:: wikimiki.org ::
| Kildininsaame |
Kildininsaame
Kiltinänsaame eli kildininsaame on Venäjällä puhuttava uralilainen kieli. Se kuuluu saamelaiskielten itäsaamelaiseen haaraan. Sen lähimpiä sukukieliä ovat inarinsaame, koltansaame, akkalansaame ja turjansaame.
Nimen alkuperä
Kiltinä, venäjäksi Кильдин (Kildin), on saari Kuolan niemimaan pohjoisrannikolla Murmanskin koillispuolella. Suomen kielessä suositellaan käytettäväksi nimityksiä kiltinänsaame ja kiltinänsaamelainen vierasperäisten nimitysten kildininsaame ja kildininsaamelainen sijaan, joskin molempia muotoja näkee yleisesti käytettävän. Kiltinänsaamelaiset kutsuvat itseään nimellä са̄ммьленч (saaḿḿlentš) ja kieltään nimellä са̄мь кӣлл (saaḿ kiill).
Nykytilanne
Kiltinänsaamea puhuu Venäjällä Kuolan niemimaalla noin 650 ihmistä. Se on puhujamäärältään suurin itäsaamelaisista kielistä, mutta sen tulevaisuus on silti epävarmempi kuin inarinsaamen tai koltansaamen. Kiltinänsaamea puhutaan laajalla alueella Kuolan niemimaan keskiosissa erityisesti Luujärven (Lovozero) alueella. Läheisintä sukukieltä, akkalansaamea, pidetään toisinaan kiltinänsaamen murteena.
Kiltinänsaamelle luotiin latinalaiseen kirjaimistoon pohjautuva kirjakieli 1930-luvulla. Sen käyttö kuitenkin tyrehtyi pian. Vasta 1970-luvulla kirjakielen kehitystyö käynnistyi uudelleen. Silloin luotiin uusi kiltinänsaamen aakkosto, joka perustui kyrilliseen kirjaimistoon. Kirjakielen käyttöönottoa haittaavat kuitenkin kielen hajaantuminen useiksi murteiksi, kirjoitustavan vakiintumattomuus sekä pieni käyttäjäkunta. Myös yhä lisääntyvä venäjän kielen käyttö on vakava uhka koko kiltinänsaamen olemassaololle.
Luokka:Venäjän kielet
Venäjä
Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.
Historia
Pääartikkeli: Venäjän historia
Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio.
Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917.
Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.
Politiikka
Pääartikkeli: Venäjän politiikka
Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy.
Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli
liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon,
valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli
duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.
Ihmisoikeusrikokset
Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.
Venäjän federaation subjektit
Pääartikkeli: Venäjän osat
Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön.
Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.
Maantiede
Pääartikkeli Venäjän maantiede
Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m.
Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj.
Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista
Venäjän alueet
Tasavallat
Luettelo Venäjän kaupungeista
Luettelo Venäjän kaupungeista
#Adygeia (Адыгея)
#Altai (Алтай)
#Baškortostan, Baškiria (Башкортостан)
#Burjatia (Бурятия)
#Dagestan (Дагестан)
#Ingušia (Ингушская)
#Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская)
#Kalmukia (Калмыкия)
#Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия)
#Karjala (Карелия)
#Komi (Коми)
#Mari (Марий-Эл)
#Mordva (Мордовия)
#Saha (Jakutia) (Саха (Якутия))
#Pohjois-Ossetia (Северная Осетия)
#Tatarstan (Tataria) (Татарстан)
#Tuva (Тува)
#Udmurtia (Удмуртия)
#Hakassia (Хакасия)
#Tšetšenia (Чечня)
#Tšuvassia (Чувашия)
Aluepiirit
- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)
Alueet
Liittovaltion kaupungit
- Moskova
- Pietari
Autonominen alue
- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)
Autonomiset piirikunnat
- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)
Talous
Pääartikkeli Venäjän talous
Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja.
Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%.
Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde.
Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.
Väestö
Pääartikkeli: Venäjän väestö
Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa,
vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua.
Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.
Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.
Kulttuuri
Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan.
Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua.
Katso myös venäläinen keittiö.
