:: wikimiki.org ::

Kieli

Kieli

:Tämä sivu käsittelee luonnollisia kieliä, muut kielet, katso: kieli (täsmennyssivu) ---- kieli (täsmennyssivu) vuodelta 1407.]] "Kielellä tarkoitetaan ensisijaisesti ihmisten käyttämiä luonnollisia kieliä, jotka tavallisesti toteutuvat puheviestintänä. Yksittäiset kielet ovat mahdollisia, olemassa, ihmislajin kielikyvyn ansiosta. Puhetta myötäilee ja tukee sanaton viestintä. Luonnolliset kielet ovat symbolisia ja niissä on useita osajärjestelmiä. Kielissä on rakenne, joka palvelee tai täyttää ihmiselle tärkeitä funktioita, ja tämä toteutuu kielenkäyttöprosessina. Kielen rakenne ei ole staattinen järjestelmä, vaan sallii paljon vaihtelua esimerkiksi maantieteellisesti, sosiaalisesti ja käyttötilanteen mukaan. Kieli on keskeisimpiä ihmisyyttä luovia tekijöitä. Kieltä on tarkasteltava monesta näkökulmasta. Toisaalta se on autonominen järjestelmä, toisaalta sosiaalinen, kulttuurinen, mentaalinen, biologinen ja kognitiivinen ilmiö. On erilaisia käsityksiä autonomisen kielijärjestelmän suhteesta muihin mainittuihin ulottuvuuksiin, eli kielen rakenteen, tehtävien ja kielenkäyttöprosessien keskinäisistä suhteista." -Fred Karlsson, Yleinen kielitiede (Yliopistopaino 1998) ---- Kieli on järjestelmä, jossa ihminen ilmaisee ajatuksensa kielellisillä merkeillä, abstraktioilla. Näitä merkkejä nimitetään kielellisiksi ilmauksiksi. Puhutuissa kielissä kuuluvia (auditiivisia) merkkejä tuotetaan puhe-elimillä. Kirjoitetussa kielessä kielelliset ilmaukset on tehty silmin nähtäviksi eli luettaviksi. Viitotuissa kielissä kielelliset ilmaukset ovat visuaalisia, eivät auditiivisia. Kieli on kommunikoinnin ja abstraktin ajattelun väline. Sitä on pidetty eräänä olennaisena erona ihmisen ja muiden eläinten välillä. Useimmat eläimet tosin viestivät jollakin tavalla, mutta ihmiskieli on kehittynyt selvästi pisimmälle. Eräät kädellisten yksilöt, kuten simpanssit ja gorillat, ovat ihmisten koulutuksessa oppineet ilmaisemaan monimutkaisiakin käsitteitä viittomilla. Kieli mahdollistaa abstraktina ajatteluna tulevaisuuden ja menneisyyden käsittelyn. Se laajentaa olemisen tulemiseksi. Kieli siis laajentaa ja tehostaa niiden vasteiden määrää, joilla yksilö voi sopeutua ympäristöönsä, erityisesti yhteisönä, yhteistyötä tekevänä yksilöiden kokonaisuutena. Kielen syntyminen on ilmeisesti ollut laukaiseva tekijä tieteen, taiteen ja teknologian syntyyn. Eläinten ja hyönteisten viestintä tapahtuu myös kemiallisen "kielen" välityksellä, esimerkkinä reviirin rajojen merkitseminen hajuilla. Kemiallisella kielellä on merkitystä myös ihmisten viestinnässä. Ihmisellä on esim. kyky tunnistaa jollain merkitystä omaavalla tasolla vastakkainen sukupuoli, jolla on mahdollisimman erilainen immuunijärjestelmä. Evoluution kannalta tämä takaa jälkeläisille mahdollisimman monipuolisen immuunijärjestelmän, siis eloonjäännin.

Kielten tutkimus

Kielitiede tutkii kieliä.

Ihmisen kielet

Luonnollisen kielen piirteitä ovat seuraavat:
- Se on kehittynyt vuosituhansien aikana jossakin ihmisyhteisössä.
- Se on jonkun yksilön ensikieli eli äidinkieli, jonka hän on lapsena omaksunut (ei opiskellut tietoisesti).
- Sitä käytetään erilaisissa tilanteissa yhteydenpitovälineenä ja maailman hahmotustapana.

Ihmisen kielten historia ja kehitys

Kielten luokittelu ja kielikunnat

Maailmassa on tuhansia kieliä. Tavallisesti arvio liikkuu 6 000 kielen paikkeilla. Se vaihtelee kuitenkin tuhansilla puoleen ja toiseen, koska kielen ja murteen välille on mahdotonta vetää selkeää rajaa. Luonnolliset kielet luokitellaan
- typologisesti tyyppeihin (kielitypologia)
- genealogisesti kielikuntiin (historiallis-komparatiivinen tutkimus).

Keinotekoiset kielet

- Kansainväliset apukielet. Tunnetuimpia apukieliä ovat muun muassa
- volapük (1880)
- esperanto (1887)
- ido (1907)
- interlingua (1951)
- lingua franca nova (1965)
- Muut keinotekoiset kielet
- klingon

Eläinten kielet

Formaaliset kielet

Formaaliset kielet, esim. tietokoneen ohjelmointikielet

Katso myös

- Luettelo kielistä
- Luettelo kielistä puhujamäärän perusteella
- Luettelo hokemista
- Kieli ja aivot
- Sodankäynnin kehitys ja kieli Luokka:Harrastukset Luokka:Kielitiede ja:言語 ms:Bahasa simple:Language ko:언어

Ihminen

Ihmiset määrittelevät itsensä biologisin, sosiaalisin ja hengellisin tavoin. Biologian näkökulmasta ihminen tarkoittaa lajia Homo sapiens sapiens, joka on polveutunut kädellisistä apinoista. Ihminen on rakenteeltaan ja toiminnoiltaan yksi eläinlaji. Ihmisen erityispiirteinä on pidetty paitsi välineiden käyttöä, myös oppimis- ja kommunikaatiokyvyn erinomaisuutta, mutta näitä samoja piirteitä on tietyssä määrin muillakin elämänmuodoilla. Ihmisellä on mahdollisuus hyödyntää kirjoitettua historiaansa kun taas muilla tunnetuilla elämänmuodoilla mahdolliset meemit kulkeutuvat muilla keinoin sukupolvelta toiselle. Ihmisyhteiskunnat perustuvat tässä mainituille ominaisuuksille. Ihmislajin synty on seurausta luonnossa vallitsevista yleisistä lainalaisuuksista ja satunnaistapahtumista. Ihminen, kuten muutkin eliölajit, on kehittynyt luonnon kehityksen, evoluution, tuloksena. Lisäksi ihmiskunnassa vaikuttaa kulttuurievoluutio, jonka lainalaisuudet ovat erilaiset kuin biologisen evoluution. Ihmisen aivokapasiteetista suhteellisesti suurempi osa on varattu oppimiselle, tiedon muokkaamiselle ja monimutkaisen tiedon käsittelylle (enkefaloituminen). Tämä on johtanut ihmisten monimutkaiseen käyttäytymiseen, kielien syntyyn, monimutkaisten sosiaalisten rakenteiden (kuten perheen, yhteisön ja valtion) syntyyn ja teknologiseen kehittymiseen. Ihmisen aivokuoren tietoa yhdistelevät assosiaatioalueet ovat suuremmat kuin muilla eliöillä, mikä mahdollistaa korkeammat ajattelutoiminnot, joita muilla elämänmuodoilla ei tiedetä olevan.

Ihmistä tutkivat tieteet

Biologia tutkii elämää ja siksi myös ihmistä mutta silti se ei ota huomioon kaikkia ihmisen ominaisuuksia. Eri tieteenalat tutkivat ihmistä ja ihmisen toimintaa eri tavalla:
- Antropologia
- Biologia
- Psykologia
- Sosiologia

Ihmisen organisoitumisen tasot evoluutiossa

Evoluutiossa ihmisen keinoja selvitä muita lajeja paremmin on ollut keskeisesti älykkyys, ihmisen aivot. Muita vastaavia keinoja, osin aivoihin perustuen ovat olleet mm:
- kommunikaatiotekniikka: kieli
- muu teknologia
- tieto, ymmärrys ja
- organisaatiotaito, joukon voima ja sen mahdollistama erikoistuminen. Viimeiseen kohtaan liittyen organisoitumisen evolutionäärisinä vaiheina nähdään: # yksilö on organisoitumisen pohjana, mutta todennäköisesti ihminen on aina ollut laumaeläin # itsenäinen, muista ryhmistä lähes riippumaton suurperhe tai pieni perheiden yhteenliittymä, 10 - 20 jäsentä (metsästäjä-keräilijä) # suurperheistä muodostuva klaani, joka muodostui läheisistä perheistä ja jotka hakivat puolisoita toisista suurperheistä ja muodostivat näihin sukulaissuhteisiin perustuvia suurempia organisaatioita esim. suurriistan metsästykseen (suurriistan metsästys) # klaaneista muodostuvat heimot, jotka mahdollistivat jo suurien projektien hoitamisen. Niiden pohjana oli todennäköisesti myös yhteisiä tilaisuuksia, uskontoa jne (suurriistan metsästys/maatalous) # heimoista muodostuvat valtiot, jotka lisäsivät ihmisten toimintamahdollisuuksia maatalouden ja kaupan alalla(maatalous, kauppa) # valtiota suuremmat valtioista muodostuvat organisaatiot, imperiumit, valtioliitot, liittovaltiot ja lopulta globalisaatio (teollisuus ja tietoyhteiskunta) Em. tasoissa ja ihmisen evoluutiossa vaikuttavat keskeisesti yhdessä kompleksisena systeeminä seuraavien asioiden eri tasot:
- tietotekniikka: kieli, kirjoitustaito, kirjapainotaito, elektroninen tiedonkäsittely
- organisaation taso: suurperhe, klaani, heimo, valtio, globaali taso ja niiden organisaatiomuodot: sukulaisuus, hierarkia, kauppa ja verkko
- teknologia: integroimaton tekniikka (käsikirves), integroitu tekniikka (kivikirves puuvarressa), koneet, järjestelmät ja järjestelmien järjestelmät
- kyky mallintaa ympäristöä: aivot, kieli ja sen mahdollistama abstrakti ajattelu, järki, tiede ja kompleksisuuden hallinta
- ihmisten välisten kontaktien jatkuva kasvu: pienet erilliset suurperheet, yhteistyötä tekevät klaanit, kylissä asuvat heimot, kaupungit, valtiot, suurkaupungit ja globaalit elektroniset verkot
- erikoistumisen kasvu, ammattien lukumäärän jatkuva kasvu
- ihmisyhteisön tietosisällön, kompleksisuuden ja organisaatiotasojen jatkuva kasvu

Ihmisen biologia

Niin ihmisen ja muidenkin organismien elämään kuuluu syntymä, kasvu ja kuolema. Ihminen kulkee kahdella jalalla kanta-astuen. Ihmisellä on kaksi biologista sukupuolta, mies ja nainen. Ihmisten keskipituus on n. 167 cm ja he elävät noin 65-vuotiaiksi.

Katso myös

- Rotu
- Ihmisen evoluutio
- Ihmisen toiminta
- Piltdownin ihminen
- Matti Meikäläinen
- ympäristö
- Tuli, evoluutio ja ihminen
- Räpyläjalkaisuus Luokka:Ihminen Luokka:Ihmisen evoluutio ko:인간 ja:ホモ・サピエンス

Symboli

Symboli (kreikkaa sym bolos, liittää yhteen; antonyymi diaboli, kreikk. dia bolos erottaa) on sana, asia tai kuva, joka liittää yhteen kaksi tai useamman ennalta sovitun asian. Symbolit ovat kaikki sovittuja.

Katso myös

- Semiotiikka ja:シンボル simple:Symbol

Biologia

käyttäytymistä tutkii etologia ja rakennetta anatomia. Kuvassa naarasleijona.]] naarasleijona, kasveja tutkii kasvitiede ja kasvipatologia. Kuvassa kasvisolu.]] Biologia tutkii elävien olentojen eli eliöiden ominaisuuksia ja käyttäytymistä. Biologia on empiiristä tiedettä. Biologia tulee kreikan sanoista bios (elämä) ja logos (oppi). Biologia on lähestynyt kemian ja fysiikan kaltaisia luonnontieteitä ja ottanut käyttöön matemaattisia ja tilastollisia menetelmiä, jonka vuoksi sen on arvioitu kehittyvän eksaktin tieteen suuntaan.

