:: wikimiki.org ::
| Kehitysmaatutkimus |
KehitysmaatutkimusKehitysmaatutkimus (engl. development studies) on monitieteinen yhteiskuntatieteen ala, joka tutkii kehitysmaihin liittyviä yhteiskuntatieteellisiä kysymyksiä.
Kehitysmaatutkimus on ongelmakeskeistä, eli se lähtee liikkeelle usein jostain asiasta, joka koetaan reaalimaailmassa ongelmana. Se on luonteeltaan monitieteistä eli yhteiskuntatieteen metodologioista pyritään valitsemaan aina parhaat metodit kutakin tutkimuskysymystä ajatellen (käytännössä eri tutkijat ovat tietysti useimmiten erikoistuneet tiettyihin kysymyksiin ja metodeihin).
Perinteisesti kehitysmaatutkimuksen ydinkysymys on ollut, että miksi toiset maat ovat kehittyneet teollisuusmaiksi kun taas toisissa maissa kehitys on osoittautunut mahdottoman tuntuiseksi tehtäväksi. Tähän kysymykseen ei ole mitään yksiselitteistä vastausta, ja monet erimielisyydet koskevat edelleen perustavantuntuisia asioita. Selityksiä tähän on haettu esimerkiksi maailmantalouden rakenteista, valtioiden itsensä harjoittamasta politiikasta tai jopa eri alueiden kulttuureista.
Suomessa Helsingin yliopistolla on kehitysmaatutkimuksen laitos.
Katso myös
- Modernisaatio
- Riippuvuusteoria
- Post-development ja kehityskritiikki
- Teollistuminen
- Sosiologia
- Historia
- Kolonialismi
Tietoa muualta
- [http://www.valt.helsinki.fi/kmi/ Helsingin Yliopiston Kehitysmaatutkimuksen laitos]
Luokka:yhteiskuntatiede
YhteiskuntatiedeYhteiskuntatieteet ovat tieteenaloja, jotka tutkivat yhteiskuntaa.
Yhteiskuntatieteisiin kuuluvat esimerkiksi sosiologia, politiikan tutkimus (tunnetaan myös nimillä politologia ja valtio-oppi), yhteiskuntahistoria, kansantaloustiede, sosiaaliantropologia, kehitysmaatutkimus, viestintä, sosiaalipolitiikka (tunnetaan myös nimellä yhteiskuntapolitiikka), sosiaalipedagogiikka ja sosiaalipsykologia.
Muista tieteistä ainakin maantiede ja uskontotiede tutkivat myös toisinaan hyvinkin yhteiskunnallisia asioita, mutta niitä ei lasketa kuitenkaan yhteiskuntatieteiksi.
Yhteiskuntatieteiden historia
Yhteiskuntatieteet syntyivät 1700-luvulla. Tämä liittyy valistusaikaan ja siihen, miten ihmiset alkoivat ymmärtää yhteiskunnan luonnonlakien alaisena ennemmin kuin jumalallisen järjestyksen sanelemana järjestelmänä.
Yhteiskuntatieteellisen teorian ja tutkimuksen klassisia hahmoja ovat esimerkiksi Auguste Comte, Emile Durkheim, Karl Marx, John Stuart Mill ja Max Weber.
Yhteiskuntatieteiden metodologiat
Yhteiskuntatiede on metodologialtaan epäyhtenäisempää kuin luonnontiede. Samoin yhteiskuntatieteissä ei kyetä tekemään onnistuneita ennustuksia kuten luonnontieteissä usein pystytään. Monet katsovat että esimerkiksi Comten ja Durkheimin kannattama projekti kehittää yhteiskuntatieteitä luonnontieteiden mallin mukaan on epäonnistunut. Yhteiskuntaa voidaan kuitenkin tutkia tieteellisten periatteiden mukaisesti, kunhan otetaan huomioon tutkimuskohteen monimutkaisuuden tutkimukselle asettamat rajoitukset.