Merkittävimmät luonnonvarat
- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
| Pvm | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
| 1. tammikuuta & 2. tammikuuta | uusivuosi | Новый год | valtiollinen juhlapäivä |
| 7. tammikuuta | ortodoksinen joulu | Рождество | valtiollinen juhlapäivä |
| 23. helmikuuta | isänmaan puolustajan päivä | День защитника отечества | valtiollinen juhlapäivä |
| 8. maaliskuuta | kansainvälinen naistenpäivä | Международный женский день | valtiollinen juhlapäivä |
| 1. & 2. toukokuuta | kevään ja työn juhla | Праздник весны и труда | valtiollinen juhlapäivä |
| 9. toukokuuta | voitonpäivä | День Победы | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. kesäkuuta | Venäjän Federaation kansallispäivä | День независимости | valtiollinen juhlapäivä |
| 4. marraskuuta | kansallisen yhtenäisyyden päivä | | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. joulukuuta | perustuslain päivä | День конституции | valtiollinen juhlapäivä |
Aiheesta muualla
- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
-
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
als:Russland
roa-rup:Rusii
ms:Russia
zh-min-nan:Lō·-se-a
ko:러시아
ja:ロシア
simple:Russia
th:สหพันธรัฐรัสเซีย
SaamelaiskieletSaamelaiskielet ovat joukko saamelaisten käyttämiä kieliä. Saamelaiskielten muodostama murrejatkumo jaetaan tavallisimmin kymmeneen saamelaiskieleen, joista kuudella on kirjoitettu kieli. Ne eivät kuulu itämerensuomalaisiin kieliin kuten suomi ja viro, vaan ovat niille selvästi kaukaisempaa sukua; voidaan kuitenkin katsoa, että saamelaiskielet ja itämerensuomalaiset kielet yhdessä muodostavat yhden suomalais-ugrilaisen kielikunnan päähaaroista.
Suomen alueella puhutaan kolmea saamelaiskieltä, mutta virallisissa yhteyksissä saamen kieli eli saame tarkoittaa yleensä pohjoissaamea. Vuoden 1992 kielilain mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää saamen kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.
Luokittelu
1992
Arviot saamelaiskielten puhujamääristä vaihtelevat suuresti. Tässä esitetyt luvut ovat [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=746 Ethnologuesta]. Osa tiedoista on otettu Tapani Salmisen [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html listalta]. Akkalansaamen osalta tietoja on päivitetty; kieli on ilmeisesti sammunut vastikään. Kuudella suurimmalla kielellä on kirjoitettu muoto.
Saamelaiskielet voidaan jakaa länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Tarkempi luokitttelu on alla.
Länsisaamelaiset kielet
- eteläsaame (noin 300 puhujaa)
- uumajansaame (noin 20 puhujaa)
- piitimensaame (noin 20 puhujaa)
- luulajansaame (noin 1 500 puhujaa)
- pohjoissaame (norjansaame, tunturisaame) on kielistä ylivoimaisesti suurin: sillä on noin 30 000 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa
- jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin
Itäsaamelaiset kielet
- inarinsaame (säämegiella), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärven ympäristössä; inarinsaame on ainoa kieli, jota puhutaan yksinomaan Suomessa
- koltansaame (sää´mǩiõll), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärvestä koilliseen, myös Venäjän puolella arviolta 20 - 30 puhujaa
- akkalansaame (ilmeisesti sammunut, mutta vielä muutama vuosi sitten yksi puhuja oli elossa)
- keminsaame (sammunut 1800-luvulla, ainoastaan muutamia kielinäytteitä on säilynyt.)
- kildininsaame (самь Кӣлл; noin 650 puhujaa)
- turjansaame (noin 6 puhujaa)
Kirjaimisto
Saamen kielet pohjoismaissa käyttävät laajennettua latinalaista aakkostoa, suomen ja ruotsin kirjaimet Åå, Ää ja Öö eivät kuulu kirjaimistoon, jollei niitä ole erikseen mainittu:
Huomaa: kirjain Đ on latinalainen suuraakkonen D ja poikkiviiva (Unicode U+0110), ei islannissa, fäärissä tai muinaisenglannissa käytettävä iso eth (Ð; U+00D0), joka on ulkonäöltään lähes sama.
Kildininsaame käyttää laajennettua kyrillistä aakkostoa: Аа Ӓӓ Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Ӣӣ Кк Лл Ӆӆ Мм Ӎӎ Нн Ӊӊ Ӈӈ Оо Пп Рр Ҏҏ Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ҍҍ Ээ Ӭӭ Юю Яя Јј Ѣѣ ʼ. Kildininsaame käyttää myös pituusmerkkejä, joita ei voi esittää tietotekniikassa.
Nykytilanne
Suomessa saamenkielen asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisia osaamaan saamea. Ongelma on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin 10 prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi.
