:: wikimiki.org ::

Keskiviikko

Keskiviikko

Keskiviikko on viikon kolmas viikonpäivä. Keskiviikon nimi tullee siitä, että se on keskellä vanhaa sunnuntaista alkavaa viikkoa. Suomalainen viikko tosin alkaa maanantaista, jolloin viikonloppu mukaan luettuna torstai olisi paremminkin viikon keskimmäinen päivä, vaikka keskiviikko kyllä on keskellä tavallista työviikkoa.

Keskiviikko muissa kielissä

Kreikkalaiset käyttivät omien jumaliensa nimiä viikonpäivissä (keskiviikko, hemera Hermu, eli Hermeen päivä) ja roomalaiset sitten jälleen omiensa (keskiviikko, dies Mercurii, eli Merkuriuksen päivä). Germaanisissa kielissä päivät nimettiin uudelleen germaanisten jumalien mukaan, keskiviikko yhdistettiin Odin-jumalaan (Onsdag) ja sen germaaniseen "Wotan" muotoon (Wednesday). Eurooppalaisista kielistä portugali hylkäsi täysin pakanalliset nimet ja siirtyi numeroituihin viikonpäiviin, siispä keskiviikko on quarta-feira. Numeroidut päivät ovat käytössä myös mm. seemiläisissä kielissä, kiinassa ja vietnamissa, keskiviikko on näissä kielissä joko kolmas tai neljäs päivä. Myös venäjässä ja saksassa keskiviikko on keskellä, Mittwoch tai среда. Japanissa keskiviikko on veden päivä, 水曜日 (Suiyôbi). als:Mittwoch ms:Rabu ko:수요일 ja:水曜日 th:วันพุธ

Viikko

Viikko on seitsemän vuorokauden mittainen ajanjakso, joka summittain vastaa yhtä neljännestä kuunkierrosta. Raamattu kertoo, että maailma luotiin kuudessa päivässä, ja seitsemäntenä Jumala lepäsi. Tästä juontuu juutalaisten sapatti, jota he viettävät lauantaina. Kristityt siirsivät myöhemmin pyhäpäivän sunnuntaille. Viikkoja on vuodessa 52 tai 53 riippuen siitä, minä viikonpäivänä vuosi alkaa. Viikko alkaa Suomessa maanantaista ja viikot numeroidaan vuoden alusta ykkösestä eteenpäin. Numero yksi annetaan ensimmäiselle viikolle, joka sisältää ainakin neljä päivää.

Historiaa

Uusimmat arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että jo kivikaudella ihmiset kaiversivat luusta tehtyihin seremoniallisiin tikareihin kuunkierron jaettuna 14 päivän jaksoihin. Joten siitä huolimatta, että kuunkierto on oikeastaan lähempänä 29 päivää (joka on alkuluku, ja siten jaoton), ihmiset ovat aina kokeneet helpompana käsitellä sitä pienempinä ajanjaksoina. Seitsenpäiväinen viikko on todennäköisesti lähtöisin Babyloniasta (toisen teorian mukaan Egyptistä), jossa kuukausi jaettiin neljään noin seitsemän päivän jaksoon ja päivät nimettiin "seitsemän planeetan" eli Auringon, Kuun, ja viiden paljaalla silmällä erottuvan planeetan mukaan. Nimet otettiin babylonialaisilta jumalilta. Seitsemän planeetan jaksotus kopioitiin 300-luvulla myös Kiinaan, jossa sen käyttö kuitenkin kuoli pois ennen siirtymistä seitsenpäiväiseen viikkoon. Japaniin järjestelmä tuli buddhalaisten kirjoitusten myötä Intiasta 800-luvulla ja siellä samoin kuin Koreassa järjestelmää käytetään edelleen viikonpäivien merkitsemiseen, tosin planeettoihin yhdistettyjen "alkuaineiden" muodossa, joten esimerkiksi keskiviikko japaniksi ja koreaksi on veden päivä, sillä Merkurius yhdistetään veteen. ko:주 (시간) ja:週 simple:Week

Sunnuntai

Sunnuntai on seitsemäs ja viimeinen viikonpäivä eurooppalaisen SFS-EN 28601-standardin mukaan. Vanhemmissa kalentereissa sunnuntai on merkitty viikon ensimmäiseksi päiväksi. Suomessa sunnuntai on pyhäpäivä, muualla maailmassa pelkkä vapaapäivä. Sunnuntain jälkeen tulee maanantai.

Kristittyjen pyhäpäivä

Kristityille sunnuntain on pyhäpäivä, koska Jeesus nousi kuolleista ensimmäisenä sapatin jälkeisenä päivänä. Juutalaisen sapatin vieton merkitys siirrettiin sunnuntaihin. Sapatti oli lepopäivä sen muistoksi, että Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ylösnousemista juhlittiin jumalanpalveluksen kautta jo kristillisen kirkon syntymästä lähtien.
- Kolmas käsky: "Muista pyhittää lepopäivä." (Raamattu)

Muissa kielissä

Monissa kielissä sunnuntai on auringon päivä. Näin on ainakin saksassa (Sonntag), hollannissa (Zondag), englannissa (Sunday), japanissa (日曜日 / Nichiyōbi) ja ruotsissa (söndag). Nimi tulee Sunnelta, saksien auringonjumalalta tai Sunnalta, joka oli skandinaavien auringonjumala. Useissa muissa kielissä sunnuntai on latinasta tuleva Herran päivä (Dominicus tai Dies Domini): espanjassa ja portugalissa Domingo, ranskassa dimanche ja italiassa Doménica. Venäjässä sunnuntai on ylösnousemus: воскресенье. ms:Ahad ko:일요일 ja:日曜日 simple:Sunday th:วันอาทิตย์

Maanantai

Maanantai on sunnuntain ja tiistain väliin jäävä viikonpäivä. Maanantai on viikon ensimmäinen päivä standardin ISO 8601 mukaan, ja useimmiten myös työviikon ensimmäinen päivä. Juutalaisessa traditiossa se on viikon toinen päivä. Suomessa maanantaista tuli viikon ensimmäinen päivä, kun Helsingin yliopisto päätti 1970-luvun alussa noudattaa kansainvälistä sopimusta aloittaa viikko maanantaista. Käytäntö alkoi vuonna 1973.