Osa-alueita

- anatomia eli eliöiden rakenne
- biotekniikka
- ekologia on oppi luonnon taloudesta.
- eläintiede eli zoologia
- etologia eli eläinpsykologia
- evoluutiobiologia eli eliöiden kehitysoppi
- fysiologia eli eliöiden elintoiminnot
- hydrobiologia
- kasvipatologia
- kasvitiede eli botaniikka
- kudosoppi eli histologia
- käyttäytymisekologia
- mikrobiologia
- muoto-oppi eli morfologia
- neurotiede eli kognitiotiede
- perinnöllisyystiede eli genetiikka
- sienitiede eli mykologia
- systematiikka
- taksonomia eli tieteellinen luokittelu
- ympäristöbiologia

Käsitteitä

abioottinen - aineenvaihdunta - biodiversiteetti - biomi - biotooppi - biosfääri - DNA - ravinto - ekologinen lokero - ekosysteemi - eliöyhteisö - evoluutio - kelpoisuus - kliimaksi - lisääntyminen - luonnonvalinta - pioneerieläin - pioneerikasvi - populaatio - sukkessio - uhanalaisuusluokitus - yhteyttäminen - pääjakso - kaari

Katso myös

- Eliö
- Eläin | Luettelo eläimistä
- Kasvit | Luettelo kasveista
- Lääketiede
-

Linkkejä

- [http://www.edukouvola.fi/iltalukio/aineet/biolinkit.htm Kouvolan iltalukion biologialinkit] als:Biologie ms:Biologi ko:생물학 ja:生物学 simple:Biology th:ชีววิทยา

Viittomakielet

Viittomakielet eli viitotut kielet ovat gesturaalis-visuaalisia kieliä: niissä käytetään käsien ja kehon liikkeitä sekä ilmeitä kielellisen viestin ilmaisemiseen (gesturaalisuus), ja viesti vastaanotetaan näön kautta (visuaalisuus). Viesti välitetään käsimuotojen, käsien, vartalon ja suun liikkeiden sekä ilmeiden avulla. Viittomakieli ei ole vain tapa esittää puhuttua kieltä vaan se on oma luonnollinen kieli, joka vielä usein on käyttäjänsä äidinkieli (vrt. viitottu puhe).

Viittomakielten syntyminen

Viittomakielet ovat kehittyneet kuurojen yhteisöissä. Niitä käyttävät syntymästään saakka kuurojen lisäksi mm. kuuroutuneiden, huonokuuloiset, viittomakielisten omaiset ja ystävät, kuurojentyöntekijät, tutkijat ja tulkit. Viitotut kielet eivät myöskään ole uusi keksintö – niitä on käytetty yhtä kauan kuin kuurojen yhteisöjä on ollut. Joidenkin tutkijoiden mukaan viittomakieliä käytettiin jopa ennen puhuttuja kieliä. Ensimmäisen kerran viittomakieltä alettiin käyttää kouluopetuksessa vuonna 1775 Ranskassa. Koulutuksen aloitti Charles Michel d'Epée.

Maailman viittomakielet

Erilaisia viittomakieliä on maailmassa satoja, jotka eroavat viittomistoltaan ja kieliopiltaan toisistaan. Kieliopeissa on tosin löydettävissä tiettyjä samankaltaisuuksia, mikä mahdollistaa eri kieliä viittovien kommunikoida keskenään välikielellä. Viittomakielillä ei myöskään ole suoraa yhteyttä puhuttuihin kieliin. Esimerkiksi Englannissa, Irlannissa, USA:ssa ja Australiassa puhutaan englantia mutta viittomakielet eroavat kaikissa maissa toisistaan (Amerikkalainen viittomakieli on itse asiassa läheistä sukua ranskalaiselle viittomakielelle). Keinotekoinen kieli Gestuno on yritys luoda yhtenäinen kansainvälinen viittomakieli. Gestuno ei ole käytössä kovin yleisesti, mutta eräitä Gestunon viittomia käytetään kansainvälisen viittomisen yhteydessä. Gestuno on osittain verrattavissa puhuttujen kielten Esperantoon. 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa pohjoismaisia viittomakieliä yritettiin yhtenäistää, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Projektista jäi pohjoismaisiin kieliin muutama yhtenäinen viittoma, kuten viikonpäivien viittomat.

Lingvistiikkaa

Maailman viitotut kielet ovat keskenään kieliopillisesti hyvin samankaltaisia verrattuna puhuttujen kielten kielioppien erilaisuuksiin. Eroavuuksia on, mutta kattavaa viittomakieliä vertailevaa tutkimusta ei ole tehty.

Topic-comment

Viitottujen kielten tendenssi näyttää olevan topic-comment-rakenne, eli pääasia kerrotaan ensin, sitten sen määreet. Esimerkiksi adjektiivit seuraavat (pääosin) substantiivia.

Päällekkäiset elementit

Puhutut kielet ovat lineaarisia (yksiulotteisia), mutta viitotuissa kielissä käytetään useampia kielellisiä tasoja päällekkäin. Esimerkkinä suomen kielen "Ajoin autoa" tarvitsee lisämääreitä, jos halutaan kertoa asiasta tarkemmin: "Ajoin autoa kuoppaisella tiellä". Viittomakielissä viittomat voivat ottaa visuaalisia määreitä, jotka lisäävät viittoman antamaa kielellistä informaatiota. Siten AJAA-KUOPPAISTA-TIETÄ voi olla yksi viittoma samalle käsitteelle, johon puhuttu kieli tarvitsee kolme sanaa. Käsien asennon ja liikkeiden lisäksi muut kielelliset tekijät, ilmeet ja kehon liikkeet, voivat antaa päällekkäistä informaatiota. Siten lauseet "ajoin autoa" ja "ajoin autoa kuoppaisella tiellä, mutta en välittänyt siitä" voivat olla viitottuna ajallisesti yhtä pitkiä ja sisältää saman määrän viittomia.

Kirjoitusjärjestelmät

Viittomakielille ei ole yleisesti käytössä olevaa kirjoitusjärjestelmää, ja arkikäytössä viittomakieliä ei kirjoiteta tuskin koskaan. Kielen päällekkäiset elementit ja kolmiulotteisuus vaikeuttavat yksinkertaisen kirjoitusjärjestelmän kehittämistä. Sutton SignWriting on yksi varsinkin Yhdysvalloissa käytössä oleva järjestelmä. Hampurin yliopiston kehittämää HamNoSys-kirjoitusjärjestelmää käytetään joskus lingvistisissä tutkimuksissa. Yleisin tapa kirjoittaa muistiin viittomakieltä on glossien käyttö. Glosseissa viittomat kirjoitetaan ylös käyttäen niitä parhaiten vastaavaa puhutun kielen sanaa. Lisäksi käytetään numeroita ilmaisemaan viittoman paikkaa tai suuntaa, sekä kirjaimia, välimerkkejä ja alleviivauksia kertomaan toistosta, ilmeistä tai muista kielellisistä tekijöistä. Wikipediassa käytetään glosseja esitettäessä esimerkkejä viittomista tai viittomakielisistä lauseista.

Kuulevien viittomakielet

Viittomakieliä tai viitottuja kommunikaatiomenetelmiä syntyy myös kuulevien yhteisöissä. Usein kyse ei ole kuitenkaan varsinaisesti kielestä, vaan merkkijärjestelmästä. Amerikan intiaanit käyttivät heimojen välisessä viestinnässä viitottua pidgin-kieltä kun heimojen puhutut kielet olivat erilaisia. Salaseurat ja rikolliset ovat käyttäneet käsien liikkeisiin perustuvia merkkikieliä. Viittomia tai käsimerkkejä käytetään myös silloin, kun puhe on mahdotonta tai pitää pysyä hiljaa, kuten sotilasoperaatioissa ja sukeltaessa. Kuulevat käyttävät puheen tukena eleitä, jotka ovat kulttuuriin sidonnaisia. Etenkin Italiassa eleet ovat niin voimakkaasti puhutun italian osa, että jotkut italialaiset pystyvät ilmaisemaan monimutkaisiakin käsitteitä pelkillä eleillä.

Suomen viittomakielet

Suomessa on kaksi erilaista viittomakieltä: Suomalainen viittomakieli ja suomenruotsalainen viittomakieli. On edelleen kiistanalaista ovatko nämä kielet erillisiä kieliä vai onko suomenruotsalainen viittomakieli suomalaisen viittomakielen variaatio.

Katso myös

- Suomalainen viittomakieli
- Viitottu puhe
- Tukiviittomat

Aiheesta muualla

- T. Rissanen, Viittomakielen perusrakenne, Helsingin yliopisto, 1985
- [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=1 Esittelyjä eri viittomakielistä (englanniksi)] Luokka:Viittomakielet ja:手話

Kommunikointi

Viestintä eli kommunikaatio on saanut nykyaikana yhteiskunnassamme merkittävän jalansijan. Viestintä on pohjimmiltaan ihmisten vuorovaikutusta keskenään. Sitä voidaan harjoittaa monin eri tavoin, esimerkiksi puhelimella, Internetissä ja kasvotusten.

Yleistä

Aakkoset -- Kommunikaatioteoria -- Dialektiikka -- Yleinen merkitysoppi -- Tieto -- Informaatioteoria -- Journalismi -- Kieli -- Kirjasto -- Vakaumus -- Painaminen -- Propaganda -- Julkinen puhe -- Puhe -- Puhetaito -- Merkkioppi -- Sofisti -- Symboli -- Kääntäminen -- Kehitystä tukeva kommunikaatio

Ihmiset

Aristoteles -- Charles Berger -- Cicero -- Claude Shannon -- Dalmas Taylor -- George Herbert Mead -- I. A. Richards -- Irving Janis -- Irwin Altman -- Marshall McLuhan -- Noam Chomsky -- Osmo A. Wiio -- Platon -- Quintilian -- Roland Barthes -- Walter Fisher -- Warren Weaver

Media ja teknologia

Digitaalinen media -- Kirja -- Kommunikaatioteknologia -- Tietokoneverkko -- Kuva -- Internet -- Elokuva -- Kirje -- Massamedia -- Uutismedia -- Sanomalehti -- Aikakauslehti -- Lennätin -- Radio -- Puhelin -- Televisio -- Video -- Sähköposti -- Kirjoittaminen -- Tekninen kirjoittaminen

Teoriat, koulukunnat ja lähestymistavat

Ethnomethodologia -- Sisältöanalyysi -- Keskusteluanalyysi -- Symbolic interactionism -- Strukturalismi -- Kriittinen teoria -- Kulttuurioppi -- Verkkoanalyysi -- Poliittinen talous -- Median ekologia -- Kybernetiikka

Kysymykset ja keskustelunaiheet

Digitaalinen kuilu -- Tietoyhteiskunta -- New world information order -- Universal service -- Myöhäinen kapitalismi -- Kuviteltu yhteisö -- Mikropolitiikka -- Hegemonia -- Globalisaatio -- Postmodernisuus -- Perhekommunikaatio -- Sosiaalinen verkko -- Sosiaalinen pääoma -- Public sphere -- Demokratia -- Identiteetti -- Sukupuolirooli -- Nationalismi -- Kulttuuri-imperialismi Luokka:Viestintä

Simpanssi

Simpanssi (Pan troglodytes) on Keski-Afrikassa esiintyvä ihmisapinoihin kuuluva laji. Se on toinen simpanssien suvun edustajista. Simpanssit painavat 40–70 kg, ja urokset ovat 160 cm pitkiä ja naarat 130 cm. Simpanssit ovat kuitenkin huomattavasti ihmistä vahvempia. Simpanssien ravinto koostuu pääosin hedelmistä, lehdistä, pähkinöistä ja siemenistä, minkä lisäksi ne täydentävät ruokavaliota hyönteisillä. Eri puolilla Afrikkaa simpanssi on jakautunut alalajeiksi:
- Pan troglodytes troglodytes: Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Päiväntasaajan Guinea, Gabon, Kongon tasavalta ja Kongon demokraattinen tasavalta
- Pan troglodytes verus: Guinea, Mali, Sierra Leone, Liberia, Norsunluurannikko, Ghana ja Nigeria
- Pan troglodytes vellerosus: Länsi-Nigeria ja Kamerun
- Pan troglodytes schweinfurthii: Keski-Afrikan tasavalta, Sudan, Kongon dem. tasavalta, Uganda, Ruanda, Burundi, Tansania ja Sambia

Sukusolujen perintötekijästö

1. syyskuuta vuonna 2005 tutkijat onnistuivat saattamaan loppuun simpanssin geenikartan selvitystyön. Tätä pidetään suurena edistysaskeleena ihmisen ja lähimmän sukulaisensa simpanssin geneettisiä eroja tutkittaessa. Tutkijoiden mukaan ihminen ja simpanssi ovat perintötekijöiltään yli 99 prosenttisesti samanlaisia. Lajien uskotaan alkaneen kehittyä toisistaan erilleen yhteisestä esi-isästä noin kuusi miljoonaa vuotta sitten. Molempien lajien DNA-nauhassa on yli kolme miljardia emäsparia, joista geenit koostuvat. Näistä emäspareista noin 40 miljoonaa oli simpanssilla erilaisia kuin ihmisellä. Yhden prosentin ero kuitenkin aiheuttaa sen, että ihminen on hallitsevassa asemassa kaikkialla maapallolla, ja simpanssi taas on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Luokka:Apinat Luokka:Uhanalaiset nisäkkäät ja:チンパンジー

Gorilla

Gorilla (Gorilla gorilla) on Afrikassa elävä apinalaji ja suurin kädellisistä. Gorillojen keskimääräinen pituus on 1.65-1.75 metriä ja keskimääräinen paino on 140-165 kilogrammaa. Gorillojen elinaika on yleensä 30-50 vuotta. Naaraiden raskausaika kestää noin 8 ja puoli kuukautta. Gorillalaumaa johtaa yleensä hopeaseläksi kutsuttu vanha uros. Nimitys johtuu niiden hopeanharmaasta selkäkarvoituksesta. Hopeaselkä johtaa tavallisesti noin 5-30 gorillan laumaa. Gorillat kuuluvat ihmisen lähimpiin sukulaisiin ja ne ovat hyvin älykkäitä. Hyvä esimerkki on gorillanaaras Koko, jonka Stanfordin yliopiston tutkijat ovat opettaneet viittomaan. Koko osaa kommunikoida yli tuhannella eleellä. Gorillat, varsinkin vuoristogorillat, ovat tulleet uhanalaisiksi salametsästyksen vuoksi. Tutkijoiden onneksi gorillakanta on alkanut nousta, mutta gorillat voivat muutaman kymmenen vuoden kuluttua kuolla sukupuuttoon, ellei salametsästystä saada lopetettua.