Kouluissa kotiseutualueella on lapsilla oikeus opiskella saamea äidinkielenä, valinnaisena tai vapaehtoisena aineena. Saamen voi suorittaa myös ylioppilastutkinnossa äidinkielenä. Ensimmäiset saamen äidinkielenä kirjoittaneet valmistuivat vuonna 1994. Äidinkieleltään saamelaiset ovat vähintään kaksikielisiä eli puhuvat saamen lisäksi kunkin maan valtakieltä.
Norjassa säädettiin laki saamelaiskielten asemasta vuonna 1990. Se määräsi kuusi Pohjois-Norjan kuntaa virallisesti kaksikielisiksi. Kunnat ovat Finnmarkin alueen Uuniemi, Teno (Deatnu, norjaksi Tana), Kaarasjoki, Porsanki (Porsáŋgu, norjaksi Porsanger) ja Koutokeino sekä Tromssan läänin Kaivuono. Lakia on kritisoitu siitä, että se ei vaikuta muualla asuviin saamelaisiin kuten eteläsaamen puhujiin.
Ruotsissa saamelaiskielet tunnustettiin maan virallisiksi vähemmistökieliksi vuonna 2000. Maan vähemmistökielilaki antaa oikeuden käyttää virastoissa ja tuomioistuimissa asioitaessa saamelaiskieliä Arjeplogin, Jällivaaran, Jokimukan ja Kiirunan kunnissa. Mikäli virkailija ei osaa saamea, paikalla on oltava tulkki. Laki ei vaikuta eteläsaamen puhujiin, koska he asuvat saamelaiskieliä hallinnossaan käyttävien kuntien ulkopuolella. Laki ei ole toistaiseksi toiminut ongelmitta. Ruotsin aiemman kielipolitiikan takia osa saamelaisista hallitsee omaa saamen kieltään liian puuttellisesti asioidakseen sitä käyttäen virastoissa. Jotkut virkailijat ovat suhtautuneet nihkeästi tulkin hankkimiseen, sillä asioivat saamelaiset osaavat myös ruotsia.
Katso myös
- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto
Linkit
- [http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/sgrjohd/saamet.htm Pikakatsaus saamelaiskieliin ja niiden tutkimukseen]
- [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html Uralic (Finno-Ugrian) languages] Tapani Salmisen lista suomalais-ugrilaisten kielten puhujamääristä
- [http://se.wikipedia.org Katso myös pohjoissaamenkielinen Wikipedia]
Luokka:Kieliryhmät
Luokka:Uralilainen kielikunta
ko:사미어
ja:サーミ語
Inarinsaamen kieli
Inarinsaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Inarinsaamea puhutaan ainoastaan Suomessa ja sillä on noin kolmesataa puhujaa pääasiassa Inarissa. Inarinsaame on läntisin itäsaamelaisista kielistä.
Ensimmäiset inarinsaamenkieliset kirjat, E.W. Borgin kääntämät aapinen ja katekismus, ilmestyivät vuonna 1859. Nykyinen kirjakieli on Lauri Itkosen johdolla tehty. Inarinsaamenkieltä on opetettu peruskouluissa vuodesta 1979 lähtien.
Nykytilanne
Suomessa saamenkielten asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisilta saamen osaamista. Ongelmana on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin kymmenen prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi.
Aiheesta muualla
- [http://www.idolphin.fi/sanastotietopankki/ Inarinsaamen sanakirja]
- [http://www.kirjasto.oulu.fi/saamilottit/ Inarinsaamenkielinen lintusanasto]
Luokka:Inari
Luokka:Suomen kielet
Koltansaamen kieli
Koltansaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Sitä puhuu Suomessa ja Venäjällä yhteensä noin 400 ihmistä. Valtaosa koltansaamen puhujista asuu Inarissa Sevettijärvellä. Koltan saamelaiset asuivat alun perin Petsamon Suonikylässä, josta heidät evakuoitiin Sevettijärvelle ja Nellimöön. Jatkosodan päätyttyä v.1945. Koltat ovat uskonnoltaan ortodokseja.
Nykytilanne
Koltansaamen kieli on saamen kielilain mukaan yksi Suomen saamelaisalueen virallisista saamelaiskielistä, jolla voidaan asioida viranomaisten kanssa sekä suullisesti että kirjallisesti.
Kielen opetus
Koltansaamea opetetaan B2-kielenä yläasteilla Inarissa sekä B2- ja B3-kielenä Ivalon lukiossa. Keväällä 2005 oli ensimmäisen kerran mahdollista suorittaa ylioppilastutkinnon vieraan kielen koe koltansaamessa.