Maanantai muissa kielissä

Sanan "maanantai" etymologia on ruotsin kielen sanassa "måndag" (kuupäivä). Maanantai on useissa muissakin kielissä Kuun päivä. latinan kielellä se on Dies lunae, englannin kielellä Monday ja ranskan kielellä lundi (sanasta luna). Venäjän kielellässä maanantai taas on понедельник, (taas uusi viikko), portugalin kielellä Segunda-feira 'toinen päivä' ja viron kielellä esmaspäev 'ensimmäinen päivä'. Japaniksi maanantai on kuun päivä 月曜日 (getsuyôbi) als:Montag ms:Isnin ko:월요일 ja:月曜日 simple:Monday th:วันจันทร์

Torstai

Torstai on viikon neljäs päivä. Torstaita ennen on keskiviikko ja sen jälkeen tulee perjantai.

Torstai muissa kielissä

Torstai-sana lienee tullut suomeen ruotsin torsdag tai englannin Thursday sanasta (Tor-jumalan päivä). Myös saksassa se on ukkosen päivä: Donnerstag. Useissa muissa kielissä se on Rooman Juppiterin päivä. Espanjassa Jueves. Venäjässä torstai on цетверк (neljäs päivä), kuten myös portugalissa: Quinta-feira. Japanissa se on puun päivä 木曜日 (Mokuyôbi).

Sanontoja

Torstai on toivoa täynnä. als:Donnerstag ms:Khamis ko:목요일 ja:木曜日 th:วันพฤหัสบดี

Hermes

Hermes oli kreikkalaisessa mytologiassa mm. matkustajien, paimenten, kirjallisuuden, runoilijoiden, urheilijoiden ja varkaiden jumala, sekä jumalten viestinviejä. Hermestä vastasi roomalaisessa mytologiassa Mercurius. Hermes oli Zeuksen ja Maia-nymfin poika. Hermeellä oli kultaiset siivekkäät sandaalit, joiden avulla hän kuljetti viestejä jumalilta toisille. Hän oli ainoa, jolla oli lupa kulkea tämän maailman ja manalan välillä. Hermeen äly oli vertaansa vailla: Hän keksi mm. aakkoset, tähtitieteen, sävelasteikon, noppa- ja korttipelit, mitat, sekä tulevaisuuden ennustamisen. Hermes on nykyisen Kreikan postilaitoksen symboli.

Katso myös

- Hermes Trismegistos Luokka:Antiikin Kreikan jumalat ja:ヘルメス

Rooman valtakunta

Rooman valtakunta (usein antiikin Rooma) oli antiikin aikainen imperiumi. Varhaisimmat merkit asutuksesta Rooman kaupungin alueella ovat noin 1300-luvulta eaa. Kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi. Rooman valtakunnan länsiosa kukistui vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin. Rooman valtakunnan yhdistämisyritykset Itä-Rooman johdolla päättyivät islamin yllättävään nousuun 600-luvulla. Itä-Rooma eli Bysantti pysyi kuitenkin koossa turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tieto Rooman kaupungin alkuajoista on suurelta osin peittynyt myyttien ja legendojen alle. Rooman perustivat tarun mukaan veljekset Romulus ja Remus 21. huhtikuuta 753 eaa. 700–650 eaa. Rooman kukkulat yhdistyivät, tästä kertoo esimerkiksi tarina sabiinitarten ryöstöstä. 600-luvulla Rooma levittäytyi Latiumiin, ja tuhosi emäkaupunkinsa Alba Longan. Tradition mukaan Roomaa hallitsivat tällöin kuninkaat. Todellisuudessa Rooma sai alkunsa pronssikautisena kyläyhteisönä ehkä noin vuoden 1000 eaa. tienoilla, ehkä jonkin verran aiemmin. Alueella on ilmeisesti ollut jo tätä ennen metsästyksestä ja kalastuksesta elänyttä ihmisasutusta. Vähitellen arkeologiseen todistusaineistoon ilmestyy jälkiä paimentolaisuudesta, maanviljelyksestä ja hautausrituaaleista, sitten kaupasta, sosiaalisesta hierarkiasta, sodankäynnistä ja kylämäisesta asutuksesta. 800-luvulta eaa. on merkkejä kreikkalaisvaikutteista, ehkä Etelä-Italian kreikkalaissiirtokunnista. 700-luvulta on löytynyt merkkejä paalutuksista, jotka kertovat jonkinlaisesta linnoittautumisesta. Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta muodostua kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvun eaa. kuluessa. Kukkuloiden välinen suo kuivatettiin. Tässä vaiheessa Rooma ei juuri eroa muusta Latiumista. Eriytymistä ilmenee 500-luvulla. Tältä ajalta löytyy muureja, hallintorakennuksia ja uskonnollisia rakennuksia. Lisäksi on löydetty kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuja piirtokirjoituksia. :Katso myös: Rooman kuningas ja Roomalainen mytologia

Tasavalta

Tradition mukaan Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus syrjäytettiin vuonna 509 eaa. Tarinat kertovat pienen joukon vallankumouksesta. Kyseessä saattoi olla myös roomalaisten ja etruskien välinen yhteenotto, tai kuninkaan ja ylimysten välinen konflikti. Siirtymä saattoi olla myös vähittäinen. Toisaalta tasavaltaan saatettiin siirtyä vasta 400-luvulla eaa. plebeijien ja patriisien konfliktissa. Roomasta tuli tasavalta, jota johtivat kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut, joten valtion johto oli käytännössä kapean kansanosan käsissä. Konsulit ottivat aluksi kuninkaan roolin lukuun ottamatta Juppiterin ylipapin asemaa. Tämän tehtävään valittiin rex sacrorum eli pyhien asioiden kuningas. Avioliittoja luokkien välillä ei sallittu ennen vuotta 445 eaa. Plebeijeitä varten perustettiin 494 eaa. kansantribuunin virka, johon ei voitu valita patriisia. Tämä oli ainut alemmalle luokalle avoin virka, mutta sillä oli suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu vain patriiseille. Yhteiskuntaluokkien välille tuli joskus niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä ja tavaransa ja lähtivät kaupungista leiriytyen sen ulkopuolelle kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Näin kävi 494, 450 ja 287 eaa. Tavallisin riidanaihe oli maanjako. Vähitellen patriisien etuoikeudet purettiin ja virat avattiin plebeijeille. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Nousu maailmanvallaksi