Muuta

Vuoristogorillojen tutkija Dian Fosseyn elämäntyöstä kertoi vuonna 1988 valmistunut kuuluisa elokuva Sumuisten vuorten gorillat (Gorillas in the Mist), jossa tutkijaa näytteli Sigourney Weaver.

Katso myös

- Koko - viittomakieltä taitava gorilla luokka:apinat Luokka:Uhanalaiset nisäkkäät ko:고릴라 ja:ゴリラ th:กอริลลา

Tiede

:Suomessa ilmestyvää Tiede-nimistä aikakauslehteä käsittelee artikkeli Tiede-lehti. Tiede on järjestelmällistä toimintaa, jossa pyritään saavuttamaan uutta tietoa, joka selittää todellisuutta paremmin. Tieteessä pyritään tutkimaan tapahtumia, jotka voidaan toistaa tieteellisistä tutkimusta varten. Toisaalta tieteellä tarkoitetaan järjestelmällistä ja yhtenäistä tietojen kokonaisuutta, joka on hankittu tällä kriittisellä menetelmällä. Se, mikä erottaa tieteen esimerkiksi tavallisen arkikokemuksen avulla hankituista tiedoista, ovat sen tehtävät. Tiede kuvaa miten asiat ovat, selittää miksi asiat ovat niin kuin ovat ja pyrkii myös ennustamaan tietojen pohjalta, miten asiat tulevat tulevaisuudessa olemaan. Tieteen tutkimuksen luonnetta tarkastelevaa tiedettä kutsutaan tieteenfilosofiaksi, jonka piiriin kuuluvat niin tieteen perusteisiin kohdistuva yleinen tieteenfilosofia kuin tarkemmin eri aloihin keskittyvä erillistieteiden filosofia.

Tieteellinen toiminta

Yhteiskunnassa tieteenteko on erityisten tieteellisten instituutioiden tehtävä. Suomessa tieteenteko kuuluu pääasiassa yliopistolaitokselle, joiden perustan koko tieteellinen tutkimus muodostaa. Myös erilaiset tutkimuslaitokset ja yritykset tekevät tieteellistä tutkimusta. Vaikka tiedettä tehdään erilaisissa ympäristöissä, esimerkiksi luonnontieteitä laboratorioissa ja arkeologiaa kaivauksilla, ovat keskeiset "pelisäännöt" kaikilla samanlaiset. Tutkimuksen tavoitteena on jonkin kysymyksen tai ongelman ratkaiseminen. Tiedettä ei kuitenkaan ole pelkkä yksityinen tutkimustyö, vaan tulokset tulee myös julkaista esimerkiksi tieteellisissä lehtijulkaisuissa. Tieteilijät myös osallistuvat muun muassa erilaisiin kokouksiin sekä kommentoivat arvioivat tutkimuksilla saavutettuja tuloksia. Tällä tavalla tutkimusken tulokset asetetaan kritiikin kohteeksi, jonka pohjalta tulos voidaan hyväksyä, sitä saatetaan korjata tai se voidaan hylätä.

Tieteen kriteerit

Toinen tieteen arkitiedosta ja ns. näennäistieteestä erottava seikka ovat sen kriteerit eli ehdot. Nämä ehdot ovat tarkoin määritellyt ja valvotut. Kuten tutkimuksen teossa, myös niiden kriittisessä tarkastelussa on vakiintuneet pelisäännöt. Tieteellisen tiedon pääperiaatteet ovat objektiivisuus, autonomisuus, kriittisyys ja edistyvyys.

Tieteen lajit

Tiede jaetaan tiedon laadun perusteella kahteen ryhmään: reaalitieteisiin ja käsitteellisiin tieteisiin. Reaalitieteet jaetaan usein luonnontieteisiin, humanistisiin tieteisiin eli ihmistieteisiin sekä yhteiskuntatieteisiin. Käsitteellisiin tieteisiin sisältyy matematiikka ja logiikka. Luonnontieteiden pohjana pidetään luonnontieteellistä menetelmää. Hermeneutikot pitävät sen lisäksi pätevänä hermeneuttista menetelmää. Yksi tieteenfilosofian kysymyksiä on, kuinka erilaisia luonnontieteet ja ihmistieteet loppujen lopuksi ovat. Realistisen käsityksen mukaan molemmissa voidaan vedota syysuhteellisiin (kausaalisiin) syihin, vaikka vain jälkimmäisessä on toimijoiden omilla käsityksillä merkitystä.

Tieteiden jaottelua

Formaaliset eli käsitteelliset tieteet
- Matematiikka ja logiikka Todellisuutta koskevat reaalitieteet
- Luonnontieteet
- Esim. tähtitiede, geotieteet, fysiikka, kemia, biokemia, biologia, psykologia.
- Yhteiskunnalliset ja humanistiset tieteet ('ihmistieteet')
- Esim. maantiede, taloustiede, sosiologia, historia, arkeologia, antropologia, lingvistiikka, semiotiikka, kulttuurintutkimus.
- Soveltavat tieteet
- Esim. tekniikka, lääketiede, hoitotiede, kasvatustiede, sosiaalipolitiikka, valtio-oppi, maailmanpolitiikka.
- "Argumentoivat" tieteet
- Filosofia

Tutkimuksen lajit

Tieteellinen tutkimus jakautuu perustutkimukseen ja soveltavaan tutkimukseen. Perustutkimus tavoittelee tietoa, josta ei välttämättä ole suoraan käytännöllistä hyötyä. Soveltava tutkimus yrittää saavuttaa perustutkimuksen antaman tiedon avulla tietoa jotakin käytännöllistä tavoitetta varten. Lisäksi voidaan vielä erottaa kehittämistyö, joka perustuu tutkimustuloksiin ja pyrkii kehittämään uusia tai parempia välineitä, menetelmiä tai palveluja. Tutkimuksen päätyypit ovat laadullinen eli kvalitatiivinen ja määrällinen eli kvantitatiivinen tutkimus. Laadullinen tutkimus tutkii asioita laadullisesti. Määrällinen tutkimus mittaa asioiden määrää tai suuruutta. Sen etuna on, että tuloksia voidaan käsitellä matemaattisesti.

Tieteentutkimus

Tieteentutkimus on monitieteinen ala, johon kuuluu muun muassa tieteenfilosofia, tieteen sosiologia ja tieteen historia. Tieteentiede tarkoittaa niitä tieteentutkimuksen aloja, jotka tutkivat tiedettä kokeellisesti. Näihin luetaan esimerkiksi tieteen sosiologia.

Tiede ja tekniikka

Luonnontieteet eivät ole sama asia kuin tekniikka, joka kyllä on ainakin nykyään riippuvainen tieteen edistymisestä. Tieteen puolustus pelkkänä tekniikan mahdollistajana ei tee sille oikeutta, sillä uteliaisuus ja tarve ymmärtää ovat syvällisiä inhimillisiä tarpeita. Tekniikka on kuitenkin eräässä mielessä tärkeä tieteelle: se osoittaa kehityksellään tieteellisten teorioiden todellisuuspohjan.

Tiede ja matematiikka

Immanuel Kantin mukaan asia on sitä enemmän tiedettä, mitä enemmän se perustuu matematiikkaan. Myös filosofi Benedict de Spinoza oli samaa mieltä. Hänen mielestä ilman matematiikkaa ihminen olisi tuomittu ikuiseen pimeyteen. Matemaatiikka luo perusteet muiden tieteiden, esim. fysiikan alalla todellisuuden mallintamiselle ja siihen taas voi perustua käytännöllisemmät insinööritieteet. Tällä tavalla ymmärrettynä matematiikka on mm. kaiken teknologian takana tai sen ylempi taso. Matematiikka, tiede ja tekniikka liittyvät siis toisiinsa. Tämän rakennelman mukaan uusi matematiikka ennakoi uusia tieteen aloja ja edelleen uutta teknologiaa. Jälkimmäisestä esimerkkinä käy George Boolen kehittämä Boolen algebra, digitaalitekniikka ja tietokoneet. DNA oli ensin ajatuksellinen konsepti, sitten fysikaalinen ja kemiallinen todellisuus ja ehkä sen sisältämä matematiikka löydetään aikanaan. Toisaalta vektori-integraalit mahdollistivat sähkömagneettisen aaltoliikeen mallintamisen Maxwellin yhtälöiden muodossa ja ne taas koko sähkötekniikan luonnin, siis radiot, puhelimet, tutkat, tietokoneet, valokaapelit jne. Tämä matematiikan perustava olemus koskee lähinnä luonnontieteitä. Humanistisemmilla tieteenaloilla matematiikan soveltaminen ei ole näin suoraviivaista ja se voi jopa puuttua kokonaan. Yhteiskuntatieteistäkin mm. psykologian kohdalla on havaittu matematiikan ilmaisun rajoittuneisuus tutkimustuloksien julkaisemisessa. Kuuluisin kriittinen sitaatti matematiikan ja todellisuuden yhteydestä on Albert Einsteinin sanat: "Jos matematiikka kuvaa todellisuutta, se ei ole puhdasta. Jos matematiikka on puhdasta, se ei kuvaa todellisuutta." Jos tämän lausuman perusteita katsotaan systeemisestä näkökulmasta saadaan seuraava rakennelma: Matematiikka on asioiden pohjalla, alimmalla, kaikkeen vaikuttavalla tasolla. Se mitä näemme todellisuudesta ei ole alin taso ja emme useinkaan tunne ylätason todellisuuden ja alatason matematiikan välillä olevia useita emergenttejä tasoja ja niiden emergenttejä ilmiöitä. Tämä ajatusrakennelma sopii edellä esitettyyn luonnontieteiden ja humanististen tieteiden matemaattiseen eroon. Atomi on yksikertaisempi ja monta olemassaolon systeemitasoa yhteiskunnan alapuolella. Atomia hallitsee yksinkertainen matematiikka ja yhteiskuntaa ihmiselle hallitsemattomasti kompleksinen matematiikka.

Tiede ja valetiede

Nk. postmoderni filosofia esittää, että tiede on vain yksi uskonto muiden joukossa. Tieteen puolustajat väittävät tieteen kuitenkin poikkeavan uskonnosta siinä, että se testaa jatkuvasti omia teorioitaan. Heidän mukaansa tiedemiehet ovat ihmisinä erehtyväisiä, mutta tiede on itseään korjaava prosessi ja sellaisena jotain oleellisesti erilaista kuin uskonto.

Katso myös

- Yhteiskuntatiede
- Paradigma
- Benedict de Spinoza ja tieteen (järjen) asema Spinozan tietofilosofiassa
- Tiede on aina suhteellista
- Nollatutkimus
- Näennäistiede Luokka:Tiede Luokka:Tieteenfilosofia ms:Sains zh-min-nan:Kho-ha̍k ko:과학 ja:科学 simple:Science th:วิทยาศาสตร์

Teknologia

Teknologia on ihmiskuntaa hyödyntävien työkalujen, koneiden, materiaalien ja prosessien käyttöä ja kehittämistä. Uusien keksintöjen lisäksi myös vanhat keksinnöt ovat teknologiaa, kuten esimerkiksi pyörä. Uuden teknologian kehittyminen uudeksi standardiksi asti vaatii suuren yleisön huomion, mutta ennen kaikkea rahallisen tuen. Uusi teknologia alkaa kehittyä vain jos sille keksitään sovelluksia.