Katso myös
- Koltat
Linkit
- [http://www.idolphin.fi/sanastotietopankki/ Koltansaamen sanakirja]
- [http://www.kirjasto.oulu.fi/saamilottit/ Pohjois-Euroopan lintujen nimiä saamelaiskielillä, kuten koltansaameksi]
Luokka:Suomen kielet
Luokka:Venäjän kielet
Luokka:Inari
Akkalansaamen kieli
Akkalansaame on uralilainen kieli. Se kuuluu saamelaiskielten itäsaamelaiseen haaraan. Sen lähimpiä sukukieliä ovat inarinsaame, koltansaame, kiltinänsaame ja turjansaame. Kieli on erittäin uhanalainen ja sillä on enää alle 10 puhujaa. Heistä kaikki asuvat Venäjällä. Akkalansaame on hyvin samankaltainen kiltinänsaamen kanssa ja niitä pidetäänkin joskus vain toistensa murteina.
Luokka:Venäjän kielet
Kuolan niemimaaKuolan niemimaa sijaitsee luoteis-Venäjällä. Niemimaan pohjoispuolella on Barentsin meri, etelä ja itäpuolella on taas Vienanmeri. Niemimaa kuuluu Murmanskin alueeseen ja on pinta-alaltaan noin 100 000 km². Alueen keskeisenä kaupunki on Murmansk
Luokka:Venäjä
Luokka:Niemimaat
ja:コラ半島
Murmansk
Murmansk (suomeksi myös Muurmanni) (Мурманск), vuoteen 1917 asti Romanov-na-Murmane.
Murmansk on Venäjän pohjoisin kaupunki ja maailman suurin pohjoisen napapiirin pohjoispuolella oleva kaupunki. Se sijaitsee Kuolan niemimaalla Kuolavuonon pohjukassa ja on Murmanskin alueen hallinnollinen keskus. Kaupungissa on 337 000 (2002) asukasta. Kaupungin suojainen satama on jäätön ympäri vuoden Golf-virran ansiosta ja siksi alueella on ydinkäyttöisten alusten ja sukellusveneiden tärkeä laivastotukikohta. 1990-luvulla on alkanut muuttoliike pois kaupungista mm. työttömyyden takia. Koboltti- ja nikkeliesiintymien takia alueella raskasta jalostusteollisuutta, joiden myötä on syntynyt huomattavia ympäristöongelmia ja saastumista
Historia
Murmansk oli liittoutuneiden sotasatamana 1. ja 2. maailmansodassa.
Luokka:Venäjän kaupungit
ja:ムルマンスク
Venäjä
Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.
Historia
Pääartikkeli: Venäjän historia
Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio.
Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917.
Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.
Politiikka
Pääartikkeli: Venäjän politiikka
Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy.
Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli
liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon,
valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli
duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.
Ihmisoikeusrikokset
Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.
Venäjän federaation subjektit
Pääartikkeli: Venäjän osat
Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön.
Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.
Maantiede
Pääartikkeli Venäjän maantiede
Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m.
Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj.
Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista
Venäjän alueet
Tasavallat
Luettelo Venäjän kaupungeista
Luettelo Venäjän kaupungeista
#Adygeia (Адыгея)
#Altai (Алтай)
#Baškortostan, Baškiria (Башкортостан)
#Burjatia (Бурятия)
#Dagestan (Дагестан)
#Ingušia (Ингушская)
#Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская)
#Kalmukia (Калмыкия)
#Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия)
#Karjala (Карелия)
#Komi (Коми)
#Mari (Марий-Эл)
#Mordva (Мордовия)
#Saha (Jakutia) (Саха (Якутия))
#Pohjois-Ossetia (Северная Осетия)
#Tatarstan (Tataria) (Татарстан)
#Tuva (Тува)
#Udmurtia (Удмуртия)
#Hakassia (Хакасия)
#Tšetšenia (Чечня)
#Tšuvassia (Чувашия)
Aluepiirit
- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)
Alueet
Liittovaltion kaupungit
- Moskova
- Pietari
Autonominen alue
- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)
Autonomiset piirikunnat
- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)
Talous
Pääartikkeli Venäjän talous
Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja.
Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%.
Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde.
Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.
Väestö
Pääartikkeli: Venäjän väestö
Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa,
vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua.
Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.
Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.
Kulttuuri
Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan.
Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua.
Katso myös venäläinen keittiö.