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen. 400- ja 300-luvuilla käytiin monia sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Voitokkaat sodat ja taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, samnilaiset, kelttiläiset jne. yhteisöt Rooman valtaan. Niiden asukkaat eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia. Koko Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa 270 eaa. Seuraavaksi laajeneminen jatkui läntisen Välimeren rannikoille, jolloin käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Sitten vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat. Makedonia voitettiin 197 eaa. Seleukidit lyötiin nykyisessä Syyriassa 189 eaa. Rooman sanottiin puolessa vuosisadassa levittäneen herruutensa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Sisällissotien kausi

Rooma ajautui kriisiin vuodesta 133 eaa. alkaen. Tämä johti sarjaan sisällissotia ja diktatuureja. Yksi osa ongelmaa oli sosiaalisen rakenteen muutos. Roomalaisen yhteiskunnan selkärankana pidetty vapaiden talonpoikien luokka supistui orjatyövoimalla viljeltyjen suurtilojen kasvaessa. Ihmisiä hakeutui kaupunkeihin, joihin muodostui levoton ja köyhä väestöaines. Gracchuksen veljekset yrittivät toteuttaa talonpoikaiston elvyttämiseen tähtäävän maareformin, mutta suurmaanomistajia edustava senaatti järjesti heidät hengiltä. Senaatin johtama armeija kärsi tappioita Numidian kuningasta Jugurthaa vastaan 122–105 eaa., Sisilian orjakapinassa ja kimbrejä vastaan 105 eaa. Kimbrien voittaja Marius korvasi asevelvollisista talonpojista koostuvan armeijan ammattisotilailla, jotka värvättiin köyhän väestön keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa sotapäälliköt, jotka tavoittelivat valtaa itselleen uskollisten legioonien avulla, muodostuivat toistuvaksi ilmiöksi Rooman politiikassa. Kaupunkivaltion tasavaltainen hallintomuoto ei enää toiminut kitkatta imperiumissa. Orjat nousivat jälleen kapinaan 73 eaa. Spartacuksen johdolla kolmannessa orjakapinassa. Spartacuksen joukot löivät monta legioonaa ennen joutumistaan viimein Pompeiuksen voittamiksi. 6000 orjaa ristiinnaulittiin Via Appian varrelle. Vuonna 91 eaa. lähes koko Italia kapinoi ja se rauhoitettiin vain antamalla kaikille Pojoen eteläpuolisille asukkaille kansalaisuus. Samaan aikaan Pontoksen kuningas Mithridates VI valtasi Bithynian ja häntä kukistamaan lähetetty sotapäällikkö Sulla marssikin Roomaan legioonien kanssa julistaen itsensä diktaattoriksi. Sullan jäätyä eläkkeelle 79 eaa. tasavalta palautettiin. Sotapäälliköt Gnaeus Pompeius Magnus ja Julius Caesar valloittivat Syyrian ja Gallian Reiniltä Atlantille asti. Vuonna 49 eaa. Caesar palasi Roomaan armeijansa kanssa aloittaen sisällissodan jonka päätytyä Caesar kaappasi vallan nousten diktaattoriksi.

Keisariajan alku

diktaattori] Caesarin sisarentyttären pojasta, Octavianuksesta, tuli Rooman ensimmäinen keisari nimellä Augustus. Augustusta seurasivat Juliusten-Claudiusten suvun keisarit (mm. Tiberius ja Nero) ja näitä Flaviukset (mm. Vespasianus). Vuosia 96—180 pidetään keisarikunnan suurimman kukoistuksen kautena. Tällöin hallitsivat Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius. Marcus Aurelius joutui taistelemaan Tonavan rajalla germaaneja vastaan. Tämä markomannisota antoi esimakua tulevien vuosisatojen ongelmista. Vuonna 193 valtaan nousi voimakas Septimus Severus, jota seurasi vuoteen 235 saakka hallinnut Severusten dynastia. Egypti liitettiin Rooman valtaan 31 eaa., Augustus antoi keisarikunnan rajojen pysyä luonnonesteiden muodostamilla rajoilla, mutta Claudius valloitti Britannian. Trajanuksen aikana (vuonna 106) valloitettiin Daakia (likimain nykyinen Romania), mutta se hylättiin 270. Samoin Mesopotamian valloitus jäi lyhytaikaiseksi (114—117). Katso myös: Rooman keisari

200-luvun kriisi

200-luvun kriisi on nimitys, jota yleisesti käytetään Rooman valtakunnan hajoamiskaudesta, joka vallitsi noin vuosina 235—275. Valtakunta kävi tällöin tuhon partaalla. Samaan aikaan sijoittuu myös niin kutsuttu sotilasanarkian aika 235—284. Roomassa oli kriisikaudella yli 35 eri hallitsijaa. Useimmat näistä olivat sotapäälliköitä, jotka omaksuivat keisarin vallan joko koko valtakunnassa tai jossakin sen osassa menettäen sen myöhemmin tappion, murhan tai luonnollisen kuoleman jälkeen. Keisarit viettivät yhä vähemmän aikaa Roomassa. Poliitiikan lisäksi kriisiytyi myös talous (katso alla). Toisaalta ilmeni myös monia muita ongelmia kuten levottomuuksia, tauteja ja sisällissotia. Sisäiset levottomuudet ilmenivät esimerkiksi separatistisina pyrkimyksinä. Lännessä niin sanotun Gallian keisarikunnan perustanut Postumus ja idässä kuningatar Zenobia pyrkivät kummatkin saavuttamaan itsenäisyyttä keskushallinnosta. Aiemmassa vaiheessa armeija oli pyritty siirtämään kauemmas valtakeskuksista, mikä vakautti valtiota. Nyt armeija palasi vallan keskiöön ja dominoi koko yhteiskuntaa. Se myös kasvoi merkittävästi. Armeija alkoi värvätä ulkopuolisia, etenkin germaaneja. Raja-alueiden siirtokunnat autioituivat monin paikoin. 200-luvulla imperiumi koki myös ensimmäiset vakavat sotilaalliset tappionsa vuosisatoihin. Germaanit ryöstelivät monin paikoin, gootit voittivat Deciuksen ja Persia nousi Rooman kilpailijaksi. Keisari Valerianus joutui Persian kuninkaan Sapor I:n vangiksi. Hänet nyljettiin. Kun tällaista menoa oli kestänyt 35 vuotta, valtakunta oli kuoleman kielissä. Rooman lahjakkaimpien keisareiden joukkoon luettu Aurelianus kuitenkin onnistui turvaamaan valtakunnan rajat. Diocletianus vakiinnutti oloja edelleen. Selviytyminen kriisistä oli luultavasti kuitenkin enemmän sattumaa ja rakenteellisten tekijöiden sanelemaa kuin yksilöiden ansiota.