Teknologian osa-alueita ja keksintöjä

- Avaruustutkimus
- Avaruustekniikka
- Terraformointi
- Energia
- hiilivoima
- tuulivoima
- vesivoima
- ydinvoima
- Kodintekniikka
- Mikroaaltouuni
- Tietotekniikka
- Viihde-elektroniikka
- Käytettävyys

Katso myös

- tekniikka

Lähteitä:

- Pääesikunnan sotatalousosaston julkisessa kirjassa "[http://www.mil.fi/paaesikunta/paaesikunta/sotatalous/ Sotatekninen arvio ja ennuste (STAE)]", joka on ilmestynyt 5.10.2004, käsitellään asevoimien teknologiaa vuoden 2020 tähtäimellä. Ensimmäinen osa käsittelee teknologioita ja toinen osa järjestelmiä. Luokka:Tekniikka

Feromoni

Feromoni on tuoksuaine, kemiallinen signaali, jota monet hyönteiset erittävät tietyistä rauhasista viestittääkseen jotakin toiselle saman lajin yksilölle. Seksuaaliferomonien avulla houkutellaan vastakkaisen sukupuolen edustaja paritteluun. Muurahaiset merkitsevät polkunsa feromonien avulla osatakseen takaisin. Muurahaisilla on hälytysferomoneja, joilla ne varoittavat uhkaavasta vaarasta. Lisäksi ampiais- ja muurahaiskuningattaret erittävät feromonia, joka vaikuttaa muihin naaraisiin siten, että niiden sukupuolinen kehitys lakkaa ja niistä tulee työläisiä. Tuhohyönteisiä on ennen hävitetty seksuaaliferomonien avulla: tuoksun houkuttelemat koiraat tuhotaan kun ne ehtivät paikalle. Luokka:Biokemia ja:フェロモン

Evoluutio

Evoluutio yleisesti ottaen tarkoittaa ajassa tapahtuvaa muuttumis- eli kehitysprosessia. Biologiassa käsite tarkoittaa biologista evoluutiota, eliöiden muuttumista sukupolvien myötä. Voi myös puhua populaation perinnöllisten ominaisuuksien kehittymisestä sukupolvien myötä. Charles Darwinin kehittämä evoluutioteoria on nykyään vallalla oleva käsitys nykyisten lajien syntymekanismista. Hänen kirjaansa Lajien synty (1859) pidetään käännekohtana teorian synnylle. Yksinkertaistetussa muodossa evoluutioteorian perusperiaatteet ovat perinnöllisyyden (jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan), muuntelun (jälkeläiset ovat keskenään erilaisia) ja luonnonvalinnan periaate (keskenään erilaiset jälkeläiset menestyvät eri tavoin). Tarkkaan ottaen näiden periaatteiden mukaan evoluutiota voi tapahtua ilman "vahvimpien eloonjäämistäkin". Nykyisessä evoluutioteoriassa on oikeastaan kaksi koulukuntaa: populaatiogeneettinen ja yksilöiden evoluutiota korostava. Edellinen selittää lajiutumista populaatioiden geenifrekvenssien muutoksena, jälkimmäinen puolestaan korostaa yksilöitä luonnonvalinnan ensisijaisina kohteina. Siitä miksi biologinen evoluutio tapahtuu, miten, ja mitä tästä seuraa, ovat jatkohypoteesejä.

Evoluution mekanismit

1859 Evoluution mekanismeja ovat muun muassa luonnonvalinta, mutaatiot ja migraatio. Teorian mukaan luonnonvalinta johtaa populaation parempaan sopeutumiseen ympäristöönsä, sillä menestyneimmistä yksilöistä tulee lopulta vallitseva tyyppi populaatiossa tehokkaamman lisääntymisen myötä. Toisin sanoen geenit määräävät eliön ominaisuudet, ja paremmin menestyvät eliöt kantavat siis geenejä, joista tämä parempi menestys johtuu. Paremmin menestyvät yksilöt pääsevät lisääntymään useammin, ja niin niiden kantamat parempaa menestystä aikaansaavat geenit yleistyvät populaatiossa. Ihminen itse aiheuttaa eräänlaista evoluution kaltaista kehitysprosessia jalostaessaan eläin- ja kasvilajeja. Tämä tapahtuu kuitenkin ihmisen omien etujen, ei luonnon periaatteiden, mukaisesti, ja seurauksena saattaakin olla luonnontilaan nähden epäedullisten geneettisten ominaisuuksien keräytyminen uusiin rotuihin. Darwin piti tätä ihmisten suorittamaa valintaa eräänläisenä mallina luonnonvalinnalle. Evoluutioteoria selittää myös uusien elinten syntymisen tai aikaisemmin eri käytössä olleiden elinten uudet tehtävät. Annamme tästä yksinkertaistettuna ja osin kuvitteellisena esimerkkinä, miten "kalat nousivat maalle". Jotenkin tähän tapaan on saattanut todellisuudessakin tapahtua. Selkärankaisten nouseminen maalle tapahtui uusimpien teorioiden mukaan siten, että soisella ranta-alueella eläneet alkeelliset kalat saivat etua sellaisista evistä, joilla saattoi työnnellä vedenalaista kasvillisuutta syrjään ja tunkeutua tiheisiinkin kasvustoihin. Näin ne esimerkiksi pääsivät piiloon saalistajiaan. Tässä kalapopulaatiossa lyhyempi- ja heikompieväiset eivät pärjänneet pitempieväisten kanssa, ja pitempieväiset yksilöt saivat useammin välitettyä geeninsä jälkipolville: geenit, jotka kasvattivat yksilölle pitemmät evät. Tämän seurauksena evät pitenivät ja voimistuivat, niistä tuli miljoonien vuosien kuluessa jonkinlaiset raajojen esiasteet. Näistä oli epäilemättä myös apua vuorovesitasangoilla liikkuessa. Lisäkehityksen jälkeen myös satunnaiset saalistusmatkat kuivalle maalle onnistuivat nyt henkeä pidätellen. Näin kävi aluksi sattumalta. Kuitenkin maanpinta ravinnonhankintamahdollisuuksineen soi lisääntymisedun niille, jotka sitä hyödynsivät (edes harvoin). Näin alttius maaretkiin pikku hiljaa lisääntyi populaatiossa, ja kyky nousta maalle ja tulla siellä toimeen parani. Veden ja ilman raja oli rikottu sulavasti ja vaihe vaiheelta, ilman valtavaa evolutiivista "hyppäystä". Sama argumentti, että hyvinkin syvälliset ja monimutkaiset muutokset voivat syntyä vähitellen, muutos pienen muutoksen jälkeen, esittää myös Darwin itse silmän kehityksen suhteen. Ks. [http://www.origins.tv/darwin/eyes.htm]. Evoluutio voi myös johtaa monimutkaistumiseen, yksinkertaistumiseen tai luonnon biodiversiteetin eli monimuotoisuuden kasvuun; elinympäristön vapaana olevaan lokeroon kehittyy yleensä jossain vaiheessa oma siihen erikoistunut lajinsa. Teoriassa ei väitetä että tämä johtaisi välittömästi uusien lajien syntyyn, mutta sille ei ole mitään estettä, ja lajiutumista havaittu runsaasti tutkittaessa fossiileja. Myös virukset voivat kantaa perintöainesta eliöstä toiseen.

Mutaatiot

Mutaatio on eliön perinnöllinen muutos, geneettisen materiaalin eli DNA:n kopioitumisessa tapahtuva virhe. Muutaatiot ovat luonnonvalinnan raaka-aineet. Se on itse asiassa uuden geneettisen materiaalin ainoa lähde. Mutaatioista suurin osa on neutraaleja, ts. ne eivät johda havaittaviin muutoksiin eliön elonjäämismahdollisuuksissa tai sopivuudessa elinympäristöönsä; muutaatioista, jotka eivät ole neutraaleja, suurin osa on vahingollisia tai haitallisia. Vain pieni osa on adaptiivisia eli auttavat eliötä elämään ja lisääntymään elinympäristössään; mutta tästä pienestä osamäärästä evoluutio syntyy. Useampien eläinten ja kasvien DNA:ssa on suurehko määrä materiaalia, jolla ei ole tunnettua geneettistä roolia. Ihmisen tapauksessa tämä "roska-DNA:n" eli tilke-DNA:n osuus on peräti 97%. Tämä prosenttimäärä vaihtelee suuresti myös toisiaan lähellä olevien lajien välillä. Mutaatiot näissä alueissa ovat aina neutraaleja ja näihin ei kohdistu ns. selektiivistä painetta. Siksi ne ovat sopivia ns. "molekyylikelloja", joiden avulla eri lajien geneettiset etäisyydet voidaan mitata. Aina on kuitenkaan oltava varovainen. Se, että emme tiedä, jonkin DNA-alueen käyttötarkoitus, ei välttämättä merkitse, että sellaista ei olisi olemassa. Viime aikoina on löytynyt esimerkkejä tästä juuri roska-DNA:n joukosta. Silloin molekyylikellon käytön edellytykset eivät täyty. Hyödyllisten mutaatioiden todennäköisyys eliössä on pieni. Ja jotta kyseinen hyödyllinen mutaatio voisi periytyä jälkeläisille, sen täytyy tapahtua sukusolulinjassa, missä se ei tapahdu kuin äärimmäisen harvoissa tapauksissa. Silti niin voi tapahtua ja tapahtuukin jatkuvasti. Esimerkiksi säteilyttämällä on saatu aikaan erilaisten eläin- ja kasvilajien sukusolulinjoihin sellaisia muutoksia, jotka ovat periytyneet jälkipolville. Eräät näistä ovat olleet eliölle eduksi. Luonnossa esiintyvä säteily on yksi mutaatioiden aiheuttaja, mutta koska luonnossa säteily on huomattavasti alhaisempaa kuin säteilytyskokeissa, tapahtuu luonnossa mutaatioita paljon harvemmin. Luonnossa kuitenkin on aikaa sekä yksilöitä huomattavasti enemmän "käytettävissä" kuin säteilytyskokeissa, joten edullisia mutaatioita syntyy lähes välttämättä pitkien aikojen kuluessa, vaikka ne ovat harvinaisia ihmisten aikaskaalalla. Edullisen mutaation tunnistaa siitä, että sen saaneet eliöt menestyvät sukupolvesta toiseen. Niitä, jotka eivät saa yksilöä menestymään, kutsutaan haitallisiksi tai neutraaleiksi mutaatioiksi. Vähänkin edulliset mutaatiot toisinaan leviävät, ja tulevat vallitsevaksi tyypiksi populaatiossa. Silloin edullisen mutaation saaneet ovat enemmistössä, ja seuraavan edullisen mutaation saa luultavimmin joku edellisen mutaation saanut yksilö. Näin edulliset mutaatiot kasautuvat. Mitä tekee tätä kasautumista vielä nopeammaksi, on ns. sukupuolellinen lisääntyminen, jonka seurauksena geenit "sekoitetaan" kuin korttipakka ja populaation eri osissa yhtä aikaa sattuneet hyödylliset mutaatiot saadaan yhdistetyksi yhteen yksilöön. Näin evoluutio muuttuu "rinnakkaisprosessoinniksi". Konkreettinen esimerkki on paikallaan. Jos laji hyötyy nykyisessä ympäristössään vaikkapa pitkistä jaloista, jalan pituutta, ja sitä kautta nopeutta kasvattavat mutaatiot ovat edullisia mutaatioita. Koska nopeammat esimerkiksi pääsevät paremmin pakoon saalistajiaan, ne pääsevät lisääntymään useammin, ja monen sukupolven aikana on todennäköistä, että pitempijalkaisuuden geenit tulevat yleisiksi ominaisuuksiksi populaatiossa. Nämä pidempijalkaiset voivat saada myös muita edullisia mutaatioita, jolloin mutaatiot todellakin kasautuvat. Ja mikäli laji on jakaantunut useammalle eristäytyneelle alueelle, nämä edulliset mutaatiot tai niiden kasaumat eivät tietenkään kulje kaikkien lajin edustajien saataville. Pian mutaatioita on kertynyt niin paljon, etteivät eri kantojen edustajat ole keskenään lisääntymiskykyisiä. Tällöin on tapahtunut lajiintuminen edullisten mutaatioiden kasaantumisen seurauksena.

Lajiutuminen

tilke-DNA Lajiutuminen on yhden lajin kehittyminen useammaksi. Lajiutumiselle erotetaan kolme mekanismia:
- Allopatria: populaation osat elävät maantieteellisesti erillään.
- Sympatria: populaation osat elävät samassa maantieteellisellä alueella, mutta eri ekologisissa lokeroissa.
- Parapatria: populaation osat elävät maantieteellisesti vierekkäin. Kaikissa tapauksessa osapopulaatioiden geneettiset ominaisuudet muuttuvat satunnaisesti kumuloituvien mutaatioiden seurauksena yhä enemmän erilleen. Lopulta eri populaatiot ovat geneettisesti niin kaukana toisistaan, etteivät ne pysty enää saamaan keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Näin on syntynyt kaksi lajia. Parapatrian erikoistapaus on ns. rengaslaji (ks. [http://en.wikipedia.org/wiki/Ring_species Ring Species]), jossa on kyse monesta vierekkäisestä populaatiosta, jotka kaikki lisääntyvät naapurinsa kanssa, mutta ääripäät eivät enää lisäänny keskenään.