Merkittävimmät luonnonvarat
- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
| Pvm | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
| 1. tammikuuta & 2. tammikuuta | uusivuosi | Новый год | valtiollinen juhlapäivä |
| 7. tammikuuta | ortodoksinen joulu | Рождество | valtiollinen juhlapäivä |
| 23. helmikuuta | isänmaan puolustajan päivä | День защитника отечества | valtiollinen juhlapäivä |
| 8. maaliskuuta | kansainvälinen naistenpäivä | Международный женский день | valtiollinen juhlapäivä |
| 1. & 2. toukokuuta | kevään ja työn juhla | Праздник весны и труда | valtiollinen juhlapäivä |
| 9. toukokuuta | voitonpäivä | День Победы | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. kesäkuuta | Venäjän Federaation kansallispäivä | День независимости | valtiollinen juhlapäivä |
| 4. marraskuuta | kansallisen yhtenäisyyden päivä | | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. joulukuuta | perustuslain päivä | День конституции | valtiollinen juhlapäivä |
Aiheesta muualla
- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
-
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
als:Russland
roa-rup:Rusii
ms:Russia
zh-min-nan:Lō·-se-a
ko:러시아
ja:ロシア
simple:Russia
th:สหพันธรัฐรัสเซีย
Kuolan niemimaaKuolan niemimaa sijaitsee luoteis-Venäjällä. Niemimaan pohjoispuolella on Barentsin meri, etelä ja itäpuolella on taas Vienanmeri. Niemimaa kuuluu Murmanskin alueeseen ja on pinta-alaltaan noin 100 000 km². Alueen keskeisenä kaupunki on Murmansk
Luokka:Venäjä
Luokka:Niemimaat
ja:コラ半島
Latinalainen kirjaimistoLatinalainen aakkosto tai roomalaiset kirjaimet on laajimmin käytetty aakkospohjainen kirjoitusjärjestelmä. Se kehittyi kreikkalaisesta etruskien aakkoston (vanha italia) kautta Apenniinien niemimaalla 700-luvulla eaa.
- Ensimmäinen I tarkoitti kreikan Zeta-kirjainta
- C:tä käytettiin G:n ja K:n sijaan
- Toinen I vastasi kirjaimia I ja J
- R kirjoitettiin yleensä P:nä
- V vastasi kirjaimia U, V ja W.
Myöhemmin Zeta korvattiin G:llä ja kreikan valloituksen jälkeen 100-luvulla eaa Y ja Z omaksuttiin kreikasta. Kirjaimet J, U ja W lisättiin keskiajalla. Roomalaisten käytössä aakkostossa oli vain isot kirjaimet, pienet kirjaimet muodostuivat kursiivista keskiajalla.
Nykyiset kirjaimet
Isot kirjaimet
Pienet kirjaimet
Kaikki länsieurooppalaiset kielet käyttävät nykyisin latinalaista aakkostoa ja se on levinnyt myös muiden alueiden kielien kirjoitusjärjestelmäksi, jossain tapauksissa syrjäyttäen vanhemman järjestelmän, esimerkiksi turkissa ja vietnamissa. Tarpeen vaatiessa kirjaimistoon on lisätty uusia kirjaimia tai tarkkeita olemassaoleviin kirjaimiin. Tällaisia ovat:
- Treema, eli kirjaimen yläpuoliset pisteet: ü, ä, ö
- Sedilji (koukku): ç, ş
- Ogonek (häntä): ą, ę
- Akuutti: á, í, é
- Gravis: à, è
- Caron (hattu): š, ž, č
- Sirkumfleksi: ô, ê
- Tilde: ã, õ, ñ
- Macron (pituusmerkki): ā, ē, ī
- Breve (Lyhyysmerkki): ă, ĕ, ğ
- Yläpuolinen ympyrä ja pisteet, alapuolinen pilkku ja poikkiviiva: Å, Ŀ, Ț, Ł
Joihinkin kieliin on jäänyt kirjaimia aikaisemmista kirjoitusjärjestelmistä, kuten islannin thorn (Þ, þ) tai muinaisenglannin ja keskienglannin wynn (Ƿ, ƿ). Jotkin kirjaimet ovat syntyneet kahden aikaisemman kirjaimen yhdistelminä, kuten Œ œ, Æ æ ja saksan ß.
Katso myös
- Ääntämistä osoittavat eli diakriittiset merkit
luokka:kirjoitusjärjestelmät
als:Lateinisches Alphabet
zh-min-nan:Lô-má-jī
ko:로마 문자
ja:ラテン文字
th:อักษรละติน
Kyrillinen kirjaimistoKyrillinen kirjaimisto on kirjoitusjärjestelmä, joka perustuu glagoliittiseen ja kreikkalaiseen kirjaimistoon.