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Tetrarkia eli "nelivalta" oli hallintojärjestelmä, jonka keisari Diocletianus otti käyttöön vuonna 293 ratkaistakseen valtakunnan vakavat sotilaalliset ja taloudelliset ongelmat. Valtakunta jaettiin länsi- ja itäosaan. Diocletianus piti itse idän vallassaan ja antoi lännen kanssahallitsija Maximinianukselle. Kahdeksan vuotta myöhemmin Diocletianus katsoi, että sekä sotilaallisiin että siviililuontoisiin ongelmiin tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tällöin kummallekin keisarille, "augustukselle", nimitettiin alikeisari eli "caesar". Tämä tetrarkkinen järjestelmä säilyi noin vuoteen 324. Ensimmäiset tetrarkit olivat Diocletianus (idän keisari), Galerius (idän alikeisari), Maximianus (lännen keisari) ja Constantius Chlorus (lännen alikeisari).

Myöhäisantiikki

Myöhäisantiikki tarkoittaa yleensä noin vuosien 300 - 600 jaa. välistä aikaa. Myöhäisantiikkisen Länsi-Rooman kehitys voidaan mieltää rappioksi, joka ilmeni keisarillisen keskushallinnon romahduksena sekä talouden ja yhteiskunnan perusrakenteiden järkähtelynä. Kritiikin mukaan kyseessä oli pikemmin muutosprosessi, jota ei pidä arvostella lopputuleman eli keskiajan pohjalta. Molempien näkemysten tueksi löytyy todisteita. Vaikka nykynäkökulmasta selviä rappion merkkejä näkyi, kannattaa siis kuitenkin muistaa myös jatkuvuus ja jopa joillain aloilla tapahtunut edistys. Myöhäisantiikin merkittävin piirre on kristinuskon leviäminen ja sen aseman vakiintuminen. Rooman keisarikunnasta tuli kristitty vuonna 313 jaa. Milanon ediktin myötä. Konstantinus I Suuren valtakaudella annettu edikti teki kristinuskosta yhden Rooman virallisista uskonnoista. Konstantinus siirsi pääkaupungin Konstantinopoliin, "Uuteen Roomaan", vaikka vanhakin Rooma säilytti suuren symbolisen merkityksensä. Keisari Theodosiuksen hallitessa (379—395) kristinuskosta tuli Rooman ainoa virallinen uskonto. Myöhäisantiikissa syntyi käsitys kirkon ja valtion yhteydestä. Keisari nähtiin Jumalan sijaisena maan päällä, ja häntä pyrittiin samaistamaan monin tavoin Jeesukseen. Toisaalta kristittyjen näkemys Jeesuksesta otti vaikutteita keisari-instituutiosta. Kirkko alkoi muistuttaa "valtiota valtiossa". Myös luostarilaitos syntyi. Theodosiuksen kuoltua Rooma jakautui lopullisesti itäiseen ja läntiseen keisarikuntaan, joiden polut alkoivat kulkea eri teitä. Jako ei näyttänyt aikalaisista lopulliselta, mutta sellaiseksi se osoittautui. Keskushallinto alkoi halvaantua 400-luvulla. Vuonna 410 visigootit hävittivät Roomaa Alarikin johdolla. Vaikka hävitys ei ehkä loppujen lopuksi ollut totaalista, oli tämän tapahtuman merkitys aikalaisten silmissä suuri. Yleisesti tässä yhteydessä on puhuttu kansainvaellusten ajasta. Siirtyneet ihmismäärät lienevät kuitenkin olleet pieniä. Germaaniheimot perustivat Rooman alueella useita kuningaskuntia, joiden väestö oli lähes kokonaan roomalaista. Germaanit itse omivat monia roomalaisten tapoja ja hyödynsivät esimerkiksi roomalaista paikallishallinnon koneistoa. Keisarius sortui lopullisesti vuonna 476 ostrogoottien valloittaessa Rooman kaupungin ja syrjäyttäessä viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen. Rooman senaatti jatkoi kokoontumisia ilmeisesti pitkälle 500-luvulle asti. Itä-Rooma, josta nykyään käytetään nimeä Bysantti, säilytti mahtiasemansa vielä vuosisatoja pysyen pystyssä vuoteen 1453. Rooman tuhon syistä on väitelty loputtomiin. Gibbonin mukaan tuho johtui kristittyjen moraalittomuudesta. Edwin Linkomieskin epäili moraalisen rappion ja arvotyhjiön olleen pääsyy. Jo antiikissa itäroomalainen ei-kristitty Zosimos syytti Konstantinusta ja kristittyjä. Toisaalta on epäilty syyksi myöhäisantiikin henkistä köyhyyttä, rotujen sekoittumista, kansainvaelluksia, talouden rappiota, valtiorakenteiden heikkenemistä ja valtion desentralisaatiota, lyijyä vesijohdoissa ja aristokratian degeneroitumista, ilmastonmuutosta, ryöstöviljelyä ja eroosiota, korruptiota ja tehotonta hallintoa, provinssien ryöstöä, epätasaista tulonjakoa, epätasapainoa maaseudun ja kaupungin välillä, orjuutta, teknologisen kehityksen pysähtymistä ja lukemattomia muita syitä. Nykyisissä tulkinnoissa korostetaan eniten ehkä imperiumin taloudellisia vaikeuksia ja poliittisen järjestelmän tasapainottomuutta, mutta yksimielisyys on vielä kaukana.