Katso myös
Yhteiskuntatieteelliset yliopistotutkinnot
Luokka:Yhteiskuntatiede
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto on Suomen suurin, vanhin ja monialaisin yliopisto. Yliopistolla on n. 38 000 opiskelijaa (joista 5 500 on jatko-opiskelijoita) ja 7 200 henkilökunnan jäsentä. Yliopiston toimintaa on 1990-luvulta lähtien keskitetty neljälle kampukselle: keskusta, Kumpula, Meilahti ja Viikki.
Historia
Yliopiston suora edeltäjä on 26. maaliskuuta 1640 perustettu Turun akatemia jonka perustamissanat lausui kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Suomen siirryttyä Venäjän valtaan akatemia jatkoi jonkin aikaa toimintaansa Turussa, mutta vuonna 1827 Turun palon jälkeen se käskettiin siirtymään Helsinkiin.
Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto Suomessa aloitti toimintansa tilapäisissä tiloissa Helsingissä seuraavana vuonna. Carl Engelin suunnittelma uusi päärakennus vihittiin käyttöön 19. kesäkuuta 1832, ja Engel suunnitteli myös muut yliopiston tärkeimmät rakennukset, kuten kirjaston (1844) ja tähtitornin (1834). Yliopisto sai nykyisen nimensä 18. helmikuuta 1919 Suomen itsenäistymisen jälkeen.
Tiedekunnat
Helsingin yliopistossa on nykyisin 11 tiedekuntaa:
- biotieteellinen tiedekunta (2004)
- eläinlääketieteellinen tiedekunta (1995)
- entinen itsenäinen Eläinlääketieteellinen korkeakoulu
- farmasian tiedekunta (2004)
- humanistinen tiedekunta (1992)
- entinen historiallis-kielitieteellinen osasto (1852)
- käyttäytymistieteellinen tiedekunta (2004)
- entinen kasvatustieteellinen tiedekunta (1992)
- lääketieteellinen tiedekunta (1640)
- matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta (1992)
- entinen fyysis-matemaattinen tiedekunta (1852)
- maatalous-metsätieteellinen tiedekunta (1924)
- oikeustieteellinen tiedekunta (1640)
- teologinen tiedekunta (1640)
- valtiotieteellinen tiedekunta (1945)
Filosofinen tiedekunta joka perustettiin Turun Akatemiaan 1640 oli yksi neljästä kantatiedekunnasta, siihen kuului nykyisestä humanistisesta tiedekunnasta historiallis-kielitieteellinen osasto sekä kasvatusopin osasto. Myös matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta kuului filosofiseen tiedekuntaan. Filosofinen tiedekunta lakkautettiin 1992 ja oppiaineet jaettiin uusiin tiedekuntiin. Jäänteenä filosofisen tiedekunnan ajasta opiskelijat ovat filosofian ylioppilaita ja moni tutkintonimike on edelleen filosofia-alkuinen (Filosofian kandidaatti (->1992), Filosofian maisteri tai lisensiaatti sekä Filosofian tohtori).
Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa toimii 15 osakuntaa. Osakuntalaitos tuli Suomeen pian sen jälkeen kuin Suomen ensimmäinen yliopisto perustettiin Turkuun. Nykyään osakunnan juridinen asema on Helsingin yliopiston 15 osakunnalla ja Teknillisen Korkeakoulun ruotsinkielisellä osakunnalla.
Hallinto
Helsingin yliopiston korkein päättävä elin on konsistori, jossa ovat edustettuina tiedekuntien dekaanit sekä vuoden 1991 hallinnonuudistuksesta lähtien myös opiskelijoita ja muuta henkilökuntaa kuin professoreita.
Yliopiston korkein johtaja on yliopiston kansleri, jolla on oikeus olla läsnä valtioneuvoston niissö istunnoissa, joissa käsitellään Helsingin yliopistoa. Tämä oikeus on perustuslaissa ja seurausta yliopiston autonomiasta.
