisyyden täystyöllisyys näytti pysyvältä ratkaisulta ongelmiin. Keynesiläisyyttä kritisoi esimerkiksi monetarismin isä, Milton Friedman 1950-luvun lopulla. Perinteisestä keynesiläisyydestä pitkälti luovuttiin taloustieteessä 1970-luvulla, jolloin monet teollisuusmaat olivat taloudellisesti vaikeassa tilanteessa inflaation ja työttömyyden noustessa samanaikaisesti. Vaikka keynesiläisyyden eri versioilla on yhä kannattajia, 1970-luvulta lähtien taloustieteen valtavirta on siirtynyt uusklassiseen taloustieteeseen. Radikaalimpia oikeistolaisia näkemyksiä edustavat monetarismi, itävaltalainen taloustiede ja uusi klassiseen koulukunta. Margaret Thatcher ja Ronald Reagan yksityistivät valtion omistamia yrityksiä, vähensivät verotusta ja sääntelyä sekä uudistivat hyvinvointivaltiota. (kts. uusliberalismi) 1900-luvun alussa syntyneet monikansalliset yhtiöt nousivat uuden globaalin kapitalismin keulakuviksi. Itä- ja Keski-Euroopan maiden vapautuminen sosialismista 1989–1991 vähensi oleellisesti sosialistisen suunnitelmatalouden mainetta ja teki kapitalismista useimpien maiden johtajien silmissä ainoan varteenotettavan talousjärjestelmän. 1990-luvulta eteenpäin kapitalistiset piirteet lisääntyivät entisestään useiden maiden kansantalouksissa. Tämä tapahtui erilaisten talouden liberalisointitoimien kautta.

Teoriaa

Kapitalismille on tunnusomaista, että jokainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Kansalaisilla on oikeus vapaasti päättää ammatistaan, työpaikastaan ja taloudellisesta toiminnastaan. Kapitalismin perusajatuksiin kuuluu yksityisomistus. Yksityinen omistus merkitsee, että yksityishenkilöt tai heidän vapaaehtoisesti muodostamansa yksityiset yritykset, yhdistykset tai muut yhteisöt omistavat tuotannon tekijät ja palkkaavat työvoimaa. Yksityisomistukseen kuuluu oikeus päättää omaisuudestaan, siis esim. käyttää, myydä, lahjoittaa. Liberaalissa kapitalismissa taloudelliset toimijat kilpailevat valtion korkeintaan vähän rajoittamilla vapailla markkinoilla lain rajoissa. Yksityisestä omistusoikeudesta ja vapaista markkinoista seuraa taloudellista kilpailua. Kapitalistisessa taloudessa on työnjakoa ja erikoistumista, jossa jokainen henkilö ja yritys voi erikoistua parhaiten osaamaansa. Kapitalistinen talous ei kuitenkaan merkitse ns. täydellistä kilpailua, jolla taloustieteen määritelmän mukaan tarkoitetaan vapaan kilpailun lisäksi tuotteiden homogeenisuutta, yritysten äärimmäisen suurta määrää ja pientä kokoa (markkinoilla toimijoiden atomistisuus) ja informaation täydellistä ja äärimmäisen nopeata välittymistä ja ulkoisvaikutusten olemattomuutta. Kapitalismissa tavaroiden ja palveluiden markkinoiden lisäksi vaaditaan esimerkiksi arvopaperimarkkinat ja pääomasijoittamista, muun muassa koska yritystoimintaan on kerättävä suuria määriä pääomaa. Kapitalismia kannattavien mukaan kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi eräiden radikaalien kapitalismin kannattajien mielestä sekaantua vain minimivaltion ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus, henkilökohtainen koskemattomuus ja sopimukset. Heidän mukaansa kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi sekaantua vain, joidenkin mukaan ainoastaan, lakijärjestelmän ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus ja sopimukset. Anarkokapitalistit vastustavat kuitenkin valtion kaikenlaista toimintaa. Kapitalismia ovat puolustaneet esimerkiksi Milton Friedman kirjassaan ”Capitalism and Freedom” ja Ayn Rand kirjassaan ”Capitalism: The Unknown Ideal”.

Näkemyksiä

Kapitalismilla on ollut työväenliikkeessä aina kielteissävytteisiä vivahteita. Siihen yhdistetään usein pääoman ylivalta ja riisto. Karl Marxin mukaan kapitalismi on kuitenkin edistyksellinen ja välttämätön kehitysvaihe. Marxin seuraajat taas ovat jakautuneet niihin, jotka näkevät kapitalismin välttämättömänä ja edistyksellisenä, sekä toisaalta niihin, jotka näkevät kapitalismin yksinomaan negatiivisena. Nykyisten sosialistien mukaan kapitalismille luonteenomainen piirre on riskien ulkoistaminen, jossa yritystoiminnan toteutuneet riskit (esim. ympäristöriskit, työttömyys) siirretään yhteiskunnan maksettavaksi, mutta voitto jaetaan omistajien kesken.

Lähteitä

- Meghnad Desai "Capitalism", The Oxford Companion to the Politics of the World, 2e. Joel Krieger, ed. Oxford University Press Inc. 2001.
- Clive H. Lee "capitalism" The Oxford Companion to British History. Ed. John Cannon. Oxford University Press, 1997.

Katso myös

- Kehityskritiikki
- Laissez faire
- Markkinatalous
- Vapaakauppa Luokka:Talous ja:資本主義 th:ทุนนิยม

Sosialismi

Sosialismi (<< lat. socius toveri, kumppani) on erilaisten kapitalismiin kriittisesti suhtautuvien ajatussuuntien ja ideologioiden yhteisnimitys, joiden kannattamaan yhteiskuntamalliin kuuluu tuotantovälineiden - ja myös usein muiden resurssien - yhteisomistus sekä valtion tai yhteisön vahva kontrolli taloudessa markkinoiden sijaan. Taloudellisella tasa-arvolla on sosialistien oikeudenmukaisuuskäsityksessä keskeinen osa. Sosialismin tavoite voi olla joko valtion keskusjohtoiseen säätelyyn taikka sitten pienempiin paikallistason yksiköihin perustuva talousjärjestelmä. Monet sosialistipuolueet- ja liikkeet ovat muokanneet historiallista tavoitettaan ja siksi sosialismi -sana liittyy nykyään myös useisiin sellaisiin puolueisiin ja ryhmiin, jotka hyväksyvät markkinatalouden.

