Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Kestävä Kehitys

Kestävä kehitys

Kestävä kehitys on kehitystä joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella. Yksi tärkeimmistä tekijöistä joka siinä pitää ottaa huomioon on luonnonvarojen riittävyys.

Kestävän kehityksen määrittely

Kestävään kehitykseen kuuluvat ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Näistä ekologista kestävää kehitystä on tutkittu eniten ja usein kestävä kehitys rinnastetaan siihen. Kestävää kehitystä edistettäessä on löydettävä nimenomaan malleja, joissa kaikki kolme näkökulmaa voivat yhdistyä. Esimerkiksi taloudellinen kehitys on toteutettava ekologisesti kestävästi ja ympäristönsuojelussa on löydettävä keinoja, jotka ovat sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestäviä. Kestävän kehityksen käsitteestä vallitsee suuria erimielisyyksiä, ja jotkut ovat ehdottaneet jopa koko käsitteestä luopumista, koska sen sisällöstä on tullut niin epäselvä. Kestävälle kehitykselle voidaan asettaa hyvin erilaisia kriteereitä. Kiistaa on esimerkiksi siitä, mikä on erilaisten sosiaalisten indikaattoreiden suhteellinen painoarvo. Suomen ympäristöministeriö kannattaa kestävälle kehitykselle OECD-maiden piirissä hyväksyttyjä kriteereitä, joiden mukaan Suomi on maailman paras maa kestävässä kehityksessä. Kansainvälisesti tunnettu ympäristönsuojeluun keskittyvä The Ecologist -lehti julkaisi puolestaan oman kestävän kehityksen indeksinsä, jossa Suomi oli sijalla 70 ja parhaiten oli sijoittunut Keski-Afrikan tasavalta. Suomen asemaa kestävän kehityksen mallimaana voidaan kyseenalaistaa kysymällä, että olisiko luonnolle hyväksi, jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat yhtä paljon kuin suomalaiset.

Luonnon köyhtyminen

Luonnon köyhtyminen tarkoittaa paikallisen ekosysteemin tai kok biosfäärin köyhtymistä ihmisen toiminnan seurauksena. Luonto köyhtyy kun luonnonvaroja (polttopuuta, tilaa, puhdasta vettä, ilmaa) käytetään nopeammin kuin ne uusiutuvat. Voidaan kirjoittaa epäyhtälöitä
- Uudistuvien luonnonvarojen kulutus > Luonnon uusiutuminen : Ympäristö köyhtyy
- Uudistuvien luonnonvarojen kulutus = Luonnon uusiutuminen : Tasapaino / kestävä kehitys.
- Uudistuvien luonnonvarojen kulutus < Luonnon uusiutuminen : Uudistuminen / myös kestävä kehitys. Permakulttuuri on kestävän kehityksen periaatteita noudattava liittyvä yhdyskuntasuunnitteluliike, joka alkoi maatalouden parista mutta laajeni muuhunkin suunnitteluun.

Katso myös


- Kasvun rajat (kirja) Luokka:Ympäristönsuojelu

Ekologia

] Ekologia on oppi luonnontaloudesta ja eri ekosysteemejä tutkiva tiede. Se tutkii eri eliöiden ja ympäristön välisiä suhteita. Yleisin tutkimusyksikkö on ekosysteemi, mutta tutkimuksen kohteena voi olla myös yksilö, laji, populaatio, eliöyhteisö ja biomi.

Eliöt

Populaatio on tietyllä alueella samanaikaisesti elävät saman lajin yksilöt. Samalla alueella elävät populaatiot muodostavat yhydessä eliöyhteisön. Tietyllä alueella elävät eliöt ja eloton luonto muodostavat ekosysteemin. Abioottiset tekijät eli lämpötila, kosteus, valoisuus ja kasviravinteet sekä bioottinen ympäristö eli eliöt ja ravinto muodostavat yhdessä biotoopin eli elinympäristön. Suurekosysteemit eli eri ekosysteemien yhtenäiset järjestelmät ovat biomeja, jotka kaikki yhdessä muodostavat biosfäärin eli eliökehän.