Aiheesta muualla
- [http://www.helsinki.fi/yliopisto/ Helsingin yliopiston kotisivut]
- [http://www.halvi.helsinki.fi/museo/Historia.htm Helsingin yliopiston historia yliopiston sivuilla]
- [http://www.helsinki.fi/hyy Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kotisivut]
- [http://www.lib.helsinki.fi/ Helsingin yliopiston kirjasto - Kansalliskirjasto]
Luokka:Helsingin oppilaitokset
-
ms:Universiti Helsinki
KehityskritiikkiKehityskritiikillä viitataan ennen kaikkea länsimaisen elämäntavan, modernisaation, teollistumisen, ja näihin kiinteästi liittyvien ilmiöiden kuten kapitalismin ja (modernisaation sisältävän) sosialismin kattavaan ja tuomitsevaan arviointiin. Joskus kehityskritiikki voi olla myös kohteeltaan rajoitetumpaa ja vähemmän kokonaisvaltaista. Kehityskritiikkiä edustaa yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa nykyään post-development -suuntaus.
Kehityskriitikoiden mukaan modernisaatiossa, teollistumisessa ja kapitalismissa on jotain perustavasti vialla. Heidän mukaansa ihmiset voivat elää onnellisempina yhteiskunnassa, jossa näitä ilmiöitä ei ole. Usein kehityskritiikkiin liittyy ekologinen tendenssi ja teollistunut yhteiskunta nähdään vaarallisena koko maapallon ekosysteemille. Kehityskritiikissä usein puretaan modernisaatioon liittyvää ajattelutapaa analysoimalla sen kannalta oleellisia käsitteitä, kuten esimerkiksi köyhyyden käsitettä. Köyhyys -käsitteen on sanottu tuomitsevan omaehtoisessa talousjärjestelmässä elävät ihmiset negatiivisen leiman alle. Kriitikot pitävät koko käsitettä täysin kulttuurisidonnaisena.
Usein länsimaissa ajatellaan, että eliniän pituus ja tehokas lääketiede ovat objektiivisia yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin mittareita. Samoin on kehitelty muita elintason indikaattoreita kuten bruttokansantuote sekä inhimillisen kehityksen indeksi. Kehityskriitikot usein kritisoivat näitä elintason mittareita. He voivat esimerkiksi sanoa, että eliniän maksimointi on täysin kulttuurisidonnainen arvo. Varhaiskantaisemmissa kulttuureissa väitetään usein olevan sellainen arvomaailma, jossa erityisen korkeaa elinikää ei nähdä välttämättä nähdä tavoittelemisen arvoisena. Lisäksi vieraiden kulttuurien maailmankuvassa usein pyritään näkemään kaikella luonnossa ja kosmoksessa jokin tarkoitus. Näin ollen sairaudet eivät näyttäydy heille vain satunnaisena ja materialistisista syistä juontuvana pahana, vaan sairauksillakin on oma tarkoituksensa maailmassa, eikä niiden poistamisesta välttämättä edes haaveilla.
Kehityskritiikkiä voi esittää eri intensiteeteillä. Voidaan pitää turhana joko kaikkia länsimaisen ja modernin kulttuurin saavutuksia tai sitten voidaan kritisoida vain joitakin tiettyjä asioita. Useimmat kehityskriitikot eivät näe paluuta menneiden aikojen maailmankuviin mahdollisena, mutta saattavat nähdä esimerkiksi teollisesta tuotannosta luopumisen realistisena vaihtoehtona. Myöskään tieteellistä ajattelua tai objektiivisen tiedon hankinnan päämäärää ei aina tuomita sinänsä.
Kehityskritiikkiä on akateemisessa keskustelussa edustanut 1990-luvulla "post-development" -suuntaus, joka hylkää kehityksen. Post-development -suuntauksen edustajien mukaan kehitys on länsimaisen kulttuurin ajatus, jonka avulla orjuutetaan muiden kulttuurin ihmiset ja saadaan heidät haaveilemaan muiden ihmisten laatimista unelmista. Tähän liittyy usein voimakas kehitysmaille tarjottavan markkinatalous -ajattelun kritiikki. Post-development -ajattelun edustajien mielestä markkinatalous syrjäyttää perinteiset elämänmuodot, joissa ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä. Useimpien maiden kehityskokeilut ovat epäonnistuneet, ja tuottaneet näin lähinnä kärsimystä niiden kohteeksi joutuneille ihmisille.