Lisää termin merkityksestä

Marxilaisessa teoriassa sosialismi on kapitalismin jälkeinen yhteiskunnan kehitysaste, joka edeltää kommunismia. Marx itse kutsui sosialismia kommunismin ensimmäiseksi vaiheeksi, josta kehityksen edetessä seuraa toinen vaihe, joka yleisimmin tunnetaan kommunismina. 1900-luvulla suuressa osassa maailmaa hallitsivat marxismi-leninismiä ideologianaan pitäneet puolueet, joita nimitetään kommunistisiksi. Ensimmäisenä maailman maana sosialismiin julisti siirtyneensä vuonna 1917 Venäjä. Maissa vallinnutta järjestelmää kutsutaan sosialistiseksi, kommunistiseksi tai reaalisosialismiksi. Itse nämä maat katsoivat olevansa yhteiskunnalliselta kehitykseltään sosialistisia. Arabisosialistit halusivat usein erottautua marxismista, mutta heidän monet keskeiset poliittiset periaatteensa olivat samoja kuin "reaalisosialistisilla" mailla ja ne olivat myös liittoutuneet Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliiton synty myös heikensi huomattavasti muun tyyppisten sosialististen liikkeiden, kuten anarkistien ja syndikalistien kannatusta ja asemaa.

Sosialismin historiaa

Sosialismin ideoita voi jäljittää valistusajan ja varhaisempiinkiin utopistisiin ideaaleihin. Jo muinaisissa yhteiskunnissa omaisuuden kasautuminen harvojen käsiin synnytti arvostelua. Aristoteles kertoo miehestä, joka vaati maan jakamista tasan kansalaisten kesken sekä teollisuuden ottamista valtion huostaan. Platonin Valtiossa puolestaan on esitetty yhteiskunta, jossa johtavan luokan keskuudessa vallitsee yhteisomistus. Antiikin Kreikan Spartassa oli käytössä omalaatuinen ja aikalaisten kadehtima yhteiskuntajärjestelmä, eunomia, jota on nimitetty kommunistiseksi. Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Alkukristillisuus oli lähes anarkokommunistista. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin. Tuomas Akvinolainen totesi keskiajalla, että yksityisomistus on perisynnin seuraus. Lisäksi Akvinolainen katsoi, että yksityisomistus on maallisen omaisuuden taloudellisen käytön takia välttämätön. Thomas Moren Utopia on niin ikään sosialistinen yhteiskuntamalli. Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin (buddhalaiset, essealaiset). Varsinaisesti sosialismi syntyi kuitenkin teollisen vallankumouksen mukana tuoman sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden kritiikkinä. Termi tuli käyttöön nykymerkityksessään 1830-luvulla kuvaamaan François-Marie-Charles Fourierin, saintsimonistilaisten ja Robert Owenin kirjoituksia. Saint-Simonin mukaan tekniikan ja teollisuuden kehitys toisi mukaan asiantuntijoiden vallan, joka ei ole tasa-arvoinen, koska kaikilla ei ollut syntyjään samoja mahdollisuuksia. Hän halusi poistaa omaisuuden ja aatelisarvojen perintöoikeuden, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nousta asemassaan kykyjensä mukaan. Owen uskoi uusien tuotantotapojen kääntyvän koko ihmiskunnan hyväksi, jos kilpailu eliminoitaisiin. 1840-luvulla syntyi lukuisia muita sosialistisia liikkeitä, etenkin Ranskassa. Louis-Auguste Blanqui kehitti radikaalin sosialismin muodon, jota hän kutsui kommunismiksi. Hän uskoi kapitalismin lopulta romahtavan ja korvattavan osuustoiminnalla. Louis Blanc perusti L'Organisation du travail'in 1839, joka ajoi kansallisten työpajojen perustamista valtion myöntämällä pääomalla ja demokraattisesti valitulla johdolla. Pierre-Joseph Proudhon tunnetaan anarkistisen perinteen perustajana. Englannissa syntyi kristillissosiaalinen liike Frederick Denison Mauricen ja Charles Kingsleyn johtamana. Karl Marx ja Friedrich Engels julkaisivat vallankumousvuonna 1848 kommunistisen manifestin. Taloustieteilijänäkin tunnettu Marx nimitti omaa oppiaan "tieteelliseksi sosialismiksi" erotukseksi aikaisemmista "utopiasosialisteista." Marx esitteli luokkataistelun idean. Vuonna 1864 Lontoossa perustetiin International Working Men's Association, jota nimitetään ensimmäiseksi internationaaliksi. Marxismista tuli pian työväenliikkeen hallitseva idea. Saksassa työväenliikkeen arkkitehti Ferdinand Lassalle oli samaa mieltä Marxin kanssa työväenluokan organisaation tarpeesta, mutta kannatti työväen osallistumista valtiolliseen toimintaan, mitä Marx ei voinut hyväksyä. Marxin seuraajat perustivat sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen. Marxilaiset ja lassallelaiset sosialistit yhdistyivät 1875. Sosiaalidemokratian kannatus kasvoi nopeasti. Marxin omatkin ajatukset muuttuivat, vielä 1840-luvulla hän uskoi vain vallankumouksen johtavan työväenluokan vapauttamiseen, mutta 1860-luvulla jo ehdotti mahdollisuutta sosialismiin siirtymiseksi rauhanomaisin keinoin. Tanskassa sosiaalidemokraattinen puolue perustettiin 1878, Itävallassa 1888, Suomessa ja Ruotsissa 1889 ja Venäjällä 1898. Vähemmän teollistuneissa maissa, etenkin Italiassa ja Espanjassa vallitsevaksi tuli anarkistinen suuntaus. Anarkismin loi poliittisena liikkeenä Mihail Bakunin. Kiisteltyään Marxin kanssa hänet erotettiin internationaalista 1872. Italiassa sosialistisesta puolueesta tuli lopulta yksi voimakkaimmista marxilaisista liikkeistä. Marxin ja Engelsin jälkeen saksalaisesta Karl Kautskysta tuli marxismin johtava teoreetikko. Eduard Bernstein haastoi sosialistit luopumaan vallankumoushaaveista ja hyväksymään jo saavutetut tavoitteet. Saksalaisen sosialismin lisäksi Vladimir Uljanov (Lenin) hahmotteli vuonna 1902 vallankumouksellisen puolueteoriansa (leninismi). Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue hajosi Lenin seuraajiin (bolševikit) ja Juli Martovin menševikkeihin. Sosialistien rivit hajosivat ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Lenin vaati luopumista kapitalistien imperialistisesta sodasta ja sodan muuttamista kapitalisminvastaiseksi sisällissodaksi. Muut sosialistien johtajat tukivat hallitustaan ja vallankumoushaave jäi. Leninin ja Lev Trotskin johtamat bolševikit ottivat vallankumouksellisen doktriininsa mukaan vallan Venäjällä marraskuuta 1917. Kesään 1918 mennessä bolševikit keskittivät kaiken vallan omiin käsiinsä ja alkoivat nimittää itseään "kommunisteiksi." Työväenluokan kapinoita syttyi lukuisissa maissa, jossa autokraattinen tai autoritaarinen yläluokka oli estänyt työläisten osallistumisen päätöksentekoon. Yhdysvalloissa ja Britanniassa ei tällaista liikehdintää syntynyt. 1890-luvulla syntyi ns. kristillisdemokratia, joka ei niinkään soveltanut marxilaista talousteoriaa kuin raamatullista vaatimusta köyhien auttamisesta. Vuoden 1891 ensyklikassaan Rerum novarum paavi Leo XIII tuomitsi rajoittamattoman kilpailun, joka jättää työntekijät turvattomiksi epäinhimillisten työnantajien armoille. Ensyklika tuomitsi sosialismin luokkataistelun ja vallankumouksen idean. Vaikka kristillisdemokraattinen ja sosialistinen ajattelu lähtivät ideologisesti eri pohjalta, ne ajoivat käytännössä samoja tavoitteita. (Matti Klinge: Sosialistien ja kristillisdemokraattien yhteinen asia) Kommunistisen liikkeen synnyn myötä sosialismi jakaantui lopullisesti kahteen leiriin. Muualla sai laajaa kannatusta reformistinen suunta, joka painotti jatkuvaa, vähittäistä uudistustyötä. Sosiaalidemokraattien perimmäinen tavoite oli edelleen tuotannontekijöiden kansallistaminen, kun ne saavuttaisivat parlamentaarisen enemmistön. Ensimmäinen sosiaalidemokraattinen hallitus perustettiin Ruotsissa 1920. Ilman ehdotonta enemmistöä sosiaalidemokratiasta tuli kapitalismin sisäinen uudistusliike. Se tyytyi parantamaan äänestäjäkuntansa elintasoa sosiaaliturvalla, eläkkeillä ja työsuojelulla. (Suomessa, katso: Forssan ohjelma 1903) 1930-luvun suuri lama johti maailmanlaajuiseen lamaa ja joukkotyöttömyyteen. Ruotsin hallitusvastuussa olevat sosiaalidemokraatit keksivät täysin uuden idean: työttömyyskorvausten sijasta hallitus palkkasi työttömät töihin. Uusi politiikka johti niin hyviin tuloksiin, että se teorisoitiin: keynesiläinen taloustiede. Sosialistiset puolueet saivat syyn olla hallituksessa myös kapitalistisessa järjestelmässä. Liberaalidemokratioiden taloudet saivat etenevässä määrin piirteitä sosialismista ja muuttuivat sekatalouksiksi demokraattisen hyvinvointivaltion kehittyessä (USA:ssa presidentti Franklin Rooseveltin New Deal 1933). Sosiaalidemokraatit unohtivat vallankumoustavoitteet, osallistuivat hallituksiin oikeiston kanssa ja luopuivat marxilaisesta retoriikasta. (Saksassa Frankfurtin julistus 1951). Kommunististen puolueiden hallitsemissa maissa ajauduttiin kansallistettuun valtiojohtoiseen talouteen ja totalitaariseen tai diktatoriseen yhteiskuntaan.