Historia
Vuonna 863 hengellisissä asemissa olevat veljekset Kyrillos ja Methodios saivat Bysantin hallitsijalta käskyn standardoida senaikaisille slaavilaisille kielille tai murteille yhteisen kirjoitusjärjestelmän. Tämän tuloksena kehittyi glagoliittinen kirjaimisto, ja myöhemmin otettiin käyttöön tätä ja kreikkalaista kirjaimistoa sekoitettuna – yhä Kyrilin nimeä kantava – kyrillinen kirjaimisto. Venäjäksi sitä kutsutaan nimellä kirillitsa (кириллица) ja ukrainaksi kyrylytsja (Кирилиця).
Kirkkoslaavi
Muinaiskirkkoslaavin kirjaimisto on vanhin kyrillisistä kirjaimistoista ja se on peräisin 900-luvulta. Siihen kuuluu 43 kirjainta.
Kuva:Cyrillic.script.about.year.900.png
Kyrillinen kirjaimisto vuodelta 1708
Vuoteen 1708 mennessä kirjaimisto on kehittynyt paljon ja kirjainten määrä on vähentynyt 34:ään.
Kuva:Cyrillic.script.year.1708.png
Venäjän kirjaimisto
Nykyvenäjän kirjaimisto perustuu suurelta osin vuoden 1708 kyrilliseen kirjaimistoon.
Kuva:Cyrillic.russian.script.year.1918.png
Nykytilanne
Kyrillistä kirjaimistoa käytetään nykyään monien slaavilaisten sekä Venäjällä ja lähialueilla puhuttavien uralilaisten ja altailaisten kielten kirjoittamiseen. Kyrillistä kirjaimistoa käyttäviä slaavilaisia kieliä ovat venäjä, ukraina, valkovenäjä, bulgaria, makedonia, serbia ja kirkkoslaavi. Kyrillista kirjaimistoa käyttäviä uralilaisia kieliä ovat mm. ersä, mokša, niittymari, vuorimari, komi, komipermjakki, udmurtti, kildininsaame ja nenetsi. Altailaisista kielistä kyrillista kirjaimistoa käyttävät mm. kazakki ja mongoli.
Aakkostot
Kyrillistä kirjaimistoa käyttävien kielten aakkostot poikkeavat toisistaan hiukan.
Kyrillisten aakkosten ominaisuus on, että kursiivi eroaa joidenkin kirjainten kohdalla normaalista kirjainlajista. Tämä voi olla hankalaa lukijalle, joka on oppinut vain pystyt aakkoset:
:Аа Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Кк Лл Мм Нн Оо Пп Рр Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ээ Юю Яя
:Аа Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Кк Лл Мм Нн Оо Пп Рр Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ээ Юю Яя
Käsin kirjoitettu teksti muistuttaa kursiivia:
Käsinkirjoitetut kirjaimet G, D, I, lyhyt-I, M, T ja ts
Venäläinen aakkosto
Venäjän kirjoitukseen käytetään nykyään seuraavia kirjaimia:
Oikeinkirjoitus uudistettiin 1918. Painomerkit, joita käytetään mm. oppikirjoissa, eivät sisälly Unicodeen. Wikipediassa on käytetty joissain nimissä Unicoden irtonaista aksenttimerkkiä. Unicodesta puuttuu lisäksi mm. modernissa kirkkoslaavissa käytettyjä merkkejä.
Ukrainalainen aakkosto
- Lisäksi Ґ, ґ (1991 uudistuksen jälkeen) Г:n ja Д:n välissä, joka lausutaan kuten venäjän Г. Kirjainta ei käytetty Neuvosto-Ukrainassa vuoden 1933 jälkeen ja se puuttuu useista kirjaimistoista ja tietokoneista.
- Е:n nimi on "E", Ё:ta ei ole. Lisäksi Є, є Е:n ja Ж:n välissä.
- Kirjainta Э, э ei käytetä
- И lausutaan eri tavoin ja sen nimi on "Y", samoin Й on "Lyhyt-Y". Niiden välissä ovat kirjaimet І, і ja Ї, ї, jotka näyttävät latinalaiselta I:ltä.
- Ы:tä ei käytetä.
- Kovan merkin tilalla käytetään heittomerkkiä.
Valkovenäläinen aakkosto
- I näyttää enemmän latinalaisten aakkosten I:ltä.
- Lisäksi lyhyt-U (Ў, ў)
- Щщ ei ole käytössä
- Kovan merkin tilalla heittomerkki.