Tunnetuin 1900-luvun kehityskriittisiä ajatuksia propagoineista ihmisistä on kaiketi Mohandas Gandhi. Hän kohosi Intiassa poliittisesti merkittävään asemaan, mutta hänen oppinsa teollisen tuotannon hylkäämisestä ja pasifismista kuitenkin jätettiin syrjään maan politiikassa. Ivan Illich on tuntemattomampi hahmo, mutta hän on ollut erittäin tuottelias ja kokonaisvaltainen kehityskriitikko. Aiemmista kehityskriitikoista 1800-luvulla elänyt amerikkalainen Henry Thoreau on tunnetuimpia. Nykyisen post-development suuntauksen tunnetuimpia edustajia ovat Gustavo Esteva ja Arturo Escobar. Suomessa Pentti Linkola voidaan pitää tiukkana kehityskriitikkona. Hänen ajatteluunsa liittyy vahvasti misantropia siinä missä useimmat muut kehityskriitikot eivät pidä ihmisluontoa itsessään ongelmien aiheuttajana. Olli Tammilehto on hieman tuntemattomampi suomalainen kehityskriitikko, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan nimeltä "Maailman tilan kootut selitykset". Ympäristöfilosofi Leena Vilkka on myös kehityskriitikko, ja Suomen globalisaatiokriittisessä liikkeessä on mukana kehityskriittisiä aineksia, esimerkiksi Thomas Wallgrenin ajattelussa.
Kehityskritiikin kritiikki
Kehityskriitiikkiä ja post-developmentia on arvosteltu siten, että on väitetty kehitysmaiden ihmisten haluavan todellisuudessa kehitystä. Tiettyjä Itä-Aasian maita pidetään esimerkkinä siitä, että kehitys voi onnistua myös länsimaiden jälkijunassa tulevilta mailta. Samoin monet eivät hyväksy esimerkiksi eliniänodotteen olevan kulttuurisidonnainen arvo vaan pitävät sitä objektiivisena arvona.
Tunnettuja kehityskriitikkoja
- Arturo Escobar
- Gustavo Esteva
- Mohandas Gandhi
- Ivan Illich
- Pentti Linkola
- Olli Tammilehto
- Henry Thoreau
- Leena Vilkka
Kehityskriittistä kirjallisuutta
- Arturo Escobar - Encountering Development (1994)
- Development Dictionary (toim. Wolfgang Sachs, 1991)
- Mohandas Gandhi: Hind Swaraj (1909) [http://www.demokratiafoorumi.fi/Hind_Swaraj_Suomennos_050420.pdf (kirjan suomennos internetissä)]
- Ivan Illich: Tools for Conviviality (1973)
- Imperiumin ulkopuolelta - Kehityskriittisiä puheenvuoroja (toim. O.Tammilehto, T.Wallgren, O.Hakkarainen, 1991)
- Olli Tammilehto: Maailman tilan kootut selitykset (1998)
- Post-Development Reader (toim. Majid Rahnema, 1997)
- Henry Thoreau: Elämää metsässä (1854)
- Leena Vilkka: Mustavihreä filosofia: uutta yhteiskuntaa etsimässä (1999)
luokka: yhteiskuntatiede
luokka: kulttuuri
TeollistuminenTeollistuminen on sosiaalinen ja taloudellinen muutos, jossa yhteiskunta muuttuu esi-teollisesta teollistuneeseen. Tämä muutos on tiukasti sidoksissa teknologisiin innovaatioihin, etenkin energiantuotannollisiin ja metallurgiaan liittyviin. Teollistuminen sisältää myös ajatuksen tietynlaisesta ajatustavan muutoksesta ja erilaisesta suhtautumisesta luontoon. On kiisteltyä aiheuttaako teollistuminen nämä filosofiset muutokset vai toisin päin. Teollistuminen nähdään osana laajempaa yhteiskunnan modernisaation prosessia
Teolliset vallankumoukset
Teollinen vallankumous viittaa ensimmäiseen tunnettuun teollistumisprosessiin, joka tapahtui Euroopassa 1700-1800-luvuilla. Ns. toinen teollinen vallankumous kuvailee myöhempää, vähemmän dramaattista muutosta, jonka aiheutti sähkövirran saataville tulo ja polttomoottori.