Sosialismin pääsuuntia

Sosialismin pääsuuntauksia ovat olleet muun muassa:
- kommunismi, vallankumouksellinen marxismi, pyrkimys sosialismiin vallankumousten kautta
- arabisosialismi, joka halusi usein erottautua marxismista ja marxismi-leninismistä omaksi aatteekseen
- sosiaalidemokratia, pyrkimys sosialismiin vähittäisten, laillisten, kapitalismin sisäisten uudistusten kautta
- anarkismin muodot, kuten Anarkokommunismi tai anarkosyndikalismi, jotka pyrkivät toteuttamaan sosialismin ilman valtahierarkioita Sosialismin variaatioita: (Heikki Paloheimo, johdatus politiikan tutkimukseen Tampereen yliopisto, syksy 2005 mukaan[http://www.uta.fi/laitokset/politiikka/Johdatus%20politiikan%20tutkimukseen%202005.pdf]) # Kommunismi sosialistisissa maissa # Kommunismi Länsi-Euroopassa # Sosiaalidemokratia # Uusvasemmisto # Kolmannen tien politiikka Erään näkemyksen mukaan sosialismi jakautuu olennaisesti vain kahteen pääsuuntaan:
- valtiososialismiin ja
- anarkistiseen sosialismiin Paloheimon mukaan sosialismin keskeiset arvot ja uskomukset ovat: # yhteisö # yhteistyö # tasa-arvo # tarpeiden tyydytys # yhteisomistus