Migraatio

Migraation rooli evoluutiossa on se, että tietyssä paikassa alkuperänsä saanut uusi, hyödyllinen perinnöllinen piirre valtaa tietyn ajan kuluessa koko populaatiota. Mitä suurempi yhtenäinen populaatio, sitä suurempi myös mutaatioiden määrä, myös hyödyllisten mutaatioiden määrä, joka on tästä vain pieni murto-osa. Eli miten suurempi populaation koko yksilöinä, sitä nopeammin evoluutio edistyy. Populaatiosta tulisi kuitenkin vaatia, että yksilö voi fyysisesti matkustaa paikasta toiseen populaation sisällä. Kuivalla maalla eläville organismeille esim. se tarkoittaa, että on oltava yhtenäine kuiva maa-alue. Jos koko maapallo olisi tässä merkityssä yhtenäinen, olisi kaikkialla maapallolla vain ja ainoastaan samat lajit, yksi laji per ekologinen lokero. Näin ei kuitenkaan ole, ja siksi voi löytyä eristyksissa toisistaan monta samanlaista lajia. Tästä vaikuttavin esimerkki on Australia. 45 miljoona vuotta sitten Australian mannerlaatta erosi lopullisesti etelämantereeltä ja purjehti pois, niin, että Australiassa elävät oliot kehittivät eri tavalla (ja paljon hitaammin) kuin eliöt muualla. Yli 100 miljoona vuotta sitten kaikki nisäkkäät olivat vielä pussieläimiä. Vasta myöhemmin kehittyi nykyiset plasentaaliset nisäkkäät, jotka synnyttävät jälkeläistensä meille tutulla tavalla. Nämä kehittyivät vain Australian ulkopuolella eivätkä enää mannerlaattojen eri jakautumisten ja liikkumisien kautta (monimutkainen tarina! Ks. laattatektoniikka) päässeet Australiaan. Australissa elävät edelleen pussieläimet ja ovat sopeutuneet samoihin eri ekologisiin lokeroihin kuten muussa maailmassa. Esim. missä muussa maailmassa on susia, hiiriä ja myyriä, on Australiassa pussisusi, -hiiri ja -myyrä. Tämä on myös esimerkki konvergenssista. Jos tuodaan kehittyneempiä eläimiä muusta maailmasta Australiaan, ne lisääntyvät räjähdysmäisesti... koska ovat kehittyneempiä. Näin kävi mm. koiran ja jäniksen kanssa. Näin pussieläimet ovat tavallaan "eläviä fossiileja" ja vaikuttavia evoluution todistuskappaleita.

Yhteinen esi-isä

Darwin ehdotti, että kaikilla eliölajeilla on yhteinen esi-isä; jokainen eliö on kehittynyt samasta alkueliöstä, joka on elänyt ainakin 3,5 miljardia vuotta sitten. Se, että kaikki maapallon eliöt käyttävät samalaista perintöainesta (DNA), samanlaista transkriptiomekanismia DNA:sta proteiiniin (ja käytännössä samaa kolmen emäksen kooditaulukkoa) sekä energiantuotantoon ATP:tä, tukevat tätä. Myös kaikkien proteiinien aminohappojen ja monen muun molekyylin vasenkätisyys voidaan näin helposti selittää. Helposti syntyvä väärinkäsitys on, että tämä "yhteinen kantaisä/-äiti" oli yksin maailmassa. Luultavammin se oli vain yksi yksilö jo elämäntäytteisessä valtameressä. Kaikki muut ovat kuitenkin epäonnistuneet jatkamaan sukuaan näihin päiviin saakka. Toinen väärinkäsitys on, että se olisi maapallon ensimmäinen eliö. Realistisempi kuva on, että se oli pitkän kehitysprosessin lopputulos, jonka varhaisimmat vaiheet eivät välttämättä olleet edes yksiselitteisesti "eläviä". Ks. abiogeneesi.

Yksilön kehitys ja elinten alkuperä

Kun monisoluinen organismi kehittyy munasolusta, alkaa ennen pitkää kehittyä erityyppisiä kudoksia ja muodostua elimiä. Prosessi on monivaiheinen ja peräkkäiset vaiheet ovat geenien ohjaamia. Eri eläimillä voi olla hyvin samannäköisiä elimiä. Esim. hyönteisillä ja linnuilla on siivet, delfiineillä, pingviineillä ja kaloilla on evät, jne. Toisaalta eri eläinlajeilla voi olla hyvinkin erinäköiset elimet, kuten evät, siivet ja kädet, joilla voi erilaisuudesta huolimatta olla yhteinen alkuperä. Samannäköisyys ja sama toiminnallinen funktio eivät välttämättä merkitse samaa evolutiivista historiaa. Jos samanlaisilla ja samaa toimintaa suorittavilla elimillä ei ole samaa kehityksellistä (embryologista) taustaa, kyse on analogisista elimistä. Hyönteisten ja lintujen siivet tai nisäkkäiden ja mustekalojen silmät ovat analogisia elimiä. Nisäkkäiden etujalat ja lintujen siivet puolestaan ovat alkiovaiheensa alussa hyvin samanlaisia ja sitten erilaistuvat omiin tehtäviinsä. Tätä kutsutaan homologiaksi. Evoluutioteorian mukaan yksilöiden kehityksen yhtäläisyys edustaa lajien yhteistä alkuperää ja kehityksen yhtäläisyyttä. Räikeästi yksinkertaistaen lajin vanha kehityspolku näyttäytyy ainakin osittain jokaisen yksilön alkionkehityksessä. Evoluutioteoria ennustaa, että eri eläinlajit, joilla on yhteisesti homologiset elimet, ovat "lähisukulaisia". Ja näin on yleisesti havaittu: mitä enemmän todisteita, että lajit ovat lähellä toisiaan, sitä enemmän löytyy myös elinten homologioita. Evoluution edellyttämä sukulaisuussuhde eli "yhteinen polveutuminen" on ainoa teoria joka vaatii tätä, ja sen puuttuminen olisi evoluutioteorian kohtalokas vastatodistus. Mielenkiintoisia ovat myös ns. rudimentaariset eli surkastuneet elimet: ihmisillä mm. viisaudenhammas ja umpilisäke. Darwin itse mainitsi Boa-käärmeiden surkastuneet takatassut. Muilla käärmeillä sellaisia löytyy vain alkiovaiheessa eikä enää aikuisyksilössä. Myös linnuilla on alkiovaiheessa hampaiden alkuja (vrt. Archaeopteryx), jotka sitten häviävät.

Fossiiliset todisteet

Evoluution olemassaololle katsotaan olevan luonnossa useita sitä tukevia merkkejä. Niistä ehkä tunnetuin on darwininsirkkujen erikoistuminen 13:ksi eri lajiksi Galápagossaarilla yhdestä saarille saapuneesta kantalajista. Niiden nokat ovat erikoistuneet erilaisten ravintolokeroiden täyttämiseen. Siitä myös Darwin sai ideansa lajien synnystä. Myös fossiilit kertovat evoluution olemassaolosta. Esimerkiksi lintujen ja nisäkkäiden oletetaan kehittyneen matelijoista, ja jo vuonna 1861 löydettiin Archaeopteryxin (höyhenpeitteinen lintulisko) fossiili, joka oli välimuoto lintujen kehityksessä. Fossiileista saadun tiedon kertyminen tarkentaa toistaiseksi hyvin aukkoista kuvaa nykyajan lajien oletetuista esi-isistä, sukulaisuuksista ja synnystä.

Molekyylibiologiset todisteet

Molekyylibiologisista todisteista on edellä jo käsitelty molekyylikellojen käyttöä eri lajien välisten geneettisten "etäisyyksien" laskemiseksi. Menetelmä ei ole ongelmaton: kellojen kalibrointi voi olla vaikeaa ja kellojen "tikitysnopeus" riippuu mm. siitä, kohdistuuko tiettyyn geenisekvenssiin ns. selektiivinen paine. Parhaat molekyylikellot ovat ns. tilke-DNA-alueet, jotka eivät koodaa mitään proteiinia eivätkä siis tule ilmentyneeksi fenotyypissä. DNA-alueet, jotka koodaavat toimivaa proteiinia (eli geenit), muuttuvat yleensä paljon hitaammin, koska mutaatiot toimivassa geenissä ovat suurilta osin vahingollisia ja siksi luonnonvalinta hoitaa ne pois populaatiosta. Molekyylikelloista saatu luotettava tieto vahvistaa suurilta osin ne samat polveutumissuhteet lajien välillä, jotka saatiin selville jo vertailevasta anatomiasta ja fossiilisesta aineistosta. Näennäiset ristiriidat liittyivät yleisesti tapauksiin, jossa polveutumistilanne oli alun perin anatomian ja fossiilien perusteella epäselvä. Toinen menetelmä näiden sukulaissuhteiden selville saamiseksi geneettisistä sekvensseistä perustuu ns. plagioituihin virheisiin. Tilke-DNA alueisssa on monien toimivien geenien kopioita, jotka ovat vahingoittuneet siten, että ne eivät enää toimi. Tällaisista lajeille yhteisistä virheistä voidaan päätellä, että virheet ovat olleet olemassa jo ennen lajien erkaantumista. Esimerkki tällaisesta tapauksesta on kädellisille yhteinen mutaatio, jonka takia ne eivät pysty valmistamaan C-vitamiinia toisin kuin lähes kaikki muut nisäkkäät. (Marsutkaan eivät pysty valmistamaan C-vitamiinia itse, mutta niillä mutaatio on erilainen.)

Esimerkki fossiilisista välimuodoista: Valaat

Valaat on pitkään tiedetty nisäkkäiksi, ja eräillä nykyaikaistenkin valaslajien edustajilla on joskus harvinaisena oireyhtymänä surkastuneet takaraajantyngät. Valailta löytyvät myös lantioluun erittäin pienet ja selkärangasta irralliset surkastumat. Silti on ollut pitkään epävarmaa, mistä maalla elävistä nisäkäslajeista valaat ovat kehittyneet ja miten. Kuitenkin, vuonna 1983 löytyi Pakistanista vanhimman siihen mennessä tunnetun valaan pakicetukseksen kallo 52 miljoonan vuoden takaa. Kallon anatomia kertoi siirtymävaiheesta maaelämästä vesielämään. Tämän valaan kuuloluut eivät olleet kehittyneet vedenalaiseen kuulemiseen, kuten myöhempien valaiden. 1990 löytyi ensimmäinen täydellinen valaan takaraajan luusto useine varpaineen, yhdistyneenä fossiloituneeseen luurankoon. Nämä jalat kuuluivat basilosaurukselle, joka eli kymmenisen miljoonaa vuotta pacicetuksen jälkeen. Nämä raajat eivät kuitenkaan soveltuneet kävelyyn. 1993 löytyi lopulta Pakistanista muinainen valas indocetus ramani, jonka raajat soveltuivat maaelämään, joskin olivat erittäin kömpelöt. Nämä valaat pystyivät luustostaan päätellen kulkemaan maalla nykyisiä hylkeitä paremmin. 1994 löytyi Pakistanista valas ambulocetus natans, joka nimettiin käveleväksi valaaksi sen ominaisuuksien herättämän innostuksen perusteella. Tämä valas kykeni täysin maaelämään. Sillä oli voimakas lantio, joka tuki valtavia, voimakkaita jalkoja. Sen varpaat päättyivät jonkinlaisiin kavioihin tai kavioiden surkastumiin. Sillä oli pyrstön tilalla pitkä häntä, ja se ui ilmeisesti takaraajojensa avulla samaan tapaan kuin nykyajan hylkeet. Valas oli pienempi, kuin valtaosa nykyajan valaista, suunnilleen ison merinorsun kokoinen. Valaiden esi-isäksi sen tunnisti kuitenkin valaille tyypillisestä pääkallosta ja luuston ilmeisistä yhteyksistä muihin valasfossiileihin. Tätä ratkaisevaa valaslöytöä täydensi vielä toinen, kolmisen miljoonaa vuotta uudempi valaslaji rodhocetus casrani, joka oli hieman enemmän ambulocetusta merielämään sopeutuneempi. Ambulocetus natans löydettiin muinaisesta jokisuistosta, jossa maaeläimen oli edullista käydä vedessä, hampaistaan päätelleen ehkä saalistamassa kalaa. Sen sijaan rodhocetus casranin jäänteet löytyivät merisedimentistä. Kolmen miljoonan vuoden aikana valaiden esi-isät olivat siis siirtyneet matalasta rantavedestä syviin vesiin. Löydetyt valasfossiilit muodostavat ajoitetun aikajanan vaihe vaiheelta merielämään sopeutuneemmista eläimistä, johtaen aukottomasti kaviollisista maaeläimistä nykyvalaisiin. Fossiileista voidaan myös seurata yksittäisten elinten, kuten kuuloluiden kehitystä maahan sopeutuneesta välivaiheen kautta mereen sopeutuneeseen. Kyseessä on yksi parhaista evoluutioprosessia kuvaavista löytösarjoista.