Politiikka

provinssien Roomalaiset kutsuivat valtiotaan tasavallaksi (libera res publica), mutta se ei missään historiansa vaiheessa ollut demokraattinen sanan nykymerkityksessä. Rooman poliittinen järjestelmä oli luonteeltaan konservatiivinen, ja uudistuksiin oltiin yleensä varsin haluttomia. Läpi Rooman historian keskeinen poliittinen kysymys oli maanomistus ja maan jakaminen. Varhaisemmissa vaiheissa Rooma oli kuningasvaltainen. Tästä siirryttiin harvainvaltaiseen tasavaltaan, jota hallittiin monimutkaisella senaatin, virkamiesten ja vinoon jyvitettyjen kansankokousten järjestelmällä. Vähitellen tietyt yksilöt omivat enenevissä määrin valtaa. Tästä syntyi keisarijärjestelmä Augustuksen ja hänen seuraajiensa aikana. Katso myös: Rooman kuningas, Rooman senaatti, Rooman keisari, Cursus honorum

Hallinnollinen jako

On harhaanjohtavaa puhua Rooman imperiumista valtiona nykyisessä merkityksessä. Rooma koostui lukuisista kaupunkivaltioista ja alueista, jotka oli tehty pääkaupungista riippuvaisiksi erilaisin sopimuksin ja poliittisin järjestelyin. Rooman hallinnollinen järjestelmä vaihteli eri aikoina. Alussa sitä hallittiin kaupunkivaltiomaisesti, mutta laajentumisen myötä oli pakko kehittää uusia keinoja selvitä ilmenneistä hallinnollisista haasteista. Imperiumin hallinnollista järjestelmää pidettiin osin tarkoituksellisesti monimutkaisena. Tavoitteena oli minimoida alueiden kapinointi suomalla niille eriarvoisia asemia imperiumin sisällä. Tällä hajoita ja hallitse (divide et impera) -taktiikalla eri alueet usutettiin toistensa kimppuun keskushallinnon asemasta. Katso myös: Rooman provinssi

Maantiede

Rooman provinssi Laajimmillaan Rooman valtakunta rajautui pohjoisessa Germanian metsiin, koillisessa aroihin, lännessä Atlanttiin (Oceanus Atlanticus) ja etelässä Saharaan. Sahara oli kuitenkin antiikin aikana selvästi nykyistä pienempi. Idässä rajoittava tekijä ei ollut niinkään luonto kuin ajan kuluessa vaihtuneet suurvallat, esimerkiksi Parthia. Keskeinen yhdistävä tekijä oli Välimeri (Mare nostrum - meidän meremme), joka mahdollisti kaupan ja liikkumisen suhteellisen laajalla alueella. Purjehtiminen oli tärkein liikkumistapa läpi antiikin, maakuljetukset olivat paitsi kalliita myös alttiita esimerkiksi rosvojen hyökkäyksille. Purjehtiminen onnistui kuitenkin vain kesällä, talvella sateet ja myrskyt tekivät liikkumisen vaaralliseksi. Toinen merkittävä meri oli Mustameri (Pontus Euxinus, suora laina kreikasta, tarkoittaa vieraanvaraista merta). Joet olivat myös merkittävä liikenneväylä. Italian joet ovat pääsääntöisesti helppokulkuisia, kun taas kreikan joet usein kuivuivat. Valtakunnan alueilla esiintyi monin paikoin myös vulkaanista toimintaa ja maanjäristyksiä, mistä tunnetuin esimerkki lienee Pompeji. Rooman kaupunkikin syntyi joen eli Tiberin rannalle. Sitä ympäröivät kukkulat olivat vulkaanisia. Kukkuloiden välissä oli kosteikko, joka myöhemmin kuivattiin. Rooman sijainti oli valtakunnan laajenemiselle alkuvaiheessa tärkeää: Rooma pystyi kontrolloimaan vesitietä sisämaahan ja siten kauppaa. Huomattava, jo antiikissa havaittu ja vaikuttanut ilmiö oli eroosio. Rankkasateista johtunut eroosio saattoi liikutella jokien uomia huomattavastikin. Ihmisen toiminnan, erityisesti puunhakkuiden seurauksena eroosio kiihtyi monin paikoin. Ilmasto oli perustyypiltään sama kuin nykyäänkin, eli välimerenilmasto. Tutkijat ovat myös pohtineet erilaisten ilmastonmuutosten vaikutuksia antiikissa. Ilmeisesti ilmasto ehti muuttua Rooman historiankin aikana useaan kertaan. Lämpötilavaihteluja on yritetty jäljittää esimerkiksi taiteessa kuvattujen ihmisten vaatetuksen vaihteluista eri aikoina.

Talous

ilmastonmuutos Kärjistäen roomalaisen talouspolitiikan voi sanoa pohjautuneen suunnitelmien puutteeseen. Aikana, jolloin raha-asioita pidettiin hienommalle väelle sopimattomana puuhasteluna, rahavarojen riittävyyteen ei usein kiinnitetty liiemmälti huomiota. Yhteiskunnan konservatiivisuus esti monet välttämättömät uudistukset, ja talous pääsi toistuvasti kriisiytymään. Rooman talousjärjestelmän peruskivi oli maatalous. Maan tuottavuus oli alhainen ja teknistä kehitystä ei juurikaan tapahtunut. Rooman laajetessa sotasaalis muodostui merkittäväksi tulonlähteeksi. Valloitettuja kansoja alettiin myös verottaa. Rooma alkoi kasvaessaan imeä hyödykkeitä yhä laajemmalta alueelta. Näkemykset orjien merkityksestä taloudelle vaihtelevat. Keisariajalla ylimääräinen raha sijoitettiin edelleen mieluiten maahan. Syntyi pienimuotoista teollisuutta, mutta se ei muodostanut merkittävää osaa tuotannosta. Kaupankäynti oli kohtuullisen vilkasta, joskaan ei valtaisaa. 200- luvun kriisiin liittyi myös vakavia taloudellisia ongelmia. Myöhäisantiikissa taloudessa alkoi näkyä jo monia tulevan keskiajan piirteitä.

Väestö

Rooman valtakunnan väkiluvusta on monenlaisia arvioita. Edward Gibbon arvioi 1700-luvulla asukkaiden määrän ensimmäisellä vuosisadalla olleen n. 120 miljoonaa. J. B. Buryn uudempi arvio (1928) on päätynyt lukuun 54 miljoonaa, alle puolet Gibbonin luvusta. Nykyään yleisimmät arviot väkiluvusta keisariajan alussa vaihtelevat välillä 45–60 miljoonaa. Suurimmillaan väkiluku on saattanut nousta lähelle sataa miljoonaa. Väkiluvun kasvu taittui 200-luvulla, jolloin monet tautiepidemiat koettelivat väestöä.