Sosialismi nykyään

Joukko nykyisiä valtioita julistautuu edelleen sosialistiseksi. Kommunistisen yksipuoluejärjestelmän hallitsemia valtiososialistisia maita ovat Kiina, Pohjois-Korea ja Kuuba sekä vielä jossain määrin Vietnam ja Laos. Venezuela on presidenttinsä Hugo Chávezin mukaan siirtymässä demokraattiseen sosialismiin. Monet sosialisteiksi (ja varsinkin sosialidemokraattisiksi) itseään nimittävät puolueet ja johtajat ovat vallassa varsinkin Euroopassa, mutta eivät aktiivisesti pyri siirtämään maitaan sosialistiseen järjestelmään. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monet maat olivat pitkään sosialistisia, mutta viime vuosikymmeninä moni niistä on ainakin osin luopunut siitä. Vastaavan kohtalon on kokenut hyvin laajalle levinnyt arabisosialismi, jonka mallimaina pidettiin sosialistisen Baath-puolueen hallitsemia (Saddam Husseinin) Irakia ja Syyria. Myös hyvinvointivaltioita pidetään usein sosialistisina, niin niiden vastustajien kuin kannattajienkin retoriikassa. Paavo Lipponen on sanonut Suomen hyvinvointiyhteiskunnan edustavan sosialismia. Sosialismi elää myös erilaisten radikaalien poliittisten liikkeiden aatteissa. Usein nykyiset marxilaiset sosialistiliikkeet kritisoivat voimakkaasti 1900-luvun "reaalisosialistisia" valtioita esimerkiksi demokratian puutteesta. Samoin radikaalien liikkeiden piirissä elää yhä "libertaris-sosialistinen" anarkismiin ja sen sukuisiin aatteisiin liittyvä sosialismin traditio, joka on saanut myös uusia muotoja, kuten ekoanarkismi, joskaan tällaiset liikkeet eivät usein korosta olevansa jurui sosialistisia, vaikka niiden päämääränä onkin suuren mitatkaavan yksityisomistuksen lakkauttaminen. Nykyaikaisen sosialismin suurimpia haasteita on vastata kysymykseen taloudelilsen järjestelmän tehokkuudesta. Toiset sosialistit katsovat, että suunnintelmatalouteen nojaava järjestelmä on mahdollista toteuttaa kyllin tehokkaasti, jotta voidaan saavuttaa korkea materialistinen elintaso. Ekologisemmat sosialismin suuntaukset taas saattavat ajatella, ettei kapitalististen maiden saavuttama materiaalisen elintason aste ole tavoittelemisen arvoinen.

Lähteitä

- [http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04.html Sosialismin vuosisadat, Helsingin yliopiston poliittisen historian luentosarja]

Huomattavia sosialisteja

Marxilaisia sosialisteja

- Antonio Gramsci
- Friedrich Engels
- Fidel Castro (suuntautui sosialismiin vasta vallankumouksen jälkeen)
- Josif Stalin
- Lev Trotski
- Jean-Paul Sartre
- Vladimir Lenin
- Rosa Luxemburg

Muita sosialisteja

- Mihail Bakunin
-
- Noam Chomsky
-
- Albert Einstein
- Charles Fourier
- Pjotr Kropotkin
-
- Karl Marx (kielsi olevansa itse marxilainen)
- Gamal Abdel-Nasser
- George Orwell
- Robert Owen
- Pierre-Joseph Proudhon
- Bertrand Russell
- Saint-Simon
- Vincent van Gogh
- John Lennon (Tähdellä merkityt ovat anarkisteja tai lähellä sitä)

Tietoa muualta

Myös trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?". Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].

Sosialismin kannattajien tekstejä

- [http://www.socialistinternational.org/4Principles/dofpeng2.html Sosialistisen internationaalin periaatteet]
- Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].
- Trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio
- [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?".
- Sosialistiliiton verkkokirjaston julkaisema brittiläisen Socialist Worker -lehden päätoimittajan Chris Harmanin kirja Kuinka marxilaisuus toimii [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/harman_marxilaisuus/] kertoo marxilaisuuden perustat yleistajuisesti.

Sosialismin kriitikkojen tekstejä

- [http://www.econlib.org/library/Mises/msS.html] Ludvig von Mises: Socialism (engl.)
- [http://www.cc.jyu.fi/~aphamala/pe/2004/poppercj.htm] Analyysiä Karl Popperin sosialismikritiikistä
- [http://www.vapaasana.net/puntari.php3?id=483] Analyysi sosialistisen talouskontrollin toimimattomuudesta Luokka:Sosialismi Luokka:Poliittinen ideologia ms:Sosialisme zh-min-nan:Siā-hoē-chú-gī ja:社会主義 simple:Socialism

Köyhyys

Köyhyys on käsite, jolla kuvataan ihmisen taloudellista ja toisinaan myös sosiaalista asiantilaa. 1900-luvulla köyhiksi on kuvattu myös valtioita ja jopa kokonaisia maanosia. Köyhyys on monimutkainen käsite, jolla on objektiivisia ja subjektiivisia piirteitä. Puhutaan absoluuttisesta ja suhteellisesta köyhyydestä. Köyhyyden mittaaminen on erittäin hankalaa ilmiön monimutkaisen luonteen vuoksi. Varsinkin Maailmanpankki on pyrkinyt kehittämään erilaisia köyhyyden mittaustapoja, mutta nämä ovat jatkuvan kiistelyn kohteena. Esimerkkinä köyhyyden mittaamisen ongelmista voidaan pitää, että jos suuri joukko ihmisiä siirtyy jonkun määritellyn "köyhyysrajan" yläpuolelle, tämä näyttää tilastoissa hyvältä, mutta muutos konkreettisessa elämässä saattaa olla samalla varsin pieni. Köyhyys nähdään laajalti yhtenä aivan keskeisimmistä sosiaalisista ongelmista. Kansainvälinen kehitysyhteisö pitää kehitysparadigmanaan nykyään "köyhyyden vähentämistä" (poverty reduction). Aiemmin taas teollistuminen ja modernisaatio nähtiin ratkaisuina köyhyyden ongelman voittamiseksi. Kehityskriitikot ovat usein arvostelleen köyhyyden käsitettä siitä, että sillä kuvataan ulkoapäin ihmisten elämä kurjaksi välittämättä heidän omasta arviostaan. Eräisiin aatteisiin kuuluu asketismin ihanne, joka pitää itse valittua, usein tilapäistä, köyhyyttä positiivisena asiana. Luokka:Sosiaalipolitiikka