Teorian synty

1994 Charles Darwin oli jo opiskellut yliopistossa teologiaa, geometriaa ja klassikoita, mutta hänellä ei ollut vielä luonnontieteellistä koulutusta, joten vuonna 1831 hän lähti maailman ympäri purjehtivan HMS Beagle -aluksen mukaan. Koko matkan tärkein vaihe oli kuukausi Galápagossaarilla, yksinäisellä saariryhmällä Ecuadorista länteen. Siellä hän huomasi, että jokaisella saarella näytti olevan aivan oma peippotyyppinsä. Yhdenkin saaren eri lokeroissa elivät eri peippolajit. Kuitenkin ne olivat selvästi peräisin samasta kannasta. Se, mitä Darwin matkalla näki, teki hänet vakuuttuneeksi siitä, etteivät lajit säily muuttumattomina, vaan että ne pystyvät mukautumaan uusiin oloihin. Jäljelle jäi vain kysymys, miten muutos tapahtuu. Vuonna 1838, lokakuun 3. päivänä hän sai äkillisen oivalluksen lueskellessaan Thomas Malthusin teosta väestöjen kasvusta. Malthusin teoksessa väitettiin, että väestö lisääntyy räjähdysmäisesti, ellei mitään esteitä ole. Darwin ajatteli, että syntyvästä ylijäämästä menestyivät ne, joilla oli olosuhteiden kannalta suotuisia muutoksia, ja ne, joilla oli epäsuotuisia muutoksia, hävisivät. Tästä periaatteesta käytetään nimitystä luonnonvalinta. Olosuhteet eli ympäröivä luonto valitsee, mitkä yksilöt jäävät eloon. Olosuhteiden muuttuessa myös laji kehittyy uusien olosuhteiden mukaiseksi. Juuri, kun Darwin oli saamaisillaan pääteoksensa valmiiksi, ilmeni, että Alfred Russell Wallace oli Malaijien saaristossa tullut samoihin johtopäätöksiin kuin Darwin. Darwinin pääteos Lajien synty ilmestyi lokakuun 24. päivänä vuonna 1859. 1250 kappaleen painos myytiin loppuun seuraavana päivänä.

Evoluutioteorian historian vaiheita

Lähes kahdentuhannen vuoden ajan juutalaisperäistä luomiskertomusta pidettiin Euroopassa totena. Irlantilainen Raamatun tutkija, piispa James Usher (1581-1656) oli laskenut, että maailma luotiin vuonna 4004 ennen ajanlaskun alkua lokakuun 23. päivänä klo 9 aamulla. Maailmamme siis olisi vain noin kuudentuhannen vuoden ikäinen. Geologeja alkoi jo 1700-luvulla kuitenkin askarruttaa kysymys siitä, mistä sukupuuttoon kuolleiden eläinten jäännökset kallioperässä olivat peräisin. Aluksi tätä yritettiin selittää siten, että nämä eläimet olivat kuolleet vedenpaisumuksessa. Vedenpaisumuskertomukset ovat yleismaailmallisia, ja sellainen löytyy myös Raamatusta. Asiaa mutkisti se, että alemmista kerroksista löytyi "vedenpaisumusta" edeltäneitä eläimiä, jotka näyttivät edustavan jotenkin alkukantaisempaa kehitysvaihetta. Vähäksi aikaa uskonnollinen selitys pelastettiin väittämällä, että olisi ollut useita vedenpaisumuksia. Maapallon ikälaskelmaa jouduttiin kuitenkin tarkistamaan, siihen lisättiin 80 000 vuotta. Nykyaikaisen geologian isänä tunnettu Charles Lyell osoitti kuitenkin vuonna 1830, että ihminen asui hyvin iäkkäällä planeetalla. Charles Darwinin teoriat herättivät runsaasti vastustusta heti julkaisunsa jälkeen pudottamalla ihmisen luomakunnan kruunun paikalta muiden eliölajien joukkoon. Ajatus ihmisestä eläimen sukulaisena herätti inhoa, ja lehdissä julkaistiin pilapiirroksia Darwinista apinaserkkujensa kanssa. Toinen ajatus oli, että ihmisistä tulisi julmia ja moraalittomia, koska he ovat periytyneet eläimistä. (katso: naturalistinen virhepäätelmä) Tärkeää osaa kiistassa kehityksen kannattajien ja luomisen kannattajien välillä näytteli Charlesin isoisä Erasmus Darwin, joka päätyi siihen lopputulokseen, että kaikki elolliset oliot ovat yhteisen esi-isän jälkeläisiä. Ihmisen hän sijoitti apinoiden sukulaiseksi. Jean Baptiste Lamarck rakensi Erasmus Darwinin pohjalle ja yritti selittää, että esimerkiksi kirahvin pitkä kaula olisi syntynyt sukupolvia seuranneesta kaulan venyttämisestä. Lamarck luuli, että hankitut ominaisuudet periytyvät. Tämä väite on sittemmin osoitettu täysin paikkansapitämättömäksi. Eräänä kesäkuisella iltapäivänä 1860 Worchesterin piispatar sai kuulla väitteen, että ihmiset polveutuvat apinoista. Hänen kerrotaan huudahtaneet: "Hyvänen aika, apinoista! Toivotaan, ettei se pidä paikkaansa, mutta jos niin kuitenkin on, rukoilkaamme, ettei tieto siitä leviä." Loppujen lopuksi piispattaren ei olisi tarvinnut olla aivan niin huolestunut. Ihmisillä ja apinoilla on kyllä yhteinen esi-isä, mutta varsinaisista apinoista emme polveudu. Puolen vuoden kuluttua Lajien synnyn ilmestymisestä Darwinin kannattajat Thomas Huxleyn johdolla ottivat yhteen piispa Samuel Wilberforcen kanssa. Wilberforce piti loistavan puheen, mutta erehtyi lopuksi kysymään Huxleyltä: "Entä Te, Sir, oletteko apinain sukua isoisänne vai isoäitinne puolelta?" Huxley vastasi: "Ei kenenkään ole syytä hävetä sitä, että hänen isoisänsä tai isoäitinsä on ollut apina. Mikäli voisin itse valita esivanhempani, ja sen olisiko esi-isäni ollut apina vai sellainen henkilö, joka käyttää skolastiseen koulutukseen perustuvaa ajattelua johtamaan harhaan puolustuskyvytöntä yleisöään eikä vastaa väittein vaan ivailuin vakavan ja syvällisen filosofisen ongelman tueksi esitettyihin tosiasioihin ja järkeilyyn, en epäröisi hetkeäkään valita apinaa". Toisin sanoen Huxley ilmoitti mieluummin valitsevansa esi-isäkseen apinan kuin Wilberforcen. Yleisö tervehti tätä vastavetoa naurunpuuskin, ja Huxley oli voittanut sillä kertaa. Samuel Wilberforce Pian löydettiin ensimmäiset esi-ihmisten kallot. Aluksi niiden merkitystä ei kuitenkaan ymmärretty. Kun vuonna 1856 löydettiin ensimmäiset Neandertalin ihmisen luurangot, niiden väitettiin kuuluneen raakalaisille, ja suurin osa luista hävisi. Vuonna 1868 löydettiin Cro-Magnonin ihmisen jäännöksiä.

Suomessa

Suomessa evoluutioteoriaa esiteltiin ensimmäistä kertaa Tiedeseuran 25-vuotisjuhlakokouksessa vuonna 1864. Eläintieteen professori V. Mäklin ei oikein osannut antaa arvoa evoluutioteorialle, ja "Tiedeseuran ystävät" laativat vastalauseen Helsingfors Dagbladiin. Nils Nordenskiöld kirjoitti Darwinin teorian puolesta Litterär Tidskriftissä. Vuonna 1889 käytiin kuuluisa "uskonsota Jyväskylässä". Vuonna 1889 Eero Erkon toimittama Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta. Siitä syntyi kiivas keskustelu, ja evoluutioteoriaa puolustivat Kuopiosta käsin Minna Canth ja Juhani Aho. Vähitellen myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi evoluutioteorian, mutta Suomessa on edelleen joukko uskonnollisia vähemmistöjä, jotka kieltävät evoluutioteorian.

Evoluutio ja yhteiskunnallinen ajattelu

Yhteiskunnallisella alueella darwinismilla oli kahdenlaisia vaikutuksia. Toisaalta darwinismi innosti luonnontieteellistä ajattelua, joka tarkastelee ihmistä luonnon osana (positivismi). Tämän käytännön tuloksena on ollut realistisempi ihmisten omakuva, sekä lääketieteen edistys. Toisaalta darwinismi on innostanut itsekkyyttä lietsovia ajatussuuntia, jotka pitävät olemassaolon taistelua myös kaiken yhteiskuntaelämän perustana. Niin sanotulla sosiaalidarwinismilla oli vaikutusta myös liberalismin perustajiin kuuluneeseen Herbert Spenceriin. Kuten monet tieteilijät ovat kuitenkin painottaneet, lienee tässä kyse "olemisen" ja "pitämisen" välisestä sekaannuksesta (katso lisää täältä), joka on filosofisesti kyseenalainen. Se, että asiat ovat tietyllä tavalla, ei merkitse sitä, että meidän pitäisi käyttäytyä tietyllä (vastaavalla?) tavalla. Meillähän on ihmisinä vapaa tahto ja vastuu. Näiden tieteilijöiden mukaan tämä on samanlainen väärinkäsitys kuin se, että "luonnoton" olisi sama kuin "paha", ns. naturalistinen erhe. Tosiasiat eivät voi päättää meidän puolestamme, miten toimia oikein tai väärin. Katso mm. [http://www.stephenjaygould.org/library/gould_kansas.html Stephen Jay Gould]. Kehitysoppi on mahdollistanut uuden perspektiivin luomisen myös luonnonsuojeluun, ympäristönhoitoon ja "eläinten oikeuksiin". Kun perinteinen (kristillisperäinen) asennoitumistapa on ollut "vastuullinen huolehtiminen" (en. stewardship), on nyt kuvaan tullut mukaan se filosofia, että kaikki maapallolla elävät olennot olisivat "kanssamatkustajia" Maa-avaruusaluksella, ja vielä sukulaisiakin.

Johtopäätöksiä

Uuden ajan aatehistoriassa on tapana puhua kahdesta suuresta vallankumouksesta. Ensimmäinen vallankumous oli maakeskeisen todellisuuskäsityksen sortuminen. Tähtitieteilijä Kopernikuksen mukaan tätä ensimmäistä vallankumousta, joka tapahtui noin neljäsataa vuotta sitten, kutsutaan kopernikaaniseksi vallankumoukseksi. Toinen mullistus alkoi, kun Darwin osoitti, että ihmiskuntakin on osa luontoa eikä suinkaan mikään erillinen ilmiö. Evoluutio (suppeassa merkityksessä, yleisesti muuttumista merkitsevänä prosessina) on laajasti hyväksytty ja havaittu tosiasia, jopa useimpien kreationistien keskuudessa. Sen sijaan esimerkiksi yhteisen polveutumisen teorian oikeellisuutta ja luonnonvalinnan mahdollisuuksia kyseenalaistetaan. Evoluutioteoriaa epäilevät kreationistit eivät useinkaan pidä totena kokonaan uusien lajien kehittymistä (josta he käyttävät usein nimitystä makroevoluutio), sen sijaan olemassa olevien lajien populaatioiden muuntelua ei kiistetä. Populaatioiden sisäinen muuntelu ei ole ainoastaan jo olemassa olevien geenien valikoitumista uusiksi kombinaatioiksi, vaan myös sellaisia mutaatioita on syntynyt, jotka ovat parantaneet lajin elinmahdollisuuksia. Darwinistinen evoluutioteoria tiedeyhteisön laajalti kannattama näkemys lajien monimuotoisuuden synnystä.