Kulttuuri

Rooman imperiumi oli kulttuurillisesti hyvin hajanainen. Roomalainen kulttuuri otti runsaasti vaikutteita kreikkalaisesta (käytännössä hellenistisestä) maailmasta sekä Italian varhaisemmista kulttuureista, etenkin etruskeilta. Myös Karthagon vaikutus oli merkittävä. Rooman kaupunkivaltion alkuperäinen kieli oli latina. Rooman laajetessa latina vähitellen syrjäytti paikalliset kielet imperiumin länsiosissa. Itäosissa ja Afrikassa paikalliset kielet pitivät paremmin pintansa. Latina oli myös pääasiallinen hallintokieli, mutta kreikan asema vahvistui jatkuvasti. Roomalaisten valtauskonto muuttui historian kuluessa animistisesta luonnonuskonnosta polyteistiseen kreikkalaisvaikutteiseen valtionuskontoon ja edelleen erilaisten itämaisten mysteerikulttivaikutteiden kautta kristinuskoon. Valtakunnan laajuus varmisti sen, että sen sisään mahtui varsin erilaisia uskonnollisia näkemyksiä. Roomalainen mytologia oli myös kreikkalaisvaikutteista. Kaikista aloista juuri taiteessa näkyivät kreikkalaisvaikutteet selvimmin. Maalaustaiteessa ja kuvanveistossa jäljiteltiin surutta kreikkalaista tyyliä. Kirjallisuudessa esikuvista onnistuttiin jossain määrin irtautumaan. Rooma tuotti monia klassikoiksi muodostuneita kirjailijoita, mainittakoon Vergilius, Cicero, Ovidius, Horatius ja Juvenalis. Roomalainen luonnontiede ei koskaan yltänyt kreikkalaisten esikuviensa tasolle. Luonnontieteistä kehittyivät lähinnä käytännönläheiset alat, ennen muuta lääketiede. Myös arkkitehtuurissa pystyttiin luomaan uutta. Filosofian alalla tärkeimmiksi muodostuivat epikurolaiset, stoalaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Antiikki käsitetään helposti läheisemmäksi kuin se olikaan. Monien säilyneiden kulttuurivaikutteiden johdosta roomalaisesta elämänmenosta on helppo löytää samaistumiskohteita. Antiikin maailma oli kuitenkin kovin toisenlainen kuin nykyään.

Rooman sotahistoria

Rooman vallan näkyvin merkki provinsseissa oli usein sen armeija. Se oli Rooman politiikan toteuttaja, mutta myös politiikan luoja ja keisarintekijä. Se toimi tärkeänä sosiaalisen nousun väylänä ja roomalaistamisen työkaluna. Rooma oli luonteeltaan hyvin sotilaallinen valtio. Armeija kehittyi vähitellen Välimeren mahtavimmaksi sotilasmahdiksi, kun tarpeen vaatiessa kootuista sotajoukoista siirryttiin ammattiarmeijaan Gaius Mariuksen uudistusten yhteydessä n. 100 eaa. Lopulta syntyi legioona, n. 5 000 miehen hyvin järjestäytynyt yksikkö. Alun perin armeijassa palvelivat vain kansalaiset, mutta keisariajalla armeijaan alettiin ottaa myös ns. barbaareja. Rooman armeija käytti myös monia sotakoneita, esimerkiksi katapultteja ja piiritystorneja. Rooman myöhemmin merkittäväksi kehittynyt laivasto syntyi puunilaissotien yhteydessä, kun aiemmin lähes purjehdustaidottomat roomalaiset löysivät haaksirikkoutuneen karthagolaisen laivan ja kopioivat sen millintarkasti.

Mitä Roomasta voidaan tietää

Nykymaailman tietämys Roomasta perustuu lukuisiin eri lähteisiin. Pitkään historiantutkimuksessa käytettiin lähteenä ennen kaikkea keskiaikaisen kopiointitradition kautta säilynyttä kirjallisuutta. Luonnollisesti tärkeimpänä lähteenä pidettiin historiankirjoitusta. Esimerkiksi kirjekokoelmia pidettiin myös arvokkaina, "autenttisina" lähteinä. Toisaalta suurin osa kirjallisuudesta oli eliitin kirjoittamaa, ja kuvasi asioita heidän näkökannaltaan. Kirjallisten lähteiden tulkinta ei ole ongelmatonta oli kyse sitten ns. kertovista lähteistä (historiankirjoitus) tai kaunokirjallisuudesta. Jo se, että vain murto-osa ajan kirjallisuudesta on säilynyt meidän aikoihimme nostaa esiin kysymyksen säilyneen kirjallisuuden todistusvoimasta. Teosten säilymiseen on vaikuttanut paitsi sattuma, myös eri aikakausina vallinneet näkemykset (kauno)kirjallisuuden esteettisestä tai moraalisesta arvosta. Modernin tutkimuksen käyttämä lähdeaineisto on huomattavasti laajempaa. Tämä johtuu osin jo kysymyksenasettelujen laajentumisesta. Kiinnostus alempien sosiaaliryhmien, naisten, lasten, yhteiskuntaryhmien jne. historiaan on tehnyt esimerkiksi piirtokirjoituksista keskeisen tärkeää lähdeaineistoa. Vaikkapa hautakiviin laaditut hautapiirtokirjoitukset voivat kertoa paitsi ikärakenteesta, myös esimerkiksi perhesuhteista ja tunne-elämästä. Arkeologiset kaivaukset tuovat jatkuvasti esiin uutta piirtokirjoitusaineistoa. Runsaasti tietoa saamme myös meidän aikoihimme säilyneistä papyruksista, rahoista ja lakiteksteistä. Äärimmäisen suuri merkitys on myös ei-tekstuaalisilla arkeologisilla löydöillä, joista Pompejin kaupunki on kuuluisa, muttei ainoa esimerkki. Monista asioista ihmisten ja eläinten jäännökset, keramiikka ja muut arkisten kulutustavaroiden jäänteet jne. antavat tietoa paljon enemmän kuin kirjalliset lähteet. Syntyvään kuvaan Roomasta on siis syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Arkeologinen tutkimus kykenee omalta osaltaan tasapainottamaan tilannetta ja tuomaan vertailukohtia kirjallisiin lähteisiin sisältyville tendensseille. Mielekkään kokonaiskuvan rakentaminen edellyttää sekä kirjallisten että arkeologisten lähteiden tasapuolista ja lähdekriittistä käyttöä. Tärkeintä kuitenkin - kuten kaikessa historiantutkimuksessa - on se, minkälaisia kysymyksiä säilyneelle, vaikkakin fragmentaariselle, lähdeaineistolle asetetaan.