Esiteolliset yhteiskunnat
Esiteolliset (termi on historiallisesti hankala, koska se on voimakkaasti historisistinen - eli sisältää ajatuksen väistämättömästä historiasta) yhteiskunnat useimmiten pyrkivät elintasoon, joka pitää ihmiset hengissä - tämä tarkoittaa, että suurin osa ihmisistä keskittyy tuottamaan juuri sen verran, kuin he kuluttavat. Tämä ei tietenkään ole täysin vailla poikkeuksia vaan on lukuisia esimerkkejä esiteollisista yhteiskunnista, jotka olivat hyvinkin varakkaita. Monia esiteollisia yhteiskuntia vaivaavat usein myös nälänhädät, vaikka esimerkiksi 1600-1700-luvun Englanti ja Hollanti olivat maatalouden kaupallistamisen kautta päässeet eroon jatkuvasti riehuvista nälänhädistä. Monet kehitysmaat maat aloittivat teollistumisprosessin tavoittelun joko länsimaiden tai Neuvostoliiton esimerkin innoittamana Kylmän sodan aikana. Lähinnä Kaakkois-Aasian monet maat ovat onnistuneet tässä kunnolla.
Argumentti teollistamisen puolesta
Teollistumisen idea on siinä, että teollisuustuotteissa on korkeampi tuottavuus kuin maataloustuotteissa tai jalostamattomissa raaka-aineissa (joita molempia "kehittymättömät" tuottavat). Kun maa rupeaa tuottamaan teollisisia tuotteita, joissa on korkeampi tuottavuus, sen saamat taloudelliset voitot moninkertaistuvat. Kaikki onnistuneesti kehittyneet maat ovat käyneet läpi teollistumisen. Tosin esimerkiksi Argentiina oli ensimmäisen maailmansodan aattona kohonnut kymmenen rikkaimman maan joukkoon vain maatalousvientinsä turvin, mutta maailmantalouden kysynnän romahduksen jälkeen maa ajautui syvään talouskriisiin ja ajattelutapaa vaihdettiin.
Teollistamispolitiikka
Mitä enemmän jokin talouspoliittinen suuntaus painottaa valtion roolia, sitä tärkeämpänä se näkee valtion intervention myös teollistamisessa. Jotkut täysin markkinoiden hintamekanismiin luottavat taloustieteilijät taas näkevät, että vapaat markkinat ohjaavat kansantalouden tuotantoa aina oikeaan suuntaan. Monet taloustieteilijät eivät näe teollistamista tärkeänä, vaan katsovat että se tuotannonrakenne, jonka hintamekanismi antaa, on aina paras mahdollinen (tämä ei välttämättä ole teollistunut tuotannonrakenne, mutta hintamekanismi osoittaa kuitenkin kansantalouden parhaan paikan maailmantaloudessa teorian mukaan). Reaalisesti käytettyyn teollisuuspolitiikkaan on sisältynyt mitä erilaisimpia instrumentteja, kuten kotimaisen talouden suojaamista ulkomaiselta kilpailulta ja koulutuspolitiikan ohjaamista teollisen tuotannon tarpeita ajatellen.
Teollistuminen nykyisessä kehitysajattelussa
Nykyään kansainvälinen kehitysyhteisö (YK, Maailmanpankki, OECD) puhuu "köyhyyden vähentämisestä", ja teollistumisen sisältävästä modernisaatiosta on luovuttu. Köyhyyden vähentäminen tarkoittaa talouden vakauttamista kasvua varten ja suoraan sosiaalisiin tavoitteisiin keskittyviä ohjelmia. Muutos kansainvälisessä kehitysajattelussa on johtanut siihen, että monet köyhät maat ovat luopuneet pyrkimyksistään viedä lävitse talouden rakennemuutos kohti teollistumista. Siihen ei sisälly teollistamispolitiikkaa. Köyhyyden vähentämisohjelmat ja teollistuminen voivat kuitenkin silloin yhdistyä, jos köyhyyden vähentämisohjelmia suoritetaan maassa, joka on oma-aloitteisesti aloittanut teollistumisen (esimerkkinä vaikka Kiina ja Vietnam).