Katso myös

- Evoluutiopsykologia
- Intelligent design
- Kreationismi
- Kulttuurievoluutio
- Makroevoluutio
- Meemi
- Spekulatiiviset ajatukset evoluutiosta

Kirjallisuutta

Pääartikkeli: Luettelo evoluutiota käsittelevistä kirjoista

Aiheesta muualla

- [http://groups.msn.com/Evoluutiofoorumi Evoluutiofoorumi]
- [http://www.darwin-seura.fi/ Darwin-seura ry], evoluutioteoreettista tutkimustapaa Suomessa edistävä yhdistys
- [http://www.darwin-seura.fi/Forum/ Darwin-seuran keskustelufoorumi]
- [http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/ Evoluutio ja evoluutioteoria - Elämän kehitys nykytieteen valossa - Biomi.org]
- [http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/biologia/evoluutio/ Etälukion Evoluutio]
- [http://www.talkorigins.org Talk.Origins Archive]
- [http://www.talkorigins.org/faqs/origin.html Lajien synty, Englanninkielinen alkuperäisteksti]
- [http://www.talkorigins.org/faqs/faq-intro-to-biology.html Introduction to Evolutionary Biology by Chris Colby]
- [http://www.thinking-aloud.org/evolution-by-natural-selection/current.htm Evolution by Natural Selection (an introduction)]
- [http://charles-darwin.classic-literature.co.uk/ Charles Darwin Books]
- [http://www.genomenewsnetwork.org/categories/index/genome/evolution.php Evolution News from Genome News Network (GNN)]
- [http://www.nap.edu/books/0309063647/html/ National Academy Press: Teaching About Evolution and the Nature of Science]
- EvoWiki [http://www.evowiki.org]
- [http://www.pbs.org/wgbh/evolution/index.html Evolution] - Provided by PBS.
- [http://science.howstuffworks.com/evolution.htm/printable How Evolution Works]
- [http://www.ewtn.com/library/PAPALDOC/JP961022.HTM Message to the Pontifical Academy of Sciences: On Evolution, by Pope John Paul II, 22 October 1996.]
- [http://www.icp.ucl.ac.be/~opperd/private/proteins.html Phylogenetic Analysis of Proteins]
- [http://www.icp.ucl.ac.be/~opperd/private/m_e_index.html Molecular evolution]
- [http://www.lce.hut.fi/teaching/S-114.240/k97/ga/gasis.html Johdatus evoluutiolaskentaan ja geneettisiin algoritmeihin]
- [http://www.iscid.org/hirsch-acs-talk-2000.php#Appendix Evoluutioteoriaa kohtaan esitettyä kritiikkiä lyhyesti lähdeviitteineen] (engl.)
- [http://www.espoohsrk.fi/html/body_evoluutio1.htm Evoluutio - luonnontiedettä vai filosofiaa?] Luokka:Evoluutio Luokka:Biologia ja:進化論 ko:진화 생물학

Kielitiede

Kielitiede eli lingvistiikka on kieltä tutkiva tiede. Varsinaisessa kielitieteessä kieltä tutkitaan autonomisena järjestelmänä ilman kytköksiä kielen ulkopuoliseen todellisuuteen. Kielitieteessä tutkimuksen kohteena voi olla
- ihmiskielen yleiset ominaisuudet. Tämä ala on yleistä kielitiedettä.
- yksi kieli tai murre eli dialekti.
- yhden henkilön kieli eli idiolekti, tai ryhmän kieli. Yleisemmin kielitieteessä tutkitaan muun muassa kielten universaaleja yhtäläisyyksiä, kielen ja ajattelun yhteyksiä, kielissä tapahtuvia muutoksia ja niiden syitä. Kielitieteellinen tutkimus voi olla
- synkronista, jolloin tutkitaan jollakin hetkellä vallitsevaa kielen tilaa. Yleensä tutkitaan käsitteellisen nykyhetken kieltä.
- diakronista, jolloin tutkitaan kieltä ajan kuluessa muuttuvana ilmiönä. Diakronisessa tutkimuksessa ilmiöiden muutoksia kuvataan vanhojen tekstien ja sukukielten antaman aineiston avulla. Kielitieteen juuret ovat filosofiassa. Antiikin filosofit pohtivat esineiden ja asioiden oikeita nimiä. Näistä pohdinnoista syntyivät sanaluokat, ja samalla syntyi uusi tieteenala, kielitiede, eli kielitieteen käsitykset kielen olemuksesta ovat filosofien luomia. Antiikin filosofi-kielitieteilijät loivat nykyiset sanaluokkakäsitteet, jotka osoittavat, mitkä luokat olivat tärkeitä kreikassa ja latinassa. Nämä sanaluokat eivät kuitenkaan ole universaaleja, esim. suomessa olisi tarpeen deverbaalinominien oma luokka (sana voi saada sekä verbin määritteet että substantiivin sijapäätteet), ja turkkilaiskielissä adverbi (verbin attribuutti) ja adjektiivi (substantiivin attribuutti) eivät useinkaan eroa muodollisesti toisistaan. Kielitieteen tutkimuskohteena on muun muassa kielioppi, eli säännöt, jotka tekevät kielen mahdolliseksi ja ymmärrettäväksi. Kyse on siis eri asiasta kuin kielenhuoltoihmisten käsitys yhteisöllisesti hyväksyttävästä kielestä. Kielioppi koostuu sanojen morfologiasta eli muoto-opista, syntaksista eli lauseopista ja ortografiasta. Puheääniä yleensä kielestä riippumatta tutkii fonetiikka, kun taas fonologia on keskittynyt yhden tietyn kielen foneemeihin eli äänteisiin ja niiden funktioihin.

Kielitieteen osa-alueita

- fonetiikka (äänneoppi)
- fonologia (funktionaalinen äänneoppi)
- kielioppi
- morfologia (muoto-oppi)
- syntaksi (lauseoppi)
- ortografia
- leksikologia (sanasto-oppi)
- onomasiologia (nimitysoppi)
- etymologia (sanojen alkuperän tutkimus)
- leksikografia (sanakirjaoppi)
- terminologia (oppisanasto)
- semantiikka (merkitysoppi)
- stilistiikka (tyylintutkimus)
- pragmatiikka (kielen käytön tutkimus)

Kielitieteeseen liittyviä tieteenaloja

- kielifilosofia
- kielipsykologia
- neurolingvistiikka
- sosiolingvistiikka
- semiotiikka (yleinen merkkioppi)
- eri kielten filologiat
- vanhojen tekstien tutkimus
- paleografia (vanhojen kirjoitusjärjestelmien tutkimus)
- kieliteknologia
- psykolingvistiikka
- käännöstiede
- tekstilingvistiikka
- keskusteluntutkimus
- kognitiivinen kielentutkimus

Kielitieteeseen liittyviä henkilöitä

- Roland Barthes
- Jean Baudrillard
- Walter Benjamin
- Noam Chomsky
- Jacques Derrida
- Umberto Eco
- Michel Foucault
- Roman Jakobson
- Jacques Lacan
- Claude Lévi-Strauss
- Charles Morris
- Charles Sanders Peirce
- Ferdinand de Saussure
- George Lakoff Luokka:Kielitiede zh-min-nan:Gí-giân-ha̍k ko:언어학 ja:言語学 th:ภาษาศาสตร์ fiu-vro:Keeletiidüs

Murre

Murre on jonkin ryhmän tai yksilön puhuma kielimuoto. Murteet voidaan jakaa aluemurteisiin, sosiaalisiin murteisiin eli sosiolekteihin, ja yksilömurteisiin eli idiolekteihin.

Murretyypit

Yleensä murteella tarkoitetaan aluemurretta eli kielen alueellista muotoa, jota puhutaan tietyllä seudulla. Murrealueen koolle tai murteen puhujien määrälle ei ole rajaa. Laajalla alueella puhuttu murre voi jakaantua moniin (ala)murteisiin, jotka vuorostaan voivat muodostua vielä pienemmistä murteista, ja niin edelleen. Sosiaalinen murre, sosiolekti, on tietyn sosiaalisen ryhmän puhemuoto. Esimerkiksi tiettyjen ammattikuntien tai tieteenalojen erikoiskielet, sekä yhdistysten ja harrastajien slangit ovat sosiolekteja. Ammattislangeilla on tyypillisesti runsas yleiskielestä poikkeava sanasto (tai leksikko kielitieteilijöiden slangissa). Yksilömurre, idiolekti, on yhden henkilön puheenparsi. Siihen luetaan kaikki yksilön käyttämät rekisterit (ihminen puhuu eri tavalla äidilleen tai poliisille). Koska puhetapa muuttuu ja kehittyy ajan kuluessa, yksilömurre on syytä rajata tiettyyn ajanjaksoon. Aluemurteet, idiolektit ja sosiolektit, eivät eroa toisistaan vain sanastoltaan, vaan eroja on myös kieliopissa, äänteissä ja painotuksessa.

Kielen ja murteen raja

Kielen ja murteen välinen raja on veteen piirretty viiva: kielitieteen menetelmin ei voida erottaa murretta kielestä. Pikemmin jotenkin sosiolingvistisesti (tai kielitieteilijöiden tapauksessa historiallisesti) arvioiden ihmiset puhuvat joko kielestä tai murteesta. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että (yhden kielen) eri murteita puhuvat ymmärtävät toisiaan, mutta eri kieliä puhuvat eivät ymmärrä. Usein murretta kutsutaan murteeksi
- yksinomaan, koska sillä ei ole kirjallisuutta,
- koska sitä ei ole normitettu,
- koska sen puhujilla ei ole omaa valtiota, tai
- koska sitä ei arvosteta. Kielimuodon luokittelu kieleksi tai murteeksi, ja sen sukulaisuus muitten puheenparsien kanssa voi olla epäselvää ja kiistanalaista - aivan samoin kuin politiikka, joka vahvasti vaikuttaa kielen asemaan. Esimerkkejä tästä ovat muun muassa makedonian ja taiwanin kieli. Myös norjaa ja ruotsia (joiden puhujat ymmärtävät toisiaan) pidettäisiin saman kielen eri murteina ilman valtionrajaa. Rauman murretta taas pidetään suomen murteena, vaikka valtaväestö ei ymmärrä sitä. Antropologisessa kielitieteessä murre on jonkin kielen puhuttu kielimuoto. Toisin sanoen kielen ja murteen erottaa se, että edellinen on abstrakti ja yleinen käsite, kun taas jälkimmäinen on konkreettinen ja erityinen. Tästä näkökulmasta katsoen kieltä ei puhu kukaan, vaan kaikki puhuvat kielen murretta. Ne, jotka pitävät jotain murretta kielen "oikeana", muita parempana muotona, itse asiassa käyttävät näitä termejä tuomaan ilmi sosiaalista eroa. Kirjakieli on usein eliitin sosiolektin kaltainen. Kun arvoasetelmat unohdetaan, murteella voi yksinkertaisesti viitata vähäisiin alueellisiin eroihin kielimuodoissa, joita pidetään keskenään ymmärrettävinä. Puheenparsi paljastaa muukalaisen, ja kertoo vieraan alkuperästä; mistä kylästä tai kaupunginosasta, tai miltä seudulta hän on kotoisin. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskielillä navaholla ja apassilla on monia ilmeisiä, laajalle levittäytyneitä murteita, millä kielitieteilijät tarkoittavat vain, että vaihtelusta huolimatta puhujat suurelta osin ymmärtävät toisiaan ja tiedostavat kaikkien puhuvan yleisesti ottaen samalla tavalla. Kielen asemaa ei määritä ainoastaan kielitieteelliset kriteerit, vaan se on myös historiallisen ja poliittisen kehityksen tulos. Kirjakielen asemaan päätynyt retoromaani tunnustetaan omaksi kielekseen, vaikka se ei juuri eroakaan Lombardian alppimurteista. Vastakkainen esimerkkitapaus on kiinan kieli, jonka muotoja usein pidetään kielten sijaan murteina, koska niillä on yhteinen kirjoitusjärjestelmä - välittämättä siitä, että niiden keskinäinen ymmärrettävyys on olematonta. Max Weinreich ilmaisi asian ytimekkäästi: "Kieli on murre, jolla on armeija ja laivasto." Luokka:Kielitiede als:Dialekt ko:방언 ja:方言

Volapük

Volapük on Johann Martin Schleyerin, Saksan Badenista kotoisin olevan katolisen papin, vuosina 1879–1880 keinotekoinen kansainvälinen apukieli. Sen ISO 639 -kielikoodit ovat vo ja vol. Schleyerin mukaan Jumala käski häntä unessa luomaan kansainvälisen kielen. Volapükien harrastajien kokoukset pidettiin vuonna 1884 Friedrichshafenissa, 1887 Münchenissä ja vuonna 1889 Pariisissa. Kahdessa ensimmäisessä kokouksessa puhuttiin saksaa, mutta viimeisessä ainoastaan volapükiä. Volapük oli ensimmäinen merkittävä keinotekoinen kieli, ja se saavutti nopeasti melko suuren suosion. Vuonna 1889 oli olemassa arviolta 283 volapükin harrastajien kerhoa, 25 volapükiksi ilmestyvää tai volapükistä kertovaa lehteä, sekä 316 kirjaa 25 eri kielellä. Kielen harrastajamäärä alkoi kuitenkin pienentyä nopeaa vauhtia, kun siihen ehdotettuja parannuksia ei toteutettu, ja kun muut keinotekoiset kielet – erityisesti esperanto – alkoivat saada suosiota. Vuonna 1931 Arie de Jong teki volapükiin pieniä muutoksia mm. yksinkertaistaen kielioppia, jotka muutamat puhujat hyväksyivät käyttöön. Nykyään volapükillä on noin 25–30 puhujaa.