Kirjallisuutta

-
-

Katso myös

- Antiikki
- Antiikin Kreikka
- Bysantin valtakunta
- Rooman keisari

Aiheesta muualla

- [http://savonlinna.joensuu.fi/snor/rooma/ Antiikin Rooma]
- [http://www.koulukanava.fi/historia/rooma/ Koulukanavan Rooma-sivusto], suunnattu peruskoululaisille luokka:Rooman valtakunta ja:ローマ帝国 ko:로마 제국 simple:Roman Empire

Germaaniset kielet

Germaaniset kielet kuuluvat indoeurooppalaiseen kielikuntaan ja jakautuvat kolmeen eri alaryhmään: #itägermaanisiin #pohjoisgermaanisiin ja #länsigermaanisiin kieliin Itägermaanisia kieliä ovat mm. gootti, vandaali ja burgundi. Kielinä nämä ovat kuolleet niitä puhuvien kansojen joko hävittyä tai omaksuttua vuosisatojen saatossa uuden kielen. Pohjoisgermaanisiin kieliin kuuluvat skandinaaviset kielet (ruotsi, tanska, norja, islanti ja fääri). Länsigermaanisten kielten ryhmään kuuluvat saksa (ja jiddiš), alasaksa, englanti, hollanti (sekä flaami), afrikaans ja friisi. Kuusi viimeksi mainittua muodostavat oman, ns. pohjanmerengermaanisten kielten ryhmän. Saksa (yläsaksa) ja jiddisch jakautuvat mannergermaanisiin kieliin (murteisiin). Germaanisilla kielillä on joukko yhteisiä piirteitä, joiden avulla ne voidaan erottaa muista indoeurooppalaisista kielistä. Tällainen on esim. sanapainon sijainti ensimmäisellä tavulla. Luokka: Kieliryhmät ko:게르만어 ja:ゲルマン語派

Odin

Odin (myös Wotan, Wodan, Woden, Oden, Odin tai Óðinn ), muinainen germaaninen jumala, jota palvottiin manner-Euroopassa ja Skandinaviassa. "Jumalten kuningas", ylimystön, sodan, viisauden ja kuoleman jumala. Odinissa on myös shamanistisia piirteitä. Odin-kultin uskotaan syntyneen kansainvaellusajalla. Siihen vaikuttivat roomalaisesta kulttuurista ja uskonnosta omaksutut elementit kuten keisarikultti, roomalaiset sodanjumalat ja ilmeisesti myös mithralaisuus. Nykyisin Odin muistetaan parhaiten viikinkien jumalana. Nykyisin on myös olemassa uuspakanallisia ryhmiä, jotka palvovat Odinia ja toisinaan nimittävät itseään "odinisteiksi". Odin on myös norjalainen rahastoyhtiö, jonka arvosijoitusperusteista strategiaa noudattavat sijoitusrahastot ovat tunnettuja hyvästä historiallisesta tuotostaan.

Odin skandinaavisessa epiikassa

Jumalat jakautuivat Edda-eepoksessa kuvatussa skandinaavisessa mytologiassa kahteen perhekuntaan, aasoihin ja vaaneihin. Odin on ensimmäisen aasan, alkujumala Burin pojan Börrin poika. Mutta Odin oli erilainen kuin muut jumalat, hän oli hurja ja arvaamaton sekä oli saanut outoja shamanistisia kykyjä mystisillä teoillaan. Odin oli muun muassa luopunut toisesta silmästään, jotta saisi juoda Mimirin vartioimasta viisauden lähteestä, sekä hän oli uhrannut itsensä itselleen saadakseen lisää viisautta. Hän lävisti itsensä keihäällä ja roikkui hirtettynä maailmanpuusta (Yggdrasil) yhdeksän päivää.

Odinin valtakunnat

Odinin valtakunnat olivat Gladsheim, Valskialf ja Valhalla. Valhallaan saapuivat taisteluissa kuolleet soturit Freijan ja Odinin luvalla, siellä he saivat nauttia kunniakkaasta elämästään kuoleman jälkeen, mutta olivat velvollisia taistelemaan hänen rinnallaan, kun Ragnarök koittaa.

Odinin eläimet ja keihäs

Odinilla oli aseenaan keihäs nimeltään Gungnir, joka osui aina kohteeseensa. Lisäksi Gungnirin kautta vannottua valaa ei voinut kukaan rikkoa. Ratsunaan hänellä oli kahdeksanjalkainen Sleipnir- hevonen joka oli Lokin poika. Vaikka Odin oli kaikkitietävä, oli hänellä kaksi korppia joiden nimet ovat Hugin ja Munin (Ajatus ja Muisti). Joka aamu hän lähetti ne maailmalle keräämään uutta tietoa ja puolen päivän aikaan nämä palasivat takaisin kertomaan Odinille kaiken, mitä olivat nähneet ja kuulleet. Jos hän sai kuulla korpeilta jotakin huonoa maailmasta, hän saattoi synnyttää sodan kansojen välille tai muutoin aiheuttaa kuolemaa. Luokka:Skandinaavinen mytologia Luokka:Jumalat ja:オーディン

Seemiläiset kielet

.]] Seemiläiset kielet on afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluva kieliryhmä. Seemiläisiä kieliä puhuu yli 250 miljoonaa ihmistä Lähi-Idässä ja Pohjois- sekä Itä-Afrikassa. Maantieteellisesti, seemiläiset kielet ovat afroaasialaisen kielikunnan koillinen ryhmä ja ainoa, jonka kieliä puhutaan Aasiassa. Ryhmän laajimmin puhuttu kieli nykyisin on arabia. Seuraavaksi eniten puhujia on amharalla, heprealla ja tigrinjalla. Maailmain kielistä seemiläiset kielet olivat ensimmäisten joukossa joita alettiin kirjoittaa - akkadia jo kolmannen vuosituhannen puolivälissä eaa. Kieliryhmän nimi juontuu Nooan pojasta Seemistä.