Teollistuminen ja suorat ulkomaaninvestoinnit
Nykyään suorien ulkomaaninvestointien aikana jonkun valtion viennin ja tuotannon rakenne voi muuttua selvästi tilastoissa kohti teollista tuotantoa, koska ulkomaalaiset firmat tuottavat siellä tehdastuotteita. Tämä ei ole kuitenkaan sama asia kuin teollistaminen perinteisessä mielessä. Usein ulkomaisten firmojen sektori voi olla hyvin erillään muusta taloudesta, eikä näistä jää välttämättä muuta kuin työläisten palkat sijaintimaahan. Vahvemmat kehitysmaat kuten Kiina, ovat pyrkineet sisällyttämään ulkomaaninvestoinnit osaksi teollistumistaan. Nämä maat ajattelevat, että ulkomaiset yritykset tuovat maahan myös osaamista ja teknistä taitoa, joka auttaa teollistumisessa.
Katso myös
- modernisaatio
- automaatio
luokka:yhteiskuntatiede
ko:산업화
Historia
Historialla on nykyisessä, suhteellisen yleisesti levinneessä kielenkäytössä ainakin kolme toisistaan eroavaa merkitystä:
- historia menneisyyttä kokonaisuudessaan koskevana ilmaisuna
- historia tieteenalana (historiatiede)
- jotain menneisyyden aihepiiriä koskeva kertomus (esim. Suomen historia 1809-1917)
Eräät postmodernin historianfilosofian edustajat lisäävät tähän vielä neljännen merkityksen:
- historia diskurssina
Historia tieteenalana on ennen kaikkea kirjoitettuihin lähteisiin perustuvaa ihmisten menneisyyden tutkimusta. Siten historiallinen aika alkaa kirjoitustaidon keksimisestä. Aikaa ennen kirjoitustaitoa kutsutaan vastaavasti esihistorialliseksi ajaksi. Esihistoriallista aikaa tutkivia tieteitä ovat arkeologia ja paleontologia. Näistä jälkimmäinen ei ole historiallinen vaan luonnontieteellinen tiede.
Historiantutkimuksessa käytettävä lähdeaineisto on laajaa. Tutkimus pyritään perustamaan tutkittavien tapahtumien yhteydessä syntyneisiin teksteihin (ns. jäänteet) tai mahdollisimman varhaisiin, luotettavina pidettyihin aihepiiriä koskeviin kertomuksiin. Tutkimusta voidaan tehdä käyttäen kirjoitettuja tai painettuja tekstejä, haastatteluja, arkeologisia löytöjä, valokuvia, muita erilaisia taideteoksia sekä myös kansanperinnettä apuna käyttäen. Näitä käyttäen historiantutkija pyrkii lähdekritiikkiä käyttäen laatimaan itseään kiinnostavasta aiheesta kertomuksen, joka pyrkii rekonstruimaan sen, mitä menneisyydessä todella tapahtui (ajateltiin, uskottiin jne.) -- olkoonkin, että tulos jää väistämättä menneisyyttä koskevaksi konstruktioksi.
Akateemiselle tieteelle tyypillisesti historiantutkimuksessa ovat eri aikoina vallinneet ja tutkimusta ohjanneet erilaiset suuntaukset, koulukunnat, akateemisen kirjoittamisen käytännöt, kiinnostuksen kohteet sekä yhteiskuntaa tai kulttuuria koskevat teoriat. Siten aikasidonnaisuus on tyypillistä historiantutkimukselle (ja -kirjoitukselle); jokaisen sukupolven sanotaankin kirjoittavan historian uudelleen. Historiantutkimuksen aikasidonnaisuus johtuu osaksi myös siitä, että jälkikäteen tiedämme mitä tuli tapahtumaan.