Bulgarialainen aakkosto
- Kovalla merkillä on äännearvo
Serbialainen aakkosto
Moderni serbia 1800-luvulta lähtien:
- Lyhyen I:n tilalla Ј, ј, joka lausutaan /j/.
- Kirjain Е lausutaan /ɛ/ ja sen nimi on "E".
- Ei kirjaimia Ё, Э, Й
- Д:n ja Е:n välissä kirjain Ђ, ђ
- И:n ja К:n välissä kirjain Љ, љ
- Н:n ja О:n välissä kirjain Њ, њ
- Т:n ja У:n välissä kirjain Ћ, ћ
- Ч:n ja Ш:n välissä kirjain Џ, џ
- Ш on viimeinen kirjain
Makedonialainen aakkosto
Kuten serbian aakkosto, mutta:
- Käyttää lisäkirjaimia Ѕѕ; Ѓѓ ja Ќќ.
Katso myös
- translitterointi
- kirkkoslaavi
luokka:kirjoitusjärjestelmät
als:Kyrillisches Alphabet
ko:키릴 문자
ja:キリル文字
th:อักษรซีริลลิก
יוסי בניון
יוסי בניון (נולד ב-5 במאי 1980) הוא כדורגלן ישראלי מפורסם שנחשב לאחד מטובי כדורגלני ישראל בדור הנוכחי. בניון הוא קשר התקפי שידוע ביכולת הכדרור שלו ויכולתו לשנות את פני המשחק בהברקות של רגע. בניון הוא גם סקורר מצטיין וידוע בכינויו "הילד" ו"היהלום".
ביוגרפיה וקריירה ספורטיבית
הפועל באר שבע
בניון נולד בדימונה ושיחק בקבוצת הנוער של הפועל באר שבע. בגיל 15 הוא הצטרף לאקדמיית הכדורגל של אייאקס אמסטרדם (מועדון פאר הולנדי) ושם שיחק עד גיל 17. הוא חזר לארץ בעקבות הבדידות שחש שם והגעגועים הביתה. על החלטה זו הוא זכה לביקורת רבה.
בגיל 17.5 עלה לקבוצת הבוגרים של הפועל באר שבע אך לא הצליח להציל אותה מירידה לליגה הלאומית. משחקו האחרון במדי הפועל באר שבע היה נגד מכבי חיפה, ב"ש ניצחה 1-0 כאשר בניון בעט פנדל מכריע בדקה ה-90 שנהדף ע"י ניר דוידוביץ' וכבש בריבאונד. למרות זאת, הנצחון לא הספיק לב"ש והתמונה של יוסי בניון ממרר בבכי נהפכה למפורסמת.
מכבי חיפה
בסיום אותה עונה, עבר יוסי בניון למכבי חיפה, כאשר הייתה הבנה בין נשיא מכבי חיפה יעקב שחר לנשיא הפועל ב"ש אלי ז'ינו שבניון יושבח בחיפה ושתי הקבוצות יתחלקו ברווחים על מכירתו לאירופה.
בניון שיחק במכבי חיפה במשך 3 עונות וכבש במדיה כ-55 שערים, כולל שני משחקים בהם כבש שלושער. כמה משעריו היו היפים ביותר שנראו בליגה הישראלית (למשל, השער מול אשדוד בו הוא הקפיץ מעל שני בלמים ואז מעל השוער ודחק פנימה). כמו כן, בניון ידוע ב"מסירת הכפית" בו הוא מקפיץ את הכדור בפתאומיות אל עבר החלוץ ברחבה שמוצא את עצמו לבד מול השוער.
ב-1998 תחת הדרכתם של דושאן אוהרין ודניאל בריילובסקי סייע בניון למכבי חיפה להעפיל לרבע גמר גביע המחזיקות, כאשר הוא כבש את שער השוויון נגד פריס סן ז'רמן ואף כבש נגד ס.ו. ריד האוסטרית. שנה אחר כך, הציג בניון עונה אישית גדולה (19 שערים ו-16 בישולים) במדי חיפה אך מה שזכור לו הוא העימות עם המאמן אלי כהן בו בניון לכאורה סירב להתחלף. אירוע זו, בנוסף לשורת הפסדים, גרם לתפטרותו של כהן ולאכזבה במכבי חיפה.
בעונת 2000/2001 תחת הדרכתו של אברהם גרנט, הוביל יוסי בניון את מכבי חיפה לאליפות ראשונה אחרי 7 שנים ונבחר לשחקן העונה, כאשר הוא מסיים את העונה הן מלך השערים של הקבוצה והן המבשל המצטיין שלה (13 שערים ו-13 בישולים).