Inhimillisen kehityksen indeksi

HDI (engl. Human Development Index) eli inhimillisen kehityksen indeksi on YK:n kehitysohjelman (UNDP:n) luoma indeksi, joka pyrkii asettamaan maailman maat paremmuusjärjestykseen inhimillisen kehityksen suhteen – siis esittämään mikä maa pystyy tarjoamaan asukkailleen eniten mahdollisuuksia hyvään elämään. Mittaria voidaan helposti kritisoida, ja se on syntynyt tiukan poliittisen kädenväännön tuloksena, mutta se joka tapauksessa kuvaa hyvinvointia paremmin kuin pelkkä bruttokansantuote asukasta kohden. Mittari ei juurikaan anna kuvaa indeksissä keskenään toistensa läheisyydessä olevien maiden keskinäisistä eroista inhimillisessä kehityksessä, mutta suurempien erojen kohdalla sillä on enemmän relevanttiutta. HDI:n perusolettamus on, että olennaisinta inhimillisen kehityksen kannalta ovat pitkä ja terve elämä, tiedonsaanti ja riittävä elintaso. Niiden edustajiksi on valittu kolme muuttujaa, joiden perusteella indeksi lasketaan:
- Odotettavissa oleva elinikä.
- Saavutettu koulutustaso (aikuisten lukutaito sekä yhdistetysti ensimmäisen, toisen ja kolmannen asteen koulutukseen osallistuvien osuus)
- Todellinen henkeä kohden laskettu bruttokansantuote (PPP). PPP:n ajatellaan kuvaavan paitsi elintasoa, myös kaikkia niitä mahdollisuuksia, jotka eivät näy yllä mainituissa muuttujissa, mutta joita rahalla saa.

Katso myös

- Luettelo valtioista inhimillisen kehityksen indeksin mukaan

Linkkejä

- [http://www.undp.org/ YK:n kehitysohjelma, UNDP] Luokka:Yhdistyneet kansakunnat

Intia

भारत गणराज्य
Bharat Ganarajya

	Intian vaakuna
(Suurempi kuva)	(Suurempi kuva)
Motto: Satyameva Jayate (sanskrit: Vain totuus voittaa)
sanskrit
Viralliset kielet	hindi, englanti ja 21 kansallista kieltä
Pääkaupunki	Delhi
Suurin kaupunki	Mumbai
Presidentti	Avul Pakir Jainulabdeen Abdul Kalam
Pääministeri	Manmohan Singh
Pinta-ala - Yhteensä - % vettä	Sijalla 7 3 287 590 km² 9,5 %
Väkiluku - Yhteensä (2003?) - Tiheys	Sijalla 2 1 045 845 226 318/km²
Itsenäisyys	15. elokuuta 1947
Tasavallaksi	26. tammikuuta 1950
BKT - Yhteensä (vuosi) - Asukasta kohden	Sijalla 4 2,66 biljoonaa dollaria 2 540 dollaria
HDI - Arvo (2002)	Sijalla 127 0,595
Rahayksikkö	rupia (INR)
Aikavyöhyke	UTC +5:30
Kansallislaulu	Jana-Gana-Mana
Kansallinen laulu	Vande Mataram
Internet TLD	.in
Kansainvälinen suuntanumero	91

Kansainvälinen suuntanumero Intia on liittovaltio Aasian eteläosassa. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat mm. Kalkutta ja Mumbai (Bombay). Intiassa puhutaan satoja kieliä. Virallinen kieli on hindi, minkä lisäksi englantia käytetään yhä kuin virallisena kielenä ("associate official", englanti ei kuitenkaan ole ollut vuoden 1965 jälkeen varsinainen virallinen kieli). Lisäksi Intiassa on 21 kansallista kieltä, jotka ovat virallisia kieliä tietyissä osavaltioissa. Näihin kuuluvat mm. urdu, gudzarati, tamili ja bengali.

Historia

:Pääartikkeli: Intian historia Intia itsenäistyi toisen maailmansodan jälkeen oltuaan sitä ennen Britannian tärkein siirtomaa. Itsenäistymissopimukseen liittyi Intian jakaminen kahteen valtioon: hinduenemmistöiseen Intiaan ja muslimienemmistöiseen Pakistaniin. Uusien valtioiden välillä käytiin lyhyt sisällisota. Indira Gandhin ollessa Intian pääministerinä Pakistanin itäosasta tuli itsenäinen Bangladesh lyhyessä sodassa, jossa Intia tuki Itä-Pakistania sotilaallisesti. Intia ja Pakistan ovat käyneet useita sotia Kashmirin omistuksesta, ja maiden välit ovat edelleen kireät. Intia on myös käynyt lyhyen rajasodan Kiinan kanssa, ja maiden raja on edelleen osittain kiistanalainen. Intialla on ydinase, mutta sitä ei ole virallisesti tunnustettu ydinasevaltioksi.

Osavaltiot

Intia on jaettu 28 osavaltioon, kuuteen liittovaltion alueeseen sekä pääkaupunkialueeseen. Osavaltiot:
- Andhra Pradesh
- Arunachal Pradesh
- Assam
- Bihar
- Chhattisgarh
- Goa
- Gujarat
- Haryana
- Himachal Pradesh
- Jammu ja Kashmir
- Jharkhand
- Karnataka
- Kerala
- Länsi-Bengali
- Madhya Pradesh
- Maharashtra
- Manipur
- Meghalaya
- Mizoram
- Nagaland
- Orissa
- Punjab
- Rajasthan
- Sikkim
- Tamil Nadu
- Tripura
- Uttaranchal
- Uttar Pradesh Liittovaltion alueet:
- Andaman- ja Nicobarsaaret
- Chandigarh
- Dadra ja Nagar Haveli
- Daman ja Diu
- Lakshadweep
- Pondicherry Pääkaupunkialue:
- Delhi

Uskonnot

Intian valtauskonto on hindulaisuus, mutta myös islam on tärkeässä asemassa. Punjabin osavaltiossa sikhit ovat enemmistönä. Goan osavaltiossa kristinusko on hallitseva uskonto (alue kuului Portugalille vuosisatoja). Myös Nagalandin osavaltiossa on kristinusko vallitsevana. Sikkimissä buddhalaisuus on tärkeässä asemassa. Intian hindunationalistisen puolueen BJP:n hallintakautena kristittyjä yhteisöjä vastaan kohdistuneet väkivaltaiset hyökkäykset olivat yleisiä. Vuonna 2004 kongressipuolue sai enemmistön vaaleista ja uusi pääministeri Manmohan Singh on Intian ensimmäinen sikhi-pääministeri. Hän pitää uskontorauhan rakentamista yhtenä hallituksensa tärkeimmistä haasteista. buddhalaisuus