Esimerkkejä

Isä meidän

:O Fat obas, kel binol in süls, paisaludomöz nem ola! :Kömomöd monargän ola! :Jenomöz vil olik, äs in sül, i su tal! :Bodi obsik vädeliki govolös obes adelo! :E pardolös obes debis obsik, :äs id obs aipardobs debeles obas. :E no obis nindukolös in tendadi; :sod aidalivolös obis de bas. :Jenosöd!

Aiheesta muualla

- Vükiped. Cifapad Volapükinkielinen Wikipedia
- [http://personal.southern.edu/~caviness/Volapuk/VolVifik/volvif00.html Volapük Vifik] – 10-osainen volapükin oppikurssi englanniksi Luokka:Kansainväliset apukielet Luokka:Kielet ko:볼라퓌크 ja:ヴォラピュク simple:Volapük

Ido

Ido on esperantosta muokattu kansainvälinen apukieli, jonka Louis de Beaufront julkaisu vuonna 1907. Vaikka idon käyttäjäkunta on pienentynyt aina viime vuosikymmeninä, on sillä edelleen joitakin puhujia ympäri maailmaa, kuitenkin eniten Euroopasta.

Historia

1900-luvun alussa kansainvälisen apukielen valitsemiseksi muodostettu valtuusto (Délégation pour l’adoption d’une langue auxiliaire internationale) valitsi ido-ehdotuksen monien ehdokkaiden joukosta. Perustana oli esperanto, johon oli tehty lukuisia korjauksia. Valtuuston asettama komissio kehitti ehdotelmaa edelleen monta vuotta. Myös esperanton luoja L. L. Zamenhof ehdotti luomuksensa käyttökokemuksien perusteella muutamia parannuksia, jotka otettiin idoon mukaan. Myöhemmin esperantoliike Zamenhofin johdolla kieltäytyi ehdotetuista korjauksista.

Luokitus

Koska ido on keinotekoinen kieli, se ei ole minkään luonnollisen kielen sukulainen. Se pohjautuu kuitenkin esperantoon, ja monet pitävätkin idoa vain esperanton murteena. Ido on perinyt esperanton fonologiaan, kielioppiin ja sanastoon saamat vaikutteet indoeurooppalaisista kielistä, mutta se on vielä erityisesti korostanut sanastossa ja ääntämyksessään romaanisia kieliä, toisin kuin esperanto, jonka ääntämykseen ovat vaikuttaneet myös slaavilaiset kielet, ja perussanastoon indoeurooppalaisten kielten eri kieliryhmät.

Alueellinen sijoittuminen

Idon ollessa keinotekoisesti luotu kansainvälinen apukieli, se ei kuulu millekään kansalle tai valtiolle, eikä se myöskään ole minkään valtion virallinen kieli. Sen puhujia on ympäri maailmaa, eniten kuitenkin keskisessä ja eteläisessä Euroopassa. Idoa ei ole rajoitettu millekään ihmisryhmälle, joten sitä voi opiskella kuka tahansa.

Äänteet

Vokaalit

Diftongit

Au, eu, ai, ei, oi ja ui lausutaan kuten suomessa. Muut vokaaliyhdistelmät lausutaan erillisinä.

Painotus

Painotus on yleensä toiseksi viimeisellä tavulla: chagréno, brosílo, dejúno, ésas, aránjas. "io"-diftongiin päättyvää lopputavua ei jaeta kahtia, eli o:ta edeltävä i ei saa painoa, vaan sanotaan: rádio, ekonómio, demokrátio jne. Infinitiivin lopputavu -ar (,-ir,-or,-ur) siirtää painon viimeiselle tavulle: esár, facár.

Kirjoitusjärjestelmä

Idon aakkosto sisältää seuraavat kirjaimet: a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z

Kielioppi

Idon kieliopin keskeisiä piirteitä ovat seuraavat:
- sanoilla ei ole sukua eikä epämääräistä artikkelia
- sanajärjestys on subjekti–verbi–objekti
- käytetään prepositioita ja liitteitä
- kaikki sanat taipuvat säännöllisesti

Eroavaisuuksia esperantoon

- kirjoitusjärjestelmä – käytetään kirjaimia q, w, x ja y, muttei tarkkeellisia merkkejä ĉ, ĝ, ĥ, ĵ, ŝ ja ŭ
- monikko – substantiivin monikko muodostetaan korvaamalla -o, -i:llä
- infinitiivi - infinitiivin pääte ei ole -i vaan -ar
- infinitiivit taipuvat aikamuotoihin – ei esperantossa
- adjektiivit - eivät taivu pääsanan mukaan
- sanasto – erityisesti käytetyimpiä sanoja on muutettu, lähinnä romaanisempaan tai helpommin lausuttavaan muotoon: demandas -> questionas, scias -> savas
- akkusatiivi – akkusatiivia käytetään vain, jos objekti edeltää subjektia: Me manjis pano

Panon me manjis.
- sanojen suku – sana ei ole oletuksena maskuliini, toisin kuin esperantossa, jossa sana sisko saadaan muodostettua päättellä sanasta veli

Esimerkkejä

Lauseita

Saluto! = Terve!
Bonveno a Finlando! = Tervetuloa Suomeen!
Til rivido! = Näkemiin!
Danko. = Kiitos.
Voluntez. = Ole hyvä.
Me amas tu. = Minä rakastan sinua.
Ka tu amas me? = Rakastatko minua?
Quo esas tua nomo? = Mikä on sinun nimesi?
Mea nomo esas … = Minun nimeni on …
Ube tu lojas? = Missä sinä asut?
Me lojas en … = Minä asun …
Me ne parolas Ido bone. = Minä en puhu idoa hyvin.
Ka tu parolas en la Finlandana/Sueda/Angla? = Puhutko suomea/ruotsia/englantia?

Isä meidän – Patro Nia

(Patro nia) Patro nia, qua esas en la cielo,
tua nomo santigesez;
tua regno advenez;
tua volo facesez quale en la cielo
tale anke sur la tero.
Donez a ni cadie l'omnadiala pano,
e pardonez a ni nia ofensi,
quale anke ni pardonas a nia ofensanti,
e ne duktez ni aden la tento,
ma liberigez ni del malajo.
Linkkejä

- Wikipedio. Frontispico Idonkielinen Wikipedia
- [http://io.wiktionary.org Idonkielinen Wikisanakirja]
- [http://www.ido.li Uniono por la linguo internaciona Ido] Luokka:Kielet Luokka:Kansainväliset apukielet als:Ido ms:Bahasa Ido ko:이도 ja:イド語 simple:Ido

Interlingua

Interlingua on keinotekoinen kieli, joka perustuu suurimpiin latinan jälkeläiskieliin, joita ovat ranska, italia, espanja ja portugali. Lisäksi lähteinä on käytetty myös englantia, saksaa ja venäjää lähinnä niiden latinalaisperäisen aineksen osalta. Interlingua on naturalistinen kieli, eli se pyrkii luonnollisuuteen. Sen johdosta interlinguan kielioppi on huomattavasti monimutkaisempi kuin monessa "keinotekoisemmassa" keinotekoisessa kielessä. Silti interlingua on helpompi oppia kuin suurin osa luonnollisista kielistä. Interlinguan sanaston valinnassa on käytetty etymologista periaatetta, jonka mukaan on poimittu nykysanojen kantamuodot. Esimerkiksi hedelmää tarkoittava sana on ranskassa "fruit", italiassa "frutto" ja espanjassa "fruto". Interlinguaan on otettu niiden yhteinen kantasana, keskiajan latinan "fructo", joka on lähempänä saksan sanaa "Frucht" ja venäjän sanaa "frukt" kuin minkään romaanisen kielen sanaa. Yleisemminkin etymologinen periaate on johtanut sanastoltaan vaikeampaan kieleen, kuin mitä nykyisissä kielissä pitäytyminen. (Hyvä esimerkki yksinkertaisemmasta sanastosta on toinen romaanisiin kieliin perustuva keinotekoinen kieli, lingua franca nova.) Interlinguan pääosat luotiin noin vuoteen 1950 mennessä. Se keräsi mainetta muutaman vuoden ajan ja joitakin tieteellisiä artikkeleita julkaistiin interlinguaksi kansainvälisissä lehdissä. Myöhemmin kiinnostus interlinguaa kohtaan laantui ainakin väliaikaisesti. Internetin läpimurto 1990-luvulla antoi myös interlingualle uuden mahdollisuuden.

Linkkejä

- Wikipedia. Frontispicio Wikipedia interlinguaksi
- [http://start.at/interlingua.fi/ Suomen interlingua yhdistys] Luokka:Kielet Luokka:Kansainväliset apukielet ja:インターリングア

Klingonin kieli

Klingonin kieli (klingoniksi tlhIngan Hol) on Marc Okrandin Paramount Picturesille luoma keinotekoinen kieli, jota puhuvat kuvitteellisen Star Trek -universumin klingonit. Okrand teki kieleen OVS (objekti - verbi - subjekti) -sanajärjestyksen tehdäkseen kielestä muukalaismaisen. Kieli on saavuttanut sellaisen aseman, että esimerkiksi Google-hakuohjelmaa voi käyttää klingonin kielellä. Klingonin kieli on lähes säännöllinen, muttei epärealistisessa määrin. Sen kieliopissa ja äänneopissa esiintyy amerikkalaisille intiaanikielille tyypillisiä piirteitä, esimerkiksi kielen nimen alussa esiintyvä konsonantti tlh on melko tavallinen pohjoisamerikkalaisissa alkuperäiskielissä. Intiaanikielille ominaista on myös se, että klingonissa adjektiivin ja verbin raja ei ole selvä. OVS-sanajärjestys sitä vastoin on erittäin epätavallinen myös Uuden mantereen alkuasukaskielissä. (Lähde: Dick Grunen artikkeli "Is Klingon an Ohlonean Language?" Ks. linkkiä.) Klingonin kielen ISO 639 -koodi on tlh.

Linkkejä

- wIqIpe'DIya. ghItlh'a' Klingoninkielinen Wikipedia
- [http://www.kli.org/ Klingon Language Institute]
- [http://www.omniglot.com/writing/klingon.htm Omniglot: Klingonin aakkoset]
- [http://www.cs.vu.nl/~dick/Summaries/Languages/MutsunKlingonComparison.pdf Dick Grune: Is Klingon an Ohlonean Language? A Comparison of Mutsun and Klingon] Tämä artikkeli vertaa klingonin kieltä sukupuuttoon kuolleeseen mutsun-intiaanikieleen, jonka tutkijana Marc Okrandin tiedetään kunnostautuneen. Luokka:Star Trek Luokka:Taidekielet Luokka:Kielet ja:クリンゴン語

Ohjelmointikieli

Ohjelmointikieli on keksitty kieli, jota käytetään tietokoneen ohjelmointiin. Ohjelmointikielille on normaalisti olemassa joko kääntäjä, joka muuntaa kirjoitetun ohjelman konekielelle tai muulle välikielelle, tai tulkki, joka on ohjelmointikieltä lähdekoodiläheisemmästä esitysmuodosta tulkitseva ohjelma. Nykyisin tulkin ja kääntäjän raja ei ole enää niin selkeä kuin esimerkiksi vielä 1980-luvulla. Tietokonekielet ovat monin tavoin luonnollisten kielten kaltaisia. Niillä on oma sanastonsa ja kielioppisääntönsä; näistä kahdesta muodostuu kielen syntaksi eli lauseoppi. Niillä on myös looginen merkitys, jota kutsutaan semantiikaksi. Luonnollisia ja tietokonekieliä tutkiva lingvistiikka on hyvin samankaltaista. Itse asiassa luonnollisista kielistä on saatu paljon uutta tietoa tietokonekielten tutkimuksen avulla. Yksinkertainen lause selventää syntaksin ja semantiikan eron. Lause "Koira söi luun" on sekä syntaktisesti (lauseopillisesti) oikein että semanttisesti (merkitykseltään) mielekäs. Sen sijaan lause "Luu söi koiran" on syntaktisesti oikein mutta semanttisesti epämielekäs. Tietokonekielet on suunniteltu siten, että ihminen voi niillä ilmaista toiminnot, joita tietokoneen halutaan suorittavan, ja että ne ovat mukavia käyttää ja riittävän tarkkoja, jotta tietokone kykenee niitä noudattamaan yksiselitteisellä tavalla. Tyypillisesti tietokonekielten sanasto on hyvin yksinkertainen (alle sata sanaa) ja kielioppi rajoitettu (joka määrittelee kuinka sanoja voidaan laittaa yhteen).

Ohjelmointikielten jaottelu

Ohjelmointikielet jaetaan yleensä neljään ryhmään:
- proseduraalinen ohjelmointikieli
- oliopohjainen ohjelmointikieli
- funktionaalinen ohjelmointikieli
- logiikkapohjainen ohjelmointikieli

Ohjelmointikieliä

- Ada
- Algol
- APL
- Ass