Historia

Nykyinen tilanne

Kielioppi

Seemiläisiä kieliä yhdistää että eri sanat koostuvat kolmesta juurikonsonantista. Vokaalit ja erinlaiset liitteet muodostavat juuren kanssa eri sanoja. Usein juuret ovat samoja eri kielten välillä.

Yhteistä sanastoa

Luokittelu

- akkadi - sammunut
- amhara
- arabia
- aramea
- foinikia - sammunut
- ge'ez
- heprea
- syyria
- tigre
- tigrinja Luokka:Kieliryhmät ja:セム語派

Vietnamin kieli

Vietnam (Tiếng Việt) on Vietnamin virallinen kieli, jota puhuu yli 65 milj. ihmistä (n. 87% väestöstä) Vietnamissa ja muutama miljoona muualla. Kielitieteilijät yrittivät pitkään selvittää mihin kielikuntaan vietnam kuuluu, sitä epäiltiin jopa siniittiseksi kieleksi, koska se on saanut niin paljon vaikutteita kiinasta. Myöhemmin kuitenkin selvisi että se on austroaasialainen kieli, luokitus: austroaasialainen, mon-khmer, viet-muong.

Äännejärjestelmä

Perusäänteet (b ja đ ovat implosiiveja):

A a	Ă ă	Â â	B b	C c	Ch ch	D d	Đ đ	E e	Ê ê	G g	Gi gi	H h
[ɑ]	[a]	[ə]	[b]	[k]	[c]	[z]	[d]	[ɛ]	[e]	[ɣ]	[ʒ]	[h]
I i	K k	Kh kh	L l	M m	N n	Ng ng	Nh nh	O o	Ô ô	Ơ ơ	P p
[i]	[k]	[x]	[l]	[m]	[n]	[ŋ]	[ɲ]	[ɔ]	[o]	[ɤ]	[p]
Ph ph	Q q	R r	S s	T t	Th th	Tr tr	U u	Ư ư	V V	X x	Y y
[f]	[k]	[r]	[ʃ]	[t]	[tʰ]	[ʈ]	[u]	[ɯ]	[v]	[s]	[j]

Vietnamissa on kuusi toonia, jotka muuttavat merkityksen: #Tasainen tooni - ei merkintää. esim. ba = kolme #korkea nouseva tooni - ´ kirjaimen päällä. esim. bá = halata #matala (laskeva) tooni - ` kirjaimen päällä, esim. bà = isoäiti #tipahtava nouseva tooni - ̉ kirjaimen päällä, esim. bả = riesa, kiusa #korkea nouseva glottaali tooni - ~ kirjaimen päällä, esim. bã = jäännös #matala glottaali tooni - . kirjaimen alla, esim. bạ = sattumanvaraisesti

Kirjoitusjärjestelmä

Koska Vietnam oli Kiinan vallan alla noin 111 eaa–938 jaa, vietnamin virallinen kirjoitusjärjestelmä oli klassinen kiina, jota vietnamiksi kutsutaan nimellä Chu-nho tai chữ Hán. Tätä käytettiin myöhempien kirjoitusjärjestelmien rinnalla aina vuoteen 1918 saakka. Noin 1000-luvulla Vietnamissa kehitettiin kiinan kirjoitusjärjestelmän pohjalta oma järjestelmä, nimeltä Chữ Nôm (rahvaanomainen kirjoitus). Chữ-nôm-kirjoitus käyttää tavallisia kiinan merkkejä ja joitakin erityisesti vietnamia varten kehitettyjä merkkejä. Nämä uudet merkit yhdistävät pari muuta kiinan merkkiä, jotka osoittavat merkityksen ja vietnamin summittaisen lausumisen. 1600-luvulla ranskalaiset lähetyssaarnaajat kehittivät Vietnamissa vielä uuden kirjoitusjärjestelmän, latinalaisiin aakkosiin pohjautuvan kirjoituksen nimeltä Quốc Ngữ, kansallinen kieli. Aluksi sillä kirjoitettiin rukouskirjoja ja muuta uskonnollista materiaalia. Kehittäjäksi mainitaan tavallisesti ranskalainen jesuiitta nimeltä Alexandre de Rhodes, vaikkei hän sitä toki yksin keksinyt. 1700-luvun puolivälissä jotkut koulut Vietnamissa alkoivat opettaa Quốc Ngữ-kirjoitusta, mutta laajamittaiseen käyttöön se tuli vasta 1900-luvulla, ja on nykyään oikeastaan ainoa Vietnamissa käytettävä kirjoitusjärjestelmä. Quốc Ngữ sisältää 30 kirjainta ja viisi toonimerkkiä, jotka kirjoitetaan vokaalien ylä- tai alapuolelle. Eräät kirjainten yhdistelmät ääntyvät yhtenä foneemina.

Linkkejä

- Wikipedia. Trang Chính Vietnaminkielinen Wikipedia Luokka:Vietnamin kielet ms:Bahasa Vietnam zh-min-nan:Oa̍t-lâm-gí ko:베트남어 ja:ベトナム語 th:ภาษาเวียดนาม

Banjo

Banjo, tudi béndžo je afriško strunsko glasbilo iz družine brenkal kitarskega tipa. Ime banjo verjetno izvira iz 'bandore', kar v senegambščini pomeni bambusovo palico, iz katere je narejen vrat glasbila. kitarskega Trup je bobnič z napeto kožo ali pergamentom. To kožo lahko s posebnimi vijaki napenjamo ali popuščamo, zato je banjo edini glasbeni instrument, katerega resonančna frekvenca se lahko nastavi. Ima 4 do 9 (ali 2 × 4) strun, pogosto posebno melodijsko struno. Izdeluje se v raznih izvedbah, največ kot tenorski banjo. Ta se pogosto uporablja v jazzovskih bandih. Banjo je verjetno s sužnji prišel v južne države sedanjih ZDA. Kategorija:Strunska glasbila

Ksi�garnia Internetowa Hotele w Rzym Sklep w�dkarski sylwester hoteles amsterdam

:: RELATED NEWS ::

Göteborgs universitet
L'Université de Göteborg (en suédois Göteborgs universitet et en latin Universitas Regia Gothoburgensis) est une université publique (comme toutes les universités suédoises) fondée en 1891, et le lieu de travail de 49 000 étudiants, 2500 doctorants et 5400 professeurs (2005).

Lien externe

- [http://www.gu.se/ site officiel de la Göteborgs universitet (en suédois)]