Talous

Intian talous oli maan itsenäistyessä hyvin maatalousvaltainen. Tätä valtiovalta on pyrkinyt muuttamaan. Muutos ei ole ollut maailman suurimmassa demokratiassa yhtä nopeaa kuin Etelä-Koressa, Taiwanissa ja sittemmin Kiinan kansantasavallassa. Kiina-ilmiön ohella on 2000-luvun alkuvuosina alettu puhua Intian noususta. Etenkin ohjelmistoalalla Intia on nähty uhaksi ja mahdollisuudeksi Euroopalle ja Yhdysvalloille. Yhdysvallat on jo 1980-luvulta alkaen ulkoistanut monia tehtäviä, mm. puhelinvaihteiden hoitamista ja lääkäreiden diagnoosien puhtaaksikirjoitusta, englanninkieliseen Intiaan. Vuoden 2004 lopulla intialainen teräsmagnaatti osti Yhdysvaltoista suuria terästehtaita. Talouden nousu on tehty perinteisesti valtion tukiessa uusien toimialojen luomista. Tähän kuuluu esim. ilmailuteollisuuden rakentaminen (Hindustan Aeronautics) kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Ilmailussa Intia tukeutui ensin Englantiin, mutta toi maahan mm. saksalaisen suunnittelijan Kurt Tankin suunnittelemaan omaa hävittäjälentokonetta. Sittemmin tietotaitoa on hankittu Neuvostoliitosta, jonka loppuvuosina Intian ilmavoimat lensivät uudemmilla MiG-hävittäjillä kuin Neuvostoliiton ilmavoimat. Intia valmistaa venäläisiä sotilaslentokoneita lisenssillä. Avaruusteollisuus luotiin Intian suurvalta-aseman osoittamiseksi. Se luontia johti Vikram Sarabhai Intian atomienergiaohjelman alla, joka puolestaan kehitti maalle omaa ydinasetta. Avaruustoiminta rajattiin 2000-luvun alkuun käytännöllisiin sovellutuksiin, kaukokartoitussatelliitteja käytettiin mm. kylien maankäytön suunnittelussa, tietoliikennesatelliitteja maaseudun kouluttamiseen jne. ydinasettain Tamil Nadun osavaltiossa.]]

Liikenne

Liikenne on, kuten useimmissa Britannian entisissä siirtomaissa, vasemmanpuoleinen. Intian tiestö on keskimäärin tyydyttävässä kunnossa, mutta maasiirtymien aiheuttamat kuopat ja romahdukset saattavat aiheuttaa vaaratilanteita. Liikenne varsinkin suurimmissa kaupungeissa on tottumattomalle villiä eikä liikennesääntöjen noudattaminen kuulu intialaisten vahvimpiin puoliin. Turvavälit ovat lähinnä olemattomat ja kaistalta toiselle poukkoilemassa saattaa nähdä peräkkäin moottoririksan, henkilöauton ja kuorma-auton, jonka lavalla ylileveän kuorman päällä nukkuu kymmenen intialaista. Äänimerkkiä käytetään tilanteessa kuin tilanteessa. Suurin osa ajoneuvoista on ainakin kertaalleen kolaroitua ja yhteentörmäyksen sattuessa on torikokous väistämätön. Pahimmat ruuhkat aiheutuvatkin usein juuri näistä neuvotteluista, joissa jokainen toimii tuomarina. Koska linja-autot ja junat ovat usein ääriään myöten täynnä, on oma tai vuokrattu auto kuitenkin matkailijalle paras tapa nähdä Intiaa.

Merkittävimmät luonnonvarat

- kivihiili
- rautamalmi
- mangaani
- titaani
- kromiitti
- maakaasu

Merkittävimmät vientituotteet

- tekstiilit
- koneet
- tee Luokka:Intia als:Indien ms:India zh-min-nan:Ìn-tō· [[got:

Olli Tammilehto

Olli Tammilehto on vapaa kirjoittaja ja tutkija. Tammilehdon kirjoitukset käsittelevät esimerkiksi globalisaatiota, ekofilosofiaa, ekologisen kriisin syitä, taloudellista ja poliittista ajattelua, yhteiskunnallisia liikkeitä ja Venäjää. Tammilehto asuu Fiskarsissa avopuolisonsa Ulla Lehtisen kanssa. Tammilehto tunnetaan ankarista kehityskriittisistä mielipiteistään. Hänen kritiikissään ovat mukana vahvasti sekä ideologinen että käytännöllinen taso, ja hän menee kritiikissään usein länsimaisen yhteiskunnan kantavien aatteiden ytimeen. Tammilehdon mukaan globalisaatio kurjistaa kehitysmaiden köyhien ihmisten elinoloja. Hän suhtautuu hyvin kielteisesti myös moderniin teknologiaan ja edustukselliseen demokratiaan. Tammilehto ei ole ilmeisesti kirjoittanut siitä, minkälainen yhteiskunnan sitten pitäisi olla, mutta hänen kritisoimiensa asioiden perusteella voi arvella, että hänen ihanneyhteiskuntansa on taloudeton ja ilman modernia teknologiaa toimiva pienyhteisö, jossa hallinto on järjestetty hierarkiattomasti. Tammilehto kritisoi valtahierarkioita ja valtiokoneistoja, joten hänen ajattelunsa vaikuttaa olevan lähellä jonkinlaista ekologista anarkismia. Hänen taustavaikuttajanaan on niin ikään anarkismia lähellä oleva ekofilosofi Murray Bookchin. Tammilehto kritisoi Pentti Linkolan ajattelun misantrooppisia piirteitä, ja on itse ilmeisesti humanisti. Hän ei usko pahojen asioiden juontuvan ihmisluonnosta. Tammilehto on osallistunut kansalaisliikkeiden toimintaan, kuten ydinvoiman vastaiseen liikkeeseen. Tärkeä osa hänen ajatteluaan on, että kansalaisjärjestöt ovat avain muutokseen yhteiskunnassa. Tammilehdon pääteos on vuonna 1998 ilmestynyt Maailman tilan kootut selitykset, joka on laaja-alainen länsimaisen yhteiskunnan ja ajattelutavan kritiikki. Kirjassa arvioidaan erilaisia yrityksiä selittää maailman ongelmat.