Toisaalta myös poliittista keskustelua hallitsevat näkökulmat vaikuttavat helposti siihen kuvaan, minkä tutkija muodostaa menneisyydestä. Suomen historian osalta tämä näkyy erityisen selvästi vuotta 1918 ja toista maailmansotaa koskevissa tutkimuksissa (kertomuksissa). Kuitenkin myös esimerkiksi nuijasotaa (1597) koskeva historiantutkimus on ollut vielä 1970-luvulla voimakkaasti poliittisesti latautunutta. Ajallinen etäisyys sinällään ei tee aiheesta "epäpoliittista" - jos historiantutkimus sitä koskaan voi ollakaan: onkin esitetty, ettei ns. neutraalia, objektiivista ja epäpoliittista näkökulmaa ole olemassakaan. Kaikki menneisyyttä koskevat kertomukset laaditaan jostain -- jollakin tavalla värittyneestä -- näkökulmasta käsin, tunnustaa kirjoittaja asian tai ei.
Historiantutkimus voidaan jakaa eri aloihin paitsi tutkittavan ajan ja paikan mukaan, myös näkökulman mukaisesti. Tällaisia historiantutkimuksen aloja ovat esimerkiksi sosiaalihistoria, kulttuurihistoria, aatehistoria, oppihistoria, taloushistoria, sivilisaatiohistoria, oikeushistoria, kirkkohistoria, poliittinen historia ja sotahistoria. Väljästi sosiaali- ja kulttuurihistorian alle sijoittuvat myös sellaiset melko uudet historiantutkimuksen alueet kuin mikrohistoria, naishistoria, perhehistoria ja sukupuolihistoria. Sen sijaan kirjallisuushistoria ja taidehistoria sekä useat yhteiskuntatieteelliset alat ovat historiantutkimuksen kannalta lähitieteitä.
Ihmisen historia on vain pieni siivu maapallon historiaa
ja elämän kehitystä. Ihmisen varhainen historia voidaan jakaa esimerkiksi kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen käyttöön otettujen metallien perusteella. Eri alueilla näiden periodien kronologia poikkeaa toisistaan.
Käsite muissa tieteissä
Matematiikassa historia on sigma-algebrojen kasvava jono.
Katso myös
- arkeologia
- Wikipedia:WikiProjekti Historia
- evoluutio, elämän historia
Kirjallisuutta suomeksi
- Bloch, Marc; Historian puolustus. Artemisia 2003m Helsinki
- Carr, E. H.: Mitä historia on? Otava 1963, Helsinki.
- Hyrkkänen, Markku: Aatehistorian mieli. Vastapaino 2002, Tampere.
- Kalela, Jorma: Aika, historia ja yleisö. Kirjoituksia historiantutkimuksen lähtökohdista. Turun yliopisto 1993, Turku.
- Kalela, Jorma: Historiantutkimus ja historia. Gaudeamus 2000, Helsinki.
- Renvall, Pentti: Historiantutkimuksen työmenetelmät. Teoriaa, käytäntöä, tavoitteita suomalaiseen ainekseen sovellettuina. WSOY 1947, Porvoo.
- Viikari, Matti: Historiallinen ajattelu, edistys ja yhteiskunta. Tutkijaliitto 1995, Helsinki.
Aiheesta muualla
Suomalaisia verkkojulkaisuja
- [http://www.ennenjanyt.net/ Ennen ja nyt -- Historian tietosanomat]
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola - Suomen historiaverkko]
- [http://agricola.utu.fi//tietosanomat/ Agricolan tietosanomat]
Open Access-julkaisuja maailmalta
- [http://www.doaj.org/ljbs?cpid=13 Directory of Open Access Journals: History]
Historialinkkejä
- [http://www.makupalat.fi/historia.htm Makupalojen Historia-linkit]
- [http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,530,1289 Edu.fi - Historia]
fiu-vro:Aolugu
ms:Sejarah
zh-min-nan:Le̍k-sú
ko:역사
ja:歴史
simple:History
th:ประวัติศาสตร์
Luokka:YhteiskuntatiedeYhteiskuntatieteeseen liittyviä artikkeleja.