Ravinto

Eliöiden ravintoketjut saavat alkunsa yhteyttävästä eliöstä eli useimmiten kasveista. Yhteyttävät eliöt ovat tuottajia ja ne ovat omavaraisia eli autotrofisia. Toisenvaraiset eliöt eli heterotrofit käyttävät tuottajia hyödyksiä. Toisenvaraisia eliöit voidaan jakaa kuluttajiin ja hajottajiin. Kuluttajia ovat eläimet, jotka ovat kasvinsyöjiä, saalistajia tai loisia ja hajottajia ovat sienet ja bakteerit, jotka käyttävät ravintonaan kuolleita eliöitä. Eliöiden ravintoketjut limittyvät toisiinsa ja muodostavat yhtenäisiä ravintoverkkoja.

Eliöiden väliset suhteet

Kaikki samalla alueella elävät lajit vaikuttavat toisiinsa joko välittömästi tai jonkin välityksellä. Jos saalistettava laji lisääntyy paljon, sitä saalistava laji lisääntyy viiveellä, sillä se saa enemmän ruokaa. Kun saalistava laji lisääntyy, se saalistaa enemmän saalistettavaa lajia ja näin sen populaation koko pienenee takaisin. Eliöt voivat myös olla symbioosissa, jolloin ne molemmat hyötyvät toisistaan tai toinen eliö voi olla loissuhteessa toisen eliön kanssa, jolloin hyöty on yksipuoleista. Yleensä loissuhteessa loinen vahingoittaa isäntäeliötä kuitenkaan tappamatta sitä. Myös lajien sisällä on kilpailua. Vain parhaat yksilöt selviytyvät. Tämä auttaa poistamaan huonoja geenejä perimästä ja parhaat ominaisuudet yleistyvät. Ekosysteemissä jokaisella lajilla on oma ekologinen lokero. Kaksi lajia ei voi elää samassa lokerossa, koska niiden välille syntyy kilpailu, jonka vain vahvempi laji voi voittaa.
- kantokyky, ympäristön vastus, luonnon tasapaino
- hyöty-vahinko -suhde
- kasvi-kasvinsyöjä -suhde
- kasvienvälinen kilpailu

Käsitteitä


- lahoaminen, mätäneminen, ekologinen pyramidi, biomassa ; energia
- perustuotanto, nettotuotanto, kokotuotanto, ekologinen tehokkuus, energiapyramidi, energian ohivirtaus, jatkotuotanto ; kiertokulku
- hiilen kiertokulku, hapen kiertokulku
- kasvihuoneilmiö, ilmastonmuutos ; Ekologinen sukkessio
- metsäpalo, heinikko, pensaikko, sekametsä, kliimaksikuusikko
- kliimaksivaihe, pioneerikasvi ; kestävä kehitys
- luonnonvarat
- ympäristön suojelu
- happamat sateet
- uudistumattomat luonnonvarat
- biodiversiteetti, diversiteetti Luokka:Ekologia als:Ökologie ms:Ekologi ko:생태학 ja:生態学 simple:Ecology th:นิเวศวิทยา

Talous

Osa-alueita


- Kansantalous
- Kansantaloustiede
- Koti ja kuluttajat
- Liiketoiminta ja teollisuus
- Talouden historia
- Taloustiede
- Tuotantotalous

Termejä


- kassa
- kirjanpito
- markkinointi
- raha
- tase
- tili
- tuloslaskelma Luokka:Talous

Keski-Afrikan tasavalta

Keski-Afrikka on tasavalta Afrikassa. Keski-Afrikka tunnettiin ennen itsenäistymistään 1960 Ranskan siirtomaana nimeltään Oubangui-Chari. Rajanaapureita ovat pohjoisessa Tšad, idässä Sudan, etelässä Kongon demokraattinen tasavalta sekä Kongon tasavalta ja lännessä Kamerun.