Kirjat

- Yhden taalan kysymys, LIKE, 2003
- Maailman tilan kootut selitykset - LIKE, 1998
- Ekofilosofia, vaihtoehtoliike ja ydinvoima - Ympäristökeskus, 1982
- Ympäristö ja sota - Sadankomitea, 1980

Toimitetut kirjat

- Kun edustajat eivät riitä, Kansalaistoiminnan opas - WSOY, 1988
- Imperiumin ulkopuolelta, Kehityskriittisiä puheenvuoroja - Gaudeamus, 1991 (yhdessä Outi Hakkaraisen ja Thomas Wallgrenin kanssa)

Tietoa muualta

- [http://gamma.nic.fi/~otammile/ Tammilehdon kotisivut. Sisältää paljon artikkeleita] Tammilehto, Olli

Thomas Wallgren

Thomas Wallgren (s. 1958) on filosofian lehtori, dosentti, kansalaisaktivisti ja toisinajattelija. Hän työskentelee Helsingin yliopistolla. Wallgren oli mukana tunnetussa Koijärvi-liikkeessä 1980-luvun alussa. Hän on myös osallistunut suomalaisten yhtiöiden toimia Kaakkois-Aasiassa arvostelevaan kansalaisaktivismiin. Viime aikoina hän on ollut ankara Euroopan Unionin kriitikko. Filosofian alalla Wallgren on kiinnostunut Ludwig Wittgensteinista ja Jürgen Habermasista. luokka:suomalaiset filosofit

Pentti Linkola

Pentti Linkola (s. 7. joulukuuta 1932 Helsingissä) on radikaali suomalainen filosofi ja luonnonsuojelija. Hän on kirjoittanut paljon ajatuksistaan ja on eittämättä Suomen tunnetuin syväekologisen ajattelusuuntauksen edustaja. Nykyisin hän on eläkkeellä ja elättää itsensä ammattikalastajana. Linkola kasvoi Helsingissä taustaltaan akateemiseen perheeseen. Hänen isänsä Kaarlo Linkola oli Helsingin yliopiston rehtori, äidinisä Hugo Suolahti taas oli toiminut samaisen yliopiston kanslerina. Pentti Linkola ei yliopistossa kuitenkaan viihtynyt vuotta pidempään, ja eläin- ja kasvitiedettä opiskelleesta miehestä tuli vapaa luonnontutkija. Tuolta ajalta on peräisin yhdessä O. Hildenin kanssa koottu Suuri Lintukirja (1955).

Julkaisut

Linkolan ensimmäinen poliittinen julkaisu oli omakustannepamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta (1960), jossa hän otti voimakkaasti pasifistisen kannan ja kehoitti aseistakieltäytymiseen. Itse Linkola tosin on armeijan käynyt, ja arvoltaan alikersantti. Myöhemmin hän on kirjoittanut vastustavansa hyökkäyssotia mutta kannattavansa ekologisen yhteiskunnan puolustamista asein (hän on kaavaillut, että puolustusaseet olisivat malliyhteiskunnan ainoa korkean teknologian alue). Esseekokoelma Unelmat paremmasta maailmasta (1971) on hänen ensimmäinen kirjallinen kannanottonsa luonnonsuojelun puolesta. Mitä uudempi Linkolan tuotanto on kyseessä, sitä jyrkkäsanaisemmin hän tuomitsee ihmislajin toimet maapallon ekosysteemiä vastaan ja sitä pessimistisempi hänen elämänkatsomuksensa on. Johdatus 1990-luvun ajatteluun (1989) on tekstiltään tyylillisesti rikas, eikä sitä voi parhaalla tahdollakaan väittää toiveikkaaksi.

Linkolaista ajattelua

Filosofina Linkolaa voisi kuvata biosentristiseksi empiristiksi. Sosiologi Kauko Kämäräinen on määritellyt Linkolan "ulkososiaaliseksi". Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin teknologian ja edistysuskon. Väestönkasvu on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän onkin toistuvasti esittänyt pidäkkeettömän kannatuksensa sodalle ja terrorismille, aina syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin. Myös lukuisia ihmisiä tappavia tautiepidemioita varsinkin pahimmista liikaväestöongelmista kärsivissä kehitysmaissa Linkola pitäisi myönteisinä. Totalitarismia ja liikaväestön joukkotuhoamista kannattavaa Linkolaa on luonnehdittu ekofasistiksi ja hänen ajattelussaan onkin viime vuosina esiintynyt enemmän elitistisiä ja keskivertokansalaisia, eli "roskaväkeä", arvostelevia piirteitä (esimerkiksi Linkolan artikkeli Hiidenkiven numerossa 1/2001). Linkola vastustaa laumamielistä ajattelua ja linnoittautumista "ismien" ja valmiiden ideologioiden taakse. Ne Linkolan mielipiteet, jotka eivät suoranaisesti liity luonnonsuojeluun, muistuttavat lähinnä äärioikeistolaisuutta. Pentti Linkola on hyvinvointiyhteiskuntaa ruoskivilla mielipiteillään herättänyt paljon vastustusta, mutta myös jossain määrin ihailua. Linkolan ajatukset herättävät luonnollisesti shokkireaktion juuri hänen arvostelemissaan ihmisissä. Moni laskee Linkolan ansioksi sen, että hän "elää kuten opettaakin". Suurissa määrin näin luultavasti onkin: Linkola elää äärimmäsen vaatimattomasti, autoa hän ei omista, kalastus hoituu soutuveneellä ja kalat Linkola kuljettaa hevospelillä. Toisaalta kriitikot ovat huomauttaneet, että jos Linkola olisi oikein johdonmukainen, hän lopettaisi oman elämänsä. Linkolan mukaan hänellä itsellään on oikeus elää, koska hän pyrkii toiminnallaan estämään muita ihmisiä tuhoamasta luontoa. Näin hän on perustellut sitä, miksi hän itse käyttää lääkkeitä. Vihreän liikkeen alkuaikoina Linkolakin oli mukana toiminnassa, Koijärven protesteissa. Pian radikaaleja mielipiteitä liikkeen kehittämisestä esittänyt Linkola kuitenkin erkani vihreiden enemmistön valitsemalta polulta, eikä ollut enää mukana kun Vihreä liitto puolueena perustettiin.

Linkolalaisuus

Linkolan luomien käsitysten ja näiden tulkintojen kokonaisuutta nimitetään linkolalaisuudeksi. Linkolalaisuus usein pelkistyy siihen ajatukseen, että ihmisten määrää olisi syytä vähentää nopeasti ja rajusti luonnon kestokyvyn turvaamiseksi. Vain harva kannattaa kaikkia Linkolan mielipiteitä. Linkola on itse sanonut, että ei ole linkolalainen.