בעונת 2001/2002 בניון היה פצוע בתחילת העונה, אך כשהחלים תרם למכונה המשומנת של חיפה שכללה את ג'ובאני רוסו, איגביני יעקובו וריימונדאס ז'וטאוטאס וזכה עם הקבוצה באליפות שנייה ברציפות. בניון סיים את העונה עם 7 שערים ו-11 בישולים.
אירופה
בעונה שאחרי כן עבר בניון לשחק בראסינג סנטאנדר בספרד ונחשב לאחד מכוכבי המועדון, לאחר 3 עונות מוצלחות, בהן היה ידוע בעיקר בשעריו מול ריאל מדריד, הוצע בניון למכירה, ראסינג קבעה מחיר גבוה מאוד והיחידה שעמדה במחיר היא הקבוצה הרוסית פ.צ. מוסקבה, בה סירב בניון לשחק, לאחר הורדת המחיר עלתה ההתעניינות גם מקבוצות אירופאיות נוספות. בקבוצה שיחק גם השוער הישראלי דודו אוואט.
ביולי 2005 חתם יוסי בניון בקבוצת ווסטהאם יונייטד האנגלית, אחרי מירוץ צמוד שניהלו עליו ווסטהאם (בה שיחק אייל ברקוביץ') ובולטון (בה משחק טל בן-חיים).
הופעת הבכורה של יוסי בניון במדי ווסטהאם בליגה האנגלית הייתה מצויינת. בניון בישל שני שערים בניצחון 3-1 על בלקבורן רוברס במחזור הראשון. את שערו הראשון במדי הקבוצה כבש בניצחון הביתי 4-0 מול אסטון וילה לאחר מבצע אישי מרהיב.
נבחרת ישראל
במוקדמות מונדיאל 2006 נהפך בניון לשחקן המוביל בנבחרת ישראל, כאשר הוא השווה במבצע אישי נהדר במשחק הראשון נגד קפריסין (2-1 לישראל בסיום), כבש צמד נגד שוויץ (2-2 בסיום) ובישל את שער הניצחון מול קפריסין בחוץ (2-1 לישראל, דוידוביץ' הציל פנדל).
קישורים חיצוניים
- [http://maccabi-haifafc.walla.co.il/ts.cgi?tsscript=player&id=1904 עמוד השחקן של יוסי בניון], באתר הרשמי של מכבי חיפה
- [http://one.msn.co.il/sitectr2.asp?CategoryID=3&TableID=696&TeamID=3281&PlayerID=63&Season_ID=04-05 דף השחקן של בניון], אתר One-MSN
- [http://www.haaretz.co.il/hasite/pages/ShArt.jhtml?itemNo=516089&contrassID=3&subContrassID=0&sbSubContrassID=0 בניון כובש ומבשל בהפסד 3-2 לריאל מדריד], אתר הארץ
- [http://www.nrg.co.il/online/3/ART/958/746.html יוסי בניון בחר בווסטהאם] באתר NRG
- [http://www.nrg.co.il/online/3/ART/959/135.html ראיון עם בניון אחרי החיתמה בווסטהאם ותמונות שלו במדי הפטישים], באתר NRG
- [http://www.uefa.com/magazine/news/Kind=512/newsId=319108.html "שחקן השבוע" של אתר אופ"א] עם המעבר שלו לווסטהאם יונייטד. 22/7/05
- [http://www.siteshop.co.il/ben.wmv סרטון וידאו עם שער הבכורה של בניון במדי ווסטהאם], קובץ WAV
בניון, יוסי
בניון, יוסי
בניון, יוסי
prace magisterskie tapety wygaszacze gry tablice Sklep wdkarski Doda i Virgin
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
|
|
Public shares
In finance a share is a unit of account for various financial instruments including stocks, mutual funds, limited partnerships, and REIT's. In British English, the usage of the word share alone to refer solely to stocks is so common that it almost replaces the word stock itself.
A share is one of a finite number of eq
|
Electromagnetic telegraph
The electromagnetic telegraph is a special device for long-distance transmission of written messages without physical transport of letters over wire. The first apparatus of such kind was set up in the apartment of Russian inventor Pavel Shilling in St.Petersbu
|
|
.tar (file format)
In computing, the tar file format is a type of archive file format: the Tape ARchive format. These files are produced by the Unix command tar and were standardized by POSIX.1-1998 and later POSIX.1-2001. It is used widely to archive and unarchive files, which means to accumulate a large collection of files into a single archive file (packer), while
|
|