Maantiede

Keski-Afrikan tasavallan maantiedessa 2004]] Kuva:Central african republic sm04.png

Merkittävimmät luonnonvarat


- kulta
- puu
- timantti
- uraani
- öljy

Merkittävimmät vientituotteet


- kahvi
- puutavara Luokka:Keski-Afrikan tasavalta ms:Republik Afrika Tengah zh-min-nan:Tiong-hui Kiōng-hô-kok ko:중앙 아프리카 공화국 ja:中央アフリカ th:สาธารณรัฐแอฟริกากลาง

Kasvun rajat

Kasvun rajat (The Limits to Growth, 1972) on Rooman klubin tilaama ja julkaisema raportti, jonka kirjoitti joukko MIT:n professoreja: Donella H. Meadows, Dennis L. Meadows, Jørgen Randers, ja William W. Behrens III. Kirja lienee yksi tunnetuimpia ympäristönsuojeluun liittyviä kirjoja. Kirjan päätoteamuksia oli että väestö ja talous eivät kasva samaa vauhtia, ja selvitäkseen tulevaisuudesta ihmiskunnan oli muutettava kehityksen suuntaa. Vuonna 1992 ilmestyi 20-vuotistarkistus "Ylittyvät kasvun rajat". Vuonna 2004 ilmestyneen 30-vuotistarkistuksen englanninkielinen nimi on Limits to Growth: The 30-Year Update. Rooman klubi tilasi tutkimuksen, joka arvioisi maapallon kestokykyä ja luonnonvarojen riittävyyttä. Raportin tehtävä oli hahmottaa ilmiöiden välisiä riippuvuussuhteita, mutta siitä on myös yritetty lukea, kuinka kauan kasvu voi jatkua. Tutkijat keräsivät paljon taustatietoa ja kehittivät niistä laskennallisen mallin, joka vertasi kulutus- ja kasvuvauhtia ja mahdollisia muutoksia. Keskeinen ajatus oli, että jonkun resurssin, kuten öljyn tai kromin, riittävyyttä ei voida laskea vain niin että jaetaan tiedossa olevat varat nykyisellä kulutuksella, vaan on arvioitava kulutuksen kasvua. Tutkijat laskivat riittävyysarvioita olettaen joko vakiokulutuksen tai vakiokasvunopeuden ja toisaalta joko resurssien nykyisin tiedossa olevan määrän tai olettaen, että resursseistä on tähän mennessä löydetty viidennes. Eri arviointitavoilla esimerkiksi maaöljyvarojen arveltiin riittävän 20-50 vuotta.

Katso myös


- Väestö
- Ylikansoitus
- Öljyhuippu

Aiheesta muualla


- [http://www.clubofrome.org Rooman Klubin kotisivu]
- [http://www.roomanklubi.fi Rooman Klubin Suomen yhdistys]
- [http://www.manicore.com/anglais/documentation_a/club_rome_a.html What was there in the famous "Report to the Club of Rome"?] Jean-Marc Jancovicin katsaus raporttiin.
- [http://www.simmonsco-intl.com/files/172.pdf Revisiting "The Limits to Growth": An Energy White Paper] Matthew Simmonsin artikkeli (PDF-muodossa). Luokka:Kirjat Luokka:Ympäristönsuojelu

Luokka:Ympäristönsuojelu

Ympäristönsuojeluun liittyviä artikkeleja. Luokka:Aluesuunnittelu Luokka:Luonnontieteet Luokka:Ympäristö

Zelené řasy

Zelené řasy jsou velkou skupinou nižších rostlin. Mají různé typy stélek - od mikroskopických jednobuněčných až po makroskopické.