Luokka:Yhteiskunta
Luokka:Tiede Pensilvānija
Pennsylvania
|
| | Saīsinājums | PA
| | Galvaspilsēta | Harisberga
| | Citas lielas pilsētas | Filadelfija
Pitsburga
Alentauna
| | Platība | 116 083 km²
| | Iedzīvotāju skaits (2005) | 12 411 466
| | Štats no | 1787.gada 12.decembris
| | Iedzīvotāji | baltie - 84,1%
melnie - 10,0%
| | Reliģija | protestanti - 53%
katoļi - 33%
nereliģiozi - 6%
|
Category:ASV štati
Category:Pensilvānija
ja:ペンシルバニア州
ko:펜실베이니아 주
simple:Pennsylvania
death metal pozycjonowanie Dorota Rabczewska online casinos mieszne zdjcia
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Little Joe 1A
Little Joe 1A (LJ-1A) was an unmanned rocket launched as part of NASA's Mercury program on November 4, 1959. This flight, a repeat of the Little Joe 1 (LJ-1) launch, was to test a launch abort under high aerodynamic load conditions. After lift-off, the pressure sensing system was to indica
|
Lachi
Lehi refers to:
- Lehi, a prophet in the Book of Mormon
- Lehi, a city in Utah
- Lehi, a Zionist paramilitary group in Palestine/Israel
- Lehi, a location in southwest Palestine/Israel mentioned in the story of Samson in the Bible. The place's name in full is Ramath
|
Lechy
Lehi refers to:
- Lehi, a prophet in the Book of Mormon
- Lehi, a city in Utah
- Lehi, a Zionist paramilitary group in Palestine/Israel
- Lehi, a location in southwest Palestine/Israel mentioned in the story of Samson in the Bible. The place's name in full is Ramath
|
Lemekh
Lamech or Lémech (לָמֶךְ / לֶמֶךְ "Low; poor", Standard Hebrew Lémeḫ / Lámeḫ, Tiberian Hebrew Lémeḵ / Lāmeḵ) is a name occurring twice in the genealogies of Adam, at the end of both lines, within the torah:
- Lamech, the descendant of Cain, a Read More... |
Lamekh
Lamech or Lémech (לָמֶךְ / לֶמֶךְ "Low; poor", Standard Hebrew Lémeḫ / Lámeḫ, Tiberian Hebrew Lémeḵ / Lāmeḵ) is a name occurring twice in the genealogies of Adam, at the end of both lines, within the torah:
- Lamech, the descendant of Cain, a Read More... |
Lemech
Lamech or Lémech (לָמֶךְ / לֶמֶךְ "Low; poor", Standard Hebrew Lémeḫ / Lámeḫ, Tiberian Hebrew Lémeḵ / Lāmeḵ) is a name occurring twice in the genealogies of Adam, at the end of both lines, within the torah:
- Lamech, the descendant of Cain, a Read More... |
Midhyan
:For the Cradle of Filth album, see Midian.
According to the Bible, Midian (מִדְיָן "Strife; judgment", Standard Hebrew Midyan, Tiberian Hebrew Miḏyān, Arabic مدين) was a son of Abrah
|
Midyan
:For the Cradle of Filth album, see Midian.
According to the Bible, Midian (מִדְיָן "Strife; judgment", Standard Hebrew Midyan, Tiberian Hebrew Miḏyān, Arabic مدين) was a son of Abrah
|
Mo'abh
Moab (מוֹאָב, Standard Hebrew Moʾav, Tiberian Hebrew Môʾāḇ Greek Μωάβ; Assyrian Mu'aba, Ma'ba, Ma'ab; Egyptian Mu'ab) is the historical name for a mountainous strip of land in modern-day Jordan running along the eastern shor
|
Moabh
Moab (מוֹאָב, Standard Hebrew Moʾav, Tiberian Hebrew Môʾāḇ Greek Μωάβ; Assyrian Mu'aba, Ma'ba, Ma'ab; Egyptian Mu'ab) is the historical name for a mountainous strip of land in modern-day Jordan running along the eastern shor
|
|