Kirjallisuutta

- Linkola, Pentti & O. Hilden: Suuri Lintukirja. Otava 1955, uudistettu laitos 1962
- Isänmaan ja ihmisen puolesta: Mutta ei ketään vastaan. Neljäs painos. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 1981. (Kolmas painos 1970.)
- Linkola, Pentti: Pohjolan linnut värikuvin: Elinympäristö. Levinneisyys. Muutto. Otava 1963-67.
- Linkola, Pentti: Unelmat paremmasta maailmasta. Neljäs painos. Porvoo: WSOY, 1990.
- Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. Porvoo: WSOY, 1979.
- Linkola, Pentti & Osmo Soininvaara: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Porvoo: WSOY, 1986.
- Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Porvoo: WSOY, 1989.
- Ekologiseen elämäntapaan: johdantoartikkeli. Yliopistopaino 1996
- Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. Helsinki: Tammi, 2004.

Kirjoituksia Linkolan ajattelusta

- Kämäräinen, Kauko: Linkola, oikeinajattelija. Tampere: Määrämitta, 1992.
- Tammilehto, Olli: [http://gamma.nic.fi/~otammile/sokpist.htm Linkolan ajattelun sokeat pisteet]. Alun perin Suomi-lehdessä 6-7/1985 julkaistu artikkeli.

Linkkejä

- [http://www.taivaansusi.net/politiikka/linkola2.html Linkolan mielipiteitä]

Katso myös

- Filosofia

Olli Tammilehto

Kirjat

- Yhden taalan kysymys, LIKE, 2003
- Maailman tilan kootut selitykset - LIKE, 1998
- Ekofilosofia, vaihtoehtoliike ja ydinvoima - Ympäristökeskus, 1982
- Ympäristö ja sota - Sadankomitea, 1980

Toimitetut kirjat

Tietoa muualta

- [http://gamma.nic.fi/~otammile/ Tammilehdon kotisivut. Sisältää paljon artikkeleita] Tammilehto, Olli

Luokka:Yhteiskuntatiede

Yhteiskuntatieteeseen liittyviä artikkeleja. Luokka:Yhteiskunta Luokka:Tiede

Luokka:Kulttuuri

left Kulttuuri tarkoittaa tietylle ihmisryhmälle ominaista käytöstä, tapoja ja historiaa. Yleisesti ottaen kaikki ihmisen toiminta on kulttuuria. Luokka:Pääluokat ja:Category:文化 ko:Category:문화

Tax incidence

First discussed by the Physiocrats in France, tax incidence is the analysis of the effect of a particular tax on the distribution of economic welfare. Tax incidence also refers to the ultimate payer of a tax. If a government increases tax on petrol, oil companies may absorb it if competition is intense or they may pass it on to private motorists. At the aggregate level, tax incidence has been used by political science and sociology to analyze the level of revenue extracted from each income stratum, in order to describe how is the tax burden distributed across social classes. It let to derive some inferences about the progressive nature of the tax system, according to some principle of vertical equity.

Who pays the tax burden

In the United States, the Congressional Budget Office produces a number of reports on the share of all federal taxes paid by taxpayers of various income levels. Their data for 2002 shows the following: [http://www.cbo.gov/showdoc.cfm?index=6133&sequence=0 (Table 2)]
- The top 1% of taxpayers by income pay 33% of all individual income taxes, and 22.7% of all federal taxes.
- The top 5% of taxpayers pay 54.5% of all individual income taxes, and 38.5% of all federal taxes.
- The top 10% of taxpayers pay 67.4% of all individual income taxes, and 50% of all federal taxes.
- The top quintile pays 82.5% of all individual income taxes, and 65.3% of all federal taxes. Their numbers also show, that when broken down by quintile, the social insurance taxes are regressive on an effective tax rate basis only for the highest quintile, though that quintile pays the largest share of social insurance taxes (44%). [http://www.cbo.gov/showdoc.cfm?index=6133&sequence=0 (Table 1)]

References

- Pechman, Joseph A Who Paid the Taxes, 1966-85? (Washington, D.C., 1985) ISBN 0815769989.

Kehityskritiikki

Kehityskritiikin kritiikki

Tunnettuja kehityskriitikkoja

Kehityskriittistä kirjallisuutta

Länsimaat

Modernisaatio

Modernisaation määritelmä

Modernisaatio yhteiskuntatieteellisenä teoriana

Modernisaatio nykyisessä kehitysajattelussa

Modernisaation kritiikki

Haluavatko ihmiset modernisaatiota?

Teollistuminen

Teolliset vallankumoukset

Esiteolliset yhteiskunnat

Argumentti teollistamisen puolesta

Teollistamispolitiikka

Teollistuminen nykyisessä kehitysajattelussa

Teollistuminen ja suorat ulkomaaninvestoinnit

Katso myös

Kapitalismi

Historiaa

Teoriaa

Näkemyksiä

Lähteitä

Katso myös

Sosialismi

Lisää termin merkityksestä

Sosialismin historiaa

Sosialismin pääsuuntia

Sosialismi nykyään

Lähteitä

Huomattavia sosialisteja

Marxilaisia sosialisteja

Muita sosialisteja

Tietoa muualta

Sosialismin kannattajien tekstejä

Sosialismin kriitikkojen tekstejä

Köyhyys

Inhimillisen kehityksen indeksi

Katso myös

Linkkejä

Intia

Historia

Osavaltiot

Uskonnot

Talous

Liikenne

Merkittävimmät luonnonvarat

Merkittävimmät vientituotteet

Olli Tammilehto

Kirjat

Toimitetut kirjat

Tietoa muualta

Thomas Wallgren

Pentti Linkola

Julkaisut

Linkolaista ajattelua

Linkolalaisuus

Kirjallisuutta

Kirjoituksia Linkolan ajattelusta

Linkkejä

Katso myös

Olli Tammilehto

Kirjat

Toimitetut kirjat

Tietoa muualta

Luokka:Yhteiskuntatiede

Luokka:Kulttuuri

Tax incidence

Who pays the tax burden

References

See also

Turismo

Lugares de interés turístico