Základní informace

Jejich fotosyntetickými barvivy jsou chlorofyly a a b, alfa + beta karoteny a xantofyly. Chloroplasty mají dvě obalné membrány a thylakoidy jsou uspořádány po dvou až šesti. Hlavní zásobní látkou je většinou škrob. Buněčná stěna je zpravidla celulózní, někdy chybí, nebo je nahrazena glykoproteinovou vrstvou. Rozmnožují se pohlavně i nepohlavně.

Ekologie

Žijí ve sladkých i slaných vodách, v půdě, na kamenech, na rostlinách, v teplotních extrémech. Jsou důležitými primárními producenty a jsou významnou složkou potravy mnoha organismů.

Využití

Někteří zástupci, např. Chlorella (zelenivka) nebo Dunaliella jsou využíváni jako zdroj potravinářských barviv nebo přímo k výživě lidí i hospodářských zvířat. Makroskopické zelené řasy se také často používají jako ozdobné rostliny v akváriích. Kategorie:Nižší rostliny

alojamientos en edimburgo hotels in Krakow pisanie prac hoteles en berlin anemia










































:: RELATED NEWS ::
Planeta X
Alguns astrônomos acreditam que irregularidades observadas na órbita de Netuno são causadas por um décimo planeta, muito grande, cuja órbita está situada além de Plutão. Esse planeta hipotético é chamado de Planeta X. Entre os argumentos contra essa teoria, estão cálculos indicando que não haveria matéria suficiente no ave não voadora originária da África que leva o nome científico Struthio camelus. É a única espécie viva da família Struthionidae, e do género, Struthio. Pertence à ordem das Struthioniformes - aves não voadoras. Desta ordem também fazem parte a ema, originária da

Circuitos eletrônicos
Os circuitos eletrônicos diferem dos circuitos elétricos por possuírem interligações entre diversos componentes eletrônicos, enquanto circuitos elétricos somente têm conexões com componentes elétricos. A principal diferença entre componente eletrônico e elétrico é quanto a passividade e a atividade. Os componentes elétricos são passivos, isto é, não têm atuação própria, não interagem entre si de forma reguladora, enquanto os componentes eletrônicos são ativos, atuam de forma a interagir com o meio através de oscilações, realimentações, auto-regulações, amplific
Convergência evolutiva
Convergência evolutiva é um fenômeno evolutivo observado em seres vivos quando estes desenvolvem características semelhantes de origens diferentes (ou análogas). Este fenômeno está associado à seleção natural, onde mutações que geram alterações morfológicas propícias a determinado ambiente são selecionadas em detrimento de outras menos adequadas. Desta forma, seres vivos que compartilhem o mesmo 20 de agosto de 1943, é o Primeiro-Ministro de Cabo Verde desde 1 de fevereiro de 2001. Parte de sua formação acadêmica foi realizada na Fundação Getúlio Vargas, no
Vida artificial
Vida artificial é o nome dado à disciplina que estuda a vida natural através da tentativa de recriar fenômenos biológicos em computadores ou outros meios "artificiais". Complementa a abordagem analítica tradicional da biologia com uma abordagem sintética onde, ao invés de estudar os fenômenos biológicos através de ver como funcionam os organismos vivos já
Transpiração
Transpiração é o processo pelo qual a água contida em um corpo é eliminada devido a uma elevação de temperatura externa ou interna que a permita fluir para a superfície do mesmo corpo. Apesar de qualquer corpo contendo água em sua conposição esteja sujeito à transpiração sob temperaturas elevadas, é nos seres vivos que a transpiração adquire importância vital. Nos organismos terrestres, o calor do meio externo, assim como o calor gerado pelas suas funções vitais, causa um inevit
PeopleSoft
PeopleSoft, Inc. (NASDAQ:PSFT) foi uma companhia de software que fornecia programas de gerenciamento de recursos, recursos humanos e clientes (CRM - Customer Relationship Management) para grandes empresas.

Controle da Oracle

Em dezembro de 2004, Oracle Corporation anunciou ter assinado um acordo de fusão definitivo para a aquisição de PeopleSoft por ap
All Rights Reserved 2005 wikimiki.org